lauantai 6. tammikuuta 2024

Ylioppilasmatrikkelin käytettävyydestä

Joulukuussa huomasin, että Helsingin ylioppilasmatrikkelien 1640–1852 ja 1853–1899 ulkomuotoa oli muutettu. Positiivista oli se, että URL oli entisellään ja jopa yksittäisten ylioppilaiden tiedot edelleen samojen osoitteiden takana.

Myös sivustojen rakenne ja sisältö oli ennallaan, mutta ulkonäköä oli "kohennettu" siirtämällä se jonkun standardin mukaiseen malliin. Yläreunaan on lisätty yliopiston yliö ja Kansalliskirjastosta otos, joka ei tarjonnut mitään informaatiota. Tämä tarkoittaa sitä, että yksittäisen ylioppilaan tietoja katsoessa ne alkavat (ainakin omilla perusasetuksillani) vasta ruudun alareunasta. Kaikilla muillakin sivuilla joutuu selaamaan, että pääsee lukemaan sisältöä.

Näyttökaappauksesta näkyy selvästi myös kuvan hyödyttömyys. Siihen olisi voitu lisätä teksti "Ylioppilasmatrikkeli 1640-1852" ja jopa matrikkelin tekijän nimi. Näin käyttäjä olisi koko ajan tietoinen siitä, missä hän on. Eikä erehtyisi hakemaan ylioppilaita väärän ajan matrikkelista. Nyt kun valikko ei ole enää koko aikaa esillä vaan yläkulman klikkauksen takana, näkyvillä ei ole mitään viitettä toisen matrikkelin olemassaoloon. Alareunan linkki "Ylioppilasmatrikkelin etusivulle" vie kyseisen matrikkelin etusivulle, sillä yhteistä etusivua ei ole olemassa.

Alkuperäisten verkkojulkaisujen ratkaisujen säilyttämisessä on arvonsa. Mutta itse näkisin mielelläni sen verran uudistusta, että enää ei tarvitsisi nähdä puutteellisia ylioppilasmatrikkeliviittauksia vain siksi, että tekijätietojen löytäminen vaatii vaivaa. Veli-Matti-Aution osuuden julkaisuaika (vuosi 2010) piti parhaillaan työstettävään julkaisuun kaivaa esiin STT:n tiedotteesta.

Olisi myös hienoa nähdä kokonaisuudessa linkki Veli-Matti Aution vuosien 1900-1907 ylioppilaista keräämiin tietoihin, jotka ovat pdf-muodossa ladattavissa Helsingin yliopiston arkiston... niin, mikähän tuo lie?  Arkki1640-järjestelmän komeaa bannerikuvaa ei onneksi ole tuotu selailunäkymään, mutta se tarkoittaa, että käyttäjä saa tietää olinpaikkansa vain painamalla koti-ikonia.

Helsingin yliopiston arkisto on myös digitoinut paljon 1800-luvun alkuperäisiä ylioppilasluetteloita, jotka todennäköisesti kiinnostaisivat samoja ihmisiä kuin matrikkelit. Henkilötietoja kuten 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun ylioppilaiden ilmoittamia osoitetietoja puolestaan sisältyy Kansalliskirjaston digitoimiin yliopistopainatteisiin. Näistä voisi "joku" koota paketin ylioppilaiden henkilöhistorian tutkimisesta.

perjantai 5. tammikuuta 2024

Kaupunkikartta ja todellisuus

Kuvittelepas olevasi junantuoma tuore helsinkiläinen vuonna 1928. Olet hankkinut talouteesi Helsingin ja ympäristön osote- ja ammattikalenterin 1928 ja sinisilmäisesti kuvittelet, että sen opaskartalla suunnistat pitkin ja poikin. Kuten esimerkiksi Etu- ja Taka-Töölön rajalle, jossa näyttää olevan komea esplanadi istutuksineen Läntiseltä viertotieltä Taivallahteen asti.

Inan on huiputettu olo, kun paikan päältä löydät yhden yksinäisen puun viertotien varresta.

Anton Rönnberg 1931 HKM N3080

Aidosti huijatuksi tuntee itsensä, kun huomaa, ettei Pohjoisesta Hesperiankadusta ole valmiina kuin ensimmäinen kortteli. 

Jos olisit osoitekalenterin sijaan tutustunut Helsingin kaupungin tilastolliseen vuosikirjaan 1928, sinulle olisi selvinnyt, että vuoden 1928 lopussa Eteläistä Hesperiankatua oli valmiina 390 metriä ja pohjoista vain 50 metriä. Myöhemmistä vuosikerroista selviää, että Pohjoista Hesperiankatua tasoitettiin uutena katuna 220 metriä vuonna 1933. Ajankohdan vahvistaa pari sanomalehtiuutista.

Sekä elokuulle 1933 ajoitettu kuva Runeberginkadun risteyksestä.

HKM G29182

Tältä alkupää sitten vihdoin näytti, ennen vuotta 1938, sillä Pohjoinen Hesperiankatu 5 on rakentamatta.
HKM N112456

Eli yleistettynä, kaupunkikartat ovat usein suunnitelmia eivätkä vastaa tekoajan todellisuutta eivätkä aina myöhempääkään.

torstai 4. tammikuuta 2024

Kirosin Kansallisarkistossa

Tiivistys: Astiassa ei ole luotettavasti tietoa siitä, missä aineisto on.

Eilen menin Helsingin Rauhankadulle aikeenani viettää Ihan Oikea Arkistopäivä tutkimalla Helsingin väestönlaskentojen aineistoja Taipaleen osalta. Tämä kun oli jotenkin unohtunut.

Oli pieni kutina siitä, että homma ei tule menemään putkeen, mutta en arvannut millä tavalla.

Selvisi nimittäin, että lähtökohtana oleva tieto siitä mihin laskentapiiriin Taipale kuuluu eli mitä kansioita pitäisi tilata, oli itsessään tilaustavaraa, No, ei siinä mitään. 

Mutta apunani ollut henkilökunnan edustaja arveli ääneen, että aineisto on joko Siltasaaressa eli päivän viiveen takana tai Mikkelissä. Totuuden selvittämiseksi minun piti tehdä tilaus, minkä jälkeen henkilökunnan koneelta näkyi, että Mikkelissä. Vaikka Astiaa katsoen olisi luullut, että aineisto olisi ollut käytettävissä Helsingissä.

Jee. Pänni, vaikka arkistoon tulo oli vaatinut vain puolen tunnin reippailun pakkasessa. Entä jos olisin tullut kauempaa? Esimerkiksi Mikkelistä.

Siinä sitten henkilökunnan edustajan kanssa kelailtiin vaihtoehtoja. Selvisi, että Mikkelissä arkisto on nykyään auki to+pe ja että siellä tehdyt tilaukset toimitetaan seuraavana päivänä. Joten esimerkiksi olisin voinut tilata eilen "lähtökohdan", matkustaa täksi päiväksi Mikkeliin lukemaan luetteloa ja tekemään tilaukset, joita olisin sitten tutkinut perjantain. 

En valinnut tuota vaihtoehtoa vaan lähetin tietopyynnön luettelon sisällöstä. Herra tietää mikä on toimitusaika. Missään tapauksessa en saa Töölön Taipaletta ensi viikon alussa painoon, kuten oli tarkoitus. Ensi viikolla olisi mahdollisuus Mikkelissä käyntiin ja seuraavana kahtena viikkona ei... Kansioiden määrästä riippuu se, kannattaako niitä tilata Helsinkiin.

Tuttujen tutkijoiden some-päivittelyssä yksi kertoi kysyneensä tätä jo keväällä ja saaneensa Kansallisarkiston edustajalta kuulla, ettei ole hyvä pitää esillä sijaintitietoa, sillä se voi muuttua. TÄH? A) Astiassa on esillä sijaintieto, johon harvemmin arkistoa käyttävä hyvin helposti uskoo ja B) MISTÄ HELVETISTÄ SE PAIKKA PITÄISI TARKISTAA? Tehdä turhia tilauksia siltä varalta, että aineisto on siinä arkistossa, johon seuraavana päivänä menee? Sillä tilaustahan ei voi jättää paikan päällä tehtäväksi, sillä ei tiedä onko aineisto kyseisessä putiikissa ja jos on, niin milloin se toimitetaan.

P. S. Eikä sitten kenellekään tullut mieleen digitoida sitä yhtä kansiota ennen kuin Helsinkiä koskeva aineisto roudattiin satojen kilometrien päähän. Eipä tietenkään, sillä eihän Kansallisarkisto odota aineistoaan käytettävän. Minua auttanut henkilökunnan edustajakin tarjosi mahdollisuutta, että joku Mikkelissä voisi "katsoa". Sillä eihän tässä mitään tutkimusta olla tekemässä. Voisin laittaa vaikka tekoälyn kirjoittamaan.

keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Historiallisen tiedon luotettavuuden arvioinnista

Kirjoitin viime vuonna 1890-luvulla hylätystä väitöskirjasta. Sen fyysisistä kappaleista, digitoidusta kappaleesta tai kirjastokantatiedoista ei käy ilmi, että työtä ei hyväksytty väitöskirjaksi. Tämä on merkityksellistä lähinnä niille, joiden mielenkiinnon kohteena on väitöskirjojen hyväksymiskriteerit. Nämä liittyvät ensisijaisesti "muotoon" eli siihen, että tutkimuksessa on mukana kulloinkin vaaditut elementit, kuten esimerkiksi aiemman tutkimuksen hyödyntäminen.

Väitöskirjan hyväksyminen ei siis tarkoita, että kaikki sen sisällössä olisi "oikein" tai "totta". Ajasta riippuen, sisällön on lukenut muutama henkilö ja ehkä he ovat päässeet ennen julkaisua huomauttamaan virheistä. Näitä on silti voinut jäädä jäljelle. Jos huomautukset on tehnyt opponentti väitöstilaisuudessa, näkemykset löytyvät väitöskirjan sijaan arkistosta tai kirja-arviosta.

Mikään muukaan julkaisumuoto ei takaa tiedon oikeellisuutta. Hieman hämmentyneenä kuuntelin joulukuussa tuttavan selostusta, jossa eräässä tutkimushankkeessa on linjattu, ettei vertaisarvioimattomiin tutkimuksiin (kuten omakustannetuotantooni) saa viitata tarkistamatta lähteitä. Koettuani muutamia vertaisarviointeja sekä väitöskirjani esitarkastukset en näe, että ne takaisivat tiedon oikeellisuuden. 

Lisäksi suosittelen kriittisten tietojen osalta aina alkuperäisiin lähteisiin tutustumista. Voi selvitä, että niitä on tulkittu väärin. Vielä todennäköisempää on, että omiin tarkoituksiin lähteestä voi irrota enemmän tietoa kuin on ollut tarkoituksenmukaista aiemman tutkijan esittää. 

En väitä, etteikö julkaisumuoto tarjoaisi vihjeitä tiedon luotettavuudesta (ks. esim. How do I check a source for accuracy?) tai että kaikki historian harrastajien kirjoittama ja lähdeviitteillä varustama olisi asiallista (Ks. Ahto Apajalahden twiittiketju, jos edelleen mahdollista). Mutta Veritas et caritas -video todistaa myös siitä, että kirjoittajan akateemiset ansiot eivät takaa julkaisun laatua. Tästähän on myös kotimaisia esimerkkejä.

Siksi hälytyskellojen pitää aina soida, jos vedotaan julkaisijan tai tekijän auktoriteettiin eikä tutkimuksen lähteisiin ja tekotapaan. Olennaisinta on ymmärtää miten, mistä ja miksi tieto on muodostettu. 

Minkä takia hämmennyin toistamiseen joulukuussa lukiessani historian väitöskirjatutkijan sosiaalisen median päivityksen, jossa tämä iloisesti totesi, että "toisinaan" kannattaa lukea viitteetkin. Ihan aina ei jaksa, mutta (itseäni toistaen) olennaisen tiedon osalta viitteisiin tutustuminen on välttämätöntä. Näin minulle esimerkiksi viime vuonna selvisi, että ruotsalaisen historiantutkijan esitys sanomalehdistä oli puppua. Tai ainakaan sillä ei ollut lähdettä.

Kuten olen aiemminkin todennut, mitä marginaalisempaa tieto on julkaistun tutkimuksen kannalta, sitä todennäköisempää on, että tutkija ei ole käyttänyt selvittämiseen aikaa eikä parhaita mahdollisia lähteitä. Tämän takia sukulaisuussuhteet paikallishistorioissa tai muuta isoa joukkoa historiallisesti tarkastelevassa tutkimuksessa voivat olla mutuilua. Tai (jälleen joulukuun sosiaaliseen mediaan viitaten) Euroopan antiikin ajan kartastoon on voitu piirtää laaja mutta tarkkarajainen alue "suomalaisille" (Finns), vaikka lähteitä tiedolle ole olemassa. Jos moinen tulkinta on jossain esitetty, niin kannattaa ehdottomasti tutustua sen perusteisiin ja päättelyyn. 

tiistai 2. tammikuuta 2024

Vuoden 2023 tärkein uutuus suomalaiselle historiantutkimukselle

Olen toivottavasti hehkuttanut tätä aiemmin, mutta ansaitsee kertauksen. Kari Kujansuun kehittämään ja ylläpitämään Digihakemistoon tuli viime vuonna sisäinen tekstihaku. Eikä mikä tahansa yhden ruudun haku vaan järjelliset hakukentät ja vielä järjellisempi tapa esittää tulokset. En muista nähneeni missään aiemmin tarkkojen ja sumeampien osumien erottelua värillä, mutta se toimii erinomaisesti.

En myöskään muista, mitä mainioita löytöjä ehdin viime vuonna tehdä, sillä kiitos kaikkien käyttäjien tekemien hakemistomerkintöjen osumia on ollut usein. Erityisesti Helsingin 1900-luvun vaihteen perukirjojen hakeminen on kannattanut aloittaa sukunimen hakemisella rajoitettuna kyseiseen arkistoon.

Ja kun vuoden 2023 viimeisenä päivänä kirosin Astian virhetilaa "Joidenkin aineistokokonaisuuksien aineistolistaukset näkyvät toistaiseksi puutteellisesti Astiassa", joka teki henkilön seuraamisesta Helsingin henkikirjoissa mahdotonta... tajusin, että (edelleen onneksi kunnossa olevaan) alatasoon pääsin kiinni Digihakemiston kautta. Pääsin jopa heti kiinni oikeaan kortteliin ja katuosoitteeseen. Kiitokset kaikille tietoja täyttäneille! 

maanantai 1. tammikuuta 2024

Tietous-Oppian ensimmäinen loppuvuosi

Sanomalehdessä Suomi raportoitiin 19.6.1847 tohtoripromootiota otsikolla Oppioiksi koroittamisesta Helsingissä. Filosofian ylioppilas oli tekstissä Tietous-Oppilas, maisteri Tietous-Oppiainen ja tohtori Tietous-Oppia. Teksti tuli eteeni marraskuussa 2022 ja totesin FB:ssä "Mä teen väikkärin valmiiksi, jos mua sitten kutsutaan Tietous-Oppiaksi. (Gottlund forever!)" Jos ei muut, niin tehdään tämäkin itse.

Uusi Kuvalehti 9/1894
Ja mitä teen itsenäisesti tänä vuonna, kun vuosien tauon jälkeen on mahdollisuus asettaa tavoitteita?

Ensinnäkin julkaisen kirjani Töölön Taipaleesta. Se on jo niin pitkällä, että esteitä tähän ei pitäisi ilmaantua. Tämän jälkeen Helsinki-sisältö blogissa ehkä vähenee. Tai sitten ei.

Toiseksi, järkkään kesälle yhden ja mielummin kaksi reissua, joihin ei liity historian alan tapahtumaa, arkistokäyntiä eikä mitään yhteyttä käynnissä olevaan proggikseen.

Kolmanneksi, kirjoitan muutamia artikkeleita. Joistain aiheista, en välttämättä kv-yrityksiä väikkäristä. Mutta mahdollisesti niitäkin.

Neljänneksi, hengailen historian alan tapahtumissa yhtä frekisti kuin ennenkin ja päivitän blogia tavalla tai toisella.

Viidenneksi, edistän vuosikymmenen levännyttä kirjaprojektia Anna Elisabet Sarénin elämä ja esivanhemmat. Ehkä jopa valmiiksi asti.  

sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Ilmestynyt: Historian väitöskirjan tekemisestä


Sen sijaan, että olisin kirjoittanut 48. kuukausiraportin jatko-opiskelusta, laitoin pakettiin eli kansien väliin kaikki aiemmat jatko-opiskelusta kirjoittamani blogitekstit ja lisäsin joukkoon muutaman muunkin tekstin. En väitä, että kokonaisuus tarjoaa lukuiloa, mutta olenpahan dokumentoinut oman kokemukseni. 

Olisin voinut dokumentoida sen myös lyhyemmin soittolistana. Alussa teemabiisinä oli Shallow, erityisesti säkeistö

I'm off the deep end, watch as I dive in
I'll never meet the ground
Crash through the surface, where they can't hurt us
We're far from the shallow now

Keskivaiheilla hain lohtua Pinkin biisistä Cover me with sunshine.

Cover me in sunshine
Shower me with good times
Tell me that the world's been spinning since the beginning
And everything will be alright

Ja nyt on aika ottaa esiin Kolmannen naisen Elämän tarkoitus

Outoo että kavahdan nyt
joitain tekemiäni tekoja
Tehty mikä tehty, ne takuulla kasvaa jo sammalta 
 
Kadun vai kaipaan, en minä tiedä
Unohtaisin mieluiten