Esivaltaa vastaan puhuneet: Henrik, Hans ja Göran

Loimaan kappalaisen poika Henrik Voigt aloitti opintonsa Turun yliopistossa kevätlukukaudella 1725. Hän sai ensimmäisen papin paikkansa Jämsästä 1727. Seuraavana vuonna Henrik Voigt valittiin Joroisten kappalaiseksi. Suksensa menivät melko pian ristiin kirkkoherran ja nimismiehen kanssa. Jossain tilaisuudessa hän väitti, että nämä olivat saaneet valtakirjansa kelmiltä. 

Asiaa käsiteltiin Joroisten käräjillä 1731. Ilmeisesti käsittely ei suosinut Voigtia, sillä hän pakeni Venäjän puolelle. Siellä hän sai kappalaisen paikan Inkerissä, ennenkuin viranomaiset palauttivat hänet rajan länsipuolelle. Saatuaan tuomionsa, joka viimeisteltiin Tukholmassa joulukuussa 1736. Voigt palasi Inkeriin, jossa hän oli papin paikoilla loppuelämänsä.

Kun Paraisten kirkossa oli kesällä 1735 luettu kuninkaallinen määräys kiviaidoista, paikallinen talonpoika Hans Simonsson kutsui kuningasta ymmärtämättömäksi. Tästä syntynyt oikeusjuttu eteni hovioikeuden kautta oikeusrevisioon, joka teki päätöksensä huhtikuussa 1737. Hans Simonsson joutui 15 päivän vankeuteen vedellä ja leivällä.

Ennen pikkuvihaa Tukholmassa ehdittiin tuomita vielä tilallinen Göran Michelsson Heikuri. Pehr Johanssonin tulkinnan mukaan hän oli 85-vuotias ja Närpiön Östermarkin kylästä. Jälkimmäinen sopii Närpiön SAY:ssä 1695-1714 (s. 115) vuonna 1710 vilahtavaan pariin Jöran Heikuri ja Susanna. Sivulta näkyy myös se, että isännyys siirtyi samaan aikaan suutari Anders Anderssonille, mutta seuraavassa SAY:ssä (s. 251) tilan isäntänä on Jöran vuodet 1724-1732. Sukututkijan mukaan Göran on syntynyt vuonna 1686, mikä sopii Johanssonin tulkintaa paremmin SAY:n sisältöön. Niin tai näin, kyseessä oli jälleen läpi isonvihan elänyt henkilö.

Vaikka Johansson on osoittautunut jo useaan otteeseen epäluotettavaksi tapahtuneesta on käytettävissä vain hänen näkemyksensä. Sen mukaan Göran Michelssonin oli naapurinsa Nils Nilsson vuonna 1739 ilmiantanut nimismiehelle Olof Lundberg. Miehet olivat matkalla Kristiinankaupunkiin pysähtyneet Läppvärtissa Norrbackin tilalla hevosten syöttämiseksi. Puhe oli kääntynyt sodan uhkaan ja suuren Pohjan sodan aikuisena kokenut Göran totesi sodan tarpettomaksi. Kansa ei moista kaivannut, mutta koska herrat päättivät asiat, sotaa ja muuta pahaa oli tulossa. Tuomionaan oli 14 päivän vankeus vedellä ja leivällä.    

Lähteet:

Jonas Nordin: Frihetstidens monarki. Konungamakt och offentlighet i 1700-talets Sverige. 2009, 207, 238

Yrjö Kotivuori: Henrik Voigt. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852

Georg Luther: Herdaminne för Ingermanland 2. De finka och svenska församlingarna och deras prästerskap 1704-1940. Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland, nr 620. 2000, 282-283

Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1737:1 (1737) Bild 5890 / sid 582 (AID: v655237.b5890.s582, NAD: SE/RA/1311)

P. J-n. Kulturbilder från 1700-talet IV-VII. Efter anteckningar i Riksarkivet i Stockholm. Vasabladet 28.08.1913

Esivaltaa vastaan puhuneet: Carl Bernt Uggla

Aatelillakaan ei ollut sananvapautta, vaan oikeusrevisio tuomitsi elokuussa 1731 Carl Bernt Ugglan sanoistaan.

Carl Bernt Uggla oli syntynyt 1699, joten hän oli vielä suhteellisen nuori. Mutta ehtinyt tehdä ja kokea paljon. Häme-Wikin Janakkalan historiaan nojaava teksti kertoo, että "Karl Berndt Ugglalla oli hillitön luonne kuten isoisälläänkin. Hän pahoinpiteli kotiopettajaansa Jonas Ödmania ja joutui siitä käräjille."

Carl Bernt Uggla liittyi 16-vuotiaana vapaaehtoisena armeijaan ja eteni vänrikiksi ennenkuin hänet kaksintaistelun vuoksi erotettiin marraskuussa 1718. Sodan aikana miehistä oli pulaa, joten hän onnistui/joutui liittymään Leskikuningattaren rykmenttiin ja erosi siitä vänrikkinä sodan jälkeen kesäkuussa 1722 (Elgenstierna) tai maaliskuussa 1723 (Lewenhaupt).

Tästä huolimatta häntä kutsutaan oikeuden pöytäkirjassa vuonna 1731 Kenraaliluutnantti Trautwetterin rykmentin vänrikiksi. Trautwetter oli edelleen rykmentin päällikkö ja hän oli ollut sitä jo Ugglan (tiettävästi) erotessa. Häme-Wikin mukaan Carl Bernt Uggla oli vuonna 1723 asettunut Hakoisten kartanoon.

Lyhyt pöytäkirjamerkintä ei kerro missä Carl Bernt Uggla lausui pahat sanansa, mutta niiden sanoma käy onneksi ilmi. Hän oli rohjennut todeta, että nykyään sekä räätäleistä että suutareista tehdään aatelismiehiä. Tätä oli käsitelty Turun hovioikeudessa heinäkuun alussa 1731, joten sanominen ajoittunee samaan vuoteen.

Tukholmassa päätettiin sopivaksi rangaistukseksi 14 päivää vankeutta vedellä ja leivällä.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Carl Bernt Uggla asetettiin holhoukseen vuosiksi 1751-1759. Turun hovioikeus purki holhouksen ilmoittaen, että Ugglalla oli täysi ymmärrys.

Hän kuoli Janakkalassa kesällä 1771.

Lähteenä linkitysten lisäksi

Riksarkivet. Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1731:2 (1731) Bild 1970 / sid 385 (AID: v655220.b1970.s385, NAD: SE/RA/1311)

Esivaltaa vastaan puhuneet: Henrik ja Matts

Vesilahden Palhon kylän Knaapin Henrik Jöransson oli (Iso-Iivarin listan mukaan) saanut tai joutunut ottamaan isännyyden suuren Pohjan sodan aikana. Eli hän oli vuonna 1734 vähintään nelikymppinen.

Väärässä seurassa Henrik toivoi ääneen, että Kaarle XII olisi päätynyt helvettiin jo aikaisemmin ja säästänyt kansan veriseltä sodalta sekä venäläisten miehitykseltä. Rauhaa rakastavaa ja alamaisia kohtaan armollista kuningas Fredrikiä Henrik kuitenkin oli polvistuen ja myssy kourassaan siunannut toivottaen pitkää ikää ja onnellista hallituskautta. Tapauksen edettyä heinäkuussa 1734 Tukholmaan, sopivasta rangaistuksesta oli monta ehdotusta, joiden välillä äänestettiin. Aiempi kuolemantuomio muuttui kuukauden vankeudeksi vedellä ja leivällä.

Samoihin aikoihin Tukholmassa pohdittiin toisen isäntämiehen, Matts Poutalan, kohtaloa. Tämä asui Limingassa Liminganjoen rannalla, nykyisin valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä. Hän oli syntynyt vuonna 1681 eli oli Henrikin tapaan elänyt aikuisena läpi isonvihan. Poikansa Matti oli syntynyt vuonna 1717.

Tammikuun 25. päivä 1734 Matts oli naapuritalossa eli Foudilassa seurassa, jossa ainakin hän itse nautti alkoholia. Kaksi paikalla ollutta pystyi myöhemmin vakuuttavasti todistamaan Mattsin humalatilan ohella tämän kuningasta vastaan lausumista sanoista.

Oikeusrevisio tuomitsi 27.7.1734 Mattsin 30 pariin raippoja. Vaikka päätöksentekijät edustivat kuningasta, päätös oli mennyt itse kuninkaankin katselmoitavaksi. Hän näki humalatilan niin lieventäväksi asianhaaraksi, että lievensi tuomion kuukauden vankeudeksi vedellä ja leivällä. Sitten elämä jälleen jatkui. Varsin pitkään, sillä Matts kuoli vasta marraskuussa 1760.

Lähteet:

Jonas Nordin: Frihetstidens monarki. Konungamakt och offentlighet i 1700-talets Sverige. 2009, 242

Riksarkivet. Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1734:2 (1734) Bild 1460 / sid 285 (AID: v655229.b1460.s285, NAD: SE/RA/1311)

Kansallisarkisto. Limingan seurakunnan arkisto - IAa:2 Rippikirja 1738-1751, 52

Riksarkivet. Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1734:2 (1734) Bild 1850 / sid 363 (AID: v655229.b1850.s363, NAD: SE/RA/1311)
Riksarkivet. Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1734:2 (1734) Bild 2890 / sid 589 (AID: v655229.b2890.s589, NAD: SE/RA/1311)

Kansallisarkisto. Oulun pohjoisen voutikunnan ja Kajaanin läänin tuomiokunnan arkisto (OMA). G PERUKIRJAT. GV Limingan pitäjän perukirjat. Oulu:303 Limingan pitäjän perukirjat  (1763-1764), 672/384 

Esivaltaa vastaan puhuneet: Axel, Carl, Tomas ja Knut

Axel Simonsson, 18-vuotias renki, pohti vuoden 1725 lopulla tai 1726 alussa ääneen esivallan viisautta: kun olivat saaneet armeijan rivit täyteen rakuunoita, kuningas pienentää miesten palkat. Mukana oli myös kirosana hunsvotti. Axelin esittämä puolustus oli, että sana oli monikossa ja viittasi rakuunoihin. Valitettavasti todistaja koki kuulleensa viittauksen kuninkaaseen, siis yksikössä. Hovioikeus vahvisti tämän näkemyksen ja tuomitsi Axelin yhdeksään kadunjuoksuun, kirkkorangaistukseen ja linnoitustyöhön Haminaan. Tukholmassa kadunjuoksujen määrä laski.

Toinenkin tapaus liittyi rakuunoihin. Rakuuna Johan Starck vaati parempaa elatusta Carl Björkequistiltä, joka sattui olemaan tilapäinen nimismies, mutta en silti onnistunut paikantamaan häntä. Starck vetosi kuninkaalta saatuun hevoseen ja varustukseen, joka jätti rusthollarille varaa ylimääräiseen. Björkequist tuhahti, että piru voisi kiittää kuningasta, mutten minä, sillä en ole mitään saanut. Hänen tuomiokseen vahvistettiin oikeusrevisiossa viisi kujanjuoksua. 

Tomas Collander, rusthollarin poika Paraisilta, oli suuren Pohjan sodan aikana opiskellut Gävlessä ja aloitti rauhan tultua yliopisto-opinnot Turussa. Ne olivat edelleen käynnissä syksyllä 1726, kun Tomasia syytettiin Paraisten kihlakunnanoikeudessa majesteettirikoksesta. Hän oli esittänyt, että säätyvallan aikana kuningas Fredrikin nimissä määräykset olivat voimattomia. Ne pitäisi jättää huomiotta ja noudattaa edellisen kuninkaan aikaisia. Hovioikeuden antama kuolemantuomio muuttui Tukholmassa kuukauden vankeudeksi vedellä ja leivällä. 

Pieksämäellä muisteltiin vanhoja 1720-luvun lopulla. Venäläisten miehityksen aikana vääpeli Knut Koivistolainen oli riidellessään talonpoika Pehr Ruokolaisen kanssa saninut "Piru vieköön Ruotsin kuninkaan, minä en häneltä saa nyt apua tai tukea". Koivistolainen asui Kärkkäälän kylässä, joka nykyään on Suonenjokea. (Mahdollisesti tai todennäköisesti kyseessä oli tämä Nuutti.)

Lähteet:

Jonas Nordin: Frihetstidens monarki. Konungamakt och offentlighet i 1700-talets Sverige. 2009, 210, 238, 247

Yrjö Kotivuori: Tomas Collander. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852

Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1726:1 (1726) Bild 2720 / sid 533 (AID: v655204.b2720.s533, NAD: SE/RA/1311)

Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1726:1 (1726) Bild 2730 / sid 535 (AID: v655204.b2730.s535, NAD: SE/RA/1311)

Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1726:1 (1726) Bild 2740 / sid 537 (AID: v655204.b2740.s537, NAD: SE/RA/1311)

Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1727:1 (1727) Bild 7260 / sid 439 (AID: v655207.b7260.s439, NAD: SE/RA/1311)
Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1728:1 (1728) Bild 390 / sid 67 (AID: v655210.b390.s67, NAD: SE/RA/1311)

Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1734:2 (1734) Bild 1460 / sid 285 (AID: v655229.b1460.s285, NAD: SE/RA/1311)

Esivaltaa vastaan puhuneet: Mats Korpi ja Margareta Johansdotter

Kesällä 1724 Pohjanmaan rykmentti marssi läpi Laihian Jurvan matkalla Haminan linnoitustöihin. Sotilaiden ruokkimiseksi pitäjän neljännesmies koputti Korven tilan ovelle. Kotona olivat tilan perustanut perustanut Matti Krekonpoika (~1674-~1731) ja vaimonsa Marketta Juhontytär. He olivat saaneet nähdä suuren Pohjan sodan taisteluihin matkalla olevia ja kokea venäläisten miehityksen.

Oven avauduttua neljännesmies vaati isäntäparilta härkää ja nämä kieltäytyivät todeten maksaneensa jo tarpeeksi veroja. Neljännesmies raportoi tämän nimismies Anders Schöringille, joka totesi, että vaadittu toimitus otetaan panttina (?). 

Schöringin vierailu Korven talossa ei kuitenkaan sujunut paremmin kuin alaisensa. Kun nimismies oli maininnut keinovalikoimansa, Matts kutsui häntä huoranpojaksi, kelmiksi ja hunsvotiksi. Lisäksi Matts oli todennut: "Mikä on vikana maassa, joka ei voi ruokita kansaansa. Sellaisestahan pitää kuninkaan ja kruunun huolehtia eikä meidän köyhien talonpoikien. Kun vihollinen otti pakolla, saimme sentään vastineeksi rahaa."

Myös vaimonsa kysyi retorisesti, eikö Ruotsi voi elättää sotaväkeään ilman että meiltä köyhiltä talollisilta pantataan omaisuus ja tulemme rutiköyhiksi? Kuninkaan pitäisi tällaisesta huolehtia. Margareta oli myös kutsunut Ruotsia saatanan raajaksi. Tunnelmat olivat Korven tuvassa siis varsin samanlaiset kuin sarjan edellisessä osassa Turun läänin Lapissa.

Kun Mattsn ja Margaretan asia käsiteltiin käräjillä 4.7.1724 tuomion määritys jätettiin Turun hovioikeudelle. Se tuomitsi Matsin kuukauden vankeuteen vedellä ja leivällä sekä kirkkorangaistukseen. Vaimonsa sai varoituksen olla sekaantumatta vastaaviin asioihin tulevaisuudessa.

Hovioikeudesta asia eteni kuninkaalliselle majesteetille eli käytännössä oikeusrevisioon, jossa tehtiin päätös kesäkuussa 1725. Mattsin rangaistus lyheni puoleen ja hänet haudattiin kotiseurakunnassaan vuonna 1731.

Lähteet:

Jonas Nordin: Frihetstidens monarki. Konungamakt och offentlighet i 1700-talets Sverige. 2009, 210-211

P. J-n. Kulturbilder från 1700-talet IV-VII. Efter anteckningar i Riksarkivet i Stockholm. Vasabladet 28.08.1913

Pehr Johansson. Kulturbilder från västra Finland i gångna dagar. Västra Finland 14.4.1921

Riksarkivet. Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1725:1 (1725) Bild 4540 / sid 875 (AID: v655201.b4540.s875, NAD: SE/RA/1311)

Esivaltaa vastaan puhuneet: Erik Mattsson, Lappi T. l.

Kun ryhdyin totisemmin tarkastelemaan toukokuussa Riksarkivetin oikeusrevisiokortistosta keräämiäni tapauksia, joissa jonkun oli koettu puhuneen pahaa esivallasta, huomasin, että Jonas Nordin oli käsitellyt yli tusinaa näistä kirjassaan Frihetstidens monarki. Konungamakt och offentlighet i 1700-talets Sverige. 2009. Lisäksi löysin sata vuotta sitten eläneen sukulaissielun, joka oli Riksarkivetissa kerännyt samoja oikeustapauksia ja julkaissut niistä stooreja ruotsinkielisissä sanomalehdissä syksyllä 1913 nimimerkillä P. J-n. Myöhemmästä julkaisusta kävi ilmi koko nimensä Pehr Johansson.

Nordinin kirjassa suomalaiset tapaukset olivat osa temaattista analyysiä. Miltä näyttää, jos syytökset käsitellään aikajärjestyksessä?

Sekä Nordin että Johanssonolivat tarttuneet varhaisimpaan tapaukseen suuren Pohjan sodan jälkeen. Pappi Thomas Betulinus sijoittaa tapahtumat Turun läänin Lappiin, mihin sopii myös P. J-n:n mainitsema Eurajoen nimismies Mikael Almlöf. Toinen on lukenut Erik Mattsonille sukunimen Muolilu ja toinen Muolila. Tulkinnoissa on muitakin eroja; seuraan P. J-n:ää, vaikka tämä oli ymmärtänyt paikannimen väärin Lapuaksi.

Nimismies Mikael Almlöfin esittämän syytöksen mukaan Erik oli kevättalvella 1725 kirkkoaidan luona ennen sunnuntain jumalanpalvelusta esittänyt  näkemyksiään poliittisesta tilanteesta eli puuttuvista eduista. Toinen talonpoika oli yrittänyt hillitä ja hiljentää Erikin todeten, että pitäisi kiittää Jumalaa vihdoin saadusta rauhasta. Erikin mielestä rauhassa ei kuitenkaan ollut mitään kiittämistä. Tilanne ei olisi ollut yhtään sen huonompi vaikka oltaisiin vieraan vallan alla. Nyt vaadittiin enemmän veroja, kun pystyttiin maksamaan. 

(Nordin sijoittaa edellisen sananvaihdon Erikin kotiin hänen ja papin väliseksi. "Den må tacka som hafwer nytta deraf, bättre wore wara under Ryssen; Under Ryska wäldet blef man intet med så swåra uthlagor plågad, som nu skier, då fick man gie hwad man wille och slap dermed, men annor går det nu til, nu blifwa Menniskorna aldeles utblåttade.")

Tämän jälkeen Erik sanoi vielä jotain halventavaa jumalanpalveluksesta ja ehtoollisen vietosta. Sitten hän oli poistunut paikalta eli ei mennyt muiden kanssa kirkkoon jumalanpalvelukseen. 

Uskonnollisen herjauksen johdosta kirkkoherra teki kotikäynnin yrittääksen kurinpalautusta sekä puheesta että jumalanpalveluksen ja ehtoollisen väliinjättämisestä. Erik oli jaksanut hetken kuunnella, mutta sitten noussut ja sanonut muille tuvassa olleille "Luulen, että piru on tullut tänne pitämään messua". Papin puoleen käännyttyään Erik totesi, jälleen kiroillen, että on yksi ja sama sekä hänelle että kirkkoherralle, onko hän käynyt ehtoollisella vai ei. Poissaolonsa ei ketään vahingoita. Ovatko ne parempia ihmisiä, jotka jatkuvasti juoksevat kirkossa, mutta väliaikoina tekevät katumatta syntiä?

Hovioikeuden Erikille antama kuolemantuomio muuttui Tukholmassa yhdeksään kadunjuoksuun sekä elinikäiseen pakkotyöhön Haminan linnoituksella. 

Lähteet:

Jonas Nordin: Frihetstidens monarki. Konungamakt och offentlighet i 1700-talets Sverige. 2009, 211

P. J-n. Kulturbilder från 1700-talet IV-VII. Efter anteckningar i Riksarkivet i Stockholm. Vasabladet 28.08.1913

Pehr Johansson. Kulturbilder från västra Finland i gångna dagar. Västra Finland 14.4.1921

Riksarkivet. Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1725:1 (1725) Bild 2330 / sid 439 (AID: v655201.b2330.s439, NAD: SE/RA/1311)

Esivaltaa vastaan 1700-luvulla puhuneista

Tukholman lomallani istuin myös pari päivää Riksarkivetissa. Ei ollut akuuttia tarvetta, mutta on varmasti yli vuosikymmen siitä, kun olin viimeksi haahuillut fyysisten luetteloiden ääressä. Nyt tiedän enemmän ja olen kiinnostunut muustakin kuin Kokemäestä ja esivanhemmistani, joten arvasin löytäväni jotain "hauskaa". Ja olin oikeassa. (Kulutin aikaani myös käymällä läpi presiis samaa hakemistoa kuin vuonna 2012. Olivatkohan tuolloiset muistiinpanot vielä jossain "tallessa"?)

Yksi tuore kiinnostuksen kohde on "väärästä puheesta" tuomitut, joihin törmäsin Turun linnan vankilistoissa esimerkiksi vuonna 1752. Googlaus toi esiin Sara Salbergin opinnäytteen Kungen, drottningen och folket. En studie i folkligt motstånd och genus i 1700-talets Sverige. Siitä selvisi, että olemassa on kortisto, johon kuninkaalle eli oikeusrevisioon edenneet tapaukset on poimittu. 

Kortiston löytämiseen tarvittiin kaksi henkilökunnan edustajaa, jotka osasivat oikealle hyllylle, ja yksi, joka pystyi paikantamaan laatikot. Kun oli aika tehdä tilaus, minua neuvottiin väärin, mahdollisesti surkealla ruotsillani esitetyn selostuksen takia. Valitettavasti en ollut lukenut kunnolla Salbergin lähdeviitteitä, joissa olisi toki ollut tarvittavat sanat. Edelleenkään en siis osaa valmistautua arkistokäyntiin kunnolla.

Näin minulla oli kotiin tullessa vain kortistosta tehdyt muistiinpanot Turun hovioikeudesta Tukholmaan lähetetyistä keisseistä. Tietenkään en tiedä mitään siitä, miten kortisto on koottu ja milloin, mutta eihän tässä tiedettä olla tekemässä. Minua kiinnosti erityisesti ajallinen jakauma, jota varten olisi pitänyt kerätä myös nyky-Ruotsin puoli, mutta - kuten sanottu - kyse oli lomailusta eikä tieteellisestä tutkimuksesta. Pitäisi myös ymmärtää se, juontaako ajallinen jakauma alkuperäisiin tekoihin, syyttämisintoon vai jatkokäsittelyn eroihin. 

Selitystä kaipaava ajallinen jakauma on kuitenkin ilmeinen. Reilusti yli puolet tapauksista ajoittuu vuosille 1745-1759. Harvinaisuus 1760-luvulla on lehdistöhistorian näkökulmasta mielenkiintoinen, sillä mielipiteet muuttuivat ja niiden esittäminen vapautui jo ennen vuoden 1766 lopussa säädettyä painovapautta.

Kotiin päästyä muistin löytäneeni ArkivDigitalilta jotain oikeusrevision pöytäkirjan omaista. Kyseessä on Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot (SE/RA/1311). Se ei ole sama utslaghandlingar, jonka Salberg mainitsee, sillä Susan Kiiski-Seiskarin palkitussa gradussa "Aika vierii, kello lyö – iäisyys ymmärryksen suo": Tukholman kehruuhuoneeseen tuomittujen suomalaistaustaisten naisten kokemushorisontti 1780-luvulla on viitteissä sekä "Justitierevisions protokoll" että "Justitierevisions protokoll, Utslagshandlingar". Koska oikeusrevision luettelo ei (käsittääkseni) ole kokonaan verkossa, näiden eron setviminen jää seuraavaan Tukholman lomaan.

Syytetyissä on sekä säätyläisiä että talonpoikia. Kortistosta esimerkiksi kävi ilmi, että kirkkoherra Bergbohm sai tuomionsa 30.4.1731. Pöytäkirjasta (Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1731:1 (1731) s. 1141) selvisi, että Johan Bergbohm oli sanonut jotain arveluttavaa Kaarle XII:stä kiistellessään talonpoika Anders Jacobsson Saunalan kanssa. Saunala oli sitten nähnyt tarpeelliseksi viedä asia oikeuteen. Bergbom oli ollut Suomessa läpi isovihan, joten hänellä oli varmasti mielipiteitä tuolloisesta kuninkaasta. 

Turun hovioikeus oli käsitellyt asian 2.3.1731 ja ehdottanut rangaistukseksi kahdeksan päivän vankeutta vedellä ja leivällä. Tämä vahvistettiin Tukholmassa. Kirkkoherra kuoli Eurassa huhtikuussa 1732. Toivottavasti tällä ei ollut yhteyttä rangaistuksen suorittamiseen.