34. kuukausi jatko-opiskelijana

Lokakuu alkoi palautepurskeella. Tieteellisen oloinen teksti sai yleisarvion "taas oikein hyvä ja mielenkiintoinen kokonaisuus!" ja vertaisarvioimaton artikkeli oli toisen päätoimittajan mielestä "hyvää työtä". Väikkärin ekat tusina sivua puolestaan tulivat Opinahjossa apua tarjonneelta takaisin täynnä kommentteja "ei näin" ja oli ilmiselvää, että työtä vaaditaan.

Jean Jacques Rousseaun koottujen teoksien kuvitusta
British Library

Työtä oli kuussa tehtävänä eli erinäisiä dediksiä jonossa. Tärkeimpinä viime kuun lopussa hyväksytyn artikkeliehdotuksen kirjoittaminen ja ensi kuun seminaaripaperi Opinahjoon. Onneksi sain älynväläyksen kysyä Ohjaajalta saisinko tuoda artikkelin seminaarisessioon, joka on juuri sopivasti viikkoa ennen artikkelin vaadittua palautusta. Sain luvan, mikä helpotti syntymässä ollutta stressiä ja osoittautui muutenkin siunaukselliseksi. 

Nimittäin keskittymällä artikkeliin, joka kutistui hyväksytyn päällystakin mallista hyvin lähelle tuluskukkaroa, luin kaksi merkityksellistä artikkelia. Toisen olin löytänyt väikkärin kirjallisuuskartoituksessa ja vilaissut läpi, mutta todennut hyödyttömäksi. Artikkelin puitteissa se oli relevantti ja pääsi tarkempaan lukuun. Itse asian ohessa huomasin kirjoittajan puhuvan kirjahankkeesta, joten kipaisin kirjastoon hakemaan syntyneen teoksen. Se ei tuonut olennaista lisätietoa, mutta sisälsi viitteen kirjoittajan toiseen artikkeliin, joka osoittautui väikkärin(kin) kannalta käänteentekeväksi.

En päässyt heti kirjoittamaan uutta, sillä olin HiTu-päivillä kuulemassa yhtä ja toista. Kotiin palattua ensimmäinen yö oli unettomin aikoihin. Kelasin väikkärin rakennetta ja juoksin useamman kerran työpöydän ääreen tekemään muistiinpanoja. Ajatukset kestivät päivänvalon ja käänsivät väikkärin tutkimuksellista tavoitetta joitakin asteita. Eli uusiksi menee otsikko, käsitteellistykset ja teoriat sekä tutkimuskysymykset. Olisi tämän aiemminkin voinut tajuta, mutta ainakin oma väikkärintekoni on ollut sitä, että pitää vaan yrittää yhtä ja toista ennen kuin palaset loksahtavat kohdalleen. Vähän niinkuin kokeellista tutkimusta...

Ennen HiTu-päiviä olin SLS:n järjestämässä mainiossa iltapäivätilaisuudessa tiedeviestinnästä. Erityisesti Ruotsista paikalle maksettu konsultti palautti mieleen, että esitysten rakennetta ja kohdeyleisöä olisi hyvä pysähtyä miettimään. Humanistisen tutkimuksen esittelyyn ehdotettu rakenne "problem, lösning, nytta, aktion" ei kuitenkaan (ainakaan) miettimättä istu. Paikalla olleet tuttavani tarttuivat hanakimmin ohjeeseen, että viimeisellä kalvolla ei saa olla "kiitosta" vaan jotain aktivoivaa kuten yhteydenottotiedot. Itse huomasin itselleni vieraampien aiheiden HiTu-päivien sessiossa, että alussa selkeästi esitelty ongelma, johon esityksen sisällöllä vastattiin, teki eetvarttia.

Tiedeviestintää käytännössä oli alkukuusta se, että Twitterissä tuli vastaan promo Kansanvalistusseuran tiedotteesta  "Millaista on kasvaa väitöskirjatutkijana asiantuntijaksi? Tutkijat avaavat keskustelun akateemisen maailman reunaehdoista" , joka puolestaan markkinoi Aikuiskasvatuksessa julkaistua tieteellistä artikkelia "Väitöskirjatutkijat akateemisessa maailmassa: Kultapoikia, ”huijareita”, haamututkijoita ja lannistuneita", jonka tutkivat ja kirjoittivat Anni Piironen, Minni Matikainen ja Minna Maunula. Vaikka oli OA ja verkossa, promoamatta olisi mennyt ohi. Nyt minulla oli sitten mahdollisuus tunnistaa itseni jostain kahden ensimmäisen luokan välimaastosta.

Artikkelin uudelleen avattuani katse osui sanaan asenne. Mieleen tuli HiTu-päiviltä äskettäin aloittanut Opinahjon väikkärintekijä, joka oli jo aiemmin tehnyt positiivisen vaikutuksen tervehtimällä iloisesti ja kiittämällä antamastani "avusta". Pisteensä kohosivat Tampereella edelleen, kun hän ei jäänyt odottelemaan vaan oli ihan itse "nykinyt hihasta" yhteistä tuttavaamme.

Asenne voi tietenkin mennä yli. Käynnissä olevan artikkelikirjoituksen puitteissa palasin vanhan lempparin eli Georg Ståhlbergin pariin. Hänhän yritti Turun akatemiassa päästä väittelemään, mutta hanke torpattiin hallinnon toimesta. Mahdollisesti siksi, että pohjatietonsa eivät olleet kovin kummoiset ja yliopisto-opinnot vähäisiä. (Hmmm... miksiköhän koen kohtalonsa kiinnostavaksi?) Ståhlberg ei suostunut näkemään rikkaa omassa silmässään ja selitti tapahtunutta myöhemmin kolmannessa persoonassa seuraavasti

...refused to him only; for they had, by consulting among themselves, uttered, that if this was allowed him, his abilities might be known, and applauded by the publick in general, and by most part of the learned within the kingdom; and, accordingly, it would then be impossible for them, any more to put a stop to his being accepted and patronized by virtous friends, and men of integrity.

Just joo. Ehkä olisi ollut Ståhlbergille(kin) parempi yksin puurtamisen sijaan saada palautetta ja tukea jo työtä tehdessään. Tästä tematiikasta tuli tässä kuussa vastaan video The Supervisory Relationship in Qualitative Research, joka perustui blogitekstiin, jossa todettiin (itseäni) lohduttavasti "desiring supervisory support doesn’t make you a less competent or independent researcher". Vähemmän sain irti Tara Brabazonin juuri päättyneen ongelmallisten ohjaajien sarjan tyypeistä (White pointer shark supervisor, Helicopter supervisor, Battery Hen Farmer Supervisor, Loch Ness Monster Supervisor, Bower Bird Supervisor, The Parent Supervisor, Predator Supervisor, Chihuahua Supervisor, Flamingo Supervisor), mutta tunnistin yhdestä kuvauksesta itseni. Yritän ottaa opikseni... 

Täydennysosia

1) Muutama vuosi sitten yritin suomalaisista sanomalehdistä jäljittää Leonardo da Vincin Monalisan kuuluisuuden alkua. Nyt tiedän, että Vinci tunnettiin Pohjolassa jo paljon aikaisemmin. Ainakin sen verran, että Posttidningarissa 3.6.1736 kannatti julkaista mainos Napolissa myytäviä taidekirjasta. (Posttidningarin kirjamainokset kyseisellä vuosikymmenellä olivat hyvin moninaisia ja koskivat usein ulkomailla myytäviä kirjoja kertomatta, miten näitä oli tarkoitus saada Ruotsiin.)

2) Minulla oli tilaisuus Helsingissä ja Jyväskylässä kuulla Nina Mannista. Nyt on mahdollisuus verkossakin, sillä Satakunnan museo jakoi YouTube-kanavallaan luennon Kultaa, silkkiä ja itämaiden kalleuksia - Katariina Jagellonican vaatteet 1562-1563. Jagellonican irtaimisto kiinnostaa Ruotsissakin, äskettäin tekemässäni opinnäyteharavoinnissani löytyi Frick, Urszula: Culture in motion: Material culture in the inventory of Catherine Jagiellon’s dowry from 1562 and its analysis from culture transfer perspective.

3) Samassa hengessä kuin kuljin Vanhan kirjasuomen sanakirjan kautta kaalimailla, sanakirjaa tekevä Elina Heikkilä esitteli matkasanastoa blogitekstissä. Hän myös luki vanhoja tekstejä videolla Matkantekoa 1500-luvulla.

4) Matkoista puheen ollen listasin runsas vuosi sitten digitoituna käytettävissä olevia tiennäytäjiä. Listasta puuttui vuonna 1709 julkaistu Peter Warnmarckin Then Swänske ULYSSES Eller En nyttig Rese-Book.

5) Samoihin aikoihin yritin ymmärtää Märketin rajalinjan historiaa. Äskettäin löytyi Ida Hughes Tidlundin artikkeli Märket: The makings and meanings of a border in the Baltic Sea, mutta siitäkään ei selvinnyt, miksi majakka huolettomasti rakennettiin väärälle puolelle saarta.

6) Väitöskirjahankkeen vuoksi selasin läpi Bibliophilos-lehtiä. Vuoden 1969 kolmannessa numerossa tuli vastaan Helsingin yliopiston kirjaston sanomalehtiosastosta vastanneen Sakari Laurilan artikkeli Sanomalehtien mikrofilmauksesta Helsingin yliopiston kirjastossa, joka olisi ollut käytännöllinen selvitellessäni aihetta syksyllä. Liian myöhään löytyi myös (edellä mainitusta syystä) Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmien kortistosta tieto Sinimarja Ojosen tekstistä Kotimaisen sanomalehdistön arkistomikrokuvaus Helsingin yliopiston kirjastossa.

7) Bibliophilos-lehdistä löytyi myös numerosta 1/2012 Osmo Pekosen artikkeli Jokkmokkin tytöt Englannissa vuonna 1786, jossa oli suunnilleen samat ainekset kuin juuri saamelaisten kansallispäiväksi julkaisemassani versiossa.

8) Ulkomailla käyneitä saamelaisia tuli vastaan myös Georg Ståhlbergin kirjassa An history of the late revolution in Sweden, Which happened on the 19th of August, 1772. Containing, in three parts, the abuses, and the banishment of liberty, in that kingdom, johon vuosien tauon jälkeen tartuin esseetä vääntäessäni. Tämäkin Ranskassa käynti on varmasti jo tutkittu, joten jätän vaivannäön kopiointiin.

It happened, some few years ago, during the reign of the late king of Sweden, that the Swedish court demanded, that a Laplander, together with his wife, might be sent to Stockholm, and presented to the court, with their usual dress and manners. The man and wife, having appeared at court, were sent afterwards to France, in order to be in the same manner shown to the court at Paris. The French king was pleased to dress them in silk, and to present them with gold watches; but the climate being too hot, the diet and language strange, they liked to return in their own country, rather than to stay so far abroad.

Sisämaan ruokatavoista

Georg Ståhlberg kirjassaan An history of the late revolution in Sweden, Which happened on the 19th of August, 1772. Containing, in three parts, the abuses, and the banishment of liberty, in that kingdom. Written by a gentleman who was a Swede kuvaa Suomen pohjoisten tai koillisten maakuntien ruokatapojakin.

Aamulla ensimmäiseksi syötiin keitettyä naurista ja veteen keitettyä jauhovelliä. Niitä, joilla oli varaa lisätä velliin maitoa pidettiin rikkaina.

Lounas oli samaa, lisättynä jollain lihan tai kalan palasella.

Iltaruuasta englanninkielisessä tekstissä käytetään sanaa hasty pudding. Sille löytyy hienon kuuloisia reseptejä verkosta, mutta ilmeisesti on tarkoitettu puuroa.

Kesän maitotuotannosta tehtiin voita ja juustoa, jota myytiin kaupunkiin, jotta saatiin rahaa verojen maksuun. Tuotteita voitiin myös sellaisinaan tarvita/käyttää papin ja muiden viranomaisten maksuihin.

Sisämaan pukeutumisesta

Georg Ståhlberg kirjassaan An history of the late revolution in Sweden, Which happened on the 19th of August, 1772. Containing, in three parts, the abuses, and the banishment of liberty, in that kingdom. Written by a gentleman who was a Swede kuvaa Suomen pohjoisten tai koillisten maakuntien pukeutumista yksinkertaiseksi ja kotikutoiseksi.

 Rahvas pukeutui kelsiturkkeihin, jotka märässä lumisateessa peitettiin karkealla kangastakilla.

Rukkaset tehtiin koiran, karhun, ketun, suden tai poron vuodista niin, että karva jätettiin sisäpuolelle. Näiden sisällä käytettiin villaisia käsineitä.

Myös päähineet tehtiin turkiksista, karvainen puoli sisäpuolelle käännettynä.

Talvisaikaan jalkaan vedettiin kaksi tai kolme paria paksuja villasukkia niin, että lopputulos muistutti lyhyitä saappaita. Sukkien varret sidottiin leveillä villasta kudotuilla nauhoilla tai hyvin rasvatuilla nahkahihnoilla.

Sisämaan asunnoista ja pieneliöistä

Georg Ståhlberg kirjassaan An history of the late revolution in Sweden, Which happened on the 19th of August, 1772. Containing, in three parts, the abuses, and the banishment of liberty, in that kingdom. Written by a gentleman who was a Swede kuvaa Suomen pohjoisten tai koillisten maakuntien asumuksia.

Pirttien hirsirakenteisuus ja koristelemattomuus oli mainitsemisen arvoista brittiyleisölle.

Koska ostotavara on pitkän matkan päässä kuten aiemmin todettiin, ei taloissa ole ikkunoita tai tiilisiä savupiippuja rautaosin.

Savupirtin lämmitys tehtiin kerran päivässä, yleensä aamulla.

Valaistukseen käytettiin savuttavia päreitä, joita ilman talvella pärjättiin vain pari keskipäivän tuntia.

Tämä kaikki on suomalaiselle historianharrastajalle tuttua, kuten myös talviasuminen yhdessä yhteisessä huoneessa jopa kolmenkin perheen kesken.

Rikkaammilla on kaksi huonetta, mutta niitä tuskin koskaan käytetään yhtä aikaa. Ståhlbergin esittämä syy tähän yllättää. Syöpäläisten torjunta.

Sisämaan kaupungittomuudesta

Georg Ståhlberg kirjassaan An history of the late revolution in Sweden, Which happened on the 19th of August, 1772. Containing, in three parts, the abuses, and the banishment of liberty, in that kingdom. Written by a gentleman who was a Swede argumentoi sisäman tarvitsevaan kaupunkeja.

Sillä markkinamatkat yli 180 mailin (270 kilometrin) päähän tuotteidensa myymiseksi olivat huomattava rasitus. Yhtä rekeä kohden oli yksi hevonen ja matka paksussa hangessa saattoi kestää kahdeksankin viikkoa tai enemmän.

Koska kuljetettavana oli myös hevoselle tarvittu heinä jäi hyötykuormalle vähän tilaa ja Ståhlbergin silmissä matka oli hädin tuskin vaivan arvoinen.

Tämän jakson keskellä Ståhlberg toteaa, että lumiaurat on keksitty. Äskettäin? Mutta niitä ei käytetä Hämeessä, Savossa ja Karjalassa, sillä uutuus on vastoin vanhoja tapoja ja lunta paljon. Mutta mahdollisesti käytettiin Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Pohjanmaalla?

Myöhemmin Ståhlberg palaa kaupungittomuuden teemaan ja toteaa sen vaikutuksesta kaupankäyntiin, että heti järvien ja soiden jäädyttyä maaseudulta lähti kaupunkeihin edustajia merenrannan kaupunkeihin tiedustelemaan talvella kuljetettavien tavaroiden hintoja.

Samalla lainataan jo niitä vastaan rahaa. Varsinaista maksua saattoikin joutua odottamaan kunnes kauppias oli itse myynyt tavaran eteenpäin Tukholmassa.

Huomioita suomalaisuudesta "ennen Suomea"

Georg Ståhlbergin kirja An history of the late revolution in Sweden, Which happened on the 19th of August, 1772. Containing, in three parts, the abuses, and the banishment of liberty, in that kingdom. Written by a gentleman who was a Swede on yksi niistä aikalaisteksteistä, jonka haluaisin ojentaa niille, jotka ovat uskossa "suomalaiset kokivat olevansa ruotsalaisia, ei ollut erillistä Suomea". Ståhlbergin näkökulman suomalaisuus erottuu siinä määrin selvästi. Suomalaisista kirjoittaessaan hän kehuu heidän säästäväisyyttään, yksinkertaista elämäänsä ja pyrkimystään rehellisyyteen.

Jatkaen, että leuhkat ja laiskat ruotsalaiset ovat aina syyttäneet suomalaisia jääräpäisyydestä, johon nämä ovat korkeintaan syyllistyneet puolustaessaan rehellisyyttä.

Ei ole kansaa, joka olisi suomalaisia uskollisempi valtakunnalle ja kuninkaalle. Juuri siksi Kustaa II Adolf kriittisimmillä hetkillä 30-vuotisen sodan tantereella pelotteli joukkojaan uhkaamalla määrätä suomalaiset kimppuunsa. Kirjoittaa Ståhlberg.

Purjehdusvapauden vaikutuksista

Georg Ståhlberg kirjassaan An history of the late revolution in Sweden, Which happened on the 19th of August, 1772. Containing, in three parts, the abuses, and the banishment of liberty, in that kingdom. Written by a gentleman who was a Swede kritisoi talonpojille (1765?) annettua purjehdusvapautta, joka toi joka kesä kasvavan määrän aluksia Tukholmaan. Vaikka valtakunnalle hyödyllisempää olisi ollut pitää talonpojat pelloilla.

Haitallisia olivat myös talonpoikien ostamat tuontitavarat. Oli hylätty esivanhempien tavat ja kotiin vietiin viiniä, sokeria ja kahvia koko talveksi.

Eikä tässäkään vielä kaikki, vaan Stählbergin mukaan Tukholmassa ramppaaminen oli alkanut vaikuttaa myös rahvaan vaatetukseeen.

Käsiteltyään monta muuta asiaa Ståhlberg vielä kertaa purjehduskäytännön turmiollisuuden.

Tulliasemat ja (yksi) Turun palo

Georg Ståhlberg kirjassaan An history of the late revolution in Sweden, Which happened on the 19th of August, 1772. Containing, in three parts, the abuses, and the banishment of liberty, in that kingdom. Written by a gentleman who was a Swede esittää nimenomaan Suomen kaupunkien kärsineen vapaudenajan (loppupuolen) kauppapolitiikan asiantuntemattomasta johdosta.

Tästä esimerkkinä hän esittää vuoden 1764 määräyksen, jolla Suomen tulliasemat vähennettiin kahteen niin, että kaikkien Suomenlahden kaupunkien pitäisi käydä tullaamassa tavaransa Turussa ja Pohjanmaan Kaskisissa. Tämän piti helpottaa tulliasemien valvontaa ja vähentää salakuljetusta. Järjettömyyden maksimoimiseksi Turkuun rakennettiin uusi tullihuone, joka Ståhlbergin mukaan sijaitsi aiemmin käyttämättömien väylien päässä.

Kuvaus ei ole varmaankaan koko totuus, mutta typerät hallituksen päätökset lähtökohtaisesti uskottavia. Ainakin uskottavampia, kuin Ståhlbergin tulkinta seuraavan vuoden Turun palon poliittisesta taustasta.

Miten papinvirkoja täytettiinkään?

Georg Ståhlbergin kirjoittamassa kirjassa An history of the late revolution in Sweden, Which happened on the 19th of August, 1772. Containing, in three parts, the abuses, and the banishment of liberty, in that kingdom. Written by a gentleman who was a Swede on Ruotsin vapaudenaika kuvattu hyvin korruptoituneena. Rahalla sai ääniä, virkoja ja muuta hyvää. Jatkona edellisen osan uskontoaiheeseen pätkä, jossa Ståhlberg kuvaa kirkollisten virkojen täyttöä. Perusväitteensä on, että tähänkin liittyi virkojen myynti.

Ståhlbergin isä jäi koko virkaiäkseen kappalaiseksi, millä saattoi olla vaikutusta tämän osion sisältöön. Samoin kuin omilla kokemuksillaan Turussa. Sivulla 136 Ståhlberg kertoo nimenomaan oikeustieteen professorin (Cederbergin mukaan dosentti) valinnasta Turun akatemiassa, mutta ei mainitse, että oli itse yksi kolmesta ehdokkaasta.

Haukuttuaan konsistoreja yleisemmin, ja Turkua erityisesti, Ståhlberg kuvaa papin virkojen täyttöä sivulta 136 alkaen. (Viime talvenahan yritin saada tolkkua 1800-luvun käytännöistä.) Aluksi hän kuvaa perusasiat eli että papinvihkimykseen vaadittiin työpaikka. Käytännössä tämän, Ståhlbergin mukaan, sai naimalla kirkkoherran tyttären.

Tämän takia valtakunnassa oli tarpeettoman paljon huonosti palkattuja apupappeja.

Kun joku varsinaisen viran haltija kuoli, rovastikunnan rovasti ilmoitti vapaasta paikasta piispalle ja konsistorille. Ståhlbergin selostuksen mukaan tästä kolme kuukautta eteenpäin oli virkaa mahdollisuus hakea. Pitänee paikkansa, sillä jatko on tuttua toisaalta. Konsistori valitsee kolme hakijaa vaalilistalle ja nämä käyvät seurakunnassa pitämässä vaalisaarnansa. Minkä jälkeen pidettiin vaalit.

Tätä järjestystä vastaan Ståhlbergilla ei ollut valittamista, mutta hänen mukaansa ahneus ja korruptio pääsivät siihen vaikuttamaan konsistorissa.

Totta vai happamia pihlajanmarjoja? Ståhlbergin mukaan hakijoita pudotettiin vaalisijoilta pyytämällä hakemuksia vanhoilta papeilta, jotka virkaiällään nousivat listalle.

Tämän lisäksi Ståhlberg väitti, että seurakunnissa vaalitulokseen yritettiin vaikuttaa asiattomin keinoin. Esimerkiksi viinalla tai rahalla. Jos vaalissa hävinnyt valitti, konsistori saattoi ylemmille tahoille väittää tämän olevan "nuorempi kuin synnyinseurakunnan kirjat tai konsistorin oman asiakirjat todistivat". Tekstin yksityiskohdat vahventavat näkemystä siitä, että Ståhlbergilla oli omakohtaisia kokemuksia, joita näin halusi tuoda julkisuuteen.

Uskonnollisuudesta vapaudenajalla

Georg Ståhlbergin kirjoittamasta kirjasta An history of the late revolution in Sweden, Which happened on the 19th of August, 1772. Containing, in three parts, the abuses, and the banishment of liberty, in that kingdom. Written by a gentleman who was a Swede tällä kertaa kuvausta Ruotsin uskonnollisesta tilasta vapaudenajalla.

Ståhlbergin silmin teologian opetus yliopistoissa oli sanoja ilman merkitystä. Papisto ei pyrkinyt tekemään kansasta hurskasta vaan kasvatti siitä taikauskoista.

Sivistystä saaneet havaitsivat petoksen ja päätyivät toiseen ääritilaan hyläten uskonnon kokonaan.

Kansan tyhmä innostus johti siihen, että lopulta tytöt, naiset ja sotilaat alkoivat saarnata. Kokonaiset kylät ja kihlakunnat joutuivat hurmokselliseen tilaan. Tarvittiin vain hurskas rikollinen villitsemään heidät.

Jälkimmäisestä tunnistan herätysliikkeen, mutta en tiedä onko sen syntyä kuvattu toisaalla aivan samalla tavalla.

Muun muassa historiankirjoituksesta vapaudenajalla

Luvatusti nosto (ensimmäinen aika monesta)  Georg Ståhlbergin kirjoittamasta kirjasta An history of the late revolution in Sweden, Which happened on the 19th of August, 1772. Containing, in three parts, the abuses, and the banishment of liberty, in that kingdom. Written by a gentleman who was a Swede, jota ei voi selkeärakenteiseksi kehua. On omakustanne ja esipuheensa mukaan julkaistu 11 kuukautta sen jälkeen kun Ståhlberg oli Britanniaan rantautunut - englantia osaamattomana. Käytetty kieli on niin rikasta, että joko Ståhlberg valehtelee kielitaidostaan tai hänellä on ollut haamukirjoittaja.

@K_KM_K Kyllä nyt 11kk:dessa, Ramstedtkin väitti oppineensa Japanin kielen laivamatkalla 3kk:dessa. ;)

— sam kaislaniemi (@samklai) April 23, 2016

@K_KM_K Vakavammin: Ståhlbergillä oli varmaan apureita. Sheridanilta tuli saman niminen kirja pari vuotta myöhemmin…https://t.co/laUHMfplzt

— sam kaislaniemi (@samklai) April 23, 2016

Lähdekriittisiä huomioita voisi esittää enemmänkin ja tulen keskittymään (tässä ja myöhemmissä nostoissa) osioihin, jotka vaikuttavat Ståhlbergin omalta ajattelulta. Tai ovat vaan mielenkiintoisia. Kuten Ruotsin kuninkaan Marokkoon vuonna 1774 lähettämä porukka, josta en verkosta löydä lisätietoa. Kirjoittajasta erikoista on ollut se, että Marokon kuningas kysyi ensimmäiseksi sitä, oliko Preussi jo saanut Danzigin hallintaansa.

Ulkopolitiikan jälkeen Ståhlberg - otsikkoonsa sopivasti - käsittelee perusteellisesti Ruotsin tilaa ennen ja jälkeen vallankumouksen. Tämän tulkintaan tietoni 1700-luvun poliittisesta elämästä eivät riitä, mutta Ståhlbergilla on selvästi oma kantansa. Vallankumousta edeltävän ajan tieteestä kirjoittaessaan hän toteaa, että historiankirjoitus sai sisältää kronologiaa ja sukututkimusta, mutta lopputuloksessa oli enemmän satua kuin olennaisia huomioita.

Historia on poliittisen tilanteen ja muun aikansa tuote.