Tilojen kauppausta vuonna 1742

Kiinteistöjen myynti-ilmoitukset olivat pitkään harvinaisia ja 1700-luvun lopulla niissä tyypillisesti ei kerrottu mistä tilasta tai talosta oli kyse. Niinpä minut pysäytti varhaiselta tuntunut ilmoitus Posttidningarissa 6.10.1742. 

Siinä kaupattiin Rymättylästä Maenpan rusthollia suuren purjehdusväylän rannalta. Päärakennus oli vain kolme vuotta vanha ja siinä oli suuri holvattu kellari eli tarkoituksena oli varmaankin pidempi omistus. Myytävänä oli myös puolen peninkulman päästä Salon rälsstila, jonka verotusarvoksi ilmoitettiin manttaali. Lisätietoa tarjoavia kiinteistövälittäjiä oli sekä Tukholmassa että Turussa eli myyjä oli tosi asialla. 

Lasse Iso-Iivarin isäntäluettelon mukaan sekä Maanpään rustholli että Länsi-Salo olivat vuosina 1729-44 Tukholmassa syntyneen Daniel Barckenbohmin ja vaimonsa Henrietta Catarina Henricsdotter Rosenstedt hallinnassa.

Barckenbohm oli armeijan riveissä, joten elämäkertatietonsa löytyvät Lewenhauptin matrikkelista. Ilmoitus ei kuitenkaan osu mihinkään selvään käännöskohtaan. Jollei huomioi pikkuvihaa, jonka luulisi vähentäneen ostajien intoa ja näin ollen myös kauppahintaa merkittävästi.

Näkönsä uudelleen saanut Jöran

Ranskalainen Gazette de France julkaisi etusivullaan 31.8.1770 Tukholmassa 10.8.1770 päivätyn uutiskirjeen, jonka vihoviimeisillä kerrotaan, että Turusta oli kuultu Grelssonista, joka kuoli 112-vuotiaana. 

Etunimettömän Grelssonin etsintä voisi olla haastavaa, mutta väitöskirjani Kanssakirjoittaminen Posttidningarissa ja Inrikes Tidningarissa 1729–1791 aineistossa on leike Inrikes Tidningarista 2.8.1770, jossa Kemiöstä kerrotaan Taalintehtaan ruukin Jöran Grelssonista, joka oli 18.5.1770 kuollut 110 vuoden ja 10 kuukauden iässä. Iän heitosta huolimatta kyse lienee samasta miehestä. Inrikes Tidningariin kirjoittanut tiesi Jöranin oilleen naimisissa kahdesti ja saaneen 10 lasta. Hänellä oli ollut läpi elämän hyvä terveys, niin kuin näissä teksteissä usein kerrotaan. Erikoisempaa on se, että Jöran oli ollut 12 vuotta sokeana, mutta saanut viimeisenä elinvuotenaan näkökykyä takaisin. 

Kuolemaansa edeltäneinä vuosina Jöran Grelsson on merkitty Dragsfärdin rippikirjaan (1746-1763, 104) syntymävuodella 1661 Petter Söderbergin (s. 1720) isäksi. Jöran oli todennäköisesti itsekin ollut ruukilla töissä ja vanhentunut jossain muutossa. Jos sivu vastaa todellisuutta Jöranilla oli viimeisinä vuosinaan ympärillään lapsenlapset Brita (s.10.12.1747), Carin (s. 12.1.1749), Gustaf (s. 5.6.1753), Maria (s. 20.7.1758), Lisa (s. 24.8.1759 ), Helena (s. 6.12.1764) ja Anna (s. 22.11.1767). 

Kokkolan vanhukset 1760-luvun alussa

 

Kokkolassa haudattiin 10.2.1760 edellisenä päivänä kuollut Maria Olofsdotter, jonka tiedettiin olevan 110 vuotias. Joulukuussa päivätyssä uutisessa, joka julkaistiin Inrikes Tidningarissa 19.1.1761, tiedettiin lisäksi kertoa, että Maria oli elänyt enimmäkseen terveenä, mutta oli ollut sängynoma viimeiset viisi vuotta.

Samassa uutisessa esiteltiin pidemmällä tekstillä Michel Tickanen, joka oli omasta mielestään ollut 100-vuotias kuollessaan 7.9.1760. Hautauslistaankin iäksi näköjään kirjoitettiin ensin isompi luku, mutta se korjattiin 90 vuodeksi, mikä sopii rippikirjoihin 1736-1753 ja 1754-1768 7. korttelin aukeamalle merkittyyn syntymävuoteen 1672. Vaimonsa Margareta oli huomattavasti nuorempi ja syntymäpäivänsäkin tunnettiin: 8.11.1709. Ikänsä ja rippikirjamerkintöjen perusteella hän oli Margareta Carlsdotter, jonka Michel Johansson Tikkanen vei vihille 30.10.1729.

Vihkikirjauksessa Micheliä tituleerataan porvariksi. Inrikes Tidningariin kerrottiin, että hän oli ollut kaupungin varakkaimpia porvareita ennen vuonna 1714 alkanutta venäläismiehitystä. Menetettyään omaisuutensa hän purjehti kaupungin aluksilla, kunnes ryhtyi tynnyrinsitojaksi ja muihin puukäsitöihin, joita hän kauppasi kaupungin pihoilla vielä viikkoa ennen kuolemaansa.

Tarve tehdä vanhoilla päivillä työtä ei selity lapsettomuudella. Geni-profiilin perusteella Michelillä oli kaksi aiempaa avioliittoa, joiden lapsista olivat vuonna 1760 elossa Anna ja Erkki.

Aito 103-vuotias?

Pitkäikäisten tarkistussarjan jatkoksi väitöskirjani Kanssakirjoittaminen Posttidningarissa ja Inrikes Tidningarissa 1729–1791 aineistoa eli leike Inrikes Tidningarista 23.12.1779.

Kimon ruukilta Orvavaisilla kerrottiin Paco Bruunin kuolleen 105-vuotiaana 27.8.1779. Hänen muistettiin olleen aina iloinen ja menetti tervejärkisyyttään vasta pari vuotta ennen kuolemaaansa.

Erikoinen etunimi toi heti mieleen valloonit ja miehelle tehty Geni-profiili hyödyntää ruotsalaista valloonitutkimusta. Sen mukaan Pierre le Brunilla (s. 1640) oli kaksi Paque-nimistä poikaa. Näistä vanhempi syntyi vuonna 1678 Skbon ruukilla ja nuorempi kastettiin 2.6.1687 Galtströmin ruukilla. Jälkimmäiseen liitetyn vaimon kuolinpäivä löytyy Oravaisten hautauslistoista.

Saman miehen toisessa Geni-profiilissa on komea vaakunakuva. Vanhin profiiliin liitetty lapsi on Eric, joka hautauskirjauksensa iän perusteella syntyi vuonna 1704. Lähdetiedoissa on vuodelta 1712  henkikirja, jossa Paque on vaimonsa veljen taloudessa Vöyrissä.

Oravaisten rippikirjoihin ei Paque/Pacon elinaikana merkitty syntymävuosia. Hautauslistassa ikänsä kuollessa on 103 vuotta eikä sanomalehteen päätynyt 105 vuotta, eli hänen oletettiin syntyneen vuonna 1676. Tämä ei stemmaa kumpaankaan ruotsalaisen vallonisuvun ehdokkaaseen ja todennäköisesti mies Oravaisilla oli kuolleessan "vain" 92-vuotias. Tämä tosin tarkoittaisi, että hän oli varsin nuori isä, jos Eric-pojan ikätiedot pitävät paikkansa.

Paavon 96 vuotta

Pitkäikäisten tarkistussarjan jatkoksi väitöskirjani Kanssakirjoittaminen Posttidningarissa ja Inrikes Tidningarissa 1729–1791 aineistoa eli leike Inrikes Tidningarista 23.11.1780.

Mäntyharjusta kerrottiin Påhl Larsson Kåutturin kuolleen 96:tena elinvuotenaan. Hänen tiedettiin syntyneen 24.1.1685 ja hautajaiset pidettiin 23.3.1780. Jostain syystä kirjoitusinto syttyi vasta lokakuussa, jolloin tiedettiin että Påhl oli solminut 68 vuotta kestäneen avioliittonsa Valborg Mattsdotterin kanssa vuoden 1708 tienoilla. He olivat saaneet 13 lasta, joista oli Påhlin kuollessa elossa vain kolme tytärtä. Heistä vanhimmilla oli jo lapsenlapsia, joten Påhlilla oli jälkeläisiä neljännessä polvessa.

Kirjoittaja pystyi myös kertomaan, genren sääntöjä noudattaen, että Påhl oli elinaikanaan ollut sairaana vain kerran, kun hän vuonna 1742 oli maannut 15 viikkoa pahassa kuumeessa. Vielä kolme päivää ennen kuolemaansa hän oli liikkeellä ja työnteossa. Joitakin minuutteja ennen kuolemaansa hän meni yksinään eli ilman apua saunaan, mutta ei jaksanut peseytyä. Sänkyynsä autettuna hän kuoli kuin loppuun palanut kynttilä.

Paavo Lassenpoika Koutturin Geni-profiilissa ei ole 13 lasta ja vaimon nimi on Liisa. Lähteissä ei ole täyttä listaa rippikirjoista, mutta hain esiin "tuoreimman", jossa Påhl Pylkkäisellä on samat elinvuodet kuin lehtijutussa ja vaimonsa on selvästi Lisa (s. 1695, k. 1776), jonka kuolinvuosi sopii sanomalehdessä ajoitettuun avioliittoon.

Sanomalehtitietoihin sopii myös se, että Geniin kerätyssä perheessä on kolme tytärtä, jotka olivat isänsä kuollessa elossa: Anna (~1719-1795), Maria (1720-1799) ja Valpuri (~1736-1783). Eväät Paavon elämän alkuosan tarkistamiseen jäävät kuitenkin vähäisiksi.

Kuoliko Magdalena Heinonen 105-vuotiaana?

Suomalaisia tulee vastaan ulkomaisissa lähteissä, vaikka heitä ei olisi hakemassa. Muun tutkimustyön lomassa huomasin pariisilaisessa sanomalehdessä Gazette de France 18.12.1772 julkaistun Tukholmasta 24.11.1772 lähetetyn uutiskirjeen, jonka loppukappaleessa kerrotaan kahdesta yli 100-vuotiaana kuolleesta naisesta, joista toinen on Oulusta. (Uutistyypistä on lisää tietoa väitöskirjassani Kanssakirjoittaminen Posttidningarissa ja Inrikes Tidningarissa 1729–1791)

Ajattelin ihan pikaisesti tarkistaa Magdalena Heinosen tietoja, mutta hautaustaan en löytänyt Hiskin perusshaulla. Mahdollinen tiedonmuru oli porvari Erik Kokon ja Magdalena Heinosen 21.4.1729 syntynyt tytär, joka oli kastettu Oulussa. Kiitos Digihakemistoon tehdyn työn, tämä perhe oli hämmästyttävän helppoa löytää Oulun rippikirjoista. Rippikirjojen tiedoilla googlaten osuin vanhaan SukuForumin viestiin, jossa on

Anna Samuelintytär Paldania, * n. 1725, † 8.1.1774 Oulu.
Pso: Oulu 2.12.1758 Johan Erikinpoika Kokko, * 1718 Oulu, ‡ 19.5.1763 Oulu. Porvari Oulussa. Vht: Kauppias Oulussa Erik Johaninpoika Kokko, * n. 1685 Oulu, ‡ 17.7.1757 Oulu. & Magdalena Andersintytär Heinonen, * (rk) 1685, ‡ 27.5.1772 Oulu. (Miehen 1.Pso: n. 1745 Brita Sigfridintytär Granroth, * n. 1725, ‡ 8.7.1756 Oulu. (SS 527)).

Magdaleena oli hautauskirjauksessaan Erik Kokon leski. Vuonna 1760 aloitettuun rippikirjaan hänelle on ensimmäistä kertaa merkitty syntymävuosi 1685, joka on järjellinen, kun poikansa on syntynyt 1718 (33 v.) ja tyttärensä 1729 (44 v.). Miten ja kenen toimesta kuolinikä 85 vuotta sitten mahtoi lisääntyä 30 vuodella?

Ongelmallinen sulhanen Lohtajalla

Johan Jacobsson syntyi jossain 4.7.1781. Ehkä. 

Inrikes Tidningar 9.10.1804

Hän saapui Lohtajaan Halikon ruukilta saamansa todistuksen kanssa. Reittinsä ei ollut suoraviivainen, joten kun hän suunnitteli avioliittoa Alaviirteen kylän Yrjänän talontyttären Anna Michelsdotterin kanssa esteettömyytensä varmistaminen vaati sanomalehtikuulutuksen. Sen mukaan Johan oli Halikosta lähdettyään oleskellut useita kuukausia Tukholmassa ja siellä ottanut pestin lohtajalaisen Erik Niemen reservimieheksi. 

Valitettavasti Lohtajan kirkkoherra ei päivännyt ilmoitustaan, sillä vuonna 1804 tapahtui paljon. Ensinnäkin Lisa Eriksdotter Lassila synnytti 18.1.1804, jonka isäksi merkittiin kihlattunsa Johan Dahlström. Rippikirjassa Johan Dahlström on Erik Niemen reservimies ja kohdallaan on huomautus Halikosta saadusta todistuksesta (Lohtaja RK 1803-1809, 194). 

Johan Dahlström vei Lisa Eriksdotterin (s. 13.11.1782 Kälviä) vihille 2.7.1804 eli ennen sanomalehti-ilmoitusten julkaisua. Samana vuonna hän ehti vielä rippikirjamerkinnän perusteella karkaamaan. 

Anna Michelsdotter Yrjänä ei mennyt kenenkään kanssa naimisiin, hän kuoli 30.8.1806 (Lohtaja RK 1803-1809, 88)

Hieno sukunimi ei tuota taloudellista onnea

Kiteeltä käsin kuulutettiin Posttidningarissa kolme kertaa, viimeiseksi 22.8.1801, esteettömyyttä kersantti Peter Niclas Munterin suunnittelemalle avioliitolle Hörning-nimisen lesken kanssa. Munterin sijaan hän käytti nykyään isänsä mukaan sukunimeä Bergholtz. (Bergholtz oli liivinmaalaisen aatelisuku, jonka miehiä oli Ruotsin armeijassa oli 1700-luvun lopulla upseereina. Oletettavasti Petter Niclas oli avioton lapsi.) 

Ilmoituksen mukaan Munter/Bergholtz oli tullut Kustaa III:n sodan aikana Gotlannista Helsinkiin ja kirkonkirjojen mukaan hän oli syntynyt 1.7.1760[1]. Kyseessä voisi siis olla Gottlannissa lokakuussa 1785 katselmoitu tykistörykmentin Petter Munter, joka oli ollut armeijan riveissä jo 11 vuotta ja kolme kuukautta, vaikka oli syntynyt Kalmarissa vain 25 vuotta ja neljä kuukautta aikaisemmin.[2] Hän oli naimisissa tuolloin ja oli ollut naimisissa jo kaksi vuotta aiemmin, jolloin syntymäpaikaksi kirjattiin Öölanti.[3] Nimen tavanomaisuuden ja positioiden nopeiden vaihtelujen vuoksi en onnistunut löytämään samaa miestä sotavuosina tai niiden jälkeen.

Syksyjen 1801 ja 1802 välillä Munter/Bergholtz erosi armeijasta ja maaherralta nimityksen Ilomantsin, Suojärven sekä Enon kappelin siltavoudiksi ja muutti Ilomantsin kirkonkylään. Ehkä muutos vaati uuden kuulutuksen Inrikes Tidningarissa 15.2.1803. Nyt ei mainittu aiemmin käytettyä sukunimeä, mutta selviää, että mies oli tullut Helsingistä tykistönjohdon kanssa Savoon. 

Häitä pehtoorin leski Brita Hörningin (s. 1767) kanssa vietettiin Ilomantsissa 26.10.1803. Hörningin aiempi aviomies oli Gabriel Snellman (1724-1792). 

Pari asui ensin Ilomantsissa ja sitten Tohmajärvellä, jossa Brita Hörning kuoli 13.1.1810. Peter lähti seurakunnasta pari kuukautta myöhemmin ja päätyi Iisalmen maaseurakuntaan, jossa hän 10.10.1810 avioitui itseään 25 vuotta nuoremman palveluspiika Maria Mustikkakankaan (s. 1785) kanssa. Hänen sukunimekseen merkittiin jatkossa Mustelin. Tytär Maria Serafia syntyi 22.1.1812

Peter Niclas Bergholtz toi Kuopioon 1814 Rautalammelta saamansa muuttokirjan. Kuopiossa hänestä tuli kaupunginvouti, mutta toimi ei ollut pitkäikäinen, sillä hän sai muuttokirjan Iisalmelle 1816.  Henkikirjaan 1820 hänet merkittiin rutiköyhäksi Tohmajärvellä.[4] Muutama vuosi myöhemmin hän muutti Kiteelle, jossa hänet vedettiin yli rippikirjasta vuonna 1840.

Ainoa tytär Maria Serafia Bergholtz avioitui torppari Matti Pirhosen kanssa ja sai useita lapsia. [5] Hän kuoli 19.3.1876 ruotilaisena.

[1] Ilomantsi RK 1803-1809, 381; Tohmajärvi RK 1808-1818, Kemie ; Kitee LK 1814-1832, 480; Iisalmi LK 1790-1828, 379 (Ollickala N:o 6); Iisalmi RK 1816-1826, 342 (Ollickala N:o 6); Kuopio RK 1816-1823, 21; Kitee RK 1821-1832, B; Kitee RK 1833-1838, 97; Kitee RK 1839-1852, 262.

[2] Generalmönsterrullor - Artilleriregementet 1727 (1785) Bild 550 / sid 85 (AID: v482265.b550.s85, NAD: SE/KrA/0023)

[3] Generalmönsterrullor - Artilleriregementet 1723 (1783) Bild 2790 / sid 81 (AID: v482261a.b2790.s81, NAD: SE/KrA/0023) 

[4] KA. K:12 s. 333

[5] Tohmajärvi LK 1841-1851, 96

Helsingissä vuonna 1803 kaivattuja aviopuolisoita

 

Inrikes Tidningarissa 1.7.1803 julkaistulla ilmoituksella haettiin Anna Christina Ribergiä, jonka aviomiehensä laivakirvesmies Anders Bågman oli viimeksi nähnyt 30.9.1790. Bågman aikoi uuteen avioliittoon, mutta hän ei hakenut virallista avioeroa, toisin kuin

Maria Catharina Träskman o.s. Lilja, joka oli naimisissa armeijan laivaston Viaporin eskadroonassa vapaaehtoisena palvelleen Adolf Träskmanin kanssa ja Hedvig Ahlberg o.s. Frisk, jonka aviomies oli matruusi Christian Ahlberg. Näitä miehiä kuulutettiin Helsingin kämnerinoikeuden päätösten nojalla Inrikes Tidningarin ilmoituksessa 28.12.1803 ja heillä oli lain mukaiseti vuosi ja päivä aikaa ilmaantua pelastamaan avioliittonsa.

Selkeät viitteet innoittivat avaamaan kämnerinoikeuden pöytäkirjat, joiden rekisteristä löytyi jopa tarkat sivunumerot. Maria Catharina Lilja oli solminut avioliittonsa Viaporin seurakunnassa 4.10.1801 ja samassa kuussa syntyi poikansa Gustaf Adolph. Adolf Träskman oli armeijan todistuksen mukaan kadonnut viimeistään marraskuussa 1802 ja Maria Catrinan mukaan ottanut ja jättänyt jo kaksi vuotta sitten eli pian avioliiton jälkeen. (KP 11.11.1803 §11 s. 1452-1456)

Toisesta tapauksesta ei ole yhtä runsasta tietoa eikä todistuksia edes papilta. Christian Ahlberg oli vaimonsa tahdon vastaisesti lähtenyt merille vuonna 1800 eikä ollut antanut kuulla itsestään. (KP 22.11.1803 §6 s.1558-1559)

Agneta ja toisaalla kuolleet aviomiehensä

Agneta Johansdotter syntyi vuonna 1739, todennäköisesti jossain Vaasan ja/tai Vöyrin ympäristössä. Hän meni Korsholman seurakunnassa 28.4.1765 naimisiin Michel Jacobssonin kanssa. He asuivat ensin Vöyrin Jöralassa, mikä viittaa siihen, että Michel oli kylän talollisen 5.9.1742 syntynyt poika. Nuorelleparille syntyi siellä 12.7.1766 tytär Carin.

Michel ryhtyi sotilaaksi ja kirjattiin 23.4.1767 Pohjanmaan rykmentin rulliin, joiden mukaan hän oli syntynyt Pohjanmaalla ja 26-vuotias vuonna 1770 eli syntynyt vuoden 1744 paikkeilla.[1] Työetuihinsa kuului asunto Rekipellon kylässä, jossa syntyivät Jacob 12.12.1767, Maria 4.9.1769 (k. 13.2.1770) ja Anna 2.11.1772 (k. 8.2.1774).[2] Elettiin rauhan vuosia, mutta ilmeisesti Michel komennettiin rykmentin mukana linnoitustöihin, sillä hän kuoli Viaporissa 7.4.1773.[3] 

Lombyn kylässä kuoli 63-vuotiaana 8.3.1774 Beata Mattsdotter ja 17 vuotta nuorempi miehensä jäi leskeksi. Tämä armeijasta eronnut sotilas Petter Ahlgren vei Agnetan vihille 28.4.1776 ja kahdeksan kuukautta myöhemmin heille syntyi poika Johan 30.12.1776. Talouteen kuului myös ainakin kirkonkirjoissa Agnetan ensimmäisen avioliiton Jacob-poika.[4]

Elämä muuttui merkittävästi Kustaa III:n sodan myötä. Petter Ahlgren liittyi takaisin armeijaan 61-vuotiaana vuonna 1788 ja lähti seuraavana vuonna kuormarenkinä kohti Venäjän rajaa. Eikä koskaan palannut. Johan-poika kuoli 16-vuotiaana 24.10.1790.[5] 

Kului seitsemän vuotta ennen kuin Agneta suunnitteli uutta avioliittoa, jota varten tarvittiin varmempi tieto Petterin kuolemasta. Niinpä seurakunnan pappi lähetti puolestaan kuulutuksen Inrikes Tidningariin.

Petter Ahlgren merkittiin rippikirjaan kuolleeksi, mutta Agnetan avioliittoaikeet raukesivat. Hän kuoli 64-vuotiaana 5.10.1803.[6] 

[1] Generalmönsterrullor - Österbottens regemente 1058 (1770) Bild 570 / sid 109 (AID: v997892.b570.s109, NAD: SE/KrA/0023)

[2] Vöyri RK 1764-1769 Rekipelto soldater; RK 1770-1775, Rekipelto, soldater; Kastetut; Haudatut

[3] Generalmönsterrullor - Österbottens regemente 1059 (1775) Bild 300 / sid 51 (AID: v997893.b300.s51, NAD: SE/KrA/0023)

[4] Vöyri RK 1776-1780, Lomby soldater; RK 1781-1787, Lomby Soldater; 

[5] Vöyri RK 1788–1793, Lomby Soldater; Inrikes Tidningar 11.9.1795

[6] Vöyri RK 1794-1799, Lomby soldater; RK I 1800-1809, Lomby

Mahdollisesti onneton Anders Appelgren

Anders Appelgren saapui Turkuun 1782 leipurin kisälliksi ja lähti kaksi vuotta myöhemmin takaisin Tukholmaan 1784 (RK Turku(ruots) 1780-1785, 208). Siellä hänet vihittiin 25.11.1784 avioliittoon Catharina Agata Fribergin kanssa (Adolf Fredrik EI:1 (1775-1813), 229). Nuoripari tuli Turkuun, jossa Anders jatkoi pari vuotta kisällinä (KA 7741:765 (1786); 7746:765 (1787))

Vuoteen 1790 mennessä pari asui oman katon alla Kirkkokorttelin tontilla 107 1/2 (KA 7763:838 (1790)). Kaikki ei ollut kunnossa, sillä Catharina lähti yhteisestä kodista 27.3.1792. Toukokuun alussa Anders ilmoitti julkisesti, ettei vastaa vaimonsa veloista (ÅT 7.5.1792).

Anders maksoi vaimostaan henkirahan vuonna 1794 (KA 7783:704).Vaimo lähti toistamiseen 31.3.1795 ja Anders ilmoitti jälleen, ettei vastaa veloista (ÅT 13.4.1795). Tonttinsa myytiin joulukuussa huutokaupalla (ÅT 30.11.1795). 

Hiski, FamilySearch tai Arkiv Digital eivät tarjonneet reittiä pariskunnan elämän jatkoon ja sen loppuun.

Google tarttui tietokoneen(kin) luomaan FamilySearch -profiiliin, joka väitti Andersilla ja Catharinalla olleen Tukholmassa 13.7.1794 syntynyt poika, joka päätyi Etelä-Afrikkaan. Profiiliin liitetyt lähteet Etelä-Afrikasta eivät tarjonneet mitään selitystä maantieteellisesti epätavalliseen siirtymiseen. 

Lyhyesti lukkarin pojasta

 Tätä kirjoittaessani Vampulan lukkarin Johan Arvelinin (1737-1792 Geni-profiilissa ei ole 18.5.1767 syntynyttä Jacob-poikaansa. Syynä lienee keskeneräinen tutkimus eikä aktiivinen sukupuun siivous, sillä sisarussarjasta puuttuu monia muitakin.

Jacob ja vanhemmat sisaruksensa on selityksittä vedetty yli rippikirjasta 1777-1788 (s. 168). 

Jacob päätyi karvarin oppiin ja kisällinä muutti vuonna 1796 Porista Turuun ja sieltä edelleen Loviisaan. (Turku suom RK 1796-1801, SQ1)

Jacob ilmaantui Uuteenkaarlepyyhyn, jossa hän sai karvarina porvarioikeudet 14.3.1803. Elämänsä oli ollut siinä määrin liikkuvaa, että avioliittosuunnitelmat vaativat sanomalehtikuulutuksen. Valitettavasti lyhyeen tekstiin ei kuvattu välivaiheitaan. 

Inrikes Tidningar 23.2.1803

Ilmoituksen vastauksia ei jääty kauaa odottamaan vaan Jacob vietti häänsä Anna Karlbergin kanssa 3.4.1803. Uusi elämä ei alkanut harmonisesti vaan Jacobille merkittiin huomautus juopumustuomiosta ja sapattirikoksesta (RK II 1802-1808, s. 95). Hän muutti yksinään 1810-luvun lopussa Kokkolaan ja avioliitto päättyi tuomiokapitulin 22.10.1823 antamaan avioeroon (I 1817-1823, 52).

Anna Karlberg muutti Munsalaan, jossa hän kuoli 1846 (Munsala RK 1824-30, 22; RK 1831-1844, 308). Jacob Arvelinin elämän päättymistä en onnistunut selvittämään.

Suomalaiset merillä ja helsinkiläinen Tahitilla 1799

Posttidningar julkaisi 1.2.1800 Lontoossa marraskuun alkupuolella pappi Nisserin kirjoittaman koosteen merimiehistä keräämistään tiedoista. Pitkässä kirjoituksessa on useita suomalaisia, mutta tietojen laatu on heikko.

Joh. Pet. Holmgren Helsingistä oli kirjoittanut omaisilleen ollessaan viimeksi Lontoossa joulukuussa 1798. Sittemmin hän otti pestin laivalle, joka lähti Granadaan.

Kuolintiedoissa oli mukana Länsi-Intiassa hukkunut Jakob Björkström Suomesta, kotimatkalla Martiniquesta kuollut J. Lindfors Turusta, Länsi-Intiassa kuollut Math. Julén, Kingstonissa 1799 kuollut And. Östberg Kokkolasta. Lisäksi äskettäin Lontoossa kuoli kahdessa päivässä kuumeeseen noin 19-vuotias Johannes, joka oli kotoisin joko Pietarsaaresta tai Kokkolasta.

Lisäksi oli saatu tieto, että vuonna 1797 Tahitilla eli kaksi ruotsalaista, jotka toimivat englantilaisten lähetyssaarnaajien tulkkeina eli osasivat sekä paikallista kieltä että melko hyvää englantia. Toinen heistä oli noin 40-vuotias ja kotoisin Helsingistä. Nimensä oli välittynyt Lontooseen muodossa Peter Haggerstein, mutta pappi piti todennäköisempänä, että sukunimi oli Hägersten. 

Wikipediaan on valittu nimiasu Peter Hagerstein. Miehen vaiheista Polynesiassa näyttää olevan hämmästyttävän paljon tietoa, mutta kukaan ei ole onnistunut jäljittämään elämänsä alkua. Epätarkan nimen, iän ja ehkä myös todellisen lähtöpaikan ansiosta jälkien löytäminen olisikin haastavaa.

Lontoosta lähetetyn katsauksen muotoilu viittaa siihen, että vastaavia oli julkaistu aiemminkin. Valmiiksi minulla oli tallessa Handels Tidningissa 22.4.1803 julkaistu tieto Tripolista, jossa Helsingissä syntynyt 19-vuotias J. Borgström oli kuollut.

Joroisissa hylätty vaimo yms

Satojen leikkeiden jälkeenkin ruotsalaisista sanomalehdistä löytyy lisää väläyksiä suomalaista elämänkohtaloista. Inrikes Tidningarin ilmoituspalstalla 17.9.1794 kuulutettiin tykkimies Michel Töröistä, josta vaimo Anna Tetäväin ei ollut kuullut mitään vuoden 1787 jälkeen. Hiski ei tarjoa tietä lisätietoon pariskunnasta.

Inrikes Tidningariin 28.3.1794 ladottiin kolme Suomeen liittyvää ilmoitusta peräkkäin. Päälimmäisessä kaivattiin herra viskaali Frostenia, joka oli jättänyt lainansa pantiksi Turun tuomiokirkon taloudenhoitajalle Alexander Lauraeukselle hopeisen lusikan ja pikarin. Lauraeuksen kuoltua poikansa Alexander halusi joko lainatut rahat tai omistusoikeuden esineisiin.

Tämän alla Brita Johansdotter pyrki varmistamaan esteettömyytensä uuteen avioliittoon. Useammalta kuullun mukaan vapaaehtoisea armeijass palvellut aviomiehensä Matts Grön oli kuollut joulukuussa 1789. Jos olikin elossa, asiantlasta piti ilmoittaa Laitilan kirkkoherralle lain määräämässä aikaikkunassa.

Brita ja Mats olivat solmineet avioliittonsa Laitilassa 28.5.1775. "Sotilaan leski" Brita Johansdotter meni uusiin naimisiin 6.7.1794.

Kolmas ilmoitus koskee kirjanpitäjää Carl Johan Ebehardt joka oli kuollut Uudellakirkolla jättämättä perintöä. Tästä huolimatta varmuuden vuoksi kuulutettiin sukulaisten ja mahdollisten perijöiden perään.

Syksyllä 1797 Helsingistä kaupattu talo

Kiinteistöjen myynti-ilmoitukset ovat harvinaisuus varhaisissa sanomalehdessä ja usein ne jättävät epäselväksi sekä myytävän kohteen sijainnin että myyjän. Niinpä oli mielenkiintoista tarttua Inrikes Tidningarissa 11.9.1797 julkaistuun ilmoitukseen. Varsinkin kuin kyse on rakennuskokonaisuudesta Helsingin pääkadun varrella.

Päärakennuksessa oli sali, 5 kamaria ja keittiö. Matkustajien majoittamiseen käytetyssä toisessa rakennuksessa 7 huonetta. Joko kyseisessä rakennuksessa tai erillisenä tontilla oli myös pakaritupa ja renkikamari. Kaikkiaan tontilla oli 16 lämmitettyä huonetta, neljä kellaria, neljä puotia eli varastorakennusta viljalle ja elintarvikkeille, kaksi hevostallia, yksi "lehmätalli" eli navetta, vaunu- ja polttopuuliiteri sekä kaivo. Kokonaisuus oli vakuutettu 1100 riikintaalarista, mutta vakuutuksenoton jälkeen oli tehty arvoa kohottavia muutostöitä.

Näillä tiedoilla oikean tontin haravointi olisi vielä haastavaa, mutta lisäksi kerrottiin, että ensiksimainitussa talossa oli biljardinpeluupaikka, joka oli jo useamman vuoden tuottanut omistajalle tuloja. Googlaus toi eteen biljardihistoriaa, jossa mainittiin aiemmin Viaporissa biljardipaikkaa pitäneen Anders Byströmin muuttaneen "Helsinkiin. Ostettuaan pakkohuutokaupassa Peronin majatalon, hankki hän myös heti oikeudet pitää biljardia siinä." Ja pormestari Anders Byströmhän oli ilmoituksen kontaktihenkilönäkin, vaikka pormestariuus oli kyllä päättynyt pari vuotta aiemmin.

Byströmin elämästä ja suvusta on verkon kautta saatavilla monta esitystä, mutta kaupatun talon sijainnin osalta en ole yksityiskohtiin tyytyväinen.

Sukuesittelyn mukaan Anders Byström osti vuonna 1757 huutokaupasta nykyisten Aleksanterin- ja Helenankadun kulmasta kiinteistön, jossa hän sitoutui pitämään kestikievaria (Hbl 6.5.1966). Helsingin kaupunginarkiston digitoimasta Aminoffin kortistosta löytyy viite maistraatin pöytäkirjaan 8.9.1773, jossa mainitaan "Byströmska eller s. k. Peronska gården", jonka Byström oli jo myynyt eteenpäin. Kyseinen tontti sijaitsi vastapäätä maaherran residenssiä. Myyntitiedon vahvistaa Anders Byströmin  6.3.1773 kuolleen vaimon perukirja, jonka kiinteistöistä lähimpänä kaupunkia on "1 tomt jämte hus och trädgård vid Esbo tull", jonka arvoksi oli arvioitu 9000 taalaria,

Släktbokissa omistus on ajoitettu vuosiin 1757-1777 eli hieman falskaa. Väite vuodesta 1777 omistetusta kaksikerroksisesta talosta Aleksanterin- ja Unioninkadun kulmassa on täten kyseenalainen. Joten palaan Aminoffin kortistoon, jossa Byströmillä oli tontti Suuren kadun ja Itäisen kluuvikadun risteyksessä eli eteläisen kaupunginosan tontti 22, jonka rakennuksille hän oli vuonna 1783 ottanut 1100 riikintaalarin vakuutuksen. Tämä siis stemmaa myynti-ilmoitukseen.

Kaupunkisuunnitteluvirasto. Ia Yleiskartat. 1465/13 Helsingfors. Korttelit Ja Tontit

Kaupunginarkiston hieman hämärässä karttakopiossa  tontti 22 ei ole Aleksin ja Unioninkadun kulmassa vaan Fabianinkadun risteyksessä eli nykyisen Aleksi 34:n paikalla. Myyntiyritys vuonna 1795 varmasti liittyi Byströmin toistuviin talousvaikeuksiin, mutta Aminoffin kortiston mukaan Byströmin rakennuksia kruunun omistamalla tontilla huutokaupattiin vielä vuonna 1803. Juha-Matti Granqvistin väitöskirjasta Helsingin porvaristo Viaporin rakennuskaudella (1748-1808) : Sosiaalihistoriallinen perustutkimus käy ilmi, että kyseessä oli Byströmin konkurssiin haetun kuolinpesän likvidointia.

Varhaisia palovakuutuskorvauksia

Paikannimihakuja 1800-luvun digitoituihin sanomalehtiin tehnyt on todennäköisesti törmännyt listoihin palovakuutuskorvauksista, joita julkaistiin listoina. Tämäkin käytäntö on saanut alkunsa jo 1700-luvun puolella. Ilmeisesti paikallislehdillä Fahlu Weckoblad ja Weckoblad för Gefleborgs län ei ollut ylenmääräisesti julkaistavaa, sillä tilaa oli valtakunnallisesti toimivan palovakuutusrahaston toimintakertomuksille. 

Vuonna 1792 maksuja oli vain viisi, mutta sokeritehdas Göteborgissa oli ilmeisesti vakuutettu suuresta summasta, sillä sellaisen se myös sai (FW 20.7.1793). Sokeritehtaan korvauksia maksettiin vielä seuraavanakin vuonna, jolloin vakuutuksestaan hyötyivät myös kaksi tavallisemman talon omistajaa (WGL 1.11.1794). Vielä vuonna 1794 sokeritehdas oli yksi seitsemästä korvauksensaajasta (FW 11.7.1795). Vuonna 1796 korvauksia maksettiin jälleen seitsemästä tulipalosta, joista mikään ei onneksi ollut Suomesta (WGL 13.8.1796). Vuonna 1797 korvattavia paloja oli kolme, eikä näistäkään mikään ollut Suomesta (WGL 12.10.1798). Nämä kerrottiin Turun läänissä maaherran kanslian kuulutuksella.

Eli ilmeisesti ensimmäiset palovakuutuksestaan hyötyneet Suomessa olivat turkulaiset kauppias Cawéen ja rouva Moberg vuonna 1798  Ensiksi mainittu sai palaneesta talostaan 114 riikintaalaria ja jälkimmäinem 326 (FW 17.8.1799). Seuraavana vuonna korvauskohteita oli 11 ja niiden joukossa "Fändriken Silwerdahls Gård i Lowisa", josta korvattiin 46 riikintaalaria, ja "Fält-Rewisoren Maselins Gård i Coupio", josta maksettiin 1125 riikintaalaria (WGL 13.9.1800). Vuonna 1800 maksettiin korvauksia 12 tulipalosta, joiden joukossa oli "den så kallade Nyaste Tobaks-Fabriquen i Åbo Stad" (224 riikintaalaria) ja "en Badstugu-Byggnad å Mårtans och Reimars Hemman i Twastehus Län Borgå Härad och Helsing Socken" (100 riikintaalaria) (WGL 17.10.1801). 

Seuraavana vuonna korvattavia kohteita oli kymmenen ja näistä kolme tai oikeastaan kymmenen Suomesta: "en Hr General-Majoren Landshöfdingen, Commendeuren och Riddaren Willebrand tilhörig Mjölqwarn i Åbo Län" (277 riikintaalaria) "8 Egendomar i Björneborgs Stad" (8508 riikintaalaria) ja "Grosshand. Cederholms Gård i Helsingfors Stad (1727 riikintaalaria) (FW 14.8.1802). Kahdeksan porilaista taloa olivat varmaankin palaneet kesän 1801 tulipalossa. Sederholmin talon osalta kaupunginmuseo kertoo Katariinankatu 3:sta, että "1761 rakennettiin tontin länsisivulle Katariinankadun varteen asuin- ja varastokäyttöön kaksikerroksinen kivirakennus, joka oli alun perin Sederholmin talon sivurakennus. Rakennus vaurioitui pahoin 1801 tulipalossa, mutta rakennettiin uudelleen 1806 entiseen laajuuteensa"(pdf) 

Vuonna 1802 korvauskohteita oli kymmenen ja näistä kolme Suomesta: "en Qwarnbyggnad i Åbo Län" (68 riikintaalaria), "en Gård i Lowisa Stad" (40 riikintaalaria) ja "För Willnäs Gård i Åbo Län" (75 riikintaalaria) (WGL 15.10.1803). Louhisaaren korvaussumma on niin pieni, että tulipalo lienee ollut jossain talousrakennuksessa.

Vuonna 1803 palovakuutus oli hyödyksi 14 kohteen omistajalle, joista neljä oli Suomesta: "en Riebyggnad i Tawastehus Län" (168 riikintaalaria), "en Egendom i Åbo Län" (26 riikintaalaria), "en egendom i Uleåborgs Stad" (352 riikintaalaria), "en egendom i Heinola Stad" (462 riikintaalaria) (WGL 11.8.1804).

P. S. Aiemmin olen listannut Suomessa otettuja palovakuutuksia Ruotsin vallan ajalta.

Turussa vuonna 1761 ilotulituksia järjestäneet laivurit

Ilotulitukset olivat vielä 1700-luvulla tykistön upseerien taidonnäytteitä, joten sanomalehtiraporteissa erikoisuus ovat kauppalaivurit (coopvardiekapten) Fisk ja Strandheim, jotka järjestivät vuoden 1761 alussa sekä ilotulituksen Turun torilla Kaarle-prinssin nimipäivänä että Turun Vartiovuorella prinsessa Sophia Albertinan nimipäivänä (IT 16.3.1761 ja IT 7.5.1761). Myöhemmin samana vuonna molemmat nimet löytyvät  Turun meriliikennekatsauksesta: J. Strandheim oli tullut Pärnusta lastinaan viljaa, hamppua sekä pellavaa ja N. Fisk oli lähtenyt lautojen ja tervan kanssa kohti kaupunkia St. Ybes (IT 5.11.1761)

Molemmilla miehillä on Geni-profiilit. Jakob Hansson Strandheim oli syntynyt Kristiinankaupungissa 23.5.1728 ja Nils (Niclas, Nicolaus) Fiskin syntymäpaikka vuonna 1726 on tuntematon. Vaikka nimi Fisk on hankala haettava, profiilin päivittäjä oli löytänyt Nicolas Fiskin Stockholms Weckobladissa 7.9.1775 julkaistussa Juutinrauman ohittajien listasta matkalla Amsterdamista Turkuun.

Molempien miesten liikkeitä voisi siis todennäköisesti löytää tietokannasta Sound Toll Registers Online. Sitä käyttäessä pitää kuitenkin muistaa, että piiloon jää Itämeren sisäinen liikenne. Kuten taannoisessa Genos-artikkelissani kerroin, sanomalehdistä on tavoitettavissa muuta meriliikennettä muutamien vuosien osalta. Esimerkiksi 

• Hampurista kerrottiin 16.1.1756, että Jacob Strandheim Turusta oli saapunut Alicanteen (PT 26.1.1756)
• Hän lähti kesäkuussa 1761 Turusta Pärnuun suola- ja rautalastissa (IT 25.5.1761) ja tuli samasta kaupungista lokakuussa, kuten jo yllä todettiin.
• Seuraavassa heinäkuussa Riikaan kahden muun laivurin kanssa mukanaan painolastia ja puuastioita (IT 26.8.1762). Turkuun palatessa lasti oli yhtä olematonta: vähän hamppua ja höyheniä (IT 6.12.1762)
• Sama (?) J. Strandheim Kristiinankaupungista toi syyskuussa 1763 Tukholmaan polttopuuta ja elintarvikkeita (IT 29.9.1763)

 

Ingridin kolme avioliittoa

Tätä kirjoittaessani Ingeborg (Ingrid, Inkeri) Samulintytär Tervosen Geni-profiilissa on vain yksi avioliitto. Paltamon Vuottolahdella 27.3.1749 alkanut elämänsä ei kuitenkaan ollut aivan niin yksinkertainen (RK Paltamo 1761-66, 46)

Kahdeksantoista vuotta täyttäneenä Ingeborg meni 12.4.1767 naimisiin Paltaniemen kylän talollisen pojan Lars Larsinpoika Tervosen kanssa. Tämä oli jo ehtinyt menettää ensimmäisen vaimonsa, joka oli kuollut 17-vuotiaana 24.1.1765. Avioliitto Ingeborgin kanssa puolestaan päättyi 27-vuotiaan Larsin kuolemaan 21.7.1772. Leskeksi jäädessään Ingeborgilla oli kaksi taaperoikäistä tytärtä - Margareta (s.20.11.1768)  ja Catharina (s. 25.12.1770) - jotka eläisivät aikuisiksi. 

Louis Sparren kuvaama
Kajaanin vanha kirkko
Koneväritetty painokuvasta!
SMY:n vuosikirja 1900

Ingeborg solmi toisen avioliittonsa 17.11.1774 räätäli Simon Åströmin (s. 1745) kanssa. Heille 26.6.1775 syntynyt poika Simon Johan kastettiin Paltamossa, mutta tämän jälkeen perhe muutti Kajaaniin, jossa lapsi kuoli vuoden ja kolmen kuukauden iässä. Kaupunkielämä jatkui ja perheeseen syntyivät Maria Hedvig 21.6.1777, Gustav 24.11.1779 sekä Simon Johan, joka kaimansa tapaan kuoli 6.5.1782 yksivuotiaana. Myös Ingeborgin ensimmäisen avioliiton tytär Margareta merkittiin myös Kajaanin rippikirjaan, mutta nuorempaa sisartaan ei. (RK Kajaani 1776-81, 23).

Simon Åström kuoli johonkin keuhkotautiin 1.3.1782. Ingeborg solmi kolmannen avioliittonsa Kajaanissa 24.7.1783 postimestari Johan Nymanin (s. 28.2.1758) kanssa ja synnytti viisi päivää myöhemmin pojan, joka sai nimen Johan Georg (RK Kajaani 1782-1787, 29).

Johan Nyman oli saanut nimityksen Kajaanin postimestariksi 10.4.1781. Pestinsä päättyi kesään 1786 mennessä (Kugelberg). Kustaan sodassa hän liittyi joko varsinaiseen armeijaan tai vapaajoukkoihin ja hävisi Kuopion seudulle.

Posttidningar 7.9.1799

Viimeistään vuonna 1791 Ingeborg oli muuttanut nuorimman poikansa kanssa Paltamoon (RK Paltamo 1786-1791, 93; 1794-1798, 121). Kesällä 1799 hän suunnitteli neljättä avioliittoa ja esteettömyyden selvittämiseksi Paltamon pappi lähetti Posttidningariin kuulutuksen, johon Johan Nymanilla oli kolme kuukautta aikaa reagoida.

Uutta avioliittoa ei solmittu, sillä viimeisessä rippikirjassaan Ingeborg on merkitty Nymanin leskeksi (RK Paltamo 1823-1829, 223).  Ingeborg kuoli 84-vuotiaana 11.3.1825.

Turkulaiset perijättäret

Sekä Inrikes Tidningar 14.2.1782 että Stockholms Posten 25.2.1782 julkaisivat Malmöstä lähetetyn tiedon 78-vuotiaana kuolleen [1] tukkukauppias Nils Tullströmin testamentista, joka jakoi rahaa moniin hyväntekeväisyyskohteisiin. Pitkän listan kohdassa 10 esiintyi kuitenkin kaksi sukulaista, jotka asuivat Turussa. Engela Malmström, joka oli naimisissa kämneeri Henning Tallanderin kanssa, ja Thala Malmström, joka oli naimisissa kaupunginkasööri Breven kanssa.

Thalan Malmströmin Geni-profiili paljasti, että hän syntyi 29.3.1737 Södra Åbyn seurakunnassa Skoonessa. Kastelistan mukaan vanhempansa olivat ratsumies Bartholomeus Malmström ja Bengta Pettersdotter. Tulkintani Tullströmin perukirjasta [2] on yliviivauksinen lomasta, että Thalan ja sisarensa isä oli arkisemmin ilmaistuna Bertel Bertelsson Malmström. Bertil Malmström (s. ~1701 Skoone) katselmoitiin osana Skoonen eteläistä ratsuväkirykmentin (Södra skånska kavalleriregementet) Haglösan komppaniaa 1724, 1732, 1737, 1744 ja 1754 [3]. Armeijan jälkeen Bertil Malmström työskenteli suutarina ja hän kuoli 4.5.1766. Seurakunnassa kirjattu kuolinikä 73 ei ole täysin linjassa armeijan listojen kanssa, mutta käsittääkseni kyseessä on sama henkilö.[4]

Södra Åbystä ei ole rippikirjaa, josta etsiä muita lapsia ja Englan ja Thalan maailmalle lähtöä. Laitilan Kaukolassa eli everstiluutnantin puustellissa mainitaan 1740-luvun alussa Ängela Malmström. Puustelli oli tuolloin Michael von Törnen, joka oli vuonna 1741 siirtynyt Skoonen eteläisestä ratsurykmentistä aatelislippueeseen.[5] Kiistatta Engla Malmström oli Turussa, kun hänet siellä vihittiin avioliittoon 10.10.1751 kämneri Hemming Talanderin kanssa.

Hemming Talander oli valittu Turun kämneeriksi ja kaupunginvoudiksi vuonna 1745.[6] Hän meni 18.10.1748 tullimies Anders Silvon Valborg-tyttären kanssa. Heidän hoidossaan oli Valborgin äiti Elisabet Eriksdr Procopaea, jonka hoitoa Hemming Talander jatkoi Valborgin kuoltua lapsisänkyyn 21.11.1749. Näin hänestä tuli vuosikymmen myöhemmin anoppinsa perijä, vaikka tällä oli veli rusthollari Johan Ericsson Procopaeus.[7] Hemming Talander erosi virastaan vuonna 1764 [8]. Hän ja Engla Malmström asuivat Kirkkokorttelin tontilla 156 [9].

Inrikes Tidningar 16.3.1780

Åbo Tidningar 26.2.1798

Turun kirkonkirjojen mukaan Engla Malmström oli syntynyt vuoden 1724 tienoilla eli hän oli Thalan isosisko. Thala Malmström oli viimeistään vuonna 1765 kämneeri Eric Braven vaimo. Heille syntyivät Turussa lapset Eric 3.11.1765, Anna Sophia 5.1.1768 ja Albertina 14.4.1772.[10] Braven kuoltua Thala Malmström solmi uuden avioliiton Turussa 6.4.1784 vänrikki Adam Johan Lamanin kanssa. Wirilanderin virkatalomatrikkelista käy ilmi, että Adam Johan Laman oli eronnut armeijasta 29.6.1778. Pariskunta muutti Turusta Pertteliin, jossa Thala kuoli vanhuuteen 22.2.1818.

[1] Malmö Sankt Petri (M) FI:3 (1778-1834) Bild 29 / sid 49 (AID: v104094.b29.s49, NAD: SE/MSA/00619)

[2] Rådhusrätten i Malmö 1 (M) F2A:69 (1782-1785) Bild 1510 / sid 293 (AID: v159534.b1510.s293, NAD: SE/MSA/00811)

[3] Generalmönsterrullor - Skånska dragonregementet (L, M) 944 (1724) Bild 2130 (AID: v437192a.b2130, NAD: SE/KrA/0023)

Generalmönsterrullor - Skånska dragonregementet (L, M) 945 (1732) Bild 4290 (AID: v437193.b4290, NAD: SE/KrA/0023)

Generalmönsterrullor - Skånska dragonregementet (L, M) 946 (1737) Bild 1820 / sid 357 (AID: v437194.b1820.s357, NAD: SE/KrA/0023)

Generalmönsterrullor - Skånska dragonregementet (L, M) 947 (1744) Bild 3140 (AID: v437195.b3140, NAD: SE/KrA/0023)

Generalmönsterrullor - Skånska dragonregementet (L, M) 948 (1754) Bild 5820 (AID: v437196a.b5820, NAD: SE/KrA/0023)

Generalmönsterrullor - Skånska dragonregementet (L, M) 948 (1754) Bild 5880 (AID: v437196a.b5880, NAD: SE/KrA/0023)

[4] Brågarp (M) C:1 (1735-1772) Bild 1110 / sid 107 (AID: v108746a.b1110.s107, NAD: SE/LLA/13046)

[5] Laitilan rippikirja 1740-1747, s. 56

[6] Dahlströmin kortisto tässä ja tässä

[7] Dahlströmin kortisto tässä ja tässä 

[8] Dahlströmin kortisto tässä 

[9] Dahlströmin kortisto tässä 

[10] Turun kasteet. Turun Ruotsalaisen seurakunnan rippikirja (1760-1768), 124, Turun Ruotsalaisen seurakunnan rippikirja, Länsipuoli 1774-1779, 29

Pyhäjoella vuonna 1795 kaivatut aviomiehet

Pyhäjoen kirkkoherra Johan Westzynthius kirjoitti 4.11.1795 epätavallisen monisanaisesti kolme kuulutusta kaivatuista aviomiehistä. Tai ei välttämättä enää niin kaivatuista, sillä kuulutusten tarkoituksena oli uusien avioliitojen solmiminen. Kuulutukset julkaistiin Inrikes Tidningarissa 9.12.1795.

Ensimmäisenä esitelty kadonnut aviopuoliso oli pitäjänpuuseppä Abraham Johansson Vahra (s. 5.9.1754), joka oli kesällä 1782 lähtenyt Oulusta kauppa-alukseen palkattuna kirvesmiehenä. Alus haaksirikkoutui Englannin kanaalissa. Oulun palasi seuraavana vuonna aluksella palvellut matruusi, joka oli tiennyt kertoa, että Vahra oli pestautunut jollekin Amsterdamista Länsi-Intiaan kulkevaan kauppalaivaan. Matruusi oli saanut Vahralta 3 riikintaaleria ja 16 killinkiä annettavaksi vaimolle, mutta ei kirjettä eikä sanaa siitä, milloin miestä voisi odottaa kotiin. Tämän jälkeen Vahrasta ei ollut kuultu 12 vuoteen. Vaimonsa Anna Jonaedotter oli elättänyt itsensä ja kaksi lastaan käsityöllä. Nyt hän aikoi solmia uuden avioliiton.

Myös Brita Johansdotter Halunen oli odottanut 12 vuotta. Hän oli mennyt 20.5.1781 naimisiin Pohjanmaan rykmentin ja Pyhäjoen komppanian sotilaan n:o 109 Jacob Jacobsson Törnqvistin kanssa. Tämä oli papintodistuksensa mukaan syntynyt 15.12.1759 Viitasaaren pitäjän Kivijärven kappelissa. Pari vuotta avioliiton solmimisen jälkeen Johan oli työkomennuksella Tampereella, josta hän 19.9.1783 hävisi lupaa saamatta. Armeijassa tai kotipitäjässä hänestä ei sittemmin mitään kuultu. 

Entinen saltpietarikeittämön renki Erik Nilsson Penttilä (s. 24.12.1752) tuomittiin 1785 murtovarkaudesta raippoihin sekä julkiseen ripitykseen, minkä jälkeen hänet lähetettiin 9.1.1786 kolmeksi vuodeksi linnoitustyöhön. Tämän jälkeen hänestä ei ollut varmaa tietoa, mutta huhut kertoivat, että toinen linnoitusvanki oli murhannut Erikin jo ensimmäisenä vuonna. Kirkkoherran kirjeenvaihto Helsinkiin ja Loviisaan ei ollut tuottanut muuta lisätietoa kuin sen, että Erikiä ei löytynyt Viaporin eikä Svartholman listoilta. Jälkimmäisen kirjanpito oli tosin Kustaan sodan aikana tuhoutunut.

Erikin vaimo Margareta Jöransdotter oli jäänyt lapsiensa kanssa köyhyyteen. Margareta Jöransdotter Penttilä vihittiin leskenä 19.6.1796 talonpoika Erik Påhlsson Kokkosen kanssa.