Uskalsin viimein tarkistaa viime syksyn avoimen yliopiston kurssin
Tutkimusretkiä menneisyyteen modernisoituvassa Suomessa arvosanan. Viitoselta näytti, joten perinteiseen tapaan blogin täytteeksi suoritukseksi kirjoittamani essee.
Yksi Suomen muinaismuistoyhdistyksen ja myös sen vuosina 1871-1902 tehtyjen taidehistoriallisten tutkimusretkien tavoitteista oli tuoda tietoa muinaismuistoista kansalle.[1] Tiedon jakamisen saattoi toivoa lisäävän kiinnostusta muinaismuistoja kohtaan ja halukkuutta niiden suojeluun. Keskiaikaisten kirkkojen osalta kiinnostus olisi suojelun ohella voinut näkyä kirkkoihin kohdistuneina vierailuina, vierailuista kirjoittamisena ja vierailuihin kehoittamisena. Sitä, missä määrin tällaisesta on merkkejä, tarkastellaan tässä esseessä lähekkäin sijaitsevien Inkoon, Karjaan ja Pohjan kirkkojen kautta. Vuoden 1885 kolmas taidehistoriallinen tutkimusretki kävi Karjaan ja Pohjan kirkoissa. Inkoon kirkossa ei käynyt mikään retkistä.[2] Nykyään ne ovat suosittuja kohteita Helsingistä lähtevillä historia- ja arkeologiaretkillä.
Lähteinä käytetään vuosina 1858-1911 ilmestyneitä kotimaan matkailijoille suunnattuja opaskirjoja, matkustamiseen kannustavia artikkeleja sekä suomalaisten kirjoittamia matkakertomuksia. Opastaminen ja kannustaminen lisääntyivät merkittävästi, kun vuonna 1887 perustettiin Suomen matkailijayhdistys, jonka tavoitteena sääntöjensä mukaan oli “sekä maan omissa asukkaissa että ulkomaalaisissa herättää mieltymystä matkustuksiin tässä maassa ja tehdä ne helpoiksi, laajentaaksensa siten sen luonnon ja kansan tuntemista”.[3]
Matkailjayhdistyksen perustamista edeltävinä vuosikymmeninä opaskirjallisuus on ollut vähäistä. Ensimmäisen Helsingin ulkopuolelle ulottuvan matkaoppaan kirjoitti Gustaf Johan Philip Armfelt, joka oli syntynyt Pariisissa, matkustellut Suomen ulkopuolella ja oli taiteellisesti suuntautunut. Vuonna 1858 ilmestynyt
Handbok för resande i Finland esitteli kaikkiaan 250 kohdetta aakkosjärjestyksessä eli paljastamatta niiden välisiä etäisyyksiä ja kulkuyhteyksiä.[4] Näihin kohteisiin kuuluivat Inkoo, Karjaa ja Pohja pitäjinä. Ainoastaan Pohjan tekstissä mainitaan kirkko, jonka Armfelt ilmoittaa olevan harmaakivisen ja todennäköisesti jo 1200-luvulta ja näin ollen maan vanhimpia.[5]
Ilmeistä syytä sille, että juuri Pohjan kirkko mainittiin, ei ole. Kaikki kolme kirkkoa muistuttavat ulkoisesti toisiaan. Karjaan ja Pohjan kirkot on rakennettu ajallisesti lähekkäin 1400-luvun kolmannella neljänneksellä, todennäköisesti ainakin osin samojen tekijöiden käsin. Karjaan kirkko on Pohjaa suurempi ja molempia pienempi Inkoon kirkko on ainakin nykyasussa päädyltään näyttävin. Yhdessäkään näistä kirkoista ei ollut keskiaikaisia seinämaalauksia näkyvillä.[6] Pohjan kirkko erosi kyllä sekä Karjaasta, Inkoosta että monista muista kirkoista lukuisten hautajaisvaakunoidensa ja lasimaalaustensa vuoksi, mutta näitä Armfelt ei maininnut.[7] Sekä Inkoon että Pohjan kirkot olivat lähellä satamia sekä suurta rantatietä ja näin kulkureittien varrella. Karjaan kirkko jäi näitä etäämmälle rantatiestä. Se tuli aiempaa saavutettavammaksi, kun Hyvinkää-Hanko -rata avattiin vuonna 1873.
Armfeltin kirja ei näytä kotimaassa synnyttäneen matkailuinnostusta. Ainakaan läntiselle Uudellemaalle suuntautuneiden retkien raportteja ei sanomalehdistä löydy ennen vuotta 1884. Tuolloin raportoitu, mahdollisesti edellisenä kesänä tehty, matka on alkanut rautateitse Hyvinkäältä.[8] Innokkaasti kuvattiin Mustion ja Fagervikin ruukkeja ja Raaseporissa matkalaiset sivistivät kyytimiestään muinaismuistojen merkityksestä. Matkalaiset poikkesivat useissa kirkoissa, joten Karjaa ja Inkoo lienevät jääneet väliin vain siksi, että reitti ei kulkenut niiden läheltä. Matkalla Fiskarsiin ohitettiin Pohjan kirkko, jossa myös poikettiin, sillä todettiin
Luultavasti on tämä pitäjä perustettu kohta jälkeen kristinopin istuttamista maahamme. Kivikirkon rakennusmuotokin todistaa tätä ja kirkon kuorissa on kivi, jonka alla lepäävät erään katoolisen papin, Simon Nurch'in, maalliset jäännökset. Jos tahdotaan uskoa kirjoitusta kivellä, oli hän lähes 200 vuoden vanha. Hautausmaalla on useoita kauniita hauta patsaita.
Nykyaikaiset kirkon kuvaukset eivät mainitse keskiaikaista hautakiveä vaan usein 1590-luvulta olevan sotaeversti, Suomen käskynhaltija Nils Boijen ja hänen vaimonsa Brita Kristerdotter Hornin hautaa peittäneen ison kalkkikivisen laatan. Siitä milloin se on nostettu lattiasta ja minkä vaiheiden jälkeen päätynyt nykyiselle paikalleen läntisessä eteisessä ei ole käytettävissä tietoa.[9] Taidehistoriallisen retken varsinaiset raportit todennäköisesti paljastavat sen olisiko hautakivi ollut 1880-luvulla nähtävissä.
Vain joitakin kuukausia tämän matkakertomuksen julkaisun jälkeen nimittäin muinaismuistoyhdistyksen neljän miehen retkikunta kävi Karjaan kirkossa, jonka holveissa erottui maalausta kalkkivärin alta, alttarilla lasinsirut kertoivat menneisyyden lasimaalauksesta ja kaksitoista keskiaikaista pyhimyskuvaa olivat tallella.[10] Pohjan kirkosta oli huomattavasti enemmän kerrottavaa julkisuuteen: lukuisat hautajaisvaakunat ja myös aatelisvaakunoita esittävät lasi-ikkunat.[11]
Nervanderin Hufvudstadsbladetissa julkaistuista matkakirjeistä ilmestyi suomeksi tiivistelmä.[12] Karjaan
“vanha, harmaakivistä rakennettu kirkko on yhtäläinen kuin maamme muut yhtäläiset kirkot aikaisemmalta ajalta. Ne ovat kaikki pilareilla jaetut kolmeen laivaan, joista kukin on jaettu pienempiin holveihin. Myöskin tässä kirkossa on ennen ollut kalkkimaalauksia, joita kumminkin nyt peittää kalkkiväri, niin että ainoastaan heikot jäljet osottavat, että kalkkikerroksen alla kuvia on olemassa. Suurimman työn tässä kirkossa antoi tutkijoille se kaunis kokoelma puuhun leikattuja pyhimyskuvia, joita siinä vielä säilytetään.”
Pohjan kirkko sai hieman pidemmän kuvauksen.
“Ulkoa nähden on Pohjan kirkko maamme tavallisten harmaakivikirkkojen kaltainen, vaan sisältä eroo se niistä siten, ettei sillä ole kuin yksi pilaririvi, joka jakaa kirkon ainoastaan kahteen eri levyiseen laivaan. Kirkko on sitäpaitse erittäin pimeä osaksi siitäkin syystä, että alttaritaulu, minkä on aikoinaan maalannut hovimaalari Ekman Turussa, peittää kuori-ikkunan. Muutamissa muissa kirkon ikkunoissa on vielä kolme lasimaalausta kauniissa, koreissa väreissä; ne kuvaavat eräiden aatelissukujen vaakunakilpiä. Kirkossa on muuten varsin paljon aatelisten puuhun leikattuja vaakunoita, jotka, kumma kyllä, jotenkin huolettomasti on sysätty yhteen urkulehterien alle. [...] Parempaa hoitoa ansaitsisivat myöskin kirkon vanhat pyhimyskuvat, joille niinikään olisi sijaa urkulehtereillä. Nyt ajelehtavat ne siellä täällä kelvottomalla tavalla.”
Eli näistä kahdesta kirkosta tämän jälkeen kirjoittavilla olisi ollut käytettävissään edes joitakin tosiasioita. Ekmanin maalaaman alttaritaulun olisi voinut mainita jo Armfelt, sillä hänen laatiessaan opasta taulu oli uusi ja taiteilija Suomessa tunnettu.
Pari vuotta tutkimusretken jälkeen, perustamisvuonnaan, Suomen matkailijayhdistys julkaisi kirjan
Matkailu-ohjeita Suomessa. Se tarjosi tietoa sekä kohteista että liikenneyhteyksistä, painottaen jälkimmäisiä.[13] Läntinen Uusimaa sai oman kiertomatkansa, joka alkoi Lohjalta. Sinne pääsi Helsingistä rautateitse Hyvinkään kautta tai höyrylaivoilla, joista saattoi siirtyä hevoskyytiin Kirkkonummen Luomassa, Inkoon Bastubackassa, Tammisaaressa, Pohjan Pohjankurussa tai Hangonniemellä. Bastubacka oli aivan Inkoon kirkon lähellä ja Pohjankurusta näkyi Pohjan kirkko. Vain jälkimmäinen kirkko mainittiin oppaassa.[14]
Ehdotetun kiertomatkan reitti kulki Kiskolta Pohjalle, jossa kirkko ohitettiin matkalla yösijan tarjoavaan Sonabackan kievariin. Matkan jatkuessa sieltä takaisin Lohjalle oli mahdollista käyttää junayhteyttä Karjaan ja Kirkniemen pysäkkien välillä. Junaa odottamaan joutuvalle opas vinkkasi, että “voi käväistä katsastamassa Karjan kirkkoa, joka on 2 ½ kilom. koilliseen päin asemasta pienen Kirkkojärven (Kyrksjön) rannalla”.[15] Reittiehdotusta seurannut siis saattoi nähdä Inkoon kirkon ja Karjaan kirkkoon tutustuminen oli mahdollista, mutta aina ohitettiin Pohjan kirkko, jossa vierailu oli näin ollen helpointa.
Suomen matkailuyhdistyksen seuraavana vuonna julkaisema
Matkasuuntia Suomessa (
Reseruter i Finland) oli rakenteltaan edeltäjänsä kaltainen, mutta teksteiltään hieman pidempi. Opas lupasi huvimatkan läntiseen osaan Uuttamaata tarjoavan “paljo vaihtelevaisuutta”, johon sisältyi “vanhanaikaiset kirkot naiivillisine seinämaalauksineen”.[16] Kun useimmissa kirkoissa maalaukset olivat edelleen kalkkivärin alla, niitä saattoi nähdä merkittävissä määrin vain Lohjalla.
Kulkuyhteydet eivät olleet vuodessa muuttuneet. Edelleenkään ei Bastubackan yhteydessä mainittu Inkoon kirkkoa vaan ohjattiin jatkamaan matkaa hevoskyydillä Fagervikiin. Lisääntyneeseen tekstiin on mahtunut kahdesta muusta kirkosta minimaaliset kuvaukset. Pohjan “vanhanaikaisessa harmaakivikirkossa" oli “Ekmanin maalaama alttaritaulu ja Olof Gertmanin Tukholmassa kaivertama alttarikuva. Kellot ovat katoliselta ajalta.”[17] Karjaan 1400-luvulle ajoitetussa kirkossa “Saarnastuoli v:lta 1703 ja alttaritaulu, ruotsalaista tekoa saman vuosisadan lopulta, ovat nähtäviä. Sitäpaitsi on siellä Björnramin, Lewenin ja Stålarmin vaakunat.”[18]
Suomalaisen Robert Wilhelm Ekmanin maalaaman alttaritaulun mainitseminen on ymmärrettävää, mutta muuten kuvaukset tuntuvat mielivaltaisilta. Ainakaan sisällöllä ei ole selvää yhteyttä muinaismuistoyhdistyksen tutkimusretkestä julkisesti kerrottuun. Miksi Pohjan kirkonkellot olivat mielenkiintoisempia kuin lasimaalaukset? Kellojen ajoitus saattoi kyllä pitää paikkansa, sillä Markus Hiekkanen mainitsee osana Pohjan kirkon keskiaikaista sisustusta kaksi soittokelloa, jotka olivat 2000-luvun alussa Kansallismuseon perusnäyttelyssä.[19] (Syyskuussa 2019 Kansallismuseon salivahdeilla ei ollut mitään havaintoa kelloista, joita ei myöskään pikaisella käynnillä löytynyt.)
Vaikka rautatie oli paikoin käytössä, oli matkailu maitse edelleen haastavaa. Vaivattomin hupimatkailun muoto läntiselle Uudellemaalle oli siis höyrylaiva, jonka kannelta näki kolmesta kirkosta vain Pohjan Pohjankurussa, jos Inkoossa pysähtyminen osui keskiyöhön.[20]
Matkailuyhdistyksen tekemä työ lienee ainakin osaselitys sille, että sanomalehdissä julkaistiin vuosina 1889-1892 kolme pidempää matkakertomusta läntiseltä Uudeltamaalta, joka ei kuulunut maan suosituimpiin matkailukohteisiin. Eikä sen vetovoima perustunut keskiaikaisiin kirkkoihin. Pohjan kirkon saattoi mainita ilman mitään kuvailevaa sanaa.[21] Muuten monisanaisesti kirjoittanut matkailija ohitti kaikki kolme kirkkoa kuvaillen ainoastaan Pohjan kirkkoa sanalla vanhanaikainen.[22] Karjaalla käynyt ei pitänyt kirkon rakennustyyliä merkittävänä ja oli kiinnostuneempi läheisen teloituspaikan muistosta.[23]
Vähäistä kiinnostusta katoliseen keskiaikaan ja sen kirkkoihin kuvaa myös kevään 1894 uutisointi Emil Nervanderin Inkoon kirkossa tekemästä selvitystyöstä. "Taidehistoriallisessa suhteessa monta merkillistä kalkkimaalausta" oli löytynyt, mutta merkityksellisempi tuntuu olleen "silkkilippu, joka on kuulunut jollekin jalkaväelle ja jossa Ruotsin valtiovaakuna vielä on tallella".[24] Kesän lopulla Hufvudstadsbladet julkaisi Inkoon maalauksista Nervanderin oman artikkelin, joka ei näytä kiinnostaneen suomenkielisiä lehtiä suomentamiseen.[25] Pari vuotta myöhemmin osa Inkoon maalauksista peitettiin ja "ainoastaan toinen kuoriholvi ja se osa kuolontanssia, joka täydellisimmin on jäljellä" jätettiin näkyviin "uudellen maalattuina".[26]
Suomen matkailuliiton kustantamana julkaistiin vuonna 1895 August Ramsayn toimittama
Vägvisare i Finland. Praktisk resehandbok.[27] Edeltäjiensä tapaan sen rakenne perustuu reitteihin. Aiemmin käsitellyn painoksen tapaan Pohjan kirkossa oli mainitsemisen arvoista kirkonkellot katoliselta ajalta. Inkoota ei ole kirjassa ollenkaan. Karjaasta mainitaan vain asema.[28] Matkailijoilta ei ilmeisesti enää odotettu valmiutta usean kilometrin huvikävelyyn kirkon nähdäkseen.
Enemmän paikallistietoutta oli Axel Fogelholmilla, joka nimimerkillä -el -el yhdessä nimimerkki C.R.;n kanssa julkaisi kaksi vuotta myöhemmin kirjan
Ekenäs, dess historiska minnen och kringliggande sevärdheter. Se kannustaa lähtemään Tammisaaresta Pohjan kirkolle kertoen, että kirkko on katoliselta ajalta, ja että sen lattian alle on haudattu monia Suomen merkittävimpien aatelisten sukujen jäseniä. Muuta mainittavaa kirkossa ei ole. Pidemmällä olevia Karjaata ja Inkoota ei kirjassa ole mukana.[29]
Merkittävä muutos liikenneyhteyksissä tapahtui, kun Karjaalta aukesi rantaradan rautatieyhteys Turkuun vuoden 1899 lopussa ja vuonna 1903 Helsinkiin. Etukäteen oli todettu, että "Junasta voi nähdä Kuusluodon linnan rauniot, Piikkiön, Paimion, Halikon, Uskelan, Perniön, Ylikylän ja Pohjan pitäjäin kirkot."[30] Rautatieasema Pohjankurussa oli lähellä kirkkoa. Inkoossa puolestaan rata kulki kilometrien päässä kirkonkylästä.
Ehkäpä parantuneet kulkuyhteydet innoittivat Suomen matkailijayhdistystä julkaisemaan vuosikirjassaan Karjaasta artikkelin, joka alkaa asemalta. Kyseessä on melko erikoinen matkailunedistys, sillä osa mainituista kohteista oli saavuttamattomissa. Toisin kuin kirkko, jossa mukavan mäntymetsän läpikävelyn jälkeen odotti ikävänä näkynä holvien läpi vedetyt mustat lämmitysputket. Varsinaisessa sisustuksessakaan ei ole suurempaa ihailtavaa: joitakin veistettyjä penkinovia, lehteriin maalatut kuvat ja apostolinkuvin koristeltu saarnastuoli. Alttaritaulun kerrotaan olevan ajan ja kosteuden pilaama. Urkulehterille vievien portaiden alle oli koottu pyhimyksenkuvia ja pietàveistos, sekalaista "kirkkoroinaa" ja kaksi vanhaa heloitettua arkkua, joiden lukot olivat tiukasti kiinni ja avaimet hukassa. Kauneimpana Karjaan puuveistoksista kirjoittaja pitää luonnollista kokoa suurempaa päätä, jonka hän tulkitse esittävän Jupiteria. Se oli tuolloin ilmeisesti kellotapulin ullakolla.[31]
Kun sitten seitsemän vuotta myöhemmin samassa vuosikirjassa julkaistiin teksti
Matka läntisen Uudenmaan kulttuuriseutujen kautta, olivat kirkot lähes näkymättömiä tekstissä, kun tarkoituksena oli “saattaa länsi Uudenmaan kauniit kulttuuriseudut matkailijain huomion esineeksi ja näyttää, kuinka paljon mielenkiintoista tapaamme pääkaupungin läheisessä ympäristössäkin”.[32]
Tarkastelun kohteena olevien kolmen kirkon osalta ei siis näy olleen vaikutusta sen paremmin taidehistoriallisen tutkimusretken havainnoilla kuin keskiaikaisten maalausten paljastamisellakaan. Kun tekstien kierrätys on ollut tapana kauan, erikoisimmalta tuntuu se, että matkakirjeiden tarjoamia yksityiskohtia ei hyödynnetty niiden jälkeen julkaistuissa oppaissa.
Kirkkojen kuvailuun ei kiinnitetty huomiota eli niitä ei nähty merkittävinä vierailukohteina, mikä näkyy myös matkakertomuksissa. Kuitenkin 1800-luvulla kirjoitetuissa ulkomaan retkikuvauksissa kirkoilla on erityisesti kaupungeissa keskeinen osa. Eron selittämiseen tarvittaisiin enemmän tutkimusta tai tietoa kuin on ollut tätä esseetä kirjoittaessa käytettävissä.
Matkustusyhteydet eivät ainakaan ole syy näiden kolmen kirkon huomiotta jättämiseen. Erityisesti rantaradan valmistumisen jälkeen olisi voinut kuvitella olla jonkun intresseissä houkutella ryhmiä retkeilemään Karjaan ja Pohjan kirkoille. Mutta tästäkään ei ole merkkejä.
Ehkä kirkot olivat sata vuotta sitten vielä niin tuttuja ympäristöjä, että niissä ei nähty eroja? Tai oltiin niin luterilaisia, että katolisen menneisyyden muistelu ei kiinnostanut? Vaikka aikarajauksen loppupuolella m.m. Santeri Ivalon ja Kyösti Wilkunan keskiajallekin sijoittama historiallinen fiktio sai suosiota. Menneisyys siis kiinnosti, kun paketointi tehtiin oikein.
Lähteet
Painetut lähteet
Sanomalehdet viitteiden mukaisesti
[G. P. Armfelt]: Handbok för resande i Finland. 1858
[Axel Fogelholm] -el -el & C. R.: Ekenäs, dess historiska minnen och kringliggande sevärdheter. 1897
E. M.: En utflykt till Karis. Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirja 1904. 1904, s. 75-80
Matkailu-ohjeita Suomessa. 1887
Matkasuuntia Suomessa II. 1888
J. Qvist: Matka läntisen Uudenmaan kulttuuriseutujen kautta. Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirja 1911, 1911, s. 12-19
August Ramsay: Vägvisare i Finland. Praktisk resehandbok. 1895
Säännöt Suomen Matkailija-yhdistykselle. Keis. Senaatin vahvistamat 14 p:nä Toukok. 1887. Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirja v. 1887. 1888, s. 1-3
Tutkimuskirjallisuus
Markus Hiekkanen: Suomen keskiajan kivikirkot. SKST 1117. 2. painos. 2007
Sven Hirn & Erkki Markkanen: Tuhansien järvien maa. Suomen matkailun historia. 1987
Leena Valkeapää: Suomen muinaismuistoyhdistyksen taidehistorialliset tutkimusretket Suomessa 1871–1902. Tahiti, Vol 8, nro 1, 2018, ss. 5–27, doi:10.23995/tht.69289.
[1] Valkeapää 2018, s. 8
[2] Valkeapää 2018; Muinaismuistoyhdistyksen taidehistoriallisen tutkijakunnan matkat kesällä 1885. Uusi Suometar 21.8., 27.8.1885
[3] Säännöt Suomen Matkailija-yhdistykselle 1888
[4] Hirn & Markkanen 1987 s. 89-90; Armfelt 1858
[5] Armfelt 1858 s. 42, 48, 71
[6] Hiekkanen 2007, s. 432-439, 454-457
[7] [E. Nervander]: Sommarresor i Finland. Bref från en konsthistorisk expedition. Fjerde brefwet Hufvudstadsbladet 30.7., 31.7.1885
[8] Kesä muistelmia. Turun lehti 31.1., 2.2., 5.2., 9.2., 12.2., 14.2., 16.2.1884
[9] Hiekkanen 2007, s. 457
[10] [E. Nervander]: Sommarresor i Finland. Bref från en konsthistorisk expedition. Tredje brefwet. Hufvudstadsbladet 22.7., 23.7.1885
[11] [E. Nervander]: Sommarresor i Finland. Bref från en konsthistorisk expedition. Fjerde brefwet Hufvudstadsbladet 30.7., 31.7.1885
[12] Muinaismuistoyhdistyksen taidehistoriallisen tutkijakunnan matkat kesällä 1885. Uusi Suometar 21.8., 27.8.1885
[13] Hirn & Markkanen 1987 s. 154, 166
[14] Matkailuohjeita Suomessa. 1887
[15] Matkailuohjeita Suomessa. 1887
[16] Matkasuuntia Suomessa. 1888 s. 155
[17] Matkasuuntia Suomessa. 1888 s. 161, 171
[18] Matkasuuntia Suomessa. 1888 s. 155, 157-158, 161, 171, 173
[19] Hiekkanen 2007 s. 457
[20] Helsingistä sisäsaaristotietä Turkuun. Matkakynäelmä. Uusi Suometar 15.8.1888; Helsingistä Turkuun. Uusi Suometar 10.10.1890
[21] Muistiinpanoja matkoilta Etelä-Suomessa. IV Käynti Fiskarin tehtaalla sekä matka Salon kauppalan kautta Turkuun. Satakunta 26.8.1890
[22] Minnen från en resa i Westra Nyland. II Från Hangö till Fiskars. Wiborgsbladet 25.9, 27.9., 28.9., 29.9., 3.10., 4.10., 5.10.1889; III Fiskars-Antskog-Orijärvi grufva. Wiborgsbladet 12.10.1889; IV Åminnefors-Billnäs-Svartå, Wiborgsbladet 15.10.1889; V Fagervik-Raseborg. Wiborgsbladet 16.10.1889
[23] Ute i Wästerviking. Vandringsminne af Österviking. Västra Nyland 14.6., 17.6., 21.6.1892
[24] Medeltidsmålningar i Ingå kyrka. Hufvudstadsbladet 6.5.1894; Keskiajan maalauksia Inkoon kirkossa. Päivälehti 8.5.1894
[25] E. N[ervander]: Medeltidsdrömbilder i Ingo kyrka. Hufvudstadsbladet 29.7.1894
[26] Taidehistoriallisia tutkimuksia. Uusi Suometar 19.6.1896; Hiekkanen 2007 s. 433-434
[27] Hirn&Markkanen 1987 s. 168
[28] Ramsay 1895 II. B. s. 49
[29] Fogelholm 1897 s. 95-96
[30] Turun-Karjan rata. Suomalainen Wirallinen Lehti 25.10.1898
[31] E. M. 1904
[32] Qvist 1911
Kuvat Wikimedia: Inkoo, Karjaa (Abc10 ;CC BY-SA 3.0), Pohja (Antti Bilund,
CC BY-SA 3.0)
