Matka Jäämeren rannalle kesällä 1882

Joh. Mustakallion Matka Jäämeren rannalle kesällä 1882 julkaistiin 7.5.1883 alkaen jatkokertomuksena sanomalehdessä Savo ja samana vuonna myös erillisenä kirjana. Johannes Schwartzbergin (1846-1915) matrikkelitiedoista selviää, että hän oli "valtion varoilla tekemässä papillisia toimia suomalaisille Muurmannin rannikolla Jäämeren rannalla 1882".

Suomesta tun lähtee Jäämeren rannalle kesäkelillä, on paras ensiksi matkustaa jotain tietä Vienan merelle, joko eteläisempää Lieksan tai Kuhmon kautta, tahi pohjoisempaa Kuusamon kautta. Me malitsimme viimeksi mainitun. Ennen lähtöä oli pitänyt hankkia Arkangelin kumernööriltä lupakirja saada matkustaa hänen läänissään, joka kirja myös oikeutti vaatimaan kyytiä matkalla. Suomen kenraalikuvernöörin kirje Kuopion tuomiokapitulille, että hän Venäjän virastojen kautta oli matkamme edistyttämistä puoltanut virkamiehille Murmannin rannikolla, oli myös muassamme. Ja kun viimeksi oli Venäjän ruplat vaihetettuina valmisna taskussa, ei ollut kuin huraus, kun Juhannus-ajan kesäisen ilman kauniilla säällä jo oltiin noiden 53 peninkulmain takana, jotka eroittavat Kuusamon Kuopiosta. Siihen maantie loppuu. Kuusamo on hyvin vuorista seutua. Viimeisellä taipaleella, ennenkuin tullaan kirkolle, näkyi jo korkeita vuoria ja mäen kukkuloita (esimerkiksi Syötevaara), joille juhannusaikana aurinko näkyy läpi yön muutamia vuorokausia, ja kahden semmoisen kukkulan ylitse menee maantiekin; ne omat Hevosenharja ja Kallioharju; sinne näkyvät kaikki Kuusamon korkeimmat vaarat, yksin Nuorunenkin Venäjän rajalla. Maantien vieruksilla käyvät porot laitumella, ja oudon uteliaisuudella katseltiin niitä hiekkakuoppia, joissa olivat porot nykyään piehtaroineet. Kumminkaan ei sattunut nyt yhtään olemaan näkyvissä.

Kuusamon kirkko
Copilotin luoma kuva, pohjana Aalto-yliopiston arkiston kuva

Kirkolta alkaa venematka. Sitä on 6 peninkulmaa monen järven yli, joista erinomaisen sievä-saarinen ja -salminen on Muojärvi. Kun Muosalmen talon takaiselta mäeltä rupesi katsomaan Muojärven tyyntä selkää, niin sitä olisi kauankin saattanut tehdä, ellei matkan teko olisi eteenpäin käskenyt. Tahdottiin näet tyynen yön aikana soutaa selän toiselle puolelle. Tämä sama seutu, nyt niin kodikkaalta ja hupaiselta näyttävä sille joka Savon näköaloihin oli tottunut, oli ihan erilainen, kun sitä vaaran kukkulalta katsoi. Kaikkien näiden järvien rannoilla on taloja, jotka omat paljoa pulskemmasti rakennetut kuin ylipäätään Savossa. Näihin aikoihin, 2, 3 p. Heinäkuussa, alkoi täällä näkyä siellä, täällä tähkäpäitä rutussa, ihankuin Kuopion seuduilla 27, 28, 29 p. Toukokuussa. Pihlaja alkoi puhtaista nuppujaan kukiksi. Välijärven talon akkunoihin näkyy juhannusaurinko koko yön, sanoivat.

Kaksi yksinasujaa Kuusamossa

Panu Savolaisen esitys yksinasujista tuli mieleen kun tutustuin sunnuntaina kirjastosta hakemaani Santeri Ivalon kirjaan Alkutaival. Lapsuusvuosien muistelmia. (1932) Se kuvaa Ivalon viittä vuotta Kuusamon pappilan poikana 5-vuotiaasta isänsä Herman Ingmanin kuolemaan eli 1870-luvun alkupuolta.

Luvussa Kellotapulissa Ivalo kertoo kellonsoittajasta, joka

"muuten vain" siellä mielellään istui ja makailikin. Eräässä nurkassa oli hänellä näet siellä joitakin räsyjen riekaleita, joita hän levitti lattialle vuoteekseen. Luultavasti oli asia niin, että hän viihtyi täällä yksinäisessä tapulissaan, jossa hän oli isäntänä, paremmin kuin "pöksässään" tuolla järven rannalla, jossa oli vähän tilaa ja liiankin paljon asukkaita. Siellä isännöi hänen miniänsä lapsineen, taisipa olla vielä muutakin väkeä, ja kun Eerikki ei enää paljon kyennyt työhön, köpitti hän milloin vain tarkeni tapuliin ja jätti akat mökille riitelemään.

Eerikki kuoli Ivalon Kuusamo-vuosina, joten hänet voisi löytää haudattujen listasta. Mutta yksinasumisensa muoto ei liene jättänyt mitään merkkiä virallisiin asiakirjoihin.

Näköetäisyydellä pappilasta, järven takana, oli Tyynelä, jossa asuva "kiltti, ystävällinen täti" "korkealle törmälle oli rakentanut itselleen pienen tuvan"

Hän oli, niin oli minulle kerrottu, virkamiesperheen tytär jostakin etelästä. Edellisen papin sukulaisena hän oli kulkeutunut näille pohjoisille perukoille, jonne oli yksinäisen vanhuudenkotinsa perustanut, - kissa vain oli siellä hänen seuralaisenaan.

Leena Takkinen toteaa AMK-työssään Kuusamolainen virkatalo osana kulttuurimaisemaa. Kuuselankartanon ja Tyynelän yleissuunnitelma, että 

Tyynelään oli rakennettu pieni mökki noin 1820-luvulla kirkkoherran tyttärelle Gustaavalle. Tyynelän ensimmäiseksi varsinaiseksi asukkaaksi mainitaan Johan Gustaf Krankin veljen tytär Sofia Krank eli Tyynelän mamselli. Sofia Krank piti ryytimaata hoitaen, kitkien ja kastellen aina vuoteen 1870 asti, jolloin hänen setänsä nukkui ajasta iäisyyteen. Sofia Krank muutti tämän jälkeen etelään viettämään eläkepäiviään. 

Ajoitukset menevät hieman ristiin, mutta eiköhän Ivalo ole tarkoittanut Sofia Krankia. En vaivattomasti löytänyt Tyynelää ajan rippikirjasta. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, oliko yksinasujalla piikaa vai ei. Ja nähdä, minkä ikäistä naista Ivalo oli lapsena pitänyt vanhana.

Kuva Hilkka Finnen, kirjasta Kylän lapset (1880)

(Joo, lupasin, että eilinen olisi ollut viimeinen Joensuu-postaus. 80-luvun hittiä mukaillen valheeni ovat lupauksieni veroisia.)

Perunanviljelystä Suomessa 1803

Inrikes tidningar julkaisi 21.&22.6.1803 Suomen Talousseuran raportin perunanviljelyksen tilasta Suomessa. Seuran toimesta oli perunanviljelysopasta painettu 4700 kappaletta ja jaettu rahvaalle sekä luettu ääneen saarnastuoleista. Opastusta oli annettu muitakin reittejä ja jaettu siemenperunaa erityisesti Turun ja Porin läänissä. Mouhijärvellä oli alle 50 tynnyrin tuotannosta vuonna 1797 päästy jo 800:aan. Hämeen ja Uudenmaan kehityksestä noteerattiin Pälkäne, jossa perunaa tuotettiin jo niin paljon, että sitä riitti eläinten rehuksi.

Mäntsälässä oli laitettu peltoon 255 tynnyriä ja 15 kappaa ja nostettu 2312 tynnyriä perunaa. Yksittäisistä viljelijöistä saivat suurimman sadon sihteeri ja kapteeni Furuhjelm Urjalassa kertoimella 22 ja 20 sekä Nordgren Tammelasta kertoimella 21.

Kymeenläänistä raportti nostaa esiin tietenkin Asikkalan, jossa Laurellin toimesta perunanviljelyä kehitettiin jo 40 vuotta aikaisemmin. Tieto ja taito ei sieltä kuitenkaan ollut levinnyt Sysmään, Mikkeliin ja Iittiin, jossa valitustyötä oli edelleen tehtävänä. Samoin kuin Savossa ja Karjalassa, jossa rahvas ei ollut viljelyä suuremmalti omaksunut.

Oulun läänissä alkoi jo ilmastokin olla esteenä, Kuusamossa ei yksikään rahvaan edustaja ollut kylvänyt perunaa. Läänin sankariksi nostettiin Salosta (Saloinen) talonpoika Anders Persson Heikkilä, joka oli 6-7 tynnyrin kylvöstä saanut 60-70 tynnyriä perunaa ja edellisenä syksynä jopa 80.