Museoitu Etelä-Karjala

Wolkoffin museon jälkeen Lappeenrannan päiväni jatkui Etelä-Karjalan museossa. En odottanut suuria, sillä edellisen illan kävelyllä olin tutustunut museon ulkomittoihin, joista puolet on omistettu vaihtuvalle näyttelylle.

Pysyvämpi näyttely on varsin tuore, lippukassan mukaan avautunut vuosi sitten. Se lupasi esittelytekstissään aikamatkaa, jossa päästäisiin tutustumaan esim. kivikautiseen asumukseen. Kiersin ja kaarsin, mutten "asumusta" löytänyt. Oletettavasti tarkoitettiin kivikautisen asuinpaikan esiinkaivuun rekonstruktiota. Vaikka olen yhden arkeologian peruskurssin suorittanut ja useilla kivikautisilla asuinpaikoilla seisonut, en saanut hiekasta mitään irti. Ilmeisesti olisi pitänyt lukea kosketusnäytöt Maasta museoon ja Kivikirveitä ja kvartsi-iskoksia, joissa molemmissa oli kuusi tekstiä.

Ymmärtämistä ei avittanut arkeologisen osan pieni koko, joka asetti kivikauden ja metallikaudet lähes päällekkäin. Koin myös hankalaksi seen, että piti astua kivikautisen kohteen päällä olevalle lasille, jotta sain kuvattua QR-koodin, jonka takana oli Finna-lista vitriinin esineistä. Samaa ratkaisua käytettiin muissakin esineiden esillepanoissa eli vilauksella ei selvinnyt millä vuosituhannella tai -sadalla oltiin. Yksittäisen esineen tietojen etsintä kännykän näytöltä ei myöskään ollut erityisen mukavaa.

Arkeologian vieressä oli jonkinlainen tarinatupa, jossa kerrottiin linnavuorista, kalmistoista ja kuppikivistä. Se sekoitti museon kiertojärjestystä ainakin minulle. Pitikö siellä poiketa ennen arkeologiaa vai sen jälkeen? Hahmotin tilan kuuluvaksi arkeologiaan myös siksi, että pieni vitriini kertoi paikallisesta arkeologisesta yhdistyksestä, mutta lippukassa kertoi, että sen sisältö on vaihtuva.

Jos tarinatupaan poikkeamisen sijaan jatkoi eteenpäin, päätyi suoraan 1800-luvun kalastukseen eli se on maakunnalle olennaista. Sitten päästiin rajalle eli yksi vitriini käsitteli Lappeenrannan taistelua 1741, seinällä saattoi magneettilätkillä vertailla erilaisia itärajoja ja seinällinen "Tarinoita rajamaan ihmisistä" valoittivat osaltaan elämistä Venäjän rajalla 1800- ja 1900-luvulla. Jos tarkoitus oli kuvata rajalla elämisen pääasiallista arkipäiväisyyttä, onnistuttiin.

Rajateemaan liittyi myös 1940-luvun vitriini, jonka jälkeen runsaasti tilaa oli käytetty kahteen 1900-luvun Viipuria kuvaavaan pienoismalliin. Ne ovat ilmiselvästi merkityksellisiä jollekin kohderyhmälle, mutta ovatko kauan? Vai ovatko entistä merkityksellisempiä, kun Viipurissa käyminen ei enää ole useimmille mahdollista?

1900-lukua edusti myös saunamökki Saimaalta ja kioski tavaroineen. Olivatko ne osa "Meijän Etelä-Karjala" vai kuuluiko siihen vain etuaulan baari-interiööri ja piirakkakioski? 

Piirakkakioskin Mehu-Maija olisi jäänyt minulta ymmärtämättä ellen olisi lepuuttanut jalkojani viereisessä aktiviteettitilassa, jonka seinät käsittelivät ruokakulttuuria esinein ja videoin. Lihapiirakoiden lämmityksen ohella videokavalkaadista selvisi, että Joutsenon rieska oli nostatettu leipä. Tapasin myös uuden esineen eli erityisen mallisten uuniastioiden siirtoon tarkoitetun hangon. Vasta tätä tekstiä kirjoittaessani tajusin, etten ollut ottanut kuvaa esinetekstistä enkä merkinnyt muistiin esineen nimityksiä. Hups.

Tilasta löytyi myös kiva oivallus eli 1980-luvulta tuttujen reseptikorttien mallilla tehtyjä esinekortteja. Tein virheen, kun en istunut selaamaan näitä läpi, mutta onneksi ottamassani valokuvassa päälimmäisenä on sukunapotti, joten ainakin tiedän mitä patahangolla (?) siirrettiin leivinuuniin ja sieltä pois.

Kesken vierailun suoritin näyttelyssä tarjotun tietovisan ja sain 22 pistettä, joten "Sie taijatkii olla ehta eteläkarjalaine! Hyvi pärjäsit! Sie voit onnitella ittees ja aatella, et sie ossaat ja tiijät." Hyvä, että tietoa oli, sillä se ei suuremmin lisääntynyt eikä mielikuvani Etelä-Karjalasta selkeytynyt,

Wolkoffin kotimuseossa

 

Menin Wolkoffin museoon selvittämättä etukäteen mistä oli kyse. Aiemmin siellä oli käyty vain tasatunnein järjestetyin kierroksin, mutta tänä vuonna asiakkaat saivat kiertää itsekseen. Ainakin teoriassa. Näytettyäni Museokorttia, mukaani lähti keskusteluopas, joka avasi ovet ja ohjasi koko käynnin. Se alkoi sisäpihalta, joka aikoinaan oli ulottunut pidemmälle, mikä oli jo mielenkiintoinen tieto, joka ei olisi ilman opasta tullut tiedoksi.

Ilahduin, kun ensimmäisessä huoneessa selvisi heti, että kyseessä on "aito" kotimuseo, eli 1980-luvulla sellaisenaan museoitu koti, jossa sama perhe oli asunut 1870-luvulta lähtien. Päärakennus itsessään oli vuodelta 1826.

Kuljimme huoneesta toiseen ja opas kertoi sujuvasti perheen henkilöistä ja sitoi nämä esineisiin. Perheen venäläisyys näkyi jokaisen huoneen ikoneina ja samovaareina, mutta ei oikeastaan muuten.

Erikoisinta sisustuksessa oli kihlatuille tarkoitettu tuoli ja

komeat kaakeliuunit, jotka olivat Rakkolanjoen kaakelitehtaan tuotantoa.

Kierroksen loppupuolella oltiin vuonna 1905 valmistuneessa siivessä ja keittiössä, jonka esinettä opas arvuutteli enkä tiennyt oikeaa vastausta.

Mieleeni tuli kysyä, mitä siiven paikalla oli ollut aiemmin, mutta opas ei tiennyt. Palasimme kauppatilan lipputiskille, eikä sielläkään ollut tietoa, vaikka ryhdyttiin selaamaan talosta kertovaa kirjaa. Opas kierrätti minut vielä kaupan takahuoneeseen, jossa oli iso planssi tekstiä ja kuvia. Minua ei ohjattu sitä lukemaan, eikä kuviin viitattu. Oma-aloitteisesti kuitenkin tutustuin ja löysin muunmuassa kahden palovakuutuksen pohjapiirrokset ja selitteet, joista selvisi, mitä siiven kohdalla oli 1800-luvulla ollut.

Kokonaisuus oli juuri sitä, mitä talomuseoilta osaa odottaa. Tässä tapauksessa, kun Lappeenrannassa ei ole kaupunginmuseota, olisin kuitenkin toivonut opastuksen rikastamista ripauksella kaupungin 1800-luvun historiaa ja vaikkapa muutamalla käteen annetavalla valokuvalla, joista kaupungin ja lähiympäristön kehitys olisi käynyt ilmi. 

Lappeenrannan Ratsuväkimuseossa

Ratsuväkimuseossa pääsin olemaan se museovieras, joka vastaa kysymykseen "oletteko käyneet ennen", "kyllä, kerran 36 vuotta sitten". Opiskellessani LTKK:ssa vierailin museossa HRR:ssä palvelleeni isoisäni vuoksi ja lähetin hänelle sieltä ostetun postikortin. Museon sisällöstä en muista mitään.

Pitkän aikajanan ja fyysisesti isohkon aiheen käsittelyyn museolla on vain kolme huonetta. Ensimmäinen oli omistettu 1500- ja 1600-luvuille, joita kuvitettiin Rijksmuseumilta lainatuin kuvin ja vähäisin esinein. Seinillä oli myös Ruotsin ajan tärkeimpien taisteluiden kartallistus ja tekstiä, joista ymmärrykseni ratsuväestä ei sanottavasti kohentunut. Esinetekstit sai lukea lainattavasta kansiosta

Järjestyksessä toisessa huoneessa tiivistettiin aika Lappeenrannan taistelusta 1741 autonomian loppupuolelle. Tai talvisotaan, josta pyöri kuvakaruselli yhdessä nurkkauksessa. Lisäksi pari neliötä oli annettu linnoituksen pienoismallille, joka ei suoranaisesti liittynyt ratsuväkeen mitenkään.

Kuvakarusellit pyörivät tökkimättä omaa vauhtiaan, mikä oli kärsimättömälle ihmiselle rasittavaa. Katselin ja luin kuitenkin läpi Lappeenrannan taistelulle omistetun karusellin ja sain palkinnoksi yhteyden omaan tutkimukseeni: "Lappeenrannan taistelu nosti joka tapauksessa pienen rajakaupungin ensimmäistä kertaa maailmankartalle, kun julistukset ja tiedonannot taistelusta levisivät painotuotteina Euroopassa." Yksi esillä ollut esimerkki oli kartta Die Festung Willmanstrand wo die Russ: Kays: Truppen unter Anfuhrung der General Feld Marchals Gr: von Lacy uber ein Swedisches Corps den 23 Aug. 1741 einen vollkommenen Sieg erhalten und hernach die Festung mit Sturm erorbert., joka löytyy myös Alvin-portaalista.

Kolmannessa huoneessa oltiin toisessa maailmansodassa. Lueskelin tekstejä ja isoisän sodasta tuttu Ilomantsi taidettiin mainita. Käynti kokonaisuutena vahvisti aiemman käsitykseni siitä, että sotamuseot eivät ole minun juttuni. 

Mitä museot kertoivat Lappeenrannan historiasta?

Koska saapumispäivänäni olisin havahtunut heikkoihin perustietoihini Lappeenrannan historiasta, pyrin pitämään silmät auki tiedonmuruille.

Etelä-Karjalan museo toi seinätekstissään esiin Kauskilan Kappelinmäen kalmiston, josta häpeäkseni en muistanut koskaan kuulleeni. Verkkoon jäänyt museon virtuaalinäyttelyn artikkeli sisältää lisätietoa ja sen kirjoittamisen jälkeen on Wikipedian mukaan löytynyt 1300-luvulle ajoitetun puukirkon jäänteet. Viabunduksen keskiaikaisten teiden kartallistus näyttää Kauskilan Viipurin tien varrella. Paula Saveliuksen blogitekstistä selviää, millaista on paikalla käynti nykyään. 

Kirkkoa ja kalmistoa ei mainittu museon suurella aikajanalla, mutta siitä luin, että "1542 - Ensimmäinen kirjallinen tieto Lappeen markkinoista". Toisaalla museon seinäplanssin teksti alkoi: "Torikaupalla on Etelä-Karjalassa pitkät perinteet, alkaen Lappeenrnnan linnoitusniemen keskiaikaisista tervamarkkinoista". Näin selvisi, miksi juuri tämä Saimaan niemi on nykyisen kaupungin paikka ja jo keskiajalla tien mutkan arvoinen.

Kiertäessäni epäjärjestelmällisesti ja -täydellisesti linnoituksen kulttuuripolkuja luin kyltistä Honkien huminasta lehvien havinaan, että "rannan markkinapaikalle alkoi vuodesta 1616 lähtien kohota viipurilaisten kauppiaiden varastoja, puoteja ja tupia". Kyltin sijainti aintoi ymmärtää, että markkinapaikka oli linnoitusniemen länsirannalla. Samasta kyltistä selvisi myös Lappeenrannan kaupungin perustaminen vuonna 1649. Kaupungin sijoittuminen nykyiselle linnoitusniemelle kävi ilmi esimerkiksi Ratsuväkimuseon kartoista. Siellä oli myös iso seinäkartta, joka näytti kuinka lähelle rajaa Lappeenranta oli Uudenkaupungin rauhan jälkeen jäänyt.

Eli jo mainittuun kylttiin palaten: "Kun vuoden 1721 jälkeen Ruotsi ryhtyi tekemään Lappeenrannasta linnoitus- ja hallintokaupunkia, kulkeutuivat länsirannalle maaherran hovin ja linnoitusupseereiden mukana monet uudet sivistyneistön tavat, kuten koristeistutusten tekeminen".  Residenssillä oli oma kylttinsä Muotopuutarha ja kasviarkeologiaa, josta selvisi, että 1720- tai 30-luvulla rakennettu maaherran hallintorakennus oli tuhoutunut vasta tulipalossa 1972.

Ruotsin ajan päättyminen Lappeenrannan taisteluun 1741 tuli selväksi sekä Ratsuväkimuseossa että Etelä-Karjalan museossa. Ensiksimainitun teksteistä kävi myös ilmi, että venäläiset tekivät vuonna 1774 uuden asemakaavan, jonka myötä siviilit jättivät linnoitusniemen varuskunnalle.

Näin sain pienistä paloista kokoon Lappeenrannan historiaa. Tärkein lähde olivat linnoituksen kyltit, joiden aiemmat versiot ovat tavoitettavissa Tarinasoittimessa: Luonto- ja kulttuuripolku, Linnoituskierros ja  Linnoituksen kasvillisuus. Nykyisissä kylteissä tehty kasvillisuustutkimus tuki hienosti historian kerrontaa.

Lappeenrantaan ja kanavaristeilylle

Kesäreissuni kuukausi sitten suuntasi itään ja ensimmäinen pysähdyspaikkani oli Lappeenranta, josta Hintsalan Kari oli keväällä tehnyt perusteelliset blogikirjoitukset Lappeenrannan ratsuväkimuistoja, Lappeenrannan linnoitus ja Lappeenrannan muistomerkkejä. Näiden kertaamisen ohella selasin junassa somea, jossa tuorein kauhistelun aihe oli Trumpin ehdotus Valkoisen talon koristeeksi ja sen vertaus Natsi-Saksaan. 

Kotkan symboliikka oli edelleen mielessä, kun kävelin rautatieasemalta keskustaan, joten huomasin sivusilmällä kotkan tapaisen komeasta hautamuistomerkista Vanhan hautausmaan kulmalta.

Kyseessä oli Juho ja Maria Lallukan hautamuistomerkki, joka oli (onneksi) sirretty Viipurista vuonna 1985. Lallukan taiteilijakoti melkein näkyy koti-ikkunastani ja Kari ei kohdetta maininnut, joten mainio aloitus reissulle.

Keskustan reunamille päästyäni tunnistin yökerhon, jossa 18-vuotiaana heiluin 1990-91. Muistiin ei kuitenkaan ollut jäänyt mitään jälkeä vuonna 1794 valmistuneesta Lappeen kirkosta. 

Torin kautta ensimmäiseen museoon kävellessäni huomasin, että kanavaristeily lähtisi kello 14, joten palasin tuolloin satamaan ja astuin laivaan. Lappeenrannan jäädessä horisonttiin totesin, että pitäisi ottaa selvää siitä, miksi kaupunki oli rakennettu juuri siihen, eikä jollekin muulle Saimaan rannalle. Jo junassa olin tajunnut, että tietoni Lappeenrannan historiasta olivat todella hatarat.

Ja samaa voi sanoa tiedoistani Saimaan kanavasta. Yllätyin siitä, että matka kanavan alkuun oli lyhyehkö ja olin unohtanut, että nykyinen kanava luotiin 1960-luvulla suoristamalla ja leventämällä vanhaa kanavaa. Reitillä, jossa menimme Mälkiän sulusta ees ja taas, oli onnekkaasti yksi museoitu alkuperäinen sulku.

Heikoista tiedoistani huolimatta Saimaan kanava on esiintynyt blogiteksteissäni Sunnuntaiksi Suomesta kuvia (2.8.2009), Assosiaatioita Saimaan kanavasta (6.2.2013), Kun Suomi näki ja nähtiin stereona (Viipuri ja Saimaan kanava) (26.11.2019), Lomakuvia Suomesta vuonna 1890 (25.5.2022), 1853: höyryvene Saimaan kanavassa (23.7.2023), Kaivantotyössä Lauritsalassa(kin) (14.2.2024), Kesäretki Suomeen: Saimaan kanava (10.7.2024) ja Saimaan kanavalla 1850-luvulla (15.7.2025).

Palattuani kaupunkiin pääsin vihdoin majapaikkaani eli entiseen Lappenrannan kylpylään. Kyseessä oli hieman nuorempi laitos, kuin se, josta tehtiin huviretki Imatralle kesällä 1878.

Huviretki Lappeenrannasta Imatralle kesällä 1878

Nimimerkki Tuomon kertoelma Sairaat "Betesdassa" käsittelee kesäistä oleskelua Lappeenrannan kylpylaitoksessa.(*)

Kun aika milloin myönsi tehtiin huviretkiä ulos kaupungista, milloin johonkin Saiman saareen, milloin Saiman kanavalle, milloin Imatralle ja milloin minnekin. Tätä tarkoitusta varten oli rannassa pienoinen höyrypursi, joka muutaman markan maksusta tunnilta teki säännöttömiä matkoja minne haluttiin. Mutta kun purteen mahtui ainoastaan kymmenkunta henkeä erällä, oli tavallisesti kiista kuka matkue ensiksi purren sai kyyditsijäkseen. Jalkamatkustusten tavallinen määrä oli Tyysterniemi, eräs ihänä luonnon puisto kaupungin läntisellä sivulla, palan matkaa kaupungista.

Eräänä tyynenä heinäkuun päivänä nähtiin tuo mainittu höyrypursi kiitävän Saimaan rantaa pitkin Saimaan kanavalle päin. Purresta kuului iloinen laulu yhdistetystä mies- ja nais-äänisestä laulaja-kuorosta. Nyt juuri lauloivat he "Juokse porosein", jonka raitis sävel tyyneltä järveltä kuului ihmeen ihanalta ja herätti uteliaisuutta ja ihailua rannalle jäänneissä.

Naiset kerääntyivät kylpyhuoneen rannan puolisella palkongille ja puhelivat kuiskuttelemalla toistensa korvaan, kunnes pursi oli jo laulajineen kadonnut katselijain näkymöltä niemen täa.

Pian oltiin Saimaan kanavan suulla, vaan pursi ei poikennutkaan sinne. Se jatkoi matkaansa Imatralle.

Ilma oli kaikenpäivää tyyni ja Saimaan pinta kuin kuvastin, jossa lehtevät rannikot peilailivat itseään ja kuvasivat sinisen taivaslain kanssa toisen, vedenalaisen maailman. Vuoroin aukeni matkustajain eteen suuri sininen selkä, jonka etäisintä äärtä ei silmä eroittanut. Siellä pitivät paikoittain viriä uivat allit ja pinnalla pulskivat kalaparvet. Lahdelmain rannoilta kuului yksinäisiä vakavia virren säveliä tahi joku miellyttävä kansan laulu. Laululahja onkin karjalan kansan synnynnäinen ominaisuus. Istui hän veneessä, kuormansa päällä, rukkinsa ääressä tahi käyden jalkasin polkuaan, aina hän virittää virren aikansa kuluksi ja sen soidessa sujuu matka kuin hyvän toverin seurassa.

Pursi uiskenteli salmesta toiseen lehteväin rantain, kalliokarien ja ulappain ääriä. Laulu kaikui aina välin niin herttaisena kuin ainoastansa se tällaisessa luonnon suloisessa juhlatilassa ollessa saattoi tapahtua. [...]

Samalla viheksi höyrypursikin ikään kuin yhtyäkseen matkustajainsa iloon ja käänsi kokkansa rantaa kohten. Nyt oltiiu Saimaan kaakkoiskulmassa, jossa avaran Saimaan vesistön vedet katkaisevat vähän Salpausselän ja purkautuvat ensin monina pieninä putouksina ja sitte vihdoin hillimättömällä raivolla Imatran koskesta alas. Laiva ei pääse sitä neljää virstaa lähemmä, vaan on matkustajain jatkaminen matkaansa hevosella, jos sellaista on saatavissa tahi sen puutteessa jalkasin. Matkustajamme valitsivat mielisuosiolla jälkimäisen keinon.

Tavallisesti kuuluu Imatran kohina jo monen penikulman loitolle, erittäinkin aamuin ja illoin. vaan päiväsydämenä, kun ilma on kuuma, ei se kuulu varsin etäälle. Kuitenkin kuului se jo kohta rannalle noustua kuni humiseva tuuli etäisestä metsästä. Ja mitä likemmä koskea joudumme, sitä voimallisemmin alkaa sen jytinä kuulua. Tuntuu kuin maa liikahtelisi, vaan se lienee luuloa vaan.

Jo olemme kosken äyräällä. Sen oikean puolisella rinteellä on suuri, komea rakennus matkustajain varalta. Ja monta tuhatta ihmistä käykin vuosittain kaikista maailman maista katsomassa tätä pohjan valtiasta. Siirrymme sen kalliorinnettä alemma. Nyt jos tahdomme haastella, täytyy täysin voimin huutaa kumppanin korvaan. Kallion perustukset vapisevat, ikään kuin pelkäisivät joka hetki vajoavansa maanalle tahi että Imatran hyrskyt tempaiseisivat heidät mukaansa. Me seisomme lumottuina katsellen niitä vesivuoria, jotka koskessa ajelevat takaa toinen toistansa ja näyttävät hirveällä vauhdilla syöksyvän toistensa hartioille, vajoten silman räpäyksessä sekä voitettu, että voittaja uuden takaa-ajajan alle. Tällainen on Imatra alkupuoleltansa.

(*) Satakunta 24.08.1878 no 34, 26.10.1878 no 43, 02.11.1878 no 44, 16.11.1878 no 46, 23.11.1878 no 47, 07.12.1878 no 49, 28.12.1878 no 52

Osoitekalentereiden kertaus

Ampiaisessa 6/1910 julkaistu vitsi

Klubilla klo 3 a
- O-oskari!
- Mitä herra tahtoo?
- O-onko teillä o-osotekalenteri?
- On.
- Mene ka-katsomaan siitä, mi-missä minä asun!

osoittaa osoitekalenterien erinomaisuuden. Löysin niitä elokuussa Kansalliskirjaston digitoinneista (Pori, Helsinki), mutta kun lisälinkkejä tarjottiin SukuForumilla ja Hohenthal-kirjaa tehdessäni mielestäni olivat muutenkin lisääntyneet, niin listaus tällä hetkellä tiedossa olevista digitoinneista tuntui järkevältä jaettavalta. Kansalliskirjaston, joissa rajavuodet, käytössä vain vuoteen 1910 asti. Lisäys 30.5.2017: Kansalliskirjaston avattua lehdet vuoteen 1920 olen lisännyt joitakin linkkejä.

Helsinki

• Helsingfors stads adress-kalender 1847-1848
• Adress-kalender och vägvisare inom hufvudstaden Helsingfors 1859, 1861
• Adress- och yrkeskalender för Helsingfors jämte förorter 1898-1933
• Adressbok och yrkeskalender för Helsingfors 1889-1915
• Adresskalender för Helsingfors stad 1862-1896
• Helsingin ja ympäristön osote- ja ammattikalenteri 1909-1936
• Helsingin nimikirja ja suomalainen osotekalenteri 1909-1928
• Index' adressbok och yrkeskalender för Helsingfors 1916-1917

Hämeenlinna

• Hämeenlinnan osoite- ja ilmoituskalenteri 1887 (Myös Kansalliskirjastolla)
• Hämeenlinnan osote-kalenteri 1913–1914 (Myös Kansalliskirjastolla)
• Hämeenlinnan osote-kalenteri 1915–1916 (Myös Kansalliskirjastolla)
• Hämeenlinnan osote-kalenteri 1923–1924
• Hämeenlinnan osote-kalenteri 1931–1932

Kuopio

• Kuopion osote- ja ammattikalenteri 1910-1913
• Osoite- ja ammattikalenteri Kuopion kaupunkia ja ympäristöä varten 1904-1909

Lappeenranta

• Lappeenrannan osotekalenteri v. 1907-1908
• Lappeenrannan telefooni-luettelo 1922
• Lappeenrannan puhelinluettelo 1926
• Lappeenrannan puhelinluettelo 1934

Pietarsaari

• Adressbok för Jakobstad : kommunala, handels-, industri- och yrkesupplysningar med adresser 1912-1913, 1915

Pori

• Björneborgs stads kommunal-, adress- och annonskalender = Porin kaupungin kunnallis-, osoite- ja ilmoituskalenteri 1886-1908

Oulu

• Adress- och kommunalkalender för Uleåborg 1887
• Oulun osoitekalenteri 1901-1939
• Oulun osotekalenteri 1901-1902
• Oulun osotekalenteri 1912-1913

Tampere

• Tampereen kaupungin osoite- ja ilmoitus-kalenteri 1884-1888
• Tampereen osoite- ja ilmoituskalenteri 1901-1905

Turku

• Adresskalender för Åbo stad 1878-1899
• Åbo adresskalender 1908-1936
• Åbo stads adress-kalender 1904-1906
• Adresskalender för Åbo stad. 1878
• Adresskalender för Åbo stad. 1880-1881
• Adresskalender för Åbo stad. 1884-1885
• Adresskalender för Åbo stad. 1886-1887
• Adresskalender för Åbo stad. 1888-1889

Vaasa

• Adresskalender, handels-, yrkes- och kommunalkalender för Vasa 1902-1914 
• Vaasan Osotekirja 1921
• Wasa Adressbok 1894-1901

Kuten elokuisessa tekstissäni yritin selittää, näistä löytyy paljon muutakin kaupunkihistoriaa kuin yksittäisten henkilöiden osoitteita. Hohenthal-kirjaa tehdessä osuin esimerkiksi luetteloon Helsingin oppilaitoksista.

Lisäksi sain aikamatkan Rikhardinkadun kirjastoa vastapäätä olevan talon toimintaan yli sata vuotta sitten Adress- och yrkeskalender för Helsingfors jämte förorter 1898 mainossivusta, jossa luetellaan siellä kaupattu tavara.

Teatteria Itä-Suomessa 1840 (Roos 4/7)

Viime viikon kirjoituksessa Kuopiossa esiintynyt Westerlundin teatteriseurue lähti markkinoiden jälkeen kohti etelää, mikä ei ole kovin yllättävää. Sen sijaan Itä-Suomea heikosti tuntevalle oli yllättävää, että he pysähtyivät esiintymään jo sadan kilometrin päässä Joroisilla.

Esiintymispaikkana toimi käräjätalon suuri sali, jossa tilaa oli hieman vähemmän kuin raumalaisessa vaunuvajassa, jossa oli esiinnytty puoli vuotta aiemmin. Täällä esitykset vetivät väkeä, toisin kuin niihin mahdollisesti enemmän tottuneessa Länsi-Suomessa. Viimeisten esitysten  yhteydessä järjestettiin käräjätalon ulkopuolella ilotulitus, jonka Westerlund oli osannut aikaansaada. Hän tarjoili yleisölle toteja, olutta ja voileipiä.

Joroisilta ryhmä siirtyi Sortavalaan, jossa esiintymistila vuokrattiin nahkurilta. (Aitat yllä Sortavalan pitäjästä vuosisadan lopulla. Kuva kirjasta Bidrag till vår odlings häfder. Digitointi British Library, jakelu Flickr Commons.) Sitten Savonlinnaan, jossa teatteri tehtiin tyhjään ja lämmittämättömään kruununmakasiiniin.

Linnoituksessa vieraillessaan Roos kertoo muistelmissaan Gömdt är icke glömdt! Några och tretioåriga teater-anteckningar (1871) miettineensä isänmaansa mennyttä suuruutta. Ympäristön väestö tuntui hänestä enemmän venäläiseltä ja suomalaiselta kuin ruotsalaiselta. Ilmeisesti joku osasi kuitenkin ruotsia ja antoi Roosin ymmärtää, että jos lapset eivät selvinneet luterilaisen rippikoulun vaatimuksista he kääntyivät ortodoksiseen uskoon. Sitten ei enää tarvinnut opetella lukemista!

Lappeenrannassa Roos kävi vuoden 1741 taistelun paikalla muistelemassa menneitä. Esityksiäkin pidettiin ja yhtenä iltana näyttelijät jäivät juomaan lasilliset kaupungin herrojen kanssa. Shampanja virtasi ja koska korkkien avaaminen oli niin hidasta leikattiin pullojen kaulat poikki.

Seuraava teatteriseurueen kohde oli Viipuri. Kun vaunut kulkivat kaupunkia täysin ympäröivien vallien läpi tunsi Roos olevansa, ellei nyt suorastaan Venäjällä niin ainakin sen lähinaapurustossa. Ruotsalaista teatteriseuruetta kaupungissa ei oltu nähty vuosiin. Väestö puhui (Roosin mielestä) saksaa, venäjää, ranskaa ja suomea. Ruotsia hyvin harvoin.

Suunniteltu pysähdys Haminassa jäi väliin, sillä kaupunki oli juuri palanut pahoin. Kesäkuisena aamuna aloitettu merimatka tähtäsi siis Loviisaan, jossa esitykset pidettiin kaivohuoneella kaupungin ulkopuolella. Tai yritettiin pitää, mutta yleisöä ei tullut paikalle.

Porvoo oli Roosin silmillä ruotsalainen pikkukaupunki, jonne aikansa ruotsalaiset voisivat mennä katsomaan miltä elämä näytti sata vuotta aiemmin. Esityksiä pidettiin ranta-aitassa, joka oli puoliksi maalla ja puoliksi paalujen päällä. Borgå Tidning totesi 1.8.1840, etteivät esitykset olleet keränneet kovin suurta yleisöä.

Palkittuja opettajia vuonna 1910

"Neiti Hilda Zenobia Elfvengren Lappeenrannan kaupungissa syntyi v.1834 ja sai jo nuoruudessaan kantaa enemmän köyhyyttä ja työtä kuin useimmat muut virkamiesten tyttäret. Viisikymmentä vuotta on hän opettanut lapsosia palkkanaan muutamia roposia sekä kaikkien paikkakuntalaisten myötätuntoisuus ja kunnioitus."

Hilda Zenobia Elfvengren on syntynyt 26.10.1834 Lappeenrannassa. Hänen isänsä oikeusraatimies Anders Fredrik Elfvengren kuoli samassa kaupungissa 6.9.1836. (Lähteenä Ossian Mestertonin sukutaulu)

"Hartaalla kunnioituksella mainitsemme Topelius-palkinnan saajain joukossa myöskin lastenopettaja Joonas Heikkilän, joka on syntynyt 1835 ja 40 vuotta työskennellyt lastenopettajana Vetelissä, missä vieläkin lamautumattomalla hengellä joskin heikenneillä voimilla jatkaa rakkaaksi käynyttä opetustyötänsä."

Joonas Heikkilää esiteltiin kuvankin kanssa lehdessä Nuorison ystävä 5/1911.

"Lautamiehenleski Amalia Adolfina Wahlström nuorin tämän vuotisista palkinnon saajista, on vastikään täyttänyt 73 vuotta. Hän on 41 vuotta pitänyt lastenkouluansa Karjan pitäjässä ruotsalaisella Uudellamaalla. Ikävuodet ja huolet ovat painaneet ruumiin koukkuiseksi, mutta suorassa on muorin arvo ja kunnia pitäjällä."

Tekstilainaukset: Suomalainen Kansa 14.1.1910
Tausta: Tammikuun 14. päivän rahasto

Keisarin kesämatkoista

Toissapäiväisen bussiretken järjestäjä suositteli käymään etukäteen Kansallismuseon näyttelyssä Aleksanteri III ja Suomi - Keisarillista kesälomaa. Joten hyödynsin viime torstain Taiteiden yön ilmaisen sisäänpääsyn ja kävin tarkistamassa tarjonnan.

Positiivinen yllätys näyttelyssä olivat venäläiset maalaukset Suomen luonnosta ja ihmisistäkin. Olen ajatellutkin, että Venäjällä voisi olla lisäkuvia menneisyydestämme. Kulumattomia kuvia etsivät voivat siis suunnata hakunsa sinne.

Ikävä, mutta ei yllättävä, puoli näyttelyssä oli se, että se keskittyi vain ja ainoastaan keisaripariin. Ei jälkeäkään interaktioista suomalaisten kanssa. Eli vain ja ainoastaan lomailua.

Virallisista Aleksanteri III:n matkoista ensimmäinen tapahtui kesällä 1885. Sen merkittävä osa sijoittui Lappeenrantaan, josta Kansanvalistusseuran kalenteri 1886 (Kansalliskirjaston Aarteet), julkaisi alla olevat kuvat. Maakuntakirjasto on digitoinut A. Lindhin Muistelmia Keisarillisten Majesteettien käynnistä Lappeenrannassa w. 4.-7.8.1885.  Lisätietoa tapahtumista ja muista keisarillisista matkoista Kaakkois-Suomessa saa Etelä-Karjalan museon verkkonäyttelystä. Lisäksi Blogi Villimiehen jäljillä on julkaissut useita tekstejä, joissa vilahtaa Aleksanteri III Kaakkois-Suomessa.

Mielenkiintoisia otsikoita 1736-1746

Vakan syövereissä eksyin Oikeuskollegion pariin. En tiennyt siitä mitään ja pikainen selvitys paljasti sen liittyvän 1700-luvun Vanhaan Suomeen, jonka kanssa minulla ei ole ollut mitään tekemistä. Mutta juttujen otsikot saivat mielikuvituksen liikkeelle. Eivät tälläisenään ihan minimininovelleja, mutta melkein.

Arkistoluettelon tekstit on kopioitu alle sellaisenaan, joten tarvittaessa toivottavasti Vakan haulla löytyvät uudestaan. Valitsin mitä huvitti, alueesta oikeasti kiinnostuneiden kannattaa tutustua koko luetteloon. Mielenkiinnolla katselin paikkakunnittain lueteltuja rikoksia, mutta poimin niistä vain murto-osan mukaan.

1736

• Alistus, joka koskee talonpojan vaimoa Brita Kristerintytär Kairasta, joka on hylännyt miehensä

1742

• Karkaaminen, syytettynä Mårten Kurkon vaimo Anna Thomaksentytär (Viipuri)

1744

• Epäily kasakan hukuttamisesta, syytettyinä Petter Larsinpoika Lemin Heikkilästä ja Pål Andersinpoika Hilpa ja Michel Eskilinpoika Lapveden Nyrhilästä

1745

• Esitys nuohooja Giösmanin valitsemisesta pyöveliksi
• Alistus, joka koskee Sortavalan kaupungista olevaa kauppias Kirila Siverikovia, jota talonpoika Gavrila Germanov on kutsunut valtakunnanvarkaaksi
• Pahennusta herättävä elämä, syytettynä kapteeni O.M. Nordenberg Stockforsista (Pyhtää)
• Alistus, joka koskee pormestari Reinecken ja raatimies Lundin matkaa Pietariin suuriruhtinaan häihin
• Kihlakunnantuomari Rennerin alistus, joka koskee tutkimusta Vehkalahden Pyötsaaresta olevan talonpoika Jöran Larsinpojan ja kalaverkon varastaneen Haminasta olevan varuskuntasotilaan välisessä jutussa 
• Valitus väkivallasta, jota Savonlinnasta oleva kapteeni Diatkov on käyttänyt rajatarkastaja Sundbladia kohtaan 1745 - 1745
• 80-vuotiaan naisen piiskauttaminen kuoliaaksi vuonna 1743, syytettynä nimismies Karl Gustaf Grään (Mäntyharju)

1746

• Kunniaa loukkaavat syytökset kirkkoherra Carmelinia kohtaan, syytettynä lukkarin leski Beata Johanintytär Falck (Ruokolahti ja Rautjärvi)
• Esitys Käkisalmen pastorin Petrus Beckborgin erottamisesta virasta laiminlyöntien takia ja ylioppilas Jakob Passelbergin nimittämisestä hänen tilalleen
• Kotirauhanrikkominen seppä Johan Flinckin luona, syytettyinä kuvernementinkivalteri Sven Hardeen, tullimies Johan Wacklin ja porvari Jürgen Teubel  (Lappeenranta)
• Alistus, joka koskee Karjaalta olevia sotamies Anders Smedbergiä ja Maria Andersintytärtä, jotka ovat rikoksen takia muuttaneet Lappeenrantaan ja jotka nyt pitäisi luovuttaa Ruotsin viranomaisille
• Alistus, joka koskee Taipalsaarelta olevaa talonpoika Lars Pönnistä, joka on hylännyt Uudenkirkon Hötsölästä olevan vaimonsa Agneta Kristerintyttären

Tunnelmakuva Fältskärns berättelser -kuvitusta Projekt Runebergin digitoimana.

Kohdattua

Yllä SLS:n Flickrissä tarjoama kuva keisarin vierailusta Lappeenrannassa 1891. Keisarin vierailuun liittyy myös keisarin asema, jota kirjoitettiin Willimiehen jälijllä -blogissa.

Anu Lahtinen twittaili eilen Tiina Miettisen väitöstilaisuudesta.

Kauttualta kaivauskertomuksia:

Oli sateinen päivä. Olimme Kauttualla vehnäpellolla. Kaivoimme ylös vanhoja esineen paloja. Tuntui jännittävältä ja kivalta olla siellä. Löysimme hampaita, lasia, luita, rautaa, keramiikkaa, palanutta savea ja tiiltä.

Tuuve jakoi hetken historiantutkijan elämästä.

Robert Kosara analysoi kahta erilaista visualisointia Napoleonin Venäjän retkelle in English.

J. Tapio kommentoi Kari Kokon Parnasso-artikkelia "Päiväperhoja”, jossa käsiteltiin perhemuistoja. Kungliga Biblioteketin Vardagstryck esitteli på svenska surukirjeiden kokoelmaa ja paljasti yhden Elgenstiernan lähteen.

Raili Mikkanen mietti historiasta kiinnostumista ja toteaa

Riittävän hurjia tarinoita vain kehiin, niin eivätköhän ne pärjää puhtaasti kuvitteellisille kertomuksille. Ja niitä hurjia tarinoita historiassa ainakin riittää.

Tampereella pidettiin "vapaamuurarikorfferenssi", josta syntynettä keskustelua kommentoitiin Marko Nenosen blogissa ja Aikalaisessa.

Andreas Koivisto kertoi, että Vantaan keramiikkatutkimuksia esiteltiin kansainvälisesti. Nautelankosken museosta lähdettiin pyöräretkelle muinaisjäännöksille.

j.y.n.t.k. esitteli Johan/Hans David Alopaeuksen muistomerkin. Kari Hintsala 1700-luvun karttoja Turun linnan lähiympäristöstä.

Jan Granath (på svenska) luki sukututkijan silmillä  Jan Guilloun romaanisarjan ensimmäisen osan Brobyggarna. Jaana luki Sirpa Kähkösen uutuuden Hietakehto. Olli Seppälä luki Kjell Östbergin kirjan Olof Palme 1927-1986. Luru luki Tove Janssonin muistelmakirjan Kuvanveistäjän tytär. Olli Bäckström oli lukenut Mirkka Lappalaisen kirjaa Jumalan vihan ruoska: Suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697. Kirjavinkkien Irja oli tutustunut P. A. Mannisen albumiin Kumma historia. Jukka Mallinen luki Ville Ropposen kirjan Uralilainen ikkuna, joka on "on tärkein ja pysähdyttävin puheenvuoro uralilaisesta yhteydestämme vuosikausiin. Se ei rajoitu museoihin, kulttuuri- ja kielireservaattien tekohengitykseen, vaan nostaa esiin uralilaisuuden kohtalonkysymykset."

Linnoitusten ympäristöstä

Hentoisin viivoin on ylle piirretty vuonna 1776 kartta Lappeenrannan ja Taavetin välialueista ja ympäristöistä. Se löytyi polulta VeSA linnoitus- ja rakennuspiirustukset > VeSA Lappeenrannan linnoitus- ja rakennuspiirustusten arkisto > Lappeenrannan linnoitus- ja rakennuspiirustukset . Samassa paikasta löytyy myös Ikalaisten kylän kartta vuodelta 1814, jos sellaista joku sattuisi kaipaamaan.

Lappeenrannan lisäksi digitoitua aineistoa on Iisalmesta, Turusta, Vaasasta ja Sortavalasta.

Rakennuspiirrustuksien lomasta löytyy IK Turun kaupungin ja ympäristön asemakaava. 1854-1854 (4), IK Turun linnoitus. Asemapiirustus. 1821-1821 (1), IK Turun linnoitus. Osa yleisasemakaavaa Turun kaupungin ja linnan välillä. 1851-1851 (2). Iisalmesta puolestaan Paloisten kirkonkylästä karttakuvia.

Sunnuntaiksi Suomesta kuvia

Lappeenranta vuosien 1905 ja 1915 välillä, valokuvaajana Sergei Mikhailovich Prokudin-Gorskii. (LC-DIG-prok-02000 ja LC-DIG-prok-01999. Library of Congress Prints and Photographs Division Washington, D.C. 20540 USA )