Ulkomailta kuunneltua

Menneen talven Släktband-sarjan jaksot kuuntelin läpi. Teemana oli ulkopuolisuus enkä saanut mistään jaksosta erityisempää irti. Vihoviimeisen lopussa puhuttiin kiinnostavasta tutkimuksesta, jossa oli perukirjoista etsitty tietoa paikallisista rahanlainauskuvioista. Olisi ihan mielenkiintoista nähdä moista Suomen maaseudultakin, vaikka vaatisi todennäköisesti ison alueen käsittelyn, sillä lainat eivät pysähtyneet pitäjän rajoille.

Ruotsalainen Vetenskapsradion historia selosti koko syksyn (tai ainakin siltä tuntui) ensimmäistä maailmansotaa, jossa ruotsalaisilla ei ollut mitään tekemistä. Odotin mainittaisiinko heikäläisiä vapaaehtoisina, mutta muistaakseni ei. Tuoreimmissa jaksoissa on sentään ollut kuuntelemista.

Så ska arkeologerna rädda EU käsitteli historian käyttämistä poliittisiin tarkoituksiin tavalla, jota en ole Suomen mediassa vielä nähnyt. Rummen där historien skapades esitteli Tukholman valtiopäivien käyttämiä tiloja. Talonpoikien kokoontumispaikka Gillestuget jäi epäselvimmäksi. Aihe oli ajankohtainen artikkelikokoelman johdosta. Sen nimi ei selvinnyt, mutta mukana on Miia Kuhan artikkeli.

 Sisarohjelmassa Vetenskapsradion Forum oli jakso Ett hundliv i förändring, sillä Ruotsissa on ilmestynyt kirja Från renhållningshjon till modeaccessoar, 10 000 år av relationer människa-hund i Sverige. Ja Suomessa ilmestynyt oma koirahistoriansa, johon palaan aikanaan.

BBC:n Food Programme käsitteli helmikuisessa jaksossaan viljojen aikaisempia muotoja ja palasi muistiin, että entisajan leivän tavoittamiseksi ei riitä pelkästään vanhanaikainen jauhatus.

Amerikkalainen Engines of Ingenuity mietti jaksossa 2567 tekstiilien varhaishistorian varhaistumista ja värikkyyttä. Jaksossa 2986 puhuttiin kymmenjakoiseen valuuttaan siirtymisen ajoituksesta ja vaikuttajista. Vanhoja rahasysteemejä ihmetellessä nykyiseen siirtyminen on ollut niin luonnollinen ajatus, etten ole ajatellut miten muutos saatiin aikaan.

Jaksossa 2577 esiteltiin Frankfurter Küche eli Saksassa 1920-luvulla suunniteltu moderni keittiö. Olen siitä aiemminkin kuullut ja ihmetellyt sen suhdetta Maiju Gebhardin Työtehoseurassa 1940-luvulla tekemään kehitystyöhön ja "astiankuivauskaapin keksimiseen". Lyhyessä podcastissa sanotaan selvästi, että Frankfurter Küchessa "Products such as the dish drainer and cutting board fit right over the sink. " Jos tiskien kuivatusteline on altaan yläpuolella, mikä on olennainen ero astiankuivauskaappiin? Jonka Wikipedia-sivulla kerrotaan, että

Yhdysvalloissa Louise R. Krause sai patentin (US 1860617) keksimälleen pesualtaan yläpuolelle sijoitetulle ovilla varustetulle astiankuivauskaapille (dish drying cabinet) toukokuussa 1932. Samoin yhdysvaltalainen Angiolina Scheuermann sai patentin (US 1733907) vastaavanlaiselle hieman pienemmälle kaapille (Drainer and Depository for Dishes) jo edellisen vuosikymmenen lopulla lokakuussa 1929. Kaapissa lautaset oli tuettu rautalangasta taivutetulla pidikkeillä, hyvin paljon suomalaisen astiakaapin tapaan. Heitä aiemmin heinäkuussa 1895 skotlantilainen Robina Wood oli saanut Yhdysvalloissa patentin (US 542912) astiankuivaustelineelle (dish drainer), jolle hänellä oli patentti (GB189410066 Improvements in and relating to the Drying of Dishes and the Like) myös Isossa-Britanniassa vuodelta 1894.

Ryhdistäydyin Wikipedia-päivittäjänä ja lisäsin tuohon Frankfurter Küchen. Tuleeko näkyviin ja pysyykö, jää nähtäväksi.

Kuvat
'Humour, Wit, & Satire of the Seventeenth Century, collected and illustrated by J. Ashton. L.P' British Library, Flickr Commons
[The Ingoldsby Legends ... Second edition. [First series. With illustrations by George Cruikshank and John Leech.]] British Library, Flickr Commons

Täydennysosia

1) Raportoidessani Kansallismuseon näyttelyistä unohtui linkitykset. Metsäsuomalaisiin liittyen Värmlands museumin digitoiman artikkelikokoelma (pdf) ja Kaj Donnerin Siperia-kuviin aika olennaisesti liittyvä gradu.

• Louheranta, Olavi: Siperiaa sanoiksi - uralilaisuutta teoiksi : Kai Donner poliittisena organisaattorina sekä tiedemiehenä antropologian näkökulmasta

2) Kun kirjaani Suomen naisellista historiaa kokosin sanomalehdistä taustaa 1800-luvun lopussa naisten perustamista veistokouluista, olin positiivisesti yllättynyt kun tätä sukupuoliperinnettä rikkovaa hanketta ei suuremmin kritisoitu. Tuolloin ei siis silmieni eteen tullut vuoden 1889 Tikka : pilalehti, jonka tarkoituksena ei ole kenenkään loukkaaminen oheinen pätkä. 

3) 1700-luvun tapetoinnista kirjoittamani jälkeen vastaan tuli Noora Virtasen AMK-työ Tiedonkeruu historiallisen interiöörin konservointia varten : Jakkarilan salin tapettien kuntokartoitus ja konservointiehdotus. Sekä Ruotsissa ilmestyneen Hushållnings journalin sisältö isona pdf-tiedostona. Tammi-helmikuun numerossa 1802 kerrottiin "hyödyllisestä tavasta varustaa huoneensa paperitapeteilla" ja todetaan vallitsevasta käytännöstä lyhyesti:

Det vanliga att hopsy tapeterna och spika upp dem gör att man får mellanrum mellan tapeten och väggen, där drag och ohyra kan husera. Kostsammare är att klistra och sedan spänna tapeten mot väggen, men det har samma negativa effekter.

 4) Digitoitujen ruokalistojen käsittelyyn olisi sopinut myöhemmin löytyneet opinnäytteet

• Sivula, Emma-Liisa: Ravintola Kalastajatorpan makuja 1970-luvulta tähän päivään
• Salmi, Sonja:  60 vuotta ravintolatoimintaa Vaakunasta Loisteeseen - Katsaus ruokalistojen pääraaka-aineisiin vuodesta 1947 vuoteen 2008

Muistaessa. Hotelli- ja ravintolamuseolla on verkkonäyttely, joka "esittelee art decon jaorientalistisen sisustussuuntauksen variaatioita helsinkiläisissä ravintoloissaja kahviloissa "jazz-ajalla" 1920- ja 1930-luvuilla".

5) Pari vuotta sitten esittelin Kokemäen kirjastossa "vain arvostelukykyisille" rajattua valikoimaa.  Siihen kuuluva Stopesin Aviopuolisot on nykyään alkukielisenä versiona Project Gutenbergissä.

Selasin tämän vuoden alussa Uuden Kuvalehden digitoidut vuosikerrat, joka on jo täällä näkynyt ja tulee myöhemminkin näkymään. Tässä sopii mainittavaksi

6a) Elina Eestin kertomus Posetiivin soittaja (Uusi Kuvalehti 22/1901) joka täydentää aiempaa kuvaani (osa 1 ja osa 2) näistä musikanteista.

6b) numero 7-8/1903, jonka kansi (ohessa) oli tavallisuudesta poikkeava. Teemana oli nälänhätä Suomessa.

Tähän kriisiin törmäsin vuosia sitten ulkomaisessa sanomalehdessä ja yllätyin suuresti. Usein puhutaan 1860-luvun nälkävuosista ja monet mieltänevät ne Suomen viimeiseksi rauhan ajan nälänhädäksi. Mutta ei. Uusi Kuvalehti joutui kertomaan, että "Noin 400000 henkilöä, siis kuudesosa koko maan asukkaista, on joutunut suoraan sanoen nälkäkuoleman partaalle."

Paljonko sanomalehden tilaus maksoi?

Vuoden vaihteessa vuositason kuluja.

Kansanvalistusseuran kalenteriin 1887 (Kansalliskirjasto, Aarteet) oli koottuna sanomalehtien ja aikakauskirjojen hintoja. Kuusi tai seitsemän kertaa viikossa ilmestyneiden hinnat ja vuoden numeroiden määrät seuraavat.

Helsingfors Dagblad 24 mk (355 eli 7 penniä per lehti)
Nya Pressen 20 mk (355 numeroa)
Åbo Tidning 16 mk (355 numeroa)
Åbo Underrättelser 12 mk (355 numeroa)

Finland 18 mk (303 numeroa)
Uusi Suometar 16 mk (304 numeroa eli 5 penniä per lehti )
Hufwudstadsbladet 12 mk (303 numeroa)
Östra Finland 12 mk (304 numeroa)
Finlands Allmänna Tidning 8 mk (304)
Suomalainen Wirallinen Lehti 6,50 (304 numeroa eli 2 penniä per lehti)
Folkwännen 6 mk (304 numeroa)
Sanomia Turusta 5 mk (304 eli 1,6 penniä per lehti)

Aika paljon eroja hinnoissa. Tilastokeskuksen taulukon mukaan vuoden 1887 markka on 5,6639 vuoden 2012 euroa. Kallein lehtivuosikerta eli Helsingfors Dagblad maksoi tämän kertoimen perusteella 135 euroa.

Sanomalehti on sanomalehti, mutta sen tuotantotekniikka on reilussa sadassa vuodessa muuttunut täysin. Ilmeisesti kalliimpaan suuntaan, sillä Hesarin tilaus maksaa nykyään lähemmäs 400 euroa.

Taloudellisuutta miettiville vielä sisustusvinkki menneisyydestä. Lehdet seinälle.

Kaarlo Karin piirros. Tuulispää 18.9.1903

Tapetointia 1700-luvulla

Joku kulttuurihistorioitsija on varmaankin jo arvioinut tapettien yleisyyttä tapettiammattilaisten määrästä? Ennenkuin törmäsin tapetoijiin Turun ulkomaalaisten kortistossa, en ollut ammattikuntaa ajatellutkaan. Korteissa ei loppujen lopuksi ollut kuin kaksi kisälliä, mutta Hiski-haku antoi antoi lisätietoja. Kun en sitä mahdollisesti jo tehtyä tutkimusta jaksa lähteä metsästämään.

Ennen vuotta 1800 Turun kastettujen listassa on isänä "Tappettryckaren/Tapetmakaren Johan David Bähr" (1760, 1761, 1764) ja "Tapetmakaren Petter Holm" (1785, 1787). Bähr on vaihtanut alaa ja on kastettujen listassa 1768 vastuussa salpietarin valmistuslaitoksesta. Ennen tapetointiuraansa hän oli ollut kirjanpainajan kisälli 1757.

Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo oli julkaissut Holmin ylläolevan ilmoituksen jo 15.4.1776. Hänet mainitaan Åbo Tidningarin ilmoituksissa 27.1.1794 ja 10.3.1794. Holm kuoli Turussa 60-vuotiaana 20.2.1800.

Kaksi muuta tapettiammattilaista avioitui 1700-luvun puolella Turun läheisyydessä: "Tapet-målar. Hendr. Levon" Rymättylässä 14.6.1774 ja "tapetm. Matts Henr. Bullius" Paraisilla 12.6.1787. Levon kuoli 42-vuotiaana Rymättylässä 24.10.1788.

Turun vuokrausilmoituksissa on mainintoja tapetoinneista. Suurella linnakadulla oli tarjolla neljä tapetoitua huonetta (Åbo Nya Tidningar 26.3.1789), Pienellä Kirkkokadulla viisi tapetoitua huonetta (Åbo Nya Tidningar 16.4.1789), Piispankadun päässä kauniita tapetoituja huoneita (Åbo Tidningar 12.6.1797) ja Liinankutojankadulla kolme tapetoitua huonetta (Åbo Tidning 2.8.1800).

Silkkitapettisten huoneiden määrä vuonna 1796 löytyy ylellisyysverojen kirjauksista päätellen Åbo Tidningarin 16.11.1795 antamista ohjeista.

Mutta kuka tapetoi Viaporin upserien kartanot? Turun ulkopuolella ei tapetointiin viittaavia titteleitä Hiskissä näy.

Leikkeitä kadonneista maalauksista

Yllä näkyvä leike sanomalehdestä The evening telegraph 13.1.1870 on ollut tallessa odottamassa lisätietoa, jota ei ole ilmaantunut. Rubensin maalaus löytynyt syrjäisestä kirkosta? Hufvudstadsbladetin digitoiduilta sivuilta "Ei hakutuloksia".

Waasan lehdessä kerrottiin 21.7.1886 erikoisesta maalauksesta, jonka pelkään sittemmin kadonneen:

Patalan talossa Virtailla on kaksi vanhaa puotia, joista toisessa on vuosiluku 1690 ja toisessa 1772. Talon asuinrakennuksessa olevan salin seinissä on maalauksia, jotka kuvaavat puita ja kukkaköynöksiä harmaassa värissä. Maalausten mestarina ilmaisee eräs kirjoitus "Matti Johan P. P. W. 1792", joka lienee olut sama henkilö, joka on koristanut Virtain kirkon noilla nykyään ylitsemaalatuilla hirveillä helvettiä, viimeistä tuomiota j. m. s. kuvaavilla maalauksilla."

Suhteellisen harvinaista talonpoikaisten tilojen koristemaalaus lienee ollut? Maallisen koristetaiteen esimerkkinä 1700-luvulta mainitaan verkkosivulla Kansallismuseoon sijoitettu Jakkarilan sali.

Kirkkomaalauksista on enemmän tietoa, mukaan lukien tuhoutumiset. Waasan lehdessä 12.2.1887

Innostunut maalari. P:n pitäjän kirkossa oli viime-aikoihin asti suuri, sakariston seinän kokoinen, taitavan maalari Melilin-vainaan v. 1775 maalama taulu, joka kuvasi helvettiä ("pahaapaikkaa") ja taivasta. Edelliseen johti lavea tie, jolla oli paljo jalkamiehiä, ja tien suussa, "pahanpaikan" portissa, otti ihmisiä vastaan kauhea sarvipäinen, pitkäkynsinen ja hampainen pääpiru. Kun maalari oli sen kauhean kuvan saanut mielikuvitteensa ja ruvennut liidulla sen piirteitä vetelemään, oli piru itse kurkistanut maalarin olkapään ylitse ja sanonut: "jos tuota paha olenki, niin elä toki pahemmaksi maalaa". Maalari ei ollut voinut silmiänsä kääntää, sillä kuva olisi mennyt mielestä, oli vaan takakäteen sivaltanut sanoen: "mene h-tiin siitä mokoma!"

Ovatkohan Johan Wilhelm Murmanin vuonna 1862 näkemät taulut edelleen Tornion kirkossa tallella?

"Alttarikuorin sivuseinällä oli vielä kaksi viimeisen Englantilais-ranskalaissodan aikana kirkkoon lahjoitettua suurta taulua, nimittäin edesmenneen Keisarin ja Keisarinna-vainajan muotokuvat, öljyvärillä maalatut ja siis ulommaksi loistavammat kuin ne samamuotoiset pienet kivipiirtokuvat, jotka v. 1858 näjin Kalajoen kirkon perässä kahden puolen alttaria, juuri samalla paikalla, jossa muualla Pohjanmaan kirkoissa on Keisarien vakuutusvalat maan uskonnon ja perustuslakien pyhänä pitämisestä." (Kertomus tiedustusmatkasta Pohjanperällä, kesällä v. 1862)

Kirkkointeriööristä vielä:

• Suna, Henrika: Pyhän rajalla : kirkkomaan aita osana rakennettua kulttuuriympäristöä 
• Kutilainen, Joonatan: TURUN TUOMIOKIRKON KESKIAIKAISTEN RAUTA-AITOJEN RAKENNE JA VALMISTUSMENETELMÄT
• Gröhn, Tiina: Keskiajan ja reformaatioajan messukasukat sekä niiden kuva-aiheet : Suomessa säilyneet messukasukat 1300-luvulta vuoteen 1593
• Rajaniemi, Marja-Liisa: Vanhan testamentin kuva-aiheet pohjanmaan kirkkojen alttariseiniin liittyvissä maalauksissa 1740-luvun lopulta 1800-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle
• Eeva Maija Viljo: Savitaipaleen koulukunnan kahtamoiset
• Pollari, Krista : Seurakuntien arvo- ja taide-esineiden dokumentointi 
• Paula Mäkelä: Kaavin kirkon vanha taulumaalaus: Uusi attribuointi Mikael Toppeliuksen Ristiinnaulittujen sarjaan
• Jokinen, Jussi: Kiistelty kirkkotaide yhteiskunnan ilmapuntarina  - Tampereen tuomiokirkon freskoista ja Oriveden kirkon alttarireliefistä käytyjen keskustelujen yhteiskunnalliset ulottuvuudet
• Autio, Maija-Leena: Muutos Lammin kirkon interiöörissä 1918-20
• Ollikainen, Päivi: Kirkko harjulla : Alvar Aallon suunnitteleman Muuramen kirkon (1926-29) alkuperäinen interiööri ja sen kokemat muutostyöt

Kuvituksena Daniel Nyblinin mv-valokuva Arvid Liljelundin maalauksesta Arvostelu (1889)

Kreivin opastamana kulissien takana(kin)

Viime lauantaina olin Aleksanterin teatterin ohjelmistoon kuuluvalla "kuvernöörin kierroksella". Näyttelijä Riku Eklundh esitti teatterin perustajaa kreivi Nikolai Adlerbergiä ja kertoi meille Helsingin teatterihistoriaa alusta alkaen. Roolihahmo hieman heikkeni kierroksen lopulla, mutta kokonaisuus oli kyllä onnistunut.

Alussa hoidettiin kätevästi venäjänkielinen mies puhumaan sujuvaa ruotsia ja suomea. Viljo Hytösen kirjan Suomen kansallisen heräämisen vuosisata mukaan Adlerberg oli valtakautensa loppuajan

suopeamielinen ruotsinkieliselle sivistyneistöllemme ja sen pyrkimyksille. Sitä vastoin suomenmielisten ja hänen välilleen ei syntynyt luottamuksellista suhdetta. 

Ja niinhän siinä sitten kävi, että joku suomenkielinen (en minä!) hermostui esitys-opastuksen ruotsinkielisestä osuudesta.

Hienointa oli päästä keisarin aition takahuoneeseen, jossa on aito sisustus teatterin perustamisen ajalta.

Keisarin porraskäytävän seinät oli marmoriootrattu, toisin kuin kakkosparvelle vievä porraskäytävä.

Tietenkin pääsimme myös näyttämölle. Teatteri tuntui sieltä niin intiimiltä, että kuvittelin omankin ääneni kuuluvan piippuhyllyn viimeiselle riville. En kokeillut.

Täysin uutta tietoa minulle oli, että teatterin rakentamiseen oli käytetty Krimin sodassa vaurioituneen Bomarsundin linnoituksen tiiliä. Kuinkahan vanhoja mahtavat olla?

P. S. Teatterin sisustan suunnittelijaksi mainittiin tuttu nimi: Jac. Ahrenberg. (Vasemmalla Carl Larssonin näkemys hänestä, Wikipedia.) Olen näköjään (vihdoin) julkaissut kaikki poimintani hänen muistelmistaan. Finaaliksi piti vielä todeta, että niissä olisi ollut pätkä Robert Olof Lagerborgista, josta on ollut täällä blogissa jo kuva miehestä -juttu.

Niin ja Anders Ramsay tekstissä vilahtaa Ebba Lavonius, joka oli mukana 2011 lehtikatsauksessa. Ramsaysta kirjoittaessaan Ahrenberg kommentoi tämän muistelmien kirjoittamista. Sekä toteaa, että Suomessa vain aateliset tietävät, minne isänisä on haudattu.

Sattumalta pitää omalta kohdaltani paikkansa, mutta äitini ja mummojeni isänisien haudat olen toki paikallistanut.

Luin sisustuskirjoja

Hypähti mieleeni, että olikos se niin, että ennen vanhaan räsymaton tapaiset kudonnaiset olivat vuodevaatteita? Lainasin kirjastosta Toini-Inkeri Kaukosen Kyynärä pohjaa, kortteli raitaa ja sain myönteisen vastauksen. Heh, suomalainen aikamatkaaja menee pari sataa vuotta taaksepäin ja alkaa avuliaasti levittää räsymattoa laittialle ja emäntä kysyy "nytkö sinä jo nukkumaan menet?"

Kirjassa oli valokuva räsypeitteiden alla nukkumisesta ja tekstin mukaan ne olivat makuualustoina ja peitteinä käytössä vielä pitkälle 1900-luvulle. Räsykudoksista on varhaisimmat maininnat varsinais-suomalaisissa perukirjoissa 1700-luvun alussa. Jusleniuksen sanakirjassa 1745 nuckeri on kyllä selitetty "av lappar ihopsatt täcke", joka kuullostaa enemmän tilkkupeitolta kuin kudotulta tuotteelta.

Räsymatot lattialla yleistyivät 1800-luvun ensipuoliskolla säätyläisten kodeissa ja 1800-luvun loppupuolella talonpoikien kamareissa ja myöhemmin saleissa ja tuvissa. Ennen kuin sain Kaukosen kirjan käsiini tein sanomalehtihakuja, joissa kaikki varhaiset osumat olivat varkausilmoituksia Helsingistä; räsymatot siellä yleisempiä, varastamisen arvoisia vai turhan usein lukitsemattomissa eteistiloissa?

• 23.3.1863 16 kyynärää "såkallade trasmattor" eli niin kutsuttua räsymattoa (Finlands Allmänna Tidning 31.03.1863).
• 15 kyynärää pitkä ryysymatto lukottomasta portuvasta (Suometar 15.3.1865 )
• 11.11.1866 kaksi ryysymattoa lukitusta kellarista (Suometar 19.11.1866)
• 27.11.1867 noin 10 kyyn. pitkä ryysymatto lukitsematomasta porstuasta ( Suomalainen Wirallinen Lehti 6.12.1867 )
• Helsingissä 26.3.1868 ryysymatto avonaisesta porstuasta (Suomalainen Wirallinen Lehti 4.4.1868 )
• 6.1.1869 noin 9 kyynärää pitkä ryysymatto rappuholvista (Suomalainen Wirallinen Lehti 16.1.1869 )
• 21.9.1869 3 viirukasta ryysymattoa lukitsemattomasta konttorista (Suomalainen Wirallinen Lehti 2.10.1869 )
  

Toinen kirjastosta lainaamani sisustuskirja oli tänä vuonna ilmestynyt Leena Sammallahden ja Marja-Liisa Lehdon Kalusteita kamareihin. Suomalaisten keinutuolien ja piironkien historiaa. Hieno kirja ja hyvä aihe. Selväksi käy keinutuolin vahva asema suomalaisessa kulttuurissa, vaikka se vasta 1800-luvulla onkin alkanut yleistyä. Ikäni muistan esikoistaan odottaneen ystäväni toteamuksen "Sanoin miehelleni, että ennenkuin talossa on keinutuoli, en synnytä!"