Juhannusristeily Helsingistä vuonna 1887

Nimimerkki Lemminkäisen 26.5.1887 Helsingissä päiväämä kirje julkaistiin Ilmarisessa 30.6.1887 otsikolla Kesämatkoilta.

Suloinen kesäaurinko laskeutui mailleen. Koivu-limoilla kaunistettuja höyrylaivoja vilisee Helsingin Eteläsatamassa. Herttaiset Helsinkiläiset rientääät kuka minnekin, monilukuisiin saariin, viettämään suurimman kesäjuhlan ihaninta Juhannus-aaton iltaa.

Niinpa kokoontui Helsingin raittiusseurainkin toimeenpanemaan huvimatkaan osanottajat "Onni"-nimiselle höyrylaivalle, Keisarilinnan lahdelle Eteläsatamassa, kello 9¾ j. p.p. Kun matkailijat kaikki olivat paikoilleen asettuneet, päästettiin köydet rantapylväistä irti ja laivan höyrykone pantiin käymään; nenäliinoja liehutettiin jäähyväisiksi ja niin hiljalleen poistuttiin rannasta ulapalle. Laiva suuntasi keulansa itää kohden, huvimatka oli nimittäin päätetty tehdä erääsen Löparönimiseen luonnonihanaan saareen Helsingin ja Porvoon välisellä merenrantuella, noin 2:n tunnin matkan päässä Helsingistä.

Hupaista oli matkalla laivankannella katsella, katsella kuinka monet rannoilla palavat kokkotulet juhlallisesti leimuilivat kohti taivasta, ihmisten niiden ympärillä ilomielin viettäessä valoisinta Suomen kesäyötä.

Kello 12¼ Juhannus-aamuna (yöllä) saavuimme matkamme perille. Astuttuamme saaren rannalla olevalle laivasillalle, mulskahti erään huvimatkailijan noin 4 vuotinen poika mereen, mutta samalla heittäysi sinne eräs nuori reipas herrasmies perässä ja pelasti pojan, kaikkein matkailijain suureksi mielihyväksi; eläköön! kunnon pelastaja, kaikui tuolle ihmisystävälle kiitokseksi jalosta työstään.

Saareen tultuamme sytytettiin määrätylle paikalle pienempiä nuotioita ja polttivatpa muutamat pensaston varjossa kauniin pengaalitulituksenkin. Kaikenlaiset leikit aljettiin myös heti, lesken juoksu (viimeinen pari ulos), pallonheitto y. m. Soittokunta oli niinikään mukana, ja Juhannus-aamun herttaistaista aurinkoa tervehdittiin vilkkaalla "franseesilla", saarilaakson kauniilla nurmikolla. [...]

Juhannuspäivää vietettiin sitten oikein herttaisesti, suloisessa sopusoinnussa; ja tämä erinomaisen sievä käytös matkailijain puolelta on luettava tuon siunatun raittiuden ansioksi. Siellä missä väkijuomia nautitaan ei milloinkaan saata niin jalo mieliala ja siivo, kohtelias käytöstapa vallita. Harjoitettiin siellä ampumistakin, kilpaillen ja muuten; tämä leikki näytti suuresti miellyttävän varsinkin miespuolisia matkailijoita ja saaren miespuoliset ottivat innolla osaa; olipa matkailijain joukossa pari tai kolme neitoakin, puettuna kauniisin kansallispukuihin, jotka reippaasti nostivat kivärin ihanalle rusoposkelleen, laukaisi ja — osui; reippaita tyttöjä, eläköön!

Ampumisesta jaettiin kolme palkintoa: kaula-salkku, puukkoveitsi tuppineen ja kellonperät. Ensimmäisen palkinnon saaja ampui 15 centim. 5 laukauksella 30 askeleen päästä.

Uimista, kilpajuoksua paljain jaloin, kaikenlaisia leikkejä ja tanssia harjoitettiin uutterasti; laulukunta vuoroili soittokunnan kanssa ja vilkkaita käsienpaukutuksia kuului laulajain kunniaksi useain laulujen vaijettua. "Honkain keskellä mökkini seisoo", j. n. e. p., laulettuna todellakin kallion käreltä hongikossa tuntui erittäin luonnolliselta.

Vietettyämme Suomenmaan suurimman keski-kesän juhlan mitä herttaisimmalla tavalla ja kauniin ilman vallitessa, läksimme saaresta paluumatkalle kello 5 j. p. p., kiitollisina Luojalle kauniista säästä ja ihanilla muistoilla maalla vietetystä kauniista päivästä.

Vihannin juhannusyö 1867

Toinen ote Kotoa ja kaukaa -lehdessä kesäkuussa 1917 julkaistusta artikkelista Suven toivo 50 vuotta sitten. Muistelma juhannuksesta v. 1867 :

Juhannusyötä sitten valvottiin. Juostiin leskisillä, kierrettiin rinkiä, pojat löivät linnapalloa. Me tyttöset kävimme sitomassa onnenlankoja rukiiseen, joka jo oli siksi kasvanut, että hyvin kävi jo sitominen. Tähkälle se ei vielä ollut kerennyt. — Virvokkeina oli kahvia ja teetä. Syötiin voileipiä ja tehtiin sitten kävelyretki Helporin kankaalle tai kedolle. Siitä oli Vihannissa sellainen hokema: »lyödäänkö vetoa? pannaan kyynärä Helporin ketoa!» — Kun palasimme kävelyretkeltä, alkoi jo olla auringonnousun aika. Mielestämme se vasta aivan äsken oli kadonnut punaisena metsän taa ja nytkö se jo nousee? — Vihanti on alaista maata, ei mäen nyppylää kirkon lähettyvillä juuri ensinkään. Mistä ihmeestä oikein näkisi auringon nousun? Mennään vinttikamariin, siihen toiseen, jossa kesällä nukutaan ja talvisin on kylmillä — ehdotti muuan joukosta. Ei mennä, isä ja äiti häiriytyy, sanoi vanhin veli. Pojat kiipesivät pirtin katolle, rae tyttöset kellarin katonharjalle ja auringon kultaiset kirkkaat juhannussäteet näkyivät riemuisina siihenkin. Luonto oli kuin vasta luotu, niin puhdas ja toivoa uhkuva. Käki kukkui, leivo alkoi livertää, kotivarpusetkin sirkuttivat. Oli mitä ihanin juhannusaamu. 

Kun muut ihmiset jo alkoivat nousta aamuaskareilleen ja karjanhoitaja jo kolisteli lypsinastioita, silloin me vasta vähäksi ajaksi kömmimme vintille lyhyttä unta ottamaan, sillä juhannuspäivänä piti kaikkien taas olla kirkossa. Se oli isän tahto ja käsky eikä sitä laiminlyöty, jos ei olisi meitä nuoria kaikesti kirkkoon haluttanutkaan. 

Kyökkipalvelija oli yönsä viettänyt kyökissä pitäen huolta makean juuston keitosta. Senhän täytyi kiehua, kunnes kävi punertavaksi tai ruskeankeltaiseksi ja sokerin-imeläksi. — Se oli niillä seuduilla ainainen juhannusherkku. Moni sentään sai nyt olla ilman ja syödä särpimeksi »mustan lehmän maitoa» (vettä kaivosta), kun rehunpuutteessa olivat karjanantimet kuivuneet eivätkä juhannukseksi vielä kerenneet uudelleen herua maitoonsa takaisin. 

Ilmestynyt: Joitakin täydennyksiä juhannuskokkojen historiaan

Juuri ennen joulua ilmestyi Eloressa katsaukseni Joitakin täydennyksiä juhannuskokkojen historiaan. Aihe ei siis sopinut vuodenaikaan eikä se ollut vuoden kirjoitussuunnitelmissa ollenkaan. Mutta syksyn artikkelin väännössä huomasin juhannuskokkokirjallisuudessa aukon ja innostuin sitä täyttämään.

Tutkimustyön osana löytyi oheinen Saksassa julkaistu kuva kokosta (Illustrirte Zeitung 10.7.1886)

Hyvää juhannusta!

Fyren 12/1898

Juhannuksen tunnelmaa

En ole luonut blogiin asiatunnistetta juhannus, mutta julkaissut kuitenkin tähän aikaan vuodesta juhannusaiheisia tekstejä sekä kuvia:

• 2009 nostin SKVR:stä esiin yhden juhannustaian
• 2009 julkaisin myös sanomalehden kuvauksen Rauman juhannuksesta 1888
• 2010 kierrätysjulkaisuna Kuvaelma Juhannusillan vietosta maalla.
• 2011 sekalaisempaa juhannuksesta
• 2013 kahdessa osassa poimintoja Juhannus-Vekkulista
• 2015 kuvia juhannuksen vietosta

Kun edellisestä pidemmästä kierrätysjulkaisusta oli sentään pari vuotta niin rohkenen juhlistaa tätä keskikesää lainauksella Jalmari Finnen 1600-luvulle sijoitetusta romaanista Ylioppilaita: kuvaus pohjalaisista ylioppilaista Turun yliopistossa (1909). Finnen kuva Ampiaisesta 22/1910.

Kun kirkko oli koristettu, niin kävivät tytöt Juhannustaikoja tekemään, sitomaan rukiin olkiin erivärisiä lankoja ja lakaisemaan teiden risteyksissä, saadakseen edeltäpäin tiedon tulevan vuoden tapahtumista. Mutta tärkeintä kaikesta oli käydä uhraamassa ropo Muhkurin lähteeseen, joka oli Ison-Heikkilän takana Pahaniemen kylässä. Sinne oli kyllä matkaa, mutta eihän se tuntunut, kun joukolla mentiin. 

Illaksi oli kokoonnuttava Kupittaan lähteelle, sillä vanha, miesmuistia kestänyt tapa vaati, että lähteen luona niityllä oli tanssittava ja leikittävä. Siellä kävi laitumella kaupungin asukasten karja, siellä näki suuret joukot sikoja ja vuohia, ja moni viimeiseen vimmaan villitty pukki sai pakokauhun tyttölaumassa aikaan. Siellä Ringiuksen ja hämäläisen ylioppilaankin porsaat olivat. Kuumalla raudalla he olivat polttaneet nimikirjaimensa niiden selkään. 

Lähteen vedellä sanottiin olevan parantavan voiman, ja pitaalitautiset istuivat sen lähistöllä kesät pitkät. Mutta vesi ei ainoastaan parantanut, se myös loihti, ja samasta astiasta juotu vesi Juhannusyönä sitoi kahden nuoren mielet ainaiseksi toisiinsa. 

Varakkaat porvarit, yliopiston opettajat, aatelisherrat, kaikki olivat saapuneet lähteen luo, ja lähitysten istuivat he nyt palvelijoiden ja renkien kanssa kesäyön ihmeellisessä valossa, joka ei ole päivää eikä yötä. Kaikki yhteiskuntarajat hävitti kesän pisimmän päivän lumous. Ja hävisivät riitaisuudet eri ylioppilasosakuntienkin väliltä, eikä "Ruotsin koira", "hunsvotti" eikä muut samanlaatuiset sanat kaikuneet.

Kuvia juhannuksen vietosta

Yllä kansikuva lehdestä Tuulispää 16.6.1905. Lisää tanssia Tuulispäästä 20.6.1907.

Luonnon häissä Korkeasaarella Juhannusiltana. Velikulta 13/1905

 Alla Kaarlo Karin kuvaus Seurasaarelta vähän jälkeen auringon nousun. Tuulispää 3.7.1903

Juhannus-Vekkulista (2/2)

Toisena lainauksena vuonna 1898 ilmestyneestä lehdestä Juhannus-vekkuli "Eräs porilainen rakkaudenkirje":

Rakastettu Hannani!
Nyt otan pännän kouraani ja kriivaan kaikki mitä tierän. Herrajesta! jos tietäisit kuinka kippee olen ollu! Voi, voi! vattanikin on vallan paisunu ja korvii on niin porottanu. Ja tohtoriki sano, että minulla on vallan meffaa ja herrajesta, jos tietäisit vaan. Santala Kaisu ja Lyypekki Jussa oli eilen kuulutuspreiviä ottamassa ja sinä ja minä Priitu käsketään krykkypaalin pääl. Minä ostin sunnuntain' kirkossa oikeen fiiniä paitakangasta, se on lujaa ja kudottu  hyvästä hampusta. Minä olen ollu tukkihitsis ja Mäsäkujan Santeri on potkinu plankkuja ja saa 20 pn tunnis, ja oivoi sentää! Minä ostin paksut ruojut tukkei varten ja voivoi sentää ja herrajesta. Osta sinä, rakas Hanna kulta, pefallninksmanni Susannalta se iso säkki ja pane olkia täyteen että saadaan fiini polstari kuin Isokustaan Aabra tulee meitä helsaamaan, mä sanon vaan ett' varjel' nahkas, jos ei kaikki ole ställis kun tulen tukkihitsist'. Mä putosin knuppii myören veteen, se Knippari Kalle kuin rullasi tukkii ja minä plumsatin. Herrajesta! Ja Tuppi-Jaska ja Lehka-Pieti sai punssin, eks'ymmärrä, herrajesta. Hanna kultani kyll' meist' hyvä bari tullee, kuin saisimme niin paljo rahaa ko tarvittemme, herrajesta! Mä ostan Kelperi Fetulta mullin, sitte meille tullee koko joukko lystiä. Ja kraatari on repiny Lintholmi Ressan kankaan ja herrajesta. Sanon vieläkin, laita nyt vaan kaikki fiinisti ja kauniisti ja oorninkii, muuten on tukkas vaaras kulta Hannani. Ei nyt lainkaan mittään muuta, ku morjens vaan, rakas Hanna kulta.
27 pv, Toukokuuta v. 1898.
Ananias Esaias Jehunpoika.
Tuojälles, kriiva nyt minulle taikka sun paha perii, etkö lainkaan tierä ett mun on niin vörkräklit ikävä! Ajöös nu! !

Tuojälles, kuvituksena Anders Zornin näkemys juhannustansseista vuodelta 1897. Google Art via Wikimedia.

Kuvaelma Juhannusillan vietosta maalla.

(Julkaistu Mikkelin sanomissa 2.7.1890)

Koveimmin kiini, pojat! Kas niin, nyt se tulee, tulee kuin tulekin! Ja kohta oli vanha vene saatu raahatuksi ylös korkealle Simolan vuorelle. Koskenkyläläiset näet puuhasivat tänne kokkoa.

Puh'uh, kylläpä tuossa olikin kinnaamista näin äkkijyrkkää vuoren rinnettä myöten ylös. Mutta meni se kuitenkin ja siinä se nyt oli kukkulalla. Paljon oli väkeä ympärillä. Kaikki kyläläiset olivat puuhissaan kokon valmistamisessa.

”Hei, katsokaapa vaan! Kinansaarelaiset, ovat jo sytyttäneet kokkonsa! Tuolla järven toisella puolella se jo paalaa ja iso kokkopa heillä siellä näkyy olevankin”, kuuluu eräs joukosta huomauttaman. Kaikkein silmät kääntyivät nyt Kinansaareen päin, jossa iso kokko todellakin jo oli täydessä liekissään.

Nyt tuli koskenkyläläisille kiiru, saadaksensa kokkonsa valmiiksi.

“Menkää te tytöt ja pienet pojat kuivia risuja hakemaan, niin me miehet sill'aikaa tuomme lisäksi tänne Halttusen vanhan, raakiksi jääneen veneen ja näytetään sitten Kinansaarelaisille, ett'ei me olla Pekkaa pahempia”! Näin kehoitteli kylän harteikas ja väkevä-ruumiinen kauppias.

Kaikki hajautuivat nyt puuhaamaan eri haaroilla ja vähän ajan kuluttua olivat miehet saaneet toisen venheen vuorelle, ja risuja lerätty oikeen aika, kuorma.
Nyt ei muuta, kuin kumpasetkin venheet nostettiin pystyyn yhteen kimppuun kalliolle olevaa, isoa kiveä vastaan ja risuja alle. Jo se nyt oli kokko valmis. Risut sytytetiin tuleen ja ennen vähää olivat kumpasetkin venheet ilmi-tulessa.

”Kas niin nytpä sitä näkevät Kinansaarelaisetkin, että on sitä meilläkin, ja vielä puolta vertaa suurempi kokko kuin heillä”! kuului eräs joukosta lausuvan.

”Niinpä niinkin”, sanoi toinen, ”mutta Kinansaarelaisten kokkopa jo alkaakin näemmä olla sammumaan päin. Semmoista se on kun niin aikaseen sytytetään.”

Kosken kyläläiset olivat iloiset kokkonsa ääressä. “Pelimanni" kutsuttiin esiin ja tanssit alkoivat. Vuori oli nimittäin niin laaja ja tasainen, että siinä hyvin kävi tanssiminen. Hauska oli todellakin nähdä Suomen nuorison riemua. Vanhemmat isännät siinä loikoiliivat sivussa, piippuansa poltellen ja jutellen. Tyytyväisen näköisinä he katselivat nuorten iloa, kaiketikin muistellen niitä aikoja, kuin hekin ottivat osaa tämmöisiin iloihin.

Aamu puoli alkoi jo olla käsissä, kun kokko vihdoinkin oli palanut loppuun ja tanssit taukosivat. Jussin päivä oli nyt alulla ja niinkuin nimipäivänä on tavallista, piti nostaa Jussi nimisiä. Hm, no niin! Melkeen kaikki pelkkiä Jussia. Ei tullut nyt nostamisesta mitään, sillä siihen olisi kulunut liiaksi paljon aikaa ja nyt piti jo alkaa lähteä kirkkomatkalle. Kaikki erkanivat nyt kotehinsa valmistaaksensa itseänsä kirkkoon. Evääksi pantiin rieskaa ja munavoita ja mitä kullakin oli sekä alettiin siitä sitten soutaa verkalleen kirkolle päin kylän isossa kirkko-venheessä.

Rauman(meren) juhannus 1888

Satakunta 4.7.1888:

"Nyt on vuoden ihanin aika, Pohjolan herttainen kesä-aika. Mittumaari on juuri ohi mennyt, ja se on varsinkin nuorison lempijuhla, — lemmen-juhla! Mutta ilmat eiwät kuitenkaan ole olleet aivan "ajanmukaisia", kesä-ilmoja. Kalseita, kolkkoja tuulia sekä jotenkin kylmiä öitä on ollut tänä sydänkesän aikana. Muuten ovat luullakseni myöskin kaikki "Mittumaaria-leikit" sujuneet aivan hyvin ilmoista vähääkään kärsimättä! Niin, mainittakoon tämän juhla-ajan menosta täällä vähäsen.

Ensimäisenä n:rona ohjelmassa muistan konsertin Kaivopuistossa 23 p:vän illalla. Mitä siitä? Mielet valmistunsivat "juhla-hatulle", soitto oli hyvä kuin ainakin, se kuului erittäin suloiselta illan tyyneessä (ja viileässä) tuon pienen, herttaisen ja siron järven rannalla, jonka kiiltävää pintaa myöten säveleet hiljaa hiipasivat luonnon suureen avaruuteen. Yleisöä oli saapuvilla. Samaan numeroon luen ne "ringit" ja hypyt sekä "leski-juoksut" että kaikki muut ajanvietteet, joilla nuoriso parautensa mukaan koki huvittaa itseänsä Tarvonsaaren kedolla aina puoliyöhön asti. Väkeä siinä oli kosolta, mutta ei yhtään rähinää eikä — turhaa mellastusta. Kaikki pojat olivat ihan selviä, tytöistä tietysti ei tarvitse mitään mainitakaan. Viinapuoti oli ollut suljettuna koko aattopäivän, aamusta iltaan, joka seikka vaikutti aivan raitistuttavasti, ja on muuallakin seurattava.

Tuli aamu, Juhannuksen aamu. Kirkas ja pilvetön oli taivas, mutta ilma vähän viileä. N:ro toinen: Torvisoittokunta ja lauluseura menivät varhain aamulla sävelillään aamu-unestaan herättämään johtajaansa, hra Juho Forth'ia. Samassa tilassa lahjotti lauluseura puolitusinaa hopealusikoita "kiitollisuutena Rauman laulukunnalta". — Illalla näytettiin "Postikonttorissa" Kaivopuiston salissa, jonka jälkeen oli tanssia myöhään yöhön. Väkeä oli jotenkin runsaasti tuota hauskaa näytelmäkappaletta katselemassa. Esitys kävi tyydyttävästi, ehkä kuitenkin ylipäänsä liian kiireisesti. Tämä kuuluu olevan viimeinen tällä kertaa, vastaisuudessa, ensi talwella aiottaneen seuranäytelmänä esittää m. m. "Jeppe Niilonpoita" y. m."

Juhannusta itse kullekin

Jos juhannusjuhlien suunnittelu on vielä vaiheessa niin SKS:n sivulta löytyy kesähuveja kahdelle. Myös muuta juhannuksesta.

SKS:n Suomen Kansan Vanhat Runot tietokannassa on muutakin kuin runoutta. Kokemäen Lempaisella on vuonna 1909 otettu talteen tuolloin 28-vuotiaan Martti Mäkelän tuntema juhannustaika:

Morseimes näkkee nuari miäs ihan vissiin sillail, ko mennee mittomaariin yän johunki semmoseen paikkaa, ko lähtee tieät kolmel kantil. Siin täytyy, ennen ko kello on ykstoist, rautasel köpill polttaa maahaan tiän kohrall nin iso piiri, ettei toinen saa ulkopualelt otettun kiini. Sit täytyy viäl lukkee isä meirän takaperin kolmeen kerttaan ja men ennen yhttoist piirin sisäpual, ko sillon tullee morsein ja koittaa viär fölisäs ja tekkee sitä yhteen asti. Piiris täytyy pittää hyvin vaaris, ettei se vaan saa kraapat kätteenkä kii, ko se viä koht fölisäs, jos vaan kii saa. Heikkoveriset, ei vaan saa stää koittaakka.