Katsaus Juustilaan ja Juustilanjokeen

Jostain on aloitettava. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelin viitteissä on puhtaaksikirjoitettu pätkät Viipurin pitäjän käräjiltä 20.–21.6.1643 (f. 196, 197). Ensimmäisessä Anna Juustenin perillisten jaettavana oli "eet Jorda godz under half skatt i Justilajåki såm Samptlighen hustro Annas barn till arffz fallit är". Eli puolikkaan veroyksikön osuus Juustilanjoesta. (Samasta oikeusjutusta G. Sarva: Tietoja Anna Juustenin jälkeläisistä. SSV 12 (1928))

Erikseen käsiteltiin Jorda godz under een heel skatt i Justilajåki. Tämä kokonaisen veroyksikön tila oli aiemmin kuulunut Johan Cröellin sukulaiselle (tarkemmin sanottuna serkulle) Anna Persdotterille ja tämän miehelle Olof Philipssonille. Kotivuorella myös viite "KA valtakunnanregistratuura 10.4.1647 f. 103", jossa Johan Cröellille vahvistetaan hans egen halfwa arfweiordh uthi Justilaiockiby och Wijborgz Sochn, Justilaiockiby Skattehemman ett uthi hwilket framledne Oluf Philipsson hafwer åboet.

Katsahdus maakirjoihin kertoo, että vuosina 1626-1642 yhden yksikön tila on merkitty Olof Philippsonille ja 1/2 yksikön tila Anna Juustenin aviomiehelle Hans Cröellille  (KA 6106:212v, 8567:2).

Ajassa taaksepäin mennen vuoden 1622 tilissä (KA 6077:3) yhden yksikön tila on merkitty Per Pålssonin leskelle eli Anna Persdotterin äidille. Oletettavasti siirtynyt siis perintönä.

Samassa listassa 1/2 yksikön tilan kohdalla on nimi Töns Bröijer. Joku ihana vapaaehtoinen on tehnyt Digihakemistoon yksityiskohtaisen listan Viipurin raastuvanoikeuden pöytäkirjoihin. Sen mukaan 7.6.1630 ajoi asiaansa "Bårgmestaren Tönnes Bröijer, sin swärmoders hustru Annas S: Hans Cröels skrifter". Kyseessä on siis Anna Juustenin vävy. Ilmeisesti Viipurin pitäjänhistorian kirjoittaja (s. 190-191) on sekoittanut jotain tuomiokirjoista poimimassaan Juustilanjoen kaupassa: "Hans Kroil myy apelleen Tönne Brolle 3.10.1623 puolen manttaalin tilan." Sillä Tönnes Bröijer on maakirjassa 1/2 yksikön tilan kohdalla maakirjoissa 1615, 1618 ja 1620 (KA 5997:10, 6038:5v, 6056:3). (Jully Ramsay käyttää nimestään muotoa Antoni Bröijer.)

Kustaa II Adolfin 7.6.1614 antamasta verovapauskirjeestä (J. E. Waarasen toimittamassa kokoelmassa Handlingar upplysande Finlands historia under Gustaf II Adolfs tid I 1611-1614. Del IV. 1874 sivuilla 304-305) näkyy, että Piispa Juustenin ja Anna-vaimonsa perinnöstä Ilola Äyräpäästä (2 veroyksikköä) ja Juustila Viipurista (puolikas veroyksikkö) olivat siirtyneet Paavalin tyttärelle Annalle ja Per-pojan leskelle Anna Mattsdotter. Missä tämä puolikas on maakirjoissa? 

Per Pålssonin hallinnan alun ja kulun hahmottamista haittaa hänen kuolemantuomionsa nuijasodan jälkeen sekä (aloittelijan silmissä) sekavasti vaihtelevat veroluvut Juustilan(joen) tiloilla. Wilhelm Gabriel Laguksen kirjassa Undersökningar om finska adelns gods och ätter eller Jesper Matsson Krus’ förteckning öfwer nye och gamble frelsis landhböndher uthi Finlandh a. 1618 med biografiska, genealogiska, heraldiska, topografiska och kameralistiska anteckningar (1860) on sivulla 548 lainattu Kaarle-herttuan 4.10.1599 päivättyä kirjettä, jossa mainitaan yksiselitteisesti hans gård Justila, joka nuijasodan loppuvaiheissa piti siirtymän kruunulle. Mutta Lagus on kopioinut samalle sivulle myös Perin lesken 7.6.1614 saamaa verovapauskirjettä, jossa gården Juustala, som hennes framl. man Peder Påulsson under skatt hafwer bekommit och hon härtill innehaft och besutit.

Ramsayn mukaan Per Påvelsson "Enligt kongl, bref af 4 sept. 1587 fick han till en behaglig tid njuta, bruka och behålla de 5 1/4 skattmark jord, som han besitter uti Wiborgs län i Juustila joki, Naulasaari och Lihaniemi byar, fri för alla årliga utskylder och rättighet, som af dem bör utgå." (KA 5671:61). Tätä vastaa maakirjassa 1588 (KA 5599:8v-9) varhaisin löytämäni Per Påvelsson esiintymä.

Usein on esitetty, että hän sai tilan isältään, joka olisi saanut sen Jöns Justeenilta. En näe tälle mitään todistetta selaamissani tileissä, joku osaavampi voi korjata tietojani kommenttilaatikkoon. Juusteen-nimiset tai sukuun kuuluvat esiintyvät nimittäin tileissä tavalla, joka tarjoaa paljon tulkintamahdollisuuksia ja vähän varmuutta. Ottaen huomioon alkuperäisen lähteen lisäksi omat luku- ja tulkintavirheeni.

Juusteneista en siis saanut täyttä tolkkua, mutta sittemmin Juustilassa...

 ... Topeliuksen kirjan En resa i Finland. : Första serien.(1873) kuvituksessa Juustilan sulku.

Äidinperinnöstä kiinnipitäneet

Inrikes tidningar julkaisi 18.12.1798 mielenkiintoisen näköisen otteen kihlakunnanoikeuden pöytäkirjasta. Jos oikein ymmärrän, oli käyty oikeutta Johan Henrik Bröijerin vaimon jättämästä perinnöstä ja voitolle olivat päässeet tyttäret rouva Strömborg ja Catharina Bröijer.

Kiitos sukunimien henkilöiden jäljille on helppo päästä. Jully Ramsayn tutkimuksen perusteella Johan Henrik Bröijer oli syntynyt avioliiton ulkopuolella 24.3.1747 Asikkalassa. Hiskiin kirjastussa kasteessa ei aviottomuudesta jälkeä ja pojan äitinä on Johanna Catarina Gestrin. Avioparilta he näyttävät myös Asikkalan rippikirjan 1770-76 sivulla 21, jossa perheessä on kolme poikaa.

Johan Henrikin nimellä kasteita hakien vaikuttaa selvältä, että hänen vaimonsa oli Ulrica Lang. (Lapset: Johanna Florentina s. 29.9.1772, Sophia Albertina s. 22.4.1774, Hendrica Charlotta s. 18.6.1777 ja Maria Cathar. s. 23.4.1785) Avioliitto oli solmittu Asikkalassa 28.12.1771 ja Ulrica kuollut 49-vuotiaana 7.3.1794. (Rippikirjassa yhdessä Kurhilassa 1780-1789 s. 7 ja 1790-1797 s. 7,  jossa myös Strömborgin nainut tytär.)

Sukunimi Gestrin  liittyy myös Ulricaan. Tämä selvisi Terttu Sainion Genos-artikkelista, jossa Ulrika Langin (s. 20.12.1744) äidiksi kerrotaan Florentina Sofia Gestrin ja isäksi luutnantti Carl Henrik Lang. Lang omisti artikkelin mukaan Orimattilan Mallusjoen Terriniemestä edellisen puolisonsa perintönä. Tämä tuskin oli "halfwa Kartano Krono Berustade Säteri", joka ilmoituksessa mainitaan?

Mutta "Hoimela tredjedels Rusthåll, Rosnäs kalladt" on selvästi Kurhilan osa, jossa tytöt viettivät lapsuutensa. Se jäi isän hallintaan eliniäkseen, mutta hän katoaa rippikirjan sivuilta jo 1797. Rippikirjoissa Kurhilan kylässä on erikseen "Kartano", jota isännöi 1700-luvulla Lang (esim 1780-89 s. 5), ja Hoimela, jossa säätyläisiä ei näy ollenkaan.

Toivottavasti lopputuloksena oli, että tyttäret saivat mitä heille kuului ja oli kertaalleen tuomittukin. Varmistus vaatisi lainhuutojen etsinnän, joka ei ole tämän blogikirjoituksen puitteisiin sopivaa.

Näkövammaismuseossa

Vielä löytyy kokemattomia museoita Helsingissä. Pääsin eilen illalla ensimmäistä kertaa (ryhmäkäynnillä tavallisten aukioloaikojen ulkopuolella) Näkövammaismuseoon Iiris-talossa. Se on - tarkoituksellisesti - vanhanaikainen esillepanoltaan.

Sisällössä pääasiana olivat kirjalliseen kulttuuriin liittyvät tekniikat eli pistekirjoituksen tuottamiseen liittyvät laitteet sekä myöhempien aikojen ääninauhurit ja skannerit.

Pistekirjoituskirjat ladottiin käsin - peilikuvana - vielä 1950-luvulle asti.

 Ainakin ennen vanhaan lapset opettelivat kirjoittamaan mallineella.

Tekniikan ja sitä sivuavan koulunkäynnin lisäksi esillä oli harja-, kori- ja rottinkityö.

Minimalisten esinekylttien (myös pistekirjoituksella) ohella oli näkevillä luettavana pidempiä infotekstejä. Meillä oli opastus, joten en niitä kaikkia huolella lukenut.

Sekä näkövammaiset että näkevät saavat koskea museon esineisiin ja eräs ryhmämme (näkevä) jäsen piti tästä niin, että mainitsi sen loppukiitosten aikaan.

Jälkikäteen mietittynä kokonaisuudesta puuttui arkielämä, mutta myös yhteisölle tärkeät yhdistykset. Mukavaa eläväisyyttä tuli vanhoista valokuvista, joissa ei kuitenkaan ollut tunnistetietoja. Yhtä muistitietopätkää lukuunottamatta museo ei nostanut nimettyjä henkilöitä esille.

Museon verkkosivuilla voi kuunnella puheenvuoroja näkövammaishistoriasta ja Louis Brail­le 200 vuot­ta -oh­jel­ma­sar­jan. Ja lukea artikkeleja sekä Sokeain Airut -lehtien vuosikertoja 1920-luvulta.

Museon amanuenssi Kari Huuskonen (oppaamme tai ainakin hyvin saman näköinen) väitteli vuonna 2013. Tutkimuksensa Pimeyden puolelta – modernisaation kokemukset näkövammaisten kerrontayhteisössä tarkastelee "näkövammaisten ensimmäisten järjestäytyneiden sukupolvien modernisaatiokokemusten rakentumista 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenien kerrontakontekstissa".

Helsingistä palmuja ja paljon muuta

Valokuvataiteen museon tarjoamia Inhan  Helsinki-kuvia katsoessani huomasin Esplanadin palmut, mutta oli kiire eteenpäin. Toisin kuin Hugolla, jonka twiitti innosti minut googlailemaan lisätietoa. Yksi osuma oli sivustolla Kasvit - kaupungin vaatteet. Helsingin historiaa puistojen kertomana, jonka olemassaolo oli joko uusi tai unohtunut tieto.

Muuta tuoretta tai muistiin palannutta Helsingistä.

Uusi blogi Merellinen Helsinki raportoi samannimisestä hankkeesta, jonka

tarkoituksena on tutkia pääkaupunkiseutumme saariston asutuksen vaiheita arkeologian ja nimistöntutkimuksen vuoropuhelun kautta. Tähän mennessä on tutustuttu Vallisaareen ja Vartiosaareen. Seuraavana tutkimuskohteena häämöttää Villinki.

Kvartti 1/2015 sisälsi monta mielenkiintoista historia-artikkelia, joita pitäisi ehtiä joskus lukemaan.

Titta Aaltonen: Hetkiä Helsingissä – Raitiovaunupysäkit kertovat (Helsingin kaupungin liikennelaitoksen julkaisuja 2014:1, pdf)

Helsinki City -inventointi ja samalla sivulla näköjään myös Helsingin keskiaikaiset ja uuden ajan alun kyläpaikat

Kallion kävelyfestivaalin omatoimioppaat, uutuutena Jäljet johtavat sylttytehtaalle.

Blogissa Töölöntorin reunalta kävelty: Helmi Helsingin 2, Helmi Helsingin 3, Helmi Helsingin 4, Kävelyretkiä vanhaan Helsinkiin 6

Tuomo Hiippalan kokoama turismiesitekokoelma.

Kymmenosaisessa verkkonäyttelyssä kerrotaan Helsingin kaupunkisuunnittelun vaiheista kaupungin perustamisesta alkaen.

Historia sikseen, ainakin viimeiset 100 vuotta yksi asia on pysynyt: katujen avaaminen. Kuva Flugsvampen 1908.

Huhtikuuta

1.4.

• Vähän eksoottinen olo. 

• Kiitos Googlen digitointien ja @HULib (Kaisa K4) kaipaamani tieto hantien käännytyksestä poimittu 70-luvun neukkulaisesta uskislehdestä.
• Suomalainen tutkija ei osaa viestiä työstään.

2.4.

• Vallataan 375 linkittää tuoreisiin tiedeviestintää ruotiviin teksteihin 

3.4.

• Kirsti Ellilä etsintäkuuluttaa vuoden 1918 vankileirien valkoisen puolen kaunokirjallisuutta. Onko sitä? Paljon?

7.4.

• Are the names adorning your family tree really your ancestors or just crowd-sourced fiction?
• Googlen kuva maailmanhistoriasta on hyvin erilainen eri kielillä.

8.4.

• Kaisa-talon ekan kirjaklubin alkua odottelee keski-ikää vanhempi yleisö. Esiintyjä Teemu Keskisarja kanssamme lukittujen ovien ulkopuolella.
• Ilmeisesti tilaisuutta markkinoitu alumneille. Sain paikan eturivistä, suora rintamasuunta Keskisarjaan. Muistiinpanovälineet esille... [Muistiinpanoista syntyi blogiteksti.]

12.4.

• Dick Harrison historian oppikirjojen ohitetuista naisista ja vanhentuneesta tiedosta. Samma på finska?
• Sanna Aro-Valjus on löytänyt lisää virheitä lapsensa historian oppikirjasta.

13.4.

• Miten Vasa-laivan tykki olisi ampunut?
• Hetken ajattelin, että suomalainen yliopisto jakaisi perusopintojen luentoja verkossa. Ehei,"Sisällön omistaja on estänyt pääsyn sisältöön."

14.4.

• .@DrPatHistorian luki pari kirjaa viime sodistamme ja syntyi "växande känslan av individens betydelse"
• Via @nprbooks: How 'One Nation' Didn't Become 'Under God' Until The '50s Religious Revival
• Viime vuonna Tukholmassa seksiä @Spritmuseum ja nyt @Sjohistoriska . Ensi vuonna @NobelMuseum? #museot

15.4.

• Jos ilmoittautumisen ilmoitetaan alkavan klo 8:00, niin soisi sen silloin myös tapahtuvan. #kesäyliopisto

16.4.

• Austin Kleon: Show your work! p. 16

• Austin Kleon: Show your Work! p. 119

18.4.

• Tampereen kattohuopatehdas tänään
• Fosterlandet-maratonin jälkeen oli kiva yllätys, että teatteriesitys kesti alle tunnin. #Kerava #Kovanonnenenkeli

19.4.

• "Kun jokin tutkimus kuullostaa maatajärisyttävältä, pysy rauhallisena ja syö juustoa." Entä, jos lukijana toimittaja?

20.4.

• Ekaa kertaa Astoria-salissa. Historiallinen kirjailta siis kahdellakin tavalla. Lavalla tänään @MillJah , Paula Havaste ja Anneli Kanto.

21.4.

• "Miulla on herrantähden täällä laps mukana, ja mie kyllä näytän hälle mistä myö ollaan!"
• Mitähän Eremitaasi tykkää siitä, että @Museovirasto rahastaa heidän kokoelmansa kuvalla? Tekijän nimi olisi kiva...

Ensimmäisen mamu-kansanedustajan paluu

Eduskuntavaaleissa tuli valituksi kaksi uutta kansanedustajaa, jotka ovat maahanmuuttajia. Niinpä useat mediat hehkuttivat "ensimmäisiä maahanmuuttajakansanedustajia". Mistä innostuin häpeämättömästi linkittämään tekstiäni, jossa kerrroin 1910-luvulla eduskunnassa istuneesta maahanmuuttajasta.

Vaikka tietenkään media ei tarkoittanut "maahanmuuttajaa", vaan "maahanmuuttajaa". Tästä kirjoitti hyvän tekstin Sami Sundell.

Ja eduskunnasta tulee mieleen sen korjaus, johon voisi saada uusia ideoita Fugsvampenin vuoden 1907 numeron ehdotuksesta. Raittiusravintola ja kaljatynnyri ullakolla.

Talvisodan henki sarjakuvassa

Suomen historiaa käsittelevien sarjakuvien läpikäynti olikin kesken. Tutustuin vasta tänä keväänä Heikki Paakasen tuotantoon, josta en paljoa ymmärtänyt ja vielä vähemmän osasin arvostaa. Mutta strippialbuminsa Suomi sodassa 1939-1945 (1991) kuuluu kiistattomasti projektini piiriin.

Annoin itseni ymmärtää, että strippejä oli julkaistu jossain lehdissäkin. Albumissa ne olivat saaneet lisukkeekseen Lauri Haatajan sotahistorialliset kommentit, jotka tuntuivat kulkevan melko irrallisena sarjakuvien alla. Niiden päähenkilönä on Mannerheim, joka ei selviä kohtelusta kohluitta. Välitetty historiankuva ei siis ainakaan ole siloiteltu.

Albumista Sissi ja siivipalvelushenkilö (1998) alkaa siviilipalvelusmiehen ja tämän sotamuseon vintiltä löytäneen talvisodan hengen seikkailut. Menneisyyden ja nykyajan kohtaamisesta olisi voinut kuvitella tulevan jotain, mutta minä en saanut siitä irti mitään myöskään albumeissa Pariisiin! ei kai taas... (2000), Tukholma-syndrooma (2002) ja Marssiopas Venäjälle (2004).

Ei, täytyy korjata lausuntoani. Viimeksi mainitussa käsiteltiin ex-pioneerinuoren ja talvisodan veteraanin erilaisia näkökulmia Venäjään ja sen 1900-luvun historiaan. Timo Ronkaisen mukaan "Sotahistorian tuntijana Paakkanen liittää tarinansa täyteen heittoja ja viittauksia jotka riemastuttavat aihetta tuntevia." Ehkäpä riemastustani vähensi tietämättömyyteni.

Eniten historiaa on parivaljakon viimeisimmässä albumissa Saksa - Suomi im Bunde (2014). Mielikuvituksellisessa tarinassa oli taustana kipeät totuudet. Jälleen rinnalla kulkenut sotahistoriallinen kommentointi tuntui irralliselta. Reijo Vallan analyysin mukaan

Jokisipilän kommentit toimivat albumissa kahdella tavalla. Toisaalta ne tuovat mieleen lastenkirjat, joissa kuvan ja kirjoitetun ristiriidalla pyritään huumorin luomiseen. Toisaalta kommentit vahvistavat sitä, että todellisuus on usein tarua ihmeellisempää.