Neljä kertaa vieraissa

1) Vuoden 1600 paikkeilla menivät Nousiaisissa naimisiin Thomas Philipsson ja Maria Pedersdotter. Lapsetonta yhteiseloa kesti pari vuotta ja sitten Thomas lähti Ruotsiin köyhyyden hätyyttämänä. Kun vaimo alkoi unohtua niin, että tämän saattoi uskoa kuolleen, Thomas meni vuoden 1616 paikkeilla uudelleen naimisiin ja sai kaksi lasta. Uuden perheensä kanssa hän asui Nyköpingissä ja Eskilstunassa elättäen itsensä kirvesmiehenä.

Tukholmaan Thomasin toi puuseppäisän kuolema ja perinnön toivo. Mutta ennen kuin hän pääsi jälkimmäistä järjestelemään Maria-vaimonsa asiamiehet ottivat hänet kiinni ja toimittivat oikeuteen 7.1.1622. Maria vakuutti lähettäneensä miehelleen viestejä ja Thomas vakuutti luulleensa Marian kuolleen. Asiasta ei tullut kerralla valmista.

2) Markus Larsson oli talonpoika Rymättylässä, kunnes sai päähänsä karata Ruotsiin laivamies Sigfrid Jöranssonin laillisen vaimon Elin Simonsdotterin kanssa. (Muutakin Sigfridin omaisuutta lähti mukaan.) Hakijat löysivät Markuksen talvehtimassa Bondkyrkan pitäjässä ja Elinin läheisessä Uppsalan kaupungissa erään porvarin kodissa. Heidät vangittiin ja tuotiin oikeuden eteen Tukholmassa 16.11.1622. Todistuslausuntojensa perusteella sukupuolinen kanssakäyminen oli aloitettu edellisenä kesänä Markuksen tilan aitoissa vaimonsa ollessa toisaalla. Elinin veli oli peloitellut pahalla rangaistuksella ja siksi lähdettiin karkumatkalle Ruotsiin.

Oikeuskäsittelyä jatkettiin 27.11.1622, jolloin käsiteltiin Markuksen aiemmat avioliiton ulkopuoliset suhteet Suomessa. Hän oli neljä vuotta aikaisemmin ollut lainlukija Gabriel Bengtsonin palveluksessa pelkällä vaatepalkalla. Mutta vihtyi erään Britan ansiosta kaksi vuotta. Sitten hän löysi Elisabettan, joka synnytti hänelle lapsenkin. Tästä oli pitänyt maksaa Turun kirkkoherra Jockimille 10 taalarin sakot ja Rymättylän kirkkoherra Simonille 2 taalaria ja 2 lammasta. Mutta hän ei ollut joutunut maalliseen oikeuteen?

Markus tuomittiin kuolemaan. Eliniä ei tässä käsittelyssä syytetty.

3) Samaiseen oikeuteen tuotiin 7.12.1622 Jöran Est, laivamies laivalta "Vijborgz Örnn". Jöran avoimesti myönsi tietävänsä, että hänen laillinen vaimonsa eli ja vaikutti Viipurissa, mutta Jöran silti viihdytti Södermalmilla erästä leskivaimoa. Todistajien mukaan Jöran oli tälle valehdellut olevansa itsekin leski. Kuulutuksia uutta avioliittoa vartenkin oli jo haettu. Asia oli tätä myöten selvä ja Jöran tuomittiin kuolemaan ellei kuninkaalta saisi armoa.

4) Turusta Tukholmaan tulleen Margareta Jonssdotterin aviomies oli sotilas Göstaf Persson, joka oli ollut poissa jo 8 vuotta. Jo pidemmän aikaa oli Margaretan sänkyä lämmittänyt Sigfrid, Gabriel Gustafsson Oxenstiernan palvelija. Tämän Margareta tunnusti todeksi oikeudessa 21.7.1623. Mutta asiantilaa piti vielä selvittää lisää.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XIII 1622-1623. (1978) s. 11, 103-104, 318-319, 321-322, 446
Kuva kirjasta 'Humour, Wit, & Satire of the Seventeenth Century, collected and illustrated by J. Ashton. L.P' British Libraryn digitoimana, Flickr Commons.

Helga Bertilintyttären perintö

Helga Bertilsdotter ja miehensä, Tukholman linnan tykistömestari (arklimästare) Peder Nilsson olivat kuolleet ennen vuoden 1627 alkua. Pariskunnan perintöjen jakoa aloiteltiin 9.1.1627. Luostarikirkon edustaja tuli oikeuteen 17.7. vaatimaan pariskunnan kirkolle testamenttaamia rahoja, 20 taalaria kummaltakin.

Helgan perilliset olivat perinnön jakaakseen myyneet "suuren tontin ja pienen tallitontin" 70 1/2 taalarilla kivenhakkaaja Antoniukselle, jonka Karin-vaimo oli Peder Nilssonin perillinen. Kauppa todettiin 31.7.1627 ja samana päivänä Suomessa asuva Matts Andersson tuli oikeuden eteen kertomaan, että oli kanssaperillistensä kanssa saanut ja jakanut sen perinnön, joka heille Helga Bertilintyttäreltä oli tullut. Yksi perillisistä ei ollut vielä saanut osuuttaan, sillä hän oli merillä laivaston mukana.

Jostain syystä perinnönjaolle tarvittiin vielä tarkempi päätös, joka tehtiin 27.5.1628. Nyt Helgan perilliset saavat nimet ja kotipaikat. Koska kaikki ovat Suomen puolelta, lienee Helgakin ollut suomalainen ja todennäköisesti Hollolasta kotoisin. Perillisiään olivat:

• Helgan isän siskon tyttären pojat Hendrich Matson "i Kurkulla by vthj Kisko sochnen i Åbo län" ja Markus Thomasson saman pitäjän kylästä "Reusby". Kumpikin sai 8 taalaria ja 19 äyriä.
• Turkulaisen porvari Thomas Maskin vaimo
• Helgan sisarusten lapset Matts Andersson "i Millesby vthi Hållila sochni Tavasthus län", samaisen Hollolan kylästä "Wåijma" edesmenneen Jöran Anderssonin vaimo Agnes Bertilsdotter sekä edellä mainittu merillä ollut laivamies Anders Siffridsson. Tämä ryhmä oli ollut tekemässä edellä mainitun tonttikaupan, mikä käy ilmi kauppaa vahvistettaessa 9.9.1629.

Kiskosta löysin Kurkelan kylän ja SAYssä 1634 - 1653 siellä on jopa Henrich Mattsson. Mutta Hollolan kyläluettelosta en mitään sopivan näköistä.

Lähteet:
Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XVI 1627. (1994) s. 169, 207, 208, 209
Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XVII 1628. (1998) s. 202, 203
Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XVIII 1629. (2000) s. 323
Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XXI 1633. (2000) s. 323 [tässä kohtaa taitaa olla kopiointivirhe?]
Kuvitus: (Pederin ammatin inspiroimana) Tykinkuulia 1500-1600-luvuilta. Livrustkammaren

Kohtalokas vasaranisku

Helmikuussa 1626 Claes Flemingin palvelija Carl Simonsson poikkesi Tukholmassa seppä Sigfridin pajaan asianaan  keskeneräisen pyssynsä viimeistely. Sigfrid oli kipeänä, mutta veljensä Nils otti työn tehtäväkseen.

Ennenkuin Carl ehti poistua paikalta ehdotti Sigfridin "mestarisvenni" Markus Tomasson, joka oli syntynyt Pernajan pitäjän kylässä "Embom", kortinpeluuta ja oluenjuontia. Peliparit arvottiin ja neljä miestä pelasivat pari kierrosta, kunnes Sigfrid meni sänkyynsä nukkumaan.

Aikanaan pidetyssä oikeudenkäynnissä ei kuultu Nilsin todistusta eikä hänen poistumistaan paikalta erikseen mainittu. Oleellista oli, että Carlin ja Markuksen välillä syntyi tappelu, jonka iskuja kirjattiin oikeuspöytäkirjaan yksi kerrallaan, kahdesta näkökulmasta.

Carl vetäytyi sängyn suojaan, mutta tämä ei tietenkään estänyt Markusta seuraamasta vasara kädessään. Juuri kun Markus oli tulossa iskuetäisyydelle, huonetta valaissut liekki sammui.

Pimeys ei pysäyttänyt vasaran heilautusta. Kun Sigfridin vaimo sai valon uudelleen syttymään sängyn vieressä makaamassa ei ollut Carl vaan Sigfrid, jonka aivot tulivat ulos vasaran kalloon tekemästä reiästä. Sigfrid oli kuollut.

Markus otettiin kiinni ja suljettiin kaupunginvankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä. Toinen sepän renki, Rauman "Hankila"n kylässä syntynyt Olof Jönsson, järjesti Markuksen paon omansa ohella. Miehet saatiin kiinni ja Markus kohtasi oikeuden 11.3.1626. Asia vaati vain yhden käsittelykerran ja Markus sai kuolemantuomion. Olofin rangaistus oli 40 taalarin sakot tai käden menetys, jollei sakkoja pystynyt maksamaan.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv Del XV 1626 (1990) s. 37-40, 158-159

Kivitalon perijä Mustasaaresta

Yllä on kuva (Berit Wallenberg, RAÄ) Pyhän Marian kirkon raunioista Vanhassa Vaasassa. Kirkossa lienee käynyt jumalanpalveluksissa Joseph Olofsson, jonka kotipaikaksi tukholmalaisessa oikeuspöytäkirjassa 4.11.1626 ilmoitetaan "Waallgrundh uti Mussare sochn". Nykykartassa Vallgrund on Raippaluodolla.

Joseph ei ollut itse Tukholmassa marraskuusa 1626 vaan oli valtuuttanut asiaansa hoitamaan veljensä pojan Olof Gabrielsson, joka oli tukholmalainen porvari.

Joseph oli perinyt veljeltään Sigfrid Olofssonilta, joka oli ollut Tukholmassa peräti raatimies, kivitalon ja tontin. Nämä oli nyt myyty eteenpäin 1400 taalarilla ja oikeuskäsittely tarvittiin, jotta kirjoihin ja kansiin saatiin tieto siitä, ettei kauppaa kukaan tule kiistämään. Tämä vaadittiin siitä huolimatta, että kauppa oli lainhuudatettu 1. kerran 18.9., 1. (!) kerran 9.10. ja 3. kerran 23.10.1626.

Eli jos jotain Josephin jälkeläistä himottaa kivitalon haltuunotto perintöoikeuteen vedoten, niin aika turha yrittää.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv Del XV 1626 (1990) s. 105-106, 244, 247, 255, 260

Mitä pahaa Anders sanoi?

Torniossa syntynyt nuorimies Anders Tomasson istui porvari Eric Mårtenssonin tuvassa Tukholman Södermalmilla juomassa olutta. Sisään tuli tullikirjuri Staffan Rolofsson, joka halusi tarkistaa porvarin vaimon panimotoiminnan tullimaksujen kuitit. Ne olivat kunnossa ja Staffan olisi poistunut paikalta ellei eräs Mats olisi tarjonnut hänelle oluttuoppia.

Jostain syystä Anders harmistui tullikirjurin käynnin pidentymisestä. Hän turvautui äidinkieleensä ja sanoi ääneen "Joda häffwu wittu" /"Joda häfuu wittu". Tukholmalainen oikeuskirjuri on ilmeisesti tuntenut viimeisen sanan parhaiten, keskimmäinen lienee ollut häipyä-verbin joku muoto. Ellei siten hevonen-substantiivin, sillä yhden todistajan version mukaan Anders oli suomeksi "pyytänyt" tullikirjuria suutelemaan paikkaa "heffwu witto".

Missä määrin paikalla olijat suomea ymmärsivät ei selviä oikeuspöytäkirjasta, sillä yllä lainatut ilmaisut eivät olleet oikeudenkäynnin syy. Tullikirjurin vihdoin poistuttua oli Anders tuhahtanut Matsille, "miksi tuollaisen kårffknechtin kanssa olutta juot".  Tästä tullikirjurin rienauksesta Mats riensi kielimään viranomaisille.

Koska kuningas oli 25.11.1623 asettanut tullin työntekijät erikoiseen suojelukseen kyse ei ollut mistään pikkujutusta. Siitä huolimatta, että Staffan ei ollut kuullut pahaa sanaa, ja Anders vetosi heikkoon alkoholinsietoonsa, oikeus päätyi tuomitsemaan asetuksen mukaan. Ellei kuningas antanut armoa, Anders sai yhdestä sanasta kuolemantuomion.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv Del XV 1626 (1990) s. 20-22, 132-135, 309
Kuva oluthanasta Peter Sillén SHMM

Porilaisen kuolema pääkaupungissa

Porissa syntynyt ja kesällä 1628 laivalla Gamla Svärdet palveleva Knut Hindrichson oli Tukholmassa neljän maissa päivällä ylittämässä Norrebrota kaupungista poistuen. Kahden todistajan mukaan hänellä oli kädessään kirves.

Sillan päässä istui kerjäämässä Uudellamaalla syntynyt Anders Jöransson. Hän näki sekä Knutin että tämän jäljessä kulkeneen itävaltalaisen aatelisen Christian von Starberg. Starberg oli kysynyt Knutilta, että miksi tämän piti niin hirveästi huutaa. Knut vastasi, että hän saa huutaa siinä missä muutkin kadulla kulkijat, koska on Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa palveluksessa. Starberg totesi tähän, että Knutin olisi parasta mennä nukkumaan sänkyynsä. Tästä Knut hermostui ja kutsui Starbergiä kelmiksi. Sitten Starberg tarttui miekkaansa. Seuralaisensa Johan Stake yritti estellä, mutta muutamalla iskulla Starberg tappoi Knutin.

Staken myöhemmän todistuksen mukaan oli Knut sillalla heiluttanut kirvestään ja sananvaihto oli huutamisen sijaan koskenut sillalla kulkemisen vaatimaa tilaa.

Iskujen määrää ja osumakohtia todisti myös toinen kerjäläinen Thomas Knutsson, joka ei ilmeisesti ollut nähnyt edeltävää riitaa.

Tapahtuneen toi oikeuteen 17.6.1628 Knutin vaimo Walborg Larsdotter, joka hänkin oli porilainen. Pariskunnalla oli kaksi yhteistä lasta, toinen 6 kuukautta ja toinen kolme vuotta vanha. Walborgilta kysyttiin halusiko hän kuolemanrangaistusta miehensä tappajalle. Hän vastasi ettei, vaan riittäisi jos hän saa 300 taalaria ja hameen.

Oikeus olisi kaivannut kerjäläisiä kummempia todistajia ja päätti jättää asian Jumalan ratkaistavaksi.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XVII 1628 (1998) s. 203-205
Kuva Eva Vedin SHMM

Måns Pederssonin häissä

Tukholmalaisen oikeuden eteen tuotiin 16.8.1620 Thomas Buraeuksen palvelija Bencht Masson. Päder Jacobsson Norrmalmllta väitti, että edellisenä talvena Hauhon Konkolassa (Kokkala, Kokkila vai Kuckola?) vietetyissä Måns Pederssonin häissä Bencht oli miekalla kuoliaaksi pistänyt toisen palvelijan nimeltä Eschil Simonsson.

Bencht todisti, että Eschil oli pyytänyt hänet ulos häätuvasta tappelemaan. Syynä maljan juomatta jättäminen? "at han icke wille giöra honom besched een schåll som honom war till druckenn"

Tappelussa Bencht kertoi osuneensa miekallaan Eschiliä päähän ennenkuin heidät oli toisistaan erotettu. Sitten he olivat mennneet takaisin tupaan ja juhlineet yhdessä muun väen kanssa. Kunnes miesten välille tuli taas sanakopua ja he olivat toistamiseen pihalla. Tappelun aikana Eschil kaatui ja sai kuolemaan johtaneen piston omasta veitsestään. Näin väitti Bencht.

Koska muita todistajia ei ollut, oikeus siirsi käsittelyn tapahtumapaikkakunnalle.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv,  Del XII 1620-21. (1976) s. 79
Kuva miekan käsisuojuksesta LSH

Avioliitto-ongelmia vuonna 1620

Pyhtäällä asunut nihtipäällikkö Brynel Tårstensson asetettiin 13.12.1620 Tukholmassa syytteeseen vaimonsa hylkäämisestä kaksi vuotta aiemmin. Brynel oli vaimonsa jätettyään ottanut puolisokseen piikansa ja tämä oli jo ehtinyt synnyttää yhden lapsen.

Oikeuden edessä Brynel selitti, että vaimonsa oli jo 13 vuotta ollut järjetön ja villi. Polttanut kaiken mitä käsiinsä sai, vaatteet ja taloustavarat. Yrittänyt sytyttää itsensäkin. Brynel oli näin menettänyt varansa ja joutunut kerjäläiseksi. Elätettävänä oli myös avioliitosta syntyneet kolme lasta, jotka oikeuskäsittelyn aikaan asuivat Suomessa.

Koska Brynel avoimesti tunnusti rikoksensa, ei oikeudella ollut juuri muuta mahdollisuutta kuin tuomita hänet kuolemaan.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv,  Del XII 1620-21. (1976) s. 114
Kuva Pyhtään kirkosta Tappinen via Wikimedia Commons

Juhana-kuninkaan henkivartiokaartilainen

Vuonna 1624 oli vielä elossa Juhanaa (kuninkuuskaudellaan) palvellut henkivartiokaartilainen. Tämä Knut Pädersson oli tukholmalaisen oikeuden edessä 18.9.1624 syytettynä kaksinnainnista. Suomessa asuva ensimmäinen vaimo, jonka kanssa Knutilla oli kymmenen yhteistä lasta, oli oikeudessa paikalla.

Knut kertoi "erehdyksessä", mutta tietoisena ensimmäisen vaimonsa elossa olosta, menneensä toisen kerran naimisiin ja että kyseisestä avioliitosta oli syntynyt yksi yhteinen lapsi. Tunnustuksensa perusteella Knut tuomittiin kuolemaan. Kuolemantuomio toteutettiin Norrmalmin torilla 24.11.1624.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv,  Del XIV 1624-1625. (1979) s. 150, 499

Norrmalmin 2000-luvun tunnelmaa katsoessa ei ensimmäiseksi tule mieleen 1600-luvun mestaukset. Kuva MnGyver, Flickr.

Kirkkovarkaiden kohtalo

Turkulainen Simon Simonsson lähti vuoden 1623 paikkeilla Ruotsin puolelle. Hän oli tiilentekijän palveluksessa vuoden, kolme vuotta Nyköpingissä ja vuoden toimettomana. Marraskuun 17. päivä 1628 hän oli Tukholmassa oikeuden edessä seuranaan Peder Eskilsson, jonka syntymäpitäjä oli Peite (Pöytyä?), ja Lohjalla syntynyt Jacob Jacobsson.

Simon ja Peder oli jo tuomittu Nyköpingissä varkaudesta Bredan kirkossa, jonne olivat päässeet sisään ikkunasta ryömimällä. Kirkosta he olivat saaneet saaliikseen 6 taalaria rahaa, hopeisen vyön, hopeisen tuopin ja neljä lusikkaa. Miehet olivat yrittäneet pyrkiä pohjoiseen, mutta jääneet kiinni väärennetystä matkapassista. Tavarat oli löydetty miesten hallusta, joten rikostutkinta oli yksinkertainen ja yksiselitteinen.

Jacob oli vankina Tukholmassa Stäketillä tekemästään kirkkovarkaudesta, jossa oli ottanut haltuunsa alttarivaatteen, tinapullon ja verhon. Nyt häntä syytettiin yhdessä Pederin kanssa keskikesällä tehdystä iskusta Österhanningen kirkkoon, josta oli hävinnyt 100 taalaria pieninä kolikkoina, 30 taalaria kuparirahana ja 70 luotia hopeaa. Hopean he olivat myyneet raumalaiselle porvarille ja jakaneet sitten saaliin keskenään. Peder lähetti osan vaimonsa ja kahden lapsensa mukana Suomeen.

Simon liittyi asiaan siten, että 8 päivää varkauden jälkeen hän oli tavannut Pederin Södermalmilla ja pyytänyt velan takaisin maksua. Peder vei Simonin peninkulman päähän Tukholmasta. Sinne, metsän mäkeen, hän oli haudannut rahojaan ja antoi Simonin pyytämän summan. Kun Simon oli kysynyt rahojen alkuperää oli Peder suoraan sanonut olleensa Jacobin kanssa Österhanningen kirkossa varkaissa. Rahaa olivat miehet ottaneet mukaansa niin paljon kuin jaksoivat kantaa.

Oikeus ei nähnyt muuta mahdollisuutta kuin tuomita kaikki kolme kuolemaan. Yhden pöytäkirjaversion mukaan Simonille tarjottiin pelkän korvan menetystä, jos hän ryhtyisi pyöveliksi. Mutta hovioikeuden päätöksessä 11.12.1623 Simonille määrättiin kuolemantuomion korvikkeeksi varastamansa tavaran arvon korvaus, sakkona sama summa kolminkertaisena sekä kirkonrangaistus. Todennäköisesti hän ei tähän pystynyt ja lienee sama kuin Turun "Quistala"n kylässä syntynyt vanki Simon Simonsson, joka 7.2.1629 ryhtyi "skarnfogde"ksi. Hän vannoi uskollisuuden valan kaupungille ja jos joskus karkaisi, tultaisiin mestaamaan.

Elämänsä sai siis säilyttää toisin kuin toverinsa. Milloin lienee Pederin vaimo kuullut miehensä kohtalosta ja saiko hän pitää varastetut lusikat omanaan?

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XVII 1628 (1998) s. 146-148, 291-292
Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XVIII 1629. (2000) s. 130
Kuva 1600-luvun skandinaavisesta riippulukosta Walters Art Museum, Wikimedia.

Heinäkirjurin perinnön jako

Nackan heinäkirjuriksi kutsuttu Olof Henrichson oli viimeiseksi palvellut Jören Gyllenstiernan Ingeborg-vaimoa. Olof mainitaan kuolleena 18.10.1620. Hänen vaimonsa oli kuollut jo aikaisemmin ja Olof oli pantannut talonsa Tukholman Kokhuus-kujalla hautajaisten maksamiseksi.

Jotain jaettavaa Olofin perinnössä kuitenkin oli. Lähimmät sukulaiset lähettivät perintöä noutamaan porilaisen teinin Carolus Sigfridin, joka esitti asiansa tukholmalaisessa oikeudessa 26.11.1621. Caroluksella oli mukanaan Porista todistus, jonka mukaan hänen äitinsä ja äitinsä sisko olivat Olofin tätejä (?). Perinnöttömäksi jäi "Matz i Hageby uti Täby socken", sillä hänen äitinsä oli syntynyt avioliiton ulkopuolella. Porilaisten piti kuitenkin maksaa hänelle jotain korvausta ja matkakuluja.

Ilmeisesti Matsin kuoleman jälkeen oikeuden päätökset unohtuivat hänen läheisiltään. Tai porukassa oli paljon toiveajattelijoita.

Ratsumies Mats Jönsson esitti oikeudelle 21.4. ja 23.4.1628, että hänen olisi pitänyt saada osuus Olofin perinnöstä.  Hänet lähetettiin Poriin pyytämään todistusta niiltä, jotka perinnön saivat.

Ratsumiehen vaimo Margareta tuli Tukholmassa oikeuden eteen 13.5.1629 valittamaan Olofin perinnön jaosta. Hänelle vastattiin, että kaupungin kirjoista tarkistettaisiin, miten asiassa oli toimittu. Asiaa käsiteltiin taas 23.9.1629, jolloin ilmeisesti samainen Margareta oli "Margareta Matsdotter, Michell Kåksin piika Östermalmilta". Esiin otettiin hovioikeuden tuomio ja todistus Porista. Näiden asiakirjojen mukaan perinnön oli saanut piian isä "Mats i Hageby" ja kaksi suomalaista. Kiitokseksi selvityspyynnöstään Margareta tuomittiin vankilaan valheittensa ja hävyttömän suunsa takia.

Vuosi vaihtui ja toivo eli. Oikeuden eteen tuli 19.4.1630 kaksi ratsumiestä valittamaan samasta Olofin perinnöstä. Toisen ratsumiehen appi oli "Mats Hansson i Hagelby uti Täby socken" eli hän oli joko edellisvuoden Margaretan mies tai tämän siskon mies. Tulijoille selitettiin jälleen, että perintö kuuluu porilaisille.

Lähteet:
Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv,
Del XII 1620-1621 (1976) s. 98, 99, 128, 129, 170, 171, 190
Del XIII 1622-1623 (1978) s. 10
Del XVII 1628 (1998) s. 32
Del XVIII 1629. (2000) s. 58, 191, 244,
Del XIX 1630 (2002) s. 24,131,133, 134

Karkun Femia ei miestä kaivannut

Tukholmalaisessa oikeudessa käsiteltiin 22.8.1635 erään Erik Raamin naisasioita. Erik oli naimaton mies, mutta oli maannut vuotta aiemmin kahden naisen kanssa niin, että seurauksena oli molemmille lapsi.

Oikeus kysyi, oliko Erik valmis menemään jomman kumman naisen kanssa naimisiin. Hän vastasi ei.

Ruotsalaissyntyisen naisen lapsi oli kuollut ja nainen halusi vain itselleen kirkotuksen. Karkussa syntynyt Femia Klemetintytär pyysi eloon jääneelle lapselleen elatusta, mutta ei halunnut olla missään tekemisissä tämän isän kanssa.

Oikeuden päätöksessä ei kerrota naisten pyyntöjen kohtalosta. Erik tuomittiin 80 Tukholman markan sakkoon, joka olisi naimisiinmenolla puolittunut, mutta kun ei, niin ei.


(Femia lienee Eufemian lyhennys. Harvinaisia nimiä molemmat.)

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XXIII 1635 (2009) s. 306
Kuva Peter Sillén SHMM

Tukholman perintöjä vuonna 1634

Thomas Anderssonin vaimon perintöä selviteltiin Tukholmassa 22.4.1634 ja samalla tuli todetuksi, että Thomasin perijät olivat Simon Arvidsson ja Valborg Arvidsdotter Suur-Lohjan kylästä "Kåsskyssby". Perintö oli tullut jaetuksi jo vuonna 1624?

Liedon miehillä oli ollut valtakirja kädessään oikeuden edessä 1.7.1634. Sigfrid Sigfridsson kylästä "Meijkelby" (Mäkkylä?) ja veljensä Jöns Sigfridsson kylästä "Tametackeby" (Tammentaka?) olivat tuolloin hakemassa sisarensa Dordi Sigfridsdotterin perintöä. (Liedon SAY:ssä miehiä ei näy.)

Lempäälän pitäjän "Wåyssiolyby"-kylästä saapui Tukholman oikeuden eteen 16.12.1634 Henrich Peersson kertomaan olevansa edesmenneen Margareta Markusdotterin siskonpoika. Henrich katsoi olevansa täten oikeutettu tämän perintöön. Mutta valtakirja puuttui.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XXII 1634 (2008) s. 274, 292-293, 341
Kuva: Peter Sillén SHMM

Valborgin lankeemus

Aivan 1620-luvun alussa oli Valborg Mickelsdotter Loimaan pitäjän kylästä "Kårkala" mennyt naimisiin Erik Mattsonin kanssa. Heidän yhdentoista vuoden avioliittonsa jäi lapsettomaksi.

Erik päätyi armeijaan ja Valborg oli joukkoyksikön mukana Ruotsin puolella syksyllä 1632. Erik lähetti vaimonsa Suomeen ja lupasi tulla pian perästä.

Mutta Erikin sijaan Valborgin luo tuli Hans Eskholltzin komppanian nihti Jacob Eriksson, joka satuili Erikin kuolleen ja sai Valborgin hetkeksi syliinsä ja siunattuun tilaankin.

Kun Valborg tuli kesällä 1633 Tukholmaan, sai hän kuulla miehensä Erikin kuolleen vasta äskettäin. Valborg ei ryhtynyt syyttämään Jacobia valehtelusta vaan vei odottamansa lapsen isän vihille. Tämän jälkeen Jacob jätti Valborgin.

Asiaa käsiteltiin oikeudessa 25.11.1633 ja oleellista oli, että Valborg oli rikkonut aviolupauksensa. Viimeisillään raskaana ollut Valborg tuomittiin kuolemaan.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XXI 1633 (2006) s. 54, 231-232

Karinin hopeavyö

Karin Thomasson oli tykistömestari Erik Jönssonin leski mennessään naimisiin Ivar Mattssonin kanssa. Erik ja Karin olivat olleet naimisissa jo 10.6.1592, jolloin tekivät keskinäisen testamentin.

Karin kuoli vuoden 1620 alkupuolella. Ivar ehti ennen omaa kuolemaansa avioitua erään Annan kanssa. Kysyttäessä 20.7.1621 Anna tiesi, ettei Karinilta ollut jäänyt perintönä kuin hopeavyö ja tämä oli myyty hautajaisten maksamiseksi. Karinin perinnöstä olivat tuolloin kiinnostuneita Oluff Michelsson Kaarinasta ja Markus Mårtensson Turusta. Melko varmasti olivat siis Karinin sukulaisia.

Eivätkä luovuttaneet kerralla vaan esittivät asiaansa uudelleen 16.10.1621 uuden valtuutetun kautta. Erikin ja Karinin testamentti luettiin ääneen ja todettiin, että sen mukaan kumpikaan ei ollut saanut sukuperintöä, jota sukulaiset voisivat nyt vaatia. Suomalaisten edustaja lähetettiin Suomeen hakemaan kihlakunnanoikeuden sinetillä varustettu todistus siitä, että jotain tällaista perintöä olisi olemassa. 

Asiaan palattiin 7.8.1622. Karinin isänperinnöstä ei puhuttu mitään, mutta oli löytynyt luotettavia todistajia, jotka kertoivat mitä Karin omisti toiseen avioliittoon mennessään:

"förgyltt sölffuer för 35 dal:r, huitt sölffuer för 49 dlr, gården för 250 dlr, siögårdenn för 59 dlr, eenn siöboodh för 18 dlr, teenn för 10 dal:r, gånge kleder för 16 d:r, gamble sängar 2 för 16 daller, gammall gryte koppar för 5 dlr, ketillz koppar för 3 daller, löp[e]r 46 l daller"

Tätä vastaan laskettiin taalarin kustannus per viikko siitä, että Ivar oli elättänyt Karinia 9 vuotta. Loppujen lopuksi, hyvää hyvyyttään, Anna antoi suomalaisille perillisille hieman irtaimistoa: "ett sölffuerstoph, kåpa 1, och eenn g. sijden kamblottz quinne kiortell".

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv,  Del XII 1620-21. (1976) s. 287, 288, 304,  Del XIII 1622-1623. (1978) s. 304

Pojan periminen

Lammen pappi Mathias Olai tuli Tukholmassa oikeuden eteen 5.4.1624 pyytämään kuolleen poikansa vaatteita, jotka olivat jääneet erään Tommos Michelssonin luo. Koska läheisempiä sukulaisia ei ollut tiedossa, Mathias sai poikansa jäämistön. Kunhan maksoi kaupungille kuuluvan osuuden.

Lammen pappisluettelo ei Mathias Olaita tunne, eikä muissakaan Turun hiippakunnan seurakunnissa tähän aikaan nimeä näy. Liekö seurakunta tullut oikein kirjoitetuksi/tulkituksi? Surullinen väläys menneisyyteen joka tapauksessa.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv,  Del XIV 1624-1625. (1979) s. 30
Kuva  Peter Sillén SHMM

Espoolainen, joka varasti kuninkaalta

Vanha Espoossa syntynyt pursimies Jacob Henrichsson tuotiin Tukholmassa oikeuden eteen 28.2.1624. Miestä syytti Hänen Kuninkaallisen Majesteettinsa hopeanihti melko merkittävästä varkaudesta. Kun Hänen Kuninkaallinen Majesteettinsa oli ollut Svartsjössä oli hopeakamarista hävinnyt 35 luodin painoinen kullatusta hopeasta tehty konfektimalja.

Jacob ei kiistänyt syytettä eli ilmeisesti hän oli sen mukaisesti sulattanut maljan ja vienyt sen kultaseppä Robertille. Ottaen huomioon varastetun esineen arvon oikeudella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin tuomita Jacob kuolemaan.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv,  Del XIV 1624-1625. (1979) s. 21
Kuva  Peter Sillén SHMM

Tukholmasta Pohjanmaalle

Tukholmassa tuli oikeuden eteen 19.4.1624 oululainen porvari Erich Jönsson mukanaan Mats Hindrichssonin vaimon äidin valtakirja. Tämä nimettömäksi jäävä nainen asui Pohjanmaalla ja kaipasi lapsenlastaan sekä tämän vanhemmiltaan saamaa perintöä.

Muita perillisiä ei tunnettu, joten asiassa ei syntynyt suurempaa ongelmaa. Käsittelyssä 21.4.1624 selviää, että Mats oli eläessään asunut kujalla Kokhuus. Holhoojat ilmaantuvat oikeuteen 18.8.1624 luovuttamaan omaisuutta ja kaikki oli selvää 9.10.1624. Nimeltään, sukupuoleltaan ja iältään tuntemattomaksi jäävä pieni lapsi sai sanoa hyvästit Tukholman kaupungille, astua laivaan ja purjehtia koilliseen.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv,  Del XIV 1624-1625. (1979) s. 51, 55, 131, 171
Kuva kompassista, jota voidaan myöskin käyttää aurinkokellona Peter Sillén SHMM

Porvarissäätyyn ja säädystä pois

Uudellamaalla syntynyt Jacob Mattson vietti oppivuotensa Dantzigissa (nyk. Gdansk) Wellam Bruunin palveluksessa. Porvariksi hän kuitenkin halusi Tukholmaan ja sponsorinsa esitteli nuoren miehen asian 25.9.1622. Ehdotukselle ei asetettu suurempia esteitä, mutta Jacobin piti sitoutua menemään naimisiin ja noudattamaan porvareita koskevia oikeuksia ja velvollisuuksia.

Suomessa syntynyt Henrik Sigfridsson sai porvarioikeudet Tukholmassa 8.5.1620. Kuusi vuotta myöhemmin hän ei pystynyt hoitamaan asemaan liittyviä vaateita, asui Södermalmilla ja kaipasi Suomeen. Kaupunginoikeudessa hän pyysi 4.10. ja 7.10.1626 päästä asemastaan ja muuttolupaa. Nämä hänelle myönnettiin.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XIII 1622-1623. (1978) s. 84, Del XV 1626 (1990) s. 99, 252, 318

Pas-caart van de Oost Zee : verthoonende alle de ghelegentheydt tusschen 't eylandt Rugen ende Wyborg (1673)

Mikä oli Nilsin isänperintö?

Tukholman oikeuden eteen tuli 1.6.1622 Anders Thomasson edustaen Nils Stuttin sisaruksia Uudellamaalla. Stutt oli kuollut ja vaimonsakin mennyt jo uusiin naimisiin. Oliko jotain omaisuutta, joka olisi kuulunut Suomen puolelle?

Esiin tuotiin Nils Stuttin testamentti, jossa lähes kaikki oli jätetty vaimolle. Sukulaisille riitti 20 taalaria, sillä Nils ei Uudeltamaalta ollut saanut isänperintöä kuin 2 lehmää ja kolmanneksen hopeatuopista.

Mutta Anders Thomasson esitti asiakirjan, jonka mukaan Nilsin isänperintöä oli yksi härkä, kolme lehmää, kolme lammasta, hieho, 14 taalarin arvoinen hopeatuoppi, kolmen taalarin arvoinen hopealusikka ja puolitoista tynnyriä olutta.

Oikeus jäi odottamaan virallisempaa todistusta perinnön määrästä.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XIII 1622-1623. (1978) s. 296
Kuva Johnny Karlsson SHMM