Iida Hirvaskari o. s. Pekuri (1851-1921)

Naisten ääni 34/1918, nimimerkki Maankiertäjä:

Nykyajan naisten, joilla on niin monia oppimisen mahdollisuuksia, täytyy monta kertaa ihmetellä ja ihailla niitä naisia, jotka muutamia vuosikymmeniä takaperin vain suurilla ponnistuksilla tavattoman opinhalunsa kannustamina voivat itselleen hiukan oppia saada.

Tällaisia naisia on talonemäntä Iida Hirvaskari o. s. Pekuri Siikajoella. Hailuodossa syntyneenä v. 1851 hän jo aikaisin muutti vanhempiensa mukana Siikajoelle. Koko pitäjässä ei siihen aikaan ollut kansakoulua, joten hän ei ole käynyt kuin rippikoulun. Mutta pirteä tyttö ei tyytynyt niin vähään, vaan koitti omin voimin hankkia tietoja. Muun muassa hän oppi krjoittamaan siten, että talletti jok'ainoan löytämänsä paperipalan, missä oli kirjoitusta, ja sen mukaan hän harjoitteli. Lisää oppia janosi kuitenkin Iida ja niin hän lähti v. 1867 Koivikon karjakkokouluun Muhokselle, omistaen ainoastaan yllään olevat vaatteet. Suoritettuaan Koivikossa kaksivuotisen kurssin, palveli Iida Pekuri ensin yksityisillä karjakkona ja tuli sitte Koivikon koulutilan karjakoksi, missä toimessa oli 4 vuotta.

Täällä ollessaan hän teki valtion varoilla opintomatkan Eteläsuomeen, ollen m. m. 3 kk. Boijen maatilalla Janakkalassa. Koivikosta hän joutui Kuopion läänin karjakoksi, jostapäin valtion apurahalla lähetettiin Helsingin suureen näyttelyyn, seka parin vuoden perästä Oulun läänin karjakoksi. Tässä toimessa hän oli monta vuotta, kiertäen läänin etäisissäkin perukoissa opettamassa ihmisille karjanhoitoa sekä voin ja juuston valmistusta.

V. 1885 meni Iida Pekuri naimisiin maanviljelijä A. Hirvaskarin kanssa Siikajoelta. Tointaan hän ei kuitenkaan vielä jättänyt, vaan jatkoi sitä senkin jälkeen useita vuosia. Vasta kun perhe kasvoi suuremmaksi, kun lapset tarvitsivat enemmän äidin valvovaa silmää, jätti hän toimensa ja jäi kotiin.

Mutta tarmokas luonne keksi uusia tulolähteitä ja uusia toimialoja. Taloon ostettiin separaattori ja monia vuosia oli siellä maidon kuorimisasema. Myöskin alettiin harjoittaa kalaliikettä. Kalastettiin itse ja muilta seudun kalastajilta ostettiin kaloja, joita sitte lähetettiin ympäri Suomen, vieläpä aina Pietariin asti. Emäntä oli ensimäisenä kaloja puhdistamassa ja itse hän ne suolasi kaikki. Ei ollut ennen vanhaan harvinaista, että emäntä kesäisenä päivänä, väen ollessa työssä, muiden kotitöiden lisäksi perkasi kymmeniä kiloja kaloja, kun sattui kalakauppias tulemaan, eikä kaloja voinut jättää pahenemaan.

Emännän valvova silmä oli kaikkialla ja talo vaurastui. Vuotuinen kalakauppavaihto nousi kymmeniin tuhansiin markkoihin. Työhön tottunut ei malta vieläkään antautua vanhuuden lepoon, vaan yhä puuhaa suuren taloutensa johdossa tyttärensä uskollisesti auttaessa ja vieläkin perkaa hän suuret, kymmenien kilojen painoiset lohet.

Valistuksen ja opin merkityksen Iida Hirvaskari — itse aina oppia janonnut — ymmärtää hyvin. Innokkaana oli hän puuhaamassa ensimäistä kansakoulua Siikajoelle, kun sitä varten arpajaisilla ja muutenkin rahoja kerättiin.

Tarkkaan seuraa hän aikaansa. Eivät jää sanomalehdet lukematta ja yleisten asiain tiedoillaan hän usein saattaa nuoremmat häpeään. Kirjallisuutta lukee hän mielellään, onpa Tietosanakirjakin saanut hänestä ahkeran käyttäjän.

Maailmaa paljon kokeneena Iida Hirvaskari tietää, miten kylmä se usein on. Siksi on hänen kätensä valmis auttamaan toisia ja — mikä on vielä suuriarvoisempaa — hänellä on rohkaisun sana sellaiselle, joka työssään kohtaa vastoinkäymisiä ja tuntee masentuvansa. Omassa elämässään hän on todeksi kokenut ja tahtoisi nuoremmille neuvoksi antaa sanat: »Tee työtä, rukoile ja säästä, niin menestyt.»

Stenfeltin maisemissa

Kokkolan jälkeen toistin viime kesän autoretkeä, mutta ikään kuin uusin tutkimuskysymyksin. Tuolloinhan olin edelleen 1802-fiksaantunut enkä tiennyt Abraham Stenfeltistä mitään.

Raahessa Stenfelt todistettavasti kävi, mutta riehakasta markkinakuvaustaan oli vaikea saada yhdistymään hiiren hiljaiseen kaupunkiin. Tällä kertaa en ehtinyt museoihin, kuten viime vuonna, mutta nyt onnistuin varaamaan huoneen Langin kauppahuoneesta, jossa remontoitunakin oli vanhaa tunnelmaa, josta osattiin rahastaa.

Ennen Stenfelt-jatkoa tein pikkupoikkeaman kivikaudelle Pattijoen Kastellissa, joka oli sekavasti opastettu sekä jätinkirkkona että linnanrauniona. Päällimmäiseksi jäivät mieleen hyttyset, joiden ruokintaan tahtomattani osallistuin kun ei muita nisäkkäitä ollut näkyvissäkään. Huomattavasti suureman vaikutuksen rakennelma teki J. W. Calamniukseen, joka selostuksessaan Muinais-tiedustuksia Pohjanperiltä m.m. totesi, että

Näin leveillä ja korkeilla muureilla tarjoaa linnoitus, joka lisäksi on ylänteen kukkulalla, varmaa suojaa, milt'ei vielä nytkin. Maanpuolella eivät kuitenkaan mäen rinteet ole niin jyrkät kuin mereen päin. Ylänteeltä näkee merenrantaa ja Braahen kaupunkia. Tännepäin on maa lakeana, niin että helpoin havaitsee, että Pohjanlahti ennen mailmassa ulottui ylänteen juuriin asti. Ja tästä ajasta linnoitus lieneekin. Se olisi siis ollut joku merilinna.

Olisiko hyttysten huitominen ikiaikaisesti ihmisiä yhdistävä toiminto? Entä meren tuijotus? En Siikajoelle päästyä Stenfeltin kotitilaa ohittaessa huomannut mitään lupaavaa rakennuskeskittymää, mutta karttaa vasta paikan päällä tarkistaessani huomasin yleisen tien merenlahden rantaan. Oikea lahti, väärä ranta ja väärä meren korkeus, mutta yritin eläytyä Stenfeltin istumiseen rannalla huomattavasti lämpimämpänä heinäkuun päivänä, jolloin hän päätti lähteä Ruotsiin. Ja jostain näköpiiristä käsittääkseni Stenfelt löysi parikymmentä vuotta myöhemmin rantautuneen valaan.

Siikajoen kirkolla pysähdyin jo viime vuonna, mutta nyt kurkistin kirkkoon sisällekin ja yritin keksiä mitä tahansa kirjan kuvitukseksi kelpaavaa. Kuten puiset hautamerkit, joita ei useimmilla hautausmailla ole.

Abraham Stenfeltin paluu

Kiitos Kansalliskirjaston uuden eri digitoidut aineistotyypit kattavan haun törmäsin julkaisuun Stenfeltin matkavaiheet Ruotsin valtakunnassa vuonna 1861, joka oli arvatenkin digitoituna jo kun kirjoitin blogitekstiäni Petkuttaja Stenfelt, jossa juttu jäi vuoteen 1863 ja mietintään siitä oliko Stenfelt oikeasti Siikajoelta.

Matkavaiheet-kirjasen kohdalla saa miettiä onko se oikeasti kyseisen petkuttajan tekstiä. Alkusanat on kyllä allekirjoittanut Abraham Stenfelt Siikajoella 21.6.1867. Petkuttajalle ominaista psykologista silmää osoittaa keskittyminen tapahtumiin Ruotsissa ja Suomessa tekemänsä ohittaminen.

Kovin innostunutta vastaanottoa kirjanen ei sanomalehtien perusteella saanut. Pisin "arvio" on Tapiossa 19.3.1869:

Rikollisiin ja omaelämäkerralliseen (tai siltä näyttävään) muisteluun ihastuneelle kirja on puolestaan aarre. Se loppuu sanoihin "Edellisen osan loppu" eli tarkoituksena oli julkaista lisää. Mutta lopuksi jäi

Lauvantaina 28 päivänä joulukuuta hiljan illalla tulin kotiani Kiviniittyyn; otin iltasen, panin tupakkaa piippuun ja sitten nakkausin omalle vuoteelleni, arvellen: nyt olen kotonani ja ruotsalaiset vissiin hyvillään, etten suinkaan enään mahda tulla heitä narraamaan; vaan odottakaapas aikaa, tyhjän lopisiat, ette minusta vielä ijäksi ole päässeet; kyllä tämän kupposen vissiin vielä saatte maksaa.

Ja tämän jälkeenhän, kuten blogitekstissäni kerroin, Stenfelt lähti m.m. Norjaan.

Voisiko kyseessä olla sama Abraham Stenfelt, joka allekirjoittaa paikalliskirjeen Siikajoelta (Pohjan-Tähti 27.12.1866)? Ja yhdessä kihlakunnan lautamies Sigfrid Kiviniityn kanssa (Oulun Wiikko-Sanomia 9.10.1869)? Näiden kanssa identtinen lienee paikalliskirjeen seuraavana vuonna yksin allekirjoittanut (Oulun Wiikko-Sanomia 31.12.1870). Entä Abraham Stenfelt, joka löysi kuolleena pienen valaskalan eli Tumlarin Siikajoen Merikylän lahdesta (Oulun Lehti 10.8.1881)? Voisiko koneälyä hyödyntävällä tekijäntunnistuksella tarkistaa ovatko paikalliskirjeet samasta kädestä kuin kirja?

Paikalliskirjeet kirjoittanut Abraham Stenfelt on käytännöllisesti katsoen varmasti sama kuin 61-vuotiaana kuollut "Entinen kirjuri, maanviljelijä Aapraham Stenfelt" (Uusi Suometar 21.1.1896, Kaiku 20.1.1896), joka valittiin Siikajoella pari vuotta aiemmin kunnallisten elimien tilintarkastajaksi (Kaiku 8.12.1893). Ikään ja kuolinaikaan sopii kastemerkintä, jonka jo arvailin kuuluneen Pohjoismaita kiertäneelle petkuttajalle...

Liikkuvaiseen elämään sopisi se, että Abraham Stenfelt kuulutti esteettömyyttään avioliittoon (FAT 24.12.1863). Suunnitelmiin lienee tullut mutka, sillä vastaavat ilmoitukset julkaistaan myös 8 vuotta myöhemmin (SWL 14.3.1871). Näihin sopii, että "entinen maankanslisti Abraham Stenfelt ja lautamiehentytär Anna Sigfridintytär Kiviniitty" vihittiin Siikajoella 20.12.1871 (Oulun Wiikko-Sanomia 5.1.1872).

Aiemmin samana vuonna Abraham Stenfelt "läänin linnassa" ilmoittaa vastaanottavansa "aikansa kuluksi" "kaikenlaista kirjoitustyötä, huokealla palkalla" (Oulun Wiikko-Sanomia 22.4.1871). Vastaava ilmoitus ruotsiksi on Oulun Wiikko-Sanomissa 22.3.1873, jolloin Stenfelt oli lääninsairaalassa. Kumpikaan ei edusta maankanlistin tointa, mutta Turun postikonttorissa odotti noutajaansa jo vuoden 1860 alussa kirje, jonka vastaanottajaksi oli merkitty "f. d. Extra Landskanlisten Abrah. Stenfelt" (Åbo tidningar 2.3.1860) eli varsin nuorena on Abraham toimessa ollut ja kausi jäänyt hyvin lyhyeksi.

Kiitos FamilySearchin indeksoinnin Abraham Stenfelt löytyy Oulusta vuonna 1852 vastaamassa humalassaolosyytökseen kämnerioikeudessa tulleena Iisalmelta  (RK 1851-57 Palkolliset, s. 156 & 76 ). Siellä Abraham oli ollut kirjanpitäjänä Salahmin ruukilla, jonne hän oli tullut rippikouluiässä vuonna 1850 (RK 1851-60 s. 2594, LK 1839-49 s. 1049). Siikajoelle Abraham palaa vuonna 1861 Vaasasta (RK 1851-64 II s. 51).

On kutina, ettei tämä jää tähän.

Lisäys tunti julkaisun jälkeen: Olin aikeissa linkittää tekstin sukututkimuspalstalle anoakseni apua kymmenen vuoden aukkoon. Mutta kokeilin vielä FamilySearchia toisenlaisin hakuehdoin ja sain ulos jakson Vaasassa, jonne Stenfelt oli tullut Raahesta 1858 ja lähtenyt Turkuun samana vuonna (RK 1857-1863 s. 429). Sekä Jyväskylästä, jonne oli tullut Käkisalmelta kesällä 1857 ja lähtenyt Raaheen 1858 (1854-1871 s. 145). Katiha ei auttanut Käkisalmen osalta.

FS:n hakua pitäneekin käyttää useampaan kertaa. Kun tein lopuksi "kaiken kattavimman" haun, siihen ei tullut kuin yksi aiemmista ja uutena osumana Oulu, jossa Abraham oli veljensä kanssa, kunnes sai muuttokirjan Käkisalmelle 1856 (RK 1858-1867 III, K).

Sekavat löydökset koosteena: Siikajoki 1850 - Iisalmi - Oulu - Käkisalmi - Jyväskylä - Raahe - Vaasa - Turku - ? (1858-61) - Vaasa - Siikajoki 1861

AS21: Oulusta Raaheen

Lähtiessäni Oulun Turkansaaresta olin taas kuningasparin kesän 1802 reitillä. Noin niin kuin suunnilleen. Yritin erityisesti seuraavana päivänä seurata rantatien merkkejä, mutta historiallisuus oli useimmiten kaukana.

Ja kaukana oli rantakin, kun kerran maankohoama-alueella ollaan. Yövyin Liminganlahdella, jonka luontopolulle oli erillisenä, lukiolaisten tekemänä, sarjana asetettu merkkejä rannan sijainnista joinakin merkkivuosina. Lähteissäni hotellilta lintutornille tuli vastaan 1917 ja vettä näkyi vasta paljon myöhemmin. Lähtiessäni hotellilta pois ohitin ensin 1809 kyltin ja sitten vuoden 1650.

Aamun ohjelma oli kiireetön, joten kun Siikajoella näin viitan Suomen sodan muistomerkistä käännyin tutustuakseni. Pysäköidessäni olin yksin, mutta lyhyehkön pysäykseni aikana paikalle tuli kolme muuta seuruetta eli vetovoimainen kohde.

Siikajoen taistelun kuvauksen

ja varsinaisen muistomerkin

lisäksi ihailtavissa oli Siikajoen vuonna 1701 rakennettu kirkko.

Kiinnostuneet (kuten minä) saattoivat myös lukea Siikajoen kotiseutupolun joitakin kylttejä. Lautturista kertovasta selvisi, että "Perimätiedon mukaan Aleksanteri I oli matkannut syksyllä 1819 seurueineen tästä kulkiessaan Raaheen." Arvatkaapas oliko sanaakaan Kustaa IV Aadolfin matkasta samaa reittiä? No ei tietenkään.

Juuri ennen kuin saavuin Raaheen söin eväitä ruokakaupan parkkipaikalla ja satuin huomaamaan tien toisella puolen kiven, jossa oli kyltti. Kävin tarkastamassa enkä suuresti yllättynyt, että liittyi Suomen sotaan.

Raahessa oli kaupungin perustajaa Pehr Brahea juhlistavien Pekan päivien viimeinen päivä ja siksi Raahen museon 7 kohteesta peräti 4 auki. Näistä huomenna.

Petkuttaja Stenfelt

Huittisten miehen varoitus julkaistiin sanomalehdessä Sanomia Turusta 24.2.1860:

Huittisten seuduilla on näinä päivinä 11 p. tammikuuta liikkunut yksi olonsa ja menonsa puolesta suuresti ihmeteltävä herrasmainen mies, joka on sanonut nimensä olevan Stenfelt ja kotosin Oulusta. Tämä mies on eriskummaisella rohkeudella, nöyryyden muodolla ja valheen sikiänä onnistunut paljon almua itsellensä kokoomaan. Mutta omat toinen toistansa vastaan sotivat todistuksensa itsestänsä eriseuduilla kuin myös muu menetyksensä on vihdoin vahvistanut useata siitä, että tämä mies on maankulkuri ja yleisölle epäilemättä vahinkoa ja pahuutta levittävä, jonkatähden aikomukseni tämän kautta on saantoni ja tietoni mukaan Sanomissa julkaista osan hänen sankari retkistänsä. 

Noin likeltä vuosi sitten tavattiin hän Uudessa kaupungissa, josta hän miesvoimissa pois-ajettiin. Keväillä oleskeli hän Raumalla ja Eurajoella, kussa oli hyvin voinut; kuljeskelipa häippänä hupaasti kyytihevosella aina Tampereelle, palaisi taas sieltä Turkua kohden ja ymmärsi kaikissa kohden niin viekkaasti kieltänsä käyttää, ettei häneltä ruoka eikä juoma puuttunut eikä liian rahakaan viinaa janoessa. 

Toisinaan sanoo hän itsensä kielenkääntäjäksi, toisinaan paroniksi ja tutentiksi ja valittaa onnettomuutensa syyksi milloin yhtä, milloin toista vahingon eli varkauden tapausta pitkällä matkallansa. Ja jos hänen kunnon miehuudestansa joku tohtii epäillä, on hän ihan häpeällinen puheistansa ja tunkee liki kuin nälkäinen susi, jos ei hänen rahapyyntöönsä mieluisesti suostuta. 

Rohkenipa hävytöin pari viikkoa sitten Sunnuntaina Kokemäen kirkkoon mennä ja sieltä papistolta ja muilta herrasmiehiltä kiristää ulos 6 ruplaa, jotka rahat totuttua tapaa pian viinan myrkylliseen juomaan muuttuivat ja kurkusta alas luikahtivat; sillä kyyti-rahaakaan ei miehellä ole ollut maksaa, vaan siihen ensiksi tavallisesti on kerjännyt. 

— Ryysyistänsä on tämä mies helposti tunnettava: yllänsa on mustan viheriäinen präketti jonkun läänin virka-knapeilla varustettu, sen päällä vaalean harmaa Upseerin palttoo tutenti knapeilla; ijästänsa on hän noin 20—25 vuosien välillä, ruskealla tukalla ja huuliviikseilla (knääveleillä) ja hopia-hankaisilla nenälaseilla ja ajoittain myös kokaartti lakissa. Tämän kaltaista veitikkaa pitäisi kovimmilla kourilla kouria, kaikki karttaa, syntinsä tuntoon saattaa ja parannukseen johdattaa. 

Hämäläisessä 2.3.1860 todettiin, että "Sama mies oli viimis talvena Hämeenlinnassakin ja sanotaan usialta täällä raha viekoitellen." Puoli vuotta myöhemmin Helsingfors Tidningar 25.10.1860 julkaisi varoituksen silmälaseja käyttävästä narraajasta, joka käytti m.m. nimiä Stenfelt, Bonsdorff ja Odenwall. Suometar julkaisi 2.11.1860 kirjeen Tuusulasta.

Täällä matkusteli joku aika takasin nuori mies, joka oli oivallinen petturi. Hänellä oli monta nimeä: välistä ylioppilas Hierppe, kielenkääntäjä Stenfelt, herassyörinki Kivinen ja välistä joku muu virka ja nimi. Paikoin sanoi olevansa Pohjanmaalta, paikoin Viipurin läänistä. Heinolan kautta, tultuansa Helsingistä, ojensi hän Hämeenlinnaan. Vietteli ihmisiltä rahoja lainaksi, sanoen kukkaronsa kadonneen. Lasit oli hänellä silmillä, harmaja päällys nuhtu, josta toinen hija hukkui erään kestikievarin pihalle, mutta kaikeksi onneksi kyytimies löysi ja selkänsä pelasti. Hänellä oli sarka frakki, kuin meni parempiin paikoihin ihmisiä viettelemään. Kestikievarin kirjoihin hän pani sellaista kirjoitusta, ettei kukaan osannut lukea. Suomalaiset kestikievarit arvelivat tuon venäjätä olevan. 

Elo-syyskuun vaihteessa 1861 Stenfelt oli Uumajassa ja esitteli itsensä nimellä von Kothen (Umeåbladet 16.11.1861). Hän esiintyi poliittisena pakolaisena Suomesta ja samaa tarinaa hän käytti marraskuun alussa Uppsalassa. Siellä hänen metkunsa huomattiin ja tekosistaan raportoitiin 8.11.1861 sanomalehdessä Upsala. Mies oli ehtinyt yrittää onneaan Tukholmassakin. Sieltä sähkeitse saatu vangitsemiskäsky tuli Uppsalaan päivää liian myöhään. Stenfelt oli jatkanut matkaansa.

Ruotsalainen Aftonbladet 11.11.1861 julkaisi lukijakirjeen Västeråsista, jonne 7.11.1861 oli ilmaantunut helsinkiläiseksi oikeustieteen opiskelijaksi itsensä esitellyt Stenfelt, joka keräsi rahaa matkustaakseen Göteborgin kautta Amerikkaan. Aftonbladetissa 14.11.1861 koottiin palat yhteen ja kerrottiin, että Stenfelt oli vangittu Västeråsissa ja kuljetettu sitten Tukholmaan. Kuulusteluissa hän kertoi syntyneensä Siikajoella vuonna 1835, opiskelleensa Helsingin yliopistossa, työskennelleensä Vaasan maaherran kansliassa ja palvelleensa viimeisimmässä (eli Krimin?) sodassa aliupseerina. Muiden nimien käytön hän selitti pilailuksi.

Repustaan löytyi Siikajoen papin J. Laguksen todistus nimellä "Abraham Givinity eller Stenfelt", josta näkyi aiemmat tuomiot humaltumisesta, sapatinrikkomisesta, ikkunan rikkomisesta ja Siikajoen hautausmaan ristien rikkomisesta. Kun kukaan Ruotsissa Stenfeltille rahaa antanut ei halunnut nostaa oikeusjuttua, hänet lähetettiin Tukholmasta höyrylaivalla Suomeen. (Post- och Inrikes Tidningar 21.11.1861 ja Umeåbladet 23.11.1861 kertoivat vielä, että Stenfelt oli vieraillut myös Enköpingissä.)

Stenfelt saatiin Suomeen, mutta uutiset asiansa käsittelystä eivät tarttuneet hakuihini. Melko pian hän oli uudelleen vapaana ja esiintyi seuraavaksi poliittisena pakolaisena Norjassa (FAT 11.9.1862, ÅU 20.9.1862, Aftonbladet 24.9.1862). Mies oli saanut niin paljon julkisuutta, että sanomalehden Barometern toimittaja osasi julkaista 31.1.1863 varoituksen heti kun mies oli tullut kaupunkiin. Hämäläisessä koottiin 11.9.1863 Ruotsin tapahtumat vuodelta 1863. Stenfelt oli ehtinyt saada ja kärsiä tuomion, mutta yksi oikeuskäsittely oli kesken.

Oliko hän sitten oikeasti Abraham Kiviniitty Siikajoelta? Tuskin olisi pitänyt mukanaan varastettua tai väärennettyä papintodistusta, jossa oli rikosmerkintöjä. Siikajoella syntyi 21.1.1835 Abraham isänään Ephraim Kiviniitty. Rippikirjassa 1836-1849 s. 91 isällään on merkintä humalatuomiosta. Seuraavassa (1851-64 s. 28) Abraham ei ole enää perheensä kanssa.

Kuva ruotsalaisilta markkinoilta syksyllä 1865 Fritz von Dardellin piirtämä. Kuvaa on käsitelty. (Nordiska museet, Wikimedia)