Lisäväriä joroislaisen reservimiehen elämään

Genissä on suhteellisen täydellinen profiili miehelle nimeltä Eerik Yrjönpoika Huupponen (s. 1725). Hän oli syntynyt ja kasvanut Talollisen poikana Joroisten Viholanniemellä (RK 1725-32, 21; 1745-51, 55). Vuonna 1743 hän suunnitteli avioliittoa Anna Grabben kanssa ja huhtikuusta 1751 alkaen pariskunnan lapsia vietiin kasteelle Häyrilästä (RK 1754-1761, 18; 1762-73, 6). Kastemerkinnät jatkuivat vuoteen 1761 ja niissä Eerikiä kutsutaan reservimieheksi. Vuoteen 1774 mennessä Eerik on merkkejä jättämättä hävinnyt Joroisista, jossa vaimonsa ja tyttärensä asuivat Lahnalahdella (RK 1774-1783, 119). 

Kirjauksia on jäänyt toisaalle. Alkuvuodesta 1766 Eerik odotti Hämeen linnan vankilassa Turun hovioikeuden päätöstä murtovarkaustuomiostaan.[1] Kesällä 1771 hän oli Loviisan kruununvankilassa tutkintavankeudessa Juvan käräjillä käsiteltävän varkauden takia. Jo 5.8.1771 Turun hovioikeus vahvisti tuomiokseen 30 paria raippoja, 3 vuotta pakkotyötä ja kolmena sunnuntaina kirkkorangaistuksen. Hän ehti karata 26.9.1771 ennen siirtoa pakkotyöhön, mutta otettiin pian kiinni.[2]

Joulukuun 6. 1774 Eerikiä syytettiin varkaudesta Rantasalmen käräjillä ja koska asiasta ei tullut kerralla valmista hänet tuotiin 13.12.1774 tutkintovangiksi Loviisaan Kymen ja Savon läänin kruununvankilaan, jossa hän oli vielä kesällä 1775.[3] 

Lokakuun 1775 alkuun mennessä hän oli päässyt karkuun. Yleisen kuulutuksen mukaan hän oli 40-vuotias, kun todellisuudessa hän oli 46-vuotias. Ulkonäöltään hänen sanottiin olevan pitkänpuoleinen, laiha ja kasvoistaan tummanpuoleinen. Hiuksensa ja kulmakarvansa olivat tummanruskeita. Viimeksi nähtynä hänellä oli päällään sarkaiset liivi ja housut sekä päässään "nuorimyssy" (snörmössa). Vähemmän yllättävästi Eerik osasi tiettävästi puhua ainoastaan suomea. [4]

[1] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:52 (1766) Bild 2530 (AID: v567652.b2530, NAD: SE/RA/1340101); 

[2] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:77 (1771) Bild 200 (AID: v567677.b200, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:77 (1771) Bild 46 (AID: v567677.b46, NAD: SE/RA/1340101); 

[3] Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:93 (1775) Bild 570 (AID: v567693.b570, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:93 (1775) Bild 610 (AID: v567693.b610, NAD: SE/RA/1340101); Justitiekanslern -1974, Huvudarkivet EIIIcc:93 (1775) Bild 670 (AID: v567693.b670, NAD: SE/RA/1340101)

[4] Uppå wederbörlig anmälan : warda följande förrymde personer ... allmänneligen efterlyste ..Turun ja Porin lääni. Lääninkanslia 16.10.1775

Joroisissa hylätty vaimo yms

Satojen leikkeiden jälkeenkin ruotsalaisista sanomalehdistä löytyy lisää väläyksiä suomalaista elämänkohtaloista. Inrikes Tidningarin ilmoituspalstalla 17.9.1794 kuulutettiin tykkimies Michel Töröistä, josta vaimo Anna Tetäväin ei ollut kuullut mitään vuoden 1787 jälkeen. Hiski ei tarjoa tietä lisätietoon pariskunnasta.

Inrikes Tidningariin 28.3.1794 ladottiin kolme Suomeen liittyvää ilmoitusta peräkkäin. Päälimmäisessä kaivattiin herra viskaali Frostenia, joka oli jättänyt lainansa pantiksi Turun tuomiokirkon taloudenhoitajalle Alexander Lauraeukselle hopeisen lusikan ja pikarin. Lauraeuksen kuoltua poikansa Alexander halusi joko lainatut rahat tai omistusoikeuden esineisiin.

Tämän alla Brita Johansdotter pyrki varmistamaan esteettömyytensä uuteen avioliittoon. Useammalta kuullun mukaan vapaaehtoisea armeijass palvellut aviomiehensä Matts Grön oli kuollut joulukuussa 1789. Jos olikin elossa, asiantlasta piti ilmoittaa Laitilan kirkkoherralle lain määräämässä aikaikkunassa.

Brita ja Mats olivat solmineet avioliittonsa Laitilassa 28.5.1775. "Sotilaan leski" Brita Johansdotter meni uusiin naimisiin 6.7.1794.

Kolmas ilmoitus koskee kirjanpitäjää Carl Johan Ebehardt joka oli kuollut Uudellakirkolla jättämättä perintöä. Tästä huolimatta varmuuden vuoksi kuulutettiin sukulaisten ja mahdollisten perijöiden perään.

Esivaltaa vastaan puhuneet: Henrik, Hans ja Göran

Loimaan kappalaisen poika Henrik Voigt aloitti opintonsa Turun yliopistossa kevätlukukaudella 1725. Hän sai ensimmäisen papin paikkansa Jämsästä 1727. Seuraavana vuonna Henrik Voigt valittiin Joroisten kappalaiseksi. Suksensa menivät melko pian ristiin kirkkoherran ja nimismiehen kanssa. Jossain tilaisuudessa hän väitti, että nämä olivat saaneet valtakirjansa kelmiltä. 

Asiaa käsiteltiin Joroisten käräjillä 1731. Ilmeisesti käsittely ei suosinut Voigtia, sillä hän pakeni Venäjän puolelle. Siellä hän sai kappalaisen paikan Inkerissä, ennenkuin viranomaiset palauttivat hänet rajan länsipuolelle. Saatuaan tuomionsa, joka viimeisteltiin Tukholmassa joulukuussa 1736. Voigt palasi Inkeriin, jossa hän oli papin paikoilla loppuelämänsä.

Kun Paraisten kirkossa oli kesällä 1735 luettu kuninkaallinen määräys kiviaidoista, paikallinen talonpoika Hans Simonsson kutsui kuningasta ymmärtämättömäksi. Tästä syntynyt oikeusjuttu eteni hovioikeuden kautta oikeusrevisioon, joka teki päätöksensä huhtikuussa 1737. Hans Simonsson joutui 15 päivän vankeuteen vedellä ja leivällä.

Ennen pikkuvihaa Tukholmassa ehdittiin tuomita vielä tilallinen Göran Michelsson Heikuri. Pehr Johanssonin tulkinnan mukaan hän oli 85-vuotias ja Närpiön Östermarkin kylästä. Jälkimmäinen sopii Närpiön SAY:ssä 1695-1714 (s. 115) vuonna 1710 vilahtavaan pariin Jöran Heikuri ja Susanna. Sivulta näkyy myös se, että isännyys siirtyi samaan aikaan suutari Anders Anderssonille, mutta seuraavassa SAY:ssä (s. 251) tilan isäntänä on Jöran vuodet 1724-1732. Sukututkijan mukaan Göran on syntynyt vuonna 1686, mikä sopii Johanssonin tulkintaa paremmin SAY:n sisältöön. Niin tai näin, kyseessä oli jälleen läpi isonvihan elänyt henkilö.

Vaikka Johansson on osoittautunut jo useaan otteeseen epäluotettavaksi tapahtuneesta on käytettävissä vain hänen näkemyksensä. Sen mukaan Göran Michelssonin oli naapurinsa Nils Nilsson vuonna 1739 ilmiantanut nimismiehelle Olof Lundberg. Miehet olivat matkalla Kristiinankaupunkiin pysähtyneet Läppvärtissa Norrbackin tilalla hevosten syöttämiseksi. Puhe oli kääntynyt sodan uhkaan ja suuren Pohjan sodan aikuisena kokenut Göran totesi sodan tarpettomaksi. Kansa ei moista kaivannut, mutta koska herrat päättivät asiat, sotaa ja muuta pahaa oli tulossa. Tuomionaan oli 14 päivän vankeus vedellä ja leivällä.    

Lähteet:

Jonas Nordin: Frihetstidens monarki. Konungamakt och offentlighet i 1700-talets Sverige. 2009, 207, 238

Yrjö Kotivuori: Henrik Voigt. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852

Georg Luther: Herdaminne för Ingermanland 2. De finka och svenska församlingarna och deras prästerskap 1704-1940. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland, nr 620. 2000, 282-283

Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1737:1 (1737) Bild 5890 / sid 582 (AID: v655237.b5890.s582, NAD: SE/RA/1311)

P. J-n. Kulturbilder från 1700-talet IV-VII. Efter anteckningar i Riksarkivet i Stockholm. Vasabladet 28.08.1913

Sunnuntain suomalainen Tukholmassa

Inrikes Tidningarissa 16.11.1778 julkaistuissa matkustustiedoissa Grislehamnissa oli kirjattu 10.11.1778 Suomesta tulleiksi majuri Tigerstedt ja tyttärensä. Majuri Tigerstedt on voinut olla Joroisilla asunut Georg Fredrik, joka jäi historiaan mestattuna maanpetturina. Ainakin hänen tyttärensä Lovisa Christina (s. 1762) haki runsaan kuukauden kuluttua Tukholman suomalaisessa seurakunnassa kuulutuksen avioituakseen kansliakollegion kamreeri Peter Ekmanin (s. 1722) kanssa 

Tulo Tukholmaan ja aviopuolisoiden ikäero herättävät kysymyksiä avioliiton motivaatioista. Ajolähdöstä ei näytä olevan kyse, sillä avioliiton ensimmäinen lapsi Johan Georg syntyi 8.11.1779. Lovisa Christina ei myöskään ollut tehnyt sellaista syntiä, että perheensä olisi hänet hylännyt. Dagligt Allehanda kertoi 10.11.1779, että neiti Sophia Jacobina Tigerstedt Suomesta asui kamreeri Ekmanin luona tontilla 101 Ladugårdslandetin Storgatanilla. 

Sophia Jacobina (s. 1764) oli Lovisa Christinan sisko, joka oli ehkä tullut kaupunkiin auttaakseen lastenhoidossa. Hän meni myös Tukholmassa naimisiin, mutta vasta vuonna 1813. Sulhasensa oli kupariseppämestari Benjamin Grönvall eli ei ihan aatelisneidon säätyä vastaava yksilö. Mutta isänsä mestauksen jälkeen ja yli 40-vuotiaana Sophia Jacobina ei varmaankaan ollut säätynsä tavoitelluin neito.

Ja missä oli tontti 101 Ladugårdslandetin Storgatanilla vuonna 1779? Tukholman kaupunginarkiston "1729 och 1810 års tomtnummer" tuntee Storgatanin varrelta kaksi tonttia 101. Toinen korttelissa Sjökalven ja toinen korttelissa Terra Nova Större. Kurkistus vuonna 1794 kuolleen kamreeri Ekmanin perukirjaan (Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning (A, AB) F1A:317 (1795), 385) kertoo, että kyse on jälkimmäisestä. Miehellä oli erilaista maaomaisuutta kaupungin ulkopuolella eli ainakin materiaalisesti Lovisa Christinan muutto Joroisilta oli kannattanut.

Stockholmskällanin karttoja tiiraillen selviää, että Lovisa Christinan kaupunkikoti oli nykyisen Historiska museetin naapurissa. 

Tämä lyhyt esittely on osa sarjaa, jonka henkilöt on poimittu Tukholman suomalaisen seurakunnan kuulutuksista vuosilta 1778-1779. Alkuunkaan kaikkia mahdollisia lähteitä henkilöiden elämän selvittämiseksi ei ole käytetty. 

Sokea Matti ja muuta vammaisuuden historiasta

1) Viktor Lounasmaa kertoo kirjassa Elämäni taipaleelta. Muistelmia (1910)

Jo tällä kertaa Braseborgissa ollessani solmittiin ystävyyden side minun ja kartanossa pysyväisenä ruotuvaivaisena olevan sokean Matin välillä. Hän lienee silloin ollut noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen. Ei hän koskaan ollut päivän valoa nähnyt, oli sokeana syntynyt. Mutta iloinen ja tyytyväinen hän aina oli. Varsinaisena toimena oli hänellä voin kirnuaminen, joka tapahtui veivaamalla ratasta, mikä pani kirnussa olevan monihaaraisen männän pyörimään. Tätä yksitoikkoista työtä tehdessään hän alati lauleskeli, milloin ei kukaan häntä puhutellut. Joutohetkinään hän lauluansa kanteleen sävelillä säesti, ja silloin loistivat hänen kasvonsa, vaikka silmät tylsinä olivatkin. Minä kerroin hänelle maailman kauneudesta, josta hänellä ei mitään käsitystä ollut. Kirkossa hän kävi joka pyhä, tavallisesti jalkaisin sauvansa opastamana. Uimassa oli hän usein veljieni ja minun kanssa, menemättä tietysti syvemmälle, kuin että jalat pohjaan ulottuivat. (s. 38-39)

2) Annelin ajatuksia blogissa kerrottiin rippikirjan merkinnästä, joka ilmeisesti viittasi vakavaan oppimisongelmaan tai jonkinlaiseen "epänormaaliuuteen".

3)

Muokattu Juho Rissasen teoksen Sokea kuvasta lehdessä Ord och Bild 1939 (Projekt Runeberg)

4) Löytämäni verkossa jaettu tutkimus keskittyy edelleen uusimpiin aikoihin.

• Björklund, Antti: Vaivaisia vain uskon välikappaleita? Vammaisuus ja vammaiset 1800-luvun postilloissa.
• Eskola, Petri: Vajaa mieli, vajaa kansalaisuus : kehitysvammaisten lakisääteinen kansalaisasema Suomessa 1927-1970 
• Leppälä, Heli: Vammaisuus hyvinvointivaltiossa. Invalideiksi, vajaamielisiksi tai kehitysvammaisiksi määriteltyjen kansalaisasema suomalaisessa vammaispolitiikassa 1940-luvun taitteesta vuoteen 1987
• Kinnunen, Joonas: Ideat, identiteetti ja integraatio. Suomalaisen vammaisliikkeen äänitorvi Tiedotuskynnys 1975–1978.

5) Se, että vammaiseksi kannatti tekeytyä kertoo osaltaan siitä, että heistä pidettiin huolta? Sanomia Turusta raportoi 15.8.1862

Naantalin seurakunnan Kultarantion kartanoon tuli sunnuntaina kirkon aikana kesäkuun 22 p. noin 10 vuotinen naislapsi, vaatettu huonolla mustalla hameella ja pruunilla tröijyllä, joka oli kuuro ja mykkä. Siellä surkuteltiin ja suositeltiin häntä 5 vuorokautta. Sillä aikaa ihmeteltiin hänen viisasta ymmärrystänsä, sillä hän oli ymmärtävänänsä kaikki puheet, katsoen puhujan suuta, ja teki vastauksen viittomalla; hän näytti kirjaimilla olevansa kotosin Uudesta kaupungista, ja osotti almanakasta sen päivän, milloin hän oli päässyt ulos kuuromykkäin opistosta; hän osotti että hän oli jäänyt pois höyryvenhe Theklasta ja tahtoi myös siihen, kun hän sen näki kulkevan. Mutta asian kuulusteltua ei häntä siihen vastaan otettu, koska ei häntä kukaan tuntenut eikä hänellä mitään todistusta ollut. Mainitun tilan trenkivouti meni pappilaan ja ilmotti tämän provastille, joka antoi kirjan ettei sitä saa päästää huolettomuuteen ja että höyrylaiva Thekla veisi sen Uuteenkaupunkiin kesäkuun 27 p. Vähä ennen kuin hän pois lähetettiin, saatiin teitoja että hän usioissa paikoissa oli selvästi puhunut ja kuullut; joissa paikoissa hän enämmän viipyi, oli hän mykkänä, mutta mistä lähti pois pian, niinkuin Naantalin luotuspaikasta ylitsetullessa Luonnonmaan luotoon ja vielä sieltä eräässä huoneessa kysyneen tietä Kultarannalle. Tästä oli siis epätieto, sillä muutamat sanoivat sen mykäksi, toiset sen puhuvan ja kuulevan ja vielä muutamat lapset sanoivat hänen sanoneen että minä menen Luonnonmaahan enkä puhu siellä yhtään sanaa, niin minua siellä paremmin pidetään. Tähän kahden-haaraseen ihmisten mieleen olis hyvä saada tietoa höyryvenhe Theklan päälliköltä taikka muilta asian tietäviltä.  

Teatteria Itä-Suomessa 1840 (Roos 4/7)

Viime viikon kirjoituksessa Kuopiossa esiintynyt Westerlundin teatteriseurue lähti markkinoiden jälkeen kohti etelää, mikä ei ole kovin yllättävää. Sen sijaan Itä-Suomea heikosti tuntevalle oli yllättävää, että he pysähtyivät esiintymään jo sadan kilometrin päässä Joroisilla.

Esiintymispaikkana toimi käräjätalon suuri sali, jossa tilaa oli hieman vähemmän kuin raumalaisessa vaunuvajassa, jossa oli esiinnytty puoli vuotta aiemmin. Täällä esitykset vetivät väkeä, toisin kuin niihin mahdollisesti enemmän tottuneessa Länsi-Suomessa. Viimeisten esitysten  yhteydessä järjestettiin käräjätalon ulkopuolella ilotulitus, jonka Westerlund oli osannut aikaansaada. Hän tarjoili yleisölle toteja, olutta ja voileipiä.

Joroisilta ryhmä siirtyi Sortavalaan, jossa esiintymistila vuokrattiin nahkurilta. (Aitat yllä Sortavalan pitäjästä vuosisadan lopulla. Kuva kirjasta Bidrag till vår odlings häfder. Digitointi British Library, jakelu Flickr Commons.) Sitten Savonlinnaan, jossa teatteri tehtiin tyhjään ja lämmittämättömään kruununmakasiiniin.

Linnoituksessa vieraillessaan Roos kertoo muistelmissaan Gömdt är icke glömdt! Några och tretioåriga teater-anteckningar (1871) miettineensä isänmaansa mennyttä suuruutta. Ympäristön väestö tuntui hänestä enemmän venäläiseltä ja suomalaiselta kuin ruotsalaiselta. Ilmeisesti joku osasi kuitenkin ruotsia ja antoi Roosin ymmärtää, että jos lapset eivät selvinneet luterilaisen rippikoulun vaatimuksista he kääntyivät ortodoksiseen uskoon. Sitten ei enää tarvinnut opetella lukemista!

Lappeenrannassa Roos kävi vuoden 1741 taistelun paikalla muistelemassa menneitä. Esityksiäkin pidettiin ja yhtenä iltana näyttelijät jäivät juomaan lasilliset kaupungin herrojen kanssa. Shampanja virtasi ja koska korkkien avaaminen oli niin hidasta leikattiin pullojen kaulat poikki.

Seuraava teatteriseurueen kohde oli Viipuri. Kun vaunut kulkivat kaupunkia täysin ympäröivien vallien läpi tunsi Roos olevansa, ellei nyt suorastaan Venäjällä niin ainakin sen lähinaapurustossa. Ruotsalaista teatteriseuruetta kaupungissa ei oltu nähty vuosiin. Väestö puhui (Roosin mielestä) saksaa, venäjää, ranskaa ja suomea. Ruotsia hyvin harvoin.

Suunniteltu pysähdys Haminassa jäi väliin, sillä kaupunki oli juuri palanut pahoin. Kesäkuisena aamuna aloitettu merimatka tähtäsi siis Loviisaan, jossa esitykset pidettiin kaivohuoneella kaupungin ulkopuolella. Tai yritettiin pitää, mutta yleisöä ei tullut paikalle.

Porvoo oli Roosin silmillä ruotsalainen pikkukaupunki, jonne aikansa ruotsalaiset voisivat mennä katsomaan miltä elämä näytti sata vuotta aiemmin. Esityksiä pidettiin ranta-aitassa, joka oli puoliksi maalla ja puoliksi paalujen päällä. Borgå Tidning totesi 1.8.1840, etteivät esitykset olleet keränneet kovin suurta yleisöä.

Naiskeksijä Joroisista

Sanomalehti Hämäläisen numerossa 18.11.1891 oli päällekkäin uutiset

Nainen teollisuuden alalla. Rouva Olga Forstén Joroisten Lehtoniemellä perusti viime toukokuussa nikkelöimistehtaan. Rouva F. hoitaa itse liikettä, jonka palweluksessa on toistaiseksi ainoastaan 5 naista. Tehtaassa kirkastetaan myöskin kullattuja ja hopeoittuja teoksia.

Nainen tehnyt keksinnön. Taskussa kannettavan metrimuuttokoneen on rouva Olga Forstén Joroisissa keksinyt. Numerot ovat painetut lujalle gummikankaalle, jonka voi helposti uudistaa, jos se kuluu tai muuten tahraantuu. Vanhat mitat on
painettu toiselle, uudet toiselle puolelle nauhaa, joka kulkee kahden telan poikki. Nämät pannaan liikkeeseen niiden päihin asetettujen pienten hammasrattaiden avulla siten, että väännetään koneen yläpuolella olevaa pientä nappia. Mainittuja koneita, jotka ovat tuskin 7 centimetrin pituisia ja 4 centimetrin levyisiä, on painettu sekä suomeksi että ruotsiksi.

Haiskahtaa tekstimainonnalta, mutta yritteliäitä naisia on ilo nostaa historiasta esille. Mutta en jaksa sentään selata yli 400 sivua Joroisten rippikirjaa 1890-1899, joka kyllä löytyisi SSHY:n jäsenpuolelta. Google ei tiennyt Olga Forsténista mitään. Joroisten paikallishistoria toivottavasti sentään? Sitä ei ole käsillä, joten jatketaan sanomalehtien parissa.

Joroisista raportoitiin Hufvudstadsbladetiin (7.7.1893) paikallisen naisyhdistyksen toiminnasta. Puheenjohtajanaan Olga Forstén. Yhdistyksen kasvitarhanäyttelystä kertoi Savonlinna 18.9.1896. Suomen naisyhdistyksen kokouksessa Olga Forstén puhui lasten kasvatuksesta maaseutukodeissa (Suomalainen 12.1.1898) ja myöhemmin kansanopistoista (Uusi Suometar 5.4.1897).

Suur-Savossa 22.2.1907 julkaistussa ehdokaslistassa Olga Forstén oli nuorsuomalaisten valitsijayhdistyksessä Mikkelissä, Savonlinnassa, Joroisissa, Rantasalmella ja Kerimäellä. Keski-Savossa 14.03.1907 esitetyn kuvauksen perusteella:

Olga Forsten, naisehdokkaamme, on kansan alempia kerroksia koko ikänsä hellästi muistanut, uhraten aikansa, vaivansa ja työnsä kokonaan kansan eteen, hyväntekeväisyystoimissa y.m. Maatalousasioita on hän lämmöllä harrastanut ja sen eri haarain elvyttämisessä etunenässä kulkenut paikkakunnallaan. Naisasian innokas ajaja hän on ja ponnella tahtoo ajaa parannuksia siinä suhteessa. Kokemus uutterassa elämäntyössä hankittu on hänellä suuri.

Ja tämän kirjoittamisen jälkeen yritin vielä hakua Lehtoniemi, jolla sain kiinni Wikipedian Lehtoniemen konepajasta ja tätä kautta Olga Forstenista, joka on jo nostettu historiasta (hyvin lähdeviittein!), vaikkei jostain syystä tullut Googlesta suoraan ulos.

Kartanollista

Kaksi perheeni ulkopuolista on a) ostanut ja b) väittänyt lukeneensa Kamariherran & kumppanit! Toinen näistä istuu työpaikalla neuvottelupöydän vastapuolella, mistä tulee vähän hassu kuvio, mutta vapaa-aika on eri asia kuin työaika.

Kartanoista puheen ollen... Agricola-listalla kerrottiin Saaren kartanon arkiston löytyvän verkosta. Heti ensimmäinen hakemani satunnainen dokumentti oli torpan rakennuksia koskeva, joten sivuista on varmasti iloa suku- ja paikallishistorian harrastajille. Kartanon kuvia ja historiaa on Koneen säätiön sivuilla. Wikipediassakin pitkä pätkä. Ja samasta kartanostahan on myös tuore kirja.

Vasta äskettäin löysin sivuston Kartanoelämää Suomessa 1800-luvulla. Oppimateriaalipaketti peruskouluille, josta olisi varmasti ollut iloa Kokemäenkartanoa miettiessä.

Ruotsinkielisillä Yleisradion sivuilla on artikkeli- ja ohjelmakokonaisuus Hus med historia i sydvästra Finland och Åboland, jossa mukana myös kartanoita. Samalla sivulla linkitettynä Hus med historia i Österbotten, Historiska hus i Östra Nyland , Västnyländska gårdar ja kaupan päälle vielä 1000 km ortnamn.

Linkitin jo aiemmin Elävän arkiston kartanopätkiä, mutta Hakoisten kartano jäi tuolloin pois.

Tarja Itkosen gradu on otsikoltaan Joroisten Järvikylän kartanon maatalouden muuttuminen 1900-luvulla ja sopii näin tässä mainittavaksi.

Pernajassa sijaitsevan Tjusterbyn kuva julkaistiin Land och Stad -lehdessä 23.03.1892. Tilan koko oli tuolloin 3000 tynnyrinalaa eli noin 1500 hehtaaria, josta 430 tynnyrinalaa kartanon omaa peltoa ja niittyä ja ja suunnilleen vastaava ala yhteensä kuudella lampuodilla ja kuudella torpparilla.

(Olin vuonna 2004 arkeologiaretkellä, josta onneksi löytyi raportti verkosta eli voin vakuuttaa tutustuneeni "Pernajan Tjusterbyn keskiaikaisen rälssisäterin säilyneisiin kellareihin". Mutta päärakennusta emme lähestyneet.)