Seurue kiersi sitten Tampereella, Hämeenlinnassa, Mikkelissä, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Viipurissa, Haminassa ja Loviisassa, mutta näistä Roosilla ei ole kirjassaan Gömdt är icke glömdt! Några och tretioåriga teater-anteckningar (1871) muistoja. Ei maininnut Kuopion sanomalehtien kirjoittelusta, johon hän itsekin osallistui (Kuopio Tidning 19.2.1853). Syyskuussa 1853 oli vuorossa Helsinki, joka oli juuri kärsinyt koleeraepidemiasta ja valmis huvituksiin.
Näkymä Helsinkiin kirjassa Vyer af Helsingfors och dess omgifningar (1851)
August Schaumanin arvostelut Morgonbladetissa olivat murskaavat, mutta Roos väittää seurueensa nauraneen niille. Olivathan Helsingin kriitikot teilanneet Ruotsin tunnetuimmat näyttelijätkin. Mutta jonkinlaiseksi kostoksi he esittivät näytelmän, jonka päähenkilö puettiin ja maskeerattiin muistuttamaan Schaumania. Niin hyvin, että helsinkiläisyleisö tunnisti hahmon ja purskahti nauruun.
Helsingin vierailu jatkui lokakuulle 1853 ja sitten oli vuorossa Turku. Siellä ollessa länsivallat julistivat sodan Venäjälle ja syntyi yleinen kauhu. Suomalaisia upseereita määrättiin Turkin rajalle. Upseerien ja perheidensä lähtö näkyi teatteriyleisössä. Muutama viikko myöhemmin useampia rykmenttejä määrättiin majoitettavaksi Turkuun, ilmoitettiin hevosten ja ajopelien ostosta ynnä muuta, mikä teki teatteriseurueen lähdöstä ajankohtaista.
He esiintyivät sitten Porissa ja Kristiinankaupungissa, joissa tunnelma oli rauhallinen. Toisin oli Kokkolassa, jossa koko kaupunki oli liikkeessä. Sanottiin englantilaisten laivojen olevan kaupungin edustalla ja ihmiset siirsivät yhtenä päivänä tavaroita kodistaan ulos ja seuravaana takaisin. Sekopäiset naiset juoksivat pitkin katuja huutamassa, että ruotsalaiset tulevat ja repivät sydämet irti ja sen sellaista. Roosin tulkinnan mukaan he eivät osanneet kuvitella sotaa kuin Venäjän ja Ruotsin välillä.
Kokkolan ainokaisen esityspäivän jälkeen ryhmä lähti kohti Oulua, jossa he ajattelivat olevansa tarpeeksi kaukana sodasta. Mutta matkalla he kuulivat huolestuttavia huhuja Raahen poltosta ja englantilaisten valtaamasta Oulusta. Helpotuksekseen he kuitenkin havaitsivat Oulun rauhalliseksi sinne asti päästyään. Jonkin aikaa he ehtivät pitää esityksiä, mutta sitten tuli käsky perustaa tarkk'ampujakaarteja koko Suomeen ja komedian aika oli ohi.
Vietettyään viisi kuukautta Oulussa Roos palasi Kokkolaan, jossa oli taas rauhallista. Tammikuun lopussa 1855 hän tuli seurueineen Pietarsaareen, jossa alkoi juuri tuolloin rokkoepidemia, joka tartutti sekä Roosin näyttelijöitä että perheenjäseniä ja lopulta hänet itsensä. Tästä huolimatta esitykset jatkuivat.
Maaliskuussa kaikki olivat niin tervehtyneitä, että päästiin lähtemään Vaasaan. Siellä liikkui avustusten ansiosta ja rakennustoiminnan johdosta rahaa ja esitykset olisivat tuottaneet hyvin. Mutta niitä ei voitu pitää, sillä keisari Nikolai oli juuri kuollut. Nyt ei ollut mitään syytä jäädä Suomeen. Merenkurkku oli onneksi vielä jäässä, joten paluu Ruotsiin onnistui rekikyydillä.
