Jalkapuussa istunut Liisa

Liisan päivänä Liisasta, joka syntyi 21.10.1691 Vetelissä Johan Virkkalan tyttäreksi. Hän meni Antti Virkkalan sotilaana olleen Johan Perssonin kanssa naimisiin 21.2.1714. Liekö tämä kaatunut jo suuren Pohjan sodan aikana? Avioliitossa syntyi ainakin vuonna 1718 tytär Karin, joka Svartlock-sukunimellä vihittiin 12.10.1740 Erkki Ollinpoika Ahon kanssa (RK 1737-42 s. 104).

Tätä ennen Liisa oli Johan Svartlockin leskenä mennyt 12.4.1732 naimisiin Hannu Erkinpoika Puusaaren kanssa. He asuivat Puusaressa vuoteen 1740 ja muuttivat sitten Liisan vävyn taloon Aholle (RK 1738-1742 s. 82). Kirjoitussarjassa Vetelin pitäjästä vanhan ajan muistoja kerrottiin Liisan ja Hannun loppuelämästä Vaasan sanomissa 31.3.1879 seuraavaa

He riitaantuivat v. 1742 ja siitä pitäin ei Liisa enää tahtonut elää yhdessä miehensä kanssa, vaan puolusti itseänsä [kirkon] neuvoskunnassa Paavalin sanoilla että "Se on oikea leski, joka on yksinänsä". Turhaan selitettiin että Paavali noilla sanoilla kehoittaa leskiä turvaantumaan Jumalaan, eikä ihmisiin. Ei Turun konsistorionkaan päätös asiassa auttanut. Liisa väitti että hän leskenä tekisi kuolettavan synnin jos rupeisi miehensä kanssa yhdessä elämään. Nyt koitettiin häntä luovuttaa tuumistaan useilla raamatun lauseilla: 1 Kor. 7 l. 39 v., 3 ja 8:s v. sekä 1 Tim. 4 l. 1 ja 3 v., uhkaamalla rangaistusta avioliiton rikkojana. 

Kun myöskin oli saatu tietää että hän piti sukkaa nurin vasemmassa jalassaan, eikä hän sitä kieltänytkään, lähetti neuvoskunta hänen ulos sukkaa vaihettamaan Juha Virkalan ja Matti Kattilakosken läsnäollessa. Sitten häntä varoitettiin taikauskosta Ilmestyskirjan 21 l. 8:nen värssyn johdosta ja lykättiin laillisesti tutkittavaksi mistä hän oli sen konstin oppinut ja mitä hän sillä tarkoitti. 

Oikeudessa hän lupasi elää sovussa ja rakkaudessa miehensä kanssa, mutta unohti kohta lupauksensa. Samallaisella lupauksella pääsi hän jalkapuusta, johon kirkkoherra hänet tuomitsi. Mies vaan aina valitti neuvoskunnalle että Liisa ei pidä lupaustansa kotiin tultua. 

Nyt hän tuomittiin istumaan sunnuntain jalkapuussa, mutta häntä ei löytty sunnuntain tullessa. Neuvoskunta taas haastoi Liisan luoksensa, uhkasi jalkapuulla tulevaksi pyhäksi, jos ei suostunut mieheensä. Liisa lupasi, mutta oli taas kotona entisellään. 

Nyt istui hän pyhän jalkapuussa, mutta kun hän sittenkin vakuutti ettei hän koskaan aio suostua mieheensä, niin sulki kirkkoherra hänen v. 1747 pyhästä ehtoollisesta. Sittemmin ei asiasta mitään kuulunut.

Rippikirjassa 1743-1748 s. 62 Liisa on anoppina Ahossa ja aviomiehensä on kaukana alapuolella olevalla rivillä. Liisa haudattiin 9.12.1750. Hannu kuoli 92-vuotiaana Ahossa vuonna 1764 (RK 1755-1764 s. 70).

Kuva Carl Larssonin kuvitusta kirjaan Fältskärns berättelser.

Abraham Tuominiemen 45 vuotta

Julkaisu Kotimatkalla 1892 sisältää Juho Torpan kirjoittaman pitkän muistokirjoituksen Abraham Tuominiemelle, joka "syntyi Toukokuun 5 p:nä 1845 Tuominiemen tilalla Halsuan kappelissa Vetelin pitäjässä. Vanhempansa olivat pienen maatilan omistajia, jossa he vähillä varoilla elättivät ja kasvattivat Abrahamin toisten pienokaisten kera."

"Viidentoista vuoden vanhana sai Tuominiemi jättää rakastetun kotonsa ja astua vieraan palvelukseen elatustaan hankkimaan. Nuoruutensa aikana hän toisten nuorukaisten kanssa mietti elämänsä tämän maailman juoksun jälkeen kahdeksaantoista ikävuoteensa saakka, jolloin sairastui pitkälliseen tautiin. Siinä taudissa hänellä himmeni ruumiillisten silmäin valo, niin ettei voinut tavallisella työllä ansaita elatustaan. Sen jälkeen harjoitti T. hierojan tointa, johon hänellä oli erityinen taipumus."

Ilmeisesti hierojana 22-vuotiaan Tuominiemen kutsui Himangalle pappi Hällbergin rouva, joka vei nuoren miehen evankelisen liikkeen tilaisuuksiin. Tuominiemi tuli uuteen uskoon ja alkoi ajatuksiaan melko pian myös esittämään.

"Pari vuotta kääntymisensä jälkeen sai hän ulkonaisten asiain takia kutsumuksen Lappajärven seurakuntaan. [...] Vähän aikaa Lappajärvellä oltuansa palasi hän jälleen Himangolle, jossa hän sai kokea "ettei palvelija ole suurempi Herraansa, eikä sanansaattaja parempi kuin se joka hänen lähetti." Pian Himangolle tulonsa jälkeen evankeliumin vihaajat rupesivat häätämään T:ä paikkakunnalta pois. Ja kun hän ei ollut varustettu lainmukaisilla matkakirjoilla, niin he vaativat kruunun palvelijaa ryhtymään asianmukaisiin toimiin. Virkaansa nähden ja lain vaatimana nimismies lähetti T:n kotipitäjäänsä, josta hän kuitenkin pian saapui takaisin Himangolle, varustettuna tarpeellisilla matkakirjoilla."

"Nyt hätä käteen totuuden vastustajille. Osasipa vihollinen keksiä toisen keinon yllyttämällä T:n vainoojia hävittämään hänen matkapaperinsa. Ei kauan, niin oli vihollisen käden kautta hävitetty Abrahamin paperit, joita säilytettiin erään isännän luona. Nyt olisi T. ollut pulassa, mutta muutamat säätyhenkilöt, jotka puolustivat Kristuksen evankeliumin totuutta, kävivät nimismiehelle selittämässä asian oikean laidan, jonka jälkeen se raukesi. Kymmenen vuoden ajalla Himangolla ollessaan vaikutti T. Kristuksen evankeliumin todistajana sanan siementä kylväen ihmissydämiin. Hän teki myös pyynnöstä matkoja Lohtajalle, Kälviälle, Kannukseen ja Toholammille puhellen Jumalan sanaa.Tämän jälkeen noudettiin T. kotoseurakuntaansa Halsualle, jossa Herran sana myöskin sai sijaa monen sydämessä."

Vuodesta 1882 Tuominiemi oli Evankeliumiyhdistyksen kolportööri eli julkaisujen kauppias. Miten tämä onnistui sokeana jää Torpan kirjoituksesta epäselväksi. "Kolportöörina ollessaan vaikutti hän 21 eri seurakunnassa. Suurimmassa määrässä kuitenkin Vetelin, Kaustisen ja Halsuan kunnissa, asuntonsa kun oli Vetelissä." Tarkemmin sanottuna Tuominiemi asui Tunkkarin talossa ainakin kun kuolema hänet kohtasi 17.2.1891.

Maarit Hautakoski antaa gradussaan Kirkollisen yhtenäiskulttuurin mureneminen Halsualla ja Vetelissä 1800-luvun jälkipuoliskolla jälkiarvion

Evankelisuus saapui saarnaaja Aaprami Tuominiemen mukana Halsualle ja Veteliin, levisi nopeasti, mutta taantui hänen kuoltuaan. [...] Aaprami Tuominiemi oli varustettu erinomaisilla lahjoilla ja Jumalan hengen voimalla, eikä hän säästänyt vaivojaan tai pelännyt evankeliumin tähden syntyvää vainoa ja pilkkaa. Tuominiemi liikkui usein syrjäkylillä, minne kirkonkellojen kutsu ei kantanut, ja viipyi samassa talossa tai kylässä viikon tai kaksi.  

Vetelin Pollarin palasista ja tilahistorian lähteistä

Enhän minä malttanut jättää mummoni äidin perheen tarkastelua sikseen vaan kurkistin sanomalehtiarkistoon, jossa Kokkolassa 14.12.1898 julkaistu kirje Vetelistä kertoo, että

Kuntamme kuulumiset tällä kertaa eivät ole suuret, jos ei lukuun ota Pollarin talon n:o 4, Vetelin kylässä näillä seuduin kuuluisaksi tullutta osakasjakoa, jota on kestänyt 35 vuotta. Jakoa on toimittaneet monet maanmittarit koettaen saada sitä päätetyksi, mutta turhaan. Sitä on riidelty senaatia myöden ja kustannuksia on ollut jos jonkinlaisia, puhumattakaan siitä äärettömästä vahingosta, minkä se on tuottanut maanviljelykselle, kun kylän parhaat maat ovat olleet osaksi käräjöimällä viljeltävillä. Viimeiset kymmenkunta vuotta on jako seisonut senkin tähden, ettei kukaan määrätty maanmitari ole tahtonut tulla panemaan edes niitä muutamia rajapyykkejä, joitten varassa jaon päättyminen vielä viimeksi on riippunut...

Kuullostaa siltä, että arkistossa olisi aiheesta luettavaa. Sinne lähtemättä on Arkistolaitoksen digitoinneissa käytettävissä maakirja 1905, jossa Pollari näyttää hyvin yhtenäiseltä. Vaasan maakunta-arkiston kiinnekirjakortistossa on Pollarille monta korttia (alkaen tästä), joissa kaikissa viitataan tilan kokonaisuutena (ja jopa liitettynä Töyrään). Näitä katsomalla voisi muodostaa vaikutelman hyvin usein myydystä talosta ja osakasjako jäisi täydeksi mysteeriksi.

Hedelmällisempi lähde onkin henkikirja 1910, jossa Pollari on siivutettu 12 osaan (plus niittypalsta), mistä kyllä luulisikin syntyvän riidan aihetta. Manttaalien murto-osia oli vaikea hahmottaa, joten tein kaavion.

Fiinan isällä oli kolmanneksi suurin siivu.

Siivutuksen esiin saatuani on helppo ymmärtää, miksi Kansalaisen karttapaikka ei löydä mitään Pollaria Vetelistä. Uudistuskarttojen digitointia ei paikkakunnalta ole vielä tehty ja Senaatn kartasto ei Pohjanmaalle ulotu, joten kartalle on vaikea päästä. Pitäjänkartastakaan ei paikallistiedoton Pollaria löytänyt.

Monetkohan lainhuudot ja perukirjat pitäisi käydä läpi, että saisi kokoon Pollarin lohkomishistorian? Vai onko se alkanut niin varhain, että osa jäisi kuitenkin epäselväksi? Onhan Pollari vuonna 1738 kirjatun muistitiedon mukaan Vetelin vanhin tila. Henkikirjassa 1860 siivuja on hieman vähemmän...

ja Fiinan isoisän Antti Abraminpojan (s. 30.2.1814) isällä Abraham Abrahaminpojalla (s. 4.10.1781) näistä toinen pienimmistä (oranssi tai vihreä). Henkikirjassa 1835 tilanne näyttää aivan toiselta. Isänniksi on merkitty 3 miestä, joista yhdellä on Pollarista puolikas ja Abrahamilla sekä kolmannella neljännes kummallakin. Henkikirjassa 1815 Pollarissa talouksia on vain yksi, mikä ei välttämättä vastaa todellisuutta, mutta sopii sarjaan, jossa tilan pilkkoontuminen ajoittuu vuosien 1835-1860 väliin ja on siis asiakirjoista tarkennettavissa. Arkistossa.

Vetelin Seppälästä ja Pollarista m.m. Australiaan

Mietiskelin äitiniäidin äidin Fiina Hohenthalin (s. 18.12.1886 Veteli, o.s. Seppälä) jäämistä katveeseen tutkimuksissani ja kaivoin kotiarkistosta esiin hänen äitinsä Anna Gustavan (s. 10.12.1859 Evijärvi) perukirjan, joka tehtiin Vetelissä kesäkuussa 1922. Siitä oli jäänyt mieleen lause "Poika Aato on ameriikassa", mutta samassa arkistossa säilyneen kirkkoherranviraston sukuselvityksen mukaan "Antti Aato, s. 300581, k. ntonna Kanadassa 060247" eli ei tarjonne suurempaa tutkimuksen aihetta.

Fiinan vanhemmat olivat lokakuussa 1918 (sisällissodalla merkitystä?) tehneet testamentin, jossa

"saavat viisi poikaamme nimittäin Oskari, Aleksanteri, Alfred, Juljus ja Anselmi periä kaiken meidän kiinteän ja irtaimen omaisuutemme. Näistä eduista pitää sanotut poikamme sitte meidän molempain kuoltua maksaa pojillemme Aatolle ja Matille kumpaisellekki tuhat (1000) markkaa ja Aatolle 1 lehmän, piironkin, soffan ja kuten tavallinen paikkakunnan tapa on antaa muita kaluja. Tyttärillemme Hilmalle, Fiinalle, Tildalle ja Teklalle kullekki tuhat (1000) markkaa, sitä paitsi Hilmalle, Tildalle ja Teklalle yhden lehmän, piironkin, soffan ja kaikki tavalliset myötäjäiset kuten paikkakunnan tapa on."

Kirjaa Oksa Hohenthalin suvussa kirjoittaessani tulkitsin, että Fiina oli avioituessaan 1904 saanut vastaavat myötäjäiset kuin sisarille luvattiin. En ollut pysähtynyt ihmettelemään, miksi kaksi pojista saivat vain tonnit tai kuinka lain kirjainta oli noudatettu. Perintöähän ei ole tässä vaiheessa jaettu, sillä Fiinan isä Antti Vilhelmi Antinpoika (s. 23.11.1854 Veteli) kuoli vasta 29.8.1931.

Mutta vaimonsa perukirjan mukaan kiinteää omaisuutta eli maata oli 68000 markan (~22 000 €) arvosta, mikä viidellä jaettuna on paljon enemmän kuin tuhat markkaa (~325€). Yleiset tarinat tyttären syrjimisestä perinnönjaossa siis pitävät paikkansa. En ole niihin uskonut, sillä tarkemmin tarkastelemassani Kokemäen Yli-Forsbyssä ainakin paperilla tyttäret saivat lakimääräisen osuutensa tilan sukupolven vaihdoksissa 1800-luvulla.
 
Papintodistusta käännellessäni totesin, että tämän puolen mikroserkkuja tulee Veteliä todennäköisemmin vastaan Sallassa ja Toholammilla. Koska verkkohakuihini ei osunut tästä porukasta kukaan, aukon täyttämiseksi vuonna 1995 tehdystä papintodistuksesta päällimmäiset tiedot. Jos joku jälkeläinen tänne eksyy, jättäkää kommenttikenttään terveisiä!

Talollinen Antti Vilhelmi Antinpoika Pollari tai Seppälä, s. 23.11.1854, kuoli leskenä 29.8.1931. Vihitty avioliittoon 1.2.1880 Anna Kustaava Matintr. kanssa, s. 10.12.1859 Evijärvellä, kuoli 26.2.1922. (Pollarin talossa syntynyt Antti osti kiinnekirjakortiston perusteella Seppälän (osan?) 1882 ja perhe oli tämän jälkeen rippikirjoissa siellä. Antti vaimoineen osti 1909 osan Pollarista ja muutti sinne. Länsisuomalaiseen tapaan luopui tuolloin Seppälän nimestä.) Heillä lapset:

1. Antti Aato, s. 30.5.1881, kuoli naimatonna Kanadassa 6.2.1947
2. Matti Leander, s. 18.4.1883, muuttanut naimattonna 10.7.1912 Alaveteliin
3. Hilma Gustava, s. 12.1.1885. I avioliiton 2 lasta ovat vuosina 1912 ja 1914 syntyneet Yhdysvalloissa eli Hilma ollut paikan päällä. II avioliiton 3 lasta 20-luvulla syntyneet Vetelissä.
4. Johanna Serafiina (eli Fiina), s. 18.12.1886, k. 2.8.1961. Kuten yllä todettu, mummoni ja 9 muun lapsen äiti.
5. Juho Oskar, s. 10.2.1889, naimisiin mentyään muuttanut Toholammille 16.7.1928
6. Aleksanteri, s. 11.3.1891, k. 4.4.1892
7. Aleksanteri, s. 22.3.1893, naimisiin mentyään muuttanut Toholammille 3.8.1931
8. Maria Matilta, s. 9.10.1895, muuttanut naimatonna Halsualle 21.11.1926
9. Heikki Alfred, s. 20.6.1898, k. 27.11.1955. Avioliitosta 11 lasta, joista suurin osa muuttanut Vetelistä. Yksi Ruotsiin.
10. Julius Aaprami, s. 5.4.1901, k. 24.2.1972. Avioliitostaan 7 lasta, joista useimmat muuttaneet Vetelistä.
11. Tekla Elisabet, s. 19.4.1904, muutti naimatonna Haapajärvelle 14.11.1932.
12. Erkki Anselmi, s. 19.3.1907, muutti naimatonna Australiaan vuonna 1929, saanut Iso-Britannian kansalaisuuden 23.2.1962 

Ja enhän minä tätä viimeistä malttanut jättää hutkimatta. National Archives of Australia tarjoaa mahdollisuuden hakea nimellä. Seppälä ei toiminut, mutta Pollari tuotti Erkki Anselmille useita osumia, joita suurinta osaa pitäisi ilmeisesti lähteä lukemaan toiselle puolelle maapalloa. Mutta ainakin kävi ilmi, että hän oli tullut Brisbaneen laivalla Oronsay 18.3.1929. Suurin osa maininnoista liittyi siihen, että toisen maailmansodan aikana vihollisvaltion kansalaisena Erkki Anselmi joutui eristysleirille. Ainakin vuosina 1942-43 kyseessä oli Loveday eli Australian isoin leiri, jossa oli pääasiassa saksalaisia, italialaisia ja japanilaisia.

Perusgooglaus paljastaa Ancestryn syövereistä rivit

Name: Anselm Erkki Pollari. Residence: 1963 - city, Kalgoorlie, Western Australia, ...
Name: Anselmi Erkki Pollari. Residence: 1968 - city, Kalgoorlie, Western ...

eli Britannian kansalaisuuden Erkki Anselmi on ottanut Australiassa eikä emämaassa. Wikipedian mukaan Kalgoorlie oli ja on kaivoskaupunki.

Geomartin via Wikimedia, CC BY-SA 4.0

Find a grave -sivusto ei näytä kuvaa hautakivestä Geraldtonissa, mutta kertoo Erkki Anselmi Pollarin kuolinpäiväksi 30.8.1982. Ja syntymäpäiväksi 20.3.1911, mutta uskoisin kyseessä kuitenkin olevan saman miehen eli mummoni enon, josta ei ollut koskaan mitään puhetta. (Tosin toisaalla verkossa Geraldtonin hautausmaalta kuvatusta hautakivestä on luettu "Anselmi Pollari" oikealla syntymäpäivällä 19.3.1907 ja kuolinpäivällä 29.8.1978. Ancestrystä löytyy kuolinvuosi 1979, ettei kävisi yksitoikkoiseksi.)

Muinaiskalupäiväkirjasta huomattua

Museoviraston Kulttuuriympäristö-portaalissa on monta eri osaa, joiden välisistä suhteista en edelleenkään ole saanut tolkkua. Jokseenkin sattumalta kokeilin (muistaakseni ensimmäistä kertaa) hakuja Muinaiskalupäiväkirjassa eli löytöpäiväkirjassa, joka "on Museoviraston arkeologisiin kokoelmiin otettujen esinelöytöjen seurantajärjestelmä".

Kokemäeltä rajoittuen historialliseen aikaan oli diaariin viety 11.12.1877 Forsbystä annettu "Väkäsellinen putkellinen keihäänkärki" KM1875. Ali- vai Yli-Forsbystä? Sanomalehdet eivät kertoneet, mutta paljastivat, että keihäänkärki oli löytynyt pellosta (Helsingfors Dagblad 13.12.1877). Eikö tämä ole muistiinpanon arvoinen yksityiskohta?

No, ilmeisesti Muinaiskalupäiväkirja tai sen julkisessa verkossa näkyvä osa on hyvin karsittu osa Museovirastolla olevasta tiedosta. Gottleben-irtaimistoon yhdistetyt lipas ja nojatuolit ovat ennestään tuttuja ja olen nähnyt niistä paljon yksityiskohtaisemmat esinetiedot. Voisikohan tämän rajoittuneisuuden tuoda verkkoportaalissa jotenkin esille? (Ja miten lipas ja nojatuolit "esinelöytöjä", jotka kuuluvat "Museoviraston arkeologisiin kokoelmiin"??)

Vertailun vuoksi tein haun myös Vetelistä, josta tuloksia tuli paljon pienempi määrä. Läheskään kaikkia en avannut, mutta pari päällimmäistä eli varhaisinta. Niistä toinen oli 21.4.1899 diaariin viety lunastettu kivikauden tasataltta KM 3678, jonka löytäjä oli "Isäntä J. A. Hohendahl". Ihanko mummoni isoisä J. A. Hohenthal? Vai se toinen, jolla samat nimikirjaimet? Sanomalehdistä ei irronnut lisätietoa - olivatko kyllästyneet julkaisemaan esineluetteloita?

Uudelleen tätä esiin hakiessani kokeilin sanahakua, mutta se ei saanut mitään esiin sanalla Hohendahl. Etusivun mukaan "Hakuja voi tehdä myös kirjoittamalla sanahakuun esineen nimen tai luokituksen (esim. poikkikirves, tasataltta)." Hui, hai, Veteliin rajoittuen ei tullut tasataltallakaan hakien mitään. "Sanahaku" näytti tarttuvan vain kohde-kenttään.

Hakiessani kuvitusta sanalla tasataltta sain tuloksiin sivut Pohjanmaan Pyhäjärvi – esihistoria. Esinekuvia Museoviraston kokoelmista! On mahtanut maksaa maltaita. Samassa paikassa eli KirjastoVirmassa on myös digitaalisena versiona A. H. Snellmanin Oulun kihlakunta: muinaistieteellisiä ja historiallisia lehtiä, jossa myös on tasataltan kuvia. Tähän poimittu "löydetty [Muhoksen] Kosulan pellosta. Lahjoittanut yliopistolle v. 1862 hra J. V. Calamnius".

Hieno sukupuu Vetelistä

Aamuista tekstiä kootessani selasin siis Vetelin kappeliseurakunnan historiallisia muistiinpanoja 1639-1949 ja harmittelin sitten, etten ollut niitä äkännyt paikkakunnalla asuneista esivanhemmistani kirjaa kirjoittaessani. Vastaan tuli kyllä tuttuakin, sillä Lars Andersson Salon komea sukupuu oli ennen vanhaan jollain verkkosivulla. Nyt ei tullut verkkohaussa vastaan, joten jälkeläisten määrällä merki(tykse)llinen mies saakoon julkisuutta tällä foorumilla.

 Kuvan piirtäkseen pappi 1700-luvulla keräsi usean sukupolven nimet ja syntymäajat.

Ottaen huomioon veteliläisten juurieni laajuuden ja solmuisuuden on vaikea uskoa, etten kuulu tähän porukkaan, mutta olemassaolevien selvitysten mukaan en. Tosin (tietenkin) Lars oli joidenkin esivanhempieni serkku.

Erik Raumannus, Vetelin kappalainen

Hannele-mummoni kuolemasta on tänään kulunut kaksi vuotta, minkä muistoksi katsaus yhteen hänen esi-isäänsä.

Vanhemmissa tutkimuksissa Vetelin kappalaisella Erik Raumannuksella on patronyymi Gregorii eli Yrjönpoika. Sitä ei kuitenkaan näy tekstissä Vetelin kappeliseurakunnan historialliset muistiinpanot 1639-1949

eikä Paimenmuiston kokoaja ole sitä käyttänyt ja SukuForumin keskustelun perusteella kiitos Erik Raumannuksen korjatulle patronyymille Sigfridi kuuluu Yrjö Kotivuorelle, joka on sen tuomiokirjoja läpikäydessään huomannut.

Patronyymin perusteella on mahdollista, että Erik on Turun akatemiassa opiskellut syksyllä 1640 Raumalta kotosin ollut Ericus Sigfridi.

Vetelin kappalaisesta Kotivuoren löytämät tuomiokirjamaininnat kertovat

KA mf. ES 2028 (rr 5) Kokkolan, Kruunupyyn ja Kälviän käräjät 31.7.1644 f. 324v (Her Erich Caplaan i Öfwer wetill begärar at Uptaga et ödes hemman åm ½ Mantall Ib:m Huilket Mickell Anderss: seenast åboot hafuer och sedhan för 3 åhr ödhe leegat);

Että Erik sai virkaan tullessaan järjestää itselleen asumuksen vaatimalla autioksi jäänyttä tilaa.

KA mf. ES 2029 (rr 9) Kokkolan käräjät 2.8.1655 f. 82 (H:r Erich uthj Marcken Capplan, Angaff Anders Peersson i Halso fålck at dee bruka sijgne- och löfwierij och Andra diefwulskaper Och emedhan dee eij wore tillstädes, derföre kunde Retten inthet dertill giöra, Uthan pålades Länsmannen, at han dem för Retta steller Neste Tingh);

Että Erik ilmiantoi paholaisen temppuja tehneen halsualaisen

KA mf. ES 2031 (rr 11) Kokkolan käräjät 27.–28.7.1666 f. 926v (Herr Erich Sigfridi (vertaa 66) uti Carleby öf:r bygdh boende, gaf Rätten tilkiänna, huruledes ett Mördat barn emellan röringen och småbönderne uti Cronoby den 3 Julij 1666 är funnitz);

Että Erik kertoi oikeudelle 3.7.1666 löytyneestä murhatusta lapsesta.

KA mf. ES 2032 (rr 12) Kokkolan käräjät 27.–28.8.1669 f. 343v (H:r Erich Capplanen i Marken), Kokkolan käräjät 29.–30.7.1670 f. 473v (Caplan wähl:de H:r Ericus Raumannus), 474;
KA mf. ES 2036 (rr 23) Kruunupyyn, Kokkolan ja Kälviän käräjät 7.–9.9.1686 s. 528 (Cappelanen Wällärde H:r Elias Erici oppe wedh öfwer Wettell Capel, anhölte att Rätten wille Ransaka om Kåskela 1 Mant:s hemmans tillstånd, som 18 åhr för A:o 1644 warit i Öde fallen, då hans Fadher H:r Erich dedh nödgast optaga ...);

Että Erikin asumuksekseen saama tila oli Koskela Vetelissä. Ilmeisesti tämän mukaan hänen poikansa Elias ja Gustaf käyttivät sukunimeä Forselius. Elias seurasi isäänsä veteliläisten kirkonmiehenä ja täsä ominaisuudessa hautasi 80-vuotiaana kuolleen äitinsä tammikuussa 1693.

Kokkolassa 8.1.1671 vihitty "Brijta Erichsdr. Raumanna" on tulkittu kappalais-Erikin tyttäreksi ja tätä kautta Keski-Pohjanmaata tutkivalta Arto Hautalalta vuosia sitten saamieni tietojen ja oman vielä vanhemman räpellykseni sekä tätä kirjoittaessa haettujen rippikirjasivujen mukaan

Britalla (s. 1652 k. 1.7.1688 Veteli) oli
tytär Priita (s. 22.10.1682 Veteli, k. 3.1.1765 Veteli), jolla [RK 1743-1754 s. 42]
poika Juho (s. 3.11.1705 Kaustinen, k. 16.7.1779 Veteli), jolla [RK 1755-1774 s. 45]
tytär Maria ( s. 29.11.1735 Veteli, k. 26.1.1800 Veteli), jolla [RK 1775-1780]
poika Juho (s. 12.6.1758 Veteli, k. 15.6.1822 Veteli), jolla [RK 1795-1801 s. 5]
tytär Kreeta (s. 23.5.1781 Veteli, k. 30.7.1848 Veteli), jolla [RK 1816-1822 s. 33]
poika Antti (s. 30.1.1814 Veteli, k. 29.11.1865 Veteli), jolla [RK 1856-1863 s. 234 ]
poika Antti Vilhelm (s. 23.11.1854 Veteli, k. 29.8.1931 Veteli) ja tällä [RK 1882-1891 s. 273]
tytär Johanna Serafiina, joka oli mummoni äiti.

Pyörimistä Vöyrin saunamäessä

Syksyinen esi-isäni Kaustisten lukkari Matti Jokelinin tutkimus tuotti jonkinlaista edistystä, joten yrityksen ansaitsee myös vaimonsa juuret, jotka olivat yhtä tyngässä kunnossa arkistoidussa esityksessäni.

Matti meni Vöyrissä 5.5.1844 naimisiin Anna Matintytär Backan (s. 19.9.1820 Vöyri) kanssa. Kastetiedoissa vanhempinaan "Bd. Matts Johansson Badstubacka" ja 36-vuotias "Brita Jakobsdr". Hiski-haku viittaa siihen, että oikea kylä voisi olla Rekipelto. Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen rekisterin mukaan se on "Vöyrin suurin kylä vauraalla jokilaakson viljelyseudulla" eli selattavaa riittää. Digihakemistoon onneksi on tehty yksi hakemisto, joka paljastaa Bastubackan kylän taloksi 19.

Tällä avulla rippikirjasta 1819-1825 löytyy Anna vanhempineen sivulta 56. Sen mukaan Matts Johansson on syntynyt kesäkuussa 1766 ja Brita Mattsdotter 23.5.1787 Ylivetelissä (*). Rippikirjassa 1810-1818 s. 50 on pari lisätietoa. Mattia on kuulusteltu väärän rahan levityksestä ja Brita on tullut Vöyriin Ylihärmstä 1811. Pari siis vihitty Vöyrissä 20.6.1811, jolloin Britan titteli talonpojan tytär, patronyymi Eliadr ja kotitila Martåis Lombyssä.

Matts on rippikirjassa 1800-1809 Bastubackassa edellisen vaimonsa Caisan (s. 1767 k. 1809) kanssa ja jo rippikirjassa 1794-1799 s. 30. Heidät oli vihitty Isokyrössä 14.10.1788, kun Matts oli vielä "talonpojan poika". Rippikirja 1788-1793 kertookin selvästi, että Matin isä oli Johan Mattsson s. 1744. Ja isän äiti vuonna 1706 syntynyt Carin? Ainakin Matts on Bastubackan poika. Rippikirjoissa syntymävuodestaan alkaen: 1764-1769,  1770-1775, 1776-1780, 1781-1787.

Vöyrin kirkon on kuvannut Jonund. Wikimedia CC0.

(*) Entä useiden patronyymien Brita? Vetelin kastettujen listan mukaan hän oli syntynyt Halsuan kylän Ruuskan talossa vanhempinaan "Matts Mattsson" ja "Brita Henr.d:r". Rippikirja 1788-1794 kertoo, että isänsä (s. 1760) on tullut taloon reittä myöden ja äitinsä (s. 25.10.1748 k. 23.10.1788) oli sieltä kotoisin. Mutta verkon sukutaulu Karstulan ja Halsuan Ruuskat paljastaa tämän virhetulkinnaksi.

Brita Heikintytär tullut Ruuskaan edellisen avioliittonsa myötä. Hän meni 23.11.1783 naimisiin renki Matts Hasusen kanssa. Brita oli kotoisin Vetelin Haukilahden talosta ja on siellä rippikirjassa 1755-1774. Sen mukaan isänsä Henrik Jakobsson oli syntynyt vuonna 1725. Hänet löytää lukuisista sukutauluista verkossa ja todennäköisesti juurensa kiertyvät yhteen tai useampaan jo juurissani olevaan veteliläiseen taloon.

Palkittuja opettajia vuonna 1910

"Neiti Hilda Zenobia Elfvengren Lappeenrannan kaupungissa syntyi v.1834 ja sai jo nuoruudessaan kantaa enemmän köyhyyttä ja työtä kuin useimmat muut virkamiesten tyttäret. Viisikymmentä vuotta on hän opettanut lapsosia palkkanaan muutamia roposia sekä kaikkien paikkakuntalaisten myötätuntoisuus ja kunnioitus."

Hilda Zenobia Elfvengren on syntynyt 26.10.1834 Lappeenrannassa. Hänen isänsä oikeusraatimies Anders Fredrik Elfvengren kuoli samassa kaupungissa 6.9.1836. (Lähteenä Ossian Mestertonin sukutaulu)

"Hartaalla kunnioituksella mainitsemme Topelius-palkinnan saajain joukossa myöskin lastenopettaja Joonas Heikkilän, joka on syntynyt 1835 ja 40 vuotta työskennellyt lastenopettajana Vetelissä, missä vieläkin lamautumattomalla hengellä joskin heikenneillä voimilla jatkaa rakkaaksi käynyttä opetustyötänsä."

Joonas Heikkilää esiteltiin kuvankin kanssa lehdessä Nuorison ystävä 5/1911.

"Lautamiehenleski Amalia Adolfina Wahlström nuorin tämän vuotisista palkinnon saajista, on vastikään täyttänyt 73 vuotta. Hän on 41 vuotta pitänyt lastenkouluansa Karjan pitäjässä ruotsalaisella Uudellamaalla. Ikävuodet ja huolet ovat painaneet ruumiin koukkuiseksi, mutta suorassa on muorin arvo ja kunnia pitäjällä."

Tekstilainaukset: Suomalainen Kansa 14.1.1910
Tausta: Tammikuun 14. päivän rahasto

Onko vuosilla eroa?

Palasin vielä ihmettelemään yksikköä "Kunnittaiset tilastot tilakohtaisesta kylvöstä, sadosta ja karjakannasta", josta maanantaina höpötin. Nyt huomasin, että suurin osa niteistä oli Vaasan läänistä ja niitä oli usemmaltakin vuodelta. Eli sieltä olisi rakennettavissa aikasarjoja, joita taisin unohtaa Hohenthal-kirjaani tehdessä väsätä. Koskaan ei ole liian myöhäistä... Ainakaan, jos muistaisin millä tilalla isoäitini isoisä asui. (Varmuuden vuoksi otin taas kieppauksen henkikirjan kautta.)

Johan August Hohenthal Läspän tilasta lohkotulla osallaan....

Mistä palasi mieleen, että kyllä minä ainakin jonkun tilaston tarkistin ja ihmettelin kanojen puutetta/vähyyttä.

Lukujen kokoamisen jälkeen tuli myös mieleen, että olisi varmaan aika hyödyllistä tietää miksi ja miten tilastoja tehtiin eli kuinka todennäköisesti ne vastasivat todellisuutta. Asian selvittämiseksi vilkaisin pitkästä aikaa Porttiin, mutta siellä ei näytä olevan Kamarikonttorista artikkelia. Eli tausta jää nyt mysteeriksi, mutta ennenkuin läiskin näitä seuraavan kerran johonkin julkaisuun, niin pitänee ottaa tosissaan selvää.

Taulokon lähteet:
Viljely Em:9 (1881), Em:11 (1882), Em:14 (1883), Em:16 (1884), Em:18 (1885), Em:21 (1889)
Karja Em:10 (1881), Em:12 (1882), Em:13 (1883), Em:15 (1884), Em:17 (1885), Em:19 (1886)

Taidehistoriaa

Ties mistä sain päähäni varata kirjastosta tuoreen Suomen lasten taidehistorian. Mutta hyvä päätös oli. Tavanomaista taidehistoriaa rikkaammin otettu mukaan kalliomaalaukset, rautakauden vaatteiden pronssikierukat ja 1600-luvun hautajaisvaakunat. Ja siitä eteenpäin arkkitehtuuria, maalaustaidetta, kuvanveistoa ja muotoilua nykypäivään asti.

Samaan tapaan kuin muutaman vuoden takaisessa Suomen lasten historiassa muutaman sivun mittaisessa tarinassa joku lapsi osallistuu tavalla tai toisella taiteen tekoon. Ja sitten on faktaruutuja.

Joista yhdestä löysin kaukaisen sukulaisen. Sivulla 70 kerrotaan:

"Varhaisin suomalainen kuvanveistäjä, joka innostui antiikin veistoksista, oli veteliläisellä Kainon tilalla vuonna 1771 syntynyt Erik. Hän otti nimekseen Cainberg lähtiessään opiskelemaan Ruotsin taideakatemiaan ja kävi Roomassakin. Erik Cainbergin kuuluisimmat taideteokset olivat Turun akatemiaan veistetyt korkokuvat, jotka esittivät Suomen sivistyshistorian merkkihenkilöitä, kuten Väinämöistä, Pyhää Henrikiä ja Mikael Agricolaa. Nämä kuvat tuhoutuivat melko pian valmistumisensa jälkeen Turun palossa."

Hautalan Arton tiedostoista selviäisi varmaan muutamassa minuutissa selvyys tästä veteliläisestä. Genoksen artikkelista näkyy, että sukuyhteyksiä on Kainuun, Wirkkalaan ja Kettuun, jotka kaikki ovat äidinäitini juuristossakin, eli jonkinlainen sukuyhteys kyllä löytyy minun ja kuvanveistäjän välille. (Näemmä en tätä artikkelia ollut löytänyt kun veteliläisiä juuriani vuonna 2004 viimeksi kokosin. Hups. Silloisen hutkimuksen mukaan esim. Juho Wirkman-Wirkkala on vain 7-kertainen esi-isäni. Tekstissä esiintyvä Matti Antinpoika ja Kaarina Mikontytär kaksinkertaiset esivanhempani jne. Toinenkin Wirkkalan tiedonanto olisi ollut relevantti.)

Cainberg mukana myös Liisa Suvikummun tuoreessa väitöskirjassa Kulttuurisia kohtaamisia : Suomalaiset kuvataiteilijat ja Rooma 1800-luvulla

Milloin pidetään häät?

Kesälomalukemistooni osui Elias Lönnrotin raportti vuonna 1828 Hirvensalmesta:

Täällä kuten myös muutamissa naapuripitäjissä vihitään kaikki morsiusparit kernaimmin neljäntenä adventtisunnuntaina, Tapaninpäivänä tai helluntaina. Koska seurakunnat ovat suuria, kuuluu usein tapahtuvan, että pappi yhdellä kertaa vihkii noin 20 paria. Nämä asettuvat alttarinkehän ympärille kaikki yht’aikaa. Kun pappi vastaanottaa vihkisormukset, kuuluu hänellä olevan aika suuri vaikeus osata antaa ne oikein takaisin kunkin omistajalleen. Tavallisimmin hän panee ne siihen järjestykseen, johon morsiusparit ovat asettuneet alttarinkehän ääreen, taikka hän panee ne järjestyksessä omiin sormiinsa, jolloin koko hänen kätensä lopuksi on kauniisti hopeasormusten kaunistama.

Ajattelin tehdä vähän data eksploraatiota, mutta muistin seurakunnan väärin, joten kannoin kirjaston koneelta kotiin Hirvensalmen sijaan Mäntyharjun tiedot. Verrokeiksi otin oman tutkimukseni pääpitäjiä eli Asikkalan, joka on melko lähellä edellä mainittuja, sekä Kokemäen ja Vetelin. Otin mukaan vuosien 1816-1845 vihkimiset jättäen pois muutamia, joissa päivämäärä oli epätäydellinen. Jakamalla häät kalenteriviikoille näkyy vuodenvaihteen piikki sekä Mäntyharjussa ja Asikkalassa selvästi.

Silmämääräisesti Mäntyharjussa oli yksi iso keväthääpäivä vuosittain, mutta tämä ei osunut läheskään aina laskemaani helluntaihin. Taulukkolaskentaohjelmani ei välttämättä ollut synkassa suomalaisen 1800-luvun kalenterin kanssa? Joulupyhät oli helpompi poimia esiin ja tapaninpäivä oli selvästi vuoden suosituin ajankohta – viidennes kaikista häistä.

Kaikissa tutkimissani seurakunnissa sunnuntai on selvästi suosituin vihkipäivä.

Poikkeuksen tekee Kokemäki, jossa on samansuuruiset piikit myös tiistain ja torstain kohdalla. Kun järjestin vihkimerkinnät ensin viikonpäivän ja sitten sulhasen mukaan, näkyi selvästi, että talolliset vihittiin juuri tiistaisin ja torstaisin. Sunnuntain massassa heitä oli vain muutama. Tämä selittyy sillä, että Kokemäellä talolliset pitivät häänsä (morsiamen) kotona. Sunnuntaihäät kirkossa taas sopivat "kodittomille" pareille, eli palkollisille. (Tarkempaa analyysiä voisi tehdä erottelemalla ja ryhmitelemällä titteleitä, mutta jätetään kotitehtäväksi kiinnostuneille. Samoin kuin muut paikkakunnat.)

Kirjanmerkin satoa

Selailin kirjanmerkkejäni ja leväytin sitten eteen Jyväskylän yliopistosta tämän vuotisia graduja. "Kirkollisen yhtenäiskulttuurin mureneminen Halsualla ja Vetelissä" kuullosti varsin lupaavalta ja niinhän se oli, että isoäidin isoisä esiintyi tekstissä useampaan kertaan... Olisi ollut kivoja lisiä tämän vuotiseen sukukroniikkaan, mutta ohi meni tällä kertaa.