Kertomuksen varsinaisen toiminnan keskellä oli kuvaus, joka mielestäni ansaitsee esillenoston tällä paikalla.
Oli jo myöhäistä illalla, kun tulimme aivan lähelle järveä olevaan, viimeiseen metsänvartijatorppaan. Sivumennen tahdon tässä lausua muutaman sanan sen asujaimista. Pari vuotta ennen siellä oloamme kuoli vakituinen metsänvartija jättäen jälkeensä lesken ja 5 tahi 6 lasta, joista vanhin oli 15 vuoden ikäinen. Perhe kärsi suurinta puutetta, kun rohkea 15-vuotias päätti ruveta isänsä jälkeläiseksi hänen ammatissaan ja elättää perheen. Päällysmiehensä, tuon ihmisrakkaan metsäherran paroni W:n esityksestä otettiin hän metsänvartijaksi ja hän onkin reippahasti ja uutterasti tehnyt tehtävänsä, niinkuin hän myöskin on elättänyt koko sen "poikueen" jonka pesä valmistettiin niin syvälle salon siimekseen huojuvain honkain juurelle.
Hänen pieni veljensä Juhani, 9-vuotias liinatukka, yhtyi meihin, sillä hän tahtoi olla mukana kapineittemme kuljettamisessa. Samaan aikaan vuotta ennen oli Juhani vanhemman veljensä seurassa ollut heiniä noutamassa monen virstan päästä kodosta, kun hevonen paluumatkalla upposi suohon, niin ett'ei se jaksanut omin voimin päästä ylös, ja koska nuorten poikan voimat eivät riittäneet sitä nostamaan ylös, ei ollut muuta tehtävää kuin että vanhempi veli läksi apua etsimään, ja Juhani jäi hevosta hoitamaan. Talvi ilma oli kylmä ja hevosta rupesi paleltamaan, mutta Juhani tiesi tempun, sillä hän riisui päältänsä lämpöisen lammasnahkaturkkinsa ja peitti sillä hevosen pään, niin ettei se voinut hengittää kylmää ilmaa. Pikku Juho vapisi vilusta, sillä häntä alkoi nyt paleltaa, mutta torpan ainoa rikkaus, heidän rakas Pollensa, tuli pelastetuksi ja elää luultavasti vielä tänäkin hetkenä, ollen todistajana 9-vuotiaan pikkupojan ymmärtäväisyydestä ja huolenpitäväisyydestä.
Eräänä vuonna tekivät porot niillä tienoilla suurta vahinkoa kyläin heinäpieleksissä, jotka vaivalla kootut kaukana taloista olivat heidän ainoa rehunsa tulevaa kylmää ja pitkää, talvea varten. Poro tulee tämmöisen pieleksen luo ja syö arvattavasti hiukkasen siitä, mutta enimmän osan nostaa se sarvillaan ja hajottaa sen, leikkii ja polkee sen maahan, niin että pieles kokonaan laskeutuu tantereen tasalle.
Minun pikku Juhanini oli aivan oikein laskenut, että sama onnettomuus tulisi kohtaamaan heidänkin heinäpielestään, jonka tähden hän eräänä päivänä otti suksensa ja hiihti monta virstaa talosta olevalle pielekselleen ja valmisti siellä vanhoista rievuista, päreistä ja nauhoista y. m. hyvin epäiltävän laitoksen. Seuraus tästä oli, että peurat hävittivät naapurien pielekset, mutta jättivät Juhanin pieleksen rauhaan peljäten hänen kummitustaan Pollen suureksi onneksi ja ruskeankirjavan Mansikan makupalaksi, jotka Juhanin huoletta olisivat saaneet kokea kovaa talven kestäessä.Paastojärvi on jäänyt Venäjän puolelle ja sen etsiminen luovutettujen alueiden kartastosta ei onnistunut tekstihaulla. Ja sitten kun löytyi ei sitä saanut irti leikata.
