Näkönsä uudelleen saanut Jöran

Ranskalainen Gazette de France julkaisi etusivullaan 31.8.1770 Tukholmassa 10.8.1770 päivätyn uutiskirjeen, jonka vihoviimeisillä kerrotaan, että Turusta oli kuultu Grelssonista, joka kuoli 112-vuotiaana. 

Etunimettömän Grelssonin etsintä voisi olla haastavaa, mutta väitöskirjani Kanssakirjoittaminen Posttidningarissa ja Inrikes Tidningarissa 1729–1791 aineistossa on leike Inrikes Tidningarista 2.8.1770, jossa Kemiöstä kerrotaan Taalintehtaan ruukin Jöran Grelssonista, joka oli 18.5.1770 kuollut 110 vuoden ja 10 kuukauden iässä. Iän heitosta huolimatta kyse lienee samasta miehestä. Inrikes Tidningariin kirjoittanut tiesi Jöranin oilleen naimisissa kahdesti ja saaneen 10 lasta. Hänellä oli ollut läpi elämän hyvä terveys, niin kuin näissä teksteissä usein kerrotaan. Erikoisempaa on se, että Jöran oli ollut 12 vuotta sokeana, mutta saanut viimeisenä elinvuotenaan näkökykyä takaisin. 

Kuolemaansa edeltäneinä vuosina Jöran Grelsson on merkitty Dragsfärdin rippikirjaan (1746-1763, 104) syntymävuodella 1661 Petter Söderbergin (s. 1720) isäksi. Jöran oli todennäköisesti itsekin ollut ruukilla töissä ja vanhentunut jossain muutossa. Jos sivu vastaa todellisuutta Jöranilla oli viimeisinä vuosinaan ympärillään lapsenlapset Brita (s.10.12.1747), Carin (s. 12.1.1749), Gustaf (s. 5.6.1753), Maria (s. 20.7.1758), Lisa (s. 24.8.1759 ), Helena (s. 6.12.1764) ja Anna (s. 22.11.1767). 

5 keskiaikaista kirkkoa, kaivos ja linnanraunio (1/2)

Avoimen yliopiston retki lähti torstaiaamuna liikkeelle syksyisessä säässä katsomaan osin samoja paikkoja kuin kurssin aiheena olleet Suomen muinaismuistoyhdistyksen taidehistorialliset tutkimusretket. Ensimmäinen kohteemme oli Perniön kirkko. (Ajomatkalla meitä viihdytettiin tarinalla 1600-luvun penkkiriidasta. Seurakunnan muistakin ristiriidoista voi lukea Seppo Kärpäsen gradusta Esivalta, pappi ja paikallisyhteisö : Pernion kirkkoherrat Perniön pitäjäyhteisössä 1645-1700.)

Kirkossa oli ihailtavana säilyneet holvimaalaukset, jotka näyttivät ensin pelkältä ornamentiikalta, mutta joukossa on (kai tunnistettaviksi tarkoitettuja) ihmishahmoja. Tuntuu järjettömältä vaivannäöltä, kun heikommassa valaistuksessa jäävät väistämättä näkymättömiin. Eli kyse lienee minulle tavoittamattomasta uskonnollisesta ajattelusta aivan kuten (muistiin palanneet) Milanon tuomiokirkon katon sadat pikkupatsaat, jotka eivät näy kadulle ollenkaan.

Kuorin lattiassa oli jäljellä hienoja hautakiviä.

Kirkkolaiva on saanut ympärilleen vitriinin, sillä hyvin varovaisesti ja nimeämättömiin asiantuntijoihin vedoten sitä arveltiin Suomen vanhimmaksi säilyneeksi. Sen mainittiin jo vuoden 1752 inventaariossa ja laivatyypiltään edustaa 1500- ja 1600-luvuilla käytettyä kravellia.

Osa kirkon veistoksista kuuluu nyt Museovraston kokoelmiin, mutta jäljellä on krusifiksi ja kaksi pientä värinsä menettänyttä hahmoa.

Seuraava kirkko oli Kemiön, joka oli 1781 palanut niin, että lattiassa olleet hautakivetkin olivat säpäleinä. Pari oli koottu paljon myöhemmin asehuoneen seinälle.

Sisätilassa oli siis keskiaikaa enää muoto, jonka korostamiseksi 1960-luvun korjauksessa oli purettu urkulehteri ja sen maalaukset oli koottu entistä muistuttaen.

Kemiön askeettisuuden jälkeen esteettisesti rikas - taidehistoriallisen tutkimusretken silmissä katolisen näköinen - Sauvon kirkko teki vaikutuksen

Paikalliset ovat rikkauteen ilmeisesti tottuneet, sillä pyhän Yrjänän hevosen jalkojen viereen oli jätetty virsikirja ja käsidesipullo, jotka siirsimme valokuvauksen tieltä pois. Itse kuitenkin näköjään otin kuvan niin, että kyseiset esineet näkyvät pöytäliinalla varustetulla pöydällä. Taustalla rekonstruoitu piispanistuin.

 Hautajaisvaakunoita on säilynyt runsaasti.

Holviornamentiikkaa

Komea ovi, jonka ajoitusta en selvittänyt.

Ruumisvaunut olivat esillä olevan kirkkoneuvoston pöytäkirjan lainauksen perusteella vuodelta 1912.

Seinämaalauksista oli jäljellä ympäri kirkkoa suurikokoisia kohtauksia, joissa (lähes?) kaikissa oli puhekuplaa muistuttava teksti.

Tämä piru on nykyisen lasten leikkinurkkauksen vieressä.

"Vanhan Maijan" tarina

Naisten äänessä 11/1934 julkaistiin nimimerkillä "Vanhan Maijan" tarina, joka nojasi selvästi todellisuuteen ja on niin todennäköisesti tekijänoikeuksiltaan rauennut, että rohkenen sitä laajasti lainata.

Vuonna 1802 syntyi eräässä Lounais-Suomen saaristopitäjässä tyttönen terve ja voimakas, joka kasteessa sai nimen Maria. Hän menestyi ja kasvoi hyvin pienen kodin ahtaissa oloissa, joissa hän karaistui tulevia elämän tehtäviä varten. 

Myöhemmän yksityiskohdan perusteella epäilen, että kyse oli Angelniemellä aviottomana 7.6.1802 syntyneestä Maria Elisabetista. Tämä ja äitinsä Eva Mattsdotter asuivat aluksi Seppälässä, jossa Eva kuoli 61-vuotiaana 26.4.1839 (1799-1810 s. 5, 1811-17 s. 34,  1822-27 s. 91, 1829-35 s. 34, 1836-42 s. 46). Se, että tytär on rippikirjoista vain ensimmäisessä sopii tarinaan, joka jatkuu

Leikkien muiden mökkiläisten ja lähellä olevan pappilan lasten kanssa sujuivat päivät, ja vuodet kuluivat nopeasti. "Aapinen" ja "Vähä-Katekismus" oli kotona opittu ja jo pari kertaa lukukinkereillä käyty, kun Marian työ alkoi kodin ulkopuolella. Eräässä tutussa perheessä tarvittiin lastenhoitajaa. Yhdeksänvuotiasta tyttöä pidettiin siihen työhön sopivana, ja niin joutui Maija sinne lasta hoitamaan. Kirjat, jotka hän kodissaan oli lukenut, hän otti mukaansa, viihtyi niiden parissa ja pääsi joskus kirkkoon aikuisten mukana. Tällaiset matkat olivat mieluisat, jolloin metsätietä kulkien saapui ihanalla niemellä olevaan pieneen puukirkkoon. "Iso Katekismus" ja "Raamatun historia" opittiin vähitellen. Rippikouluaika oli käsissä, ja Maria, muiden nuorten ripille laskettavien joukossa, polvistui ensi kerran alttarin eteen hänelle rakkaaksi käyneessä kirkossa. 

Ihana aika lapsuuden oli nyt lopussa, oli siirryttävä vieraitten luo palveluspaikkaan. Eräässä kartanossa syntymäpitäjässään hän sai lapsenhoitajan toimen. Näin hän joutui erääseen upseeriperheeseen, joka silloin omisti talon. Siihen aikaan oli tällaisessa kartanossa suuri joukko palveluskuntaan kuuluvia henkilöitä, joita ei nyt enää tarvita. Näiden joukossa nuorimpana hän joutui heidän opetettavakseen. Paljon oli hänellä siitä hyötyä, etenkin hyvien käytöstapojen oppimisessa. Lastenhoitajana hän joutui olemaan enemmän kuin muut perhepiirissä. Tällainen oleskelu perheen suojassa oli hänelle ja hänen kehitykselleen onneksi.

Ehdokkaani Maija Lisa sai Angelniemestä muuttotodistuksen 10.12.1825, joka vastaanotettiin Kemiössä 6.1.1826, jonne hän muutti Kalfnäsin tilan piiaksi. Uravaihe jäi lyhyeksi, sillä muuttotodistuksensa Kemiössä kirjoitettiin 30.10.1826 ja vastaanotettiin Piikkiössä 7.12.1826. Siellä hän piikana Tuorlan kartanossa, kunnes sai muuttokirjan 13.11.1827 Halikkoon (RK 1826-1832 s. 216). Tuorlan perusteella ehdokkaani valitsinkin, sillä tarina jatkuu

Muutamien vuosien kuluttua hän siirtyi lähemmäksi kaupunkia ja osui olemaan Tuorlan kartanossa (ent. Fredrika Bremerin koti) vuonna 1827, jolloin tulipalo raivosi Turussa ja poltti suuren osan kaupungista. Palon aikana hän seisoi hetkisen muiden kera Tuorlan portilla katsomassa, miten tuulen mukana palopaikalta lenteli palavia papereita ja muuta kevyempää tavaraa, joita tuuli sitten siroitteli pelloille, niityille ja metsiin.

Samalla portilla hän oli myös usein katselemassa, kun Tuorlan omistaja, eräs etevä lääkäri, ajoi yhdenistuttavissa ajopeleissä (schäs'issä) pienten kaksoispoikiensa kanssa, jotka istuivat takana olevalla penkillä vierekkäin, selässä pitkät hiuslettinsä heilumassa, kun kaupunkiin päin kuljettiin. Maijaa, heidän hoitajaansa, tämä näky erittäin miellytti, koska hänellä itselläänkin oli harvinaisen kaunis, pitkä tukka.

Jälkimmäinen pätkä tuntuu ainekselta, joka ei välttämättä ole liittynyt Tuorlaan.

Piikkiöstä Maja Lisa Mattsdotter vei muuttokirjansa Angelniemelle ja ryhtyi piiaksi Pärnäspäähän (RK 1822-27 s. 85). Tapansa mukaan jatkaa muualle seuraavana vuonna. Ketjun seuraaminen pidempään vahvistaisi se oliko kyseessä oikea henkilö.

Vuosisadan keskipaikoilla, jolloin Maijan kuulo heikkeni, hän siirtyi Turkuun asumaan. Hän vuokrasi itselleen huoneen, kalusti sen ja kävi, roteva ja vahva kun oli, jokaikisenä viikon päivänä suurporvarien ja muiden suurperheiden kodeissa apuihmisenä pyykillä tai leipomassa ja sai näin päiväpalkkansa ja ruokansa. Työpäivä alkoi siihen aikaan kello 2-4 aamulla, silloin ei vielä uneksittu edes 8:n tunnin työpäivistä, vaan tehtiin työtä, niinkuin asia kulloinkin vaati. Ahkerassa työssä kului Maijan viikko. Sunnuntaiaamuna, kahvinsa juotuaan, hän pukeutui huolellisesti ja meni Tuomiokirkkoon, istuutui keskikäytävällä oleville penkeille lähelle saarnatuolia ja istui siinä koko päivän kahden suomalaisen ja kahden ruotsalaisen saarnan aikana. Molemmat kielet kun hän osasi, se oli hänelle virkistykseksi ja hyödyksi.

Kesän tultua hän läksi kotipitäjäänsä. Siellä hän oli viikkomääriä suuremmissa taloissa neulomassa kotikutoisista kankaista palvelusväelle annettavat alusvaatteet, jotka annettiin heille vuosittain osana palkasta. Itse hän sai siitä nauttia täysihoidon ja vielä talvivaransakin ruokatarpeikseen. Niin hän käyttäytyi, että joka talossa huomattiin pitää huolta myös siitä, kuinka häntä kohdeltiin. Paljon nähneenä hän voi monessa asiassa antaa hyviä neuvoja, mutta myös moittia, mitä hän ei oikeana pitänyt.

Kaupungissa hän asui viimeisinä vuosinaan talossa, jossa oli erittäin suuri ruohoinen pihamaa. Huoneensa ikkunasta hän iltaisin seurasi lasten leikkejä pihalla, sekaantuikin niihin, jos piti jotakin niissä sopimattomana.

Jos häntä iltahämärässä meni tervehtimään, hän otti nuoremmankin ilolla vastaan ja kertoi mielellään elämänsä muistoja, etenkin vanhoissa herraskartanoissa eletyistä päivistään.

Yksin kun hän oli, tuntui elämä hänestä vanhoilla päivillään usein tyhjältä ja hyödyttömältä. Ahkerassa työssä olivat päivät kuluneet, mutta hän oli oikeastaan vain itseään varten elänyt, itselleen koonnut ja säästänyt, aina vain omaa toimeentuloaan ajatellut. Saituri hänestä näin vähitellen tuli ja elämää riitti 95 vuotta.

Turun haudattujen listoistakin Maijaa voisi jäljittää, mutta tätä kirjoittaessani niitä ei ole verkossa 1890-luvun lopulta.

Piirros Turun tuomiokirkosta Nuoresta voimasta 7/1908

Kemiöläisten perintöasioita

Haku 'Kimito' ruotsalaisten digitoimissa sanomalehdissä toi esiin monia perintöihin liityviä ilmoituksia. Tässä esimerkkeinä sekä perheenjäsenien välisistä etäisyyksistä että sanomalehtien (mahdollisesta) käytöstä sukututkimuksessa.

Sanomalehdessä Posttidningar ilmoitettiin 7.2.1807 Kemiössä syntyneen renki Erik Johansson Eklundin kuolleen onnettomuudessa 12.12.1806. Hän oli aloittanut tukholmalaisen vuokra-ajurin palveluksessa vasta mikonpäivänä 1806. Vuokra-ajuri väittää ilmoituksessaan, että hautauskulut olivat Erikin jäämistön arvoa suuremmat.

Skaran lukion lehtorin Samuel Jusleniin perinnöstä jäi velkojen jälkeen jotain jaettavaa. Tästä ilmoitettiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 6.3.1810, ilmeisesti testamentin vahvistamiseksi. Perillisten suhdetta vainajaan ei kerrota, mutta luulisin, että osa oli sukulaisia: 1) Maria Ulrica Raab, 2) rouva Caisa Juslen (mies Lidköpingin raatimies Chöler), 3) Loviisan pormestari Carlstedt ja tämän sisar Anna Lisa Carlstedt (Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin mukaan äitinsä Kristina Juslenius), 4) Caisa Maria Juslen (Kemiön papin Michael Birkelinin vaimo), 5) Herra Eric Juslenius Inkoossa.

Tukholmassa kuoli 18.8.1832 kirvesmiehen leski Sophia Andersdotter Öhberg, joka oli syntynyt Kemiössä 29.5.1762. Kalakauppias kuulutti perijöitään sanomalehdessä Post- och inrikes tidningar 1.11.1832. Hiskiin kirjatuissa Kemiön kasteissa on monta Sophia Andersdotteria, mutta ei yhtään tuolla päivämäärällä. Painovirhepaholainen vai yrittikö kalakauppias vetää välistä?

Tukholman läänissä kuolleen torppari Carl Illbergin vaimon Helena Mattsdotterin perillisiin kuuluivat Suomen puolelta talonpoika Gustaf Mattson Brandtenin talosta/kylästä Kemiössä ja Hedvig Ersdotter Nauvossa.

Muurarikisällin Kemiössä syntyneen vaimon Hedvig Lönnrothin perillisiä kuulutettiin sanomalehdessä Post- och inrikes tidningar 11.2.1840.

Suutarimetsari Johan Enbom ja vaimonsa Märta Lindgren olivat testamentanneet omaisuutensa Kemiössä asuvalle laivurinvaimo Maria Sjöbergille. Ilmoitus sanomalehdessä Post- och inrikes tidningar 25.8.1841.

Rokonistutuksesta

Vanhojen uutisten joukossa olen esitellyt aikaisia rokottajia (linkki ja toinen). Lohtajan aktiviteetista jutuissa oli jo useampi leike, mutta yllä vielä uutinen sanomalehdestä Inrikes tidningar 21.10.1782. Käräjien yhteydessä oli pidetty suomenkielinen puhe rokonistutuksesta ja juhlittu isänmaallisen seuran hopeamitalin saanutta Cajanusta.

Alla puolestaan on uutinen Kemiöstä (Inrikes Tidningar 15.8.1800), jossa rokkoa oli istuttanut papin rouva Anna Fredrika Stahre lähes 60:een.

Ties mistä sain päähäni kirjoittaa aiemmin "ymppäyksestä", rokonistutus on Mika Kallioisen asiallisempi termi kirjassa Rutto & rukous. Tartuntataudit esiteollisen ajan Suomessa. Kyseisestä kirjasta löytyi luonnollisesti asiallinen katsaus aiheesta, josta lyhyt referaatti omaksi opikseni:

Johan Haartman teki maamme ensimmäisen rokonistutuksen isorokkoa vastaan marraskuussa 1754 lääketieteen professori Johan Lechen tyttärelle Maria Elisabeth. Ruotsin puolella ensimmäiset istutuskokeilut tehtiin vuosina 1756-57.

Haartman ei jättänyt hommaa ensimmäiseen kokeiluun vaan käsitteli lyhyessä ajassa onnistuneesti yli 80 lasta ja ilmeisesti aikuisiakin. Istutus ei saanut Suomessa suurta suosiota. Poikkeus oli Pohjanmaa, jossa Anders Chydenius puhui asian puolesta. Piirilääkäri Barthold Rudolf Hast istutti rokon vuosina 1768-84 lähes 16000 lapseen.

Jennerin vuonna 1798 julkaisemaa rokotusmenetelmää kokeiltiin Ruotsissa 1801 ja Suomessa seuraavana vuonna. Alle vuoden kuluttua ensimmäisistä rokotuksissta kaikki Ruotsin piirilääkärit käyttivät menetelmää. 1810-luvun alkupuolella puolet Suomen lapsista oli rokotettu, 1820-luvun jälkipuolella osuus kohosi yli 95 prosenttiin, mistä se seuraavina vuosikymmeninä jonkin verran laski. Rokotus määrättiin pakolliseksi kaikille alle kaksivuotiaille vuonna 1883.

Elias Lönnrot kirjoitti sitä ennen aiheesta oppaassaan Suomalaisen talonpojan koti=lääkäri

Ainoasti oikein toimitetulla panorokolla woidaan iso rokko estää. Muuttorokot sikiäwät toisinaan isosta rokosta ja kohtaawat rokonpantujaki, mutta owat kewiämpilaatuiset, eiwätkä kuolettawaiset, jos kohta yhtä tarttuwaisetki ja samoin hoidettawaiset kuin iso rokko. Rokonpano pitää siis esiwallan säännön jälkeen toimitettaa kaikkiin lapsiin, johon myös hywä tilaisuus aina on tarjona, koska rokonpaniain kerran wuodessa pitää kuljeksella halki joka pitäjän Suomenmaassa.

P.S. Johan Edgren: Finska Läkaresällskapet 175 år. 1835–2010.
P. S. 2 Paula Aaltonen: Hämeenlinnan lääkäripiirin koulutetut kätilöt vallan rakenteissa 1879 - 1920

Haussa Hoeckert, katosi Kustaan sodan aikaan

Michael Hoeckert oli lähtenyt synnyinpitäjästään Kemiöstä 1780-luvulla Tukholmaan ja ryhtynyt leipuriksi. Venäjän sodan sytyttyä vuonna 1788 hän siirtyi armeijan riveihin ja viimeisen havainnon mukaan matkustanut Karlskronaan. Sen jälkeen ei oltu kuultu mitään ja perinnönjakoa varten miehen perään kuulutettiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 23.7.1792 oheisella ilmoituksella. Tietoja kaipasi ainakin turkulainen kauppapalvelija Joh. Fredr. Hoeckert.

Michael oli hukassa edelleen viisi vuotta myöhemmin, jolloin ilmoitus julkaistiin sanomalehdessä Posttidningar 8.5.1797. Nyt tietoja halusi raumalainen kauppias J. F. Hoeckert, arvatenkin samainen mies kuin edellisessäkin ilmoituksessa.

Rauman kastetuista (Hiski) löytyy isänä Johan Friedrich Hoeckert, joka on "Kramhandl:" vuosina 1798-1802 ja raatimies sekä kauppias 1804-1809. Hän kuoli 26.5.1812 45-vuotiaana. Leskensä Magdalena Östmanin uusi avioliitto löytyi Genos-artikkelista.

Rauman historiakirjoissa, ainakin Hiskissä, on jätetty kirjaamatta asuinpaikka eli hyppäys rippikirjoihin on valitettavasti työlään puoleinen. Mutta nopeastihan pienen kaupungin SSHY:n kuvista selaa läpi. Johan Fredrik löytyy ennen kuolemaansa Hamppulan talosta, syntymäpäivänä 7.6.1766. Asuu samalla tontilla edellisessä rippikirjassa ja sitä edellisessä. Hämäävästi samalla sivulla kuin toinen Hoeckert (*). Olisiko kyseessä kuitenkin raumalainen Hoeckert, vaikka häntä ja Michaelia ei löydy Yahoon SatakuntalaisSuvut-ryhmän tiedostoissa olevasta Haukka/Hoeckert-koosteesta?

Kemiö-yhteyttä sukunimellä Hoeckert ei internetin kautta myöskään löydy. "Lähimpänä" olisi Johan Höckert, joka kuoli Nousiaisten kappalaisena 28.11.1794. Mutta hänen perintöään ei olisi jaettu kahta vuotta etuajassa ja vaimonsa oli kuollut jo vuonna 1777.

(*) SatakuntalaisSuvut-listan tietojen perusteella tämä Reinhold Vilhelm Höckert oli syntynyt Eurajoella 14.6.1761, vanhempinaan Martti Höckert & Ulrika Demoën. Veli Lars Johan löytyy ylioppilasmatrikkelista. Toinen todennäköinen veli on Iiro Karin sähköisen teoksen Kuninkaan soturit Rauman seudulla 1700 - 1807 vääpeli Theodor Mårten Hoeckert (27.7.1791-10.7.1792). Lienee nimittäin Haukka/Hoeckert-koosteen "Teodor Martin Martinpk Höckert, Kruununvouti, nimismies b. 10.03.1771, Eurajoki, Väkkärä, d. 1807"