Erään elinkautisen vangin elämäkerta: Kohti Siperiaa

Kun Petter Tuppurainen toukokuussa 1866 tuomittiin toista kertaa varkaudesta hän sai ensimmäistä kertaa varsinaisen vankeustuomion. Kahden vuoden työvankeutensa alkoi Turun Kakolassa kesäkuun alussa.(*) Omaelämäkertansa ei mainitse vapautumista Turusta ja hyppää monen vankilan ohi virkkeellä "v. 1870 vietiin minä Luostan linnaan ja pääsin sieltä vapaaksi samana vuonna ja vietiin sieltä Liminkaan". Petter tuli Hämeen kruununvankilasta Luostaan 24.2.1870. Sieltä hänet vapautettiin 7.6.1870, mutta kuvernöörin passituksella lähetettiin 11.6.1870 Turun linnanvankilaan, jonne hän saapui 26. päivä, mutta vapautettiin niin, ettei häntä kirjattu heinäkuun vankilistaan.(**)

Petterin kirkonkirjat olivat vuoteen 1872 Tyrnävällä (***), mutta hän ei omaelämäkerrassaan käytä kappeliseurakunnan nimeä, vaan syksyllä 1870 hän oli jälleen "Limingassa".

 Taas menin pastorin tykö ja tein siellä ahkerasti työtä. Ja hän olisi kauvemminkin pitänyt minun; mutta taas tuli Oulun markkinat, joilta en saanut olluksi pois. Pastori kyllä kielsi, peljäten että taas rupeisin elämään entiseen tapaani, mutta sain vihdoin rouvalta luvan ja lähdin kohta paikalla. 

Näillä markkinoilla varastin minä monta sataa markkaa, jotka hupasti kuluivat. Kotiin tulleena nuhteli pastori minua pahasta elämästä, josta hän oli saanut kuulla. Työ ei tahtonut enää käydä, semmenkin kuin taas Raahen markkinat olivat tulossa, joille minä lupaa pyytämättä lähdin. Näillä markkinoilla minä varastin hyvinkin monelta mieheltä tavaraa. Rohkenin kuitenkin palata takasin pappilaan. 

Täällä pastori kohta kysymään, kussa olin kulkenut, johon ylpiästi vastasin käyneeni Raahen markkinoilla. Siitä tuli pitkä kanssapuhe ja millaista se oli, arvaa lukia, kuin herännyt pappi ja paatunut pahantekiä joutuvat kanssapuheisiin. Minä tulin niin pahalle tuulelle, etten mennyt iltasellekkaan, vaikka käytiin monta kertaa käskemässä ja olisin jo samana iltana lähtenyt pois, jollei olisi ollut niin myöhäinen. 

Seuraavana aamuna lähdin pois ja tulin Ouluun ja aloin taas kulkea pahoissa paikoissa ja elin niin ilkiästi kuin suinki saattaa, ja kuin rahat loppuivat niin myin vaatteeni ja kuin liikavaattet loppuivat, niin vaihetin pitovaatteeni mitä kehnoimpiin ryysyihin. Usein ei ollut ruuastakaan tietoa. Varastamista ei myöskään ollut; sillä siihen aikaan ei kulkenut maalaisia kaupungissa. Viimein päätin varastaa eräältä rikkaaksi hoetulta kauppamieheltä ja teinkin sen, mutta saaliiksi sain paljasta vaskirahaa vähäsen. Riihiladossa sitte eroitin eriksensä, mitä oli käypää rahaa ja vanhanaikaiset myin pois summa kaupalla. 

Sitte kävin Iissä ja Oulujoella varastelemassa. Näillä rosvoreisulla varastin yhdestä talosta kaksi reppuryssän laukkua ja olisin kolmannenkin ottanut, mutta en voinut kantaa. Varastamat tavarani myin Oulussa. 

Niin lähdin Kajaanin markkinoille joulukuussa. Täällä jouduin sellaisen miehen pariin, jolla oli väärää paperirahaa. Näitä autin panemaan kaupaksi ehdolla, että saisin puolet saaliista. Tämä kaupan teko menestyi hyvin. Sitte mentiin tekemään enemmän väärää rahaa ja niitä lähdettiin kaupitsemaan Iisalmen markkinoille. Sitte menin kyytihevoisella toisen rosvon kanssa Jyväskylän markkinoille, mutta tulin täällä kiinni väärän rahan kaupitsemisesta. 

Tästä sain tuomioni kahdeksi vuodeksi Kakolaan ja 28 vuorokaudeksi vedelle ja leivälle. Näin vietiin miestä Turkuun, mutta pääsin Euran vanginvartialta karkuun. Ensiksi varastin vaatteita ja kuljin sitte monta vuorokautta tietämätäni missä. Eräs vaimo, jonka tapasin, sanoi että olin Nousiaisissa. Päätin nyt mennä Turkuun ja tulinkin ja myin juutalaiselle varastaman tavarani. 

Turusta lähdin Tampereelle. Yöt kuljin ja varastin pitkin tietä, päivät makasin metsässä. Tampereelle tultuani oli minulla tavaraa niin paljon kuin kantaa voin. Nämät myytyäni huvittelin itseni. Sitte lähdin Tampereelta kuljeskelemaan varastellen pitkin tietä milloin jalkasin, milloin varastetulla hevoisella, milloin kyydillä isävainajani maahanpaniaisiin Lappajärvelle. 

Näin tulin Laukkaan pitäjään, kussa minulla oli morsian. Hyvästi olin täällä vastaanotettu ja oleskelin siellä, kunnes tuli lähtö Jyväskylän markkinoille. Täällä minä taas pantiin kiinni hevoisen varkaudesta v. 1872. Sieltä minä lähetettiin Vaasan linnaan odottamaan tuomiotani. Se tulikin saman vuoden kesäkuussa. Ja nyt lähetettiin minä elinkautiseen vankeuteen Kuopion linnaan ja läksiäisiksi annettiin minulle 40 paria raippavitsoja linnan portilla. Keisariin panin anomuskirjan päästäkseni Sipiriaan, jonka sain v. 1877 ja pääsin lähtemään kesäkuun alussa samana vuonna.

Alpo Juntusen luettelossa Karkotetut suomalaiset Siperiassa autonomian aikana Petteristä on tiedot:

Tuppurainen Pekka Juha Tyrnävä Sen. oik.os. 1877 Da 100; Tuomittu Turun rangaistusvank.; VSV 1877/164 (570, 240); Tehnyt anomuksen päästä siirtolaiseksi Sip. ja sen. suostui, H:ki 5.3.1877; Mvs esitti asian keisarille, joka hyväksyi sen 8/20.4.1877.

(*) KA. Prokuraattorin toimituskunnan arkisto - Eoa:205 Kruununvankilain vankiluettelot, II 1.4.-30.6.1866. Förteckning öfver de å Krono Spinnhuset i Åbo hållne häktade personer under loppet af April månad År 1866

(**) KA. Prokuraattorin toimituskunnan arkisto. Eoa:249 Kruununvankilain vankiluettelot, 1.5.-30.6.1870, Kuopio Läns Arbetskompani juni 1870; KA. Prokuraattorin toimituskunnan arkisto - Eoa:249 Kruununvankilain vankiluettelot, 1.5.-30.6.1870. Åbo kronohäkte juni 1870

(***) Kuopion lääninvankilan seurakunnan arkisto. Elinkautisvankien rippikirjat, I Aa:2, 1869-1877, 47

Erään elinkautisen vangin elämäkerta: Lisää rikoksia

Petter Tuppuraisen elämäkertaa keskikesästä 1864 alkaen:

Matkalla Kemistä Iihin rupesin varastamaan. Ensityökseni varastin eräältä vaimolta, joka palasi Oulusta, neljättä kymmentä ruplaa rahaa, lankapuntin, kahvia ja sokuria y. m. Nämät minä sitte myin tutuille ihmisille, joita minä tunsin sellaisia, jotka ostavat varastettua tavaraa, vaikka mitä; mutta halvan hinnan sain kumminkin minä aina, semminkin vaatteista, joita ei olisi ensinkään kannattanut varastaa ja tehdä ihmisille suurta vahinkoa vain niille hyväksi, jotka niitä ostivat, jollei täytymys olisi siihen pakottanut, kun ei aina saanut tarpeeksi rahaa. 

Koko tämän suven kuljeskelin minä Kemin, Iin ja Simon pitäjässä aivan kuin paholainen varastellen ja siirryin sitte Oulun jokivarrelle varastellen kärryiltä ja veneistä voipyttyjä, eväslaukkuja, konttia, matkavakkoja y. m., ja hautasin ne maahan tuttavan puutteesta, jolla ne olisin myynyt. 

Mutta näin kuljeskella ihan yksin metsissä tuli minulle ikäväksi ja menin sentähden Oulun kaupunkiin ja oleskelin siellä porttoin parissa muutamia päiviä varsin hauskasti niin kauvan kuin rahaa kesti. Uutta rahaa hankkimaan lähdin toisen kumppanin kanssa Liminkaan, siihen taloon, jossa ennen olin palvellut. Tavaraa saimme kaksi tynnyrin säkkiä, vaan ei rahaa. Varastettu tavara myytiin Oulussa, kussa on kyllä sellaisia, jotka ostavat varastettua tavaraa. Tästä varkaudesta pantiin minä epäluulon alaisena kiinni syyskuun 7 päivä. Tästä varkaudesta pääsin kuitenkin vapaaksi, kuin ei ollut selviä todistajia. 

Sitte lähetettiin minä Liminkaan ja määrättiin hakemaan itselleni palveluspaikka 30 vuorokauden kuluella. Nyt menin pappilaan kussa ennen olia palvellut tiedustelemaan, jos olisi vielä jäljellä siellä karkuun lähteissäni jättämiäni vaatteita. Mutta ei minua otettu vastaan lempiästi, niin lähdin sieltä mitään kysymätä tieheni. Pakkanen ahdisteli minua suvivaatteissa aivan ankarasti, eikä minulla ollut rahaakaan muuta kuin 3 markkaa. Minä turvausin sisareeni samassa kylässä ja sain häneltä lainaksi pienen turkin. 

Sinne tänne miettien; miten elää, miten olla, pidin parhaimpana neuvonani mennä Kajaanin markkinoille. Sinne meninkin ohi oman äitini kodon, poikkeemata häntä tervehtimään, kuin olin niin huonoissa vaatteissa ja ilman rahaa. Ahkeruuteni markkinoilla tuli hyvin palkituksi. Kuin nämät markkinat loppuivat oli minulla rahaa 300 ruplaa ja 30 ruplaa maksava hevoinen, ja sillä kuorma tavaraa, jota lähdin viemään Oulun markkinoille. Ouluun tultuani ostin kohta ensimäiseksi työkseni uljaan miespuvun. Sitte rupesin myymään Kajaanista tuomia varojani ja Oulun jokivarrelle hautaamiani. Viimiseksi myin hevoiseni. 

Nyt rupesin taas juomaan ja huoraamaan. Oulussa varastin toisen kumppanin kanssa toista sataa ruplaa. Sieltä läksin taas Liminkaan ja tulin jälleen pappilaan, kussa minä nyt otettiin vastaan paremmin, kuin edellisellä erällä, ehkä hyväin vaatetteni tähden. Mutta pastori oli hyvin murheellinen minun tähteni ja koetti neuvoa minua oikialle tielle, jolta minä olin kauvas eksynyt; mutta nämät hyvät neuvot menivät ihan hukkaan. Täältä lähdin Ouluun ja asuin siellä erään porton tykönä, kussa elettiin juuri kuin olisi jokapäivä ollut viimeinen. Sitte kuin rahat rupesivat vähenemään, niin rupesin kauppamiesten tuvissa varastamaan matkamiehiltä rahoja ja mitä hyvänsä sain. 

Näin kului aika helmikuun 16 päivään asti, jolloin minä pantiin kiinni irtolaisuudesta ja tuomittiin Hämeenlinnan oijenushuoneesen kuudeksi kuukautta. Sinne tulinkin huhtikuussa ja kävin siellä rippikoulua ja laskettiin sitte Herran ehtoolliselle. 

Täältä karkasin kuitenkin tammikuussa v. 1866 erään toisen kumppanin kanssa. Sitte varastimme Vanajalla, Hauhossa, Kangasalla ja muuallakin ja menimme myymään tavaroita Tampereelle, mutta jouduimme taas kiinni ja lähetettiin Hämeenlinnaan, kussa miehet olivat hyvin tutut ja pidettiin korjussa. 

Ojennuslaitoksen listaus vahvistaa elämäkerran tiedot ja tarkentaa karkauksen ajankohdaksi 4.1.1866. Petter saatiin kiinni Messukylässä jo kymmenen päivää myöhemmin ja hänet vietiin kruununvankilaan tutkintavankeuteen.(*) Toukokuussa kihlakunnanoikeudet tuomitsivat hänet varkauksistaan 40 raippapariin ja kahden vuoden työvankeuteen.(**)  Eli elämäkerran sanoin

Taaskin saimme kumpikin toisesta murtovarkaudesta 40 paria raippavitsijoja ja Kakolan rangaistushuoneeseen me määrättiin kahdeksi vuodeksi.

(*) Kansallisarkisto. Prokuraattorin toimituskunnan arkisto. Eoa:203 Kruununvankilain vankiluettelot, I 1.1.-31.3.1866. Januari månads Förteckning öfver de vid Arbets och Korrektionsinrättningen å Koronobergs slott i Tavastehuslän insatte personer År 1866; Kansallisarkisto. Prokuraattorin toimituskunnan arkisto. Eoa:202 Kruununvankilain vankiluettelot, I 1.1.-31.3.1866. Fånga Lista ifrån Tavastehus Slotts Häkte för Januari månad, år 1866, Fånga Lista ifrån Tavastehus Slotts Häkte för Januari månad, år 1866, Fånga Lista ifrån Tavastehus Slotts Häkte för Mars månad år 1866

(**) Kansallisarkisto. Prokuraattorin toimituskunnan arkisto. Eoa:204 Kruununvankilain vankiluettelot, II 1.4.-30.6.1866. Fånga Lista ifrån Tavastehus Slotts Häkte för Maj månad år 1866

Erään elinkautisen vangin elämäkerta: Karkumatkoilla

Karatessaan lain kättä Petter Tuppurainen ei hankkinut väärennettyä papintodistusta...

Tein itseni rohkeeksi ja menin provastilta Abrahami Mäkelän nimeen pyytämään työkirja Tornioon. Se onnistikin, sillä mahdotonta oli provastin tuntea kaikkia pitäjän nuorukaisia. Tämä mies oli kotoperää samasta pitäjästä kuin minäkin ja oli palvellut Oulussa muutamia vuosia ja oli nyt itsellisenä. 

Kirjan kanssa menin Kemiin, ja olin talven eräässä talossa kortteeria ja kävin sieltä Tornion, ylä Tornion ja Raahen markkinoilla. Ketään ei hyödytä kertoella kaikkia ilketöitäni, joita tein joko yksin taikka muitten kanssa. Keväällä rupesin taas suvitrengiksi ala Torniossa. Tämä olikin minulle varsin mukava paikka; sillä talo oli lähellä kaupunkia, kunne joka pyhä ilta pääsin menemään ja kussa minä aina olin siellä, missä ilkeintä elämää pidettiin. Rahasta ei ollut puutetta ja suvi kului sentähden hauskasti ja hupaasti. 

Mutta syksyllä tapasin miehen, jolta olin varastanut arkun pappilaan muuttaissa. Tämä vaati minulta sovintoja, joita annoinkin hänelle. Mutta nyt rupesin pelkäämään, että hän antaisi minun ilmei nimeni väärentämisestä ja karussa olemisestani. Minä varastin sentähden hyvin rohkiasti ja lähdin Ruotsin puolella, siellä viettääkseni talvea. 

Mutta veljeni ajoi minua takaa, saavutti minun, toi takasin ja kutsui sen isännän, jolta vaatteita oli varastettu, katsomaan, jos minun hallussani olevat vaatteet olivat hänen. Nyt minä tunnustin kaikki, lupasin tuoda kaikki takasin ja rukoilin, että hän päästäisi minun irralle. Hän olisikin päästänyt, mutta ei veljeni sallinut, vaan toi vallesmannin, joka pani minun rautoihin ja lähetti Oulun linnaan. 

Täällä nyt olin muitten pahantekiäin parissa, joista opein enemmän pahuutta. Nämät luulivat, että tämä oli ensimmäinen tekemäni varkaus, josta heti kohta jouduin kiinni, ja koettivat neuvoa, kuinka minun vasta tulisi olla viisaampi. Huono viisaus, jossa eivät itsekkään olleet tarpeeksi viisaita; sillä eipä heidänkään viisautensa voinut estää heitä kiinni tulemasta. Lyhyet ovat ainakin vääryyden ja petoksen jäljet. Murheessa ja surussa ensi alussa ollessani lohduttivat he minua kaikilla ilkeyden keinolla ja vääryyden innolla. Minua ei ensimmältä huvittanut kuulla, kuin nämät kehuivat pahoja töitänsä ja neuvottelivat, kuinka ne edeskäsin saataisin hyvin luonistumaan; mutta ennen kuin talvi oli kulunut puoliväliin rohvastuin minäkin jo kehumaan pahuuttani, ja alinomaisena keskustelemisena oli mistä ja kuinka, irti päästyä, helpoimmin saataisin rahaa ja tavaraa. Maaliskuussa v. 1864 sain tuomioni ja se oli 40 paria raippavitsoja ensimäisestä murtovarkaudesta, ja väärästä papinkirjasta menetin kunniani.

Vankilistojen mukaan Petter Tuppurainen oli saapunut Oulun kruununvankilaan 25.11.1863. Puolisen vuotta aiemmin sinne oli tullut Muhoksesta varkaudesta syytetty Johan Tuppurainen, jonka täytyy olla Petterin isä, jonka rippikirjan mukaan hovioikeus tuomitsi 6.3.1864 varkaudesta 24 pariin raippoja ja kirkkorangaistukseen.(*)

Petter sai samaisessa maaliskuussa kihlakunnan oikeuden tuomion, joka vaati sakkoa, 40 paria raipaniskuja, kirkonrangaistusta ja kunnianmenetystä. Tuomio alistettiin hovioikeudelle, joka vahvisti sen sellaisenaan ja Petter lähti vankilasta kesäkuun alussa Ala-Tornioon rangaistavaksi (**) 

Rangaistukseni kärsittyä rupesin suvitrengiksi samalle isännälle, jota edellisenäkin suvena olin palvellut. Mutta eipä työnteko enää ollut niin mieluista, kuin ennen. Kyllä oli aikomuksenani tehdä työtä, mutta samalla joutui mieleeni, että näin suvella kelpaisi paremmin elää rosvona, kuin työmiehenä. Heinäkuun 10 päivä lähdinkin karkuun, mutta tätä vapauttani en saanut kauvan nauttia, sillä nimismies pani minun kiinni jo saman kuun 15 p. ja lähetti minun Kuvernööriin. Kemin vanginvartialta pääsin kuitenkin karkuun. 

(*) KA. Muhos IAa:20 Rippikirja, Tilattomat, Leh-Ö 1861-1879, 1014; KA. Prokuraattorin toimituskunnan arkisto. Eoa:187 Kruununvankilain vankiluettelot, I 1.1.-31.3.1864 1864-1864. Oulun kruununvankila maaliskuu 1864 

(**) KA. Prokuraattorin toimituskunnan arkisto - Eoa:189 Kruununvankilain vankiluettelot, II 1.4.-30.6.1864 1864-1864. Oulun kruununvankila huhtikuu 1864, toukokuu 1864, kesäkuu 1864

Erään elinkautisen vangin elämäkerta: Tyrnävällä

Edellisen osan lopulla Petter Tuppurainen muutti marraskuussa 1860 Tyrnävän Ängeslevän kylään.

Uudessa palveluspaikassani voitin pian ahkeruuteni tähden isäntäväen luottamuksen ja hyvän maineen. Isäntäni kiitteli minua kaikille ahkeruudesta ja ryyppäämättömyydestä, jota täällä palkollisissa pidettiin hyvänä asiana. 

Täällä jouduin myös seurakunnan pastorin tuttavaksi, joka useasti vaati minua tulemaan rippikouluun, jota en vielä ollut käynyt, vaikka olin 18 vuoden vanha. Mutta hän salli minun jättämään se asia toiseen aikaan, kuin selitin, etten käsittänyt sen asian sisällepitoa, niinkuin tulisi käsittää. 

Tätä isäntää palvelin minä kaksi vuotta ja tämä aika on elämässäni ollut minulle iloisin ja hauskin aika. Talossa, näethän, oli paljo nuoria palkollisia ja kaikki suruttomia. Täällä oli myös useita oluen rouvareita, mitä ei pidetty vikanakaan, vaikka niissä istui tukulta miehiä, nuoria ja vanhoja, naineita ja naimattomia, talollisia ja palkollisia kaiket pyhä illat ja arkipäivinäkin, olletikkin jos ei ollut kiire työn aika! Pastori kyllä usein torui ja nuhteli näitä rouvein pitäjiä ja niissä istujia, mutta kansa ylehensä piti semmoisen nuhtelemisen vääränä ja samaa mieltä olin minäkin. 

Näissä rouveissa tallustin minä ahkeraan ja kulutin niissä rahani, niin etten tahtonut enää vaatteissa pysyä. Nyt rupesi saatana oikein kiusaten kiusaamalla yllyttämään miuua poistamaan tämä haitallinen puutteni varkauden kautta. Mitähän sinun tarvitsee puutetta kärsiä, ota mitä tarvitset, mistä vain saanet, kuiskutti hän yhtäpäätä. [...]

Toisena palvelukseni vuonna tämän isännän tykönä olin keväällä vaadittu menemään rippikouluun.; Mutta se oli minusta kovin vastahakoista ja heitinkin käynnin kesken sanoen itseni kipeäksi.

Vuoden 1862 (?) lopussa Petter Tuppurainen otti pestin Oulusta. Työpaikka ei ollut kuitenkaan paras mahdollinen, joten veljensä hänelle järjestämä palveluspaikka Ala-Torniossa houkutteli. Kun hän pyysi Tyrnävän pappilassa muuttokirjaa Ala-Tornioon, ryhtyi pappi pyytämään häntä palvelukseensa todella hyvällä palkalla ja antoi viisi ruplaa, joilla Petter voisi kuitata Oulusta saamansa pestuurahan. 

Ruplat kuluivat muuhun ja kun olisi pitänyt astua oululaisen herran palvelukseen Petter valehteli tulleensa halvauksen tähden työhön kykenemättömäksi ja lupasi maksaa pestuurahan takaisin viimeistään seuraavien markkinoiden ajan. Palattuaan Tyrnävään hän sai edellisestä paikastaan palkan ja vietti palkollisten vapaaviikkoa krouvissa alkoholin ja kortinpeluun parissa

Tästä elämästäni oli viety sanoma pastorillekkin, joka usein tuli samaan rouviin tiedustelemaan, josko minä siellä olisin. Mutta minä, nähtyäni hänen tulevan, pistäysin piilon ja hänen kysymykseensä minun olemisestani siellä antoi rouvari kieltävän vastauksen. 

Tultuani uuteen palveluspaikkaani selitin pastorille, joka minua kyseli oloistani, olleeni äitini tykönä joutoviikon. Täällä minä nyt koetin vankita itseäni, en käynyt kylässä pyhä iltoina enkä yölläkään ja voitin tällä uskollisella käytökselläni hyvän luottamuksen sekä pastorilta, että rouvaltakin, joka ei ensin tahtonut uskoa, mitä minä olin sanonut joutoviikon oloistani. 

Tuhlaamisesta olivat rahat kuluneet niin ettei minulla ollut kelvollisia vaatteita ja pidin häpiänä palvella pappilassa niin huonoissa vaatteissa, mutta sitä en pitänyt häpiänä, saatikka syntinä, että yöllä satuloitsin pappilan hevoisen ja ajoin Temmekseen, kusta eräästä talosta varastin hyvät turkit ja rupesin niitä pitämään niin kuin omiani ainakin. 

Mutta kuinkas kävi? Minä lähdin Oulun markkinoille, varastettu turkki ylläni ja siellä tapasi minun turkin omistaja ja sen tekiä ja nyt vedettiin minä piukkaan. Minä lupasin kuitenkin maksaa sen ja pääsin myös niin, mutta en tohtinut enää palata takasin. Minä otin talon rahat mukaani, panin piikan tulemaan kotio ja lähdin itse karkuun.

Erään elinkautisen vangin elämäkerta: Ensimmäiset palveluspaikat Muhoksessa

Toisin kuin Muhoksen rippikirjat Petter Tuppuraisen omaelämäkerta kertoo palveluspaikoistaan.

Viidentoista vuoden vanhana menin vierasta palvelemaan. Tämä ensimäinen palvelusaikani kesti vuoden 1858 toukokuusta marraskuuhun asti eräässä talossa, josta sain palkkaa 8 ruplaa ja hyvän maineen; sillä minä olin ahkera tekemään työtä ja avullisen saamakas. Mutta ei tässä talossa muusta lukua pidetty, kuin vaan siitä, että saatiin työtä. 

Ei minua moitittu siitä, vaikka minä rupesin juoksemaan öisin kylässä ja kulutin kalliit pyhä- ja Herransapattipäiväin illat kaikissa pahoissa kokouspaikoissa, joihin kylän koko nuoriso, pojat ja naiset tulivat pitämään leikkiä ja huvituksia. Toiset huvittivat itsensä tanssilla, toiset pallia lyömisellä, toiset ja niiden joukossa vanhempiakin miehiä korttipelillä. Näitten pariin minäkin antausin ja olinkin viisastunut oikein oivalliseksi korttipelariksi ja voitinkin enimmiten aina. Mutta nämät helposti saadut rahat kuluivat yhtä helposti. voittorahoilla ostiskelin juustoja, pannukakkuja, marjoja y. m., ja ne oli aina syötävät yhdessä niitten naisten kanssa, joitten tykönä öisin ahjustin käydä. Mutta näistä ei minua maanantaiaamuna kotiotultuani ensinkään nuhdeltu, oltiinpa iloisiakin, kuin saivat kuulla että olin voittanut jonkun kymmenen kopekkaa.

Seuraavaksi Petter sai täyden pestin 15 ruplan palkalla "paremmassa väkitalossa" ja pestautui vuoden 1859 lopussa toiseen paikkaan. Oikeusjutusta, jossa Petteriä syytettiin metsänhaaskauksesta ja hän itse väitti ottaneensa puuta isäntänsä metsästä käy ilmi, että isäntänsä vuoden 1860 alussa oli Abraham Keränen(*). Vuoden lopulla hän sai paikan Tyrnävän (Limingan kappeliseurakunta)  puolelta, jonne isoveljensä oli ottanut muuttokirjan maaliskuussa 1860.

Täältä otettuani pestin ja kotiin palattuani jouduin riitaan isäntäni kanssa, jota riitaa ja rähinää sitte kesti aina pyhiin miehiin saakka. Mutta talosta lähteissäni varastin minä palkollisten tavaraa, niiden seassa muutamia silkkihuivia, myydäkseni ne ryssille, jotka täällä kävivät kauppaa.

Tyrnävältä käsin hän kävi

... Muhoksessa keräjiä metsän varkaudesta. Keräjiin kokousi paljon nuorta väkeä. Siellä ne joivat ja tanssivat ja minulla oli hyvä tilaisuus kouria miesten taskuja, joista mina sain toisista enemmän, toisista vähemmän rahaa. Mutta asiani päättyi v. 1860, jolloin sain ensimäisen sakon metsänvarkaudesta, jota en pitänyt ensinkään häpiänä; sillä täällä on ihan yleisenä tapana hakata toisten metsiä. Kovin vaarallista on kuitenkin pitää syntiä, pientäkin, halpana ja mitättömänä, sillä mitättömänä pidetty synti on aina uusi porras, jota astutaan syvemmälle synnin kuljuun

Vuosiluku on väärä, sillä Petter sai sakkotuomionsa vasta Muhoksen syyskäräjillä syyskuussa 1861, jolloin hän asui Tyrnävän Ängeslevän kylässä.(**) 

(*) Kansallisarkisto. Oulun tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat. KO a:60 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat, Talvikäräjät 1860-1860, sivu 962 (§293); Kansallisarkisto. Oulun tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat. KO a:61 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat, Syyskäräjät 1860-1860, sivu 441 (§91)

(**) Kansallisarkisto. Oulun tuomiokunnan renovoidut tuomiokirjat. KO a:62 Varsinaisten asioiden pöytäkirjat 1861-1861, sivu 740 (§151), 792; 

Erään elinkautisen vangin elämäkerta: Ensimmäinen varkaus

Ensimmäisen varsinaisen varkautensa Petter Tuppurainen teki omaeläkertansa mukaan 13-vuotiaana.

Sitten tapahtui v. 1856, että minä palasin toisen minua vanhemman pojan kanssa tanssipaikasta toisesta kylästä ja menimme hänen kehoituksestansa tien varrella olevan varallisen torpan aittaan, jonka avain oli suulla, ja varastimme sieltä rahaa 33 ruplaa. Niistä sain osakseni 16 rupl. 50 kop. ja olin nyt hyvin rikas, pelasin korttia ja ostin kaikellaisia makuisia. 

Mutta rehelliset ihmiset nähtyänsä minulla rahaa, päättivät, että minä varmaan varastaisin äitiltä ja sanovaitkin sen hänelle. Tämän tähden rupesi äitini kovittamaan minua, mutta minä pääsin vapaaksi valheen avulla: sanoin löytäneeni rahakukkoron, jossa oli rahaa 80 kopekkaa ja myyneeni kukkaron 20 kopekkaan ja antaneeni ostajalle, jolla ei ollut pientä rahaa, 80 kopekkaa takasin ruplan rahasta, jollainen oli minulla nähty. 

Mutta en vieläkään päässyyt rauhaan. Muutaman kuukauden kuluttua huomasi ennen mainitun torpan väki, että heiltä oli varastettu rahaa, ja kuin hekin olivat saaneet kuulla, että minä olin vaihettanut ruplan rahan, niin tulin taas uudestansa lujalle kuin kysyttiin, kelle olin myynyt rahakukkaron ja oliko kukaan muu sen nähnyt. Tähän vastasin, etten tuntenut sitä miestä, joka osti kukkaron minulta ja että se toinen poika, minun kumppanini varkaudessa, oli siinä paikalla, jossa minä kukkaron myin. Näin olimme puhuneet asian yhteen kohta sen jälkeen, kuin äitini oli ensikerran minua kovittanut. Poika, kysyttynä, todisti minun puheeni. 

Mutta vielä kerran jouduin minä pulaan näistä rahoista. Äitini meni toiseen kylään kutomaan ja minä jäin omiin valtoini ja pääsin juoksemaan oikein mieltäni myöden, tapasin myös tuttavan pojan, jolle sanoin, että minulla oli rahaa ja hänen kysymykseensä, mistä olin ne saanut, sanoin ne toisen pojan kanssa varastaneeni ennen mainitusta torpasta. Taaskin vaihetin ruplan ja annoin siitä puolen toverilleni varoituksella, ettei hän ilmoittaisi asiaa kellenkään. Mutta hänpä menikin sanomaan sen torpan väelle. 

Nyt alkoi taas uusi leikki: tultiin minulta kysymään ja torpan muori lupasi minulle juuston, jos tunnustaisin ja minä tunnustinkin. Myös toisen pojan täytyi tunnustaa. Tähän nyt loppui koko kohina, juuri kuin ei olisikkaan tapahtunut koko asia. 

Mutta tilani oli nyt varsin surkuteltava: omatuntoni oli nyt herännyt ja soimasi minua ja vaikutti sen, että minä rupesin häpeemään kaikkia, jotka tämän asian tiesivät. Ja ollessani toisten poikain ja tyttöin parissa olin aina rauhaton peljäten, koska rupeisivat soimaamaan minua ilkityöstäni. Ja vaikka milloin tuli puheeksi joku varkaus, niin pidin sen minua kohtaan puhutuksi. Ja samallaista vaivaa luulen kaikkein pahantekiäin tuntevan itsissänsä.

Erään elinkautisen vangin elämäkerta: Lapsuus

Sanomia Turusta julkaisi 22.5, 25.5 ja 3.6.1880 kirjoituksen Erään elinkautisen vangin elämäkerta, joka oli lähettäjänsä mielestä "sopiva joutumaan monen kansalaisen luettavaksi". Valitettavasti lähettäjä ei kertonut mitään itsestään tai siitä, miten elämäkerta oli päätynyt käsiinsä. Siitä lainattu teksti alkaa

Syntynyt olen Oulun läänissä Muhoksen pitäjässä toukokuun 18 p. 1843. Vanhempani olivat varalliset talonomistajat. Huonon elämän tähden menetti isäni maallisen tavaransa ja äiti otti hänestä eron ja vei minun myötänsä.

Näissä tiedoissa elämäkerran kirjoittaja tai sanelija Petter Johansson Tuppurainen on ollut rehellinen ja tarkka ensimmäisessä kuudessa sanassa. Hän syntyi Muhoksen kirkonkirjojen mukaan 28.5.1843. Isänsä Johan Henriksson Tuppurainen (s. 2.1.1814) oli talollisen poika mennessään 10.10.1838 naimisiin Valborg Johansdotter Vainikaisen (s. 13.3.1811) kanssa, mutta Petterin kastemerkinnässä tittelinään on renki ja perhe on koko lapsuutensa rippikirjoissa tilattomien sivuilla (1840-1846, 619; 1847-1853, 640; 1853-1862, 663; 1861–1879, 1014). 

Vaikka rippikirjoissa perhe näyttää yhtenäiseltä on täysin mahdollista, että Petterin vanhemmat käytännössä erosivat. Tähän viittaa myös se, että Petter jäi perheen kuopukseksi. Åidiltään saamastaan kasvatuksesta hän kirjoittaa näin:

Kun hän oli ahkera käsityön tekiä ei ollut meillä mitään puutetta ja isältäkin saatu apu vain lisäsi toimeentuloamme. Mutta ei hän taitanut istuttaa minuun, mitä häneltä itseltä puuttui, totista Jumalan tuntoa ja pelkoa. Hän tosin opetti minun lukemaan kirjaa sisältä ja ulkoa, mutta siinä olikin myös kaikki. Tarpeessa olisi luulteni se, että lapsen ymmärrystä kehitetään käsittämään, mitä hän lukee, oppiaksensa tuntemaan, mitä Jumala meiltä tahtoo, ja tietämään, että hän on meidän rakas isämme ja suurempi, kuin maallinen isämme. Meidän kaikkein, jotka olemme taivaallisen isän lapsia, tulisi tietää, ettemme voi hänen silmäinsä edestä peittää vähintäkään pahaa tekoa salaisimmassakaan loukossa. 

Tätä mainitsen juuri sentähden, että tämä olikin valitettavin puute minun kasvatuksessani, olipa peräti oikiasta suunnasta poikkeevainenkin. Kun äitini teki käsitöitä taloin tyttärille ja emännille, niin hän pani minun, siihen ikään tultuani, viemään niitä teettäjille, mutta salaa lasten vanhempain ja taloin isäntäin tietämättä ja näkemättä. Ja tämä oli hirvittävä ja kauhistava esimerkki, josta minä opin äitiltäni ottamaan salaa sitä ja tätä, ja myymään halvasta hinnasta, rahaa saadakseni. Nämät rahat panin kaikellaiseen turhuuteen ja semmenkin korttipeli oli tullut minulle suuremmaksi tarvekaluksi. Tosin sain kelpo selkäsaunan, koska äitini huomasi, että olin jotain varastanut häneltä, mutta siinä olikin kaikki. 

Moneen kertaan karannut Johan Forsman

Noin vuoden 1755 paikkeilla Eurajoella syntyneen Johan Forsmanin perään kuulutettiin ensimmäistä kertaa Turun lääninkansliasta 20.8.1776. Kuulutustekstin mukaan Johan oli nuoresta iästään huolimatta ehtinyt saamaan varkaudesta pakkotyörangaistuksen Viaporissa, josta hän oli karannut kertaalleen, saatu kiinni ja karannut jälleen. Vapaaalla jalalle varsinaisesti päästyään Johan oli liittynyt keväällä (1776?) armeijaan eli tarkemmin sanottuna leskikuningattaren jalkaväkirykmenttiin. Samassa rykmentissä palvellut Peter Sjörose ilmiantoi sitten Johanin Porin maistraatille sopimattomana ja epäilyttävänä henkilönä. Epäilyksiä vahvisti se, että Johanilla oli hallussaan 111 kuparitaaleria pankkiseteleinä, uusi pari hopeisia kenkäsolkia ja uudet mustat kampavillaiset sukat.  

Porissa Johan vangittiin ja lähetettiin Turkuun. Matkalla hän kuitenkin onnistui elokuun 16. ja 17. päivän välisenä yönä karkaamaan Nousiaisten nimismieheltä Carl Otto Oseen. Tuolloin Johanilla oli päällään siniset vaatteet, päässään hattu ja jaloissaan valkoiset villasukat. Toisessa jalassa oli saapas ja toisen hän oli jättänyt jälkeensä. 

Vasta maaliskuussa 1777 Johan Forsman saatiin Turun linnaan. Sieltä häntä kuljetettiin käräjille ja heinäkuussa hän sai Huittisissa hirttotuomion. Jo elokuussa hovioikeus oli käsitellyt asian ja lieventänyt tuomion 40 raippapariin, kolmen sunnuntain kirkkorangaistukseen ja 10 vuoden pakkotyöhön Viaporissa.[1]

Läänin kanslian kuulutuksesta 24.9.1777 selviää, että keskimittainen ja tummahiuksinen Johan Forsman oli kuljetettu Huittisiin kärsimään raipaniskut ja suorittaa kirkonrangaistus. Raippojen jälkeen hän onnistui karkaamaan, vaikka oikeassa jalassaan oli kahle. Huittisista Johan suuntasi etelään ja Vampulan Salmenojan kylässä hän varasti Rauvalan isännän luhdista uuden ja pitkän lammasturkin, parin saappaita, kaksi paria villasukkia ja huopahatun. Hän otti nämä heti käyttöön ja jätti omia vaatteitaan luhtiin. 

Tämä karkureissu oli päättynyt, kun Johan oli jälleen 25.10.1777 Turun linnan tutkintavanki. Karkuaikaisia varkauksiaan piti selvitellä useamman pitäjän käräjillä ja Huittisissa Johan sai kesällä 1778 jälleen hirttotuomion. Hovioikeus lievensi sen samaan tapaan kuin aiemmin, mutta nyt pakkotyö Viaporissa  olisi elinikäinen. Tämä tuomio meni vielä kuninkaan eli oikeusrevision tarkasteltavaksi. Syyskuussa Turussa oltiin valmiita lähettämään Johan Viaporiin ja lokakuussa 1778 hän oli Helsingissä odottamassa lyhyttä merimatkaa. [2]

Lähteet eivät kerro uusista karkumatkoista, ennenkuin Johan Forsman elokuussa 1782 pääsi karkaamaan Viaporista. Jo 21.8.1782 hänet oli saatu kiinni ja suljettu Turun linnaan. Häntä oltiin lähettämässä Viaporiin jo syyskuussa, mutta mahdollisesti karkasi matkalla, sillä hän on jälleen Turun linnassa 22.9-25.10.1782 ennen uutta kuljetusta.[3] Helsingin kruununvankilasssa hänestä ei ole kirjausta, joten on mahdollista ettei Johan päätynyt tässä vaiheessa Viaporiin.

Vuoden 1783 lopussa Johan vangittiin Laitilassa ja vietiin Turun linnaan tutkintavankeuteen, jota jälleen vaadittiin useamman pitäjän käräjillä käyntiin. Kesäkuussa 1784 häntä oltiin vihdoin lähettämässä takaisin Viaporiin, mutta ennen lähtöä Johania kaivattiin käräjille Ahvenanmaalle. Vasta elokuussa 1784 hän lähti Turusta kohti Viaporia.[4]

Viaporiin Johan pääsi perille, sillä sieltä hän jälleen karkasi, ilmeisesti alkusyksystä 1785. Tällä kertaa apuna oli vahdikseen määrätty Leskikuningattaren jalkaväkirykmentin sotilas Johan Wallerström, mikä mainitaan Vaasassa 5.12.1785 kirjoitetussa kuulutuksessa. Turussa 4.10.1785 kirjoitetussa kuulutuksessa mainitaan vain Johan Forsman, jonka epäiltiin suuntaavan Turkuun, sillä siellä oleskeli naisystävänsä Maria Hartelin. Molemmissa teksteissä mainitaan Johanille alias Carl Fredrik Berglund sekä kahleet. Turkulaisten mukaan Johanilla oli karatessaan kahleet molemmissa jaloissaan ja vaasalaisten tiedon mukaan kaularauta ja yksi jalkarauta.

Turussa kirjoitettiin uusi kuulutus 26.11.1785 sekä Wallenströmistä että Johan Forsmanista, jonka nyt tienettiin syntyneet Eurajoen kylässä Panus, millä tarkoitettiin kain Paneliaa. Forsman oli ilmeisesti kertaalleen saatu kiinni, sillä hänen kerrottiin karanneen 19.11.1785 kaularaudan ja yhden jalkaraudan kera. Esitettiin myös epäily, että hän hakeutuisi aiempaan tapaansa kotiseudulleen, jossa hänellä oli sukulaisia ja tuttavia.  

Johan tuotiin Helsingin kruununvankilaan tapaninpäivänä 1785 ja vietiin seuraavana päivänä Viaporiin.[5] Josta hän lähti jälleen karkuteilleen 23.6.1786 yhdessä toisen elinkautisvangin kanssa. Etsintäkuulutusten kanssa ei aikailtu vaan Turussa sellainen kirjoitettiin 7.7.1786 ja Vaasassa 13.7.1786. 

Johanin karkutoveri saatiin kiinni ja Turun linnaan jo 8.7.1786 ja Johan liittyi seuraansa 30.7.1786. Lyhyeksi jääneen vapauden aikana Johan ehti varastaa, joten hän oli muutaman kuukauden tutkintavankeudessa ennen kuin lähetettiin lokakuussa Viaporiin.[6]

Johan pääsi karkaamaan joko kuljetuksesta tai Viaporista, sillä varkaussyytteitä useilla Satakunnan ja Varsinais-Suomen käräjillä oli selvitettävänä, kun hän aloitti tutkintavankeuden Turun linnassa joulukuussa 1788. Hovioikeuden päätös syyskuussa 1789 siirsi pakkotyönsä suorituspaikan Viaporista Karlskronaan. [7] Joulukuussa hän oli edennyt Växjöön kruununvankilaan matkallaan Karskronaan [8]

[1] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 1700 (AID: v567705.b1700, NAD: SE/RA/1340101);  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 1740 (AID: v567705.b1740, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 90 (AID: v567705.b90, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 150 (AID: v567705.b150, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 210 (AID: v567705.b210, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 270 (AID: v567705.b270, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 400 (AID: v567705.b400, NAD: SE/RA/1340101);

[2] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 450 (AID: v567705.b450, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 490 (AID: v567705.b490, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 4 (AID: v567711.b4, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 10 (AID: v567711.b10, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 16 (AID: v567711.b16, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 22 (AID: v567711.b22, NAD: SE/RA/1340101);  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 28 (AID: v567711.b28, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 35 (AID: v567711.b35, NAD: SE/RA/1340101);  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 43 (AID: v567711.b43, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 49 (AID: v567711.b49, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 55 (AID: v567711.b55, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 156 (AID: v567711.b156, NAD: SE/RA/1340101)

[3]  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:135 (1782) Bild 44 (AID: v567735.b44, NAD: SE/RA/1340101);  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:135 (1782) Bild 47 (AID: v567735.b47, NAD: SE/RA/1340101);  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:135 (1782) Bild 51 (AID: v567735.b51, NAD: SE/RA/1340101)

[4] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:143 (1783) Bild 68 (AID: v567743.b68, NAD: SE/RA/1340101);  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:153 (1784) Bild 70 (AID: v567753.b70, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:153 (1784) Bild 110 (AID: v567753.b110, NAD: SE/RA/1340101);  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:153 (1784) Bild 160 (AID: v567753.b160, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:153 (1784) Bild 200 (AID: v567753.b200, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:153 (1784) Bild 250 (AID: v567753.b250, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:153 (1784) Bild 300 (AID: v567753.b300, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:153 (1784) Bild 370 (AID: v567753.b370, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:153 (1784) Bild 420 (AID: v567753.b420, NAD: SE/RA/1340101) 

[5] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:160 (1785) Bild 1240 (AID: v567760.b1240, NAD: SE/RA/1340101) 

[6] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:166 (1786) Bild 680 (AID: v567766.b680, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:166 (1786) Bild 730 (AID: v567766.b730, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:166 (1786) Bild 610 (AID: v567766.b610, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:166 (1786) Bild 820 (AID: v567766.b820, NAD: SE/RA/1340101)

[7] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:178 (1788) Bild 860 (AID: v567778a.b860, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:184 (1789) Bild 300 (AID: v567784.b300, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:184 (1789) Bild 340 (AID: v567784.b340, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:184 (1789) Bild 410 (AID: v567784.b410, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:184 (1789) Bild 470 (AID: v567784.b470, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:184 (1789) Bild 550 (AID: v567784.b550, NAD: SE/RA/1340101);  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:184 (1789) Bild 630 (AID: v567784.b630, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:184 (1789) Bild 710 (AID: v567784.b710, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:184 (1789) Bild 760 (AID: v567784.b760, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:184 (1789) Bild 820 (AID: v567784.b820, NAD: SE/RA/1340101)

[8] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:182 (1789) Bild 620 (AID: v567782.b620, NAD: SE/RA/1340101) 

Rusthollarin poika Hämeenkyröstä

Jos jonkun sanotaan olevan esimerkiksi rusthollarin poika rustholli A:sta, hän ei välttämättä ole rusthollin A poika. Tämän opin Carl Johanssonilta.

Hämeenkyrön Sassin rusthollari Johan Erichsson kuoli vuonna 1749 (Hämeenkyrö RK 1732-46, 1750-62). Isättömäksi jäi muun muassa 7.4.1747 syntynyt poikansa Carl. Hän lähti muuttokirjan kanssa 21.4.1767 Harjun kappeliseurakuntaan, jonne päätyi seuraavana vuonna avioliiton myötä myös isosiskonsa Kerstin (Hämeenkyrö RK 1767-83).

Turun linnaan tuotiin 4.11.1774 tutkintavankeuteen Pirkkalasta rusthollarinpoika Carl Johansson, jota syytettiin väärennyksestä. Hänet vapautettiin kuitenkin maaherran päätöksellä jo joulukuun alussa. [1]

Kuulutuksessa 8.8.1775 etsintäkuulutettiin kahtatoista ihmistä. Vihoviimeisenä heistä on rusthollarin poika Carl Johansson Pirkkalan (Harjun) rusthollista Runsas. Häntä epäiltiin papintodistuksen ja maaherran antaman matkapassin väärentämisestä. 

Kaksi vuotta myöhemmin kuulutuksessa 9.12.1777 kerrottiin, että yöllä 29.-30. lokakuuta Pirkkalan (Harjun) Runsaan rusthollari Johan Ericsonin varastohuoneeseen oli murtauduttu ja sieltä viety vakasta rahaa yhteensä 1800 kuparitaaleria. Tästä varkaudesta epäiltiin ja etsinkuulutettiin Carl Johanssonia Kyrön pitäjästä ja Sassin rusthollista. Todettiin, että hänet oli etsintäkuulutettu jo 8.8.1775, mutta ei edelleenkään saatu kiinni.

Rusthollarin poika Carl Johansson Kyröstä tuotiin 28.3.1778 tutkintavankeuteen Turun linnaan "useista rikoksista" epäiltynä. Hovioikeus vapautti hänet syytteistä lokakuussa 1778.[2]

[1] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 48 (AID: v567690.b48, NAD: SE/RA/1340101) ; Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 32 (AID: v567692.b32, NAD: SE/RA/1340101)

[2] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 20 (AID: v567711.b20, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 26 (AID: v567711.b26, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 31 (AID: v567711.b31, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 38 (AID: v567711.b38, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 45 (AID: v567711.b45, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 51 (AID: v567711.b51, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 60 (AID: v567711.b60, NAD: SE/RA/1340101);Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 66 (AID: v567711.b66, NAD: SE/RA/1340101);

Esimerkkejä sukurutsasta 1700-luvulla

Sekä ArkivDigitalin indeksoimien vankilistojen että Kansalliskirjaston digitointien perusteella sukurutsa vaikuttaa olleen 1700-luvulla harvinaista. Jälkimmäisestä löytyi tapaus Närpiöstä, jonka B. Fr. Nordlund oli jostain syystä halunnut nostaa kirkonkirjasta esiin pitäjänkuvaukseen (Suomi 5/1866). 

Lyhentämänsä sukunimi oli helppo selvittää, mutta perheestä löytyi niukasti tietoja. Wirilanderin matrikkelin mukaan Petter Berg oli suuren Pohjan sodan aikana joutunut sotavangiksi. Palattuaan uransa eteni Pohjanmaan rykmentissä vääpelistä kapteeniksi, jolloin hän sai virkatalokseen Närpiön Klemetsin. Perhettä ei kuitenkaan merkitty sinne rippikirjassa. Petter Berg erosi armeijasta kesällä 1750 ja oli vuoteen 1755 mennessä kuollut. 

Poikansa Henrik oli saanut lippumiehen aseman 8.7.1749. Hänet vangittiin sukurutsasta kuolemaan tuomittuna Korsholmin linnaan 18.3.1755 odottamaan hovioikeuden päätöstä. [1] Sisarensa Anna ei ollut vangittuna, mutta kirkonkirjan huomautuksen mukaan molemmat mestattiin Närpiön kirkon läheisyydessä 16.8.1755.

Samana syksynä Turun linnassa hovioikeuden päätöstä odottivat syyskuusta joulukuun alkuun vanha sotilas Johan Hofjuncare ja tyttärensä Maria Piikkiöstä. Molemmat saivat kuolemantuomion, jota Johanin osalta vahvistettiin ruumiin teilauksella ja Marian osalta ruumiin poltolla.[2]

Seuraavat sukurutsasta syytetyt istuivat Turun linnassa kymmenen vuotta myöhemmin. Sotilas Johan Ståfast ja Greta olivat Uudeltamaalta eikä sukulaisuussuhteensa käy ilmi vankilistasta. Vaikka he odottivat hovioikeuden päätöstä vankilistassa on käytetty ilmausta "för blodskam blifvit angifven" eli asiassa oli jotain epävarmaa. Tähän viittaa myös se, että kuolemantuomion sijaan Greta määrättiin kehruuhuoneelle ja Johan linnoitustyöhön.[3] 

Jälleen kului vuosikymmen ennenkuin rikosnimike esiintyy Turun linnan vankilistoissa. Tuolloin tutkintavankeudessa istuivat ahvenanmaalaiset Johan Johansson ja tytärpuolensa Lisa Olofsdotter, jotka hovioikeus katsoi syyttömiksi ja päästi vapaalle jalalle syyskuussa 1777. [4]

Värvätty sotilas Matts Bomark Ulvilasta oli sukurutsasta epäiltynä syyskuusta 1778 huhtikuuhun 1779, jolloin hän karkasi käräjämatkalla.[5]

Marraskuun alussa 1784 Turun linnaan vangittiin kertaalleen sukurutsasta kuolemaantuomittuina talonpoika Henric Henricsson ja tytärpuolensa Maria Henricsdotter Taivassalosta. He anoivat armoa kuninkaalta, joka ei ollut erityisen innokas kuolemantuomion käyttäjä. Tässä tapauksessa armoa ei kuitenkaan ei annettu ja kun Henric ja Maria vapautettiin linnasta kesäkuussa 1785, heitä odotti mestaaja.[6]

Vuotta myöhemmin Turun linnaan tuotiin vangeiksi Eurasta itsellinen Mickel Mattsson ja talollisen tytär Lisa Tomasdotter, jotka oli tuomittu sukurutsasta. Alempi oikeus oli määrännyt Mickelille 30 paria raippoja ja Lisalle 26 paria piiskaa, ja nämä annettiin kun he lähtivät Euraan tammikuussa 1787. [7]

Kesällä 1801 kihlakunnanoikeus oli tuominnut vehmaalaisen talollisen Johan Johansson ja tämän tytärpuolen Maria Henriksdotter sukurutsasta kuolemaan. He odottivat Turun linnassa päätöstä hovioikeudelta, joka määräsi kihlakunnanoikeuden tutkimaan lisää. Pari lähti linnasta viimeisen kerran Vehmaan käräjille 10.11.1801 eikä palannut, joten todisteet eivät ilmeisesti loppujen lopuksi riittäneet.[8]

[1] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:16 (1755) Bild 1640 (AID: v567616.b1640, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:16 (1755) Bild 1680 (AID: v567616.b1680, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:16 (1755) Bild 1720 (AID: v567616.b1720, NAD: SE/RA/1340101)

[2] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:14 (1755) Bild 1240 (AID: v567614.b1240, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:14 (1755) Bild 1280 (AID: v567614.b1280, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:14 (1755) Bild 1310 (AID: v567614.b1310, NAD: SE/RA/1340101)

[3] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:48 (1765) Bild 490 (AID: v567648.b490, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:48 (1765) Bild 570 (AID: v567648.b570, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:52 (1766) Bild 2020 (AID: v567652.b2020, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:52 (1766) Bild 2060 (AID: v567652.b2060, NAD: SE/RA/1340101)

[4] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 1780 (AID: v567705.b1780, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 40 (AID: v567705.b40, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 290 (AID: v567705.b290, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 330 (AID: v567705.b330, NAD: SE/RA/1340101).

[5] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 60 (AID: v567711.b60, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 66 (AID: v567711.b66, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 73 (AID: v567711.b73, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 79 (AID: v567711.b79, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:117 (1779) Bild 7 (AID: v567717.b7, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:117 (1779) Bild 14 (AID: v567717.b14, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:117 (1779) Bild 21 (AID: v567717.b21, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:117 (1779) Bild 26 (AID: v567717.b26, NAD: SE/RA/1340101)

[6] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:153 (1784) Bild 570 (AID: v567753.b570, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:153 (1784) Bild 600 (AID: v567753.b600, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:160 (1785) Bild 50 (AID: v567760.b50, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:160 (1785) Bild 100 (AID: v567760.b100, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:160 (1785) Bild 160 (AID: v567760.b160, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:160 (1785) Bild 240 (AID: v567760.b240, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:160 (1785) Bild 300 (AID: v567760.b300, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:160 (1785) Bild 350 (AID: v567760.b350, NAD: SE/RA/1340101)

[7] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:166 (1786) Bild 830 (AID: v567766.b830, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:166 (1786) Bild 870 (AID: v567766.b870, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:166 (1786) Bild 920 (AID: v567766.b920, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:172 (1787) Bild 60 (AID: v567772.b60, NAD: SE/RA/1340101)

[8] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:278 (1801) Bild 110 (AID: v567878.b110, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:278 (1801) Bild 230 (AID: v567878.b230, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:278 (1801) Bild 340 (AID: v567878.b340, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:278 (1801) Bild 460 (AID: v567878.b460, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:278 (1801) Bild 570 (AID: v567878.b570, NAD: SE/RA/1340101); 

Etsintäkuulutus, jolla oli vähäiset vaikutukset

Eeli Granit-Ilmoniemi väittää matrikkelissaan Porin kaupungin porvareita ja kauppiaita 1600-1880 (1931), että kauppias Leonhard Hasselgren syntyi 12.5.1750 Porissa. Syntymänsä on kuitenkin merkitty päivämäärällä 1.12.1750 Helsingin kastelistaan. Isänsä Carl Hasselgren oli tuolloin raatimies. Hänestä on poikkeuksellisen paljon tekstiä Helsingin historiatoimikunnan väestökortistossa, joka väittää, että Leonhard kuoli 12.10.1752. Vastaava kirjaus on Helsingin haudattujen listassa, mutta Liber scholae Helsingforsensis 1691-1865 (1936) kertoo, että 11-vuotias Leonhard aloitti koulunkäynnin vuonna 1762. Hautauskirjaukseen lienee eksynyt väärä etunimi.

Kymmenen vuotta myöhemmin Leonhard oli kauppapalvelija Porissa. Joulukuun 1773 alussa Leonhard iski veitsellään pahan haavan tullikirjuri Palmgreniin Porissa ja karkasi kaupungista. Raastuvanoikeus lähetti tapahtuneesta Turkuun kirjelmän, jonka perusteella lääninkansliassa laadittiin 13.12.1773 etsintäkuulutus. Sen mukaan Leonhard oli lyhyehkö ja vaaleahiuksinen. Hänellä oli lähtiessään päällään ruskeat liivit ja jakku, housut Manchesterin sametista, mustat sukat ja kengät, joissa oli hopeiset soljet.

Leonhardia ei löydy kruununvankiloiden listoista, joten ehkä tekonsa selvitettiin Porissa. Välikohtauksesta ei aiheutunut merkittävää mutkaa elämäänsä. Hän meni kahdesti naimisiin ja eli kauppiaana Porissa toukokuuhun 1808.

Voudin ja kirjurin karkumatka ja vankeus

Yrjo Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli tietää kertoa, että Hans Henrik Krookista tuli vuonna 1782 sekä aviomies että Korsholman keskisen kihlakunnan kruununvouti. Jatko ei ollut yhtä positiivista: "erotettu 1788 ja pidätetty vaillingin takia. † Vaasan linnassa 1790-luvun alussa".

Nämä ongelmat eivät pysyneet vain pienen piirin tietona, sillä Vaasan maaherran nimissä kirjoitettiin etsintäkuulutus 27.8.1787 ja  Turun lääninkanslia julkaisi samoin sanoin 17.9.1787 etsintäkuulutuksen luettavaksi pitkin lääniä.

Korsholman kihlakunnan kruununvouti, Vaasan läänissä, Hans Henric Krook, joka yhdessä verokirjurinsa Abraham Häggbladhin kanssa karkasi luvattomasti viime elokuun 23. päivän vastaisena yönä mukanaan huomattava summa äskettäin kerättyjä kruununvaroja, ja heidän on lisäksi myöhemmin todettu olevan vastuussa myös muusta kruunun saatavasta. Kruununvouti Krookin, joka kuulee huonosti, kerrotaan olevan lyhyt ja lihavahko, vaaleahko ja hieman rokonarpinen kasvoiltaan, silmänsä  vaaleansiniset ja hiuksensa ruskeahkot, käyttää useimmiten vaaleansinistä frakkia, mutta koska mukanaan oli muitakin vaatteita, hänen pukeutumistaan ei ole voitu tarkasti määritellä.Verokirjuri Häggbladh taas on keskipituinen ja -vahvuinen, myös rokonarpinen, ja hänellä on siniruskeat silmät, tummat hiukset ja kulmakarvat. Hänellä on ollut yllään harmaa ruotsalainen puku, ellei hän ole matkalla vaihtanut toisia vaatteita. Molemmat osaavat vain ruotsia ja hieman suomea.

Tekstin painattaminen ja luettaminen oli ajan hukkaa, sillä molemmt miehet oli saatu Korsholman linnaan 18.9.1787.[1] 

Jolukuussa 1788 miehet olivat vankilan pisimpään istuneet tutkintovangit ja asiansa oli jo siirretty hovioikeudelle.[2] Vuotta myöhemmin päätökset riippuivat puuttuvan rahan maksamisesta kruunulle.[3] Tukholman viranomaisten määräyksestä Hans Henrik Krook lähetettiin Vaasasta pääkaupunkiin 10.8.1791.[4] änestä ei löydy tämän jälkeen kirjausta Suomen tai Ruotsin vankiloista. Vaasan maaherran kuulutuksesta 12.11.1791 selviää, että Hans Henrik Krook oli äskettäin kuollut.

Korsholman vankilaan jäänyt verokirjuri Abraham Häggblad sai lopulta varsinaiseksi rangaistuksekseen vesi-leipä -vankeuden ja pääsi sen suoritettuaan vapaalle jalalle syyskuussa 1792.[5] 

[1] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:172 (1787) Bild 1310 (AID: v567772.b1310, NAD: SE/RA/1340101)

[2] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:179 (1788) Bild 1200 (AID: v567779a.b1200, NAD: SE/RA/1340101)

[3] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:190 (1790) Bild 50 (AID: v567790a.b50, NAD: SE/RA/1340101)

[4] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:196 (1791) Bild 1090 (AID: v567796a.b1090, NAD: SE/RA/1340101)

[5] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:203 (1792) Bild 540 (AID: v567803a.b540, NAD: SE/RA/1340101)

 

Majurin elämän erikoinen loppu

Carl Gustaf Aminoffin elämä mahtuu aatelismatrikkelissa pariin riviin: "född 1731-08-10 volontär vid Nylands infanteriregemente 1744. Sergeant vid Nylands infanteriregemente 1747. Adjutant 1753-10-25. Löjtnant 1763-03-19. Kapten 1770-12-20. RSO 1772-09-07. Avsked 1779-12-16. Död ogift 1787-12-17 i Stockholm". Elämänsä upseerina saattoi olla tavanomaista, ainakaan Espoon terveyslähteellä vierailu kesällä 1779 ei ollut erikoista (Inrikes Tidningar 11.11.1779). Vuoden lopulla sanomalehdet kertoivat saapumisestaan Tukholmaan ja erosta armeijasta majurin arvolla (Dagligt Allehanda 14.12.1779; Posttidningar 30.12.1779).  

Vuosikymmenen näkymättömyyden jälkeen Carl Gustaf Aminoff sai julkisuutta, jota hän tuskin kaipasi. Dagligt Allehandan erikoispaksussa numerossa 27.11.1787 oli etusivulla Svean hovioikeuden 7.6.1787 Aminoffille antama tuomio pankkiseteleiden väärentämisestä ja väärennösten käyttämisestä, joka oli tapahtunut joulukuussa 1786. Tuomiota riitti 10 sivulle ja sitä seurasi neljä sivua oikeusrevision pöytäkirjoja päiväyksillä 13.& 20.8.1787 ja lopulta kuninkaan läsnäollessa Drottningholmin linnassa 14.9.1787 pidetyn istunnon pöytäkirja ja kuninkaan lausunto. Tämänkin jälkeen sivuja täyttyi Oikeusrevision pöytäkirjojen otteilla ja kuninkaan läsnäollessa kokoustettiin majurin rikoksesta vielä 19.10.1787, jolloin päivättiin myös kuninkaan päätös. Sen mukaan Aminoff lähetettiin Varbergin linnoitukseen tunnustusvankeuden omaisesti, sillä lopulliseen tuomioon ei ollut aukottomia todisteita. Kuninkaallinen Seraphimer-ritarikunnalle riitti tämäkin ja he riistivät 26.11.1787 Aminoffin ritarin arvon, mikä tuotiin julkisuuteen Dagligt Allehandassa 6.12.1787.

Göteborgin eteläpuolella sijaitsevan Varbergin muurit eivät pidätelleet Aminoffia, joka varkasi vankihuoneen ikkunasta. Etsintäkuulutus laadittiin 12.12.1787 ja Aminoff kuvattiin 56-vuotiaaksi ja keskimittaiseksi. Hiuksensa olivat harmaan, kasvonsa kalpeat ja poskissaan jonkin verran rokonarpia. Paetessaan hänellä oli päällään joko ruusuinen aamutakki tai harmaat vaatteet. Dagligt Allehanda julkaisi kuulutuksen etusivullaan seuraavina päivinä ja se sisällytettiin myös Turun maaherran etsintäkuulutuskoosteeseen 8.1.1788. 

Aatelismatrikkelin tieto Aminoffin kuolemisesta 17.12.1787 perustunee kirjaukseen Katariinan seurakunnassa Södermalmilla. Olisiko pakenemaan pyrkinyt mies tosiaan tullut eteläisestä Ruotsista Tukholmaan, jossa kiinniotto oli todennäköisintä?

Miehisiin vaatteisiin pukeutunut Brita Kaisa Koistinen

Ilmarinen uutisoi 7.8.1868: 

Viipurin linnassa on nykyjään nuori, 17 vuoden ikäinen vanki, jolle on tapahtunut eilen eli toispäivänä se merkillinen tapaus, että hän muuttui miehestä tytöksi. Asian laita on seuraavainen: Noin viisi kuukautta takaperin tuotiin tänne linnanvankeuteen Käkisalmen käräjästä nuori mies, nimellä Petter Heiskanen, jota oli syytetty varkaudesta. Hänet pantiin, se on tietty, yhteen ruomaan toisten vankien kanssa ja käytettiin myös yhtenä yhteisissä töissä, eikä kellään ollut mitään aavistusta miehestä, se oli mies niinkuin muutkin sekä näöltään että ko'oltaan. Joitakuita aikoja täällä oltuansa hän kääntyi sairaaksi ja makasi taudissa useimpia viikkoja. Sillä ajalla kävi jo kolme eri lääkäriä linnassa ja siis hänenkin luonansa, vaan Heiskasesta ei tietty mitään muuta kuin että hän oli sairas. 

Hän parantui ja käytettiin sen jälkeen uudelleen Käkisalmen käräjässä tutkittavana rikoksestansa. vasta eilen eli toispäivänä sattui että eräs nainen Liperistä tuli käymään linnaan, tiedustelemaan sisartansa, jonka aivan varmaan arveli linnassa löytyvän. Hänpä sen löysikin pian Petter Heiskasessa, ja nyt oli yhtäkkiä ilman armotta Petter Heiskanen muuttunut Brita Kaisa Koistiseksi, jona hän nyt saapi tyytyä olemaankin. Vaan kaikille on asia käyny hyvin kummaksi, vangit ovat ällistyneet, sillä kukaan ei ollut tienyt salaisuutta. 

Nyt oli tullut myös ilmi että Brita Koistinen oli yhtenä kesänä ollut eräiden mustalaisten keralla poikana kuleksimassa ja paimennellut niillä retkillä mustalaisten hevosia ja sikoja. Sattuipa nyt juuri olemaan samoja mustalaisia kanssa linnassa, ja kuin heitä tuotiin katsomaan Brita Koistista, he ovat ruvenneet siunustelemaan, lausuen: Ka tuohan tuo on meijän entinen paimen poika! — Muuten on Brita Koistinen vahva ruumiiltaan ja pitkä varreltaan. Kuinka hän nyt viihtynee uudessa seurassa ja hamevaatteissa, naisten kanssa, emme ole kuulleet, emmekä myös sitä jos Brita Koistinen polttaa tupakkaa niinkuin Petter Heiskanen teki.

Elokuun lopussa laaditussa vankiluettelossa on edelleen 8.3.1868 murtovarkaudesta syytetty Inhysessonen Petter Heiskanen, mutta tieto uudesta identiteetinstä on merkitty toki muistiin. Brita Kaisa Koistista kuljetettiin käräjillä eli tutkintavankeutensa jatkui helmikuun 1869 alkuun, jolloin hänet tuomittiin piiskattavaksi Räisälässä, jonne hänet lähetettiin 9.2.1869. Ruumiinrangaistuksen jälkeen hänet lähetettin Kuopion kruununvankilaan, jonne hän saapui 10.3.1869. Brita Kaisa Koistista ei kuitenkaan löydy huhtikuun vankilistasta. (Prokuraattorin toimituskunnan arkisto Eoa:225, Eoa:227, Eoa:229, Eoa:331, Eoa:234)

Vuonna 1871 Britta Koistinen tuotiin Viipurin linnaan miehenä nimeltä Petter Kinnunen, mutta vartijan tunnistivat hänet pian. Vuotta myöhemmin hän oli nimellä Jussi Ryhänen esiintynyt muurarina Kirvussa, jossa hänet vangittiin epäiltynä varkaudesta. Tultuaan kuljetetuksi Viipurin linnaan vartijat tunnistivat hänet heti. Sanomalehdessä tuntomerkit olivat niukat: tavallisen kookas, uhopintainen, musta tukkainen ja pystynenäinen. (Suomenlehti 17.9.1872) 

Viipurin vankilistan mukaan Brita Kaisa Koistisen tutkintavankeus alkoi 7.9.1872. Marraskuun alkupuolella hänet tuomittiin kolmannesta varkaudesta saamaan 8 paria piiskoja ja kolmeksi vuodeksi työhön Lappeenrannan kehruuhuoneelle. Brita valitti tuomiosta hovioikeuteen, mutta se vahvisti tuomion joulukuussa. (Prokuraattorin toimituskunnan arkisto Eoa:270).  

Senaattikaan ei muuttanut tuomiota merkittävästi tammikuun 1873 lopussa ja 21-vuotias Brita Kaisa Koistinen saapui Lappeenrannan kehruuhuoneeseen 6.3.1873 (Lpr kehruuhuoneen arkisto I Ba:11). Kolmen vuoden tuomio oli jo loppupuolella, kun vierailija teki havaintoja:

Kummallinen hahmo on liperiläinen Brita Kajsa Koistinen, jolla on harvinainen mania esiintyä miehenä ja jota pidettiinkin sellaisena pitkän aikaa Viipurin linnassa. Vapaana ollessaan hän kulkee aina miesten vaatteissa, tupakoi ja harjoittaa muita miehisiä tapoja. Jopa kehruuhuoneessa hänen kerrotaan olevan vaikea luopua oikuistaan. Kehruuseen ja muihin naisellisiin askareisiin hänellä ei ole halua; nikkarointi ja halonhakkuu ovat hänen varsinaista alaansa. Kooltaan hän on pieni, mutta melko vankkarakenteinen, ja hänen olemuksessaan on jotakin miehekkään karskia. (Östra Finland 10.03.1876)

Brita Kaisa oli jälleen vapaalla jalalla kesällä 1878, mutta hänet otettiin kiinni irtolaisena. Matkalla Kuopion kruununvankilaan hän kuitenkin onnistui pakenemaan Säämingissä 12.8.1878. (Östra Finland 14.10.1878) Seuraavan kerran hänet mainittiin sanomalehdissä Viipurin syysmarkkinoilla 1879, jolloin hänet vangittiin paperien puutteessa. Päällään oli jälleen miehiset vaatteet ja suussaan tupakkapiippu. (Östra Finland 06.10.1879)

Brita Kaisa tuotiin Viipurin linnaan 2.10.1879 ja jo 4. päivä hänet passitettiin Kuopion kruununvankilaan, jonne hän saapui 16.10.1879. Marraskuussa hänet tuomittiin irtolaisuudesta kolmen vuoden työvankeuteen ja 22.11. Brita Kaisa Koistinen lähetettiin Turun kehruuhuoneelle. Sieltä hän pääsi karkaamaan 8.7.1880, mutta tästä ei löytynyt uutisointia. (Prokuraattorin toimituskunnan arkisto Eoa:335, Eoa:336, Eoa:348)

Kuusi vuotta myöhemmin Brita Kaisa Koistinen oli jälleen Viipurissa:

Omituinen varas. Täkäläiseen läänin vankilaan tuotiin perjantaina t. k. 14 päivänä Kyyrölästä kiinnisaatu varas, joka Muolaan pitäjässä on tehnyt monta varkausta, muun muassa varastanut hevosen. Tarkemmin tutkittaessa huomattiin tämän varkaan olevankin miehen vaatteisiin pukeutuneen — naisen. Hän sanoo olevansa kotoisin Liperistä. Mukanaan oli hänellä poika, joka kumminkin kiinniotettaissa pääsi karkuun. (Ilmarinen 18.5.1886)

Mieheksi pukeutunut nainen. Eilen oli täkäläisessä läänin hallituksessa tutkittavana eräs nainen Riitta Kaisa Koistinen, joka puettuna mieheksi ja teeskennellen kuuroksi oli kuleksinut almuja anoen Muolaan pitäjässä ja siitä syystä oli lähetetty täkäläiseen vankilaan. R. K. Koistinen sanoi olevansa kotoisin Liperin pitäjästä, jonka vuoksi hän lähetettiin Kuopion vankilaan, sieltä kotiinsa saatettavaksi. (Wiipurin Sanomat 19.5.1886)

Tarkkoja rikostilastoja 1800-luvun puolivälistä

Päätin kaksinnaintitrilogiani (osa 1, osa 2, osa 3) toteamalla, että Miikka Vuorelan kokoamassa tuomiotilastossa harvinaisia rikoksia oli ryhmitelty yhteen eli niiden määrää ei saanut selville. Vastaava ongelma on S. I. Baranoffskin kirjasessa Bråttmåls-statistik i Finland (1850).

Sittemmin toista harvinaista rikosta sanomalehdistä hakiessani huomasin, että niissä oli muutaman vuoden ajan koko maan rikostilastot, joihin Vuorelankin työ perustuu. Mallia oli ehkä otettu Ruotsista, sillä Finlands Allmänna Tidning julkaisi sikäläisen vuoden 1849 tilaston alkuvuodesta 1851. Katsaukset ovat kiinnostavat minua rikollisuuden julkisuuden kannalta, mutta ovat myös mahdollisesti myöhemmin hyödyllisiä, joten talteen.

• Om civila rättegångärenderna och brottmålen i Finland år 1849: I (FAT 2.5.1851 ) & II (FAT 3.5.1851 )
• Om civila rättegångärenderna och brottmålen i Finland år 1850: I (FAT 12.5.1852 ) & II (FAT 13.5.1852  )
• Om civila rättegångärenderna och brottmålen i Finland år 1851: I (FAT 11.10.1852 ) & II (FAT 12.10.1852  ) & III (FAT 13.10.1852  )
• Om civila rättegångärenderna och brottmålen i Finland år 1852 I: (FAT 31.10.1853) & II (FAT 1.11.1853) & III (FAT 2.11.1853) 
• Om civila rättegångärenderna och brottmålen i Finland år 1853 I: (FAT 7.10.1854 ) & II (FAT 9.10.1854  ) & III (FAT 11.10.1854  )
• Om civila rättegångärenderna och brottmålen i Finland år 1856: FAT 3.10.1857  & FAT 5.10.1857 
• Om civila rättegångärenderna och brottmålen i Finland år 1860: FAT 14.10.1861  & FAT 15.10.1861  & FAT 16.10.1861 
• K. senatens underdåniga berättelse angående rättegångsärenderna i Finland för år 1861: FAT 25.11.1862  & FAT 26.11.1862 
• K. senatens underdåniga berättelse angående rättegångsärenderna i Finland för år 1863: FAT 27.10.1864  & FAT 28.10.1864 

Alkuun palaten: näistä selvisi, että esimerkiksi vuonna 1850 alioikeudet antoivat kaksi tuomiota kaksinnainnista.

Kirkkovarkaudella laajennettu Perniön lukkarin elämäkerta

Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli:

kl. 1765 Isak Avolin 8602. * Mynämäessä 7.2.1745. Vht: Mynämäen nimismies Abraham Avolin († 1745) ja Ingrid Höök. Turun katedraalikoulun oppilas 13.2.1756 (in cl. infim., Wirmoëns. 11 ann.) – 17.6.1765 (examen). Ylioppilas Turussa kl. 1765 Avolin Isaac Boreal. _ 497. Boreaalisen osakunnan jäsen 21.6.1765 [1765] d: 21 Junii Isaac Avolin. — Perniön lukkari (1770–73). † 22.3.1773.

Pso: 1772 Anna Charlotta Bergholm tämän 3. avioliitossa.

Jännittävästi Isak Avolin on kuolemansa jälkeen noussut kuolleista, sillä hän ja vaimonsa istuivat tutkintovankeudessa Turun linnassa 14.5.1774 alkaen. Syytettyinä kirkkovarkaudesta. [1]

Kyseisestä kirkkovarkaudesta oli laadittu kuulutus Turun maaherran kansliassa 29.4.1774. Tuomiokapitulin välittämien tietojen mukaan 12.4.1774 vastaisena yönä Perniön kirkkoon oli murtauduttu rikkomalla ikkuna. Sakaristosta oli viety uusi kullatusta hopeasta tehty alttarikannu, joka painoi 130 luotia, pienempi ja vanhanaikaiseksi nähty hopeakalkki, joka oli kullattu sisältä ja päältä, sekä siihen kuulunut pateeni, joka sekin oli kauttaaltaan kullattu. Lisäksi varkaat olivat työkaluillaan murtautuneet raudoitettuun arkkuun, josta he olivat saaneet saaliikseen seteleitä ja rahoja.

Käräjillä kaikki kolme katsottiin syyllisiksi, mutta piian nähtiin vain auttaneen rikoksessa. Isak tuomittiin hirtettäväksi ja vaimonsa saamaan 30 piiskaparia. Tuomio alistettiin hovioikeudelle, joten he palasivat Turun linnaan. Syyskuussa hovioikeus alensi Isakin tuomioksi 40 paria ruoskia ja neljän vuoden linnoitustyön. Hän päätti anoa armoa kuninkaalta. Vaimonsa ja piikansa saivat hovioikeudelta vankeutta vedellä ja leivällä, mihin he tyytyivät ja pääsivät vapaaksi 17. lokakuuta. Saman kuun lopussa Isak karkasi Turun linnasta.[2]

Hänet saatiin takaisin vankeuteen lähes vuotta myöhemmin 7.9.1775. Hovioikeus teki päätöksensä vasta kesän 1777 alussa ja 3.7.1777 Isak Avolin lähti Turun linnasta saadakseen raipat Perniössä ja aloittaakseen linnoitustyön Viaporissa.[3] Jo 17.7.1777 hän oli Helsingissä odottamassa kuljetusta linnoitussaarille.[4]

Vuoden pakkotyön jälkeen Isak sai elokuun 1778 alussa mahdollisuuden karata. Tavoittamisekseen laadittiin Turussakin 26.8.1778 kuulutus. Vapaana olo jäi lyhyeksi, sillä 15.10.1778 Isak oli Helsingin vankilassa ja seuraavana päivänä hänet vietiin Viaporiin.[5] 

Joskus tämän jälkeen Isak Avolin arvatenkin kuoli. 

[1] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 25 (AID: v567690.b25, NAD: SE/RA/1340101); 

[2] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 31 (AID: v567690.b31, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 36 (AID: v567690.b36, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 57 (AID: v567690.b57, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 61 (AID: v567690.b61, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 42 (AID: v567690.b42, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:90 (1774) Bild 43 (AID: v567690.b43, NAD: SE/RA/1340101)

[3] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 80 (AID: v567692.b80, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 86 (AID: v567692.b86, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 92 (AID: v567692.b92, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 96 (AID: v567692.b96, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 60 (AID: v567698.b60, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 170 (AID: v567698.b170, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 230 (AID: v567698.b230, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 280 (AID: v567698.b280, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 930 (AID: v567698.b930, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 1100 (AID: v567698.b1100, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 1250 (AID: v567698.b1250, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 1400 (AID: v567698.b1400, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 1520 (AID: v567698.b1520, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 340 (AID: v567698.b340, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 410 (AID: v567698.b410, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 450 (AID: v567698.b450, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 100 (AID: v567698.b100, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 1600 (AID: v567705.b1600, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 1660 (AID: v567705.b1660, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 1720 (AID: v567705.b1720, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 60 (AID: v567705.b60, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 130 (AID: v567705.b130, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 190 (AID: v567705.b190, NAD: SE/RA/1340101)

[4] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 850 (AID: v567705.b850, NAD: SE/RA/1340101)

[5] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 156 (AID: v567711.b156, NAD: SE/RA/1340101)

Suurvaras Michel Kellberg

Lääninkanslioiden painettuja kuulutuksia läpikäydessä huomasin Michel Kellbergin esiintyvän useammassa ja kun ArkivDigitalin vankirekisteristäkin löytyi miehestä tietoa ja FamilySearch tarttui todennäköisiin rippikirjoihin, niin pienehköön elämänkertaan oli ainekset koossa.

Porin rippikirjoissa (1751-58, 13; 1759-64, 3, 317) esiintyy renki Michel Kellberg, joka oli syntynyt 14.8.1737. Hän oli reservin sotilas poikansa syntyessä 4.2.1755 ja mennessään 25.6.1757 naimisiin Elisabeth Vinbergin kanssa. Vuonna 1764 hän oli tiilenlyöjä, jolla oli vaimo Lisa Jacobsdotter (s. 12.8.1725) ja tytär Maja Lisa (s. 23.1.1763), joka oli syntynyt Vähä-Rauman kylässä kaupungin ulkopuolella.

Vuotta myöhemmin eli syyskuussa 1765 alkaen porilainen renki Michel Kellberg oli Turun linnan vankilassa odottamassa hovioikeuden päätöstä varkaustuomiostaan, mutta lähti linnasta jo ennen lokakuuta [1]. 

Todennäköisesti sama mies oli hantlankari/sotilas/entinen sotilas Michel Kellberg Kalannista/Porista, joka tuli useista varkaudesta syytettynä Turun linnaan heinäkuussa 1770. Vielä lokakuussa kierros kihlakunnan käräjillä oli kesken ja esimerkiksi marraskuussa Michel Kellberg vietiin Euran käräjille. [2]

Aivan joulukuun 1770 viime päivinä Michel Kjellberg karkasi. Tammikuun alussa kirjoitetussa kuulutuksessa häntä kutsutaan tykistön hantlaakariksi eli käsityöläiseksi sotilaaksi, (kiitos kommentoijille). Hänen sanotaan olevan 40-vuotias, mikä ei sovi erityisen hyvin Porin kirkonkirjojen tietoihin, mutta etsintäkuulutuksien ikätiedot eivät ole erityisen tarkkoja. Kuulutuksessa häntä kuvattiin pienikokoiseksi ja hiuksiaan tummanruskeiksi. Päällään oli harmaa sarkatakki, vanhat nahkahousut, valkoiset villasukat ja kengät, joissa ei ollut solkia. 

Helmikuun 25. päivä 1771 Michel Kellberg oli takaisin Turun linnassa. Kihlakunnan käräjien perusteella hovioikeus määräsi hänelle heinäkuussa 1771 rangaistukseksi 40 paria raippoja ja elinikäisen työvankeuden Viaporissa. Tuomio kannatti lähettää kuninkaan armon toivossa Tukholmaan ja Michel istui joulukuuhun 1772 asti Turun linnassa odottamassa vastausta. Se vahvisti hovioikeuden päätöksen, joten seuraavaksi Michel Kellberg siirrettiin Viaporiin.[3]

Sieltä Michel Kellberg pakeni vuoden 1774 alkupuolella.Huhtikuun lopulla painetusta kuulutuksessa häntä kuvataan jälleen lyhytkasvuiseksi, mutta hiusten väri on tällä kertaa musta. Kasvojaan kuvataan sanalla trinlagd, johon pitää keskelle lisätä d, jotta selviää, että tarkoitetaan pyöreää tai kuunkaltaista.  Elokuussa uusitussa kuulutuksessa kasvojaan kutsuttiin sanoilla "trindt och witlagdt" eli pyöreähköt ja vaaleat. Hiuksiaan kuvattiin jälleen ruskeiksi, mutta yllättävästi hänestä oli tullut keskimittainen. 

Lokakuun kuulutuksessa on poikkeuksellisen paljon toimintaa ja yksityiskohtia, jotka viittaavat siihen, että karannut Michel oli sama mies kuin Porin kirkonkirjoissa. Hän oli syyskuun 1. päivänä varastanut kalaa, leipää ja luotipyssyn Noormarkun Poosjärven rannalta ja seuraavana päivänä hänet havaittiin yhdessä toisen linnoitusvangin kanssa Sallmuksen torpassa. Torpan isäntä Johan Luwen kehuskeli pitkin Noormarkkua, että Michel Kellberg oli luvannut iskeä ulvilalaisen Kihlholmin talon varastorakennukseen. Näin kävikin 2. ja 3. päivän välisenä yönä. Ovi murrettiin ja kahden arkun lukot rikottiin. Talonpoika Mats Matssonin omaisuudesta lähti mukaansa 672 kupari taaleria pankkiseteleinä, riikintaaleri kovana rahana, 120 taaleria välikokoisina kolikoina, 174 taaleria pikkukolikoina, kupariplootuja, kaksi hopeista kuppia ja erilaista vaatetavaraa.

Aiemmissa kuulutuksissa kuvatut Michel Kellbergin vaatteet olivat jääneet varaston lattialle, joten epäilyn kohde oli selvä. Omaa asiaansa selvittänyt Matts Mattsson sai Johan Luwenin pojan ilmiantajaksi. Tämä näytti puskan, jonka juurelta löytyi pieni osa varastetuista rahoista. Ilmeisesti pojalta saatiin myös kuulla, että Sallmuksen torpassa oli kypsennetty varastettua lihaa. 

Näiden varkauksien käsittely päästiin aloittamaan vasta kun Michel Kellberg oli saatu kiinni. Hänet suljettiin jälleen Turun linnaan 17.1.1775 ja tuomioiden tultua viimeisteltyä lähetettiin kohti Viaporia huhtikuussa 1776.[4]

[1] (Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:48 (1765) Bild 530 (AID: v567648.b530, NAD: SE/RA/1340101))

[2] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:71 (1770) Bild 2350 (AID: v567671.b2350, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:71 (1770) Bild 2370 (AID: v567671.b2370, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:71 (1770) Bild 2400 (AID: v567671.b2400, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:71 (1770) Bild 2400 (AID: v567671.b2400, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:77 (1771) Bild 65 (AID: v567677.b65, NAD: SE/RA/1340101); 

[3] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:77 (1771) Bild 209 (AID: v567677.b209, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:77 (1771) Bild 215 (AID: v567677.b215, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:77 (1771) Bild 222 (AID: v567677.b222, NAD: SE/RA/1340101);  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:77 (1771) Bild 235 (AID: v567677.b235, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:77 (1771) Bild 241 (AID: v567677.b241, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:77 (1771) Bild 247 (AID: v567677.b247, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:77 (1771) Bild 70 (AID: v567677.b70, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:77 (1771) Bild 76 (AID: v567677.b76, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:77 (1771) Bild 80 (AID: v567677.b80, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:77 (1771) Bild 85 (AID: v567677.b85, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:81 (1772) Bild 49 (AID: v567681.b49, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:81 (1772) Bild 104 (AID: v567681.b104, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:81 (1772) Bild 128 (AID: v567681.b128, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:81 (1772) Bild 146 (AID: v567681.b146, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:81 (1772) Bild 169 (AID: v567681.b169, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:81 (1772) Bild 247 (AID: v567681.b247, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:81 (1772) Bild 249 (AID: v567681.b249, NAD: SE/RA/1340101);  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:81 (1772) Bild 253 (AID: v567681.b253, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:81 (1772) Bild 260 (AID: v567681.b260, NAD: SE/RA/1340101)

[4] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 39 (AID: v567692.b39, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 43 (AID: v567692.b43, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 49 (AID: v567692.b49, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 55 (AID: v567692.b55, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 58 (AID: v567692.b58, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 62 (AID: v567692.b62, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 65 (AID: v567692.b65, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 73 (AID: v567692.b73, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 79 (AID: v567692.b79, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 85 (AID: v567692.b85, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 91 (AID: v567692.b91, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:92 (1775) Bild 95 (AID: v567692.b95, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 50 (AID: v567698.b50, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 230 (AID: v567698.b230, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 280 (AID: v567698.b280, NAD: SE/RA/1340101)

Yksi marraskuinen yö 1777, kuusi karannutta vankia (3/3)

Viides marraskuussa 1777 Turun linnasta karannut mies oli Nils Fahlsteen. Häntä Turun lääninkanslia oli kuuluttanut jo 29.7.1776 Rauman maistraatin 22.7. lähettämän kirjelmän perusteella. 

Heinäkuun 14. päivää edeltäneenä yönä porvari Eric Mandelin oli murtovarkaudessa menettänyt rahaa ja muuta omaisuutta. Osa saaliista oli jäljitetty, mutta vielä oli kadoksissa 12 ja 9 taalerin pankkisetelit, 209 taaleria (hopea?)rahana ja 60 kuparitaaleria sekä käytössä hieman kulunut naisen silkkinen kaulahuivi, jossa oli valkoisia ja punaisia damaskonruusuja sinisellä pohjalla, vastaava huivi, jossa oli vaaleanruskeita ruusuja mustalla pohjalla, vastaava huivi, jossa oli keltaisia ruusuja ruskealla pohjalla, kaksi uutta paria miehen mustia silkkisukkia, kaksi mustaa miehen kaulaliinaa, kampavillasta kudottuja miesten sukkapareja, joista yhdessä oli sini-valkoisia ruutuja, toisessa sinistä ja valkoista sekaisin ja kolmannet vaalean harmaat, kolme jossain määrin käytettyä puuvillamyssyä,  ja niin edelleen.

Varkauksista epäiltiin Eurajoen Irjanteen ruodun reservisotilas Henric Bergeliniä sekä kahta tuntematonta miestä, jotka kuitenkin osattiin nimetä. Fahlsteenin tiedettin olevan kirjansitojan kisälli ja Bergströmin räätälin kisälli. Molemmat olivat kotoisin Tukholmasta.

Kun Raumalla vangittu Nils Fahlsteen tuotiin Turun linnaan elokuussa 1776 varkaudesta syytettynä, on melko varmaa, että kyseessä on kuulutettu mies. Varsinkin kun kanssaan on Henric Bergelin. Miehet lähtivät linnasta 21.11.1776 juttunsa käsittelyyn, eivätkä ihan heti palanneet.[1] Jotain syystä Turun lääninkanslian etsintäkuulutuksessa 23.11.1776 mainitaan vain Nils Fahlsteen ja karkaamisensa vankikuljetuksesta jo menomatkalla.

Muutaman kuukauden kuluttua Nils Fahlsteen saatiin kiinni Huittisissa ja hän oli takaisin Turun linnassa 16.3.1777.[2] Hänen piti osallistua oikeudenkäyntiin Raumalla 29.8.1777, mutta onnistui jälleen menomatkalla pakenemaan. Samalla pääsivät vapauteen kolme vankia, joita oltiin kuljettamassa Tukholmaan, kuten lääninkanslian kuulutuksessa 1.9.1777 kerrottiin. Yksi näistä kolmesta oli myös yksi kuudesta marraskuussa karanneista. Kyseinen punahiuksinen ja vain ruotsia osannut Petter Lundgreen oli jonkun Viaporin rykmentin vapaaehtoinen rekryytti, kun hänet vangittiin varkaudesta epäiltynä 12.9.1777. Yhteiskarkauksen jälkeen hänet saatiin jo 25.11.1777 takaisin Turun linnaan, josta hänet maaliskuussa 1778 lähetettiin takaisin rykmenttiinsä.[4]  Toukokuusta alkaen hän oli Helsingin kruununvankilassa, josta hän toisen vapaaehtoisen kanssa karkasi heinäkuun 11. ja 12. päivän väisenä yönä.[5] Hänet vangittiin viimeistään 3.11.1779 ja siirrettiin joulukuussa kahden vuoden pakkotyöhön Viaporissa [6]

Nils Fahlsteen saatiin Turun linnaan 1.11.1777 eli vain kaksi viikkoa ennen kuin hän jälleen karkasi, edellä esiteltyjen viiden muun miehen kanssa. Etsintäkuulutuksen jälkeen hänestä ei ole löytynyt tietoja. Todennäköisesti hän on palannut Ruotsin puolelle, jossa tapahtumat Suomessa on voitu helpommin peittää.

 

[1] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 1430 (AID: v567698.b1430, NAD: SE/RA/1340101) syyskuu 1776 Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 1560 (AID: v567698.b1560, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:98 (1776) Bild 370 (AID: v567698.b370, NAD: SE/RA/1340101); 

[2] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 80 (AID: v567705.b80, NAD: SE/RA/1340101);  heinäkuu 1777 Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 210 (AID: v567705.b210, NAD: SE/RA/1340101) 

[4] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 330 (AID: v567705.b330, NAD: SE/RA/1340101);  Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 430 (AID: v567705.b430, NAD: SE/RA/1340101) ); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 490 (AID: v567705.b490, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 5 (AID: v567711.b5, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 11 (AID: v567711.b11, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 17 (AID: v567711.b17, NAD: SE/RA/1340101)

[5] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 120 (AID: v567711.b120, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 128 (AID: v567711.b128, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:111 (1778) Bild 135 (AID: v567711.b135, NAD: SE/RA/1340101);

[6] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:117 (1779) Bild 140 (AID: v567717.b140, NAD: SE/RA/1340101)

[7] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:105 (1777) Bild 450 (AID: v567705.b450, NAD: SE/RA/1340101)