Toistamiseen naimisiin Urjalassa

Urjalan rippikirjassa 1764-71 on Taipaleen Juvelan sivulla tavanomaisesta poikkeava perhe. Sotilas Mats Henriksson Dahlströmin (s. 9.2.1736) ja vaimonsa Maria Henriksdotterin (s. 1734) jälkeen luetellaan Henrik Mattsson (s. 1756), Bertil Johansson (s. 12.7.1762), Michel Mattsson (s. 1764), Johan Mattsson (s. 23.8.1766), Maria Matsdotter ja Lisa Matsdotter. Ensimmäisenä tulee mieleen, että Mats on ollut kahdesti naimisissa ja Bertil on Marian aiemmasta liitosta.

 

Näin ei kuitenkaan ole, sillä kastelistassa Bertil eli "oikeasti" Bartholomáus on isätön ja äitinsä "sold. h:u Maria Henr.dr". Arvatenkin Mats Dahlström oli ollut Pommerin sodassa tai muuten niin kaukana Urjalasta, että oli ilmeistä, ettei hän ollut vaimonsa lapsen isä.

Lisätietoa tilanteesta saadaan kuninkaan 21.11.1764 päiväämästä päätöskirjeestä Turun tuomiokapitulille (E I 9:330). Siitä selviää, että Mats ja Maria olivat jo kertaalleen virallisesti eronneet, mutta vanha suola janottanut, joten kuninkaalta pyydettiin lupaa uuteen avioliittoon. Koska Urjalasta ei ole vihittyjen listoja tältä ajalta ja Michelin kastetietoakaan ei ole, tapahtumien ajoitus jää hieman epäselväksi. Kihlakunnanoikeuden pöytäkirjassa voisi olla jotain relevantteja tiedonmuruja.

Perunanviljelystä Suomessa 1803

Inrikes tidningar julkaisi 21.&22.6.1803 Suomen Talousseuran raportin perunanviljelyksen tilasta Suomessa. Seuran toimesta oli perunanviljelysopasta painettu 4700 kappaletta ja jaettu rahvaalle sekä luettu ääneen saarnastuoleista. Opastusta oli annettu muitakin reittejä ja jaettu siemenperunaa erityisesti Turun ja Porin läänissä. Mouhijärvellä oli alle 50 tynnyrin tuotannosta vuonna 1797 päästy jo 800:aan. Hämeen ja Uudenmaan kehityksestä noteerattiin Pälkäne, jossa perunaa tuotettiin jo niin paljon, että sitä riitti eläinten rehuksi.

Mäntsälässä oli laitettu peltoon 255 tynnyriä ja 15 kappaa ja nostettu 2312 tynnyriä perunaa. Yksittäisistä viljelijöistä saivat suurimman sadon sihteeri ja kapteeni Furuhjelm Urjalassa kertoimella 22 ja 20 sekä Nordgren Tammelasta kertoimella 21.

Kymeenläänistä raportti nostaa esiin tietenkin Asikkalan, jossa Laurellin toimesta perunanviljelyä kehitettiin jo 40 vuotta aikaisemmin. Tieto ja taito ei sieltä kuitenkaan ollut levinnyt Sysmään, Mikkeliin ja Iittiin, jossa valitustyötä oli edelleen tehtävänä. Samoin kuin Savossa ja Karjalassa, jossa rahvas ei ollut viljelyä suuremmalti omaksunut.

Oulun läänissä alkoi jo ilmastokin olla esteenä, Kuusamossa ei yksikään rahvaan edustaja ollut kylvänyt perunaa. Läänin sankariksi nostettiin Salosta (Saloinen) talonpoika Anders Persson Heikkilä, joka oli 6-7 tynnyrin kylvöstä saanut 60-70 tynnyriä perunaa ja edellisenä syksynä jopa 80.

Tavanomainen retkiraportti, osa 2/2

Sunnuntain ensimmäinen kohde oli Äetsän Riihimäki, jonka Museoviraston kylttikin lupasi olevan rautakautinen kalmisto. Todellisuudessa paikalta oli tutkittu yksi röykkiö, jonka sisältö oli enimmäkseen keskiajalta. Tähän pettymykseen verrattuna Roisamalan Ristimäki oli mielenkiintoisempi. Siellä tuijoitimme rautakautista kiviröykkiötä, joka oli oikeasti hauta.

Karkun Pyhän Maarian kirkolla kaivoin esiin oikean kameran kännykän sijaan, sillä toivo sukukirjan "Kokemäen Gottelebenien esipolvet" valmistumisesta elää edelleen. Keskiaikainen kastemalja kelvannee kuvitukseksi samoin kuin ulkokuvat eli siinä on jo ainakin kaksi sivua sisältöä! Kirkon sisällä meitä opasti paikallinen opas niin mallikkaasti, että tajusin hahmottaa Luukkaan kappelin jäännökset. Sen sisällä pappisesi-isäni ovat valmistautuneet jumalanpalveluksen pitoon.

Opastuksesta selvisi myös, että sekä Pyhän Maarian kirkossa että läheisessä Pyhän Olavin kirkossa oli viime sidan aikana Kansallisarkiston materiaaleja evakossa. Eräs ryhmämme jäsen oli äidiltään laatikoista kuullut, mutta ei päässyt hänelle enää totuutta kertomaan. Jotain eksoottisempaa ajatusta oli niihin oli ilmeisesti ehditty liittää.

Sitten suuntasimme juuri Pyhän Olavin kirkolle, jossa olin käynyt viimeksi viime vuonna. Otin lisää ulkokuvia samaista edellä mainittua kirjaa varten, siltä varalta, että viime vuotiset ovat joutuneet hukkaan. Muistaakseni otin viime kerrallakin järviotoksen. Maisema ansaitsi useammankin ja paremman kuvaajan ottamana.

Lounasta syötiin Urjalalassa Metsälinnan kartanossa, joka oli Honkolan kartanonrouvaa varten 1928 rakennettu piilopirtti/kesämökki eikä mikään ihan-oikea-kartano. Komea rakennus kuitenkin. Sieltä lähtiessä melkein näimme Väinö Linnan synnyinkodin rauniot. Pysähdyimme kuitenkin vasta Urjalan vanhalla sakastilla.
Sen sisällä on mystinen maalaus, joka esittää miekka heiluttavaa pipopäistä miestä, jonka vasemmassa kädessä oli kuusijalkainen otus. Paikallisekspertti puhui kuusijalkaisesta hirvestä ja shamaanisista näyistä. Minusta kyseessä oli hummeri, mutta en saanut kannatusta näkemykselleni.

Sakastilta jatkoimme pellolle, jonka keskeltä löytyi päivän pakolliset kuppikivet (Häihälä). Sateisessa ja kylmässä säässä nautin niistä täsmälleen yhtä vähän kuin päivän kivikautisesta asuinpaikasta (Palomäki).
Viimeisenä kohteena pysähdyimme Hakoisten linnavuorella, jolle olen kerran kiivennyt kauniilla säällä. Kivipinnoilla liukastelu ei innostanut, joten jäin kuivattelemaan lenkkareita linja-autoon.

Tilan perijä hukassa 1771

Urjalan pitäjässä, Laukelan kylässä kuoli Keppi-nimisen verotalon puolikkaan haltija. Häneltä ei jäänyt rintaperillisiä, mutta tiedossa oli yksi veli. Tämä, Joh. Åhrberg, oli lähtenyt Ruotsin puolelle. Ollut ensin Tukholmassa ja sitten Norrköpingissä. Jotta häneen saataisiin yhteys ja tilan omistus siirrettyä eteenpäin julkaistiin ylläoleva ilmoitus sanomalehdessä Inrikes tidningar 19.9.1771.

Ilmoituksen mukaan edellinen omistaja oli kuollut vuotta aikaisemmin, mutta Urjalan rippikirjassa on Keppilän toisen puolikkaan talonpoika yhtä elossa 1764-1771 kuin 1772-1778. Toisen puolikkaan viljelijä Thomas Mattsson (s. 1726) kuoli 1765 ja veljensä Israel (s. 1732) 1766. Heidän jälkeensä enää torppareita? Tämän tilan Johan olisi voinut periä jos olisi palannut?

Hiskissä on kastetut Urjalasta miesten syntymävuosilta, joten lapsisarjaksi vanhemmille Mats Thomasson ja Christin Simonsdr hahmottuu: Maria s. 21.1.1720, Matthias s. 6.4.1720, Jakob s. 5.7.1724, Thomas s. 14.8.1726, Johannes s. 25.12.1728, Israel s. 19.5.1732, Ericus s. 16.4.1735, Chirstin s. 6.9.1737, Maria s. 7.3.1740. Rippikirjasta 1738-1749 selviää, että Johan oli lähetetty koulutielle ja näin saanut sitten sukunimenkin. Joka on ylioppilasmatrikkelissa muodossa Uhrberg. Turussa miehestä viimeinen havainto vuonna 1752.

Hilda Nyström

Jarl Pousarin Genos-artikkelissa Släkten Nyström från Sjundeå esiintyy mm. Karl Henrik Nyström, jonka tyttärestä todetaan yksinkertaisesti "Hilda Lovisa Margareta, f. i Tavastehus 20.7.1838."

Suomen naisyhdistyksen vuonna 1896 julkaisema matrikkeli Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloilla tarjoaa hieman rikkaamman kuvan Hildasta:

"Vanhemmat: kauppias Henrik Nyström ja Lovisa Kristina Sirelius. Perhe muutti sitten Urjalaan, jossa tytär Hilda sai isältään Matkun rustitilan hoidettavakseen, koska hänellä oli erinomainen taipumus maanviljelykseen. Hoidettuaan menestyksellä tätä muutaman vuoden, osti hän velaksi Pantalan rustitilan, pani sen mallikelpoiseen kuntoon, möi sen ja sai 19,000 mkk. voittoa. Osti sitten Laurilan tilan Hattulassa. Täällä teki hän väsymättä työtä yli 10 vuotta, raivasi uutisviljelystä, paransi karjanhoitoa ja maanviljelystä ja asuu nyt Mäkelän rustitilalla Urjalassa, jossa hän yhä jatkaa tarmokasta tointaan maamme pääelinkeinon palveluksessa. "

Heikkilän eli Mäkelän lainhuudatuksessa oli jotain epäselvää ja niin siitä löytyy kuulutus Suomalaisesta Wirallisesta Lehdestä 17.8.1894. Tampereen Uutiset kertoi 7.10.1896, että "maanviljelijä neiti Hilda Nyström" oli myynyt omistamansa Iso Kartanon 1/2 mantt. perintörustitilan Teiskon pitäjän Värmälän kylästä euralaiselle Frans Rauvolalle. Talon kauppahinta oli 50,000 markkaa ja irtaimiston 15,000 markkaa. Muunnettuna Rahamuseon laskurilla (tuntipalkalla), summat vastaavat yhteensä 240 000 euroa nykyrahassa.