Kuuntelin rikoshistoriaa

Kyllästyin vihdoinkin (ainakin hetkellisesti) YouTube-videoihin ja kuuntelin hyvin pitkästä linkkilistastani rikoshistoriallista ohjelmistoa, jonka pariin innosti YLEn koostesivu Noituutta, salavuoteutta, penkkiriitoja ja puukkojunkkareita – tervetuloa suomalaisen rikoshistorian pikakurssille!

Kyseisellä sivulla on tekstiksi tiivistettynä vuonna 1978 ensiesitetty sarja Aika ja rikos, jossa on asiantuntijana äänessä Heikki Ylikangas. Ohjelmasivun mukaan haastatteleva toimittaja on Ilkka Mäntylä eli historiantutkija tämäkin. Ohjelmasarjan alkupuolella tuotiin esiin lähteiden puutteita, mutta pääasiassa Ylikangas esittelee tietonsa totuutena. Montaa asiaa on ehditty sittemmin tutkia uudelleen, joten sisältöön kannattaa suhtautua pienellä varauksella.

Sarjassa painottuu 1600-luku, mikä ei Ylikankaan tuotannon tuntien hämmästyttänyt. Myös Ruotsista on tallessa 1600-lukua: Brott och straff under stormaktstiden & Barnmordet, jakten och avrättningen i Gudhems härad år 1691. Molemmissa ohjelmissa on äänessä Annika Sandén.

Ylen omilta sivuilta löytyy ainakin kolme annosta 1600-luvun noitaoikeuskäyntejä. Ohjelmassa Noitavainojen sekavat ja julmat vuodet – näin painajaisesta tuli totta on asiantuntijoina Mirkka Lappalainen ja Marko Lamberg. Noitavainospesiaalissa asiantuntijana on Raisa Toivo. Ohjelmassa Tuhat vuotta noitamenoja - noitia kuunneltiin, pelättiin ja tapettiin Pohjolassa Karoliina Kouvola ja Marko Nenonen puhuvat noidista laajempana ilmionä. 

Noitasyytöksiin liittyy kuolemantuomio, josta Yle on tehnyt ja jättänyt verkkoon useita ohjelmia. Kuolemantuomion historia Suomessa on Mikko Moilasen tietokirjan markkinointia samoin kuin Suomalaiset pyövelit. Ohjelmassa Teloitusten historia Suomessa haastatellaan kirjamarkkinoinnin hengessä Teemu Keskisarjaa.

Sarjassa Rikoksesta ja rangaistuksesta on kaksi osaa: 1600-luvulla kuolemantuomio oli tavallinen rangaistus ja Rikoksesta tuomittuja piiskattiin ja häpäistiin vielä 1800-luvun lopulla. Jälkimmäisessä oli enemmän tietoa rikoksista ja määristä kuin rangaistuksista. Nämä vinkattiin ohjelmassa Kuka keksi vankilan? , jossa on lukuisia tiedonantajia. Ohjelmassa Rikos ja rangaistus: Milloin rangaistus kannattaa? esiintyy Seppo Aalto, Tapio Lappi-Seppälä ja Teemu Keskisarja.

Viaporin viimeinen kahlevanki piti päiväkirjaa.

Ohjelmassa Hylynryöstäjiä ja aarteenetsijöitä – haaksirikko Suomenlahdella oli rannikon asukkaille onnenpotku haastatellaan asiantuntijana Mikko Huhtamiestä. 

Kuuntelematta jäi

• Annin surman jäljillä  
• Viimeinen johtolanka 
• Sukuni murhamysteeri  
• Finlandssvenska krimpodden 

Virtuaalikonffa VIII Ruotsin 1700-luvusta

Materiaalia on taas kertynyt uuteen virtuaalikonffaan väitöstutkimukseni ajasta ja teemoista. (Aiemmat vastaavat koosteet: I, II, III, IV, V, VI, VII) Sopivasti huomiseen väitöstilaisuuteen virittäytymiseksi.

Aloitimme suuren Pohjan sodan jäänteistä eli Ivan Mazepasta ja Kaarle XII:sta Poltavassa, Helsingborgin taistelusta vuonna 1710,  Magnus Stenbockin viimeisistä vuosista, Stenbockin kuriirista,  Tordenskjoldin viimeisestä taistelusta ja Kaarle XII:n tuntemattomista puolista. Lopuksi keskusteltiin venäläisten Ruotsin rannikolle vuonna 1719 tekemistä hyökkäyksistä.

Yksi monista aiheista, jotka väitöskirjan aineistoa eli Posttidningaria läpikäydessä tuli vastaan, mutta ei ollut tutkimuskysymykselleni merkityksellinen oli Malcom Sinclairin murha. Niinpä oli kiva nyt kuulla siitä Olle Larssonin ja Andreas Marklundin keskustelu. Mukavaa ei sen sijaan ollut kuulla eräästä naiskohtalosta vuonna 1741.

Seuraavaksi yritettiin fiksata Kuningas Adolf Fredrikin mainetta. Hallintokaudelleen osui Ruotsin viimeinen (?) noitaoikeudenkäynti, josta kuulimme erillisen esityksen. Tuolloin Ruotsiin tulivat myös vapaamuurarit, joista keskustelivat Urban Lindstedt ja Olle Larsson. Samaan aikaan kuuluu myös Bohusin läänin sillikalastuksen alku, josta keskustelivat Urban Lindstedt ja Tomas Andersson.

Esitys Jacob Guntlackin "urasta" täydensi aiemmin luettua ja elokuisella kiertokävelyllä kuultua. Tapahtumat Suomessakin olivat mukana ja niistä pitäisi ilmiselvästi kirjoittaa lisää. Pohjamateriaali on Litteraturbankenissa, mikä jäi minulta viime vuonna huomaamatta.

Siirryimme ulkoilmaan aatelisen hautamonumentin eliitin puutarhakulttuurin ja  Elias Martinin maalauksen kautta. Christopher O'Regan jatkoi teemaa kertomalla omalla tyylillään Kustaa III:n ajan Tukholmasta. Eli jätti nurjat puolet vähemmälle. Näkemyksiään täydensivät esitykset Verklighetens Ulla Winblad – synderska, gudinna och influencer på 1700-talets horbaler ja Polisarbete på Bellman noir-tiden.

Christopher O'Regan myös esitteli kokoelmiensa esineitä 1700-luvulta. Materiaalista kulttuuria jatkoi käsinpainettujen tapettien demonstraatio ja nenäliinojen pärmäys. Sitten esiteltiin damaskit, miesten kengät, naisten kengät ja 1700-luvun alusvaatteet. Osuuden maukkaaksi lopuksi kuulimme esityksen keittokirjastaan kuuluisasta Cajsa Wargista.

Lähempänä perinteistä historiankirjoitusta oli katsaus anomuksiin, joita tietenkin kirjoitettiin 1700-luvullakin. Kriittisemmin korvin kuuntelin esitystä Familjenotiser i tidningar 1700-1800-tal. Peter Forskålista käydyn keskustelun jälkeen historiantutkija Brita Plank puolestaan tuhahti "okunnigheten om den historiska samtiden skär i mig".

Kustaa III:n vallankumouksesta 1772 puhuivat Urban Lindstedt ja Hugo Nordland. Hyvänä parina oli esitys Venäjän Katariina Suuresta. Suomalaista ajan tutkimusta edusti Charlotta Wolff, joka kertoi Johan Fredrik Aminoffista.

Luettuani kymmeniä ja kymmeniä sanomalehtitekstejä, joissa juhlinta sujui presiis kuin piti, oli hauskaa kuunnella keskustelu Kustaa III:n järjestämästä ja suhteellisen epäonnistuneesta historiallisesta juhlasta vuonna 1785. Magnus Olaussonin esitys Kustaa III:n esteettisistä pyrkimyksistä kiinnosti minua vähemmän. Niihin linkittyi esitys Drottningholmsteatern – huset som gud glömde.

Patrik Höglund kertoi 1778 vesille lasketun linjalaiva Wasan kohtalosta. Lyhyt katsaus laivastokaupunki Karlskronan tulipaloon vuonna 1790 kuvitti aihetta, johon törmäsin sukututkimuksellisesti Schildtien yhteydessä ja joka on myös mukana väitöskirjahankkeessani. Esittäjä ei kuitenkaan rahankeräyksistä puhuessaan maininnut sanomalehtiä ollenkaan.

Ja mitäpä olisi virtuaalikonffa 1700-lukuun ilman jotain Kustaa III:n murhasta ja murhaajista. 

Kulttuurihistoriallisessa katsauksessa 1700-luvun kauneusihanteisiin ei ollut merkittävästi uutta asiaa. Hyvää oli se, että korostettiin ihanteiden muutosta myös menneisyydessä. Esitys parrasta 1700-luvulla oli hyvä täydennys, kuin myös katsaus eurooppalaisen muotilehden 500-vuotiseen historiaan.

Erityistä huomista koitosta ajatellen oli se, että virtuaalikonferenssi päättyi 1700-luvun sanomalehden painamisen demonstraatioon.

Virtuaalikonffa VII Ruotsin 1700-luvusta

Tammikuun tutkimusputken jälkeen oli hyvä pysähtyä hetkeksi kuuntelemaan muiden näkemyksiä. (Aiemmat vastaavat koosteet: I, II, III, IV, V, VI)

Aluksi Ivan Klaesson antoi peruskatsauksen ruotujakolaitokseen ja elämään sotilaana 1700-luvun alussa. En tiennyt, että ratsumiesten hevosia ei saanut käyttää maataloustöissä. Ihan järkeenkäypää kyllä.

Lyhyempi esittely Pohjanlahden rannan 1600-luvun kappelista, joka koristemaalattiin 1719, oli mielenkiintoinen, sillä seinällä on ikäportaat. Pitää tarkistaa väikkärin käsiksestä, milloin väitin tämän vertauskuvan tulleen Ruotsiin. Maalaukset ovat myös hyvä muistutus siitä, että 1700-luvun kirkot eivät olleet simppeleitä, jos koristeluun oli resurssit.

Ajallisesti järjestetyssä ohjelmassa kuulimme seuraavaksi Simon Sorgenfrein esityksen Linnén Lapin matkasta. Sitten oli aika palata sotaisiin aiheisiin ja Sofia Gustafsson puhui Suomenlinnan rakentamisesta.

Seurasi hieman toistoa aiemmasta virtuaalikonffasta, kun ensin Carl Frängsmyr selitti 1700-luvun käsityksiä ilmaston ja kansanluonteen yhteydestä ja Susanna Scherman kaakeliuuneja. Scherman mainitsi Lovisa Ulrican Tukholman linnaan vaatiman kaakeliuunit, joten sopivasti seuraavaksi Merit Laine puhui hänestä ja miehestään, kuningas Adolf Fredrikistä. Molemmat olivat luonnonnäytteiden kerääjiä, joten he vilahtivat Hanna Hodacsin esityksessä Habegär och samlarmani – den naturaliehistoriska marknadsplatsen. Hodacs keskittyi 1700-lukuun, mutta Clive Aslet antoi keräilyyn laajemman historian. Siihen liittyi kasvien käyttö lääkkeinä, joten loppuun sopi lyhyt katsaus apteekkari ja kemisti Carl Wilhelm Scheelen elämään. 

Sitten hypättiin vuoteen 1772. Jonas Nordin selosti Kustaa III:n vallankumouksen tapahtumakulun ja Dominik Collet yhdisti siihen 1770-luvun alun katovuodet, joista seuranneen nälän Kustaa III pääsi työntämään aatelin syyksi. 

Kustaa III tuki Fredrik af Chapmania, jonka kokoelmiin kuuluneita kiinalaisia tauluja selostivat Kerstin Barup & Mats Edström. Kiina-kuvasta laajemmin puhui Magnus Olausson.

Lopuksi kuljettiin 1700-lopun Tukholmassa, jossa Tobias Olsson kertoi väitöskirjansa tuloksia. Maininnan puhtaanpidon realiteeteista olivat hyvää vastapainoa viime vuonna kuunnellulle Christopher O'Reganin jankutukselle Tukholman erinomaisesta puhtaudesta. Miehen videot tulivat mieleen myös vallankumouksesta puhuttaessa, sillä tulkinnat olivat inan erilaisia kuin O'Reganin.  

Virtuaalikonffa VI Ruotsin 1700-luvusta

Kuvakaappaus.
FredrikshaldFest 2018

Ennen ensi viikon Historiantutkimuksen päiviä oli syytä treenata kuuntelemista eli osallistua nyt jo kuudenteen virtuaalikonffaan jossain määrin väitöskirjaani liittyvistä aiheista. (Edelliset virtuaalikonffat I, II, III, IV, V)

Tilaisuus alkoi erittäin mukavasti. Stefan Ingessonin esitys Ny kunskap om Karl XII:s Drabantkår genom medicinska recept ei liittynyt mitenkään väitöstutkimukseeni, mutta yksi esi-isäni oli Kaarle XII:n drabantti, joten sisältö kiinnosti. Saman esi-isän elämään liittyi myös keskustelu Ivan Mazepa, Karl XII och slaget vid Poltava ja tavallaan myös Joachim Östlundin haastattelu otsikolla Karl XII:s intresse för mumier. Samassa hengessä, mutta toista esi-isää ajatellen kuuntelin vielä Anders Hanssonin esitelmän Armfeldts karoliner en finländsk historia. Mutta sitten oli vuorossa maratoni suuresta Pohjan sodasta, joka ei siis liity väitöstutkimukseeni. Ja iso osa esityksistä oli tanskaksi tai norjaksi, argh!

• Dag Strømsæther & Lillian Nyborg: Orientering om Fredriksten festning og 1718 nettverket 
• Michael Bregnsbo: Frederik IV og Store nordiske krig 
• James Ronald Archer: Spolert og ruinert Skadene for sivilbefolkningen i Haldens omegn
• Jan Lindegren: Från Ystad till Fredrikshald, Karl XII och Norge
• Johanna Aminoff Winberg: Flyktningar under Stora nordiska kriget 
• Peter Ullgren: Uppsnappade brev 1718 
• Øystein Rian: Den store nordiske krigen i et historisk perspektiv 
• Ole Henrik Gjeruldsen. Rekruttering og utskriving i Danmark Norge og Sverige under Den store nordiske krig 
• Hans Christian Bjerg: Matros Daniel Trosners dagbog. Livet om bord i den dansk-norske fläde 1710-14  
• Leif Thörnqvist: Borgen under belägring, Fredriksten 1716 og 1718 
• Gunnar Åselius: Karl XII:s nederlag i Ryssland: strategi, operationer, taktik
• Dan H Andersen: Den dansk-norske flåde i Store Nordiske Krig 
• Magne Rannestad: Skuddet i løpegraven, Karl XIIs død
• Lars Ericsson Wolke: Karl XII mannen och arvet

Sotaisan yliannostuksen jälkeen oli ilo kuunnella Andreas Marklundin ja Olle Larssonin keskustelu Linneauksen Lapin matkasta 1732. Matkustusteema jatkui Stefano Fogelbergin esityksellä Carl Tersmedenin Italian reissusta. Sitten Mats Petersson kertoi Riddarhusetille lahjoitetuista Tersmedenin kirjaston jämistä,

Ulkomaillakin käytyä välipalaksi sopi YouTube-julkkis Safiya Nygaardin vierailu Colonial Williamsburgissa, josta näimme myös Abby Coxin ja Nicole Rudolphin informatiivisemmat katsaukset.

Takaisin Ruotsiin päästiin kertauksella Lovisa Ulrika – frihetstidens upplysta drottning. Asiassa pysyttiin myös Johan Norbergin haastattelussa otsikolla Anders Chydenius – den svenska liberalismens fader och hans efterföljare, vaikka joissain kohdissa tuli mieleen faktavirheen mahdollisuus. Henkilöhistoriallisen osuuden päätti (taas kerran) Carl Michael Bellman – älskad nationalskald och hopplös slarver.

Tavallisemman väen elämään saatiin kosketusta Robert Bergman Carterin kertoessa liitupiipuista. Opin, m.m. että joissain malleissa oli puolen metrin mittainen varsi. Uutta oli myös Ulrica Söderlindin laivaston ruokintaa koskien tieto, että Kustaa III poisti ruokalistalta oluen eli merkittävän energialähteen. Nähtyäni taannoisella purjehduksella kaleerin soutamisen vaatiman työn, esityksessä mainitut kalorimäärät kuullostivat nälkään tappamiselta. Samaan aikaan huolehdittiin upseerien univormuista, joista puhui Martin Markelius. Kustaa III:n kuoleman jälkeiseen aikaan liittyi keskustelu Den optiska telegrafen – 1700-talets IT-revolution, joka oli eurooppalaisen kontekstoinnin osalta hyvää kertausta. 

Palasimme vielä ruuan ääreen neljällä lyhyemmällä katsauksella:  Mat under 1700-talet, Watten-soppa af allehanda slags grönt, Ärtor på tre olika vis & Historiska kokböcker

Lopuksi kuuntelimme kaksi keskustelua 1700-luvulle sijoitetuista historiallisista romaaneista. Niklas Natt och Dag oli hyödyntänyt tutkimusta, mutta kirjallisuuslistan sijaan käyttänyt tutkijoiden nimiä henkilöillään. Mielenkiintoinen ratkaisu.

Riikka-Maria Rosenberg oli romaania Hakoisten Anna kirjoittaessaan saanut apua 1700-luvun historiantutkija Sofia Gustafssonilta, vaikka Rosenberg itsekin on historiantutkija. Molemmat korostivat henkilöön liittyvien faktojen vähäisyyttä ja sitä, että romaanin tapahtumat olivat mahdollisia, mutta eivät varmasti totta. 

Vakuuttavan kerronnan kyseenalaistaminen

Kerään edelleen YouTuben videoita soittolistoille History stuff, Historia på svenska ja Historiaa Suomesta ja suomeksi. Kriteerini eivät ole ylen tiukat, mutta lisäämättä jäävät toki videot, joiden sisällössä tai esitystavassa on mielestäni jotain olennaista päin mäntyä. Tietoni ja tarkkaavaisuuteni eivät vaan aina ole parhaalla mahdollisella tasolla, joten viime viikolla Johnny Harrisin How Europe Stole the World solahti listalle. Tiedostin toki Harrisin esittävän tulkintaa aiheesta, josta on esitetty lukuisia erilaisia versioita. Mutta vasta kun YouTube tyrkytti vastinetta How Johnny Harris Rewrites History minulle selvisivät Harrisin tietoiset tai tahattomat mokat. Tarinanrakennus faktoista välittämättä ei ole hyväksyttävää.

Mitä poleemisempi aihe, sitä helpommin on varovainen. Minulla ei ollut mitään erityistä syytä epäillä Knowing Better -kanavan videota The Part of History You've Always Skipped | Neoslavery, mutta "kertomatonta historiaa" -kehystys on niin kulunut, että kaipasin vahvistusta, jonka viiveellä sain Dan Allossonin videosta Historian Reacts to Neoslavery. Enkä ollut ajatuksieni kanssa yksin, sillä yksi kommentoija aloitti "Thank you. I wanted to see a second opinion as to whether any of his facts were challenged and appreciate your corroboration. Though I'm trained as a lawyer and knew about convict leasing, I never knew about debt peonage (neoslavery). "

On myös helpompaa olla varovainen, kun esittäjän kerrontaa viiraa säännöllisesti samaan suuntaan. Tästä on malliesimerkki Christopher O'Regan, jonka videot Dagligt Allehandan luennasta ovat puolessa vuodessa menettäneet merkittävän osan viehätystään. Alussa O'Reganin Kustaa III-hehkutus jaksoi vielä hymyilyttää, mutta kun teema löytää tiensä lähes jokaiseen videoon eikä saa minkäänlaista sävytystä, huumorintajuni alkaa loppua. Viimeisiä vedeltiin, kun Kustaa III:n määräykset painovapauden rajoituksista onnistuttiin kääntämään (jälleen) erinomaisuudekseen.

Ironisesti huumorintajuni loppui täydellisesti pätkässä En syrlig feminist. Elokuun 2. päivän Dagligt Allehandan numerosta O'Regan luki kommentin jumalanpalveluksen jälkeisestä käytöksestä. Kirjoittaja identifioituu naiseksi ja kirjoittaa 

... så finner jag mig, som Fruntimmer, skyldig Er, eho Ni är, 1000:dee tacksägelser, som behagat göra den anmärkningen, den jag flere gånger gjordt, men aldrig wågat framställa, emot et Kön som har så många sjelftagna rättigheter framför oss; och önskar at denna mönstring hädanefter kunde uteblifwa.

Esimerkit naisten sanomalehtikirjoittamisesta ovat väikkärilleni merkityksellisiä ja olen tutkimuksessani yrittänyt perehtyä 1700-luvulla muuttuviin sukupuolikäsityksiin. Omka tulkintani eroaa O'Reganin esityksestä, mutta varsinaisen herneen vedin nenään, kun tämä totesi (5:50 paikkeilla)

Flickorna gick i skolan i lika hög utsträckning som pojkarna vid den här tiden.

Kauniisti sanottuna harhaanjohtavaa, mutta ehkä kyse oli vain vahingosta? Ehei. Viikkoa myöhemmin videossa Att lära av 1700-talet om 1700-talet

Den här läroboken, den skulle jag nog vilja påstå, den var allmänt förekommande. Vid alla skolor runt om i landet [...] jag vågar påstå att de flesta svenska skolbarn vid den här tiden - vilket betyder dom flesta barn överhuvudtaget - fick läsa den här [...] Därför att barn - till skillnad från vad många av oss tror idag - gick i skolan vid den här tiden. Och inte bara aristokratins ungar eller det rika borgerskap utan till och med de mest utsätta i samhälle: barnhusbarnen och soldatbarnen. Både pojkar och flickor gick i skolan i slutet av 1700-talet.

Erittäin hyväntahtoisesti molemmat lausunnot on selitettävissä sillä, että Tukholmassa, joka muodostaa O'Reganin "1700-luvun lopun Ruotsin", oli kouluja, joihin pääsi tyttöjäkin. Mutta tämä ei todellakaan tarkoita, että kaikki lapset olisivat käyneet koulua Tukholmassakaan vuonna 1792. Eihän silloin olisi ollut tarvetta perustaa kaupungin ensimmäistä ilmaiskoulua vuonna 1794. 

Kuuntelin seminaaritallenteita

Perjantaina järjestettiin yhtäaikaa Kalevalaseuran vuosikirjan 100-vuotisjuhlaseminaari ja Tuomiokirjahaun ja Karjala-tietokannan julkaisuseminaari. Olin aikonut osallistua jompaan kumpaan paikan päällä, mutta päätöksenteko oli niin vaikeaa, että jätin molemmat väliin. Onneksi saataville tuli tallenteet ja paikkasin tilannetta eilen. Antoisammaksi osoittautui Kansallisarkiston tilaisuus.

Sen aloitti Tytti Voutilaisen katsaus Katihan kehitysvaiheisiin. Nekin olivat mielenkiintoiset ja yllättävän pitkät, mutta oudoin yksityiskohta tuli heti aluksi: 

"Eli idea Karjala-tietokannan kaltaisesta tutkimusta hyödyttävästä tietokannasta syntyi itse asiassa 1980-luvun alussa Jyväskylän yliopiston historian laitoksella. Eli historian laitoksella oli tutustuttu ruotsalaiseen Uumajan yliopiston yhteydessä toimivaan Demografiska databas -hankkeeseen, jossa kirkonkirjatietoja saatettiin tietokoneella luettavaan muotoon, jotta niitä olisi helpompaa hyödyntää tutkimuksessa. Ja jyväskyläläiset innostuivat Uumajan tietokannasta ja onnistuivat perustamaan työllistämisvaroin hankkeen, jossa tallennettiin Petäjäveden seurakunnan kirkonkirjatiedot. Tämä hanke hiipui rahoituksen puutteeseen."

Ikinä kuullut ja minä kun olen kuvitellut perehtyneeni digitaaliseen historiantutkimukseen myös sen historian osalta. Ilmiselvästi siinä on vielä paljon dokumentoitavaa. Toivottavasti myös Voutilaisen Katiha-tiedot tulevat julkaistuksi muuallakin kuin YouTubessa.

Tuomiokirjahaun kontekstoimiseksi Juho Mattila kertoi elämän perusasioita.

Kaupunkien tuomiopiiriasia on aika selkeä, mutta maaseudulla se on vaihdellut tosi paljon - eri pitäjien eri osat ovat kuuluneet eri käräjäkuntaan eri aikoina. Että meillä on ihan sellaisia hyviä hakemistoja missä nämä pienet poikkeukset on lueteltuna, mutta ei oikeastaan sellaista luetteloa, milloin ne on muutunut. Eli on tieto, että joku kylä tuolla Jaalassa on kuulunut aikoinaan ensin [...]  taikka, että Someron tietyt osat siirrettiin Hämeen oikeudelliseen hallintoon 1875. Meillä on tällaisia hajatapauksia, mutta kaikista ei tiedetä ja sen takia uskalleta tehdä ikään kuin sellaista kokoovaa luetteloa niistä. Mutta me ollaan tehty Tuomiokirjahakuun tällainen havainnollistava tuomiokuntakartta, eikä käräjäkunta. Se on tehty 20 vuoden välein ja sen muutokset on selitetty siellä tekstiosassa.

Olin tiedostanut (käytännön kokeen kautta) haasteen käräjäkuntien esittämisessä rakenteellisena datana, mutta en ollut ymmärtänyt, että tietoa puuttuikin. Toisenlaisesta tiedon puutteesta oli kyse hieman myöhemmin, kun Mattila selosti Turun palossa menetettyä.

Sen lisäksi, mikä selvisi meidän tutkimuksissa - ehkä joku muukin on tiennyt tän aikaisemmin - kaikkien silloin toimivien tuomiokuntien ilmoitusasiat ovat palaneet. Ne on ilmeisesti olleet jonkinlaisessa kansliassa ja lakkautuneiden tuomiokuntien aineisto siirretty sinne holviin, jossa tuomiokirjat ovat säästyneet. Mutta 1827 taaksepäin niin ilmoitusasioissa koko Etelä-Suomessa on vaihtelevan pituinen aukko. 

Tätä olen epäillyt yrittäessäni löytää esi-isäni holhouksen alaiseksi hakemista. Mutta asia on jäänyt "pitää joskus selvittää pinoon". Toivottavasti seuraavan kerran mieleen tullessa muistan kuulleeni puutteesta.

Tuomiokirjahakua demosi Jan-Erik Engren. Oli kiva, että hän oli valinnut esimerkiksi haaksirikkoutuneen laivan eikä henkilöä. Keissi osoitti erinomaisesti, että tutkijan oletukset tuomiokirja-aineiston hyödyllisyydestä eivät pitäneet paikkaansa. Vain hakemalla tietää ja tuomiokirjahaku tekee testauksesta hyvin huomattavasti helpompaa. Mutta tietenkin Ihan Oikeassa Tutkimuksessa pitää huomioida myös mahdollisuus, että haku ei tartu kaikkeen mahdolliseen. Petri Talvitie kertoi omassa osuudessaan tehneensä vertailua tuomiolistaan konseptituomiokirjoissa. 

Virtuaalikonffa V Ruotsin 1700-luvusta

Voi tuntua uskomattomalta, mutta vieläkin on mahdollista järjestää virtuaalikonffa ennen kuulemattomalla aineistolla. Eräät aiheet alkavat toistua, mutta sellaista sattuu varsinaisissakin konffissa.

Aluksi Leos Müller ja Hanna Hodacs selostivat Itä-Intian komppanian vaiheita. Ei onneksi suurempia yllätyksiä, mutta en mielestäni ollut aiemmin kuullut Linnén vaikutuksesta brittien teenkasvatuksen alkuun Intiassa. Helpotukseni oli vielä suurempi kun Jonas Nordin ja Elisabeth Mansén selostivat vapaudenaikaa eivätkä onnistuneet sanomaan mitään uuden kuuloista. Ehkä Ruotsin 1700-luku alkaa vähitellen pysyä mielessä?

Materiaalisen kulttuurin välipalana Ivar Asplund ja Anna Löfgren selostivat neulomisen tapoja ja malleja 1700-luvulla (osa 1, osa 2 ja osa 3).

Visuaalinen aihe sopi hyvin seuraavaksi. Sabrina Norlander Eliasson ja Merit Laine selostivat rokokoon olemusta. Taidehistoria ei ole vahvaa aluettani, joten olin übertyytyväinen kun arvasin tärkeän taiteilijan Watteauksi ennenkuin nimensä mainittiin.

Sitten Linn Holmberg kertoi ranskalaisesta tietosanakirjahankkeesta. Jännittävää, miten kaikkea standardisoitiin yhtä aikaa. Linnén järjestelmä, oikeinkirjoitusinnostus jne.

Linnéstä oli "tietenkin" oma esityksensä, jossa olivat äänessä Annika Windahl Pontén, Gunnar Broberg ja Jenny Beckman.

Lars Lönnroth ja Carina Burman selittivät Carl Michael Bellmanista enimmäkseen tuttua asiaa. Käännöstyönsä olivat uusi yksityiskohta, mutta niitähän tuntuu tehneen lähes "jokainen" 1700- ja 1800-luvulla.

Emanuel Swedenborgista tietoni olivat melko olemattomat.  David Dunér ja Thomas Götselius selvensivät asiaa hieman, mutta ymmärrykseni jäi tasolle "uskishörhö".

Elisabeth Mansénin ja Anneli Jordahlin jutustelu terveyslähdekulttuurista pysäytti, kun Mansén totesi, ettei 1700-luvun terveyslähteillä sopinut lukea sanomalehtiä. Kuitenkin sanomalehdissä innokkaasti kerrottiin, kuka oli terveyslähteillä ollut. Pitänee ottaa Mansénin teos aiheesta parin vuoden tauon jälkeen käteen.

Sanomalehdistä puheen ollen, saimme seuraavaksi välipalaksi esittelyn 1700-luvun lopun paikallislehdestä. Tässä ei todellakaan tullut mitään uutta, mutta oli terveellistä palauttaa mieleen lehtien olemattoman pieni koko.

Tiedonvälityksestä jatkaen Jonas Nordin antoi sitten todella perusteellisen katsauksen vuoden 1766 painovapausasetukseen. Vaikka olin juuri lukenut aiheesta useamman ihmisen selostuksia, Nordinia kuunnellessa palikoita putoili vielä paikalleen.

Tutkimukselleni oli hyödyllinen myös Maria Gullstamin ja Mats Malmin keskustelu Anna Maria Lenngrenin runosta Några ord till min kära dotter, i fall jag hade någon. Senhän löysin aikaisemmassa virtuaalikonffassa ja sittemmin erinomaista tutkimuskirjallisuuttakin, mutta keskustelu herätti hakemaan lisää ja tuoreempaa.

Aiemmat:

• Itsetehty virtuaalikonffa 1700-luvusta ja viestinnästä 
• Taas itse tehty 1700-luvun Ruotsin virtuaalikonffa 
• 1700-luvun virtuaalikonffa III.
• Virtuaalikonffa IV Ruotsin 1700-luvusta

Virtuaalikonffa IV Ruotsin 1700-luvusta

Koska korona on taas siirtänyt kaikki tapahtumat, on hyvää aikaa järjestää neljäs virtuaalikonffa tukemaan väitöskirjatyötäni. (Aiemmat: Itsetehty virtuaalikonffa 1700-luvusta ja viestinnästä, Taas itse tehty 1700-luvun Ruotsin virtuaalikonffa ja 1700-luvun virtuaalikonffa III.)

Ensimmäiseksi esitettiin hyvin mielenkiintoinen Vox Turku filmi Pseudoa, Juslenius, jossa selostettiin Jusleniuksen elämänvaiheiden ohella 1700-luvun alun tiedekäsityksiä ja esitettiin enemmän tai vähemmän realistisesti ajan väitöstilaisuus.

Sitten Magnus Väesterbro pääsi markkinoimaan kirjaansa Tyrannens tid. En voinut kuunnellessani olla muistamatta äskettäin lukemaani tiukkaa kritiikkiä kirjasta, jonka ruotsalainen valtamedia oli kyllä ottanut hyvin vastaan.

Tyrannilla viitattiin Kaarle XII:een, jota valtaistuimella seurannut sisarensa esiteltiin seuraavaksi otsikolla Ulrika Eleonora - menlös mellanregent eller slipad strateg? Mukana vilahtaneita Armfeltin karoliineja selostettiin vielä tarkemmin Anders Hanssonin toimesta,

Välipalana meille esiteltiin Ulrika Eleonoraan liittyvänä Vänersborgin museon kokoelmiin kuuluva kilpikirje vuodelta 1719.

Vapauden ajan ensimmäisistä vuosikymmenistä ei ollut sanottavaa. Jonkinlaisena paikkauksena Sebastian Larsson selosti 1700-luvun käsityksiä homoseksuaalisuudesta.

Taidehistoriallisessa osiossa saimme esittelyn 1700-luvun puolivälissä maalatusta kirkonkatosta, joka on nykyään Smålands museumissa. Tätä täydennettiin katsauksella Mellan himmel och helvete - halländska kyrkotakmålningar. Kirkkomaalaus vaikutti talonpoikaisiin koristeluihin, mikä selvisi esityksessä  Jämtlandsskåpen - praktföremål från sekelskiftet 1700-1800.

Vuonna 1755 alkoi Ruotsissa setelipaperin tuotanto ja tätä selosti Richard Kjellgren.

Paperiruukista tuhtiin annokseen rautaruukkikulttuuria. Göran Rydén otsikolla Det svenska järnets roll i det transatlantiska slaveriet, mutta puhui enemmän tuotannosta Ruotsissa kuin raudan käytöstä maailmalla. Maria Björk puhui sitten otsikolla Järnbruken och Järn-Brita. Brita Behmistä (1670-1755) kuulimme kuitenkin varsin vähän. Samoin katsauksessa Bruken som byggde Sverige (Norm, Engelsberg, Ramnäs, Wanbo) avainhenkilö Lona Lisa Söderhielm (1718-1787) sitoi lähinnä ruukkeja yhteen. Kuulimme kylläkin paljon ruukkien toiminnasta ja elämästä.

Naisen rautaruukkirahalla rakennettiin ja kauttaaltaan koristeltiin 1760-luvulla suurtilan päärakennus Värmlannissa, josta saimme perusteellisen esittelyn: von Echstedtska gården, Dasset på von Echstedtska gården, Människorna på von Echstedtska gården. Puucee-kulttuuri kuullosti aika erikoiselta.

Makeana välipalana näytettiin Cajsa Wargin sitruunavaahdon valmistus, mutta valitettavasti valmista vaahtoa ei tarjoiltu. Usein ihmettelemäni kananmunien määrä resepteissä kävi tästäkin selväksi.

Toisinajattelijoiden teeman puitteisiin kuuluivat esitykset Carl Michael Bellman - nationalskalden ja Carl Bernhard Wadström - svensk slaverimotståndare. Jälkimmäinen oli lähes kokonaan uutta tietoa, Wadströmistä voitaisiin puhua enemmänkin. 

Molempien osalta tuli esille yhteys Kustaa III:een, jonka elämän perusasiat käytiin läpi esityksessä Gustav III - skandaler, sexstrul och statskupper. Sitä täydensi vielä merihistoriallinen ekskursio Linjeskeppet Wasa - från ritning till vrak. Siinä tuli esiin seikkoja, jotka minun olisi pitänyt ymmärtää Schildt-kirjan meriupseerista kirjoittaessa.

Välipalana Vänersborgin museon kokoelmista esiteltiin heitto(?)rahoja, joita Kustaa IV Adolfin elämän merkkihetkinä jaeltiin juhlivalle kansalle. Aikalaisistaan kuulimme vielä kaksi elämäkertaa: Hedvig Elisabeth Charlotta - hovkrönikören som intog tronen & Axel von Fersen – kärleksaffärer, revolutioner och en vrålande lynchmobb.

1700-luvun virtuaalikonffa III

Tällä viikolla on Helsingissä ihan oikea 1700-lukua käsittelevä symposiumi, mutta sitä odotellessa kolmas osa sarjaan Itsetehty virtuaalikonffa 1700-luvusta ja viestinnästä ja Taas itse tehty 1700-luvun Ruotsin virtuaalikonffa. 

Kronologiseksi aluksi Christer Kuvaja puhui otsikolla Eld, blod och jämmer. Den ryska ockupationsarmén och civilbefolkningen under stora ofreden. Heti aluksi kritisoi sekä Kustaa H. J. Vilkunan ja Teemu Keskisarjan antamaa kuvaa isostavihasta ja markkinoi omaa kirjaansa När Finland stod i brand : rysshärjningarna 1713-1721, joka ei ole saanut kovin pajon huomiota. Viestinsä, että venäläisten väkivalta oli seurausta suomalaisten pakenemisesta ja vastarinnasta, ei ymmärrettävästi ole helppoa ja suosittua nieltävää. 

Täydennykseksi seurasi Lars Ericsson Wolken haastattelu venäläisten hyökkäyksistä Ruotsin rannikkolle sodan loppuvaiheessa liittyen kirjaansa Sjöslag och rysshärjningar: kampen om Östersjön under stora nordiska kriget 1700-1721. Venäläisen laivaston kehityksestä irtosi pointteja, jotka eivät ole aiemmin tulleet mieleeni. Eikä kahta kolmatta, joten otsikolla Ryssen Kommer! haastateltiin vielä Mona Bergmania liittyen arkistodokumentteihin.

Edelleen sotaan liittyen Olof Blomqvistia haasteltiin otsikolla Nationalism under stora nordiska kriget – dödsdomen mot Fredrich Sahlgård. Käsitykset kansallisuudestahan ovat aina mielenkiintoisia. Tässä tapauksessa asiaan sekoittuu heikko sotamenestys.

Vihdoinkin rauhan aikaan päästyä kuulimme Joacim Östlundin tutkimuksesta ja kirjasta Vid världens ände. Sultanens sändebud och hans berättelse om 1700-talets Sverige, joka kertoo osmaanien lähettiläästä Ruotsissa vuonna 1733. (Östlund on puhunut aiheesta kauemminkin.) 

Lähettiläs tapasi kuninkaan ja ehkä kuningattarenkin, josta oli seuraavaksi puhe. Eva Haettner Aurelius piti esitelmän Lovisa Ulrikas akademi - Sveriges första vittra kungliga akademi. Elise Dermineur syvensi teemaa otsikolla Queen Lovisa Ulrika of Sweden and Eighteenth-Century Politics. Kevennyksenä Katarina Burman esitteli Lovisa Ulrikan kesämökin. 

Sitten vietimme hetken arkisemmassa, kun Elina Maaniitty selosti 1700-luvun tautiympäristöä ja elinolosuhteita Suomessa. Yleiskatsauksessa ei tullut mitään erityistä uutta minulle, mikä oli iloinen yllätys. Helpotuksen huokaus pääsi myös kun tietoiskut Frihetstiden förklarad ja Gustavianska tiden förklarad eivät sisältäneet merkittävää uutta tietoa. Saman voi sanoa myös kevennyksistä Sminktutorial á 1700 tal ja Sminktutorial - 1700 tal, joista olisi riittänyt yksikin.

Mediahistoriaa ei ollut luvassa, mutta seurasimme visualisoituna/kerrottuina sanomalehdistä minulle tuttuja asioita eli Sophia Magdalenan tuloa Ruotsiin 1766 ja  Jacob Guntlackin vankilapakoa. Myös Leif Runefeltin kirjan Att hasta mot undergången – Anspråk, flyktighet, förställning i debatten om konsumtion i Sverige 1730-1830 mainostuokio oli väikkärin suhteen relevantti. Kulutukseen liittyen kuulimme sitten ymmärrystäni selventäneen lyhyen kertauksen kaakeliuuneista (Let's talk about 18th Century Ceramic Heaters for 15 minutes!). Sama puhuja esitti Anna Maria Lenngrenin runoon perustuvan monologin Bitter 18th Century Woman gives her Daughter salty life Advice. Lehdet mainittiin, joten etsin sarkasmia pursuavan runon, jossa olikin vastaava säkeistö

Försigtigt äfven undanvik

All brydsam forskning i gazetten!

Vårt hushåll är vår republik,

Vår politik är toaletten.

Naisista ja kulttuurista oli kyse myös Rebecka Lennartsonin kirjan Ulla Winblad – Liv och legend markkinointiosuudessa. 

Axel von Fersen on juuri ollut tiedeuutisissa, kun kirjeenvaihdostaan Marie Antoinetten kanssa oli teknisin keinoin saatu lisää sanoja näkyviin. Emme kuulleet tästä vaan aiheina olivat Axel von Fersens revolutionsgevär, Axel von Fersens järnstämpel ja Axel von Fersens sista måltid.

Loppu läheni, kun väitöskirjatutkija Magnus Jernkrok kertoi aiheestaan Sverige under franska revolutionen. Samaan ajankohtaan kuului Jussi T. Lappalaisen esitelmä Kustaa III:n maasota 1788—1790 Savossa ja Kymenlaaksossa ja Maarit Laitalan sekä Vilma Lempiäisen katsaus Fort Slava – Ruotsinsalmen vartija.

Yhtä ja toista 1600-luvusta

1) Koronarajoitteista aletaan paikoin luopua, mutta onneksi vielä on verkkotapahtumia, kuten taannoinen ruotsalainen semmaesitys maakirjakartoista. Verkon kautta seurasin keväällä myös Mari Välimäen väitöstilaisuuden, mutta väitöskirjansa Rikotut lupaukset: Esiaviolliset suhteet ja toimijuus Ruotsin yliopistokaupungeissa 1600-luvun lopulla on jäänyt linkittämättä.

2) Yleisradio tuottaa nykyään niin paljon historiaohjelmia, ettei niitä ehdi edes listata. Suht äskettäin väitellyt Jenni Lares oli puhumassa ohjelmassa Paloviinaa lääkkeeksi ja kolmen ryypyn sääntö! Alkoholin nauttiminen 1600-luvulla jo viime syksynä.

3) Ruotsalaisista kirjanmerkeissä roikkuvista ja katsomattomista videoista jotkut olivat jo poistuneet näkyviltä. Jäljellä vielä Tukholman kaupunginarkistossa taltioitu Mirja Arnshavin esitelmä Kvinnorna i 1600-talsflottan ja Charlotta Forssin esitelmä Bastubadande i 1600-talets Stockholm - en källa till konflikter om hälsa och moral. Livrustkammarenin edustaja puolestaan etsii 1600-lukua Tukholman kaduilta.

4) Yksi kadonneista videoista oli Annika Sandén puhumassa 1600-luvun rikoksista ja rangaistuksista. Paikkausta on vanhassa Historia.nu-podcastjaksossa. Suomeksi on Turussa tehty (käsittääkseni/muistaakseni) Veli Pekka Toropaisen tutkimuksen perusteella kulttuurikuntoilureitti Synnin ja oikeuden paikat 1600-luvulla. Tekstit voi lukea kotisohvallakin, mutta olisihan se kiva päästä paikan päällekin.

5) Toropaisen artikkeleita 1600-luvun elämästä on ilmestynyt m. m. Kalmistopiirissä. Tuorempana ”Portot ja huoranmetsästäjät” – seksityön jäljet 1600-luvun Turun asiakirjoissa.

6) Itä-Suomessakin tutkitaan 1600-lukua ja kv-lehdessä ilmestyneestä Sortavalan kaupunkikehitystä käsittelevästä artikkelista on tehty yleisesti ymmärrettävämpi versio: Kaupungin herrat ja työläiset kortteleissaan.

7) Itä-Suomen yliopistossa väitellyt Olli Bäckström on omassa blogissaan kirjoittanut Suomalaisista Kustaa II Aadolfin sotaretkellä 1630-1632. Hän puhui samasta aiheesta Sotahistoriallisen seuran tilaisuudessa, tallenne tästä on YouTubessa. (Sotahistoriasta en mitään ymmärrrä, joten en ole kokeillut yhtään jaksoa ruotsalaista Militärhistoria-podcastia. Mutta jostain syystä kirjanmerkeissäni oli siitä jakso Träd, ris och bråtar - svenska bakhåll från 1400- till 1600-talet.)

8) Tallessa on tietenkin myös linkkejä opinnäytteisiin

• Runesson, Anton: Blod, kött och tårar: Kroppslig erfarenhet i Sverige, ca 1600–1750
• Nilsson, Lucas: Kung söker fru : En mentalitetshistorisk studie av en dagbok från 1620.
• Bergh, Jesper: Den svenska nordkusten i söder : Styret av de nya besittningarna åren efter den westfaliska freden
• Tiihonen, Caroline: Barndom under svensk stormaktstid : En studie av Agneta Horns självbiografi
• Hansson, Mattias: Krig, finanser och maktspel : den politiska kulturen vid tiden innan det Torstensonska kriget
• Nilsson, Kristina: Färgerna i Torpa geometrisk jordebok. Materialundersökning av en samling lantmäterikartor från 1640-talet
• Heselicht, Felix: Lyxfällan. Johan Ekeblads syn på lyxkonsumtionen i Sverige 1649-1664
• Malm, Hans William: När prästen varit stygg : Den livslånga disciplineringen, under studentåren och i tjänst, av präster med omoraliskt leverne i Åbo stift kring mitten av 1600-talet.
• Wienberg, Asger: Karriärer i högadelns hägn : social mobilitet bland Magnus Gabriel De la Gardies västgötska förvaltare cirka 1650–1680
• Wikland, Linda: Vårt dagliga bröd giv oss idag. Hungersnöd, krishantering och resiliens i Stockholm 1650–1750
• Gustafsson, Samuel: Spannmålsmagasin och Brännvinsbränningsförbud. En studie gällande ståndsriksdagens motåtgärder mot missväxtkatastrofer under åren 1650-1651 och 1771-1772
• Höglund, Mats: Kampen om fredsmilen. Kartan som makt- och kontrollinstrument i 1655 års reduktion
• Ling, Rick: Gustav II Adolf - "I idealitetens skimmer" : En studie om framställningen av Gustav II Adolfs person, politiska gärningar samt historiebruk i allmänna översikter om svensk historia
• Nensén, Albin: Karl X Gustav, Fem gestaltningar genom tiden : En studie i hur 1600-tals kungen Karl X Gustav har gestalts i historieböckerna från åren 1855, 1924, 1958, 1984 & 2009
• Österlund, Marika: Museokokoelmien muotoutuminen kolmen eettisen kysymyksen valossa : Esimerkkinä 1600-luvun esineet ja arkeologiset löydöt
  

9) Kuvituksena oli ote Anthonius Leemansin asetelmamaalauksesta vuodelta 1655. Rijksmuseum

Kokeilin videotuotantoa

Vuosia olen katsonut YouTubea (*) lähes samalla innolla kuin TV:tä ennen vuotta 2006, jolloin siitä luovuin (saadaksekseni joskus jotain aikaiseksikin). Luonnollisesti on herännyt ajatuksia omien videoiden tekemisestä ja pari kokeilua on roikkunutkin YouTube-kanavallani. 

Kevään mittaan olen miettinyt väitöskirjani aineistosta työstettyjä videoita. Ongelmana oli (omasta mielestäni) mielenkiintoisten asioiden paljous. Toukokuun alussa keksin sopivan tavan rajoittaa mahdollisuuksia: tekisin videon saman päivämäärän menneisyyden lehdestä. Tämä oli onnistunut valinta, jolla poimintoihin tuli enemmän vaihtelua kuin vapaammin valitessa, niin hassulta kuin tämä kuullostaakin. 

Pidin juttujen kuvapohjaisen kontekstoinnin hyvin kevyenä, mutta sain itselleni oivalluksia ja toivottavasti niitä syntyy jollekin katsojallekin. Asiasisältö perustuu pääosin menneisyyden lehteen, millä (etukäteen tarkemmin ajattelematta) vältin kysymyksen lähteiden esiin tuonnista. Puheessa luotettavuuden luominen kun tapahtuu aivan eri säännöin kuin kirjoittaessa. Tekiessä selvisi se, että puheena toimi pointit, joista en olisi saanut aikaiseksi kokonaista blogitekstiä. Toisaalta, jos olisin kirjoittanut ja lukenut tekstit, olisin säästänyt äänittäessä huomattavasti aikaa. 

YouTube-kanavani perinteitä noudattaen tein videot teknisesti hyvin alkeellisella ratkaisulla ja minimaalisella editoinnilla. Tästä huolimatta tekemiseen upposi aikaa, aivan kuten olen arvellutkin. Siksi "Päivän lehtien" sarja ei jatku ikuisesti vaan päättyy tänään. Kaikki julkaistut videot ovat soittolistalla, eikä sisältö varsinaisesti "vanhentunut" vaikka kyseinen päivämäärä on nyt vuodeksi ohi.  

(*) Vuosien varrella keräämäni soittolistat  

• Historiaa Suomesta ja suomeksi
• Historia på svenska
• History stuff

• From or about Finland or Finns (AP Archive)
• From or about Finland or Finns (British Movietone)
• From or about Finland or Finns (British Pathé)

Taas itse tehty 1700-luvun Ruotsin virtuaalikonffa

Edellisen virtuaalikonffan anti oli niin merkittävä, että kokosin toisen. Painotus on 1700-luvun alussa ja merellä, mutta sain silti irti väitöskirjatutkimustani avittavia ajatuksia.

Ensimmäisessä esityksessä Jim Hedlund ja Martin Ahlström keskustelivat vuonna 1702 oikeudessa käsitellystä rakkaustaiasta. Mielenkiintoinen tapaus, mutta en pitänyt tavasta, jolla menneisyyden ihmisistä puhuttiin. Ahlström jatkoi keskustelemalla Mia Nilssonin kanssa vuosien 1710-13 ruttoepidemioista. 

Huomattavasti vieraampaa asiaa oli Emma Forsbergin Den Svenska Konspirationen, joka käsitteli Ruotsin lähettilään vaiheita Englannissa 1715-1717. Poliittista historiaa, josta en niin hirvittävästi välitä, mutta Forsberg oli selkeä ja hyvä esiintyjä. Jokseenkin samoja vuosia käsitteli Åsa Karlsson otsikolla ”Spåren efter Guds fötter” – Karoliner på resa i det Heliga landet. Kuten odotinkin, kyse oli Kaarle XII:n Benderistä lähettämistä tutkimusmatkailijoista. Yllättävää oli se, että he kertoivat havainnoistaan kuninkaan lisäksi suullisesti pitkin Eurooppaa.

Samaan aikaan Ruotsissa oli joukko tuhansia tanskalaisia, venäläisiä, saksilaisia ja puolalaisia sotilaita, joihin törmäsin Helsingin ympäristössä Petter Sundia tutkiessani. Vankien suhdetta paikallisyhteisöön tutkiva Olof Blomqvist laajensi Urban Lindstedtin haastattelemana kuvaa. Samaisen Sund-tutkimuksen yhteydestä oli tuttu myös Linus Karlssonin esitelmässään Skeppen under rysshärjningarna käsittelemä aika eli venäläisten hyökkäykset varsinaisen Ruotsin rannikolle. Karlssonin fokus oli tiukasti laivoissa eikä niistä päästy kovin kauaksi teemaan kuuluneella virtuaalikäynnillä Sjöhistoriska museetissa. Karoliinisen ajan lopetti Håkan Strömbergin kirjan Allt om Karl den tolfte esittely. Ilahduttavasti hän ei väittänyt saaneensa syvällistä ymmärrystä kuninkaasta. Åsa Karlsson, Magnus Linnarsson ja Joakim Scherp keskustelivat kuninkaan kuoleman jälkeisestä tilanteesta vuonna 1720.

Vapauden ja hyödyn aikaan johdatti Gunnar Brobergin kirjaesittely Carl von Linné – mannen som ordnade naturen. Olen kyseisen tiiliskiven kantanut kirjastosta kotiin, mutta selailuni jäi vähäiseksi ja keskustelusta irtosi näin uutta. Ajan uskonnollisesta liikehdinnästä kuultiin katsaukset Gråkoltarna ja Främlingarna. Näitä seurasi lyhyitä katsauksia vuosisadan puolivälistä: Kungl. Vitterhetsakademien - Drottningens Akademi, Medalj från 1751 ja Bellman och Cajsa Warg Punsch från år 1755. Mitaliin olin törmännyt tutkimuksissani ja tehtyä punssia ei valitettavasti tarjoiltu.

Ei myöskään teetä, josta oli puhe, kun Mattias Berg selvitti Itä-Intian komppanian historiakuvaa otsikolla Den hemliga historien om det svenska Ostindiska kompaniet. Minulle oli uutta, että Britanniaan salakuljetetun teen merkitys ei ole yleisesti tiedossa. Bergin museolle esittämä kritiikki tuntui aiheelliselta. Teemaa laajensi Susanna Petterson otsikolla Museerna och samlandets historia.

Valistuksen kirjallisuushistorian esitys oli tarkoitettu hieman toiselle yleisölle, mutta ihan hyvä muistutus tähän väliin. Tietosanakirja kun olisi ollut ihan relevantti lisäys vuoden alussa luonnosteltuun väikkärin lukuun.

Arvokkaimmaksi sisällöksi tutkimuksen kannalta osoittatui kaakeliuunin historia. Ensimmäisessä osassa Carl Frängsmyr puhui 1700-luvun ilmasto-optimismista ja käsityksistä, jotka yhdistivät ilmaston ja kansanluonteen (Värme, kyla och nationalkaraktäri svenskt 1700-tal). Claes Petterssonin esittelemistä kaakelituotannon arkeologisista jäänteistä en saanut paljoa irti (Landsortens kakelugnar: en verkstadsproduktion under tre generationer i 1700-talets Jönköping), mutta Karl Grandinin käsittelemät ajatukset puunsäästöstä olivat jälleen omasta tutkimusaineistostani tuttuja (Veden, värmen och vetenskapsakademien). Toisessa osassa Bo Vehnen taidehistoriallinen katsaus kuninkaanlinnojen uuneihin ei jaksanut kiinnostaa (Kakelugnen: verklig, svensk, ibland ingetdera). Linnea Rollenhagen Tilly taas puhui erittäin mielenkiintoisesta aiheesta eli kaakeliuunin kehitysvaiheista, joiden lopputulos on attribuoitu yhdelle ainoalle ihmiselle (Carl Johan Cronstedt och rationaliseringen av den svenska kakelugnen).

Laivahistoriasta sain yliannostuksen jo alussa, joten Hans-Lennartin linjalaivan ja Amphionin menivät yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. (Jälkimmäinen alkoi 10 minuutin viiveellä.) Sama koski Anneli Gustavssonin keulakuvaesittelyä. 

Toisella tavalla yksipuolinen oli "Christopher O'Regans 1700-tal". TV-katselijoille tuttu, mutta minulle vieras mies on syvällä 1700-luvussa, mutta otsikkossa näkymätön rajaus on se, että kyse on Tukholmasta, Kustaa III:n ajasta ja pääasiassa yläluokasta. Tämä ei miellyttänyt, mutta toisaalta olin tietenkin erittäin mielissäni, että useassa osassa (erityisesti 3&6) tietoa löytyi ajan sanomalehdistä. Pidin myös (taas) siitä, että jokaisessa osassa lähdettiin liikkeelle esineestä. Esimerkiksi osassa 4 esitellyt siluettisormukset olivat minulle uusi tuttavuus.

1. En aptitretare

2. En nyckel till alla dörrar

3. Mysteriet med soldaten Grehn

4. En skugga av förgångens kärlek

5. En skitig historia

6. Min söta jungfru

7. Nå välan, så tag dig då en sup?

8. En fängslande historia

9. Vad är väl en bal på Börsen?

10. Den osminkade sanningen

Tätä yhtenäistä kokonaisuutta seurasi sillisalaatti. Martin Markelius esitteli sotilasunivormuja Kustaa III:n hallintokaudella. Kustaa III:n kaudella ensimmäisestä maahanasettuneesta juutalaisesta kerrottiin. Marina Demina kertoi Utile Dulci -seuran nuottikokoelmasta ja musiikista, joka soi kun Kustaa III:a ammuttiin. Rebecca Olsson esitteli avioerosta vuonna 1793 syntynyttä arkistolähdettä. Cecilia von Heijne esitteli Årstan rouvan silkkistä lompakkoa. Leos Müller puhui otsikolla Sverige och globaliseringen - från 1700-talet till idag. Sopiva loppu oli Hjalmar Forsin ja Christer Sturmarkin keskustelu När tomtarna och trollen försvann, josta sain väikkärin tekoon kirjavinkin.

Kivikaudesta kiinnostavaa?

Historianopettaja Antti Koskinen tuskaili viime viikolla Twitterissä, että oppilaita on vaikea saada innostumaan kampakeramiikasta. Tähän Samuli Simelius totesi tyylikkäästi "Kampakeramiikka on kuin voimakas homejuusto. Vaatii totuttelua ja aikaa, että siitä alkaa nauttia. Maailmansodat on vähän kuin ranskalaiset, helppoa ja sopii moneen makuun, mutta tarjotaan niin usein, ettei enää kauhean usein jaksa innostua, kun on kunnolla maistellut historiaa."

Käytännöllinen ehdotus Anu Nousiaiselta "Mullekin tuli mieleen muinais-dna-tutkimusten tulokset. Minkä näköisiä Pohjolassa silloin oltiin, suoruumit ja Ruotsista tutkitut esihistorialliset luulöydöt." sai kuittauksen "5.-luokkalaisen eka historiankirja alkoi just suoruumiista. Minä pidin kuolemansyyn pohdintaa hiukan groteskina aloituksena"

Toinen opettaja oli vielä käytännöllisempi: "Mä skippaan huoletta kaikkien kampa- ja nuorakeraamisten detaljien yli ja opetan sen isosta eli maailmanhistoriallisesta perspektiivistä: esihistoria oli kaikkialla samanlaista (inspiraationa Jared Diamond ja Harari).".

Tero Juutilainen vastasi käynnistämällä meemitehtailun, johon yksi kontribuutio oli meemi siitä, että aikuiset näkevät vastauksena nuorten miellyttämiseen (turhan) usein meemit ja giffit. Syntyneestä valikoimasta minua viehätti eniten oheinen Tuuli Heinosen kontribuutio, jonka jakamiseen sain luvan.

Mutta tässäkin on perusvireenä tekniikan/tavaran puuttuminen, joka on omiaan luomaan ankeaa mielikuvaa. Entä jos ihailtaisiin sitä mitä oli ja mietittäisiin, miten tolkuttoman osaavia selviytyjiä ihmiset ennen vanhaan olivat? (Sama koskee kaikkea menneisyyttä ennen modernia aikaa.) Tätä henkeä oli edellä mainitussa Twitter keskustelussa Juho Lammen ehdotuksessa "Tempaise selän takaa ensin piikiviterä ja sano, että tässä on ihmiskunnan mullistavin keksintö. Sitten toisella kädellä palava oksa nimimerkillä "Hei tziigatkaa, mitä mä löysin!"" ja Iivana Lemmetyisellä: "Kuskaat luokkaan tuoreen eläimen pään ja raakataljan ja tänään sitten aivoparkitaan."

Itselleni esihistorian teknologiaa avasi merkittävästi How To Make Eveything -kanavan viime elokuun Reset, jonka jälkeen aloitettiin ajasta ennen keramiikkaa. Varsinaista kivikautta oli vain yksi jakso, mutta siitäkin irtosi paljon. Kuten edellä mainitut piikiviterät, jotka vaikuttavat itsestään selvyyksiltä, ennen kuin näkee konkreettisesti vaaditun taidon. Ja "ne asu kodissa" ei tunnu enää pikkujutulta, kun on nähnyt minkälainen nyhrääminen vaaditaan pienenkin puun katkaisemiseen. Eikä Suomessa aina edes ollut (muualta tuotua) piitä vaan käytettiin tylsempiä kiviä. Myöhemmissä jaksoissa päästiin vertailemaan niin teräaseiden tehoa kuin niiden tekemiseen kuluvaa aikaa.

Tietenkin pitää muistaa, että kivikauden ihmisille nämä toimet olivat osa lapsesta asti koettua arkea ja varmasti helpompia kuin modernille ensikertalaiselle. Mutta ei se muuta tosiasiaa, että keramiikkaan tarvittavan saven kaivamiseen oli kädet ja tikku eikä kevyttä teräslapiota. Jos kirveen halusi varttaa köydellä, piti olla kuitua ja osaaminen sen käsittelyyn. Kauttaaltaan ajatuksen "ja sitten niillä oli" loppuun piti lisätä "paitsi ei ollut, elleivät tehneet".

Mistä päästään tärkeimpään opetukseen. (Eihän tämä uutta ollut, mutta kolahti erityisesti.) Yhden ihmisen osaamisella ja tekemisellä kivikauden maailmassa ei päässyt juuri mihinkään. Samoin olemme nykyään muiden varassa, mutta he ovat vain paljolti näkymättömissä.

8. kuukausi jatko-opiskelijana

Lähetin elokuun aluksi ohjausryhmälle kesän tuotokset ja ilmoitin lomailevani pari viikkoa. Ajoituksen pohjana oli kuun keskivaiheille keväältä koronan takia siirtynyt symposiumi, johon hyväksytty paperini ei liittynyt väitöskirjan aiheeseen. Parin viikon aikana siis yritin palauttaa mieleen, mitä olin esitysehdotusta tehdessäni vuodenvaihteessa ajatellut. Ja kerätä rohkeutta esiintyä ensimmäistä kertaa isommalle yleisölle vakavastiotettavana (?!) jatko-opiskelijana enkä sinä-hörhönä-joka-ilmaantuu-jokaiseen-historia-alan-tapahtumaan. (Tapahtuman annista kirjoitin tuoreeltaan blogiin.)

Ehdin myös nauttimaan aurinkoisista päivistä sekä istuen asunto-osakeyhtiön kattoterassilla että kierrellen vieraissa Helsingin osissa, istumaan Kansalliskirjaston erikoislukusalissa lukemassa 1700-luvulta muuta kuin lehtiä ja kirjoittamaan varastoon blogitekstejä. Sillä elokuun alussahan tämä blogi pyörähti kesätauon jälkeen käyntiin eivätkä julkaisut synny tyhjästä. Vaikka ne toisinaan siltä näyttävät.

Yritin myös lyhentää YouTuben "myöhemmin katsottavien" listaa. YouTubeen ilmaantui kesällä historianopiskelijoille suunnattu kanava Clio's Digital Workshop, jota en ole tarpeeksi vielä ehtinyt katsoa eikä se julkisten lukujensa perusteella ole löytänyt montaa muutakaan katsojaa. Omaan tutkimukseen liittyvä ohjevideo How to Cite a Historical (Pre-1900) Newspaper Article oli asiallinen, mutta olin jo päättänyt oman yksinkertaisemman linjani viittausten tekoon.

Virtuaaliseksi tukihenkilöksi adoptoimani Cathy Hay muistutti tällä kertaa siitä, että on tärkeää olla hyvä aloittelija eikä rynnätä alkeiden ohi. Minä olen surkea aloittelija, mitä kuvastaa hyvin väikkäriprojektiin valitsemani ohjenuora "fake it, till you make it". Hay on aivan oikeassa, olisi ollut fiksumpaa reilusti kysyä tyhmiä kysymyksiä ja myöntää osaamattomuus. 

Selatessani loppukuusta graduoppaita löysin saman ajatuksen Marianne Liljeströmin artikkelista kirjassa Iso gee. Gradua ei jätetä! (1999): "opiskelija, joka haluaa näyttäytyä kunnollisena eikä siksi käytä hyväkseen ohjaajan kompetenssia. Hän ei esitä kysymyksiä eikä myöskään tee muistiinpanoja." (Tosin minusta kunnollisuuden esittäminen sujuu parhaiten juuri tekemällä muistiinpanoja.) Pystyin vaivatta myös tunnistamaan itseni aloituksesta: "Opiskelijat voi jakaa yksinkertaistaen kahteen ryhmään, eli niihin, jotka ajattelevat että heidän gradunsa valmistuminen on kokonaan riippuvainen ohjaajasta, ja niihin, jotka eivät luota siihen, että ohjaajalla olisi mitään oleellista sanottavaa."

Toisen dikotomian kuulin terassikeskustelussa attribuoituna eräälle historian proffalle: "on opiskelijoita, joita ei tarvitse ohjata, ja opiskelijoita, joita ei kannata ohjata". Tätä ei kuulemma pitänyt ottaa täysin tosissaan.

Ohjauksesta puheen ollen... Lähes kolmeen viikkoon venyneen lomailuni lopettamista olisi pitänyt avittaa se, että olin Ohjaajalle lähettänyt työsuunnitelman ja hän ehti sen hyväksyen kuitata jo ennen kuin loman loppu häämötti. Ei siis ollut epäselvää, mitä pitäisi seuraavaksi tehdä. Tekeminen kuitenkin sakkasi ja siksi päädyin m.m. lukemaan graduoppaita. Edellä mainitussa Merja Kinnusen ja Olli Löytyn toimittamassa Iso geessä oli paljon relevanttia, samoin kuin Juha T. Hakalan Tulevan maisterin graduoppaassa (2017) sekä Antti Kariston ja Ullamaija Seppälän kirjassa Maukas gradu. Valmistusvihjeitä tutkielman tekijöille (2004).

Suunnitelman lisäksi työhön olisi voinut innostaa Twitterissä elokuun puolivälissä vastaan tullut harvinainen vertaisviesti Opinahjon toiselta väitöskirjatutkijalta Aki Aunalalta:

"Huh, olen kirjoittanut 6 päivää putkeen historiaa ensimmäisen kerran 10 vuoteen näin intensiivisesti. Olo on kuin olis just maantieltä herännyt, ja aivotkin surraa niin, ettei taukoja osaa pitää. Kommarit hyppii joka nurkan takaa... #historia #tutkimus #väitös #kirjoittaminen" "Tauko on ollut pitkä, mutta valittu taktiikka on työelämästä poimittu. Kirjoitan ensin primäärilähteet auki, kaiken mitä löytyy. Tulkoon vaan höttöä. Sitten kun jotkin kappaleet on "valmiina", tsekkaan kirjallisuutta, googlaan jne.. Näin tulee omaa tekstiä väkisinkin. #tutkimus"

Mutta ei. Saa nähdä, miten käy syyskuussa.