Itäsuomalainen taudin polkeminen

Kuvat ja varsinkin kotimaiset sellaiset ovat harvinaisuus 1860-luvun sanomalehdissä eli pysäyttävät nykylukijankin. Oheinen tupanäkymä Tähdessä 9.2.1866 selitetään seuraavasti:

Tästä parantamisen tavasta on meille lähetetty seuraavaa kirjotus: 

Ne jotka ovat parhaimpia miehiä tässä taidossa olevinaan, ovat ankarat siinä työssä, ja ei ole sen nimellistä tautia, johon nämät ei sano temppunsa tehovan. Sisu-jänteitä koitellaan varpaan kärjillä ja saappaan kannalla. Jos on yskä, niin työnnetään jalat rintaluiden alle, ja kun ei se oikein käy, niin on ukolla terävä suippulauta, jonka hän sinne sysää, sillä siellä on hänen mielestänsä sydän-suoni. 

Kerran näjin tuolla lailla miestä kidutettavan. Kiduttaja oli suurin suomalaisia miehiä, kidutettava pitkä ja hoikka kun humaliston salko, 21 vanha nuorukainen. Sille sanoi uro tekevänsä lukkarin rintaa, ja kun hän tiesi nuotissa olevan paasi-nimisen äänen, sanoi hän: nyt käy sillä rinnalla paasia laulaa, mutta pidä vaan se pyhänä, ett'es muolla kun kirkossa sitä te'e. Kirkkoon laulamiseen rakennan rintoja, vaan en mualle. Tuolta mieheltä jäi kuitenkin laulaminen; sillä siitä asti on hän sylkenyt verta ja valittanut vaivojansa. Moni on saanut ijäsen vian sellaisten viisaitten toimeliaisuudesta.

Täm' on outoa oppineesta, herrasmiehistä himeä, asia varsin vaarallinen, tärveliä terveyden, kuin on tässä kerrottuna, vaikka kehnolla kädellä; asia on aivan tämä, talonpojis tavallinen: kuin on kuka "kiininnynnä," jänteet kaikki jäykennynnä kovan raateen rasituksilt, niin kuin vintti violissa, tahi kieli kanteleessa pinkoitettu piukemmaksi. Hän siit' menee miehen luoksi, semmoisen jok' selvimmästi, tarkoin tietää temput kaikki, avut tähän ahdistukseen; niin kuin tohtori totinen hän siit' alkaa aika lailla varsin häntä vanutella kohta lailla kauhlotella sekä selän polkemalla, että vatsan vääntämällä, muitten jäntein murjomalla, että suonet sulaisiivat, jänteet kaikki vivuisivat, hermot tulis helkemmäksi. 

Kuullut olen kuinka moni varsin on niin vakuuttanut, että oisikiin jo ollut kauvan aikaa kannettunna mullan alle muuttumahan, ellei olis ennättänyt apu tähän ajallansa, jonk' on varsin vakuuttanut hälle, hänen auttajansa terveydens teroittaja polkumiehinsä polonen. 

Vaan et'tää on vaarallinen, edenkiin ois estettävä polkeminen selkä puolta rinnan, vatsan kopristukset. Typeryys on tyly tässä tehnyt töitä tehoisia kamaloita kauheimpia. Reisi rauhasten revennyt. Poleppa vaan selkä puolta, niinkiin kovin kouristele, että sattuu selkäruodon alle varsinkiin vaikutus; munaskuihin mullistukset, viellä vika pernahankin. 

Mikäs siitä sitte seuraa (!?) tietänevät tietomiehet, tohtorit sen tuntenevat; teille myöskin tämä tieto olis vasta varoitukseks, jotka hullut huusailette, toisianne turmelette, ruman taval' runtelette, niinkuin hierotaan hevoista lamautunta lavoiltansa. 

Kirjoittaja myöskin ollut onnetoin niis' osallinen, saanut siitä saaliiksensa selkä vamman vaarallisen. Tää on keino kelvotompi, parannukseksi pahimpi, tyhmän kansan typeryyttä. Heittäkäät te siis jo hiiteen tapa tuhma turmeleva, te kuin ootte olevanne ukot uhkiat urohot. Tuo on tapa ennen ollut aina akkojen asia, eihän miehet millonkana sinä ilmoina ikänä tuolla lailla tallustele, ihmisraajoja rakenna varsin karhun kantapäillä, kontion kovan käsillä.

Ilmestynyt: Ampumatauti 1700-luvun Tervolassa

Keskellä kesää ilmestyi Kalmistopiirissä artikkelini Ampumatauti 1700-luvun Tervolassa. Vasta viime vuonna tein edellisen esityksen pernarutosta, mutta väitöskirjaa varten kerättyjä lehtileikkeitä jostain syystä selatessa, se tuli vastaan "uudella" nimellä.

Helpotusta turvotukseen?

 Maamiehen ystävä 8.2.1851:

Muutama vuosi sitten, kuoli Mäntyharjun pitäjän kirkkoherra, Rovasti Pesonius, joka on aina elävä pitäjän miehien muistissa, mainiona sekä sielun paimenena, että myös ankarana ruumiinkin lääkärinä; sillä hänellä oli tapana pitää huolta ei ainoastaan seurakunnan sielun, mutta myös ruuminkin terveydestä. Vuoden pitkään oli hänellä aina muutama huone täynnä sairaita, joita hän jalo-mielisesti korjasi ja paransi ilman mitäkään maksutta. Useasti oli hänen luonnaan aina kahteen ja kolmeenkin kymmeneen siukkaan. Etenkin kuuluisa oli hän pöhö- eli vesi-taudin parantajana. Muutama hänen parantama vesi-tautilainen on meille antanut seuraavan selityksen hänen parannus juomastansa. 

Parannus-juomaan pannaan: 1 kannu hyvää olutta eli portteria: 2 kourallista jauhetuita pippurin-juuria: 2 kourallista petäjän eli männyn terttuja: 2 kourallista katajan juuria: 1 kourallinen kalmors-juuria, joita saadaan aptiekista, ja 4 luotia survotuita senappia.

Nämä aineet sekoitetaan suurempaan puteliin, ja putelia puistellaan päivittäin, 4 tahi 5 päivää. Sitten lasketaan juomaa sihvilän eli harvan vaatteen läpi, jolloin juoma on valmis. Sitä juodaan puolen juoma-lasia joka aamu, sekoittaen siihen tie-lusikallisen kataja-marja siirappia. Jos ruoka halu on huono, niin on hyvä ensi=päivänä ottaa vähän engliska suoloja, että maaha eli vatsa puhdistuu. Muu juoma pitää olla hapan, niinkuin happama marjan hera eli sokurilla ja etikalla sekoitettu vesi. Välisten on ruumis pestävä viinalla ja etikalla. Parannus on nähtävä vasta 3 tahi 4 viikon kuluttua.

Se on jo vanha keino ihmisiä pettää parannusaineilla...

Se on jo vanha keino ihmisiä pettää parannusaineilla, jotka sanotaan voivan poistaa kaikki taudit. Monjat seppä Ruotsissa oli äsken ajellut monia pitäjää halki myöden rautasormuksia, jotka hän sanoi parantavan kaikki taudit. Sokiat tulisivat näkeviksi, kuurot saisivat kuulonsa, rammat kaikki jäseniensä voiman. Ja lisäksi, kun sellainen sormuksen kerran pani sormeensa, se muuttuisi toisena päivänä hopiaksi ja kolmantena kullaksi. Jos isä ja äiti pani sormeensa sellaisen sormuksen, niin heidän lapsilla sillä häviäisi kaikki taudit ja kivut, jonka tähden se ei ollut mikään hinta kun sellaisen sormuksen sai yhdellä riksillä ja neljällä killingillä (noin 50 kopekkaa). Hän sanoi yhden tohtorin lähettäneen hänen myömään näitä sormuksia ja oli kirjoittavinaan jokaisen ostajan nimen muistiin. Sillä, sanoi hän se tohtori tulee kuuluisaksi ympäri maailman — Että kaikki oli pelosta on arvattava. Mutta moni ihminen pettyi ennenkuin petos tuli ilmi ja petturi saatiin kiini. Mutta hän on laskettu jälle irti, kun hänellä löytyi täydelliset passit. Hän voipi siis ilmestyä jällle samalla petoksella. (Aamurusko 15.1.1859)

Kyseenalaisia auttajia liikkeellä myös teksteissä Vale-loihtijoita sekä Optikko Benedetto ja ihmebalsami. Mehiläisessä 9/1839 julkaistu Liperin Olavi Karjeliiniltä kuullun tarinan tosiperäisyys on kyseenalaistettavissa, mutta sopii teemaan:

Pään parannuskeino. Muuan tohtori ajellessaan läänissään tuli muutamaan kestikievariin. Päästyänsä taloon tulee mies tohtorin puheille ja sanoo: "voi, herra tohtori! kuin minun päätäni pakottaa; mitään sillen osais tehä?" Tohtori meni aivan lähelle miestä ja kahtoi tarkasti silmiin, mutta tunsi samalla, että viinan löyhkä tuli ulos miehen suusta. Sano siinä samassa miehelle: "mäne nyt talon emännän luoksi ja pyyä pari puhasta maitopyttyä ja tuo ne täynnä kylmää vettä tänne kammariin." Mies oli valmis täyttämään käskyn ja kanto yhen hyväkokosen pytyn täynnä vettä kammariin ja sano: "eiköhän tämä jo piisaisi?" "Noh ehkä se piisaa, sano tohtori, lähetäänpäs nyt ulos." 

 

Mies läksi eellä, tohtori perästä ja pysäytti miehen rappuin viereen seisomaan ja aukasi hänen vaatteensa kauluksen hyvin avonaiseksi, otti vesipytyn ja alko kaataa sitä miehen pään päälle, mutta hyvin hiljaan, että se pitemmältä piisaisi. Mies parka seisoo siinä, eikä tohi mitään virkkaa, vaan lavat lotisivat, kuin täyty talvipakkasella niin kauan aikaa siinä seisoa. Viimmein mäni kengänvarretkin vettä täyteen, että se yli nousi takasin. Kuin tämä oli tehty, sano tohtori: "mäne nyt makaamaan ja makaa niin kauan, kuin minä tulen ylös ajamaan." Mies täytti kaikki, mitä käsketty oli. Tohtori oli aikansa talossa ja mäni matkoinsa, jätti miehen makaamaan siihen. Totta tuo lienee jo havannut. 

Samaan uskottavalta vaikuttavaan sarjaan voi laskea tämän:

Eräässä vesilaitoksessa tuli nykyään muuan talonpoika tohtorin luo, tuoden muassansa pullon vettä, jonka sanoi olevan lähetetyn hänelle hänen omalta maatilaltansa, ja jota pyysi tohtorin kemiallisesti tutkimaan, arvellen veden sisältävän terveyttä tuottavia aineita. Tohtori, jolla oli kiirut, käski talonpojan jättää hänelle pullon ja seuraavana päivänä käydä kuulemassa, miten tutkimus oli päättynyt. Seuraavana päivänä tulikin talonpoika, kuten tohtori oli käskenyt, takaisin ja sai nyt nauravalta lääkäriltä kuulla, että vesi pullossa oli aivan tavallista juomavettä, jossa ei minkäänlaista erittäin terveyttä tuottavaa ainetta ollut. "Sitäpä minäkin arvelin" — lausui talonpoika, "minä kun olen sitä juonut täällä teidän vesilaitoksessanne jo neljä viikkoa. Vesi on näetten otettu teidän omasta lähteestä, jonka erinomaista lääkevoimaa te niin suuresti olette kiittäneet". Mitä tohtori sanoi, kun tämän kuuli, sitä ei kerro juttu. (US 6.9.1876)  

P. S. Asiallista tekstiä teteeman tiimoilta on tuoreessa kirjassa Terveyshistoria. Näkökulmia ja lähestymistapoja keskiajalta nykypäivään, joka on verkossa vapaasti luettavissa. 

"Sertifikaatti"

Eilen mainitsemassani Alvin-selailussa tuli esiin useita täysin epäinformatiivisesti otsikoituja käsinkirjoitettuja asiakirjoja. Kun käyttöliittymä oli päättänyt tarjota minulle tietoa englanniksi, yksi näistä oli "certificate", jonka teksti oli niin lyhyt ja moderni, että viitsin tavata.

Kyseessä on (vanhemman) Zacharias Topeliuksen 8.8.1811 Tukholmassa päiväämä lääkärintodistus suomalaiselle merimiehenvaimolle Anna Helena Hultman. Meni hetki ennen kuin ymmärsin, ettei Topelius, jonka kotona minulla on ollut ilo käydä,  aina ollut lääkäri Uudessakaarlepyyssä. Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli ei ole kohdallaan hirvittävän tarkka (Köyhäinlääkäri Tukholmassa 1809. Uudenkaarlepyyn kaupunginlääkäri 1811), mutta selitys Tukholmassa oloon on.

Anna Anna Helena Hultman oli vuoden 1810 alun tienoilla saanut halvauskohtauksen ja sairaalloisuutensa parantamiseksi kahdesti käynyt juomassa vettä Tukholman Djurgårdenin terveyslähteellä. Elokuussa 1811 hän oli niin parantunut, että pystyi Topeliuksen todistuksen mukaan matkustamaan Suomeen. Mutta minne siellä?

Hiskillä ja Familysearchilla löytyneistä on nimien puolesta vahvin ehdokas 4.5.1747 syntynyt Anna Helena Hultman, joka asui miehensä Lars Hjelmeruksen kanssa Tammisaaressa, kunnes tämän kuoltua vuonna 1810 muutti Iittiin. Mutta Lars Hjelmerus oli kauppias ja raatimies eikä merimies ja tämä Anna Helena syksyllä 1811 leski eikä vaimo.

Helsingin vuoden 1871 kolerakartan ainekset

Wikimedia

Ehkä tunnetuin tai ainakin toistetuin kertomus datan visualisoinnin merkityksestä on John Snown kartta koleratapauksista Lontoossa vuonna 1854.  Esimerkiksi YouTubessa on vähintään tusina esitystä siitä, miten tapauksien esittäminen kartalla näytti yhteyden yksittäiseen kaivoon.

Niinpä kun Hufvudstadsbladetissa huomasin tonttikohtaisen luettelon Berättelse till stadesn Sundhetsnämnd om koleran i Helsingfors 1871 (Hbl 76, 77, 78, 84/1872), heräsi oitis halu kokeilla visualisointia. Mutta hulluudellani on sentään rajansa. Epidemiasta tunnettiin 399 sairastunutta ja 230 kuollutta, joten pisteitä olisi piirrettäväksi runsaasti. Ihan eri asia olisi, jos olisi valmiina karttapohja, johon voisi vain nakutella luvut taulukoituna... Valitettavasti kaupungin asemakaava on aina muuttuvainen, joten tällaisen ratkaisun tekemistä olisi vaikea perustella.

Helsingin tietoja keväällä 1872 pyöritellyt E. Qwist ei liene käyttänyt kartallistusta, mutta paikallistuntemuksella hän päätyi johtopäätökseen, että paikallistetuista sairaustapauksista vain 20 oli erillään muista. Tämä siis puhui sairauden leviämisen paikallisuudesta, joka Qwistin mukaan pitäisi vastaavissa tapauksissa jatkossa ottaa huomioon. 

Mikropaikallishistoriallisen kiinnostukseni kohteessa eli Töölössä esitetyt tiedot eivät kartallistamiseen olisi riittänetkään.

Nykyisen Etu-Töölön alueella sijainneessa suhteellisen isossa työväen asuinrakennuksessa oli kolmasosa sairaustapauksista "länsitullin ulkopuolella". He ovat saaneet vetensä varmasti eri paikasta kuin sokeritehtaan väki pohjoisessa. "Ryytimaaplantaasien" asunnot kattavat maantieteellisesti välialueen. 

Venäläisen tykistön kasarmilla oli joko suhteellisen vähän väkeä tai puhdas vesi. Kaartin kasarmilla sairastuneita oli 66, meriekipaasin kasarmilla 2, Kampin kasarmilla 36 ja Viaporissa 72. Nämä "kaupungin ulkopuolisina" eivät sisälly edellä olevaan summaan, toisin kuin tykistöpiha, mikä tuntuu epäloogiselta. Venäläiset ja kaupungin ympäristön mukaan lukien sairastapauksia oli 605 ja kuolemia 305.

(Kalmistopiirissä ilmestyi muutama päivä sitten Jasmin Vanha-Majamaan kirjoitus Kulkutaudit ja media – kolera helsinkiläislehdissä 1890-luvulla.)

Hammasharjoista 1800-luvulla

Suometar 28.1.1865

1) Oulun viikko-Sanomissa 10.11.1860 jatkuneessa kirjoituksessa Mitä inhottavata on ihmisessä hampaiden puhdistamisen tarkoituksena on välttää pahanhajuinen hengitys.

Ehkä hampaita puhdistetaankin hieromalla hammaspulverilla ja sitävarten tehdyllä harjalla sekä muuten viruttamalla, jääpi niihin kuitenkin aina vähän ruoka-aineita, jotka mätänevät haisemaan. Mutta kun päivittäin ja useita kertojakin päivässä hampaat hierottaisiin ja siivottaisiin puhtaalla spiritusviinalla, johon pannaan hyvin vähä etikkaa eli tulikivi-eeteriä, eli otekolognilla [siis eau de cologne] ja hammasharjalla. Mutta kun kaikilla ei voi olla näitä aineita, ei se suinkaan pahenna, jos joka päivä pesee ja siivoaa hampaansa ja suunsa vedelläkin niin puhtaaksi kuin suinkin voipi. Tätä varten onkin tehty hammasharjoja, joilla hierotaan hampaita puhtaiksi ja niitten välistä sinne tarttunut ruoka pois niin visuun kuin mahdollista on. 

2) Kesäkuussa 1865 leskirouva Öhmanilta varastettiin muun arvotavaran ohessa hammasharja (Sanoma Turusta 14.6.1865). Salvumiehen leski Sofia Swalberg ilmoitti helmikuussa 1868 Turun poliisikamarille, että häneltä oli kadonnut hopiainen hammasharja (Sanomia Turusta 14.2.1868). Helsingin poliisikamariin tuotiin hammasharja löytötavarana (SWL 14.7.1868)

3) Kasku sanomalehdessä Tieto-Sanomia Suomen Kansalle 29.11.1871:

Matkalainen oli kerran tuttavansa talossa vieraana. Eräänä päivänä kun perhekunta oli jo ruokasaliin kokoutunut, ei vieras sivu-huoneesta niin pian joutunutkaan. Piika, joka sai hakeaksensa häntä, tapasi vieraan juuri työskentelemässä hammasharjallaan, jota konetta ei piika ollut ikänään nähnyt. Piian palattua kysyi talon rouva: "tuleeko herra?" — "Kyllä kai", vastasi piika; "jopa hän teroitteli hampaitansa".

Uusi Suometar 27.7.1881

4) Joulukuussa 1878 syntynyt Katri Bergholm (o.s. Ignatius) muistelee kirjassaan Kuultua ja elettyä, että 1880-luvun lopulla tai 90-luvun alussa koulutoveri Enni Palmroth

asui opettajamme Elina Ingmanin luona, joka asui yhdessä sisartensa, opettajatar Aina Ingmanin ja Käsityökoulun johtajattaren Junia Ingmanin kanssa. Heidän luonaan asui muutamia täysihoitolaisia, niitten joukossa Enni Palmroth, josta nämä ystävälliset tädit niin huolehtivat, että pitivät huostassaan hänen rahansakin, joita sitten antoivat Ennille hänen tarvitessaan.

Kerran Enni oli mennyt pyytämään rahaa ostaakseen hammasharjan. Eräs näistä tädeistä piti tätä ostosta aivan turhana ja sanoi: "Enni voi nyt ensiksi käyttää Johannes Weikkolinin hammasharjaa. Hän osti sellaisen ja käytti sitä vain vähän aikaa. Sitten vasta, kun näemme, että Enni todellakin käyttää hammasharjaa säännöllisesti, vasta silloin saat ostaa oman!"(s. 309-310)

Hieromisen oppinut Maria

Liukko-sukujen selvittäjien mukaan Keuruulla Liukon kylässä "Isojako suoritettiin v. 1806 jolloin muodostui Ylinen (Iso)Liukko ja Alanen Liukko. Alanen Liukon jako suoritettiin 1818 jolloin muodostui Häkki-Liukko ja Wähä-Liukko". Tilaa viljelivät 1800-luvun puolivälissä Akseli Simonpoika (s. 1802) ja Stina Lisa Matintytär (s. 1813), joille 25.3.1851 syntynyt tytär sai nimekseen Maria (RK 1856-62 s.96). Hän meni kesällä 1870 naimisiin leskeksi jääneen Rajan torpparin kanssa (RK 1870-79 s. 117) ja tuli näin tunnetuksi nimellä Maria Raja.

Syntymäaika ja avioitumisikä eivät täysin stemmaa lehdessä Suomen nainen 1/1914 kerrottuun, mutta erot ovat ymmärrettäviä.

Hän syntyi Keuruun Häkki-Liukon talossa Vesikeuruun rannalla v. 1850, ja oli yhdestätoista sisaruksesta nuorimpia. Äiti kuului herännäisiin, joka hengellinen liike silloin innosti kansaa kirkkoherra Durchmanin ollessa seurakunnan hoitajana. Isä oli ahkera ja reipas maanviljelijä. Äiti Tiina Liisa oli ruumiiltaan rotevakasvuinen, mutta sittemmin heikko, kun voimat olivat rasittuneet suuren perheen ja talon hoidossa. Kovien nälkävuosien aikana murtui hänen terveytensä kokonaan, ja pian vaipui hän hautaan. Isä eli pari vuotta myöhemmin.

Maria joutui kohta sen jälkeen 17 vuoden vanhana naimisiin torpanisäntä Samuli Rajan kanssa. Maria oli ollut heikko ja kivulloinen syntymästään saakka. Kun voimat yhä heikkenivät, turvautui hän paikkakunnalla toimivien hierontaeukkojen apuun, vaan moni hieroi häntä väärin, josta hänen tilansa yhä paheni, mutta toisten hieronnasta hän taas toipui ja virkistyi. Näin ollen alkoi hän tutkia eri menettelytapoja ja koki itsekin itseään hieroa, minkä voi.

Keuruulla tapasi siihen aikaan käydä muuan hierojaeukko, Pohjanmaalta; häntä sanottiin »Töysän emännäksi», mutta hänen oikea nimensä oli Lovisa Mäenpää. Hänen käsittelynsä oli muita parempi, jotta ihmiset kaukaakin etsivät hänen apuaan ja Maria Rajakin sai jonkun kerran hänellä itseään hierottaa, josta hän kohta tunsi paremmin voivansa. Tarkasti pani hän mieleensä Töysän Lovisan menettelytavan ja koetteli taas itseään hieroa samaan tapaan. Hänen voimansa vahvistuivat vähitellen, vaikka niitä paljon kysyttiinkin pienessä torpassa, jossa oli kuusi lasta hoidettavana ja elätettävänä.

Mutta lasten vielä kasvavia ollessa kuoli Marian mies ja torppa ja lapset jäivät kokonaan hänen huostaansa. Monta surun ja huolen hetkeä oli silloin emäntä raukalla siitä miten hän heikoilla voimillaan saisi suuren perheensä eteenpäin viedyksi. Moni neuvoi häntä ottamaan toisen miehen, joka torppaa hoitaisi, vaan siihen ei Maria emännän sydän ollut ensinkään taipuvainen. Hän kääntyi Jumalan puoleen huolineen, jotta Herra osottaisi hänelle työalan, jolla voisi ansaita. Sairaiden parantaminen johtui silloin ehdottomasti hänen mieleensä; aluksi hieroi hän joitakuita tuttavia ja he olivat siihen hyvin tyytyväisiä ja kehottivat häntä ottamaan tämän ammatin elinkeinokseen.

Yhä useammin ihmiset paikkakunnalla vaativat häntä itseään hoitelemaan ja tunsivat saavansa siitä apua.

Keuruun kirkolle kokoontui joka kesä paljon kesävieraita kaupungeista ja Maria Raja oli heillä hierojana. Silloin tuli sinne myöskin tunnettu luonnonparantaja Lybeck ja kun hän kuuli Marian taitavuudesta tahtoi hänkin koetella hänen parannuskykyään. Hän mielistyi kohta Marian menettely tapaan ja tarjosi tälle työtä Helsingin Kammiossa. Silloin oli Mariaa myöskin pyydetty Ouluun, jonka johdosta muuan läsnäolija sanoi: »Ei se Maria nyt tiedä, kenenkä kelkkaan hän istuisi». — »No, tottahan hän lääkärin kelkkaan istuu», arveli tohtori Lybeck. Ja niin läksi hän sitten koko seuraavaksi talveksi Kammioon. Ensimäinen potilas, jota hän siellä joutui hieromaan, oli eräs toivottomassa tilassa oleva virkamies, jonka vatsan vesi oli pahasti pöhöttänyt. Tohtori Lybeck oli neuvoton ja kysyi Marian mielipidettä asiassa. Maria alkoi herkkätuntoisilla hyppysillään käsitellä sairasta ja sanoi: »Tätä pitää hieroa, jotta saataisiin poistetuksi vesi», ja niin hierottiin miestä joka päivä, kunnes hän toipui ja parani ja elää vieläkin.

Samaan aikaan tuotiin Kammioon myöskin runoilija Paavo Cajander-vainaja. Hän oli hermostuneisuudesta, unettomuudesta ja ruansulatushäiriöistä aivan mielenvikaisuuden partaalla. Maria rupesi häntäkin hierelemään ja hoitelemaan. Ja kuinka olikaan, niin pian rauhoitti se sairaan hermostoa, niin että hän alkoi saada unta ja ruokahalua sekä toipui kokonaan.

Kaksi talvea vietti Maria Kammiossa ja saattoi avun monelle. Tohtori Lybeck luotti häneen niin, että kyseli hänen neuvoaan monessa tapauksessa, jossa itse oli neuvoton. »Emännän sormien nenissä on enemmän tietoa kuin minun lukeneissa aivoissani», lausui hän kerrankin. Sitten muutti tohtori Lybeck Ruovedelle ja ensi vuosina oli Maria Raja usein sielläkin hänen apunaan, samoinkuin Keuruun kirkolla tohtori Heikinheimon luona.

Mutta kesävieraiden paljouden takia tuntui muutamista heikoista olo kirkollakin rauhattomalta. Heidän joukossaan oli Paavo Cajander, joka ehdotti, että hän saisi tulla emännän kotiin kesäksi asumaan. Ja moni muukin halusi tulla kesäänsä viettämään peninkulman päässä Keuruun kirkolta sijaitsevaan salomaan seutuun, kauniin Ruojärven rannalle. Mutta kun Rajan torpassa ei ollut huoneita kaikille, vuokrasi emäntä lähellä olevasta Leppämäen talosta koko tyhjänä olevan rakennuksen potilaitaan varten. Emännän lapset olivat nyt vuosien kuluessa kehittyneet täysi-ikäisiksi ja vanhin poika oli ottanut torpan haltuunsa. Tytär, joka oli keittokurssin käynyt, rupesi vieraille ruokaa valmistamaan ja niin syntyi kesävieraiden täyshoitola Leppälän talossa. Aamusta varhain iltamyöhään emäntä Leppälässä paransi kesävieraitaan. Ja hyvin he kaikki viihtyivät. Moni hermostunut ja elämäntaisteluissa uupunut sai täällä uusia voimia ja uutta elämänhalua. Kaikkein enin mieltyi Paavo Cajander-vainaja tähän hiljaiseen metsäjärviseen salomaahan ja emännän hoidantaan. Kymmenenä kesänä perättäin saapui hän Rajan torppaan, jonka pienessä tupakamarissa hän viihtyi kuin kotonaan.

Paljon sekä paikkakuntalaisia että kaukaisiakin etsii yhä Maria Rajan apua; talven aikana kutsutaan häntä Helsinkiin y. m. kaupunkeihin, mutta vaikea on hänen jättää kotiaan, johon hän sydämellisesti on kiintynyt. Vieläkin on Maria heikko ja vähäverinen ja silmässä on kaihi, mutta velvollisuudentunto ja halu lieventää lähimäisen tuskia pakottaa häntä ylivoimaiseenkin toimintaan. Jumalaa kiittäen kaikesta menestyksestään elää hän nyt lasten ja lastenlasten piirissä vanhassa kodissaan, missä kaikki on yksinkertaista ja siistiä. Moni uupunut, mutta jälleen virkistynyt siunaa hänen toimintaansa.

(Tohtori Lybeckistä ja Kammion perustaneesta Sofia-äidistään on ollut jo aiemmin puhetta.)

Kolerakesästä 1853

Muistitiedon löytäminen sanomalehdistä on (ainakin minulle edelleen) sattumankauppaa. Kuukausi sitten yritin yrittämällä löytää jotain 1850-luvun kolerasta ja epäonnnistuin. Sitten viime viikon lopulla somessa käytettiin sanaa joukkohauta järjestelmästä, joka minusta oli linjahauta. Virkistin muistiani hautausalan sanastosta (pdf)

"Rivihauta, laverihauta, graavihauta, linjahauta, räätyhauta
1800-luvun alussa yleistynyt hautaustapa, jossa vainajat haudattiin vierekkäin yhtenäiseen hautalinjaan usein ilman muistomerkkiä. Suositeltavin käsite on rivihauta."

Helsinkiä 1860-luvulla
Carl Adolf Hårdh
Helsingin kaupunginmuseo

ja synonyymirimpssu herätti hingun kokeilla sanomalehtihakua. Ja näin pääsin kiinni Uusimaassa 28.8.1903 julkaistuun tekstiin Puolen vuosisadan muisto.

Vuosi 1853 oli nuoressa pääkaupungissamme kauhun vuosi. Syyskesänä saapui sinne kamala, tunkeileva vieras kolera, joka alkoi tekemään niittoaan kaiken säätyisten ihmisten kesken. Kesä oli tavallista kuumempi ja tuhkakuivien kesä- ja heinäkuun päivinä tuskin pisaraa tuli maahan. Vasta elokuussa ilma raitistui ja vihollinen poistui vähitellen, kunnes syyskuussa ihmisten kauhu jo pääsi asettumaan. Tunnelman, joka tänä aikana syntyi ihmisten mieliin, kuvaa ajankirjottaja seuraavasti: "Kirkonkellot soivat miltei lakkaamatta klo 10:stä aamulla iltamyöhäseen. Lääkärit kiitävät kaikkialla, papit vaeltavat kapoissa ja kauluksissa, sairaita kuletetaan roskilla, ruumiskirstuja kannetaan. Kuusenoksatie ristiää kuusenoksatien, ruumissaatto ruumissaaton; tuolla ruumisvaunu, täällä toinen, tuolla kolmas — tuolla yksinkertaiset työrattaat, jossa kuski istuu hajareisin pienen ruumisarkku-kasan päällä. Täällä viedään mies ja vaimo hautaan, täällä isä ja lapsi, täällä sisar ja veli. —
Hautausmaalla, siellä on elämää. Hautoja kaivetaan pitkillä, pitkillä aloilla, toisen hautauksentoimittajan sanat sekottavat toisen sanoja, sinne virtaa iltasin kansaa ja se kauhulla katselee kuinka "linjahauta" yhä kasvaa.
Tämmöinen oli koleerakesä vuonna 1853.

P.S. kertauksena lukuvinkiksi Sofia Paasikiven gradu “Waikioita waiwoja watasta” - Kolera ja siitä käyty keskustelu 1800-luvun Turussa.

Blogipoimintoja epidemiahistoriasta ja karanteeneista

Edward Hull: Death meeting coach
National Library of Medicine

En tiedä ovatko suomalaiset historiantutkijat päässeet perusmedioihin esittämään vertailuja mennneeseen, mutta ainakin he ovat innokkaasti jakaneet tietoa verkossa. Seuraavat ovat tulleet eteeni.

Helsingin yliopisto

• Kati Katajisto: Koronakriisi Suomen aikaisempien kriisien valossa – mitä historia voi ”opettaa”

Itä-Suomen yliopisto

• Jenni Merivuo: Epidemiat ajoivat rajasulkuihin 1700-luvulla – tärkeintä oli etäisyyden pitäminen
• Kati Parppei: ”Ruttokylän” uhrihenki siivitti tulevaisuuden turismia

Jussi Jalonen (Oulun yliopisto) teki Twitteriin epidemiahistoriallisia ketjuja

• Ensimmäinen: Richard Evansin teesi siitä, miten 1892 koleraepidemia tuhosi Hampurin liberalismin.
• Venäjän 1831 kolera on esimerkki despoottisesta hallituksesta, joka teki vähän liikaakin.
• Syksyn 1897 keltakuume-epidemia etelävaltioissa
• Neuvostovallan kamppailu sitkeää malaria-pandemiaa vastaan 1920- ja 1930-luvuilla
• Kommunistinen Unkari kärsi 1952-1959 vakavasta polioepidemiasta
• Vuoden 1972 isorokkoepidemia Jugoslaviassa
• Irlannin taistelu tuberkuloosia vastaan 1900-luvun alussa
• Meiji-kauden Japanin koleraepidemia 1879
• Vuosina 1871-1881 Sveitsi [...] "Tunnelkrankheit", tunnelitauti
• Miten islamilainen imperiumi kohtasi kulkutaudit 1800- ja 1900-luvulla?
• Belgian Kongo ja taistelu trypanosomiaasia, unitautia vastaan
• Los Angelesin rutto 1924, viimeinen lajissaan Yhdysvalloissa
• Vuoden 1976 sikainfluenssa Yhdysvalloissa ja fiaskoksi mennyt rokoteohjelma

Kalmistopiiri

• Ulla Moilanen: Pakko tanssia! Keskiajan tanssiepidemiat Euroopassa
• Nina Manninen: Katariinan kamarissa: Käsien pesu osana hygienian hoitoa 1500-luvulla
• Veli Pekka Toropainen: Ruttoepidemian torjuminen Turussa vuonna 1657
• Ulla Moilanen: Taistelua tartuntatauteja vastaan: Karanteenin ja eristämisen historiaa

Postimuseo

• Mikko Nykänen: Allekirjoitettu, sinetöity ja rei’itetty - kirjepostin desinfiointi koleravuonna 1831

Reima Välimäki (Turun yliopisto)

• Reima Välimäki: Koronavirus, musta surma ja reaktioita tuntemattomaan sairauteen

Turun yliopisto

• Maija Ojala-Fulwood: Tautiepidemiat ja liikkuvuusrajoitukset uuden ajan alun Ruotsissa
• Elina Maaniitty: Epidemiatorjuntaa ja kansanterveystoimenpiteitä 1700-luvulla

Tampereen yliopisto / Trivium

• Maija Ojala-Fulwood: Matkustusrajoitukset Ruotsin valtakunnassa 1620
• Jenni Kuuliala: Pyhimykset ja kulkutaudit keskiajan ja uuden ajan alun Euroopassa

Åbo Akademi

• Holger Weiss: Globaliseringens gulbleke ryttare
• Anna-Stina Hägglund: ”Så borde ni veta hur här står till i landet” – svåra tider i Nådendals kloster
• Patrik Hettula: ”At last the Influenza is on us, and has caught us as unprepared as ever.”
• Holger Weiss: Globaliseringens gulbleke ryttare (2): Två decennier av lidande i norra Ghana
• Holger Weiss: Globaliseringens gulbleke ryttare (3): Tunkuyau eller Sången om influensan

Koleran aikaan

Historiantutkija Tapio Salminen huomautti toissapäivänä, että Twitterissä on parhaillaan sekä keskiajantutkijoita, jotka haluavat kommentoida koronaepidemiaa mustan surman tietämyksellään, että niitä, joiden mielestä mustasta surmasta tietäminen ei ole pandemiatuntemusta. Mustaa surmaa enemmän oln itse nähnyt vertailua vuoden 1918 influenssaan, mutta historiantutkija Jussi Jalonen otti (myös toissapäivänä) esiin vuosien 1826-37 globaalin koleraepidemian, jonka ominaisuuksista hän kirjoitti twiittiketjun.

Tämän Twitter-keskustelun nähtyäni ajattelin, että Kansalliskirjaston digitoiduista materiaaleista voisi löytyä joku tänne blogiin sopiva muistelma Helsingistä. Sillä, tarkemmin ajateltuna, yhdistin koleran 1830-luvun sijaan vuoteen 1853. Enkä ajatellut ollenkaan sitä, että epidemioita tuli myöhemminkin, mikä oli sitten ilmeistä hakutuloksistani. Vaihdoin hakulausekkeeksi "kolera koleratauti koleera koleeratauti" ja rajasin sanomalehtiin. Huiput olivat 1900-luvun puolella!

Muistitieto löytyy digitoiduista teksteistä useimmiten sattumalta ja niinpä 1830-luvun kolera löytyi ripeimmin vanhasta blogitekstistäni. Muuten se hukkui muihin ongelmiin ja esimerkiksi vain vilahtaa (äskettäin Nälkämaan uutisoinnin yhteydessä mainitun) Suomussalmen lukkarin Erik Bisin vuonna 1833 muistiinkirjoittamassa Benjami Seppäsen runossa Pohjanmaan surkeudesta, joka julkaistiin Mehiläisessä 10/1837:

...Koska vuotta voidellusta
Jo tuhat jälelle jääpy,
Ja yli sadan kahdeksan
Kolmekymmentä kulunut,
Vielä kolme kirjotettu
Päälle kolmenkymmenenki,
Sillon alko aika kallis,
Taudit aivan ankarimmat,
Kovat koko Suomenmaassa,
Raskahimmasti rajuta:
Monet taudit muuttuvaiset,
Lavantauti laatuinensa,
Kulkeva kova Koleri,
Punatauti tarttuvainen,
Jotka monta maanpovehen
Kaasit kyllä kymmeniä,
Tuhansia turpehesen;
Saatit aivan surkiasti
Monta lasta vanhemmista
Orvoksi, isättömäksi,
Monta vanhaa varatointa
Turvasta tuettomaksi.  

Olis vielä viimmesetki,
vielä vissillä tavalla,
Kurjimmalla kuolemalla,
Kaikki nälkä näännyttänyt,
Kaikki kaatanut kumohon,
Jos ei julkinen Jumala,
Isä aivan armollinen,
Oisi kautta Keisarimme,
Ruhtinamme rakkahimman,
Huvettanut, huojentanut,
Tämän näljän näännyttävän...

Lääketieteen ja seksin historiaa

Viime perjantaina lääketieteen historian seura piti perinteistä syysseminaariaan koko päivän. (Perinteen pituudesta ei ollut selvää käsitystä. Olin itse paikalla 2015, jonka ymmärsin ensimmäiseksi.)

Väitöskirjansa lähes valmiiksi saanut Elina Maaniitty kertoi tartuntatautien torjunnasta 1700-luvun Ruotsissa. Olinkohan koskaan tullut ajatelleeksi, että tuolloin tarjolla olleet vähäiset opit ja keinot saatettiin kokea sekaantumisena Jumalan määräyksiin? Mutta valistusaika jylläsi ja kun hallinto näki kansantaloudellisesti järkevänä lapsikuolleisuuden vähentämisen, niin papit eivät suuremmin mutisseet vastaan.

Ja vaikka olen rokon ymppäyksestä monesti maininnut, en tiennyt tai olin unohtanut, että siihen saattoi kuolla. Mikä jossain määrin hillitsi käyttöönottoa. Lääkärit suhtautuivat myös varauksella siihen, että toimenpide annettiin muiden tehtäväksi.

Väitöskirjatutkimuksensa äskettäin aloittanut Iida Luukkonen jatkaa gradunsa Oikeuslääketieteelliset kuolemansyyntutkimukset Jämsän käräjäkunnassa 1894—1917 aiheesta laajentaen alueellisesti ja ajallisesti. Häntä kiinnostaa lääkärin asiantuntija-asema ja tutkimustulosten vaikutus käräjäkäsittelyssä. (Näköjään olen joskus törmännyt arkistossa lääkärien laskutuksiin ruumiinavauksista, mutta tutkimuspöytäkirjoihin ei ole ollut koskaan syytä tarttua. Mutta siellä nekin odottaisivat arkistossa. Luukkosen näyttämien esimerkkien perusteella ovat pelkkää tekstiä.)

Aina niin ihana tilastoanalyysi näytti nurjat puolensa Sakari Saaritsan esityksessä, jossa etsittiin kunnanlääkärien (vähentävää) vaikutusta kuolleisuuteen. Oli paljon vaikuttavia tekijöitä, joita ei ollut helppo ottaa huomioon ja kuolleisuustiedot karkealla tasolla. Saaritsan mainitsemasta Aalto-yliopistossa käynnissä olevasta hankkeesta kerätä tietokantaan kuntien historiallista tilastotietoa olisi kiva kuulla lisää.

Kruununhaasta siirryin sitten Kamppiin, jossa Goethe Instituutissa puhui (onneksi englanniksi) Angela Steidele mainostettuna aiheena Annie Lister. Jossain näkymättömissäni pyörivä elämästään kertova draamasarja Gentleman Jack oli houkutellut salin täyteen yleisöä, jonka koostumus poikkesi huomattavasti "normaaleista" historiatapahtumista. (Pikakatsauksen aiheeseen ja ohjelmaan saa videosta The extraordinary life of 'rockstar' lesbian Anne Lister.)

Steidelen elämäkerta Listeristä perustuu muiden tekemään tutkimukseen, mutta hän on itse tutkinut varhaista lesbo/queer-historiaa Saksassa. Siellä (tai ainakin Preussissa) oli 1700-luvun alussa homoseksuaalinen kanssakäyminen kiellettyä myös naisilta, joten naisen kanssa avioitunut Catharina Margaretha Linck teloitettiin vuonna 1721. (Wikipediassa on englanniksi asiallisen näköinen selostus elämästään.) 1800-luvulta, jolloin lait olivat jo muuttuneet, Steidelella oli tiedossa monikansallinen yhteisö Roomassa.

Introlla Steidele yritti siis kumota Listerin yhteydessä usein mainittua ensimmäisyyttä. Mutta koko sali oli tietenkin tullut kuulemaan tästä julkkiksesta. Itseni houkutteli paikalle maininta, että Lister oli käynyt Suomessa. No, kuten olisi pitänyt arvata, kyse oli pikataipaleesta Tukholman ja Pietarin välissä. Lister ei ollut kirjoittanut siitä mitään kuuluisaan päiväkirjaansa ja parin kirjeen anti oli pian kuultu. Ja joku suomalainen oli jo kaivanut höyrylaiva Furst Menschikoffin matkustalistankin ÅU:sta 11.9.1839, joten ei siitä sen enempää. (Paitsi huomio, että sanomalehteen painetusta listasta ei nähnyt kenen kanssa Lister matkusti.)

Huomattavasti enemmän Steidelella oli kerrottavaa Listerin (seksi)suhteista, joita hänellä oli monta ja osin yhtäaikaisesti. Vastaavaa on nykyään totuttu miesten elämässä (jo) paheksumaan, mutta tuntui, että yleisössä haluttiin Listeriin identifioitua tai häntä ainakin haluttiin ihailla. Vaikka mainittiin muutakin nykyarvoista nähden ikävää, kuten lasten käyttö kaivostyössä ja naisten äänioikeuden vastustaminen.

Loppukeskustelussa vilahti kommentti siitä, miten olisi hienoa löytää vastaava persoona Suomesta. No, Maria Grape olisi tarjolla, mutta markkinointiin ei kannattane käyttää valokuvaansa.

Sairaalan perustaja

Vuosia sitten kirjoitin Elämänmäen tohtori Lybeckistä. Äitinsä Sofia Lovisa syntyi 15.6.1840 Georg Magnus Järnefeltin ja Amalia Renata Stenbäckin tyttäreksi.

Lehdessä Nutid 6-7/1900 kerrotun mukaan Sofia Lovisa oppi kehräämään lankaa 6-vuotiaana. Vanhempansa eivät nähneet omaa opetustaan riittäväksi vaan Sofia Lovisalla oli kotiopettaja, hän kävi neitien Stråhlmanien yksityiskoulua ja lopulta oli Haminassa Forsblomin pensionaatissa.

Sofia Lovisa Järnefelt menetti äitinsä 9-vuotiaana ja Luumäen kappalaisena kuolleen isänsä ollessaan 15-vuotias. Naisten äänessä 10/1908 julkaistun muistokirjoituksen mukaan hän

sai hän vanhempiensa kuoltua koko nuoruutensa päivät taistella toimeentulonsa puolesta ja sama taistelu alkoi jälleen, vieläkin ankarammassa muodossa, kun hän v. 1868 puolisonsa, tri Frans Edvard Lybeck'in, kuoltua jäi pienen poikansa kera puille paljaille.

Frans Edvard Lybeckin toimista Ikaalisten seudun nälkävuosien uhrien auttamiseksi on Veikko Huuska kerännyt tietoa, johon sisältyy sanomalehtiotteet Lybeckin kuolinpesän hakemisesta konkurssiin. Avunpyyntö valtiolta ei tuottanut tulosta (SWL 19.3.1869).

Mutta hän ponnisteli lakkaamatta, kävi käsiksi mihin työhön tahansa, matkusti jonkun vuoden kuluttua Helsinkiin käydäkseen kätilökurssin ja johti siinä sivussa leipomoa toimeentullakseen.

Tampereen Sanomat 23.12.1871

Ehkä juuri työhön pystyväisyytensä takia Sofia Lybeck ei saanut myöhempäänkään avuanomukseensa positiivista vastausta keisarilta (FAT 2.12.1875). Vuonna 1876 hän muutti 10-vuotiaan poikansa kanssa kirjat Tampereelta Helsinkiin (RK 1870-81 s. 180).

Helsingfors Dagblad 22.6.1880

Vuoteen 1880 mennessä Sofi Lybeck oli ilmoituksessaan käyttämänsä tittelin perusteella koulutettu kätilö. Seitsemän vuotta myöhemmin hän antaa Nya Pressenissä 15.5.1887 selvityksen Helsingin yksityissairaalan toiminnasta. Naisten äänen muistokirjoituksen sanoin, Lybeckin havaittua

mitenkä kipeän tarpeen vaatima koti hermosairaita varten oli, teki hän sellaisen perustamisen elämänsä päämääräksi. Monet raskaat askeleet astuttuaan ja monen yksityisen luo turhaan käännyttyään, sai hän vihdoinkin valtiolta pienen kannatuksen ja vuokrasi sairaalaansa varten Leppäsuon huvilan. Se näyttäytyi tuota pikaa riittämättömäksi, jonkatähden hän hankki valtiolainan ja osti Töölöössä sijaitsevan Kammio nimisen huvilan, jonka maalle hän rakennutti ajanmukaisen hermosairaalan v. 1892, ensimäisen laatuaan meidän maassamme.

Kammion alueen rajasivat myöhemmin kaavoitetut Sibeliuksenkatu (aik. Kammionkatu), Töölönkatu, Runeberginkatu ja Mannerheimintie. Y. Weilinin kirjoitusta Muistelmia Helsingistä vuosilta 1885-1888 (Finlandia 1924) jälleen ja lopuksi lainaten

Rouva Lybeck, joka oli yhtä kuulu tarmostaan kuin Alli Trygg, vuokrasi sitten koko Kammion alueen rakkaita hullujaan varten. Siellä hän vaali heitä kuin kana poikiaan, apunaan tohtori Lybeck, kunnes edellinen kuoli ja jälkimmäinen perusti jonnekin Hämeeseen puol'uskonnollisen lahkonsa, jonka jäsenet kävelivät alasti. Hän luuli heidän siten parantuvan hulluudesta ja muista taudeista.

Torajyvät ja vetotauti

Accipiter (R. Altenkamp, Berlin)
Wikimedia, CC BY-SA 3.0,

Eilen raportoidulla bussiretkellä istuin kuuloetäisyydellä useita paikallishistorioita kirjoittaneeseen, joka muun ohessa muisteli erään seurakunnan haudattuja läpikäydessään huomanneensa sarjan hyvin pian syntymän jälkeen kuolleita, jotka kollegansa oli tulkinnut torajyvän seuraukseksi. Vieruskaverini kännykällä kaivelemasta ja ääneen lukemasta lisätiedosta kuullosti tutulta vain Grünewaldin alttariteos eli kotiin päästyä oli syytä tutustua ongelmaan Suomen kontekstissa.

Perusteellinen selvitys löytyi (tietenkin) Arno Forsiuksen sivustolta artikkelista Ergotismi eli Pyhän Antoniuksen tuli ja lisätietoa Heikki S. Vuorisen kirjasta Tautinen Suomi 1857-1865. Varhaiset tiedot Ruotsista ja Suomesta ovat vähäiset, sillä tauti (tai myrkytyksen oireet) kuvattiin täkäläisessä tieteellisessä kirjallisuudessa vasta vuonna 1749. Kuolinsyynä vetotauti eli dragsjuka löytyy Hiskiin tallenetuista tiedoista 1770-luvulta lähtien, mutta silmään pistävää on, että siihen kuolleita on vuosisadan lopulla vain yksittäisiä.

Isompia ryhmiä koskevia tapauksia oli Suomessa ainakin vuosina 1840-1844 ja 1862-1863. Kuolleisuus arvioitiin olleen 10% eli todennäköisesti tauti oli 1700-luvulla tunnistettujenkin tapausten yhteydessä koskettanut kokonaisia ruokatalouksia, joissa kaikki olivat yhtälailla syöneet pilaantunutta viljaa.

Suomettareen 5.1.1863 kirjoittanut pitää selviönä, että tauti on lukijoille jo tuttu, mutta valistusta julkaistiin sanomalehdissä vielä 1900-luvun alussakin. Oulun Viikko-Sanomissa 19.10.1878 kuvattiin torajyvien syönnistä syntyvää myrkytystilaa näin:

Tämä tauti ilmaupi siten, että sydänalassa on polte, mieltä alkaa kääntää ja oksettaa, ähkykipuja ilmaantuu, valtasuoni alkaa kiireesti tykyttää, sairas on torruksissa, eikä saa unta, päätä kivistää, näkö on huonontunut, joskus hän hourailee ja tuntee ikäänkuin ihossa matelisi ja pistäisi, selässä ja säärissä on kipu, joka tuntuu muuttavan paikkaa, suonenvedon tapaisia vavahduksia on välistä sekä vihdoin, jos turmiollista ainetta yhä nautitaan, vaikuttaa se hermottomuutta, kuuroutta, sokeutta ja usein kyllä muutaman kuukauden kitumisen jälkeen seuraa kuolema.

Torajyvien etsintään yritettiin kannustaa varoitusten lisäksi muistuttamalla, että jyviä saattoi myydä apteekkeihin. Koska niiden sisältämät aineet aiheuttivat verisuonien supistuksia, niistä voitiin tehdä arvokkaita lääkkeitä.

Henkiä pelastanut matka Pariisiin

Helsingissä Antinkatu (nyk. Lönnrotinkatu) 1:ssä puri 22.3.1886 koira professori Gustafssonin 5-vuotiasta Karl-poikaa. Tästä ei huolestuttu, sillä/vaikka sama koira oli aiemmin purrut perheen tytärtä. Mutta kun koira seuraavan viikon aikana hyökkäsi usean muun kimppuun se toimitettiin 28.3. eläinlääkäri Lundgrenille, jonka luona koira kuoli 31.3. Lundgren tutki koiran seuraavana päivänä ja havaitsi sen vesikauhuiseksi.

Vielä vuotta aiemmin tämä olisi tarkoittanut lähes varmaa ja tuskallista kuolemantuomiota jokaiselle purruksi tulleelle. Mutta Louis Pasteur oli onnistunut heinäkuussa 1885 parantamaan ensimmäiset uhrit ja sen jälkeen joka puolelta matkustettiin Pariisiin hoitoonsa, joka kevääseen 1886 mennessä oli pelastanut 726. Vain yksi liian myöhään perille päässyt oli kuollut.

Helsingin puremista oli jo huolestuttavan pitkä aika, joten nopeus oli olennaista. Senaatti myönsi 3000 markkaa matkarahaa ja suuri väkijoukko todisti Helsingin rautatieasemalla iltakahdeksalta 2.4.1886 kuuden potilaan ja lääkäri A. W. Nordbladin matkaanlähtöä. 5-vuotiaan Karlin lisäksi hoidettavaksi lähti

• professori Gustafssonin palvelijattaret Erika Kiviniemi (31-vuotias, Pyhäjärveltä) ja Mariana Halonen (22-vuotias, Savosta)
• 14-vuotias Hufvudstadsbladetin jakelija Erik Finér
• ravintoloitsija A. Nybelinin palvelijatar Mathilda Brandt, joka oli 22-vuotias ja kotoisin Porvoosta 
• konsuli Juhlin-Dannfeltin 35-vuotias palvelijatar Wilhelmina Suomi  

Matka rautateitse Pietarin ja Berliinin kautta kesti 3 ja puoli päivää. Pariisissa sähkeellä hälytetty professori Homén ehti tehdä kaikki järjestelyt niin, että kun joukko saapui perille aamuyhdeksältä 6.4. heidät kiidätettiin lyhyen hotellipysäyksen jälkeen suoraan Pasteurin hoitoon. Albert Edelfelt kirjoitti samana päivänä: "Så rysligt med de rabiata helsingorsarne! De äro hit[?] kommo i dag. Lyckligtvis är Homén här och Pasteur lär ha varit myckit vänlig mot honom. Han är också en kunnig och fiffig karl och kan franska - den der döddansaren Nordblad ser mig icke ut att kunna débrouillera sig."

Vincent van Goghin maalaus Pariisista vuonna 1886 (Wikimedia)

Vasta-ainetta annettiin päivittäin 10 päivän ajan.  Toimenpide ei kestänyt kauaa ja suomalaiset pystyivät käyttämään lopun ajan nähtävyyksiin tutustumiseen. "Heille on näytetty taidekokoelmat, eläintarhat, huvipuistot ja bulewardit y. m. mitä Pariisissa on katseltavaa. Kyökkineitsyet kuuluvat kaikkein enimmin olleen mieltyneitä nähdessänsä Parisin torikauppaa." Heitä opasti varmaankin kaupungissa ennenkin ollut Nordblad sekä sanomalehtimainintojen perusteella kuvanveistäjä Walter Runeberg.

Pariisin ihmeiden lisäksi suomalaiset kohtasivat Pasteurin hoitolaitoksessa useampia kansalaisuuksia kuin oli koskaan kävellyt Helsingin katuja. Yhdellä käynnillä potilaista otti Pasteurin pyynnöstä pariisilainen valokuvaaja ryhmäpotretteja kansalaisuusryhmittäin. Liekö kuva kuudesta suomalaisesta päätynyt lehtiin kuten tuolloin arveltiin tai onko edes tallella Pasteurin arkistoissa?

Edelfelt kävi tarkistamassa suomalaisten naisten ulkonäön 14.4. ja osti (ruotsia puhuville ja nuorimmille) Karlille ja Erikille appelsiineja, rintasokeria ja paahdettuja manteleita.

Viimeinen hoitopäivä oli 15.4.

Pieni Kalle on kaikista iloisin kun taas saa mennä kotiin ja onkin moninaisilla merkeillä tätä riemuaan osoittanut. Eihän tuo liene hauskaa ollutkaan, kun joka päivä täällä täytyi antaa mahaansa neuloilla pistellä. Mutta kaikkea sitä vaivaa kestämään on hän ollut varsin reipas sankari.

Monasti näin hänen ikäisiänsä lapsia lääkäröidessä Pasteurin käyttäneen kaikkia keinoja niitten viihdyttämiseksi, mutta Kalle ei itkenyt koskaan; kävihän vaan nenänsä vähän vaaleaksi — siinä koko temppu.

Kotimatkalle lähtöä ei viivytelty, vaikka matkan teossa ei ollut samaa kiirettä kuin tullessa. Matkan kustannukset 3983,45 mk (nykyrahassa 21720 euroa) raportoitiin tarkasti sanomalehdessä, mutta kukaan ei tunnu pitäneen tätä verovarojen väärinkäyttönä. Harmiteltiin vain, ettei Venäjän rautatieosuudelle ehditty saada vapaalippuja.

Kaikki koiranpuremat tulivat elossa ja terveinä kotiin. Pariisissa 5-vuotiaana käynyt Karl ei Geni-profiilinsa perusteella elänyt hirvittävän pitkää elämää, mutta sentään aikuiseksi.

Lähteinä linkitettyjen Edelfeltin kirjeiden lisäksi Finland 3.4.1886, Åbo Tidning 3.4.1886, Waasan lehti 7.4.1886, Nya Pressen 14.4.1886, Hbl 14.4.1886, Hbl 16.4.1886, Hämäläinen 21.4.1886, Ilmarinen 22.4.1886, Folkwännen 10., 11., 12.1.1887

Viime hetken kesäretki Sastamalaan

Kokemäeltä käsin lähdin torstaina Sastamalaa m.m. katsastamaan näyttelyitä, jotka päättyvät tänään sunnuntaina. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Matkalla tein pienen ylimääräisen kierroksen ja otin auton ikkunasta tämän kuvan.

Myöhemmin ihmettelin otosta kännykän ruudulta ja piti suurentaa ennenkuin muisti palasi.

Vitikkalan kesäkahvilaan en ehtinyt, sillä se oli vasta avautumassa.

Sastamalassa eka kohde oli Sastamalan seudun museo, jossa esiteltin Tyrvään Mantan uraa. Hänellä on kosketus sukuhistoriaani, sillä isomummuni mainitsee äänitallenteessa siskolleen haetun apua Mantalta ja taisi samassa yhteydessä mainita muun avun vähäisen tarjonnan. Tämä tuotiin esiin  näyttelyn ekassa huoneessa, jossa myös oli ryhmiteltynä eri kansanparannuksen muodot. Taulaaminen eli polttohaavalla parannus oli minulle uutta.

Taaemmassa huoneessa kerrottiin Mantan elämä aikajanalla. Oppia hän oli saanut isältään ja parannustoimi kannatti niin, että Manta (esityksen mukaan) vaurastui. Huoneessa oli esillä myös Mantan saamia kirjeitä (enimmäkseen läntisestä Suomesta), joita on tallella museon kokoelmissa noin 700.

Näyttelyn kolmannessa huoneessa sai eläytyä parantajaksi ja parannettavaksi sekä sekoittaa itselleen rohdon. Yksinään edellinen ei onnistunut ja jälkimmäinen ei innostanut.

Jaatsissa ja Galleria Akselissa tutustuin Emil Danielssonin taiteeseen, joka yhtä maalausta lukuunottamatta ei ihastuttanut. Nimien samankaltaisuuden takia olin kuvitellut Danielssonilla olevan yhteys Elin Danielsson-Gambogiin, mutta henkilökunnan kanssa keskustellessa selvisi ettei olekaan.

Erityishoukutus reissuun lähtöön oli Juha Hurmeen Sanamyrsky, joka näyteltiin puolessa tunnissa Pukstaavin pihamaalla neljän näyttelijän toimesta.

Päähenkilö oli Algot Untola Porissa noin 1907-1909. En tiedä hänestä juuri mitään, joten nyt koko kuvani miehestä rakentuu tälle pätkälle, jossa persoonansa esittäminen vaati kaksi miestä. Yksi pointti oli ainakin, että sileä ja yhtenäinen elämän kuvaus ei voi olla totuudenmukainen. Muistettavaa, jos saan aikaiseksi palata Petter Sundin pariin. 

Apteekkarin urasta

Ruotsinkielen taitoni rajat tulevat vastaan tämän sanomalehdessä Inrikes tidningar 1.3.1808 julkaistun ilmoituksen kanssa. Proviisori Jonas Peter Hedell on tehnyt Kaskisten apteekkiin liittyviä kauppoja visbyläisen apteekkari Johan Galleniuksen kanssa. Mutta Hedell on jättänyt jotain kaupanehtoja täyttämättä ja kadonnut Galleniuksen näköpiiristä.

Hiskiä osaan sentään lukea. Apteekkari Johan Gallenius sai Maria Elisabeth Aspin kanssa Kaskisissa lapset 9.8.1818 ja 20.10.1820. 56-vuotias Johan Gallenius kuoli apteekkarina Kaskisissa 21.8.1821. Mikähän oli innostanut muuttoon Visbyn kokoisesta ja tapaisesta kaupungista Kaskisiin?

Visby näytti tältä 1800-luvun puolivälissä. (Piirros Per Arvid Säve. Riksantikvarieämbetet. Flickr Commons.)

Verkkohaut vievät Sukututkimusseuran vuosikirjaan, joka kertoo, että Johan Gallenius oli avioitunut Kristiinankaupungissa 22.8.1797 ollessaan Raahen apteekkari. Visbyssä hän oli ollut vuodet 1806-1814. Siis palannut kotiin päin lähtiessään sieltä pohjoiseen.

Turun lasareetin potilaat vuonna 1766

Neljä vuotta sitten listasin Turun lasareetin potilaista perustuen ruotsinkieliseen sanomalehteen. Kotuksen Vanhan kirjasuomen korpuksen kokoelmaan Asetustekstejä 1700-luvulta sisältyy vastaava luettelo "Seurawaiset owat Wuonna 1766 ulosmennet Turun Lazaretistä" sekä tilastot siltä sekä aiemmilta vuosilta.

Monet ovat parantuneet? Maininnat parantumisesta täytynee lukea skeptisesti, vaikka hoitona oli jopa "electriceraminen"! Listassa on muutama huulihalkion korjaus, jotka voinee ottaa tosissaan, sillä leikattiinhan ainakin Tuomas Ragvaldinpoika onnistuneesti vuonna 1763.

Vuoden 1766 potilaat:

• Pijca Lisa Simonin Tytär Nerpisistä, caatuwaisen taudin caldaisilda temmauxilda waiwattu; pojeslähteisänsä jotakin parembi.
• Trengi Jacob Johannexen Poica Wichtisistä ruummin madon canssa nänäsä, läxi pojes auttamata.
• Trengi Jacob Thuoman Poica samasta pitäjästä toiselda puolelda perätin halwattu; taisi electriceramisen jälken käydä ja lijcutta kättänsä; ylitzewoitti myös kapinsa.
• Trengi Jacob Thuoman poica Rymmättylästä, cuiwan löylyn ja caihen canssa silmäsä; tuli paremmaxi.
• Piltti Erik Erikin poica Carunasta lijan canssa cannasa; parani.
• Soldatin waimo Anna Antin tytär Birkalasta, Eläwäildä waiwattu jalca-pöydäsä; parannui.
• Pijca Lisa Thuoman tytär Turusta sisällisildä taudeilda waiwattu; ei tullut paljon paremmaxi.
• Talonpojan poica Salomon Matin poica Esbosta luun lahoimiselda waiwattu; pojesläxi terwenä. [Espoossa haudattu 25.2.1777 34-vuotias "Kyrckf. Salomon Mattsson"]
• Talonpojan poica Hendric Matin poica Paraisista, rinnan ahdistuxen, yskän, sydämmen hyppämisen ja oxemusten canssa; sai jongun liewityxen.
• Talonpojan poica Matti Jacobin poica Wehmalda, lialda silmänlaudasa, ynnä pääntaudilda ja märjäldä corwasa waiwattu; parannui.
• Pijca Maja Josephin tytär Uudenkircon pitäjästä, aukemein ja ajettuiden jalcain canssa; parannui.
• Talonpoica Marcus Pietarin poica Taiwassalosta, monda wuotta heickolda maolda ja cuckonnuoralda waiwattu; ylosläxi yhtäläisnä.
• Yxi Waimo Esbosta kuppataudin ja pojesmädändynen suunlaen canssa; parannui.
• Pijca Lisa Johannexen tytär Nawosta, mätäcontinen; parannui joxikin.
• Pijca Greta Michelin tytär Nawosta, aukeneilda jalwoilda waiwattu; parannui.
• Waimo Anna Hendrikin tytär Hollolasta, ajettuiden jäsenitten canssa; tuli joldisesti autetuxi.
• Trengi Johan Johannexen poica Korposta, sywillä mätähaawoilla, (Fistulae) Longon ja ristiluun päälle; ulosläxi yhtäläisnä.
• Torparin poica Hendric Johannexen poica Somerosta, umbi-capin canssa, ulosläxi terwenä.
• Pijca Lena Simonin tytär Sahlosta, luun mädättäwäisten haawain canssa; ulosläxi samancaldaisna.
• Piltti Michel Michelin poica Perniöstä, cuiwan capin canssa; ei ollut wielä poislähteisänsä juuri terwe.
• Torparin Waimo Brita Erikin tytär Nousiaisista, monen wuotisen silmäwuoron canssa; oli pojeslähteisänsä jotakin parembi.
• Coulupoica Jacob Åhrsröm Turusta cowan risaisen ajoxen canssa corwan juuresa; ulosläxi samancaldaisna. [Turussa kuoli 26.1.1767 17-vuotias "Tobaksspinnaren lärlingen Jacob Åström"]
• Piltti Anders Yrjän poica Wesilahdesta, usemman sywän mätähaawan (Fistulae) canssa reidesä jotca owat ollet monda ajastaicaa; pojeslaskettin samancaldaisna.
• Talonpoica Bertil Matin poica Tammelasta, seitzemän ajastaicaa wesi ahmalda waiwattu tuli melkiän autetuxi.
• Carjan paimen Michel Thuoman poica Laitilasta, monenwuotisen wesiahman, ynnä weren oxemusten canssa, ulosläxi jotakin parembana.
• Pijca Maja Hendrikin tytär Nawosta, näännyttäwäisen polttotaudin ja Friselin canssa; parannui.
• Torparin waimo Maria Antin tytär Paraisista awoimein jalcain ja ajettunein jäsenitten canssa; parannui.
• Yrtitarhancorjaja Otto Hak Paraisilda, lijan canssa suunpiellesä; parannui.
• Sepän trengi Anders Pietarin poica Tammelasta, poickimurretun käsiwarren canssa; parannui.
• Fiskari Johan Johannexen poica Raisioista, luukleinin canssa käsisä ja jalwoisa; parannui.
• Timmermanni Michel Antinpoica Turusta; näännyttäwäisen polttotaudin canssa; cuoli.
• Pijca Greta Simonin Tytär Perniöstä, cowan kynsillisen canssa; sai jongun liewityxen.
• Soldati Jacob Klowerström Uudenkircon pitäjästä, puolelda siwulda halwattu; tuli jotakin paremmaxi. [Kalannissa kuoli 31.3.1774 36-vuotias "G:a Sold. Jacob Klöverström" ]
• Trengi Heneric Johannexen poica Laitilasta, luiden cowan särkemisen canssa seljäsä, ynnä pistotaudin canssa; pojesläxi yhtäläisnä.
• Torpari Immanuel Hirfwisalosta wesitaudin ja puhallusten canssa maosa; pojesläxi yhtäläisnä.
• Oppipoica Hans Lowander Turusta Täwyn poltten, ynnä awoimein jalcain canssa; parannui.
• Flicka Maja Hendrikin tytär Turusta, särkewäisten polwein canssa; parannui.
• Piltti Matti Carlen poica Mynämäestä, caihen canssa silmäsä; parannui.
• Piltti Michel Martin poica Uudesta kirckosta, pitkällisen punataudin ja ruummin ajoxen canssa; parannui.
• Yxi Flicka Carjalan pitäjästä kuppatautinen haawain canssa nänäsä; parannui.
• Waimo Lena Johannexen tytär Paimiosta, poltten canssa kädesä; parannui.
• Skrifwarin waimo Stina Matin Tytär, St Martilan pitäjästä, halwattu; tuli wähän paremmaxi.
• Talonpojan tytär Hebla Hendrikin tytär Wehmalda, capin canssa, parannui.
• Trengi Matti Christerin poica Halikosta, ajettuiden jäsenittencanssa; tuli jotakin paremmaxi.
• Trengi Matti Yrjän poica Laitilasta caatuwaiselda taudilda waiwattu; tuli arwollansa paremmaxi.
• Yxi Pijca Tyrwäjästä, Cuppataudin canssa; parannui.
• Trengi Matti Jacobin poica Nawosta, ammutun käden canssa, johon myös polde oli tullut; parannui.
• Flicka Caisa Hendrikin tytär Nummelda, pään wimmauxilda waiwattu; parannui.
• Yxi mies Tyyköstä, sywän mätähawan, ynnä luun lahomisen ja cuppataudin canssa; parannui.
• >Leskiwaimo Maja Stefanin tytär Taiwassalosta, wesiahmen canssa; ulosläxi auttamata.
• Yxi Pijca Turusta, cuppatautinen joca myös rascas oli, ja wijmeisellensä; parannui.
• Talonpoica Johan Erikin poica Nawosta, ruumin madolda cowasti waiwattu; ulosläxi auttamata.
• Piltti Anders Erikin poica Nousiaisista, catuwainen ja ynnä heickopä; ulosläxi auttamata.
• Pijca Brita Erikin tytär Paraisista, luukleinin ynnä pahan tawaisen luun-haawan canssa; parannui.
• Trengi Jacob Jacobin poica Korposta, wesi-ahman canssa; tuli jotakin paremmaxi.
• Pijca Anna Johannexen tytär Wehmalda, jalcain haawoilda, Rindataudilda ja jäsenden särkemiseldä waiwattu; sai joldisengin awun.
• Yxi pijca Tenalasta umbicapinen ja cuppatautinen; parannui.
• Porwari Hendric Nyman Christinasta, heickopää; ulosläxi auttamata.
• Talonpojan waimo Maja Yrjäntytär Tenalasta, puolihalwauden, suonenwedon ja pääntaudin canssa; parannui.
• Talonpojan poica Thuomas Matin poica Huittisista, Cuckon-nuoran ja matoin canssa; parannui.
• Talonpojan waimo Brita Johannexen tytär Mynämäestä, pienden matoin ynnä pacotusten canssa etc.; parannui.
• Yxi mies Messukylästä, ynnä waimonsa, wijden lapsensa ja pijcansa canssa, caicki cuppatautiset; parannuit.
• Flicka Lisa Simonin tytär Mynämäestä, halkeimen huulen canssa; parannui.
• Talonpojan poica Johan Matin poica Pungalaitumelda luukleinin canssa; parannui.
• Nuori Trengi Jonas Matin poica Korposta, werinuotan canssa silmäsä; parannui.
• Pijca Stina Gyöstän tytär Nawosta aukemein jalcain ja waimollisten menoin canssa waiwattu; parannui.
• Talonpoica Matti Matin poica Tammelasta, cowasti ruumin madolda waiwattu; ulosläxi auttamata.
• Trengipoica Hannu Thuomanpoica Korposta, halwattuin ja särkewäisten jäsenitten ynnä corwain soittamisen canssa; parannui.
• Pijca Stina Simonin tytär Somerosta, heickonäköinen silmä-Carwain carruttamisesta molemman silmäin päälle; parannui.
• Maanbyggmästari Matti Holmström Finströmistä, caatuwainen; uloslaskettin.
• Trengi Eric Judan poica Huittisista, mätäcontinen; parannui.
• Sepän poica Jonas Nyman Raumalda cuiwettumiselda waiwattu, ynnä cangeuden canssa polwisa; tuli melkiän autetuxi.
• Dragonan waimo Susanna Rymmättylästä, keskensaamisen jälken waiwattu wesitaudilda, watturilda ja wihahawailda; cuoli. [Rymättylän haudatuissa 17.7.1766 kuollut 31-vuotias "h:u Susanna Mauritzsdr Pajeng", jonka aviomies "Drag. Albrecht Åkerberg."]
• Piltti Eric Matin poica Mascusta, pistotaudin jälken waiwattu märkä-ajoilda ja wesitaudilda rinnasa etc. cuoli.
• Talonpojan poica Simon Yrjän poica Loimajoelda, toiselda siwulda halwattu; ulosläxi jotakin parembi.
• Inspector Holmenin waimo polttotaudin ja sen päälle seurawaisen keldataudin canssa; parannui.
• Pijca Greta Erikin tytär Korposta watzataudilda ja waimollisilda menoilda waiwattu; ulosläxi yhtäläisnä.
• Soldati Bernhard Möller Helsingistä, joca cauwan aicaa on ollut täwytaudilda waiwattu, mutta nyt saanut täwyn poltteen; parannui wimmein mainitusta taudista. [Helsingin haudattujen listan mukaan "Serg: Berndt Möller" kuoli syöpään 68 vuotiaana 27.8.1787] 
• Schoulu poica Simon Wikman Turusta, waiwattu wuotawaiselda ajoxelda corwasa ja pukamalda käsiwarresa ynnä umbi-capin canssa; parannui.
• Piltti Gustaf Uotin poica Swänsk Nawosta, poickimurretulla jalaalla; parannui. 
• Pijca Brita Johannexen tytär Turusta, luunlahomisen canssa, parannui. 
• Piltti Michel Erikin poica Turusta, särkewäisen polwen canssa; parannui.
• Wijsi hengee Messukylästä Huowitaudilla waiwatut; parannuit.
• Talonpojan poica Hendrich Matin poica Paraisista, wesitaudilda coco ruumisans waiwattu; parani.
• Soldatin waimo Lisa Spinnihuonesta märkähaawain canssa ylitze coco ruumin; parannui.
• Pijca Lisa Antin tytär Turusta polttotaudilla waiwattu, ynnä mätähaawan canssa ristiluun päälle; parannui.
• Flicka Maja Hendrikin tytär Perniöstä, halkian huulen canssa; parannui.
• Talonpojan waimo Anna Hendrikin Tytär Marian Kirckost pitäjästä polttotaudilda waiwattu ja hullupää; parannui. 
• Talonpojan tytär Maja Matin tytär Nawosta, täwyn poltteen canssa etc. cuoli.
• Talonpojan tytär Maja Matin tytär Rymmättylästä, särkemisen canssa jäsenisä ja heickopää; ulosläxi yhtäläisnä.
• Pijca Maja Simonin tytär Sawosta luunlahomisen canssa isosa warpaasa; ulosläxi yhtäläisnä, sentähden ettei hän andanut pojesotta mainittua warwastansa.
• Yxi pijca Messukylästä Kuppataudin canssa; parannui. 
• Flicka Anna Swarthafra Mynämäestä, joca ei tainnut pideltä wettensä ja ilman sitä waiwattin silmän wuorolda; parannui. 
• Flicka Greta Ingmark Helsingistä, rinnan poltteen ja wesitaudin canssa; parani. 
• Mies Eric Johannexen poica Tyrwäjästä waiwattu wesiahmalda ja heickonäköinen silmäcarwain carruttamisen tähden; paranni. 
• Talonpojan tytär Anna Abrahamin tytär Tammelasta, aiwan heickosilmäinen, tuli wähän paremmaxi.
• Leskiwaimo Maja Johannexen tytär Hallickosta, waiwattu ruumin madolda silmän culmasa; ulosläxi yhtä wiheljäisnä. 
• Pijca Anna Antin tytär Kiscosta, camalain rupein canssa otzasa etc. parannui.
• Flicka Lisa Matin tytär Mynämäestä ajoxen haawain canssa cannasa; parannui.
• Leskiwaimo Greta Swarthafra Mynämäestä, wuoron cansa silmäcarwain carruttamisen tähden; parannui. [Huom, ylempänä sama sukunimi samasta seurakunnasta]
• Dragona Hendrich Birckman Marian Kirckon pitäjästä, joca pistoxen jälken oli saanut täwytaudin; tuli wähän paremmaxi. [Maarian haudatuissa "Drag. Henrich Biörkman", joka kuoli 23.11.1766]
• Trengi Carle Yrjän poica Paraisilda, aiwan werisillä luun mädättäwäisillä haawoilla; ulosläxi yhtäläisnä.
• Piltti Anders Thuoman poica Mynämäestä, cowan ja ison maon canssa, joca myös työllästi wetensä pidätti, parani enimmästä osasta.
• Skepparin Söderbergin waimo Turusta, pitkällisen watzataudin canssa; parannui sijttä taudista.
• Drengi Carle Jacobin poica Wichtisistä, pitkällisen weren juoxun ja watzataudin canssa; parani.
• Pijca Brita Yrjän tytär Nousiaisist alinomaisen pääntaudin ja sijtä caswanen Caihin canssa silmäsä; tuli jotakin paremmaxi.
• Pijca Maja Yrjäntytär Uudesta kircosta, longon särkemisen canssa; parannui.
• Piltti Gustaf Hendrikin poica Pälkäneldä, silmän-wuoron ja polttotaudin canssa; ulosläxi ilman näön parannusta.
• Talonpojan poica Johan Simonin poica Wehmalda; lijan canssa caulasa; parani.
• Yxi waimo Helsingistä cuppatautinen; parannui.

Pakolainen Petter Stake

Satsasin rahallisesti ArkivDigitalin tilaukseen kuukaudeksi ja kyllähän se kannatti. Vanha muistiinpano Tukholman kaupunginarkiston henkikirjahakemistosta oli Hans Sundin paikantamiseen vuonna 1721 hyvä apuneuvo, mutta itse sivu (jota en arkistossa ehtinyt/älynnyt/viitsinyt katsoa) oli paljon parempi tiedon lähde.

Siitä, eli ruotsalaisella viitteellä

Överståthållarämbetet för uppbördsärenden G1BA:12:7 (1721-1721) Bild 167 / sid 163 (AID: v367124b.b167.s163, NAD: SE/SSA/003106)

selvisi, että Hans Sundin tontti oli Falken-korttelissa. Siellä asui sattumalta(?) helsinkiläinen porvari Petter Stake vaimonsa ja 3 tyttärensä kanssa.

Uusi nimi ja yhteys Helsinkiin. Pakolaisuutensa ei ole uutta tietoa, sillä Johanna Aminoff-Winbergin toimittamissa pakolaislistoissa hän on mukana vuoden 1715 avustettavissa:

2781	Petter Stake, Chirurgus b: 2. l: ja. d: II. _har ett skadeligit beenbråck.

Kirurgi! Eli suunnilleen välskäri ja näin (?) sama henkilö kuin Kotivuoren tuomiokirjapoiminnoissa:

KA mf. ES 1759 (cc 36) Halikon ja Uskelan käräjät 19.–21.10.1708 f. 679v (Crono Befallningzman Wälbetrodde Gabriel Cajander inlade en af des förra Swärmoder dygdesamme Hustru Anna Agricola och hennes Måg Fälltskiähren Petter Stake angående Befallningzmans Stiuff Barns Arf efter deras Moder framl:ne Hustru Anna Jstmenia den 12 Sept: nästl:ne uthgifwen skrift); KA mf. ES 1927 (mm 19) Kalannin käräjät 1.–3.8.1689 f. 36 (Fältskären S:r Petter Stake ... Krigz Auditeuren Wälbet:de Jacob Munselio på sin Swågers Petter Stakes wägnar);

Staken vaimo siis Erik Istmeniuksen ja Anna Agricolan tytär? Helsingissä vihittiin 1682 "Petter Jönsson Stake" ja "Helena Hindrichzdr: Funck". Helsingissä syntyi Petter Staken Elisabetta-tytär 15.8.1694 ja Petter-poika 26.9.1696, joille ei ole merkitty äidin nimeä. Stakella oli Helsingissä ennen isoavihaa tontti S 29.

Missä oli tontti Falken, jossa hän perheineen ainakin vuonna 1721 asui? Tukholman kaupunginarkiston sivuilla on Kvarters- och adressnyckel 1730–1810, joka on ajallisesti hieman liian myöhäinen, mutta antaa Falken-korttelin tonteille katuosoitteet Kaptensgatan, 4,6,8, Riddargatan 9,11,13,15 ja Skeppargatan 4. Armémuseumin ja iki-ihanan Svenskt Tenn -myymälän naapuristossa siis.

Ajattelin, että Fastighetsregister 1675-1875 voisi tarjota tarkemman tonttitiedon, mutta se antoikin enemmän:

Yhteys Hedvig Eleonoran kasteluetteloiden Hans Hansson Sundin ja Hans Sundin välillä tiivistyy ja hypoteesiani vahvistavat todisteet lisääntyvät...

Ihan oikeilla historian luennoilla - taas

Jatkoa viime viikkoiseen. Samu Nyström pääsi nyt Ruotsin aikaan ja käsitteli siis sekä yliopistokoulutettuja lääkäreitä että parturi/kirurgi/kylvettäjä/välskäreitä. (Yllänäkyvä Adriaen van Ostaden piirros parturi/kirurgin vastaanotosta vuodelta 1673. Rijksmuseumista.) Kylvettäjän olin kohdannut 1800-luvun sanomalehdissä, mutta en ymmärtänyt, että työnkuvaansa kuului sisäisten vammojen hoito, kuppaus ja parranajo. Mutta Nyström korosti moneen kertaan, että ammattikuntien rajat olivat muuntuvaisia.

Edellisellä luennolla mainittu humoraalioppi oli voimissaan 1700-luvun lopulle, vaikka Suomen Turussakin tehtiin ruumiinavauksia jo vuodesta 1686 alkaen. Aluksi niin, että niihin ostettiin liput, joiden tuloista puolet menivät Akatemian rehtorille. Tästä palkkaedusta ei ollut mainintaa, kun kirjoitin Flachseniuksista...

Tautien leviämisen ymmärtämisen yhteydessä tuli mieleen miasma ja pian todettiin, että sekin on antiikin oppeja. Todella pitkäikäinen  idea, sillä muistaakseni siitä puhuttiin vielä 1800-luvulla Englannissa ja olinkin oikeastaan yhdistänyt sen vain sinne.

Pienenä harjoitustehtävänä luimme pätkiä Elias Lönnrotin kirjasta Suomalaisen talonpojan koti=lääkäri. Itselleni osui juomat, joista Lönnrot neuvoo, että "Luonnollisin ja terweellisin juoma on selwä, puhdas wesi." Nyström kummasteli tätä ääneen olettaen, että Lönnrotin hygieniatietämys olisi riittänyt veden vaarallisuuden ymmärtämiseen. Mutta tajusiko kukaan ennen John Snown kolerajäljitystä vuonna 1854, että juomavesi voi välittää tauteja?

Nyströmin tarjoamat kopsut eivät kiinnostaneet varsinaisia opiskelijoita, joten sain itselleni yhden. Hippokrateksessa 2013 ilmestynyt Katja Tikan artikkeli Johan Gabriel Kyhlistä tulee silmäilyni perusteella tarjoamaan Spolstadin Hohenthalien välskärijälkeläisen kuvaukseen aineksia ja tutkimusvinkkejä. (Samoin kuin muille 1700-luvun alkupuolen välskäreitä miettiville.) Kuvitustakin mies tulee tarvitsemaan, joten muistiin vielä toinen Rijksmuseumin kuva. Tämä Cornelis Dusartin ja vuodelta 1695. Taipuisiko Ruotsin 1740-luvuksi?

Kurssilla Historiallisten aineistojen tiedonhankinta luennoi vierailijana Samu Niskanen keskiajan lähteistä. Odotin Keskiajan avain -kirjan tapaista katsausta, mutta Niskanen keskittyi kolmeen lähdetyyppiin: pergamentti codexiin, joka hänestä määritteli keskiajan, ajan historiankirjoitukseen sekä asiakirjoihin eli kirjeisiin ja hallinnollisiin lähteisiin. Katsaus oli yleiseuroppalainen ja painopiste varhaisessa keskiajassa, joten joukossa oli minulle uutta asiaa, mutta ei mitään, joka olisi antanut eväitä eteenpäin.