Erik Kustaa Saarinen arkkiveisujen tekijänä ja kauppiaana

Satunnaisten sanomalehtitekstien jälkeen Erik Kustaa Saarinen ryhtyi tosissaan kirjoittajaksi vuoden 1883 paikkeilla. Helsingin Viikko-Sanomissa ilmestyi Pohjois-Hämeeseen sijoitettu alkuperäinen jatkokertomuksensa Rattilan Katrun kujeita. (23.02.1883 no 8, 02.03.1883 no 9, 09.03.1883 no 10, 16.03.1883 no 11, 22.03.1883 no 12, 30.03.1883 no 13, 06.04.1883 no 14, 20.04.1883 no 16, 04.05.1883 no 18, 11.05.1883 no 19, 29.06.1883 no 26, 10.08.1883 no 32, 17.08.1883 no 33). Sen lomassa samassa sanomalehdessä julkaistiin ainakin runot Keväällä (18.5.1883) ja Laulu juomareille (27.7.1883). 

Jälkimmäinen runo kannatti raittiutta, joten ei ole yllättävää löytää Saarinen vuoden lopussa Suomen raittiuden seuran asioitsijana (Suomen raittiuden seuran lehti (11/1883)). Tässä yhteydessä Saarista kutsutaan kauppiaaksi, mikä tarkoitti pysyvän liikkeen sijaan arkkiveisujen kauppaamista. Arvid Hultinin Helsingin yliopiston arkkikirjallisuudesta tekemässä luettelossa Saarisen tuotantoa  on vuodesta 1883 alkaen useilla sivuilla. Monessa runossa aineena on dramaattinen uutinen. (Saarisen arkkiviisuja käsitellään Antero Valtasaaren artikkelissa Piirteitä väkijuomien käyttöön liittyvistä suomalaisista arkkiveisuista ennen ehdottoman raittiuden liikettä. Alkoholikysymys 3/1933)

Saarinen ei täysin unohtanut sanomalehtiäkään. Kotkan Sanomat julkaisi runonsa Kesälaulu (2.7.1884), Heinäkuun 30 päivä 1887 (3.8.1887) ja Huhtikuun 1 päivänä (4.4.1888) sekä Matkamuistelmia (14.3.1888, 11.4.1888, 25.04.1888, 09.05.1888, 23.05.1888, 13.06.1888, 20.06.1888, 08.08.1888, 15.08.1888, 22.08.1888). Viimeksimainitusta löytyy muistelma syksyltä 1884:

Oli Lokakuun kovat myrskyt ja sateet riehuneet, meuruneet useita vuorokausia, että maantiet etenkin kyläsillä seuduilla olivat mitä kurjimmassa likaisuuden ja lokaisuuhen tilassa. Minä päätin siis lähteä sinne Venäjän rajamaille kaupoilleni näinä kuraisina aikoina, kun olin jo kyllästynyt Elimäen, Iitin ja valkealan rapasien kujien tarpomiseen ja varustinkin itselleni aika kopallisen kirjoja y. m. pientä kaupusta. Junassa menin sitten Säiniölle, johon päästyäni me nin kestikievariin noin kello puoli 8 i. p. Siinä ottelin minä pieniä voitleipiä ja pullon pari olutta, jonka tehtyä aloin astua laputtaa ruunun-sarkaa myöten kylään päin, pilkkosen pimeässä, — ja päästyäni noin 50-60 syltä kievarista, sain minä niskaani semmoisen lyönnin paukauksen, että olin suin päin kuperkeikkaa maantien ojassa. Samassa lensi lyöjä kymmenen kynnen kanssa kurkkuuni kiini, koetteli taskuni, poveni, ja tutki kaikki tarkoin josko minulla olisi ollut vieläkin jotain ottamista, kun oli jo saanut kaupattavat kirjani, rahani noin 8 m., jotka olivat väljillään housujeni taskussa, lakkini y. m. Kyllä koetin minäkin puolestani kopristaa häntä rokkatorvesta, mutta hän oli voimallisempi minua, hän voitti minut, vieden tavarani ja rahani, meni hän matkoihinsa. 

Minä jäin rapaan ryvetettynä, tyhjänä ja paljain päin seisomaan vaantielle. Sitten aloin koiveta kylää kohti ja tavoitin yöksi siihen taloon, joka melkeen likinnä oli, ja josta ensin tuli näkyi. Minä olin ravassa, kuin rypenyt sika, ilman lakitta ja muutoinkin hätähinen, kuin ajettu susi. Heti selitin asiani ja pyysin yösijaa. He tahtoivat, mistä olin ja onko minulla passia. Minä aloin sadatella kohtaloani ja semmoisia ihmisiä, joitten pariin olin joutunut. Talon miehet ottivat koreasti ajokäyden tuvan ovipielestä naulasta ja köyttivät sillä käteni ilman pitkittä puuhitta niin kirotun kovasti kiini selkäni taakse, etten niitä saanut hievahtamaan, en sinne enkä tänne. Toisen pään nuoraa he solmesivat tuvan orteen ja niin olin minä kytkettynä koko pitkäksi yöksi. Siinä makasin minä sen koko pitkän yön, kunnes aamu tuli ja toi armon. Minä pyysi aamulla päästämään käsiäni irti, ne kun olivat turvonneet karkean uuden köyden puristamina, se kun oli liikaa kiinteälle kiristetty. He laskivat minut irti. Minä otin pienen laatikon alushousujeni taskuista, jossa oli passini ja 2 viiden markan seteliä. Sitten näytin ja luin heille matkakirjani. Minä uhkasin heitä käyttää "laittomasta vangitsemisesta ruo'attoman pöydän ääressä". He pelkäsivät, sen näin minä selvästi; antoivat minulle kahvia ilman maksotta ja olivat ääneti kuin "puulla päähän lyödyt", ainoastaan hiljaa puhua söpöttäen naapurin miesten kanssa. — Minä tulin takasin asemalle ja Viipuriin. Köyttäjilleni annoin minä anteeksi, mutta ei sille kapakkaa pitävälle kestikievarille. Ne saatoin minä molemmat sakkoon, sekä entisen että silloisen kestikievarin — viinan ja oluen myömisestä.  

Hultinin listassa on Saarisen arkkipainatteita 1890-luvun lopulle asti, mutta sanomalehtitekstejään ei ole löytynyt.

Tuontia ja vientiä Suomen ja Ruotsin välillä 1813-1822

Koska rakastan tavaralistoja ja tietoja liikkumisesta, innostuin keskivertolukijaa enemmän Handels Tidningissä julkaistuista tilastoista. Läheskään kaikki niiden osat eivät löytyneet tekstihauilla, joten kokoamistyö on syytä laittaa talteen.

Vienti Suomesta Tukholmaan vuosina 1813-1815 lueteltiin tullinimikkeittäin numeroissa  5.1.1819, 8.1.1819, 12.1.1819, 15.1.1819 (vuonna 1813 karhuntaljoja 139), 19.1.1819, 22.1.1819, 26.1.1819 (lammasturkkien tuotanto/menekki laskeva: 643, 261, 130), 2.2.1819, 5.2.1819.

Yhteenveto viennistä Suomesta toisiin Ruotsin satamiin samoina vuosina oli laskettu yhteen ja vaati vähemmän tilaa numeroissa 23.3.1819 ja 2.4.1819. Lammasturkkeja tässä vain kuusi kappaletta.

Näkymä 1800-luvun alun Tukholmaan.
Kirjasta Stockholmsbilder från fem århundraden 1523–1923 (1923)

Vuoden 1817 viimeiseltä kvartaalilta löytyi numerosta 17.4.1818 osa listaa Tukholman meritullin kautta Suomeen menneestä tavarasta, mutta en paikantanut sen alkuosaa tai muuta vastaavaa.

Listaus toiseen suuntaan touko-kesäkuussa 1818 kulkeneesta tavarasta julkaistiin numerossa 3.11.1818. Yhteensä vuonna 1818 Tukholmaan tuli Suomesta 240 alusta, joiden lasteista esitettiin yhteenveto numerossa 15.1.1819. Kahdeksassa päälastina oli lasitavara ja 38 kuljetti matkustajia.

Vastaava listaus vuodelta 1819 kertoi 197 aluksen päälastin, joka 43 tapauksessa oli pelkkiä matkustajia (28.1.1820). Tavaraviennistä Suomesta Tukholmaan vuonna 1819 julkaistiin myös yksityiskohtaisempi tilasto numeroissa 12.1.1821 ja 16.1.1821. Erikseen esitettiin vienti Suomesta muihin Ruotsin satamiin numerossa 19.1.1821. Osa tavarasta, kuten kaviaari, oli tuotu Suomeen toisaalta ja useimmiten todennäköisesti Venäjältä.

Tukholmaa ei enää eritelty vuoden 1820 tilastoinnissa. Vienti Suomesta Ruotsiin lueteltiin numeroissa 8.1.1822 (A-I) ja 11.1.1822 (K-Å). Tuonti Ruotsista Suomeen numeroissa 15.1.1822 (A-F), 29.1.1822 (G-O), 1.2.1822 (P-S) ja 8.2.1822 (T-Ö). Karamelleja ei näy, mutta mukana on 40 poronkieltä. Erikseen kerrottiin numerossa 5.1.1821 Tukholmaan tulleen Suomesta 176 alusta vuonna 1820.

Lisäksi lehdessä alkoi Tukholman satamaliikenteen lähes ajantasainen raportointi, jossa Suomi oli eroteltu omaksi osiokseen. Laivoista selviää lähtösatama ja päälasti, joten lasitehtaiden kuljetukset erottuvat selvimmin.

Heinäkuu 1820 (22.8.1820 ), Elokuu 1820 (12.9.1820 ), Syyskuu 1820 (6.10.1820), Lokakuu 1820 (7.11.1820), Marraskuu 1820 (8.12.1820 )

Vastaavat listaukset jatkuivat seuraavina vuosina pienempinä paloina, joita en kaikkia viitsinyt hakea.

1.6.-15.6.1821 (26.6.1821), 18.6.-23.6.1821 (29.6.1821), 25.-27.6.1821 (6.7.1821), 9.-14.7.1821 (20.7.1821), 16.-20.7.1821 (31.7.1821), 1.-11.8.1821 (21.8.1821), 13.-18.8.1821 (24.8.1821), 20.-31.8.1821 (11.9.1821), 1.-8.9.1821 (18.9.1821), 16.-20.10.1821 (30.10.1821), 29.-31.10.1821 (16.11.1821), 1.-10.11.1821 (16.11.1821), 12.-17.11.1821 (27.11.1821), 19.-30.11.1821 (7.12.1821) 1.-8.12.1821 (14.12.1821)

22.-30.4.1822 (7.5.1822), 1.-11.5.1822 (17.5.1822), 13.-18.5.1822 (28.5.1822), 20.-25.5.1822 (7.6.1822), 1.-8.6.1822 (18.6.1822), 8.-13.7.1822 (23.7.1822), 19.-24.8.1822 (30.8.1822), 23.-26.9.1822 (4.10.1822), 28.-30.10.1822 (8.11.1822), 1.-7.12.1822 (13.12.1822)

Kauppalaivatilastoja 1796-1806

Yllänäkyvä tilasto alkuvuodesta 1805 Alicantessa käyneistä ruotsalaisista laivoista julkaistiin Handels Tidningissä 23.8.1805. Erilaisia katsauksia ulkomaisista satamista löytyy satunnaisesti, mutta Handels Tidning julkaisi 1800-luvun alkuvuosina myös järjestelmällisemmin tilastotietoa Ruotsin kaupunkien kauppalaivastoista. (*) Kaikki Suomen kaupungit eivät ole aina mukana, mutta tein koosteen omaksi opikseni.

Björneborg. 

• 1797: 12 fartyg om 538 läster med 116 sjömän. 
• 1798: 11 fartyg af 519 lästers drägtighet samt 86 sjömän. 
• 1799: 15 fartyg om 641 lästers samt 82 sjömän. 
• 1800: 19 fartyg om 822 läster och 84 sjömän. 
• 1801: Fartyg 19 / Lästetal 658 / Skeppare 22 / Sjömanskap 156. 
• 1804: Fartyg 16 / Lästetal 757. 
• 1805: Fartyg 15 / Lästetal 546.
• 1806: Fartyg 15 / Lästetal 716 3/4.

Borgo. 

• 1801: Fartyg 8 / Lästetal 534 / Skeppare 8 / Sjömanskap 59. 
• 1804: Fartyg 4 / Lästetal 546 1/6. 
• 1805: Fartyg 4 / Lästetal 634 1/2.
• 1806: Fartyg 5 / Lästetal 711.

Brahestad. 

• 1796: 7 fartyg om 620 1/2 läster med 88 sjömän. 
• 1797: 7 fartyg af 709 lästers drägt, med 81 sjömän. 
• 1798: 8 fartyg af 821 läster och 91 sjömän. 
• 1799: 7 fartyg om 664 läster och 74 sjömän. 
• 1800: 10 fartyg af 909 läster, med 58 sjömän. 
• 1801: Fartyg 7 / Lästetal 658 / Skeppare 7 / Sjömanskap 55. 
• 1804: Fartyg 6 / Lästetal 536 1/2. 
• 1805: Fartyg 4 / Lästetal 382 1/2.
• 1806: Fartyg 1 / Lästetal 76. (matkoilla olleita aluksia ei ilmoitettu)

Christinestad. 

• 1796: 1 fartyg om 51 läster samt 48 sjömän. 
• 1797: 4 fartyg om 175 läster och 52 sjömän. 
• 1798: 5 fartyg om 231 läster, och 58 sjömän. 
• 1799: 3 fartyg af 76 lästers drägt och sjömän. 
• 1800: 4 fartyg af 227 läster och 56 sjömän. 
• 1801: Fartyg 3 / Lästetal 182 / Skeppare 6 / Sjömanskap 70. 
• 1804: Fartyg 6 / Lästetal 364. 
• 1805: Fartyg 6 / Lästetal 368.
• 1806: Fartyg 7 / Lästetal 424.

Ekenäs. 

• 1796: 10 fartyg om 673 2/3 lästers drägt med 62 sjömän. 
• 1797: 11 fartyg, innehållande tillhopa 692 läster, och 68 sjömän. 
• 1798: 15 fartyg af 975 läster och 89 sjömän. 
• 1799: 10 fartyg af 589 läster och 65 sjömän. 
• 1800: 9 fartyg af 536 läster samt 57 sjömän. 
• 1801: Fartyg 9 / Lästetal 530 / Skeppare 9 / Sjömanskap 54. 
• 1804: Fartyg 8 / Lästetal 582. 
• 1805: Fartyg 9 / Lästetal 646.
• 1806: Fartyg 7 / Lästetal 494 1/4.

Gamla Carleby. 

• 1796: 13 fartyg af 1630 2/3 lästers drägtighet och 156 sjömän. 
• 1797: 15 fartyg om 1519 lästers drägtighet och 194 sjömän. 
• 1798: 13 fartyg af 1487 lästers drägtighet samt 144 sjömän. 
• 1799: 17 fartyg om 1804 läster med 201 sjömän. 
• 1800: 16 fartyg af 1706 lästers drägtighet samt 204 sjömän.
• 1801: Fartyg 19 / Lästetal 2288 / Skeppare 20 / Sjömanskap 211. 
• 1804: Fartyg 23 / Lästetal 2282. 
• 1805: Fartyg 24 / Lästetal 2163.
• 1806: Fartyg 19 / Lästetal 1806 1/4.

Helsingfors. 

• 1796: 17 fartyg, innehållande tillsammans 1255 7/10 läster, med 176 sjömän. 
• 1797: 21 fartyg af 1442 lästers drägt och 144 sjömän. 
• 1798: 20 fartyg om 1520 läster och 200 sjömän. 
• 1800: 25 fartyg om 1817 lästers drägtighet, med 245 sjömän. 
• 1801: Fartyg / Lästetal / Skeppare / Sjömanskap. 
• 1804: Fartyg 25 / Lästetal 2545. 
• 1805: Fartyg 25 / Lästetal 2742 1/4.
• 1806: Fartyg 26 / Lästetal 2988.

Jakobstad. 

• 1796: 13 fartyg om 940 läster och 100 sjömän. 
• 1797: 14 fartyg om 1168 läster samt 128 sjömän. 
• 1798: 8 fartyg, innehållande tillsammans 609 läster samt 129 sjömän. 
• 1799: 12 fartyg om 892 läster samt 176 sjömän. 
• 1800: 22 fartyg om 1831 läster och 224 sjömän. 
• 1801: Fartyg 17 / Lästetal 1479 / Skeppare 23 / Sjömanskap 198. 
• 1804: Fartyg 19 / Lästetal 1610. 
• 1805: Fartyg 16/ Lästetal 1324 1/2.
• 1806: Fartyg 11 / Lästetal 923.

Kaskö. 

• 1796: 3 fartyg tillhopa af 318 1/2 läster jemte 23 sjömän. 
• 1797: 4 fartyg om 369 läster, med 30 sjömän. 
• 1798: 4 fartyg af 369 läster och 34 sjömän. 
• 1799: 4 fartyg, hållande tillsammans 366 läster, med 35 sjömän. 
• 1800: 2 fartyg om 262 läster och 30 sjömän. 
• 1801: Fartyg 3 / Lästetal 315 / Skeppare - / Sjömanskap 25. 
• 1804: Fartyg 2 / Lästetal 151. 
• 1805: Fartyg 1 / Lästetal 102 1/2.

Lovisa. 

• 1796: 5 fartyg om 1102 läster, 168 matroser.  
• 1797: 6 fartyg om 1180 läster och 136 sjömän. 
• 1798: 6 fartyg om 1133 läster med 157 sjömän. 
• 1799: 9 fartyg af 1708 läster och 184 sjömän. 
• 1800: 11 fartyg om 1916 läster, med 185 sjömän. 
• 1801: Fartyg 11 / Lästetal 2039 / Skeppare 12 / Sjömanskap 185. 
• 1806: Fartyg 10 / Lästetal 1263.

Ny-Karleby. 

• 1800: ingen utrikes sjöfart. 
• 1801: ingen utrikes sjöfart. 
• 1804: Fartyg 2 / Lästetal 167.
• 1806: Fartyg 3 / Lästetal 315 1/4.

Torneå. 

• 1796: -- 15 sjömän. 
• 1797: -- 17 sjömän. 
• 1798:  -- 19 sjömän. 
• 1799:  -- 17 sjömän. 
• 1800: 2 fartyg om 133 läster och sjömän. 
• 1801: Fartyg 2 / Lästetal 164 / Skeppare 2 / Sjömanskap 29. 
• 1804: Fartyg 4 / Lästetal 490. 
• 1805: Fartyg 4 / Lästetal 490 3/4.
• 1806: Fartyg 3 / Lästetal 485.

Uleåborg. 

• 1796: 6 fartyg af 474 lästers drägt med 110 sjömän. 
• 1797: 5 fartyg om en sammanräknad drägtighet af 563 läster, 150 sjömän. 
• 1798: 8 fartyg om en sammanräknad drägt 845 läster, med 137 sjömän. 
• 1799: 9 fartyg tillhopa af 1105 lästers drägtighet och 224 sjömän. 
• 1800: 11 fartyg om 1348 läster och 245 sjömän. 
• 1801: Fartyg 12 / Lästetal 1497 / Skeppare 12 / Sjömanskap 212. 
• 1804: Fartyg 5 / Lästetal 684 1/2. 
• 1805: Fartyg 5 / Lästetal 736.
• 1806: Fartyg 3 / Lästetal 408.

Wasa. 

• 1796: 6 fartyg om 818 läster och 101 sjömän. 
• 1797: 6 fartyg om 878 läster samt 102 sjömän. 
• 1798: 7 fartyg af en sammanräknad drägtighet af 908 läster med 119 sjömän. 
• 1799: 10 fartyg, inalles af 1033 lästers drägtighet, med 118 sjömän. 
• 1800: 9 fartyg om 1014 lästers drägtighet, med 66 sjömän. 
• 1801: Fartyg 9 / Lästetal 1169 / Skeppare 10 / Sjömanskap 83. 
• 1804: Fartyg 8 / Lästetal 1090 5/6. 
• 1805: Fartyg 11 / Lästetal 1319 1/3.
• 1806: Fartyg 9 / Lästetal 1029.

Åbo. 

• 1796: 18 fartyg om 2663 läster samt 427 sjömän. 
• 1797: 19 fartyg, innehållande 2423 läster, och 468 sjömän. 
• 1798: 19 fartyg af 2735 läster, med 399 sjömän. 
• 1799: 16 fartyg om 1922 lästers drägt samt 456 sjömän. 
• 1800: 16 fartyg af 2140 läster samt 449 sjömän. 
• 1801: Fartyg 15 / Lästetal 1815 / Skeppare 23 / Sjömanskap 318. 
• 1804: Fartyg 17 / Lästetal 2305. 
• 1805: Fartyg 15 / Lästetal 2301.
• 1806: Fartyg 17 / Lästetal 2527.

(*)

• Om Swenska Coopvaerdi-farten på utrikes orter. Handels Tidning 16.4. 1802 & 20.4.1802
• Summarisk förteckning öfwer nedannämde Swenska Städers Kofferdi-fartyg och Sjömanskap för år 1799. Handels Tidning 22.2.1803.
• Summarisk förteckning öfwer nedannämde Swenska Städers Kofferdi-fartyg och Sjömanskap för år 1800. Handels Tidning 12.6.1804.
• Summarisk förteckning öfwer nedannämde Swenska Städers Kofferdi-fartyg och Sjömanskap för år 1801. Handels Tidning 15.6.1804.
• Summarisk förteckning öfwer nedannämde Swenska Städers Kofferdi-fartyg  för år 1804. Handels Tidning 24.12.1805.
• Summarisk förteckning öfwer nedannämde Swenska Städers Kofferdi-fartyg för år 1805. Handels Tidning 17.6.1806.
• Summarisk förteckning öfwer nedannämde Swenska Städers Kofferdi-fartyg för år 1806. Handels Tidning 19.6.1807.

Kauppatavaratilanne Suomen kaupungeissa talvella 1809-1810

Heinolasta raportoitiin 20.11.1809 lähiseutujen hyvästä sadosta, erityisesti tämä koski ruista, ohraa ja kauraa. Rauhan jälkeen suolasta ei ollut enää pulaa, mutta myytävänä ei ollut tarpeeksi silliä, silakkaa, kuivattua haukea, kapaturskaa, sokeria, hummereita ja posliinitavaraa .(Handels Tidning 22.12.1809)

Naantalissa oli 3.1.1810 meri auki. Tukholmaan olisi voinut lähteä viemään polttopuita, silakkaa, sianlihaa, talia, humalaa, pellavaisia ja puuvillaisia sukkia, vuorikangasta (? foderwäf), tuohta, lehmänvuotia, kuusenkaarnaa yms., ellei olisi pelätty jään ilmaantumista. Kaupungin porvarit olivat käyneet Tampereen markkinoilla toiveenaan elintarvikkeiden osto, mutta niitä oli vähän tarjolla ja porvarit Porista, Turusta ja Uudestakaupungista olivat samoissa aikeissa. Naantalissa oli kysyntää enemmän kuin tarjontaa sillistä, sokerista, punaviinistä, kapaturskasta, vehnäjauhoista, puuvillasta, "Hollannin langasta", tupakasta ja väriaineista. (Handels Tidning 26.1.1810)

Uudessakaupungissa kaupankäynti oli 2.1.1810 pysähtynyt. Leudon talven takia maaseudulta ei päästy rekikyydeillä tuomaan tavaraa kaupunkiin. Siellä oli pula elintarvikkeista, mutta myytävänä oli vielä sianlihaa, vuohenlihaa (Bock-kött), silakkaa, lahnaa, traania, lehmänvuotia ja villaa. Erityisesti kaupunkiin haluttiin ostaa vehnäjauhoja, sokeria, ruokaöljyä, etikkaa ja tupakkaa. (Handels Tidning 26.1.1810)

Mikkelistä oli 24.2.1810 lähdössä suuria lasteja viljaa Loviisaan ja Porvooseen. Myytävänä olisi ollut myös turkiksia, karhuntaljoja, turkkeja (tulupper), talia, vahakynttilöitä, kaviaaria, kalaliimaa (husbloss) ja hamppua. Myytäväksi olisi puolestaan mielellään saatu lisää arrakia, sitruunamehua, suklaata, kanelia, soijaa, nuuskaa, merenvahapiippuja, villakarstoja, pelikortteja (? kort), posliinitavaraa, hienoja hattuja, kampalankaisia sukkia, silkkihuiveja, värjäysaineita ja puutarhasiemeniä. (Handels Tidning 23.3.1810)

Kajaanissa oli markkinat 26.2.1810. Kaupaksi kävi erityisesti terva, kimprööki, höyhenet, porontaljat sekä suden-, ketun- ja jäniksennahat. Ostajina olivat ensisijaisesti Oulun kauppiaat. Epätavallista oli Arkangelin kauppiaiden saapuminen markkinoille. He ostivat keltaista, vihreää ja valkoista kangasta, silkkitavaraa, värjäysaineita (Indigo, Cochenille, Orleana) ja taoksia (? poleradt Smide). Tarjolla oli myös suolaa, kaikenlaista rautatavaraa (allt slags Jernsmide), patoja, värjäysaineita ja kalaa, mutta hinnat olivat korkeita, sillä kulkuyhteyksien vuoksi tavaran tuonti kaupunkiin oli mahdollista vain talvisin. (Handels Tidning 23.3.1810)

Hämeenlinnassa oli 4.3.1810 varastoissa tarpeeksi viljaa, kuminaa, pellavaa, hamppua, tattariryynejä ja paloviinaa. Kahvista oli suorastaan ylitarjontaa. Pulaa oli kuitenkin elintarvikkeista, mitä selitettiin sillä, ettei edellisenä vuonna ollut/kerätty tarpeeksi ruokaa karjalle. Kysyntää oli myös univormukankaalle, värjäysaineille, puuterille, lakalle, kirjoituspaperille, viinille, rommille, tupakalle, nuuskalle, puutarhasiemenille, läkkitavaroille ja villakarstoille. (Handels Tidning 23.3.1810)

Tammisaaresta kerrottiin 12.3.1810, ettei voita ollut paljoa tarjolla Keuruulla ja Lohjassa pidetyillä markkinoilla. Puutetta oli vehnäjauhoista, arrakista, nuuskasta, suklaasta, siirapista, puuvillasta, indigosta, silkkihuiveista sekä kupari-, tina- ja läkkitavarasta. (Handels Tidning 24.4.1810)

Pietarsaaressa oli 14.3.1810 myytäväksi pikeä, tervaa, kimröökiä, lankkuja, käsipaakoja (handspakar) ja jotain elintarvikkeita. Puutetta oli maltaista, vehnäjauhosta, riisiryyneistä, rusinoista, ruokaöljystä, arrakista, nuuskasta, värjäysaineista (indigo, bresilja), tankoteräksestä (?bunkstål), padoista, silkki- ja puuvillahuiveista, mustasta kankaasta (tarkemmin Halfkläde), pienistä peileistä, kirjoituspaperista, lakasta, puutarhasiemenistä, hylkeennahkasta ja posliinista. (Handels Tidning 24.4.1810)

Tampereella 17.3.1810 oli kahvia ja puuterisokeria, mutta pula muusta vastaavasta. Myytävänä oli kuitenkin viljaa, kuminaa, perunoita, humalaa, kampalankaisia kudonnaisia ja lampaanlihaa. Voita oli myyty korkealla hinnalla Turun ja Porin kauppiaille. Talvi ei ollut jäänyt leudoksi vaan Tampereella oli koettu helmikuun lopulla 29-30 asteen pakkaset. (Handels Tidning 24.4.1810)

Heinolassa todettiin 3.4.1810, että kaupungin läpi/ohi kulki päivittäin kohti Turkua hamppua, taljoja, talia, sianharjaksia, jouhia, saippuaa, vahakynttilöitä sekä hirssi- ja tattariryynejä. Helsingistä äskettäin tulleet olivat kertoneet, että siellä oli pulaa sillistä, sokerista ja tupakasta, (Handels Tidning 18.5.1810)

Raumalla toivottiin 11.4.1810 meren aukeamista kuun loppuun mennessä. Laivakuljetukseen oli tarjolla lautoja, koivuista polttopuuta, elintarvikkeita, humalaa yms. Kaupungissa puolestaan kävisi kaupaksi suola, maltaat, silli, vehnäjauho, univormukangas, "Hollannin lanka", ompelusilkki, kirjoituspaperi ja puutarhasiemenet. (Handels Tidning 18.5.1810)

Kauppiaiden ja käsityöläisten määrä Suomen (Ruotsiin kuuluneissa) kaupungeissa 1801-1805

Tukholmassa ilmestynyt Handels Tidning julkaisi 30.3. ja 2.4.1802 listan Ruotsin kaupunkien kauppiaiden ja käsityöläisten määrästä vuonna 1801. Lähteenä olivat maistraattien kauppakollegioon lähettämät tilastot ("Utdrag ur de till Kongl. Kommerse-Collegium af Magistraterne insända Tabeller"), mutta joukosta puuttuu useita Suomen kaupunkeja, kuten esimerkiksi Helsinki ja Porvoo.

• Björneborg: 11 Bodhandlande, 9 andra Handlande, 82 Borgare, 76 Handtwerckare
• Brahestad: Handlande 35, Handtwerkare 17 med 15 Gesäller och 7 Lärlingar
• Cajana: 2 Handlande, och 8 Handtwerkare
• Cristinestad: 32 Handlande, 27 Handtwerkare med 2 Gesäller och 2 Lärlingar
• Ekenäs: 6 Handlande och 5 Bodswenner, 55 Handtwerkare med 11 Gesäller och 28 Lärlingar
• Gamla Carleby: tillsammans 85 Handlande och Handtwerkare, 19 arbets och Förwars-karlar samt 237 Sjömän
• Jakobstad: 29 Handlande, 38 Handtwerkare, 15 Gesäller och 7 Lärlingar
• Kaskö: 7 Handlande, 14 Handtwerkare och 1 Lärlinge
• Lovisa: 17 Handlande, 51 Handtwerkare med 23 Gesäller och 47 Lärgossar
• Nystad: 106 Borgare, 9 Borgare Enkor, 2 Kryddkrämare, 25 diverse Handtwerkare
• Wasa: 23 Handlande och 86 Handtwerkare med 36 Gesäller och 47 Lärgossar
• Åbo: 41 Handlande, 202 Handtwerkare med 315 Gesäller och 294 Lärlingar 

Myös vuoden 1802 tiedot julkaistiin epätäydellisinä, mutta eritellen erilaiset käsityöläiset:

• Handels Tidning 30.8.1803 (69): Borgo, Brahestad, Cajana, Christinestad
• Handels Tidning 2.9.1803 (70): Ekenäs, Gamla Carleby
• Handels Tidning 6.9.1803 (71): Jakobstad, Kaskö
• Handels Tidning 9.9.1803 (72): Lovisa
• Handels Tidning 13.9.1803 (73): Uleåborg, Wasa
• Handels Tidning 16.9.1803 (74): Åbo

Vuodesta 1803 ei julkaistu yhdenkään B:llä alkavan kaupungin tilastoja

• Handels Tidning 19.10.1804 (84): Cajana, Christinestad
• Handels Tidning 23.10.1804 (85): Jakobstad, Kaskö, 
• Handels Tidning 26.10.1804 (86): Ny Carleby, Nådendal
• Handels Tidning 30.10.1804 (87): Wasa
• Handels Tidning 2.11.1804 (88): Uleåborg, Åbo

Vuoden 1804 tilastoja julkaistiin entistä useammasta kaupungista, mutta ei edelleenkään Helsingistä.

• Handels Tidning 23.8.1805 (68):
• Handels Tidning 30.8.1805 (70): Brahestad
• Handels Tidning 13.9.1805 (74): Björneborg, Borgo
• Handels Tidning 20.9.1805 (76):
• Handels Tidning 24.9.1805 (77):
• Handels Tidning 27.9.1805 (78): Ekenäs, Gamla Karleby
• Handels Tidning 1.10.1805 (79):
• Handels Tidning 4.10.1805 (80): Jakobstad, Kaskö
• Handels Tidning 8.10.1805 (81): 
• Handels Tidning 11.10.1805 (82): Ny Carleby, 
• Handels Tidning 22.11.1805 (94):
• Handels Tidning 26.11.1805 (95): Wasa, Åbo

Vasta vuoden 1805 tilastoissa on mukana Helsinki:

• Handels Tidning 2.9.1806 (N:o 70): Björneborg, Borgo, Brahestad, Cajana, 
• Handels Tidning 5.9.1806 (N:o 71): Christinaestad, Ekenäs
• Handels Tidning 9.9.1806 (N:o 72): 
• Handels Tidning 12.9.1806 (N:o 73): Gamla Carleby, Helsingfors
• Handels Tidning 14.10.1806 (N:o 81): Jacobstad, Kaskö, 
• Handels Tidning 14.10.1806 (N:o 82):
• Handels Tidning 17.10.1806 (N:o 83): Lovisa
• Handels Tidning 31.10.1806 (N:o 87): Ny-Carleby, Nystad
• Handels Tidning 7.11.1806 (N:o 89): Nådendal, Raumo
• Handels Tidning 18.11.1806 (N:o 92):
• Handels Tidning 28.11.1806 (N:o 95):
• Handels Tidning 12.12.1806 (N:o 99):

Muistelma Petter Lyytikäisestä

Kauppias Petter Lyytikäisellä (6.6.1828-9.5.1914) on Wikipedia-sivu ja siinä on mainittu elämäkertakin, mutta - kumminkin - lehdessä Kauppias. Suomen vähittäiskauppiasliiton äänenkannattaja 6/1921 julkaistun komean valokuvan kunniaksi lainaan saman lehden juttua, jonka kirjoitti R. J. Kiuruvedeltä.

Petter Lyytikäisen vaikutus Savon maakauppaan on aivan erikoislaatuinen ja omintakeinen, kerrassaan hämmästyttävä, kun tietää, että hän ei ollut edes kirjoitustaitoinen. Tokkohan lienee koskaan yrittänytkään kirjoittaa muuta kuin nimensä. Lukutaidonkin kanssa oli niin ja näin.

Petter Lyytikäisen mainitaan aloittaneen liikeuransa kulkemalla talosta taloon ostaen voita, punniten sen siihen aikaan käytetyillä puupuntareilla. Pysyväisen kaupan kerrotaan hänen avanneen myymällä pienestä puukaapista kaikellaista rihkamaa. Vuonna 1869 anoi hän jo maakauppalupaa Pyhäjärvelle O. L. Senaikaiselta maakauppiaalta vaadittiin kirjoitus-, luku- ja luvunlaskutaito. Miten lienee ukko näistä vaatimuksista suoriutunut, on tuntematonta, mutta luvan hän sai. Kun kuvernööri kysyi asiassa seurakuntalaisten mielipidettä, oli tulos, että »muutamat myönsivät, muutamat panivat osiksi vastaan». Vastaanpanijat eivät kuitenkaan kuvernöörin mielestä tuoneet syitänsä julki sellaisessa muodossa, että niiden nojalla ei anomusta voitaisi hyväksyä. Ja niin sai Lyytikäinen kauppaluvan. 

Tähän aikaan hän asui jo omistamallaan Saarelan tilalla Pielaveden pitäjässä. Sen jälkeen perusti hän vielä kolme maakauppaa ja jokaisen kaupan yhteyteen meijerin. Kaikki nämä kaupat ja kaksi meijeriä ovat vieläkin olemassa. Samoin toimii vielä hänen Kuopioon perustamansa maalaistavaroiden tukkuliike. Pesän nykyisenä johtajana toimii hänen poikansa, filosofian maisteri J. Lyytikäinen. Hänkin on jo ikämies. Suostuessaan pyyntööni saada julkaista isänsä kuva tässä lehdessä, sanoi maisteri: »Hän oli topra mies, meistä pojista ei tullutkaan mitään.» Poikia elää nykyään kaksi, toinen on tuomari ja toinen tämä mainittu, nykyinen liikkeen johtaja.

Petter Lyytikäisen toiminnasta ja elämäntavoista on enemmän kaskuja kuin kenestäkään toisesta maakauppiaasta koko maassa. Niitä kertovat monet Savon nykyiset maakauppiaat, jotka ovat hänen koulutuksensa saaneet.

Kun Lyytikäinen otti palvelukseensa kauppa-apulaisen, oli koeaikaa kaksi kuukautta. Tällä ajalla ei uusi tulokas vielä syönytkään vakinaisen väen kanssa. Sitten kun koe oli suoritettu ja uusi tulokas hyväksytty, tehtiin 4 vuoden oppilas-sitoumus tarkkoine määräyksineen. Ja määräykset eivät jääneet vain paperille, ne oli puustavilleen täytettävä. Nuoremman oppilaan oli esim. joka ilta »petattava» ukon sänky, luettava iltarukous, siistittävä tarpeen tullen ukon kynnet, vieläpä, kun ukon selkää kutisi, hangattava sitäkin ja leikattava aika ajoin karvat pois ukon korvista. Tästä näkee, että Lyytikäisen laki oli toisellainen kuin nykyinen liikeapulaislaki. Sivukauppojen hoitajain kontrahdissakin oli vielä ensimmäisenä pykälänä: »Täten sitoudun olemaan isännälleni kuuliainen.» Samoin oli sitouduttava olemaan tekemättä pyhänä kauppaa ja »hoitamaan liikettä voittoatuottavasti».

Tavallisina iltoina riitti se, kun luettiin ukolle iltarukoukset, mutta joka sunnuntaiaamu hän piti yhteisen jumalanpalveluksen, jossa jokainen luki vuoronsa perään, ja sitten ukko vielä kyseli luetun sisällön. Tästä hartaushetkestä ei saanut kukaan perheenjäsen olla poissa. Eivät tuomarit eivätkä maisteritkaan. Sattui kerran niin, että kun nykyinen liikkeen johtaja, jo maisterina ollessaan, ei kerran käsittänyt ukon kysymystä ja vastaus jäi saamatta, antoi ukko hartaushetken loputtua ankarat muistutukset. Häntä oli kuin vanhaa patriarkkaa kaikkien poikkeuksetta toteltava sekä yksityisessä elämässään että liikkeen hoidossa. 

Erään rengin kontrahdissa oli m. m. 1 markan sakko, jos hän mene aidan yli eikä kierrä portista. Samoin toisella rengillä 1: 25 p. sakko, jos ukko näki hänen pitävän lakkia päässään kallellaan. Kynnykselle ei saanut astua kukaan, aina oli astuttava yli. — Nämä esimerkit osoittavat hänen ankaraa kasvatusperiaatettaan. 

Liikkeen hoidossa myöskin oli toteltava empimättä häntä. Eräs kauppias meni kerran myymään hänelle parkkia. Ukko kysyi parkkien hintaa. Kauppias sanoi, että maisteri lupasi sen ja sen. Ukko kivahti: »Mikä se on se maisteri? Minä tässä olen ainoa oppinut mies.» 

Eräs kauppias joka vasta viime syksynä luopui toiminimen palveluksesta ja perusti oman liikkeen, kertoi että hänet oli maisteri Lyytikäinen ottanut palvelukseen Kuopion liikkeeseen. Kun ukko sitten tuli Kuopiossa käymään, kutsui hän uuden tulokkaan puheelleen ja kysyi: »Tunnetko sinä minua.» Poika sanoi: »Kyllä minä kauppiaan tunnen.» »Minä olen se pahankurinen Lyytikäinen, josta olet kuullut puhuttavan». Muuta asiaa ei ukolla sillä hetkellä ollutkaan. 

Mutta sitten vuoden perästä sai hän kutsun ukon hoitamaan liikkeeseen Pielavedelle. Silloin Lyytikäinen sanoi hänelle: »Olet vuoden ollut talossa, enkä minä tiedä, mikä sinä olet. Kyllähän se Janne (maisteri) sinua kehua löpöttelee, mutta mikäs niitä tietää.» Samalla antoi ukko hänelle kirjoitetun kahden viikon työohjeen. 

Tästä kirjoitetusta ohjeesta muisti hän erikoisesti kaksi seikkaa. Siinä oli hänet määrätty parina päivänä viikossa ajamaan meijerin hevoskiertoa, ja ohjeessa erikoisesti sanottiin: «hevosen harja on otettava pois längen alta.» Samoin määräys, että hänen on nukuttava väentuvassa. Tätä määräystä poika ihmetteli, sillä hän tiesi olevan tyhjiä sänkyjä muitten apulaisten huoneissa. Kolmantena iltana ukko käski mennä maata muitten miesten kanssa ja selitti: »Se oli vain nöyryyden koetus. Useat miehet, kun he ovat vuoden talossa, käyvät niin ylpeiksi kuin olisivat mitäkin aatelia.» Sittemmin tuli pojasta monivuotinen haarakaupan johtaja.

Kaikesta ukon ankaruudesta ja omituisuuksista huolimatta, totteli koko henkilökunta Lyytikäis-vainajaa mielellään. Se osoittaa, että hänellä oli erikoiset kasvattajan ominaisuudet. 

Kaupankäyntiä Eerikinkadulla

HKM

Yllä olevassa kuvassa ollaan vuoden 1910 paikkeilla Eerikinkatu 15 edessä. Oikeanpuolinen pukumies muistuttaa ulkonäöltään Helsingissä 25.6.1871 syntynyttä Arthur Nymania. Tämä muisteli  julkisesti lehdessä Forum 10-12B/1938, että isänsä Fredrik Nyman (s. 15.8.1842 Helsingin pitäjä) perusti syksyllä 1868 liikkeensä Vladimirinkatu 23:een (Nykyinen Kalevankatu 23, Fredrikinkadun kulmassa). "Mutta jo kahden vuoden kuluttua liike muutettiin äitini perintötaloon Eerikinkadun 17: ään, taloon, jonka äitini isä oli rakentanut vuonna 1844."

Signe Brander, HKM

Eerikinkatu 17 on edellisen kuvan portin toisella puolella ja tallentui Signe Branderin otokseen vuonna 1907. 

"Eerikinkadulla isäni kauppaliike pääsi heti alunperin hyvään vauhtiin, sillä talossa oli suuri talli ja majatupa, jotka isäni auliisti järjesti maalaisten käytettäviksi, kun he saapuivat hevosineen, rattaineen tuomaan Helsingin kauppatorille tuotteitaan myytäviksi. Talliin majoitettiin toisinaan jopa viisikinkymmentä hevosta samanaikaisesti — tilaa oli siis runsaasti, ja majoitus luonnollisesti oli aina maksuton. 

 

Isäni suosi näitä maalaisvieraita kaikesta sydämestään, ja he puolestaan ilmeisesti kiintyivät isääni, kiitellen, että kauppias Nyman auliisti palvelee heitä kaikin tavoin. Jos maamies esim. oli unohtanut kotiin puntarit taikka kapat ja valitteli, ettei hänellä ole mittaa, millä hän torilla tuotteitaan mittaisi taikka punnitsisi, niin tuokiossa isäni kiikutti valittelijan kouraan tarvittavat mittausvälineet. Tämän mainitsen vain pienenä, mutta kuvaavana esimerkkinä isän alttiista huomaavaisuudesta." 

 

"Muistan jo pikkupoika-ajoiltani, kuinka vilkas hyörinä vallitsi isäni liikkeessä toriajan päätyttyä, kun maamiehet palasivat majapaikkaansa ja samalla kävivät ostamassa kotona tarvittavia tuotteita Nymanilta. Silloin teki kauppansa kahvi, sokeri, jauhot, tupakka jne." 

 

"Maalaiset olivatkin huomattavana ostajapiirinä Nymanilla aikoinaan, mutta löysivät ne kaupunkilaisetkin tiensä Nymanin kauppaan. Isäni ensimmäinen apulainen kertoo, että varsinkin perheenemännät olivat hyvin mieltyneitä isäni ystävälliseen ja kansanomaiseen kaupankäyntitapaan - perheenäitejä saapui Nymanin liikkeeseen ostoksille pitkienkin matkojen takaa. Tähän vaikutti luonnollisesti sekin, että isäni myi aina hyvää tavaraa, ja koska hänen kauppavaihtonsa oli suuri, niin hän saattoi myös sekä ostaa että myydä sellaisilla hinnoilla, jotka asiakkaamme totesivat edullisiksi itselleen."

Vuonna 1844 puutalon rakennuttanut Arthur Nymanin äidinisä ja Fredrik Nymanin appi oli kirvesmies Adam Wilkman (s. 24.10.1822). Hän kuoli 4.6.1854 eikä täten jättänyt muistoja nuorimmalle tyttärelleen Maria Josefiinalle (s. 2.7.1852 Helsinki). Maria Josefinan äiti Maria Christina Gustafsdotter (s. 4.4.1826 Nurmijärvi) solmi uuden avioliiton 2.8.1855, mutta se jäi lyhyeksi. Aviomiehen kuoleman jälkeen vuonna 1860 tehty perukirja (HKA 4136) kertoo, että 8-vuotias Maria Josefiina kasvoi materiaalisesti hyvinvoivassa taloudessa. Kaupankäyntiä Eerikinkadun talossa ei tässä vaiheessa harjoitettu.

Muistelmia Hannu Tiaisen elämästä

Uusi Suomi
27.5.1922

Nimimerkin O. L.:n kirjoituksen "Eräs savolainen maakauppias. Muistelmia Hannu T:n elämästä" (Kauppias. Suomen vähittäiskauppiasliiton äänenkannattaja 20/1931) päähenkilön tunnistaminen oli haasteellista kunnes hain esiin saman nimimerkin kirjoittajan artikelin "Rantasalmen liikeolojen taustaa" (12/1935), josta poimittu sukunimi Tiainen osoittautui sopivaksi. 

Eli kyseessä oli Hanno Tiainen , joka "oli syntynyt maanviljelijän poikana Säämingin Ahvionsaaressa lokak. 15 p. 1844. Jo nuorena antautui Hanno Tiainen liikealalle, harjoittaen etupäässä laajaa voin, viljan ja puutavaran kauppaa, ulottaen sen ympäri Suomea ja maan rajojen ulkopuolellekin."(U. S. 30.5.1922). Tästä O. L. kertoo 

Hannu T. oli viime vuosisadanvaihteessa niin monipuolinen liikemies, että maalaiskauppiaiden keskuudessa on harvoin ollut siinä suhteessa hänen veroistaan tavattavissa. Hänellä oli hyvin varustettu sekatavarakauppa R:n pitäjässä ja sen haaramyymälä S:n pitäjän L:nsaaressa. Mutta niiden hoitamisen ohella hän toimi kaikilla mahdollisilla aloilla.

Hannu-kauppias oli pitkähkö, paksuvartaloinen mies, joka kulki aina vasen lonkka hiukan oikean edellä, mutta liikkui ketterästi ja vilkkaasti, ollen alituisesti touhussa ja aherruksessa. Hän näytti tietävän, että »aika on rahaa», samoin kuin senkin, että raha on hankittava aikanansa. Ja hän kyllä osasikin rahan ajallansa hankkia, oli selvillä siitä, mihin se on sijoitettava, jotta sen voi taas takaisin periä. Itse taukoamatta hommassa ollen, hän piti samalla auki silmänsä ja korvansa sekä ajatteli aina — ajatteli omaa parastaan. Voiton saaminen oli hänen elämänsä johtotähti, ja tätä uskollisesti seuraten hän siinä onnistuikin.

Paitsi kauppaliikkeitään oli Hannulla tiloja ja maa-alueita siellä täällä pitkin Itä-Savoa. Varsinkin saarimaita hän mielellään osti, sillä sekatavarakaupan lisäksi hän harjoitti erityisellä innolla myös laajaa halkojen ja muun puutavaran kauppaa, ja niiden siirtäminen lastauspaikalle tuli saarissa halvimmaksi. Halkoja hän myikin sekä omilla rannoilla että vierailla rannoilla, joihin hän niitä osteli sikäli kuin suinkin kaikkein halvimmilla hinnoilla sai. Ja halkokaupoissa hän oli muutenkin tarkka mies. Olivatpa halot metrin pituisia, jolloin ne ladottiin sylen korkuisiin pinoihin, tai n. s. nalikoita, jolloin ne pinottiin metrin korkeudelle, tuli pinon aina painumisen varalta ylittää 10 sentillä mainitut korkeudet. Mutta pinojen mittauksen hän kumminkin tavallisesti suoritti vasta avoveden tultua, jolloin lumen paino ja kevätaurinko jo olivat tiivistäneet pinot melko tiukoiksi. Siitä huolimatta Hannu-kauppias, kuten monet muutkin puukauppiaat, vaati kontrahdissa mainitun ylikorkeuden, ja sen perusteella hän vähensi pinon pituudesta sen, minkä katsoi sen korkeudesta puuttuvan — taisipa joskus ehkä tapahtua varovaisuussyistä niinkin, että vähennys oli liiankin riittävä.

Siihen aikaan myytiin Saimaan nalikoita suuret määrät Pietariin. Välittäjinä olivat enimmäkseen koivistolaiset, jotka jaaloillaan purjehtien saapuivat aina Saimaan vesistön pohjoisimpiin ja itäisimpiin osiin koivuhalkoja ostamaan. Jaaloihin mahtui toista sataa nalikkasyltä, suurimpiin 150:kin. Niihin myydessään Hannu, kuten muutkin, käytti n. s. umpimittaa, toisin sanoen: mitään pinon painumisen varaa ei laskettu, joten tuosta ylimitastakin saattoi kauppiaalle koitua sievoinen voittoprosentti. Saimaan varsilla moni aikoinaan rikastuikin yksinomaan halkokaupoilla. Niinpä Hannu T:kin. Vaikkapa hänen kauppakirjanpitonsa olikin yksinomaan hänen hyvämuistisessa pääkopassaan, hän sai »vuositilejä tehdessään» noppia »halkotililtä» melkoisen voiton.

Sitäpaitsi Hannulla oli lotjia, jotka niinä aikoina, rahtimaksujen ollessa verraten hyviä, tuottivat runsaita tuloja.

Hannu T. ansaitsi myöskin hevosten ostolla ja myynnillä sievoiset rahat. Ollen yleensäkin eläinten ystävä, hän oli erikoisesti kiintynyt hevosiin, ja oli niiden erinomainen tuntija. Hän otti tarkoin selvän siitä, minkä värisistä, minkä kokoisista ja minkä sukupuolisista hevosista kukin hevosen tarvitsija erityisesti piti — ja jo jonkun päivän tai viikon kuluttua saattoi T. esitellä ostettavaksi juuri sellaisen. Hän osteli hevosensa maakylistä, varsinkin Kuopion seuduilta — eikä hän ostaessaan pelännyt niiden takkuisuutta, sillä ani harvassa päivässä sileni hevosen karva Hannun käsissä. Eräällekin tehtailijalle, joka halusi isoja pikimustia hevosia, hankki Hannu lyhyessä ajassa puolikymmentä melkein kuin samaan muottiin valettua sellaista. Hänen sanottiin niissäkin kaupoissa voittaneen kussakin muutaman satasen, mitkä määrät olivat niinä aikoina paljon rahaa. Mutta voitoillahan eikä kaupoilla kauppiaan onkin elettävä. Hannu itse ei voitoistaan koskaan puhunut sanaakaan.

Näin peräti monitouhuisena miehenä Hannu-kauppias oli melkein aina matkoilla, ostamassa ja myymässä. Kun häntä puhelimella tiedusteli kotoansa, voitiin sieltä vain ilmoittaa, että hän mahdollisesti oli Viipurissa, mutta jo päivänä seuraavana tai sitä seuraavana hän saattoi ilmestyä henkilökohtaisesti näköpiiriin, kertoen tulleensa Joensuusta tai Kuopiosta.

Monista kiireistään huolimatta Hannu T. esiintyi aina hyvin rauhallisena, ollen siinä suhteessa oikean liikemiehen esikuva. Ja vaikka hänen alkuperäiset sarkavaatteensa muuttuivat vähitellen kokonaan verkavaatteiksi, hän edelleenkin käyttäytyi vaatimattomasti niin herrain kuin talonpoikainkin seurassa.

Ylläolevista riveistäkin jo voi päätellä, että T. oli harvinaisen tarmokas ja ripeäotteinen liikemies, joka menestyi yrityksissään. Suoraan lienee sanottava, että hän toimi omanvoitonpyyntöisesti, mutta kuitenkin on tunnustettava, että hän samalla teki hyvää toisillekin: hän jakeli niihin aikoihin vaikeasti saatavaa rahaa maakuntaan, sillä hänellä sitä oli, koska hän osasi sitä hankkia.

Suoranainen hyväntekeväisyyskään ei osoittaudu olleen T:lle vallan vierasta. Niinpä sanotaan hänen kustantaneen kokonaan erään nuoren sukulaisensa koulutuksen. Kun tämä meni sitten Venäjälle sotakouluun, ei siellä olo varmaankaan tullut varsin huokeaksi. Ja kun nuori mies pääsi vihdoin upseeriksi, T. lahjoitti hänelle 7—8 tuhannen ruplan hintaisen ratsuorhin. Lopullista iloa T:llä ei kuitenkaan tästä autiudestaan ollut, sillä nuoren upseerin ura päättyi väkivaltaiseen kuolemaan T:n vielä eläessä.

Tervakaupan teko

Talvinen näkymä Kristiinankaupunkiin

SLS. CC BY 4.0

Kristiinankaupungissa ilmestyneessä sanomalehdessä Ahti julkaistiin vuonna 1878 jatkokertomus (*) Ensikerran kaupungissa, jossa nimimerkki D kertoo 11-vuotiaan näkökulmasta rekikelillä tehdystä tervanmyyntimatkasta "kolmenkymmenen peninkulman" päässä olevaan kaupunkiin, joka ilmiselvästi on ollut joku Pohjanmaan ruotsinkielinen rannikkokaupungeista. En mene vannomaan, että kyse on silkasta lapsuusmuistelmasta, mutta siltä se vaikuttaa ja varmasti tarkoitus on ollut esitää realistinen kuva elämästä 10-20 vuotta aiemmin. Eli tällaista saattoi olla kaupanteko

Samassa, kun minä vielä mietteissäni ummoskelin, juoksi meitä vastaan etu-kaupungista joukko suurempia ja pienempiä miehiä, joista jokainen huusi: "Tulkaa meille! Tulkaa N. N:lle" ja kaikellaisia kummallisia nimiä sanottiin niin paljo, ett'en ainakaan minä saanut selvää, mihin oli mentävä. Sen tiesivät vaan isommat miehet sanoa.

Tässä hölyssä tulemme yhä likemmäksi terva-tarhaa, johon tervakuormat olivat purettavat. Lähellä sitä puhuivat miehet muutaman herramaisen miehen kanssa, joka heti kelpo sukkeluudella veti kuormaimme jokaisen tynnyrin päähän muutamia latinalaisia kirjaimia ja muita koukeroita. Miesten liikkeistä näin minä heti, että kauppa oli tehty.

Vaikka jo olimme esi-raitilla oli kuitenki vielä kotvanen matka siihen missä kuormamme olivat purettavat. Tällä välillä oli kahden puolen tietä joukottaisin työ-miehiä lankkuja puhdistamassa ynnä muuta yhtä ja toista tekemässä sekä paljo muitaki miehiä, joilla tuskin oli mitään tekemistä. Tässäpäs oli rähinää ja riitaa. Muutamassaki paikassa tappeli suurella innolla pari kolme miestä, joita meidän joukon miehet sanoivat hurreiksi. Juuri kun me menimme ohitse pakeni heistä muutama kai omalle puolelleen ja huusi sieltä piiluaan heiluttaen: "Kom hit bara — här ska' ni få (Suom. Tulkaa tänne vaan — täällä saatte.) Minä säikähdin ; sillä puheesta, josta en mitään ymmärtänyt, kuulin vaan sanat: — här ska' ni få, lausuttavan erinomaisen uhkaavalla äänellä. Ja tuosta elämästä päättäen päätin minä näiden olevan niitä niinsanottuja katu-koiria, jotka nyt hirveästi uhotellen vaativat minulta noita kummallisia "härkä-kannuja", huutaen: "härk kannui poik", jonka minä hädissäni luulin aivan varmaan olevan saman kun: "härkä kannuja poika". Hevoset menivät menojaan ja minä kuormani perässä. Miehet tietysti jäivät paikalleen ja uhkauksen kauhu hälveni minultaki. Mutta sykkivällä sydämellä olin kuitenki peloissani, koska saattanee tulla samasta asiasta joku uusi ja ehkä vieläki kovempi vaatimus — ja mitä sitte teen? 

Näin tulimme tervatarhalle. Täällä, kun kuormia juuri ruvettiin purkamaan, tuli luoksemme muuan herrasmainen mies ja lupasi tervoista 5 kopeekkaa enemmän kun se, joka tynnyrimme jo oli merkinnyt. Miehet lupasivat tervansa hänelle. Edelliset merkit raapittiin tynnyrien päästä pois ja kuormia ruvettiin purkamaan hänen määräämäänsä riviin. Samassa tuli paikalle se edellinenki ostaja ja nyt syntyi näiden kahden välillä kamala kinastus ja herjaus-haukunta ruotsiksi ja suomeksi, josta meidänki joukon miehet saivat osansa. Tämä kiistely meni aina pitemmälle ja pitemmälle niin, että miehet viimmein lupasivat kuormansa edelliselle. Kun toinen kiivaasti vastusteli, niin intaantui edellinen niin hirveästi, että veti vastustajaansa paksulla mittapuulla korvalliselle niin, että se tupertui maahan ja hädisteli vielä meidänki miehiä samalla kepillä uhotellen: »Här ska ni få" Minä taas jouduin härkä-kannuistani uuteen pulaan. Tästä menosta nousi tietysti hirveä melu ja väkeä kaikkialta haaroilta riensi paikalle, kuin vareksia haaskalle. Pyörtynyttä käännettiin, väännettiin ja tarkastettiin tuokio, kunnes se viimmein virkosi ja nousi seisomaan voihkuen ja uhaten vetää vastustajansa oikeuteen. En tiedä kuinka sitte lienee muuten käynyt, mutta lyöjä sai tervamme, kuten oli puhetki, ja lyöty lähti matkaansa yhä vieläki lailla uhotellen. 

Tervat tarkastettiin ja me ajoimme kaupunkiin. Ilta hämärti jo jotakuinki kun me riensimme kaupungin kumisemaa toria ja katua ihmeen muhkeain rakennusten välitse maja-paikkaamme.[...]

Kaikki muut olivat jo ulkona asioillansa, kun minä aikojani heräsin. Tuokion aikaa istuin minä majatuvan rahilla odotellen, josko kukaan tulisi takaisin. Silloin tuli isäni ja muutamia muitaki miehiä tupaan. He olivat olleet ulkona hevosia hoitamassa sekä käyneet jo torilla ynnä muissa paikoissa katselemassa ja tilaamassa tarvittavia ostoksiaan. Rahoja ei oltu vielä saatu. - Hetkisen puhelivat miehet kaupungin hinnoista ja päättelivät mistä mitäki ostettaisiin. Näitä tuumaillessaan avasi isäni vakan kannen ja, käskein minua seuraansa, rupesi syömään. Syödessämme tuli taas ulkoa muutamia miehiä, jotka ilmottivat, että rahain saantiin oli käsketty. Atria päätettiin hätä hätää ja joukko, johon minunki käskettiin yhtyä, läksi rahain ja murusten saannille. 

Kävimme yli pihan ja tulimme toimioon, jossa asiat olivat suoritettavat. Täällä istui muuan hieno herra, jota kumarrettiin ja puhuteltiin "handesmanniksi," "puukhollariksi," "komessoraadiksi," "asessooriksi," "roodmanniksi," "konsulliksi" ynnä muiksi, miksi kukin vaan taisi ja uskalsi. Tämä kaikki kävi joko pelosta tahi toivosta, että tuo arvoisa herra saataisiin todellaki maksamaan kuormista se hinta, joka eilen oli tuolla tervatarhan kiista-kentällä luvattu. Minä yksin seisoin ovipielessä sangen suijaa ja ääneti. — Liput, jotka oli tervatarhalla saatu, näytettiin tuolle kunnian herralle ja hän maksoiki joka miehelle kaikki aivan kiistelemättä. Tämä oli hyvä kyllä, mutta nyt alkoi kaupanpäällisten ja ryyppyjen kerjuu. Ryyppyjä ei jaeltu, vaan sen sijaan antoi herra miehille puolentuopin rommi-pullon ja käski heidän keskenään sopia siitä. Muiden murujen jako kävi säännöllisemmin. Meitä käskettiin kauppioon ja siellä nuoret leikilliset poi'at jakelivat pilkkaa puhuen meille kulleki pienen kartuusin, savi piipun, vähän rusinoita y. m. Jokainen kuormantuoja, olkoon suurempi tahi pienempi, sai yhtäpaljon. 

(*) 01.03.1878 Ahti no 1, 16.03.1878 Ahti no 2, 06.04.1878 Ahti no 5, 04.05.1878 Ahti no 9, 11.05.1878 Ahti no 10, 22.06.1878 Ahti no 16, 03.08.1878 Ahti no 22, 24.08.1878 Ahti no 25, 19.10.1878 Ahti , 30.11.1878 Ahti no 39, 07.12.1878 Ahti no 4014.12.1878 Ahti , 21.12.1878 Ahti no 42, 28.12.1878 Ahti no 43

Helsingin Pitkä-Heikki

Johan Henrik Heidenstrauch (1776-1847)  muistetaan Helsingissä nykyään lähinnä Pohjois-Esplanadin merkkitaloista. Nykyinen Presidentinlinna oli hänen ja veljensä vuoteen 1837, jonka jälkeen se komistettiin kenraalikuvernöörin residenssiksi. Vuonna 1842 valmistui Pohjois-Esplanadi 7:ään Heidenstrauchin rakennuttama kolmikerroksinen kivitalo, joka toimii nykyään Ruotsin suurlähetystö.

Pohjois-Espa 7 vuoden 1910 tienoilla Ivan Timiriasewin valokuvaamana.
Talon julkisivua oli alkuperäisestä uudistettu venäläisen arkkitehdin toimesta.
Helsingin kaupunginmuseo. CC BY 4.0

Näihin rakennuksiin on vaikea yhdistää kaupallista toimintaa, jota jälkimmäisessä kyllä yllä olevan valokuvan mukaan oli vielä noin sata vuotta sitten. Niinpä oli hauska löytää Henrik August Reinholmin (US 16.1.1896) tallentamaa muistitietoa:

Tämän vuosisadan alulla oli maalaisilla Helsingissä haluttu majapaikka saksalaisen kauppiaan Heidenstrauchin luona. Kaukaiset ylimaalaiset melkein aina ajoivat hänen luoksensa ja toivat eväisiksi "Pitkä-Heikille" leipäkakun ja vasikankinkun. Tällä kauppiaalla, joka harjoitti laivaliikettä, oli tuvassansa pari merimiestä, jotka keittivät talonpojille laivamiesten tavalla puuroa ja hernerokkaa. Pitkä-Heikin kyllä sanottiin käyttävän toista vaakaa ja puntaria ostaessa, toista myödessä, ja talonpojat kynsivät korviensa taustaa, arvellen että kyllä heillä olisi pitänyt olla niin ja niin paljon, mutta tyyntyivät kun heitä kutsuttiin tupaan aterioimaan. 

Hänen rikastumisensa alkusyystä kerrottiin seuraava juttu. Eräs Sipoolainen oli löytänyt maastansa kopallisen kultatukaatteja ja tuonut aarteensa Pitkä-Heikille myötäväksi. "Mistäs sinä nämät olet saanut?" oli tämä ärjäissyt. "Katso nyt loittias!" Siitä oli talonpoika säikähtynyt niin, että pötki tiehensä ja kiitti jumalaansa, kun sillä pääsi, mutta hänen aarteestansa sai muka Pitkä-Heikin rikkaus alkunsa.

Kansallisbiografiassamme Lars-Folke Landgrén kuvaa Heidenstrauchia kookkaaksi ja kauniiksi eli ehkä Pitkä-Heikki oli sopiva liikanimi. Landgrénin lähteiden mukaan

Aikalaiset pitivät häntä kerskailevana, kitsaana ja juoruilevana. Suuri osa hänen huonosta maineestaan voitaneen panna kateuden tiliin, koska hän oli erakkoluonne ja pysyi koko ikänsä poikamiehenä. Hän oli kuitenkin epäilemättä todella tarmokas ja uuttera, ja useimmiten hän istui toimistossaan aamusta iltaan pieni kalotti päässään.

Majalakki?

Sanomalehdessä Kokkola raportoitiin 19.1.1909 Vetelin Räyringissä pidettyä osuustoiminnallista tilaisuutta, jossa Tuomas Pohjasalo kertoi

niistä ajoista jolloin kaupungin porvari maalaiselta osti tämän myytäväksi tuomat tervat, talit, voit ja muut maalaistavarat useimmasti niillä hinnoilla kuin kauppias halusi itse maksaa. Mutta rahassa sai maalainen aniharvoin hinnan tavaroistaan, sillä olihan tietysti kaupunkitavaraa kotia vietävä joka tavallisesti ostettiin siltä kauppiaalta jolle maalta tuotu kuorma oli tyhjennetty. 

Tapana oli myöskin että kauppias kaupat lopullisesti tehtyä kutsui maalaisisännän puotikamariin jossa tarjottiin konjakkiryypyt kaupan harjaisiksi, annettiinpa vielä kotiatuomisiakin niinsanotussa "majalakissa". Siihen oli tavallisimmasti pantu yhtä toista pientä rihkamaa kuten halpoja huiveja, piippuja, lasten leluja, lakristipötkyjä ja sen semmoista. Ja kotia hyvillä mielin ajaessaan tuumiskeli maalainen että se kauppias on sentään miesten paraita. Ja samoin siunaili kotiväki kaupunkituliaiset saatuaan kauppamiehen runsasta anteliaisuutta. "Mieliin tuskin koskaan juolahti", lausuu puhuja, "mitä nämä majalakit todellisuudessa maksavat." Jos olisi osattu arvatakaan kuinka kalliiksi ne tulivat niin toisilla silmillä olisi tätä porvarin anteliaisuutta katseltu.

Majalakki on alkunsakin puolesta yhteydessä majamiehisyyteen eli tapaan käydä saman kauppiaan luona. Vahvistusta siihen, että kyseessä tosiaan oli lakki, ja tietoa ajoituksesta antaa Suomettaressa 9.3.1860 julkaistu M. T-e:n selostus.

Se on melkeen aina ollut ja kukaties vastakin tullee olemaan tavallista, että enin osa maamme sisustassa asuvaista noutavat suolansa Pohjanlahden rantakaupungeista. Ennen aikaan oli tämä matka tavallisesti tehtävä, jos suinkin mahdollista oli. ennen ”Joulun jaloa juhlaa” niin että suolat ja muut taipeet sekä ”kaupunnin tuliaiset” muka siksi kotiin kerkesivät. Etenki oli se keltahiihnainen kaupunnin ”majalakki” joulujuhlaksi saatava; se sitte aina oli talonhaltialla eli isännällä juhlan kunniaksi päässä, kotosalla, naapuriensa ja tuttaviensa seurassa ollessa.

Päivälehdessä 31.3.1890 julkaistussa vuoteen 1826 ja Kokkolaan sijoitetussa kuvauksessa Savolaisia suolaretkellä ei mainita majalakkia, mutta molemminpuolinen lahjakulttuuri, jossa tuliaiset laitetaan lakkiin.

Useammalla oli myotäväksi mukana talia, humaloita, hampunsiemeniä y. m. Olipa pussien pohjalla vielä "majakaakkujakin", jotka annettiin kauppiaalle tulijaisiksi. [...]
Lähtiessä kauppias jakeli miehille paljon hyvää kaikenmoista: myssyvaatteita naisille kotiin, piikiveä. renikoita, saippuata, kenkäneuloja, lakritsia, savipiippuja. pirunpihkaa, kanwerttiä ja mehukasta "pötkytupakkaa" haukattavaksi — kaikki miesten lakkiin suloisessa sekamyllyssä.

Kuva: Honoré Daumier: "Aureriez vous de l'huile de Cotterêts!..." Brooklyn museum, Wikimedia

Porvariksi oton lähteistä Tukholmassa

Sund-tutkimuksen puitteissa ja Tukholman kaupunginarkistossa käydessä minulla oli syytä ja mahdollisuus tutustua kahteen porvariksiottoon Tukholmassa 1700-luvulla. Molemmissa oli kyse Suomessa syntyneestä miehestä, joten ajattelin, että aihe voisi kiinnostaa muitakin.

Ensinnäkin porvariksioton jäljille on melko vaivatonta päästä, jos on ArkivDigital-tilaus tai voi kaupunginarkistossa selata hakemistoa Register öfver borgare i Stockholm 1689-1750. Osin tämän kanssa päällekkäinen on Bevarade burskapshandlingar före 1765, joka on avoimesti verkossa.

Ensiksi mainitusta löysin Petter Sundin poikapuolen, joka otettiin porvariksi isovihan aikana 1719. Jo hakemistosta näin päivämäärän ja varsinainen asiakirja lisäsi tähän vain ilmoitetun syntymäpaikan ja porvaritakaajat.

Paljon parempi tilanne on, jos mies löytyy jälkimmäisestä kortistosta eli porvariksihaun paperit ovat tallella. Niistä (ainakin omassa tapauksessani) löytyy hakijan nimikirjoitus.

Nimimuoto etunimi-sukunimi-patronyymi on aika outo, mutta tässä tapauksessa auttoi vahvistamaan yhdistämistä Helsingistä kadonneeseen mieheen.

Vaiheistaan sain varsin yksityiskohtaista tietoa hakemuksen liitteinä olleista kolmen kauppiaan todistuksista. Keskimmäisenä on helsinkiläisen Gustaf Bockin sukulaispojalle antama paperi. Tukholman arkistosta löytyisi varmaan muidenkin suomalaiskauppiaiden käsialanäytteitä.

Kauppiaiden opaskirjat 1700-luvulla

Yksi verkkohakujen keväällä eteen tuomista yllätyksistä oli Wohlerfahrmer Kaufmann, jonka viidennessä, vuoden 1789 painoksessa Turun kauppaa kuvataan näin

Ensimmäiset ajatukseni: 1) olisipa muitakin Suomen kaupunkeja mukana tai 2) vastaava kirja Petter Sundin ajalta, mielellään kielellä, jota osaan lukea.

Aloitin lisätiedon haun 1700-luvun tutkijoiden FB-ryhmässä, jossa selvisi m.m. ranskalaisen vastineen nimi: Le parfait négociant. Siitä on Gallicassa painos vuodelta 1675! Valitettavasti ranskantaitoni ei riitä lukemiseen ja voin vain ihailla nimiölehden kuvaa.

Wikipedia vakuuttaa, että kirja on käännetty usealle kielelle. Alareunan WorldCat-linkki paljastaa, että englanniksi kirja on julkaistu viimeistään 1751 nimellä Lex mercatoria rediviva; or, The merchant's directory. Being a complete guide to all men in business... Digitoitua kappaletta ei ole vaikea löytää (esimerkiksi) ja sen sisällysluettelon perusteella kääntämisen lisäksi kirjaa on reippaasti lokalisoitu. Kauppa Englannista Ruotsiin ei ollut merkittävää ja se sai vain parin sivun kuvauksen.

Ranskalaisessa originaalissa (ainakin vuonna 1675) esitellään Tukholman mahdollisuuksia usealla sivulla, mutta Ruotsin hallinnoimalta alueelta on mukana sen lisäksi vain Riika.

Englantilaiset eivät toki joutuneet odottamaan opasta omalla kielellään 1700-luvun puoliväliin. Jo 1726 ilmestyi Daniel Defoen The Complete English Tradesman, joka Anthony Di Renzon (pdf) mukaan oli ensimmäinen maassaan. Defoe on tunnettu satiiristaan, mutta hän oli myös liikemies. Kirja on lentävää tyyliä, mutta ilmeisesti tarkoitettu otettavaksi tosissaan. Ainakin sen ajatuksia rehellisyydestä sekä velan käytöstä kaupanteossa pitää saada upotettua Petter Sundin tarinaan.

Credit makes the soldier fight without pay, the armies march without provisions, and it makes tradesmen keep open shop without stock. The force of credit is not to be described by words; it is an impregnable fortification, either for a nation, or for a single man in business; and he that has credit is invulnerable, whether he has money or no; nay, it will make money, and, which is yet more, it will make money without an intrinsic, without the materia medica (as the doctors have it); it adds a value, and supports whatever value it adds, to the meanest substance; it makes paper pass for money, and fills the Exchequer and the banks with as many millions as it pleases, upon demand. 

Kauppiaat Sierk/Siercken perheenjäsenineen

Juha-Matti Granqvist jätti Vanhan kirkkopuiston vainajan A. F. Sierck siinä määrin keskeneräiseen tilaan, että innostuin HisKi-hakuihin ja kommentteihin. Kun ruotsalaiset digitoidut sanomalehdetkin vaihteeksi toimivat jatkan täällä hieman hutkimukseni tulosten esittelyä. Postaus on ylipitkä, pahoittelen. Mutta tänään on syntymäpäiväni, joten halusin pitää jotenkin hauskaa.

Adolf Fredrikin isänisäksi veikkaan turkulaista kauppiasta Carl Magnus Sierken/Siercken, joka Yrjö Kotivuoren Ylioppilasmatrikkeliinsa kokoamien tietojen mukaan oli kotoisin Viron Paidesta.  Genoksessa julkaistun artikkelin mukaan (viitteinä Nikulan Turun historia) hän oli menestyksekäs liiketoimissaan. Sierkenin ensimmäisestä avioliitossa Margareta Schelen kanssa syntyivät

• Carl Magnus noin 1725
• Gustaf Adolf 5.4.1737 Turku,
• Margareta/Magdalena, joka avioitui Karl Robert Caloanderin kanssa, ja
• todennäköisesti myös poika Otto Runholt, joka kuoli Turussa 28.12.1736

Sierken avioitui uudelleen 9.10.1739 neito Johanna Lucia Alanderin kanssa. (Tämä kuoli 43-vuotiaana leskenä vuonna 1768 Turussa. Carl Magnus kuoli 70-vuotiaana 11.5.1767.) Jälkimmäisestä avioliitosta lapset

• Mårten Wilhelm s. 9.5.1741 Turku
• Johanna Catharina s. 2.4.1743 Turku (oik. Tukholma?) k. 2.9.1758 Turku
• Maria Juhana s. 12.12.1744 Turku
• Petter Ulrich s. 1.9.1747 Turku
• Sara Elisabeth s. 17.11.1749 Turku k. 12.2.1751 Turku

Petter Ulrich lienee sama kuin kauppakapteeni Petter Ulrik Sierck/Sjerck, jolla vaimonsa Johanna Catharina Ritzen kanssa poika Carl Fridric s. 30.10.1787 Loviisa k. 18.10.1788. Laivaston luutnantti Petter Ulric Sierck kuoli 17.11.1793 fregatin Fäderneslandet kyydissä matkalla Loviisasta Välimerelle (Åbo Tidningar 10.3.1794). Loviisa mainitaan myös luutnantti Petter Urich Sierkin kuolinpesän järjestelyissä (Posttidningar 14.4.1794). Turun ruotsalaisessa seurakunnassa kuolee 5.1.1818 luutnantti Sjerckin leski Johanna Cath 70-vuotiaana. Kuolinilmoitus Åbo Allmänna Tidning 13.1.1818. 

Hiskin puhtaaksikirjoittajan "Maria Juhana" taitaa olla Maria Juliana, jonka kuolinilmoitus on sanomalehdessä  Inrikes Tidningar 24.7.1788. Loviisan haudatuissa hänet on merkitty kauppakapteeni Ulrik Sierckin siskoksi.

Adolf Fredrikin isäksi tarjoan turkulaista kauppiasta Johan Fridric Sierken/Siercken/Sierk, joka vihittiin 10.10.1756 neito Maria Hedvig Backmanin kanssa. (Backmanin perheyhteyksistä Genos-artikkelissa.) Heillä oli lapset

• Carl Fridric s. 29.9.1757 Turku k. 6.2.1767 Turku
• Mårten Johan s. 23.6.1759 Turku
• Hans Henric s. 26.8.1761 Turku
• Adolf Fredrik s. 26.9.1767 Turku
• Hedvig Christina s. 9.2.1769 Turku k. 20.3.1799 Helsinki (Kuolinilmoitus Inrikes Tidningar 24.4.1799)
• Carl s. 26.5.1771 Turku

Hans Henrik on saattanut päätyä Tukholmaan, jossa maustekauppias H. H. Sierckenin kuolinpesää järjesteltiin syksyllä 1810 (Inrikes Tidningar 6.10.1810)

Mårten Johan voinee olla se Adolf Fredrikin ja Carlin kauppakapteeniveli Johan, jonka vaimo oli omaa sukua Ljungberg ja jonka asuinpaikasta ei vuonna 1826 ollut tietoa (Finlands Allmänna Tidning 13.1.1827).

Kauppiasveljet Adolf Fredrik ja Carl eivät matkustusilmoituksissa aina ole luotettavasti erotettavissa toisistaan eikä sukulaisistaan

• Grislehamniin oli Suomesta tullut elokuun alkupuolella 1792 kauppias Sierck (Inrikes tidningar 20.8.1792)
• Grislehamniin oli Suomesta tullut heinäkuun lopussa 1793 kauppias Sierck (Inrikes tidningar 13.8.1793)
• Ahvenkoskella 6.7.1797 Ruotsin puolelta Venäjän puolelle kauppias Ad. Fr. Sierck (Inrikes tidningar 21.7.1797)
• Grislehamnista Suomeen lähtenyt kauppias Sierck 15.9.1798 (Inrikes tidningar 25.9.1798)
• Ahvenkoskella noteerattiin 11.10.1801 Pietariin matkalla ollut kauppias Adolf Sierk (Inrikes tidningar 28.10.1801)
• Ahvenkoskelle tullut ja Haminaan menossa 12.4.1803 kauppias Carl Sierck (Inrikes tidningar 3.5.1803)
• Ahvenkoskelle tullut ja matkalla kohti Helsinkiä 14.4.1803 kauppias Carl Sierck (Inrikes tidningar 3.5.1803)
• Grislehamniin oli Suomesta tullut 25.2.1806 kauppias Sierk (Inrikes tidningar 7.3.1806)
• Grislehamniin oli Suomesta tullut 15.1.1808 kauppias Sierk (Inrikes tidningar 22.1.1808)

Jommasta kummasta veljeksestä on maininta vakavan oloisessa ilmoituksessa sanomalehdessä Inrikes Tidningar 27.2.1810

Adolph Fredrikin kodista saadaan tieto kuoleman jälkeisestä huutokauppailmoituksesta (Finlands Allmänna Tidning 10.3.1827). Rauhankatu 23:ssa oli kaksikerroksinen asuinrakennus, jossa oli 8 huonetta ja kaksi keittiötä. Erillinen kaksikerroksinen pakarirakennus. Jääkellari, 7 makasiinia, talli ja karjasuoja, 2 isoa liiteriä. Kaikki palovakuutettu Tukholmassa asti.

Molemmat veljekset jättivät testamenteissaan rahaa Helsingin köyhäinrahastoon (Helsingfors Tidningar 8.4.1835, Työmiehen Ystävä 7.1.1876). 

Toisin kuin Adolf Fredrik, Carl meni naimisiin. Hänet vihittiin Helsingissä 1.12.1818 mamselli Hedvig Wahlbergin (s. ~1789) kanssa. Heillä oli lapset

• Carolina Adelaide s. ~1820 k. 11.12.1828 Helsinki
• Carl Fredrich s. 7.4.1823 Helsinki k. 12.12.1828 Helsinki
• Hedvig Rosalie s. 7.10.1828 Helsinki (Sama tai kaimansa luutnantti Alexander Jackin lasten äiti Turussa 1848-1851)

Carlin talo oli Kasarmitorin vierellä ja siellä tärisi maa  21.1.1829 (Helsingfors Tidningar 24.1.1829).

Muita sukunimen kantajia olivat Turun linnan seurakunnassa 9.9.1794 vihitty neito Johanna Lovisa Siercken, joka lastensa kasteisiin merkittyjen tietojen mukaan on syntynyt 30.7.1771. Lapset kastettiin aviomiehen Anders Nordbladin virkapaikoilla Ulvilassa ja Kullaalla.

Kullaalla kuoli vuonna 1813 "Fabriquer Jobst Joack: Sierck" 77-vuotiaana. Maarian/Turun seurakunnassa vuonna 1800 kuollut 63-vuotias "Fru fabrikörsk. Ottiljana Siercken/Armfelt" mahdollisesti vaimonsa? Tehtailija on ennen kuolemaansa Nordbladin perheen sivulla Kullaan rippikirjassa ja yhdellä perheen tyttärellä on kakkosnimenä Otteliana, joten todennäköisesti pariskunta on Johanna Lovisan vanhemmat.

Varakihlakunnantuomari Gustaf Adolf Tenlénin vaimo oli Charlotta Siercken (s. ~1802 k. 1890).

Turkulaisen merikapteenin Karl Gustaf Sierckin vaimo Anna Stina Högman synnytti Salossa 4.9.1805 pojan, joka sai nimen Karl August.

Koski Tl.:ssä 18.9.1817 49-vuotiaana kuollut "madem. Marg. Elisab. Siercken".