Suomen varhaiset Genovevat

Genoveva oli sadan vuoden ajan osa Suomen kulttuurielämää, mutta vaikuttiko tarina etunimien valintaan? Lyhyesti: kyllä. Hieman pidempi vastaus herättää uuden kysymyksen: vaikuttiko etunimen valinta elämän kulkuun?

Samana vuonna kun suomenkielinen Genoveva ilmestyi, sai kuopiolaisen värjärin tyttären Cath. Elis. Mozellin tytär etunimet Olga Genoveva. Hän kävi Jyväskylän seminaarin ja opetti Varkauden Tehtaan kansakoulussa vuodet 1870-1898. Hän eli lähes yhtä pitkään kuin Genovevaa luettiin eli kuoli 91-vuotiaana syksyllä 1938 (Warkauden lehti 23.8.1938).

Ylikiimingissä 25.4.1850 syntynyt Carolina Genoveva oli talollinen Anders Kanniaisen ja vaimonsa Carolinan tytär.  Hänestä tuli opettaja aivan kuten Olga Genovevastakin (SWL 14.11.1898). Edistyksellinen etunimen valinta korreloi kouluttautumisen tukemiseen?

Urjalalainen rusthollari Anders Michelsson valitsivat 31.8.1852 syntyneelle tyttärelleen nimen Anna Genoveva. Valitettavasti tyttö ei nähnyt toista syntymäpäiväänsä. Ehkä muistokseen 11.6.1855 syntynyt tytär sai nimen Johanna Genoveva. Hän kuoli ennen kolmatta syntymäpäiväänsä.

Heinolassa Maria Kyyhkynen ja työmies Matts Sarkanen nimesivät 16.4.1854 syntyneen tyttärensä Amanda Genovevaksi. Hänet kuulutettiin keväällä 1876 avioliittoon Pietarissa helsinkiläisen rautatievirkamiehen Johan Benjamin Abelstedtin kanssa (Pietarin lehti 1.5.1876). Pietarissa 27.5.1879 syntyneen tyttärensä nimi Agnes Arvida Angelika viittaa siihen, ettei Amanda Genoveva ollut kärsinyt erikoisemmasta nimestään. Sekä hän että aviomiehensä Pietarissa (RK Pietari Pyhä Maria I Aa:28, 1115).

Eerik vai Eero?

Etuniemen käsittely on aihe, josta saa sukututkijoiden keskuudessa aina käyntiin vilkkaan keskustelun. Tämä tuli todistettua jälleen viime viikolla, kun Suomen sukututkimusseuran blogissa julkaistiin Jouni Elomaan kirjoitus Nimellistä asiaa. Verkkokeskustelussa meni sekaisin verkkoalustojen käytännöt, normalisoinnit ja suomentamiset. Ensiksi mainitut mahdollistavat useiden nimivarianttien tallennuksen ja esityksen. Normalisointi (esim. Eric > Erik) on tarkoituksenmukaista tiedon löytymiseksi. Suomentaminen yrittää tavoittaa todellisuutta, joka ei ole saavutettavissa. Per Perssonin voi kirjata Pekka Pekanpojaksi tai Pietari Pietarinpojaksi, mutta on erittäin epätodennäköistä, että kyseinen menneisyyden mies olisi itsensä näin esitellyt. Elävän elämän nimikäytäntöjen kirjaus ei ollut menneisyyden virkamiesten tehtävänä.

Asiakirjoihin tallentui kuitenkin osa nimikäytäntöjen joustosta eli usein kohtaa henkilöitä, joiden nimi on kirjoitettu hieman eri tavoin eri yhteyksissä. Yksi esimerkki tästä tuli vastaan viime viikolla, kun kokosin tietoa miehestä, joka kirjallisuudessa tunnettiin Eero Väkipartana. 

Sanomalehtihaku nimellä osui runsaaseen uutisointiin Räisälän rettelöistä vuonna 1892. Päivälehti uutisoi välikäräjistä 30.1.1892 ja luetteli syytetyt:

talollinen Erik Mikonp. Puputti Läheniemen kylästä, räätäli Matti Aataminp. Tantti Humalapellon kylästä, talokkaat Erik Simonp. Väkiparta, Yrjö Aataminp. Varne ja Jonas Matinp. Ohva Hytinlahden kylästä, Antti Martinp. Kiuru ja poika Martti Kivipellon kylästä ja Matti Juhonp. Niukkanen Köninginmäen kylästä, loinen Juho Antinp. Tantti Piiskonmäen kylästä ja mylläri Matti Yrjönp. Varvas Unnunkosken kylästä

Puoli vuotta myöhemmin Jonas on Juonas ja Väkiparran etunimi Eero (Päivälehti 19.6.1892). Karjalattaressa 18.10.1892 mainitaan Juonas Ohjo ja Eerik Väkiparta. Viimeksi mainittu muoto on myös ajan rippikirjassa

Räisälä RK 1890-99, 46

Kun sama Väkiparta astui kesällä 1903 Englannissa laivaan, joka vei hänet Kanadaan, matkustajalistaan kirjoitettiin Erik.

Mutta Väkiparta kutsui itseään Eeroksi sekä Suomessa että Amerikassa. Nimimerkkinsä suomalaisissa sanomalehdissä tosin oli Väkelän Eero, eikä Väkiparran Eero.

Toveri 16.2.1910

Eli virallisiin asiakirjoihin tallentunut nimi ei ollut se, jota mies itse käytti. Mikä on "oikea" nimensä? Erkkikö?

Jumalan Parannus ja Varma Kosto

Pari päivää sitten sukututkijoiden ryhmässä jaettiin kuva Helsingin kastelistasta, jossa joulukuussa 1895 oli vastasyntyneen etuniminä selvällä suomella Jumalan Parannus. Keskustelussa tuotiin esiin minulle jo tuttu Muista Siveys Kyläkoski, mutta myös monia muita kuten perhe, jonka lapset olivat Elä Aina Ilona, Aina Varma Kaisa ja Jopa Artturi Tuli, pitkän elämän elänyt Aina Tuska Vaiva, Kokkolassa heinäkuussa 1898 kastettu Kaarle Toivottu Poika, vuonna 1881 syntynyt Aina Oiva Onni Sofia, karjalainen Raittiina Sievä, Vesilahdelta Aina Oiva Onni Sofia ja etunimi-sukunimi yhdistelmä Aina Altis Alapää. 

Linkitettiin myös vanhaan SukuForum-keskusteluun, jossa mainittiin m.m. Turtolassa vuonna 1870 syntynyt Ole Onnellinen, räisäläisen opettajan poika Neuvo Nero Nikodemus ja tytär Nöyrä Naima Nopia, joiden sisarus taisi olla Noiva Norja Nouta, Jokioisissa 1882 syntynyt Innokas Tuomo Urho. Kari Kujansuu kontribuoi Viljakkalan kauppiaan lapsisarjan Armas Sulho, Kaunis Ilma, Jalo Uros, Raitis Veikko ja Hyvä Onni, kappalaisen lapset Terve Taimi, Mainio Alku, Pieni Eine ja Ujo Sulho, sekä nimet Siivo Neiti, Tunne Elämä, Tahto Rakas, Himo Urpu, Siro Lemmitty ja Hertta Herranlahja. (Tätä pätkää tehdessä löytyi vuonna 1921 syntynyt Kauno Armas Lemmitty ja vuonna 1938 avioliittoon kuulutettu Usko Armas Lemmitty.)

Asiallisin kommentti aloittajalle oli "Jumalan Parannus on sanatarkka käännös heprealaisesta nimestä רפאל (Rafael). Tällaisia nimiä näkee satunnaisesti 1800- ja 1900-luvun taitteessa syntyneillä." Omaan kommenttiini sain lisätietolinkit Elisa-Marja Lampisen graduun Dramaattinen wannabe vai pelloissa juokseva maalaislapsi? Mielikuvia harvinaisista etunimistä ja Arja Lampisen artikkeliin Jyväskylän uniikkinimet. Vastaavaa tietopläjäystä en saanut viimevuotisessa etunimiklinikassa (videon kohdassa 55:12).

Tuolloin ja nyt tuli päällimmäisenä mieleen nimi Varma Kosto, josta luulin jo blogiin kirjoittaneeni, mutta haun perusteella en. Paikataan.

Varhaisinta Varma Kostoa ei kastettu vuoden 1918 sodan jälkeen vaan ensimmäinen julkisuuteen tuotu nimen kantaja syntyi jo vuosisadan ensimmäisellä vuosikymmenellä.

Neljättä vuotta sitten antoi työm. O. A. Turunen Pielisjärvellä pojalleen nimeksi, Varma Kosto. Silloin kirkkoherra Kyander kauhistui kovasti mainittua nimeä, kysyen mitä se tarkoittaa. Sai vastaukseksi että se kostaa kaikki esi-isillensä tehdyt vääryydet. Tämä oli hänestä niin hirveä vastaus että on monta kertaa surkutellut ihmisille sitä jälestäpäin.

Nyt kun Turuselta kuoli lapsi niin näki Rovasri Hahl taas tuon saman nimen papinkirjassa. Häntä kohtasi sama kauhistus kuin edellistäkin, sanoen että kosto voi tulla itsellenne. (Rajavahti 25.5.1912)

Varma Kosto Turunen oli kuollut 3 vuoden 4 kuukauden ja 2 päivän iässä (Perä-Pohjolainen 10.9.1912) Vuonna 1913 syntyneestä veljestään tuli aikuisena sosialidemokraattien kansanedustaja. Samaa ikäluokkaa veljesten kanssa oli Varma Kosto Hakkarainen (Karjala 22.5.1934).

Useimmin nimi Varma Kosto toki liitetään vuoden 1918 sotaan. Uuden Sosialidemokraatin 4.12.1918 julkaistun näytenumeron kansi oli täynnä kuolinilmoituksia, mutta aivan ensimmäisenä Rantalat Ruovedeltä ilmoittivat nimenneensä poikansa Varmaksi Kostoksi.  Jo pari kuukautta aiemmin oli todettu, että "Helsingin yleisellä synnytyslaitoksella ovat eräät naiset tahtoneet tuoda mielialansa julki todella punakaartilaismaisella tavalla. Lapsille on nimittäin annettu sellaisia nimiä kuin Varma kosto, Vapaa Taisto j.n.e." (Uusi Aura 9.10.1918)

Osana arvostelua todettiin "Ihminen päättää, Jumala säätää. Viime sunnuntaina ilmoitettiin Kuopion kirkossa jumalanpalveluksen loputtua kuolleiden luettelossa m. m. lapsi Varma Kosto Koponen, kuollut 6 kk. ikäisenä." (Uusi Aura 27.3.1920)

Varma Kosto oli ilmeisesti yleisimpiä nimiä, mutta kritiikissä mainitaan myös Valko Inho ja Leimu Aina (Vaasa 10.5.1928). Asiaa muisteltiin vielä vuosikymmen myöhemmin: "Kapinan jälkeen annettiin täällä eräällä taholla lapsille sellaisia nimiä kuin Varma Kosto, Veri-Viha ja Kullervon Kirous. Joku lienee tarjonnut sellaistakin kuin Kuolema Porvarille, mutta sanotaan papin - nämä kaikki kastettiin evankelis-luterialisen kirkon rituaalien mukaan - kieltäytyneen sellaista nimeä kasteella vahvistamasta." (Kauppalehti 23.2.1933)

Kritiikki ei hävittänyt merkityksellistä nimeämistä vasemmistolaisperheissä. Kokonaiselle aatesuuntaukselle nimensä antanut Taisto Jalo Sinisalo syntyi vuonna 1926.

Palaten alun Jumalan Parannukseen on syytä muistuttaa, että samainen Jumala oli se, "joka hankkii minulle koston ja laskee kansat minun valtani alle". Varma Kosto on siis - niin haluten - ymmärrettävissä myös jkristillisenä nimenä.

Miten sukunimi saatiin?

Monien muiden hienojen kuvauksiensa ohella Juho Saarinen (s. 18.6.1846) kertoo kirjassaan Muistelmia lapsuudenajalta ja kouluvuosilta (1920) miten hän sai ensimmäisen sukunimensä vuonna 1859:

Maltittomana odottaessani lähtöpäivää sanoo isä minulle eräänä päivänä: "Kun sinä nyt lähdet kouluun, niin pitäähän sinulla olla kölli." "Kölli"-sanaa, joka johtunee ruotsalaisesta sköld-sanasta, käytettiin näet Sysmässä ainakin siihen aikaan merkitsemään sukunimeä samoin kuin "karahtieri"-sanaa tietämään arvonimeä. Siellä kysyttiin: "Mikäs sen herran kölli on ja kuinkas sitä herraa karahtierataan?"

Kun ei Sysmässä enempää kuin muuallakaan Hämeessä ole talonpoikaisväestöllä sukunimeä, vaan sen sijasta käytetään asuinpaikan nimeä, niin ei sitä siis ollut isällänikään. Oli siis pojalle kouluun lähteissä ja herraksi pyrkiessä keksittävä kölli; karahtieri tulisi tietysti kyllä aikanaan ansion mukaan. Kun siihen aikaan vielä oli tavallista, että talonpoikaispojille kouluun tullessa annettiin ruotsalainen sukunimi, jommoinen oli välttämätön jo pitäjän suutareille ja räätäleille sekä muillekin vähänkin herraskaisille henkilöille, niin arveli isäni, että minunkin on otettava ruotsalainen kölli, mutta mikä, sitä oli nyt mietittävä.  

Olihan rouva Lenbohm hänen luonaan käydessäni ehdottanut minulle asuinpaikkani [Hörhä] nimestä muodostettua sukunimeä "Hörlin", mutta eipä se minua oikein miellyttänyt. Isäni puolestaan tuumaili, että aapiskirjassa muukalaisten nimien luettelossa oleva "Qvickström"-nimi olisi otettava. Isän tahtoon oli luonnollisesti suostuttava ja hänen ehdottamansa nimihän se nyt aluksi tulikin minun komeaksi kouluköllikseni.(s. 86)

Oltuani ehkä kuukauden päivät koulussa kutsui opettaja minut eräänä päivänä kamariinsa ja virkkoi: "Ei se sinun ruotsalainen sukunimesi ole oikein mukava, kyllä sinun on saatava suomalainen nimi." Asiasta neuvoteltuaan kanssani ja kuultuaan kotini sijaitsevan Saarenkylässä sanoi hän: "Siitähän se tuleekin oikein sopiva sukunimi: Saarinen." Ja sitä tietä meni minun ruotsalainen köllini! Niin pian ja niin helposti kävi nimenmuutto siihen aikaan, ei tarvinnut ilmoittaa Suomen Julkisissa Sanomissa, ja minä jouduin kuin jouduinkin ruotsalaisen sukunimen suomalaistuttamisessa eturivimiesten joukkoon. Vanhemmille oli tietysti ilmoitettava nimenmuutoksesta, ja isäni hyväksyi sen ottamalla poikansa sukunimen käytettäväkseen.(s. 120) 

Nimistä tutkimusta ja muuta

1) Ylläolevalla kansikuvallaan Fyren 17/1904 kommentoi nimensuomennosten ohella niihin liittyvää rahastusta. Tomas Sjöblomin gradu ”Namnförfinskningar komma att ske i tusental”. Namnförfinskningen 1906: aktörer, målgrupp och debatt kuvaa myöhempää buumia.

2) Sofia Kotilaisen artikkeli Suomalaisen perheen yhteisen sukunimen lyhyt historia on hyvää luettavaa.

3) Käynnissä on tutkimushanke esikristillisistä henkilönnimistä. Myöhemmästä ajasta on jäänyt linkittämättä Riitta Rajasuun väitöskirja Kuopiossa, Oulussa ja Turussa vuosina 1725-1744 ja 1825-1844 syntyneiden kastenimet.

4) Verkkohakuun osui Ronald Brieskornin väitöskirja Bidrag till den Svenska Namnhistorien. Borgerliga, sammansatta familjenamn (1912). Siinä on A- ja B-alkuisista sukunimistä esiintymistietoja myös Suomen puolelta.

5) Kotuksen paikannimitietokanta ja joukkoistamisen mahdollisuudet kuullostaa lupaavalta, mutta vielä en ole nähnyt toimintaa.

6) Paikannimistä yms. kertyneitä opinnäytelinkkejä

• Petra Tella: Imatran Tainionkosken paikannimet. Kansanetymologinen ja tieteellinen näkökulma 
• Sandström, Åke: Hå och hamna: Ordhistoriska och ordgeografiska studier av paddlingens och roddens äldsta terminologi i Norden
• Luhtala, Marika: Helsingin Villingin asutushistoriaa paikannimistön kuvaamana
• Valkeinen, Sonja: Käärme-alkuiset perinnäiset paikannimet 
• Vähä-Kreula, Tiina: Eurajoen paikannimistö maiseman kuvaajana
• Kulonen-Hendricks, Raili: Suomalaisperäiset paikannimet Delawaren laaksossa – Uuden Ruotsin siirtokunnan perintöä jäljittämässä 
• Seppälä, Janne : Kulkine.net : tutkimus epävirallisista kulkineennimistä

Ei poika nimeltä Päivi, vaan tyttö nimeltä Isak Oskar?

Vasabladetissa 30.11.1867 julkaistu kirje Lehtimäeltä päättyi erikoisuuteen.

Kirjoittajan väite Lehtimäellä nimellä Isak Oskar kastetusta tytöstä julkaistiin myös Hufvudstadsbladetissa 4.12.1867.

Herää ajatuksia ja kysymyksiä. Olisiko lapsi ensin tulkittu pojaksi ja siksi kastettu pojan nimellä? Miten sukupuoli määriteltiin entisaikaan (fyysisesti) epäselvissä tapauksissa? Voiko nimeen luottaa binomisen sukupuolen määrittäjänä?

Mielenkiintoista, mutta Lehtimäen kastetuissa ei vuonna 1867 ole yhtään Isak Oskaria. En luottanut pelkkään Hiskiin vaan katsoin varsinaiset listat, joissa ei ollut minkäänlaista korjauksen jälkeäkään.

Jäljelle jää huomio siitä, että nimien käyttö ristiin yhdistyy kirjoittajan mielessä töiden vaihtamiseen sukupuolten välillä.

Lähdekritiikin opetusta eli puhelinluettelon lukua

Reijo Valta käsitteli blogitekstissään tänään puhelinluetteloiden kritiikkiä.  Siitä tuli mieleen varastossa ollut pätkä, jota on turha enää pantata...

Sitä voisi luulla, että "Helsingin Telefoniluettelo November 1906" kertoisi ihmisen yhteystiedot kyseisenä vuonna. Mutta pitää muistaa, miten tieto on muodostettu. Inhimillisten prosessien erehtyväisyydestä kertauskurssi Tuulispäästä 2/1907:

Sillä: "Jumala ei ole kiirettä luonut". "Eikä hoppu ole hyväksi muussa, kuin kirpun tappajaisissa".

Nämä syvämieliset mietteet juolahtivat mieleeni tässä eräänä iltana vanhan vuoden lopulla, kun jotakin raskasta kauhealla kolinalla oli romahtanut asuntoni läkkipeltilaatikkoon, jonka läven kohdalle oven ulkopuolelle, metalliin on kaiverrettu sanat: "kirjeitä ja sanomia". Uteliaana menin katsomaan, että mikä kumma joululahja sinne nyt tuli, ja kopeloimalla sain esille kapean, paksukantisen kirjan, jonka etupuolella luin: "Helsingfors Telefonkatalog — Helsingin Telefoniluettelo November 1906". "Kas, pentele", arvelin, "minä olen jo jouluni viettänyt, vaikka keskusasema näyttää vasta Marraskuuta. Olenpas nyt tällä kertaa kiirettä pitänyt, mutta sama se; saanpa nyt ainakin toivottaa rauhallista joulua kaikille ystävilleni, jotka vuoden kuluessa ovat nimensä suomalaistuttaneet. Tähän saakka on ollut niin hiton vaikea löytää heidän numeroansa, kuu en enää heidän Ruotsin vallan aikaisia sukunimiänsä muista".

Ja ilomielin rupesin hakemaan ystävieni numeroita. Hain kaikki maat ja mantereet, mäet, vaarat ja salot, meret linnoineen ja joet rantoineen, vaan useimmat ystäväni olivatkin poissa. "Se on oikein, että boikottavat tuota myöhästynyttä luettelonlaatijaa", ajattelin, "ja jättävät koko puhelimensa hiiteen". Mutta samalla huomasin siellä täällä jonkun ystävän, joka komeili entisellä Ruotsin vallan aikaisella nimellään ja tittelillään.

Minulta pääsi hampaitteni lomitse mutina, joka ei ollut hienointa laatua . . .

Ystäväni ovat kyllä sen tiesin varmaan, ilmoittaneet nimenmuutoksensa telefoniyhtiölle, mutta ne saakurit siellä eivät ole viitsineet ottaa sitä huomioon. Tiedettiinhän jo kauan sitte uuden luettelon olevan tulossa, niin että ei ne meidän miehet ainakaan ole syypäitä tähän häpeään.

Kuva Tuulispää 23/1907

Sastamalassa (2/2)

Keikyältä jatkoimme Sastamalan kaupungin sisällä sen keskustaan, jota ennen Vammalaksi ja sitä ennen Tyrvääksi kutsuttiin. Poikkesimme Pukstaavissa, jonne houkutteli puutarha-aiheinen näyttely, mutta en edelleenkään ihastunut paikkaan.

Herra Hakkaraisen taloon poikkesin katsomaan kauppaa. Näin nyt vihdoin kevään uutuskirjoihin kuuluneen "Minun sukuni", joka osottautui - kuten arvasinkin - aukkojen täyttökirjaksi. Toivottavasti innostaa jossain perheessä lähisukuvun dokumentointiin. En ostanut sitä, mutta sorruin vuosien himoamisen jälkeen ostamaan Koiramäen pennusta tehdyn lelun kirjapöydän uudeksi maskotiksi.

Kyseessähän on Martta ja illalla unta odottaessa tuli mieleen, että kyseiseen suomalaiseen suuhun hyvin sopivaan nimeen en ollut sukututkimuksessa usein törmännyt. Muistin tueksi Hiski-haku, joka Tyrväältä ja sen ympäristöstä muuntaa haun Marta suoraan Margaretaksi, mikä vaikeuttaa tutkintaa. Pelkkään Tyrvääseen rajaten löytyy yksi 1.11.1774 syntynyt Martha, kauppiaan tytär.

Perinteiseltä nimeltä kuullostaa, mutta ei siis ainakaan täällä päin sellainen ole. Googlen avulla selviää, että Kiven Nummisuutarien (1864) päähenkilönä on Martta. Uusi Hiski-haku Nurmijärvellä löytää yhden Hyvinkään kylässä 24.11.1833 puusepälle syntyneen Martha Carolinan. Ei siis yleinen nimi sielläkään.

Takaisin Sastamalaan, jossa seuraavana kohteena oli Sastamalan seudun museo vanhassa navetassa.

Se oli nyt tyhjää täynnä, sillä vanha perusnäyttely oli purettu ja uutta suunniteltiin muistelutilan avulla. Ulkopaikkakuntalaisellakin olisi tietenkin ollut näkemyksiä museon sopivasta sisälmyksestä, mutta jätin kaavakkeet täyttämättä. Kysyin kuitenkin huvikseni, että onko tämä sitten jatkossa "koko Sastamalan" museo, kuten nimi antaa ymmärtää. Vastaus antoi ymmärtää, että ei, "sillä Keikyässähän on omansa ja Suodenniemellä". Näin sitä siis kuntaliitoskunnissa luodaan yhteistä kuntaidentiteettiä ja sekoitetaan turistien päät.

Viimeiseksi tutustuimme yksityisen keräilijän kokoelmasta tehtyyn taidenäyttelyyn, jonka vanhempi taide oli esillä Akseli Gallen-Kallelan lapsuudenkodissa Jaatsissa. Oli siinä vaan oma säväyksensä nähdä pari nuoruudentyötä samassa ympäristössä, jossa ne on maalattukin.

Nimistä

Vaan mitäpä on nimen kuuluisuus ja maine? Mikä siinä on ansiota ja mikä sattumusta? Satunnaisempaa nimeä lienee tuskin kukaan osakseen saanut kuin Elias Lönnrot. Sukunimen oli vasta hänen isoisänsä omistanut asumapaikan Vahterojan mukaan, ajan tavan jälkeen tietysti ruotsintamalla. Etunimensä hän sai suorastaan vahingossa, kun naapurin muori, jolle lapsen vieminen kasteelle oli uskottu, pitkällä matkalla pyryilmassa oli unohtanut vanhempain myötä antamat nimet.

Kaarle Krohn: Elias Lönnrotin muistopäivänä. Valvoja 4/1902 

Muuta nimistä ja niiden antamisesta:

• Järvinen, Essi: Koppava kreivi ja vanha ukonrähjäke. Sukunimien herättämät mielikuvat.
• Mikkonen, Pirjo : "Otti oikean sukunimen" : Vuosina 1850-1921 otettujen sukunimien taustat 
• Patronen, Outi: Rajakarjalainen sukunimistö ja sen muuttuminen 
• Eskola, Ksenia: Suomalais-venäläisten lasten etunimet : valintaperusteet ja rakenne
• Bertills, Yvonne: Beyond identification : proper names in children's literature 
• Pearl, Leonard: Hahmonimet hahmottumassa. Disney-piirroselokuvissa esiintyvien suomenkielisten henkilönnimien sananmuodostus, rakenne ja merkityssuhteet

• Hallberg, Johanna: Suomalaisten veneiden nimet ja nimenantoperusteet
• Kedonperä, Netta: ”Se-sana oli liian vaatimaton, kun ilmeni sielun löytyminen kulkimesta.”Citröen 2CV mallisten ajoneuvojen nimet ja nimenantoperusteet 

• Ikkeläjärvi, Hanna: Tarinoita paikannimien takaa. Tutkimus Ikkeläjärven ja Nummijärven kylien paikannimistöjen muutoksista 
• Rinta-Karjanmaa, Iiris: Ilmajoen ja Lapuan-Kauhavan Alajoki-laaksojen viljelysnimien nimeämisperusteet 
• Rajahonka, Tytti: Joutsan keskustaajaman nimistömaisema 
• Lähdesmäki, Leena: Jämsän kantatalojen nimistön hämäläinen nimikerrostuma 
• Laiho, Kirsi;  Paikannimistön säilymisestä ja muuttumisesta Kärkölän Korvenkylässä ja Myllykylässä 
• Malinen, Meri: Menschikovinkadulta Muonamiehentielle - tutkielma Hämeenlinnan keskustan ja Vuorentaan kadunnimistä 
• Rekola, Sanna: Keijumäki vai Keijukallio? Asikkalan maankohoumien nimet ja nimimallit 
• Halinen, Jenna: Tamperelaisten koululaisten käyttämä epävirallinen paikannimistö

Kuvituksena Atelier Apollossa kuvatut (SLS, Flickr commons) tytöt, joiden nimet ovat unohtuneet

Ajatuksia harvinaisemmista nimistä

Kirsti Bergroth pakinoi nimimerkillä Tet kirjassa Suloisia aikaihmisiä (1936) huomioita vanhasta almanakasta.

"Äidit, jotka etsivät almanakasta nimiä lapsilleen, tekevät tyhmästi lukiessaan vain uusinta kalenteria. Vuosi 1869 tarjoaa paljon hienomman nimivalikoiman. "Äidin pikku Epimachus!" "Pian pois mansikkamaasta, Polychron, Gabimus ja Saturninus!" "Äiti, niistä Fulgentiuksen nenä!"

Polykarpus onneksi on säilynyt almanakassa meidän päiviimme asti. Montakohan Polykarpusta on Suomessa?"

"Mitä ovat Pekat ja Villet näiden Arkadiusten ja Zefyrinosten rinnalla? "Sulhaseni, Zefyrinos." Hivelevää.

Mutta mitä sanoisi lyseonluokka, jos sen keskuuteen ilmestyisi Evergistus? Mielikuvitus ei uskalla arvailla, minkä nimellisenä tämä nuorukainen palaisi vanhempiensa luo. Ja kyllä kai Rogatiuksesta tulisi Rokka ja Akatiuksesta Akka. Ja Edmund, ah! vajoaisi luultavasti Eetuksi."

Väestörekisterikeskuksen Etunimihaku kertoo, että väestörekisteriä käyttöönotettaessa (~1970) ei ollut elossa yhtään suomalaista, jolla oli nimenä Epimachus, Polychron, Gabimus, Zefyrinos tai Rogatius. Nimen Saturninus vuosina 1900-19 saaneita naisia ja miehiä oli elossa alle 10. Fulgentius nimeä ennen vuotta 1899 syntyneillä miehillä ja naisilla alle kymmenellä ja sama epämääräinen määrä oli syntynyt ja nimetty Fulgentiuksiksi vuosina 1900-19. Polykarpuskin on Suomessa molemmilla sukupuolilla käytössä. Myös 2000-luvulla, mikä yllättää.

Samanlaiset luvut oli nimellä Evergistus.

Käytetyin nimistä oli täysi yllätys. Arkadius! Ikinä en ollut moista kuullut ennen pakinakokoelmaan tarttumista. Tasainen "suosio" saa epäilemään sukuperinnettä. (Nimi Akatius oli hieman harvinaisempi, mutta tilasto samantapainen.)

Ammatikseni raportteja tutkailevana yritän olla tarkkana, että tiedän mitä olen katsomassa. Kuten jo yllä kankeasti muotoilin, käsittääkseni luvut perustuvat tilanteeseen 70-luvun alusta alkaen. Tuolloin elossa olleet merkittiin rekisteriin. Mukana ei siis ole kaikkia kasteita edes 1900-luvun alusta, kuten esimerkiksi Yle antaa twiitissään ymmärtää.

Vuodesta 1899 Suomessa on ollut 957 etunimeltään Lucia-nimistä naista. Valoisaa Lucianpäivää!
— Yle Historia (@ylehistoria) December 13, 2013

Mutta koko formuloinnin saaminen 140 merkkiin olisikin aika haastavaa.

Nimien jakautumisesta kieliryhmien kesken ei Väestörekisterikeskuksen tilastopalvelu kerro mitään. Maria Salmen gradun Polykarpus, Saima ja Minea – nimet vuosien 1900,1929 ja 2010 suomen- ja ruotsinkielisissä nimipäiväkalentereissa mukaan "nimiryhmien suhteet vaihtelevat ajankohdan ja nimipäiväkalenterin kielen mukaan".

Ennen ja nyt

En muista enää oliko äitini vai mummoni, joka tapasi päivitellä sitä miten nykyään vanhat ihmiset vaikuttavat nuorekkaammilta kuin heidän lapsuudessaan ja saman asian pystyin havaitsemaan valokuvista. Hieman huvitti kun löysin täsmälleen saman ajatuksen kirjasta, jota painettaessa mummoni oli 5-vuotias. Tyyni Tuulion nimimerkillä Jeannette julkaistu Suoma Suometar ennen ja nyt ynnä muita pakinoita (1927) alkaa huomioilla

"Nuori isoäiti tulee vastaani kadulla uudenuutukaisessa kävelypuvussa, muodikas hattu päässä. [...] Toinen isoäiti on suuri temperamentti. Hän pitää esitelmiä ja lausuu. Kolmas on eduskuntaehdokkaana. [...] Isistä ja äideistä ei kannata puhuakaan - kuka ehtisi kirjoittaa varsinaisesta nuorisosta. Heillä on jazzinsa ja tenniksensä, hiihtoretkensä ja muut harrastukset. He tekevät kyllä myös kovasti työtä."

Ihan on kuin nykyajan aikakauslehdestä! Toisessa kokoelman pakinassa Tuulio kirjoittaa vuonna 1922 nimimuodista tapaan, joka on myös tuttu nykymediasta

"Beata, Charlotta ja Augusta viettävät elämänsä iltaa. Meidän olisi vaikea kuvitella Charlottaa kapaloissa ja augustaa opettelemassa aakkosia. Beata on jo melkein muinaismuisto.

Melkein yhtä vanhoja ovat Alma, Olga, Roosa, Hilda ja Hulda. Mutta he vielä tekevät työtä ja ottavat osaa julkiseen elämään."

Näköjään 20-luvulla on "se tärkeä kysymys" ollut "jäämmekö edelleen rouviksi ja neideiksi vai tuleeko meistä kaikista rouvia tai kaikista neitejä vai jotakin vallan uutta, minkä kilpailu ratkaisee." Valitettavasti jämähdimme ensiksi mainittuun.

Aiemmin tänä vuonna sosiaalisessa mediassa kiersi linkki blogitekstiin, jossa englannin sekaisen suomen ennustettiin johtavan kielemme turmioon. Tuulio kommentoi kielen muuttumista toiseen suuntaan:

"Koetappas vain puhua lapsillesi pläkkipotista ja plyijyspännästä. Yhtä hulluilta kuuluvat toivottavasti heidän lastensa korvissa plankkiharjat ja soossinekat, ehkä vielä plätytkin. Jos nimittäin osaamme olla johdonmukaisia! Ehkä vielä pääsemme kahveleistakin -"

Kuulemma nykyajan koulutus, sosiaalinen media ja muukin elämä eristää samankaltaisten seuraan. Tuulion aikaan taas

"Jos taas yösi unelmat ja päiväsi ajatukset koskevat apulannoitusta, katsot humanistia jokseenkin hyödyttömäksi jäseneksi yhteiskunnassa. Jos olet runoilija, et elä samalla planeetallakaan kuin ne, jotka ymmärtävät kehruukoneita."

Miesasiaa on näköjään yritetty saada vauhtiin jo sata vuotta sitten.

"Sillä eihän tätä enää voi sietää. Yli puolet promovendeista ovat naisia. Ultimus on nainen. Naiset täyttävät luentosalit, kirjastot."

Yksi oli sentään 20-luvun Suomessa toisin kuin nykyään:

"Kun automaattipuhelimeen kerran totuit, on se tullut miltei välttämättömäksi tekijäksi kaupunkielämässäsi.
Maalla elät ihanasti erillään puhelimenkäytöstä. Mutta sitten tulee päivä, jolloin sinun on soitettava johonkin. Naapuritalossa parin kilometrin päässä kuuluu olevan puhelin. Kävelet sinne ja pyydät saada soittaa."

Esimerkki 1920-luvun pukeutumisesta Hallwylska museet, Wikimedia Commons.

Eräs nimenvaihto

Lemin taloon Muukka tuli kotivävyksi Matti Kaijansinkko. Hänellä oli kolme poikaa, joista keskimmäinen syntyi 10.6.1853 ja sai nimekseen Elias. Itäsuomalaiseen tapaan hänellä oli isänsä sukunimi kunnes 17-vuotiaana lähti Viipuriin kouluun (jossa muut oppilaat olivat 10 vuotta nuorempia.)

Helmi Krohn kertoo kirjassaan Kun suuret olivat pieniä. Lapsuudenmuistoja taiteilijoittemme ja kirjailijoittemme elämästä (3 p. 1949) miten Eliaksen sukunimi vaihdettiin:

"Tuskin poika oli ollut viikon verran koulussa, kun rehtori sanoi hänelle: "En mie jaksa kirjoittaa niin pitkää nimmee kuin Kaijansinkko, sie saat olla Muukka." Ja kun poika huomautti, että olisi ehkä parasta kysyä lupaa isältä, vastasi rehtori: "En mie tarvitse siu issääs tässä, mie muutan", ja sillä se oli tehty. Eikä isä pannutkaan tätä omavaltaista tekoa pahakseen, sillä kuultuaan sen hän arveli vain: "Herrat on viisaammat, kyllä hyö tietää mitä tekkööt." Ja siten pojasta tuli Elias Muukka."

Opintiensä ei jäänyt Viipuriin vaan aikanaan Elias Muukka suoritti taideopintoja Düsseldorfissa asti 1877-79. Sittemmin päässyt Kansallisbiografiaan ja Wikipediaan. Ylen uutisessa kuvia maisemamaalauksistaan.

Kuvituksena kuitenkin Daniel Nyblinin mv-valokuva Eero Järnefeltin maalauksesta Savolaisvene/ Kotirantaan marjamatkalta (1888).

P. S. Bernadottelandian nimien yleisyyksiä voi tarkistaa tilastotoimistonsa sivulla, samaan tapaan kuin Suomessa Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelussa. Etunimistä vielä opinnäytelinkki.

• Miira Elkki: Suomalaisiksi mielletyt etunimet : nimenantajien käsityksiä ja nimenantoperusteita

12.5.1906

Sukututkijoille on tuttu juttu, että monet suomensivat sukunimensä 12.5.1906. Päivän Suomalaisessa Wirallisessa Lehdessä on 57 sivua, joista 51 täyttyvät tiuhaan ladotuista muutosilmoituksista. Mutta ei ole tullut monelle mieleen miettiä miten "ennen internettiä" saatiin tällainen joukkohanke aikaan. Poikkeuksena Pertti Vuorio, joka esitti kysymyksen SukuForumilla pari viikkoa sitten.

Yhteistyöllä ja sanomalehdillä saatiin selville, että

Oli paikallisia nimenmuutoskomiteoita, jotka lähettivät tiedot keskuskomitealle Helsinkiin ja sitä tietä menivät Wiralliseen lehteen. Kaiketikin tuo paikallinen komitea jotenkin ”valvoi” muutoksia.

Samassa yhteydessä löysin Uudenkaupungin Sanoman numerosta 24.4.1906 kuvauksen, joka on käyttökelpoinen muihinkin ajan nimenmuutoksiin. Näitä yksityiskohtia on monesti kyselty sukututkijoiden palstoilla, mutta yhtä hyvää kuvausta en aiemmin ollut nähnyt.

Tavaksi on tullut ja sitä tapaa on jokaisen noudatettava kaikenlaisten itselleen ja muille ehkä sattuvain kirkollisten selkkausten välttämiseksi, että nim. nimenmuutos ensi tilaisuudessa toimitetaan merkityksi sen seurakunnan kirkonkirjaan, johon nimensä muuttanut kuuluu. Tällöin ovat kirkkoherranvirastot vaatineet nähtäville viimeisen niistä virallisen lehden numeroista, missä nimenmuutos on saatettu julkisuuteen. Joka, esim. pääkaupungin kaksikielisen seurakunnan kirkkoherranvirasto on vaatinut, että ilmotus on julkaistu niin kuin viralliset kuulutukset yleensä: kolmasti kummankielisessä virallisessa lehdessä. Toiset kirkkoherrat ovat tyytyneet vähempäänkin ilmottamiseen, koska useat lakimiehetkin ovat selittäneet, että nimenmuutos on toista laatua kuin ne asiot (esim. konkurssivalvonta, viranhakuaika y.m.), joista monen aineelliset y.m. edut riippuvat ja joista sen vuoksi kolmasti kuuluttaminen on säädetty.

Näiden tavanmukaisten ilmotusten lisäksi on virkamiesten noudatettava erästä Keis. senaatin tätä asiaa koskevaa kiertokirjettä, joka v. 1894 on lähetetty hovioikeuksille, Suomen silloisen sotaväen päällikölle, kuvernööreille, yliopistolle, tuomiokapituleille ynnä muille hallituslaitoksille ja viranomaisille. Siinä senaatti määrää, että "virka- tahi palvelusmies", joka ottaa toisen nimen kuin minkä hän yleiseen palvelukseen astuessaan on ilmottanut "älköön sellaista nimeä virka-asioissa käyttäkö tahi käytettäkö, ennenkuin nimenmuutos on asianomaisessa virastossa ilmoitettu".

P.S. V. Kilpinen: Vähän Suomalaisista suku-nimistä (Suomi 1857)
P.S. 2 Blogiarkeologiassa löysin vanhan kirjoitukseni Sukunimet kartalle, johon linkitetty  Yleisimpien sukunimien luettelo kunnittain (pdf-tiedosto) edelleen aukeaa.

Paikannimistä useita totuuksia

Vetamixin syövereissä silmääni osui sana Kokemäki. Toimittaja Erik M. Snellmanin sarjasta 1000 km ortnamn (2004) on poimittu tänne ohjelmat Ortnamnen Kumo och Kokemäki sekä Ortnamnen Helsingfors och Vanda, Ortnamnen Pyttis och Strömfors, Ortnamnen Sjundeå och Ingå, Ortnamnen Kristinestad, Tjöck och Lålby, Ortnamnen Vittisbofjärd (Ahlainen) och Preiviikki, Ortnamnen Sibbo och Borgå, Ortnamnen Nagu och Korpo, Ortnamnet Replot ja Ortnamnet Vörå.

(Snellman on tehnyt myös ohjelmasarjan De trettio [SVENSKA] byarnas stad (2005) Helsingin paikannimistä. Siitä Vetamixissä osat: Var det fel holme som brann?, Bland tomtar och spöken, Var kärret verkligen brunt?, En rutten å i en stad, Kunde Helsingfors heta Sandö?, Skator på udden, Sjön som är en ö, Är Tattarmossen politiskt korrekt?, Hur Forsby blev huvudstad, Den rara Brita)

Ortnamn-jakso Kokemäestä kertoo muistakin paikoista, mutta aloittaa Kokemäeltä, jossa toimittaja Snellman käppäilee alussa vanhalla sillalla ja sanoo

I skolan lärde jag mig att det här är Kumo älv och att stan här bär samma namn. De som bor här använder namnet Kokemäki. Själv tvekar jag. Dels har jag svårt att se sambandet mellan namnet Kumo och Kokemäki, dels är jag inte helt övertygad om att det här är det Kumo eller Kuma som förekommer på gamla kartor.

Kommentti Kumo-nimestä kartalla olisi ollut paremmin ymmärrettävissä, jos kuvituksena olisi ollut ylläolevan asemasta esim. Olaus Magnuksen Carta Marina (1539), jossa sekä Kokemäki että Ulvila ovat rannikolla.

Olen usein kritisoinut Tapio Salmisen teosta Kokemäen historiasta, mutta sen sivuilla 49-57 on selitetty niin suurella hartaudella Kokemäen nimiasiaa, että uskon sisällön olevan kattavan kirjallisuustutkimuksen tulosta. Salmisen analyysin mukaan nimi Kumo on rajoittunut Kokemäen pitäjään koko joen muinaisen suualueen sijaan asiakirjalähteiden perusteella 1340-luvulta alkaen. Ja tätä aikaisemmalta ajaltahan ei ole karttoja.

Toimittaja Snellman on hetken samalla kartalla kuin Salminenkin:

Däremot har man föreslagit att namnet Kumo skulle ha att göra med orterna Kuhmalahti och Kuhmoinen som finns längre in i landet, längs samma insjösystemet. Å andra sidan finns byn Kuuminainen nära utloppet av Kumo älv precis där det står Kumo på många gamla kartor. 

Salmisen teksti tarkentaa, että näiden paikannimien taustalla on muinaishämäläinen sana, joka on tarkoittanut vesistöön työntyvää niemekettä tai merkkitulta. Vaihtoehtoinen selitys löytyy pyöreää vatia tarkoittavasta alasaksalaisesta sanasta. Mutta Salminen ei ole kirjannut ylös Snellmanin näkemystä.

Det kan också hända att vi har att göra med det fornnordiskt personnamn Gudmar som på finska har blifvit Kuhma. Eller har kanske Gudmar rentav kunnat bli Kokemäki.

Salminen ei ole löytänyt mitään Kokemäkeä ja Kumoa yhdistävää taustaa. Kokemäki on myöhäinen muoto, joka oli alunperin joko Kokema tai Kokemä, joka on esiintynyt asiakirjalähteissä jo 13.7.1354. Olen Salmisen kanssa samaa mieltä, että yhteys kalastukseen on todennäköinen. Ja todennäköistä siis myös että molemmat Kokemäen nimet ovat suomenkielestä johdettuja.

Mutta Snellman haluaa luoda yhteyden Ruotsiin. Hän puhuu seuraavaksi Satakunnasta ja on valmis löytämään sen nimestä, arkeologiasta ja puumerkeistä (?) ristiretkiä edeltävän kiinteän yhteyden Ruotsiin. Arkeologian osalta olen samaa mieltä, mutta ilman etymologis/foneettista asiantuntemusta en ymmärrä miten Gudmarista saisi Kokeman.

Ehkä olisi pitänyt lukea  Ralf Saxénin teksti Språkliga bidrag till Den svenska bosättningens historia i Finland. I. Egentliga Finland. Satakunta och södra Österbotten. (Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk; 63. 1905)

Sukunimiä, -haaroja ja muuta älyttömyyttä

Kyllä on ilo lukea ammattilaistekstiä. Siis todella. Niinkuin tätä YLE:n sivuille Ari Mölsän tuottamaa höpötystä Sukunimien brändäys yleistyy vapautumisen myötä.

Vielä miesmuisti sitten oli selvää, että nainen ottaa avioliittoon mennessään miehen sukunimen.

Miehen muisti on siis alle 100 vuotta. Sillä yleissivistyksellä varustetulle ihmisellehän on selvää, että Suomen sukunimikäytäntö oli 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa hyvin erilainen kuin itsenäisyyden jälkeisen lainsäädännön myötä.

Uusinta uutta Suomessa on kokonaan uusien sukuhaarojen perustaminen.

Niin. Siis. Sukuhaaroja syntyy joka perheestä, jolla on lapsia. Tosi uutta.

Mutta tarkoitetaan siis sitä, että avioparit ottavat uuden nimen. Vähän niinkuin 1900-luvun alussa läntisessä Suomessa lapset saattoivat ottaa eri sukunimen kuin vanhempansa ja sisaruksilla olla eri nimi. Olipa niitäkin, jotka ehtivät eläissään käyttää kahta tai kolmeakin sukunimeä. Hui!

Moni haluaa palauttaa sukunimensä sellaiseksi, mikä se oli ennen nimien suurta suomalaistamista Snellmanin päivänä 1905. Ihmiset haluavat palata siihen vanhaan alkuperäiseen sukuunsa. ... Näin saamme taas arkikäyttöön historiassa tallaantuneita ruotsalaisia ja venäläisiä nimiä.

Tämä lainausta professori Urpo Kankaalta, jota juttuun oli haastateltu. "Alkuperäinen suku" on sadan vuoden takainen? En tiedä venäläisistä. mutta eiköhän Suomessa ollut käytössä ruotsinkielisiä eikä ruotsalaisia nimiä?

Juttu oli herättänyt useita kommentteja. M. Virtanen lopettaa "Kuka nyt ylipäätään nykyään ihailee "sukua" tai on siitä edes kiinnostunut? Humpuukia." Zor on linjoillani sukuhaaran määrittelyn suhteen: "Ehkä " Aatami ja Eeva" voivat uskotella itselleen että tämä on joku " uusi " suku. Ei ne sukulaisuussiteet äidin ja isän kautta taaksepäin mihinkään katoa enkä oikein ymmärrä kuka tällaisen suvun hyväksyy uudeksi?" Vallu muistuttaa, että ruotsinkielisiä nimiä on oettu aikanaan käytännön pakosta. Yksi monista historia-aspekteista, jotka itse jutusta eivät tulleet esiin.

Päivän hengessä

Hyvää ystävänpäivää! Amerikkalaiset sukututkimusbloggaajat tapaavat juhlapäivien yhteydessä hakea teemaan liittyviä nimiä väestönlaskennoista. Tästä inspiroituneena hain Hiskistä kastetut Valentinit vuoteen 1850 asti. Ei tullut hirvittävän suurta massaa, 725 lasta, joilla nimi ainoana tai osana. Valentin on ollut nimenä harvinainen lähes kaikkialla. Poikkeuksena Ilmajoki (1681-), Jalasjärvi (1822-), Peräseinäjoki (1826-) ja Sortavalan maaseurakunta (1756-).

Pikaisesti tarkasteltuna nimi yleistyy vasta 1820-luvulta lähtien. Sanomalehdissä 1800-luvun alussa nimi esiintyy lähes pelkästään pappismies Robert Valentin Frosteruksesta puhuttaessa. Brysselissä 12-vuotiaana vangittu moninkertainen murhapolttaja Valentin Braun (Finlands Allmänna Tidning 6.3.1824 ) tuskin selittää nimen suosiota.

Ihan oikeaa analyysiä varten luvut pitäisi tietenkin suhteuttaa syntyneiden määrään ja kastettujen listojen kattavuuteen. Harvinaisten nimien levinnäisyydestä ja siirtymisestä voisi kyllä saada hauskaa analyysiä. Eikä tämä ole ensimmäinen kerta, kun sitä täällä kokeilen.

Juutalainen etunimi?

Olen aikanaan kirjoittanut juutalaisista sukunimistä (tai paremminkin niiden olemattomuudesta). Mieleen ei ole tullut sanoa, että Raamatusta mainittuja etunimiä käyttävät sekä juutalaiset että kristityt. En tosin muista yhtäkään sukututkijaa, joka olisi arvaillut etunimestä esi-isää juutalaiseksi. Mutta ammattihistorioitsija voi näköjään tehdä. Teemu Keskisarja kirjoitti kirjassaan Vääpeli T:n tapaus ja muita kertomuksia suomalaisesta terrorista:

Kalliolle hiihteli esimerkiksi Arvi(d) Nikolainen, pitkän veljessarjan kuopus, jonka isä omisti räätäliliikkeen Kaartinkaupungissa ja oli etunimeltään Israel. Ilmeisesti suku oli juuriltaan juutalaista ja hiljakkoin kristinuskoon kääntynyttä.

Juutalaisille tyypillinen ammatti ja etunimi riittivät sukutaustan arvaamiseen ja asiakirjatarkistukset turhan työläitä? Anssi Sinnemäki teki yllä olevan lainauksen Agricolan keskustelupalstalla ja paljasti, että oikean vastauksen Israelin sukutaustasta olisi löytänyt kirkonkirjojen lisäksi painetusta kirjasta. Israel, isänsä ja isänisänsä olivat syntyneet Mikkelissä. Sukunimen -nen pääte rimmaa tämän kanssa hienosti.

Israel-nimestä tein pikaisen Hiski-analyysin Porin ex. lut. seurakunnan kasteista. Hienoista muodikkuutta 1810-luvulla, mutta muuten tasaisen erikoinen valinta.

Yhtään Jeesusta ei muuten Hiskistä löydy. Eli jos siihen etunimeen törmää, niin voinee katsoa suoraan Espanjan ja siirtomaidensa suuntaan. Tämän kertausopin sain tällä viikolla podcastina kuuntelemastani jutusta, jonka voi myös lukea tekstinä Slaten sivulta. Uudempaa tietoa oli se, ettei pyhänä pidettyä nimeä Mariaa käytetty Englannissa etunimenä ennenkuin vuoden 1300 tienoilta alkaen. Tietooni tuli nyt myös se, että suomalaiset paljastuvat saksalaisperäisiksi protestanteiksi siitä, että täällä on käytetty enkelien nimiä Mikael ja Gabriel etuniminä!

Sukunimet kartalle

Äskettäin oli Hesarissa Ilkka Malmbergin juttu Sukunimesi kertoo mistä tulet, joka linkitettiin monelle sukututkimuspalstalle. Mukana kun tulee iso liite Yleisimpien sukunimien luettelo kunnittain (pdf-tiedosto). Entisiä aikoja eläneenä en oikein jaksanut innostua. Vanhaan hyvään aikaan oli nimittäin Väestörekisterikeskuksen nimipalvelussa sukunimikartta, josta näki ajallisiakin siirtymiä.

Se on mennyttä se. Eräänlainen korvike löytyi ruotsalaiselta Genea.net-sivustolta. Ohjeistus käyttöön blogissaan. Tämä perustuu sivuston omaan tietokantaan, joka on kaikkea muuta kuin kattava. Haku omalla sukunimelläni nimittäin tuotti tuloksen "Efternamnet du söker existerar inte." Mutta kansainvälisemmällä nimellä, kuten Hohenthal, sai ihan mielenkiintoisen näkymän. En olisi Ranskasta tätä porukkaa älynnyt lähteä hakemaan.

Ei ole (erityisesti) suojattuja sukunimiä

Viime perjantain Helsingin Sanomien mielipidesivulla eronnut mies oli sitä mieltä, että entinen vaimo ei saisi pitää "hänen" sukunimeään. Taisi olla "suojattukin" nimi, lehti ei ole tallella. (Ja minkähänlainen poru olisi alkanut, jos vaimo ei alunperin olisi ottanut miehensä sukunimeä?)

Sukunimilain muutoksen jälkeen ei ole suojattuja sukunimiä. Piste. On kylläkin suojattuja nimiä. Nimilain 12 pykälä alkaa vuoden 1991 muutoksen jälkeen "Uudeksi sukunimeksi ei voida hyväksyä sukunimeä, joka on Suomessa merkitty väestötietojärjestelmään, eikä nimeä, jonka yleisesti tiedetään vakiintuneen määrätyn kotimaisen tai vierasmaalaisen suvun nimeksi, ellei tähän ole olemassa erityistä syytä." Eli jokaisella suomalaisella on suojattu (suku)nimi.

Ennen vuotta 1991 oli voimassa vuoden 1985 laki, jossa 12 pykälä alkoi "Uudeksi sukunimeksi ei voida hyväksyä nimeä, jonka yleisesti tiedetään vakiintuneen määrätyn kotimaisen tai vierasmaalaisen suvun nimeksi, ellei tähän ole olemassa erityistä syytä."

Juutalainen sukunimi

Yksi omituisimmista reaktioista oman sukuni keskuudessa juuriimme on isäni serkku, jolle tärkein kysymys on "Ovatko Gottlebenit juutalaisia? Kuullostaa juutalaiselta nimeltä." Kysymykseen ei riittänyt vastaukseksi, että ainakin Lyypekin Gottlebenit käyttivät kristillisen kirkon palveluita.

Tämän syksyn alussa käytiin SukuHakurissa keskustelua, jossa puolestaan väitettiin, että äitini esivanhempiin kuuluvat Nagelit olisivat juutalaisia. Esitettyäni tarkentavan kysymyksen sain vastaukseksi "Nimi Nagel ainakin on erittäin juutalainen."

Aihetta on luonnollisesti käsitelty amerikkalaisissa sukututkimuspiireissä. Sikäläinen asiantuntija kirjoittaa, että monet saksalaiset nimet "kuullostavat" juutalaisilta. Mutta vain kolmen nimen (Cohen, Levy and Israel) osalta asia on jokseenkin yksiselitteinen. Verkosta löytyvän juutalaisten nimien tietokannan ohjesivu toteaa, että monet nimet ovat olleet käytössä sekä kristityillä että juutalaisilla. Siispä kun löysin Amerikasta juutalaisia Hohenthaleja, ei ollut syytä vetää johtopäätöstä, että samaa nimeä kantavat saksalais-ruotsalais-suomalaiset esivanhempani olisivat käännynnäisiä. Ensimmäinen Hohenthal ilmestyy kyllä niin tyhjästä, että voisi olla vaikka ulkoavaruudesta (tosin väitti olevansa Tukholmasta). Mutta hän siis käytti nimeä jo 30-vuotisen sodan jälkeen ja Amerikkaan päätyneet juutalaisperheet (käytössäni olevien lähteiden varassa) taas vasta 1800-luvun alusta. He saattoivat kuulua niihin Saksan ja Itävallan alueella asuneisiin, joiden oli pakko ottaa käyttöön (uusi) sukunimi. Tästä lisää tietoa Esther Bauerin sivulla.

1600-luvulla (jolloin saksalaisia esi-isiä Suomeen ainakin ilmaantui) on vaikea uskoa juutalaisten Pohjolaan rynnänneen. Ei täällä ainakaan mitään uskonnonvapautta odottanut. Mutta onko protestantti maahanmuuttaja liian tavallinen esi-isäksi? Herääkö sukututkijoiden kysymys halusta identifioitua juutalaisten kärsimyshistoriaan vai todellisesta aikomuksesta tehdä sukututkimusta Saksassa? Jään ihmettelemään.