lauantai 3. marraskuuta 2012

Ilomantsin Paastojärvellä

Lehdessä Uljas : urheuden ja reippauden edustaja 5/1886 esiteltiin Berndt Höök oikealla näkyvän kuvan kera. Saman lehden numerossa 4/1887 julkaistiin B. Höökin metsästyskertomus Ilomantsin Paastojärveltä vuonna 1881 ja kirjoittaja lienee kuvan mies.

Kertomuksen varsinaisen toiminnan keskellä oli kuvaus, joka mielestäni ansaitsee esillenoston tällä paikalla.
Oli jo myöhäistä illalla, kun tulimme aivan lähelle järveä olevaan, viimeiseen metsänvartijatorppaan. Sivumennen tahdon tässä lausua muutaman sanan sen asujaimista. Pari vuotta ennen siellä oloamme kuoli vakituinen metsänvartija jättäen jälkeensä lesken ja 5 tahi 6 lasta, joista vanhin oli 15 vuoden ikäinen. Perhe kärsi suurinta puutetta, kun rohkea 15-vuotias päätti ruveta isänsä jälkeläiseksi hänen ammatissaan ja elättää perheen. Päällysmiehensä, tuon ihmisrakkaan metsäherran paroni W:n esityksestä otettiin hän metsänvartijaksi ja hän onkin reippahasti ja uutterasti tehnyt tehtävänsä, niinkuin hän myöskin on elättänyt koko sen "poikueen" jonka pesä valmistettiin niin syvälle salon siimekseen huojuvain honkain juurelle.
Hänen pieni veljensä Juhani, 9-vuotias liinatukka, yhtyi meihin, sillä hän tahtoi olla mukana kapineittemme kuljettamisessa. Samaan aikaan vuotta ennen oli Juhani vanhemman veljensä seurassa ollut heiniä noutamassa monen virstan päästä kodosta, kun hevonen paluumatkalla upposi suohon, niin ett'ei se jaksanut omin voimin päästä ylös, ja koska nuorten poikan voimat eivät riittäneet sitä nostamaan ylös, ei ollut muuta tehtävää kuin että vanhempi veli läksi apua etsimään, ja Juhani jäi hevosta hoitamaan. Talvi ilma oli kylmä ja hevosta rupesi paleltamaan, mutta Juhani tiesi tempun, sillä hän riisui päältänsä lämpöisen lammasnahkaturkkinsa ja peitti sillä hevosen pään, niin ettei se voinut hengittää kylmää ilmaa. Pikku Juho vapisi vilusta, sillä häntä alkoi nyt paleltaa, mutta torpan ainoa rikkaus, heidän rakas Pollensa, tuli pelastetuksi ja elää luultavasti vielä tänäkin hetkenä, ollen todistajana 9-vuotiaan pikkupojan ymmärtäväisyydestä ja huolenpitäväisyydestä.
Eräänä vuonna tekivät porot niillä tienoilla suurta vahinkoa kyläin heinäpieleksissä, jotka vaivalla kootut kaukana taloista olivat heidän ainoa rehunsa tulevaa kylmää ja pitkää, talvea varten. Poro tulee tämmöisen pieleksen luo ja syö arvattavasti hiukkasen siitä, mutta enimmän osan nostaa se sarvillaan ja hajottaa sen, leikkii ja polkee sen maahan, niin että pieles kokonaan laskeutuu tantereen tasalle.
Minun pikku Juhanini oli aivan oikein laskenut, että sama onnettomuus tulisi kohtaamaan heidänkin heinäpielestään, jonka tähden hän eräänä päivänä otti suksensa ja hiihti monta virstaa talosta olevalle pielekselleen ja valmisti siellä vanhoista rievuista, päreistä ja nauhoista y. m. hyvin epäiltävän laitoksen. Seuraus tästä oli, että peurat hävittivät naapurien pielekset, mutta jättivät Juhanin pieleksen rauhaan peljäten hänen kummitustaan Pollen suureksi onneksi ja ruskeankirjavan Mansikan makupalaksi, jotka Juhanin huoletta olisivat saaneet kokea kovaa talven kestäessä.
Paastojärvi on jäänyt Venäjän puolelle ja sen etsiminen luovutettujen alueiden kartastosta ei onnistunut tekstihaulla. Ja sitten kun löytyi ei sitä saanut irti leikata.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Eksotiikkaa aamuyöllä

Heräsin tänään vähän kolmen jälkeen. Toisinaan podcastien kuuntelulla pääsen takaisin uneen, mutta tuorein Släktband-jakso oli siihen aivan liian mielenkiintoinen.

Ensimmäisessä kolmanneksessa esiteltiin erään sukututkijan esi-isä Sumatralta! Ei mikään tuore maahanmuuttaja vaan 1700-luvun ihminen, joka oli päätynyt nuorena poikana Kiinan orjamarkkinoille, josta tuli ruotsalaisen kapteenin lunastamaksi ja joutui tämän kyydissä Ruotsiin. Sai siellä ruotsalaisen nimen ja monta lasta, joiden yksi jälkeläinen löysi sukututkimuksella todella yllättävän esi-isän!

Kyseinen esi-isä siis kastettiin Ruotsiin päästyä ja hän sai korkeasäätyiset ja monilukuiset kummit. Jakson toisessa kolmanneksessa käsiteltiin ajan kummikulttuuria. Lopuksi palattiin orjien pariin ja Dick Harrison kertoi lyhyesti siitä, että ruotsalaisetkin joutuivat 1700-luvulla orjiksi. Tämä asia ei ollut minulle uutta, sillä siitä oli jo viime vuonna puhuttu ruosalaisessa radio-ohjelmassa. Ilmeisesti tutkimus edelleen käynnissä.

Sumatralaisen miehen vaiheita Ruotsissa saattoi seurata kirkonkirjoista, mutta kun 1781 Ruotsissa sallittiin katolilaisuus kaikki maahanmuuttajat eivät enää tulleet kirjatuiksi luterilaisiin kirjoihin. Liekö 10.4.1806 Porissa kuollut italialainen Lovisa Brugniolli ollut merkittynä Tukholman katolisen kirkon jäsenluetteloon? Ainakin hän jätti puolet omaisuudestaan kirkolle ja toisen puolen Porin köyhille. Leike sanomalehdestä Inrikes Tidningar 29.7.1806.

Lukemaan oppimista ja linkitettyä tutkimusta

Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut mitään. Tai en ainakaan muista kuulleeni: Iisakki Hoikka.

Hänen kuvansa ja esittelytekstinsä löytyi Kyläkirjaston kuvalehden numerosta 5/1883. Tämän peräpohjalaisen valtiopäivämiehen perustiedot löytyvät Wikipediastakin, joten lainaan Kuvalehdestä lukemisen kuvausta:
Lukutaito oli tämän kasvatuksen pääkeinoja; siispä jo lapsuudessa Iisakki mainittiin "kirjaniekaksi." Ensikerran kinkeriluvussa käydessään saikin poika lahjaksi Uuden testamentin, jota antaessa antaja, Kälviän nykyinen kirkkoherra L. M. Castrén oli lausunut: "Koska olen poikakummisi, ja koska olet hyvä lukemaan, annan sinulle elämäsi valoksi tämän kirjan, jonka kyllä tarvitset, sillä näytät aika veitikalta."
...
Itsellensä alkoi hän piirtää ensimäisiä kirjaimiaan, ja opetteli lu'un laskua kenenkään opettamatta. Lukemista tarjosi hänelle ensinnä hänen isänsä, sittemmin hänen, vuosien kuluessa yhä kasvava oma kirjastonsa, jota tutkiminen — historiaa — kirkon, ihmiskunnan, mutta erittäin Suomen historiaa, joka, Koskisen "Suomen kansan historian" mukaan, on hänellä aivan selvillä — ynnä maantiedettä, vaan varsinkin raamattua, uskonnollista ja Jumaluus-opillista kirjallisuutta — on hänen rakkain huvituksensa. Aikamme rientoja on hän niin ikään tarkkaavaisuudella seurannut. Jo 12 vanhana oli hänellä oma-tilaamansa Suometar ja Oulun Viikko-Sanomat; ja näissä näemme hänen jo 16:n vuotiaana kirjottavan paikkakuntansa tietoja.
Tuoretta tutkimusta vähän (?) samalta suunnalta:

torstai 1. marraskuuta 2012

Biljardinpeluusta Turussa karjatautiin koko läänissä

Ehdin vihdoin setviä toukokuisella Tukholman Riksarkivetin vierailulla tekemiäni hakemistomuistiinpanoja. Antoisin oli ollut nide Landshövdingens i Åbo och Björneborgs län (1643-1808) samt Ålands län (1808-1809) skrivelser till kungl maj:t. Sieltä löytyi viitteitä kaikenlaisiin hakemuksiin, jopa omaan paikallishistoria- ja sukututkimukseeni kuuluviin.

Näiden ulkopuolelta merkitsin muistiin, että Adolf Neumanilla oli ollut oikeus biljardinpeluupaikan pitoon (biljardshållande) Turun kaupungissa. Leskensä Katarina Margareta Neuman anoi 23.7.1792 lupaa siirtää (?) oikeus luutnantti Erik Nordenbergille. Kersantti Fredrik Hällström oli neljä vuotta myöhemmin anonut biljardisalin (en biljard) avauslupaa.

Löytyi myös viite, josta sain käsityksen, että vuoden 1803 paikkeilla Turun-ja Porin läänin läpi oli matkannut Glouchesterin herttua Vilhelm Fredrik. Wikipedian mukaan mies oli Tukholmassa vuosina 1802-1803 ja hänelle tarjottiin Ruotsin kuninkuutta 1812.

Muistiinpanoja lukiessani päässäni aktivoitui hento muistijälki: jotain tämän nimistä oli Kansallisarkistossa mikrofilmillä. Enkä ollut väärässä. Filmi löytyi ja hakemistotkin olivat hyllyssä (katso kuva yllä). Lukuunottamatta Turun ja Porin lääniä. Jos on ollut pidemmän aikaa kadoksissa, niin ahertamiseni RA:ssa ei ollut turhaa. Mutta muistitoiminto säästi vaivalta ja rahanmenolta, sillä mikrofilmiltä löysin sen sukututkimukseeni oleellisimmin kuuluneen asiakirjan. Ei siinä ollut sitä tietoa, mitä toivoin, mutta komea kokoelma kokemäkeläisten puumerkkejä kumminkin.

Ja samaisen volyymin (33) alussa silmiin osui myös "hauska" kooste (pvm 5.1.1775) karjataudin uhreista läänissä.


keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Lokakuun loppupuolta

15.10.
  • FB:n Other-kansiossa: tiedustelu sukututkimuksen teettämisestä. Vastasin ripeästi ei, oliskohan pitänyt miettiä uuden uran aloitusta?  
  • "No, ajat ovat sen verran muuttuneet, että nyt kahdeksankymppiset mummotkin kyselevät, että onko nämä netissä."
  • Veikkaus: illan keskusteluissa "poliittisesta historiasta: historiatietoisuus ja historiakulttuuri Suomessa ja Venäjällä" on tupa täynnä.[Ei toteutunut, puolillaan]
  • Keskustelutilaisuuden esiintyjä, joka puhuu 50% yli aikansa, ei tee hyvää vaikutusta.  
  • Keskustelulle 30 min ja eka kysymys jo kestänyt 5 min. Toka kysyjä kommentoi ekaa... 
16.10.
17.10.
18.10.
19.10.
20.10.
  • Loman aluksi eilen siirretty 1/2 tusinaa lukematonta kirjaa kierrätyskassiin. Helppoa aikaansaannin tunnetta.  
  • Tänä aamuna pitkän tauon jälkeen luonnos-kirjoittelin kirjaprojektin 3 ekaa sivua. Tästä se lähtee, toivottavasti. 
23.10.
24.10.
  • Kirjoitan puhtaaksi muistiinpanoja toukokuulta. Huhtikuussa sitten eilisiä? 
  • Haa, jos on himassa keskellä päivää voi saada postinjakajalta dvd:n käteen. Meet the Romans eka jakso menossa...  
  • Näköjään olen antanut Hesan työväenopistolle luvan sms-markkinointiin. Hyvin kohdistettua, joten ei haittaa. 
  • Vinkki kirjailijoille: vaikutat sympaattisemmalta, jollet epämääräisesti morkkaa kirjabloggaajia ja heidän kirjoitustaitoaan
  • Suurimpien aarteiden arkisto on puolen metrin pino sekalaisia muistiinpanoja. Omassa kodissa.  
25.10.
  • Kuuntelin aamulla loppuun BBC:n sarjan China: As History is My Witness. Tulee kuunneltua toiseenkin kertaan.
  • Elämäntapahistorioitsija valmistautuu soluttautumaan Historiantutkimuksen päiville. Jännittää niin, että on vatsa sekaisin. 
  • Mainos kirjastossa:Vaakunataidenäyttely Johanneksenkirkon kryptassa 16.10-2.11 ark 12-15.  
  • Sain nimilätkän ilman ongelmia. Rahalla siis saa ja pääsee. Kapitalismi murskaa historiantutkimuksen pyhyyden.
  • Eka sessiovalinta ei mennyt metsään. Kimmo Katajala yleisössä.  
  • Evoluutiopsyka+sotavangit oli hyvä, väikkäri tulossa piakkoin. Seuraavaa sessiota odotellessa
  • Vähällä väellä hyvää keskustelua uususkonnolisuudesta ja luonnonparannuksesta 1900-l alussa kakkossessiossa. Yleisössä
26.10.
  • Aamun aluksi henkilöhistoriaa ja elämäkertatutkimusta. Yhtenä esittäjänä blogistaniasta tuttu Julia Dahlberg.
27.10.
  • Keväällä julkaistu kirjani Olof Ångermanin aika ja elämä nyt pääkaupunkiseudun kirjaston kokoelmissa. Kiitos! 
28.10.
  • Kirjamessujen avautumista odottamassa. 
  • "skuuppi": Pulkkisen kansanusko-kirja ei läpäissyt SKS:n tieteellistä arviointia. Mikä selittää sen, ettei kirjaa ole näkynyt missään. 
  • Uschanovin Miksi Suomi on Suomi sivulla 84. Olen ihastunut, miun maun kirja, ainakin tähän asti.
29.10.
30.10.
31.10.
Nämä musisoivat lapset tulivat Imatran kosken yms. mukana RijksStudiosta hakusanalla 'Finland'. Tunnistaisiko joku sataman takana näkyvän rakennuksen avulla?

Historiantutkimuksen päivät, jälkikirjoituksia

Torstaista. Kuunnellessani Kaarlo Arffmanin esitystä 1700-luvun almanakkamerkinnöistä mieleeni pulpahti lempikirjani kuvaus toiselta ajalta. Hilja Valtosen romaanissa Neiti Talonmies almanakasta ja lähdekritiikistä seuraavasti
Tirrosen räätäli otti akkunan pielestä kaksi kärpästen ja torakoiden likaamaa almanakkaa: Tirrosella oli myös käytössä allakannurkkasysteemi. Siihen hän merkitsi pukujen sovitus- ja valmistuspäivät. Muita merkkejä ei almanakoissa ollut, sillä minä katselin niistä joka päivä nimipäivät, kuunpimennykset ja auringon laskut. [...]
Minä sopotin opettajaneidille, ettei almanakassa ollut itsenäisyyspäivänä mitään merkkejä äidin veloista, eikä kenenkään veloista. Tirronen oli kirjoittanut jälkeen päin.
Jykäräisen Tuomas-isäntä sanoi: Että. Tirroskan puheisiin ei kukaan Peräpellolla usko. Tirronen taas on tunnetusti jämtti mies, jonka allakan reunaan pitää luottaa.
Lauantaista. Opetushallituksen käyttämät kysymykset ovat valitettavasti salaisia, mutta raportissa Historian ja yhteiskuntaopin oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa 2011 oli muuta mielenkiintoista sisältöä.

Sivulta 42 alkaa asennekysymysten tulosten käsittely. Sukupuolten välillä on selvä ero, sillä asteikolla -2...+2 pojat pitävät historiasta oppiaineena 0,29 verran, kun taas tyttöjen näkemykset ovat nipin napin negatiivisella puolella. Pojat arvioivat osaamisensa paremmaksi kuin tytöt, mutta sivun 49 taulukko kertoo varsinaisissa kysymyksissä selviytymisen suhteen tilanteen olevan päinvastoin (lukuunottamatta ajan hahmottamista). Hyödyllisenä oppiaineena historiaa ei pitänyt kumpikaan sukupuoli: poikien keskiarvo oli nolla ja tyttöjen -0,04. Jos muutos faktojen opettamisesta kriittiseen ajatteluun saadaan läpi, toivottavasti syntyy myös ymmärrys oppiaineen hyödyllisyydestä.

Rantalan esityksessään mainitsemaa empatiatehtävän vastauksia ruoditaan sivulta 83 alkaen.
Tehtävässä 149 pyydettiin pohtimaan, miksi jotkut amerikkalaiset kohtelivat saksalaisia sotavankeja huonosti. Tehtävä pohjautuu Matti Virtasen Helsingin Sanomissa 1995 julkaistuun artikkeliin, jossa kuvataan amerikkalaisten vartijoiden toimintaa sotavankileireillä. Keskeisessä asemassa on tuolloin sotavankina olleen Wilhelm Ter-Neddenin kuvaus tapahtumista.
Kuunnellessani tuli mieleen torstaiaamuinen Mirkka Danielsbackan esitys väitöskirjatyöstään, jossa pyritään selittämään miksi suomalaiset kohtelivat neuvostovankeja sekä hyvin että huonosti. Vastaavaa analyysiä siis odotetaan peruskoulun päättäneiltä!

Oppilaat olivat myös vastanneet kysymykseen Olen harrastanut historiaan ja yhteiskuntaoppiin liittyviä asioita esim. lukenut historiaan/yhteiskuntaoppiin liittyviä kirjoja, katsonut elokuvia, pelannut historia-aiheisia pelejä jne. vaihtoehdoin en yhtään, alle vuoden, 1–2 vuotta 3–4 vuotta, yli 5 vuotta. Vastausvaihtoehdot ovat erilaisia kuin Pilvi Torstin kysymyssetissä, mutta tuloksia olisi silti kiva tarkastella rinnakkain. Valitettavasti Opetusministeriön raportissa ei ole näkyvissä vastausten jakaumaa, vain niiden korrelaatio asennekysymyksiin ja varsinaiseen koetuloksen. Korrelaatiota oli, mutta raportin kirjoittajat tarkentavat, ettei vaikutussuhteiden suunta ole selvä:
... harrastavatko oppilaat historiaa tai yhteiskuntaoppia, koska he pitävät näistä oppiaineista ja menestyvät niissä hyvin vai vaikuttaako oppiaineissa menestyminen siihen, että oppilaat kokevat historiaan tai yhteiskuntaoppiin liittyvät asiat kiinnostavina ja he ovat alkaneet opintomenestyksen vuoksi harrastaa näihin liittyviä asioita.

Sekä aivot että ulkonäkö!


Sarjassa kuvia miehistä, joista en muista mitään kuulleeni: Jakob Tengström, jolla on todella upeat kutrit! Eikä pää ollut silkkoa sisältä, sillä Turun piispana parhaiten tunnettu mies oli Kyläkirjaston Kuvalehden B-sarjan numeron 31.7.1889 (josta kuva) mukaan ehtinyt kunnostautua tavoilla, joita kunnioitan kirkollista uraa enemmän:
Tengström oli ensin tullut tunnetuksi kaunokirjailijana ja sittemmin niistä suosituista kokoelmista, jotka hän kirjoitti lapsiaan varten. Mutta tieteen alalla on hän saanut muistettavampia aikaan. Vaikka hänen aineensa yliopiston opettajana oli siveysoppi ja jumaluusoppi, niin hänen mielitieteensä siltä oli historia. Hänen kirjoittamillansa piispojen Terseruksen ja Rothoviuksen elämäkerroilla on suuri arvo, muita mainitsematta. Sanomalehti-kirjoittajana on Tengström, yhdessä Porthanin ja Franzenin kanssa, ollut tienraivaajana maassamme, kirjoittamalla "Åbo Tidningar"-eissa vuosina 1782—1822 noin 200 eri kirjoitusta. Kansan valistuksen alalla hän painatti erityisen kirjasen ja varsinkin näemme hänen kiertokirjeistään papistolleen, että hänelle oli kansanvalistus kallis asia. Erittäin on mainitseminen hänen piispana olostaan, että hän on tehnyt uuden kirkkolaki-ehdotuksen ja parannellut suomalaista virsikirjaa. Ihmeteltävä oli tämä suuri monipuolisuus ja toiminta, ja sen lisäksi on vielä mainittava, että hän on itse menestyksellä harjottanut maanviljelystäja tällä alalla kirjoittanut "Opetuskirjan maanviljelemisessä Suomen yhteiselle kansalle", jolle Suomen talousseura määräsi korkeimman palkintonsa, vaikka Tengström ei suostunut ottamaan sitä vastaan.

Tähän vielä kuorrutukseksi Wikipediasta lähdeviitoitettu tieto, että "Historiantutkijana Tengström pyrki perustamaan tutkimuksensa autenttisiin lähteisiin ja katsomaan niitä objektiivisesti ja kriittisesti." niin eihän tästä puutu enää mitään!

PS. Kansalliskirjasto on digitoinut Tengströmin suomeksi käännetyn ja toimitetun kirjan Uusi aapelus eli Opetuskirja lapsille, jonka takakansi vasemmalla. Painettu vuonna 1847.

PS2. Kirjahyllyni kaipasi väljentämistä. Potentiaalisimmat lähtijät ovat kirjoja, joiden edellistä lukukertaa en muista. Tähän kategoriaan sopii Henrik Tikkasen katuosoite-sarja, josta minulla oli kaksi osaa suomennettuna ja kolme ruotsiksi. Aloitin kakkososaa Majavatie 11 Herttoniemi ja totesin edelleen arvostavani kielen ja tarinan kulkua. Mutta en sitä jaksanut pitkään lukea eli kaikki kirjat menivät kierrätyskassiin.

Siitäkin huolimatta, että sain tekstistä nyt varmasti enemmän irti kuin 90-luvulla tai milloin sitten näitä luinkaan. Kiitos yllä olevan jutun kirjoittamisen tajusin, että kappaleiden
Kauan häntä oli pidetty petturina. Hän solmi rauhan toivottomassa tilanteessa, kun venäläinen oli jo edennyt Pohjanmaalle saakka. Tyhmänrohkeus loi sankareita joita kunnoitettiin, mutta viisautta joka pelasti maan ei voitu antaa anteeksi. [...]
Ja nyt me lyötyämme taas kerran Sven Dufvan hengessä otsamme veriin venäläistä vastaan olimme vihdoinkin valmiit, sata vuotta piispan kuoleman jälkeen, tunnustamaan hänen viisautensa ja hänen kaukonäköisyytensä suhteessa itäiseen naapuriimme, kohtaloomme.
piispa oli Tengström! Hänestä oli Henrik Tikkasen veljiensä kanssa pitämässä perinnönjaossa jäljellä muutakin kuin muotokuva:
Sen sijaan hämmästyttävän hauraat esineet saattavat läpäistä vaurioitta uskomattomia onnettomuuksia. Posliinikahvikupit, jotka me kolme kaoimme keskenämme, olivat olleet mukana Turun palossa ja löydetty vahingoittumana tuhkasta siltä paikalta missä piispan talo oli ollut.
Henrikin perintöosaan kuului myös hopeinen antiikkinen hedelmäkori, josta hän kirjoittaa
Ehkäpä ohuiden hopealankojen silmukkoihin kutoitui jotakin vielä kallisarvoisempaa kuin itse kori, ja se jokin oli estänyt isää myymästä koria niin kuin hän oli myynyt kaiken muun. Hyvä oli että minä en tuntenut korin salaisuutta, silloin en ehkä olisi raatsinut vaihtaa sitä rahaksi [...]