Virtuaalisesti latvialaisessa kirkonarkistossa

Jossain vaiheessa viime vuotta joku ystävällinen sielu mainitsi sukututkimuskeskustelussa Latvian digiarkiston. Laitoin linkin talteen ja rekisteröidyinkin, mutta tarkempi tutustuminen jäi. Ensisijaisena kiinnostuksen kohteenani oli Riian ruotsalais-suomalainen seurakunta ja mahdolliset lisätiedot kaupungissa vuonna 1699 avioituneista esivanhemmistani.

Digiarkiston käyttöliittymä on yksinkertainen sekä hyvässä että pahassa. Kun kielenä on englanti ev.-lut. kirkonkirjoihin pääsee valitsemalla ylhäältä "Contents", kirjautumalla sisään, valitsemalla seuraavalta sivulta "Virtual Archives", sitten "Church books", sitten "Evangelic Lutheran". Seuraavana on maantieteellinen valinta, jota en täysin ymmärrä, mutta Riika on ainakin linkin "Parishes" takana.

Ruotsalais-suomalainen seurakunta on "Riga, St. Jacobi (Rīgas sv. Jēkaba)" ja sen kirjaluettelo alkaa historiakirjoilla, joiden määrittelyyn saksankielisiksi ei kannattane kiinnittää huomiota.

Sen sijaan on hyvä tietää, että päällimmäinen on hakemisto toiseen. Tai tarkemmin sanottuna siinä on neljä ERI hakemistoa varsinaisen historiakirjan eri osiin. On siis yksinkertaista tarkistaa löytyykö esimerkiksi kaupunkiin sijoitetun Pohjanmaan rykmentin sotilaista tai upseereista merkintöjä, mutta ei pidä lopettaa ensimmäiseen z-kirjaimeen vaan katsoa jokainen hakemisto erikseen.

Ensimmäinen tuttu nimi, joka osui silmiini oli Eosander, joka oli vihitty avioliittoon 25.2.1686. Tätä ei tiennyt SBL, joten pääsin testaamaan suhtautumistaan korjausehdotuksiin.

Anrepin aatelismatrikkelin mukaan Agnes Margaretha Gyldenhoff kuoli Tartossa. Hautajaismerkintänsä löytyi kuitenkin Riiasta. Mutta - opettavaisesti - se ei ollutkaan lopullinen, sillä aatelis-wikin (ja todennäköisesti Elgenstiernan) mukaan "död 1703-05-25 i Dorpat och bisatt s. å. 16/12 i Riga samt följande år förd till Sverige och begraven i fädernegraven i Lovö kyrka".

Varsinaiseen tutkimuskysymykseeni sain marginaalisia vastauksia. Olen aiemmin yrittänyt ympätä Christina Humblea ruotsalaiseen pappissukuun, mutta kun ensimmäinen aviomiehensä oli vänrikki, niin ehkä sotilaat olisivat lähempänä? Pyhän Jaakobin seurakunnassa haudattiin vuonna 1685 kapteeni Humblan lapsi ja keväällä 1687 vääpeli Humbla. Voisivat olla Christinan sukulaisia? (Hakemiston viskaali Mathias Humblaa en itse kirjasta löytänyt.)

Mahdollisesti hyödyllisempää (kun tästä joskus palaan kirjoittamaan) voi olla se, että hautauksiin oli merkitty niitä toimittaneet papit ja näin saan kiinnitettyä neljä ajankohtaa, jolloin Kristian Procopaeus oli Riiassa.

Procopaeus, Flachsenius

Huolimatta olemattomasta tai oikeastaan negatiivisesta markkinointistrategiastani keväällä ilmestynyt kirjani Olof Ångermanin aika ja elämä on myynyt 8 kappaletta. Minulla ei ole harmainta aavistustakaan ostajien henkilöllisyydestä, mutta olen varma, että he ovat älykkäitä, hyvännäköisiä ja menestyviä. Ihan niinkuin kaikki blogini lukijat, mutta jonkin verran enemmän.

Kirjan ostajiin tuskin kuuluu vielä kaikki sukututkimuksesta kiinnostuneet Procopaeus-suvun jälkeläiset. Oma vikani, sillä olen tainnut unohtaa selkeästi sanoa, että jos uskoo Victor Procopén Helsingfors släktforskaren julkaisussa esittämää, Olof Ångerman on Procopaeus-suvun kantaäidin Margareta Larsdotterin isänisä. Kas näin:

Olofista nyt siis tarjolla elämänkerta. Lähimmässä verkkokaupassa tai fyysisen kirjakaupan tiskiltä tilattuna.

Ångermanin elämän menekki on kylläkin ollut huomattavan paljon suurempaa tai ainakin vauhdikkaampaa kuin vuonna 2009 ilmestyneen Flachsenius-kirjani. Myytyjä kappaleita tähän mennessä 7. Muistutettakoon, että kysessä on (tietääkseni) toistaiseksi ainoa Flachsenius-suvun kokonaisesitys, joka on oleellisesti täydellisempi kuin aiemmin kiertäneet koosteet. Myös tämä kirja edelleen myynnissä.

Ångerman Sjösängissä

Procopaeus-suvun alkuvaiheisiin on sekoittunut Pohjan pitäjän Sjösäng, jossa Henrik Procopaeus syntyi vuonna 1630. Victor Procopén tulkinnan mukaan tilaa tuolloin isännöinyt Lars Olofsson oli Henrikin äidin Margareta Larsdotterin isä.

Sjösäng on Pohjanpitäjänlahden itärannalla, muutaman kilometrin päässä Pohjan kirkolta ja isolta rantatieltä. Sjösängin ratsutilan oli muodostanut vouti Olof Ångerman vuoden 1580 paikkeilla kolmesta ostamastaan talonpoikaistalosta. Ångerman oli siirretty Uudellemaalle Virosta 1570-luvulla ja toimi Raaseporin läänin voutina 1580-1590. Tai sitten ei. Kiuasmaalla: "Olavi Antinpoika Ångerman Palveli Juhana-herttuan tallimestarina 1562-63, Porvoon alivoutina 1563-68, Kyminkartanon alivoutina 1572-73, Porvoon läänin voutina 1577-82 (toistamiseen 1586-90), laivanpäällikkönä 1584-85 sekä Aksel Kurjen lippueessa ratsumiehenä 1594. Verovapaus Pohjan ja Lohjan pitäjissä oleviin tiloihin 1582-85. Kiuasmaa 1962, 563."

("Arvid Eriksson Stålarm tillkännager för Arvid Henriksson Tavast till Wesunda, att Kongl. M:t befallt Olof Ångerman vederkänna alla Arvid Henrikssons gods i Tenala socken." 22 Februarij Anno 88., Några historiska urkunder, meddelade af Joh. Es. Waaranen. Suomi 1859 s. 47-114)

(Näin piika Helga Jakobsdotter kertoo Espoon kuninkaankartanon asioista uudelle pikkupiialle Karin Nilsdotterille armon vuonna 1590: ... "Ja viime vuonna hankki kunnia-arvoinen vouti Olof Ångerman 12 kannullista reininviiniä arvovaltaisille vierailleen. Hän kuulemma maksoi viinistä 6 taalaria.")

(Snappertunan Kjulbölen Östergårdissa "Olof Ångerman står 1600-01 som namn för det fortfarande öde hemmanet. Han hade 1577-90 verkat som kronans fogde över den utanför grevskapet behållna delen av Raseborgs län, var tydligen en av de ej få herrskapstjänare som hugnades med ödesgods; ovisst är om han någonsin bodde här.")

Olof Ångermanin vaimo oli nimeltään Kerstin ja tämä oli todennäköisesti Raaseporin kihlakunnan maavoutina 1550-luvulla toimineen Henrik Henrikssonin tytär. Henrikin sukutilasta Dönsbystä päätyi neljäsosa Kerstinin kuoltua hänen pojalleen Lars Olofsson Ångermanille.

Olof lienee kuollut 1590-luvun lopussa. Vuonna 1600 Sjösängiä isännöi hänen poikansa Jöran Olsson, vuonna 1606 sitä hallinnoi leski Kerstin, joka oli tähän mennessä menettänyt kaksi poikaansa "Liivinmaan sodassa", Wittensteinissä (nyky-Virossa Paide). Todennäköisesti vuoden 1604 tapahtumissa, joissa oli mukana Arvid Stålarm ja muita suomalaisia joukkoja. (Kuvaus: Förhandlingar och uppsatser 19)

Verokirjanpidossa on Sjösängin kohdalle merkitty vuodesta 1603 alkaen Lars Olofsson, Olof Ångermanin poika. Hän häviää Pohjan Sjösängistä vuonna 1632 (lukuunottamatta maakirjakirjauksia) ja ilmaantuu Uskelan Pahkavuorelle vuoden 1634 henkikirjaukseen. Pahkavuorta kutsutaan hänen säterikseen, mutta vuoden 1639 kohdalle on tehty merkintä, että aatelisuus on kyseenalaistettu. Lars oli yrittänyt omaksua äitinsä säädyn? Dönsbyn Henrik Henriksson esi-isä oli nostettu aatelissäätyyn vuonna 1467.

Lähteet:
SAY Pohja, Kisko 1580-1599 s. 26, 1600-1619 s. 23, 1620 - 1639 s. 24
SAY Uskela, Pertteli 1634 - 1653 s. 104, 1654 - 1673 s. 96
Victor Procopé: Om släkten Procopé
W von Koskull: Pohjan pitäjän historia II osa. 1600-luku ja 1700-luvun ensi vuosikymmenet. 1966 s. 46
Pentti Renvall: Virkakierto Suomen voutien piirissä 1500-luvulla. Hist. Ark 1940 s. 318-336
Jully Ramsay: Frälsesläkter i Finland intill stora ofreden. 1909 s. 91
(Juha Sinivaaran Dönsby-sivu)

Kooste Hämmäisistä

Jo alkaa riittää voudintilien tihrailu. Hopeaverokirjausten aiheuttama hämminki selvisi Tampere-avustuksella. Jonka jälkeen (osaksi) selvää kauraa:

Uskelan Hämmäisten kahden tilan (myöh. Ylitalo ja Alitalo) molemmat isännät vaihtuivat kymmenysluetteloiden 1575 ja 1576 välillä. Jälkimmäisestä alkaen auraa ohjasivat Mikko ja Olli. Mikko mainittiin edelleen ensimmäisenä kun toiseksi viljelijäksi vaihtui vuodesta 1582 Petteri.

Maakirjassa 1584 perintötilan omistajaksi tunnistettiin Heikki Laurinpoika, ties milloin elänyt ja hengittänyt. Kolme vuotta myöhemmin maakirjassa "Per Hansson", joka lienee Petteri, joka on muutamassa kymmenysluettelossa lyhenetty "P Johan". (Vai olenkohan ymmärtänyt jotain väärin?)

Kymmenysluettelossa 1592 nimet ovat Hämmäisen alla Antti ja Petteri, samoin kuin vuonna 1595. Mutta vuonna 1598 kirjataan Antti ja Tuomas. Tuomas, joka on Procopaeus-suvun kantaisä. Hän saa vuoden 1601 katotutkimusluettelossa (ja muutamassa muussakin dokumentissa) patronyymin Yrjönpoika.

Per Hansson kummittelee maakirjassa 1611, mutta Tuomas jatkaa kaikenlaisten verojen maksua ja niihin kyllästyttyään, maakirjan 1622 nojalla, alkaa varustaa ratsumiestä. Tuomas maksaa viimeiset kymmenyksensä 1630 ja pian tämän jälkeen on todennäköisesti maksettu papille hautauksesta.

Vuodesta 1631 Hämmäisistä maksaa veroja Mortti, jonka patronyymi on joka toinen kerta Simonpoika ja joka toinen Niilonpoika. Kirkkoherra Agricolan käsialaksi kehutun ensimmäisen henkikirjan mukaan Niilonpoika oli oikein. Mutta talvikäräjillä 1632 "Mårten Jörensson Hämmäis i Salo" valitaan autiotilojen katselmusmieheksi?

Mortti kirjataan pariin maakirjaankin, mutta vuonna 1634 maakirjaan merkitään Herra Petrus Tuomaanpoika, Procopaeus-suvun seuraava polvi. Petrus asuu toisaalla ja saman vuoden, jo mainittuun henkikirjaan kirjataan Hämmäisten perintötilalta "Mårten Nilsson, Agneta Grelsdotter, Agneta Jacodsdotter enka, Agneta Thomasdotter st. dr." Ainoa viite sukulaissuhteisiin edellisen viljelijän kanssa on viimeisenä mainittu tytärpuoli. Jos sukulaisuusmääreen ottaa kirjaimellisesti, Mortti mennyt naimisiin Tuomaksen (kakkos?)vaimon kanssa?

Isäntäväki vaihtuu vuonna 1636 kun viljelijäksi ryhtyy Simo Heikinpoika. Hänen tiedetään olleen Tuomaksen pojanpoika. Hänet merkitään Petruksen sijaan maakirjaan vuonna 1641.

Marraskuussa 1645 tehtiin Tuomaksen perinnönjakoa. Mutta 25 vuotta myöhemmin ei oltu enää samaa mieltä siitä tuliko se tehtyä laillisesti ja mitä tuli sovittua, jos tuli sovittua.

Lähteet:
E-ri-näi-set voudintilit, SAY ja
A. Wilskman, Bidrag till släkten Procopaeus' äldsta historia. SSV 1 (1917)

Ai, niin. Sellainen pikku detsku, että Hämmäinen ei aina ollut Hämmäinen teki työstä hieman haastavamman. Onneksi oli useita esimerkkejä, joissa nimet rinnakkain:

Rauman kirkonarkiston antia

Gutenberg.org-palvelusta löysin Emil Nervanderin kirjan Vanhoista kätköistä. Nervander oli viettänyt aikaansa tutkimalla Rauman kirkonarkistoa ja kirjoittanut löydöistään Pienois-kultturikuvia Rauman kirkosta 1600- ja 1700-luvulla. Ei välttämättä sisällä mitään uutta Rauman historiaa hyvin tunteville, mutta mukavaa kevyehköä lukemista. Ja ilmaista.

Ja lukeminen kannattaa aina... Silmäni osuivat nimittäin kohtaan:

Mutta sille, joka antaa, pitää myöskin annettaman, sen todistaa tässä kaksi nimellä »Afbrända Raumo stadz kyrkians Stam Book» (Rauman palaneen kaupunginkirkon keräyskirja) v:lta 1682 hyvin säilynyttä kirjaa kirkonarkistossa. Ne käsittävät vuodet 1682--87, jolloin Raumalta lähetetyt miehet kulkivat ympäri Suomen ja Ruotsin, keräten hurskaita apuja Rauman Pyhän ristinkirkon ja koulun uudesta rakentamiseksi, jotka olivat joutuneet tuhkaksi suuressa palossa, joka ensinmainittuna vuonna poltti kaupunkia.

Nämä keräyskirjat, jotka Raumalle toivat monta sataa taalaria, ovat nyt suuri käsialakokoelma pääasiallisesti sen ajan pappismaailmasta. Nimikirjoitukset päättyvät monimutkaisiin koukeroihin, jotka piti tehdä yhdellä ainoalla, yhteensä monen metrin pituisella kynänpiirrolla niin säännöllisesti, että koukero oli kauniin pitsimallin näköinen. Taiteellisen taidon hankkiminen tässä kirjoitustavassa oli huvitus sen ajan suurille lapsille.

Yksi ja toinen oppineista lahjoittajista on liittänyt merkitsemiinsä summiin runoja ja mietelmiä latinankielellä; hyvin usea käytti ruotsin ja saksan kieltä, mutta ei kukaan suomea. Usein huomautettiin: »vähistä varoista», »varoista», »hyvästä sydämestä» y. m. Ylhäiset näkivät hyväksi antaa hovimestarinsa tai jonkun muun palvelijan merkitä lahjan, esim. »Armollisen Rouvani, korkeasti jalosukuisen Rouva Merta Possen puolesta» tai »Armollisen herrasväkeni korkeastijalosukuisen Herra Gustaf Soop-vainajan perillisten puolesta.»

1687 vuoden pienestä Helsingistä on täällä noin 14 nimeä: Sand, Rücker, Strohlbom, Steen, Westman, Jacobsson, Cratz, Petrus M. Nicander ja muita, joista ehkä ei ketään jälkeläistä suorassa polvessa nyt enää täällä elä 210 vuoden kuluttua. Suvut kuolevat pian tai sekaantuvat »muun löysän kansan» joukkoon. -- Mainittu Petrus M. Nicander oli konrehtorina Helsingin koulussa. Hän kai viittasi laihoihin tuloihinsa, jotka eivät sallineet hänen lihoa, keräyslistaan kirjoittaessaan: »Kun nyt ei ole leveää takkia (»vid kaftan») ja varojen puutteessa annan iloisesta sydämestä tällä kertaa ainoastaan 5 äyriä hopeassa.»

Sand? Melko paljon olen Helsingin porvareita katsellut, mutta moiseen nimeen en ole Petter Sundiani etsiessä törmännyt. Olisikohan mitenkään mahdollista, että vokaali on luettu väärin tai jossain muussa vaiheessa vaihtunut?

Helposti ja yksinkertaisesti selvitettävissä. Rauman mikrofilmeistä löytyi kyseinen keräyskirja, joka osoittautui aivan upeaksi käsialakokoelmaksi, niin kuin edellä luvataankin. Sivut toimisivat hyvin käsialakurssin materiaalina, lyhyet tekstit pysyvät lähes samankaltaisina, mutta käsialat muuttuvat rajustikin.

Selaillessa ei osunut Kokemäeltä silmiin kuin Vitikkalan Baranoff ja Kokemäenkartanon tuonaikainen vuokraaja. Huolellinen analyysi voisi paljastaa enemmän. Ja ilman suurempaa vaivaa löysin, en yhden, ... en kahden, ... vaan kolmen esi-isän lahjoitusmerkinnät!

Kännykällä käsivaralla otetut kuvat eivät ole kovin laadukkaita, mutta olkoon alla kuitenkin koristuksena ja todistuksena. Löytämäni nimmarit olivat Vesilahden kirkkoherran Martti Steniuksen, Loimaan kirkkoherran Chr. Procopaeuksen (ei kuvassa) ja Helsingin porvarin Petter Sundin. Pappien nimmareita löytyisi todennäköisesti myös heidän omien seurakuntiensa arkistoista, mutta Petter Sund on eri asia.

Lähteiden rajoilla

Olen viime aikoina lukenut moneen kertaan Impolan artikkelia Collinus-suvusta, siitä kun sain ainesta kahteenkin suuntaan. Koska artikkelin sukupuu alkaa aikaisesta talonpojasta niin mieleen juolahti katsoa mitä Suvannolla oli samasta. Ihmettelin ukkojen nimiä aivan liian monta minuuttia ennenkuin tajusin, että Kallialan kirkontilien ja maakirjojen väliin oli jäänyt muutaman kymmenen vuoden aukko 1500-luvun alkuun. Olisihan se ollut jo liian hienoa, jos olisi tuntenut nimellä talonpoikaisen esi-isän 1400-luvulta. (Eiköhän niitä kuitenkin ravannut Satakunnan metsissä muutamia kappaleita.)

Nyt kun Procopaeus-yhteys on lähes tulkoon varmistunut niin katselin Uskelan Hämmäistä uudelleen. Diplomatarium fennicum tarjosi pätkän, jonka olen nähnyt jo kertaalleen tänä vuonna. Toistaiseksi lähin yhteys vanhempieni välillä: äidin esiäiti lahjoitti Naantalin luostarille maapalan, jossa isän esi-isä oli viljelijänä noin sata vuotta myöhemmin.

Arkistoluetteloita

Kokoustin Vantaalla, mutta ehdin saadun kyydin ansiosta jo puoli kuudeksi keskustaan. Olisi pitänyt mennä kotiin aloittamaan Kokemäen historian arvostelua, mutta askeleet (yllättäen) veivät Kansallisarkistoon. Yritin etsiä uudelleen perukirjaa, mutta tuloksetta.

Pappismatrikkelista oli kopioinut hautaustiedon, jonka piti koskea Vihtiä. Onneksi oli lisättynä tieto, että kuolema oli tullut tyttären kotona, joten tiesin hakea Huittisista. Ruotsinkieliset muodot ovat aika lähekkäin, jossain vaiheessa kopioitu väärin.

Jotta kaikki mahdollinen (helppo) Procopeaus-materiaali tulisi katsottua, tilasin SMMY:n luettelosta Bergholmin kirjan taustamateriaaleja. Turha odottaa, että sieltä löytyisi enemmän tietoa kuin painetusta kirjasta, mutta kaikki vihjeet ovat tarpeen.

Samalla osui silmiin Suomen historiallisen seuran arkiston luettelo, jota en kaikesta päätellen ole koskaan katsonut. Siellä nimittäin oli kaksi K. E. Kallion keräelmää Kokemäen perinnetietoutta. Todennäköisesti parhaat palat ovat olleet hänen painetuissa artikkeleissaan ja kirjasissaan, mutta kaikeksi onneksi arkistojen käyttö Suomessa on ilmaista, joten laitoin tilauksen menemään.

Kotona ahersin ensimmäisen version arvostelusta, mutta sitä täytyy muokata vielä runsaasti. Tai kirjoittaa uudelleen.

Eilistä arkistoähellystä

Lauantain pikaisella kirjastokäynnillä selaisin Suolahden pappihistoriaa. Etsin ihan muuta (niin kuin aina) ja silmiin osui viite Loimaan kirkkoherra Chr. Procopaeuksen peruluettelosta päiväyksellä 28.11.1722. Kyseessä on potentiaalinen isoisä Gabriel Sarenin vaimolle Barbro Elisabet Procopaeukselle, joten ei kun asiakirjaa etsimään.

Loimaa kuului tuolloin Ylä-Satakunnan tuomiokuntaan, mutta sen ensimmäisellä perukirjamikrofilmillä oli pelkkää Ikaalisten tuomiokuntaa. Loimaan kirkonarkiston perukirjakokoelma alkoi vuodesta 1728 eli ei tärpännyt sielläkään. Kansallisarkiston päivystäjänä oli onneksi pitkästä aikaa Vuorisen Pertti. Hän totesi, että perukirjoitus on todennäköisesti käsitelty tilakaupan tms. yhteydessä. Löysin sopivan ajankohdan myöhemmin illalla Kansalliskirjaston hyllyiltä, mutta uudelle arkistokäynnille ehdin aikaisintaan perjantaina.

Toisella rintamalla. Dunckerin kokoelman ”Johan Pihl”-kortista sain idean katsoa Hiskistä Porin kastettuja, kun joku oli ne enkelinomaisesti sinne näpytellyt. Ei löytynyt uutta Pihlistä. Hänen vaimonsa Katarina Stenia oli neiti-ihminen ollessaan kummina tammikuussa 1710, joten sain avioliiton ajankohtaa hieman tarkennettua. (En tosin ihmettele, jos sama ”löytö” on vuosien takaisissa muistiinpanoissa.) Katarina oli kummina ilman titteliä marraskuussa 1712 ja tuolloin sanottiin asuvan kaupungissa. Katsoin toiveikkaana luetteloa Kansallisarkistossa, mutta Porin henkikirja oli vuodelta 1710 ja seuraava vasta 1722. Suunnilleen saman aikaväliltä Katarinan olinpaikoista on vain vähäisiä merkkejä. Parempi tietysti että on vähäisiä merkkejä kuin lähes kolmikymppisenä Huittisten pappilaan ilmaantuva Barbro Elisabet.