Pommerin sotaan miehensä menettänyt Margareta

Viimeistään hattujen sodan jälkeen Pohjanmaan jalkaväkirykmentin Pyhäjoen komppanian vahvuuteen kuului korpraali Jacob Jöransson Blomström. Kalajoen kastettujen listasta voidaan seurata tämän Margareta Jöransdotterin kanssa perustaman perheen kasvua:  Anna Maria s. 13.11.1745, Brita s. 15.8.1747, Margareta s. 15.7.1750, Georgius s. 1.8.1754 ja Johannes s. 13.6.1757. 

Kehitys katkesi, kun Ruotsi liittyi mukaan Pommerin sotaan ja Pohjanmaan rykmenttikin laivattiin toiselle puolelle Itämerta. Elokuussa 1759 Blomström otti siellä jalat alleen ja juoksi kohti vihollista. Viimeisimmän ruotsalaisille tulleen tiedon mukaan hän oli liittynyt presussilaisten rakuunarykmenttiin.

Kotona odotti Margareta kolmen lapsen kanssa. Palkkaviljojen saanti loppui tietenkin heti kun saatiin tietää korpraalin jättäneen paikkansa. Margareta ei voinut jäädä pitkäksi aikaa tyhjän päälle ja tilallinen Samuel Samuelsson Kärkinen oli valmis viemään hänet vihille. Niinpä kuninkaalle lähti anomus mahdollisuudesta uuteen avioliittoon. Turun tuomiokapitulille lähetetty vastaus päivättiin 6.3.1761 (E I 8:423-424). Pari vihittiin 11.5.1761 ja avioliiton kohdalle tehtiin pieni merkintä kuninkaan erityisluvasta. 

 Geni-profiilissa on Margaretan elämän loppupuoli seurattu rippikirjoista, mutta näköjään elämänsä alku on selvittämättä.

Kuolemasta hautajaisiin 1824

Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmien luetteloijan mielestä Ester Ulrika Roosin (os. Lundén) 5 päiväkirjaa vuosilta 1823-50 (Coll 536.1) olivat lähinnä säähavaintoja Kalajoelta. Avattuani ensimmäisen niteen arvio näytti oikealta, mutta selasin eteenpäin ja pysähdyin kun huomasin 15.2.1824 useamman (pienen) sivun tekstin. Rouva Roos oli kirjoittanut miehensä Lars Roosin (capit. vid f.d. Kongl. Österb. regen. och P:joki comp) kuolemasta.

Unettoman yön jälkeen hän ilmoittaa miehensä kuolemasta nimismiehelle. Lukuisia vieraita, arvatenkin surunvalittelukäynneillä.

Ruumisarkku tilattiin "kaupungista". Illalla aloitettiin poltto - vai uunin lämmitys leivontaan?

Leivonnasta lienee tosiaan kyse, sillä seuraavien päivien merkinnöissä ei puhuta säästä vaan luetellaan leivonnaisia ja niihin kulunutta voita, jauhoa, sokeria, kananmunia ja manteleita. Illalla 19.2. tuodaan tilattu ruumisarkku. Rouva ripusti ikkunaan lakanat ja peitti jotain muutakin, josta en saa selvää. Seuraavana päivänä hän ystävättärensä kanssa asetteli ruumisarkkuun hyväntuoksuisia kasveja ja vuorasi arkun reunat. Illalla vainaja siirrettiin pikku kamarista toiselle puolelle pihaa. 


Ystävä tuli 21.2. auttamaan pöydän kattauksessa ja valmistelemaan seuraavana päivänä tarjottavaa ateriaa mahdollisimman pitkälle. Sitä, milloin hautajaisista oli sovittu pastori Gyllenbergin kanssa, rouva Roos ei mainitse. Puoli 12 kokoontuivat hautajaisvieraat puustellille ja seremonia tapahtui kirkossa jumalanpalveluksen jälkeen. Seuraavanakaan päivänä leski ei jäänyt yksin vaan luonaan kävi joukko tuttavia.

Mustaa vaatetusta rouva Roos alkoi ommella 26.2. ja 1.3. käydä läpi miehensä papereita.

(Päiväkirjat ovat Sari Alajoen väitöskirjatutkimuksen kohteena.)

Painamisen arvoisia uutisia 1700-luvulta

Paljon on vielä 1700-luvun kirjallisuutta digitoimatta, mutta onneksi Fennicaan on arkkiveisujen otsikot kirjoitettu kokonaan. Muitakin internetlähteitä näille löytyi. Eli mitäs kaikkea Suomessa ehtikään tapahtua 1700-luvulla sanomalehdistä luetun lisäksi?

Pikkuviha ainakin. Kuopion Aarteessa esitellään Suru suri suomalaisen, parcu påru pohjalaisen, cotoansa culkiesa, pacon poijes pyrkiesä, muille maille matcustaisans, mucaisexi mennesänsä wältämähän wenäläistä. Turku, 1743.

Seitsenvuotinen sota kosketti ainakin kirjallisessa muodossaan. Nykyisen ulcomaan sodan alusta, ja lewenemisestä, erinomattain Preussin waldacunnan woiton edes- ja tacaisin käymisestä, tähän aicaan asti tarpellisilla neuwoilla ja waroituxilla ihmisten yhteiseen elämäkertaan sowitettu: nijn myös Herran Jumalan omasta sodasta yhtä syndistä cansaa ja maacundaa wastan: ja wielä hengellisten waatettein pesemisestä ja kätkemisestä, näisä waaroisa: sitte oikiasta almun andamisesta: ja myös viijmein, wijmeisistä merkeistä taiwasa ja maan päällä, auringon, cuun ja tähtein pimenemisesä ja suruttomitten silloin pelwosta ahdistuxesta ja epäillyxestä, ja sitä wastan Jumalan lasten wahwistuxesta, lohdutuxesta ja autuudesta, Herran Jesuxen tulemisen päivänä; cuudesa wirresä cocoonpandu: Jotca nyt adventin aicana wuonna 1757 on pränttijn andannt Abraham Achrenius. Turku, 1757. Lisätietoa Kuopion Aarteessa

Oli syytä kirjoittaa "Murhellinen ero-wirsi, : cosca pijca Paimion pitäjästä ja Lowen kylästä, Helena Jacobin tytär, joca lapsens murhan tähden, Paimion kircon nummella, parhan nuorudens ijän cucoistuxen ajalla mestattin, sinä 16. p [sic] heinä-cuusa sisälläolewana wuonna, johonga hän itzensä nijncuin catuwainen syndinen sydämmellisellä synnin tunnolla ja turwamisella Wapahtajan Jesuxen calliseen ansioon walmisti. Caikille suruttomille, prameille ja haurellista elämäkertaa harjoittawaisille waroituxexi. Sen wainajan oman anomisen jälken cocoonpandu Thomas Ragwaldin pojalda. Wastaudesta präntätty." Taustaa Kuopion Aarteessa.

Arvatenkin vuonna 1766 painettiin "Orwolasten lohdutus wirsi, : cosca cunniasucuisen ja corkiasa arwosa pidettäwän cruunun befallningsmannin Nicolaus Gyldeenin kymmenen nuorta lasta orwoixi jäämään tulit, hänen awiopuolisons ja frouwans muinen cunniasucuisen ja hywillä awuilla caunistetun frouwan Catharina Hillerin cuoleman jälken: joca cuoleman hetki sisälle käwi lapsen wuotesa, caxoisten syndymisen jälken, cosca he olit wähä paremmin cuin wijcon wanhat. Sinä 23. päiw. maalis-cuusa. 1766. Jonga murhellisille lohdutuxexi on cocoon pannut, ja präntijn andanut Abraham Achrenius."

Waroitus wirsi, jonga Andreas Liwon, fangeudesa ollesans, ennen cuin hän sinä 4 päiwänä heinä-cuusa 1770, tehdyn cuoleman ricoxen tähden, cuoleman rangaistuxen alla käwi, on cocoonpannut, ja nyt hänen halullisen pyyndöns jälken präntihin annettu. Mä fangi surkia etc. Weisatan nijnkuin: Tänn' Herra corwas callista, etc. [Turku?], 1770. Lisätietoa Kuopion Aarteessa.

Vuonna 1778 laulettavana "Yxi walitettawa wirsi, : koska ihminen Helena Erikin Tytär Halikon pitäjästä ulwos käwi lapsen murhan tähden, sinä 11. päiwänä marras kuusa. Wuona 1778." Lisätietoa Kuopion Aarteessa.

Iloisistakin asioista kerrottiin, vuonna 1779 painettiin "Kolme juuri uutta lystillistä wirttä, : ensimmäinen. Awoimill corwill christityt, toiset. Jotca owat tehdyt Paimion pitäjäsä, siitä uudesta racas myllystä jongan on tehnyt Maljamäen knaapi. Weisatan puolittain kuin Te christityt cuulcat nyt kaikki."

Ja vuonna 1780 painettiin Puhe , Pidetty Maanherran ja Riddarin Kuningallisesta Miekan Luokasta , Korkiastwapasukuisen Herran Carl Magnus Jägerhornin Puolesta , Yliwieskan Kappelikunnasa Kalajoen Pitäjäsä , Koska Saman Seurakunnan Kappalaiselle Herralle Jacob Simeliuxelle Annettin Kuningallisen Majestetin ja Waldakunnan Korkiastylistettäwän Kammar-Collegiumin Perindö- ja Wapaus-Kirjat , Similän uudesta raketun maan päälle , sinä 19 p . Maaliskuusa 1780 . Henr . Holmbomilda , joka on kokonaan luettavissa Vanhan kirjasuomen korpuksessa.

Vuonna 1790 painettu Henrik Achreniuksen runo Calajoen Pitäjän Suurimman osan Rajan Suojelus-Mjesten luwattoman poijes tulon ylitze , Elo kuusa Wuonna 1789 on luettavissa Vanhan kirjasuomen korpuksessa.

Samana vuonna kiitettiin kirjallisesti Ruotsinsalmen taistelun tulosta.

Vuoden 1802 puolella painettiin "Puhe, koska perindö-talon isändä : Matthias Matthiaksen poika Kaukan Handlasta, Pyhämaan pitäjästä ja Turun läänistä, muisto-rahalla (medaille) juhlallisesti tuli palkituxi Rhodaisten kirkosa nimitetysä pitäjäsä sinä 20 päiwänä joulu-kuusa 1801. Kunniallisen Suomen huonen hallituksen seuran puolesta Johan Helsingbergildä, prowasti ja kirkkoherra Laitilan ja Hinnerjoen seurakunnisa, Kuningallisen Suomen huonen hall. seuran kanssa-jäsen."

P.S. Arkkiveisuista kirjoitin tänne aikanaan yleisemmin. Erityisemmin Achreniuksen runosta ukkosen tappamasta naisesta. Lapsenmurhaajien kohtalosta on löytynyt myös sanomalehtiuutinen. Ruotsin ajan sanomalehtiuutisia olen esitellyt täällä aika monta.

Viisi, jotka eivät palanneet Kustaan sodasta

Kustaan sotaan tutustuin muutama vuosi sitten yhdeltä kantilta kirjoittaessani esi-isäni Claes Jakob Hohenthalin elämän loppuvuosista. Pohjanmaan jäätyä ilman puolustusjoukkoja maakunnan johto kokosi miehiä riviin ja armeijasta jo eläköitynyt Hohenthal lähti johtopuuhiin. Kotoa otti mukaansa kaksi poikaansa, joista toinen tuskin teini-ikäinen.

Kotikontujen puolustamisen sijaan joukot vietiin itään. Kun piti lähteä Karjalaan asti osa porukasta teki U-käännöksen ja lähti kotiin. Hohenthal ei ollut tässä joukossa eikä muissakaan palanneissa. Hän kuoli 26.1.1790 Kuopiossa.

Toinen, jota odotettiin turhaan kotiin oli uudisraivaaja Per Persson Ruisaho Kalajoen pitäjästä. Hän oli lähtenyt kotoaan edellä mainittuun vapaaehtoisjoukkoon keväällä 1790. Mies ei ollut palannut eikä kuolemasta tullut tietoa, joten vaimonsa Lisa Hansdotterin Mattilan mieliessä uuteen avioliittoon oli tarpeen julkaista yllä oleva kuulutus sanomalehdessä Posttidningar 25.2.1796.

Kolmas sankari on Kuninkaallisen Pohjanmaan rykmentin sotilas Anders Orre, josta viimeinen havainto on toukokuussa 1790 Karjalasta Ylikuonan afäärin yhteydessä, jolloin hänet otettiin vangiksi. Vaimo Maria Orre halusi uusiin naimisiin, joten yllä oleva ilmoitus julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 6.8.1792.

Karjalan jääkäripataljoonan Enon komppanian riveistä lipesi Johan Luckarin (Lukkarinen) pääsiäisen aikaan vuonna 1790. Häntä jäi kaipaamaan vaimo Anna Jäskeläin (Jääskeläinen). Hän ei kuitenkaan jaksanut odottaa miestä kuutta vuotta kauempaa ja uutta avioliiton suunnittelua varten julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 14.6.1796 yllä oleva kuulutus.

Tammelan Perttulan kappelissa kaivattiin sotilas Matts Knapia, joka ei sodasta ollut palannut. Vaimo Walborg Johansdotter mieli uusiin naimisiin ja näin julkaistiin ylläoleva kuulutus sanomalehdessä Inrikes tidningar 11.10.1797.

Nimiasiaa

Suometar julkaisi 3.3.1848 Viipurin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuosikertomuksen, johon sisältyi perustajajäsen Adam Vilken muistokirjoitus. Hän oli syntynyt Lappeella Lensulan kylässä Lensun talossa, vanhempinaan Juhana Kiiski ja Liisa. Muistokirjoituksen mukaan Adam oli opettajan ehdotuksesta vaihtanut talonpoikaisen sukunimen herraskaiseksi. Ja opettaja sai sen myös valita. "Tarkkaan nyt pojalta hänen kotinsa maanpaikkoja ja tiluksia sekä niiden nimiä ja näköä kuulustelevalle, pisti Lensulan kylän rajoilla olevan Vilkjärven nimi niin mieleiseksi korvillensa, että siitä pian katkaisi poika-huonolle uuden nimen, näin Vilken Kiiskistä tehden."

Että näin niitä nimiä tehtailtiin. Nimistä puheenollen...

Harma Järvisen lisensiaattitutkielma on Isoisältä pojalle, isoäidiltä tyttärelle. Suvun nimen antaminen ja nimenmääräytymistapa esikristilliseltä ajalta nykypäiviin.
Jaana Heinosen gradu on nimeltään "Nimi kertoo kaiken"Keskisuomalaisten henkilönnimiin liittyvät stereotypiat
Eija-Helena Kettunen on tutkinut Etunimiä ja nimikäytäntöä Joensuun ortodoksisessa seurakunnassa
Reetta Oksasen gradu on "Se nimen määrää kenen lapsi on"Sukujen etunimistä ja nimeämismalleista Pohjois-Savossa ja Pohjanmaalla 1700-luvun alusta 1900-luvun alkuun
Jaana Tokolan otsikko kuuluu Etunimi - merkki yhteisöllisyydestä vai yksilöllisyydestä? Etunimi maatalousväestön maailmankuvan ja perhekäsityksen heijastajana 1800-luvun Kalajoella

Yksi 112 vuuen vanha ukko

Eilisen tekstin jatkoksi toinen pätkä C. A. Gottlundin otsikon Muutamien miejän moamiesten elämyksiä alta. Tätä en ottaisi ihan tosissani. Hiskistä en löytänyt sopivaa kuolintietoa ja hammaslääkärin tyttärenä suhtaudun skeptisesti uusien hampaiden saamiseen.

Kalajoen Pidisjärven kappelissa oli toki Nivala-niminen talo ja koko seurakunta sai nimekseen Nivala. Tarkemmin katsoen Hiskissä on Nivalasta haudattuja vain vuosilta 1783-1824, joten ehkä kuitenkin?

"Juosep Matinpoika Nivala syntyi Kalajoen pitäjässsä Pohja-moalla v. 1610. Häntä tehtiin jo nuorena sotamieheksi ja oman puheensa perästä oli hään seurannut moamiehiänsä Jemtlanniin, josta hään muutaman vuuen peästä tuli takaisin Suomeen, ja piti asuntonsa Nivalassa, vero-tilallansa, Pitisjärven kylässä, Kalajoen pitäjässä. Kuin hään oli 105 vuuen vanha, niin hään nai yhen 60:nen vuotiaisen vanhan piian, jonka kanssa hään eli muutamia vuosia varsin terveennä ja onnellissa. (Stockholms Post-Tidender år 1753, N:o 19, seisoo että hään 105 vuuen vanha, mäni kolmannen kerran naimiseen, yhen 60 v. v. piian kanssa (hään oli sen eistä jo ennen ollut kahesti naitu.))

Hään oli vielä niin virkku ja viriä vanhuuellansa, että hään niinnä viimeisinnä aikoinnakin vielä hiiskutti metässä linnun pyyvöllä, ja kulki vesillä kalanpyyvyksillä, joka elämän-laita aina häntä huvitti. Joka suvi hään kävi muihen joukossa heiniä tekemässä, ja sillä välillä niin hään kaiket kesät liehui käsiverkoillansa lammikoissa. Talvella hään kävi mehässä puun-hakkuussa, ajo ite puitansa kotiin, ja pilkoi heitä pihallansa. Tällä tavalla eli hään 109:sen vuuen vanhaksi, varsin terveennä ja ilman mitään vaivatak. Mutta silloin hänen täytyi vanhuuen voimattomuuesta, vaan ei mistään muusta tauvista, maata vuotehella, jossa hään muihen korjulla vielä eli 3 vuotta, kunnekka hään Marraskuussa v. 1752, täytettyä 112 vuotta, lopetti päivänsä. Hään oli ollut kasvoltaan pieni tansakka ukko. Hään on enin aikansa ei syönyt muuta kuin paljasta olkista ja petäistä leipeä hapa-maijon kanssa. Se tapahtui hänellen kuin monellen muillenkin iällisellen, että hään vanhuuellaan ilmaan mitään kolottamista kavotti hampaitansa, joihen siaan kasvoi toisia uusia, niin että hänellä 109:sen vuuen vanhana oli kaikki hampaat suussa – siitä päivästä hyö eivät eneä lähteneet.

Vuonna 1754 eli niinikkään yksi toinen vanha mies Paltamossa, joka silloin oli jo 113-vuuen vanha, milloin hään siitten lie kuollut ei myö tiiätäk. (Lue: I Jesu namn! Historisk och Oeconomisk beskrifning öfwer Kajaneborgs Län, under Per Kalms praesidium, af Erik Castren. Åbo 1754, p. 10.)"