Göteborgissa digitoitua eli muistutus lähdekritiikistä

Googlaus väikkärin tiimoilta heitti minut Göteborgin yliopiston digitointeihin. Varsinaisen asian tultua selväksi piti tietenkin katsoa, mitä muuta oli tarjolla. Etusivun otsikko "Genealogiska anteckningar om Göteborgs-släkter" veti oitis vanhan sukututkijan huomion, varsinkin kun taannoin julkaisemassani Schildt&Hohenthal-tutkimuksessani liikuin molempien sukunimien puitteissa Göteborgissa. 

Digitoitu "kokoelma" oli puhtaaksi kirjoitettu versio Wilhem Bergin muistiinpanoista. Miehen nimi soittaa vaimeita muistikelloja, mutta muistiinpanoja en käyttänyt tutkimuksessani. Eli mitähän jäi löytämättä?

Käyttö vaati megakokoisten pdf:ien latailua, mutta oli muuten yksinkertaista. Hakemistosta vaan sukunimen kohdalle:

Eka rivin sukunimi näytti täysin oudolta, joten tarkistin sen ensimmäisenä siirtymällä viitteen mukaiseen paikkaan.

Kysymysmerkillä varustettu nimettömän Hohenthal-tyttären avioliitto ei ollut tuloksiani täräyttävä lisätieto. Hakemiston muista riveistä oli ilmeistä, että tietoja oli poimittu minulle tutusta Augustin Hohenthalin perukirjasta, mutta miksi Margareta Hohenthalilla oli kaksi viitettä?

No, siksi, että avioliittonsa takia hän oli saanut "oman" taulun, jossa hänen väitettiin olevan Augustinin tytär. Tämähän ei pidä paikkaansa eli herätti kysymyksen Augustinin perukirjan esityksestä.

Siellähän Margareta oli muiden perillisten kanssa tutussa listassa. Ilmeisesti Berg oli arkistotyössä unohtanut merkitä muistiin sen, että Augustinin perilliset olivat hänen sisaruksiaan eivätkä lapsiaan. Koska jälkimmäinen on tavallisempaa, hän oli myöhemmin tehnyt tämän tulkinnan.

Yksi virhe ei tarkoita, että kaikki on käyttökelvotonta. Jos vaan muistan, niin katson jossain välissä, onko Berg saanut tolkkua Hall-perheestä, joka S&H-tutkimuksen lisäksi pulpahti äskettäin esiin väikkäriä varten lukemassani artikkelissa. Sillä kaikki liittyy kaikkeen. 

Kansallisbiografiassakin on virheitä

Väitöskirjatutkimukseni aineistosta ei ole löytynyt Suomen historiankirjoitusta mullistavia asioita, mutta nyt kun olen tiiraillut osaa kirjoituksia tarkemmin ja kontekstia hakien, olen huomannut Kansallisbiografiassa jo pari virhettä. (Tässä ei ole mitään uutta, ekan ja vakavimman löysin jo 1802-kirjan yhteydessä.) Mahdollisesti opettavainen esimerkki Ståhlberg.sukua esittelevästä artikkelista, jossa yksi kappale kuuluu

Gabriel Ståhlbergin poika oli myös Gabriel Ståhlberg (1741 - 1819), joka seurasi ensin isäänsä Utajärven kappalaisena ja siirtyi sittemmin vastaavaan virkaan Sotkamon seurakuntaan. Gabriel Ståhlberg nuorempi osoitti Kokemäen Niskakosken perkauksessa sellaista toimeliaisuutta, että Kungliga Patriotiska Sällskapet palkitsi hänet kultamitalilla. Hänen pojistaan suku haarautui.

Näissä riveissä yhdistyy kolme mielenkiintoni aihetta. Ensinnäkin tämä Gabriel Ståhlberg oli esitätini Marianna Hohenthalin vävy. Toiseksi hänen väitetään olleen Kokemäellä ja kolmanneksi saaneen kuninkaallisen isänmaallisen seuran palkinnon, joihin ihastuin 1700-luvun sanomalehtien myötä ja kokosin palkittuja blogiinkin (osa 1, osa 2, osa 3). Miten tämä yhdistelmä on voinut mennä ohi silmien?

No, koska tiedän missä Kokemäki sijaitsee ja etäisyydestä sieltä Utajärvelle on jonkinlainen käsitys, heräsi oitis epäilys, että kyse ei ole Kokemäenjoen Niskakoskesta. Se on toki olemassa ja sitä yritettiin purkaa kunnes työt päätettiin vuonna 1762 ja aloitettiin uudelleen vasta vuosisadan viimeisinä vuosina (Tapio Salminen: Joki ja sen väki. 2007, s. 70-71). Toisaalla kansallisbiografiassa ahkerasti hyödynnetyn Aulis Ojan listauksen Suomeen saadut Isänmaallisen Seuran kunniapalkinnot 1776-1800 mukaan Ståhlberg sai palkintonsa vuonna 1777, mikä ei sovi näihin perkaustöihin kovin hyvin.

Ståhlbergin saamasta palkinnosta ilmoitettiin sekä kuninkaallisen isänmaallisen seuran lehdessä, että Inrikes Tidningarissa 29.9.1777:

Siinähän sitten lukee selvästi, että Ståhlberg sai kultaisen kunniamerkin Niskan kosken raivaustöistä, joiden moniin onnettomuuksiin hänellä ei kuitenkaan ollut osaa eikä arpaa. 

Kun koskenniska on ihan oma sanansa (jonka merkitystä en kylläkään ymmärrä) niin voisiko olla mahdollista, että jossain Utajärven tienoilla olisi myös koski nimeltä Niska? Kurkkaamalla Nimisampoon näkyy, että kyseisellä suunnalla Niskakoskia on niin runsaasti, etten ala arpomaan oikeaa, mutta uskon, että Ståhlbergin työmaa oli Kokemäkeä lähempänä kotiaan. Ehkä KB:n artikkelin kirjoittajankin olisi kannattanut katsoa karttaa, kuten meidän kaikkien paikannimiä setviessä. Ajatuksensa olivat hypänneet Kokemäelle todennäköisesti siksi, että sen Niskakoski tunnetaan 1700-luvun historiassamme Samuel Chydeniuksen tappajana.

Ei mikä tahansa puhaltaja?

Perjantaina Kari Laitinen puolusti väitöskirjaansa Piipareita, klarinetinpuhaltajia ja musikantteja : Sotilassoittajat Suomessa Ruotsin ajan lopulla. Väitöskirjatutkimukseni kannalta työ kiinnosti 1700-luvun kulttuurin kannalta, mutta avattuani kirjan huomasin sen yhteyden sukututkimukseeni. Juuriini ei kuulu 1700-luvun lopun suomalaisia sotilassoittajia, joista tutkimuksessa olisi ollut eniten tietoa. Mutta Laitinen on lukuihin 2 ja 3 koonnut käyttökelpoisen paketin aiemmasta ajasta.

Tästä lähdin hakemaan (vihdoinkin!) kontekstia Joachim Hohenthalille, jonka hyppäys Brandenburgista Itä-Götanmaan ratsurykmentin trumpetistiksi vuoteen 1684 mennessä jäi taas/vieläkin kirjassani Schildtit ja Spolstadin Hohenthalit hämäräksi. (Oheinen Rijksmuseumin tarjoama kuva Diverses exercices de cavalerie on hieman varhaisempi ja toisaalta, mutta soittopeli on oikea.) 

Heti sain soittamisesta tietoa, jota en ollut itse kirjallisuudesta löytänyt:

Hovi- ja kenttätrumpetistien soitin oli keskiajalta lähtien venttiilitön messingistä tai hopeasta valmistettu sylinterimäinen luonnontrumpetti, jolla soitetut melodiat perustuivat soittimen yläsävelsarjan käyttöön. Se kuinka monia yläsäveliä trumpetilla voitiin soittaa, riippui soittajan taidoista. Ratsuväessä trumpetistin ei tarvinnut olla tehtävässään yhtä harjaantunut kuin hovissa toiminut kollegansa, koska sotaväen äänimerkit liikkuivat yleensä kolmannen ja kymmenennen yläsävelen välillä. Yksinkertaisimmillaan ratsuväen trumpetistit varioivat signaaleissaan duurikolmisoinnun ääniä, kun taas taitavimmat hovitrumpetistit saattoivat soittaa mutkikkaampiakin melodioita käyttäen yläsävelsarjan ylempiä ääniä. (s. 23)

Merkkisoittojen lisäksi monissa ratsuväen osastoissa kuultiin myös fanfaareita ja muuta juhlamusiikkia, joita kolmi- tai neliääniset trumpettiryhmät esittivät patarumpalien säestäminä. Tämä oli 1600-luvun jälkipuoliskolle asti ainoa soitinkokoonpano, joka vastasi sotaväessä esitetystä moniäänisestä musiikista. (s. 24) 

Joachim Hohenthalin taustaan valonsäkeitä tarjosi kappale

Trumpetistien ja patarumpalien tehtävistä oli tullut keskiajan lopulla arvostettu ja haluttu ammatti muusikkojen keskuudessa. Kasvavan kaupunginmuusikkokunnan vallatessa musiikkimarkkinoita, hovien ja rykmenttien trumpetistit ja patarumpalit järjestäytyivät eri puolilla Eurooppaa omiksi killoikseen, suojatakseen asemiaan ulkopuoliselta kilpailulta. Ainoastaan näihin kiltoihin kuuluneilla soittajilla oli oikeus harjoittaa trumpetinsoittajan ja patarumpalin ammattia. (s. 23) 

Eli trumpetin soittoa ei aloitettu noin vaan? Samaan viitataan tässä:

Ratsuväkeä pidettiin ruhtinaiden ja aateliston aselajina, minkä vuoksi sillä oli yksinoikeus näiden soitinten käyttöön. Trumpettien ja patarumpujen käyttöä rajoitettiin pitkään erilaisilla säännöksillä, ja instrumenttien korkea status vaikutti myös niiden soittajien arvostukseen. Saksassa hovi- ja kenttätrumpetistin ja patarumpalin ammatin harjoittaminen perustui perusteellisen koulutuksen mukanaan tuomaan privilegioon harjoittaa ammattia. Suuri osa 1700-luvun alussa Saksasta Ruotsiin palkatuista trumpetisteista oli tuon oppijärjestelmän läpikäyneitä (s. 44) 

En ollut ymmärtänyt, että soittaja oli voitu kouluttaa ennen rekrytointia. Uutta tietoa oli myös se, että Joachim on ollut osa pitkään jatkunutta rekrytointia Saksasta Ruotsiin.

Varhaisimmat nimeltä mainitut trumpetistit löytyvät 30-vuotisen sodan ajalta, jolloin Ruotsin valtakunnan ratsuväkeä alettiin siirtyä lipustoista rykmenttijakoon. Soittajien joukossa oli nimien perusteella monia balttilaisia ja saksalaisia, mutta myös ruotsalaisia miehiä. (s. 41) 

Joachimin isä ilmaantui Brandenburgiin 30-vuotisen sodan jälkeen. Laitisen tuloksia soveltaen on mahdollista, että hänkin oli ratsuväen trumpetisti, joka on kouluttanut poikansa. 

Sukulaisia 1700-luvun leikkeissä

Ei mitenkään yllättävästi Posttidningarin läpikäynnissä tuli vastaan tuttujen asioiden lisäksi tuttuja ihmisiä tai ainakin heihin liittyviä asioita.

Ensinnäkin ilokseni

vuonna 1747 oli Falunin kaivoksella innostuttu yrityshistoriasta. Johtajien muotokuvagalleriasta puuttui porukkaa ja näiden kuvia kuulutettiin. Valitettavasti esi-isäni (Hans Philip Lybecker) muotokuvaa ei tainnut löytyä. Pitäisi tosin ehkä tarkistaa.

Seuraavaa uutista aloin tavaamaan tarkemmin aiheen vuoksi ja tajusin sitten, että juutalaisen sotilaan kaste liittyy samassa rykmentissä palvelleiden Hohenthal esi-isieni komennukseen Stralsundista eteläisen Ruotsin linnoitustyömaille. (Sääliksi käy rabbia Berliinissä.)

Nanoserkkuni Lars Häggin ensimmäistä esiintymistä Uppsalasta lähetetyssä sanomassa en tallentanut (moka!), mutta löysin hänet myöhemmin kaviaarimainoksessa, jossa ensisijaisesti kiinnosti se, että myyntiä edistettiin tarjoiluehdotuksilla! Sillä kaviaarin "hyöty" ja oikea käyttötapa ei ollut vielä Ruotsissa "yleisesti" tunnettu. Venäjälllä kaviaari sekoitettiin hienostihakattuun sipuliin ja pippuriin. Jos ei siedä sipulia, voi kaviaarin nauttia pehmeällä leivällä soseena (!) tai kuten anjovista. Jotkut söivät kaviaaria sitruunanmehun tai etikan ja öljyn kera, mutta tätä ei myynnissä olleelle laadulle suositeltu.

Yhden neidin elämä

SSH-käsiksessä olin kuitannut esitätini Anna Gustavan elämän siirtämällä hänet isän kuoleman jälkeen Munsalaan ja jättänyt sinne. Kun toista Hohenthalia metsästäessäni kokeilin FamilySearchin rippikirjaindeksointeja, huomasin osumista vetäneeni mutkia suoraksi. Tuottaisiko naimattoman elämän läpikäynti rippikirjoista lisätietoa?

Claes Jacob Hohenthalin kuollessa vuonna 1790 vaimonsa ja 11-vuotias tyttärensä asuivat Uudessakaarlepyyssä jossain viinanpolttimon tienoilla. (Sijainti ja paljon mielenkiintoista lisätietoa tällä sivulla.) Talouteen kuului myös vaimon sisko. Rippikirja 1788-94 s. 106 kertoo naisten muutosta Munsalaan, jossa puolestaan rippikirja 1786-92 s. 47 todistaa asettumisesta Munsalan kylään ilmeisesti talon Puss maille. Usein olen suositellut tilattomien maantieteelliseen sijoitukseen henkikirjoja, joten nielenpä omaa lääkettäni ja totean, että tila onkin Trött (1791 (9524:130), 1793 (9532:151), 1795 (9542:130), 1796 (9547:130), 1797 (9553:143), 1798 (9560:143), 1799 (9568:153), 1801 (9582:153), 1802 (9591:157), 1803 (9598:182), 1804 (9605:180)).

Trött, vaikka sarjan kanssa päällekkäisessä rippikirjassa 1798-1803 n:o 27 naiset on merkitty Munsalan kylän Flakabackan sivulle. Kumpaa uskoa? Trött on ja pysyy vielä uudella asettelulla kirjatussa vuoden 1805 henkikirjassa (9612:238). Ja ettei syytettäisi slarvauksesta myös vuonna 1807 (9624:267).

Ei ainakaan vaikuta siltä, että triolla olisi joku erityinen suhde yhden talon isäntäväkeen.

Vuonna 1810 aloitetussa rippikirjassa 1810-16 naiset on merkitty Munsalan Ohlsbrännosin tilalle, mutta Anna Gustavan ja äitinsä kohdalle on merkitty lähtö Veteliin. Siellä oli kuollut Anna Gustavan veljen vaimo ja apua tarvittiin lasten ja talouden hoitoon. Anna Gustava ja äitinsä ovat Laasasen puustellissa vuodesta 1813 rippikirjoissa 1809-15 s. 42 ja 1816-22 s. 41. Kummallakaan ei ole merkintää poismuutosta, mutta ilmiselvästi sen aika on tullut kun Anna Gustavan veli solmi uuden avioliiton 21.6.1822.

Anna Gustava yritti tässä vaiheessa itsenäisempää elämää ja löytyy Kokkolan kirjainsivulta 186 rippikirjassa 1820-1830. Tämä lienee ollut lyhyt vaihe, sillä vuoden 1822 aikana hän muutti Vöyrin varapastorin talouteen tai ainakin tämän rippikirjasivulle 1819-1825 s. 257. Varapastorin rouva kuului samaan von Essen -sukuun kuin Anna Gustavan tädin aviomies, mutta sukulaissuhteensa ei ollut niin läheinen, että selittäisi tämän sijoittautumisen, joka kesti vuoteen 1825. Rippikirjassa 1824-30 s. 46 Anna Gustava on äitinsä kanssa Munsalan kappalaisen sivulla.

Anna Gustavan täti oli jäänyt asumaan Munsalaan ja ainakin rippikirjan 1817-23 mukaan Ohlsbrännosin tilalle, joka merkittiin myös viimeiseksi asuinpaikakseen hautausmerkintäänsä. Sen mukaan tämä kaivosinsinöörin tytär oli kuollut 10.5.1824 ruotuvaivaisena. 1700-luvun puolelta minulla on käsitys, ettei säätyläisiä otettu köyhäinhoidon piiriin, mutta tässä näin.

Anna Gustavan äidin kuollessa 24.11.1826 merkintää ruotuvaivaisuudesta ei tehty.

Yksin jäänyt, nyt 49-vuotias Anna Gustava ei muuttanut veljensä, velipuolensa tai muunkaan sukulaisen luo. Hän yritti saada valtiolta rahaa isänsä sotilasuralla 1828, mutta epäonnistui. Hän ei kuollut vuonna 1835, kuten Bergholmin sukukirja väittää. Hän on Munsalan rippikirjoissa Munsalan kylässä 1845-53 s. 267 Gästgifvarsin sivulla, 1845-1853 s. 315 Backin sivulla ja 1854-1860 s. 480 Gästgifvarsissa, jossa Anna Gustava kuoli, kuten Finlands Allmänna Tidning 2.10.1856 todistaa.

Sukukirjan mukaan seurakuntalaiset kustansivat hautakivensä köyhille antamansa avun tähden. Kun samassa kirjassa kuolinvuotensa on väärin, en tiedä ottaako tätä tosissaan. Vuonna 2007 kävin Munsalassa enkä hautakiveä löytänyt.

Sukujuurien kiillotus ja kultaus

Kuten Sukukirjan ainesten yhteydessä tuli todettua suomalaisen Hohenthalien suvun perinteenä on ollut esittää suku mahdollisimman aatelisena ja fiininä. Yhtenä todisteena tästä on hallussani oleva sinikopio 1930-luvulla piirretystä sukutaulusta, johon on m.m. liitetty kuva ruotsalaisen Schildt-aatelissuvun vaakunasta. Mitään todisteita Joachim Hohenthalin vaimon kuulumisesta sukuun ei koskaan ollut, mutta voiko muu olla mahdollistakaan, kun nimensä kerran on Schildt... Veikkaan, että SSH-kirjani esitämä totuus polveutumisesta katuväkivaltaa harjoittaneista saksalaisista maahanmuuttajista ei tule saamaan suurta suosiota.

Perinteen alkuna voi pitää sitä, että Pommerista Suomeen 1760-luvulla muuttaneet sisarukset Marianna ja Claes Jacob Hohenthal esiintyvät toisinaan lähteissä von Hohenthaleina. Kun Saksassa on vuonna 1717 aateloitu suku von Hohenthal, on ymmärrettävästi sukututkimuksen alkuaikoina tähän tehty linkki, joka ei kuitenkaan ole mitenkään perusteltavissa. Von Hohenthalit olivat vielä Hohmaneja, kun Suomen Hohenthalien esi-isät Hohenthaleja (eri kirjoitusmuotoineen).

Mutta onko joskus ollut "Tukholman linnan palossa" hävinnyt aateliskirja, jolla Hohenthalit olisi nostettu aatelissäätyyn? Tällaistakin on esitetty. Itse pidin moista erittäin epätodennäköisenä jo vuonna 2007 kirjoittaessani ensimmäistä Hohenthal-kirjaani. Mutta mahdolliset uudet "von"-todisteet ovat ainoa asia, joista minulta on SSH-projektin puitteissa kyselty, joten ilmeisesti tarvitaan jotain kättä pidempää.

Onneksi 11 vuoden aikana olen oppinut jotain. 1700-luvun lähde, jossa säädyt on selvästi eroteltu toisistaan on läänintilien verifikaatit. Pienen ähellyksen jälkeen minulla oli esillä vuodelta 1774 tili 9471, jonka aukeamalla 796-797 näkyy Korsholman pohjoisen kihlakunnan vähäinen aatelisto ja aukeamalla 820-821 luutnantti Hohenthalin talous säätyläisten joukossa.

No, uskovaisille ei tämäkään tietenkään riitä, varsinkaan kun Hohenthalin loppuelämän ajalta Vaasan läänistä puuttuvat kaikki tilit. Mutta minä puolestani en hyväksy aatelisuuden "todisteeksi" omatoimista nimenmuokkausta ja vaakunakuvalla varustetun sormuksen hankintaa.

Nimenmuutoksista puheenollen kommentti lehdestä Ampiainen 24-25/1920

Mistä lie Ampiaisen toimittaja keksinyt puolalaisuuden? Veli Gunnar, joka esiintyi sanomalehdissä von Hohenthalina jo Venäjän vallan aikaan, ei SVL:ssä 21.8.1920 julkaistussa nimenmuutosilmoituksessa

vedonnut aatelisuuteen vaan nimikäytäntöön sata vuotta aiemmin. Mikä pitääkin paikkansa, tavallaan. Veli Gunnarin tuolloin elänyt isoisän isä kersantti Johan Arvid Bogislaus on Lohtajan kirjonkirjoissa ja armeijan rullassa 1794 pelkkä Hohenthal, mutta raastuvanoikeudessa 1792 omakätisesti ja velipuolensa kanssa vuoden 1805 rullassa "v. Hohenthal".

Ampiainen ei ollut ainoa nimenmuutosta pistellyt. Esimerkiksi Maaseudussa kirjoitettiin 27.11.1920

Mutta, jos sukulaiset haluavat jotain ihan oikeasti kiiltävää, niin Allers krönikasta 25/1928 voi lukea miten Veli Gunnar kävi treffaamassa leskikeisarinnaa Tanskanmaalla.

Miten esi-isän kuolinsyy löytyi?

Tehdessäni Oksa Hohenthalien sukupuussa kirjaa 2007 tein 30-vuotisen sodan jälkeen Königsbergiin pullahtavan esi-isän jäljittämiseksi sen mitä osasin, eli selasin oikean sukunimen esiin Kansallisarkistossa käytössä olevasta kortistosta. Sukunimi löytyi, mutta ukkelilla oli väärä etunimi ja laitoin tiedonripulle lähdeviitteeksi "Krigsarkivet, Personregister A-Ö, regementsofficerare 1620-1699".

Tätä kohtaa SSH-käsiksessä kesällä muokatessani tuli mieleen, että voisin tarkistaa kortin tiedot ja mahdollisesti jopa sen viitteet. Nyt kun käytettävissä on digitoidut kuvat ja käsialojen lukutaitoni on huomattavasti parempi - olematta siltikään kovin hyvä,

Mutta onko kortisto digitoitu? Lähinnä tuurilla osuin oikeaan. ArkivDigitalissa hakemistokortit ovat "Rullor 1620-1699" kokonaisuuden alussa ja SVARissa osio "Registerkort över namn i rullorna 1620 – 1700". Nämä nimet ovat harhaanjohtavampia kuin tuo vanha KA:n mikrokorttikansiosta keksimäni. Rullissa on joka tason nimiä, mutta hakemistokortistossa vain upseerit. (Olemassa on, ainakin SVARilla, myös "Registerkort över namn i rullorna 1700-1723". Mutta jostain syystä en saa kumpaakaan näkymään kun Specialsökistä valitsee Arméns rullor. Pakko mennä arkistohakemistoon?)

Kortti löytyi ja mies parista miehistörullasta, joista en saanut merkittävästi lisää tietoa. Samaisista rullista (Rullor 1620-1699) olin ajatellut hakea jo Generalmönsterrullista läpikäymäni esi-isän pojan, mutta oli kokenut kokonaisuuden niin työlääksi läpikäytäväksi, että luovutin.

Nyt välähti! Sotilasarvonsa alhaisuuden vuoksi hakemaani miestä ei hakemistosta löydy. Mutta listat on tehty vähintään komppaniatasolla, joten hain jo tuntemistani katselmuksista upseerin, joka oli saman ajan samassa komppaniassa. Hänen korttinsa tarjosi pikatien pariin lisäkatselmukseen. Näistä viimeisestä luin

eli ratsurykmentissä palvelut esi-isäni oli saanut iskun hevoselta (arvatenkin hevosen kaviosta) ja oli katselmuksen aikaan pahasti sairaana leirissä. Kuolinpäiväänsä en tiedä, mutta hautajaisiaan vietettiin kolmen kuukauden kuluttua, joten epäilen löytäneeni kuolinsyynsä.

Ellei ole todellista estettä, niin käy läpi kaikki katselmukset, kaikki rippikirjat, kaikki vankilistat, kaikki henkikirjat. Usein tuntuu turhalta, kun samat tiedot kopiodaan listasta toiseen, mutta jos tulee poikkeus, se on todennäköisesti merkittävä.

Mitä voi sanoa Königsbergin Masekoweista?

Otsikon ja jutun Königsberg on Königsberg in der Neumark eli nykyinen Chojna Puolassa.
Punainen merkki kaupungin kohdalla ja kartan yläreunan keskellä Rügen.

Päästyäni SSH-käsiksessä kohtaan, jossa piti esitellä Joachim Hohenthalin (1657-1695) vanhemmat, tarkoituksenani oli yksinkertaisesti itseplagioda vuonna 2007 tekemääni kirjaa Oksa Hohenthalien sukupuussa. Mutta 11 vuodessa lähdeviitemerkintäni ovat kehittyneet (tai ainakin muuttuneet), joten eihän se niin suoraviivaista ollutkaan.

Ihmeekseni tuolloin löytämäni verkkosivut tai ainakin niiden sisältö oli edelleen löydettävissä verkosta. Kirkonkirjoista tehdystä nimilistasta olin aikanaan poiminut Königsbergin varhaisimman Masekow-esiintymän, mutta olisiko verkossa nyt jotain enemmän?

Oikean Königsbergin kuvassa näyttäisi olevan vain yksi kirkko. (Lähde)

Samalla sivustolla kerrotaan Königsbergin yhden (ja ainoan?) seurakunnan kirkonkirjojen tulleen mikrofilmatuiksi MAP-kirkon toimesta. Digikuvien toivossa menin Familysearch.orgiin ja tein ekaa kertaa elämässäni siellä haun aloittaen katalogista, jossa väitettiin olevan varhaisilta ajoilta kolme erillistä kirkonkirjaa kolmella eri mikrofilmillä. Digikuvia näistä ei ole avoimessa verkossa, mutta hakemisto kylläkin.

Pyhän Marian kirkko kärsi 30-vuotisessa sodassa ja vielä pahemmin toisessa maailmansodassa

Kirjakohtaiset haut tuottivat niin päällekkäisiä tuloksia, että digikuvia jäin totisesti kaipaamaan. Mutta täytyy mennä sillä mitä on, joten keräsin kaikki Masekowilta näyttävät isät ja äidit kastelistoista. Järjestin nämä aviopareittain kronologisesti.

Käytettävissä olevan tiedon varassa sukulaisuussuhteista ei voi vetää johtopäätöksiä, joten tulinko hullua hurskaammaksi? Kyllä, vähän. Kasteita löytyi käytännöllisesti katsoen heti kirjausten alusta. Lisääntymisiässä 1580-luvulla oli kaupungissa ainakin 5 Masekowia, joista kaksi miehiä, joten myöhempiä sukupolvia ei ole turvallista olettaa sisaruksiksi tai edes serkuiksi.

Königsbergin torneja ja raatihuone

Vuonna 1649 avioitunut ja vielä vuonna 1661 synnyttänyt esiäitini Margareta Masekow voi olla 14.10.1616 kastettu Jacob Masekowin ja Margareta Blochin tytär tai 22.10.1623 kastettu Johan Masekowin ja Margaretha Goebbelsin tytär tai joku, jonka kastetieto ei ole säilynyt. Kun hakemistoon ei ole poimittu hautauksia on arvailu tosi heikolla pohjalla.

En mielelläni liittäisi sukupuuhuni natsi-Saksaan assosioituvaa nimeä Goebbels. Mutta olisin kyllä halunnut sukuyhteyden nimettömään Masekow-suutariin, jonka Hans-poika (myös suutari) muutti Königsbergistä 1670 Danzigiin (Gdansk), jossa hän kuoli vuonna 1699. Danzigissa 26.11.1689 syntynyt poikansa Johann Jacob käytti sukunimestä muotoa Mascov. Hänestä on Leipzigin kaupunginmuseossa kaksi öljymaalausta ja kuparipiirros, joiden digikuvien käyttöoikeuksista ei saa selkoa. Elämäkertatietojaan on verkossa useilla sivustoilla, joista Deutsche Biographie kuullostaa hienoimmalta ja aloittaa olennaisella sanalla Geschichtschreiber eli historiankirjoittaja! Sivusto tuntee myös pikkuveljensä Gottfridin.

Kaikki Masekowit eivät siis olleet suutareita tai jääneet Königsbergiin. Verkkohaut osuivat myös veljeksiä sukupolvea tai kahta vanhempaan vuonna 1630 syntyneeseen Thomasiin, josta tuli pappi ja jonka Königsbergissä 6.3.1673 syntynyt poika Christian tuli niin oppineeksi, että muokkasi sukunimensä latinalaiseen asuun Masecovius. Molemmat löytyvät vuonna 1751 painetusta kirjasta Allgemeines Gelehrten-Lexicon: Darinne die Gelehrten aller Stände sowohl männ- als weiblichen Geschlechts, welche vom Anfange der Welt bis auf ietzige Zeit gelebt, und sich der gelehrten Welt bekannt gemacht, Nach ihrer Geburt, Leben, merckwürdigen Geschichten, Absterben und Schrifften aus den glaubwürdigsten Scribenten in alphabetischer Ordnung beschrieben werden.

Kollaasien kuvat tarjosi Europeanassa haulla Chojna Architekturmuseum der Technischen Universität Berlin in der Universitätsbibliothek lisenssillä CC BY-NC-SA. Todellisuudessa vain osa kuvista oli tiukan tekijänoikeustulkintansa mukaan ladattavissa, muta käytin n.s. omaa harkintaa.

Tarkistetaan alkuperäinen siksi, että...

Juhannuksen piti olla reipasta SSH-työstöä ennen kotimaan pidempää automatkaa. Joten enkös tullut sairaaksi. Pystyyn päästyäni en tarttunut olennaiseen vaan aloitin jälleen kerran epätoivoiset verkkohaut saadakseni jotain lisää irti Hohenthaleihin sekaantuneista von Warner ja von Lützow -suvuista. (Ja huomasin, että von Warnern -tekstini oli täysin sekava. Eli yritetään kirjassa parempaa.)

Perusverkkohakuhan ei tartu erilaisiin digitoituihin kirjakokoelmiin, jotka Saksassa(kin) ovat tusinoissa eri paikoissa. Useiden epäonnistumisten jälkeen haaviin tarttui vuonna 1894 painettu Geschichte der Gesammt-Familie von Normann, jossa oli pieni uusi tiedonmuru. Sen mukaan vuonna 1785 tai 1786 kuolleen Christoph Nicolaus Wilken von Normannin ensimmäinen vaimo oli Cransdorfissa asuneen kapteeni Lützowin tytär. Heidän pojalleen Jürgen Friedrich Christian von Normannille ei annettu mitään syntymäaikaa, mutta hän avioitui vuonna 1788 eli sopii olemaan samaa sukupolvea kuin kapteenin tyttären Margaretha Sibylla Katharina vuonna 1762 syntynyt poika Johann Arvid Nicolas Hohenthal.

Jürgen Friedrich Christianin vaimo oli ruotsalaisen kuuloinen Maria von Lilienström, jota ei kuitenkaan löytynyt mistään verkon aatelismatrikkelista. Liekö samanlainen von-lisäys, jota Hohenthalit harrastivat? Muutkaan sukutaulun nimet eivät tuoneet lisäosumia, todennäköisesti siksi, että sukuhaara oli miespuolelta päättynyt.

Mitäs sitten? Mietin nukkumaanmenoa, mutta lueskelin läpi teemaan liittyvän muistiinpano- ja linkkikokoelmani, jonka aivan lopussa, sekalaista-osiossa, oli Hohenthalin Genos-artikkelista leikattu kappale, jossa lause

I detta äktenskap föddes 20.9.1762 sonen Johann Arvid Nicolas sedermera en av arvtagarena till ifrågavarande gods, vilken rättighet han dock genom vissa överenskommelser vid Nykarleby rådstuvurätt den 18.8.1792 överförde på löjtnanten vid Österbottens regemente Carl Fredrik Humble.

Heräsi mieleen kysymys, että josko kannattaisi tutustua kyseiseen raastuvanoikeuden pöytäkirjaan. Jos siinä olisi jotain tietoa, jota artikkelin kirjoittaja ei katsonut tarpeelliseksi ottaa esiin...

No, ottaen huomioon, että renovoidut raastuvanoikeuden pöytäkirjat on Kansallisarkiston toimesta digitoitu, niin vaiva ei ole suuri. Muutamassa minuutissa edessäni oli 25.8.1792 pöytäkirja, johon oli kirjattu edellä mainittu sopimus. Sen tekstistä kävi ilmi, että perintöasioissa oli tehty aiempi sopimus 19.9.1767, jolloin toisella puolella oli kapteeni Lützow ja tuolloinen morsmaikkunsa Barbara Dorothea von Bohlen ja toisella puolella "herr Christopher Nicolaus von Norrman til Tribrak" ja majuri Claes Jacob Hohenthal. Eli vävyt, mutta ilman verkkolöytöä en olisi tulkintaa voinut tehdä. Ja ilman tätä alkuperäislähdettä olisin suhtautunut yli satavuotiaaseen sukututkimukseen tietyllä skeptisyydellä.

Eli tarkistetaan kaikki johtolangat. Viitteet alkuperäislähteisiin ja hämärät verkkosivut.

AR 16: Entisessä Etelä-Ruotsissa III

Luulin, että minulla oli Stralsundin hotellihuoneen luovutuksen jälkeen hyvää aikaa seikkailla Rügenillä, sillä olin jo ehtinyt unohtaa edellisen päivän navigaatiohaasteet ja rataristeyksien aiheuttamat viiveet. Niinpä lähdin reippaasti etsimään Klaes Jacob Hohenthalin appivanhempien pitäjäkirkkoa ja mahdollisesti kotitilaansakin, joiden nimet olin edellisenä iltana palauttanut mieleen verkossa onneksi olevasta Genos-artikkelista. (Älkää seuratko tätä mallia! Valmistautukaa ajoissa ja kunnolla.)

Kun harhaan navigointien jälkeen olin vihdoin oikealla tiellä Gustowin kirkko löytyi sen varrelta helposti. Seurakunnan kirjoihin pantiin ainakin Klaes Jacobin anopin kuolema Hohenthalin artikkelin mukaan. Wikipediassa on kirkosta sivu, jota en tietenkään edellisenä iltana hotellissa lukenut. (Älkää seuratko tätäkään mallia!) Keskiaikainen, kuten arvelinkin. Tosin arkistoidun paikallissivun mukaan merkittävästi uudelleen rakennettu 1700-luvun alussa.

Sitten tila Kransdorf. Googlen kartasta löysin vain saman nimisen tien ja perstuntumalta arvelin sen johtavan saman nimiselle tilalle. Näin olikin ja kyltityksestä tiedän olleeni oikeassa paikassa. En kyllä tiedä mikä paikka se nyt on sillä paikalla oli liikaa autoja tavalliseksi tilaksi. Näin myös kahvilan. Onneksi en jäänyt ottamaan siitä selvää, sillä loppujen lopuksi pääsin lauttasatamaan vain vartin ennen lähtöselvityksen sulkeutumista.

Googlen kartan sijaan kunnolla etukäteen valmistautuen olisin videon Finding German Villages for Genealogy and Family History with James M. Beidler katsottuani tutustunut siinä vinkattuun sivustoon MeyersGaz, enkä vain työntänyt videota kirjanmerkkeihini. Sivustolta olisi yksinkertaisella haulla löytynyt Kransdorfin tiedot 1800-luvulla tehdystä maantieteellisestä teoksesta sekä sen sijainti yksityiskohtaisessa 1800-luvun lopun kartassa. No, ainakin olin oikeassa paikassa. Mutta vasta tuosta vanhasta kartasta hahmotin, kuinka (suhteellisen) lähellä rannikkoa tila oli, eli ei ylettömän kaukana Stralsundista.

Vuosien varrella tekemäni verkkohaut tästä tilasta ja appivanhemmista ovat lähinnä osuneet äitini serkun saksaksi kirjoittamiin tiedusteluihin. Koska kyse ei ole suorasta esi-isästä en ole varma olenko edes koskaan tarkistanut appiukon tietoja Lewenhauptista. Varmuuden vuoksi liimaan sivulta 426 tähän:

Kransdorf ei siis ilmeisesti ollut sukutilansa. Ehkäpä vaimonsa? Tai vain ostos armeijayksikön sijainin lähistöltä. Torsten Hohenthalin artikkelin perusteella mies eli vielä 1767. Hohenthal lainasi sanomalehti-ilmoitusta, jossa kapteeni kuulutti karannutta poikaansa 1762. Tätä en ole digitoiduista lehdistä löytänyt, mutta ilmeinen jatko tuli eteen todistaen, että sukua oli vaikea löytää jo elinaikanaan. Tai tarkemmin katsoen etunimissä on eroa, oliko kaksi poikaa kateissa vai etunimet 30 vuodessa unohtuneet?

AR 6: Taas menneisyyden maisemissa

Norrköpingistä etelään jatkaessani poikkesin taas sukututkimuksellisiin kohteisiin, joihin ei julkisilla liikennevälineillä pääse. Törnsfalls osoittautui rikkaamman oloiseksi kuin Gårdeby, mutta tiet olivat vielä kapoisempia, todella mutkaisia ja osin päällystämättömiäkin. Ajaminen vaati niin paljon keskittymistä, etten murehtinut menneisyyden tavoittamista vaan seuraavaan kohteeseen pääsyä.

Eka kohde oli Tönfallsin kirkko, joka on pohjimiltaan keskiaikainen, vaikka tornin katto huutaa 1700-lukua. Seinien sisäpuolelle on epitafier.se-sivuston (ja muidenkin lähteiden) perusteella ripustettu esi-isäni Caleb de Frumerien hautajaisvaakuna ja miekka. Niitä en päässyt näkemään, mutta olihan kirkko myös esivanhempieni muuten käyttämä rakennus. Niin ja Wikipediasta löytyi sisäkuva, josta näen, että vaakuna on arvokkaasti yksinään oikealla seinällä.

Ulf Klingström CC0, Wikimedia

Jatkaessani matkaa pääsin Dröpshultin tilalle, jossa Frumerie ja Ehrenmark -sukuiset esivanhempani elivät neljän sukupolven ajan. Täällä on joskus ollut maatilamajoitusta ja pitkäaikainen unelmani oli yöpyminen. Mutta vaikka sivuston tätä matkaa suunnitellessani edelleen löysin, niin sähköpostini ei mennyt perille. Fiilistelin siis tieltä lehmien seurassa. Tilan rakennukset puiden lomassa horisontissa.

Viimeinen kohde sarjassa oli Gladhammarin kaivos, jota tuli Falunista pyörittämään esi-isäni Jonas Sohlberg. Ja näin ollen kohtasi Dröpshultissa kasvaneen Katariinan. Ja koska kaivos ei kannattanut, Jonas päätyi Oravaisiin Kimon ruukin pehtooriksi ja mukana muuttanut tytär löysi (Pommerissa kasvaneen) Hohenthal-puolisonsa Pohjanmaalta. Eli ellei kaivosta olisi ollut ja ellei se olisi ollut kannattamaton, minua (ja erinäisiä muita yksilöitä) ei olisi olemassa.

Järkytyksekseni luin kaivoksen infokyltistä, että pari vuosikymmentä Sohlbergien lähdön jälkeen kaivoksesta löytyi kobolttia ja nousukausi alkoi...

P. S. Jonas Sohlbergin ja vanhempiensa sekä isovanhempiensa maisemia kävin katsomassa äitini kanssa kesällä 2010:

• Falun, stora stöten
• Falun, Dalarnas museum ja Kristine kyrka
• Falun, kulttuuripolku ja kaupunginkirjasto

AR 1: Menneisyyden maalaismaisemia etsimässä

Toteutin huhtikuussa vihjailemani autoreissun Ruotsiin toukokuun alussa, mutta käytännön syistä raportointi tulee blogiin vasta nyt.

Ruotsin lautalta pääsin sujuvasti isommalle motarille kuin missä olin eläissäni ajanut. Kun risteys lupasi Mörköä ja Tullgarnin linnaa, josta en ollut mitään kuullut, niin käännyin hermolevon vuoksi pienemmälle tielle. Mörkön tienhaaran päädyin ohittamaan. Linna paljastui kuninkaalliseksi viikonloppumörskäksi, jonka puutarhassa olisi ollut mukavampi kävellä jos vessat olisivat olleet auki.

Ensimmäinen varsinainen kohde oli Gårdeby, jossa esivanhempani Joachim Hohenthal ja Christina Mattsdotter Schildt asuivat avioliittonsa ajan. Ajettuani perin kapoista tietä löysin suht kivuttomasti kirkon, jonka rappaus ei näyttänyt alkunkaan keskiaikaiselta, vaikka (sympaattisen pieni) kirkko sitä on. Olin jättänyt lukematta kirjallisuuden, joten vasta seuraavan päivän arkistokäynnillä esillä olleesta uutuuskirjasta selvisi, että kirkon ovi esivanhempieni aikaan oli pitkällä seinällä eikä päädyssä. (Näköjään Gårdeby ei ole RAÄn sarjassa Sveriges kyrkor, joten uutuuskirjasta olisi pitänyt tehdä muistiinpanoja, pahus.)

Kohentaakseni kosketusta menneisyyteen jätin auton parkkiin ja käppäilin Spolstadin maille, joiden osan Christina osti 1700-luvun alussa perinnöksi. Matkalla oli riimukivi, mutta oliko se samalla paikalla kolme sataa vuotta sitten? Ehei, Wikipedia kertoo, että kivi löydettiin 1800-luvulla ja pystyttettin myöhemmin tähän.

Yllä kuva lähestyessäni Spolstadia, jonka rakennukset ovat keskivaiheilla horisonttia. Rakennukset olivat hyvin modernin oloisia ja vaikka olin kartasta mielestäni erinomaisesti hahmottanut talojen ja pellon (jää oikealle horisonttiin, ei etualalla oleva) suhteen ei se paikan päällä loksahtanut kohdalleen. Esivanhempieni nykynaapurien lyhtypylväät vetivät kiinnostukseni: en tajunnut mitä niillä valaistaan viimeistelemättömän näköisellä alueella keskellä hiljaista maaseutua.

Hiljaisuus oli ainakin aika historiallista, vaikka eihän menneisyyden äänimaisema tyhjä ollut. Hauskasti kävelyn varressa oli laitumella sekä lampaita että lehmiä. Ainoa liikkeellä ollut ihminen ulkoilutti koiraa. Pari päivää myöhemmin museokäynnin yhteydessä palasi mieleen, että vielä 1600-luvun lopullakin (eikä siis ainoastaan keskiajalla) lehmät olivat tosi pieniä, suunnilleen nykykoiran kokoisia. Mahdollisesti siis muistuttivat näkemiäni lampaita, jotka mielestäni olivat tavallista suurempia?

Kannattiko tämä Takahikiä katsastaa? Jokaista esivanhemman asuinpaikkaa ei (kai) voi kiertää, mutta oli tämä mielenkiintoinen nähdä. Varsinkin verrattuna Christinan lapsuuden maisemaan Norrköpingissä, mistä lisää huomenna.

Joululahja loppuviitteestä

Nyt kun joulunvietto täällä blogissa on vihdoin ohi, on tilaa kertoa vuoden parhaasta (ja ainoasta) joululahjastani. Jonka toimittivat kirjastotontut.

Pari viikkoa ennen joulua olin käymässä Kansallisarkistossa ja huomasin entisen mikrolukusalin paikalle rakennetun kirjaston olevan auki. Lähdin tietenkin kiertämään hyllyjä, sillä mahdollisuuksista pitää olla tietoinen.

Ruotsin paikallishistorian kohdalta löysin yllättävän paljon kirjallisuutta ja huomiotaherättävän näyttävänä Norrköpingin moniosaisen historian. (Kiitokset esivanhemmilleni asettumisesta Ruotsin kaupunkiin, josta 300 vuotta myöhemmin tehtiin kunnon paikallishistoria toisin kuin muista Ruotsin kaupungeista. Mutta pitäisikö se joku päivä jaksaa lukea kannesta kanteen? På svenska!)

Kirjasarjan näkemisestä tuli mieleen, että kesän Schildt-löytöjen jälkeen sen ainoaksi muistamani Schildt-maininta voisi avautua uudella tavalla. Kun ei aiemmin ollut yhdistynyt mihinkään.

Palasin kirjastoon myöhemmin muistiinpanovälineiden kanssa, istuin alas lukemaan ja kirjoittamaan. Ilmeisesti oli vuosia siitä, kun olin paikallishistorian pätkän pettyneenä viimeksi katsastanut. Nykyosaamisellani tekstissä oli runsaasti sukututkimuksellista potentiaalia, sillä metallibisneksen yhteydessä mainittiin oikeusjuttu, jossa hyvin todennäköisesti on enemmän sukulaisuussuhteita ja nimiä kuin paikallishistoriaan oli otettu mukaan. Joten (kuten yleensäkin) kirjoitin muistiinpanojen lomaan myös loppuviitteet, joissa oli yllärinä lisävinkki kirjoittajan aiempaan kirjaan, jossa Matthias Schildtistä kerrottaisiin lisää!

Vaikutti erittäin lupaavalta, mutta ei vielä kirjastossa istuesssa loksahtanut muistissani olevaan sukutauluun. Vasta kotiin päästyäni kaivoin kesän tuotokset esiin ja oli syytä riemuita. Schildtin ohella paikallishistorian sivulla esiintynyt sukunimi löytyi sukutaulusta! Eli äidinäidin isänisän isänisän isänisän äidinisän isäni Matthias Schildt oli Norrköpingissä vuonna 1647 kuollut kattilamaakari! Josta löytyisi lisätietoa jostain kirjasta! Ja vaikka kirja käsittelee teollisuushistoriaa Norrköpingissä, se on osa Kansalliskirjaston kokoelmaa!

Eli tietenkin kävin sen lainaamassa.

P. S. Vanhoihin blogiteksteihin linkittämäni dokumentti Spolstadin Hohenthalit on nyt lukkojen takana, sillä tarkoitukseni on ensi vuonna työstää siitä Schildt-lisäyksin kirja. Aihe tulee varmasti myös näkymään blogissa.

Marianna Hohenthal (1734-1812)

Tänään julkistetaan Tiina Miettisen kirja Tasavallan juuret. Suomen presidenttien esipolvet. Juhlan kunniaksi blogissa kesällä kirjoittamani elämäkerta esitädistäni, joka on yhden presidentin (Ståhlberg) yksi esiäiti (Marianna Hohenthal). Näköjään jätin tekstistä lapsuuden pois ja muutakin korjattavaa on. Ja lisää ehkä tuoreen kirjan myötä. (Lähdeviitteillä varustettu versio täällä.)

Marianna Hohenthalin ja aviomiehensä Fredrik Bogislaus von Essenin varhaisin tunnettu lapsi Georg August syntyi Stralsundissa 21.9.1751 (20.7.2018 totean, että eikä syntynyt vaan 21.9.1759. Ilmankos "Pariskunnan lapsia seuraavalta kymmeneltä vuodelta ei tunneta".) eli pariskunta lienee mennyt naimisiin viimeistään vuonna 1750, jolloin Marianna oli 16-vuotias. Fredrik Bogislaus oli 13.9.1750 alkaen vapaaehtoinen Kuningattaren henkivartiorykmentissä eli on varmaankin tuntenut samasssa rykmentissä palvelleen Mariannan veljen. Viimeistään avioliiton solmimisen jälkeen.

Pariskunnan lapsia seuraavalta kymmeneltä vuodelta ei tunneta. Fredrik Bogislaus von Essen sai 8.7.1760 nimityksen Pohjanmaan jalkaväkirykmenttiin ja perhe muutti Suomeen, Mariannalle täysin uuteen ympäristöön. Asuntoina olivat tästä lähtien virkatalot, jotka vaihtuivat miehen uran edetessä.

Ensimmäinen näistä oli Lakso Sievissä 14.9.1761-19.3.1763. Sievissä syntyivät 13.4.1764 kaksoset, jotka saivat nimet Alexander Johan ja Beata Maria Lovisa. Alexander Johan kuoli 12.7.1764 alle kolmen kuukauden ikäisenä.

Lapuan Liuhtari oli luutnantiksi edenneen Fredrik Bogislauksen virkatalona 8.12.1763-7.12.1764 ja tämän jälkeen Marttila Kalajoen Pohjankylässä 7.12.1764-31.3.1773. Kalajoella syntyi Frederica Mariana 19.4.1769, joka kuoli jo 7.9.1769. Perheeseen syntyi vielä Ludvig Fredrik 3.3.1771 ja Helena Sofia 14.6.1775.

Virkatalona oli Rasila Limingassa 30.3.1773 alkaen, kunnes Fredrik Bogislaus erosi armeijasta 19.8.1777. Limingasta Marianna, miehensä, Beata Maria Lovisa, Ludvig Fredrik ja Helena Sofia saivat 14.9.1780 muuttokirjan Gotlantiin. Ilmeisesti ensimmäisenä heistä palasi Suomen alueelle Ludvig Fredrik, joka liittyi vapaaehtoisena Pohjanmaan jalkaväkirykmenttiin 6.7.1783 ja sai 24.3.1786 virkatalon Oulunsalon Muikusta. Siellä hän asui viimeistään 1796.

Helena Sofia oli Lingasta muuton aikaan vain 5-vuotias, mutta hänet on viimeistään viiden vuoden kuluttua merkitty kirkonkirjoissa isänsä siskon talouteen Skatelövin Husebyn Gamlagårdissa, jonne hän jäi kunnes meni naimisiin 17.1.1792. Kahdesti avioitunut tätinsä teki hänen hyväkseen testamentin tätä ennen.

Skatelövin Husebyn Gamlagårdiin on 1780-luvun alussa kirjattu myös etunimetön “fröken von Essen”. Kyseessä voisi olla Limingasta 16-vuotiaana lähtenyt Beata Lovisa. Beata Lovisa lähti yhden muistelijan mukaan omin päin ja omin luvin maailmalle “joutuen lopuksi Etelä-Ruotsiin erään vanhan rikkaan naishenkilön seuralaiseksi. Tämä olisi luovuttanut hänelle kuoltuaan koko suuren omaisuutensa, jos tyttö olisi suostunut jäämään pysyväisesti hänen luokseen. Mutta tyttö rakasti vapauttaan ja hylkäsi tarjouksen.” Toisen muiston mukaan Beata itse sanoi tulleensa kasvatetuksi Kalmarin linnassa.

Beata on palannut Suomeen viimeistään 1787, jolloin hän asui enonsa taloudessa Uudessakaarlepyyssä. Sieltä hän muutti maaliskuussa 1788 Muhokseen, jossa äitinsä Marianna ja pikkuveli Ludvig asuivat isoveli Georg Johanin virkatalossa Laitsaaren Hakkarilassa. Sieltä käsin Beata meni 6.11.1788 naimisiin Utajärven kappalaisen Gabriel Ståhlbergin kanssa. Tästä tuli Sotkamon kappalainen vasta vuonna 1808 eli Beatan muistettua lausahdusta “No’ ska’ man vara toki’: vara uppfostrad på Kalmar slott, komma ti’ Sotkamo o’ gifta sej där me’ en fatti’ kaplan me’ fem barn!” (kyllä pitää olla hullu: saa kasvatuksen Kalmarin linnassa, tulee Sotkamoon ja menee naimisiin viisilapsisen köyhän kappalaisen kanssa) ei voi ottaa kirjaimellisesti.

Mariannan mies osallistui Mariannan veljen tapaan armeijasta eronneena vapaaehtoisena Kustaan sotaan ja kuoli palatessaan sodasta 14.2.1790. Esikoispoikansa Georg August solmi Kälviällä 28.1.1791 sisartaan säädynmukaisemman avioliiton 33-vuotiaan Fredrika Christina Freidenfeltin kanssa. Vaikka Muhoksen Laitsaaren Hakkarilan virkatalon varsinainen hallinta päättyi jo maaliskuussa 1791, helmikuussa 1795 sieltä käsin kastettiin pariskunnan 3. lapsi ja haudattiin Fredrika Christina Freidenfelt.

Marianna lienee ollut auttamassa kolmen lapsen kanssa leskeksi jäänyttä poikaansa, mutta tämä avioitui uudelleen jo 29.9.1795 Sotkamossa kirkkoherran tyttären Magdalena Frosteruksen kanssa. He asettuivat Paltamolle, jossa myös Marianna on kirjattu Paltaniemen Siivolaan. Kesäkuusta 1806 Georg Augustilla oli virkatalona Kemin Lietakkalan Hietala, jonne Marianna ei ilmeisesti enää perhettä seurannut.

Mariannaa ei kirjattu tyttärensä Beata Lovisan luo Utajärvelle eikä Sotkamoonkaan. Mutta jossain vaiheessa vastuu äidistä siirtyi Georg Augustilta sisarelleen, sillä Marianna kuoli Sotkamossa 5.2.1812 78-vuotiaana.

Saksalaisista aatelismatrikkeleista kerättyä

Saatuani kesäkuussa selville Hohenthalien esiäidin sukua parin kymmenen vuoden toivomisen ja yrittämisen jälkeen, tunsin oloni niin kaikkivoipaiseksi, että tartuin seuraavan sukupolven esiäidin perheen metsästykseen. Poikansa käyttöön ottaman vaakunan perustella tämä Beata Augusta von Warnern (s. hautausmerkinnän perusteella kesällä 1702) on yhdistetty yhteen saksalaiseen aatelissukuun.

Valitettavasti saksalaiset aatelismatrikkelit eivät muistuta ruotsalaista Elgenstiernan tuotosta. Ainoastaan 1700-luvun alussa julkaistuissa teoksissa (leike kirjasta Bremisch- und Verdischer Ritter-Sahl oder Denckmahl der Uhralten Berühmten hoch-adelichen...) sukuhaaroja seurataan useampaan suuntaan. Muissa ainoastaan päämiehen linjaa.

(Hyvin klassisesti 1220-luvulla Skotlannista Liivinmaalle tulleesta esi-isä Gilbertistä sikiää kolme veljestä. Yksi oli Tarton piispa, jolla ei ainakaan Wikipediassa ole mitään sukunimeä.)

Vuonna 1866 julkaistu Stammbuch des blühenden und abgestorbenen Adels in Deutschland...  julistaa suvun mieslinjat päättyneiksi, mahdollisesti 8.4.1715 kuolleeseen Johaniin. Tämä vaikuttaa epätodennäköiseltä, kun Bremenistä vuonna 1713 tehdyssä aatelistilojen listauksessa on mukana kornetti Frans Juliuksen perilliset ja majuri Augustin (s. 333), sekä August Jacob ja luutnantti Matthiaksen perilliset (s. 336) . (Samoilla sivuilla ja niiden läheisyydessä on monia sukunimiä, jotka toistuvat yllä esitetyssä sukutaulussa. Sukurakasta porukkaa, joka ei ole lähtenyt hakemaan vaimojaan kovin kaukaa.)

Genealogisches Taschenbuch der Ritter- u. Adels-Geschlechter kertookin 1880 useista 1700-luvulla eläneistä suvun jäsenistä ja seuraa yhtä linjaa 1800-luvullekin. Kansalliskirjastossa käytettävissä oleva vuonna 2005 painettu Genealogisches handbuch des adel leikkaa suvusta tai ainakin sen aatelisuudesta reilut 300 vuotta ja aloittaa Kehdingenissä eläneestä Carsten Werneristä, joka sai aateliskirjansa (tms) 1584.

Ristiriitaisia ja puutteellisia tietoja, jotka eivät auta Beatan yhdistämisessä sukuun yhtään sen enempää kuin edelliselläkään kerralla kun olen vastaavia lähteitä lukenut. Mutta tällä kertaa huomasin, että eräitä suvun jäseniä kutsuttiin "ruotsalaisiksi" upseereiksi. Ja koska olin ensimmäistä kertaa kirjoittanut auki 1700-luvun alussa väsätyn hässäkän, pystyin tunnistamaan Levenhauptin upseerimatrikkelin von Warnereita tähän sukuun kuuluviksi.

Kun näitä on ainakin kolme, voi pitää todennäköisempänä/ymmärrettävämpänä, että suvun tytär meni ruotsalaisen (osin "saksalais"syntyisen) Pommeriin sijoitetun sotilaan kanssa naimisiin. Lisäksi kaksi Lewenhauptin tuntemista on kuollut sodassa Beatan syntymän jälkeen eli aatelisneito ei välttämättä ole ollut kovin kummoisessa sosiaalisessa asemassa avioliittokumppania etsiessään.

Mielelläni esittelisin lopuksi kantaisä Carsten von Warnerin tilan kuvan tai edes sen sijainnin, mutta ilmeisesti sukunimiperustainen nimi Warnerhoern/Warnerhörne on myöhemmin muutettu. Lukuisien verkkohakujen perusteella kyseessä on Hörne Bützflethin seurakunnassa Kedingenissä, joka löytyy vuonna 1774 julkaistusta paikallishistoriallisesta opuksesta sivulta 204. Tuolloin kaksi kolmannesta tilasta oli siirtynyt Warner-nimisiltä eteenpäin, mutta heidät vielä mainitaan. Tekstistä käy ilmi, että Hörne on Elbeen Staden kaupungin kautta laskevan Schwinge-joen varrella. (Jos oikein ymmärrän.)

Joki löytyi, mutta Kehdingenin turistisivusto ja B&B Gut Hörne sijoittavat Hörnen kauas siitä ja Bützflethistä (toiseksi eteläisin sininen merkki kartalla)! Gut Hörne (kysymysmerkin kohdalla) kuullostaa muuten lupaavalta - ja sen yhteydessä toimii keskiaikaelämyskylä.

Myöhemmille sukupolville ilmoitetut kotipaikat ovat lähimaastossa (siniset merkit).

Jälkipolvitutkimuksen tunnelmista

Vaikka eilen piti purkautua, on ArkivDigital-surffaus ollut enimmäkseen antoisaa ja vienyt tunneiksi ajatukset menneisyteen, kuten oli tarkoituskin. Muu tarkoituksenmukaisuus onkin sitten mennyt raiteiltaan. Alun-alunperin Spolstadin Hohenthal -koosteen piti käsitellä vain Christinan ja Joachimin elämää ja lapsiaan. Mutta kun näille löytyi lapsia otin heidätkin mukaan. Minkä jälkeen olikin vaikea laittaa pistettä, kun lähteet veivät mukanaan.

Nuo Uppsalan rippikirjat sisälsivät 3 upseeriveljestä, jotka osoittautuivat erityisen antoisiksi. Vasta työn jälkeen piirsin kuvan tarkistaakseni kuinka kaukaista sukua he (3U) ovat minulle (K).

Erittäin kaukaista. Jos Kustaan sodan rintamalle päässyt/joutunut kolmas upseeri kohtasi siellä Joachim Hohenthalin (nuor.) pojan (K) tai pojanpoikia (JS ja velipuolensa), ovatkohan tienneet olevansa sukua?

Upseerien tutkimuksessa verkkolähteet olivat korvaamattomia. Poikien alavalinta selvisi Geni-tauluistaan (jotka olivat muuten puutteellisia ja osin virheellisiä). Kahden pojan osalta kapteeniksi nousu kävi ilmi myös eräästä perukirjasta, jossa ei mainittu heidän rykmenttejään. Yhden pojan armeijaura summeerattiin verkosta löytyneessä artikkelissa, mutta kahden muun kanssa oli haasteita.

Ne ratkesivat, kun hain nimeä Lock digitoiduista sanomalehdistä ja sitkeästi selasin läpi osumat kaikenlaisista kansista. Näin miehet löytyivät armeijan ylennysten raportoinnista 1700-luvun lopulla ja sain heidät oikeisiin joukko-osastoihin. Molemmat olivat värvättyjä sellaisia ja sattumalta samoissa joukko-osastoissa palveli Petter Sundin jälkeläisiä, joiden tietoja sain tällä harharetkellä täydennettyä.

Veljesupseereista yksi kuoli ilmeisesti lapsettomana tai ainakaan hänellä ei ollut jälkeläisiä elossa vuonna 1829, jolloin tehtiin myös lapsettomaksi jääneen velipuolen perukirja. (Lapsettomaksi jääneiden perukirjat ovat lähteistä parhaimpia!) Toisen upseerin perikuntaan kuului ainokainen tytär, jonka kuolinilmoitus julkaisiin Aftonbladetissa 5.4.1883:

"Oldtfrun vid Gripsholms slott" tarkoittaa Wikipedia-artikkelin perusteella vastuullista taloudenhoitajan tointa kuninkaallisessa linnassa! Kakkosaviomiehensä oli linnan intendentti eli mietitytti miten eri vaiheet ajoittuvat. Juontuiko avioliitto toimesta vai toisin päin. No, tätä ei tarvinnut kauaa ihmetellä, sillä Gripsholmin linnan verkkosivujen lomakkeeseen syöttämääni kysymykseen tuli lähes välittömästi vastaus: "Fru Sturnegk (född 1801) var Oldfru 1839-1882 på Gripsholms slott (flicknamn von Steyern gift 1866 med Int. Sturnegk)."

Kerrankin kuva oikeasta paikasta ja ajalta eli Fritz von Dardelin piirros Gripsholmin linnasta vuonna 1845 (Nordiska museet, Wikimedia).

Samaan aikaan kun Sophie huolehti Gripsholmin pöytähopeista, serkkunsa Fredrika kokkasi (omakätisen ilmoituksensa mukaan) ruokaa Tukholman lääninvankilassa.

Veljensä David Ludvig oli samoihin aikoihin vankilanjohtajana, mutta pesti on loppunut jostain syystä pian tämän jälkeen. Heidän sisarensa Lovisa Laurentia ilmoitti henkikirjoituksessa 1855 olevansa kehrääjä. Hän oli aloittanut samassa työpaikassa 19-vuotiaana ja sai vuonna 1857 kuninkaallisen Pro Patria seuran isomman uskollisuusmitalin 42 vuoden palveluksesta. Palkinnon hakemuspapereihin olisi kiva päästä tutustumaan.

Eli naisista voi löytyä heikommin ja hankalammin tietoa, mutta se ei tarkoita, etteikö heistä voisi löytyä tietoa. Kolmannen sisaren Sophia Elisabethin tyttärentyttärestä on kirjallisuudessa jopa kuva ja matrikkelitiedot!

Tämä varhainen naislääkäri jäi naimattomaksi, mutta mahdollisesti veljellään, enollaan tai David Ludvig Lockin 1880-luvulla syntyneillä pojanpojilla on edelleen eläviä jälkeläisiä. Mutta eläviin asti jälkipolvi-innostukseni ei edelleenkään riitä.

Lapsettomat tädit ovat merkityksellisiä

Olen minä sentään jotain oppinut ja toisinaan sen myös muistan. Saatuani Rebecka Schiltin perukirjan alkusivun tiedot talteen ja timanttisormukset noteerattua EN sulkenut dokumenttia (tai otin sen uudelleen esiin, miten nyt sitten olikin) ja luin loputkin sivut. Joissa esiintyi parissa kohdassa Lars Hägg, esitätini Margareta Hohenthalin aviomies. Häiden ajoitus on epäselvä, joten asiaa kannatti tarkastella huolellisemmin.

Todellakin kannatti, sillä Rebeckan miehen perukirjasta ja parista muusta lähteestä (ks. tarkemmin koosteesta Spolstadin Hohenthalit) selvisi, että Häggit olivat ainakin kahden avioliiton kautta sukua Rebeckan lapsipuolille ja että orvoksi jääneestä Lars Häggistä oli tullut Rebeckan holhokki.

Vaikka olen usein ylivarovainen johtopäätöksien teossa, niin uskallan väittää, että Rebeckalla oli joku rooli Margaretan päätymisessä Tukholmaan ja siellä avioitumisessa.

Koska sivupolut osoittuvat toisinaan hedelmällisiksi halusin tietää enemmän Rebeckan miehestä. Adelsvapen (eli todennäköisesti myös Elgenstierna) väittää Ingridin ja Annan isäksi Bengtiä aatelissuvusta Krabbe af Svaneby. Kyseisen suvun sivulla ei kuitenkaan näy Bengtiä eikä myöskään Larsia, jonka poika hän voisi olla.

Juhannusviikonloppuna kirjastoihin ei ole pääsyä, joten täydelliseltä onnensattumalta tuntui, kun eilen illalla eteeni tuli twiitti.

#eBooks Zettersten, Axel: Svenska flottans historia : åren 1635-1680 / Axel Zettersten. 1903. https://t.co/xZtHwfST4M

— EOD Network (@EOD_eBooks) June 24, 2017

Juuri oikeat vuodet ja lopussa (s. 613-614) lyhyt matrikkeli, jossa Bengt Larsson mukana. Ei perhetietoja, mutta ei myöskään viitettä sukunimestä. Aatelismatrikkeliin taidettu kehitellä suku tyhjästä? Ei kai amiraliteetinkomentajakaan surkein mahdollinen appiukko ole?

Perhetiedot olisivat olleet kivoja, sillä matrikkeliosuudessa on mukana myös Rebeckan Margareta-sisaren todennäköinen aviomies. Ei taida olla täyttä sattumaa, että sisaret menivät molemmat laivaston miehen kanssa naimisiin?

Yksi Schildt-suku

Tuntuu erinomaisen typerältä, kun tieto, jota on hakenut 22 vuotta löytyy yksinkertaisesta lähteestä, josta on hakenut kaikenlaista vuosien varrella. Mutta

a) ei sitä ollut kukaan muukaan löytänyt (tai yrittänyt hakea)
b) vasta kun koossa oli tarpeeksi paloja ne saattoi tarpeellisella varmuudella yhdistää

Eli. Eilen törsäsin ArkivDigital-tilaukseen ajatuksenani tilkkiä Spolstadin Hohenthalien lähdeviitteissä huomaamiani aukkoja. Näin tulin ottaneeksi esiin August Hohenthalin hautauskulut ja huomasin hänet haudatun "asessori Schildtin" hautaan Göteborgin tuomiokirkossa lähellä kuoria. Arvokkaaseen hautaan tuskin olisi laskettu omistajalle vierasta vainajaa ja Augustin Christina-äiti (ja esiäitini) oli sukunimeltään Schildt...

Hyppäsin tarkastelemaan Schildt-koostettani samassa dokumentissa. Yksi häntä vei Tukholmaan, joten avasin AD:stä Tukholman perukirjahakemiston - sen tutun ja yksinkertaisen  lähteen. Kohdasta Schildt en löytänyt hakemaani vaan jotain vielä parempaa. Christinan isän sisko oli kuollut ilmeisen iäkkäänä ja perukirjassaan esiteltiin täten parin sukupolven tiedot! (Ihan kiva oli myös havaita, että perinnössä oli mitä jakaa. M.m. 4 timanttisormusta.)

Koska tämä Schildt-perhe haaroittuu Suomeen muualtakin kuin Hohenthalien kautta, laitan rungon tähän esille. Viitteet ja tarkemmat tiedot ovat yllä linkitetyssä dokumentissa ja päivittyvät toivottavasti vielä. (Todennäköisesti, sillä alkuperäisiä lähteitä on vielä paljon tarkastamatta!)

X Schildt
Lapsia:
1. Rebecka Schildt. Kuollut 15.1.1707 Tukholmassa. Aviomies komentaja Bengt Larsson, k. 1676.
2. Margareta Schildt. Kuollut ennen vuotta 1707.

2.1. Tytär Maria Hysing, joka vuonna 1707 komentajan leski Karlskronassa ja oletettu elossa olevaksi

3. Maria Schildt. Kuollut ennen vuotta 1707. Aviomies Nils Eriksson Bergudd, Laihian vapaaherrakunnan hopmanni, k. 1680.

3.1. Poika Nils Bergudd, lääninsihteeri Pohjanmaalla. Oletettu elossa olevaksi 1707
3.2. Tytär Maria Bergudd, oletettu elossa olevaksi 1707. Aviomies "Matts Mickelsson Tamerlander", raatimies Raahessa, kuollut ennen vuotta 1707. - Kirjallisuudessa (johon nojautuen esim. Kotivuori) esitetty, että Marian aviomies oli Johan Tammelander. Onko perukirjassa väärä etunimi vai puuttuuko Tammelander-suvusta yksi mies? Marian aiemmat aviomiehet: Gabriel Mathesius ja Hans Preutz
? 3.3. Poika Erik Bergudd, manttaalikomissaari Pohjanmaalla. K. 1694/1695
? 3.4. Poika Gustaf Bergudd, haud. Tukholmassa 1697 

4. Matthias Schildt. Norrköping. Kuollut ennen vuotta 1707

4.1. Jakob Schildt, kauppias Göteborgissa vuonna 1707
4.2. Johan Schildt, faktori? vuonna 1707
4.3. Mathias Mathiasson Schildt, kauppias Göteborgissa vuonna 1707
4.4. Abraham Schildt, armeijassa vuonna 1707
4.5. Christina Mattsdotter Schildt. Aviomies Joachim Hohenthal

Kuvituksen pohja Tuulispää 37/1913

Puhelu sekä uutiset länsirannikolta länsirannikolle

Toissa iltana puhelimeni taas kilahti ja kuten olen aiemmin todennut, nämä ovat historiallisia hetkiä kodissani. Ja yllättäviä. Tällä kertaa puhelussa selvisi, että Ihan Oikea Historiantutkija oli saanut rahoituksen ja löytänyt kustantajankin mummoni sedän S. A. Hariman (aik. Hohenthal) elämäkerralle. (Nuoruudenkuvansa löysin äskettäin Vaasan kirjaston digitoimasta painatteesta Osakeyhtiö Laurell & Lahtinen Aktiebolag. Kyseinen yhtiö taisi olla juuri se, jonka arkisto oli soittajalta toistaiseksi hukassa.)

Soittajan nimi ei sanonut minulle mitään, mutta hän vakuutti väitelleensä ja kirjoittaneensa useita kirjoja, minkä myöhempi googlailu vahvistikin, kiitosten kera. Oppiarvoa vakuuttavampaa oli puhelun aikana mainitsemansa arkistokartoitukset ja haastattelut, jotka antoivat kuvan kattavasta ja asiantuntevasta työstä. Jopa niin kattavasta, että hän siis otti yhteyttä minuun kirjan Hohenthalit painomusteessa 1762-1904 takia.

Kyseiseen kirjaan liittyen pieni jälkikirjoitus. Amerikkalaisen sukututkimusopastuksen perusteella eksyin Kalifornian digitoituihin sanomalehtiin, jotka ovat verkossa vapaasti saatavilla. Koska muutamia saksalais-amerikkalaisia Hohenthaleja asui osavaltiossa, kokeilin Hohenthal-hakua.

Se, että hakutulosten joukossa oli Kaliformiassa asuneiden nimiä sekä useita Lennart Hohenthalia koskevia uutisia, ei ollut minua yllättävää. Mutta se oli, että Vestkusten "liberal politisk vecko-tidning tillegnad svenskarne å Stillahafskusten" näki tarpeelliseksi julkaista uutisen Pietarsaaressa kuolleista kauppiaan vaimosta Rosalie (o.s. von Schantz) ja kauppiaasta K. J. Hohenthal (31.10.1890, 9.1.1891). Eivätkä nämä tietenkään olleet ainoita Suomen uutisia, jotka välitettiin Tyynen valtameren rannalla asuville. Esimerkiksi 21.2.1918 kerrottiin venäläisten Torniossa pysäyttämästä sähköjohdon salakuljetusyrityksestä, jossa oli mukana oululainen Hohenthal. Porukkaan kuuluneet 5 naista olivat kietoneet yhteensä 480 metriä johtoa ympärilleen!