Traakin lennätys Tampereella

Hämeen voima 7.12.1909

Leijat ilmaantuvat suomenkielisiin sanomalehtiin jouluksi 1909. Niitä oli varmasti nähty Suomessakin aiemmin, sillä SAOB:n mukaan jo vuonna 1741 sanakirjassa oli esimerkkilause tai selite "Drake som gossar löpa med". Myös muistelus Vanhan Tampereen huumoria. Posetiivareita, "traakeja" ja nappikuoppaa (Aamulehti 10.5.1936) käsittelelee 1900-luvun alkua varhaisempaa aikaa, arviolta 1880-luvun loppupuoliskoa tai 1890-luvun alkua. 

Nykyisistä tamperelaisista hyvin harvat tietävät, mikä "traaki" onkaan, puhumattakaan siitä, että osaisivat niitä valmistaa. "Traakin" eli leijan teko onkin hyvin huolellinen ja tärkeä toimitus. Päreristikko, joka pitää traakia levällään, on asetettava erittäin tarkasti. Hännän, jonka tehtävänä on tasapainon säätäminen, on oltava määrätyn pituinen ja painoinen ja rihmalanka on oikeaan kohtaan kiinnitettävä. Ennen vanhaan oli Tampere usein oikein "traakien" vallassa. Niitä leijaili kaikkialla ja niitä näki joka paikassa: katoilla, puissa, portinpielissä v.m. Niinkuin "nappikuoppakuumeen” aikana kunnioitettiin eniten sitä, jolla oli eniten nappeja, niin "traakien” aikakaudella oli paras mies taas se, joka parhaimman traakin valmisti. Yleensä pidettiin tähän aikaan etevimpänä traakintekijänä "Sakspekin Eetua”. 

Pikkupoikien mielestä tärkeimpiä ja tarkimpia tehtäviä oli "vonkaaminen”. Kun nähtiin jonkun laskevan "traakia” ilmaan, kiivettiin salaa jonkin läheisen rakennuksen katon päälle. Täällä odotettiin, kunnes tuuli painoi traakin alemmaksi lähelle kattoa, ja silloin se "vongattiin”: heitettiin purjelangan päähän sidottu kivi, joka tarttui traakin rihmaan, ja vedettiin koko peli nopeasti katolle. Sitten laskeuduttiin tavattomalla kiireellä "rankujaan" - palokujaan - ja vedettiin "traaki” alas. Tällöin läpätti sydän voimakkaasti takaa-ajon pelosta. Ja usein sattui, että "traakin” omistajat ennättivät paikalle ja antoivat "vonkaajille” sitä, mitä kuului.