Torpasta Amerikkaan merkittävän mutkan kautta

Immanuel (Emanuel) Johansson Lindfors syntyi Kauvatsalla 20.12.1852. Isästään tuli sittemmin Kokemäen Kakkulaisten kylän Astalan talon Kuurin torppari. Emanuelin kirjat olivat edelleen Kokemäellä kun hän haki kuulutukset kraatarin tyttären Josefina Stenroosin (s. 20.2.1852) kanssa. Morsian oli kirjoilla Porin maaseurakunnassa Vähä-Rauman kylässä.(RK Kokemäki 1869-1879, 837; Satakunta 30.05.1874).

Vihkikirjauksessa elokuussa 1874 Emanuelia kutsuttiin rengiksi, mutta 2.10.1875 syntyneen esikoisen Josefina Evelinan kastekirjauksessa hän on mallipuuseppä ja puusepäksi häntä kutsutaan myös muiden lasten kasteissa. Ilmeisesti perheen viimeiseksi lapseksi jäi 4.7.1892 syntynyt Niilo Arthur. (RK Porin maasrk 1872-1879, 323; Hiski)

Sanomalehdistä syntyy vaikutelma, että Emanuel ei ollut maan hiljaisia ja pyrki parantamaan asemaansa. Selvää tämä on Satakunnan uutisesta 14.6.1892:

Sahankauppa. Talollinen Maurits Isosavo on myynyt Pomarkun kappelin kirkonkylässä sijaitsevan höyrysahan ja sahaamattomat tukit puuseppä Emanuel Lindfors'ille, Porista, yhteensä 19,150 markan kauppahinnasta. Sahan sai ostaja heti vastaanottaa.

Kolme vuotta aiemmin Pomarkun höyrysahasta oli kirjoitettu, että se oli 

jo monta kovaa kokenut, vaikka se on vasta toisella ikävuodellansa. Monta monituista kertaa sitä rakennettiin ja purettiin, purettiin ja rakennettiin, ennen kuin se tuli käypäkelpoiseksi. vuoden ajan on se käynyt ja sillä ajalla on se jo ehtinyt monta pölkkyä hajoittaa. Mutta nyt se on taaskin rikki. Joulun etuviikolla paikattiin siellä höyrypannua ja aaton aamuna meni taaskin kaikki vesi Höyrypannu siinä on, kuten muinasen akan taivas, joka ei pitänyt vettä enempää, kuin seula. Ja hulivilit kertovat, että sitä paikataan parsineulan ja langan kanssa. — Hihhulit taasen väittävät rikkumisen syyksi sitä, kun se rupiaa pyhäehtoisin käymään. Mutta tuota väitettä ei sovi uskoa, sillä kun ei Jumalalla ole hihhulein kanssa mitään tekemistä, niin mitä Hänellä ja Hänen lepopäivällänsäkään onsahan kanssa tekemistä. — Oikea vika täytyy siis olla siinä, että pannut on huonosta aineesta, taikkapa siinä, että on oppimattomat lämmittäjät ja koneen hoitajat, jotka saattavat turmella hyvätkin kalut. Oli miten oli, mutta kauhean vaarallista on, jos se on pannuin taikka hoitajain vika, että sillä tavoin käytetään sahaa, sillä se saattaa silmänräpäyksessä muuttaa sahan, miehineen päivineen poroksi. Ja ellen väärin muista, on asetuksen kautta kiellettykin pitämästä koulunkäymättömiä koneenhoitajia. D. K. (Lounas 31.12.1889)

Emanuel Lindforsin omistuskausi oli vielä onnettomampi, sillä oikeus päätti syksyllä 1895 ettei hän oikeasti omistanut sahaa.

Päättynyt riitajuttu Tuo pari vuotta kestänyt riita Pomarkun höyrysahan omistusoikeudesta kauppias Emanuel Lindfors'in, Porin kaupungista, ja talollisen Maurits Isosavon välillä on nyt senaatissa päättynyt niin, että konkurssipesä on päässyt voitolle, joten tämä sahalaitos tulee huutokaupalla enimmän maksavalle myytäväksi. viime viikolla piti Lindfors'in laittaa saha käyntiin kesäisen levon jälkeen, ja oli jo työmiehiä sitä varten paikalla, mutta samassa ilmestyi nimismies ja naulasi ovet kiinni. (Satakunta 15.10.1895)

Toisen porilaisen sanomalehden versiosta selviää, että Maurits Isosavo oli paennut velkojaan Amerikkaan ja saha kuului velkojielle (Sanomia Porista 15.10.1895). Mahdollisesti lähtö Atlantin taakse oli innoitteena Emanuelin omalle lähdölle Atlantin taakse.

 Rakastuneet Amerikan matkalla. Maanantaina lokakuun 21 p. läksivät kauppias Emanuel Lindfors, Porista, ja maakauppiaan vaimo Emma Sevonius Pomarkusta, karkumatkalle kaukaiseen "kultalaan", tietysti miehenä ja vaimona, jonkalaista „kaksinnaimista" he jo pitemmän ajan täälläkin elivät, vaikka kummallakin on vielä oikea puolisonsa monen lapsen kanssa elossa. Tämän matkan tarkoituksena lienee vielä lisäksi ollut sekin että hra Lindfors tässä kesällä Mouhijärven käräjillä tuomittiin 1 vuoden ja 4 kuukauden kuritushuone-vankeuteen vääräin todistajain hankkimisesta ja väärästä ilmi-annosta, sekä Emma Sevonius pian alkavilla Noormarkun käräjillä varmaan olisi saanut satikan erään kuitin ja nimen väärentämisestä, joista häntä vastaan oli kanne nostettu. Siellä Amerikassa se on rikollisten paratiisi. (Sanomia Porista 2.11.1895)

Pari tuskin ehti perille, kun suomenkielinen sanomalehti Yhdysvalloissa toisti uutisen. Toisella lehdellä oli lisätietoakin:

Pako luvattomasta elämästä. Useita vuosia salli yhteiskunta maakauppias Emanuel Lindforsin, jolla oli höyrysaha Poomarkussa, pitää vaimonansa maakauppias Sevoniuksen vaimoa. Kun Sevonius tämänlaista elämää tahtoi estää viime syksvnä omassa huoneesaan, syösyi vastapuolue miehen päälle ja nuhteeton aiviomies hakattiin armotta oikein pahanpäiväiseksi. Kun paikkakunnan kirjeenvaihtaja asian todellisuuden sai luotettavilta henkilöilä kuulla, kirjoitti hän siitä Poriin sanomaleheen. Vaan kun Lindfors oli herra, ei sitä julaistu, ia tappelupaikalle tullut lautamies (poliisia ei ollut silloin Poomarkussa, sillä poliisi Herman Juusonen oli juuri kuollut) koki kokonaan peittää asian ja sai kauppias Sevoniuksen jättämään moinen ilkeä työ salaisuuteen. Ja sitte luultavasti pyysivät sanomalehtiäkin vaiti olemaan, sillä useita oli, jotka tuon kauvan vaikuttaneen synnin tahtoivat julkaista. Ja näin niille valta annettiin, kunnes kummallekin siveettömyyden puolisolle kaikki synnin hedelmät alkoivat loistaa ia sahakin seisautettiin, kunes kumpanenkin jätti puolisonsa Suomeen ja läkisivät vapaasti Amerikkaan miehenä ja vaimona. Ja kuten veljeni minulle kirjoittaa, ovat he lokakuun 21 pnä lähteneet sekä tänne tulonsa tehneet siinä väärässä aikeessa, että täällä sitte saavat elää kun Aatami ja Eeva paratiisissa, silloin kun he olivat syöneet kielletystä puusta. (Siirtolainen 24.12.1895)

Emma Maria Kustaantytär (s. 24.1.1870 Nakkila) oli jättänyt Suomeen 6-vuotiaan tyttären ja 4-vuotiaan pojan. Perheen hajoamisesta kertoo rippikirjan merkintä "oleskelee Amerikassa".  (RK Nakkila 1888-97, 289)

Kokemäki sukunimenä (Ikaalinen)

Koska kasvoin aikuiseksi Kokemäellä, minusta tuntuu hassulta, että Kokemäki on myös sukunimi. Joten mieleen tuli klassinen sukututkimuskysymys: missä, milloin ja miksi sukunimi on tullut käyttöön.

Hiski tuotti varhaisimman osuman Ikaalisista, jossa torppari Henrik Mattsson Kokemäki oli kastetun lapsen isä toukokuussa 1791. Tässä, kuten useimmissa seuraavissa riveissä kastetut lapset olivat syntyneet Riitialan kylässä. Henrikistä oli tullut torppari samoihin aikoihin, jolloin myös Kokemäki ilmestyy ensimmäistä kertaa rippikirjaan Muumäen pariksi. Muumäki oli mukana jo Ikaalisten varhaisimmassa säilyneessä rippikirjassa 1734-1740, joten on turha kehitellä hypoteesia, että ensin oli Kokemäki ja sitten Muumäki. (Nimisammon perusteella Suomessa on vain kaksi Muumäkeä, joista toinen on Liedossa.)

Kansallisarkiston sisältöhaun avulla löytyi vuoden 1788 oikeustapaus, jossa mainitaan Henrik Mattssonin hallitseman alueen rajanveto 1784 (Hämeenkyrön ja Ikaalisten käräjät 15.10.1788 §70). Tämä on varhaisin löytämäni merkintä Kokemäestä Ikaalisissa.

Nimiarkiston keräystieto vuodelta 1970 kutsuu Ikaalisten Kokemäkeä vanhaksi kantatilaksi, jonka asukkaat ovat "kokemäkiläiset". Selviää myös, että "Lähellä kaksi järveä: Iso Kokevesi ja Vähä Kokevesi sekä Kokemusjoki". En ole koskaan lukenut paikannimitutkimuksen perusteita, mutta mutuilen, että Koke-alku on paikalla vanhempi kuin varhaisin maininta Kokemäestä.

Vaikuttaa kuitenkin selvältä, että Ikaalisten Kokemäki-suku on saanut sukunimensä länsisuomalaiseen tapaan maatilasta. Henrikin torpasta tuli myöhemmin tila ja kaikki Ikaalisten kokemäkiläiset todennäköisesti ovat jonkun Kokemäen isännän jälkeläisiä.

Yksi heistä oli 19-vuotias Saima Kokemäki, joka saapui New Yorkin satamaan 12.10.1891. Suomeen jääneeksi sukulaiseksi merkittiin Kustaa Kokemäki Riitialan kylästä Ikaalisissa. Vastaanottajaksi puolestaan veli Ivar Kokemäki, joka oli itse tullut Bostonin satamaan 21-vuotiaana 31.1.1907. Saiman sukunimi vaihtui, kun hän meni naimisiin ja Ivar oli yksinkertaisti elämänsä käyttämällä sukunimeä Hill, joka näkyy hänen kansalaisuushakemuksessaan vuonna 1931.

P. S. Ikaalisten jälkeen vanhin Hiski-osuma Kokemäestä sukunimenä on Noormarkusta, jonka Lassilan (Klåsmark) kylässä 20.10.1849 syntyi torppari Efraim Johansson Kokemäelle ja Lovisa Efraimsdotterille kaksoset. Pariskunnan etunimillä hakien käy kuitenkin ilmi, että yleisemmin käytetty sukunimi oli Korkeamäki.

Vaimon ja velat Suomeen jättänyt Frans Heitman

US 19.1.1889

Frans Victor Heitmania (s. 25.12.1861 Urjala) kutsuttiin agronomiksi, kun hän osti Kirkkonummen Torsvikin tilan kesällä 1888. Hän asettui asumaan tilalle vaimonsa Amanda Augusta Nymanin (s. 12.11.1866 Siuntio) kanssa, mutta lapsien Helmi (s. 16.1.1889) ja Elsa Toini (s. 24.11.1890) synnyttyä perhe muutti Helsinkiin vuonna 1891 ja Torsvik myytiin (Nya Pressen 01.07.1888; Kirkkonummi RK 1888-97, 790; Päivälehti 16.10.1891).  

 

Finland 11.12.1891

Helsingissä Heitmanista tuli juuri Ludviginkatu 3-5:ssa avatun höyryleipomon toimitusjohtaja. (Nya Pressen 25.10.1891) Urasta ei tullut nousujohtoinen vaan toukokuun lopulla 1892 kerrottiin, että hän

lähti täältä pari viikkoa takaperin Tukholmaan, muka yhtiön asioissa. Nyt on häneltä Englannista tullut kirje, jossa hän ilmoittaa olevansa matkalla Amerikaan. Yhtiön varoja hän ei ole mukanansa vienyt. (US 28.5.1892)

Yhtiö haettiin konkurssiin ja käsittelyssä Frans Heitmania kaivattiin. Lähtö ulkomaille ei auttanut vastuun välttelyssä ja Suomeen jääneen vaimonsa kautta Frans Heitman haettiin henkilökohtaiseen konkurssiin. Näin ainakin tulkitsen ilmoitukset ja Laajasaaressa sijainneen huvilan konkurssihuutokaupan (Hbl 7.4.1893; Hbl 1.11.1894). 

Frans Heitmanin saapumista Yhdysvaltoihin en löytänyt, mutta helmikuun lopulla 1893 hän oli asettunut Minnesotaan, kaupunkiin nimeltä New York Mills. Paikallinen sanomalehti kirjoitti

Suomessa tutkinnon suorittanut eläinlääkari F. Heitman on saapunut tänne ja aikoo asettua seudullemme. Mr. Heitman on tutkinut eläinlääkärin ammattia Tanskassa, sekä on eläinlääkärin koulun käynyt Mustialassa. Kansalaiset voivat tavata häntä joka päivä täällä kauppalassamme. (Uusi Kotimaa 02.03.1893)

Uusi Kotimaa 23.3.1893

Hevoslääkärinä Frans Heitman ei esiintynyt kauaa, vaan hänestä tuli pian apteekkari.

Uusi Kotimaa 25.5.1893

Lisäksi hän ryhtyi uuden kotikaupunkinsa kirjeenvaihtajaksi Amerikan Uutisille (AU 29.06.1893, 23.11.1893, 21.12.1893, 11.01.1894, 01.02.1894) ja oli yksi aikakausleden Valoa kansalle perustajaosakkaista (UK 14.12.1893, AU 01.02.1894). 

Seuraavana vuonna Frans Heimanin nimestä tuli suomalaissiirtolaisten keskuudessa entistä tunnetumpi, kun "Ensikertalainen" raportoi New York Millsistä:

 Ennen on solmittu siveellisiä liittoja, mutta äskettäin tapahtui sellainen liitto, joka on Jumalan ja ihmisten edessä synti ja häpeä. Kaihoamalla asian omaiset rnihillekin menirnät. Sulhanen on nimittäin ennestään jo naimisissa oleva mies, hänen vaimonsa ja lapsensa (3?) ovat, ellen erehdy, tätä nykyä Helsingissä. Tuo puheena oleva mies, lääkkeitten myyjä täällä F. Heitman on hyvinkin tuttu Helsinkiläisille entisiltä ajoilta. Nyt hän narrasi täällä kuudennellatoista olevan tytön, ja kun vanhemmat eivät avioliittoon antaneet suostumustaan, karkasivat he Dakotan puolelle avioliitolleen vahvistusta saamaan. (Siirtolainen 30.5.1894)

Tapahtuma esitettiin ilmeisesti samaan tapaan Kalevan Kaiun numerossa, jota ei ole tallella. Ainakin sinne Frans Heitman lähetti vastineen.

... minulla on täydellisesti laillinen avioero entisestä vaimostani. Ero on saatu ent. vaimoni yksinomaisesta tahdosta, koska hän alusta alkaen katui avioliittoamme. Kirjeessänsä hän vielä kehoittaa minua uusiin naimisiin, koska hän ei millään ehdolla halua jalkaa yhdyselämää ilman rakkautta. Minä olen vaimoni hyväksi jo kohta Suomessa erotessamme luopunut kaikesta vastaisesta perintö-osuudesta. Siitä huolimatta olen noin 50—60 kirjeessä kehoittanut häntä katumaan ja jälleen taipumaan yhteiselämään. Syyskuuhun vuonna 1892 hän näytti taipuvaiselta, mutta sittemmin jyrkästi kieltäynyt niinkuin jo Suomessakin, jossa hän jo kerran muutti pois luotani. Kehoituksestani suostui hän kuitenkin palaamaan, jonka jälkeen sitte muutin Amerikkaan. Entisen vaimoni maineen säilyttämiseksi olemme kuitenkin kumpikin pitäneet asian oikeaa laitaa salassa. (Kalevan Kaiku 31.5.1894)

Kalevan Kaiku 11.6.1894

Ilman todisteita toimitus ei uskonut selitystä, eikä uskonut Uuden kotimaan kustantajan ja toimittajan todistusta asiakirjojen näkemisestä. Siirtolaislehtien sisältö päätyi myös Suomeen, jossa Aamulehti 22.6.1894 tiivisti:

"Uusi Kotimaa" niminen lehti kertoo uutisen erään suomalaisen apteekkari F. Heitmanin häitten vietosta ja toivottaa vastanaineelle parille onnea. Toinen suomalainen lehti "Kalewan Kaiku" huomauttaa tähän, että mainitulla Heitmanilla on vaimo Helsingissä, joka elättää itseään rawintolanpidolla, eikä H:lla tiettäwästi ole laillista avioeroa jästä entisestä vaimostaankaan vielä. Samalla huomauttaa lehti, että "U. Kotimaa" tuntee kai asiain näin olevan. — Kolmas suomalainen lehti "Amerikan Suomalainen" jatkaa tätä juttua kertomalla että "U. Kotimaan" toimittajalla on yhtä monta akkaa kun Heitmanilla nykyisin ja sen vuoksi on lehden toimittaja siksi viisas, ettei puhu "reikiä päähänsä" mainitsemalla H:n kaksinaimisesta. Ovatpa poikia ne siellä Atlannin takana!

Helsingissä Augusta eli Gusti tai Gusten Heitman kutsui itseään rouvaksi, mutta tämä ei todista yhtä eikä toista mahdollisesta avioerosta.

Hbl 9.5.1937

Frans Heitman kuoli 22.5.1924 Minnesotan Menaghassa, jonne hän oli muuttanut yli 10 vuotta aiemmin. Gusten Heitman kuoli Helsingissä 5.5.1937. 

Kuka oli kirjoittava Joh. Ahlgren?

Keväällä 1899 kerrottiin, että tamperelainen Joh. Ahlgren oli hankkimalla Lukutupa-lehdelle 350 tilaajaa voittanut asiamiesten kilpailun ensimmäisen palkinnon "Vapaa matka Pariisin maailman näyttelyyn v. 1900" (Kansan lehti 27.4.1899; Lukutupa 4/1899). Joh. Ahlgren myös kirjoitti Lukutupaan, joka julkaisi kertomuksensa Suojalan mänty (5 & 12/1898) sekä Loukas-Maija (18 & 19/1899). Asiamiestyönsä jatkui vielä vuosina 1900 ja 1901 (Lukutupa 10/1900, 12-13/1901, 24/1901).

Luulin, että Pariisin matkasta tai muusta aktiivisuudesta olisi jäänyt selviä merkkejä Tampereen sanomalehtiin, mutta niiden löytäminen osoittautui odotettua vaikeammaksi. Henkilötietojen sijaan esiin tuli Joh. Ahlgrenin kirjoittama laaja jatkokertomussarja Tampereen sanomista vuosilta 1889-1892 (*). Sanomalehden toimitus puhutteli Ahlgrenia herrana kuuluttaessaan peräänsä vuonna 1893.

Tampereen Sanomat 21.4.1893

Juuri ennen viiden vuoden häviämistään lehdistöstä Joh. Ahlgren osallistui valtakunnalliseen kulttuurikeskusteluun. Tai ainakin Päivälehti julkaisi 10.2.1892 samalla nimellä allekirjoitetun kriittisen mielipidekirjoituksen Hieman "Seitsemän veljesten" uudesta painoksesta, joka sai vastineita (US 23.2.1892, US 26.2.1892).

Poissaoloon Tampereelta keväällä 1893 sopii Juha Edvard Ahlgren (s. 18.6.1874), joka yhdessä veljensä Frans Wilhelm Ahlgrenin (s. 21.1.1877) kanssa muutti vuoden alussa Akaalle, jonne jo edellisenä vuonna oli Tampereelta lähtenyt sisarensa Ida Maria Ahlgren (s. 13.4.1868 Tampere), joka oli naimisissa Ruotsissa syntyneen kauppiaan kanssa. Akaalla Juha kirjataan työmiehen pojaksi, mutta Tampereelta lähtiessään hänkin oli ollut kauppias. (Tampereen uutiset 24.1.1893; Akaa RK 1888-1897, 5, sisarusten vanhemmat: Kaarlo Herman Juhonpoika Ahlgren (1833 - 1913) & Anna Stiina Tuomaantytär (1833 - 1878))

Tampereen uutiset 8.1.1895

Johan Edvard Ahlgren palasi kauppapalvelijaksi Tampereelle jo huhtikuussa 1894. Kesään 1899 mennessä hänestä tuli pellavatehtaan työmies ja sellaisena hän vei vihille trikootehtaan työntekijän  Helmi Amanda Santamäki (s. 6.2.1879).  (Tre RK 1888-1897, 28; 1898-1907, 48)

Tämä Joh. Ahlgren oli vain 15-vuotias, kun ensimmäiset vanhat muistelmat ilmestyivät. Mutta niistä varhaisimmat kertoivat messukyläläisten rapuretkestä. Kauppapalvelijana toimiminen todistaa kirjoitustaitoisuudesta ja työmiehenä hänet tunnetaan kirjoittajana. Lisäksi Ahlgren vaimoineen lähtee Amerikkaan vuonna 1903, mikä sopii häviämiseensä suomalaisesta lehdistöstä.

(*) Tampereen Sanomat. Vanhoja muistelmia. 
I Muuan kravustusretki (02.08.1889 no 89, 05.08.1889 no 90, 07.08.1889 no 91)
II Järvelän ukko (02.09.1889 no 102, 06.09.1889 no 104, 11.09.1889 no 106, 16.09.1889 no 108, 18.09.1889 no 109, 20.09.1889 no 110, 23.09.1889 no 111)
III Rikos-asia (16.10.1889 no 121, 18.10.1889 no 122,  23.10.1889 no 124, 25.10.1889 no 125, 28.10.1889 no 126, 30.10.1889 no 127)
IV Rautatien työssä (13.12.1889 no 146, 18.12.1889 no 148, 23.12.1889 no 150, 27.12.1889 no 151)
V Viinapannut (12.03.1890 no 30,  14.03.1890 no 31, 17.03.1890 no 32)
VI Vaasan markkinat (15.08.1890 no 96, 18.08.1890 no 97, 20.08.1890 no 98, 22.08.1890 no 99, 25.08.1890 no 100, 29.08.1890 no 102, 03.09.1890 no 104, 05.09.1890 no 105, 08.09.1890 no 106, 10.09.1890 no 107 )
VII Luku-kemut (08.12.1890 no 145, 10.12.1890 no 146, 12.12.1890 no 147, 15.12.1890 no 148,  17.12.1890 no 149, 19.12.1890 no 150, 22.12.1890 no 151)
VIII Lain mukaan (31.07.1891 no 89,  03.08.1891 no 90,  05.08.1891 no 91, 07.08.1891 no 92,  12.08.1891 no 94,  14.08.1891 no 95, 19.08.1891 no 97, 24.08.1891 no 99, 28.08.1891 no 101, 31.08.1891 no 102, 02.09.1891 no 103, 04.09.1891 no 104, 07.09.1891 no 105, 11.09.1891 no 107, 14.09.1891 no 108, 16.09.1891 no 109 
IX Kyytimiehiä (26.02.1892 no 25, 29.02.1892 no 26, 02.03.1892 no 27, 04.03.1892 no 28, 07.03.1892 no 29, 09.03.1892 no 30, 11.03.1892 no 31, 14.03.1892 no 32)
X Katovuodentakainen tarina (20.07.1892 no 85, 22.07.1892 no 86)

Problemaattinen Edvard Schoultz

Eva Maria Stör (s. 24.12.1804) muutti kirjansa Kirkkonummelta Helsinkiin vuonna 1822 [1] Hän synnytti 16.1.1831 pojan, joka kastettiin nimellä Fredrik Edvard. Kastemerkinnässä ei ole sanaakaan lapsen isästä, mutta etunimien jälkeen on merkitty sanat "kallar sig Schoultz"  

Rippikirjaan ehdittyään Fredrik Edvard Schoultz merkitään merimieheksi ja sitten merikapteeniksi. Maissakin hän ehtii käymään, ehtollismerkintöjä on 1851, 1852, 1853 ja 1861.[2] 

Tämän ajan matrikkelit Helsingin merimieshuoneesta eivät ole kovin rikkaita sisällöltään, mutta aakkosellisia, joten nopeasti selviää, että Schoultz oli kirjoilla vuodet 1850-1866. [3] Mielenkiintoisin lisätieto on vuoden 1858 listassa, jossa Fredrik Edvard Schoultzin annetaan ymmärtää tulleen porvariksi Helsingissä 1855. Maistraatin pöytäkirjojen hakemistosta ei löydy tähän vahvistusta. 

Hieman erikoista on myös Schoultzin esiintyminen vuoden 1866 listassa. Helsinkiläinen sanomalehti nimittäin kertoi, että "Kofferdiskepparen Fredrik Edward Schoultz" oli kuollut 32-vuotiaana 22.2.1863.[4] Kirjaus on myös rippikirjassa, mutta vastaavaa hautausta ei ole Helsingin seurakunnan listassa. Hänelle ei ole tehty kaupungissa myöskään perukirjaa. Tämä ja viiveellä ilmoitettu kuolema viittaavat ulkomaille. Mutta miksei miestä ole poistettu merimieshuoneen kirjoista?

Ristiriitoja pahentava asiakirja on Massachusettsin kansallisuushakemusten joukossa päiväyksellä 27.6.1855. Edward Shultz ilmoitti syntyneensä Helsingissä 21.11.1830 ja olevansa nyt 256-vuotias. Hän oli saapunut Bostoniin 1.8.1849 ja antoi ymmärtää asuneensa siellä siitä asti. Ehtoollismerkintöjen valossa tämä on mahdottomuus. Mutta ketään toista Edvard Schoultz/Schultzia en Suomesta löydä. Kansalaisuushakemus on allekirjoitettu niin tottuneella kädellä, että olisi vaikea uskoa, että henkilö ei tietäisi omaa syntymäpäiväänsä ja -paikkaansa.

[1] Helsinki. Naimattoman työväestön rippikirjat, I Aa:13, 1820-1826, S; Helsinki. Naimattoman työväestön rippikirjat, I Aa:14, 1827-1837, 273; Helsinki. Naimattoman työväestön rippikirjat, I Aa:15, 1838-1853, 251

[2] Helsinki. Naimattoman työväestön rippikirjat, I Aa:16, 1844-1860, 141, 145; Helsinki. Rippikirjat I, 1856-1869, 982

[3] HKA. Helsingin merimieshuone. Bc:12 Matrikkeli 1852 - 1859 & Bc:13 Matrikkeli 1860 - 1866

[4] Helsingfors Tidningar 11.04.1863 no 82

Kirjoittava siirtolainen Ylivieskasta

Tätä kirjoittaessani August Herman Villenpoika Ruuttilan (1865-1913) Geni-profiili rajoittuu vuosiinsa Ylivieskassa, jonka rippikirjan mukaan hän oli saanut Raahessa maalarin opin ja lähtenyt Amerikkaan 1889 vaimonsa Hilda Johannan (s. 2.12.1869) ja pojan Karl Wilhelm (s. 2.12.1888 Ylivieska) kanssa.[0] Mitä lisätietoa selviää elämästään Kansallisarkiston digitoiduimista sanomalehdistä ja FamilySearchin hakutuloksista? Paljonkin.

Kalevan Kaiku 22.2.1892

Ilmoitukset Kalevan Kaiussa kertovat Augustin jatkaneen maalarin uraansa Michiganin Calumetissa. Hän itse kirjoitti sieltä Suomeen huhtikuussa 1892:

Siitä on koht'siltään kolme vuotta vierinyt menneisyyden pohjattomaan kuiluun, kuin jätin rakkaan kotimaani. Rakkaus isäinimaata kohtaan ei katoa koskaan mielestäni! [...] Tämä paikka, jossa olen elostellut, ei ole ensinkään luonnon ihanaa. Se on synkkä vuoriseutu, jota ympäröitsee suuren suuri Superior-järvi kolmelta puolelta ja neljänneltä puolelta erottaa kaitainen kanava tämän mannermaasta. Tämä saari kätkee povessaan äärettömiä rikkauksia. Pitkin saarta on kuparikaivannoita toinen toisensa näkyvissä, joista kaivannoista sadat tuhannet ihmiset ansaitsevat jokapäiväisen leivän. Nämät mahdottoman suuret työhommat on koonnut tänne Suomen poikia ja tyttäriä arviolta 10,000 (varmaa määrää en tiedä)... (Kaiku 6.5.1892)

Kaksi vuotta myöhemmin August asui edelleen Calumetissa (Siirtolainen 4.4.1894). Suomi ei unohtunut, sillä sinne August sijoitti Yhdysvalloissa ilmestyneen Siirtolaiseen kirjoittamansa jatkokertomuksen Liisan osa [1]. Aikaisempi laaja fiktiivinen kertomuksensa Surkea Teko. Kuvaus Amerikan suomalaisten elämästä julkaistiin vuodenvaihteessa 1893-1894 sanomalehdessä Amerikan suomalainen lehti. [2] Siinä ilmestyi myös Augustin kertomukset Kosto ja voitto [2a] ja Oliko Tuppelaiselle hyötyä rautatiestä? [2b].

Kotimaan kaipuu oli niin suuri, että Siirtolaisessa 4.9.1895 ilmestyi lyhyt teksti "Sydämmelliset terveiset pyydämme lausua Kuparisaarella lukuisille ystävillemme ja tuttavillemme, kun olemme nyt kotimaahan matkalla. New Yorkissa elokuun lopulla 1895. August H. Ruuttila, J. Tyni, A. Julin, T. Junttonen". Augustin vaimo Hilma Johanna oli lähtenyt Suomeen jo vuotta aiemmin jo, sillä Ylivieskassa kirjattiin lastenkirjaan perheen Calumetissa 24.8.1892 syntyneen pojan Wäinö Aukusti saapuminen Amerikasta vuonna 1894 ja Hilma Johannan synnyinpitäjässään Kalajoella 2.11.1894 synnyttämän tyttären Helmi Sofia.[3] August oli varmaankin jo Suomessa, kun Hilma Johanna kuoli Ylivieskassa 17.12.1895.[4]

August palasi Michiganiin viimeistään muutaman vuoden kuluttua ja sän solmi siellä toukokuussa 1898 avioliiton Anna Amelia Prittisen (s. 2.12.1862 Kalajoki) kanssa.[5] Samana vuonna Amerikan uutiset julkaisi Augustin kertomuksen Lehtiä elämästä [6].

Päivälehti 28.11.1908

Toisessa avioliitossa syntyivät Oscar/Auster 17.2.1899 [7], Ernie/Arnold 22.6.1901 [8], Axel 30.5.1903 [9] ja vuoden 1906 paikkeilla tytär Melida [10]. Edellisen avioliiton lapsista Karl ja Väinö/Werner August eivät enää asuneet isänsä kanssa vuonna 1910, mutta molemmat jäivät loppuelämäkseen Yhdysvaltoihin[10].

Augustin elämä oli ollut vaiheikas, mutta jäi lyhyeksi.

Sunnuntaina iltapäivällä kuoli South Rangella maalari August Ruuttila Lauriumista 48 vuoden ikäisenä sairastuttuaan lauantaita vastaan yöllä yht’äkkiä ankaraan suolikuumeeseen. Ruuttila oli ollut South Rangella vierailemassa viime viikolla siellä pidetyillä Kalevan Ritari-yhdistyksen juhlilla ja oli hän nähtävästi hyvässä terveydentilassa kunnes sairaus ja kuolema äkkiä kohtasi. Hän on ollut tässä maassa kaksikymmentäkuusi vuotta ja oli hyvin tunnettu Kuparialueeella. Takavuosina hän runoili ja kirjotteli täkäläisiin suomalaisiin sanomalehtiin. Ruuttila on ollut kahdesti avioliitossa ja on hänellä 8 lasta, isä, 3 veljeä ja 3 siskoa. Ruumis viedään Lauriumiin haudattavaksi. (Työmies 4.3.1913)

[0] Ylivieska RK 1891-1900 (s. 438); LK 1891-1900, 438;
[1] Siirtolainen 13.06.1894 no 24, 20.06.1894 no 25, 27.06.1894 no 26, 04.07.1894 no 27, 11.07.1894 no 28, 18.07.1894 no 29, 25.07.1894 no 30, 01.08.1894 no 31, 08.08.1894 no 32, 15.08.1894 no 33, 22.08.1894 no 34, 29.08.1894 no 35, 05.09.1894 no 36, 12.09.1894 no 37, 19.09.1894 no 38, 26.09.1894 no 39, 03.10.1894 no 40, 10.10.1894 no 41, 17.10.1894 no 42, 24.10.1894 no 43, 31.10.1894 no 44 & 07.11.1894 no 45
[2] Amerikan suomalainen lehti 01.12.1893 no 47, 08.12.1893 no 48, 15.12.1893 no 49, 22.12.1893 no 50, 29.12.1893 no 51, 05.01.1894 no 1, 12.01.1894 no 2, 19.01.1894 no 3, 26.01.1894 no 4, 02.02.1894 no 5, 09.02.1894 no 6. Tarina jäi kesken, sillä lehti lopetti ilmestymisensä (tai ainakaan Kansalliskirjastolla ei ole myöhempiä numeroita).
[2a] Amerikan suomalainen lehti 21.04.1893 no 16, 28.04.1893 no 17, 12.05.1893 no 19, 19.05.1893 no 20

[2b] Amerikan suomalainen lehti 24.03.1893 no 12 & 31.03.1893 no 13
[3] Ylivieska LK 1891-1900, 438; "Michigan, Births and Christenings, 1775-1995", 24.8.1892.
[4] 4.6.1892 "Michigan, Births and Christenings, 1775-1995" tai Käytettävissä on vain indeksointitieto, joten epäselvyyttä jää. Samassa lähteessä on Calumetissa August Rieuttilalle ja Hannahille 18.12.1890 syntynyt tytär Helmi.

[5] 14.5.1898 Laurium, Houghton, Michigan "Michigan, Marriages, 1822-1995"
[6] Amerikan uutiset 30.06.1898 no 26, 7.7.1898 no 27?, 14.6.1898 no 28, 21.07.1898 no 29, 28.7.1898 no 30, 04.08.1898 no 31, 11.08.1898 no 32, 18.8.1898 no 33, 25.08.1898 no 34

[7] United States, Social Security Death Index

[8] "Michigan, Births, 1867-1902"

[9] "Michigan, County Births, 1867-1917"

[10] United States, Census, 1910 (Michigan, Houghton, Calumet ED 100)

Kotimatka Missourista Jyväskylään 1885

Vielä vappuna 1885 Fredrik Thure Wessman kirjoitti Aamulehdelle Kansas Citystä Missourissa (AL 26.5.1885, 28.5.1885). Kotimatkallaan hän pysähtyi Chicagossa (US 29.6.1885). Matka kohti New Yorkia jatkui tietenkin rautateitse.

Mukavassa rautatievaunussa istuen, mennä hujottelimme Pennsylvanian läpitse huimaavaa vauhtia, monien siltojen alatse, läpitse kaivantojen ja tunnellien ja useampain pienempien purojen ja notkelmien ylitse, rautatiellä, joka yleensä on kaksi-, ja muutamin paikon neljä-ratainen. Suuria junia kiitää tuon tuostakin ohitsemme huimaavalla nopeudella ja tärinällä sen laisella, että on mahdotonta sivullansa istuvan toverin puhetta kuulla. Pittsburg'in kaupungissa pysähtyy juna noin tunnin ajan, suoden meille tilaisuuden ympärillämme katselemaan ja hengittämään hieman raittiimpaa, vähemmän kivihiilen sauhulla täytettyä ilmaa kuin mitä meidän rautatiellä täytyy keuhkoihimme henkiä. Mainitusta kaupungista lähdettyämme, kulkee tiemme pitkin Hudsonvirran idänpuoleista rannikkoa ja on tämä tie aina Philadelphian kaupunkiin saakka niin viehättävän kaunis, että epäilen, tapaako sen vertaa ihanuudessa missään. Tämä on paljo sanottu, mutta tuskin liian paljo. (US 8.7.1885)

Nevada. MutualArt

New Yorkissa Wessman astui Nevada-laivaan, joka kulki kohti Liverpoolia "rajussa myötätuulessa huimaavaa vauhtia", matkustajien "näkemättä muuta kuin kalalokkia, jäävuoria ja jonkun purjehtijan silloin tällöin, ja kuulematta muuta kuin seuralaistemme äänen, myrskyn ulvonnan, hyökyaaltojen kohinan ja pauhun niitten raivoisina laivan laitoja piestessä ja hyvin usein laivan kanttakin huuhdellessa sekä laivakoneen taukoamattoman jyskeen ja kolinan". (US 17.7.1885)

Wessmanin saapuminen Suomeen ei ole jättänyt merkkejä. Amerikkaan sijoittuvia tekstejä ilmestyi yhä ja on mahdotonta sanoa milloin ne on kirjoitettu ja mistä ne on lähetetty. Ilmarinen julkaisi fiktiivisen oloisen tekstit Sanomalehden toimittajana (23.07.1885 no 85 & 25.07.1885 no 86) ja Numero Kolmesataa seitsemänkymmentä (30.07.1885 no 88 ), Missouriin sijoittuvan ja ehkä muistelmallisen Tammen kuiskeita (20.08.1885 no 97) sekä hyvin fiktiivisen Big Beaver-joella. Kertomus Indian-territorista ( 11.08.1885, 13.08.1885, 15.08.1885). Pohjolan lumousvoima kuvasi Amerikassa olleen kaipausta Suomeen (04.08.1885 no 90, 06.08.1885 no 91)

Laajin fiktiivinen Amerikan muisto oli Ilmarisen nurkkanovellina julkaistu Chicagoon sijoitettu tarina Mitä kuu matkoillansa näkee (03.10.1885 no 116 (s. 1-4), 06.10.1885 no 117 (s. 5-8), 08.10.1885 no 118 (s. 9-12), 10.10.1885 no 119 (s. 13-16), 13.10.1885 no 120 (s. 17-20), 15.10.1885 no 121 (s. 21-24), 17.10.1885 no 122 (s. 25-28), 20.10.1885 no 123 (s. 29-32), 22.10.1885 no 124 (s. 33-36), 24.10.1885 no 125 (s. 37-40), 27.10.1885 no 126 (s. 41-44))

Keski-Suomen otsikko Muistelmia Amerikasta lupasi 28.10.1886 kirjoitussarjaa, jonka ensimmäinen osa oli Laulajaiset Nebraskassa, mutta jatkoa ei löytynyt. 

Vuonna 1887 ilmestynyt Wessmanin kirja Vähäsen Amerikasta eli kertoelmia matkoilta Suuressa Lännessä alkaa suoralla lainauksella sanomalehtitekstistä ja kirjaan on kierrätetty myös Aamulehdessä julkaistu Kertoelmia matkoilta Amerikan Yhdysvalloissa. Samoin kuin kirjoitussarja kirja päättyy jouluun 1883.

Jyväskyläläinen Missourissa 1884-1885

Nebraskan Omaha, josta Fredrik Thure Wessman lähetti matkakirjeitään Suomeen toukokuussa 1884, oli mukaansa

suurehko, vuorinen kaupunki Missouri-virran varrella Nebraskan valtiossa Amerikassa. Siellä asuu paljon skandinaavialaisia: ruotsalaisia, norjalaisia ja tanskalaisia; enin kuitenkin viimeksi mainittuja, joita siellä tavataan melkein kaikilla toiminta-aloilla, vieläpä virkamiehinäkin.

Skandinaavialaisilla on täällä monenlaisia seuroja ja yhdistyksiä, muun muassa myöskin lauluseuransa. Ja laulu harjoituksiansa pitävät he suuressa rakennuksessa, joka ylpeänä kohoupi Farnam-kadun varrella, ja sen alakerroksessa löytyy usea komea kauppapuoti ja yläkerran on seura vuokrannut käytettäväksensä. Kokoushuoneessa löytyy sanomalehtiä ja kirjoja, joita seuran jäsenet saavat kokous-iltoina maksutta käyttää, mutta kellään ei ole lupaa niitä mukanansa viedä. Harjoituksiin kokoonnuttaessa ja lauluharjoitusten päätyttyä panevat seuran jäsenet tavallisesti tanssiksi; lauluseuraan kun kuuluu parhaastaan nuoria henkilöitä kummastakin sukupuolesta.(Keski-Suomi 28.10.1886)

Ilmeisesti hän jätti kaupungin, kun "Asemanpäällikkö on ilmoittanut lähettävänsä muutamia miehiä rautatienradalle toimittamaan pienempiä korjaustöitä niissä paikoin, missä senlainen ratamestarin tarkastuksen mukaan tarpeellinen on, ja tämän johdosta on asemahuoneelle saapunut kaksi ruotsalaista ja yksi suomalainen, valmiina lähtemään ulos radan korjaus työhön." (US 9.7.1884, 12.7.1884)

Keikan myötä Wessman oli toukokuun lopulla St. Josephin kaupungissa Missourissa. Pian hän oli matkalla etelään.

Minä olin yksin Amerikassa. Se oli viime vuoden kesäkuun 15 päivää vastaan yöllä. Kuljin ihan yksinäni pitkin rautatie-rataa Leavensworth'in kaupungista Kansas Cityä kohden, Kansas-valtion puoleista Missouri-virran rannikkoa. Oli jotenkin pimeä, kuten täällä ainakin yöaikana ompi keskellä kesääkin. Taivaan itäisellä reunalla samosivat synkeät pilvet, tuolloin tällöin harsohuuliansa ravoitellen, joitten lomista silloin näkyviin välähti tulinen kieli, todistaen ukkosen olevan ilmassa. Ylempänä avaruuden kupukolla pilkoitti muutamia tähtiä, ikäänkuin yksinäisen vaeltajan kovaaonnea ilkkuen. Huokaus toisensa perään kohousi povestani, kiitäen tuonne korkeuteen Armon Herran valtaistuimen eteen. Olin rahatta ja melkeen ruoatta, työttä ja kodotta, ventovierasten ihmisten seassa, suuressa Amerikassa, sen 55 miljonan ihmis-asujanten seassa, jotka päälliseksi vaivoin puhettanikaan ymmärsivät Olin kuin pienoinen pisara äärettömässä meressä, etsiskellen ruohon kortta, johon väsynyttä itseäni olisin nojata saattanut! (Ilmarinen 2.4.1885)

Elokuuhun mennessä Wessman asettui Missourin osavaltion Kansas Cityyn, jossa hän työskenteli rautatieyhtiön työpajassa, jossa oli "noin satakunta skandinavilaisia: ruotsalaisia, tanskalaisia ja norjalaisia sekä minä ainoa suomalainen, mutta irlantilaista ei ole ainoatakaan". Kotimaa ei silti unohtunut, vaan Wessman lähetti  Kansas Citystä erilaisia tekstejä ainakin kolmeen suomalaiseen sanomalehteen (US 26.9.1884, 14.10.1884, 15.10.1884, 28.10.1884, 22.11.1884, 9.12.1884, 3.1.1885, 22.1.1885, 17.3.1885; Ilmarinen 20.1.1885, 3.3.1885, 5.3.1885, 19.3.1885, 2.5.1885, 21.5.1885; AL 28.2.1885, 26.3.1885, 31.3.1885, 25.4.1885, 5.5.1885, 19.5.1885). Toisinaan hän rentoutuikin:

Iltanen on syöty. Se kun täällä tehdään kello 6 tienoissa, jääpi kullenkin vielä muutama tuntinen iltapuhdetta, jolloin saapi koto-toimia toimiskella, tahi tavalla tai toisella itseään huvitella ennen levolle rupeamista, joka tapahtuu vasta 10 tienoissa, sillä työhön ryhdytään vasta kello 7 tienoissa aamulla. — Niin, kuten sanoin: iltanen oli syöty, vieläpä oikeen kunnon iltanen, sillä se täytyy myöntää, että ken kerran ruoan pariin täällä pääsee, hän saapi ylimalkaan jokapaikassa kunnon ruoan, ravitsevan ja herkullisen, syödäksensä — mutta kylläpä siitä maksaakin saa: noin 85 —100 markan vaiheille. [...]

 

Ehdittyämme tuolle ihmisistä kuhisevalle Main- kadulle, joka jonkuunlaisen emä-virran tavoin johtaa virrassa hyöriviä ihmisiä kadun varsilla oleviin kauppapuoteihin, kapakoihin ja jos jonkinlaatuisiin huvitus-huoneisin, ja johon lukemattomat pienemmät virrat (kadut) purkavat, varsinkin näin iltapuhteisin, niillä käveliöitä, astumme ulos hevosrautatie vaunuista ja yhdyimme mekin tuohon äärettömään ihmistulvaan. Me kuljemme tuolla, täällä tapana olevella nopeudella, johon vähitellen olemme tottuneet ja joka on ainoa keino, jonka avulla tuossa äärettömässä ihmistulvassa saattaa eteenpäin päästä.(Ilmarinen 12.5.1885, 16.5.1885)

Tavanomaisempien raporttien ohessa Wessman kirjoitti "lyhyen biografisen katsahduksen" Amerikan Yhdysvaltain presidentit (US 28.07.1885, 29.07.1885, 31.7.1885), Tolowa-indianeista (AL 31.1.1885), fiktiota hipovan kuvauksen Chicagon sanomalehtipoika (Ilmarinen 07.04.1885) sekä yhtenäisemmän kokonaisuuden Kertoelmia matkoilta Amerikan Yhdysvalloissa (Aamulehti 05.01.1885 no 2, 10.01.1885 no 4, 13.01.1885 no 5, 20.01.1885 no 8, 22.01.1885 no 9, 24.01.1885 no 10, 27.01.1885 no 11, 03.02.1885 no 14, 17.02.1885 no 20, 19.02.1885 no 21, 21.02.1885 no 22, 26.02.1885 no 24, 05.03.1885 no 27, 10.03.1885 no 29, 14.03.1885 no 31, 21.03.1885 no 34)

Jyväskyläläinen tuulisessa kaupungissa 1883-1884

Wikimedia

Fredrik Thure Wessman saapui Nashvillestä Chicagoon marraskuussa 1885.

Noin viikon päivät Chicagon katuja kuljettuani työtä etsien, saavuin eräänä päivänä Illinois Central-rautatien konepajalle, muutama penikulma kaupungin ulkopuolelle. Täälläkin turhaan työtä etsittyäni, olin juuri kotioni palajamaisillani kun näin erään „silkkisilinterin" kierielevän muutaman, hiljaisessa liikkeessä olevan junan alla, sekä silinterin omistajan juoksevan junan sivulla koettaen sateenvarjollaan saada päähineensä jälleen oikealle paikalleen „leipämyllynsä" yläpuolella, siinä kuitenkaan onnistumatta. Minä, joka olin tottunut liikkumaan liikkeellä olevain junain välissä, päätin mennä hänen apuunsa ja onnistuinkin saamaan hatun radan ulkopuolelle ja olin juuri hyppäämäisilläni sivulle, kun juna seisahtui ja vaunut tönnäsivät liki toistansa. Silloin vasta havaitsin, etten ollutkaan lukuun ottanut, että vaunujen välimaa täällä oli koko joukon lyhempi kuin L. N. rautatie-radalla. Seurauksena oli, että ruumiini vatsan kohdalta likistyi pahanpäiväseksi ja yksi kylkiluustani meni järkiään poikki. Lähellä olevat työmiehet, jotka eivät kipuani tunteneet, sanoivat minulle samoin kuin Sparfvin'in Susanna miehelleen, kun tämä santakuopassa, maan lohetessa runneltui ja henkensä heitti: „kuka sinun sen vietävän äski mennä sinne krooppahan?" jonka tähden minä lähdin nilkuttamaan kaupunkiin takasi, jonne tuhansia tuskia kärsittyäni lopulta pääsinkin. Ruumiini oli kuitenkin sillävälin ajettunut ja tuskani olivat hirvittävät. Onnekseni tapasin kaupungissa erään suomalaisen, jonka kanssa jokuu päivä sitä ennen olin tutustunut ja hän johti minun n. k. „county hospitaliin," jonne minä heti vastaan otettiin ja sijoitettiin siellä kuudennen osaston huoneisin. (AL 22.1.1885)

Heti tänne saavuttuani sairastuin ja sain maata vapaa-sairaalassa täällä lähes neljä viikkoa, ja kun jälleen "kyntysilleni kykenin", oli joulu "oven edessä". Ei tuntunut hupaiselta tuon ennen ilolla odotetun juhlan lähestyminen, mutta täällä olin jo saanut monesti ennenkin mukauntua oloihin, jotka eivät niin erittäin hupaisilta tuntuneet, niin että olinhan jo tottunut ja onnekseni sain asunnon parin suomalaisen, täällä asuskelevan pojan luona ja se teki, että ikävä ja kaipaus kotimaahan ei tuntunut niin kovin katkeralta, varsinkin kun kumpikin maalaiseni erinomaisella ystävyydellä koki parautensa mukaan huvittaa sekä minua että itseään. (US 28.2.1884, 1.3.1884)

Puolisen vuotta amerikkalaista työelämää koettuaan Fredrik Thure Wessman kirjoitti oululaiselle Kaiulle jatkokertomuksen Kuvaelmia työväen elämästä Amerikassa (Kaiku 26.03.1884 no 25, 29.03.1884 no 26, 02.04.1884 no 27, 05.04.1884 no 28, 09.04.1884 no 29). Postiyhteydet Suomeen olivat niin nopeat, että Wessmanin Chicagossa helmikuun 15 päivä kirjoittama kirje julkaistiin Suomessa alle kuukautta myöhemmin (US 10.3.1884)

Vapaapäivänsä helmikuun lopussa Wessman käytti tutustuen Chicagon teurastamoon, josta kuulemansa tiedot hän halusi omin silmin varmistaa (US 7.4.1884). 

Olisin halusta katsellut enempikin ympärilleni täällä, mutta haju oli minusta niin paha, ett'en sitä voinut pitemmältä kärsiä; käänsin siis askeleeni kaupungin keskustaa kohden ja Stock Yard'in ulkopuolella olevasta pysäyspaikasta noustuani rautatiejunaan, olin tuokion kuluttua keskukaupungissa, jossa, Washington-vainajan kunniaksi, kaupungissa majaileva sotaväki juuri parhaillaan marssi pitkin suurimpia katuja suuren torvisoittokunnan ja rumpali-parven sellaista meteliä pitäissä, ett'ei "tahtonut korviaan auki saada!"

Muissa matkakirjeissään Chicagosta ei ole tietoja omasta toiminnastaan (US 17.4.1884, 18.4.1884). Kaupungissa olonsa loppuvaiheessa Wessman lähti maaseudulle rengiksi, mutta ei saanut lypsämistä onnistumaan (US 24.5.1884).

Kielitaitonsa riitti jo sanomalehtien lukemiseen (US 19.6.1884) eli parempaa työtä kannatti tavoitella. Huhti-toukokuussa Wessman lähti valtamerilaivalta tuttujen toverien houkuttelemana Nebraskan Omahaan Nebraskassa (US 9.6.1884, 3.7.1884, 5.7.1884). 

Jyväskyläläinen matkaa New Yorkista Nashvilleen 1883

"Jos mihin tulimme työtä kysymään, oli täällä jo kymmenittäin ennen meitä samalla asialla ja kadut työ-konttorien ulkopuolella olivat mustana työnetsijöitä kaikista maailman kansoista", totesi Fredrik Thure Wessman ajastaan New Yorkissa keväällä 1883. "Tosin olisimme heti saaneet työtä etäällä olevissa lyijy- ja kivihiili-kaivoksissa, mutta samalla saimme tietää, että senlainen työ oli sekä varsin raskas ja vaikea, että terveydelle ja hengelle vaarallinen. Myöskin olivat nämät työpaikat etäällä ja kulku niiden läheisyyteen maksoi paljo pahaa." 

Matkakumppanin maamies lupasi työmahdollisuutta Kentuckyssa ja Wessman lähti 8.5.1883 tovereineen vesitse kohti Louisvilleä. 

Seuraavana päivänä kello 5 tienoissa j. p. p. kuljimme pienen, linnoituksilla varustetun "Hampton"-nimisen kaupungin ohitse, ja kello 6 aikaan saavuimme Norfolk'iin, jossa enin osa matkustajista maalle nousivat ja myöskin osa lastista purjettiin tämän satamalaiturille. Kello 1 tienoissa yöllä jatkettiin matkaa jälleen ja 10 p:nä huhtikuuta [p.o. toukokuuta] puolisen aikaan saavuimme Richmond'iin, jossa meidän merimatkamme sillä kertaa loppui.[...] Richmond'ista jatkoimme matkaamme rautateitse vielä samana päiwänä ja kuljimme Lexington'in ja Heentington'in kautta Lousvillen kaupunkiin, jonne saawuimme 12 päivä iltapuolella.

Perille päästyä selvisi, että työn sijaan vastassa oli työnvälittäjä. Viikon vähiä rahojaan syöneet miehet saivat tarjouksen rautatienrakennustyöstä. Jälleen lupaukset olivat todellisuutta parempia ja työn ääreen piti kävellä 17 penikulmaa ja maksaa tavaroiden kuljetuksesta. (US 31.10.1883) Kun Wessman pian ymmärsi, että palkasta vähennettävien kulujen jälkeen mitään ei jäisi käteen, hän päätti jättää metsän ja siirtyä Nashvilleen, jonne rautatiekartan mukaan oli yhtä pitkä matka kuin Louisvilleen (US 2.11.1883)

Onnekseni satuin tapaamaan erään ruotsalaisen työmiehen eräänä päivänä; hän työskenteli Sautister-rautatieyhtiön rautatie-työhuoneessa Edgefild'issä, Nashvillen esikaupungissa. Hän oli alatyöpäälikkö, ja hänen avullansa sain työtä, saman työhuoneen läheisyydessä, jossa hän itse työskenteli; hän ei kuitenkaan ole minun työpäällikköni. Hän toimi myöskin että sain majan ja ravinnon eräässä "Boardinhouse"nissa lähellä työpaikkaa. (US 7.11.1883)

Mutta marraskuun puolivälissä loukkasin eräänä päivänä käteni, niin että täydyin jäädä työstä pois, ja kun sitten joutilaana ollessani rupesin tilaani, oloani ja tulo- ja meno-laskujani tarkastamaan, havaitsin hämmästyksellä, että siellä työskenteleminen 1:den dollarin palkalla päivässä ei millään tavalla ollut minulle edullinen. Niin kauan kuin myötäni tuomani vaatteet eheänä pysyivät, ei tosin minulla olisi mitään hätää, mutta niiden kuluttua kun rupeaisin uusia hankkimaan, niin silloin heti tulisi pula rahasta, ja jos sairastuisin, niin parin viikon ajalla kuluttaisin koko kesäisen säästöni; sen selään hawaitsin ja niin pian kuin siitä vakuutetuksi tulin, päätin myöskin, vielä kerran pyytää palkan lisäystä ja jos se minulta vieläkin kiellettäisiin, heti jättää työpaja siellä ja pyrkiä muualle. (AL 5.1.1885) 

Toisessa yhteydessä Wessman julkisti menonsa Nashvillessä. Hän käytti 17 taalaa kuukaudessa ruokaan ja asuntoon. Kolme kirjettä Suomeen veivät 15 senttiä ja kirjoitustarpeisiin kului 31 senttiä. Englanninkielen tunteihin hän käytti 25 senttiä viikossa ja sai tällä kaksi oppituntia. (SWL 4.6.1885)

Nashvillestä Wessman lähetti Suomeen useamman matkakirjeen, joiden selostus oloista oli tarkoitettu ensisijaisesti mahdollisille siirtolaisille (US 16.10.1883, 18.10.1883, 15.11.1883, 30.11.1883). Kirjoitus kauppaoloista Amerikassa lienee puolestaan suunnattu entisille kollegoilleen (US 11.12.1883, 13.12.1883). Raportointi Uudesta Meksikosta (US 21.12.1883, 27.12.1883) lienee perustunut paikalliseen lehdistöön, sillä varaa ja aikaa matkailuun ei näytä olleen. Vielä marraskuussa Wessman päiväsi matkakirjeen Nashvillessa (US 29.12.1883). Marraskuun puolivälissä hän muutti Chicagoon.

Jyväskylästä New Yorkiin huhtikuussa 1883

Julkaistessani vuosi sitten Epätäydellisen listauksen Fredrik Thure Wessmanin paikallishistoriallisista kirjoituksista lainasin asiaa suuremmin miettimättä Wikipediasta lauseet

Wessman teki 1883–1885 opintomatkan Yhdysvaltoihin ja kirjoitti matkansa aikana matkakirjeitä joita julkaistiin Uusi Suometar-, Kaiku- ja Ilmarinen-lehdissä sekä Aamulehdessä. Hän kirjoitti matkastaan myös kirjan Suuresta Lännestä, joka ilmestyi 1887.

Päijänne 25.10.1882

Wessman oli vuonna 1882 jyväskyläläinen kauppias, joilla ei ole tapana tehdä oppimatkoja ja hyljätä liiketoimintaansa. Kauaksi matkustamiseen sopii myös huonosti se, että vuoden 1883 alussa Wessman kuulutettiin avioliittoon (ÅT 23.1.1883) ja hän solmi avioliittonsa Mathilda Henriette Enbergin kanssa Jyväskylässä helmikuun lopulla (Keski-Suomi 24.2.1883). 

Selasin lehtiä eteenpäin odottaen tietoa vaimon kuolemasta, joka olisi motivoinut kotimaan jättöön. Vastaan tuli kuitenkin tavanomaisempi syy lähtöön: konkurssi. Wessman oli poistunut maasta toukokuun loppuun mennessä jättäen vaimonsa ja velkansa (FAT 13.8.1883).

Oman kertomuksensa mukaan Wessman sulloi matkalaukkunsa täyteen Jyväskylässä 2.4.1883 ja aloitti matkansa rekikyydillä lähimmälle rautatieasemalle. Lahden asemalla hän sai tietää, että suunniteltu laivayhteys oli kirjaimellisesti jäissä, ja päätti koukkata Pietariin, josta pääsi rautateitse kahdessa vuorokaudessa Hampuriin. Siellä piti

etsiä konttori, jossa pilettiä myydään; mutta niitä oli monta ja kaikki verrattoman hyviä: yhdessä konttorissa kehuttiin sen linjan laivain kulun nopeutta, toisessa ruoan hyvyyttä laivalla, sen suuruutta ja matkustajain paljoutta, jotka sillä linjalla olivat Amerikan onnellisuuksia ja rikkauksia etsimään matkustaneet y. p. m.; lopultakin sovimme kaupoilla erään "State-"nimisen linjan konttorissa: laivan piti samana iltana lähtemän Hamburg'ista kulkemaan Glasgov'in kautta ja saapuvan Amerikaan 14 vuorokauden kuluessa; maksu oli 316 suomen markkaa, nimittäin toisella luokalla, kaikki mahdolliset tarpeet ja kulungit matkalla siihen luettuna. 

Kun kauppa oli tehty ja kontrahti kirjoitettu ja allekirjoitettu, piti minun saada mukanani olevat rahat vaihdettua Amerikalaiseen rahaan. Laivakonttorissa kysyttyäni, missä sen saattaisin tehdä, neuvoivat he minua erääsen rahanvaihto konttoriin; täällä vaadittiin 5 m. 60 p. dollarista. Minä hämmästyin, koetin tinkiä minkä voin, mutta siitä ei apua ollut; lopultakin täytyi minun myöntyä ja maksaa mitä vaadittiin. Pörssi-tunti oli ohitse, kaupunki tuntematoin ja laivan piti lähtemän parin tunnin kuluttua. 

Kun se oli tehty piti hankkia evästä, varsinkin tupakkia ja tilkkanen konjakkia varalta, jos joku taudin puuska tapaisi "aalloilla avaroilla, merellä rannattomalla“. Kun kaikki oli toimittu parauden mukaan, saavuin lopultakin hämärässä, liehtari mukanani, laivalle, ja ollen väsymyksestä nääntymäisilläni, rupesin heti vuoteelleni nukkumaan. Aamulla herättyäni ja ylleni puettuani, menin laivan kannelle ja havaitsin olevamme aavalla merellä; kylmä tuuli puhalteli jäljestämme hiljaa laivaa keinutellen; jälleen alas laivan peräsalonkiin mentyäni, näin muidenkin matkustajain liikkeellä olevan. (US 14.9.1883)

Wessmanin yksityiskohtainen raportti päättyi vasta kun laivamatkakin.

Lauantaina, huhtikuun 28 p. kello 10 aikaan e. pp. näimme vasemmalla maan siintävän, ensikerran neljäntoista päivän kuluessa. Paljaan veden näkemiseen oli jo niin tottunut, että etäällä siintävää maata katseltiin ja tähysteltiin kuin ihmettä. Useampia, sekä purje- että höyryaluksia tuli samalla näkyviin. Ja vihdoinkin kello 3 aikaan j. pp. purjehdimme linnoitusten ohitse, ja Nev-York'in satama haamoitti kaukana edessämme. Kun tulo-laukaus oli ammuttu, saapui pieni höyryvenhe laivallemme; siitä nousi meidän laivaamme useampia herrasmiehiä, kiiltävät napit nutussa; ne olivat terveyskomitean jäseniä ja virkamiehiä emigrationi-kommisionissa; me toisen luokan, samoin kuin ensiluokankin matkustajat saimme täällä laivalla jo toimia valmiiksi, mitä kolmannen luokan matkustajat vasta Castle Garden'issa, josta alempana laveammin, suurilla vastuksilla toimivat. (US 19.9.1883)

Useampana päivänä syntynyt ja kuollut kirjoittaja

Kansan ääni 1/1917

Kalle Haapakoski syntyi Wikipedian mukaan 2.12.1867 Nivalassa, Ylioppilasmatrikkelin mukaan 9.12.1867 Oulaisissa, Kirjasammon mukaan 8.12.1867 Oulaisissa ja muistokirjoituksen mukaan vuonna 1867 Ylivieskassa. Lisäksi Ylioppilasmatrikkeli antaa hänelle kaksi vaihtoehtoista kuolinpäivää: 25.4.1898 tai 16.1.1917. Hautakivestään on luettu synnyinpäivä 8.12.1867 ja kuolinpäivä 18.1.1917.

Vaati kieppauksen FamilySearchin sukupuuhun, että Kalle Haapakoski löytyi Ylivieskan rippikirjan 1881-1890 sivulta 411, jossa hänellä oli syntymäpaikkoina sekä Ylivieska että Oulainen. Hänet on merkitty epäselvästi poikapuoleksi, todennäköisimpänä äitinään Liisa Aleksandra Jaakontytär (s. 30.9.1845), jonka ensimmäisen avioliittonsa lasta/lapsia ei ole tätä kirjoittaessani Genissä. 

Liisan ja ensimmäisen aviomiehensä Karl Olofsson Haapakoski (s. 12.6.1839) kirjaus virallisesta lähdöstä Ylivieskasta huhtikuussa 1867 selittää epäselvyyden Kallen syntymäpaikassa (RK 1855-1864 (I), 102). Vuoteen 1876 mennessä leskeksi jäänyt Liisa ja Kalle ainoana lapsenaan olivat palanneet Ylivieskaan, Liisan lapsuudenkotiin (RK 1876-1880, 181). Sukulaisten tai isäpuolen avulla Kalle saatiin koulutielle ja hän pääsi Oulun yksityislyseosta ylioppilaaksi vuonna 1890.

Jo lukiovuosinaan Kalle Haapakoski ryhtyi kirjoittamaan nimellä Kalle Koski. Kaiku julkaisi kertomuksensa Kahwepannu (22.11.1888, 24.11.1888, 27.11.1888), joka alkoi

En aio tässä kertoa meidän nuorten ajaltamme, vaan ajalta jolloin nuo muutamat meidän aikamme harmaapäät olivat nuoria, jos ei juuri nuorukaisia, niin kumminkin nuoremmalla puolen ikäänsä. En myöskään aio kertoa mitään kaunista rakkaushistoriaa tuolta romantiselta ajalta, kerronpahan vaan tuosta meidän aikanamme yleisesti tunnetusta, vaan silloin jotenki harvinaisesta kahvepannusta.

„Mitähän siitäkin on kerrottavaa?"

Olkaa hyvä ja odottakaa vähän! Teitä taitaisi ikävystyttää, jos kertoisin vaan tuon "kaisun" mustista kyljistä ja sen semmoisista? Mutta enpä niin teekään. Kerron vaan muutamasta perheestä, jonka onnistui saada "kaisu" seurakumppanikseen sydänmaan yksinäisyyteen. 

Kaiussa ilmestyi myös Kohonnut tytär (27.12.1888, 29.12.1888) ja Oulun ilmoituslehti julkaisi kertomuksen Luhtakapakka (29.05.1889, 01.06.1889, 08.06.1889, 12.06.1889, 15.06.1889).

Syksyllä 1890 Kalle Haapakosken ylioppilaselämä Helsingissä ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla.

Ylioppilas Ahlforsin puukotusjuttu. Lokak. 14 p:vää vasten yöllä puukotti ylioppilas Edvard Asp ylioppilas Johan Ahlforsia. Hänen seurassaan oli ylioppil. Karl Haapakoski. Asia oli tänään raastuvan oikeudessa esillä. Kahden todistajan kuultua uudisti yleinen syyttäjä edesvastaus vaatimuksensa lisäten, että puukotus oli ollut tahallinen. Sitäpaitsi vaati hän Aspia ja Haapakoskea edesvastaukseen juopumuksesta.

Oikeus tuomitsi Aspin puukotuksesta 5 kuukauden kuritushuoneesen sekä maksamaan kipurahoja ja korvausta 350 m. Asp ja Haapakoski saivat humalasakkoa 12 m. sekä kulujen suoritusta. Oikeus määräsi Aspin hetikohta vangittavaksi. Haapakoski ilmoitti tyytymättömyytensä päätökseen. (Päivälehti 19.12.1890)

Sekä Edvard Asp että Kalle Haapakoski erotettiin yliopistosta keväällä 1893 kahden poissaolovuoden jälkeen (Suomen yliopiston luettelo kevät 1893). Kalle Haapakoski ryhtyi Päivälehden avustajaksi ja ilmeisesti oleskeli Helsingissä vuoden 1890 lopulle.

Tuntematon (31.12.1890 no 302), Sittenkin sopimaton (19.06.1891 no 139), Taivaan akkunat (21.06.1891 no 141), Vanhoja tuttavia (03.07.1891 no 150), Muuttuvia suhteita (21.07.1891 no 165 & 22.07.1891 no 166), Uutta (08.12.1891 no 285), Kenkälipponen (01.01.1892 no 1)

Ylivieskassa 4.11.1891 päivätty runo No, niinpä niin julkaistiin Louhessa 09.12.1891 ja oululaisessa sanomalehdessä ilmestyi myös tarina Yhteistä hyvää 23.12.1891. Vuoden 1892 alkaessa nimimerkki Kalle Koski alkoi ilmestyä tiheästi sanomalehdessä Keski-Suomi, joten oletettavasti Kalle Haapakoski oli muuttanut Jyväskylään. Elokuussa 1892 nimimerkki muutti Vaasassa julkaistuun Pohjalaiseen ja Kalle Haapakoski ryhtyi myös Etelä-Pohjanmaan nuorisoseurojen Pyrkijä-lehden kirjoittajaksi.

Vuonna 1893 ilmestyi Kalle Kosken nimellä kirja Parantumassa. Elokuussa Amerikan Uutiset uutisoi:

Ensi ilmestymästä numerosta alkaen on Amerikan Uutisten toimituksessa tapahtuma suuri muutos parempaan päin. Suomessa hyvin tunnettu nuori kirjailija Kalle Koski (K. Haapakoski), joka on jo työskennellyt vanhassa maassa parin sanomalehden toimituksessa, on hiljan saapunut Minneapolisiin. Oleinme onnistuneet saamaan hänet Amerikan Uutisten ja Kuvalehden toimittajaksi, ja tiedämme, että tämä on ilahuttava uutinen lehden kaikille ystäville.

Haapakosken Amerikan vuosista on selostusta vuonna 1917 julkaistuissa muistokirjoituksissa, joten se on oikea kuolinvuosi. 

Kusti Saari ja luokkataistelijoiden kasvatusolosuhteet

Nyt kun Kansalliskirjasto on digitoinut Pohjois-Amerikassa ilmestyneitä suomenkielisiä sanomalehtiä saamme lisätietoa siirtolaisten lisäksi heidän ajatuksistaan kotimaastaan. Tämä kävi ilmi, kun joku hakusanani osui Toverittaressa ilmestyneeseen Kusti Saaren jatkokertomukseen Minkälaiset olosuhteet kasvattavat luokkataistelijoita (13.03.1923 no 11, 20.03.1923 no 12, 27.03.1923 no 13, 03.04.1923 no 14, 10.04.1923 no 15, 17.04.1923 no 16, 24.04.1923 no 17, 01.05.1923 no 18, 08.05.1923 no 19, 15.05.1923 no 20, 22.05.1923 no 21, 29.05.1923 no 22, 05.06.1923 no 23, 12.06.1923 no 24, 19.06.1923 no 25, 26.06.1923 no 26)

Työkansa 28.3.1913

Kertomuksen päähenkilö on Kosti, jonka lapsuuden kuvaus muodostaa pääosan tarinasta. Vuoden 1905 suurlakon jälkeen hän on jo nuori aikuinen ja lähtee tukkityömaille. Ennen ensimmäisen maailmansodan alkua hän lähtee Atlantin toiselle puolelle ja päätyy läntiseen Kanadaan, British Columbiaan. 

Koska usein on helpointa kirjoittaa omista kokemuksista, vahvin johtolanka oikeaan Kusti Saareen on samalla nimellä B.C.:ssä allekirjoitettu ilmoitus, jossa kaivataan Alavuudelta kotoisin olevaa Albin Haurusta. Albinin harvinaisemman nimen ansiosta on selvää, että häntä oli aiemmin hakenut veljensä Matt Haurunen, joka asui vuonna 1918 Idahossa (Toveri 21.1.1918).

Veljesten äidin sisaruksilla on käytössä Kustin alkuperäinen sukunimi Saarijärvi. Kertomuksesta tuttuja etunimiä ovat Iisakki, jolla on vaimo Lovisa. Heille oli syntynyt Alavuudella 3.8.1889 Kustaa Kosntantin, joka kuoli Yhdysvalloissa. Kun jatkokertomus alkaa Iisakin elämällä A:n pitäjässä, oikea perhe on löytynyt ja kertomuksen yhteys todellisuuteen todennäköinen. 

Kustin kertomuksen varhaisimmassa lapsuudenmuistossa on mukana kaksi vuotta vanhempi Lovisan tytär Hanna. 

Mökissä ei ollut juuri mitään suuhun pantavaa, siksipä Lovisa valmistikin Hannaa ja Kostia kirkon-kylään kerjuulle, sillä lauantaina herrasväki oli anteliaampi. Kostille oli myöskin tällä ajalla syntynyt sisko ja veli, joka oli vielā aivan pieni, ainoastaan parin kuun ikäinen, joten äiti ei itse voinut päästä pyytelemään. Kosti meinasi aivan nääntyä sillä neljän kilometrin matkalla, joka oli heidän kotoaan kirkolle. Kirkon kylässä ihmiset ilvehtien kyselivät, etta kenenkäs tyttäriä ne nämä pojat ovat, johon lapset vastasivat rohkeasti, että he ovat sen puujalka-Iisakin tenavia. Silloin ihmiset tavallisesti alkoivat syytää parjaustulvaansa.

Kaikki p-leet ne menevätkin naimisiin, kuin sekin "keppijalka", joka ei voi elättää perhettään, vaan laittaa ne heti pienenä kerjuulle!

Lasten herkkään mieliin koskivat tällaiset syytökset kipeästi, niinkuin he olisivat tehneet suuren rikoksen syntyessään maailmaan. Hanna ohjasi veljiään menemään tri J:n asuntoon, sillä Hanna oli tottunut saamaan sielta aina jotakin, ja muutenkin olivat he sääliväisiä ihmisiä köyhien lapsia kohtaan. Koski tallusteli tohtorin asuntoon. Hänellä oli kovin rikkinäiset vaatteet päällään. Hanna ohjasi askeleensa kohti pappilaa. Kostin saavuttua tohtorin kyökkiin, tohtorinna silmäili Kostia sääliväisin katsein ja kyseli, mistä kaukaa noin pieni mies on, kun hän ei ole ennen häntä nähnyt? Kosti lasketti, kuin isämeitää koko sukukuntansa, jolloin tohtorinna hymyili pojan rohkeata esiintymistä. 

Hän haki itse tohtorinkin katsomaan pikkumiestä. Heti olikin tohtori kyökissä, reipas ja hyväntahtoinen mies. Tohtori silitteli Kostin päätä ja kysyi, mitä hän haluaisi saada? Kosti kertoi rohkeasti, että heillä ei ole kotona mitään syötävää ja huomenna on sunnuntai ja että isä oli pitkällä matkalla eikä tiedä koska sieltä tulee rahaa. Tohtori ja tohtorinna puhelivat keskenään, että jos antaisimme hänelle poikansa Ilmarin vaatteet, kun ne olivat jo hänelle vähän pienenlaiset. Kosti näki tohtorinnan kuivaavan kyyneleitään. Miksi he noin säälivät häntä? Eihän kukaan ollut ennen noin syvästi heitä säälinyt. Tohtorinna käski Kostin tulla toiseen huonteseen koettamaan, jos Ilmarin vaatteet sopisi hänen päälleen. Kosti oli niin mielissään, pukiessaan melkein uuden puvun ylleen, joka sopi hänelle kuin tehty.