Jalkaväkimuseota minulle suositteli Olli Kleemola arvatenkin siksi, että puhdetyökokoelmastaan on osa siellä näyttelynä esillä. Arvasin museon sisällön oikein, mutta vedin silti herneen nenään sen nimestä. Jos kerrotaan Suomen jalkaväestä niin eikö museota voisi nimetä Suomen jalkaväkimuseoksi? Museossa oli ihme haituja itsenäistymistä edeltävästä ajasta - mallinukke Oppisalissa ja näyttelyjen joukossa pieni alue, jossa huitaistiin autonomian ajan armeijaa, Porrassalmen taistelua ja Suomen sotaa. Sotatietouteni vähäisyyden tunnustan, mutta eikös jalkaväkeä ollut aika kauan ennen 1800-lukua?
Päämajamuseossa puolestaan ärsytti Mannerheimin työhuone, jota sai katsella lasiaidan takaa kuin jotain s*tanan pyhäinjäännöstä.
Ja oliko se pyhäinjäännös? Se ei selvinnyt nähdäkseni miestään ympäriltäni, joten haastattelin poislähtiessäni lippukassan mimmit. He eivät olleet tietämättömiä vaan kertoivat, että sodan jälkeen opettajien käytössä ollut huone oli 1970-luvulla rekonstruoitu nykyasuunsa. Kyseisen päätöksen historiasta voisi syntyä mielenkiintoisempaa tarinaa kuin itse museosta.
Mutta yllätyksekseni pidin museon 1918-näyttelystä. Täällä oli päästy tekemään valtakunnallista katsausta ja valittu "reilu" kaksijakoisuus. Toinen puoli huoneesta kertoi punaisista ja toinen valkoisista. Ne yhteivät pieneen reflektiotilaan, jonka seinälle oli kiinnitetty aika paljon kävijäkommentteja. (Mäntyharjulla vastaavassa tilassa oli vain kaksi muistoa.)
Päämajamuseosta on vain pari askelta Viestikeskus Lokkiin, jota varten sodan alkaessa louhittiin kallioon luolat. Ne olivat sodan jälkeen m.m. asuntoina, mutta 1980-luvulla vähäiset jäljellä olleet rakenteet purettiin ja rakennettiin kopio sodan aikaisesta viestikeskuksesta. Tiloissa oli mallinukkeja monissa toimissa ja huolellisella tutustumisella olisi varmasti oppinut paljon. Minä olin ilahtunut, kun kerrankin lotat olivat luontevasti lähes pääosassa.
