Sukututkijan loppuvuosi: Pohjanmaa

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pohjanmaa. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. joulukuuta 2020

Kaupunkimatkan yö

Johan Björkman 1876
Museovirasto, CC BY 4.0

Kristiinankaupungissa ilmestyneessä sanomalehdessä Ahti julkaistiin vuonna 1878 jatkokertomus (*) Ensikerran kaupungissa, jossa nimimerkki D kertoo 11-vuotiaan näkökulmasta rekikelillä tehdystä tervanmyyntimatkasta "kolmenkymmenen peninkulman" päässä olevaan kaupunkiin, joka ilmiselvästi on ollut joku Pohjanmaan ruotsinkielinen rannikkokaupunki. En mene vannomaan, että kyse on silkasta lapsuusmuistelmasta, mutta siltä se vaikuttaa ja varmasti tarkoitus on ollut esitää realistinen kuva elämästä 10-20 vuotta aiemmin. Eli tällaista saattoi olla 1860-luvulla yöpaikassa neljä päivää kestäneellä menomatkalla:

Aurinko oli jo laskenut ja päivä jokseenki pimentynyt, kun saavuimme ensimäiseen yöpaikkaan. Täällä vasta oli möyhy ja sohina. Piha täynnä kuormia, valjaita ja hirnuvia hevosia, joiden seassa juopuneet miehet kiroillen ja hoiperellen mässähtelimät. "Täällä ei ole hyvin asiat; — jos ei nyt olisi edessä kohta kolmen pitkän virstan taival, niin lähdettäisiin edelleen perempaa yösijaa etsimään," valittivat meidän joukon miehet. — Kartanossa oli kaksi taloa ja pihaa. Muutama miehistä meni toiseen taloon katsomaan josko siellä olisi parempi tila, mutta palasi kohta ja ilmotti siellä olevan vielä hullummin asiat. Ei siis auttanut muu, kun katsoa tässä tilaa. Muutaman huoneen seinustalla oliki vielä vähän lomaa, johon me ajoimme ja riisuimme hevosemme ja muut katsoivat itselleen sijaa mikä missäki. Hemoset suittiin ja opetettiin hätä hätää ja valjaat sekä muut irtonaiset kapineet kätkettiin tyystin, mutta matka ja päällysvaatteet olivat tupaan vietävät.

Astumme tupaan. Ällistyneenä ja melkein säikähtyneenä seisahduin minä oven suuhun katsomaan tuota outoa näköä. Elämä tuvassa oli sangen inhottava eli, kuten nuo päihtyneet kaupungista tuliat itse kerskuivat: "täällä eletään niinknin sadan miehen saunassa." Juuri, kun me ovesta tupaan astuimme, räyhäsi muutamaki mies pöydän tykönä, löi pullonsa pöytään ja kiljui: "kyllähän viina vähä paremmin päähän menee, mutta on tuo rommi sentään paljoa komeampaa, vaikk' on yhden hintaista. Ota naapuri ryyppy, taikka muuten koetan kumpi on lujempi sinunko pääsi, vai tämä pullo." "No, noo, veikkonen! — kyllähän siitä vähemmälläki päästään", vastasi toinen ja pullo pulpahti yhden ja sitte toisen miehen huulille.

Tuvassa oli sangen hämärä näkö. Takassa oli kyllä loimuama nuotio; mutta kun joukko miehiä seisoi sen ympärillä, niin ei siitä loitommalle ollut paljoakaan apua. Tuuman ja parin tuuman pituisia tali-kynttilän tynkiä olivat matka-miehet tosin asettaneet sinne tänne vakkojen kansille ja pöydänki kulmille, mutta neki olivat niin alahalla, ett'ei niistäkään mies-joukossa levinnyt paljon muuta valoa, kuin punertama pilkku kattoon. Talon väkeä ei juuri sanottavaksi näkynyt; sillä sonka oli niin suuri, että heidän oli ilta-töineen täytynyt väistyä sivu kammioihin.

Hetkisen seisottuaan istahti isä vakkansa kannelle ja pisti piippuunsa. Minä istuin hänen viereensä ja silmäilin mitä tarkimmin tuvassa oliain liikkeitä. Tuokion kuluttua avasi isä vakan ja me haukkasimme ilallista. Syödessämme tapahtui jo monta seikkaa tuvassa jotka minun huomiotani lennättelivät. Aivan meidän vieressä makasi esim. penkillä eli seinus-rahilla juopunut mies korsaten ja vahtoa suustaan pursutellen. Yhtäkkiä pudota kierähti hän laattiaan, niin että luut kolahti. Tuosta ei hän ollut eikä ky'enytkään olemaan juuri millänsäkään, vaan jäi permannolle makaamaan. Täräyksestä lienee hän kai hiukan toipunut ja ruvennut muistaan mitä miehiä hän on, koska rupesi sangen kovin huutaen ja köristen laulamaan:
"Tämän kylän ämmät, tappura hännät,
Tietäjät ja noidat:
Mepä olemme markkina pojat
Mitä he meillen voivat!"

Samassa tuli hänen muka paras ystävänsä ja nyrvi hänen jaloillaan rahin alle, mutisten: "Ole tuolla hiirten markkina toverina siksi kun selkeät. Tämän sanottuaan kaatui hän itseki meidän eväs-vakkaan ja pudotti kyntilän pätkän erään toisen vakan päältä hamppu vihkoon, joka oli sen vieressä. Tästä leimahti tavaton valo tuvassa mutta saatiin toki kunnialla sammumaan. [...]

Koko yöntietämä oli yhtä myötäistä melua. Levähtämisestä ei tullut mitään. Minä tosin ai'oin vakan kannella vähän nukahtaa sill'aikaa, kun isäni oli hevosia hoitamassa. Mutta tuskin olin hiukankaan hortunut, kun tupaan tuli taas muuan mies hirveästi kiroillen: "Nyt ne kuoleman murkinat ovat taas varastaneet minun hevoseni opejauho-pussin ja ränget." Tuskin hän oli sanansa sanonut, kun tupaan tuli samalla innolla toinenki mies paapattaen, että häneltä oli juur'ikään kadonnut suitset ja hyvä luokka. Tuollaisia valituksia kuului yhtämyötään toinen toisensa perästä ja olipa meidänki joukon kapineita vähän siirrelty, mutta ne, kuten monen muunki tavarat, löydettiin kuitenki pian varkaiden kätköistä huonesten alta ja lumikinoksista.

Aamupuolella jo kello 3 aikana jätimme tuon rauhattoman yöpaikan ja jatkoimme matkaamme edelleen.

(*) 01.03.1878 Ahti no 1, 16.03.1878 Ahti no 2, 06.04.1878 Ahti no 5, 04.05.1878 Ahti no 9, 11.05.1878 Ahti no 10, 22.06.1878 Ahti no 16, 03.08.1878 Ahti no 22, 24.08.1878 Ahti no 25, 19.10.1878 Ahti , 30.11.1878 Ahti no 39, 07.12.1878 Ahti no 40 14.12.1878 Ahti , 21.12.1878 Ahti no 42, 28.12.1878 Ahti no 43

keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Tervakaupan teko

Talvinen näkymä Kristiinankaupunkiin

SLS. CC BY 4.0

Kristiinankaupungissa ilmestyneessä sanomalehdessä Ahti julkaistiin vuonna 1878 jatkokertomus (*) Ensikerran kaupungissa, jossa nimimerkki D kertoo 11-vuotiaan näkökulmasta rekikelillä tehdystä tervanmyyntimatkasta "kolmenkymmenen peninkulman" päässä olevaan kaupunkiin, joka ilmiselvästi on ollut joku Pohjanmaan ruotsinkielinen rannikkokaupungeista. En mene vannomaan, että kyse on silkasta lapsuusmuistelmasta, mutta siltä se vaikuttaa ja varmasti tarkoitus on ollut esitää realistinen kuva elämästä 10-20 vuotta aiemmin. Eli tällaista saattoi olla kaupanteko

Samassa, kun minä vielä mietteissäni ummoskelin, juoksi meitä vastaan etu-kaupungista joukko suurempia ja pienempiä miehiä, joista jokainen huusi: "Tulkaa meille! Tulkaa N. N:lle" ja kaikellaisia kummallisia nimiä sanottiin niin paljo, ett'en ainakaan minä saanut selvää, mihin oli mentävä. Sen tiesivät vaan isommat miehet sanoa.

Tässä hölyssä tulemme yhä likemmäksi terva-tarhaa, johon tervakuormat olivat purettavat. Lähellä sitä puhuivat miehet muutaman herramaisen miehen kanssa, joka heti kelpo sukkeluudella veti kuormaimme jokaisen tynnyrin päähän muutamia latinalaisia kirjaimia ja muita koukeroita. Miesten liikkeistä näin minä heti, että kauppa oli tehty.

Vaikka jo olimme esi-raitilla oli kuitenki vielä kotvanen matka siihen missä kuormamme olivat purettavat. Tällä välillä oli kahden puolen tietä joukottaisin työ-miehiä lankkuja puhdistamassa ynnä muuta yhtä ja toista tekemässä sekä paljo muitaki miehiä, joilla tuskin oli mitään tekemistä. Tässäpäs oli rähinää ja riitaa. Muutamassaki paikassa tappeli suurella innolla pari kolme miestä, joita meidän joukon miehet sanoivat hurreiksi. Juuri kun me menimme ohitse pakeni heistä muutama kai omalle puolelleen ja huusi sieltä piiluaan heiluttaen: "Kom hit bara — här ska' ni få (Suom. Tulkaa tänne vaan — täällä saatte.) Minä säikähdin ; sillä puheesta, josta en mitään ymmärtänyt, kuulin vaan sanat: — här ska' ni få, lausuttavan erinomaisen uhkaavalla äänellä. Ja tuosta elämästä päättäen päätin minä näiden olevan niitä niinsanottuja katu-koiria, jotka nyt hirveästi uhotellen vaativat minulta noita kummallisia "härkä-kannuja", huutaen: "härk kannui poik", jonka minä hädissäni luulin aivan varmaan olevan saman kun: "härkä kannuja poika". Hevoset menivät menojaan ja minä kuormani perässä. Miehet tietysti jäivät paikalleen ja uhkauksen kauhu hälveni minultaki. Mutta sykkivällä sydämellä olin kuitenki peloissani, koska saattanee tulla samasta asiasta joku uusi ja ehkä vieläki kovempi vaatimus — ja mitä sitte teen?

Näin tulimme tervatarhalle. Täällä, kun kuormia juuri ruvettiin purkamaan, tuli luoksemme muuan herrasmainen mies ja lupasi tervoista 5 kopeekkaa enemmän kun se, joka tynnyrimme jo oli merkinnyt. Miehet lupasivat tervansa hänelle. Edelliset merkit raapittiin tynnyrien päästä pois ja kuormia ruvettiin purkamaan hänen määräämäänsä riviin. Samassa tuli paikalle se edellinenki ostaja ja nyt syntyi näiden kahden välillä kamala kinastus ja herjaus-haukunta ruotsiksi ja suomeksi, josta meidänki joukon miehet saivat osansa. Tämä kiistely meni aina pitemmälle ja pitemmälle niin, että miehet viimmein lupasivat kuormansa edelliselle. Kun toinen kiivaasti vastusteli, niin intaantui edellinen niin hirveästi, että veti vastustajaansa paksulla mittapuulla korvalliselle niin, että se tupertui maahan ja hädisteli vielä meidänki miehiä samalla kepillä uhotellen: »Här ska ni få" Minä taas jouduin härkä-kannuistani uuteen pulaan. Tästä menosta nousi tietysti hirveä melu ja väkeä kaikkialta haaroilta riensi paikalle, kuin vareksia haaskalle. Pyörtynyttä käännettiin, väännettiin ja tarkastettiin tuokio, kunnes se viimmein virkosi ja nousi seisomaan voihkuen ja uhaten vetää vastustajansa oikeuteen. En tiedä kuinka sitte lienee muuten käynyt, mutta lyöjä sai tervamme, kuten oli puhetki, ja lyöty lähti matkaansa yhä vieläki lailla uhotellen.

Tervat tarkastettiin ja me ajoimme kaupunkiin. Ilta hämärti jo jotakuinki kun me riensimme kaupungin kumisemaa toria ja katua ihmeen muhkeain rakennusten välitse maja-paikkaamme.[...]

Kaikki muut olivat jo ulkona asioillansa, kun minä aikojani heräsin. Tuokion aikaa istuin minä majatuvan rahilla odotellen, josko kukaan tulisi takaisin. Silloin tuli isäni ja muutamia muitaki miehiä tupaan. He olivat olleet ulkona hevosia hoitamassa sekä käyneet jo torilla ynnä muissa paikoissa katselemassa ja tilaamassa tarvittavia ostoksiaan. Rahoja ei oltu vielä saatu. - Hetkisen puhelivat miehet kaupungin hinnoista ja päättelivät mistä mitäki ostettaisiin. Näitä tuumaillessaan avasi isäni vakan kannen ja, käskein minua seuraansa, rupesi syömään. Syödessämme tuli taas ulkoa muutamia miehiä, jotka ilmottivat, että rahain saantiin oli käsketty. Atria päätettiin hätä hätää ja joukko, johon minunki käskettiin yhtyä, läksi rahain ja murusten saannille.

Kävimme yli pihan ja tulimme toimioon, jossa asiat olivat suoritettavat. Täällä istui muuan hieno herra, jota kumarrettiin ja puhuteltiin "handesmanniksi," "puukhollariksi," "komessoraadiksi," "asessooriksi," "roodmanniksi," "konsulliksi" ynnä muiksi, miksi kukin vaan taisi ja uskalsi. Tämä kaikki kävi joko pelosta tahi toivosta, että tuo arvoisa herra saataisiin todellaki maksamaan kuormista se hinta, joka eilen oli tuolla tervatarhan kiista-kentällä luvattu. Minä yksin seisoin ovipielessä sangen suijaa ja ääneti. — Liput, jotka oli tervatarhalla saatu, näytettiin tuolle kunnian herralle ja hän maksoiki joka miehelle kaikki aivan kiistelemättä. Tämä oli hyvä kyllä, mutta nyt alkoi kaupanpäällisten ja ryyppyjen kerjuu. Ryyppyjä ei jaeltu, vaan sen sijaan antoi herra miehille puolentuopin rommi-pullon ja käski heidän keskenään sopia siitä. Muiden murujen jako kävi säännöllisemmin. Meitä käskettiin kauppioon ja siellä nuoret leikilliset poi'at jakelivat pilkkaa puhuen meille kulleki pienen kartuusin, savi piipun, vähän rusinoita y. m. Jokainen kuormantuoja, olkoon suurempi tahi pienempi, sai yhtäpaljon.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Satunnainen sitaatti: häjyistä

Benni kääntyy äitinsä puoleen ja vaihtaa tapansa mukaan saksasta suomeen: "Mitä häjyt sitten tekivät?"

"Joivat paljon", on ensimmäinen asia, joka Eilalle tulee mieleen, "ja tappelivat ja riehuivat puukkojensa kanssa. He haastoivat riitaa ruotsinkielisten viranhaltijoiden ja varsinkin venäläisen esivallan kanssa." Ilmeisesti hän tahtoo olla lojaali esi-isilleen, koska kaunistelee sanojaan niin, että saa heidän rähinöintinsä kuullostamaan kansanmiesten normaalilta vapaudenkaipuulta. "Häjyt tunnettiin myös siitä, että he ilmestyivät kuokkavieraiksi perhejuhliin", Eila jatkaa pienen tauon jälkeen. "Ja sitten he tanssivat pöydillä ja tuoleilla ja ahmivat mahansa täyteen."

Dieter Hermann Schmitz: Täällä pohjoisnavan alla. Matkani saunankestäväksi suomalaiseksi

Toisenlaista häjyjen uustulkintaa edustaa Puhdin musiikkivideo Sipiläs, johon en edelleenkään ole kyllästynyt.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Lukemaan oppimista ja linkitettyä tutkimusta

Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut mitään. Tai en ainakaan muista kuulleeni: Iisakki Hoikka.

Hänen kuvansa ja esittelytekstinsä löytyi Kyläkirjaston kuvalehden numerosta 5/1883. Tämän peräpohjalaisen valtiopäivämiehen perustiedot löytyvät Wikipediastakin, joten lainaan Kuvalehdestä lukemisen kuvausta:

Lukutaito oli tämän kasvatuksen pääkeinoja; siispä jo lapsuudessa Iisakki mainittiin "kirjaniekaksi." Ensikerran kinkeriluvussa käydessään saikin poika lahjaksi Uuden testamentin, jota antaessa antaja, Kälviän nykyinen kirkkoherra L. M. Castrén oli lausunut: "Koska olen poikakummisi, ja koska olet hyvä lukemaan, annan sinulle elämäsi valoksi tämän kirjan, jonka kyllä tarvitset, sillä näytät aika veitikalta."
...
Itsellensä alkoi hän piirtää ensimäisiä kirjaimiaan, ja opetteli lu'un laskua kenenkään opettamatta. Lukemista tarjosi hänelle ensinnä hänen isänsä, sittemmin hänen, vuosien kuluessa yhä kasvava oma kirjastonsa, jota tutkiminen — historiaa — kirkon, ihmiskunnan, mutta erittäin Suomen historiaa, joka, Koskisen "Suomen kansan historian" mukaan, on hänellä aivan selvillä — ynnä maantiedettä, vaan varsinkin raamattua, uskonnollista ja Jumaluus-opillista kirjallisuutta — on hänen rakkain huvituksensa. Aikamme rientoja on hän niin ikään tarkkaavaisuudella seurannut. Jo 12 vanhana oli hänellä oma-tilaamansa Suometar ja Oulun Viikko-Sanomat; ja näissä näemme hänen jo 16:n vuotiaana kirjottavan paikkakuntansa tietoja.

Tuoretta tutkimusta vähän (?) samalta suunnalta:

maanantai 3. syyskuuta 2012

Ruokaraportti vuodelta 1732

Carl Linnaeus kirjasi paikallisista tavoista Vaasassa syyskuussa 1732:

"Hapansilakkaa riittää yksi tynnyrillinen. Siitä pidetään kahta vertaa enemmän kuin muulla tavalla säilötystä. Talonpoika varaa talouttaan varten suolasilakkaa 1/2 tynnyriä (taloudessa 12 henkeä), keittäen silakkaa nauriiden kera, mutta hapansilakkaa hän varaa 1 3/4 tynnyriä ja käyttää sen savustettuna, sallimatta sitä keitettävän tai paistettavan, koska sitä silloin kuluu enemmän."

"Kesällä syödään aamiaisen lisäksi kolme ateriaa. Silloin syödään aina päivälliseksi ja illalliseksi hapansilakkaa siten, että silakka (usein ruodittuna) pannaan leipäviipaleiden väliin ja purraan pala kerrallaan; sitten juodaan kermatonta piimää, toisinaan taas juustoviipale tai voileipää. Mutta lihaa ei silakan jälkeen. Ruoaksi kaalia, herneitä, nauriita (kaalia enimmäkseen sunnuntaisin), herneitä kerran viikossa; kun kaali puuttuu, kahdesti herneitä, naurista tavallisti joka aamu suolasilakan kera; nauriiden alkaessa keitossa kypsyä siihen lisätään silakat, jotta ne eivät keittyisi rikki, lisäksi vähän jauhoja, ja piimää ryypätään päälle. Illalla on aina ohrajauhopuuroa. Aamula ennen ulos lähtöä voita ja leipää tai juustoa ja leipää, mielen mukaan. Akanaleipää saa neljänneksen palan kerralla, täyttä leipää he eivät saa koskaan maistaa, sillä se varataan vieraille tai suuriin juhliin, muulloin uunileipää, paperinohutta, joka syödään 4-6 -kertaisena. Kellarissa on aina olutta (sitäpaitsi kaljaa) vieraan varalta. Kesällä juodaan aina piimää.

Talonpojilla voi olla vähän lehmän reittä, aivan hiukan lampaan lihaa, pari lapaa tai rintapaloja, muu myydään, joten on varsin vähän lihaa kaalin kera, enimmäkseen vain rasvaisia luita, jotka rikotaan. Mutta pikkukarjan, vuohien, sikojen ja lampaiden päät ja jalat kuivataan ja keitetään, maistuvat hyvältä hereniden kera, kunhan ne on ensin suolattu."

Lainaukset Kariston painoksesta 1993, s. 196-197. KB:n verkkosivuilla olevasta kirjasta Carl von Linnés ungdomsskrifter löytyy myös tekstiä Suomesta ja alla oleva symppis hevonen (s. 194).

Verkossa tietenkin muutakin Linnaeus-materiaalia

keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Pohjanmaan ihmeitä

En ole vieläkään käynyt katsomassa Härmää, minkä kunniaksi...

Stockholmskällanissa sekoillessani löytyi
Porträtt i halvfigur av den amerikanske skridskokungen Jackson Haines iförd pälsmössa och pälsbrämad jacka med medaljer på bröstet eli oikealla puolella komeileva mies. Hän oli syntynyt Amerikassa, mutta kuoli Suomen Kokkolassa 1875. Hänestä löytyy suomenkielinen wikipedia-sivu ja paljon muitakin kuvia.

Tähän yhteyteen sopisi muita Pohjanmaan ihmeitä, jos moisia sattuisi olemaan tallessa...

Upsalan yliopiston kirjastosta

Korkeimman oikeuden rakennukseen kuljetetuista materiaaleista oli juttua sanomalehdessä Inrikes tidningar 13.7.1778. Palkkeja ja puutavaraa upposi seiniin ja rakenteisiin. Jotain erinomaista oli myös Pyhäjoella, jonka selittämiseen uhrattiin vielä enemmän palstasenttimetrejä sanomalehdessä Inrikes tidningar 14.3.1791.

Jonkinasteinen ihme oli ilmeisesti Vähäkyrön kirkko, ainakin sille oli syytä uhrata suurin osa Inrikes Tidningar kansisivusta 13.12.1803:

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Asiallinen uusi sivusto ja muuta Pohjanmaalta

Viime viikolla julkistettiin Eteläpohjalaiset juuret -yhdistyksen uudet sivut. Kokonaisuus on helposti hahmottuva ja käytettävä. Ei ole lähdetty kikkailemaan. Nimihakemistoja olisi käytännöllisempi käyttää yhtenä kokonaisuutena kuin avata erillisiä tiedostoja, mutta pääasia on, että tiedot ovat saatavilla. Jopa yhdistyksen säännöt ja edut.

Valitettavasti minulla ei ole mitään tutkittavaa Etelä-Pohjanmaalla, jossa esi-isäni kävivät vain kääntymässä. Mutta sivustolta löytyy kyllä valtakunnallisestikin hyödyttävää kuten Sukututkimus-linkin jälkeisestä Arkistoja-linkki, josta aukeaa pidempi lista arkistoja kuin olen missään nähnyt. Ja sivuston uudistuminen sai Riikka Kalminkin pitäkästä aikaa bloginsa ääreen.

Mutta kun tuli Pohjanmaasta puhe, niin paljastan jälleen heikon maantieteen hallintani ja linkitän vähän sieltä päin...

SukuForumilla linkitettiin taannoin Järviseudun sanomien juttuun, jossa kerrotaan että "Evijärven sukututkijat ovat julkaisseet verkossa evijärveläisten talojen ja sukujen tutkimusta helpottavan taulukon." Löytynee täältä.

Aspergren, Hans Henric: Charta öfver Österbotn (177?)

Museoviraston kaupunkiarkeologian inventoineista löytyy muiden muassa Vaasa, Pietarsaari, Raahe ja Kristiinankaupunki.

Terwan Hinta Kaskön kaupungisa tänä Talwena tulewaan Kewään wuonna 1787
Raahen kartta 1850 Wikimediassa

Terhi Rautiainen: Kirjastolaitoksen vaiheita Kalajoella : Vuodet 1849-2009
Jukka Lehtilä: Vaivaishoidosta sosiaaliturvaan : Jämijärven huoltotoimen vaiheet 1850-luvulta 1950-luvulle
Paula Mäkelä: Lehtimäen kirkon historia : kustavilaisen ristikirkon perustaminen, arkkitehtuuri ja taide-esineistö
Johanna Pesiö: ENSIN OLI MERI : Raahen matkailun historia vuosina 1649 - 2009
Markku Ylätalo: Soinin Kukon- ja Liponkylien asutus vuosina 1567-1920
Heikki K. Lähde: Isojako ja Lieson uudisasutus

A. H. S.: Noitien vaino Pohjanmaalla 1500-luvulla
Eräs taikatutkinto Isonvihan ajoilta

Raukennustaiteen seuran jäsentiedotteessa 3–4:2004 mm. Marketta Kujala, Puu-Vaasan suojelu: VIII ja IX kaupunginosan tulevaisuus
Vanhoja kuvia Kälviältä

Samuli Paulaharju: Kuvauksia Hailuodosta (1914)

Pohjois-Pohjanmaan ympäristöhistoria

Alla Korsholman maatatalouskoulu lehden Land och Stad 11.6.1890 kannesta.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Sukututkimuksen tiirailua

Kun aikanaan katsoin DVD-levyiltä 4 kautta englantilaista sarjaa Who do you think you are? olin urakan lopussa valmis antamaan levyt eteenpäin. Jäivät hyllyyni vain siksi että olin maksanut niistä hieman liian paljon antaakseni vastikkeettomasti eteenpäin. Tämä osoittautui onnekkaaksi, sillä nyt alkuvuodesta katselin jaksoja uudelleen ihan mielelläni ja päätin sitten tilata vielä viidennen ja kuudennen kauden levyt.

Hotkin uudet jaksot vähän liian vauhdikkaasti (mutta katson ne varmasti vielä uudelleen). En enää hermostu siitä, ettei tutkimusprosessia näytetä realistisesti, mutta kiljuin kyllä muutaman kerran ruudulle "katso pölkkypää ensin kaikki väestönlaskennat ja lähde sitten vasta ajelulle!" Mutta rakentavat kommenttini olivat auttamatta myöhässä.

Yksi asia kiinnitti huomioni: arkistoissa sidotut kirjat laitettiin tyynyille, joka näytti erinomaisen järkevältä, vaikka jättikin tutkijan epäergonomiseen asentoon. Ainakin Kansallisarkistossa käytössä on puiset telineet, joilla helpotetaan tutkijan elämää, mutta ei välttämättä suojella sidosta?

Tällä kertaa tutkimuksissa löytyi joku maanomistajakin ja mailtaan siirrettyjä vuokraviljelijöitä, mutta edelleen minua ihmetyttää se, että maatalous on niin pienessä osassa jaksoissa. Yhdelläkään julkkiksella ei ole maanviljelijöitä juurissaan vai niitä ei pidetä mielenkiintoisina esittää? Hauskempaahan sitä tietenkin on katsoa, kun tyypille paljastetaan tv-kameran edessä, että hän polveutuu Britannian kuningashuoneesta. Vaikka sitten aviottoman lapsen kautta.

Yhteyttä suomalaiseen historiaan ja sukututkimukseen en löytänyt. Mutta opin yhden mielenkiintoisen, joskin surullisen, asian. Jos äidillä oli kuppa, raskaudet päättyivät usein keskenmenoon tai syntynyt lapsi kuoli hyvin pian. Aktiivisen (?) vaiheen jälkeen hän voi kuitenkin vielä synnyttää terveitä lapsia. Niinpä yhdessä jaksossa pääteltiin lapsisarjan pitkästä sarjasta kuolleita pienokaisia äidin sairaus.

Googletessani kuppa-sanalla löytyi ikävä tieto: "Alahärmässä sairas kupparieukko tartutti 1858 taudin noin 200 ihmiseen. Arveltiin, että tartunta johtui naisen tavasta puhdistaa välineensä syljellään."

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Rokotusta Espoossa 1797 ja Lohtajalla 15 vuotta aikaisemmin

Sanomalehti Inrikes tidningar raportoi 18.7.1798 Espoosta otteen edellisen marraskuun pitäjänkokouksen pöytäkirjasta. Pitäjän rahvaalta oli kysytty josko rokotus oli tunnettua ja käytettyä ja nämä vastasivat "ei". Säätyläiset kyllä olivat moista harrastaneet ja muistettiin Mäkkylän renkivoudin Anders Kämpen rokotuttaneen kolme lastansa.

Ilmeisesti kyse oli Anders Anderssonista, jolla rippikirjassa näkyy kaksi lasta. (Espoossa on oltu 1700-luvussa moderneja: rippikirjan kylät ovat, jokseenkin, aakkosjärjestyksessä.)

Lohtajalla puolestaan juhlittiin jo tammikuussa 1782 seurakunnan pappia Gustaf Johan Cajanusta, joka oli palkittu hopeisella muistorahalla rokotettuaan 102 lasta (Inrikes tidningar, 21.2.1782).

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Kuvaelma kansan elämästä

Kirrilä oli suora vastakohta Kolkkilalle sekä ulkonaisissa, että sisällisissä suhteissa. Kirri oli isältään perinyt talon velattomana ja vieläpä valmiita rahojakin. Kirrilän isäntäväki oli niin kitsasta ja visua laatua, että siinä oli työ, tuska, jos he raskivat oikeen syödään. Emäntä oli niin saita ja visu, ett'ei hän raskinut sormeaan nuolasta, kun hän maito-astioitaan kuoriessa sormellaan pyyhki viimeisiä päällisen hituleita kermapönttöön, vaan hänellä oli leipä-siivuja aina varalla, joihin hän pyyhki sormensa, sitten hän pirosteli hienoa suolaa tuon voiteluksensa päälle ja antoi ne sitten lapsillensa voileivän nimellä.
Isäntä taas oli niin saita, ett'ei hän koskaan olisi raskinut maksaa työmiehille palkkaa, jonka he kyllä olivat kovalla työnteollansa ansainneet. Jokaisen työmiehen palkan maksun aikana oli Kirrillä riitaa ja kinaa työmiestensä kanssa, ja kun hän lopen ei pääsnyt puuhun eikä pitkään, vaan hänen täytyi kun täytyikin maksaa tavallinen maassa kulkeva palkka, vannoi hän tavallisesti silloin, ett'ei hän kuuna herran valkeana ota enään työhönsä noin korkean palkan ottajaa. Tuon valansa vannoi hän joka työmiehelle, jolle hän vaan palkkaa maksoi, mutta tuo vala ei kumminkaan pitänyt paikkaansa, siitä pienestä ja yksinkertaisesta syystä, kun hän kumminkin tarvitsi työmiestä usein.Vaikka hänellä oli rahoja lainoissa, oli hänellä kuitenkin niin huonot ja ketuset talouden kapineet ja muut työkalut, että hän näytti paremmin köyhältä kuin rikkaalta eläjältä; hän näytti varojensa keskellä kärsivän puutosta. Hän selaili melkeen joka päivä velkakirjojansa ja laski lukua päässään, kuinka paljon ne kasvua tuottivat, ja tuossa joka-aikaisessa työssään oli hän niin varttunut rahojen kasvun laskuun, ett'ei sitä laskumiestä ollut, joka olisi hänen saanut penninkään häpeään.

Pietari Päivärinta:Naimisen juoruja

Ilmari Havun (Pietari Päivärinta, kirjallisuushistoriallinen tutkimus, 1921 s. 110-11) mukaan Päivärinta kuvasi edeltävässä tyttärensä appivanhempia. Feije ja Priita Maija Heikkilän vanhin poika Esa (s. 1850) oli jäänyt leskeksi. Tämä alkoi katsella Päivärinnan tytärtä Erikaa, mutta Feije laittoi vastaan, tyttö kun oli varaton. Feije Heikkilä ja Päivärinta olivat kerran asiasta jo tappelun partaalla, edellisellä asenaan hiilihanko ja jälkimmäisellä kirkonavain. Pari kuitenkin vihittiin kolmantena kuulutuspäivänä 27.2.1875.

Vähäkankaan sukuseuran taulun mukaan Esa oli syntynyt 19.12.1850 Ylivieskassa. Hiskissä hänen vanhempiensa nimet ovat muodossa "bds. Fredric Mattss. Heickilä" sekä "Britha Maria Andersdr."

perjantai 11. syyskuuta 2009

Nimiasiaa

Suometar julkaisi 3.3.1848 Viipurin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuosikertomuksen, johon sisältyi perustajajäsen Adam Vilken muistokirjoitus. Hän oli syntynyt Lappeella Lensulan kylässä Lensun talossa, vanhempinaan Juhana Kiiski ja Liisa. Muistokirjoituksen mukaan Adam oli opettajan ehdotuksesta vaihtanut talonpoikaisen sukunimen herraskaiseksi. Ja opettaja sai sen myös valita. "Tarkkaan nyt pojalta hänen kotinsa maanpaikkoja ja tiluksia sekä niiden nimiä ja näköä kuulustelevalle, pisti Lensulan kylän rajoilla olevan Vilkjärven nimi niin mieleiseksi korvillensa, että siitä pian katkaisi poika-huonolle uuden nimen, näin Vilken Kiiskistä tehden."

Että näin niitä nimiä tehtailtiin. Nimistä puheenollen...

Harma Järvisen lisensiaattitutkielma on Isoisältä pojalle, isoäidiltä tyttärelle. Suvun nimen antaminen ja nimenmääräytymistapa esikristilliseltä ajalta nykypäiviin.
Jaana Heinosen gradu on nimeltään "Nimi kertoo kaiken"Keskisuomalaisten henkilönnimiin liittyvät stereotypiat
Eija-Helena Kettunen on tutkinut Etunimiä ja nimikäytäntöä Joensuun ortodoksisessa seurakunnassa
Reetta Oksasen gradu on "Se nimen määrää kenen lapsi on"Sukujen etunimistä ja nimeämismalleista Pohjois-Savossa ja Pohjanmaalla 1700-luvun alusta 1900-luvun alkuun
Jaana Tokolan otsikko kuuluu Etunimi - merkki yhteisöllisyydestä vai yksilöllisyydestä? Etunimi maatalousväestön maailmankuvan ja perhekäsityksen heijastajana 1800-luvun Kalajoella

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Miten höyrylaivalla matkattiin ja maksettiin 1900-luvun alussa

Kuopion laivasataman tunnelmaa yllä Into Inhan valokuvana kirjasta Finland i bilder = Suomi kuvissa = La Finlande pittoresque (1896).

Kaapro Jääskeläinen eli August Bernhard Mäkelä kertoo (Iloisia juttuja III, 1908):

Oli ensimäisiä kesäkuun päiviä, ilma ukkosen sekainen, särmikkäitä pilviä kaikilla taivaan rannoilla. Mutta päivä paistoi vielä, ja paistoikin "imelästi", niinkuin Heikki sanoi. Jos minulla olisi ollut enemmän aikaa viipyä Kuopiossa, olisin odottanut vakavampaa matkasäätä, vaan nyt täytyi tyytyä tähän. Kello 3 menin laivarantaan ja etsein "Tähteä", niinkuin ne kolme kuningasta itäiseltä maalta. Kävin edestakasin satamalaiturin reunaa ja tarkastelin lähteviä laivoja, joilla kaikilla oli oma saattoväkensä. Mutta siellä oli vaan "Kainoja", "Neitiä", "Lempiä", "Sukkelia" ... ahaa, tuolla pilkistää "Tähti" toisen takaa. Niin, mutta meneppäs sinne! Siinä oli vesi välissä.

"On kierrettävä lammakon taite", kuulin jonkun sanovan.

Toisten laivain kello oli jo 3, koska alkoivat yksi toisensa perästä puikkia selälle, mutta onneksi seisoi "Tähti" paikallaan niin kauan, että ennätin kiertää "lammakon taite." Se näet kuuluu aina lähtevän muita jälemmä, että sitte saapi ajaa niiden sivu. Onhan se iso kunnia laivalle, ja ylpeältäpä se tuntuu matkustajastakin. Tuossa jäi jo "Sukkela", ja nyt jää "Lempi" ... ei, ei jäänyt; pääsi parahiksi kääntymään toiselle reitille.

Ähkäin puhkain kierretään Puijonnientä. Vesillä tuntuu sangen kylmältä. Järvi ei ole vielä ehtinyt lämmetä, kun niin äsken on päässyt jäävaipastaan. Tuuli puskee kohtivastaan, pitkin suurta selkää. Kiihtyy kiihtymistään. Vedenkalvo on ihan musta, hirveän vihaisen näköinen. Ukkonen jyrähtää kaukaa ja alkaa roiskuttaa sadetta. Mutta laivan kannelta ei kukaan lähde alas salonkiin. Uskollisesti vaan istuvat ja ottavat vettä niskaansa.

"Kun tulis antamaan piletit!" huokaa vieressäni istuja niin hartaasti, että se herätti uteliaisuuteni. "Mikäpä kiire sillä asialla on?" kysäsin. "Pääsis tästä paleltumasta", oli vastaus. Tarkemmin asiaa tutkittuani sain selville, että maksu Kuopiosta Tuovilanlahteen on kannella 1 mk. 25 p., etusalongissa 2 mk. ja peräsalongissa 2 mk. 50 p. -- ja että paikan määrääjänä on se, missä kippari pilettejä jakaissaan tapaa kunkin matkustajan. Sitte piletin saatua voi vapaasti oleskella missä tahansa.

Mutta tällä kertaa ei kippari ollenkaan ollut kiireinen piletin antoon. Näkyi olevan tulossa oikein ankara sadekuuro, ja hän luultavasti ajatteli, että se väkisin ajaa matkustajat salonkiin. Eikä hän siinä erehtynyt. Muutaman minutin kuluttua oltiin keskellä myrskyn myräkkää. Satoi ja tuuli kuin viimeistä päivää. Yksitellen painautuivat kansimatkustajat salonkiin. Ja kun siellä näytti olevan mahdollisimman suurin määrä väkeä, astui kippari pilettipönttöineen sisälle. Ainoastaan kaikkein urhoollisimmat olivat enää kannella. Minä heidän mukanaan jo iloitsin saaneeni urhoollisuuden palkinnon, 75 penniä säästettyä rahaa.

Ilomme oli kuitenkin ennenaikainen, sillä kippari oli meitä ovelampi. Salongista noustuaan hän keskeytti rahankannon eikä ollut millänsäkään meistä kannella olijoista. Kävi vaan tyynesti vääntämään peräsimen kehrää. Taisi olla tärkeä käänne tekeillä.

Tiesin, että ennen ensimäistä pysäyspaikkaa hänen täytyy ottaa raha, ja koetin kärsiä kuin mies. Mutta oli jo mennyt selkä selän perästä ja tullut salmi salmen jälestä, eikä mitään pysäyspaikkaa kuulunut. Kylmä kosteus kävi läpi luiden ja ytimien. En enää olisi kauan kestänyt tässä 75 pennin taistelussa. Sentähden päätin pikimältään pistäytyä salongissa, sillä aikaa kun kippari oli käänteen teossa. Ehkäpä sitte kestäisin, kun näin varkain saisin lisätyksi lämpövarojani.

Mutta tuskin olin ennättänyt tuntea salonkilämpimän hyväilevän ruumistani, ja hampaani vähä asettuneet loukkua lyömästä, kun näen edessäni kipparin kiertävän pilettisuikaletta salaperäisestä tötteröstään. Kenties oli hän jättänyt laivan keskelle käännettä tahi pannut täkkimiehen jatkamaan sitä manööveriä.

Silloin, ihan viime tingassa, vilahti mieleeni vielä yksi toivon kipinä.

"Myydäänkö pilettiä edestakasin?" kysyin. "Minä en muuta kuin käväsen Korkeallakoskella ja palaan aamulla Kuopioon. Eikö siitä saa alennusta?"

"Onkos herra _huvimatkailija_?"

"Kyllä -- kun vaan ilma myötenantaisi."

"Huvimatkailijoilta on maksu ainoastaan 2 mk. 50 p. edestakasin, salongissa."

Ja minä kun olin kannella värjötellyt turhanpäiten, kärsinyt kylmää ja ehkä ijäksi turmellut terveyteni! Samalla maksulla olisin saanut vapaasti oleskella salongissa. Viisaasti kyllä, ne eivät julkisuudessa ilmota mitään taksoistaan ja alennuksistaan. Sanomalehdistä olin nähnyt ainoastaan laivojen matkasuunnat ja lähtöajat. Mutta kaikesta muusta "antaa tietoja kippari aluksella."

Valkeakosken kotiseutuarkistosta, joka on linkitetty Pirkanmaan aluetietokantaan, löytyy höyrylaivakuvat: Höyrylaiva Wellamo, Höyrylaiva Wanaja, Höyrylaiva Urho , Höyrylaiva Pälkäne Valkeakosken kanavan rannassa , Höyrylaiva Luopioinen ja Höyrylaiva Into. Mikko Mankin gradu Näsijärven matkustajalaivaliikenteen kehitys ja laivayhtiöiden toiminta kansallisen liikennejärjestelmän murroksessa vuosina 1918–1939 liittynee myös aiheeseen jonkin verran.

Matkustusteemaa venyttääkseni, naapurimaan digitoidun kirjallisuuden joukosta löytyi teologian tohtori John Ternstedtin matkamuistoja Suomesta vuodelta 1900:
Stockholm-Mariehamn-Åbo
Ekenäs-Helsingfors
Borgå
Viborg-Villmanstrand-Imatra
Imatra
Sordavala och Valamo
Punkaharju-Nyslott-St. Mickel
Tavastehus-Alavo-Kuortane-Lappo-Nykarleby-Vasa-Hernosand.

perjantai 5. kesäkuuta 2009

Yöjalassa Pohjanmaalla ~1850 ja ~1920

Santeri Alkio aloittaa romaaninsa Puukkojunkkarit:

Kun Järvelän Santra rupesi ihmistelemään, s. o. pääsi ripille ja alkoi ottaa vastaan kosimatarjouksia, rupesi Järvelän kartanolla yöllisiin aikoihin olemaan oikein kansanvaellus. Santra makasi, yleisen tavan mukaan, ruokapuodin päällä lutissa. Pyhäöinä saapasteli noita hiukan luhistelevia lutinrappusia tusinoittain naimahaluisia nuoriamiehiä. Kun niitä toisinaan sattui kokoutumaan lutti ja lutineteinenkin täyteen ja toistensa poislähdön odottaminen alkoi käydä tuskalliseksi ja kiusaavaksi, tahtoivat puheet usein mennä ristiin, joita sitten käsikähmin koetettiin selvitellä. Nämä selvitysyritykset tavallisimmin päättyivät siihen, että yksittäin ja joukotellen kierieltiin alas jyrkistä rappusista. Asianomaisten luonnon sitkeydestä ja jäsenten kestävyydestä enimmäkseen riippui kamppailun jatkaminen rappusten alapäässä. Jos pihanurmikko osaisi kertoa, niin se varmaankin tietäisi jutella kymmenistä ruhjoutuneista käsivarsista, kylkiluista ja polvista, joita hammasta purren, ähkien ja valitellen on siinä yön pimeyden suojassa salaisuudessa tuskitellen hivelty. On siinä vertakin vuotanut, samalla tanterella. Niitä oli nuoriamiehiä, jotka lauantai-iltoina puukkojaan tahotessa kuvittelivat asetta tarvitsevansa juuri Järvelän lutin seutuvilla.

19:nnen vuosisadan keskipalkoilla, s. o. kertomuksemme aikoina, oli useassa Etelä-Pohjanmaan pitäjässä hyvin yleisenä tapana, että kun joku nuorimies oli saanut luvan laskeutua yöksi tytön viereen, saattoi toinen saapua aseilla varustettuna, särkeä ovet ja lukot, tulla sisään ja ryhtyä sitten makaavan kilpailijan kanssa julkiseen kaksintaisteluun. Se, joka jäi voittajaksi ja sai toverinsa nurinniskoin käpälämäkeen ajetuiksi, sille jäi kosijan oikeus sillä kertaa. Mutta Santra, joka kilpailun kestäessä oli alkanut hyvin tuntea oman arvonsa, oli melkein säännöllisesti ruvennut seuraamaan sitä tapaa, että hän tuontapaisten kahdenkeskisten kohtausten sattuessa useimmiten jätti huoneensa kamppailevien haltuun ja meni tupaan siksi kuin kumpikin oli mennyt tiehensä.

Nuorison mieliala oli sellainen, että pojat etsivät tyttöjen suosiota hurjailemalla, ja iso osa tytöistä piti poikain tavoista. Oli niitä tyttöjä, mutta useimmiten vähemmän huomatuita, jotka samoin kuin Santrakin osoittivat moittivansa poikain hurjia tapoja. Mutta kun Santra, joka juuri oli tullut useain tähtäämätauluksi, rupesi heti alussa tuollaista vakavuutta osoittamaan, niin pojat keskenänsä rupesivat arvelemaan, että eikö se liene körttiläinen.

Itä-suomalainen Hilja Valtonen oli vuosina 1920–1922 opettajana Karijoella. Hän käytti kokemuksiaan kirjoittaessaan esikoisromaaniaan Nuoren opettajattaren varaventtiili, joka sijoittuu Pohjanmaalle. Tarinan perusteella yöjalassa käytiin edelleen:

”Kattokaas, neiti, täälläpäin on sellaanen tapa, jotta nuoret miehet pruukaa tulla lauvantaiehtoosin flikkaan kans praataamahan” ... ”Eivät ne sentään tuntemattomia, reirut pojat. Ne jo jouki friiaavat, jotka praataamas käyvät. Se viimeöinen oli meirän Liisan friiari.”

Yöjalka siis kuten arvasinkin! Oikein ison talon tyttärihin! Pohjanmaalla näyttää olevan vieläkin yleistä yöjalassa käynti. Hiastamiseksi sanottu täkäläisellä hienolla sanalla. Ja äiti itse kertoo sen luonnollisena asiana! Eijaa, sieluni! Jos meikäläisen äitirouva olisi yllättänyt nuoren miehen iltapäivälläkin ja tavallisella asialla tytärpuolensa ja tyttärensä neitsytpyhäkössä, niin korppien ruoaksi se nuori mies olisi varmasti joutunut. Omaa kohtaloani en uskalla kuvitellakaan.

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Mestauksista

Urakoin rss-syötteestä löytyneet Vetenskapradio historia-ohjelmat läpi. Kymmeniä tunteja historiaa.

Yksi mielenkiintoisista pätkistä (090219) kertoi osteologin tutkimuksia skoonelaisen teloituspaikan hautojen luista. Teloitettuja ei haudattu siunattuun maahan vaan häpeänsä paikalle. Kirveellä saatettiin joutua lyömään useampia kertoja. Tutkija oli löytänyt pääkallon, josta näkyi, että iskut olivat osuneet kaulan sijasta pään taakse ja jopa suuhun. Yksi mestattu oli kuolemansa jälkeen paloiteltu viiteen osaan.

Näitä tuloksia on kirjoitettu tuoreeseen kirjaan Döden som straff, jota en suomalaista kirjastoista vielä löytänyt. Hannele Klemettilän kirja Keskiajan pyövelit käsittelee pääasiassa keskiaikaa ja Keski-Eurooppaa, mutta faktaruuduissa on tietoa suomalaispyövelien rikollistaustasta (s. 25), palkkioista (s. 29), epäonnistumisista (s. 35), työsarasta Turussa (s. 56-57), Suomen lainkäytöstä keskiajalla ja uudella ajalla (s. 67), rangaistuspaikoista (s. 78-79), vankiloista (s. 91), pyövelin elämästä uuden ajan alun Suomessa (s. 105).

Turun pyöveleistä 1600-luvulla kertoo perusteellisesti Veli-Pekka Toropaisen Genos-artikkeli Piilukirves ja hirsipuu. 1700-luvun pyöveleistä löytyy joitakin tietoja Pekka Kilpisen kirjassa Vakavasti otettavaa huuhaata. Kurkistuksia historiankirjoituksen marginaaliin ja rivinväleihin. Kilpinen mainitsee, että Turun, Tallinnan ja Viipurin pyövelinvirat olivat 1700-luvun alussa kaikki ilmeisesti saman suvun (Geidel, Keijdell, Keikeli) hallussa. Hänen tietääkseen Pohjanmaalla oli 1700- ja 1800-luvulla kaksi pyövelisukua.

Jokaiseen lääniin yritettiin 1700-luvulla saada oma pyöveli. Maaherran nimitys ei taannut ammattitaitoa. Helsingissä 1762 Bryngel Höck joutui iskemään seitsemän kertaa ennenkuin teloitus onnistui. (Les Lumieres –festivaalissa ei tämä puoli 1700-luvusta tule oikein esille.)

Pohjanmaan 1700-luvun pyöveleihin lukeutui Jakob Nyberg, joka syntyi Kalajoella vuonna 1752. Hän meni vuonna 1782 naimisiin isokyröläisen Liisa Jaakontytär Ala-Hurrilan kanssa. Kymmenen vuotta myöhemmin Jakob mainitaan ensimmäisen kerran kirkonkirjoissa pyövelinä.

Hänen seuraajakseen tuli Susanna-tyttären mies Juho Matinpoika Isonkyrön Orismalasta. Hän kuoli vuonna 1863, tittelinään ”entinen torppari”.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Aikamatka Härmään

Lapuan, Kauhavan, Ylihärmän ja Alihärmän museoiden yhteisiltä sivuilta löytyy artikkeliosiosta (valikko oikealla museoiden alapuolella) hyvää paikallishistoriallista tietoa. Innovatiivisempaa ja interaktivisempaa aineistoa löytyy Aarteenetsintä ja Härmänmaa 1891 -linkkien takaa.

Aarteenetsintä on sivuston sanoin:

Kulttuuriaarteiden etsintä on koko perheen retkeilypeli, jossa tutustutaan Härmänmaan historiaan ja kulttuuriin etsimällä vihjeiden perusteella maastoon piilotettuja kätköjä. Pelissä seikkaillaan Alahärmän, Kauhavan, Lapuan ja Ylihärmän alueilla. Pelin vihjeet voit tulostaa tältä sivulta joko paikallisella murteella tai yleiskielellä. Kulttuuriaarteiden etsintä -peli koostuu lyhyistä tarinoista, jotka kertovat paikkakuntien historiaan ja kulttuuriin liittyvistä paikoista. Pelin ideana on lähteä itse tutustumaan näihin paikkoihin ja etsimään jonnekin paikan lähistölle piilotettua kätköä. Tarinoissa on mukana johtolanka, jonka perusteella varsinaisen kätkön jäljille pääsee.

Härmänmaa 1891 taas tarjoaa tarinoita ja yksinkertaisia pelejä, jotka valottavat elämää maaseudulla. Esimerkiksi talven osuudessa saa kuljettaa piikaa pitkin pihamaata toteuttamassa emännän käskyjä.

(Alahärmäläisistä amerikanleskistä voi muuten lukea Heli Jokisen gradusta "Eihän semmosille reissuille heikompia astioita vierä")

lauantai 24. toukokuuta 2008

Se nimen määrää kenen lapsi on

Reetta Oksasen gradu Joensuun yliopistosta käsittelee sukujen etunimiä ja nimeämismalleja 1700-luvun alusta 1900-luvun alkuun. Tutkimuksen kohteet hän on valinnut
Iisalmen, Kiuruveden, Maaningan, Pielaveden sekä Vähänkyrön ja Laihian seurakunnista.

Analyysiä on tehty nimenomaan sukujen sisällä ja niinpä tutkimuksen liitteisiin sisältyy myös sukutauluja. Mukana ovat:

A OKSASEN SUKU IISALMEN MAASEURAKUNNASSA, KIURUVEDELLÄ,
PIELAVEDELLÄ JA MAANINGALLA

B FLYGAREN SUKU IISALMEN MAALAISKUNNASSA

C AUVISET IISALMEN MAALAISKUNNASSA JA KIURUVEDELLÄ

D SEPPÄLÄN SUKU VÄHÄNKYRÖN MERIKAARROSSA

E WIIKIN SUKU LAIHIAN PERÄLÄN KYLÄSSÄ

F SUORTIN SUKU LAIHIAN SUORTTILAN KYLÄSSÄ

G NASKALIN SUKUA LAIHIAN SUORTTILAN KYLÄSTÄ

H LYYSKIN/KUUSISTON/POTKAN SUKUA LAIHIALLA

perjantai 21. maaliskuuta 2008

Närpiöstä

Katselin eilen tuoree(hko)n kotimaisen filmin Colorado Avenue. Koko juttu oli tietysti fiktiota paikkakuntaa myöten, mutta ihan kivaa ajankuvaa 1900-luvun alusta siinä taas sai. Filmi perustuu Lars Sundin kirjoihin ja hän kertoo, että esikuvana on ollut Närpiön seutu. Mistä sain luontevan syyn (tai aasinsillan) etsiä Närpiön suku- ja paikallistutkimuslinkkejä.

Karl-Olof Reinlundin (joka aikanaan tutki puolestani omat, hennot Närpiöjuureni) sivuilta löytyy:

Etelä-Pohjanmaan sivustolta löytyy

Åbo Akademin Etnologisen instituutin digitoiduista aineistoista löytyy (syöttämällä vapaatekstihakusanaksi Närpes) karttapiirroksia vuosilta 1929-30.

Närpiön sukututkijat toimivat kotiseutuyhdistyksen jaostona.

(Pohjanmaasta yleisemmin kiinnostuneet voivat lukea verkosta Pohjanmaan museon julkaisun Tuhat vuotta Pohjanmaalla.)