Pääkaupunkiseudun nälkävuodet ja hevosenliha

 Paavon eli Paul Widemarkin renvivoutivuosi 1868 Espoossa oli edelleen nälkäinen.

Nälkävuosien kurjuus ei Espoossa olisi ollut niinkään suuresti tuntuvaa, ellei tuo suuri työtä-etsivä kerjäläisjoukko, joka oli joutunut mitä suurimpaan puutteeseen ja kurjuuteen, olisi ollut jokapäiväisenä rasituksena. Onneksi alotettiin Helsingin ja Pitäjänmäen välisen viertotien sekä Riihimäen ja Pietarin välisen rautatien teko, joihin pääsi tuhansia työmiehiä töihin. Vahinko vaan ettei näihin töihin vuotta ennen ei ryhdytty, jolloin monta onnetonta olisi pelastunut kauheasta nälkä-kuolemasta.

Eläinlääkäri Silfvast perusti Helsinkiin valtion kannatuksella hevoslihakaupan, joka oli jotakin uutta ja outoa siihen aikaan, kansa kun vielä kokonaisuudessaan oli esivanhemmiltaan perityn taika uskon ja ennakkoluulojen valtaamana.

Marianpäiväksi olin hankkinut koko joukon parasta paistilihaa hevoslihakaupasta, josta annoin valmistaa juhla-aterian. Herkkua syömään kutsuin kaikki kartanon alustalaiset vaimoineen, lapsineen. Kun heitä oli kokoontunut suuri tupa täyteen, aloin heille puhua siitä miten muinaisina aikoina, jolloin kristinoppia vielä ei ollut olemassa, syötiin hevosen lihaa kaikkien kansojen keskuudessa, paitsi juutalaisten. Pakanallisilla kansoilla olivat omat epäjumalansa, joille he pitivät juhlia ja näissä juhlissaan uhrasivat jumalille nuoria hevosia, joiden lihat sitten uhri-ateriana pistettiin poskiin. Kun kristinoppia alettiin levittää kansan keskuuteen, niin nuo vasta kristityt eivät luopuneet hevosenlihan syönnistä eikä heitä siitä olisi tahdottukaan luopumaan vaan kun he eivät lakanneet ottamasta osaa noihin yhteisiin uhri-aterioihin, joissa maukasta hevosenlihaa kyllältä oli syötävänä vaikka siitä kiellettiin, niin katsoi senaikuinen paavi parhaaksi julistaa hevosen niin saastaiseksi eläimeksi, että jokainen krist

Kaikkialla (paitsi juutalaisten kesken) mihin paavin valta ei ulottunut, on aina syöty hevosen lihaa. Meihin suomalaisiinkin on tuo väärä paavin alkuunpanema taikaoppi juurtunut niin syvälle, että me epäuskon ja ennakkoluulojen valtaamina hautaamme maahan vuosittain noin 20,000 hevosen puhtaat, maukkaat terveelliset lihat silloinkin, kun tuhannet kansalaisemme suorastaan ravinnon puutteessa kuolevat nälkään. Poistakaa itsestänne tuo vanha piintynyt taikaluulo ja käykää, kansani, käsiksi tähän maukkaaseen hevosenlihapaistiin.

Paisti maistuikin aika hyvältä joskin se alussa muutaman suussa vähän liiemmäksi pyöri ennenkuin löysi tien vatsaan. Vaan sinne se meni ja hyvin kylläisinä pöydän äärestä noustiin, kiiteltiin ja ihmeteltiin että hyväpä se todella olikin, kukapa tuota olisi uskonut. Seuraavana päivänä tuli nuorenlainen vaimo pyytämään leipäpalaa. Annoin palasen pehmoista leipää ja lautasellisen tähteeksi jäänyttä paistia ja aloin kysellä mistä hän on ja minne aikoo mennä. Sanoi miehensä olevan rautatiella Riihimäen tienoilla, jonne hän nyt on matkalla.

- Menettekö Helsinkiin?

- Helsinkiin en tohdi mennä.

- Miksikä ette?

- Siksi kun siellä kuulutaan jo hevosenlihaakin köyhille syötettävän, jota minä en söisi vaitka hevosenliha minut söisi, vastasi hän ja söi paraillaan niin ahneesti tuota paistettua lihaa että sormen päitäänkin nuoleksi. Kun hän oli kylläiseksi tullut, kiitteli hän lihan hyvyyttä ja meinasi että nythän sitä taas jaksaa kävellä.

- Kiititte lihaa hyväksi — se nyt oli hevosenlihaa.

- Y—öö.

Ja suorapäätä ulos ovesta. Ei ollut enää aikaa hyvästiä sanoa eikä ovea jälestään sulkea.

Seuraavana päivänä tuli taaskin nainen ja kertoi tuolla talossa sanotun, että täältä eräs nainen oli saanut hevosen lihaa, jota hänkin tuli pyytämään että saisivat maistella.

Leikkasin viipaleen leivinuunissa kypsytetystä lehmän reidestä ja annoin vaimolle. Hän vei sen naapuritaloon, jossa sitä maistelivat ja syleksivät se kun maistoi niin hikiseltä ja pahalta. Naapurin emäntä syötti sen kanoilleen, koska se oli sellaista että ihminen ennen kuolee nälkään kuin sitä syöpi. — Pitkäksi venyi naapuritalon isännän ja emännän naama kun saivat kuulla että se liha oli lehmän reisilihaa! (Paavo Pajumaan pakinoita. Vakka-Suomi 10.4.1915)

Muistelmatekstit on tunnistettu Paul Widemarkin (1848-1924) kirjoittamiksi asiakirjojen, sanomalehti-ilmoitusten ja Laatokan historiikin (Laatokka 30.11.1911) avulla.   

Vihannissa 19.6.1867

Kotoa ja kaukaa -lehdessä kesäkuussa 1917 julkaistu artikkeli Suven toivo 50 vuotta sitten. Muistelma juhannuksesta v. 1867 on varustettu nimimerkillä Pappilan tytär. Vihanti oli 1860-luvun nälkävuosien aikaan kappeli, jonka pappilaa isännöi Reinhold Helander. Tyttäriään olivat Anna (s. 1848), Elina Elisabeth (s. 1853) ja Sofia Eunika (s. 1858), jotka kaikki olivat elossa vuonna 1917. Yksi heistä aloitti muistelmansa näin:

Pieni kuihtunut koirankuminan lehti, jonka poimin ja panin säilöön Raamattuni lehtien väliin 19 p. kesäkuuta 1867, oli siellä vielä tallessa ja puhuu minulle valtavaa muistojen kieltä. Kun voisinkin selkein sanoin siirtää nuo muistot paperille, olisi se ehkä sekä hauskaa että opettavaista nuoremmalle sukupolvelle, joka vain kuin jonakin surullisena tarinana on kuullut kerrottavan tuosta maamme ja kansamme kärsiniysrikkaasta 60-luvusta. 

Poimin tuon lehden, kuten sanoin, 19 p. kesäkuuta 1867 Vihannin pappilassa ruispellon pientareelta. Lumi vielä peitti aitovieret, rukiinlaiho loisti kellastuneelta kulolta ja näytti perin uupuneelta. Yökylmät ja yhtämittaiset pohjoistuulet, pitkällinen kuivuus ja alhainen lämpötila olivat sen kuihduttaneet ja elinvoiman melkein tyystin tyrehdyttäneet. Ohra oli vielä tuskin ollenkaan itänyt. Perunat eivät olleet taimella ensinkään. Epätoivo täytti ihmisten mielet. Kotieläimet kärsivät rehunpuutetta ja pappilan läheisessä Aho-nimisessä talossa nääntyi kolme lehmää nälkään. Hätärehuna oli syötetty vanhoja katto-olkia, jäkäliä, koivunritvoja, puunkuoria y. m. Mutta uupumus tuli ja eläimiä hävisi. Vanhat ihmiset sanoivat huolestuen: »tänä keväänä on kotieläimillä nälkä, ensi keväänä on ihmisillä sama kohtalo.» — Ja se toteutui. 

Mutta juhannusmuistelmiahan aijoin piirrellä ja sotkeuduinkin tolalta pois tuohon synkänväriseen juhannusviikon alkuun. Niin, 19 päivänä kesäkuuta 1867oli tuo kellastunut lehti poimittu. Murretulla pelkomielellä sen lehtien väliin sievästi laittelin. Panin Raamattuni muitten kirjain alle, että lehti sileänä kuivaisi, ja siinä se on säilynyt nuo pitkät vuosikymmenet ja puhunut sanatonta, surunvoittoista kieltään ajasta sellaisesta, jota nuorempi sukupolvi ei ole nähnyi, ja Luoja varjelkoon näkemästä! 

Mutta juhannus se oli mitä ihanin. Juuri 19 päivän illalla alkoi ilma muuttua. Tuuli kääntyi, saatiin virkistävää sadetta ja sitten kohosi lämpö siihen määrään, että lämpömittari näytti 30 astetta ja samaa lämpötilaa kesti monta vuorokautta, melkein viikon päivät sekä yöllä että päivällä. Tuskin voivat arvata muut kuin ne, jotka ovat Lapissa kesäntulon nähneet, mitä ihmeitä tuo herttainen lämpö vähässä ajassa sai aikaan. 

Huoneenani oli minulla sisarteni kanssa vinttikamari, jossa akkuna oli puutarhaan päin. Työnäni oli kankaiden kudonta aina keväällä ja kevätkesällä. Helskyttelin silloinkin kangasta ja kangaspuut olivat akkunanpielessä, niin että puolaa muuttaessa oli tapanani katsoa puutarhaan. Pitkät viikot olin huoaten odotellut, milloin lehdet alkaisivat puhjeta puihin puutarhan pientareella. Se vielä niin mieltä kiusasi, kun aina vain kuuli epätoivoisella äänellä sanottavan: »kyllä nyt tulee surkea juhannus.» »Ihminen päättää ja Jumala säätää» sanotaan, ja niin kävi silloinkin. — Jo seuraavana päivänä, aina kun puolaa muuttaessa silmäsin puita, niin lehti puhkesi tavattoman kiireesti, se kasvoi aivan silmissä, kuten sanotaan. 

En tahtonut enää viihtyä kangaspuissa. Oli niin ihanaa tuolla ulkona, mutta äiti oli pannut määräksi, että kangas oli saatava loppuun ennen juhannusta. Kangaspuut oli saatava pois kamarista ja se siistittävä oikein kesäkuntoon. Sitä nopeammin lensi sukkula ja rannut seurasivat toisiaan. Siskot eivät tahtoneet ehtiä saada puolia tarpeeksi. Tukki jo kirjavana kuumotti, mutta malttia kysyi sen loppuun kutominen, ja ilo oli mitä suurin kun vihdoin sain saksilla tutkaimet poikki raksuttaa ja viedä vaatepakan äidille. — »Kiitos nyt lapsi kulta» sanoi äiti hymysuin. »Taisi sinulle jo hikihelniet kiireessäsi otsalle kohota, nyt kun on niin herttaisen lämmin ilma. Kesäkin on saapunut. Oletko nähnyt, miten kaikki on edistynyt puutarhassa. Ajattele, että herneetkin sai jo kepittää ennen juhannusta. Jumala on kaikkivoipa. Ei hän meitä hylkää. Ehkäpä kaikki vielä korjautuu ja viljakin kerkeää joutua.» Niin silloin ihanalla, lyhyellä lämpöajalla toivottiin — mutta toivo petti. — Siitä tuli surun lapsi siitä kesästä, niinkuin kaikki tiedämme. — 

Pohjoisen nälänhätä 1832-1833

Suotakoon minulle siis totuudella kertoa onnettomasta talvesta vuosina 1832-1833. Pohjoispuolilla Oulun lääniä oli, parempinakin vuosina, petäjäisseka- eli niin kutsuttu survoleipä, jossa oli vähä eloa, syötävänä. Matkustaessani tätä lääniä kuin myös Lapinmaata, tulin näkemään ja muistamaan petäjästä, ruumenista ja olista tehtyä ruokaa. Kun siihen sekoitetaan elojauhoja, on se kyllä vähä parempaa, mutta aivan ilman on se kovin viheliäistä ja maistuu pahalta.

Monta kertaa tulivat vedet silmiini, nähdessäni sellaista sekoitusta, pantuna taikinana tuohi-ropeisiin ja sitte paistettuna uunissa, jolla sitte väki ravitsi itseään ja niitä usein alaistomia, nälkäisiä lapsiaan. Lääkärein avattua kuolleitten ruumiita havaittiin tämmöinen ruoka jääneen sulamattomaksi vatsaan, josta nähtävästi seurasi tauti ja kuolema. Niin todistivat lääkärit ja itsekin näin käyneenkin mainittuina talvina, kun se vahingollinen ja huono ruoka jo syksyllä oli näännyttänyt voimat.

Nälkä eneni, väki alkoi sairastua, ensin vähemmin, sitte joukottain. Koko taloin väet sairastuivat, aivan niinkin tyyni, että monessa paikassa ei ollut tervettä ihmistä, joka olisi voinut hoitaa muita, ja nekin sisällä olevat eläimet kuolivat hoitamattomuuteen.

Enimmästi kärsivät pitäjät olivat Kajaanin kihlakunnassa ja Arkangelin rajalla olevat paikkakunnat kuin myös Sotkamon pitäjäs. Alamaisesta esittelemisestä esivallalle pidettiin kaikellaista mahdollisinta tointa; jyviä, jauhoja, kryyniä laitettiin kiireimmästi, leipiä leivottiin, keittoruokaa toimitettiin, sairashuoneita valmistettiin, lääkäreitä ja sairasten hoitajia otettiin, kaikkia valtakunnan kustannuksella, ei säästetty vaivoja eikä varoja.

Itse matkustin monta kertaa näille paikoille, tutakseni tätä tilaa, ja kuletin muassani kruunun palvelijoita ja lääkäriä kuin myös lääkeitä, joita ilman maksotta annettiin. Usein tunkeusimme moniin onnettomiin majoihin, joissa usein koko perhekunta makasi ympäriinsä lattialla ja penkeillä pahassa hajussa ja nälässä.

Läänin lääkäri sairastui itse ja kuoli, nimismies Sotkamossa samoin; uusi lääkäri tuli, sairastui ja oli kuolemaisillaan. Nyt tuli aivan vaikiaksi saada sairashoitajia, kun jokainen sellainen luultiin tulevan kuoleman omaksi. Eräs jalomielinen koulunopettaja Kajaanissa, joka oli vähä opetellut lääke-oppia, tarjousi hoitoa pitämään sairashuonenissa. Itse olin vähällä tulla kuoleman uhriksi, kuolema oli likellä, josta ainoasti Jumala ja kaksi oppinutta lääkäriä Oulussa pelastivat minun.

Tauti oli muuttunut kuolettavaksi kulkutaudiksi, ja väkeä kuoli niin paljo, että 60, 70, 80, aina 90 ruumista tuotiin joka sunnuntai haudattaa Sotkamon kirkolle. Viimein oli mahdotoin ennättää saada oikeita ruumis-arkkuja, vaan ruumiita koottiin läjihin juuri kuin sotatanterella, ja pantiin suuriin lootihin. Pitäjän 8,000:sta asukkaasta vietiin, jos en väärin muistane, aivan lyhyen ajan sisällä 2000 eli 2500 kirkkomaahan.

Vieläkin kerran : avun pitää tulla ajallaan, jos uusia sellaisia onnettomuuksia tahdotaan karttaa,

Teksti Oulun Wiikko-Sanomia 21.2.1857, johon se oli suomennettu "Helsingin Sanomista"
Kuva Maatalous 7/1928

Pietariin valituskirjan vienyt nälkäisten sankari

K. J. Gummerus nosti vuonna 1873 Kyläkirjastonsa ensimmäiseen vuosikertaan esiin "kaksi kansanjohtajaa", joista Jaakko Wallenberg on myöhemmin päässyt Kansallisbiografiaan, Antti Tuurin romaaniin ja Wikipediaan. Alahärmäläinen Matti Porre on verkossa näkymättömämpi, vaikka oli mahdollisesti vaikuttamassa Santeri Alkion tuotantoon.

Matti Juhonpoika Porre oli syntynyt 18.3.1830 eli aikuinen mies nälkävuosien aikaan. Köyhyys ja kurjuus olivat Gummeruksen kertomuksen mukaan vallalla jo vuoden 1863 alussa, jolloin pohjoiseen lähetettiin lahjoituksia, joita ei kuitenkaan riittänyt kaikille tarpeen kokijoille. Tästä sai Porren Matti "päähänsä ja uskoitti kansaa, että hädän alaisille lahjotetut jyvät ja rahat joutuivat "herrailn saaliiksi," ja hän otti ruvetakseen paljastamaan näitä herrojen vehkeitä."

"Hän lähti matkalaukku selässä jalka taneissa marssimaan Pietariin. Onnellisesti sinne päästyänsä, onnistui hänen saamaan valituskirjansa jätetyksi yleiselle valitustoimikunnalle. Tässä valituskirjassaan valittaa hän, että herrat varastavat, mitä korkea kruunu on hädän alaisille lahjoittanut ja vielä toisiakin asioita. Palattuaan Pietarista leveisi huhu, että Porren Matti oli puhutellut Keisaria, että Keisarin poika pian olisi tuleva tutkimaan herrojen käytöstä ja mihin annetut lajat olivat joutuneet."

Keisarin tapaamisesta jäi elämään tarina, jonka Samuli Paulaharju tallensi kirjaansa Härmän aukeilta

...ja aikoja sitten kuollut Porren Matti teki sinne [Pietariin] entisinä kopukkavuasina kahdet matkat, joutuen siellä kerran jo istumaan suureen pitopöytään itse keisarin korvalle, ja kun paukka pantiin kulkemaan ympäri pöydän, Matti palautti sen takaisin perustellen: »Isäni oli peltomiäs. Kun se kynti peltua, ja vako tuli päähän, niin se pyärti.»

Loppuviitteessään Paulaharju selittää paukan kulkemisen: "pöydässä istuttaessa joku läppäsi oikeanpuolistaan kämmenellään selkään, tämän piti tehdä samoin oikeanpuoliselleen ja niin edelleen, kunnes lyönnin alottaja sai paukan takaisin. Porren Matin tilaisuudessa keisarin oikealla puolella istuva aloitti paukan, ja Matin, joka istui keisarin vasemmalla puolella, olisi pitänyt paukauttaa itse keisaria"

Gummeruksen mukaan Matti oli itse kiertänyt kertomassa tarinoita, joissa hän jätti valituskirjeensä suoraan keisarille ja oli kutsuttu Keisarin luo syömään jokaisena Pietarin päivänään. Tarinassa oli totta ainakin valituskirje, joka Pietarista lähetettiin Suomen kenraalikuvernöörin kautta Vaasan läänin kuvernöörille, joka käski asiaa tutkittavaksi kirkonkokouksessa Alahärmässä 14.3.1864. Pöytäkirjan mukaan kaikki kiinnostuneet eivät kirkkoon mahtuneet.

Porren Matti ei käsittelystä lannistunut vaan ilmoitti lähtevänsä uudestaan Pietariin. Hän kokosi muilta herroja epäileviltä valituksia sadoittain. Mutta Pietarissa Matti kuuli, että kirkonkokouksen pöytäkirja oli edennyt virkatietä ylöspäin, jossa oli päätetty syyttää häntä vanheellisista syytöksistään ja levottomuuden herättämisestä. Hän katsoi parhaaksi lähteä kaupungista. Päästyään Valkeasaareen hän sairastui ja kuoli 6.6.1864.

"Mutta eipä rahvaan silmät vieläkään auenneet. Yleinen luulo kansassa oli, että Matti Porre vielä eli, mutta että "Herrain" viha oli häntä kohdannut ja että hän siitä syystä pidettiin vankeudessa jossakin".

P. S. Alahärmässä (sää)päiväkirjaa vuosina 1865-1904 pitänyt Matti Porre eli Saari on siis eri mies (Ilkka 12.3. & 19.3.1905). Mutta todennnäkösesti sama kuin Paulaharjun kirjan Matti Matinpoika Porri ja SKS:n kansankirjoittajaluettelon Matti Porre/Matti Matinpoika Porri, jolta on tallessa "Vihko, johon käsin kopioitu kirjoituksia, Muistiinpanoja ilmoista.". Ilkassa todetaan hänen olleen yli 70-vuotiaan vuonna 1905, joten kyseessä ei ole nälkäisten sankarin Matti-poika, joka syntyi vuonna 1852.

Lisäys 17.1.2026: Matista kirjoitettiin myös Perhon paikalliskirjeessä Suomettaressa 4.5.1864.

On nimittäin sellainen puhe kulkeella että niitä rahoja ja jyviä joita viime vuonna seurakuntiin lahjaksi ja hätäavuksi jaettiin, oli ollut monta vertaansa enempi kuin mitä niitä seurakuntiin tuli, vaan herrat ovat matkalla pidättäneet niistä oikein suuria summia. Siitä miehestä joka on älynnyt asiassa vikaa ja joka on ruvennut oikeutta etsimään, puhutaan suurella kunnialla ja suosiolla, juurikuin jostain kansan pelastajasta ja auttajasta ainakin. Miehen nimi on Matti Pori talollinen Härmästä. Tarina kertopi että Matti on jo kerran käynyt asian vuoksi Pietarissa. Siellä hän on sanonut saaneensa selvityksen että hätäapuja oli niin paljo että piti ulottumaan kolme tynnyriä jyviä ja rupla rahaa jokaiselle hengelle koko Pohjanmaalla, eikä kruunun veroa olisi tarvinnut maksaa ollenkaan. Kuin Matti on puhunut että asiat täällä ovat aivan peräti toisin, niin siitä hän on sanonut saaneensa Armollisen käskyn ja kehoituksen että hän näyttäisi toteen mitä hän puhunut on herroja vastaan, ja että Matin toimet paremmin joutusivat, panivat muka Pietarissa 400 ruplaa matkarahaa hänen taskuunsa, sekä varottivat että hän tarkasti varjelisi henkeänsä tällä tähdellisellä ja vaarallisella retkellä. Niin Matti on lähtenyt kotimaille kokoilemaan todistuksia asiaan, luvaten päänsä ja kätensä pantiksi jos hän väärää kannetta ajaapi. Ja nyt tämä merkillinen mies on yleisenä puheenaineena joka tuvassa, joka mökissä ja joka tilassa. Toiset kyllä epäilevät jos tämä juttu Matista ja hänen matkoistansa onkaan totta, mutta toiset taas uskovat kyllä todeksi. Tähän uskovaisten joukkoon näyttääpi kuuluvan kaikki ne jotka tahtoisivat vaikka kaiken ikänsä syödä lahjoja ja toisen vaivannäköä. Se vain käyneepi ikäväksi odottaa milloinka ne miljonat jyvätynnyrit ja ruplat näkyviin tulevat ja mitenkä herroille lopuksi käypi. Totena puhutaan että Matti on pitänyt kotipaikoillansa muutamissa seurakunnissa kokouksia joissa on tuumittu asiasta sekä kokoiltu verokuittia ja rahaa Matille. Se ainakin totta on jotta Matti on lähtenyt taas uuteen reisuun Pietaria kohden, jota ennen hänen sanotaan L:n pitäjässä sysänneen jo tuomarin pois virasta ja että moni muu virka-istuin vapisee pelvosta. Niin voimallinen mies se Matti on!

Matkustavaiset ovat muka tavanneet hänen nykyisin Jyväskylän seutuvilla astumassa etelään tai itäänpäin. Hänellä on laukku selässä, josta näytteleepi ja myyksenteleepi vähäisiä kirjan lehtiä, nimeltä: "Pyhän Hieronymuksen Prohvetia-viimeisestä maailman lopusta, josta ennustettu on ylitse 1200 vuotta sitte. Uudestansa pränttiin toimittanut Talonisäntä Matti Juhananpoika Pori". Kirjan lehti taitaisi olla yhden eli kahden pennin arvoinen, mutta Matti kuuluu ottavan siitä kahdeksan. Lienee ankaran sisällyksensä vuoksi kirja niin kallis. Sitä vaan moni ihmettelee miksi tämä Matti ei aja kyydillä kuin matka on niin iso ja hyvät matkarahat taskussa; mutta toiset taas seliittävät asian niin että jalkasin ne oikeat prohvetat ovat kulkeneet ennenki.

Jos nyt tässä jutussa on jotain jota Matti ei hyväksy eli omaksensa tunne, niin se ei ole kirjoittajan syy; sillä puhe käypi tälläisenä pian kautta Pohjanmaan; minä en ole mitään siihen lisännyt, koska pituutta on jutussa jo ilmankin kyllä. Muutoin minä en onnekseni tunnekkaan itseä miestä josta puhe on.

Autonomian ajasta tutkimusta

Tuulispää 52/1913

1) Artikkelikokoelma "The Enormous Failure of Nature" Famine and Society in the Nineteenth Century tuo Suomen nälkävuodet osaksi eurooppalaista historiaa. Kokoelman toimittajan nälkävuosien muistomerkkien etsinnästä oli juttu suomeksi Helsingin yliopiston tiedotteissa.

2) "Biografiakeskus on aloittanut Suomen papisto 1800–1920 -verkkojulkaisun. ... Aluksi on julkaistu tiedot niistä papeista, joiden sukunimet alkavat kirjaimilla F–K. Julkaisua täydennetään kirjain kerrallaan."

3) Имперский период – Keisariaika-verkosto kokoaa tutkijat, jotka ovat kiinnostuneita Suomesta osana Venäjän imperiumia. Erityisenä painopisteenä ovat venäjänkieliset aineistot.

4) Suunnilleen kronologisessa järjestyksessä enimmäkseen graduja

• Mickwitz, Joachim: Handelshuset Donner och konjaken: Den professionella handeln med starka drycker i Österbotten från sent 1700-tal till 1900-talets början
• Enefalk, Hanna: Skillingtryck!: Historien om 1800-talets försvunna massmedium [Ruotsissa]
• Borisova, Tatiana: The Emergence of the Legality Tradition in Russia, 1800-1918
• Hemmilä, Annika: Retorik och propaganda - Åbo Tidning som rysk budbärare 1808-1809 
• Wilson (f.d. Knipström), Evelina: Hvad är vårt lif då hälsan saknas? Sjukdom och död i kvinnliga ståndspersoners korrespondens 1808–1852 i Finland. 
• Kauppinen, Jarkko: Kieli keskellä kitaa. Seksualisuuden kognitiiviset käsitemetaforat 1800-luvun kansanrunoudessa
• Nilsson, Perry: Handeln över Kvarken: En studie av sjöhandelsförbindelserna mellan Vasa stad och Västerbotten under perioden 1809-1830
• Suutala, Leena: Yksilön valintoja ja yhteisön normeja : elämänkaaritutkimus 1800-luvun alussa syntyneistä talontyttäristä
• Joensuu, Kosti: The physical, moral and spiritual : a study on vitalist psychology and the philosophy of religion of Lars Levi Laestadius
• Nilsson, Perry: Mellan stat och imperium: En studie av gränsöverskridande förbindelser mellan Västerbotten och Österbotten under perioden 1835-1870
• Kolmonen, Jari: Per Anders Nutti lestadiolaisena saarnaajana vuosina 1848–1898
• Morottaja, Sami: Kohdusta hautaan : Inarin syntyvyys ja kuolleisuus 1850 - 1939 
• Väre, Henry; Ulvinen, Tauno: J. Julinin, K. H. Eberhardtin ja H. S. Zidbäckin julkaisemattomia kasvitietoja 1800-luvulta etenkin Oulusta ja muualta Pohjois-Suomesta 
• Kokko, Heikki: Kuviteltu minuus : Ihmiskäsityksen murros suomenkielisen kansanosan kulttuurissa 1800-luvun puolivälissä
• Sarpola, Soile: Johan Rännäri : ''Kansan kurjuutta parantamassa hengenviljelyksen ja kasvatusopin voimalla'' 1854-1884
• Asikainen, Johannes: Tataareja, kasakoita vai muslimeja? : Tataarien representaatiot ja niiden kehitys Suomen painetussa sanassa 1800-luvulta vuosiin 1917-1925 
• Lauri Kallio: J.V. Snellmans Philosophie der Persönlichkeit (J.V. Snellmanin persoonallisuusfilosofia).
• Kuusikari, Sanna: "Jokiwesi ja hywä hoito" - Porin yleiset saunat 1860-1910
• Tornikoski, Johanna: Maalaispitäjän lukuhalun kipinä - Kannuksen kirjaston kehitys ja lukuhalun edistyminen vuosina 1864-1928
• Zweygberg, Jenni: Kirkossa kuulutettu, lehdessä painettu : julkinen tiedonkulku 1865-1880 Jyväskylässä
• Toivanen, Annasara: Kirkon vai kunnan vaivaiset - Sairaiden ja vammaisten hoito Heinävedellä 1865-1879
• Ilkka Nummela: Terva ja 1860-luvun nälät Suomessa 1800-luku (Vuosilusto 11)
• Ahmas, Pentti: Oikeudenkäynnin yhdenmukaistaminen 1800-luvulla : Oikeushistoriallinen tutkimus kämnerin-, laamannin- ja ritarisyynioikeuksien lakkauttamisesta
• Mäenpää, Nita: Valistusta, sivistystä, koulutusta : Haapaveden maalaiskunta koulutuskeskuksena vuosina 1870–1896
• Möttönen, Tuomas: Kasvun tekijät: Tutkimus Suomen teollistumisen ajan perustajayrittäjistä 1870-1990
• Porola, Joonas: Atomistista anarkismia: ”taloudellisen liberalismin” käsite fennomaanien poliittisena välineenä 1870-luvulla
• Kausamo, Alina: Avioliiton konfliktien kirkollinen kontrolli Sisä-Suomen seurakunnissa 1870-1923
• Jakala, Toni: Mellan nyklassicism och realism : det antika arvet i skulptören Johannes Takanens (1849-1885) konst.
• Mäenpää, Anniina: "Emme ole kristinuskon wihollisia" : nuorsuomalaisen maailmankuvan ulottuvuudet 1880-1890-luvuilla
• Mikkonen, Ville: Ja 'suotuisan hetken jumala' hymyilee meille'' : Itä-Karjalan kysymyksen ilmeneminen vuosina 1881 - 1923 kirjoitetussa Itä-Karjala-kirjallisuudessa
• Immonen, Beata: Fredrik Ignatius Färling Porissa 1881-1904 - Verkostoituminen laajan yhteiskunnallisen toiminnan mahdollistajana
• Hiiri, Maiju: Topeliuksen satujen Adalminan helmi ja Vattumato arvomaailmat : alkuperäiskielisten satujen ja niiden suomennosten vertailua
• Tainio, Kersti: Poliittinen muistomerkki – Viipurin linnan venäläinen restaurointi 1888–1895 
• Palamaa, Saana: ”Ihmisiä vilisi kihisevänä virtana”: Kaupunki ja kaupunkilaisuus Päivälehden ulkomaankirjeissä 1889–1894
• Parikka, Taru: Muotihulluutta ja terveyden teesejä : pukeutuminen naisten terveyden ja toimintamahdollisuuksien määrittäjänä suomalaisissa aikakauslehdissä vuosina 1889-1914.
• Holm, Tea: Spiritualismin muotoutuminen Suomessa : Aatehistoriallinen tutkimus
• Paajanen, Pauliina: Joskus jotain tulee mieleen sieltä nuoruuden laivoista - Kolmen merimiehen kokemukset ensimmäisestä merimatkastaan
• Johansson, Laura: ”Tyytyköön nainen vaikuttamaan naisena ja naisen tavoin” : Nestor Järvisen ajatukset ja naiskuva 1800-luvun lopun naisemansipaatiokeskustelussa
• Nikka, Silva: "Päihdyttävien juomien valmistamisesta ja käyttämisestä" : alkoholirikokset ja niiden kontrollointi Mikkelin seudulla 1895-1905 
• Pykälistö, Pasi: Valapaton tulva Kymenlaaksossa 1898-1910 - paikallisyhteisö ja luonnonkatastrofi autonomian ajan lopulla
• Huuskonen, Tiina: Murhelauluja ja vallankumousrunoja. Suomalaiset arkkiveisut aikansa kuvaajina 1899-1917
• Särmäkari, Veli: SUOMALAINEN ASEVELVOLLISUUSPERIAATE : Kansallisen asevelvollisuuden käännekohta 1800-luvun lopun Suomessa
• Siltaloppi, Emppu: Todellinen uhka, agitoitua ideologiaa vai kansallisen historian jälkiviisautta? : Kokemus ensimmäisen venäläistämiskauden (1899-1905) aikaisesta kutsuntapakolaisuudesta aikalaisten kirjoituksissa
• Hilke, Hannes: Yliopisto Venäjän painostuksen alla : Edvard Hjelt rehtorina Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa
• Takkinen, Mirja: Hiipuvat voimat : suomalaisten naislähettien uupuminen Kiinassa ja Ambomaalla 1900-luvun alussa
• Kyllönen, Matti: Punaisten ilmastoalueiden synty Pohjois-Suomessa 1900-1910
• Honkonen, Lassi: Pruukin Saha Yhtiö 1900-1912 : ihmisten työpaikka - ihmisten yhteisö 
• Hägg, Niina: Mainettaan parempia. Aviottomana syntyneet lapset ja heidän äitinsä Kymintehtaan tehdasyhdyskunnassa 1904–1915
• Mäkinen, Markku: Norjan itsenäistyminen Helsingin Sanomien pääkirjoituksissa vuonna 1905 
• Henttinen, Torsti: Kirkko, papisto ja uskonto Viipurin suomenkielisessä lehdistössä 1905-1907 
• Pekkarinen, Tanja: Tieteen ja teorian suunnannäyttäjät : sosialistisen aikakauslehden tieteellinen sosialismi 1905-1908
• Rajavuori, Anna: Esityksen politiikka. Sosialistinen agitaatio keskisuomalaisella maaseudulla 1906–1908
• Mustapirtti, Mirja: "Rietas naisenkuva Helsingin kauppatorilla" : naisasianaisten kannanotot vuoden 1908 Havis Amanda -suihkulähdekiistassa
• Fagerudd, Hanna: Helsingin kirkkomellakat 1917 kolmen eri julkisuuskuvan kautta tarkasteltuna 
• Marttinen, Sami: Oppilaiden kirjoittamat tarinat historian ymmärtämisen apuna - Autonomian ajan historian opetusta 7.-luokkalaisille tarinan avulla

Nälkävuosia vertaillen

Eilinen päiväni kului International Network of Irish Famine Studies -verkoston seminaarissa Nineteenth Century European Famines in Comparison.

Avausluennossa Laurence Gouriévidis käsitteli Skotlannin ylämaiden häätöjen (Highland Clearances) muistamista museoissa ja monumentein. Monet häädetyt päätyivät siirtolaisiksi, mistä syntyy painetta tulkita tapahtumaa (ja muuta Skotlannin historiaa) tavalla, joka houkuttelee heidän jälkeläisiään turisteiksi. Uusia sävyjä on syntynyt Skotlannin itsehallinnosta ja itsenäisyysliikkeestä, joka haluaa laskea kaikki nämä jälkeläiset "skoteiksi" nostaakseen Skotlannin painoarvoa.

Ensimmäisessä esitelmäryppäässä Anna Kuismin puhui kansanihmisten kirjoituksien maininnoista 1860-luvun nälkävuosista. Hänen esimerkeissään oli myös "yllättäviä näkökulmia", joissa nälän aikaa ei kuvata kurjuutena. Mieleeni tuli vuosirajauksen vuoksi kirjahankkeestani putoava J. A. Hohenthalin puhe Kohtalon kirja Vetelin nuorisoseuran talon vihkiäisissä (Kokkola 13.9.1905), jossa hän muisteli

Tämmöisissä oloissa luulisi kohtalon käskeneen kaikkein nuorten ja vanhain istumaan säkissä ja tuhvassa itkemässä, mutta ei laita ollut sinnepäinkään varsinkin nuorison, joka onkin aina herkempi tyytymään kohtaloonsa. Aivan toisin oli kuin luullaan, sillä melkein joka ilta kökättiin ja tanssiittiin, ja silloin olikin nuorisoseuran talo joka talossa, sai pitää iloa ja lystiä jokaisen kotona.

Ciarán Reilly kertoi Irlannin torppari/mäkitupalaisista (cottier), jotka asuivat niin marginaalisilla alueilla, että putosivat kirkkojen kirjoista ja ihmisten näkyvistä. Kun sitten tarvitsivat apua, heitä pidettiin uusasukkaina ja moraalisesti kyseenalaisina. Yllättävintä oli kuulla, että lukumääräisesti isoa ryhmää on tutkittu vain vähän.

Väitöstutkimustaan tänä vuonna aloittaneen Tuomas Jussilan esitys vertaili 1860-luvun nälkävuosiemme kirjallisia esityksiä 1890-luvulla. Vallnpitäjien tyhmyyttä, Jumalan rangaistus vai Pohjanmaan väkivaltakauden siunattu loppu? Peter Grayn aatehistoriallisessa katsauksessa Irlannin nälkävuodet saattoivat jopa olla Jumalan erityinen siunaus.

Jukka Palmu CC BY 2.0

Heidi Reese tiivisti gradunsa Tiedon, tahdon vai resurssien puutetta? Suomen hallinto ja syksyn 1867 elintarvikekriisi tuloksia J. V. Snellmanin käytössä olleesta tiedosta. Kuvernöörien raportit olivat elokuussa ripauksen liian positiivisia ja niiden kirjoittajat tiesivät, ettei Snellman innostuisi avunanomuksista. Vertailevassa keskustelussa ihmeteltiin sitä, etteivät suomalaiset syyttäneet katastroofista Venäjää, kuten irlantilaiset Englantia. Mutta meillä oli oma taloushallinto.

Milena Zeidler tutkii Liettuan 1860-luvun nälänhätään juutalaisten verkostojen kautta saatua apua. Hän aikoo puhtaaksikirjoittaa ja koodata lahjoittajien listat, jotta niistä voi muodostaa animoidun visualisoinnin yhteyksien kehittymisestä rajojen yli.

Andrew Newby selosti Suomeen saatua kansainvälistä apua 1856-68. Krimin sodan jälkeen kveekarit Joseph Sturge ja Thomas Harvey tulivat katsomaan Suomen rannikkojen  kärsimiä vahinkoja ja laittoivat Britanniassa pystyyn keräyksen sotakorvaushengessä. Katovuoden myötä se muuntui nälänhätäavuksi. Myös Ruotsissa kerättiin Suomen avuksi varoja 1857 m.m. myymällä kuvia vimeisestä Suomen sodan veteraanista, joka soitti urkuja Tukholman yhdessä kirkossa. (Eikä muuten ollut Suomen sodan viimeinen veteraani.) Tanskasta saatiin 1860-luvun nälkävuosiin huomattavan paljon lahjoituksia - ainakin osin kiitoksena vuoden 1864 sotaan osallistuneiden vapaaehtoisten panoksesta.

Tauolla meille esiteltiin tapahtumapaikaa eli Rahamuseota, joka kuulemma on suunnattu vanhemmalle yleisölle kuin Tukholman kuninkaallinen rahakabinetti. Jos tällaista kohderyhmätietoa jaettaisiin julkisesti, voisin jättää muille kuin lapsille suunnatut museot väliin?

Viimeisessä osiossa Declan Curran analysoi irlantilaisen pankkilehden tekstejä elintarvikekriisin aikana. Kersti Lust kertoi Viron nälkävuosista 1860-luvulla. Jos oikein ymmärsin, niin maattomille ei suostuttu antamaan lainoja paikallisista viljamakasiineista, sillä tilalliset olivat yhteisvastuussa varastotason ylläpidosta.

Viimeisenä puhui Miikka Voutilainen, joka oli tilastollisella analyysillä yrittänyt saada kiinni väestönkasvun dynamiikasta 1800-luvun alkupuolen Suomessa. Välituloksenaan on, että mitä suurempi on keskimääräinen kotitalous, sitä vähemmän on naimattomia aikuisia. (Vai oliko se toisinpäin?) Ainakin syntyi taas ikuisuuskeskustelua kotitalouden määritelmästä ja minä sain  tietää, että vuonna 1865 alle 50% aikuisista Lapissa oli naimisissa.    

Täydennysosia

1) Raportoidessani Kansallismuseon näyttelyistä unohtui linkitykset. Metsäsuomalaisiin liittyen Värmlands museumin digitoiman artikkelikokoelma (pdf) ja Kaj Donnerin Siperia-kuviin aika olennaisesti liittyvä gradu.

• Louheranta, Olavi: Siperiaa sanoiksi - uralilaisuutta teoiksi : Kai Donner poliittisena organisaattorina sekä tiedemiehenä antropologian näkökulmasta

2) Kun kirjaani Suomen naisellista historiaa kokosin sanomalehdistä taustaa 1800-luvun lopussa naisten perustamista veistokouluista, olin positiivisesti yllättynyt kun tätä sukupuoliperinnettä rikkovaa hanketta ei suuremmin kritisoitu. Tuolloin ei siis silmieni eteen tullut vuoden 1889 Tikka : pilalehti, jonka tarkoituksena ei ole kenenkään loukkaaminen oheinen pätkä. 

3) 1700-luvun tapetoinnista kirjoittamani jälkeen vastaan tuli Noora Virtasen AMK-työ Tiedonkeruu historiallisen interiöörin konservointia varten : Jakkarilan salin tapettien kuntokartoitus ja konservointiehdotus. Sekä Ruotsissa ilmestyneen Hushållnings journalin sisältö isona pdf-tiedostona. Tammi-helmikuun numerossa 1802 kerrottiin "hyödyllisestä tavasta varustaa huoneensa paperitapeteilla" ja todetaan vallitsevasta käytännöstä lyhyesti:

Det vanliga att hopsy tapeterna och spika upp dem gör att man får mellanrum mellan tapeten och väggen, där drag och ohyra kan husera. Kostsammare är att klistra och sedan spänna tapeten mot väggen, men det har samma negativa effekter.

 4) Digitoitujen ruokalistojen käsittelyyn olisi sopinut myöhemmin löytyneet opinnäytteet

• Sivula, Emma-Liisa: Ravintola Kalastajatorpan makuja 1970-luvulta tähän päivään
• Salmi, Sonja:  60 vuotta ravintolatoimintaa Vaakunasta Loisteeseen - Katsaus ruokalistojen pääraaka-aineisiin vuodesta 1947 vuoteen 2008

Muistaessa. Hotelli- ja ravintolamuseolla on verkkonäyttely, joka "esittelee art decon jaorientalistisen sisustussuuntauksen variaatioita helsinkiläisissä ravintoloissaja kahviloissa "jazz-ajalla" 1920- ja 1930-luvuilla".

5) Pari vuotta sitten esittelin Kokemäen kirjastossa "vain arvostelukykyisille" rajattua valikoimaa.  Siihen kuuluva Stopesin Aviopuolisot on nykyään alkukielisenä versiona Project Gutenbergissä.

Selasin tämän vuoden alussa Uuden Kuvalehden digitoidut vuosikerrat, joka on jo täällä näkynyt ja tulee myöhemminkin näkymään. Tässä sopii mainittavaksi

6a) Elina Eestin kertomus Posetiivin soittaja (Uusi Kuvalehti 22/1901) joka täydentää aiempaa kuvaani (osa 1 ja osa 2) näistä musikanteista.

6b) numero 7-8/1903, jonka kansi (ohessa) oli tavallisuudesta poikkeava. Teemana oli nälänhätä Suomessa.

Tähän kriisiin törmäsin vuosia sitten ulkomaisessa sanomalehdessä ja yllätyin suuresti. Usein puhutaan 1860-luvun nälkävuosista ja monet mieltänevät ne Suomen viimeiseksi rauhan ajan nälänhädäksi. Mutta ei. Uusi Kuvalehti joutui kertomaan, että "Noin 400000 henkilöä, siis kuudesosa koko maan asukkaista, on joutunut suoraan sanoen nälkäkuoleman partaalle."

Raportoitua nälänhätää 1600-luvulla

Yllä oleva teksti alkaa "The famine continues in Livonia and Finland,". Se on osa kesäkuulta 1697 kerättyä Euroopan tilaa, julkaisusta Historical and political monthly mercury, Volume 8.

... Mäntsälän kirkonkirjassa mainitaan että sinä vuonna ei näkynyt ollenkaan jäniksiä, eikä muutamia tavallisia lintuja, esim. käki; kukko lakkasi laulamasta, ilvekset juoksivat kylissä, nälkäiset rotat (luultavasti metsähiiriä) tulivat lukemattomissa laumoissa ja söivät mitä vaan löysivät. Kesälahdessa kerrottiin, että aivan outoja lintuja tavattiin metsissä. Sekä Pohjois Ruotsissa että Suomessa kuoli niin paljon sotilaita nälkään, että useammasta rykmentistä tuskin oli puoli jälellä. ... Maaliskuussa 1697 sanotaan kuningas Kaarle XI yhtaikaa saaneen kuusi postia Suomesta. Ne sisältivät, että 80.900 ihmistä oli kuollut nälkään, että yhdeksän pitäjästä oli ilman asukkaitta. Neljätoista päivää myöhemmin sai kuningas taas uutisia Suomesta. Muutamassa pitäjäässä oli yhtenä päivänä 156 ihmistä kuollut nälkään. Melkein kaikki sotilaat Uusmaan rykmentissä sanottiin kuolleen nälkään. 1:sestä p:stä Syysk. 1696 samaan päivään 1697 oli Turun hippakunnassa 60,371 ihmistä kuollut nälkään. Pohjanmaalla 19,540, Uusimaan ja Hämeen läänissä 28,248, joka kuitenki lienee liian vähäksi arvattu. Viime-mainitussa jäivät 857 maatilaa ilman asukkaitta. (Suomen kauheimmat nälkävuodet 1695, 1696 ja 1697. Suomennos. Päivätär 2.4.1864)

Åbo Tidningar julkaisi samantapaisen tekstin Underssättelser om tillståndet i Finland under de swåra Misswätåren 1695, 1696 och 1697 numeroissaan 16.9., 23.9. ja 30.9.1793.

Raportoitua nälänhätää 1700-luvulla

Ote kirjeestä Hämeenlinnasta 4.9. julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 28.9.1761. Siinä todettiin, että heikkojen satojen vuosista 1756 ja 1757 selvittiin, sillä viinan poltto oli kiellettyä. Jos viljaa olisi mennyt viinan tekoon olisi nälästä varmasti kärsitty.


Kymmenen vuotta myöhemmin, 13.6.1771, samassa sanomalehdessä julkaistiin 22.4. Kokkolassa kirjoitettu tiedotus. Viljasta oli pulaa kaupungin pohjoispuolella ja lapsia kuollut nälkään ja/tai sopimattomaan hätäravintoon.


Pitkähkö Suomen maaseudulta lähetetty raportti julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 13.12.1784. Savossa ja Kymenlaaksossa olisi kärsitty pahaa nälkää ilman kuninkaan viisaita toimenpiteitä. Maaherra oli kiertänyt lääniä tehden havaintoja hädänalaisista ja järjestänyt heille jauhoja.

Raportoitua nälänhätää 1800-luvulla

Friends' review: a religious, literary and miscellaneous journal, Volume 21 (1868)

Sanomia Turusta 24.2.1892:

Raportoitua nälänhätää 1900-luvulla

The Minneapolis journal 2.4.1903:

"Dr. Klopsch, with the Christian Herald Finland relief expedition, to-day crossed the Swedish frontier from Tornea. Finland, to this place, having driven from Uleaborg by sledges.
"Throughout the entire journey of the expedition, from Helsingfors to Tornea on the Finnish boundary line, its progress was marked by extraordinary popular demonstrations, the people welcoming the travelers with song, oratory, poetry, and tributes of beautiful flowers, to express their heartfelt appreciation of the generosity of the American people, in helping Finland in her time of need. At Tornea, their arrival was made the occasion of a public holiday. All the schools were closed, and the whole populace gathered at the city hall and enthusiastically welcomed the expedition
"In three weeks the expedition has traversed the greater part of northern Finland by sledges, including Kuopio, Idensalmi, Kajana. Suomussalmi, and practically every important center of distress north and east of Helsingfors, being the first part of Americans who have ever journeyed through northern or eastern Finland in winter.
"Notwithstanding official claims that the situation is well in hand, the expedition reports that the famine throughout Finland is gradually increasing in intensity and extent. Present conditions fully corroborate all previously published accounts. Even as far south as the sixtysecond degree, at Idensalmi. the most appalling conditions prevail. Hundreds of children are begging bread from house to house. Scarlet fever and measles are epidemic. Eight hundred deaths have occurred in the district.
"A single church parish reports that 5,000 are absolutely destitute, and have been subsisting solely on 'hunger-bread' since October. Meat, milk and potatoes are utterly lacking throughout the whole famine area. Thousands are barefooted and clothed in rags, while the ground is covered by deep snow. The suffering and want are beyond description. In the Kajani and Uleaborg districts, the conditions are worst of all.
"At least 100.000 Finlanders are wholly dependent on relief at the present moment. Half the cattle are dead, and the reports of human deaths by starvation are persistent. The American contributions, exceeding $125,000, have unquestionably averted a large mortality.
"The worst will come in April and May, when the spring thaws will render many of the sufferers inaccessible, even by snowshoes. Finland's gratitude for American help is universal."

Sattumuksia SKS:llä

Anna Kuisminin salonki aloitti kautensa tiistaina ja minulla oli tilaisuus osallistua.

Sattuma 1: Samaan aikaan oli alkamassa sukututkimuksen juhlaviikon kiertokäynti SKS:n talossa. Muutama sille suunnannut päätyi salonkipöytään ja lähti pois erehdyksensä havaittuaan. En itse ole käynyt SKS:ssä kuin alakerrassa, joten en osaa sanoa tekivätkö oikean valinnan. Salongin alustuksessa olisi ollut tarjolla erinomainen esimerkki siitä, miten monipuoliseen henkilöhistorialliseen tutkimukseen sukututkimus voi viedä.

Sattuma 2: Selailin muutama viikko sitten ITE-taiteeseen liittyviä kirjoja. Joukossa oli artikkelikokoelma Kansanestetiikka, josta jäi mieleen laulun En voi sua unhoittaa poies tekstin tekijää koskeva juttu. Sen kirjoittaja, Esa Palletvuori, oli salongin alustaja ja aiheenaan esi-isänsä Johan Granqvist, runoilija(kin).

Sattumia 3-n: Palletvuori oli tehnyt huolellista työtä monipuolisten lähteiden kanssa ja kuuntelin kiinnostuneena. Hitaasti heräsin huomaamaan mitä samankaltaisuuksia Granqvistin ja isoäitini isoisän J. A. Hohenthalin välillä oli.

• Molemmat torpparien poikia
• Granqvist aloitti työnteon lukkarin apulaisena, Hohenthal vehtarina
• Granqvist olisi halunnut naimisiin lukkarin tyttären kanssa, Hohenthal meni naimisiin lukkarin tyttären kanssa
• Granqvist oli siltavoutina, Hohenthal tienjakolahkon puheenjohtajana
• Granqvist toimi kirjurina ja valittiin kunnansihteeriksi, Hohenthal toimi asianajajana ja valittiin kunnallislautakunnan esimieheksi
• Molemmat tekivät konkurssin
  
• Granqvist kirjoitti runoja paperille ja paikalliskatsauksia sanomalehtiin, Hohenthalin tiedetään olleen mukana ainakin yhden runon kirjoittamisessa, lausui runon nuorisoseuran iltamissa ja kirjoitti sanomalehtiin.

Hohenthal onneksi allekirjoitti tekstinsä koko nimellään, joten minulla ei ole ollut samoja salanimi- ja nimikirjainhaasteita kuin Palletvuorella. Aivan ihana näitä ihan-oikeasti-sukulaiseni-kirjoittamia juttuja on nimittän lukea. Yksi äskettäin löytämäni juttu on J. A. Hohenthalin Vetelin nuorisoseuran talon vihkiäisissä pitämä puhe, joka julkaistiin Kokkola-lehdessä 13.9.1905. Se tarjoaa mielenkiintoisen väläyksen 1860-luvun lopun nälkävuosien todellisuudesta:

Tämmöisissä oloissa luulisi kohtalon käskeneen kaikkein nuorten ja vanhain istumaan säkissä ja tuhvassa itkemässä, mutta ei laita ollut sinnepäinkään varsinkin nuorison, joka onkin aina herkempi tyytymään kohtaloonsa. Aivan toisin oli kuin luullaan, sillä melkein joka ilta kökättiin ja tanssiittiin, ja silloin olikin nuorisoseuran talo joka talossa, sai pitää iloa ja lystiä jokaisen kotona. Ja sitä tarvittiinkin sillä nuoret tahtovat huvitella, niin on kohtalo senkin määrännyt.

Tulivuorista ja nälkävuosista

Sunnuntain Hesarissa todettiin:

"Islannin rajuin oli purkaus Lakin laavavyöry vuonna 1783. Noin neljännes silloisesta 50 000 hengen väestöstä kuoli. Laava ja myrkkysavut tappoivat yli puolet Islannin karjasta, mikä johi nälänhätään. ... [Myrkylliset kaasut] levisivät myös Eurooppaan tuulten mukana. Mystisenä pidetty myrkkysumu tappoi ihmisiä ympäri Eurooppaa. Lakin syytämät kaasupilvet väistyivät Euroopassa vasta kuukausien kuluttua ja tuhka viilensi säätä."

Tuhkan viilentävä vaikutus koettiin Euroopassa myös vuonna 1816, josta englanniksi käytetään nimeä "year without a summer" eli vuosi ilman kesää. Pohjois-Amerikassa ja Pohjois-Euroopassa koettiin epätavallisen kylmä kesä, joka johti vakaviin satomenetyksiin. Ilmiön syyksi on yleisesti hyväksytty edellisen vuoden puolella tapahtunut Tamboran purkaus, joka oli suurin viimeisen 1600 vuoden aikana tapahtunut (Lähde: Wikipedia)

Olen nähnyt maininnan vuodesta englanninkielisessä ilmastokirjallisuudessa, mutta en muista mitään toteamusta Ruotsin tai Suomen historian kuvauksista. Nyt kun ruotsalaisia sanomalehtiä on digitoituna, niin olisi mahdollisuudet lähteä metsästämään jälkiä.

Nälkävuosia on täällä ollut säännöllisen epätasaisesti, yksittäinen unohtuu nopeasti. Käynnissä oleva kirjaprojekti toi eteeni ensimmäisen kerran vuoden 1601, joka oli saman vuosisadan lopun katovuosia vastaava katastrofi. Mutta vasta kun minulla oli kuvattavanani vuonna 1601 elänyt maanviljelijä, asialla oli minulle merkitystä...

Nälkävuosista puheenollen:

Santeri Alkio: Murtavia voimia. Kuvauksia katovuoden 1867 ajoilta
Carolus Nicolaus von Hellens: Om finska allmogens nödbröd (1782)
Mauri Leinonen: Kun kesän leipä oli toisen aitassa - elämää Kiuruvedellä suurina hallavuosina 1866-1868

Ja ilmastosta:

Jari Holopainen: Reconstructions of past climates from documentary and natural sources in Finland since the 18th century
Mauri Timonen: Vuosilustot ilmastohistorian tulkkina
Samuli Helama: Hydrologisia aikasarjoja puiden vuosilustoista
(Lustotutkimuksen kuulumiset)

Ja kun Islanti tuli mainittua, kuva Reykjavikista, julkaistu Helsingin Wiikko-Sanomissa 12.10.1883

Nälästä ja sairaudesta selviydyttiin

Minulla on jatkuvasti taipumus nähdä menneisyyden tapahtumat yksinkertaistettuna ja ihmiset apaattisina. Kun ei ollut kansainvälistä punaista ristiä eikä antibiootteja, niin nälänhädän ja/tai sairauden aikana vaan kärsittiin ja odotettiin parempaa.

Kolmessa gradussa kuva on monipuolisempi. Susanna Terhon otsikko on Puhdasoppisuuden kollektiivinen mentaliteetti ja maailmankuva 1600-luvun lopulla. Suuret kuolonvuodet (1695-1697) Vaasassa ja Mustasaaressa. Mentalitettimietinnän joukossa on lukuisia oikeustapauksia. Nagel-jälkeläisenä silmiin osui usein toistuvana nimenä David Nagel. Vaatinee erillistarkastelua.

Samasta ajasta kertoo myös Janne Pajusen gradu "Kun Jumala etsi paikkakuntaa kadolla" Yhteisön selviytymisstrategiat Oulussa suurten nälkävuosien aikana 1695-1698. Hän on käyttänyt päälähteenä tuomiokirjoja ja kertoo mm. kaupungissa esiintyneestä rikollisuudesta. Henkilöinä hän nostaa esiin mm. Pietari Antinpojan (joka sekaantui eläimiin ja toi näin Jumalan vihan kaupungin ylle), kauppias Klaus Jenderjanin ("näyttää olleen mukana kaikessa, missä vain raha tai omaisuus tuona aikana Oulussa ja Pohjanmaalla liikkui"), raatimies Pekka Langhin ("näyttää olleen kaikessa hyvässä mukana") sekä renki Antti Kempän ("jonka elämästä ei tiedetä mitään ennen vuotta 1697 eikä sen jälkeen").

Riina Tiistolan gradu Nuppijauhoja, huutokauppoja ja lehtikirjoittelua. Alajärveläinen paikallisyhteisö 1860-luvun nälkävuosina käsittelee tuoreempaa ajanjaksoa. Se sisältää myös kuvauksen perhedynamiikasta, joka päättyi Tikkasen tilan Nuijalan torppaa asuneen Erkin murhaan. Erikoiset ajat eivät lakkauttaneet perustunteita - pikemminkin toivat ne pinnalle?

Gutenberg-sivustolta löytyy tekstiksi purettuna Pietari Päivärinnan kirja Pikakuvia 1867 katovuodesta ja sen seurauksista.