Polkupyöräntekijä 1869: Severin Kellroos

Polkupyörän kehitys lähti tosissaan vauhtiin 1860-luvulla, jolloin kehitetty malli muistutti tekniseltä ratkaisultaan lapsuuteni kolmipyöräisiä eli polkimet olivat kiinni etupyörässä. Näitä alettiin tuottaa  vuonna 1868 Pariisissa tehdasmaisesti ja ensimmäisiä kappaleita odotettiin Suomeen vuoden 1869 purjehduskauden alkaessa. Innostus oli niin suurta, että eri puolilla Suomea tehtiin polkupyöriä itse.

Vasabladet toivotti 24.4.1869 polkupyörät tervetulleiksi Vaasaan. Kauaa ei tarvinnutkaan odottaa, sillä sama lehti kertoi 8.5.1869 kaupungissa tehtyä kolmipyöräistä polkupyörää oli esitelty, mutta rakennevirheen takia se ei lähtenyt toimimaan. Mielenkiintoista on, että jo tässä vaiheessa polkupyörällä oli Vaasan ympäristössä suomenkielinen nimi: hullu hevonen.

Hufvudstadsbladetin 12.5.1869 julkaiseman kirjeen mukaan tämän Vaasan ensimmäisen polkupyörän oli tehnyt kupariseppä Severin Kellroos tilaustyönä hovioikeuden vahtimestari Pihlgrenille. Vapunpäivän epäonnistuneen esityksen jälkeen laitos saatiin liikkeelle talon sisällä, mutta se ei soveltunut Vaasan kaduille.

Severin oli syntynyt 16.12.1821 Längelmäellä Levälahden Einolan Vanhatalon isäntäparin pojaksi. Jo 1834 eli 13-vuotiaana hän muutti Tampereelle kupariseppä Peter Gustaf Westerlundin (s. 1817 Pedersöre) oppipojaksi. Muuttoa ehkä helpotti se, että vuotta aiemmin Tampereelle oli lähtenyt  isoveli Michel (s. 20.9.1814). (RK Längelmäki 1827-39, 79 & 348; RK Tampere 1832-38, 253; 1839-45, 267)

Vuonna 1841 Severin muutti kisälliksi Poriin, jossa hänet tunnettiin sukunimellä Kellroos. Tampereella nimeä käytti kauppias Gustaf Robert Kellros (s. 12.12.1813 Ruovesi), johon Severinillä ei ole ilmeistä yhteyttä. Ehkä nimi vain kuulosti komealta.

Oleskelu Porissa ei ollut pitkä ja lähtiessään Severin ilmoitti siirtyvänsä Helsinkiin. (RK Pori 1836-1842, N:o 332). Helsingin sijaan Severin Kellroos toimitti kuitenkin Porista saadun todistuksen vuonna 1843 Vaasaan. 

Vaasassa Severin Kellroos meni 21.12.1849 naimisiin 17 vuotta itseään vanhemman Johanna Fredrica Hallstenin (s. 27.10.1804 Vaasa) kanssa. Ennen avioliittoa Johanna Fredrica Hallsten oli asunut veljenpoikansa Alexander Gustaf Julius Hallstenin taloudessa kahden isosiskonsa kanssa. (RK Vaasa 1841-49, 404; 1850-56, 60 & 77). Sekä veljenpojan isä että Johanna Fredrica Hallstenin isä Johan Hallsten olivat olleet Vaasassa kupariseppiä, mutta suvussa ei ollut alalle jatkajaa, mikä selitttää avioliittoa. 

Severin Kellroos kuoli 80-vuotiaana 25.5.1900. Muistosanojen mukaan hän  

oli vielä niitä vanhan kansan miehiä, jotka meluamatta työskentelivät kaikessa hiljaisuudessa. vainajan kykyä käytettiin kuitenkin varhemmin kunnallisissakin toimissa, niinpä oli hän niiden kaupungin rakennuskomitean jäsen v. 1856, ja myöskin aikoinaan valtuuston ja rahatoimikamarin jäsenenä. (Pohjalainen 26.5.1900)

Polkupyörää ei missään mainittu.

Etsintäkuulutetut Joutsiniemen Leijonmarckit

Kangasalan vuosien 1792-1798 rippikirjasta puuttui jo ennen mikrofilmausta ensimmäinen tai ensimmäiset sivut, joilla oli Joutsiniemen kartanon väki. Vuosilta, jolloin kartanon isäntänä oli Svante Leijonmarck. Hän oli tätä ennen ja armeijasta erottuaan asunut vaimonsa Margareta Pahlin ja tyttäriensä Ulrika Eleonoran (s. 8.4.1767) ja Fredrika Gustavan (s. 4.8.1768) kanssa Lusin kylän Pietilässä, jossa vaimo kuoli vuoden 1784 lopussa (RK Tyrväntö 1781-1786; Hattulan haudatut). Vaimon kuoltua Svante Leijonmarck tyttärineen kirjattiin Hauhon Kokkalaan, jossa oli kirjoilla myös poikansa Jacob August (s. 9.1.1771 Helsinki), joka oli tässä vaiheessa aliluutnantti Suomen tykistössä (RK Hauho 1782-1787, 76)

Lasse Iso-Iivarin listan mukaan Svante Leijonmarck muutti Kangasalan Joutsiniemeen vuonna 1793. Tilan omisti tuolloin ja vuoteen 1797 asti Axel Fredric Carlss Båga (Kangasalan käräjien ilmoitusasiat 20.2.1797 §1). "Fröknarna Lejonmarck" hyödynsivät kesällä 1794 Kangasalan terveyslähdettä (Åbo Tidningar 18.8.1794).

Tytär Gustava Fredrika synnytti salassa 2.9.1795 lapsen, jonka hän "yksinkertaisuudessaan" tappoi. Tai näin ainakin tulkittiin pakonsa, joka on voinut liittyä myös kuolleena syntyneeseen lapseen. Kangasalan ylimääräisillä käräjillä päätettiin etsintäkuulutuksesta, jonka mukaan Gustava Fredrika Leijonmarck oli keskimittainen, rokonarpinen, ruskeahiuksinen ja sinisilmäinen. Vaatteeinaan "en röd stubb, en Carmelitt Klädes tröija, hwit Kjortel och Caracau". Erikoisista vaatteista huolimatta nuorta naista ei heti löydetty vaan peräänsä kuulutettiin Turun ja Porin läänin kirkoissa 27.2.1796 päivätyllä kuulutuksella.

Ikävästä tilanteesta huolimatta vanhempi sisar Ulrika Eleonora meni Kangasalla 17.3.1796 naimisiin vapaaherra Carl Vilhelm Rehbinderin kanssa. Svante Leijonmarck antoi heille lahjakirjeellä 10.10.1796 puolet Pälkäneen Oksalasta (Finlands Allmänna Tidning 29.5.1820). Yhteiselonsa siellä päättyi miehen kuolemaan 5.9.1819 (RK 1798-1803, 73; Åbo Allmänna Tidning 20.11.1819).

Svante Leijonmarck kuoli Joutsiniemessä 23.1.1797.

Inrikes Tidningar 7.3.1797

Aatelismatrikkelin mukaan Jakob August erotettiin armeijasta 27.1.1798 talousongelmien takia, joiden perusteella hänet vangittiin Varkaudessa. Karkaamisensa jälkeen peräänsä kuulutettiin Vaasan läänissä 7.3.1798 päivätyllä kuulutuksella ja Turun ja Porin läänissä 13.3.1798 päivätyllä tekstillä. Tuntomerkkeinään 11 korttelin ja 4 tuuman pituus, ruskeat silmät, tummat hiukset ja kulmakarvat. Jakob August osasi puhua sekä suomea että ruotsia.

Jakob August päätyi Pietariin, jossa hänet tuomittiin poissaolevana. Samoin poissaolevana muut selvittivät velkojaan syksyllä 1800, jälleen kuulutuksella. Sisarensa Fredrika Gustava kuoli Pietarissa 16.3.1824.

Aatelismatrikkeli ei tiedä Jakob Augustin elämän lopusta mitään. Sanomalehtihaku  tarttuu ylimääräisten eläkkeiden listassa nimeen "afskedade Artilleri Stabs-Capitainen August Leijonmarck" (FAT 23.2.1826). Sotilasarvo stemmaa Jabob Augustin armeijauran päätökseen eikä muita sopiva Augusteja ole sukutaulussa. Sama mies voisi siis myös olla Helsinkiin tullut "Artillerie StabsKapten Leijonmarck fr. Pälkenä" (Helsingfors Tidningar 12.6.1833). Pälkäneen Oksalassa kuoli 9.3.1842 naimaton ja 71-vuotias kapteeni Aug. Lejonmark eli kyse on sisarussarjan jäsenestä.

Sisarensa Ulrika Eleonora kuoli kolme vuotta myöhemmin.

Helsingfors Tidningar 2.8.1845

Ilmestynyt: Tuomiokirjakortiston opit nykypäivälle

Eilen Pohjolan historiankirjoitus julkaisi tekstini Tuomiokirjakortiston opit nykypäivälle. Juttu lähti keväisestä Mirkka Lappalaisen rikoshistoriakurssista, jossa yhtenä kurssitehtävän vaihtoehtona oli tuomiokirjakortisto tietystä näkökulmasta. Innostuin Tuokon historian selvittelystä ja ähellettyäni pari liuskaa huomasin, ettei teksti ollut alkuunkaan tehtävänannon mukainen. No, kurssi jäi sitten muista syistä kesken ja tarjosin pienellä muokkauksella artikkelia Jyväskylään.

Oli kyllä hyvin terveellistä vihdoin ja viimein ymmärtää Tuomiokirjakortiston tausta eikä vain leikkiä sen sisällöllä. Leikkiä on täällä kyllä ollut:

• Tuokkonen Torttilan Keisaria ja Irjanteen Mustapäätä (14.11.2007)
• Kappalainen Kyttälästä (6.7.2008)
• Ranta(la) avautuu edessäni? (3.7.2009)
• Anolan vouti Anders Larsson ja Spihlbom-nimen käyttäjiä (24.1.2015)
• Länsi-Suomi: Ruokatalous 1600-luvulla (31.1.2015)
• Pari sanaa suomeksi 1600-luvulta (7.2.2015)
• Kihlaus Länsi-Suomessa 1600-luvulla (14.2.2015)
• Kortinpeluusta 1600-luvulla (30.12.2015)

Poliittisesta ohjauksesta, museoista ja väitöskirjoista

Tuulispää 6/1916

Viime viikolla päättyivät Museoviraston YT-neuvottelut, jotka olivat väistämätön seuraus hallituksen talouspoliittisista päätöksistä. Omasta näkökulmastani kaikki mahdolliset neuvottelutulokset olivat huonoja, mutta päätökset Seurasaaren, Hvitträskin, Louhisaaren sekä Langinkosken sulkemisesta herättivät toiveen julkisesta keskustelusta. Varsinkin kun huomautettiin, ettei laajentuva Kansallismuseo avautuisi suunnitellussa aikataulussa.

Ja kas, poliitikot alkoivat ehdottelemaan vapaaehtoistyötä ja tiede- ja kulttuuriministeri kiirehti esittämään lisärahoitusta. Vastaavaa intoa tuskin olisi herättänyt mikään muu Museoviraston toiminto, vaikka nämäkin kärsivät, kuten tiedotteessa kerrotaan:

Leikkausten ja lomautusten vuoksi asiantuntija- ja viranomaispalveluihin tulee viivettä: esimerkiksi lupien, lausuntojen ja avustusten käsittelyajat pitenevät. Tämä vaikuttaa kulttuuriympäristön suojelun lisäksi alueidenkäytön suunnitteluun, kaavoitukseen ja rakentamiseen, infrastruktuurihankkeisiin sekä niiden viivästymisen kautta laajemmin yhteiskuntaan ja talouteen.

Arkeologisten kansalaislöytöjen käsittely hidastuu oleellisesti entisestään ja riski muinaislöytöjen menettämiseen kasvaa. Myös voimavarat arkeologisiin kenttätöihin ohentuvat, mikä heijastuu yksityisiin ja julkisiin rakennushankkeisiin.

Poliittinen ohjaus vaikuttaa myös yliopistomaailmassa. Viikonloppuna Yle uutisoi otsikolla Helsingin yliopisto laittoi tohtorintutkinnot ”alennusmyyntiin”: vaadittava työmäärä pienenee huomattavasti. Yliopiston edustaja horisee vertailusta muihin yliopistoihin ja väittää, että Helsingin yliopistolla on Suomessa ollut tiukimmat vaatimukset. Tätä väitettä ei kukaan nielly akateemisen porukan FB-ryhmässä. Todelliset syytkin muutokselle löytyvät jutusta: yliopisto saa rahaa väitöskirjoista. Ja jostain mystisestä syystä OKM kuvittelee, että nopeasti tehty tutkinto on hyvä tutkinto, joten se ajaa väitöskirjojen tekoa kolmen vuoden pakettiin, jolle on kv-referenssejä ainakin Tanskasta ja Briteistä. Eikä Helsingin yliopisto ole yksin tekemässä muutoksia, vaan kaikki Suomen yliopisto julistivat kesällä, että Tutkijakoulutusta uudistetaan: Yhteistyöllä kohti laatua ja vaikuttavuutta.

Historiantutkimuksen väitöskirjaprosessit ovat usein huomattavasti pidempiä eikä nopeutta edes arvosteta. Vietyäni oman prosessini läpi virallisesta aloituksesta väitökseen neljässä vuodessa ei ole ollut mukavaa lukea alan somekeskusteluja, joissa todetaan, ettei hyvää väitöskirjaa voi tehdä alle kuudessa tms. vuodessa. Arkitodellisuudessa projektit venyvät tosin tutkimuksen hiomisen ohella rahoituksen puutteen, muiden töiden ja elämän käänteiden takia. 

Ajankäyttö on kuitenkin suhteessa väitöstyön laajuuteen, joka puolestaan ei aivan suoraan näy väitöskirjan sivumääristä. Niille oli omassa Opinahjossani selvä yläraja ja esimerkiksi Helsingin yliopistossa pituutta on ohjattu kielentarkistuksen maksimimerkkimäärillä. Gradujen opintoviikkoarvoa on pudotettu ja ne ovat jo hämmentävän lyhyitä. Ehkä vielä elinaikani näen yhtä lyhyitä väitöskirjoja kuin 1800-luvun puolivälissä.

Lyhytkin työ voi olla laadukas ja merkityksellinen, jos moisia kriteerejä jaksetaan enää asettaa ja valvoa. Valitettavasti kukaan ei tunnu olevan huolissaan tohtorikoulutuksen laadusta, jota varten pitäisi toki olla ymmärrys siitä, mihin väitöskirjan teolla pyritään yhteiskunnallisella tasolla. Yksilölle kyse voi olla vaaditusta pätevöitymisestä, haasteesta, sosiaalisesta prestiisistä tai monesta muusta. Tuttu proffa kertoi, että taloushistoriassa oli "ennen" kahden kastin väitöskirjoja: oikeita ja yritysjohtajien eläköitymisen aikaan pykäämiä. Ilmeisesti tämä kategorisointi pätee muihinkin oppiaineisiin ja yliopistoihin, sillä kuulopuheen mukaan "korkeassa asemassa" olevia edelleen houkutellaan väikkärintekoon, johon ei vaadita muille pakollisia kursseja. 

Vuonna 1906 hävinnyt Helsinki

Vuoden 1905 lopussa tehtiin ehdotus, "ettei sellaisia rakennuksia ja paikkoja, joilla on sivistyshistoriallista merkitystä, hävitettäisi säilyttämättä niitä kuvien kautta jälkimaailmalle". (US 16.2.1906)

Ennen kuin varsinaista dokumentoijaa oli saatu palkattua aikakauslehdessä Viikon kuvat esiteltiin 31.3.1906 Ludviginkatu 6:sta kuva 

HKM

maininnalla "edellä mainitun talon rakennukset on jo purettu" sekä Konstantininkatu 15,

jonka rakennukset "puretaan kohdakkoin". 

Konstantininkadun n:o 15 puurakennukset myytiin t. k. 21 p. Helsingin Huutokauppakamarissa julkisella huutokaupalla eri henkilöille yhteensä 1,890 mk. 50 p:istä. Rakennusten tulee olla revityt ja poiskuljetetut ennen ensi huhtik. 10 päivää. Yllämainitulle tontille aikoo sen nykyinen omistaja arkkitehti G. Estlander kesän kuluessa rakennuttaa komean ja ajanmukaisen, useampikerroksisen kivitalon. (US 23.3.1906)

HS 21.3.1906

Annankadun 29:ssä olevat rakennukset myytiin eilen huutokaupalla eri henkilöille Helsingin huutokauppakamarin välityksellä yhteensä 911 mkasta. (US 2.6.1906)

Huutokaupalla myytiin eilen 2 vanhaa puurakennusta Punavuorenkadun varrella n:o 22 poiskuletettavaksi ensi viikon kuluessa ja maksettiin niistä yhteensä 505 markkaa. Paikalle tulee rakennettavaksi uusi ajanmukainen kivitalo. (HS 22.6.1906)