Porthanin tiedot Paavali Juusteenin perheestä

Poikkesin pitkästä aikaa SukuForumille, jossa kyseltiin lähdekritiikin kestäviä tietoja Paavali Juusenin tyttären Anna Juustenin lapsista. Kysyjä oli saanut muutamia "kyllähän ne on jo tutkittu" -vastauksia, mutta tosiasia on, että Suomen sukututkimusseuran varhaisissa julkaisuissa ei käytetty lähdeviitteitä eli työtä on tekemättä.

Jossain vaiheessa kuvittelin, että työhön riittäisi minun muskelini, mutta olen tullut järkiini. Innostuin kuitenkin kurkkaamaan keräämääni materiaalikokoelmaan ja katseeni kiinnittyi nykyisten 1700-luvun intressien ohjaamana Porthanin nimeen.

Vuonna 1873 julkaistuun Henrik Gabriel Porthanin tekstikokoelman Opera selectan osaan 5 sisältyy teksti Anmärkning rörande framl. Biskopens i Åbo M. Paul Juustens Adelskap och efterkommande. Siinä Porthan paikkaa vuonna 1775 julkaisemaansa väitöskirjaa. Tällä hän tarkoittaa kolmiosaista työtä Dissertationis academicae, narrationem r. v. Pauli Juusten episcopi Aboensis de legatione sua Russica, jota puolustivat Gustavus Wilh. Rydman, Herm. Julius Aeimelaeus ja Sveno Abraham. Fontell, mutta heillä ei siis ollut osaa eikä arpaa tiedonmuodostukseen.

Väitöskirjan esipuheessa Porthan oli ollut epätietoisuudessa sekä käytössään olleen aatelisvaakunan kuvan alkuperästä että Paavali Juustenin mahdollisista jälkeläisistä. Sittemmin saman vaakunakuvan oli löytänyt arkkipiispa Mennander paikasta "K. Antiquitets Archivo", joten ensimmäinen kysymys oli tullut ratkaistuksi.

Jälkimmäisen kysymyksen esittäminen antaa ymmärtää, että pari sataa vuotta piispa Paavali Juustenin kuoleman jälkeen Turun kaduilla ei liikkunut kyseisellä esi-isällä ylpeilijöitä. Ottaen huomioon Juustenin jälkeläisten nykyisen määrän sukututkijoiden joukossa, tuntuu vaikealta uskoa, ettei Porthan olisi tuntenut yhtään kappaletta, mutta kyse voi olla myös mieslinjaisesta sukutulkinnasta. 

Eivätkä Porthanin tiedot olleet täydentyneet kuulopuheella vaan kirjallisuudella. Hän oli ensinnäkin huomannut, että von Stiernmanin aatelismatrikkelissa (jo sammuneen) Rosencroël-suvun (n:o 595) kantaisän sanottiin ottaneen äidinisänsä Paavali Juustenin vaakuna. Kyseinen matrikkeli oli ilmestynyt jo vuonna 1754, mutta miksipä Porthan olisi sen läpiselannut Juustenin Venäjän reissusta kirjoittaessaan.

Toiseksi tohtori Spegelin Ruotsin kirkkohistorian ensimmäisestä osasta (VII B. III Cap. s. 406) oli selvinnyt, että piispa Juustenin poika Paul Juustenista oli tullut kapteeni ja tämän pojasta ratsumestari, joka oli aateloitu nimellä Starkhaupt. Tämä oli kuitenkin ristiriidassa von Stiernmanin matrikkelin kakkososassa Starkhufvud-suvun (n:o 1380, s. 1011) kohdalla esitetyn kanssa. 

En muista koskaan nähneeni tätä jo 1750-luvulla kyseenalaistettua tietoa missään sukutaulussa, mutta kun nyt googlasin se ei ollut ainoastaan Genissä piispa Paavali Juustenin vaihtoehtoisena nimenä (AARGH!!!) vaan myös (AAAAARRRGGGHHH!!!) vuonna 2020 julkaistun Peter Holmbergin ja Johan Stenin kirjan Att observera, mäta och räkna : blickar på den matematisk-naturvetenskapliga forskningens historia i Finland (Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 211, pdf) sivulla 124 ilmoitetaan, että Abraham Thauvonius sisaruksineen "På mödernet härstammade [...] således från den Justénska släkten där morfadern var ryttmästare Johan Justén som adlades under namnet Starkhaupt, och morfarsfar var Paulus Juusten, biskop i Viborg och sedan i Åbo". Starkhaupt-aatelointi on yhdistetty pojanpojan sijaan poikaan eikä mukana mitään lähdeviitettä, tietenkään. Sukututkimushan on kiistatonta faktaa...

Palataan Porthaniin. Kolmanneksi von Stiernmanin kirjan Aboa literata sivuilla 80 ja 81 kerrottiin, että Viipurin piispa Abraham Thauvoniuksen äiti Catharina Juusten (Halikon kirkkoherran Georg Thauvoniuksen vaimo) oli piispa Paavali Juustenin pojantytär ja että isänsä oli ollut ratsumestari. Tämä tieto oli peräisin piispa Thavoniukselle Erik Stenbergin vuonna 1679 pitämästä latinankielisestä parentaatiosta. 

Neljänneksi Porthan esitti Juusten-aateloinnista vahvistavan tiedon Johan Ketarmannuksen opinnäyttestä vuodelta 1649. 

Viidenneksi Porthan käsitteli Juustenin aateloinnista/perinnöstä käytyä oikeusjuttua hovioikeudessa 1630. Käsittelyn asiakirjoista oli säilynyt vain osa, mutta niistä ja asiakirjasta vuodelta 1634 Porthan veti johtopäätöksen, että tuolloin mainittu ja elossa ollut Påfvel Juusten oli piispa Juustenin jälkeläinen, mutta ei välttämättä tämän poika. Kyseessä ollut Paavali Juusten palveli vänrikkinä ratsumestari Ernst Lindelöfin alla. Todennäköisesti kyse on Juusten-taulustossa piispa Paavalin Hans-pojan poikana vuonna 1640 kuolleesta Paavalista, jonka on tiedetty olleen luutnantti. (Jully Ramsay on löytänyt tiedon Ernst Lindelöfin Preussin keikasta 1634 KA:n tilistä 1901. Todennäköisesti kyse on maininnasta veronkeruun lomassa eikä miehistöluettelosta.)

Eli kun kaivaisi kaiken mahdollisen asiakirja-aineiston 1500- ja 1600-luvulta ja sitten kävisi kriittisesti läpi kirjallisuuden neljältä sadalta vuodelta, niin eiköhän tästä joskus tolkkua tulisi.

1500-luvun aateliselämää?

Jatketaan kesään sopivilla kartanoilla, mutta vaihtelun vuoksi eilistä oikeammalla. Hämeenkylän kartano ei 1700-luvun alun läänintileissä ollut kartano-kartano, mutta sen verran kartano että sen rakennuskantaa vahdittiin (ks. esim 8175:2218 (1726) & 8226:1024 (1737)). Kun kuulin, että paikalla järjestettäisiin arkeologiset kaivaukset, muistutin Andreas Koivistoa vuoden alussa kartanoa jonkinaikaa hallinneesta Petter Sundista julkaisemastani kirjasta ja hän hyvin ystävällisesti mainitsi sen Vantaan kaupunginmuseon blogissa.

Mutta Petter tai surkea poikansa Carl eivät päässeet kärjeksi museon tiedotteeseen. Sen otsikko oli "Museo kaivautuu aatelisten arkeen Hämeenkylässä". Museon twiitissä aateliselämä ajoitettiin 1500-luvulle: "Arkeologiska #utgrävningar i Vanda avslöjar hur #adeln levde på 1500-talet." ja linkitettiin Ylen videoon, joka on otsikoitu "Kom med och gräv adelns skatter i Vanda". (Kuvat yllä otoksia videosta.)

Täh-mitä-häh sanoin minä ja kaivoin Jully Ramsayn rälssisuvut esiin. Hämeenkylän kartaous alkaa kuin (sukulaismieheni) Bengt Severinsson Juusten sai sen läänitykseksi vuonna 1579. Hänet aateloitin vasta vuonna 1591. Tämän jälkeinen elämänkulkunsa liikkuu siellä ja täällä, muttei kovin lähellä Helsinkiä.

Testamenttinsa hän kirjoittaa Tenholan Olsbölessä ja hänet haudattiin Tenholassa. (Mielenkiintoista tässä kartanoiden ja aatelin ihailun maassa on, että Olsbölen rakennusympäristösivulla Bengt ei ole Juusteen eikä aateloinnin jälkeinen Gyllenlood vaan "valtakunnanamiraali Severinsson".)

Jos Hämeenkylän kaivauksissa mahdollisesti löytyvää 1500- ja 1600-luvun esineistöä tullaan esittelemään aateliskulttuuriin kuuluvana, toivottavasti tueksi on myös asiakirjoja, jotka osoittavat Bengtin tai jälkeläistensä asuneen tilalla eivätkä vain nostaneen sen veroja. Bengtin jälkeen Hämeenkylä oli Hans-pojallaan, joka Ramsayn mukaan kirjoitti itsensä "till Olsböle i Tenala och Tavastby i Sibbo socken". Vaimonsa oli kotoisin Helsingistä, joten ehkä tässä vaiheessa Hämeenkylässä on yövytty.

Hämeenkylän hallintaa Hansin jälkeen olen jo kertaalleen pähkäillyt, enkä sittemmin uutta tietoa saanut. Tosin tuolloin en avannut Ramsayta vaan tuijotin aateliwikiä, ai-jai. Olen tulkinnut Hansin jälkeen haltijaksi poikansa Axelin ja lopuksi Hansin pojanpojan Erik, jonka kohdalla Ramsay ei mainitse Hämeenkylää, mutta säterin Kemiössä ja hautauksen Tenholaan eli siteet Hämeenkylään tuntuvat aika hölliltä.

Viipuri 1500-luvun alkupuolella

Eilen illalla olin SKHS:n tilaisuudessa, jossa arkeologi Aleksanteri Saksa puhui otsikolla Viipuri 1500-luvun alkupuolella eli millaiselta kaupunki näytti Mikael Agricolan ajan katutasolta seuraten pääosin verkossa jo julkaistua tekstiä. Olin sen nopeasti lukaissut, mutta esityksen aikana olin aikalailla hukassa niin paikan kuin ajan suhteen.

Vasta kotiin päästyäni kaivoin Pietari Juustenin "osoitteen" esille. Sitten yritin löytää esityksessä mainittua varhaisinta Viipurin karttaa ja epäonnistuin. Joten päädyin testaamaan Viipurin digitaalista atlasta tositilanteessa ja sehän pelitti.

Eli nyt kun vertaan Saksan kaivauskarttaan huomaan, että useasti mainitsemansa Luostarinkatu 8:n kiltatalo oli Juustenien naapuristossa. (Olettaen, että vuonna 1588 Pietari Juustenin perintönä mainittu kivitalo oli perheen asuintalo 60 vuotta aiemmin.). Minkä jälkeen voin uudella innolla lukea Saksan virkkeen "Tontilla 1400-luvun lopulta alkaen toimi kiltatupa ja varmasti sen naapurissa asuvat porvarit tai kauppiat kuuluivat kaupungin yläluokkaan. "

Mutta esityksen aikana Saksa näytti saksalaisten kauppiaiden asuneen aivan toisella puolella kaupunkia. Tuskin köyhälistöä? Ja väitti, ettei yksityisiä kivitaloja rakennettu ennen 1600-lukua. Jos olisin valmistautunut paremmin olisin voinut jotain kysyä. Jos olisin saanut suunvuoron.

Ketään muutahan Juustenit eivät kiinnosta. Markus Hiekkanenkin puhui sujuvasti Viipurin tuomiokirkosta ja 1430-luvusta, vaikka eihän kirkko ollut tuomiokirkko ennen vuotta 1554. Jolloin Viipurissa kasvaneesta Paavali Juustenista tuli uuden hiippakunnan piispa.

Yksi yleisöstä kysyi, että tiedetäänkö missä Mikael Agricola asui kaupungissa. Argh. Kun ei tieto haudastaan ole säilynyt (mistä sopii tunnetusti ilman mitään todisteita syyttää Paavali Juustenia) niin mitenkähän selviäisi missä pari vuotta kaupungissa koulua käynyt maalaispoika on majoitunut? Veikkaan Saksan esittelemiä asuintilan ja eläinsuojan yhdistelmiä. Tai entäs jos kortteerasi Juusteneilla ja kuutisen vuotta nuorempi Paavali aloitti kadehtimisensa jo tuolloin...

Toinen "täh"-reaktion nostattanut kysymys yleisöstä kuului "miksi kaikki esineet kuvissa ovat rikki, kun kirjojen kuvissa ne ovat ehjiä?" No, tarkemmin ajateltuna ihan asiallinen kysymys, mutta harvemmin tämän tyyppisissä sessioissa kuultu. Ja mitäköhän kirjoja kysyjä oli katsellut?

Hämeenkylän kartanon hallinnasta

... eli osa n+1 sarjassa älä luota lähdeviitteettömiin isäntäluetteloihin

Sain tällä viikolla Petter Sundille Hämeenkylän säterirusthollin hallintaan eli pääsin vuoteen 1703. Vanhoissa käsikirjoitusversioissani Hämeenkylän haltuunotto oli ajoitettu ja lähteistetty epävarmuudella. Mutta käräjiä läpikäydessäni löysin aivan selvän (jopa omalla lukutaidollani!) kirjauksen, että Petter Sund oli marraskuussa 1702 ostanut tilan (tai oikeammin sen hallintaoikeuden) Axel Lorentz Lindekrantzilta. Lisäksi mainittiin, että tila oli aiemmin ollut Hedvig Göösillä.

Verrataan Markku Kuisman Helsingin pitäjän historia 1550-1713 sivuihin 210-211:

Kun säteri vuonna 1683 peruutettiin ja muodostettiin säteriratsutilaksi, oli se edelleen Juustenin perillisten, Gyllenloodien aatelissuvun hallinnassa. Kornetti Axel Gyllenloodin vuonna 1683 kuoltua otti sotakomissaari ja reduktiokomission puhenjohtaja Johan Gripenberg kartanon hallintaansa, mutta tila palasi jo 1700-luvun alussa, tosin vain lyhyeksi aikaa, takaisin Gyllenloodeille.

Sisso. Tässä kohtaa Kuisman kirjaa ei ole lähdeviitteitä ja hän lienee nojautunut kartanokirjoihin, joita en lähde kirjastoon selaamaan, sillä ei niissäkään lähdeviitteitä ole. Tarkastetaan niiden sijaan SAY, jossa ilmeisesti verovapauksien vuoksi niukasti tietoja: Axel Gyllenlood 1678, Erich Gyllenlood 1694 ja Lindecrantz 1703. Maakirjoissa Eric Gyllenlood on Hämeenkylän säterin kohdalla ainakin 1699 (8082:9), 1700 (8089:9) ja 1702 (8087:10). Lisäksi säteriluettelossa 1702 (8088:499).

Vertailevia huomioita. Johan Gripenbergiä ei näy missään, mutta mahtuu toki Axelin ja Erichin väliin. Nämä eivät olleet aateliwikin perusteella isä ja poika vaan Eric oli Axelin veljenpoika. Aateliwikin mukaan Eric kuoli vuonna 1697 eli nimensä kummitteli useita vuosia tämän jälkeen verotustiedoissa. Vaimonsa oli Helena Elisabet Giös, joka voitaneen tulkita "Hedvig Göös"iksi paremman puutteessa.

Ilmeisesti Axel Lorentz Lindcrantzin hallintakausi Hämeenkylässä jäi varsin lyhyeksi. Velipuolensa omisti Puotilan säterin, mutta muuta yhteyttä Helsingin pitäjään ei sukutaulusta irtoa. SFHS:n wikissä on mystinen sivu, jossa kauppa Sundille on ajoitettu aivan oikein, mutta lainattu artikkeli/kirja "Lindholm 1959" tietää Lindcrantzin olevan Juustenin jälkeläinen neljännessä polvessa.

(Sivu oli loistava löytö Sundin peltoanastuksien osalta! Yksityiskohtien perusteella voinen löytää oikeat käräjätapaukset. Pienellä ähellyksellä selvisi, että teksti oli kirjasta Hundra år vid Kungsvägen. Tavastby svenska ungdoms- och allmogeförening 1908-2008. Enpä olisi moista älynnyt avata 1700-luvun alun tiedon toivossa.)

Kuisman jatko-osassa annetaan Hämeenkylän säterirusthollin hallinnasta sivuilla 134-135 jatko(väliaika)tiedot

1750: rälssivouti Eric Ytterberg, jonka aikana 1761 tila lunastettiin perinnöksi
1790: everstiluutnantti Karl Fredrik Ridderstrom
1830: todellinen valtioneuvos Gustaf W. Ladau. 

Parempi tuokin kuin artikkeli, jossa Petter Sundista on tehty Peter Lund.

Kuvana ote kartasta Maanmittaushallituksen uudistusarkisto - Espoo - Vanhakartano / Gammelgård; Gammelgård och Tavastby i Helsinge socken: Karta öfver egorne med beskrifning 1700-1700 (B7:14/1-3)

Neidit Gyllenhjerta ja tuhopoltto Uskelassa vuonna 1664

Tuomiokirjoja läpilukenut Jully Ramsay kertoo artikkelissaan Fordomsdags i Bjerno (Finskt Tidskrift 1903) Perniön ja sen ympäristön aateliston sattumuksista. Mielenkiintoisten tapahtumien lisäksi tekstissä kiinnitti huomiota monet tutut nimet, sillä osalla oli yhteyksiä Kokemäelle ja yksi omisti minua edelleen vaivaavan Pahkvuoren (ks. Pahkvuoren arvoitus ja Olof ja Pahkavuori kovien kansien välissä).

Pahkvuoren omistajan Johan Gyllenhjertan kolme naimatonta tytärtä toimivat Ramsayn mukaan 1600-luvun puolivälissä monissa luottamustehtävissä kuten omaisuudenarvioinneissa ja kuolinvuodetunnustusten todistajina. Ramsay ei artikkelissaan nimeä naisia, mutta rälssisukujen tutkimuksessaan mainitsee, että vuonna 1665 naimattomia olivat Katariina, Margareta ja Maria.

Skoklosterin linnassa säilyneet 1640-luvun kengät eivät varsinaisesti liity tarinaan.
(Valokuva Göran Schmidt, Wikimedia Commons)

Yksi sisarusten saama/ottama tehtävä oli Uskelan Pärnäspäässä vuonna 1663 kuolleen majuri Henrik Möllerin vaatevaraston arvon arviointi. (Möllerin äiti Margareta Juusten oli sisarusten äidin puoleinen sukulainen ja Möllerin leski Gyllenhjerta.)

Ilmoituksen arvioijien tulosta vastaanotti Pärnäspäässä tilan vouti vaimoineen. Heille tuli suuri hätä, sillä kuluneen vuoden aikana he olivat rapistuneen seinän kautta tyhjentäneet huoneen, jossa majurin jäämistöä säilytettiin. Pimeyden tullen he tekivät saalistaan nyytin ja upottivat sen merenlahteen. Sitten he sytyttivät talon, joka paloi poroksi. Tuhopoltosta ei tullut murhapolttoa, sillä pariskunta pelasti Margareta Juustenin ikkunan kautta.

Neidit Gyllenhjerta saapuivat seuraavana aamuna ja näkivät pelkkää tuhkaa. Joku epäili jotain ja vouti vaimoineen vietiin kihlakunnanoikeuden eteen, missä he oitis tunnustivat. Vaatteita he eivät voineet palauttaa, sillä merivirta oli ne vienyt. Jos tämä pitää paikkansa, meren pohjassa voisi olla 1600-luvun solkia ja nappeja löydettäväksi.

Syntyikö Peter Stråhlman 1570?

Tuttavani kommentoi kirjoitustani Anna Paavalintytär Juustenin syntymäajan haarukointi

Annan pojan Peter Stråhlmanin syntymäaikaa pitäisi sitten myös uudelleenarvioida esitetyistä 1570-luvulle sijoitetuista ajoista.

Tai, sitten minun haarukointini jätti huomiotta merkittävän tiedonpalasen. Kirjoituksen pointtina oli testata miten tarkasti syntymäaikaa pystyy puutteellisilla tiedoilla rajaamaan ja ennen kaikkea perustelemaan kyseinen päätelmä.

Mutta mitä ihmettä varten nysvätä moista, kun Juustenit ja Stråhlmanit ovat sadoissa verkkojen sukupuissa, jotka keräävät kaiken viisauden ja korjaavat itse itsensä. Ja ammattitutkijatkin kohkaavat digitaalisista ihmistieteistä ja Big datasta

Eli ei tarvitse kuin hakea MyHeritagesta Peter Stråhlman ja vetää johtopäätökset. Käytännön syistä (kesken kaiken katkennut internetyhteys) ja taitojen puuttuessa jouduin kuitenkin luopumaan varsinaisesta big datasta ja kaavio perustuu otokseen 89:stä sukupuusta.

Minulla ei ole MyHeritage-tunnuksia eikä energiaa avata yksittäisiä puita tarkistaakseni, onko niissä joku lähde tai perustelu syntymävuodelle. "Noin"-tietojen vähyyden sekä aiemman kokemuksen perusteella veikkaisin, että useimmista moinen puuttuu. Eli on mahdotonta sanoa mistä syntyy hajonta 1570-1583. Vuosi 1570 täytyy olla jossain peruskirjallisuudessa (Bergholm?) ja sen aikaisuutta on jossain vaiheessa lähdetty korjaamaan?

Peter Stråhlman mainitaan kauppa-apulaisena 1610 ja on haudattu 5.12.1657 (vaikkakin monessa sukutaulussa kuollut 1658 - oma juttunsa). Pelkästään näitä tuijottamalla syntymisensä 1580-luvun loppupuolella tuntuu todennäköisemmältä kuin vuosi 1570.

Anna Paavalintytär Juustenin syntymäajan haarukointi

Paavali Juustenin tytär Anna varmasti kastettiin kaikkien hyvien ja pyhin tapojen mukaisesti, mutta jos tästä tehtiin kirjaus jonnekin ei se ole jälkipolville säilynyt. Hänen kuollessaan 1640-luvulla oli jo tapana tehdä hautajaispainatteita, mutta tällaistäkään ei ole säilynyt. Joten Annan tarkka syntymäaika jää tuntemattomaksi, mutta voisiko sitä edes hieman rajata?

Naisten kohdalla biologinen totuus todennäköisestä synnytysiästä 16-42 -vuoden iässä auttaa, jos lapsien syntymäajat tunnetaan. Valitettavasti näidenkin osalta Annan tiedot ovat heikot. Tyttärenpoika Claes Thesleff on syntynyt vuoden 1612 paikkeilla eli äitinsä Katarina on syntynyt vuosien 1570-1596 välillä. Veljensä Petterin arvioitu syntymävuosi 1615 kaventaa välin kolmella vuodella: 1573-1596, mikä jättää Annan syntymävuosiksi 1531-1580. Annan toisen avioliiton pojan Samuel Cröell arvioidaan syntyneen vuoden 1600 paikkeilla ja tämä tiukentaa haarukan vuosiin 1558-1580.

Koosteeseen Viipurin porvarin Pietari Juustenin jälkeläisiä 5 polvea on kirjallisuudesta löydetty tieto Annan ensimmäisen aviomiehen kuolemasta vuoteen 1592 mennessä ja uuden avioliiton solmimisesta 1595. Jos näiden tunnetut lapset olisivat syntyneet nopeimmalla mahdollisella tahdilla, syntymävuodet ajoittuisivat välille 1586-1601 ja Annan syntymä vuosiin 1559-1570.

Annan isä Paavali Juusten kuoli 1575. Veljensä Caspar opiskeli ulkomailla 1590-luvun alussa, jolloin lienee ollut parikymppinen eli on todennäköisesti syntynyt 1560-luvun lopussa tai aivan 1570-luvun alussa. Hans-veljen tyttärenpoika Johan Thauvonius on syntynyt 1615 ja veljensä 1622 eli äitinsä 1580-1599 ja Hans, jolla oli aikuisen asema 1587, siis viimeistään 1570. Paavalin isän mukaan nimetty Per-veli oli myös aikuinen vuoden 1587 paikkeilla, mutta sai silloin linnanvoudin paikan eli lienee vanhempi kuin 17-vuotias.

Jos (kuten on oletettu) kaikki Paavalin lapset ovat samasta (ainoasta tunnetusta) avioliitosta vaikuttaa todennäköiseltä, että he ovat syntyneet 1560-1575. (Tosin eivät tulleet siitetyiksi 1569-1572, jolloin Paavali oli vankina Venäjällä.) Paavalin leski Anna Sigfridsdotter sai toisessa avioliitossaan pojan (HArk XVII s. p:49) eli ensimmäisen avioliiton lapsien syntymät eivät voi alkaa ainakaan 1550-luvun puoliväliä ennen.

Loppupäätelmä: Annan syntymävuosia ei voi rajata tarkemmin, kuin sisarussarjalle kokonaisuutena. Hän kuoli 1640-luvun alussa, jolloin haarukan 1560-1575 perusteella 65-80 -vuotias. Alhaisempi kuolinikä eli syntymä vuoden 1570 paikkeilla todennäköisempi kuin vuosi lähempänä 1560:ta.

Paluu Bergbyhyn sekä Viipuriin

Tartuin Tenholan pitäjänhistoriaan tarkistaakseni Paavali Juustenin läänityksiä. Nämä löytyivätkin, mutta sain myös viitteen Historiallisen Arkiston osaan 17 vuodelta 1902. Pöytäkirjassa 16.12.1901 (s. 49) raportoitiin Ruotsin valtionarkiston Oxenstjernan kokoelmaan sisältyvän 2 Cröellin sukua koskevaa kirjettä. Näistä toinen on Anna Paavalintytär Juustenin toisen aviomiehen Hans Cröellin valituskirje kanslerille 12.7.1624.

Siinä lausuu Cröell joutuneensa Viipurin käskynhaltijan Sven Maununpojan vihoihin ja vainon alaiseksi, koska kansleri Viipurissa käydessään ei ollut asunut Linnassa vaan Cröellin köhässä majassa. Vielä kääntyy Cröell kahdella pyynnöllä kanslerin puoleen. Hän pyytää nimittäin vapautusta kaikista kaupungin veroista, koska oli jo vanha eikä enää kyennyt kauppaa käymään. Toiselta puolelta kehoittaa hän kansleria ostamaan Bergbyn Tenholassa, Lindön kartanon läheisyydessä, olevan talon, jonka Cröellin puoliso ja hänen velipuolensa Eerikki Eerikinpoika olivat perinnöksi saaneet. Tämän talon oli Eerikki Eerikinpoika pantannut 150 talarista, jotka hän oli jäänyt velkaa toimittamastaan Elfsborgin lunnaitten kannosta. Kansleri saisi talon jo mainitusta panttaussummasta.

No, mutta! Esiäitini on saanut vieraaksi itsensä Axel Oxenstiernan! (Kuva kirjasta Berättelser ur svenska historien) Tuskin Cröellien koti ihan matala maja oli.

Kuvittelin, että vierailun ajankohdan selvittäminen olisi lasten leikkiä. Mutta käsiini saamat Viipurin paikallishistoriat eivät auttaneet. Kotiin kantamassani Nils Ahnlundin tiiliskivessä Axel Oxenstierna intill Gustav Adolfs död ei ollut hakemistoa eikä tiukasti kronologista rakennetta. Oxenstiernan painetuissa kirjeissä 1610-luvun lopulta vuoteen 1624 ei ole yhtään päiväystä Viipurista. Lyhyt pysäys Liivinmaan sotaretkillä 1621 tai 1622?

Sukututkimuksellisesti merkittävämpää on maininta Bergbyn perimisestä. Yhteisen äidin nimeä ei mainita, mutta ainakin hän on olemassa. Ja Anna Sigfridsdotterin ja Erik Mårtenssonin poika Erik elänyt niin aikuiseksi, että on saanut 1610-luvulla luottotehtävän, jonka on toheloinut. Hänet on merkitty Bergbyhyn 1605, 1606, 1611, 1614, 1619 ja 1621, mutta ei sen jälkeen (SAY Tenhola 1600-1619 s. 53, 1620-1639 s. 60). SAY:stä ei näy tilan siirtyminen Oxenstiernalle, joka kerrotaan kyllä Oscar Nikulan kirjoittamassa Tenholan pitäjänhistoriassa. Sen sijaan SAY:stä kyllä näkyy, että ratsupalvelusta suorittava Erik Eriksson on Paavali Juustenin lesken poika.

Erik Mårtensson merkittiin tileihin Bergbyn kohdalle 1582, 1583, 1584 ja 1590 (SAY Tenhola 1580-1599 s. 60). Kun Erik-poikansa on suorittamassa ratsupalvelusta 1605, hän lienee syntynyt 1580-luvun alkupuolella tai 1570-luvun loppupuolella.

Vantaan keskiaikaa kuuntelemassa

Ei kai pitäisi vetää pitkälle johtopäätöksiä, mutta viikko sitten Eva Ahl-Wariksen esitelmää viikingeistä tuli vesisateessa kuuntelemaan enemmän ihmisiä kuin Andreas Koivistoa tänä tiistaina samassa Arbiksen salissa. Keskiajan kiinnostuksen suuntautuminen muualle kuin lähiympäristöön jää tarkailtavaksi. Turussa lienee tilanne toinen.

Koivisto esitteli Vantaalla viimeisen kymmenen vuoden aikana kaivetut kohteet. Talonpoikainen Gubbacka oli viime vuotiselta retkeltä vielä aika hyvässä muistissa. Kylästä löytyneen pajan varhainen (900-luku?) ajoitus innoitti yleisön edustajan kysymykseen, että eikö viikinkejä olisi voinut ajelehtia maihin ennen varsinaista ruotsalaismuuttoa. Ääneenlausumaton oletus sii, että nimistöön jälkensä jättäneet hämäläiset eivät tietenkään osanneet raudankäsittelyä.

Lillas, jossa asui Tallinassa kauppaa käynyt Jöran Bonde, nähtiin viime vuoden retkellä vain kaukaa. Tontilla oli kaivettu kellaritila ja löydetty 1400-luvun ja 1500-luvun vaihteelle kaupunkikulttuurissa ominaisia jäänteitä: tiiltä, uunin kaakelia, partasuupullon sirpale, oluthana.

Olivat paikallishistoriallisesti kiinnostavia, mutta kun Koivisto mainitsi Bonden esiintyneen tallinnalaisen kauppiaan tileissä, korvani menivät tosissaan hörölle. Siis niissä samoissa kuin Pietari Juusteen Viipurista?! Pietarillakin on voinut olla kaakeliuuni, oluttynnyri hanoineen ja partasuupullo. Esi-isä ja menneisyys yht'äkkiä lähempänä. (Kuva: BK-NM-5177, Rijksmuseum)

Kolmas kohde oli pappilan tontti, jonka aikaisempien esittelyjen jääminen väliin on pänninyt ja pännii nyt vielä enemmän. Kaakeliuunin jämiä täälläkin, mutta myös hienoja pöytäveitsiä 1400-luvulta ja 1300-luvun puolelle ajoitettua böömiläistä lasia. Kaikkea sitä kymmenyksillä saa. Tai ehkä uunin alle muurattu lehmän kallo oli auttanut vaurauteen?

Ohimennen Koivisto mainitsi, että tänä vuonna on kaivettu Espoon Mäkkylässä - ilmeisesti siis historiallista aikaa. Aikoinaan hutkimani Kavaleffien aika lienee tullut ohitetuksi nopeasti.

Messeniuksen sukukirjasta

En siis eilen päässyt kiinni Sigfrid Mattsoniin, mutta olin ehtinyt hätäillä sen verran, että kiinnitin huomiota Ramsayn esittämään

tietoon, että Messeniuksen sukukirja kertoisi Sigfridin aateloinnista. Wikipedia mainitsi sukututkimuksen yhteydessä, että "Vuonna 1616 Johannes Messenius julkaisi teoksen Theatrum nobilitatis suecanae". Tästä minulla ei ollut mitään varhaisempaa havaintoa ja kun ensimmäiset verkkohaut epäonnistuivat turvauduin tuttavilta kyselyyn.

Se tuotti linkin digitoituun kappaleeseen ja tiedon Tiina Miettisen artikkelista "Johannes Messenius. Troijan kuninkaista Ruotsin aatelistoon" (Genos 4/2013). Artikkelin sain käsiini vasta kun olin ehtinyt latinankielistä kirjaa selailla. Jokseenkin epätoivoisesti.

Miettiseltä sitten opin, että "ensimmäiset 40 sukutaulua on omistettu pelkästään Vaasojen kuningassuvun polveutumiselle" ja "teoksen aatelissuvut saavat huomattavasti suppeammat esittelyt". Lopussa (sivun 116 paikkeilla) oli jotain listoja kuninkaiden hallintokausittain, mutta missään kohdassa en hahmottanut vaakunakuvauksen näköistä.

Ramsayn kirjasta Messeniuksen nimellä hakien löytyy vain muutama lähdeviite. Näistä parissa on viitattu Ruotsin valtionarkistoon (?) eli ehkä tarkoitettukin jotain muuta kuin painettua kirjaa?

Apropoo, Messeniuksen Aatamista ja Eevasta alkavat sukujohdot. Oulussa väitteli tämän vuoden alussa Tero Anttila otsikolla The power of antiquity : the Hyperborean research tradition in early modern Swedish research on national antiquity ajan ja Messeniuksenkin historiantutkimuksesta. Tutkimuksessa ei ole tekstihaun perusteella yhtään mainintaa kirjasta Theatrum nobilitatis suecanae. Kunnon historiantutkimushan ei sukututkimukseen sekaannu.

Paavali Juustenin vaimo Anna vanhempineen

Juusten-sarjaan pieni jälkikirjoitus. Ramsayn esityksessä Paavali Juustenin Anna-vaimon perheestä ei ole tolkuttomasti lähdeviitteitä ja se herättää runsaasti kysymyksiä. Ellei ole valmis uskomaan verkon puita, joissa Annan äidille esitetään sekä syntymä- että kuolemavuosi. Kas, kun ei päiviäkin.

Varmin (?) lähtökohta on tuorein aineisto eli äidiksi ja tyttäreksi tulkittujen Karinin ja Annan verovapaudet. Wilhelm Gabriel Laguksen kirjassa Undersökningar om finska adelns gods och ätter eller Jesper Matsson Krus’ förteckning öfwer nye och gamble frelsis landhböndher uthi Finlandh a. 1618 med biografiska, genealogiska, heraldiska, topografiska och kameralistiska anteckningar (1860) on lainaus otsikonsa mukaisesta listauksesta

sekä Laguksen keräämä (lähdetiedoton) seloste.

Eli Kustaa II Adolfin vieraillessa Viipurissa hän antoi 7.6.1614 piispa Paavali Juustenin perijöille verovapauksia. Kirje on puhtaaksi kirjoitettuna J. E. Waarasen toimittamassa kokoelmassa Handlingar upplysande Finlands historia under Gustaf II Adolfs tid I 1611-1614. Del IV. 1874 sivuilla 304-305. Sen alussa sanotaan piispalla vaimoineen olleen elinikäinen verovapaus kahteen tilaan: Ilola Äyräpäästä (2 veroyksikköä) ja Juustila Viipurista (puolikas veroyksikkö). Näiden veroja maksoi nyt Paavalin tytär Anna ja Per-pojan leski Anna Mattsdotter. Lagus kertoo toisaalla kirjassaan (s. 548) Kustaa Adolfin antaneen Kärstilän Anna-tyttärelle elinikäiseksi rälssiksi 30.4.1622 päivätyllä kirjeellään.

Hypätään ajassa taaksepäin.

Ramsay kertoo Karin Henriksdotterin jo leskeydyttyään 16.9.1567 saaneen elinikäiseen verovapauden Muolaan Ilolaan, Viipurin Juustilaan ja Tenholan Bergbyyhyn. Ilmeisesti tämän kirjeen tekstissä annetaan ymmärtää, että Bergby oli hänen sukuperintöään?

Hausenin Bidrag till Finlands historia IV:ssä (1912, s. 384) on referoituna, mutta ei lainattuna Juhana III:n 2.6.1569 päiväämä kirje, jolla on annettu Matts Mattsonin leskelle Karin Henriksdotterille elinaikainen verovapaus "Ylåla"an Äyräpäässä, "Kärsilä"än ja "Justula"an Viipurin pitäjässä sekä "Bergzby"hyn Tenholassa. Samaisen kirjeen teksti on kopioitu Äyräpään tileihin vuonna 1570 (KA 5348:41v). Karin nautti elinaikaista etuaan vielä vuonna 1582, jolloin Rannan tilikirjassa Kärstilä ja Juustila ovat verovapaita hänen nimensä alla (KA 5503:11).

Lisäksi Ramsay tietää (täydellisemmin Juusten suvun kohdalla) Karinin tyttäreksi tulkitun Annan Paavali Juustenin jälkeisen aviomiehen Erik Mårtenssonin saaneen verovapauden Muolaan Ilolaan 4.9.1587  ja miehensä kuoltua Anna sai 30.11.1597 verovapauden samaan tilaan "för den trogna tjänst hennes framlidne man Erik Mårtensson gjort hafver". Ei siis siksi, että se oli ollut aikoinaan hänen (mahdollisen) äitinsä verovapaus.

Mutta sukulaisuussuhteeseen viittaa siis muiden tilojen "periytynyt" verovapaus. Ramsay tuntee Annan vuotta 1614 edeltäviä verovapauskirjeet: 1601 Tenholan Bergbyhyn, 1607 vahvistus Ilolalle, 13.8.1609 uusi kirje Ilolalle sekä Kärstilälle ja Juustilalle (KA 5935:68). Ainakin viimeksi mainitussa hän on Sigfridsdotter, mutta miten yhdistäminen Sigfrid Mattsoniin on saatu aikaan, en ymmärrä. Enkä näe löytämissäni lähteissä myöskään varmaa yhteyttä Karin Henriksdotterin ja Paavali Juustenin Anna-vaimon välillä. Osaamisen puutetta?

Katsaus Juustilaan ja Juustilanjokeen

Jostain on aloitettava. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin viitteissä on puhtaaksikirjoitettu pätkät Viipurin pitäjän käräjiltä 20.–21.6.1643 (f. 196, 197). Ensimmäisessä Anna Juustenin perillisten jaettavana oli "eet Jorda godz under half skatt i Justilajåki såm Samptlighen hustro Annas barn till arffz fallit är". Eli puolikkaan veroyksikön osuus Juustilanjoesta. (Samasta oikeusjutusta G. Sarva: Tietoja Anna Juustenin jälkeläisistä. SSV 12 (1928))

Erikseen käsiteltiin Jorda godz under een heel skatt i Justilajåki. Tämä kokonaisen veroyksikön tila oli aiemmin kuulunut Johan Cröellin sukulaiselle (tarkemmin sanottuna serkulle) Anna Persdotterille ja tämän miehelle Olof Philipssonille. Kotivuorella myös viite "KA valtakunnanregistratuura 10.4.1647 f. 103", jossa Johan Cröellille vahvistetaan hans egen halfwa arfweiordh uthi Justilaiockiby och Wijborgz Sochn, Justilaiockiby Skattehemman ett uthi hwilket framledne Oluf Philipsson hafwer åboet.

Katsahdus maakirjoihin kertoo, että vuosina 1626-1642 yhden yksikön tila on merkitty Olof Philippsonille ja 1/2 yksikön tila Anna Juustenin aviomiehelle Hans Cröellille  (KA 6106:212v, 8567:2).

Ajassa taaksepäin mennen vuoden 1622 tilissä (KA 6077:3) yhden yksikön tila on merkitty Per Pålssonin leskelle eli Anna Persdotterin äidille. Oletettavasti siirtynyt siis perintönä.

Samassa listassa 1/2 yksikön tilan kohdalla on nimi Töns Bröijer. Joku ihana vapaaehtoinen on tehnyt Digihakemistoon yksityiskohtaisen listan Viipurin raastuvanoikeuden pöytäkirjoihin. Sen mukaan 7.6.1630 ajoi asiaansa "Bårgmestaren Tönnes Bröijer, sin swärmoders hustru Annas S: Hans Cröels skrifter". Kyseessä on siis Anna Juustenin vävy. Ilmeisesti Viipurin pitäjänhistorian kirjoittaja (s. 190-191) on sekoittanut jotain tuomiokirjoista poimimassaan Juustilanjoen kaupassa: "Hans Kroil myy apelleen Tönne Brolle 3.10.1623 puolen manttaalin tilan." Sillä Tönnes Bröijer on maakirjassa 1/2 yksikön tilan kohdalla maakirjoissa 1615, 1618 ja 1620 (KA 5997:10, 6038:5v, 6056:3). (Jully Ramsay käyttää nimestään muotoa Antoni Bröijer.)

Kustaa II Adolfin 7.6.1614 antamasta verovapauskirjeestä (J. E. Waarasen toimittamassa kokoelmassa Handlingar upplysande Finlands historia under Gustaf II Adolfs tid I 1611-1614. Del IV. 1874 sivuilla 304-305) näkyy, että Piispa Juustenin ja Anna-vaimonsa perinnöstä Ilola Äyräpäästä (2 veroyksikköä) ja Juustila Viipurista (puolikas veroyksikkö) olivat siirtyneet Paavalin tyttärelle Annalle ja Per-pojan leskelle Anna Mattsdotter. Missä tämä puolikas on maakirjoissa? 

Per Pålssonin hallinnan alun ja kulun hahmottamista haittaa hänen kuolemantuomionsa nuijasodan jälkeen sekä (aloittelijan silmissä) sekavasti vaihtelevat veroluvut Juustilan(joen) tiloilla. Wilhelm Gabriel Laguksen kirjassa Undersökningar om finska adelns gods och ätter eller Jesper Matsson Krus’ förteckning öfwer nye och gamble frelsis landhböndher uthi Finlandh a. 1618 med biografiska, genealogiska, heraldiska, topografiska och kameralistiska anteckningar (1860) on sivulla 548 lainattu Kaarle-herttuan 4.10.1599 päivättyä kirjettä, jossa mainitaan yksiselitteisesti hans gård Justila, joka nuijasodan loppuvaiheissa piti siirtymän kruunulle. Mutta Lagus on kopioinut samalle sivulle myös Perin lesken 7.6.1614 saamaa verovapauskirjettä, jossa gården Juustala, som hennes framl. man Peder Påulsson under skatt hafwer bekommit och hon härtill innehaft och besutit.

Ramsayn mukaan Per Påvelsson "Enligt kongl, bref af 4 sept. 1587 fick han till en behaglig tid njuta, bruka och behålla de 5 1/4 skattmark jord, som han besitter uti Wiborgs län i Juustila joki, Naulasaari och Lihaniemi byar, fri för alla årliga utskylder och rättighet, som af dem bör utgå." (KA 5671:61). Tätä vastaa maakirjassa 1588 (KA 5599:8v-9) varhaisin löytämäni Per Påvelsson esiintymä.

Usein on esitetty, että hän sai tilan isältään, joka olisi saanut sen Jöns Justeenilta. En näe tälle mitään todistetta selaamissani tileissä, joku osaavampi voi korjata tietojani kommenttilaatikkoon. Juusteen-nimiset tai sukuun kuuluvat esiintyvät nimittäin tileissä tavalla, joka tarjoaa paljon tulkintamahdollisuuksia ja vähän varmuutta. Ottaen huomioon alkuperäisen lähteen lisäksi omat luku- ja tulkintavirheeni.

Juusteneista en siis saanut täyttä tolkkua, mutta sittemmin Juustilassa...

 ... Topeliuksen kirjan En resa i Finland. : Första serien.(1873) kuvituksessa Juustilan sulku.

Mitä tiedämme Pietari Juustenista ja miten? (4. osa)

Jätin edellisessä osassa Jöns Juustenin sukulaisuussuhteen Pietari Juusteniin epävarmaksi. Toisin kuin Ramsay, joka on merkinnyt heidät pojaksi ja isäksi, vaikkei mikään merkitsemänsä lähde asiaa suoraan ilmaise.

Suku- tai liikanimen sekä kauppasuhteen perimisen lisäksi sukulaisuussuhteen puolesta puhuu kiinteistöjen omistussuhteet kaupungissa ja maaseudulla.

1) Viipurissa sijaitseva Juustilan omistusvaihdoksesta 27.10.1588 tehty asiakirja on  painettu Hausenin toimittaman Bidrag till Finlands historia -sarjan osan 5 (1917) sivuille 385-387. Pietari Juustenin pojanpoika Bengt Söffringsson ostaa kaupunkitontin taloineen Jönsin perillisiltä. Kyseessä on myös

"szalige gamble Peer Juustenns laglige arff af förpanttade lågligehäffd vdi höglåflighe i hugkommelsse szalige konung Göstaffz ijyerste tidh till slåtzsenns behoff wthann wederlag och bittallningh tagnne etc."

(Viipurista 1500-luvulla kirjoitin vuonna 2009.) 

2) Teitin valitusluettelon painetun version sivulla 77 mainitaan

Item haffwer Jöns Justen en skattegård benembd Justila i Wijborgx sockn, som han gör skatt utaff, som han ärfft haffwer.

Jöns Juusten oli perinyt tilan Juustilasta. Hänet on myös merkitty sinne kalastusalueita kuvaavassa kartassa, joka on painettu valitusluetteloon sivun 96 viereen.

Viipurin pitäjän historian mukaan (s. 105) "Juustilanjoella 12 tilaa muodosti kolme täysiveroa siten, että ensimmäisessä oli 3 tilaa, toisessa 5 ja kolmannessa täysiverossa 4 tilaa."  "Lasse Juustenilla on peltoa 27 ja kaskea 16 mittaa" sekä "Jöns Juustenila kerrassaan 93 mittaa peltoa ja 20 mittaa kaskea" (s. 146, VA 5179:5-6, 16)

Pitää siis muistaa, että Juustila (tai Juustilanjoki) ei ollut yksi tila vaan kylä. Näiden hallintapoluista erillinen kooste viikon päästä.

Mitä tiedämme Pietari Juustenista ja miten? (3. osa)

Kolmas Ramsayn lähde Pietari Juustenin elämälle on esi-isäni Paavali Juustenin työn ohessa tekemä piispahistoriikki, joka on Simo Heinisen käännöksenä (1988) tietenkin kirjahyllyssäni. Anti Pietarin suhteen on minimaalinen. Kolmannessa persoonassa Paavali kirjoittaa itsestään

Paavali oli jo silloin [vuonna 1536] orpo, sillä hänen isänsä oli kuusi vuotta ja hänen äitinsä kolme vuotta aikaisemmin (ankaran ruton raivotessa Viipurissa) nukkunut Herrassa.

Tiedämmekö edes, että Paavalin isän nimi oli Pietari? Edellisessä osassa mainitsemieni tohtori Bomanssonin tiedonantojen perusteella Hauhon kirkkoherra Severin Juustenin poika Bengt oli Tukholman valtiopäivillä vuonna 1602 kutsunut Paavalia sedäkseen. Ja aikaisemmin, vuonna 1594, hän oli maininnut isänsä isän nimeksi "Pehr Juusten".

Eli Pietari Juusten oli kuollut vuoden 1530 paikkeilla. Tämä sopii Viipurin kaupungin historiassa (J. W. Ruuth y.m. 1982 s. 301-304) esitettyihin tietoihin viipurilaisten kaupankäynnistä Tallinnaan. "Petter Just" oli kauppayhteyksissä 1521 Lütke van Myndenin kanssa ja sittemmin vuosina 1525-1526 Ficken kanssa. Syksyllä 1530 kauppaa teki "Hink Just", joka historiankirjoittaja tulkitsee Petterin pojaksi. Olisipa kiva tietää, mitä alkuperäisessä tekstissä lukee. Sama toive koskee tulkintaa, että vuodesta 1533 vuoteen 1542 Ficken kauppakumppanina ollut Jöns Just oli Hinkin veli.

Alkuperäislähde, josta sukulaisuussuhteiden maininnat tai mainitsemattomuus pitäisi tarkistaa, on Helmich Ficken tilikirja. Toivo T. Rinne toteaa näistä Turun Historiallisen Arkiston artikkelissaan (pdf)

Hän on ajan tavan mukaan itse pitänyt näitä tilikirjojaan, mutta kaikesta päättäen hänen taitonsa tässä suhteessa ei ole ollut kaikkein parhaimpia. Merkinnät ovat usein erittäin sotkuisia ja suoranaista huolimattomuuttakin voi havaita. Ficken kauppiastaidot sitä vastoin ovat olleet ilmeisen hyvät. Han on saanut huomattavan laajan asiakaspiirin Suomen rannikoita. Asiakirjoihin on kuitenkin merkitty vain ne kauppatapaukset, joista on syntynyt velka- tai luottosuhde. Tavanomaiset vaihtoon tai rahasuoritukseen perustuvat kauppatoimet ovat jääneet tämän kirjanpidon ulkopuolelle,

Veikkaukseni on, että sukulaisuussuhteet eivät tässä tilikirjassa näy ja ovat Viipurin historian kirjoittajan näkemystä.

Valokuvan "Grosse Strandpforte. Suur Rannavärav linna poolt, vaadatuna Pikalt tänavalt. Suur Rannavärav ehitati 1518-1529., AM 8544-30 F 10166"  Tallinnasta on ottanut Charles Borchardt ja sen on ladannut Wikimedia Commonsiin  Eesti Ajaloomuuseum.

Mitä tiedämme Pietari Juustenista ja miten? (2. osa)

Toinen Ramsayn lähdeviitoitettu tieto on, että Pietari Juustenin osti Merijoen Viipurin pitäjässä. Tässä lähteenä "Jakob Teitts Klagomålsreg.", joka on puhtaaksikirjoitettuna ja painettuna

Grotenfelt, Kustavi (toim.): Jaakko Teitin valitusluettelo Suomen aatelistoa vastaan v. 1555-1556 = Jakob Teitts klagomålsregister emot adeln i Finland år 1555-1556. Todistuskappaleita Suomen historiaan; 5. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1894.

Kirjan sivulla 75 luetellaan Viipurin porvarien ostamia verotiloja. Näiden joukossa "Märijokiby"

Henrich Biur borgemestere i Wijborg hafver 1/11 del aff en heel skatt marck jord i Merijokiby, som hans hustrus fader Peder Ju[s]ten för 30 åhr seden köpte aff Påwel schreddere.

Sivulla 113 on vastaava kirjaus. Merijoen osa oli siis 1555-1556 Viipurin pormestari Henrich Biurilla ja sen oli ostanut hänen appensa Pietari Juusten vuoden 1525 paikkeilla.

Aarne Kopioston ja Toivo J. Paloposken kirjassa Viipurin pitäjän historia I. (1967) on sivuilla 104-105 analysoitu vuoden 1559 tiliä KA5179, jossa "ensi kerran mainitaan Viipurin pitäjäin kylien nimet". "Merijoella tilat olivat jakautuneet niin pieniksi, että vaikka niitä oli yhteensä 12, kertyi niistä täysveroja vain kaksi." Toisessa näistä yhtenä maksajana "Heikki Biur".

SKS:n Historiallisen osakunnan pöytäkirjaan 4.12.1869 (Historiallinen Arkisto 3. 1871 s. 165) on pykälään 4 merkitty tohtori Bomanssonin tiedonantoja Juustenin suvusta:

Pietari Juustenin sanotaan vuoden 1556 tilikirjoissa eläneen kolmekymmentä vuotta takaperin ja hänellä on tytärkin, naitu Henrik Biurelle, joka ainakin vv 1540-1760 oli pormestarina Wiipurissa; kenties se "Birittha Biure", joka mainitaan leskien seassa Wiipurin 3:nnessa kortteerissa (VA n:o 5, 299, f21)

Tilikirjoilla tarkoitettaneen juuri Teitin valitusluetteloita. Ramsay on merkinnyt Pietari Juustenin tyttärelle nimen Brita viitaten ainoastaan valitusluetteloihin, joissa etunimeä ei siis kuitenkaan esitetä.

Bjurien lapsia ei ole ainakaan verkon sukupuihin löytynyt. Itä-Suomen tuomiokirjakortiston laatikossa Suku- ja liikanimikortit (Tuokko 117.6, Berg - Boutinen) sukunimeä ei esiinny. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin Henrik Bjur on Käkisalmen kirkkoherran Laurentius Sigfridi poika.

Ramsay mainitsee myös Lilljesköld-suvun yhteydessä Merijoen, jonka Ruotsissa syntynyt Erik Jespersson sai perintösäterikseen 1647.

Otto Meurmanin Viipurin pitäjän historia III (1985, s. 259-260) tietää väliin jääneestä ajasta, että pormestari Henrik Henrikinpoika Tapanainen sai Merijoen 1/12 veron osalle verovapauden 1591. "Vähän myöhemmin Juhana III luovutti tilan kappalaisen virkataloksi." Vuonna 1642 Samuli Tapanainen myi 1/6 manttaalin tilansa Erik Jesperinpoika Lilljeskiöldille.

Arkistolaitoksen digitoinneissa

Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen verollepanokartat - Viipurin läänin verollepanokartat- Charta öfwer Merijoki, Naulasari, Haga, Rasalax, Barkans och Toika Byars ägor, uti Wiborgs Province och Sokn samt Stranda Härad. Till skattläggning afmätte. 1769-1769 (125 Viipuri 11:1a-b)

 
Max Neuscheller otti Suur-Merijoen kartanon alueella stereovärikuvia, jotka Valokuvataiteenmuseo on digitoinut vapaaseen käyttöön. Ohessa esimerkki.

Mitä tiedämme Pietari Juustenista ja miten? (1. osa)

Peruskirjallisuuslähde Pietari Juustenin tiedoille on Jully Ramsayn rälssisukujen tutkimus. Toisin kuin muutamissa muissa aikansa tuotteissa, siinä on sentään jonkin verran lähdeviitteitä.

Näistä ensimmäinen koskee tietoa, että Pietari olisi ollut 20.3.1525 yksi Viipurin linnan päälliköistä. Lähteenä "A II, 151", josta lyhenneluettelo avaa "A = Arwidsson. Handlingar". Kyseinen osa sarjaa Handlingar till upplysning af Finlands häfder kuuluu onnekkaasti Googlen digitointeihin, joten on helppo todeta kyseessä olevan Kustaa Vaasan kirje, jossa Pietarin nimi todellakin muutaman muun joukossa.

Kirje on myös Diplomatarium Fennicum - tietokannassa : FMU 6205.

Mitä nimen esiintyminen listassa todellisuudessa tarkoitti? Viipurin kaupungin ja läänin historia (*) palauttavat mieleen, että Kustaa valittiin Ruotsin valtionhoitajaksi vuonna 1521 ja kuninkaaksi 1523. Viipurin linna oli Kalmarin unionin kuninkaan eli Tanskan Kristianin miehen hallinnassa kun Kustaan lähettämä sotajoukko saapui paikalle lokakuussa 1523.

Onnekkaasti väkivaltaa ei tarvittu, sillä Kristian oli juuri menettänyt asemansa eikä linnanpääliköllä ollut suhdetta uuteen unionikuninkaaseen. Kustaa antoi linnan ja sen läänin väliaikaisesti sotapäällikköjensä hoidettavaksi. Alkuvuodesta 1525 hän läänitti Viipurin langolleen Hoyan kreivi Johanille ja asetti tämän tuloa edeltäväksi ajaksi vastuuseen Jöns Vestgöten sekä kaksitoista miestä, joista yksi oli Pietari Juusten.

Siis jaettu ja väliaikainen vastuutehtävä.

(*)

• Kimmo Katajala: Viipurin Karjala rajamaakuntana. Viipurin läänin historia 1534-1617. (Teoksessa Kimmo Katajala, Antti Kujala ja Anssi Mäkinen: Viipurin läänin historia III. Suomenlahdelta Laatokalle. 2010 s. 11-238) s. 12-14
• J. W. Ruuth y.m.: Viipurin kaupungin historia I osa vuoteen 1617. 1982 s. 130

B-sarjan mies

Ehdin odottaa Simo Heinisen Paavali Juustenin elämäkertaa jo pari vuotta. Heiniseltä arvasin odottaa kirkkohistoriallista lähestymistä, mutta silti lopputulos oli pieni pettymys. Alkaen nimestä - Agricolan perintö. Onkohan koskaan ennen julkaistu elämäkertaa, jonka nimessä on muu kuin kohteen nimi?

(Vasemman yläkulman kuva ei ole Agricolasta vaan Lutherista, jonka Juusten ilmeisesti näki livenä. Kuva: The National Archives UK/Flickr. Toinen ajan opettaja oli Philip Melanchthon, josta piirros alla oikealla. Kuva Lucas Cranach nuorempi via The National Gallery of Art)

Agricola on mukana vertailukohtana alusta loppuun, mutta ei sentään joka sivulla. Masentavaahan se olisi, kun esi-isää koko ajan morkattaisiin. Heinisen silmin Agricola kun oli parasta A-sarjaa ja Juusteen jotain muuta. Jossain määrin Heininen tuntuu sentään arvostavan Juustenin piispankroniikkaa ja hauskaa oli lukea (s. 165), että "Milloin dokumentit vaikenevat, vaikenee myös kronikoitsija. Hän ei ole tehnyt lisäyksiä omasta päästään." Aika hyvin Suomen ensimmäiseltä (?) harrastelijahistorioitsijalta eikä enempää olisi voinut tuohon aikaan kai pyytää.

Sen sijaan Heiniseltä olisin toivonut hieman enemmän elävän elämän tuntua ja perhehistorian osalta muutamaa viittausta (painettuihin) lähteisiin Ramsay-viitteiden lisäksi. Eniten pidin luvusta Wittenbergin ylioppilas, johon mahtui yllättävääkin toimintaa. Juusteen oli lokakuussa 1544 osallistunut tappeluun: lyönyt nyrkillä, polkenut jaloillaan maassa makavaa opiskelutoveria. Auts, ei kovin kristillistä puuhaa.

Alla Wittenberg nähtynä vuonna 1536 (Wikipedia).

Juustenien talo Viipurissa

Kirjoitin taannoin Juustenien Viipurista ja mainitsin mustainveljien luostarin vieressä olevan kotitalon. Mutta mistä me tiedämme, että Juustenit omistivat tontin? Se selvisi, kun selasin Reinh. Hausenin kirjaa Bidrag till Finlands historia, femte delen. (1917). Sen sivulta 385 alkaa Viipurin raadin kirjeen teksti, jossa vahvistetaan 27.10.1588, että Bengt Söfringsson on ostanut Jöns Juustenin perillisiltä "dett stenhuus, såm ligger på Österkanttenn eller hörnedh af för:ne swartte bröder klöster innan stadz, szalige gamble Peer Juustenns laglige arff af förpanttade långlige häffd vdi höglåflighe i hugkommelsse szalige konung Göstaffz ijterste tijdh till slåtzsenns behoff wthann wederlag och bitallningh tagnne etc."

Tämä asiakirja tuotiin julkisuuteen SKS:n historiallisen osakunnan kokouksessa 4.12.1869 (Historiallinen Arkisto 3 s. 165-166). Tohtori Bomansson kertoi tuolloin myös Tukholman valtiopäivillä 1602 Pentti Söyringinpojan tekemästä ilmoituksesta, että piispa Paavali Juusten oli ollut hänen setänsä. Tästä kertova asiakirja oli ilmeisesti ollut "Grönblad'in kokoelmissa" (Kansallisarkisto?), joista oli löytynyt myös (tarkemmin kuvailematon) todistus siitä, että Pentti on Hauhon kirkkoherran poika. Amiraali Pentti on myös todennut vuonna 1594 isänsäisän nimeksi "Pehr Juusten".

Bomansson jatkaa todeten, että Pietari Juustenin nimi on myös löydetty vuoden 1556 tilikirjoista, joissa sanotaan hänen eläneen kolmekymmentä vuotta aikaisemmin. Tarkemmin määrittelemättömästä lähteestä tiedetään, että Pietarin tytär on naitettu Henrik Biurelle, joka oli vuosina 1540-60 Viipurin pormestari. Mahdollisesti sama henkilö kuin leski "Birittha Biure" Viipurin kolmannessa korttelissa (VA 5299 f21).

Pöytäkirjaan on todettu mahdolliseksi, että Jöns oli Paavalin ja Söyringin veli, mutta ei varmaksi. Jöns oli vuonna 1559 raatimies Viipurissa, 1560 oli hänen vaimonsa kirkonkäynti (kirkottaminen?), mainitaan porvarina 1566, mutta hänen leskensä Margareta 1567.

Ja keitä olivat Jöns Juustenin perilliset? Tyttärien lailliset aviomiehet Tönius Nijland, Hanns Hermanssonn ja Jörenn Madzsonn.

Henrik Juusten mainitaan vuosina 1569-81 Viipurin kolmannessa korttelissa, missä Jöns oli ennen kirjattu.

Piispa Paavalin leski Anna Sipintytär mainitaan vielä helmikuussa 1603 (VA 3506 f 21).

Myöhemmin löydettyjen todisteiden tai reippaampien oletusten mukaiset perhetaulut löytyvät verkkosivuilta.

Juusteenien Viipuri

Vanhasta käsikirjoituksestani: "Mustainveljesten (dominikaanit) luostari nousi ensin puisena, sitten kivisenä Viipurinniemen eteläpuolelle lähelle myöhemmin rakennettua kaupungin muuria. Etäisyys muurin ja luostarikirkon välillä oli niin pieni että yksi muurin torneista, Raatitorni, palveli sadat vuodet kirkon kellotapulina. Mustainveljesten luostarin lähellä omisti kivitalon porvari Pietari Juusten. Hän omisti lisäksi Viipurin pitäjässä sijainneen Juustilan tilan. Pietari Juusten tunnettiin Viipurissa 1520-luvulla mm. linnan luottamusmiehenä. Hänen kolmesta pojastaan kaksi toimivat kirkon palveluksessa ja yksi jatkoi kauppiaana ja mainitaan aikanaan Viipurin raatimiehenä."

Mervi Suhosen artikkeli Arkeologen och Mikael Olofsson Agricola i Viborg (Finskt museum 2008 s. 95-115) voisi tarjota lisätietoa? Siitä opin, että...

... Dominikaanien pitkä kivikirkko Munkkiportin lähellä on tänä päivänä raunio. Kivilaatta, joka kertoo kirkonvalmistumisvuoden on yksi harvoista muinaismuistoista Viipurissa, joka voidaan varmuudella yhdistää dominikaaneihin. Luostarin rakennusten sijaintia ei tunneta, mutta niiden voi arvella olevan tiilisiä, sillä munkeilla oli tiiliruukki Papulassa. Fransiskaanien kivikirkko oli Karjaportin luona. Siitä oli purettu materiaalia muuhun käyttöön jo 1500-luvun puoliväliin mennessä eikä rakennus ollut uskonpuhdistuksen ja munkkien lähdön jälkeen kirkkona. Dominikaanien kirkko otettiin luterilaisen kirkon käyttöön 1570-luvulla.

... Tuomiokirkossa oli ainakin neljä sivualttaria, mahdollisesti enemmänkin. Tuomiokirkkoon haudattuja on turha etsiä. Kirkko on myllätty 1500-luvun jälkeen moneen otteeseen. Kirkko on tänä päivänä raunio. (Suhonen epäilee Paavali Juusteenin henkilökohtaisten intressien olleen yksi syys sille ettei Agricola saanut hautamuistomerkkiä.)

... Viipurissa on säilynyt 1500-luvun alun kulttuurikerrosta. Kaupungissa on tehty pelastuskaivauksia lähes joka kesä niin, että löydettyä materiaalia ei ole ehditty kunnolla analysoida. Kaikkiaan Viipurissa on tehty kuitenkin paljon vähemmän arkeologista tutkimusta kuin Turussa. Viipurin kauppatoria ei ole kaivettu mistään kohtaa. Sen läheltä on löydetty 1500-luvun alun puurakennuksen alle tai viereen kätketyt 2500 hopearahaa metallipadassa.

... 1500-luvulta on löytynyt jäänteitä muodikkaasta pukeutumisesta, kotien ja käsityöläisten esineitä, seiniä, lattioita, katuja kattaneita lankkuja ja rännejä. Keramiikkaa, nahkaa ja rautaesineitä.

... Keskiajan Viipurista ei ole yhtään karttaa. Aikaisin tunnettu maamittaus on vuodelta 1639. Viipurin linnan ulkonäöstä, kuten tornien lukumäärästä, keskiajalla ei ole tietoa. Agricolan aikaan torneja oli enemmän kuin nykyiset kaksi.

... Pitkä silta Siikaniemestä kaupunkiin mainitaan ensimmäisen kerran 1563. Sitä ennen kuljettiin Suurelta rantatieltä kaupunkiin todennäköisesti linnan ja rannan väliin jäänyttä tietä myöden. Ajan sillat olivat strategisista syistä varmaankin puisia.

... Kun Erik Pommerilainen antoi Viipurille kaupunkioikeudet 1403, kauppasatamaa ympäröi vain lautaita tai maavalli. Kaupunginmuurin tiedetään kaivanneen korjausta 1500-luvun alussa. Raatitornin ympäristöstä on löytynyt palokerroksia, jotka voivat olla peräisin syksyn 1495 tapahtumista.

... Turun kaivausten perusteella 1300-luvun pirteistä kehittyi 1400-luvulla paripirttejä. 1500-luvulla vaihdettiin pergamentti ikkunalasiin ja jotkut talot varustettiin jo kaakeliuunein. Turussa rakennettiin ensimmäiset yksityiset kivitalot 1400-luvulla ja näin on voinut olla Viipurissakin. Tai sitten niitä alkoi nousta vasta 1500-luvulla.

(Kuvitukseksi poimittu Viipurin linnan pohjapiirros on Historiallisen arkiston antia.)

Juusten-jälkeläinen tarinana

Avasin jotain varten Emma Karoliina esipolvien luettelon ja silmiin osui kommentti, että Lempi Jääskeläinn on kirjoittanut romaanisarjan Anna Juustenin toisesta avioliitosta syntyneen Johan Croëllin elämänvaiheista. Kommentin kirjoittamisesta on todennäköisesti vuosia, eikä missään vaiheessa ollut tullut mieleen tutustua kirjoihin. Korkea aika laittaa varauspyyntö kirjastoon.

Ensimmäinen osa Teikari vai kauppamies (1950) alkaa Anna Juustenin ja Hans Croëllin kodista toukokuussa 1617. Romaanin kertomuksessa Hans käyttää kylläkin nimeä Krögell ja muoto Croëll tulee Johanin ulkomaan oleskelun tuliaisena.

”Tässä porvari Hannu Krögellin talossa oli poltettu ikkunoihin vaakunat, sillä porvarin emäntä, entisen kauppiaan Henrik Stråhlmanin leski, oli omaa sukuansa Juusteen, piispa Paavali Juusten vainajan tytär ja porvari Krögell ikäänkuin sen tiimalla ylpeili talonsa arvokkuudella. Vaakunat olivat tosin hieman kömpelösti tehdyt, mutta kyllä niissä sentään voitiin selvästi erottaa alaston mies ruoska kädessä.
Tämän vanhan Juustenien talon oli porvari lunastanut emäntänsä sukulaisilta kalliilla rahalla, ja vaikka se oli kivestä ja lähellä kirkkoa, niin se ei sentään ollut niin järin näyttävällä paikalla kaupungissa, ei siellä, missä Viipurin muut varakkaat kauppamiehet ja porvarit asuivat – vaan Vallissa.”
”Tämä salihuone vaikuttaa viileältä, sillä vaikka siinä on kakluuni, josta korsteeni vie savun ulos, ei sitä ollut lämmitetty ainakaan enää kahteen viikkoon. Tästä kakluunista porvari Hannu oli kovin ylpeä.” ”Pidoissa ja kollatseissa tämä salikamari kyllä vältti. Silloin tuon raskaan ja leikkauksilla koristellun ruokapöydän ylitse oli levitetty patsaiden päälle kallis silkkidamastinen taivas, väriltänsä scharlakaani. Sellaisen oli kauppias Henrik Stråhlman aikoinansa nähnyt Tukholman kaupungissa erään korkean aatelisen virkaherran talossa ja osti oitis samanlaisen kalliilla rahalla, ylpeilläksensä sillä naapuriensa ja sukulaistensa edessä. Hänen kuoltuansa, hänen leskensä, Anna-rouva, kuljetti senkin myötäjäistensä mukana uuden herransa taloon. Sen, samoin kuin trippikankaiset, ja väriltänsä ruosteenruskeat ja jo hieman haalistuneet penkkityynyt.”

Faktaa vai fiktiota? Jääskeläinen on valinnut päähenkilökseen miehen, jolta ei jäänyt jälkeläisiä, joten hän on turvallisin mielin voinut maalailla dramaattisia käänteitä. Tarina jatkuu kirjassa Henkipatto (1951), jossa muun ohessa Anna Juusteen kuolee. Viimeisen osan nimi on Aatelisvaakuna (1952), jossa Johan saa aatelisarvon estettyään... no, en halua pilata kenenkään lukukokemusta turhaan.