Ylioppilas P. kirjoitti sanomalehteä Sanomia Turusta varten matkastaan Turku-Tampere-Kangasala otsikolla Eräs kesäinen matkamuistelma.(*) Ote:
Tampereen kaupunki, joka on perustettu v. 1779 kuningas Kustaa III hallitessa ja saanut vapaakaupungin oikeudet keisari Aleksanteri I aikana v. 1821, on Satakunnan maakunnan kaakkoisessa nurkassa, Hämeen läänissä, ja sijaitsee erittäin ihanalla paikalla Näsijärven ja Pyhäjärven välillä Tammerkosken varrella, on Suomen suurin tehdaskaupunki ja muutenkin sisämaan suurimpia kaupungeita (ja kuten tämän vuotinen almanakka osoittaa oli siellä 1887 asukkaita 17,268). Siinä siis kaikki mitä tiesin tästä kaupungista ennakolta. Mutta olihan siinäkin jo luuranko, pohjaperusteet tiedoilleni, ja nythän on mainio tilaisuus täyttää tätä luurankoa, ajattelin itsekseni Tampereelle tullessani. Mutta vaikka minun täytyykin tunnustaa, että tuo täyte sittekin jäi useissa kohdin hyvinkin laihaksi, osaksi ajan niukkuuden, osaksi muiden esteiden tähden, niin on minun kuitenkin ilolla myös mainitseminen, että "tulin, näin, voitin". Matkani; varsinaisena tarkoituksena olikin vain nähdä ja ihailla kehuttua kesäistä luontoa täälläpäin maailmaa, ja että tämän tarkoitukseni Tampereella ollessanikin saavutin, sen vielä nytkin ilolla mainitsen.
Kun jo olin itselleni majapaikan hankkinut, lähdin kävelemään ja katselemaan vähän ympärilleni. Huomasin, ett'ei Tampere rakennuksensa puolesta suinkaan ole mikään komea eikä siis siten erityisempää huomiota herättävä kaupunki, vaikka sen asema molemmin puolin valtavaa Tammerkoskea onkin vallan mainio. Paitsi uutta kaunista kirkkoa, torin varrella olevaa raatihuonerakennusta ja muutamia yksityisten uhkeilta näyttäviä kivihuoneustoja ei täällä olekaan oikeastaan muita "silmiin pistäviä" rakennuksia kuin juuri nuo lukuisat tehtaat, joiden savutorvet hirveän korkeina kohoavat ilmaan. Mieleni tosin kyllä teki katsomaan, kuinka työ noissa tehtaissa oikein sujui, kuinka niissä paperia tehtiin, puuvillaa valmistettiin, kehrättiin ja kutoa helskytettiin, mutta sainkin kuulla ja porteille naulatuista ilmoituksista nähdä, että oli turha vaiva syrjäisen sisälle yrittää.
Arvelinkin siis olevan parasta kääntää katselemisen toiselle tolalle, ja lähdin marssimaan ulos kaupungista, nähdäkseni mitä hyvää tuolla ulkopuolella tehtaitten hirveää jyminää ja kaupungin tavallista helinää ystävällisen luonnon rauhallisessa helmassa tarjotaan. Suuntasin askeleeni Pyhäjärveä kohti. Ilta oli niin ihana. Taivas hymyili sangen suloisesti. Aurinko ei ollut vielä mailleen mennyt kun saavuin tuon minun mielestäni niin ihmeen ihanan järven rannalle. Istuin eräälle tien varrella olevalle penkille, istuin ja ihmetellen ihailin tuota kokonaiskuvaa, minkä iltaauringon loisteessa kimalteleva järvi, jonka pinnan vieno iltatuuli hieman pani karehtimaan, lehtiset saarelmat, niemekkeet ja rannoilla kasvava juhlallinen kuusi-, mänty- ja lehtipuumetsikkö sekä näiden kaikkien yllä oleva kirkas, sininen taivas yhteensä muodostivat. — Oi kuinka herttaista sentään on Suomen suvi-illan suloa nauttia, kuinka äärettömän ihanaa kesäisen lempeän luonnon helmassa oleskella! Niin kummalliset, aivan ylimaailmalliset tunteet silloin ehdottomasti valtaavat ihmislapsen sydämen. Niin puhtaat, niin viattomat, niin juhlalliset ovat nuo kuvat tuossa ihanan luonnon komeassa temppelissä, että kaikki arkipäiväiset ajatukset kauas poistuvat ja mielemme täyttyy ylevillä aatteilla. En todellakaan luulisi niin henkisesti sokeaa ihmistä löytyvän, joka, nähdessään ympärillään tuollaisen majesteetillisen näyn, ei siitä olisi millänsäkään, jonka sydämeen, jos se muutoin kova ja raakakin olisi, ei syttyisi kumminkin muutamia jalon isänmaan rakkauden säkeniä, ja jonka rinnasta ei ainakin harvoja huokauksia korkeuteen kohoaisi. Omasta puolestani täytyy minun tunnustaa, ett'ei tuo näkemäni suinkaan ollut vaikuttamatta minuun. Pitihän luonto minulle tuossa Pyhäjärven rakkaalla rannalla ihanan iltasaarnan, jonka teksti ei hevin haihtune sielustani. Ja kun lintuset puiden oksilla istuessaan lauleskelivat iltavirsiä Luojallensa, otin minäkin kaikesta sydämestäni osaa heidän kiitos- ja ylistyslauluihinsa ja lausuin hiljaa itsekseni nuo tunnetun runoilijan sanat: „Oi taivahan pyhä Herra, Mitä lintunen rukoilen. Min kaunihin maan sa sääsit Ja taivaan kuin suloisen. Suo järveimme kalvon säihkyy Yhä lempemme tueta vaan. Oi Herra intoa lainaa Ain' maatamme rakastamaan!"
(*) Sanomia Turusta 26.11.1890 no 277, 27.11.1890 no 278, 28.11.1890 no 279, 04.12.1890 no 284, 05.12.1890 no 285, 18.12.1890 no 296, 27.12.1890 no 302
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
