Väitöskirjatutkimuksen aloituksena tarkistin vielä kerran Suomen lehdistön historia I:stä sivun Suomi Ruotsin lehtien levikkialueena (s. 47) ja tällä kertaa tutustuin myös sen lähteisiin. Hauskasti yhden artikkelin aineistona oli Nils Magnus Tolpon päiväkirja, johon olin vuosi sitten ihastunut Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmiin tutustuessani.
Artikkelin yksityiskohtaisuuden takia en päiväkirjaa tilannut uudelleen nähtäväksi, mutta sain toisesta viitteestä kertausopetuksen lähdeketjujen loppuun seuraamisen hyödyllisyydestä. Levikkialuepätkän lupaavin tieto oli nimittäin, että "Säilyneet muistiinpanot seuraavan kahden vuosikymmenen ajalta kertovat, että P. J. Alopaeus seurasi säännöllisesti Ruotsin tärkeimpiä sanoma- ja aikakauslehtiä sekä joukkoa saksalaisia kirjallisia lehtiä".
Virkkeen lähteenä oli Kari Tarkiaisen esi-isästään Magnus Jacob Alopaeuksesta kirjoittama elämäkerta. Sivuilla 174-176 kerrotaan pojastaan m.m., että "Pehr Johan Alopaeus istui kynä kädessä myös lukiessaan lehtiä. Hänen eri aikakautisista julkaisuista tekemiään merkintöjä on kaksi vahvaa
nidettä, minkä lisäksi kolmas nide samaa sarjaa on ollut olemassa,
mutta joutunut kateisiin" ja "Lehtien vuosikertoja näyttää Pehr Johan
jossain määrin tutkineen myös taannehtivasti., mikä selittynee sillä,
että hänellä oli selailtavinaan [Porvoon] lukion kirjastoon kertyneitä vuosikertoja."
Tarkiainen antoi myös niteille selvät signumit Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmiin (Per Johan Alopaeuksen käsikirjoitukset Eö.III.36-37) ja kun satuin olemaan samassa rakennuskompleksissa oli helppo käydä tekemässä tilaus. Sen eteen saaminen tuotti sitten pettymyksen.
Säännöllisestä lehtien luvusta muistikirjat eivät kertoneet. Kylläkin siitä, että nuori Alopaeus oli saanut eteensä lukuisia lehtiä, joista hän oli koonnut vuosien varrella muistiin itseään kiinnostavia tai hyödyllisiksi ajattelemiaan pätkiä. Samaan tapaan kuin ajan papit ja Tarkiaisen mukaan isänsä neuvoa seuraten.
Siitä, että kokoelmaa oli tarkoitus käyttää hakuteoksena kertoo marginaaliin myöhempi tehty lisäys, joka täydentää palohaavojen hoitotietoa.
Hammassärkyyn oli Dagligt Allehandasta poimittu sokerista, valkopippurista ja suolasta koostuva resepti,
joka oli peräisin Pariisista.
Kaikilla muistiinpanoilla, kuten Helsingin perustamisvuodella, Ehrensvärdin kuolinpäivällä ja Uppsalan yliopiston perustamisvuodella, ei ole lähdettä.
Hakuteostarkoituksen vahvistaa muistikirjaan tehty aakkosellinen hakemisto.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmat. Näytä kaikki tekstit
maanantai 13. tammikuuta 2020
tiistai 21. toukokuuta 2019
Kamariurkujen varhaiset valmistajat maassamme
Mathias Weckströmin keräämien 1800-luvun alkupuolen erikoisyksilöiden (*) joukossa on useita "kamariurkujen" tekijöitä. SAOBiin kurkistus kertoo, että kammarorgel on "för boningsrum l. skolsalar l. kapell o. d. avsett orgelartat instrument med fritungor o. av den spelande själv trampade bälgar, orgelharmonium". Eli harmoni, joiden varhaishistoriaa sanomalehdistä hakiessani käytin siis väärää termiä! Tai sitten en. Ainakin allaolevassa 1800-luvun lopun Ruoveden pappilaa esittävässä kuvassa kamariurut näyttävät enemmän uruilta kuin harmonilta.
Weckströmin lähteenä kamariurkujen osalta tuntuu olleen sanomalehdet, joihin hän ensimmäistä tapausta lukuunottamatta suoraan viittaakin. Mutta muistiinpanojeni mukaan hän ei nostanut esiin turkulaista puuseppää C. P. Sundqvist, jonka Åbo Underrättelser esitteli 20.7.1844 huomauttaen, että mies oli saanut jo aiemmin julkisuutta Åbo Tidningarissa 26+29.5.1841, jolloin kerrottiin Sundqvistin keksimästä heinänsiemenen keräyslaitteesta.
Sundqvist oli syntynyt vuonna 1804 Ahvenanmaalla ja 15-vuotiaana matkustanut Tukholmaan, jossa hänen oli ollut tarkoitus opiskella urkujentekijä Strandin luona. Lupaongelman takia oleskelu jäi vain muutaman viikon mittaiseksi ja nuori mies vaihtoi suuntaa opiskellen Pietarissa puusepän taitoja. Turkuun asetuttuaan hän ei malttanut pysyä huonekalujen parissa vaan alkoi ominpäin yrittää viulujen ja kitaroiden valmistusta. Pietarissa opitulla saksan kielellä hän sai soitintentekoon kirjaoppia ja pystyi jopa kirkkojen urkujen valmistukseen. Mutta vuoden 1844 jutun aiheena oli se, että Sundqvist oli tehnyt nimenomaan pienoisurut.
Espoolainen 35-vuotias puuseppä Carl Johan Hemnell ei kesällä 1850 Turussa käydessään tutustunut Sundqvistin teoksiin vaan tuomiokirkon urkuihin, joiden pohjalta hän teki pienoisurut, jotka kelpasivat Henrik Heikelille Maarian pappilaan. Tästä kertoi Åbo Underrättelser 7.10.1851.
Helsingfors Tidningar oli 25.10.1843 kertonut Uudenkaarlepyyn karstantekijä Granholmista, joka omaksi ilokseen 1830-luvun loppupuolella rakensi urut yhdessä nuoren sukulaisensa kanssa. Kuvauksen kirjoittajaksi epäilen Topeliusta.
Sivistyneistö ei halunnut jäädä pekkaa pahemmaksi ja Borgå Tidning raportoi 11.10.1851, että sekä Joutsenon kirkkoherra Gabriel Österberg että Luumäen kirkkoherra Georg Magnus Järnefelt olivat valmistaneet omaan käyttöönsä kamariurut.
(*) Uppgift om sådana personer bland allmogen i Finland, som framför andre i ett eller annat afseende förtjena uppmärksamhet. XXV Diverse, s. 229-247. Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmat Coll 255, kotelo 13
![]() |
Toini Kallion piirros. CC BY 4.0 |
Sundqvist oli syntynyt vuonna 1804 Ahvenanmaalla ja 15-vuotiaana matkustanut Tukholmaan, jossa hänen oli ollut tarkoitus opiskella urkujentekijä Strandin luona. Lupaongelman takia oleskelu jäi vain muutaman viikon mittaiseksi ja nuori mies vaihtoi suuntaa opiskellen Pietarissa puusepän taitoja. Turkuun asetuttuaan hän ei malttanut pysyä huonekalujen parissa vaan alkoi ominpäin yrittää viulujen ja kitaroiden valmistusta. Pietarissa opitulla saksan kielellä hän sai soitintentekoon kirjaoppia ja pystyi jopa kirkkojen urkujen valmistukseen. Mutta vuoden 1844 jutun aiheena oli se, että Sundqvist oli tehnyt nimenomaan pienoisurut.
Espoolainen 35-vuotias puuseppä Carl Johan Hemnell ei kesällä 1850 Turussa käydessään tutustunut Sundqvistin teoksiin vaan tuomiokirkon urkuihin, joiden pohjalta hän teki pienoisurut, jotka kelpasivat Henrik Heikelille Maarian pappilaan. Tästä kertoi Åbo Underrättelser 7.10.1851.
Helsingfors Tidningar oli 25.10.1843 kertonut Uudenkaarlepyyn karstantekijä Granholmista, joka omaksi ilokseen 1830-luvun loppupuolella rakensi urut yhdessä nuoren sukulaisensa kanssa. Kuvauksen kirjoittajaksi epäilen Topeliusta.
Sivistyneistö ei halunnut jäädä pekkaa pahemmaksi ja Borgå Tidning raportoi 11.10.1851, että sekä Joutsenon kirkkoherra Gabriel Österberg että Luumäen kirkkoherra Georg Magnus Järnefelt olivat valmistaneet omaan käyttöönsä kamariurut.
(*) Uppgift om sådana personer bland allmogen i Finland, som framför andre i ett eller annat afseende förtjena uppmärksamhet. XXV Diverse, s. 229-247. Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmat Coll 255, kotelo 13
torstai 16. toukokuuta 2019
1800-luvun pitkät suomalaiset
Ihailemani Matthias Weckströmin yhdessä käsikirjoituksessa (*) on muutamia 1860-luvulla tuntemiaan ja muutenkin tunnettuja pitkiä suomalaisia.
Lappväärtissä oli ollut "Lång Carl", jonka pituudeksi muistettiin 6,5 jalkaa tai 3 kyynärää, 1 kortteli ja 1 tuuma eli jollain tarkkuudella 1,95 metriä. Hänet tunnettiin myös vahvuudestaan ja tappeli Suomen sodan loppuvaiheessa viittä venäläistä kasakkaa vastaan pitkään. Mutta lopulta vangittiin ja hirtettiin.
Mies muistettiin vielä 1900-luvun alussa. Hufvudstadsbladetissa 18.8.1908 julkaistuissa Suomen sodan muistoissa pituutensa on sama ja nimensä variantti "Lang Kalle". Kirjoittaja epäileee miehen olleen yhtenä esikuvana Topeliuksen runolle "Lang Matt". Ilmeisesti samaan kohtaloon perustuu myös J. O. Åbergin kertomus Långa Kalle. En till dragelse från sista finska kriget (Folkvännen 23.4.1874). Hiskistä löytyi Pohjanmaalla kaksi venäläisten murhaamaa Karlia, mutta ei mitään sopivaa.
Kalle ei ollut Lappväärtin ainoa pitkä ihminen, sillä Weckströmin mukaan tammikuussa 1868 Helsingissä näytti itseään parikymppinen Edla Brusi [?], joka oli kotoisin samasta pitäjästä. Hän väitti pituudekseen 6 jalkaa ja neljää tuumaa, mutta poliisilaitoksella tehdyn tarkistusmittauksen mukaan 6 jalkaa ja nafti 3 tuumaa eli 1,85 metriä. Edla on ollut Lappväärtissä ikäluokasaan suosittu etunimi ja kun sukunimestään en varmaa tolkkua saanut jää hänkin tunnistamatta.
Helsingissä oli esiintynyt myös Mouhijärven Jaakko Rauva, joka ainoana Weckströmin valikoimasta on jäänyt yleisempään muistiin ja tullut täällä blogissanikin mainittua jo vuonna 2008.
Aivan toivoton haettava on Viipurin läänissä 1810-luvulla elänyt Lena, jonka pituudeksi Weckström tietää 6 jalkaa 8 tuumaa eli lähes kaksi metriä.
Sanomalehden toimittajia pitkät ihmiset eivät tunnu kiinnostaneen, sillä useimmin otettiin esille Daniel Cajanus, jonka olen Gottlundin tekstillä itsekin esitellyt vuonna 2009. (Reijo Vallan blogitekstistä selvisi alkuvuodesta, että viime vuonna on julkaistu Reijo Heikkisen kirja Daniel Cajanus -- Kainuun kuuluisa goljatti.) Ivar Wilskmanin koululaisista tekemästä mittavasta tutkimuksesta sentään innostuttiin nostamaan nimettömiä erikoisyksilöitä esiin (Haminan lehti 11.7.1925).
(*) Något om äta och dricka. XXIII Samlingen ängen s. 237-486. Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmat Coll 255, kotelo 12
Lappväärtissä oli ollut "Lång Carl", jonka pituudeksi muistettiin 6,5 jalkaa tai 3 kyynärää, 1 kortteli ja 1 tuuma eli jollain tarkkuudella 1,95 metriä. Hänet tunnettiin myös vahvuudestaan ja tappeli Suomen sodan loppuvaiheessa viittä venäläistä kasakkaa vastaan pitkään. Mutta lopulta vangittiin ja hirtettiin.
Mies muistettiin vielä 1900-luvun alussa. Hufvudstadsbladetissa 18.8.1908 julkaistuissa Suomen sodan muistoissa pituutensa on sama ja nimensä variantti "Lang Kalle". Kirjoittaja epäileee miehen olleen yhtenä esikuvana Topeliuksen runolle "Lang Matt". Ilmeisesti samaan kohtaloon perustuu myös J. O. Åbergin kertomus Långa Kalle. En till dragelse från sista finska kriget (Folkvännen 23.4.1874). Hiskistä löytyi Pohjanmaalla kaksi venäläisten murhaamaa Karlia, mutta ei mitään sopivaa.
Hbl 14.1.1868 |
Helsingissä oli esiintynyt myös Mouhijärven Jaakko Rauva, joka ainoana Weckströmin valikoimasta on jäänyt yleisempään muistiin ja tullut täällä blogissanikin mainittua jo vuonna 2008.
Aivan toivoton haettava on Viipurin läänissä 1810-luvulla elänyt Lena, jonka pituudeksi Weckström tietää 6 jalkaa 8 tuumaa eli lähes kaksi metriä.
Sanomalehden toimittajia pitkät ihmiset eivät tunnu kiinnostaneen, sillä useimmin otettiin esille Daniel Cajanus, jonka olen Gottlundin tekstillä itsekin esitellyt vuonna 2009. (Reijo Vallan blogitekstistä selvisi alkuvuodesta, että viime vuonna on julkaistu Reijo Heikkisen kirja Daniel Cajanus -- Kainuun kuuluisa goljatti.) Ivar Wilskmanin koululaisista tekemästä mittavasta tutkimuksesta sentään innostuttiin nostamaan nimettömiä erikoisyksilöitä esiin (Haminan lehti 11.7.1925).
(*) Något om äta och dricka. XXIII Samlingen ängen s. 237-486. Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmat Coll 255, kotelo 12
tiistai 7. toukokuuta 2019
Pikkulöytöjä käsikirjoituskokoelmista (2/2)
Ja viimeiset muistiinpanolappuset sekä kuvat kännykästä.
1) Kauhajoen kappalaisen Anders Törnuddin "Kasasa olevan ystävän muisto mahlaa juodesa kokoonpantu kuin kirjoitin hänelle keväillä vuonna 1795" (C II 1c:7) ei ole suomenkielisen runouden kadonnut mestariteos, mutta hauska säilynyt esimerkki joka tapauksessa.
2) Statististiska underrättelser angående Wiborgs län 1812 (DD129) yllätti olemalla tilastojen sijaan juoksevaa tekstiä, joka kuvasi läänin tilaa monipuolisesti sinne juuri saapuneen silmin. Hän kiinnitti huomiota esimerkiksi siihen, että Ruokolahdessa ja Jääskessä monesta talonpoikaistalosta puuttui sängyt. Nukuttiin oljilla, jotka joka päivä kannettiin sisään ja ulos. Lasi, kivikeramiikka ja kupariastyoat olivat rahvaalla erittäin harvinaisia. Taloustavarat koostuivat joistain maalatuista puukulhoista ja parista padasta.
Naisten ahkeruus sai hyväksynnän, mutta käytössään oleva tekniikka oli alkeellista. Lanka kehrättiin yleisesti värttinällä eikä rukilla. Paikalliset kangaspuut näyttivät läntiseen Suomeen tottuneelta lähinnä nauhan kudontaan sopivilta, eikä niissä kolmea korttelia leveämpää kangasta syntynytkään.
Naiset osallistuivat peltotöihin ja talonpojille oli vaimoa valitessa kauneutta tärkeämpää "leviä sälke ja tukevat hartiat". Fraasi siis suomeksi keskellä ruotsinkielistä tekstiä.
3) Ruotsinkielisestä tekstistä puheenollen Mathias Weckströmin kokoelman (Coll 255) XXIV Diverse manuskript af historiskt innehåll sisältää numerona 14 Kort berättelse om en uppenbarelse, som tildragit sig i Panelia by wid kyrkans capell af denna Eura socken, skriven af Johan Wegelius [16.2.1770]. Laiskuuksissani en jaksanut sitä tavata, vaikka Wegelius oli itse nähnyt sen vaivan, että oli kuulustellut yli 30 kyläläistä mystisistä äänistä. Tai mitä ne nyt olivat.
4) Mathias Weckströmille kirjoitin tänne blogiin jo ihailijakirjeen, kokoelmistaan jäi paljon lukematta ja niistä syntyi vielä julkaisua odottavia blogitekstejä.
28.2. jaoin Twitterissä näytteet, joista ensimmäinen on samasta kotelosta kuin kertomus Paneliasta, mutta nipusta XXV Diverse Mathias Weckströms handskrifter, jossa sivut 185-228 listasivat tietoja pikkulastenkouluista Helsingissä.
"Vuonna 1847 Helsingissä sai - Mathias Weckströmin tiedon mukaan - jo kolmevuotiaat koulunpenkille."
Sitten vaihdoin koteloa. XXIII Salingen ängen och Weckströmska familjeboken sisälsi varsin sekalaista aineistoa. Kuten liimattuja ruokalistoja, joista huomiona "Jälkiruokasanasto suomeksi oli 1860-luvulla hakusessa, mutta käytössä! Ote Louis Kleinehin hotellin ruokalistasta. Samaan aikaan juhlapäivällisen menun glace "jääde-hilloa"."
Todennäköisesti läheltä toinen kuva, jonka saate oli "Viina, olut ja leipä olivat 1720-luvun valtiopäivämiehen eväät laskunsa mukaan. Mistä lie Mathias Weckström tämän tiedon poiminut?"
1) Kauhajoen kappalaisen Anders Törnuddin "Kasasa olevan ystävän muisto mahlaa juodesa kokoonpantu kuin kirjoitin hänelle keväillä vuonna 1795" (C II 1c:7) ei ole suomenkielisen runouden kadonnut mestariteos, mutta hauska säilynyt esimerkki joka tapauksessa.
2) Statististiska underrättelser angående Wiborgs län 1812 (DD129) yllätti olemalla tilastojen sijaan juoksevaa tekstiä, joka kuvasi läänin tilaa monipuolisesti sinne juuri saapuneen silmin. Hän kiinnitti huomiota esimerkiksi siihen, että Ruokolahdessa ja Jääskessä monesta talonpoikaistalosta puuttui sängyt. Nukuttiin oljilla, jotka joka päivä kannettiin sisään ja ulos. Lasi, kivikeramiikka ja kupariastyoat olivat rahvaalla erittäin harvinaisia. Taloustavarat koostuivat joistain maalatuista puukulhoista ja parista padasta.
Naisten ahkeruus sai hyväksynnän, mutta käytössään oleva tekniikka oli alkeellista. Lanka kehrättiin yleisesti värttinällä eikä rukilla. Paikalliset kangaspuut näyttivät läntiseen Suomeen tottuneelta lähinnä nauhan kudontaan sopivilta, eikä niissä kolmea korttelia leveämpää kangasta syntynytkään.
Naiset osallistuivat peltotöihin ja talonpojille oli vaimoa valitessa kauneutta tärkeämpää "leviä sälke ja tukevat hartiat". Fraasi siis suomeksi keskellä ruotsinkielistä tekstiä.
3) Ruotsinkielisestä tekstistä puheenollen Mathias Weckströmin kokoelman (Coll 255) XXIV Diverse manuskript af historiskt innehåll sisältää numerona 14 Kort berättelse om en uppenbarelse, som tildragit sig i Panelia by wid kyrkans capell af denna Eura socken, skriven af Johan Wegelius [16.2.1770]. Laiskuuksissani en jaksanut sitä tavata, vaikka Wegelius oli itse nähnyt sen vaivan, että oli kuulustellut yli 30 kyläläistä mystisistä äänistä. Tai mitä ne nyt olivat.
4) Mathias Weckströmille kirjoitin tänne blogiin jo ihailijakirjeen, kokoelmistaan jäi paljon lukematta ja niistä syntyi vielä julkaisua odottavia blogitekstejä.
28.2. jaoin Twitterissä näytteet, joista ensimmäinen on samasta kotelosta kuin kertomus Paneliasta, mutta nipusta XXV Diverse Mathias Weckströms handskrifter, jossa sivut 185-228 listasivat tietoja pikkulastenkouluista Helsingissä.
"Vuonna 1847 Helsingissä sai - Mathias Weckströmin tiedon mukaan - jo kolmevuotiaat koulunpenkille."
tiistai 30. huhtikuuta 2019
Pikkulöytöjä käsikirjoituskokoelmista (1/2)
Aika siivota viimeiset erikoislukusalissa kirjoitetut lappuset, joista ei kokonaista blogitekstiä syntynyt.
1) Aivan projektin alkuvaiheessa marraskuun puolivälissä avasin Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmista Elias Ekbomin muistiinpanot Porin historiasta (A II 22). Tietenkin ihastuin niissä olevaan kuvaan
josta Satakunnan museo kuittasi "Arvokas kuva, Pori ennen vuoden 1801 paloa. Yksi versio (jälj. Erkki Honkanen) on suurennoksena perusnäyttelyssämme."
Tunteeni Ekbomia kohtaan kylmenivät kuitenkin nopeasti, sillä jäänlähtötaulukossaan hän oli kutsunut Kokemäenjokea Porin joeksi!
2) Jos kaipaisit tietoja Närpiössä rokotetuista, osaisitko hakeutua Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmiin katsomaan Carl Christian Böckerin vuonna 1799 aloittamaa (?) muistiinpanokokoelma Hvarjehanda ? No, etpä tietenkään. Sen sekavammassa kakkososassa (E:ö I 11) on kahdessa kohtaa nimilistoja, jotka kylien ja sukunimien perusteella ovat ainakin Närpiöstä. (Sen kerran kun arkistossa olisi oikeita sivupainoja, niin idiootti käyttää luettelolaatikkoa. Tsot!)
Pistotarkastuksin tällä aukeamalla nuorin lapsi on syntynyt marraskuussa 1803 eli rokotus ajoittunee vähintään vuosi pari tämän jälkeen.
3) 26.11.2018 jaoin FB-kavereilleni tämän kuvan
saatteella "Terveiset erikoislukusalista. Portti toimi, tilaus tuotiin, mutta ekana avattu A. Höijerin vuonna aloittama muistikirja jäi mysteeriksi. Ensin puolet superkauniilla käsialalla kalevalaista runoutta, sitten keisarillisia määräyksiä yms pienemmällä, sitten sivukaupalla suomalaisia sananlaskuja, sitten pappien keräämistä maksuista... Näytteenä takakannen sisäpuolelta murredokumentaatiota." ( A. Höijer: Excerpten-Bok. 1826, signum Fö I 41)
4) Yö-vieraita Kokkolan pappilan vierastuvassa 1898-1904 (BB185) herätti toiveita veteliläisten sukulaisten löytämisestä, mutta ei. Mutta mielenkiintoinen lähde silti.
1) Aivan projektin alkuvaiheessa marraskuun puolivälissä avasin Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmista Elias Ekbomin muistiinpanot Porin historiasta (A II 22). Tietenkin ihastuin niissä olevaan kuvaan
josta Satakunnan museo kuittasi "Arvokas kuva, Pori ennen vuoden 1801 paloa. Yksi versio (jälj. Erkki Honkanen) on suurennoksena perusnäyttelyssämme."
Tunteeni Ekbomia kohtaan kylmenivät kuitenkin nopeasti, sillä jäänlähtötaulukossaan hän oli kutsunut Kokemäenjokea Porin joeksi!
2) Jos kaipaisit tietoja Närpiössä rokotetuista, osaisitko hakeutua Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmiin katsomaan Carl Christian Böckerin vuonna 1799 aloittamaa (?) muistiinpanokokoelma Hvarjehanda ? No, etpä tietenkään. Sen sekavammassa kakkososassa (E:ö I 11) on kahdessa kohtaa nimilistoja, jotka kylien ja sukunimien perusteella ovat ainakin Närpiöstä. (Sen kerran kun arkistossa olisi oikeita sivupainoja, niin idiootti käyttää luettelolaatikkoa. Tsot!)
Pistotarkastuksin tällä aukeamalla nuorin lapsi on syntynyt marraskuussa 1803 eli rokotus ajoittunee vähintään vuosi pari tämän jälkeen.
3) 26.11.2018 jaoin FB-kavereilleni tämän kuvan
saatteella "Terveiset erikoislukusalista. Portti toimi, tilaus tuotiin, mutta ekana avattu A. Höijerin vuonna aloittama muistikirja jäi mysteeriksi. Ensin puolet superkauniilla käsialalla kalevalaista runoutta, sitten keisarillisia määräyksiä yms pienemmällä, sitten sivukaupalla suomalaisia sananlaskuja, sitten pappien keräämistä maksuista... Näytteenä takakannen sisäpuolelta murredokumentaatiota." ( A. Höijer: Excerpten-Bok. 1826, signum Fö I 41)
4) Yö-vieraita Kokkolan pappilan vierastuvassa 1898-1904 (BB185) herätti toiveita veteliläisten sukulaisten löytämisestä, mutta ei. Mutta mielenkiintoinen lähde silti.
tiistai 23. huhtikuuta 2019
Kuolemasta hautajaisiin 1824
Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmien luetteloijan mielestä Ester Ulrika Roosin (os. Lundén) 5 päiväkirjaa vuosilta 1823-50 (Coll 536.1) olivat lähinnä säähavaintoja Kalajoelta. Avattuani ensimmäisen niteen arvio näytti oikealta, mutta selasin eteenpäin ja pysähdyin kun huomasin 15.2.1824 useamman (pienen) sivun tekstin. Rouva Roos oli kirjoittanut miehensä Lars Roosin (capit. vid f.d. Kongl. Österb. regen. och P:joki comp) kuolemasta.
Unettoman yön jälkeen hän ilmoittaa miehensä kuolemasta nimismiehelle. Lukuisia vieraita, arvatenkin surunvalittelukäynneillä.
Ruumisarkku tilattiin "kaupungista". Illalla aloitettiin poltto - vai uunin lämmitys leivontaan?
Leivonnasta lienee tosiaan kyse, sillä seuraavien päivien merkinnöissä ei puhuta säästä vaan luetellaan leivonnaisia ja niihin kulunutta voita, jauhoa, sokeria, kananmunia ja manteleita. Illalla 19.2. tuodaan tilattu ruumisarkku. Rouva ripusti ikkunaan lakanat ja peitti jotain muutakin, josta en saa selvää. Seuraavana päivänä hän ystävättärensä kanssa asetteli ruumisarkkuun hyväntuoksuisia kasveja ja vuorasi arkun reunat. Illalla vainaja siirrettiin pikku kamarista toiselle puolelle pihaa.
Ystävä tuli 21.2. auttamaan pöydän kattauksessa ja valmistelemaan seuraavana päivänä tarjottavaa ateriaa mahdollisimman pitkälle. Sitä, milloin hautajaisista oli sovittu pastori Gyllenbergin kanssa, rouva Roos ei mainitse. Puoli 12 kokoontuivat hautajaisvieraat puustellille ja seremonia tapahtui kirkossa jumalanpalveluksen jälkeen. Seuraavanakaan päivänä leski ei jäänyt yksin vaan luonaan kävi joukko tuttavia.
Mustaa vaatetusta rouva Roos alkoi ommella 26.2. ja 1.3. käydä läpi miehensä papereita.
(Päiväkirjat ovat Sari Alajoen väitöskirjatutkimuksen kohteena.)
Unettoman yön jälkeen hän ilmoittaa miehensä kuolemasta nimismiehelle. Lukuisia vieraita, arvatenkin surunvalittelukäynneillä.
Ruumisarkku tilattiin "kaupungista". Illalla aloitettiin poltto - vai uunin lämmitys leivontaan?
Leivonnasta lienee tosiaan kyse, sillä seuraavien päivien merkinnöissä ei puhuta säästä vaan luetellaan leivonnaisia ja niihin kulunutta voita, jauhoa, sokeria, kananmunia ja manteleita. Illalla 19.2. tuodaan tilattu ruumisarkku. Rouva ripusti ikkunaan lakanat ja peitti jotain muutakin, josta en saa selvää. Seuraavana päivänä hän ystävättärensä kanssa asetteli ruumisarkkuun hyväntuoksuisia kasveja ja vuorasi arkun reunat. Illalla vainaja siirrettiin pikku kamarista toiselle puolelle pihaa.
Ystävä tuli 21.2. auttamaan pöydän kattauksessa ja valmistelemaan seuraavana päivänä tarjottavaa ateriaa mahdollisimman pitkälle. Sitä, milloin hautajaisista oli sovittu pastori Gyllenbergin kanssa, rouva Roos ei mainitse. Puoli 12 kokoontuivat hautajaisvieraat puustellille ja seremonia tapahtui kirkossa jumalanpalveluksen jälkeen. Seuraavanakaan päivänä leski ei jäänyt yksin vaan luonaan kävi joukko tuttavia.
Mustaa vaatetusta rouva Roos alkoi ommella 26.2. ja 1.3. käydä läpi miehensä papereita.
(Päiväkirjat ovat Sari Alajoen väitöskirjatutkimuksen kohteena.)
tiistai 16. huhtikuuta 2019
Professorien palkat ja ylioppilaiden osoitteet
Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmiin kuuluvan Gadolin-Hällström -arkiston osio virkatoiminta (Coll 57.68) kiinnosti lähinnä vuosiluvuttoman pohjalaisylioppilaiden osoiteluettelon tähden. Mutta ennen sitä tuli kotelossa vastaan luettelo yliopiston virkamiesten palkoista 1835.
Ensinnäkin on todettava, että se oli pieni vihkonen. Palkkaa nautti kuutisenkymmentä henkeä, joista yksi oli vainaja eli palkka meni perikunnalle.
Toiseksi - aivan kuten 1600-luvulla - professorit saivat osan palkastaan viljana! Ja jotenkin seurakuntakin on edelleen palkkaetuna, aivan kuten 1600-luvulla. Prependatilojakin useammalla! Asumaedusta observatoriolla ei sentään (muistaakseni) 1600-luvulla puhuttu.
Ylioppilaiden listan päällimmäisten nimien perusteella se ajoittuu suunnilleen vuosiin 1843-46. Järjestelmällisellä läpikäynnillä ajoituksen voisi varmaan tiivistää yhteenkin vuoteen.
Osoitteet ovat Helsingin tuolloisessa pienessä keskustassa tietenkin nykyajan näkökulmasta katsoen huomattavan lähellä yliopistoa. Mutta listasta palastuu myös yhteiskunnalliset ja taloudelliset erot. Carl Gustaf Ehrstöm asui paroni Rosenkampffin luona Kruununhaassa kun taas Johan August Lindelöf kirvesmiehen talossa Kampissa asti.
Onkohan vastaavia listoja osakuntien arkistoissa?
Ensinnäkin on todettava, että se oli pieni vihkonen. Palkkaa nautti kuutisenkymmentä henkeä, joista yksi oli vainaja eli palkka meni perikunnalle.
Toiseksi - aivan kuten 1600-luvulla - professorit saivat osan palkastaan viljana! Ja jotenkin seurakuntakin on edelleen palkkaetuna, aivan kuten 1600-luvulla. Prependatilojakin useammalla! Asumaedusta observatoriolla ei sentään (muistaakseni) 1600-luvulla puhuttu.
Ylioppilaiden listan päällimmäisten nimien perusteella se ajoittuu suunnilleen vuosiin 1843-46. Järjestelmällisellä läpikäynnillä ajoituksen voisi varmaan tiivistää yhteenkin vuoteen.
Osoitteet ovat Helsingin tuolloisessa pienessä keskustassa tietenkin nykyajan näkökulmasta katsoen huomattavan lähellä yliopistoa. Mutta listasta palastuu myös yhteiskunnalliset ja taloudelliset erot. Carl Gustaf Ehrstöm asui paroni Rosenkampffin luona Kruununhaassa kun taas Johan August Lindelöf kirvesmiehen talossa Kampissa asti.
Onkohan vastaavia listoja osakuntien arkistoissa?
tiistai 9. huhtikuuta 2019
Ihailijakirje Mathias Weckströmille
Hyvä herra Weckström,
minun on perin vaikeaa unohtaa irtileikkelemiänne ja liimaamianne nimikirjoituksia. Eli osin pelonsekaisesti tilasin Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmiin talletetusta arkistostanne kotelon 4 (COLL 255.4), jossa vaikutti lupaavalta Charlotte Falkmaniin liittyvä asiakirja.
Kotelossa oli kaksi eri kokonaisuutta. Ensimmäisen otsikko ihastutti suuresti ja toivon sekä uskon sen olevan omasta päästänne. "XI Diplomatiskt, hel och half officiellt, profetiskt, biografiskt, m.m. äfvensom något om teatern i Finland". (Pettymyksekseni arkistossanne on myös aneemisesti nimetty Diverse, mutta ehkä se on jonkun muun tekosia.)
Joku - oliko jo teidän aikananne kirjoituskoneita? - on tehnyt huolellista luettelointityötä runsaan 50 keräämänne asiakirjan kanssa ja näin niihin tutustuminen oli suomalaisittain harvinaisen helppoa ja hauskaa. Salissa sattui olemaan nuori tutkija, jonka kanssa (yleistä hiljaisuutta törkeästi rikkoen) mietimme hetken kokoelman lähdekriittistä käyttöä.
Mutta anekdootti lienee yhtä luotettava tällaisena leikkeenä kuin muistitietona toisaallakin? Juantehtaan patruuna Adolf Vilhelm Tigerstedt ja vaimonsa Maria Gustava Collin olivat eläneet kauan erillään, kun hopeahääpäivänsä lähestyi ja patruuna ehdotti juhlien järjestämistä. Vaimonsa vastasi, että odotetaan mielummin vielä 5 vuotta ja juhlitaan 30-vuotista sotaa.
Irtonainen papintodistus ei myöskään ole lähdekriittisesti ongelma, sillä tarkoitus ja ajoitus ovat selviä.
Utajärvellä 7.4.1862 annettu todistus koskee Nikodemus Pålsson Karhua (s. 28.10.1796), joka oli ehtoolliseen oikeutettu, mutta "hvaraf han sig dock icke vill begagna, så vida han jemväl öfvar yrket af trollkarl och sympattie läkare hvilket allmogen icke anser kunna med kraft och verkan bedirfva af någon, som derjemtiden heliga nattvarden begagnar". Ymmärrän hyvin, että olitte ottaneet tämän talteen. Kovin mielenkiintoista, että pappi ei ole syyttänyt Nikodemusta ehtoollisen välttelystä vaan selittää sen olevan parantajan ammatin vaatimus.
Alkuperäinen kiinnostuksen kohteeni ei myöskään pettänyt, sillä olitte saaneet ja säilyttäneet Charlotta Falkmaniln antamat sukutiedot, joita myöhemmät tutkijat ovat kaivanneet. Ehkä joku on arkistoanne käyttänytkin, mutta en ollut saanut mielikuvaa, että tieto oli näin yksityiskohtaista.
Mutta - huokaus - samassa kotelossa oli myös Weckström-Edelfelt -nimikirjoituskokoelmaa. Osaa asiakirjoista oli leikelty nimikirjoitusten kohdalta ja ehkä puuttuvat palat ovat Kansallisarkistossa. Kiitettävästi joku oli tehnyt pinkkaan yksityiskohtaisen luettelon, mutta kukapa älyäisi täältä hakea esimerkiksi kesäkuussa 1675 Axel de la Gardien antamia sinetein varustettuja papereita, joissa näkyi melko tavallisten alamaisten nimiä. Tuttavani Veli Pekka Toropainen tulkitsi ne ystävällisesti sanoin "Talolliset ovat anoneet, että heidän ehdottamansa miehet otettaisiin sotamiehiksi heidän ruotuihinsa. Miehet on hyväksytty ja ketään kielletään ahdistelemasta talonpoikia niin kauan, kuin miehet palvelevat kunnolla.".
Siis vaikka en kaikkia toimianne hyväksy, kiitän kuitenkin siitä, että olette asiakirjat tallettaneet ja näin tarjonneet minulle hauskan tunnin arkistossa. Useampia tunteja vierähti erään toisen kotelonne kanssa ja kerron siitä julkisesti joskus myöhemmin.
Teidän
Kaisa Kyläkoski
minun on perin vaikeaa unohtaa irtileikkelemiänne ja liimaamianne nimikirjoituksia. Eli osin pelonsekaisesti tilasin Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmiin talletetusta arkistostanne kotelon 4 (COLL 255.4), jossa vaikutti lupaavalta Charlotte Falkmaniin liittyvä asiakirja.
Kotelossa oli kaksi eri kokonaisuutta. Ensimmäisen otsikko ihastutti suuresti ja toivon sekä uskon sen olevan omasta päästänne. "XI Diplomatiskt, hel och half officiellt, profetiskt, biografiskt, m.m. äfvensom något om teatern i Finland". (Pettymyksekseni arkistossanne on myös aneemisesti nimetty Diverse, mutta ehkä se on jonkun muun tekosia.)
Joku - oliko jo teidän aikananne kirjoituskoneita? - on tehnyt huolellista luettelointityötä runsaan 50 keräämänne asiakirjan kanssa ja näin niihin tutustuminen oli suomalaisittain harvinaisen helppoa ja hauskaa. Salissa sattui olemaan nuori tutkija, jonka kanssa (yleistä hiljaisuutta törkeästi rikkoen) mietimme hetken kokoelman lähdekriittistä käyttöä.
Mutta anekdootti lienee yhtä luotettava tällaisena leikkeenä kuin muistitietona toisaallakin? Juantehtaan patruuna Adolf Vilhelm Tigerstedt ja vaimonsa Maria Gustava Collin olivat eläneet kauan erillään, kun hopeahääpäivänsä lähestyi ja patruuna ehdotti juhlien järjestämistä. Vaimonsa vastasi, että odotetaan mielummin vielä 5 vuotta ja juhlitaan 30-vuotista sotaa.
Irtonainen papintodistus ei myöskään ole lähdekriittisesti ongelma, sillä tarkoitus ja ajoitus ovat selviä.
Utajärvellä 7.4.1862 annettu todistus koskee Nikodemus Pålsson Karhua (s. 28.10.1796), joka oli ehtoolliseen oikeutettu, mutta "hvaraf han sig dock icke vill begagna, så vida han jemväl öfvar yrket af trollkarl och sympattie läkare hvilket allmogen icke anser kunna med kraft och verkan bedirfva af någon, som derjemtiden heliga nattvarden begagnar". Ymmärrän hyvin, että olitte ottaneet tämän talteen. Kovin mielenkiintoista, että pappi ei ole syyttänyt Nikodemusta ehtoollisen välttelystä vaan selittää sen olevan parantajan ammatin vaatimus.
Alkuperäinen kiinnostuksen kohteeni ei myöskään pettänyt, sillä olitte saaneet ja säilyttäneet Charlotta Falkmaniln antamat sukutiedot, joita myöhemmät tutkijat ovat kaivanneet. Ehkä joku on arkistoanne käyttänytkin, mutta en ollut saanut mielikuvaa, että tieto oli näin yksityiskohtaista.
Mutta - huokaus - samassa kotelossa oli myös Weckström-Edelfelt -nimikirjoituskokoelmaa. Osaa asiakirjoista oli leikelty nimikirjoitusten kohdalta ja ehkä puuttuvat palat ovat Kansallisarkistossa. Kiitettävästi joku oli tehnyt pinkkaan yksityiskohtaisen luettelon, mutta kukapa älyäisi täältä hakea esimerkiksi kesäkuussa 1675 Axel de la Gardien antamia sinetein varustettuja papereita, joissa näkyi melko tavallisten alamaisten nimiä. Tuttavani Veli Pekka Toropainen tulkitsi ne ystävällisesti sanoin "Talolliset ovat anoneet, että heidän ehdottamansa miehet otettaisiin sotamiehiksi heidän ruotuihinsa. Miehet on hyväksytty ja ketään kielletään ahdistelemasta talonpoikia niin kauan, kuin miehet palvelevat kunnolla.".
Siis vaikka en kaikkia toimianne hyväksy, kiitän kuitenkin siitä, että olette asiakirjat tallettaneet ja näin tarjonneet minulle hauskan tunnin arkistossa. Useampia tunteja vierähti erään toisen kotelonne kanssa ja kerron siitä julkisesti joskus myöhemmin.
Teidän
Kaisa Kyläkoski
tiistai 2. huhtikuuta 2019
Pappien moninaiset muistikirjat
Yhtenä päälöydöksenä Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmiin kohdistamastani haravoinnista voi pitää sitä, että 1700-luvun papeilla oli muistikirjoja. Monenlaisia muistikirjoja, joten tuskin kaikilla kaikenlaisia. (Erojahan on seurakuntienkin kirjojen pidossa.)
Muistiin kirjoitettiin pidettyjä saarnoja, niihin mahdollisesti sopivia faktoja tai ihan mitä tahansa ja sen jälkeen viranhoitoon liittyvää.
Näitä tiukemmin viranhoitoon tai pikemminkin siitä korvauksen saamiseen liittyy Ilmajoella, Kauhajoella, Kurikassa, Jalasjärvellä ja Alavuudella käytetty vihkonen (C IV 9 Anteckningar om kyrkliga afgifter i församlingar i Österbotten under 1700-talet), jonka alkuun on listattu papeille kuuluvat maksut ja loppusivuilla on taulukkoina kerätyt maksut.
Tilat ovat saaneet oman aukeamansa, tilattomilta kerättiin vähemmän ja heidät merkittiin kevyemmin.
Vaikeampiselkoisempi oli D IV 49, jossa oli kyllä otsikko Annotations Cladd öfwer the Creatur, som för Inbyggarne uti Tervola Capell församling stört... (1759-65). Jotain eläinluovutuksia? Esimerkkiaukeamissa selvää ainakin isäntien puumerkit, joiden alueen tutkijoita luulisi kiinnostavan.
Muistiin kirjoitettiin pidettyjä saarnoja, niihin mahdollisesti sopivia faktoja tai ihan mitä tahansa ja sen jälkeen viranhoitoon liittyvää.
Näitä tiukemmin viranhoitoon tai pikemminkin siitä korvauksen saamiseen liittyy Ilmajoella, Kauhajoella, Kurikassa, Jalasjärvellä ja Alavuudella käytetty vihkonen (C IV 9 Anteckningar om kyrkliga afgifter i församlingar i Österbotten under 1700-talet), jonka alkuun on listattu papeille kuuluvat maksut ja loppusivuilla on taulukkoina kerätyt maksut.
Tilat ovat saaneet oman aukeamansa, tilattomilta kerättiin vähemmän ja heidät merkittiin kevyemmin.
Vaikeampiselkoisempi oli D IV 49, jossa oli kyllä otsikko Annotations Cladd öfwer the Creatur, som för Inbyggarne uti Tervola Capell församling stört... (1759-65). Jotain eläinluovutuksia? Esimerkkiaukeamissa selvää ainakin isäntien puumerkit, joiden alueen tutkijoita luulisi kiinnostavan.
tiistai 26. maaliskuuta 2019
Kun esi-isä keisarille uskollisuutta vannoi
Kymmenen vuotta sitten kerroin Kansallisarkiston digitoimista Suomen sodan vahinkoilmoituksista tuolloiseen tyyliini hyvin lyhyesti. Vasta muutama vuosi myöhemmin löysin aineistosta esi-isäni tekemän ilmoituksen ja sain kirjallisuusvinkin Jussi Jääskeläisen väitöskirjasta Paikallisyhteisö resurssina ja tuhojen kohteena : Venäjän armeijan logististen ratkaisujen seuraukset Suomen sodassa 1808-1809.
Pettymyksekseni samaan arkistoyksikköön eli Buxhoevdenin päämajan siviilikanslian arkistoon sisältyvät Uskollisuudenvalaa koskevat asiakirjat eivät näytä sisältävän mitään henkilöhistoriallisesti mielenkiintoista. Lienee sattumaa, että uskollisuudenvalan vahvistavat puumerkit ja allekirjoitukset ovat säilyneet m.m. Nauvosta, Parasista ja Houtskäristä Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmien "sekalaisissa papereissa"(A II 54 "Diverse papper")
Vastaavan näköisiä ovat säätyläisten osalta pikkuvihan aikaiset asiakirjat, jotka löytyvät digitoituinakin. Talollisista selaamieni kappaleiden perusteella vain nimilistat.
Pettymyksekseni samaan arkistoyksikköön eli Buxhoevdenin päämajan siviilikanslian arkistoon sisältyvät Uskollisuudenvalaa koskevat asiakirjat eivät näytä sisältävän mitään henkilöhistoriallisesti mielenkiintoista. Lienee sattumaa, että uskollisuudenvalan vahvistavat puumerkit ja allekirjoitukset ovat säilyneet m.m. Nauvosta, Parasista ja Houtskäristä Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmien "sekalaisissa papereissa"(A II 54 "Diverse papper")
Vastaavan näköisiä ovat säätyläisten osalta pikkuvihan aikaiset asiakirjat, jotka löytyvät digitoituinakin. Talollisista selaamieni kappaleiden perusteella vain nimilistat.
- Uskollisuudenvaloja Varsinais-Suomesta, Satakunnasta ja Ahvenanmaalta keisarinna Elisabetille ja kruununperijä Peter Feodorovitsille 1742-1742 (7083)
- Uskollisuudenvaloja Varsinais-Suomesta, Satakunnasta ja Ahvenanmaalta keisarinna Elisabetille ja kruununperijä Peter Feodorovitsille 1742-1742 (7083a)
- Uskollisuudenvaloja Uudeltamaalta keisarinna Elisabetille ja kruununperijä Peter Feodorovitsille 1742-1742 (7084)
Lisäys 30.3.2019: Näköjään olin jälkimmäisiä esitellyt jo vuonna 2012 tekstissä Selasin valoja ja harjoittelin hakemiston tekoa. Niin se aika kuluu, Kari Kujansuun digihakemisto on ollut käytössä jo 7 vuotta!
keskiviikko 20. maaliskuuta 2019
Suomeksi sanottua
Johan Fredrik Randén oli yksi monista entisajan ihmisistä, jotka Wikipedian ja yleisen kirjaston puutteessa keräsi mittavan muistiinpanokokoelman. Randénin osalta siitä on myös ilmeisesti merkittävä osuus tallentunut Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmiin. Selasin lukuisia kirjoiksi sitomia kokonaisuuksiaan läpi ja totesin pääasiallisen sisällön olevan ruotsinkielisistä kirjoista tai sanomalehdistä kopioitua. Signumin DD 207H saanut erosi joukosta olemalla lähes alusta loppuun sanontoja, mutta kun nekin olivat ruotsiksi... paitsi etteivät sitten olletkaan.
Valokuvasin käsivaralta kaikki suomenkieliset tekstit. Parissa ruotsinkielisessä oli viitteitä 1840-luvun sanomalehtiin, joten kokoelmaa on työstetty tuolloin tai myöhemmin. Useiden murre vaikuttaa minusta varsinaissuomalaiselta, mutta en ole kieliekspertti. Käsialaa osaan lukea sen verran, että jätin puhtaaksikirjoituksen tekemättä muista kuin työekonomisista syistä. (Kuvan saa isommaksi ruudulle klikkaamalla sitä.)
Valokuvasin käsivaralta kaikki suomenkieliset tekstit. Parissa ruotsinkielisessä oli viitteitä 1840-luvun sanomalehtiin, joten kokoelmaa on työstetty tuolloin tai myöhemmin. Useiden murre vaikuttaa minusta varsinaissuomalaiselta, mutta en ole kieliekspertti. Käsialaa osaan lukea sen verran, että jätin puhtaaksikirjoituksen tekemättä muista kuin työekonomisista syistä. (Kuvan saa isommaksi ruudulle klikkaamalla sitä.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)