Anianpellon markkinoiden nautinta-aineet

Kansakoulun
lehti 1-2/1914

Kaarlo Gustaf Tamminen (s. 26.1.1854 Tammela) sai Jyväskylän seminaarista 9.6.1877 valmistuttuaan paikan Asikkalan ensimmäisen kansakoulun opettajana. Vuonna 1914 Lahti-lehdessä julkaistu kirjoitussarjansa Muistelmia Asikkalasta perustui siis usean vuosikymmen mittaiseen havainnointiin.(*) Näyte:

Rautintoaineista mainttakoon ensinnäkin kahvi ja makuvari, joita ei tarjoeltu ainoastaan sisällä huoneissa, vaan ulkonakin aitovarsilla ja kujain kulmauksissa. 

Hyvin suosittu oli myös kotitekoinen olut, jota oli saatavana joka talossa ja joka mökissäkin. Tapahtuipa toisinaan, että vesi kylän kaivoista loppui kokonaan niinä aikoina, jolloin oluen valmistus markkinoiksi oli parhaimmillaan. 

Ajan tavan mukaan varattiin tietysti aina paloviinaa puheena vaan tilaisuuteen. Anianpellon talollisilla oli kullakin erityinen niin sanottu raittitupa, jota markkina-aikoina käytettiin etupäässä oluen ja viinan anniskeluun sekä myöskin tanssihuoneena. 

Unhottaa ei myöskään sovi uutta punaista, jota muuan kauppias omassa kotitehtaassaan valmisti suuret määrät. Aineksina käytettiin paloviinaa, saframia ja aniliiniväriä, ja hyvin kuuluu tavara käyneen kaupaksi, vaikka asianomainen ei liene keksinnölleen hankkinut patenttia. Korkeimman asteen juotava oli tietysti konjakki, jota markkinoille saapuneet herrat totisina miehinä totina nauttivat lähimmässä majatalossa.

Lisätietoa makuvarista: Maistuisiko spiittinä? 

(*)

I. Aikeita perustaa kaupunki Anianpeltoon. Lahti 14.6.1914 

II. Laivaliike ennen kanavan valmistumista. Lahti 14.6.1914 

III. Anianpellon lautaliike. Lahti 27.6.1914 

IV. Anianpellon markkinat. Lahti 27.6.1914 

V. Vanha Vääksyn maantie. Lahti 5.7.1914

VI Vanha Vääksyn joki. Lahti 5.7.1914

VII Luonnon kauneus vanhan Vääksyn jokivarrella. Lahti 14.7.1914

Ensimmäinen juhla Vesijärven kanavalla. Lahti 23.8.1914

Kahden Heponiemen selitys

Vuosikymmen sitten muodostin hypoteesin, että esi-isäni Erik Simonssonin (s. 1799) voisi kuulua torppari Simon Henrikssonin perheeseen. Varsinaista vahvistusta en kuitenkaan löytänyt. Osa problematiikkaa ovat varhaiset torpat, joiden nimet eivät ole vakiintuneita. Kuten Kotuksen paikannimitiedoista näkyy Simonin torppaa Asikkalassa kutsuttiin sekä Heponiemeksi että Ryytniemeksi ja Ryytlahdeksi.

Rippikirjassa 1790-1797 (s. 88) on Urajärven torppien sivulla näkyvissä kaikki kolme nimeä. Varhaisin torpparipari oli pian lähtenyt Heinolaan. Tilalle oli tullut Henric Påhlsson (s. 1744), jolla oli vaimo Walborg/Helena Jöransdotter (s. 1745 k. 1796) sekä Heponiemessä syntyneet ja Heinolassa kastetut lapset Simon (s. 13.10.1772), Catharina (s. 1.8.1775 k. 10.9.1775), Matts (s. 2.2.1777), Andreas (s. 12.10.1780, k. 2.11.1781), Adam (s. 2.10.1782) ja Maria (s. 17.2.1787) (LK 1780-1803, 163).

Simon oli vihitty 26.12.1793 Joenniemen Myllärin Lena Johansdotterin (s. 1767) kanssa. Matts löysi vaimokseen torpparintyttären Lisa Michelsdotter Urajärven Taipaleesta ja häänsä vietettiin 28.7.1798. Molemmat parit näyttävät lastensa kasteiden perusteella asuneen koko ajan Heponiemessä. Simonilla on Simon (s. 8.12.1794), Adam (s. 18.4.1799), Joseph (s. 20.5.1800), Adam (s. 3.1.1802), Lena (s. 25.7.1803), Eva (s. 11.7.1805), Maria (s. 10.12.1806) ja Mattsilla Eva (s. 1801) ja Matts (s. 1805). Jos Eric kuuluisi Simonin lapsisarjaan, hänet olisi pitänyt mainita lastenkirjassa 1804-1815 (s. 410), jonka jätin vuosikymmen sitten tarkastamatta.

Henrik kuoli 19.1.1809. Hänet haudattiin Heinolaan, mahdollisesti siksi, että sinne oli talvijäillä helpompi päästä. Kaksi vuotta myöhemmin Heponiemessä kuoli Simonin 8-vuotias tytär Lena 3.11.1811. Simon itse kuoli 42-vuotiaana kuumetautiin 24.5.1814.

Saatuani tämän koosteen valmiiksi ja haudattuani haaveeni uusista esivanhemmista tein vielä tarkistusgooglauksen. Ja osuin Geni-profiileihin (esim. Lena Yrjöntytär), joista paljastui uusi näkymä nimistöhistoriaan.

Tarkistin hutkiessani, että Heinolan Heponiemi oli eri asia kuin Asikkalan Heponiemi ja siitä melko kaukana. Silti ajattelin, että Asikkalan torpparin lapset oli kastettu Heinolassa. Geni-profiileja tehneiden tulkinta oli kuitenkin toinen enkä väitä vastaan. Kun Heinolassa vihittiin 28.12.1764 Heponiemeltä Hendrich Påhlss: ja Lena Jörensdr on luontevinta olettaa, että molemmat olivat Heinolan Heponiemeltä. Näin ollen myös lapsensa syntyivät siellä ja Marian synnyttyä on muutettu Asikkalaan, jossa vain Matts, Adam ja Maria merkittiin rippikirjaan. Muutto on tapahtunut ennen vuotta 1796, jolloin Matts pääsi ripille. Muuton johdosta Ryytniemi (Ryytyniemi, Ryydynniemi, myös Löytämä) sai uuden nimen.

Esivanhempien etsintää 2024, käytännön esimerkki

Vuosikymmen sitten olen yrittänyt juurieni etsintää Asikkalassa ja kirjoittanut nurinkurisen tekstin, johon oli parin vuoden viiveellä tullut kommentti sukutauluineen. Aika testata auttaisivatko taitojen ja digitaalisten mahdollisuuksien lisääntyminen eteenpäin Ilmavallan torpparipariskunnan Eric Simonsson (s. 1799) ja Maria Helena Johansdotter (s. 1803) esivanhempien etsinnässä. 

Edellisellä kierroksella kertynyt tieto koski Maria Helenan äidin Eva Mattsdotterin (s. 5.12.1769 Heinola) juuria. Kun tämä meni naimisiin 4.10.1801 sulhasensa Johan Jakobsson (myöh. Flyckt) oli 4.10.1801 renki maaherran residenssissä. 

Nyt (ks. alla) selvisi, että vuoteen 1789 mennessä ja ehkä vasta kyseisenä vuonna Heinolan Paason kylän Jaakkolaan tuli iäkäs ja armeijasta eronnut Jacob Nilsson Flyktig sekä kolme poikaansa Johan (s. 1776), Augustus (s. 1780) ja Jacob (s. 1780). Perheen isä kuoli 22.12.1789 Heinolan kirkonkirjojen mukaan 60-vuotiaana, mutta voi olla että hän oli hieman nuorempi. 

Isänsä menettäneet pojat päätyivät eri Heinolan taloihin rengeiksi. Johan palveli aluksi Paason Jaakkolan kahta isäntää, mutta vuodesta 1796 alkaen hän oli renkinä Heinolan kaupungissa maaherran residenssissä osana rahastomestarin palveluskuntaa.

Lokakuussa 1801 solmitun avioliiton jälkeen Johan muutti Evan kanssa Marjoniemeen, jossa syntyivät Maria Lena s. 8.1.1803, Elisabet s. 4.3.1806 ja Michel s. 25.8.1812. Elisabetin kasteen aikaan Johan oli lähtenyt isänsä tielle ja oli värvätty sotilas. Lastenkirjasta (1798-1821, 240) käy ilmi, että Johan oli sotilas Adlercreutzin värvätyssä rykmentissä. Arkistojen portti tietää kertoa, että "Adlercreutzin rykmentti oli vuoteen 1804 saakka nimeltään Uusi jääkärirykmentti tai Suomalainen värvätty jalkaväkirykmentti. Se oli 1800-luvun alussa suurin Suomeen sijoitetuista värvätyistä joukko-osastoista; siihen kuului 13 komppaniaa ja noin 2000 miestä." Rykmentti hajoitettiin Suomen sodan jälkeen.

ArkivDigitalin Generalmönsterrullor-haulla löytyivät rykmentin katselmukset, joissa Johan ja (ainakin) kaksi kaimaansa olivat mukana. Iän perusteella Johan ei liittynyt Asikkalan komppaniaan vaan Porvoon komppaniaan, jota katselmoidessa Ilolassa 29.6.1805 hänet kirjattiin 28-vuotiaaksi Porvoon komppanian sotilaaksi 64 (Generalmönsterrullor - Männingsregementen, grenadjärförband, frikårer och andra 1513 (1805) Bild 1690 / sid 133 (AID: v480506.b1690.s133, NAD: SE/KrA/0023)). Mutta vuotta myöhemmin sama mies kuvataan naimattomaksi, mikä ei stemmaa (Generalmönsterrullor - Männingsregementen, grenadjärförband, frikårer och andra 1514 (1806) Bild 1920 / sid 164 (AID: v480507.b1920.s164, NAD: SE/KrA/0023)). Onko otettava huomioon mahdollisuus nimen vaihdosta rekrytoinnin yhteydessä?!

Vaihtoehto. Parolassa 12.11.1804 pidetyssä katselmuksessa 32-vuotias Johan oli ollut 9 kuukautta Asikkalan komppanian sotilas 141. Syntymäpaikakseen on merkitty hieman yllättävästi Porin lääni. Sama paikka on yllä ja alla, mikä vähentää luotettavuutta. (Generalmönsterrullor - Männingsregementen, grenadjärförband, frikårer och andra 1512 (1804) Bild 2830 / sid 279 (AID: v480505.b2830.s279, NAD: SE/KrA/0023)). Sama mies oli katselmuksessa Hattulan Nihattulassa 18.6.1805 (Generalmönsterrullor - Männingsregementen, grenadjärförband, frikårer och andra 1513 (1805) Bild 1960 / sid 153 (AID: v480506.b1960.s153, NAD: SE/KrA/0023))

Mainitusta lastenkirjasta näkyy myös se, että perheeseen kuului ennen avioliittoa syntynyt Evan poika Johannes (s. 14.2.1799), jonka epäilen olleen myöhemmin Heinolan Jyrängön lampuoti Johan Candelin/Kandelin. Maria Lena päätyi piiaksi Asikkalan Salon kylän Tornioon, mistä käsin hän meni naimisiin 26.12.1823 (RK Asikkala 1815-25, 105). Tilalleen tuli pikkusiskonsa Elisabet, joka muutti Heinolasta virallisesti Asikkalaan helmikuussa 25.2.1824. Äitinsä Eva kuoli 55-vuotiaana 22.4.1824. Johan muutti seuraavana vuonna virallisesti Asikkalan puolelle (RK Heinola 1826-1931, 239).

Johan kuoli 50-vuotiaana 9.2.1826 ja asui hautauskirjauksen mukaan edelleen Marjoniemessä.

***

Johanin taustan etsimisessä käytin Heinolan kaupunkiseurakunnan rippikirjan läpikäynnin sijaan FamilySearchin hakua. Se toi esiin rippikirjan maaherran residenssin sivun (RK 1801-1812, 21), jossa lääninrahastonhoitajan palkollisista ylimpänä on renki Johan Jacobsson (s. 1776), joka kävi ehtoollisella vielä 14.5.1801 ja siirtyi sivulle 181. Kyseisen sivu maaseurakunnan puolella on Marjoniemeä ja vaimonaan Eva eli kyseessä oli oikea renki.

Aivan vanhanaikaisesti sitten pakitin aiempaan kaupunkiseurakunnan rippikirjaan, jossa Johan oli ollut rahastomestarin renkinä vuodet 1796-1800 (s. 15). Vähän tätä ennen (s. 13) hän oli tullut sivulta 73. Tällä tarkoitettiin maaseurakunnan siirtyväisväestön kirjaa 1790-94, jossa Johan on renki Paason Jaakkolassa ja tullut sivulta 75, johon on kirjattu saman talon toinen osa, jossa Johan oli päässyt ripille 1792. Tätä ennen hän oli tullut sivulta 128. 

Kyseessä on lastenkirja 1779-1797, jonka yliviivauksin alta erottuu, että Johanin isä oli palveluksesta eronnut sotilas Jacob Flykt ja hänellä oli pikkuveljet Augustus (s. 1780) ja Jacob. Hiskiin hypäten veljesten isä löytyy haudattujen listasta. Afsk.sold. Jacob Nilss. Flyktig kuoli 60-vuotiaana 22.12.1789 Paason Jaakkolassa. En kuitenkaan löydä häntä Jaakkolassa tätä edeltävästä Heinolan rippikirjasta enkä maaliskuussa 1789 allekirjoitetusta henkikirjoituksesta (KA 8964:684-685).

"Kaikki seurakunnat" haku kasteiden puolella ei tärppää Johanin ja Augustin osalta. Puuttuvat syntymäpäivät kielivät siitä, että he ovat syntyneet jossain muualla kuin Heinolassa. Mutta missä?

"Kaikki seurakunnat" haku Hiskissä osuu lupaaviin häihin 19.11.1786 Joroisissa. Sekä sulhanen Jäg. Jacob Flycht el. Kaupin että morsian Pig Anna Tenhutar ovat Kerisalosta, jossa heille syntyy 26.9.1787 poika Jacob. Samalla vaihtoehtoisella nimellä varustettu Jacob Flyckt on kuitenkin elossa FamilySerchin haulla löytyneessä Mikkelin rippikirjassa 1794-1804 eikä syntymävuosi 1752 sovi Heinolassa tavattuun. Sama mies nuorennusleikkauksella tai kaimansa löytyy ArkivDigitalin Generalmönsterrullor-haulla. Joroisissa syntynyt Jacob Flyckt oli 37-vuotias katselmuksessa 25.6.1799 (Generalmönsterrullor - Savolax fotjägarregemente 1037 (1797-1801) Bild 3580 / sid 120 (AID: v997871.b3580.s120, NAD: SE/KrA/0023))

Generalmönsterrullor-haku sukunimellä Flycktig tuotti osumia vain Suomesta. Näistä viidestä yksi koski liian nuorta miestä ja neljä muuta samaa vuoden 1737 paikkeilla syntynyttä miestä. Kuolinikä 60 vuotta Heinolassa on todennäköisesti arvio, mutta olisiko se heittänyt kymmenellä vuodella? Viimeinen katselmus on vuodelta 1782, jolloin iäksi on merkitty 45, mutta huomautuksessa riveistä poistumisesta puhutaan yli 50-vuotiaasta.

Vuoden 1783 paikkeilla tämä Jacob Flyckt (s. 1736) vaimonsa Elisabet Magnusdotterin (s. 1748) kanssa muutti Elimäen Rahikkalan Munnusta (N:o 21) "Koiskalaan", jota en löydä (RK 1783-90).  Vaimon erikoisemman patronyymin avulla pariskunta löytyi torppareina Elimäen rippikirjasta Rahikkalassa N:o 11 (Suonpää/Mattila) vuosina 1784-1788. Täältä oli lähdetty Orimattilaan.... Jotta elämä ei olisi liian helppoa, Elimäestä puuttuu kriittisten vuosien kastetut, enkä löydä Flycktiä lastenkirjasta.

"Löytynyt kuolleena reestä"

Asikkalan Vähimaan Sipilän isännälle 18.2.1692 syntynyt poika kastettiin pari päivää myöhemmin nimellä Sigfrid. Talon nimen huomioden häntä on varmaankin kutsuttu Sipiksi.

Geniin kerättyjen tietojen perusteella Sipi meni naimisiin isonvihan aikaan Hebla Tuomaantyttären kanssa. Heille syntyi kolme tytärtä ja kaksi poikaa. Heistä ainakin kaksi oli perustanut perheen ennen vuosisadan puoliväliä ja Sipi oli tuolloin isoisä.

Helmikuun 13. päivä 1763 Sipi lähti Asikkalan kirkolle ja jatkoi Pulkkilan kylään. Sieltä hän lähti seuraavana iltapäivänä kotimatkalle ja pääsi päivänvalolla Pätiälän rusthollin ohi. Sitten hän oli jostain syystä ajanut tieltä metsään. Ei kuitenkaan pitkälle, vaan rekensä ja hevosensa näkyivät tielle. Lumessa näkyneiden jälkien perusteella Sipi oli ollut jalkeilla, mutta hänet löydettiin makuuasennossa kädet puuskassa ja vanttuut pään alla ilman ilmeisiä vammoja. Kuolleena.

Viimeiset ihmiset, jotka olivat nähneet Sipin elossa todistivat, ettei hän ollut humalassa. Sipiä ei edes tunnettu juomarina.

Erikoisinta paikallisten mielestä oli, että hevonen oli jäänyt seisomaan reen luo kahdeksi päiväksi, vaikka se ei ollut valjaissa eikä muutenkaan estynyt liikkumaan.

Haudattujen listaan 71-vuotiaan Sipin kuolinsyyksi merkittiin "Död i slädan". Ylläolevat yksityiskohdat ovat Anianpellosta 19.2.1763 Inrikes Tidningariin (julkaisu 7.4.1763) lähetetystä kertomuksesta, jossa Sipi esiteltiin yli 80-vuotiaaksi varakkaaksi talonpojaksi, joka oli ikäisekseen reipas ja terve.

Rosnäsin rouva

Asikkalan Rosnäs on täällä vilahtanut eteen tulleen vanhan lehtileikkeen myötä. Joitakin vuosikymmeniä sitä myöhemmin tilaa emännöi 17.12.1795 syntynyt Ester Sofia Ström (o.s. Kiljander), joka oli jäänyt leskeksi syksyllä 1839. Koti ja yhteiskunta 2/1899:ssa julkaistun L. T.:n muistelman mukaan hän 1800-luvun puolivälissä oli

jo monta vuotta sairastanut hengenahdistusta, jonka vuoksi hänet tavallisesti nähtiin täysin puettuna lepäävän sängyssään. Kuitenkaan ei hän aikaansa kuluttanut toimettomana, vaan ahkerasti kutoen mitä hienointa sukkaa tahi sanomalehteä lukien tahi tutkien jotakin lääkärinkirjaa. Koolleen oli hän vähäinen ja kasvojen piirteet olivat tavattoman terävät, vaikka, vanhuksen korkeaan ikään katsoen, verraten nuorekkaat. Vähäisen hän tavallisesti puheli, mutta lausui sanottavansa usein sangen terävästi. Sillä häntä ei huvittanut jokapäiväisten asiain laverteleminen; sen sijaan saattoi hän virkistyä miellyttävästä ja älykkäästä keskustelusta jonkun sivistyneen miehen seurassa, niin että jaksoi päiväkauden istua ja vilkkaasti keskustella sohvan kulmaan pantujen tyynyjen varassa. 

Talo olikin aina täynnä vierasta väkeä. Tänne tulvaili näet sairaita idästä ja lännestä, sillä rouvan suuri lääkärintaito oli laajalti tunnettu ja varsinaisen lääkärin saanti lienee siihen aikaan ollut vaikeata. Varsinkin silmätautisia paranteli rouva suurella menestyksellä. Yksi hänen tyttäristään oli hänellä aina apuna näissä toimissa. Tapahtui myöskin niin, että rouva, heikkoudestaan huolimatta, salli kulettaa itsensä pitkienkin matkojen päässä olevain sairaiden luokse, jolloin sama tytär aina oli hänen mukanaan. Tällaisilla matkoilla oli vanhus hyvin varovasti kannettava ajoneuvoihin ja yhtä varovasti kuletettava perille.

[...]Tähän kotiin lähettivät monet vanhemmat myöskin tyttäriään kasvatettaviksi ja opetettaviksi. [...] Usein ryhtyi vanhus itsekin opetustyöhön, mutta enemmiten oli se hänen tyttärilleen uskottu. Vähäiset olivat vaatimukset tässä maksuttomassa koulussa, jossa pääasiana pidettiin uskonnon ensialkeiden teroittamista. Lisäksi tuli neuvoja seuraelämän vaatimuksista ja taloudellisia ohjeita, mutta senaikuisissa käsitöissä saivat tytöt olla sangen uutteria. Tietysti ei opetus ollut yhtä säännöllistä kuin varsinaisen koulun, vaan tapahtui siirto toisesta aineesta toiseen kullakin hetkellä vallitsevan mielialan vaatimuksesta. Mutta opetus tämäkin oli paremman puutteessa erinomaisen hyödyllistä. 

Paitse "herraskasvatteja" hoidettiin talossa myöskin useita turvattomia lapsia. Muistan vielä varsin hyvin erään talvi-illan, jolloin yksi talon tyttäristä läksi noutamaan muuanta pientä tyttöä, jonka kurjasta tilasta hän oli kuullut puhuttavan. Tytön toikin hän tullessaan kotia, ja kylläpä se raukka olikin avun tarpeessa! Kuin lapsi viimein viikkojen kuluttua oli saatu puhtaaksi, pantiin hänet herrastyttöjen "kamaripiiaksi".

Kertoja tuskin on erehtynyt talosta, vaikka rippikirjan 1851-62 mukaan Ström asui Anianpellon kartanolla ja kuoli Loviisassa, jonne tyttärensä oli avioliiton myötä muuttanut. L. T. kuvaa Rosnäsiä näin yksityiskohtaisesti

Suuren järven rannalla on muudan vanha herastalo. Sen entinen päärakennus, huolimatta korkeasta ijästään, seisoo vieläkin asuttavassa kunnossa, puutarhan ympäröimänä. Huoneet ovat pienet ja matalat, kuten vanhoissa rakennuksissa on tavallista, keittiö lienee niistä ollut suurin. Kaksi suurta yliskammaria ynnä monikomeroinen ullakko muodostavat rakennuksen yläkerran. Kaikkea tätä peittää taitettu, nykyään päreistä ladottu katto. Rakennuksen edustaa koristelee lasiveranna, muistuttaen muodikasta koristetta vanhassa hatturämässä. Kutka kaikki kartanoa ovat aikain kuluessa omistaneet, sitä tämän kirjoittajan olisi vaikea sanoa. Nimenä on sillä Rosnäs, joka kaiketikin johtuu eräästä villiruusuja kasvavasta niemekkeestä, joka ulkonee talon rannasta.

Ruusun kuva kirjasta "Little folks in Busy-land" (1916)

Yksi Urajärven kartanon torpparin poika

Gradujen haravointi oli jäänyt vuodeksi ja urakka oli kasvanut mielessäni sellaiseksi, että mietin kannattaako sitä tehdä ollenkaan. Eipä ole kukaan kysellyt linkkilistojen perään ainakaan. Mutta itseni ja uteliaisuutenihan takia minä sitä teen eikä touhuun loppujen lopuksi mennyt kuin yksi iltapäivä.

Saaliina oli tällä kertaa harvinaisesti kaksi työtä hyvin läheltä juuriani Urajärven torpassa:

• Mero, Henna: Lilly von Heideman (1849–1917) – Autonomian ajan aatelisnaisen elämänpiiri, maailmankuva ja identiteetit 
• Liljeroos, Christian: Urajärven kartanon elämää vuosina 1830–1917 kyläläisten kuulemana ja kertomana

Urajärven kartano Eero Järnefeltin vuonna 1882 piirtämänä. Kansallisgalleria.

Liljeroosin työtä innostuin selailemaan ja siinä esiintyvä nimi Mauritz Leponiemi kutitteli muistia. Aivan lopusta selvisikin, että tämä "Johan Maurits Ilmavalta syntyi Urajärven kartanon torppaan vuonna 1864" eli on suhteellisen läheistä sukua. Kaivoin vaarini muistelmista kirjoittamani Ilmavallaksi ja Ilmavaltana kirjan esille, vaikka olisin voinut myös lukea kesältä 2014 blogitekstini, jossa kirjoitin vaarini mummon veljestä:

Johan Maurits (s. 7.5.1864) muutti Ilmavallasta Kurkijoelle vuonna 1891 ja meni samana vuonna naimisiin Iida Maria Lindin kanssa (s. 6.5.1868 Asikkalassa). Tytär Minda syntyi 5.5.1892. He muuttivat Kurkijoelta Ilmavaltaan vuonna 1892 ja sieltä muualle Asikkalaan vuonna 1896. Vaarini muistelman mukaan Mauritz "aikuisena muutti Urajärvelle ja sen aikaisen käytännön mukaan otti sukunimen mikä miellytti se ei ollut mitään johdonmukaista nimen valintaa ja hän otti nimekseen Leponiemi. Hän oli hyvä rakentaja ja hän m.m. Ilmavaltaan rakensi vielä välirauhan aikana ennen kuolemaansa isohkon aittarakennuksen." (RK 1890-99 s. 1147, Kurkijoen tiedot Katihassa)

Tätä Liljeroos ei ollut käyttänyt lähteenä, joten pienellä epävarmuudella hän on kirjoittanut "Ainakin Bedan muistamana hänen isoisänsä oli taitava käsistään." Samassa lähdeviitteessä hän mainitsee Kurkijoen Mauritsin vaimon synnyinpaikkana. Jompikumpi meistä on väärässä. Asikkalan rippikirjan olen lukenut arkistossa, johon ei viikonloppuna ole pääsyä. Katihan avulla pari löytyy näppärästi Kurkijoen rippikirjan 1883-1892 sivulta 99 (tulloin Maurits käytti sukunimeä Ekman). Molemmilla syntymäpaikkana Asikkala - huh! Kaiken epävarmuuden hälventämiseksi hain vielä kasteensakin SSHY:n tarjoamasta digitoinnista. Toistaakseni varmaan ennenkin sanomani, lukiessaan historiantutkimuksesta tutkijan kysymyksen asettelulle epäolennaista tietoa siihen kannattaa suhtautua varauksella

Leponiemeä olivat muistelleet tyttärensä Minda ja tämän tytär Beda. Sääli, etten näitä löytänyt kirjaa tehdessäni. Mutta lienee ymmärrettävää kun edellinen on Liljeroosin lähdeluettelossa "Leponiemi, Minda. Kopio kanadansuomalaisen lehden sivusta. Urajärven kartanon oppaiden lisämateriaali." ja myös Bedan muistelmat ovat samasta "arkistosta". (Jota oli päässyt käyttämään myös Mero.)

"Mauritsin lapsenlapsi, Beda, ei tiennyt milloin Maurits aloitti kartanolla työskentelyn, mutta hän muisteli töiden alkaneen viimeistään vuonna 1909. 1900-luvun alussa ja 1910-luvulla kartanolla tehtiin huomattavia muutos- ja modernisointitöitä, joiden vuoksi kartanolla oli tarvetta taitavalle kirvesmiehelle." Tuolloin tai myöhemmin Liljeroosin mukaan "Leponiemi ei ollut mikään tavallinen työntekijä kartanolla: hän asui Kirilän talon vuokramaalla itsellisenä." Liljeroos viittaa erityisesti molempien muistelmaan siitä, miten Lilly antoi jäihin pudonneelle Mauritsille veljensä Hugon vaatteet, joilla hän sai lähteä kotiin.

Yhtä onnekkaasti ei (ollut?) käynyt pojalleen. Sanomalehdistä löytyi myös perheen 7-vuotiaan pojan kuolinilmoitus, jossa yhden sisarensa todettiin olevan Amerikassa (Työmies 17.8.1917). Kuten lehden nimestä arvaa, Maurits on identifioitunut työväkeen ja vaimonsa kanssa lähetti sosialistisen maailmankatsomuksen omaavana Raivaajassa 22.12.1909 ja 23.12.1912 joulutervehdyksen kaikille sorretuille ja vähäväkisille.

P. S. "Amerikkaan" lähtenyt Minda löytyy internetin ihmeellisellä voimalla sievästi tunnistettuna Matti Kurikan "Sammon takojat" -yhteisön yhteyteen syntyneen suomalaisyhteiskunnan ryhmäkuvasta (pdf), joka oli otettu noin vuonna 1914 Albionissa (osa Maple Ridgea), Kanadassa. Ja hän on myös saman tiedoston tanssikuvassa myöhemmän aviomiehensä Vilho Kataisen kanssa. Eikä tässä kaikki. The Heritage resources of Maple Ridge 2018 (pdf) esittelee sivulla 154 "Katainen residence"n ja kertoo, että

Minda came to Maple Ridge from Finland in 1912. She had travelled by boat to Quebec, and then by train all the way to Webster’s Corners. Minda had been working as a seamstress since she was 13 years old in Finland, and was a valuable addition to the community. Minda and Vilho were married in Port Moody on January 8, 1916, and their wedding celebration ten days later was the first to be held in the new Sampo Hall.

Avioliiton rekisteröinti vahvistaa, että kyse on Asikkalasta lähteneestä Mindasta. Lisähaku osui Mindan ja Vilhon tyttären Terttu Viola Katainen (1918-2006) muistokirjoitukseen, jonka nimillä hakien löytyi perheen valokuva 1950-luvulta paikallismuseon tililtä Flickristä. Museon omilla sivuilla on varhaisempi perhekuva, ja lasten niminä Bill, Tenho, Viola, Helmi ja Violet. Kanadalainen museo tietää, että

In her later years, Violet became the family historian and with contributions from Viola and Helmi, also collected and wrote a history of the Finnish community at Webster’s Corners for the 1972 publication by the Maple Ridge University Women’s Club, “Maple Ridge: A History of Settlement”.

Heritage resources on merkinnyt lainauksensa lähteeksi "Violet (Katainen) Bokstrom, Memories of the Katainen Home and Family, 2003." Liekö tämä laajakin laitos?

Vilhon ja Mindan hautakivenkin kuva on verkossa.

Mutta, mutta. Mindan lapsiinhan piti kuulua myös Beda? Takaisin Liljeroosiin, joka kertoo Mindan olleen kartanolla töissä vuoteen 1912 ja jättäneensä Kanadaan lähtiessään Asikkalaan 2-vuotiaan tyttären Beda Helena. Mahdollisesti hän aikuisena kohtasi äitinsä, sillä New Yorkiin saapujista löytyy Vilho ja Minda 26.9.1952 Göteborgista tulleella laivalla. Käynti Suomessa tuntuu todennäköisemältä kuin turistimatkailu Ruotsissa.

Huutokauppoja Tukholmassa

Sanomalehtien ihanuuteen lähteenä kuuluu se, että ne kertovat siitä, miten asioita oikeasti tehtiin. Mutta voivat samalla herättää lisää kysymyksiä. Kun "Bancohusetissa" Tukholmassa huutokaupattiin suomalaisia tiloja, kuka niitä oli ostamassa? Lähtikö joku Suomesta tätä varten pääkaupunkiin? Oliko siellä asiamiehiä, jotka ottivat toimeksiantoja kirjeitse? Asiamiehiä, jotka ostivat tilat ja myivät ne eteenpäin?

Kysymyksiä herättivät sanomalehdessä Posttidningar ainakin 19.8.1771 ja 24.10.1771 julkaistu ilmoitus 30.10. pidettävästä huutokaupasta. Myytävänä olivat pankille panttina jääneet tilat Uudeltakirkolta (Kalanti). Männäisten masuuni, sahamylly, lukuisia tiloja. Kyseessä taitaa olla yksittäisen säätyläisen talousongelma. Wikipedia-sivua vilaisten mahdollisesti ruukin perustajan Anders Backmanssonin (aat. Nordencrantz).

Tammelan Jokioinen on vastaavissa ilmoituksissa  sanomalehdessä Posttidningar 14.3.1771 ja 25.3.1771 sekä uudelleen 28.1.1773 ja 15.3.1773. Leike viimeksi mainitusta.

Kolmantena esimerkkinä säterirustholli Asikkalasta. Ilmoitus sanomalehdessä Posttidningar 24.9.1789.

Kyseessä ovat siis olleet säätyläisten omaisuuden pakkohuutokaupat. Näistä ovat olleet kiinnostuneita varmaan muutkin kuin mahdolliset ostajat. "Kukas sen Jyrängön omistaakaan? Ai, ai, hänenhän tulevaisuus näytti pari vuotta sitten niin lupaavalta. Meni naimisiin sen tädin kummiltytön kanssa, minkäs niminen hän nyt taas olikaan..."

Amanda Lindholmin omaelämäkerta

Alempi kansanopetus eli Aikakauslehti al. kansa-, pikku-, kiertokoulun nais- ja miesopettajille sekä lasten vanhemmille ja muille kasvattajille julkaisi numeronsa 2/1906 etusivun juttuna esittelyn kiertokoulunopettajatar Amanda Lindholmista, joka oli "huomatuimpia henkilöitä maamme kiertokoulunopettajistossa". Tänä päivänä hänestä ei löydy verkkohaulla mitään, joten kopioin tähän lehden julkaiseman Lindholmin oman tekstin:

»Olen syntynyt Nastolan seurakunnassa 4.5.1864.

Elämä on ollut minulle, niinkuin monelle muullekin ihmislapselle maailmassa taistelua olemassaolon puolesta. Sillä kotini oli hyvin köyhä ja vanhempani varattomia. Mutta kuitenkin tuossa köyhässä kodissa olen saanut Vakaan tosi-kristillisen kasvatuksen, joka on elämäni kallein aarre. Isä ja äiti jo varhaimmasta lapsuudestani asti teroittivat mieleeni sitä asiaa, että Jumalan pelko on kaiken viisauden alku, ja että velvollisuuksien täyttäminen, sekä itsensä kieltäminen, on kaiken onnellisuuden alku ja lähde, joskin se vaatii monesti suuriakin uhrauksia ihmisen puolelta.

Ensimäisen alkuopetukseni olen saanut kiertokoulussa.

Kansakoulusta pääsin keväällä 1879. Viimeisellä luokalla ollessani sain apurahaa Furujelmin rahastosta, joka silloin ensi kertaa jaettiin kansakoulun varattomille oppilaille.

Mutta sitte seuraavana vuotena sain vielä täydentää tietojani sekä erityisesti valmistua kiertokoulunopettajatointa varten. Sillä yllämainittuun toimeen oli minulla sanomaton halu. Päästä kiertokoulunopettajattareksi, se oli ainoa ajatukseni. Ja siinä sitten onnistuinkin niin, että jo syksyllä 1880 pääsin kiertokoulunopettajattareksi Nastolan seurakuntaan. Opetusaika oli silloin siellä vaan noin 28 viikkoa vuodessa. Silloin oli taas minulla tilaisuus väliaikoinani lukea kasvatus- ja opetusoppia sekä saada erityistä opetusta koraalin soitossa ja musiikkiopin alkeissa, joita sitten olen yhä edelleenkin koittanut täydentää. Kaksi vuotta oltuani opett. yllämainitussa seurakunnassa,muutin sitte syksyllä 1882 opett. Asikkalaan. Siellä valittiin minut ensin vaan kahdeksi koetusvuodeksi. Mutta kun se aika oli päättynyt, pääsin sitte vakinaiseksi. Siellä olen ollut jo 23 vuotta.

Niin, tällä pitkällä kokemusajallani olen tullut sen tuntemaan, ettei pidä yhtä hyvää ihastuman eikä kahta pahaa pelästymän. Monesti olen saanut hikoilla kyllä kärsimyksien helteessäkin. Joskin toisinaan taas iloitakin, kun olen nähnyt, etteivät kaikki siroittamani siemenet ole pudonneet maantielle, vaan että osa niistä on langennut hyvään maahan, joista olen jo saanut hedelmiäkin nähdä, joskin suurin osa on jäänyt hedelmättömäksi.

Niin kauan kuin Herra tahtoo, samoilen yhä edelleenkin Suomen saloja. Mutta sitte lakkaan, kuin Hän ei enään sitä tahdo. Ylistetty olkoon Nimensä aina!»

Kesällä 1906 opettaja Lindholm vaihtoi nimekseeen Louhisaari.

Kun sivut ovat sekaisin

Teemu Riihelä ilmoitti (ja luvallaan täällä tähän viittaan) eilen Juuret Asikkalassa -ryhmässä havainnostaan 1700-luvun kastettujen kirjassa. Hänen tutkimassaan perheessä näytti siltä, että sisarukset olivat syntyneet vajaan 5 kuukauden välein, mikä tietenkin vaikutti epäilyttävältä.

Digitoitua kastettujen kirjaa katsoessaan hän huomasi, että vuoden 1769 kohdalla olevan aukeaman oikea sivu (kääntöpuolineen) kuuluu vuoden 1766 aukeaman sivujen väliin. Vertailematta muihin lähteisiin tulkinta vaikuttaa oikealta jo oikeassa reunassa kulkevan numeroinnin perusteella.

Tässä tilassa kastettujen kirja on ollut jo silloin kun Suomen sukututkimusseura teki kopiokirjansa eli Mustat kirjat. Näistä nämä 1766 kasteet ovat edelleen kirjautuneet vuodelle 1769 HisKiin ja sieltä varmaankin muutamaan sukututkimukseen (toivottavasti ei omaani!). HisKin tilastot olisivat voineet herättää epäilyksiä, jos niitä joku älyää katsoa. (Mikä mahtaa vaivata vuosia 1771 ja 1776? Ensiksi mainittua ei ainakaan puuttuva sivu selauksen perusteella.)

Opetuksia/kertausläksyä:

1. Mieti ovatko keräämäsi tiedot järjellisiä. Lapset eivät voi syntyä äitinsä kuoleman jälkeen eivätkä kovin myöhään isänsäkään kuoleman jälkeen. Eivätkä alle 9 kuukauden väliajoin.
2. Käytä alkuperäislähteitä.
3. Katso lähteestä muutakin kuin sitä yhtä riviä.

Kuva kirjasta Bookkeeping and cost accounting for factories" (1918), Flickr Commons

Itsestään oppineesta miehestä

Sanomalehdistä muuta hakiessani - mitenkäs muutenkaan - tuli eteen Jyrängössä 18.2.1896 julkaistu pätkä.

Asikkala-osaamiseni ei ole hurrattavalla tasolla ja miehen etsintä jymähti siihen, että Muikkulan kylässä ei SSHY:n hakemistojen perusteella ollut Mattilan taloa. Enkä selaamallakaan löytänyt nimeä isännän kohdalta.

Jaoin leikkeen FB:n Juuret Asikkalassa -ryhmässä ja tiedustelin, josko tämä osaava mieson saanut näkyvyyttä jossain paikallishistoriallisessa julkaisussa. Tuttavani vastasi

Onkohan tämä sama kuin herastuomari Juho Kustaa Mattila (1833-1908), joka on ollut Muikkulan Aapelin isäntä? Hänen jälkikasvustaan on selostus Vesivehmaan seudun kylien historia 2:ssa. s. 52-57. Itse herastuomarista ei löytynyt suuremmin tekstiä kyseisestä kirjasta.

SSHY:n hakemistot eivät tunne myöskään Aapeli-nimistä Muikkulan taloa. Voi olla, että kyse on osaamiseni puutteesta, joten mennään vaikeamman kautta. Hain Hiskistä Asikkalassa vuonna 1833 syntyneet Johanit, joista yksi on Särkjärven Mattilasta. Myöskään tätä ei näy kyseisen ajan SSHY:n hakemistosta, joten palasin Hiskiin ja hain pariskunnan muita lapsia. Kasteessa vuonna 1848 kylä on Särkijärvi ja isän sukunimenä Tommola. Tällä tilannimellä pariskunta ja hakuammuntapoikansa löytyi rippikirjasta 1838-1850 ja 1851-1862. Jälkimmäisessä pojalle muuttomerkintä, joka vei vävyksi Muikkulan Anttilaan. Huh.

Rippikirjat tästä eteenpäin tuskin tarjoavat kirjoitustaitoaan selventävää tietoa, mutta olisiko sitä vanhempiensa Michel Erikssonin (s. 1810) ja Maja Stina Bröijerin (s. 1811) taustassa? Heidät oli vihitty Asikkalassa 24.5.1831 kun Michel oli talonpojan poika ja Maja Stina Hillilän Tommolan rusthollarin tytär. 

Verkkohaku 'Hillilä tommola bröijer' vie m.m. SukuForumin keskusteluun, jossa todetaan Tommolan 1700-luvun alussa kuuluneen ratsumestari Carl Anton Bröijerille (1690-1761). Toinen hakutulos kertoo, että vaimonsa oli Anna Sofia Colliander (vanhemmat Padasjoen kirkkoherra Zakarias Colliander ja Anna Maria Lupaeus) ja poikansa kersantti Carl Anton Bröijer s. 1716, k. 27.11.1788 Asikkalan Hillilän Tommolassa.

Vielä on haastetta jäljellä. Vaikka pelkkä vuosiluku rippikirjassa antaa muuta ymmärtää, Maja Stinan eli Maria Christinan kaste löytyy Asikkalasta. Syntymäpäivä 20.10.1811 ja vanhempansa Gust. And. Bröijer ja Anna Johansdotter, mutta lisähuomautuksena kasteen yhteyteen piirretty risti. Rippikirjassa 1826-37 on Hillilän Tommolassa elävä Maria Christina, jonka syntymäpäivä 7/11 1811 ja isänä Carl Christoffer Bröijer. Kurkistus lastenkirjaan kuitenkin vahvistaa, että kasteen risti ei tarkoittanut lapsena kuolemista ja rippikirjaa ei pidä käyttää vanhempien tunnistamisessa.

Uudella verkkohaulla Asikkalan Bröijerit löytyvät Rosenbröijer-suvun aateliwikisivulta, jossa myös "Maria Christina, född 1811, död 1868. Gift 1831 med bonden Michel Eriksson från Särkijärvf." Aatelissuku ei tarkoita välttämättä luku- ja kirjoitustaitoa, mutta ainakin mahdollisuutta, että oppiminen ei tapahtunut "itsestään".

1760-luvulla erinomaiseen kuntoon pantu tila

Anianpellosta raportoitiin 19.1.1765 kirjeellä, joka julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 21.2.1765, lähistöllä uuteen uskoon pannusta talosta. Ensin ei häveäälisesti mainita mitään nimiä, mutta onneksi (ettei tarvi jäädä arvailemaan) aivan lopussa selviää, että kyseessä on Asikkalan Kalkkisissa kapteeni Wadenstjernan tila (eli Iisakkila). Wadenstiernan erinomaisuutta maanviljelijänä selostettiin myös samassa sanomalehdessä vuonna 1761(*). Kukahan on mahtanut Asikkalassa olla kynän varressa?
  *) Kyseinen Utdrag af et bref ifrån Anianpeldo i Asicala Sockn i Tavastland, den 28 Febr julkaistiin sanomalehden Inrikes tidningar peräkkäisissä numeroissa 30.3.1761, 2.4.1761, 6.4.1761, 9.4.1761. Sisältää kuvausta seudun talonpoikienkin tavoista.

Elämän taistelua Heinolassa 1901

Otsikko on Velikullasta 17/1901, jossa se oli liitetty seuraavaan kuvaan

Alla ollut teksti selvensi hieman.

Hätä on suuri Heinolassa. Kylpyvieraat syövät niin paljon, etteivät kaupungin muonavarat tahdo riittää. Nälkään ollaan kuolemaisillaan. Siksi tähystelevät eukot rannalla piimävenettä kuin vartiat valleillaan vihollista. Ja kun sellainen selällä nähdään, niin kilvan sen valloitukseen hyökätään. Ei auta hameen kastumista eikä kinttujen sääliminen, kun hätä on edessä.

Innoituksensa piirros oli saanut Jyrängöstä 18.7.1901, jossa sama toisin sanoin

Kun taas on kesä kuumimmillaan ja kesävieraita kaupungissamme paljon, ei ota varsinkin tuoreet ruokatavarat piisatakseen menekin mukaan. Tuoreet voit, maidot, munat, lihat ja kalat, ovat joka aamu muutamassa hetkessä ostettu pois kun kädellä pyyhkäisten. Enin osa ostajista kuuluu useasti jäävän aivan ilman. Sempätähden varsinkin kaupparannassa, uudistuu vanha heinolainen näytelmä. Muijat näet kokivat toistensa änskällä kilpailla kuka heistä pääsisi parhaimpaan suosioon ruokatavaroiden myyjien kanssa. Ei siinä auta häikäillä kun maalais-venhe lähestyy rantaa, täytyy kainaloitaan myöten rynnätä järveen, jos mielii jotakin saavansa. Eräät ovelimmat heinolaismuijat ovat melkein tottuneemmat kun sorsan pojat tekemään sukelluksia ja rynnistelemään vedessä silloin kun Rutalahdelta piimäpaatti saapuu Heinolan rantaan.

Rutalahdelta! Minun sukulaiseni voi olla kuvan veneessä!

Äidinperinnöstä kiinnipitäneet

Inrikes tidningar julkaisi 18.12.1798 mielenkiintoisen näköisen otteen kihlakunnanoikeuden pöytäkirjasta. Jos oikein ymmärrän, oli käyty oikeutta Johan Henrik Bröijerin vaimon jättämästä perinnöstä ja voitolle olivat päässeet tyttäret rouva Strömborg ja Catharina Bröijer.

Kiitos sukunimien henkilöiden jäljille on helppo päästä. Jully Ramsayn tutkimuksen perusteella Johan Henrik Bröijer oli syntynyt avioliiton ulkopuolella 24.3.1747 Asikkalassa. Hiskiin kirjastussa kasteessa ei aviottomuudesta jälkeä ja pojan äitinä on Johanna Catarina Gestrin. Avioparilta he näyttävät myös Asikkalan rippikirjan 1770-76 sivulla 21, jossa perheessä on kolme poikaa.

Johan Henrikin nimellä kasteita hakien vaikuttaa selvältä, että hänen vaimonsa oli Ulrica Lang. (Lapset: Johanna Florentina s. 29.9.1772, Sophia Albertina s. 22.4.1774, Hendrica Charlotta s. 18.6.1777 ja Maria Cathar. s. 23.4.1785) Avioliitto oli solmittu Asikkalassa 28.12.1771 ja Ulrica kuollut 49-vuotiaana 7.3.1794. (Rippikirjassa yhdessä Kurhilassa 1780-1789 s. 7 ja 1790-1797 s. 7,  jossa myös Strömborgin nainut tytär.)

Sukunimi Gestrin  liittyy myös Ulricaan. Tämä selvisi Terttu Sainion Genos-artikkelista, jossa Ulrika Langin (s. 20.12.1744) äidiksi kerrotaan Florentina Sofia Gestrin ja isäksi luutnantti Carl Henrik Lang. Lang omisti artikkelin mukaan Orimattilan Mallusjoen Terriniemestä edellisen puolisonsa perintönä. Tämä tuskin oli "halfwa Kartano Krono Berustade Säteri", joka ilmoituksessa mainitaan?

Mutta "Hoimela tredjedels Rusthåll, Rosnäs kalladt" on selvästi Kurhilan osa, jossa tytöt viettivät lapsuutensa. Se jäi isän hallintaan eliniäkseen, mutta hän katoaa rippikirjan sivuilta jo 1797. Rippikirjoissa Kurhilan kylässä on erikseen "Kartano", jota isännöi 1700-luvulla Lang (esim 1780-89 s. 5), ja Hoimela, jossa säätyläisiä ei näy ollenkaan.

Toivottavasti lopputuloksena oli, että tyttäret saivat mitä heille kuului ja oli kertaalleen tuomittukin. Varmistus vaatisi lainhuutojen etsinnän, joka ei ole tämän blogikirjoituksen puitteisiin sopivaa.

Asikkalan metsään vuonna 1761 eksynyt

Anianpellosta raportoitiin 5. päivä joulukuuta 1761, että Asikkalan seurakunnassa oli tapahtunut jotain huomiota herättänyttä. Noin 20-vuotias neito oli 19. päivä marraskuuta lähtenyt kotoaan metsän läpi kulkevaa ratsutietä kohti kahden peninkulman takana olevaa kylää. hän ei ehtinyt päivänvalolla perille ja eksyi pimeydessä tieltä.

Kahdentoista päivän jälkeen eli joulukuun 1. päivänä nuori nainen päätyi Keltaniemen yksinäistaloon. Hänellä oli ollut matkaeväänä pari leipää, mutta muuta syömistä ei metsässä ollut ollut. Eikä hän ollut kohdannut siellä kuin kaksi sutta.

Hakijat olivat häntä huutaneet pitkin metsää ja kerran nainen oli yrittänyt vastata, mutta äänensä ei kantanut etsijöiden korviin.

Naisella oli ollut päällään vain pellavaiset vaatteet. Kenkänsä olivat kuluneet käyttökelvottomiksi ja hän oli joutunut kulkemaan sukkasillaan. Mutta hän ei ollut kärsinyt tästä vaikka ilmat olivat kylmiä.

Pelastaudttuaan lämpimään hän oli aluksi pyörtynyt, mutta sitten syönyt hyvällä ruokahalulla keitettyjä papuja/herneitä niin, että vatsansa turposi.

Eksynyttä oli kovasti kaivannut vesivehmaalainen sulhanen, jonka kanssa naisen oli määrä mennä vihille 30. päivä marraskuuta. Mies oli niin lohduton, että saattoi vain uskoa morsiamensa kuolleen.

Tämä on ainoa sanomalehdessä Inrikes tidningar 31.12.1761 julkaistun kertomuksen yksityiskohta, josta olisi toivoa saada kiinni eksyneen henkilöllisyydestä, mutta Asikkalan ja naapuriseurakuntien vihittyjen listoissa ei löytymisen jälkeen näy mitään lupaavaa merkintää, jossa sulhanen olisi Vesivehmaalta kotoisin.

Kerjuulle lähtenyt kuusivuotias

Vuossadan kynnyksellä. Suomen Työväen Alpumi 1898 sisältää Eetu Salinin (s. 18.3.1866 Asikkala) kirjoituksen Ensimäisiä muistoja. Mukavinta siinä on kappale

Ensi kerran lukukinkerillä ollessani viidennellä vuodella osasin sisältä lukea hyvin, sekä pitkän Aapiskirjan "Orpolapsen" rukouksineen ulkoa. Sainpa papilta lahjaksi pienen kirjasenkin, nimeltä "Kiitoksemme nälkävuosien johdosta vuosina 1867—1868". En ollut siihen asti milloinkaan kuullut pappia nimitettävän pastoriksi ja sentähden kun lukkari käski sanomaan "suurkiitosta herra pastorille", tokasin minä: "suurkiitosta herra apostoli". Kaikki pyrskähtivät äänekkääseen nauruun. Minua ihmetytti se. että papitkin nauroivat, sillä pyhät miehet olin kuvaillut ankaran vakaviksi.

Eetu Salin oli menettänyt nuorena äitinsä Anna Lena Davidsdotterin (s. 28.6.1845 k. 13.6.1868). Äitipuolen saatuaan elämä meni vaikeammaksi ja erään kurituksen jälkeen kuusivuotias poika muisti, että

äitipuoleni oli joskus äkäpäissään käskenyt minua kerjäämään. Nyt täytyi siis käyttää hyväksensä tuota äidillistä neuvoa. Mutta minnepäin --- ehkä tuonne, mistä aurinko paistaa, tuonne mistä näkyy punaiseksi maalattu mahtava talo.

Punaisen talon isäntä sanoi olevansa enoni, kun sai tietää, kenenkä poika olin. Annettuansa palan leipää, toi hän minulle riihitakkinsa sekä kerjuupussin. Olin näet ilman lakkia, takkia, kukkarota ja kenkiä. Ainoastaan hame (kolttu) oli ylläni.

Saatuani lakin ja kerjuupussin, tunsin itseni viralliseksi kerjäläiseksi. Lähdin päättävästi talosta kohti tuntemattomuutta, mutta jo pääsi minulta itku. [...]

Seuraavana aamuna herätti isäni minut nukkumasta ruispellon pientareelta. Saatuansa tietää, että olin saanut kerjuupussin enollani, valui vesikarpaleita hänen poskillensa.

Eetun äidin vanhemmat olivat David Thomasson (s. 20.12.1804) ja Eva Kristiina Gabrielsdotter Hjerp (s. 1810). Heidän mennessään naimisiin Asikkalassa 16.12.1839 David oli talollisen poika Kalkkisten Huovilasta, mutta lasten (Eva Sofia s. 10.8.1841, Helena s. 24.3.1844, Anna Lena s. 28.6.1845, Amanda 23.4.1848) kasteiden kirjauksissa David on saman tilan itsellinen.

Davidin isä Thomas Alexandersson (s. 1766) oli kuollut Huovilan eli Vierulan vanhanaisäntänä 14.2.1826. Isännyyttä jatkoi ensin poika Matts Thomasson (s. 29.3.1797) ja sitten tämän tyttären Eva Maria Mattsdotterin (s. 25.5.1824) nainut Adam Johansson (s. 1814). Hän kuoli vuonna 1865 ja talo siirtyi vaimonsa veljelle Thomas Mattsonille (s. 25.5.1832). Tämä oli siis Eetun kohtaama isäntä. Äitinsä serkku eikä veli.

Salinin kirjoituksessa tämä törmäys varallisuuseroihin lähisukulaisten välillä oli kimmoke hänen sosialismilleen. Ymmärrettävää. (Toisin kuin Velikullan (8/1909 ja 22/1910) kuvakieli Eetu Salinista piirretyssä kuvassa.)

Ilmavallan torpasta (3/3)

Vaarini mummo Amanda Vilhelmiina (s. 24.4.1869) "oli nuorin näistä lapsista ja hän myöskin eli lyhyemmän elämän kun kaikki muut, jotka olivat hyvin pitkäikäisiä. Minun, tämä Manta niinkuin sanottiin, mummuni saavutti vain 61 vuoden iän kun näistä toisista sisaruksista mainittaan esimerkiksi Nestorin kohdalla yli 90 vuoden ikä."

Hän "ei ollut naimisissa ja sai pojan, jonka isäksi on mainittu Taipaleen talon Petter-poika, vanhin poika Taipaleen talosta, joka muutti siitä sitten ja asui Rungiton nimistä tilaa tuossa Hopeaselän eteläkärjessä". Tämä esikoispoika Aarne Pietari s. 2.3.1892 on vaarini isä ja hän viljeli Ilmavaltaa sen itsenäistyttyä torpasta tilaksi.

Ryhmäkuva Ilmavallan päärakennuksen edessä 1950-luvulla.
Aarne vasemmalla ja hänen Helmi-vaimonsa edessä tätini ja äitini.
Kuvan on todennäköisesti ottanut vaarini.

Rippikirjan mukaan Amandaa on kirkon puolesta ripitetty salavuoteudesta 18.4.1892 ja 22.7.1894. Jälkimmäinen liittyi tyttären Elin Vilhelmiinan syntymiseen 26.4.1894. Vaarini kertomuksen mukaan hän "asui osin Heinolassa ja suurimman osan Rutalahdella, jossa hänellä ja hänen perheellään oli Hakala-niminen tila ja siinä oli kolme serkkua minulla." Asikkalan seurakunnan virkailijan tekemän asiakirjan perusteella Elin vihittiin avioliittoon 14.6.1919 Eemil Virtasen (s.2.8.1895 Asikkala, k. 20.8.1970) kanssa. Perhe asui Heinolassa 4.8.1920-4.1.1925, mutta perheen nuorimmat lapset syntyivät Asikkalassa 1926 ja 1931. Elin kuoli 25.2.1964, ilmeisesti Asikkalassa.

"Ja sitten oli vielä kolmas ulkoaviollisesta suhteesta syntynyt poika Tuure, joka eli naimattomana ja oli semmoisena setämiehenä kotitalossani samaan tapaan kuin edellisen sukupolven aikana Nestor. " Thure syntyi 16.4.1902. Vaarini piti häntä isänsä velipuolena eli perhetiedon mukaan ainakin hänellä oli eri isä kuin Aarnella. Ylle kopioitua perhetietoa Aarnen isästä en ole saanut vahvistettua enkä sukukirjaa kirjoittaessani edes löytänyt täysin sopivaa ehdokasta kirkonkirjoista.

Ilmavallan torpasta (2/3)

Toisen sukupolven Ilmavallassa tuottivat Johan Erkinpoika (1826-1914) ja Eeva Maria/Leena Mikontytär (1830-1890). Lapsistaan lähes kaikki elivät aikuisiksi.

Juho Kustaa (s. 6.1.1850) eli Ilmavallassa vielä vuonna 1900 ja varmaankin toimi isänsä ikääntyessä pääviljelijänä. (RK 1863-1871 II s. 206, 1872-1879 II s. 814, 1880-1889 II s. 1087, 1890-1899 II s. 1147)

Matilda (s. 23.2.1851) lähti Ilmavallasta vuonna 1870 mentyään Ulrik Michelssonin kanssa naimisiin. Ulrik oli torpparina Urajärven Eskola/Hoivalan Maajoen torpassa vuoteen 1887, jolloin hänestä tuli tilan lampuoti vuoteen 1893. Ulrik oli vuosien 1894-1898 välillä lampuotina Vesivehmaan Ruukalassa ja sitten torpparina Vesivehmaan Abelissa. (RK 1863-1871 II s. 206, s. 186, 1872-1879 s. 790, 1880-1889 s. 1053, 1039,  1890-1899 s. 1109, 1350, 1216) 

Auroora (s. 6.10.1853) meni vuonna 1874 naimisiin. Aviomies Simo Simonpoika (s. 17.5.1849) oli vuokraviljelijän poika ja pariskunta asui ensin Simon lapuuden perheen kanssa Keltaniemen Ala-talossa vuoteen 1878, sitten Vesivehmaan Abelissa, Yrjölän Vähä-Äiniössä, josta muutettiin vuonna 1887 Vesivehmaan Pietilään. Vuodesta 1888 Simo oli vuokraviljelijänä Urajärven Anttilassa kunnes pariskunta muutti vuonna 1897 Hollolaan. (RK 1863-1871 II s. 206, 1872-79 s. 814, 303, 850, 1880-89 s. 979, 969, 1890-99 s. 1042)

Amanda Vilhelmiina (s. 5.3.1856), kuollut lastenkirjan mukaan 9.9.1861.

Helena Maria (s. 28.4.1859) vihittiin 6.11.1879 Urajärven Honnilan tilan Jokelan torpparin Karl Henrik Granbergin (s.10.2.1854) kanssa. Jokelassa syntyi poika Ferdinand 12.2.1881. Torppa vaihtui saman tilan Rantalan torppaan vuonna 1887. Torpan nimen perusteella yhdistettävissä vaarin muistelmapätkään "tässä nykyisen Rutalahden tien varressa Rantalassa oli emäntänä yks näistä tytöistä ja erikoisesti hän jäi mieleen hyvin suuren struuman takia. Minä muistan jossain hautajaistilaisuudessa kotonani kun olin varsin pieni lapsi ihmettelin sitä struumaa kun en ollut sellaista nähnyt se oli kovin suuri." (RK 1872-79 s. 814, 303, 850, 1880-89 s. 1214, 1557, 1243, 1890-99 s. 1130, 1132)

Ida Alviina (s. 6.12.1861) vihittiin 28.11.1888 Kalkkisten Iisakkilan Ristimäen torpparin Tobias Aabrahaminpojan (s. 7.2.1864) kanssa. Todennäköisimmin vaarin muistama Ilmavallan tytär, joka "oli naimisissa tuolla Rutalahden pohjassa. Hänellä oli tietysti se nimi kanssa mikä sillä isännällä oli, ne oli Kuusiniemiä nimeltänsä. Ja niillä oli lapsia ja sitä sukua on tänäkin päivänä jäljellä." (RK 1880-89 s. 1087, 328, 1890-99 s. 364).

Johan Maurits (s. 7.5.1864) muutti Ilmavallasta Kurkijoelle vuonna 1891 ja meni samana vuonna naimisiin Iida Maria Lindin kanssa (s. 6.5.1868 Asikkalassa). Tytär Minda syntyi 5.5.1892. He muuttivat Kurkijoelta Ilmavaltaan vuonna 1892 ja sieltä muualle Asikkalaan vuonna 1896. Vaarini muistelman mukaan Mauritz "aikuisena muutti Urajärvelle ja sen aikaisen käytännön mukaan otti sukunimen mikä miellytti se ei ollut mitään johdonmukaista nimen valintaa ja hän otti nimekseen Leponiemi. Hän oli hyvä rakentaja ja hän m.m. Ilmavaltaan rakensi vielä välirauhan aikana ennen kuolemaansa isohkon aittarakennuksen." (RK 1890-99 s. 1147, Kurkijoen tiedot Katihassa)

Nestor (s.11.2.1867) oli vaarini muistelmien (ja kirkonkirjojen mukaan) "palvellut Uudenmaan tarkk’ampujapataljoonassa". Yllä kyseinen pataljoona äkseeraa hieman Nestorin palvelusaikaa myöhemmin eli vuonna 1901 Helsingin Kruununhaassa. Kuva SLS, Flickr Commons

Äitinsä perukirjassa vuonna 1891 Nestorin todettiin olleen "Asevelvoinen ja Helsinkissä". Lisäksi "hän toimi työnjohtajana; oli tuolla Verlan tehtaalla lähellä Kuusankoskea, missä nykyään on museo, selluloosamuseo ja sitten hän oli tässä Kymen uittoyhdistyksessä työnjohtajana, kun puita tuolta ylämaista Viitasaaren, Saarijärven ja Rautalammen reiteiltä Päijänteen läpi tuotiin sitten Kymijokeen ja edelleen alas. Hän oli tavattoman noin fiksu käytöksinen ja ulkonäoltäkin vähän semmonen en minä sano että keikari mutta se nyt kuvaa kuitenkin niissä oloissa häntä koska hän piti ulkonäöstään, vaatetuksestaan ja muusta parempaa huolta mitä yleensä paikkakunnalla oli."

Amanda Vilhelmiina (s. 24.4.1869) on vaarini mummo, josta enemmän huomenna.

Adam (s 24.12.1871) vaarini muistelman mukaan "meni naimisiin naapuritalon Ilmivallan Laura-tyttären kanssa. He viettivät lapsettomana pariskuntana, tosin vähän kesävieraita pitäen, elämänsä Hevossaaressa, siinä saaressa missä nykyään on paljon jo erilaista teollisuuttakin, tästä Heinolaan päin toisella puolen Ruotsalaisjärveä."

Ilmavallan torpasta (1/3)

Vaarini Erkki Ilmavalta perintösahtikuurnan kanssa.
Tätini on lahjoittanut sen 2000-luvulla johonkin paikallismuseoon.

Lyhyenä kesäsarjana käyn läpi tietoni elämäni ainoan kesämökin eli vaarini kotitilan asukkaiden vaiheita Asikkalassa. Suvun saapumisesta niemelle oli juttua jo keväällä. Seuraavan sukupolven kohtaloista ei vaarillani ollut muistitietoa enkä minä ole aiemmin kovin perusteellisesti tutkinut, mutta nyt hieman yritystä. Jos jollakin lisätietoa tai sukuyhteyksiä, kommentti olisi kiva.

Erik Simonpojan (1780-1871) ja Maria Helena Juhantyttären (1803-1877) lapsista Johannes (s. 15.12.1826) jäi/pääsi/joutui Ilmavallan seuraavaksi torppariksi.

Häntä iältään lähimpänä olleet lapset Erkki (s. 1825), Tobias (s. 17.2.1829) ja Eeva Maria (s. 17.2.1829)  kuolivat loka-marraskuun vaihteessa 1833 punatautiin. Lastenkirjan mukaan Johanna (s. 15.4.1832) on kuollut 5.12.1833. Lisa (s. 18.3.1831) ei ole lastenkirjan listassa, sillä hän kuoli 2 kuukauden ikäisenä 14.5.1831.

Jaakko (s. 7.7.1834) eli miehen ikään ja meni 26.12.1856 naimisiin Eva Maria Juhantyttären (s. 1835) kanssa. He asuivat ensin Ilmavallassa, mutta muuttivat vuonna 1866 toiseen Urajärven kartanon Maansaaren torppaan. Ensimmäinen vaimo kuoli vuonna 1874 ja Jaakko meni uusiin naimisiin 1876 Maria Olga Malakiaantytär Hedbergin (s. 28.7.1850) kanssa. Ensimmäisestä avioliitosta oli syntynyt ainakin kaksi tytärtä. (RK 1863-1871 II s. 206, s. 445, vihityt, 1872-1879 II s. 812)

Henriikka (s. 13.12.1836) vihittiin avioliittoon 8.11.1857 torppari Isak Antinpoika Lamminpään kanssa ja pari muutti miehen kotitorppaan Kalkkisten kylään. (RK 1851-62 II s. 189, vihityt, 1851-62 I s. 214).

Mikko (s. 1.9.1838 (rk)) vihittiin 28.12.1862 Eva Maria Juhantyttären kanssa. He asuivat ensin Ilmavallassa. Palvelivat vähän aikaa Urajärven Anttilassa ja jatkoivat muualle. (RK 1851-62 II s. 189, vihityt, 1863-1871 II s. 206, 190)

Josef (s. 21.3.1841) lähti Ilmavallasta vuonna 1859 sepän oppipojaksi Anianpeltoon. Sieltä hän muutti Salon kylään. (RK 1851-62 II s. 189, 1851-1862 I s. 19, 1863-1871 I s. 19, 1863-1871 II s. 127 )

Palkittuja opettajia vuonna 1900

"Maria Josefina Söderström, Kokkolasta, syntynyt 1828, naimaton, alkoi v. 1862 antaa alkuopetusta pienille lapsille ja elättäen itseään sillä hän myös monta vuotta sai auttaa nykyään jo kuollutta veljeään. Vuonna 1895 hänen heikontuneet silmänsä ja vanhuuden vaivat kuitenkin pakottivat hänet lopettamaan opettajatoimensa. Nyt hän on kokonaan kykenemättömänä mihinkään toimintaan köyhän tyttärensä elätettävänä."

Maria Josefiina oli syntynyt Kokkolassa kaupungin/maaviskaali Johan Michael Söderströmin ja Johanna Maria Rahmin perheeseen, joka oli perustettu avioliitolla 17.4.1817.

"Juho Kustaa Vilander, Asikkalasta, syntynyt 1830, suutari, on ollut sunnuntaikoulun opettajana lähes 50 vuotta ja kymmenen vuotta kiertokoulunopettajana, josta jälkimäisestä toimesta hänen kuitenkin v:n 1881 täytyi kivuloisuuden takia luopua. "Ja nyt viime vuosikymmeninä kun pyhäkoulut ovat kautta maan kiitettävästi kasvaneet, on hän monen pyhäkoulunopettajan sydäntä lämmittänyt ja työhön innostuttanut. Ja vaikka hän on vanha harmaapäinen vanhus, lapset kuitenkin hänen ympärillään hyvin viihtyvät"."

"Karl Johan Bergman, Teerijärveltä, syntynyt 1833, lukkari. On ollut koulunopettaja vuodesta 1859, kunnes hänen syksyllä 1897 vanhuuden ja kivuloisuuden rasittamana täytyi luovuttaa opetus tyttärelleen. Perhettä hänellä on ollut 16 lasta, joista kymmenen vielä elää, ja palkkana on hän nauttinut 12 tynnyriä viljaa vuodessa. Tunnokkaasti ja ahkerasti on hän hoitanut vaatimatonta opetustointaan aikana, jolloin kansanlapsia varten kouluja oli peräti harvassa."

Carl Johanin isä Johan Erik Bergman oli pojan syntyessä 12.6.1833 Närpiön lukkari. Carl Johan meni Teerijärvellä naimisiin 8.2.1865 talonpojan tyttären Greta Johanna Andersdotter Djupsjön kanssa.

Lainaukset: Isänmaan Ystävä 19.1.1900
Tunnelmakuva: Kaarlo Kari Tuulispää 11.3.1904
Tausta: Tammikuun 14 päivän rahasto

Juurisolmun epävarma avaus

Malmström-onnistuminen yli odotusten sai minut yrittämään uudestaan juurieni Asikkalan umpisolmua. Äitini isän suvun saapuminen "tyhjästä" Ilmavallan torppaan kun on jäänyt vaivaamaan. Varsinkin kun kyse on niinkin tuoreesta ajankohdasta kuin 1800-luvusta.

Tämä saapuminen tapahtuu Asikkalan rippikirjassa 1815-1826. Eric Simonsson (s. 1799) ja Maria Helena Johansdotter (s. 1803) ovat sen sivulta käsin käyneet ehtoollisella vuodesta 1824. Heidät oli vihitty 26.12.1823, jolloin Eric oli Urajärven "Rytyniemestä" ja Maria Helena Salon kylän Torniosta.

"Rytyniemen" jäljille päästäkseni hain sieltä kastettuja lapsia. Torppari Simon Henriksson oli vaimonsa kanssa saanut siellä lapsia 1799-1805 eli hänen pitäisi näkyä jossain rippikirjassa. Jep, Simon on Heponiemessä ennen kuolemaansa. Mutta seuraavan rippikirjan Heponiemessä ei näy Ericiä. (Asikkalan pitäjänkartassa näkyy Ilmavallanniemen ja Heponiemen välissä Ryytlahti. Onneksi vaari ja mummo eivät ole elossa todistamassa miten vähän mökkikäynneillä kuullusta on jäänyt päähäni.)

Valitettavasti Simonin lasten kasteissa ei näy Ericiä, mikä olisikin tehnyt asian liian helpoksi. Ericin ja Maria Helenan esikoisen kummina on Ilmavallan toisen torpan vaimo Lena Simonsdotter (s. 1803), joka on kylläkin uskottavasti Simon Henrikssonin tytär.

Myöhemmissä Ericin ja Maria Helenan lasten kasteissa (1829, 1831, 1832, 1834, 1836) esiintyy kummina Heinolan Jyrängön lampuoti Johan Candelin/Kandelin, jolla on vaimo Maria Michelsdotter. Heidän mennessään Heinolassa 26.12.1824 naimisiin Maria on lampuodin tytär Jyrängön Tuomaalasta ja Johan Johansson Candelin renki Heinolan maaherran residenssissä. Patronyymi herättää toiveen sukulaisuudesta Maria Helenan kanssa ja sama toive taisi syntyä vuosina 2006-07 tätä pähkäillessäni. Valitettavasti Johanille ei ole rippikirjassa merkitty syntymäaikaa. Myöhemmin on itse ilmoittanut vuodeksi 1799. (*)

Tämä sopisi hienosti Heinolassa 14.2.1799 syntyneeseen aviottomaan Johannekseen. Tämän isäksi ilmoitettu "drg. Joh. Jac.ss. Flykt" (s. 1776)  meni 4.10.1801 naimisiin Johanneksen äidin Eva Mattsdotterin (s. 5.12.1769) kanssa. Heille syntyi lisää lapsia Marjoniemen rälssitilalla: Maria Lena s. 8.1.1803, Elisabet s. 4.3.1806, Michel s. 25.8.1812. Eva kuoli 55-vuotiaana 22.4.1824 ja Johan 50-vuotiaana 9.2.1826.

Maria Lenan syntymävuosi stemmaa kaivattuun ja hänen kanssaan yhtäaikaa ennen avioliittoa Salon kylässä on vuonna 1806 syntynyt Elisabet Johansdotter, joiden molempien on todettu tulleen Heinolasta. Ei tätä varmana voi pitää, mutta lupaavaa on. Varsinkin kun vaarin muisteluissa esiintyi Marjoniemi  Ilmavaltojen lähtöpaikkana.

Eli uhkarohkeasti vielä lisäsukupolvi Evan tarkan syntymäpäivän pohjalta. Hänen vanhempansa olivat 27.12.1752 avioituneet sotilas Matts Mich.ss. Logreen (s. 1723) ja Lusin Huovilasta lähtenyt Maria Eliasdotter (s. 1726). (Lapsia Lusissa Eva s. 28.11.1754, Anna s. 9.12.1759, Margaretha s. 25.5.1762, Elias s. 27.1.1764, Adam&Eva s. 5.12.1769.) Marian vanhempia ei saa vahvistettua kasteluettelosta, mutta siinä esiintyy Lusista vuosina 1729-1734 vanhempina Elias Larss: ja Anna Eskilsdr.

(*) Johan Candelinin eli vaimoineen vielä Jyrängön Tuomalassa 1843-1852, mutta rippikirjassa 1853-1862 tila on vaihtanut isäntää ja nimensäkin Tähtniemeksi. Johan ja Maria on siirretty vuonna 1862 Nynäsin muonatorpparien sivulle. Heillä ei ilmeisesti ollut omia lapsia.