Esivaltaa vastaan puhuneet: Henrik ja Matts

Vesilahden Palhon kylän Knaapin Henrik Jöransson oli (Iso-Iivarin listan mukaan) saanut tai joutunut ottamaan isännyyden suuren Pohjan sodan aikana. Eli hän oli vuonna 1734 vähintään nelikymppinen.

Väärässä seurassa Henrik toivoi ääneen, että Kaarle XII olisi päätynyt helvettiin jo aikaisemmin ja säästänyt kansan veriseltä sodalta sekä venäläisten miehitykseltä. Rauhaa rakastavaa ja alamaisia kohtaan armollista kuningas Fredrikiä Henrik kuitenkin oli polvistuen ja myssy kourassaan siunannut toivottaen pitkää ikää ja onnellista hallituskautta. Tapauksen edettyä heinäkuussa 1734 Tukholmaan, sopivasta rangaistuksesta oli monta ehdotusta, joiden välillä äänestettiin. Aiempi kuolemantuomio muuttui kuukauden vankeudeksi vedellä ja leivällä.

Samoihin aikoihin Tukholmassa pohdittiin toisen isäntämiehen, Matts Poutalan, kohtaloa. Tämä asui Limingassa Liminganjoen rannalla, nykyisin valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä. Hän oli syntynyt vuonna 1681 eli oli Henrikin tapaan elänyt aikuisena läpi isonvihan. Poikansa Matti oli syntynyt vuonna 1717.

Tammikuun 25. päivä 1734 Matts oli naapuritalossa eli Foudilassa seurassa, jossa ainakin hän itse nautti alkoholia. Kaksi paikalla ollutta pystyi myöhemmin vakuuttavasti todistamaan Mattsin humalatilan ohella tämän kuningasta vastaan lausumista sanoista.

Oikeusrevisio tuomitsi 27.7.1734 Mattsin 30 pariin raippoja. Vaikka päätöksentekijät edustivat kuningasta, päätös oli mennyt itse kuninkaankin katselmoitavaksi. Hän näki humalatilan niin lieventäväksi asianhaaraksi, että lievensi tuomion kuukauden vankeudeksi vedellä ja leivällä. Sitten elämä jälleen jatkui. Varsin pitkään, sillä Matts kuoli vasta marraskuussa 1760.

Lähteet:

Jonas Nordin: Frihetstidens monarki. Konungamakt och offentlighet i 1700-talets Sverige. 2009, 242

Riksarkivet. Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1734:2 (1734) Bild 1460 / sid 285 (AID: v655229.b1460.s285, NAD: SE/RA/1311)

Kansallisarkisto. Limingan seurakunnan arkisto - IAa:2 Rippikirja 1738-1751, 52

Riksarkivet. Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1734:2 (1734) Bild 1850 / sid 363 (AID: v655229.b1850.s363, NAD: SE/RA/1311)
Riksarkivet. Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1734:2 (1734) Bild 2890 / sid 589 (AID: v655229.b2890.s589, NAD: SE/RA/1311)

Kansallisarkisto. Oulun pohjoisen voutikunnan ja Kajaanin läänin tuomiokunnan arkisto (OMA). G PERUKIRJAT. GV Limingan pitäjän perukirjat. Oulu:303 Limingan pitäjän perukirjat  (1763-1764), 672/384 

Turun linnasta joulukuussa 1770 ja kesäkuussa 1771 karanneet

Jos on vankiloita, on vankikarkureita. Turun linnan vankilassa kolme miestä mursi muurin 29.12.1770 ja lähti liikkeelle. Tilanne huomattiin varmasti varsin nopeasti, mutta karkureita ei heti tavoitettu. Lääninkansliassa muotoiltiin tammikuun alussa etsintäkuulutus, joka painettuna jaettiin läänin pitäjiin ja arvatenkin luettiin saarnastuoleista saman kuun aikana.

Kuulutuksessa ei ollut kuvia eikä palkkiosummia kuten villissä lännessä. Ensimmäinen karkuri oli taposta syytetty 40-vuotias Matts Härkä, joka oli kotoisin Lohjalta. Hänen kerrottiin olevan pitkän puoleinen ja tummahiuksinen. Päällänsä oli lampaantaljoista tehty sisäturkki, jonka päällinen oli vaaleansinistä sarssia, nahkahousut, valkoiset villasukat ja kengät. Varkaudesta syytetyt Michel Kjellberg ja Stephan Hallonius eivät välttämättä olleet Suomesta kotoisin, sillä edellinen oli tykistön käsityöläinen ja jälkimmäinen pursimies eikä kummankaan kohdalla mainita kotipaikkaa. 

Lisäksi oli Suomessa karkuteillä Juvan Vuorenmaan kylästä Grels Kaukoinen, joka oli maannut äitipuolensa ja taivutellut tämän tappamaan sikiön. Grels oli vähän päälle kaksikymppinen, keskimittainen ja vaaleahiuksinen. Liikkeelle lähtiessään hänellä oli vaaleanharmaa sarkainen takki (råck), pellavaiset housut, päässään valkoinen neulottu villamyssy ja jaloissaan tuohiset kengät.

Vuorenmaassa 22.2.1748 ja 15.1.1753 Grels Kaukoset ovat oikeaa ikäluokkaa. Aikaisemmin syntynyt menetti äitinsä 6-vuotiaana. Puuttuvan rippikirjan ja vieraan pitäjän puitteissa en lähde arvailemaan pidemmälle.

Tarkemmin määrittelemättömällä tavalla Turun linnasta pääsi 1.6.1771 kello 7 aamulla karkuun lapsenmurhasta syytetty Sophia Thomasdotter. Hän oli kotoisin Vesilahdelta. Keskikokoinen, vaaleilla kasvoilla rokonarpia. Päällään oli raidallinen röijy ja hame (en randig Tröja och kjortel), jonka päällä palttinainen huivi (hwit lärfts halsduk) ja päässään valkoinen kyssy (hwit Nåpkins Mössa). Jalkansa olivat paljaat (utan skor och strumpor). Peräänsä laadittiin etsintäkuulutus 4.6.1771.

Lihmon kraatari Vesilahdelta

Ja tämä mies tiesi kertoa paljon myös eräästä virsisepästä, jota oli sanottu Joutilas-Matiksi. Vaikka ei sen nimi oikeastaan ollut Joutilas-Matti, mutta en todella muista enkä tiedä, mikä hän oikein oli kirkonkirjoissa. Mutta tavallisesti häntä sanottiin "Lihmon kraatariksi". Jos hän olisi saanut oppia ja sivistystä enemmän, olisi hänen nimensä varmaan nykyäänkin tunnettu. Nyt ei maailma edes tiedä hänen sukunimeänsä. Eikä sitä muistaakseni haudankaivajakaan maininnut. Mutta sama se, Joutilas-Matin nimellä seurakunta häntä kyllä muistelee.

Vesilahden kirkko 1892 Selim Lindqvistin otoksessa
Museovirasto, CC BY 4.0 

Näin esittelee nimimerkki Kah eli G. A. Heman omaelämäkerralliselta näyttävässä tekstissään Herätteitä (Suomalaisen sanomalehtiliiton albumi Suomalainen 1911) kulttuuripersoonan, joka Vesilahden ulkopuolella taitaa olla melko tuntematon. Seppo Liukon verkkosivun perusteella tämä Matti oli syntynyt vuonna 1775. Vesilahdella vuonna 1855 syntynyt Heman kertoo Matista vielä näin:

Kerran kertoi haudankaivaja, että se väliaikainen lukkari, joka pari vuotta oli ollut seurakunnassa ennen sitä silloista "ornaarilukkaria", oli ollut erinomainen laulaja, sillä hän oli huutanut "kaksi klassia" korkeammin kuin itse hauturi. Mutta oli ollut kokolailla "maistavainen". Oli kerran kirkossakin jouluna ruvennut laulamaan saarnavirttä ennenkuin edes "vaivainen syntinen" oli loppuun luettu. Sitä paitsi oli hän kerran pääsiäissäkin tehnyt pahan virheen, oikein ilkeän "trykveilin". Oli näet pannut numerot ensin tauluun takaperin ja ruvennut laulamaan virttä viimeisestä värsystä, vaikka piti ensimäisestä alkaa. Mutta kuinkas kävikään! Kun herra kanttori kerran pääsiäisen pikkupyhinä tuli Rautialaan, tapasi hän siellä Joutilas-Matinkin. Ja kun Matti oli vähän niinkuin päissään, katsoi kanttori velvollisuudekseen häntä nuhdella, ja lausui: Mitä se Matti täällä nyt pitää juhlaa kuin silmänterää? Siihen oli Matti vastannut näin:

"Joutilas juo joulunakin,
Pitää päänsä pääsiäissä,
Ei hän pappia pahenna,
Ei sekota seurakuntaa,
Eikä katkase "vaivasta syntistä". 

Ja sitten se oli katsonut kanttoria leikillisesti silmiin ja sanonut: "Joko piisaa?" 

Kanttori oli vaan yskähtänyt ja yrähtänyt ja saanut sillä kertaa kyllikseen.

Suntion koulu Vesilahdella

Nimimerkin Kah eli Vesilahdella kasvaneen G. A. Hemanin omaelämäkerralliselta näyttävä teksti Herätteitä julkaistiin Suomalaisen sanomalehtiliiton albumissa Suomalainen vuonna 1911. Se alkaa 1860-luvun alkupuolelle sijoittuvalla koulunkäyntikuvauksella. Ja nehän minua jaksavat viehättää. Varsinkin kun mainitaan laskutaitokin. Ja nainen opettajana.

Minä olin pantu suntiolle luvunlaskukouluun. Äitini kyllä osasi "räknätä" ne salaperäiset laskut, jotka sittemmin olen tavallisesta kertotaulusta ulkoa oppinut, ja isäni koetti monesti minulle selittää, mitä siitä tuli kun Vinkkilässä oli 5 veräjää, joka veräjällä 5 ämmää, joka ämmällä 5 kissaa, joka kissalla 5 hiirtä; mutta emmehän me siitä selvää kumpikaan oikein tarkoin saaneet, sillä emme osanneet "pännällä räknätä". 

Kirjoittamaan täytyi minun oppia niistä aakkosista, jotka koko kulmakunnan ainoa kirjoitustaitoinen henkilö, suutarin Miina, oli minulle tehnyt. Mutta luvunlaskua ei juuri sentään käynyt omin päin opetteleminen, varsinkin kun ei ollut varaa ostaa oikeata "räkninkikirjaa". Ja siksipä oli minun mentävä suntiolle kouluun. 

Ja pian minä siellä opin yhteenlaskun ja vähennön. Kertolasku oli jo aika "visaa" ja jakolaskuun sitä "huntramänttiä" vasta oikein tarvittiin. Sanomattomalla kunnioituksen tunteella kuulin suntion joskus puhuvan Kohman maisterin kanssa "murtoluvuista" ja "kolmiluvun laskusta". Oikein minua pelotti, sillä nämä ihmeelliset laskutavat tuntuivat minusta olevan ihanteen huimaavassa korkeudessa. 

Kovin ahkeraa ei kuitenkaan "lukua laskettu". Pidettiin pitkiä loma-aikoja. Ja paljoa enemmän minua miellyttikin laulut ja runonpätkät, joita suntio hyvällä tuulella ollessaan meille luki ja joskus lauloikin.

Torpparin pojalle suntion koti oli outo ympäristö.

Muistan vielä aivan hyvin, kuinka kodikkaalta ja hauskalta se suntion "sali" näytti. Minä, joka olin tottunut pirtin nokeen ja pahasti savuavan uunin tiuraan, pidin tätä "salia" melkein taivaan kuvana. Lattia oli aina puhtaaksi "kuurattu" ja osittain matoilla peitetty, katto vaaleanharmaaksi maalattu, ja seinät . Niin, ne seinät vasta merkilliset olivatkin! Ne olivat paperoidut ihan sanomalehdillä, taikka niinkuin siihen aikaan oli tapa sanoa: aviisilla. Vaikka suntio ei ollut mikään varakas mies, oli hänelle monta vuotta jo tullut "aviisit". Ja uskollisesti oli hän ne säilyttänyt. Paljon niitä oli hänellä talletettuina siteissä, jotka hän itse oli tehnyt. Mutta paljon niitä oli seinäpapereiksikin mennyt. Siinä sitä oli monta numeroa, taisipa olla koko vuosikertoja vanhaa Suometarta. Ja aina oli lehden "johtava" luettavissa, vaikka lehti olikin toiselta puolelta ruisjauhovellillä seinään liisteröitty.

Yrittäessäni löytää tämän suntion nimeä huomasin, että Vesilahdella oli apulaispappi, jota kutsutaan pitäjänopettajaksi.  Mutta suntion opetukselle oli erikseen tarvetta. G. A Hemanin kuva muistokirjoituksestaan Vartijassa 5-6/1917

Maria Kristina Granlund eli pitkä Maijastiina

Varhaisin löytämäni asiakirjamerkintä Maria Kristiina eli Maijastiina Granlundista on Askaisten rippikirjan 1781-1793 sivulla 115. Hän on piikana Villnäsissä eli Louhisaaressa ja syntymävuodekseen on merkitty 1777. Yliviivattu merkintä sisältää sanan Björneborg - Porista tullut? Selvemmin on kirjattu muutto Turkuun vuonna 1793.

Muutto saa vahvistuksen Turussa 6.10.1796 kirjoitetussa muuttotodistuksessa, joka on tallella Vesilahden kirkonarkistossa. En ole näitä 1700-luvulta montaa nähnyt, joten muuttoketjun esittäminen oli iloinen yllätys. Samaisen todistuksen mukaan Maijastiina on syntynyt Vesilahdella 2.12.1778 (*).

Vesilahden rippikirjoista Maijastiinaa en 1700-luvun lopussa löytänyt eikä siinä ole onnistunut myöskään Ilmari Kohtamäki, jonka kirjoittama tutkielma Juhana Fredrik Granlund - Elämä ja kirjalliset sepitelmät (Kirjallisuudentutkijain seuran vuosikirja IV. 1936) tähän katsaukseen innoitti. Seuraava elonmerkki Maijastiinasta on hänen avioliiton ulkopuolella 10.12.1804 syntyneen Kristiina-tyttärensä kastemerkintä, jonka mukaan Maijastiina oli tuolloin Jokioisissa ja titteliltään taloudenhoitaja .

Urakulku Louhisaaren piiasta taloudenhoitajaksi sopii Kohtamäen kuvaukseen, jonka mukaan

Maijastiina Granlund osasi ruotsia ja tunsi herrasväen seurustelutapoja. Pidoissa sanotaan hänen säntilleen tienneen kenelle iän tai arvon perusteella ensin oli tarjottava. Senvuoksi häntä käytettiin niin herrasväen kuin talonpoikainkin pitojen järjestelijänä. Kansan parissa hän oli siten ikäänkuin jonkinlainen seurustelutapojen opettaja ja niiden välittäjä. 

Aviottoman lapsen saanti käänsi uran laskukierteeseen ja Vesilahdessa 12.6.1808 tehdyn kastemerkinnän mukaan hän oli Sarkilan piika. Tähän merkintään liittyy kuitenkin epäselvyyttä, sillä Maijastiina piti sitä vääränä. Hänen mukaansa poika Juhana Fredrik oli syntynyt "vuotta myöhemmin kuin ryssä maahan tuli" Porissa 8.3.1809. Sieltä hän oli tuonut pojan muutaman viikon ikäisenä Vesilahdelle. Näin kertoi Juhana Fredrik omaelämänkerrassaan, jonka ensimmäisen osan julkaisi Sanomia Turusta 12.3.1875.

Vesilahden rippikirjassa 1810-1815 Maria Kristiina on lapsineen vuonna 1814 Hinsalan Sorrilla, josta he ovat ilmeisesti muuttaneet saman kylän Säijänkulmalle, jossa ovat myös rippikirjassa 1816-1822. Hinsalan Hukiaan, jota Johan Fredrik piti Sorrin jälkeisenä asuinpaikkanaan, perhe on merkitty vasta vuodesta 1824, jolloin molemmat lapset jo muuttivat omille teilleen.

Maria Kristiina ei lähtenyt kovin pitkälle, sillä hänestä tuli piika Hinsalan Sorrille, josta hän poistui vuonna 1825, mutta merkintä ei kerro minne.

Poikansa Juhana Fredrik oli jotenkin päätynyt jo lapsena rovasti Carl Constantin Hildénin perheen pariin, jossa häntä rovastin vuonna 1822 kuoltuakin "pidettiin kuin varsin oma lapsi". Lisäksi hän sai käydä Vesilahdelle vuonna 1817 perustettua n.s. Ahlmanin koulua. Näin hän oli varsin pätevä toimiessaan 14-vuotiaana Anian kylässä lukutaidon opettajana.

Maijastiina näki kuitenkin pojalleen vihreämmän oksan Turussa kauppa-alalla ja sinne Juhana Fredrik lähti keväällä 1824. Turun tulipalon jälkeen hänen työpanokselleen ei ollut tarvetta ja omien sanojensa mukaan

ainoastansa ylläni olevat vaatteet säilyi palosta ja niillä lähdin tyhjin käsin Vesilahteen, jossa ylön raskaista kantamisista palossa rupesin kitumaan ja sairastin niin heikkona, että loppua katsottiin.

Vesilahdella oli äitinsä elossa ja todennäköisesti poikaansa hoiti, kunnes tämä vielä saman vuoden puolella lähti takaisin Turkuun, josta ura urkeni niin, että hänen oheinen kuvansa ja elämänkertansa julkaistiin Suomen Kuvalehdessä 56/1875.

Maijastiina Granlund jäi itse Hinsalan Hukialle, jossa hän kuoli 59-vuotiaana 10.1.1838.

Kohtamäeltä hänelle vielä muistosanoja

Luonteeltaan Maijastiina Granlund mainitaan tavattoman vilkkaaksi ja kieleväksi [...] Naisihmiseksi hän oli tavanomaista kookkaampi. Pitäjäläiset antoivatkin hänelle sen vuoksi "Pitkän Maijastiinan" nimen. Fredrik-poikaa sanottiin lapsuusvuosina "Maijastiinan Fredrikiksi". Mutta pojan vartuttua mieheksi vaihtui nimien suhde siten, että äitiä nyt vuorostaan kutsuttiin "Fredrikin Maijastiinaksi".

(*) Vastaavaa kastetta ei seurakunnassa ole. Hyödyntäen myöhemmin esiintyvää patronyymiä ovat vahvimmat ehdokkaat vanhemmiksi Anian Äijälän isäntäpari Michel Johansson ja Maria Mattsdotter. Heidän 19.11.1778 syntynyt Maria-tyttärensä on elossa rippikirjassa 1774-85 ja muuttaa tilalta perheensä kanssa vuonna 1788 rippikirjassa 1786-94. Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluettelon perusteella he päätyivät emännän syntymäpaikkakunnalle Ylöjärvelle, jonka Mutalan Heikkilän Ylisestä en Marian liikkeitä enää pystynyt seuraamaan.

Palkittuja opettajia vuonna 1907

"Edla Sofia Löfgren Kirkkonummen Öfverbyn kylästä naimaton, syntynyt v. 1829; on 46 vuotta eli viime talveen saakka hyvällä menestyksellä antanut opetusta pienille lapsille."

"Leena Maria Grönfelt Nastolan Uudesta kylästä, leski, syntynyt 1832, on 25 ikävuodestaan melkein näihin aikoihin asti pitänyt yksityistä palkatonta pientenlasten koulua kristillisessä hengessä. Tämän ohessa on hän myöskin aikanaan useat vuodet työskennellyt pyhäkoulun opettajana paikkakunnallaan."

"Maria Elisabet Leppänen Karvian kirkonkylästä, naimaton, syntynyt 1833, on vuodesta 1863, siis 42 vuotta ollut lastenopettajana siellä, ja vanhuudestansa huolimatta koettaa hän yhä vieläkin tehdä työtänsä. Opettajatoimestaan on hän nauttinut vain pientä palkkaa."

"Israel Tiitinen Vesannan Vesamäen kylästä, entinen torppari, syntynyt 1834, on ollut pyhäkoulunopettajana aina vuodesta 1856. Samoihin aikoihin kuin hän tuli opettajaksi tapahtui hänessä hengellinen herätyskin, ja se juuri sai hänet koko sydämensä lämmöllä antautumaan tehtäväänsä. Hän onkin erinomaisen uskollisesti toiminut."

Tiitisen poika on Kaarlo Wesala

"Kreeta Stiina Seppälä Vesilahdelta, syntynyt 1834, on heränneenä ja kristillismielisenä lastenopettajana toiminut noin 50 vuotta. Ensin hän opetti lapsia kotonaan ja toisten perheissä, sitten hän oli seurakunnan kiertokoulunopettajana 26 vuotta. Varsinkin heikontuneen näkönsä tähden hän tästä toimesta erosi lähemmäs kuusi vuotta sitten, mutta yhä ottaa hän kotonansa vastaan lapsia opetettavaksi. Kiertokoulunopettajana oli hänellä palkkaa 100 mk, rahaa ja 3 tynnyrin viljaa, ja eläkkeeksi on hänelle sen jälkeen myönnetty 120 mk. vuodessa, joka puolestansa todistanee, että hän vaikutuksellaan on saavuttanut kuntalaistensa ja entisten oppilaittensa suosiota."

"Vilhelmiina Lindholm Savonlinnasta, neiti, syntynyt 1838, on jo yli 52 vuotta yhtä mittaa siellä pitänyt pienten lasten koulua, alkupuolella tätä aikaa suomen- ja ruotsinkielellä viime vuosikymmeninä enemmiten suomenkielellä, osaksi mitään korvausta työstänsä saamatta."

Tekstilainaukset: Uusi Suometar 16.01.1907
Tunnelmakuva heränneistä Tuulispää 1.5.1903
Tausta: Tammikuun 14 päivän rahasto

Pari noitajuttua Hämeestä ja muuta taikauskoista

Uudenvuoden aattoonhan liittyy taikojen teko...? Jollei allaolevassa linkkeineen ole tarpeeksi ajanvietettä, niin tarjoan luettavaksi myös SKS:n sivuston räyhähenkiperinteestä.

Aihetta käsittelee Mia Kurosen gradu Onnea tavoitellen, vaaraa välttäen. Kansanomainen uskonnonharjoitus sekä noituus- ja taikuuskäsitykset puhdasoppisuuden ajan Kuopion pitäjässä.

Seuraavalta vuosisadalta, tarkemmin sanottuna vuodelta 1787, on Melartopaeuksen kiertokirje "seurakunnille Jachimvarasa, Cronoborissa, Hitolasa ja Parikalasa" taika-uskosta.

Suomen Kansan Vanhat Runot sähköisessä muodossa tarjoaa pari noitaoikeusjuttua, varmaankin niihin sisältyvien runonpätkien vuoksi. Länttään tähän alle niin voivat löytää muitakin lukijoita. Ensimmäisessä muuten syyttäjänä ikioma esi-isäni. Tai eihän se ole ikioma, kun jälkeläisiinsä kuuluu moni muukin?

SKVR X24837. Vesil. [[Finne, Jalmari]] Ylä-Satakunnan tuomiok. syysk. 12 p. 1687 (Suom. Valtioark.), ks. Jalmari Finnen poiminnot 2, Suom. Kirj. Seuran arkistossa.* [[1687]] Rovasti Mårten Stenius syyttää, [että] Eskil Thomaanpojan vaimo Carin Tuomaantytär olisi kaivanut pään hautuumaalta ja kaivanut naurismaahansa, jotta ei sieltä varastettaisi. Piika Maria Henrikintytär oli sen tuonut Vesilahden hautuumaalta esiliinassaan ja pannut kallon sisään multaa eräästä haudasta. Carin otti myös elohopeaa ja kuivuneen sydämen. Kallo pantiin pellolle ja Maria kulki kolme kertaa maan ympäri. Carinilla oli hame pään päällä ja istui hän sen ajan kivellä. Hän muutti kallon maahan kiven pohjoispuolelle ja pani kuoppaan naurismaan aidan alle. Caisa istui taas kivelle ja luki hame päänsä päällä. Maria kuuli ainoastaan viimeiset sanat:

"Jos sinä ämoni mistat,
nijn itiälus maxakon,
mutta jolleij pijka sinu sialens jällens wee,
niijn hänen sieluns maxakon. "

Sydämen hän vei kotia, koska se oli suojannut hänen aittansa varkailta.

4947. Hämeenkyrö. Ylä-Satakunnan tuomiok. syysk. 12 p. 1687 Suom. Valtionark. (Finne, n. 3. -16.) -1687. Matti Erikinpoika Kilvakkalasta syyttää Valborg Antintytärtä, että tämä oli loihtinut hänen poikansa Henrik Matinpojan. Ennen sotaanlähtöä 1679 oli Heikillä suhde Vapun kanssa, mutta palattuaan ei tahtonutkaan häntä naida. Valborg turvautui silloin sotilaan Matti Eskilinpojan vaimoon Carin Erikintyttäreen. Karin antoi Heikille Matti Clemetinpoika Kilvakkalan talossa puntin tupakkaa hyvän ystävyyden vuoksi, kun hänen miehensä oli jonkun aikaa ollut Heikin kanssa Kilvakkalassa. Heikin eno Jören Henrikinpoika. Tuona iltana tuli Henrik kotia kestiin ja tarjosi tupakkaa sanoen: "Herra Jesus minua siunatkoon, minä sain nyt tupakkaa siltä, jolta en koskaan ennen, Carvian Kaijalta." Leikkasi pöydän ääressä ja tupakoi. Tämä on hyvin väkevää ja tarjosi sitä Johan Henrikinpojalle (Jöranin veljelle). Jöran istul tuolilla ja tupakoi ja vei piipun vuoteeseen. Kun Henrik oli puolet polttanut, alkoi hän huutaa: "Oi hyfwä enoi, tartuka minun kijni, huoran tygö minua wieden." Jören voi tuskin pitää kiinni. Meni hakemaan Carinia lähitalosta. Tämä tuli hämilleen ja sanoi: "En minä pahalla sitä sinulle antanut," Samana yönä läksi kylästä. Seuraavana aamuna tuli Walborg ja hänen sisarensa Malin Antintytär Lavian kylästä ja Mouhijärveltä. Jören kysyi Malinilta, oliko hän tämän tehnyt. Malin itki ja kielsi; Walborg selitti: Kirkonmenon aikaan lähetti Carin Valborgin ostamaan viinaa Henrikin äidiltä. Tämä ei luullut saavansa. Carin meni luvaten sanoa lapsensa sairastavan. Äiti ei ollut kotona. Caisa silloin sanoi: voi sen tehdä tupakassakin. Vei käärön Vapun kaulan ympäri sanoen: "Näin Heikin pitää rakastaa sinua ja kaulasta ottaa." Heikin raivo: lyhyt aika hengenahdistusta, jäsenet vetäytyvät kokoon, pää vetäytyy olkapäiden väliin, niin että samalla kyyneleet tulevat silmistä. Pappi kävi Heikin luona ja hän rauhottui.

Vadelmanlehti Sortavalassa ja Vesilahdella

Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut mitään. Tai en ainakaan muista kuulleeni: Herman Hallonblad. Hän poseraa Kyläkirjaston Kuvalehdessä 1/1884 julkaistussa kuvassa yhdessä vaimonsa kanssa. Tämä nimeltään Elisabet Siitoin ja Sortavalan kauppiaan Ivan Siitosen tytär, syntynyt 13 päivänä syysuuta 1831.

Siitosten sukututkimusseuran sivulta selviää avioliiton taustaa:

Elisabetin käyttönimi oli Lisinka. Hän meni kihloihin Herman Hallobladin kanssa isänsä tietämättä, Iivana Feodoroff Siitoinen vaati kihlauksen purkamista, sitä he eivät kuitenkaan tehneet, vaan päättivät lepyttää kauppias Siitoin ukon. Kolme vuotta meni ja sinä aikana Iivana Feodoroff vielä kertaalleen halvaantui ennen kuin suostui Hermannin ja Elisabetin avioliittoon, minkä tuli tapahtua ilman kuulutuksia. [...] Elisabet peri isältään suunnattoman omaisuuden. Kun mainittuna ajankohtana miehellä oli määräysvalta vaimon omaisuuteen lahjoitti Hallonblat vaimonsa Elisabetin rahoja. Elisabetin rahoilla saatiin alkuun mm. Sortavalan seminaari.

Kuvalehti kertoo monista muistakin hankkeista Sortavalan ympäristössä. Herman oli itsekin paikkakunnan poikia, ylioppilasmatrikkelin mukaan vanhempansa "Käkisalmen pohjoisen kihlakunnan kruununvouti, kollegiasessori Johan Hallonblad († 1848) ja Katarina Fredrika Wegelius. "

Karjalan lisäksi pariskunta ehti asumaan Vesilahdella, jossa he omistivat historiallisen Laukon kartanon. Kuvalehden mukaan

Erinomaisen innokkaana maanviljelijänä koetti herra Hallonblad täällä sekä neuvoillaan että esimerkeillään herättää kansassa harrastusta järjellisempään maanviljelemiseen, lahjoitellen siinä tarkoituksessa uudemman-aikuisia maanviljelys-aseita talonpojille.

Pekka Hirvosen lisensiaattitutkimuksessa Papin pojasta suurteollisuusmieheksi. Alfred Kihlman ja nousevan keskiluokan sosiaaliset verkostot 1800-luvun Suomessa täydennetään kuvaa kertomalla, että Laukko päätyi Hallonbladille, sillä hän oli edellisen omistajan konkurssipesän suurimpia velkojia. Mitä tulee asessorin maanviljelykseen, toteaa Hirvonen:

Hallonblad ei kuitenkaan ollut itse mikään maanviljelijä, joten hän tarvitsi tiluksilleen hoitajan. Hän kääntyi asiassa Kihlmanin puoleen, joka oli joskus aiemmin vihjannut ”erään apteekkari Schaumanin” olevan mahdollisesti kiinnostunut Laukosta.

Avunanomus Pirkkalasta 1792 ja kuolinilmoitus Vesilahdelta 1780

Kun hätä on, niin apua pitää pyytää. Sanomalehdessä Inrikes tidningar julkaistiin 17.12.1792 Pirkkalan kappalaisen Alexander Ramstadiuksen kirje, jossa pyydettiin apua vänrikki Wilhelm Fredrik Munckin perheelle. Munck oli kruunun palveluksessa ja Porin jalkaväkirykmentin riveissä joutunut vangiksi ja jättänyt vaimonsa Margareta Lovisa Beckerin kuuden lapsen kanssa ahdinkoon. Becker oli "verta vuotavalla sydämellä ja itkevin silmin" pyytänyt kappalaista kääntymään hyväätekevän kansan puoleen.

Hiskin perusteella pariskunta oli vihitty Harjulla 3.11.1774. Lapsista Hiskistä löytyy Kiikassa 24.2.1794 syntynyt Johanna Agatha eli ilmeisesti Munck pääsi vankeudesta ja elämä jatkui mukavammissa merkeissä. Verkosta löytyneen sukutaulun mukaan mies kuitenkin kuoli jo 1806.

Muuta mielenkiintoista ei ruotsalaisista sanomalehdistä Pirkkalasta löytynyt. Joten täytteeksi esimerkki kuolinilmoituksesta läheisestä Vesilahden pitäjästä (Inrikes tidningar, 2.11.1780). Anna Dorothea Berg oli myös ollut sotilaan (vänrikki Joachim Wilhelm Tihlman) vaimo, verkosta löytyy sukutaulu, jossa Annalle parilla vuodella eroava syntymävuosi ja isä Ernst Johan Bergh sekä 10 lasta puuttuu.

Neljäs taksvärkki

Pienten teknisten vaikeuksien jälkeen (mikrofilmikone päästi veiviä käännettäessä ihan kamalaa ääntä, onneksi pääsin vaihtamaan konetta) ehdin saada Kokemäen käräjiä katsottua vuoteen 1775. Joitakin Gabriel Gottleben esiintymiä osui silmiin, mutten kuvannut kun eivät näyttäneet kovin oleelliselta.

Siirryin seitsemältä Kansalliskirjastoon, jonka suljetusta varastosta olin tilannut Kurckin omaelämäkerran. Osoittautui melko irtopainokseksi, mutta kiva kun sai lainata siitä huolimatta. Vaikutti mielenkiintoiselta ulkomaanreissuineen, mutta katselin kuitenkin vain Lagerstamin viitteissä esiintyneet, Vesilahtea sivunneet, sivut. Mieleen jäi kohta, jossa (jos ruotsinkielen taitoni ei täysin pettänyt) Gabriel palasi matkoilta ja "löysi vaimonsa raskaana mutta hyvässä kunnossa." Jotenkin yllätti, että teksti oli niinkin suoraa, että käytti sanaa "synnytti", mutta eri aikakausien tavoissa on vaikea välillä pysyä mukana.

Kirjallisia lähteitä

Kieppasin eilen metsätalon kirjaston kautta, sillä se oli yksi harvoista paikoista, jossa oli mahdollisuus saada käsiinsä Liisa Lagerstamin väitös tutkimus Gabriel Kurckista (A noble life. The Cultural Biography of Gabriel Kurck, 2007). Koska en ole Helsingin yliopiston opiskelija, en voinut lainata kirjaa, mutta sain sen sijaan istua kauniissa lukusalissa tutustuen itselleni oleellisimmilta vaikuttaneisiin osiin.

Esi-isä papista (Martinus Stenius) löytyi maininta eli seuraavaksi täytyy tarkistaa Kurckin omaelämäkerta, jotta saan suoran lainauksen. Näin sitä tutkimus jatkuu ja jatkuu kun yksi lähde tuottaa viitteen tai ajatuksen seuraavaan. Opintoni eivät sivunneet millään tavalla historiantutkimusta, mutta mieleen tulee toisinaan diplomityöni kirjallisuustutkimus, jossa kuljin TKK:n kirjaston syövereissä hakemassa yhä vanhempia tietotekniikan lehtiä. No, olihan siinäkin tiettyä historian havinaa.