David Tuominen haki virkoja ja toimi pehtoorina

Palattuaan opintomatkaltaan Ruotsiin ja Tanskaan David Tuominen haki keväällä 1873 ainakin alaopettajan viran sijaisuutta Otavan maanviljelyskoulussa ja hän sai eniten ääniä johtokunnalta [1]. Paikka Mikkelissä ei ollut paras mahdollinen, joten hän haki myös Jokisaaren maanviljelysopiston johtajaksi, mutta paikkaan valittiin toinen [2]. Otavan opettajana hän haki yhtä puustellintarkastajan paikkaa Turun läänissä, mutta sai kuvernööriltä kolmannen sijan [3]. Sitten hän haki tuloksetta läänin-agronomin virkaa Hämeen läänissä.[4] Syksyllä 1874 Turun läänin kuvernööri asetti hänet toiselle sijalle taas yhden puustellintarkastajan viran täytössä [5]. David Tuominen jäi toiselle sijalle myös Vaasan läänin yhden puustellintarkastajan haussa syksyllä 1875.[6]

Sanomalehtikirjoittaminen jatkui vuosina 1873 ja 1874 entisellä tahdilla ja keskittyen maatalouteen: Mikon ja Kyöstin iltajuttuja (Paluumatkalla kaupungista), Onko Suomen kansan kansallisuus säilytettävä Ruotsinkielisen sivistyksen nojassa?,  Meijeri-agronomien asettamisesta, Maanviljelyskouluista, Työvoiman käyttämisestä,  Maanviljelyskokouksessta Mikkelissä, Maanviljelyskoulujen järjestämisestä, Onko meijeri-agronomi tarpeellinen maassamme?, Agronomien lausunnoista Maanviljelys-Toimikunnalle Keisarillisessa senaatissa useammissa maanviljelys- ja sen sivutoimia koskevissa kysymyksissä, Vähäinen lisäke maanviljelyskoulujen järjestämisestä, Sokerijuurien viljelemisestä, Lisäselviötä maanviljelyskoulujemme järjestämiseen[7]. Merkittävä poikkeus oli siis syksyn 1874 kirjoitus Kivi-Sakasti Mikkelin kaupungin reunassa. Mutta se olikin pääasiassa kopio Mikkelin Wiikko-Sanomien jutusta vuonna 1864.[8]

Joulukuuhun 1874 mennessä David Tuominen muutti Elimäelle Mustilan kartanon isännöitsijäksi. Hän siirsi kirjansa Sippolasta Elimäelle vasta joulukuussa 1875, joten todennäköisesti hän edelleen haki vihreämpää oksaa. Elimäelle muutti myös vaimonsa ja tyttäret Ilma Alfhild (s. 18.5.1870) ja Valva Ihanelma (s. 17.11.1873). Heitä aiemmin syntyneet lapset Valo Emil Johannes (s. 17.6.1864) ja Aina Wilhelmina (s. 3.5.1868) olivat kuolleet pienokaisina. Elimäellä perheeseen syntyi 11.2.1877 Toivo Emil Anders [9]

Elimäelle muutettuaan David Tuominen kirjoitti vuonna 1875 paikalliskirjeitä nimimerkillä Dawid.[10] Muita tekstejä on löytynyt vähän verrattuna aiempaan. Alkuvuodesta aiheena oli Kirjakaupoista maaseuduilla.[11] Elokuussa David Tuominen osallistui Mikkelin maanviljelyskokoukseen, jonka keskusteluihin hän viittasi artikkelissa Elojen puinti-ajasta [12]. Loviisasta kertoi Markkina-kirje [13]. Paikalliskirjeessä mainittu keskustelu Elimäen kestikievarissa laajentui artikkeliksi Kansallisesta pensiooni-pankista ja Vähäinen lisäys kansallisesta pensionipankista [14]. Vuonna 1876 ilmestyi artikkelit Lämpimästä ja metsäimme säästämisestä, Markkina-kirje, Valtiopäivämiesten valitsemisesta maaseuduilla ja Kylvömailasen viljelemisestä [14b].

Vuonna 1876 jatkuneista paikalliskirjeistä käy ilmi, että kartanonhoitaja David Tuominen valittiin vuoden lopulla kuntakokousten puheenjohtajaksi.[15] Hän ei kuitenkaan ollut täysin asettunut Elimäelle vaan haki jälleen puustellintarkastajan tointa, tällä kertaa Vaasan läänistä.[16] Tämäkään haku ei tärpännyt, joten hän kirjoitti vuonna 1877 Elimäeltä Nykyisen valtiomeijeristin hyödystä yleisölle, Edusmiehistä kunnan-hallinnossa maakunnissa, Pestuu-ajasta, Orasten säilyttämisestä ja paikalliskirjeitä [17]. Vuoden 1878 paikalliskirjeestä käy ilmi, ettei hän ollut unohtanut menneitä aikojakaan:

 Jos kivi-aseita ja vasamia sopii pitää ihmiskunnan varhaisimpina asustus-merkkeinä, niin siihen katsoen voitaisiin otaksua Elimäelläkin jo olostelleen ihmisiä ennenkuin pronssi ja rauta olivatkaan tunnetut näillä pohjaisilla aloilla. Tämän kirjoittajan on onnistunut saada kaksi kivi-talttaa, joita varmaan lienee käytetty johonkin hakkaus-toimeen, jotka muuan työmies Juhana Antinpoika Mettäuodin kylästä on löytänyt mainitun kylän läheisiltä kallioilta ja niin'ikään toinen työmies samasta kylästä, Juhana Jaakon poika löytänyt samoilta paikoilta kivisen vasaman, jota luultavasti lienee käytetty nuolena ampuma-vehkeissä.[18]

Vuoden 1878 artikkelien aiheita olivat [18a]. Paikalliskirjeiden julkaisu päättyy elokuussa 1878, mutta tälle ei ole selityksenä lähtö Elimäeltä. David Tuominen oli hakenut Hämeen läänistä puustellin tarkastajan virkaa, edennyt kolmen finalistin joukkoon, mutta ei tullut valituksi.[19] Muukin kirjoittaminen väheni, sillä vuodelta 1878 on löytynyt vain artikkelit Kosteuden säilyttäminen viljelykasveille maassa ja Kuminain viljelemisestä, joista jälkimmäinen oli suomennos [19a]. Seuraavana vuonna hän kirjoitti Uuden maanviljelysseuran tarpeellisuudesta ja ainoassa paikalliskirjeessään kesäisistä pestuumarkkinoista:

Toisinaan luopi kansa itsestään kokouksellisia ilmiöitä, joilla ovat ominaiset toimintonsa ja merkityksensä. Niinpä on täällä Elimäelläkin viime aikoina itsestään muodostunut "pestuumarkkinat", joita pidetään joka kesä ensimäisenä sunnuntaina jälestä Uolavin päivän. Eilen oli taas tämmöinen pestuujuhla, jossa hevosten luku nousi ei vähemmän kuin noin 1300" ja ihmisluku 5,000 à 6,000 välille. Jo lauvantaina nähtiin jalkaväkeä samoilevan kirkolle päin, millä matkalaukku, millä nyytti tai pussi tai muu semmonen keralla. Mutta eilen aamulla aikasin alkoi vasta oikea markkina-kulku: kellot ja kulkuset panhasivat, usealla pari hevosia edessä, kelpo vauhtia rientäissä, jolle kululle sekä hevosettä runsaasti virtaavan jalkaväen juhlapukujen kirjavuus kesäisen luonnon helteisessä ihanuudessa antoi suurenmoisen kuvauksen kansan liikenteestä, jota kansanliikkeeen kirjavuutta lisäsi someudellaan viipurilainen ukko leveässä hatussaan, rinkilä-vankkurinsa keulalla istua kökötellessään, parrakas sipulin kauppias reslassaan, vaarinkaljan myyjä tynnöriensä päällä j. m. s. raha-asioissa toimivat. [20]

David Tuomisen kausi Mustialan isännöitsijänä päättyi vuoden 1879 lopussa, sillä hän otti vuoden vaihduttua muuttokirjan Kymin puolelle, jossa perhe merkittiin Suur-Tavastilan tilalle [21]. Syksyllä 1880 hän haki yhtä Turun läänin puustellintarkastajan tointa [22]. Vuoden lopussa David Tuominen kirjoitti otsikolla Karjanhoito Sippolassa eli ehkä ainakin käynyt vanhoilla kotipaikoillaan [23]. Hänet kuitenkin mainitaan keväällä 1881 Kymin kunnanhallinnon toimijana.[24] Syyskuun alussa pehtori David Tuominen voitti Pielisjärven maanviljelyskokouksen kilpakynnön [25].

Kotkan Sanomat
12.9.1883

Vuoden 1882 lopussa D. Tuominen kuului juuri aloittaineen Kotkan Sanomien toimitukseen.[26] Ehkä hän ei siis ollut jättänyt kirjoittamista. Suur-Tavastilassa hän oli jälleen/edelleen syksyllä 1883.

Keväällä 1884 David Tuominen haki hoitajan ja opettajan virkaa Koivikon kasvatuslaitoksessa Mikkelissä ja tuli valituksi. [27] Huhtikuussa hän myi huutokaupalla "kaikenlaisia huonekaluja ynnävähempi joukko kukkasia" todennäköisesti muuttoa varten [28]. Koivikko ei ilmeisesti ollut mieluinen työpaikka, sillä ennen vuoden loppua David Tuominen ehti hakea taloudenhoitajan virkaa Niuvanniemen hoitolaitoksesta ja puustellin kaitsijan virkaa Hämeen läänistä [29]

[1] Suomalainen Wirallinen Lehti 22.03.1873 no 35
[2] Oulun Wiikko-Sanomia 05.04.1873 no 14
[3] Åbo Posten 16.04.1874 no 44
[4] Hämäläinen 18.06.1874 no 24
[5] Morgonbladet 09.09.1874 no 208
[6] Vasabladet 21.08.1875 no 34
[7] Suomenlehti 25.02.1873 no 8; Suomenlehti 04.03.1873 no 9; Suomenlehti 11.03.1873 no 10; Uusi Suometar 23.04.1873 no 47; Suomalainen Wirallinen Lehti 12.06.1873 no 70; Suomalainen Wirallinen Lehti 22.07.1873 no 86, Suomalainen Wirallinen Lehti 26.07.1873 no 88; Suomalainen Wirallinen Lehti 04.09.1873 no 105, 146, 147; Suomalainen Wirallinen Lehti 10.01.1874 no 4; 13.01.1874 no 5; Suomalainen Wirallinen Lehti 28.02.1874 no 25; Suomalainen Wirallinen Lehti 05.03.1874 no 27; Suomalainen Wirallinen Lehti 07.05.1874 no 54; Suomalainen Wirallinen Lehti 20.09.1873 no 112; Uusi Suometar 12.01.1874 no 5; Uusi Suometar 16.01.1874 no 7; Suomalainen Wirallinen Lehti 12.02.1874 no 18; Suomalainen Wirallinen Lehti 19.05.1874 no 59, Suomalainen Wirallinen Lehti 21.05.1874 no 60, Suomalainen Wirallinen Lehti 23.05.1874 no 61; Uusi Suometar 05.06.1874 no 65; Suomalainen Wirallinen Lehti 26.05.1874 no 62; Suomalainen Wirallinen Lehti 28.05.1874 no 63; Suomalainen Wirallinen Lehti 06.06.1874 no 67; Suomalainen Wirallinen Lehti 16.06.1874 no 71; Suomalainen Wirallinen Lehti 20.06.1874 no 73; Uusi Suometar187424.07.1874 no 85
[8] Suomalainen Wirallinen Lehti 08.09.1874 no 107
[9] Elimäki RK 1867-76, 95
[10] Suomalainen Wirallinen Lehti 02.01.1875 no 1; Suomalainen Wirallinen Lehti 16.01.1875 no 7; Suomalainen Wirallinen Lehti02.02.1875 no 14; Suomalainen Wirallinen Lehti01.04.1875 no 39; Suomalainen Wirallinen Lehti 29.04.1875 no 51; Suomalainen Wirallinen Lehti 05.05.1875 no 54; Suomalainen Wirallinen Lehti 15.05.1875 no 58; Suomalainen Wirallinen Lehti 01.07.1875 no 77; Suomalainen Wirallinen Lehti 02.09.1875 no 104; Suomalainen Wirallinen Lehti 26.10.1875 no 127; Suomalainen Wirallinen Lehti 13.11.1875 no 135; Suomalainen Wirallinen Lehti 02.12.1875 no 143; Suomalainen Wirallinen Lehti 30.12.1875 no 154
[11] Suomalainen Wirallinen Lehti 02.01.1875 no 1
[12] Uusi Suometar 27.09.1875 no 113
[13] Suomalainen Wirallinen Lehti 23.10.1875 no 126
[14] Suomalainen Wirallinen Lehti 30.10.1875 no 129; Suomalainen Wirallinen Lehti 18.11.1875 no 137

[14b] Suomalainen Wirallinen Lehti187615.01.1876 no 5; Suomalainen Wirallinen Lehti 22.01.1876 no 8; Suomalainen Wirallinen Lehti 21.10.1876 no 124; Suomalainen Wirallinen Lehti 26.10.1876 no 126; Suomalainen Wirallinen Lehti187628.12.1876 no 152 
[15] Suomalainen Wirallinen Lehti 13.01.1876 no 4; Suomalainen Wirallinen Lehti 24.02.1876 no 22; Suomalainen Wirallinen Lehti 27.04.1876 no 49; Suomalainen Wirallinen Lehti01.06.1876 no 64; Suomalainen Wirallinen Lehti 10.06.1876 no 68; Suomalainen Wirallinen Lehti 05.10.1876 no 117; Suomalainen Wirallinen Lehti 21.11.1876 no 137; Suomalainen Wirallinen Lehti 30.12.1876 no 153
[16] Vasabladet 09.09.1876 no 72
[17] Suomalainen Wirallinen Lehti 02.01.1877 no 1; Suomalainen Wirallinen Lehti 05.04.1877 no 40; Suomalainen Wirallinen Lehti 14.08.1877 no 96; Suomalainen Wirallinen Lehti 17.11.1877 no 137;
Suomalainen Wirallinen Lehti 30.01.1877 no 12; Suomalainen Wirallinen Lehti 27.03.1877 no 36; Suomalainen Wirallinen Lehti 05.04.1877 no 40; Suomalainen Wirallinen Lehti 12.05.1877 no 56; Suomalainen Wirallinen Lehti 09.06.1877 no 68; Suomalainen Wirallinen Lehti 28.06.1877 no 76; Suomalainen Wirallinen Lehti 11.08.1877 no 95; Suomalainen Wirallinen Lehti 11.09.1877 no 108; Suomalainen Wirallinen Lehti 04.12.1877 no 144;
[18] Suomalainen Wirallinen Lehti 03.01.1878 no 1; Suomalainen Wirallinen Lehti 07.02.1878 no 16; Suomalainen Wirallinen Lehti 14.02.1878 no 19; Suomalainen Wirallinen Lehti 14.03.1878 no 31; Suomalainen Wirallinen Lehti 30.04.1878 no 51; Suomalainen Wirallinen Lehti 14.05.1878 no 57; Suomalainen Wirallinen Lehti 04.07.1878 no 79; Suomalainen Wirallinen Lehti 15.08.1878 no 97
[19] Hämäläinen 18.07.1878 no 29; Hämäläinen 01.08.1878 no 31

[19a] Suomalainen Wirallinen Lehti 11.06.1878 no 69; Suomalainen Wirallinen Lehti 18.06.1878 no 72; Suomalainen Wirallinen Lehti 20.06.1878 no 73; Suomalainen Wirallinen Lehti 24.08.1878 no 101
[20] Uusi Suometar 14.03.1879 no 31; Suomalainen Wirallinen Lehti 03.04.1879 no 40; Suomalainen Wirallinen Lehti 07.08.1879 no 93
[21] Elimäki RK 1878-1880, 108; Kymi RK 1871-1881, 348
[22] Åbo Posten 06.10.1880 no 232
[23] Suomalainen Wirallinen Lehti 28.12.1880 no 152
[24] Uusi Suometar 28.03.1881 no 71; Östra Nyland 13.04.1881 no 4
[25] Karjalatar 23.09.1881 no 38
[26] Kotkan Sanomat188220.12.1882 no 0
[27] Pellervo 03.04.1884 no 14; Pellervo 24.04.1884 no 17;
[28] Kotkan Sanomat 16.04.1884 no 16
[29] Savo 21.07.1884 no 84; Hämeen Sanomat 11.11.1884 no 90

Villa Kleinehin emännästä

Maanantaiaamun Twitter-surffauksessa huomasin Alankomaiden suurlähetystön tarjoavan käyntejä Kaivopuiston Villa Kleinehiin enkä tietenkään viivytellyt ilmoittautumistani. Rakennuksessa on nykyään yläkerrassa suurlähettilään asunto ja alakerrassa edustustilat, joihin avoimet ovet luonnollisesti rajoittuivat. Rakennuksen historiasta kerrottiin hieman ja Alankomaiden suhteesta Suomeen enemmän.

Onneksi en tällä kertaa en jättänyt selvitystyötä jälkikäteen tehtäväksi. Vaan olin kaivanut esiin ainoan vanhan blogitekstin, jossa Kleinehin pariskunta oli vilahtanut. Tuolloin olin ihmetellyt museotekstiä, jonka mukaan Maria Christina Forsell olisi ollut Louis Gabriel Kleinehin toinen vaimo.

Tällä kertaa aloin ihmettelemään Kansallisbiografian artikkelia, jossa Maria Christina Forsellilta puuttuu elinvuodet ja vanhemmat, jotka kuuluvat tavanomaiseen formaattiin. Sekä sitä, että artikkelissa mainituista 9 lapsesta vain kaksi oli perhetiedoissa mainittu nimeltä. Kysyttyäni syytä sain vastaukseksi "Kyseessä ei ole toimituksellinen linjaus vaan tiedon puute."

Lähdesaatavuus on nyt toinen, mutta kyllä kirjoitusaikanakin Kleinehin perukirja, jossa 9 lapsen nimet mainitaan, olisi ollut nähtävissä (HKA 6109). Helsingin vuonna 1856 aloitetussa rippikirjassa s. 48 näkyy lapsista kuusi ja Marian syntymävuosi. Tiedon puutteen sijaan työn puutetta, minusta. Tai toimituksllinen linjaus siitä, että kirjoittajilta ei työtä vaadittu. (KB:n artikkelin mukaan "Kleinehin myös kerrottiin olleen aktiivinen jäsen Helsingin saksalaisessa seurakunnassa". Rippikirjan mukaan hän oli katolinen eli peruslähteeseen ei ole nähty syytä tarttua ollenkaan. Ehkäpä siksi, että on oletettu kuuluminen saksalaiseen seurakuntaan.)

Tänä päivänä lapsilista on suhteellisen täydellisenä (yksikään ei kuollut ennen aikuisikää?) kahdessa verkon sukupuussa. Toisessa on jopa Marian syntymäpäivä 26.9.1822 Elimäellä, avioliiton solmiminen 15.5.1840 Elimäellä ja kuolema 21.12.1886 Helsingissä. Mutta kummassakaan sukupuussa ei ole hänen vanhempiaan.

Elimäellä syntyminen näkyy varhaisemmassa Helsingin rippikirjassa. Siinä mainitun muuttokirjan Maria on saanut Viaporista. Kiitos FamilySearchin indeksoinnin Viaporia ennen hänet löytää helposti Elimäen rippikirjasta 1835-45 s. 188 Peippolasta, jossa talouden päänä on Pehr af Forselles (s. 1782). Hän oli tuonut taloon vaimonsa Sofia Wilhelmina Tauben (s. 1805) vuonna 1835.

Sivun alareunassa on Hedvig Jonaedr. Edlund (s. 1788 Norrköping), joka on synnyttänyt 6 lasta olematta naimisissa. Edellisessä rippikirjassa 1824-34 s. 479 Hedvig on "naikkonen" heti Pehr af Forsellisin jälkeen, jonne nostettu alemmalta samalla sivulla. Kastettujen listassa häntä kutsutaan taloudenhoitajaksi vuosina 1830 ja 1833. Lapsilla on rippikirjassa sukunimi Forsell. Johtopäätöksien vetäminen on helppoa, mutta jättää epävarmuutta.

Maria Christinan sisaruksia olivat Magnus s. 10.11.1820, Carl Otto s. 19.3.1825 (rippikirjassa kasvattipoika), Agneta Charlotta s. 14.9.1827, Pehr August s. 15.7.1830 ja Reinhold s. 12.8.1833. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelissa Magnuksen ja Carl Oton "isän sanotaan olevan toimitussihteeri Petter af Forselles († 1860)" ja ylioppilasmatrikkelissa 1853-1899 Pehr Augustin isä "toimitussihteeri, tilanomistaja Berndt Ludvig af Forselles". Suhtaudun viimeksi mainittuun suuremmalla skeptisyydellä kuin edellisiin.

Tällainen oli siis "haminalainen suku", johon Marja Pehkosen ja Wikipedian mukaan Maria Christina Forsell kuului. Marja Pehkosen artikkeli Louis Kleineh - unohtumaton isäntä on julkaistu kirjassa Villa Kleineh - kylpylävieraiden kesähuvilasta Alankomaiden residenssiksi (Memoria 15, 2003). Kirjoja on suurlähetystöllä vielä sellaiset määrät, että kun hiukan kiinnostusta osoitin, sain kappaleen kotiin tuomiseksi.

Vääpelin testamentti ja piian perintö

Testamenttien kuulutuksissa 1700-luvun sanomalehdissä on yleensä mainittu vain vainajan ja testamentinsaajien nimet. Poikkeuksen tekee sanomalehdessä Inrikes tidningar 12.5.1791 julkaistu ilmoitus vääpeli Adam Magnus Torellin kuolinpesästä.

Siitä oli testamentilla saamassa vainajan sisar, kirjansitoja Gunnerin leski Brita Maria Torell 100 plootua tai niiden arvon, lehmän, hopealusikan ja kultasormuksen. (Elias Gunner oli toiminut ammatissaan Porvoossa.) Toinen sisar, pastori Westrellin leski Sara Elisabet Torell oli saamassa vain yhden lehmän.

Kolmantena perijänä oli piika Brita Mattsdotter, joka oikeutettuna elatuksena (?) oli saamassa 50 plootua, kaksi lehmää, neljä lammasta, sian, 4 tynnyriä viljaa, isomman hopealusikan, kirstun, maalatun lippaan, patjan, kaksi tyynyä, topatun täkin sekä 9 vuoden palkan (2 riikintaalaria per vuosi).

Elimäen rippikirjassa (II) 1783-1790 Brita Mattsdotter on Raussilan puustellissa, mutta mikään merkintä ei selitä hänen saamansa perinnön määrää. Hän oli siellä jo rippikirjassa (II) 1776-1782, jossa ikänsä 37 ja Torellin 49 vuotta. Ja jo rippikirjassa (I) 1768-1776, mutta ei vielä rippikirjassa (I) 1761-1767. Ainakin parinkymmenen vuoden palvelus, siis.

Mitenkään ainutkertaista ei perinnön jättäminen naispalvelijalle ole. Kommissiomaanmittari Johan Taimelin jätti kaiken omaisuutensa taloudenhoitajalleen Catharina Pietolalle Siikajoella, vaikka ainakin veljensä oli edelleen elossa. Tästä testamentista ilmoitus sanomalehdessä Inrikes tidningar 8.2.1793.

Terveiset Kouvostoliitosta (1/2)

Tämän kesän ainoa Helsingin seudun kesäyliopiston arkeologiaretkeni liikkui lauantaina Kouvolaksi yhdistyneissä alueissa ja sisälsi suhteellisen vähän arkeologiaa.

Mutta kun vähän odottaa, voi iloisesti yllättyä. Elimäen 1600-luvulla rakennettu puukirkko ei ulkoisesti luvannut kummoisia, mutta sisällä oli ihmeteltävänä 1) alttaritaulu, jonka aateliset lahjoittajat eivät olleet peittäneet nimiänsä nurkkaan, vaan tuoneet ne reilusti esiin. Muistaakseni ihmettelin vastaavaa nimien esiin tuontia täällä blogissa jonkun kivisen kastemaljankin yhteydessä. Menneisyyden Hartwall-areenoita.

2) Sitten silmät tarttuivat kuoriaitaan, jonka rikas ja värikäs koristelu ei tuonut ensisijaisesti mieleen puhdasoppisuuden ajan luterilaista kirkkoa.

3) varsinkaan kun siihen on yhdistynyt kirjon seinien monokromaattinen seinämaalaus, josta on pelastunut aikoinaan lehterien rakenteiden peittämät osat. Muististani pyristeli esiin maintoja Porin kirkon sisämaalauksista ja eiköhän ollut niin, että kirkoistamme tuli vitivalkoisia vasta kustaviaanisella tyylikaudella.

Elimäeltä siirryimme Anjalan kirkon ohi Kirkkovuorelle, jonne on haudattu monia Wrede-suvun jäseniä. Paikan päällä mietin, että olinko jotain hautakappelista tänne blogiin kirjoittanut, ja olinhan minä, 1700-luvun sanomalehdestä ponnistaen. (Kunhan muistaa, mitä on unohtanut...)

Sitten pyörähdimme Anjalan kartanon pihalla ja osa ehti karata myös päärakennuksen taakse, jossa oli nyt kahlittu koski ja Anjalan liiton muistokivi.

Sitä kuvatessani missasin etupihalla annetut opastukset, mutta onneksi joku summeeraasi minulle olennaisen: Anjalan liittoa ei solmittu nyt seisovassa rakennuksessa. (Siitä yrittää Museovirasto päästä eroon. Vaikka museo ei ole auki, tienvarressa on sinne ohjaava hannunvaakuna-merkki.)

Kiersimme kosken toiselle puolelle päivän ainoaan perinteiseen arkeologiakohteeseen, jonka hollilla seisoo alla yksi opastajistamme.

Ankkapurhan (ison kosken) kivikautinen asuinpaikka on sijainnut mereen laskevan kosken vieressä ja saariston suojassa. Vuosien kiertämisen jälkeen nämä paikat ovat alkaneet oikeasti kiehtomaan. Kaivauslöytöjen joukossa oli savi-idoleita, aivan kuten Kravinojankankaalla, jonka ajoitusta en ulkoa muista. Mutta sentään idolit ja paikannimet! 

Wreden sukuhauta ja jauhoja

Inrikes tidningar julkaisi 6.10.1783 Loviisassa 10.9. päivätyn paikalliskirjeen. Siinä tiedotettiin paroni Rabbe Gottlieb Wreden ansiosta seurakunnan saaneen hautausmaan. Aiemmin oli Anjalan kappelin maata käytetty epävirallisesti.

Wrede ei ollut ainoastaan lahjoittanut maata vaan oli myös rakennuttanut muuratun haudan, jossa oli "ganska prydeligt" hautakuori. Google translate kääntää määreen "ihan siisti", mikä ei taida olla alkuperäinen merkitys.

Mitä lienee tuolle hautakuorille sittemmin tapahtunut. Verkkohaku löytää Kymenlaakson arkkitehtuuritietokannasta Wrede-suvun hautakappelin vuodelta 1860. Sanomalehtijutussa luetellaan useita suvun ruumiita, jotka aiempaaan kappeliin siirrettiin, liekö siirretty sittemmin tähän uudempaan. Haku suomalaisissa sanomalehdissä vuoden 1860 paikkeilla ei selventänyt asiaa. Ilmeisesti tuolloin hautausmaa oli jäänyt vain suvun käyttöön eikä ollut laajemman kiinnostuksen kohteena.

Siunausjuhlallisuuksien yhteydessä Wredet lahjoittivat seurakunnalle kaksi uutta paarivaatetta. Jo aiemmin he olivat lahjoittaneet kappeliin kirkkoirtaimistoa ja -tekstiilejä.

Kartanonomistajat olivat myös antaneet 100 leiviskää ruisjauhoja seurakuntalaisille, jotka olivat kärsineet Kymijoen tulvassa.

Raportti Metsätalon salista 2

HY AY Kulttuuri ja yhteiskunta

Kolme luentoa kulttuuri- ja yhteiskuntahistoriaa kuunneltu. Ollaan kaasuteltu Suomessa keskiajalta 1600-luvun loppuun eli tahti melkein kuin Jason Laverylla. (Joka tulee jälleen Helsingin kesäyliopistoon pitämään kesäluentosarjansa History of Finland, suosittelen lämpimästi.) Ei ole ollut vaaraa pudota kyydistä, mutta en kyllä tiedä olenko omaksunut kaiken oleellisen.

Eilisellä luennolla käsiteltiin Nuijasota ja Elimäen talonpoikien surkeus. Ennen aloitusta näin luennoitsijan avaavan sivuston Ratsumestarin perintö. 400 vuotta Elimäen kartanohistoriaa, mutta siihen ei palattu. En todellakaan (!) kaipaa peruskurssin materiaalirunsautta (marmorikiven kierrätys jätti jälkensä), mutta ruumiinrakenteeni soveltuu kovin huonosti seuraamaan yhtä ainutta kirjaa. Alan kiemurtelemaan.

Koska Nuijasota käsiteltiin Katajalan kirjasta, oli hänen tulkintansa viimeinen sana aiheesta. Ei henkäystäkään Mirkka Lappalaisen Susimessusta, josta en itse lukenut ensimmäistäkään sivua kokonaan, mutta joka käsittääkseni ei kulkenut aivan entisia polkuja? Lappalaisen teksteistä luennoitsija kyllä mainitsi Gertrud von Ungernia koskevan esseen (?), joka ei ole silmiini osunut. Ungernin ja kumppanien erikoistapauksen kautta Suomen 1600-luvun hahmottaminen lienee tyylipuhdasta mikrohistoriaa, mutta aiheutti minussa yksityisen kapinan. "Ei joka paikkakunnalla ollut liivinmaalaisia idiootteja ja nimismiehet nostettiin edelleen talonpojista ja talonpojissa oli niitä, jotka osasivat hoitaa asioitaan ja etujaan, lue vaikka Haikarin väikkäri." Jota en itse ole edelleenkään lukenut.

Mutta seuraavalla kerralla siirrymmekin sitten jo Englantiin. Ei tuottane suurempia ongelmia, sillä kirjahyllystäni löytyy John O' Farrellin loistava teos An Utterly Impartial History of Britain or 2000 Years of Upper Class Idiots in Charge, joka ainakin alaotsikkonsa puolesta kattaa yhteiskunnallista historiaa. Jos jää aukkoja, niin DVD-kasassa on Simon Schaman A History of Britain - a complete series, joka on niin kattava, ettei paketista löydy... aah, pohjassa... 14 1/2 tuntia.

(Huomautus 31.3.2011: Kalvot tulivat, tänään ollaan vielä enimmäkseen Suomessa. Taisi olla Englanti vuorossa vasta ensi viikolla.)

Uusi syy häiden ajoitukseen

Kuvatekstin mukaan vasemmalla "Vanha onnellinen pariskunta. (Kuva ilman selitystä)". Julkaistu Helsingin Viikko-Sanomissa 26.01.1883.

Vanhempieni hääpäivän kunniaksi palaan häiden ajoituskysymykseen. Lueskelin Gunnar Suolahden kirjaa Suomen papisto 1600- ja 1700-luvuilla. Papinmaksujen yhteydessä Suolahti toteaa ”Oli näet ikivanha yhdenaikaisuus olemassa maan kasvuvoiman ja inhimillisen hedelmällisyysjuhlain, lähinnä kihlajaisten ja häitten välillä”.

Yleinen kihlausaika oli syksy, erityisesti kekri – työnjuhla ja sadonjuhla. Virossa se oli häiden aika, mutta Suolahden tiedon mukaan ruotsalaisen asutuksen keskuudessa myös joulu oli vanha hedelmällisyyden juhla. Ja tämä kaiken käytännöllisen ohella olisi selittämässä loppuvuoden ja joulun suosiota häiden ajankohtana. Ennenvanhaan.

Jälleen tulee esiin joulun merkitys nimenomaan Itä-Suomessa: ”Itä-Suomessa vielä 1770-luvullakin kaikki nuoremmat morsiusparit järkijärjestänsä kuulutettiin adventtisunnuntaisin, ja vihkiäiset toimitettiin, ei tosin milloinkaan itse joulupäivänä, mutta välittömästi sen lähettyvillä, aattosunnuntaina, Tuomaan päivänä tai toisena joulupäivänä, monesti 20:n, 30:n parin kesken kerrallaan.”

Kustaa Vilkuna muuten kirjoittaa Vuotuisessa ajantiedossa että Elimäellä 1761 kaikki vuoden morsiusparit vihittiin samalla kertaa toisena joulupäivänä. Vilkuna toteaa että joulu on vetänyt puoleensa vanhojen kansanomaisten sadonkorjuujuhlien tapoja ja menoja.

Alla oleva hääkuva (Pohjanmaalta?) löytyi Flickr Commonsin kautta. Ajoitettu vuosiin 1900-1919.