1) Tukholman reissulla kävin ensimmäistä kertaa Ruotsin holokaustimuseossa. Käymättömyyttä selittää se, että museo avattiin vasta kesällä 2023. Rahasta käynti ei jää kiinni, sillä museo oli ainakin tällä kertaa ilmainen.
Nyt pienehkö tila oli omistettu näyttelylle "seitsemän elämää", jossa seurattiin seitsemän henkilön selviytymistä holokaustista Ruotsiin. Suhtauduin näyttelyideaan kriittisesti, mutta esille tuli kyllä myös se, että Ruotsissa ei oltu mitenkään erityisen innostuneita juutalaisten pelastamiseen ennen kuin vuonna 1942 Norjasta luovutettiin 500 juutalaista Puolaan. Ruotsissa oli esimerkiksi vuonna 1938 säädetty maahanmuuttolaki, jossa nimenomaan juutalaiset kauppiaat ja koulutetut juutalaiset haluttiin pitää maan ulkopuolella. Kun alkuvuodesta 1939 juutalaisia lapsia yritettiin sijoittaa eri Euroopan maihin, niin Ruotsi vastaanotti vain 500 lasta.
Rehellisesti sanottuna olin luullut, että Kindertransport suuntautui ainoastaan Englantiin, jossa vastaanotettiin 10 000 lasta. En siis ollut koskaan tullut miettineeksi, että käytiinkö tästä aiheesta mitään keskustelua Suomessa.
Seitsemän ihmisen seuraaminen näyttelyssä oli aika haastavaa. Tavallaan he muodostivat yhden aikajanan ja lisäksi yhdellä seinällä oli yleisempi aikajana. Jälkimmäiseltä en löytänyt n. s. valkoisia busseja, joilla Ruotsiin tuli pakolaisia toisen maailmansodan jälkeen, mutta kyseinen tieto löytyikin sitten toisaalta. Pakolaisten saapumisen Ruotsiin muistin siitä, että aikanaan New Yorkissa vietin päivän leiriltä Ruotsiin tulleen naisen kanssa. Nyt tietenkin harmittaa, etten uskaltanut kysyä häneltä kokemuksistaan enempää.
Näyttelyssä mainittiin tietenkin myös Raoul Wallenbergin toiminta Budapestissa, mutta se ei ollut kovin suuressa osassa. Siksi en ymmärtänyt, miksi kaupungilla liikkuessa tätä museota markkinoitiin Wallenbergin kuvalla ja etunimellä. Ehkä jotain muutosta oli tulossa, sillä maalaus oli ainakin yhdessä kulmassa näyttelyä käynnissä.
2) Tein ensi vierailun myös juutalaiseen museoon Gamla stanissa. Tämä museo on ollut olemassa vuotta pidempään, mutta ei ole koskaan kiinnostanut tarpeeksi. Nyt poikkesin nimenomaan tehdäkseni vertailua holokaustin esitykseen. Vaihe oli museossa tietenkin mukana, mutta nyt kontekstoituna kehitykseen, jossa Ruotsin valtio oli eri tavoin rajoittanut ja sallinut juutalaisten tuloa ja elinkeinoelämää.
Narratiivi holokaustin ajasta ei keskittynyt samalla tavoin pelastamiseen, vaan mukana oli ihmisiä, jotka eivät saaneet jäädä Ruotsiin. Tätä välitti myös Åsa Andersson Bromsin installaatioteos NEJ., joka kuvasi lukuisia tehtyjä anomuksia.
3) Yllättäen kohtasin teeman vielä kolmannen kerran matkan viimeisenä päivänä Sjöhistoriska museetissa. Siellä oli yhdistetty samaan tilaan pieni näyttely Tanskan juutalaisten pelastamisesta Juutinrauman yli ja isompi näyttely Baltiasta paenneiden lasten muistoista. Ensiksi mainitussa oli sankarihenkeä runsaasti, mutta löytyi myös teksti juutalaispolitiikan kehityksestä sekä pelastuksessa kuolleista. Baltian osalta pakolaisten kohtalo jäi mietityttämään. Osa palautettiin?
