Project Gutenbergiin viety suomalainen kirjallisuus tuottaa harvoin, mutta toisinaan iloisia yllätyksiä. Nimimerkki Kustaanpojan lyhyehkö Kuinka Kettuniemellä kirkkoherraa valittiin (1900) kuuluu tähän ryhmään. Hauska ja hyvin kirjoitettu teksti tuntui myös niin toden oloiselta, että lähdin hakemaan sanomalehtiarvioita. Niitä ei löytynyt, mutta kylläkin todiste siitä, että kirjaa oli pidetty tosiperäisenä.
Ensinnäkin Uudenkaupungin sanomissa pakinoitiin 29.12.1900
Olen oikein minä lukenut kirjasen: "Kuinka Kettuniemellä Kirkkoherraa valittiin." Mutta ei sitä ole kyhännyt vihollinen, sillä ei sillä herralla ole tapana huonoja kohtia paljastaa, vaan niitä peitellä, niinkuin tuossa kirjasessa paljastetaan. Sillä muistathan itsekin hyvin, että niin sitä täällä tehtiin, kuin siinä kerrotaan. Ensin levitettiin juoruja vaalipapeista ja maisteria kehuttiin. Sitten kerättiin nimiä ja puumerkkejä maisterin hyväksi. Täytyi minunkin piirtää nimeni kun en muuten keräjistä saanut eroa ja maksaa 25 penniä. Ja vielä muistat, että valituskirjat kirjoitettiin kauppiaan luona ja että niiden viejän hevonen väsyi Turku matkalla, jotta hänen täytyi väliltä hankkia toinen j. n. e. juuri niinkuin kirjasessa kerrotaan. Miksis siis häpeet sitä todeksi tunnustaa, kun kerran sellaisella hurskaudella sanomassa esiinnyt ja tunnossas tiedät asiain niin tapahtuneen?
Kolme vuotta myöhemmin voitiin lukuisista sanomalehdistä, esim. Päivälehti 22.11.1903, lukea, että
Turun tuomiokapituliin olivat talokkaat G.Uusikartano ja O. Heikkilä molemmat Laitilan pitäjästä, tehneet valituksen siitä, että mainitun pitäjän kappalainen Paul Ferdinand Leino julkisessa kirjotuksessa "Kuinka Kettuniemellä kirkkoherraa valittiin“ oli seurakuntaa herjannut. Kirkkolain 126 ja 132 §:iin nojaten tuomitsi tuomiokapituli pastori Leinolle loukkaavasta ja pappismiehelle sopimattomasta käytöksestä tuomiokapitulin julkisen varotuksen, jonka tuomion hovioikeus vahvisti. Senaatti sitävastoin, esitettyihin syihin nojaten, ei ole katsonut Leinon tehneen itseään syylliseksi mihinkään rikolliseen tekoon, jonka vuoksi senaatti kumoomalla tuomiokapitulin ja hovioikeuden päätökset asiasta, on vapauttanut Leinon hänelle tuomitusta varotuksesta.
Paul Ferdinand Leino oli ollut Laitilan kappalainen joulukuusta 1887. Kirjan alussa kuollut Laitilan kirkkoherra oli siis Nils Helenius (1821-1897). Vaalit pidettiin huhtikuussa 1898 ja äänet jakautuivat samanoloisesti kuin kirjassa: Pomarkun kappalainen H. D. Elers 2,306 m. 10 p., Pusulan kirkkoherra K. H. Lindfors 18 m. 26 p. ja Toholammin kirkkoherra D. A. Aimonen 288 m. 82 pennin edestä (Sanomia Turusta 21.4.1898).
