Vihdistä ajuriksi Helsinkiin

Erik Johan Ahlgrenin elämän alku ei ollut paras mahdollinen. Hän syntyi 24-vuotiaan Eva Henriksdotterin aviottomaksi pojaksi Vihdissä 26.9.1842.

Pojalle kerrottiin tai näin hän asian 70 vuotta myöhemmin esitti, että äitinsä kuoli hänen ollessaan vai kaksi viikkoa vanha [1]. Aivan tältä asia ei näytä kirkonkirjassa, jossa Vihdin Tuohilammen Nygårdin torpan tytär Eva Stina Henriksdotter (s. 11.11.1818) oli joutunut sukupuolitaudin takia hoitolaitokseen tammikuussa 1844 ja kuollut jo muutaman päivän kuluttua.[2] Erik Johan oli siis kahden vuoden eikä viikon ikäinen, millä erolla ei vanhuuden päivinä enää ollut suurta eroa.

Muistelmansa mukaan Erik Johan jäi mummonsa hoitoon, minkä kirkonkirjat vahvistavat.[3] "Kahdeksannesta vuodesta alkaen hankki hän leipänsä kerjäten, kunnes tuli niin suureksi, että kykeni työllään elättämään itsensä. Silloin otti eräs ystävällinen isäntä hänet palvelukseensa." Erik Johan ehti olla Vihdissä useammassa talossa palveluksessa.[4]

"20 vuoden ikäisenä syntyi Ahlgrenissa halu päästä suurempiin oloihin. Hän tahtoi nähdä hiukan ympärilleen maailmassa. Kirjoittaa hän ei taitanut ja ainoastaan auttavasti lukea, jonka tähden hänen täytyi antautua jollekin käytännölliselle alalle. Ja sinne tänne aprikoituaan valitsi hän itselleen sen ammatin, jota hän parhaiten taisi: hoitaa hevosta ja rekeä. Hän sai isännältään lainaksi mitä tarvitsi laittautuakeen kuntoon Ja muutamana talvipäivänä lisääntyi Helsingin vuokra-ajurien luku yhdellä, Ahlgrenin numerolla 48. Sitä ennen oli Ahlgren toiminut tiilinkantajana, nauttien tuota melkoista palkkaa, 3 kopekkaa tunnilta. Pitihän hänen oppia tuntemaan kaupunkia ennenkuin hän voisi ryhtyä harjoittamaan aikomaansa ammattia."[1]

Samassa iässä Erik Johanilla oli muitakin haluja ja ennen Vihdistä lähtöä hänen aikeensa naida Edla Eleonorasdotter (s. 15.12.1836) kuulutettiin, häät pidettiin lokakuussa ja vaimo lähti mukanaan Helsinkiin vuoden 1863 lopussa.[5] Muistoissaan "jo kaksi vuotta ajurina oltuani olin koonnut niin paljon että voin pitää kaksi hevosta." [1]

Avioliitto jäi lyhyeksi, sillä Edla kuoli vuonna 1868.[6] Erik Johanille jäi hoidettavaksi poika Johan Oskar (s. 5.1.1866), joten hän meni pian uudestaan naimisiin. Liitto Erika Johantyttären (s. 1841) kanssa päättyi kuolemaan 11.11.1873. Tästä avioliitosta syntyi Amanda Josefina (s. 8.10.1873). Kolmannessa avioliitossa Edla Sofia Lindholmin (s. 1851) kanssa syntyi poika Karl Gustaf (s. 25.1.1878).[7]

Hbl 1.12.1912

Vielä vuonna 1912 Erik Johan, joka oli suomentanut sukunimensä Airioksi istui joka päivä kuskinpenkillä.[1] Hän kuoli 75-vuotiaana ja hautajaistaan raportoitiin Uudessa Suomettaressa 14.12.1917

Vainaja, joka yli 50 vuoden ajan, viime päiviinsä asti, täällä toimi ajurina, oli monille helsinkiläisille tuttu mies, ja harras Suomalaisen puolueen jäsen. Siihen erinomaiseen hoitoon nähden, jota hän itse aina omisti ja muitakin vaati osoittamaan eläimille, sai hän Suomen Eläinsuojelusyhdistykseltä v. 1911 kunniakirjan. Hänen hautajaisissaan, jotka eilen tapahtuivat täkäläisellä vanh. hautausmaalla, kuvasi lääninrovasti K. A. Hildén lämpimästi vainajan uskollisuutta ja herttaista persoonaa, samalla kun Suomen Eläinsuojelusyhdistyksen yliasiamies, lääninsihteeri Vilho Selinheimo, joka yhdessä yhdistyksen sihteerin, fil. toht. A. Simeliuksen kanssa laski yhdistyksen puolesta seppeleen haudalle, toi hänelle valituin sanoin yhdistyksen viimeiset kiitokset ja kunnioituksen ilmaisut. Seppeleet laskettiin myös Helsingin Ajuriyhdistyksen ym. puolesta.

[1] 50 vuotta kuskipenkillä. Eläinten ystävä 1/1913 (Valikoiden suomennettu Hufvudstadsbladetista 1.12.1912.)

[2] Vihdin srk. Rippikirja 1841-1847, 96

[3] Vihdin srk. Rippikirja 1848-1853, 707

[4] Vihdin srk. Rippikirja 1854-1860 s. 729, 722, 541, Rippikirja 1861-67 s. 642, 660 (kuulutettu 1863, Helsinkiin 1863, kuin myös morsmaikku 

[5] Vihdin srk. Rippikirja 1861-67 s. 660, 661, kuulutetut&vihityt, muuttaneet

[6] Helsingin srk. Rippikirja 1856-1869, I:769, 

[7] Rippikirja 1870-1881, I:796, IV:33

Töölön tirehtööri Benjamin Backman

Benjamin Backmanin elämän alku 6.6.1767 ei ollut Lempäälän kastelistaa katsoen lupaava, sillä  äitinsä oli Lempäälän pitäjänapulaisen Simon Justanderin naimaton tytär Anna Sophia Justander. Tämä oli rippikirjan perusteella kuitenkin saanut jäädä vanhempiensa talouteen, vaikka oli jo 24.12.1756 synnyttänyt pojan. Aikaisemmassa tapauksessa kastelistaan merkittiin isä (ratsumestari Anders Magnus Philp), mutta Benjaminin kasteessa isän nimi jätettiin tyhjäksi. Benjamin asui Lempäälän Vatsoilan Komulassa kunnes äidinisänsä kuoli maaliskuussa 1772. Seuraavassa rippikirjassa äitinsä on merkitty Komulaan, mutta poikiaan ei. (RK Lempäälä 1767-78 & 1779-90, Komula) Benjaminin armeijaan päätynyttä elämää on voinut olla tukemassa esimerkiksi enonsa, joka aateloitiin Kustaa III:n valtiokaappauksen tukitoimen johdosta 1772. 

Vuoteen 1787 mennessä Benjamin oli mennyt naimisiin Helsingin pitäjän puolella 19.8.1765 syntyneen Margaretha Elisabeth Ekelundin kanssa. Heidän tyttärensä Johanna Carolina s. 25.5.1788 ja Fredrika Gustava s. 21.7.1791 syntyivät/kastettiin myöhempien rippikirjojen mukaan Helsingin pitäjässä, josta suuri osa 1700-luvun kirkonkirjoja on tuhoutunut. 

Kiitos Helsingissä vuonna 1909 tehdyn selvityksen "alueen N:o 60:a Tykistöpiha sekä Taivallahden rannalla olevan ruutikellarialueen omistusoikeudesta" selviää, Backmanin omilla (suomennetuilla) "Töölössä, Helsingin vierellä" 20.4.1808 päivätyillä sanoilla, että 

Vuonna 1798 määräsi Korkeaarvoinen Kunink. Sotakollegio minut hoitamaan Suomen armeijan Töölön varusvarastoja määräten vuotuiseksi palkaksi 166 pankkoriksiä 32 killinkiä ynnä 33 riksiä ja 16 killinkiä puihin ja valaistukseen, yleisistä varoista, Kunink. Majesteetin Armollisen kirjeen mukaan vuodelta 1797. Jona aikana Hänen Ruotsalainen Majesteettinsa myös on suvainnut, katsoen minun Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa maaliskuun 13 päivänä 1807 annetussa Kunink. Valtakirjassa mainittuun toimintaani Armossa antaa minulle Tirehtöörin nimen, kunnian ja arvon, jossa julkisessa toimessa minä olen ollut siihen asti , kun Keisarillinen venäläinen Päällikkö otti varaston haltuunsa viime maaliskuun 2 päivänä. 

Kyseiset varusvarastot sijaitsivat myöhemmällä Tykistöpihalla eli nykyisellä Hesperian hotellitontilla. Uuden vallan myötä Backmanin perheineen piti muuttaa tontilta pois, mutta mahdollisesti he olivat asuneet siellä lähes vuosikymmenen. Tämän puolesta puhuu se, että 4.10.1798 syntynyt poika Carl Adolph kastettiin Helsingin kaupunkiseurakunnassa. Benjaminin titteleinä olivat tuolloin "vääpeli ja komissaari". Ensiksi mainitun mukaisesti perhe on Viaporiin sijoitetun Leskikuningataren henkirykmentin rippikirjassa 1798-1808, jossa aikuisilla on ehtoollismerkintöjä 1801, 1802, 1803 ja 1807. Miten tämä sitten sopi Töölön rakennuksista huolehtimiseen?

Venäjän vallan ensimmäisinä vuosina perhe merkittiin Helsingin kirjoihin (I Aa:6 1806-1819, s. 305), mutta vuonna 1810 he muuttivat Vihtiin, josta Benjamin  A. J. Hippingin pitäjäkuvauksen mukaan oli ostanut Axel Gothard Nassakinin perikunnalta Suontaan Skoon säterirusthollin, joka nykyään tunnetaan Suontaan Hovina tai Hovin kartanona. 

Perheen talous oli niin hyvässä kunnossa, että ainoa poika pystyi aloittamaan yliopisto-opinnot Turussa syksyllä 1813. Benjamin toimi rippikirjojen merkintöjen perusteella jonkinlaisena katselmusmiehenä (RK Vihti 1807-12 s. 358, 1813-19 s. 395, 1820-26 s. 457)

Vuoden 1820 paikkeilla talouteen merkittiin Ekelundeja, jotka todennäköisesti olivat Benjaminin vaimon lähisukulaisia. Helsingin pitäjässä 1755 syntyneen Helena Ekelundin aviomies Nils Östberg oli ollut aliupseeri ja sittemmin vahtimestari, joka kuoli köyhänä Vihdissä 17.12.1812. Heidän tyttärensä Helena Gustava Östberg oli syntynyt Viaporissa samoin kuin sisarensa Maria Sophia (s. 1786), jonka aviomies oli luutnantti Gustaf Reinhold Jägerhorn. Sukulainen oli todennäköisesti myös Helsingin pitäjässä 1748 syntynyt leski Anna Ek(e)lund. (RK Vihti 1807-1812 s. 359, 1820-26 s. 457, 1827-1833 s. 495)

Benjamin kuoli 60-vuotiaana 24.7.1827. Hän oli nauttinut eläkettä, jonka perusteella leskensä ja tyttärensä saivat avustuksia, joista on tietoja Finlands Allmänna Tidningissä.

Aikaansaanut Hanna Hernberg

Hildur Johanna eli Hanna  Hernberg (s. 8.8.1859) oli nuorena naisena kirjoilla Helsingissä, mutta ilmeisesti oleskeli kesiä isänsä omistamilla tiloilla Lopella Launoisten Santamäellä ja myöhemmin Sajaniemen kylän Heikkilässä eli Pietilässä. Jälkimmäistä käsittääkseni tarkoitetaan muistelman Sarvijoen kartanolla.

Torpan läheisyydessä oli Sarvijoen kartano. Nuoresta ijästään huolimatta oli tämän herrasperheen tytär tullut tunnetuksi erikoisesta ystävällisyydestään ja avuliaisuudestaan kotikylänsä yhteisen kansan keskuudessa. Poikkeuksena yleensä säätyläisnaisista hän ohikulkeissaan usein avasi monen köyhimmänkin kodin oven ja monet ystävälliset puhelut, opettavaiset neuvot jätti hän käynnistään tupasen asukkaille.
Eräänä päivänä astui hän myös edellämainitun torpan tupaan. Ei se tapahtunut ensi kertaa, sielläkin oli hän ennestään tuttu.
— Hyvää päivää, emäntä! Kuulin että teidän pieni poikanne sairastaa.
— Niin on, röökinä kulta, eikä taida enää olla hänestä mitään toiveita.
— Ehkä sallitte minun ruveta häntä hoitamaan, jos voisin jotain apua tuottaa hänelle ja teille. — Hanna röökinä voi koittaa minkä viisaaksi näkee. Kiitos vain avustuksestanne.
Nyt ryhtyi kartanon tytär emännöimään torpan tuvassa. Ensi työkseen toimitti hän vettä altaaseen ja nosti sinne kuolevaksi odotetun pienokaisen. Kauhulla katseli äiti hänen toimenpiteitään. Nythän se lapsi kumminkin kuolee, kun kylmään veteen pannaan — ajatteli hän. — Mutta onhan Hanna-röökinä kuitenkin oppineempi, ja kuolisihan poika muutenkin, lohdutteli hän itseään.
Niin sai kartanon tytär taitonsa mukaan hoitaa lasta. Viikkomäärin kävi hän joka päivä torpassa, suurella huolella suoritti kaikki sairaan hoitoon tarvittavat hommat. Ja vanhempien suureksi ihmeeksi alkoi pikku pojassa näyttäytyä elon merkkejä. Paraneminen edistyi niin pitkälle, että kartanon tytär uskoi jo loppuhoidon kiitolliselle äidille.

Tilan omistus jää hieman epäselväksi, sillä sitä ei mainita 9.7.1887 kuolleen Hannan isän perukirjoituksessa, mutta tämän perillisten sanotaan myyneen kartanon (US 18.1.1889). Helsingissä perheellä oli useita rakennuksia Kallion vuokratontilla, joka perheen äidin kuollessa vuonna 1891 oli kaavoitettu Viidennen linjan numeroiksi 12, 14 ja 16.

Hannan elämän uudesta vaiheesta kertoi Päivälehti 14.6.1893

Kasvatuslaitos tyttöjä varten Vihdissä. Neiti Hanna Hernberg, joka sitten tammikuun on oleskellut Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa tutkiakseen vankilalaitoksia, on nyt palannut kotimaahan ja ruvennut johtajattareksi kasvatuslaitokseen alaikäisiä tyttöjä varten Vihdissä.

Eli toisin sanoin

Perehtyäkseen tyttöjen kasvatuslaitoksiin, niiden sisäiseen elämään ja johtaviin periaatteisiin oli hän paljon matkustellut ulkomailla ja ottanut varteen mitä parasta siellä oli nähnyt. Käytännöllinen työ, kuten taloustoimet, pienen meijerin hoito, puutarhatyö, kevyemmät maataloustoimet jaulkotyöt kuuluivat ensi sijassa hänen kasvatusohjelmaansa, nimikään lasten itsehallinto ja omasta käytöksestään vastaaminen. — Itse hän oli valinnut Vuorelan paikan ja itse ollut jokaista sen laajennusta johtamassa ja valvomassa. Laitos on valtion, aineellisia huolia siitä ei ollut, mutta sen ahkerammin hän silloin keskitti kaikki voimansa laitoksen kehityksen edistämiseen ja sen hengen luomiseen.

Hernberg oli myös perustamassa sisarensa kanssa Seimelän lastenkotia, perustamassa Länsi-Uudenmaan kansanopistoa, mukana Nummelan koulun ensimmäisessä johtokunnassa. Yksityisyrityksenä hän perusti Päivölän virkistyskodin, joka aloitti toimintansa kesällä 1904. Hernbergin huvilassa Solmilassa toimi talouskoulu, jonka oppilaat harjoittelivat Päivolässä.

Hanna Hernberg kuoli Helsingissä Diakonissalaitoksella 20.9.1915.

Lähteet:
Loppi, RK 1859-65 s. 111; 1866-74 s. 126; 1875-85 157, 555; 1886-95 s. 180, 192
Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli: Robert Nikolai Hernberg
Perukirja Hernberg Robert Nikolaj senatstranslator 8719
Perukirja Hernberg Amanda enkefru 9520
Vilma R.: Neiti Hanna Hernbergin muistolle. Uusimaa 1.10.1915
M. F.: Hanna Hernberg. Naisten ääni 29/1915
Sajas: Hanna Hernbergin muistoksi. Naisten ääni 31/1915
L. S:s: Hanna Hernberg ja Vuorelan Kasvatuslaitos. Koti 11-12/1915

Varpu-Leena Malmgren: Hanna Hernberg (1859-1915): Vuorelan koulukodin perustaja, todellinen tahtonainen (pdf)
Vuorelan koulukoti. Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt

Ei jumalattomalla ole rauhaa

Alkuperäisellä otsikolla alla Jakob Ahlsmanin kirjoitus, joka julkaistiin sanomalehdessä Sanomia Turusta 5.10.1860.

Olkoon tämä surullinen historia varoitukseksi, muistutukseksi ja herätykseksi kaikille niille jotka Jumalan unhottavat, hylkäävät pyhät käskyt ja korkeimman lain, ja vaeltavat synnin tietä. Se kuuluu seuraavaisella tavalla:

Lohjan pitäjässä oli muinen yksi torppa, Ristilakia nimeltä. Siinä asui siivoa väkeä. Vanhemmilla oli monta lasta, joita he kristillisesti pyysivät ylös-kasvattaa, mutta suureksi murheeksi ja mielikarvaudeksi oli heidän lastensa seassa yksi pahankurinen ja jumalaton poika Juha, joka kutsuttiin Ristilakian Jussiksi.

Yksi aamu sai jumalattomuus hänessä niin suuren vallan, että hän alkoi sen päivän kirouksella, uhkasi tappaa ja murhata vanhempansa, hävittää ja saattaa kylmille ja perikatoon koko kotonsa. Samana päivänä sai paha hänessä suuren vallan, joka myös oli hänen viiminen paivänsä tässä maailmassa. Hän karasi pois kotoansa. Hän otti myötänsä pyssyn ja yhden puukon, ja varasti kaikki kalliimmat tavarat kotoansa, jotka hän pani yhteen knyytiin.

Mutta vanhemmille onneksi ja hänelle onnettomuudeksi tuiskui vähä lunta, että jäljet tuntuivat. Hän lähti kulkemaan pitkin Maanselkää, jota myöden hän joutui Vihdin pitäjään. Häntä ajettiin takaa, niin paljon kuin mahdollinen oli, johon yhdistyi miehiä kahdesta pitäjästä.

Kuljettuansa metsässä joutui hän Pietilän kylään. Nyt seisahtui hän yhteen männistöön, katsellen ympärillensä, ja näki itsensä joka tahvolta olemansa saarretun. Ei löytänyt hän muuta neuvoa, kuin lauvaisi pyssynsä, jolla hänen piti itsensä läpitse ampuman, mutta kuin ei se luonistanut, niin ahdisti hän itsensä seisoalta kahden männyn väliin, sivalsi puukkonsa ja veti kurkkunsa poikki. Takaa-ajajat kuulivat pyssyn mäjäyksen, ja myös sen veren kohinan, joka hänestä juoksi. Kuin he lähestyivät häntä, näkivät he pyssyn olevan knyytin päällä ja puukon hänen kädestänsä pudonneen maahan.

Varastettu tavara saatiin takaisin, mutta hänen raatonsa jätettiin siihen pahuutensa haltuun korjaamatta, siihen asti kuin se viimein vaipui maahan. Joku levitti havon oksia sen päälle. Kyläkunnan koirat söivät hänen niskansa poikki ja kantelivat hänen päätänsä pitkin kylän peltoa. Hän tuli kauhistukseksi sekä ihmisille että eläimille. Sitä valitettiin nimismiehelle, joka sitte palkkasi yhden hevoisnylkyrin heittämään hänen raatonsa yhteen vanhaan hävineesen suden-kuoppaan. Mutta yksi vuosi sen jälkeen tuli uusi torppari samaan kylään, joka oli ahkera susia pyytämään. Hän puhdisti suden kuopan ja ajoi hänen luunsa sieltä ylös, jotka jällen pitkin metsää ajelivat, korjaamatta. Ei hänellä ollut rauhaa suden-kuopassakaan. Elämän vaelluksessa tämäki historia vahvistaa sydämeen painettavan totuuden: ei jumalattomalla ole rauhaa.

Minä joka tätä kirjoitan olen ollut silloin lapsi, kuin asia on tapahtunut. Mutta kuin minä jo monta vuotta olen asunut Vihdissä, olen kysellyt vanhoilta ja ijällisiltä ihmisiltä, jotka muistavat sen, ja sanovat asian tapahtuneen vuonna 1802.

Ristilakia on torppa Lohjan Paloniemen alla. Rippikirjassa 1800-1805 sieltä on vedetty yli Johan Henriksson.

Esteettömyyttään kuuluttavia (1/2)

Aiemmin Ruotsin puolella asunut leski Greta Lisa Halling aikoi avioliittoon Helsingissä. Papin todistus ei ollut kunnossa, joten sanomalehdessä Inrikes tidningar julkaistiin 24.4.1788 asiasta kuulutus.

Piika Stina Henriksdotter oli tullut Vihdistä Viaporiin 1789 aikeissa mennä avioliittoon Kuninkaallisen amiratliteetin vapaaehtoisen Lars Gröndahlin kanssa. Avioliitto toteutuikin, mutta mies lähti 1790 Karlskronaan eikä hänestä sen jälkeen kuulunut mitään. Ellei hän ilmoittaisi kuuden kuukauden sisällä itsestään nähtyään esimerkiksi sanomalehdessä Inrikes tidningar 13.12.1793 julkaistun ilmoituksen, Stina olisi vapaa uuteen avioliittoon.

Helsinkiläinen merimies Anders Forsberg oli avioliittoaikeissa Göteborgissa vuoden 1794 alkaessa. Esteettömyytensä naimisiinmenoon ei ollut täysin selvää, joten sanomalehdessä Posttidningar julkaistiin 24.5.1794 kuulutus.

Merimies Jöran Johansson Someron Harjun kylästä lähti ulkomaille vuoden 1783 paikkeilla eikä antanut sen jälken kuulla itsestään. Vaimonsa Maria Jacobsdotter oli 12 vuoden odotuksen jälkeen aikeissa mennä naimisiin Uskelan Hähkänän kylästä kotoisin olevan Matts Michelssonin kanssa. Tarvittiin kuulutus sanomalehdessä Inrikes tidningar 13.5.1795.

Pyhäjoen Haapajärvelle päätyi syksyllä 1791 mies, joka sanoi olevansa Saloisissa vuonna 1768 syntynyt Nils Nilsson Brunman. Hän oli lähtenyt kotoaan jo nuorena ja kulkenut pitkin maata eli naimisiinmenon esteellisyys epäselvää. Niinpä kuulutus sanomalehdessä Inrikes tidningar 26.4.1796.

Merimies Ananias Andersson Hatunen oli 1780-luvun lopulla juhannuksen aikaan lähtenyt laivalla Raahesta kohti Cadiria. Laiva myytiin eikä Ananias siis palannut sen kyydissä Raaheen. Eikä hänestä ollut kuulunut mitään kahdeksaan vuoteen, joten vaimonsa Catarina Michaelsotter Peckala suunnitteli uutta avioliittoa ja kuulutti määräysten mukaisesti sanomalehdessä Inrikes tidningar 28.6.1796 asiaansa.

Raahen kastetuissa on merimies Anders Hatuselle ja vaimolleen Stina Johansdotterille 11.2.1763 syntynyt Ananias, joka vaikuttaa todennäköiseltä katoajalta, vaikkakin nuorelta sellaiselta. Verkkosukupuun Kaarina Hatunen eli Pekkala (s. 13.6.1760) on mennyt naimisiin Anders Johan Bogmanin kanssa eli ilmoituksesta lienee ollut hyötyä.

Perintöasioita Uudellamaalla

Sanomalehdessä Inrikes tidningar julkaistiin 14.10.1796 alla oleva ilmoitus. Edellisenä syksynä oli kuollut piika Brita Andersdotter. Jos Vihdissä, jossa ilmoitus allekirjoitettu, niin ilmeisesti kyseessä siellä 6.11.1795 rintatautiin kuollut 56-vuotias "G:l pig. Brita". Brita oli testamentannut omaisuutensa siskonpojalleen Henric Bäckmanille. Tämä oli Suomen sodan, jolla tässä yhteydessä tarkoitetaan Kustaan sotaa, jälkeen asunut Tukholmassa, muttei ollut antanut kuulua itsestään syksyn 1791 jälkeen. Perintönsä lunastaakseen hänen tuli nyt ottaa yhteyttä Vihdin nimismieheen.
Kolmekymmentä vuotta myöhemmin ilmoitettiin sanomalehdessä Post- och inrikes tidningar 10.6.1825 toista perintöasiaa. Tenholan Skallbölessä oli kuollut talonpoika Jonas Jacobsson 17.3.1815. Pesänjako oli jäänyt kymmeneksi vuodeksi, sillä lapsistaan Jonas ja Emmanuel olivat teillä tietämättömillä. Tämä oli kolmas kuulutus, jolla heistä pyydettiin elonmerkkiä.

Esteettömyystodistuksia puuttui Vihdissä

Vihdissä hinkusivat naimisiin rengit Anders Andersson ja Ad. Jacobson, jotka ruotsinkielisestä nimistään huolimatta olivat kotoisin Venäjältä: ensiksi mainittu syntynyt Siperiassa ja toinen Krimillä. Suomeen he olivat päätyneet Kustaan sodan aikaan. Esteettömyyden selvittämiseksi kuulutettiin toiseen kertaan sanomalehdessä Posttidningar 25.2.1797.

Sitten halusi naimisiin venäläinen renki Alexander Cliewitz ja kuulutus julkaistiin sanomalehdessä Posttidningar 15.6.1797. Lieneekö hänkin jäänyt maahan Kustaan sodan aikana?

Sama kirkkoherra lähetti kuulutuksen myös vuoden kuluttua, julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 5.6.1798. Halukas sulhanen oli tällä kertaa renki Jochom Johansson, joka ilmoitti syntyneensä Koivistolla. Vihdissä hän oli asunut jo 5 vuotta. Nimi sopii Hiskistä löytyvään avioliittoon päivämäärällä 26.12.1798.