Linnanvanki Jaakko Lind SOO-akteissa

Eilen esitellyistä vankilistoista sain konkreettisen istumisen lisäksi keisarin armollisille päätöksille kaksi päivämäärää. Näillä löysin Lindin helposti Senaatin Oikeusosaston anomus-ja valitusdiaarien hakemistoista ja sitten itse diaareista aktinsa tiedot, joilla tein tietenkin tilauksen. (30/1837, 303/1838)

Paksumpiakin akteja olen nähnyt, mutta kyllä näistäkin irtosi tietoa, joka osin vahvisti kesän jatkokertomuksen tarinaa.

19.7.1834 Lind teki ryöstön Pirkkalan Kankaantaan Nahkolassa. Myöhään illalla/yöllä muu väki oli heinätöiden takia toisaalla (kaukainen niitty?) ja tuvassa nukkui emäntä Maria Andersdotter yhdessä sängyssä ja toisessa sisarensa Anna Andersdotter 15-vuotiaan poikansa Jeremias Carlssonin kanssa. Oikeusjutussa mainittiin kirveenlyöntejä, jotka olivat mukana jatkokertomuksessa, jonka henkilökaarti oli vain kolmasosa todellisesta.

Lind saatiin kiinni jo seuraavana päivänä. Tähän väliin mahtuisi pätkä vankeutta ja kertomuksen pako Turun linnasta. Jätin tarkistamatta. Jossain välissä ja jotenkin Lind on kuitenkin päässyt karkuun.

Kesäkuun alussa 1835 Lind vei Pälkäneellä Mälkilän kylän isännän Matts Taatun veneen. Heinäkuun 9. päivä 1835 hän murtautui Taustin kylän isännän Matts Mattias aittaan ja vei tavaraa 2 ruplan ja 63 kopeekan arvosta. Syyskuun 3. päivä hän otti luvatta laitumelta käyttöön Laidikkalan kylän isännän Henrik Johansson Mäkelän hevosen.

Syksyn päätteeksi Lind jäi kiinni ja suljettiin Turun linnaan tutkintovankeuteen 11.11.1835. Vuotta myöhemmin edellä mainitut rikokset olivat lähes loppuun käsiteltyjä. Eli kertaalleen langetettu kuolemantuomio oli muunnettu muuksi, johon sisältyneen 28 päivää vankeutta vedellä ja leivällä Lind istui Turussa helmikuussa 1837. (Yksi syy tuomioiden muuttamiseen oli Lindin jalkojen tila, josta annetut todistukset vahvistavat kerrotun muistitiedon.)

Tämän jälkeen Lindin piti suorittaa kirkollinen häpeärangaistus Pirkkalassa, mutta se ei sujunut kuten piti ja Pirkkalan nimismies lähetti hänet takaisin Turkuun vaatien lisärangaistusta. Tätä selviteltiin heinäkuulle, jolloin Lind vietiin taas Pirkkalaan. Nytkin poikettiin suunnitelmista, sillä Lind pääsi karkaamaan.

Marraskuun 10. päivä Lind saatiin kiinni Tampereella työmies Elias Rosenbergin ja vaimonsa Anna Christina Bertilsdotterin kotoa. Heidän tyttärensä Johana Gustavakin mainitaan oikeuden pöytäkirjassa. Ehkäpä matkailijan kuulemassa versiossa on totuutta kohdassa

Viranomaisten etsiessä häntä Tampereelta joku huomasi, että eräs tyttö lukitsi juuri tutkitun vaunuvajan. Tämä tuntui oudolta, sillä tähän aikaan ei ovia yleensä lukittu, joten vaja tutkittiin uudelleen ja Lind löytyi kyyryssä tyhjästä tervatynnyristä oljilla peitettynä.

Taloudesta löytyi varastetuksi epäiltyä tavaraa ja Lind, Rosenberg sekä vaimonsa suljettiin Hämeen linnaan tutkintovankeuteen 25.11.1837. Oikeuden käynneissä meni taas vuosi ja vasta 31.12.1838 trio lähetettiin Hämeenlinnasta Messukylään suorittamaan tuomioihinsa kuulunutta ruumiillista tai häpeäosuutta.

Arvatenkin täältä palattuaan Lind siirrettiin alkuvuodesta 1839 Svartholmaan, josta eilen esitetyn mukaisesti päätyi Viaporiin ja kertomukseen nojaten vapautettiin 13 vuoden tuomionsa istuttuaan.

Linnanvanki Jaakko Lind vankilistoissa

Kesän jatkokertomus entisestä linnanvanki Jaakko Lindistä on nyt julkaistu (osa 1, osa 2, osa 3, osa 4 ja osa 5) enkä malttanut jättää tarkistamatta miehestä löytyvää arkistoaineistoa. Onko rikollisen löytäminen niin helppoa kuin itse kuukausi sitten väitin?

Kertomuksesta kävi ilmi, että Lind oli vapautunut 1852, joten tilasin Kansallisarkistossa Prokuraattorin toimituskunnan arkiston vankilistoja alkuvuodelta 1852 ja kolmen vuoden välein taaksepäin niin monta kun kerralla sai.

Onneksi näissä massivissa opuksissa oli alussa hakemisto! (Aiemmin olen käyttänyt 1800-luvun loppupuoliskon listoja, joita ei ole sidottu yhteen. Siinä mielessä helppokäyttöisempiä, mutta saattaa joutua tilaamaan useampia laatikoita, että löytää oikean vankilan.)

Kertomuksen mukaan Lind oli viimeiseksi Hämeenlinnassa, joten selasin tammikuulta 1852 läpi sekä Tavastehus slottshäkten että Correctionshuset å Tavastehus, mutta miestä ei näkynyt. Lannistuin hetkeksi, mutta ymmärsin sitten ottaa tarkasteluun kertomuksessa Hämeenlinnaa edeltäneen Viaporin, jonka listoista "Johan Henriksson Lind eller Jakob Jakobsson Ojanperä" löytyi.

Kaksi etunimeä, kaksi patronymiä ja kaksi sukunimeä? Näyttää siltä, että miehen alkuperästä en tule saamaan kiinni. (Otsikossani on jatkokertomuksessa esiintyvä yhdistelmä, jota ei ole tässä vankikirjauksessa, mutta tuli kyllä vastaan myöhemmin arkistoharjoituksessani.)

Lyhyestä kirjauksesta selviää, että Lind/Ojanperä oli Keisarin armollisella päätöksellä (tähän palaan huomenna) 17.10.1838 ryöstöstä ja varkauksista saanut 13 vuoden pakkotyötuomion Svartholman linnoituksessa. Viaporiin hän oli tullut 14.1.1847.

Tämä sopii Museoviraston Svartholmasta jakamaan tietoon.

Linnoitusta käytettiin osittain sotilastukikohtana ja osittain suomalaisten vankien vankilana, myöhemmin myös venäläisten poliittisten vankien vankilana. Svartholma oli kuitenkin vankilaksi sopimaton ja valitusten lopputuloksena vankila lakkautettiin ja vangit siirrettiin Suomenlinnaan vuoden 1847 alussa.

Jotenkin erilainen vankila Svartholma oli, sillä tilaukseeni kuuluneissa alkuvuosien 1843 ja 1846 listoissa se ei hakemistojen perusteella ollut mukana.

Keisari oli antanut päätöksensä 1838. Tavarantasaajien kirjoittamisesta muistan, että varkaiden tutkintovankeudet venyivät, kun ensin käytiin käräjillä useammalla paikkakunnalla, sitten odotettiin hovioikeuden tuomiota ja lopulta keisarin (eli oikeastaan Senaatin oikeusosaston) lopullista versiota. Todennäköisesti Lind/Ojanperä on siis ollut vankina jo alkuvuodesta 1837, jonka listat (Eoa:66) sattuivat kuulumaan tilaukseeni.

Valmistauduin selaamaan sekä Turun että Hämeenlinnan, mutta mies löytyi ensiksi mainitusta. Marraskuun 11. päivä 1835 hänet oli suljettu Turun linnaan.

Yritin saada kiinni kertomuksessa värikkäästi kuvatusta karkumatkasta ja tilasin seuraavien jaksojen listat. Heinäkuussa 1837 Lind tosiaan karkasi, mutta ei Turun linnasta vaan Pirkkalasta, jonne hänet oli viety rangaistavaksi. Ainakin tässä kohden kertomus erosi totuudesta. Ellei karkumatka sitten kuulu Lindin varhaisempiin vaiheisiin.

Entinen linnanvanki Jaakko Lind (5/5)

Turun linnaan pakoreissun jälkeen saadun rosvon tarinan päätös.

Turun linnasta vietiin Lind sittemmin Svartholman linnoitukseen, sieltä Viaporiin, jossa asui kahdeksan vuotta, ja viimein Hämeenlinnaan. Lindin ollessaan Viaporissa, tarjousi nuorempi lääkäri sahaamaan Lindin jalkoja poikki yläpuolen polvia, johon Lind silloin ei suostunut, mutta jälkeenpäin hän tätä kieltoansa useasti katui, koska säärien päät, - jotka ei milloinkaan oikeen parantuneet, vaan joista yhä veri-visvaa tippui, - välistä livat hyvinkin kipeät ja matkaan saattoivat Lindille kovia tuskia.

Vuonna 1852 päätti Hämeenlinnan kuvernööri laskea Lind pois, ja lähetti hänet Messukylään, jossa hänen oli eläminen poliisin hoidon alaisena. Pitäjään kokouksessa 11 p. Heinäkuuta samana vuonna seurakunta kyllä kielsi Lindin ottamista seurakuntaan, mutta yksityisen tilanomistajan takauksella tuotiin Lind tänne takaisin, ja hän asui sitte koko ajan Haiharan Alasen tilalla, jossa myös kuoli lavantautiin 15 p. Heinäkuuta tänä vuonna 1867. 

Täällä ollessansa ei hän näyttänyt entisiä pahoja tapojansa. Ainoasti kerran, kun naapuri-tilan isännällä oli vangin kuletuksen toimitus, luultiin Lindin yrittäneen auttaa erästä vankia karkuun, mikä tok' ajoissa huomattiin ja estettiin. Lind itse kielsi olevansa osallinen tässä rikoksessa. 

Lukuisissa oli Lind joka vuosi läsnä, hyvissä vaatteissa ja saappaat jaloissa, niin ett'ei nähty hänen vikaansa jaloissa, ei edes hänen astuessaan. Herran ehtoollisella kävi hän myös toisinansa, vaan ei kahtena viimisinä vuosina. Hän elätti itseänsä käsiensä töillä, valmistaen kauniita sukkuloita, piipun-pesiä y. m.; luultavasti oli hänellä myös säästöjä entisistä varkauksistansa. 

— Hänen ulkonainen elämänsä Messukylässä oli siis nuhteeton; mutta ei voitu huomata Jumalan hengen masentaneen hänen luontoansa, eikä nähty hänen todella katuneensa entisiä pahantekojansa ja syntistä elämätänsä, eikä tiedetty, harrasteliko hän sydämestä Kristuksen ansaitsemia armon ja autuuden välikappaleita. Suurella luonnollisella nerollansa ja voimallansa on hän nyt ainoastaan varottaivaisena esimerkkinä, kuinka syvään ihminen voipi vaipua synnin ja pahuuden tiellä, kun Armon henki ei ole päässyt valaisemaan hänen luonnonlahjojansa. 

Entinen linnanvanki Jaakko Lind (4/5)

Kertomukset 1800-luvun alkupuolella eläneestä rosvosta jatkuvat hänen paettuaan vankeudesta ja sittemmin saaresta.

Mannermaalle päästyä etsi ja löysi hän Teiskossa muutamalla tilalla asuma-paikan, jossa ainoastaan talon isäntä ja emäntä tiesivät hänen olostensa. Täällä asui hän koko talven, loikeen vinnillä korsteenin juurella, johonka ruokaa hänelle annettiin seipään nenässä lähellä oleman reijän lävitse. Täällä märkänivät hänen jalkansa ja putosivat pois. Ja tämä oli surtein aika Lind'in koko elämässä. Etenkin oli sinä hetkenä, jolloin jalkojen valtasuonet katkesivat, Lind'illä kova tuska. Hän silloin pyysi ja sai puolen tuopin viinaa, minkä yhdellä kerralla tyhjensi, mitäkään vaikutusta päähänsä sen perästä tuntematta. Tästä talvi-asunnostansa täytyi hänen aikaisin seuraavana keväänä lähteä pois, koska talonväki ei enää tohtinut häntä suojella, peläten ilmi joutuvan ja edesvastauksen saavansa. Talvi-majastansa lähdettyä, täytyi Lindin ensimäisenä yönä paremman suojan puutteessa maata riihessä.

Muutama aika sen perästä käveli jalotoin Lind maantiellä Lempäälän pitäjässä, ja kohtasi äkisti pitäjään nimismiestä, joka tuimasti kysyi: "mistä sinä olet"? "Kodistani", vastasi Lind. "Missä on passisi, ryökäle"? kiljuu nimismies. "Tässä se on", vastaa Lind, ja samassa veti taskustansa pistoolin, jolla tähtäsi nimismiestä. Tämä, hirmuisesti peljästyneenä, juoksi sukkelasti pakoon. Lind ei koskaan sitte elämässään voinut unhohtaa tätä naurettavaa asiaa, kun nimismies pelkäsi jalotonta Lindiä ja hänen kentiesi lataamatonta pistoolia. Vaikka Lind oli jalotoin, voi hän kuitenkin hätä-tilassa juosta kettärästi, minkä kyllä joku kerta näytti. 

GaborfromHungary, Morguefile

Viimein katsoivat toki asian-omaiset tarpeelliseksi panna Lind vankeuteen Turun linnaan, jossa hänelle annettiin asumapaikka toisessa kerrassa. Täällä tuli Lind tuntemaan kaksi vankia, toinen oli kohta Siperiaan lähetettävä, ja toinen, kotoisin Ruotsinmaalta, vankeuteen pantuna irtolaisuudesta, nimeltä Åberg, osaava korsteenin nuohojan ammattia, on vielä elossa vaivaisena Hatanpään hovissa. 

Lind oli luvannut Siperialaiselle häntä auttaa karkuun pääsemään; mutta siinä paremmin onnistuaksensa piti Lind'in päättää myös itse lähteä karkuun, johon hänellä nyt enään ei ollut oikeaa halua; sillä varastamis-retket lienevät kyllä vaikeammat jalottomalle miehelle, kuin sille, jolla jalkoja on. Tarpeellisia valmistuksia tehtyä, (esim. köysiä tehtiin rievuista y. m.) lähetettiin, illalla ennen Siperialaisen poislähtöä, Åberg ylös korsteeniin katsomaan, oliko tie sen kautta auki. Åberg, hyvin typerä mies, totteli käskyä, kukaties vaaraa aavistamatta, ja toi sanoman, että kyllä on tie auki korsteenin läpi aina katolle asti. 

Tämän perästä lähtivät Lind ja Siperialainen matkalle myöhään yöllä, tulivat onnellisesti korsteenin läpi linnan katolle, pääsivät tekemiä köysiänsä myöden yhtä onnellisesti maahan, ja matkustivat eteenpäin. 

Siperialaista ei enään saatu kiini, mutta Lind, joka ei voinut ja kenties' ei tahtonutkaan päästä edemmäksi kun asian tarkoitukselle tarvis oli, joutui kolmen päivän päästä kiini ja vietiin takaisin linnaan. Täällä oli sill'aikaa vangin-vartioiden sisään tullessa suuri hämmästys syntynyt, kun nähtiin, että kaksi linnuista olivat lentäneet pois häkistä; - jonka perästä jälelle jäänyt Åberg, joka oli musta korsteenin no'esta ja siten ilmoitti minkä oli tehnyt, sai pahan yli-määräisen kestityksen palkinnoksi viattomasta avustansa miehien karatessa.

Entinen linnanvanki Jaakko Lind (3/5)

Kertomukset 1800-luvun alkupuolella eläneestä rosvosta jatkuvat.

Eräänä yönä, kun Lind kulki Messukylän kirkon sivutse, rupesi hän miettimään, saisiko kentiesi iki-vanhasta temppelistä jotakin hyödyllistä tavaraa. Hän menee likemmäksi, ja peljästyy ensin, kun hän kuulee jotain liikkuvan kirkonmaalla, mutta kun tarkemmin tutkittuaan ei löydä vaarallisempaa vihollista kun lukkarin hevoista, joka omistajan luvalla tahi luvatta on tullut kirkonmaahan, menee Lind kirkolle ja nykkii lyijyä pois ruutujen välistä muutamista ikkunoista — Lyijyn sulatti hän sitte isoksi tönkäksi, jonka pani nupiksi paksun nuora-palasen päähän sota-aseeksi käytettäväksi taisteluissa lain apu-miehien kanssa, jotka päivä päivältä häntä aina enemmän ahdistivat. 

Mutta kuitenkin Lind aseineen otettiin kiini vähän ajan päästä. Sillä kun hän eräänä päivänä väsyneenä oli pannut maata Hatanpään kartanon ha'assa, väkevä talontorppari, Isoportti nimeltä, ja hänen toverinsa ottivat Lindin kiini ja jättivät hänen oikeuden käsihin.

Kun sitte Lind, matkalla Tampereelle, jossa häntä neuvohuoneessa piti tutkia muutamista varkauksista, vankina oli Siivikkalan vanginvartijan tilalla Pirkkalassa, puhutteli kiroten eräs renki häntä tällä tavoin: "sinä olet tätä ennen saattanut kyyneleitä monen vanginvartijan silmihin, mutta katso, tästäpä et' toki pääse irti". Tämä puhe ja tämä vakavuus suututti Lindiä kovasti, niin että hän itsekseen ajatteli ja päätti: "No, kah', tästäpä juuri pitää minun päästä". 

Päivän kuluessa Lind vanhan ruostuneen naulan huomasi seinän raossa liki itsensä. Kyll', muuta ei hän tarvinnutkaan. Yöllä otti hän naulan, avasi sillä kahleinsa lukon ja karkasi, tok' olivat jalka-kahleet vielä jaloissa. 

Rannasta löytää hän veneen ja sillä kulkee Näsijärvellä saarehen, jonka luulee pimeässä mannermaannokaksi. Sinne tultua, veneen mättää kiviä täyteen, lykkää sen ulos ja antaa sen painua järven pohjaan. Kohta hän julmasti pelästyen huomaa ett'ei hän olekkaan niemellä, mutta että hän on suurella saarella, josta poispääseminen on vallan mahdotonta. 

Tässä täytyi hänen elää lähes viikon-ajan ja ruokaa ei ollut hänellä muuta kun leipä-palanen, joka sattui olemaan taskussansa, ja vähäisen marjoja, joita hän poimi. Tämä oli syksyn loppupuolella, Mikonpäivän aikana, ja kovin oli kylmä, etenkin öillä. Jalka-raudat polttivat hänen sääriänsä ja jalkojansa ja vaikuittivat niihin kylmän vihat. Saaressa ollessaan Lind terävillä kivillä viilasi kahleitansa saadaksensa niitä pois jaloistansa, ja tämä onnistuikin hänelle; mutta minkä julman tuskan rautojen viilaaminen teki kylmän-vihoista kipeöihin jalkoihin, voipi tuskin ajatella, ja ainoasti Lind'in rautaluonto voi tämän kärsiä. 

Nälkään nääntymäisillään ja hyvin vaivaloisena näkee hän muutamana päivänä muutamia miehiä veneellä lähestyvän saarta, johon miehet tulivat puita hakkaamaan. Heti teki Lind päätöksen. Hän menee piiloon ja on siellä niin kauvan kun miehet jonkun matkan ovat kerinneet mennä maalle, syöksee sitte heidän veneesen, ja lähtee sillä mannermaalle. Miehien huutaessa ajatteli Lind: "ei teillä hätää ole; kyll teidät etsitään ja tuodaan kotiin".

Nyt kuullostaa tarina tutulta! Ulkomaisen matkailijan kuulemassa versiossa saaresta rosvo Lindin "pelasti" kaksi naista, mutta selvästikin kyse on samasta hahmosta. Josta en blogitekstiä väsätessäni löytänyt muita lähteitä enkä tiedonantajia.

Kuva: Kyläkirjaston kuvalehti 8/1896

Entinen linnanvanki Jaakko Lind (2/5)

Kertomukset 1800-luvun alkupuolella eläneestä rosvosta jatkuvat. (Edellinen eli ensimmäinen osa)

Kerran sai Lind tietää, että eräässä talossa löytyi paljon sekä rahoja että muutakin hyvää tavaraa varastettavana. Yöllä tiedusteli Lind paikkaa likemmin, ja kävi katsomaan akkunasta sisään; mutta kovin hämmästyi hän, kun siinä samassa pamaus paukkui; tarkka talon-isäntä ampui pyssyllä, ja haulit lentää suhisivat Lindin naamaa vasten. Sinä yönä mies ei mitään saanut.

Yöllä kerran tuli Lind Pirkkalaan Nahkolan tilalle, jossa sanottiin olevan paljon tavaraa. Tupaan tultua aikoi hän astua tuvan takana olevaan kamariin, jossa kalliita kaluja säilytettiin, mutta emännän sisar, joka makasi tuvassa ja nyt heräsi Lindin kulkemisesta, rupesi huutamaan ja vieraan kielsi kamariin menemästä, koska siellä ei ketään ollut. Lind otti kirveen ja löi sillä naista päähän, niin että hän pyörtyi ja lankesi, jonka perästä Lind läksi kamariin, ja otti sieltä kaikki mitä siellä oli.

Seuraavana yönä kävi Lind talon luhdissa ja löysi siellä monta suurta putelia, täynnä paloviinaa, jotka hän suutuksissaan viskasi luhdista maahan, mutta myös hän löysi talon-tyttären kihlat, jotka kelpasivat ottaa.

Kolmantena yönä tuli hän jälleen katsomaan, mitä vielä voisi saada. Mutta nyt oli piha täynnä miehiä sinne kutsutut Lindiä kiini ottamaan. Kun Lind tämän huomasi, pötki hän pakoon, miehen perässä. Hän olikin pakoon pääsemäisillään, metsään tultua. Mutta paha onnensa saattoi, että Lindin tiellä oli lähde, minkä hän pimeydessä ja kiireessään ei nähnyt ja johonka hän päin lankesi; ja otettiin nyt kiini.

Hänet luvattiin päästää irti, jos hän vaan antaisi takaisin kaikki, minkä oli Nahkolasta varastanut. Sen teki Lind mielellään; mutta kiini-ottajat eivät pitäneet lupaustansa. Lind pidettiin kiini; - ja viimein sai selkä maksaa rikoksen, minkä kädet olivat tehneet.

Lindin Nahkolassa lyömä naisi kuoli kohta sen perästä, luultavasti lyönti hänet kuolemaan saattoi. Ja tämä olisi siis ainoa murha, jonka Lind tiettävästi on tehnyt. Varkaudet sitä vastoin ovat epä-lukuiset ja tämmöisistä rikoksista on Lind vähintäin kolme kertaa saanut selkäänsä patsaassa vitsoilla. Itse häpesi ilmoittaa, kuinka monesti hän oli varastanut.

Pirkkalan Nahkolan tilalta ei ole montaa hautausta ja ainoa, joka jotenkin kuvaukseen sopii, on naimaton "B:de d:r Anna Anders", joka 46-vuotiaana kuoli kuumetautiin 4.10.1835. Ehkä taudin vuoksi makasi tuvassa ja tuli pahoinpidellyksi? (Kuva Tuulispää 30/1913)

Entinen linnanvanki Jaakko Lind (1/5)

S'on kesä ja jatkokertomuksen aika. Kertomuksen tarjoaa tänä vuonna nimimerkki T-va-ll, joka on sen lähettänyt Tampereen Sanomiin vuoden 1867 lopulla. Kertomus julkaistiin tuolloin kolmessa osassa 19.11., 26.11. ja 17.12.1867.

Osa jutusta voi olla tarina-aiheiden sekaantumista. En ole (vielä) lähtenyt penkomaan vankilistoja, mutta ainakin alussa mainittu lumpunkerääjä on ollut olemassa. Harjun seurakunnassa kuoli keväällä 1831 Härmälästä 51-vuotias "Lumpsml. o F.d. Vol. Henric Wahlros". Todennäköisesti tapahtumat siis alkavat 1830-luvulta. Tämä riittäköön alustukseksi.

Tästä aikanansa pelätystä ja tavallansa merkillisestä miehestä tahdomme täten jättää yleisölle muutamia tietoja, valittaen samassa näiden tietojen puutteen-alaisuutta, minkä syy on se, että Lind oli kovin varovainen elämäseikkojansa kertoessaan, sillä hän pelkäsi ilmoituksillansa vahingoittaman heitä, joiden kanssa hän oli ollut yhteydessä. 

Jaakko Lind tahi Ojanperä oli syntynyt Kuopion läänissä. Syntymävuottansa ja syntymä-päiväänsä ei ole hän ilmoittanut, eivätkä ne ole kirkonkirjaan kirjoitetut. Hänen vanhempansa lienevät olleet tilan-omistajia ja olivat pojalle hänen lapsuudessansa antaneet montaa hyvää neuvoa ja varoitusta, joita hän, miten itse viimeisinä vuosina useasti katkerasti valitti, harvoin noudatti tahi ei konsaan pitänyt vaarissa. Nuorena läksi hän matkalle, ja joutui viimein Härmälän rustholliin Pirkkalan pitäjässä, jossa eräs ryysynkerääjä Wahlros, jota luultiin myös varkaaksi ja vääränrahan tekijäksi, otti hänet otto-pojaksensa. Tämä opetti Lindille niitä juonia ja seikkoja, joita kasvatusisä itse tunsi ja harjoitteli. Sitte, täysikasvuiseksi tulleena, alkoi Lind varastella itseksensä, ja petollisen toimituksensa peitteenä piti hän hevoiskauppaa, jota harjoitteli markkinoilla koko Suomenmaassa ja joskus kerta Venäjässäkin, ainakin Pietarissa. Viimein hylkäsi hän tämän peitteen — ja tästälähin on hän ilmeinen suuri varas, aika veijari. Hänen elämästänsä tästä alkaen tahdomma kertoa muutamia merkillisiä tapauksia.

Kerran kaksi alottelevaa varasta ilmoittivat Lindille, että erään huoneen lattian alla löytyi kirstu täynnä rahoja ja muuta hopeata, mutta sitä oli vaikea sieltä saada, koska isäntä vaimoneen makasi mainitussa huoneessa. Lind meni yöllä, kumppaninsa tietämättä, kivijalan reijästä huoneen alle, löysi siellä suuren vanhan kirstun, jonka hän käsillänsä repi palasiksi, ja kirstussa oli pienempi arkku, joka todellakin oli täynnä hopeata, minkä hän ilolla yksinään omaksensa anasti.

Toisen kerran sai Lind käsiinsä pussin, sisältävä vähintäin kapan rahoja, jotta hän halukkaasti otti itselleen, luullen rahojen olevan hopea-rahoja. Metsään tultua tarkasteli Lind pussin sisällystä, ja vihastuen havaitsi pussin sisältävän ainoastaan venäjän vaskirahoja, jotka hän suutuksissaan pussineen päivineen paiskasi läjähytti metsään, ja pakeni sukkelasti pois.

Seuraavan kerran taas sai hän hyvän saaliin; hän nimittäin löysi vanhan saiturin kätköistä yli tuhannen kolikkoa (hopea-ruplaa). Silloin olisi ollut hauska elää. Mutta hyvä ystävä, jolla oli rahanpuute, pyysi ja sai nimitetyt rahat lainaksi vähäksi aikaa. Vaan ystävä ei ollenkaan antanut rahat takasi, ja tämä asia vielä viimeisinäkin aikoina kovasti suututti Lindiä.

Kuva kirjasta Journeys through Bookland : a new and original plan for reading applied to the world's best literature for children (1922). British Library, Flickr Commons

Rosvo Lind eli muistiinpanoja kuukaudesta Suomessa (3/4)

Nimetön matkailija löysi ilmeisesti Tampereelta kielitaitoista seuraa, sillä matkakertomukseensa sisältyy kaksi pätkää tarinointia seudulta. Näistä ensimmäinen saa alkunsa joltain Tampereen kalliolta näkyvästä kuilusta/solasta, jota paikalliset kutsuivat antiikin historiaan viitaten nimellä Thermopylae eli suomalaisittain Thermopylai. Verkkohaulla tämä löytyy Pyynikiltä eli ainakin tarinan alku on paikallaan. Mutta muussa sisällössä on lievää epäuskottavuutta.

Pyynikillä "pari kymmentä vuotta aiemmin" (1830-luvulla?) oli kallionkoloissa asunut kuuluisa rosvo Lind. Tämä oli työmiehen poika, joka oli aloittanut rikosuransa varastamalla muutamia hopealusikoita. Paettuaan virkamiehiä metsään hän palellutti molemmat jalkansa niin pahasti, että elämänsä säästääkseen Lind hakkasi ne kirveellä poikki polven alta. Hän sitoi leikkauspinnat räsyillä ja heinällä ja veti sitten tyngät saappaisiinsa. Haavat parantuivat ja mies oppi kulkemaan neljällä raajalla, kuin kissa.

Lind hankki elantonsa uhkailemalla taloja polttamisella. Aikanaan hänet saatiin kiinni ja lähetettiin Turun vankilaan. Hän suostutteli sellitoverinsa luovuttamaan vaatteensa köydeksi, jolla molemmat pääsisivät vapauteen. Mutta päästyään itse katolle Lind jatkoi matkaansa jättäen toverin selliin ilman vaatteitaan.

Paetessaan Lind ei halunnut jättää jälkiä, joten hän hyppäsi veneeseen ja souti vastarannalle. Siellä hän ehti työntää veneen takaisin veteen ennenkuin ymmärsi olevansa saaressa. Hän huusi apua, mutta kukaan ei kuullut. Pari viikkoa hän eli raaoilla sienillä ja karpaloilla, kunnes yhtenä aamuna saarta lähestyi vene, jossa oli kaksi naista. Näiden rantauduttua Lind kaappasi veneen ja jätti naiset samaan pulaan, josta itse oli nyt pelastautunut.

Tämän jälkeen Lind asettautui Thermopylain maastoon. Hänen öisistä ryöstöretkistään syntyi tarina, että hän oli paholainen. Kun Lind sai tietää viranomaisten etsivän häntä hän ryömi Tampereelle ja piiloutui tutun maalarin kotiin.

Viranomaisten etsiessä häntä Tampereelta joku huomasi, että eräs tyttö lukitsi juuri tutkitun vaunuvajan. Tämä tuntui oudolta, sillä tähän aikaan ei ovia yleensä lukittu, joten vaja tutkittiin uudelleen ja Lind löytyi kyyryssä tyhjästä tervatynnyristä oljilla peitettynä. Nyt Lind vietiin Viaporiin, jonka vankina hän oli 15 vuotta.

"Suomenlinna Susisaari", kuvaus Oula Lehtinen - CC BY-SA 3.0 via Wikimedia Commons.

Vapauduttuaan hän oli kuusikymppinen ja asettui asumaan Tampereen lähelle Haiharan kylään, jossa nimetön matkailija on hänet nähnyt. Lind oli rakentanut asumuksensa kahden tuvan väliin niin, ettei tarvinnut muuta lämmitystä. Kyläläiset uskoivat hänen hoitoonsa lapsiaan ja jonkinlaista elantoa hän sai kai sorvauksesta, jonka ääressä englantilainen matkailija hänet tapasi. Ehkä oli sorvannut puujalkansakin, joilla käveli kuin muut miehet.

Kenraalikuvernööri Bergin vieraillessa Tampereella Lind kutsuttiin hänen kanssaan keskustelemaan ja sai illallisen palvelijoiden tiloissa. Berg oli kenraalikuvernöörinä 1855-61, mikä ajoittaisi Lindin rikokset 1830-luvulle. Bergin vierailusta (vierailuista?) Tampereelle on varmasti sanomalehtiuutisia, mutta en onnistunut niitä löytämään.

Olin tarina-aineksista niin kiinnostunut, että kävin tarkistamassa SKS:n Kansanrunousarkiston laatikotkin, mutta niissä ei ollut Lindiä. Jos joku on ylläolevaan tai sen osiin aiemmin törmännyt, niin kommentoikaa. Alkuperäinen, maksumuurin takana oleva teksti: