Helsingistä von Linnélle 1755 kirjoitettua

Johan Christian Forsskåhl syntyi Tukholmassa 1725 ja opiskeli Uppsalassa, mutta on sujuvasti laskettavissa suomalaiseksi, sillä isänsä oli syntynyt Sauvossa ja oli Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkoherra. Voi kyllä hyvin olla, ettei Johan Christian laskenut jalkaansa valtakunnan itäosaan ennen kuin 1755 sai paikan Cronhielmin rykmentin pataljoonansaarnaajana.

Pettymyksekseen merimatkalla Suomeen ei ollut mahdollisuutta moneen maissakäyntiin eikä näin ollen luonnonhistorialliseen harrastukseen. Helsinkiin päästyään Johan Christian totesi maaston möyrityksi pitkältä matkalta ja virkatehtävien sallivan vähän matkustusta kauemmaksi. Paitsi, että heti tultuaan hän oli käynyt Hämeessä, kolme peninkulmaa Hämeenlinnasta pohjoiseen. Tuolloin havaintojen tekoja oli kuitenkin haitannut sadesää. Retki ajoittui kevääseen tai alkukesään, sillä villivadelma (norrländska åkerbären) kukki.

Kasvihavaintonsa Hämeestä, Viikin latokartanon ympäristöstä ja Porvoon tien vierestä Johan Christian Forsskåhl lähetti professori Carl von Linnélle kirjeessä 17.7.1755. Mahdollisesti tätä oli pyydetty tai sitten "kaikki" Uppsalassa opiskelleet tiesivät, että professori arvostaisi tiedonantoja. Sillä, että Johan Christianin Pehr-veli oli Linnén oppilas, saattoi olla myös vaikutusta.

Myöhempiä kirjeitä Johan Christianilta ei ole von Linnén arkistossa. Johan Christian Forsskåhl kuoli vuonna 1756, mahdollisesti ennen kasvukauden alkua.

Ruokaraportti vuodelta 1732

Carl Linnaeus kirjasi paikallisista tavoista Vaasassa syyskuussa 1732:

"Hapansilakkaa riittää yksi tynnyrillinen. Siitä pidetään kahta vertaa enemmän kuin muulla tavalla säilötystä. Talonpoika varaa talouttaan varten suolasilakkaa 1/2 tynnyriä (taloudessa 12 henkeä), keittäen silakkaa nauriiden kera, mutta hapansilakkaa hän varaa 1 3/4 tynnyriä ja käyttää sen savustettuna, sallimatta sitä keitettävän tai paistettavan, koska sitä silloin kuluu enemmän."

"Kesällä syödään aamiaisen lisäksi kolme ateriaa. Silloin syödään aina päivälliseksi ja illalliseksi hapansilakkaa siten, että silakka (usein ruodittuna) pannaan leipäviipaleiden väliin ja purraan pala kerrallaan; sitten juodaan kermatonta piimää, toisinaan taas juustoviipale tai voileipää. Mutta lihaa ei silakan jälkeen. Ruoaksi kaalia, herneitä, nauriita (kaalia enimmäkseen sunnuntaisin), herneitä kerran viikossa; kun kaali puuttuu, kahdesti herneitä, naurista tavallisti joka aamu suolasilakan kera; nauriiden alkaessa keitossa kypsyä siihen lisätään silakat, jotta ne eivät keittyisi rikki, lisäksi vähän jauhoja, ja piimää ryypätään päälle. Illalla on aina ohrajauhopuuroa. Aamula ennen ulos lähtöä voita ja leipää tai juustoa ja leipää, mielen mukaan. Akanaleipää saa neljänneksen palan kerralla, täyttä leipää he eivät saa koskaan maistaa, sillä se varataan vieraille tai suuriin juhliin, muulloin uunileipää, paperinohutta, joka syödään 4-6 -kertaisena. Kellarissa on aina olutta (sitäpaitsi kaljaa) vieraan varalta. Kesällä juodaan aina piimää.

Talonpojilla voi olla vähän lehmän reittä, aivan hiukan lampaan lihaa, pari lapaa tai rintapaloja, muu myydään, joten on varsin vähän lihaa kaalin kera, enimmäkseen vain rasvaisia luita, jotka rikotaan. Mutta pikkukarjan, vuohien, sikojen ja lampaiden päät ja jalat kuivataan ja keitetään, maistuvat hyvältä hereniden kera, kunhan ne on ensin suolattu."

Lainaukset Kariston painoksesta 1993, s. 196-197. KB:n verkkosivuilla olevasta kirjasta Carl von Linnés ungdomsskrifter löytyy myös tekstiä Suomesta ja alla oleva symppis hevonen (s. 194).

Verkossa tietenkin muutakin Linnaeus-materiaalia

• Linné 2007-sivusto
• Kungliga Bibliotek: Linnés nätverk
• The Linnaean Correspondence
• Uppsala universitet: Linné on line
• Lehdessä Kulturvärden 2007:2
• Monnica Söderberg: Svartbäcksgatan 27 – Carl von Linnés hem 1743–1778
• Kirjoja Google Booksissa ja Project Runebergissa.

Hämäläinen talonpoika

Olipa kerran Hämeessä talonpoika, joka tapasi murhata matkaajia, eksyneitä muukalaisia.

Kerran hänen talossaan yöpyi mies, joka oli matkalla ostamaa siemeniä. Hänen makuupaikakseen osoitettiin sänky, jossa nukkui myös talonpojan poika. Poika nukahti seinän puolelle.

Ennen asettumistaan matkaaja päättää käydä tarkistamassa hevosensa. Palattuaan hän huomaa pojan kierähtäneen sängyn laidalle, joten matkaaja asettuu seinän viereen.

Keskellä yötä talonpoika tulee hiljaa huoneeseen ja lyö kirveensä sängyn laidalla makaavan kalloon. Hän kuuluttaa sitten pojalleen, että työ on tehty ja heittää kirveen lattialle.

Matkaaja loikkaa ylös sängystä, saa kiinni kirveestä ja arvostelee isäntää ankarasti oman poikansa surmaamisesta. Talonpoika sitten pidätettiin, tuomittiin ja teilattiin.

Näin kertoo Carl von Linné Nemesis Divina -kokoelmassaan Jumalan syntisille jakamista tuomioista. Linnén tarinat olivat pääsääntöisesti totuuteen perustuvia. Käsikirjoitukset englanniksi toimittanut M. J. Petry ei ole onnistunut jäljittämään tämän tarinan henkilöitä, mutta arvelee murhan tapahtuneen 1700-luvun alussa.

Vaasan pormestarin leski

Kun Carl von Linné, vielä nimellä Linnaeus, kävi elokuussa 1732 Vaasassa hän kirjoitti muistiinpanoihinsa, että pormestari Elias Grizell oli komea ja oli kohdellut häntä kunnioituksella. Linnaeus viihtyi Vaasassa paremmin kuin missään muualla Pohjanmaalla. Pormestarin vaimon, Gertrud Zieglerin, Linnaeus arvioi kauniiksi sekä kasvoiltaan että luonteeltaan. Myöhemmin hänen ajatuksensa muuttuivat ja Nemesis Divina –kokoelmassa hän kuvaa pormestarin vaimon hyvännäköiseksi, mutta pahansisuiseksi.

Tämän Linnén myöhemmän kertomuksen mukaan Grizellin kuoltua vuonna 1750 leski Ziegler palasi synnyinkaupunkiinsa Tukholmaan. Vuonna 1755 hän puhui pahaa Lovisa Ulrika -kuningattaresta ja hänen rakastajansa kertoi tämän viranomaisille. Gertrud vältti vesi ja leipä-rangaistuksen sekä elinikäisen vankeuden, sillä kuningatar puhui hänen puolestaan. Mutta muutamaa vuotta myöhemmin häntä syytettiin samantapaisesta teosta ja joutui vankilaan.

Gertrud Zieglerin (1702-1759) ensimmäisestä avioliitosta Johan Strandbergin (k. 1727) kanssa syntynyt tytär Margareta Juliana (s. 1724) oli naimisissa turkulaisen kauppiaan kanssa ja muutti myöhemmin Venäjälle. Hänen veljensä Johan Joachim (s. 1722) oli töissä Ruotsin Itä-Intian komppaniassa.

Edellä oleva perustuu M. J. Petryn englanniksi toimittamaan Carl von Linnén kirjaan Nemesis Divina. FamilySearch-indeksin perusteella Gertrud Ziegler ja Johannes Strandberg avioituivat 10.10.1721 Tukholmassa. Suurkirkon seurakunnassa kastettiin 2.8.1726 Johan Strandbergin poika Jonas. Tukholmassa menivät naimisiin 13.2.1728 Gertrud Ziegler sekä Elias Grizell.

August Strindbergin kuvitteleman kävelyn 1730-luvun Tukholmassa voi lukea ruotsiksi Runeberg-sivustolta. Sen kuvituksen (alla) perusteella naisetkin pelasivat biljardia?

Tuomari, joka ei tullut perille.

Henning Vilhelm Hauswolff (1712-1746) nimitettiin Turun hovioikeuteen asessoriksi 8.10.1746. Talvi oli tulossa, mutta hän lähti laivalla Tukholmasta Turkuun marraskuun alussa 1746. Alus jumiutui Ahvenanmaan eteläpuolella ahtojäähän ja vaurioitui niin, että Hauswolff ja viisi muuta, mukaan lukien kapteeni Daniel Cameèn, siirtyivät avoimeen veneeseen. Se ajelehti myrskyssä viisi päivää kunnes päätyi Gotlannin pohjoisrannalle.

Kuusi mailia ennen pelastusta Hauswolff kuoli kirkonkirjojen mukaan kylmyyteen ja nälkään 10.11.1746. Carl von Linnén version mukaan Hauswolff oli jo syönyt nahkaa ja kuoli nimityskirje suussaan. Tämä oli Linnén näkemyksen mukaan Jumalan rangaistus siitä, että Hauswolff oli suhteillaan saanut viran ja jättänyt isoperheisen vanhan tuomarin osattomaksi.

(Lähde: M. J. Petryn englanniksi toimittama Carl von Linnén Nemesis Divina. Wilhelm Gabriel Lagus: Åbo hofrätts historia intill den 12 nov. 1823, då Hofrätten firade sin andra secular-fest. kertoo sivulla 328, että Hauswolff kuoli naimattomana.)