Sunnuntain suomalainen Tukholmassa

Tukholman suomalaisessa seurakunnassa ottivat 11.9.1761 kuulutukset Oulussa 24 vuotta aiemmin syntynyt porsliinin muotoilija Anders Johan Hägg ja samanikäinen Margareta Sophia Julin Turusta. Tukenaan oli ainoastaan tupakkakauppias Petter Hägg. Avioliitto solmittiin 13.10.1761.

Juha Vuorelan blogissaan jakaman Sursill-sukutaulun avulla selviää hyvin yksinkertaisesti, että Margareta Sophia oli syntynyt Turussa 16.6.1736. Isänsä oli Jacob Julin ja äitinsä Christina Gummerus. Vuorelan esittämien tietojen mukaan Margaretalla oli 31.8.1739 syntynyt veli Johan. Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli puolestaan tuntee vuoden 1731 paikkeilla syntyneen isoveljen Henrik.

Margareta ei lähtenyt Tukholmaan lapsuudenkodistaan vaan Rymättylästä, jossa hän oli talousröökkynänä kapteeni Orrfeltin taloudessa. (RK 1753-1766)

Margaretan sulhasen pitäisi olla ikätiedon perusteella myös syntynyt vuoden 1736 tienoilla. Näin ollen on todennäköistä, että kyse on Oulussa 4.4.1736 syntynyt Anders, jonka isä oli Johan Pettersson Hägg ja äiti Maria Pehrsdotter Salandra. Heidän lapsikatraansa esikoinen syntyi 6.4.1726 ja sai molempien isoisiensä mukaan nimen Petrus. Tuntuu houkuttelevalta olettaa hänestä myöhemmin tulleen tupakkakauppias. 

Margareta ja Anders eivät jääneet pitkäksi ajaksi Tukholmaan. Heidän tyttärensä Maria Lovisa syntyi 20.5.1765 ja kuoli 24.12.1765 Turussa samoin kuin poika Isaac (12.12.1766-21.5.1767.) Molempien kaste- ja hautausmerkinnöissä Anders oli tupakkatehtaan vahtimestari. Rippikirjan mukaan perheessä oli myös isän kaimaksi kastettu poika Anders Johan. (Suomalaisen seurakunnan rippikirjat, I Aa1:2, 1760-1772 Klosterqvarteret num 403 Festing tob. fabriquet)

Anders Johan Hägg nuoremmasta tietää Kustaa H. J. Vilkuna kertoa peruukintekijöiden matrikkelissa seuraavaa

Hägg, Anders Johan (s. 1767) kisälli. Anders Johan Hägg oli 1780–1786 Turussa mestari Carl Magnus Homanin oppipoikana ja eteni kisälliksi. [...] Työskenteli 1786 useita viikkoja mestari Elfströmin verstaassa, kunnes syyskuussa sanottiin irti. Eli tämän jälkeen vaimonsa työtulojen varassa, mutta herätti epäilyksiä. Niinpä peruukintekijöiden oltermanni Adolf Mellenbergh valitti hänestä, että hän oli irtolainen, koska ei työskennellyt kenenkään mestarin suojeluksessa. Määrättiin Mellenberghin alaisuuteen. Muutti sittemmin Tukholmaan, missä oli kampaajana, lakeijana ja sisäpalvelijana.

Tukholma veti siis puoleensa toisessa polvessa. 

Apua saanut Catharina Margareta Tollet

Catharina Margareta Tollet syntyi Karkussa 20.5.1745. Isänsä Carl Gustaf Tollet oli eronnut Pohjanmaan jalkaväkirykmentistä lippumiehenä neljä vuotta aiemmin (Wirilanderin virkataloluetteloiden mukaan). Wirilander ei jostain syystä tunne Tolletin siirtymistä Porin jalkaväkirykmenttiin. Kastettujen listan tittelien ja Posttidningarin 26.3.1764 perusteella hän eteni kersantista henrirakuunarykmentin korpraaliksi, tarjoten perheen asuinpaikaksi ensin Karkun Haron ja sitten Kiikan Ritarlan. Jälkimmäisen kohdalla rippikirjassa 1753-1757 on rimpsu vuoden tai kahden välein syntyneitä lapsia: Agatha Christina s. 1740, Anna Helena s. 1742, Catharina Margaretha s. 1745, Carl Petter s. 1746, Hedvig Sofia s. 1750, Johanna Gustava s. 1752, Gabriel Johan s. 1754, Susanna Maria s. 1756. Seuraavassa rippikirjassa (1761-69 s. 113) ylitseen on vedetty viiva eli oli muutettu toisaalle.

Suurehkon sisarsarjan tiet erkanivat aikuisiällä ja he olivat liikkuvaisia. Vanhemmat olivat vuonna 1768 Harjun Lielahdessa Carl Petterin ja Susanna Marian kanssa (RK 1768-79 s. 151). Päätymistä tänne selitti se, että Lielahti oli Tollet-suvun tila, mutta asuminen jäi lyhytaikaiseksi. Susanna muutti yksinään Pirkkalaan Viikin mamselliksi (RK 1768-1800 s. 311) ja muiden jäljet jäävät löytymättä kirkonkirjoista. Sursill-suvun täydennyksistä Genoksessa selviää, että Gabriel Johan meni 15.6.1788 naimisiin Tukholmassa ja oli "lärfyrverkare (senare minör) vid Svea artilleriregemente". 

Carl Petter avioitui Vöyrissä 8.5.1783 ja asui 1780-luvun lopulla perheensä ja sisarensa Catharina Margaretan kanssa Tampereen tontilla 29  (RK 1789-94). Catharina Margaretaa ei löydy Porista, jossa asui Agatha-sisar ja muuttotodistuksitta muuttaneet sisarensa Hedvig ja veljensä Carl Petter (RK 1789-94 s.139 & 159). Perheen isä oli kuollut (verkon sukupuun mukaan) vuonna 1782 ja äiti kuoli Porissa 1.11.1789.

SSHY:n digitoiman ja Tampereen seurakuntayhtymän keskusarkiston hallussa olevan Finnen kokoelman luettelon mukaan Catharina Margareta ja Hedvig Sofia Tollet saivat Tampereelta muuttokirjat Kuruun sekä 1798 että 1803. Suomen sodan jälkeen Catharina Margareta asui Kurussa omistamallaan kruunun uudistilalla nimeltä Talvisilta yhdessä sisarensa Hedvig Sofian kanssa (RK 1809-12 s. 36). Heitä kohtasi tragedia 12.11.1814, jolloin viiden ja kuuden välillä asuinrakennus paloi. Sen sisälle jäänyt Hedvig Sofia kuoli ja tapahtunutta pidettiin murhapolttona. Tuli poltti myös karjasuojan, jossa oli ollut kolme lehmää, härkä, lampaita kanoja ja muutakin. Jäljelle jääneet rakennukset - sauna, talli ja aitta - paloivat 4.1.1815, kun Catharina Margareta oli toisaalla. Mutta kaikki jäljellä ollut omaisuutensa oli ollut aitassa, joten hän oli nyt 70-vuotiaana puilla paljailla. Ruoveden kirkkoherra J. Forselius yritti auttaa tilannetta toukokuun alussa vetoomuksella, joka julkaistiin Åbo Allmänna Tidningissä 21.10.1815.

Jo pari kuukautta myöhemmin Catharina Margareta Tollet pääsi kiittämään saamistaan lahjoituksista.

Åbo Allmänna Tidning 28.12.1815

Vielä vuoden vaihteessa tuli lahjoituksia, joista kirkkoherra lähetti kiitoskuittauksen.

Åbo Allmänna Tidning 28.3.1816

Talvisiltaan nousi jollain varoilla uusia rakennuksia tai ainakin Catharina Margareta oli siellä kirjoilla seuraavassakin rippikirjassa (1813-21 s. 113). Hän kuoli 2.12.1818. Mahdollisesti vasta tämän jälkeen Talvisiltaan muutti veljensä Carl Petter, joka kuoli 25.3.1821 Pirkkalassa. Pirkkalassa asui myös sisarussarjan kuopus Susanna, joka kuoli 8.9.1826. Vähintäänkin kaksi sisarusta oli siis elossa ja lähiseuduilla, mutta silti tarvittiin julkinen avunpyyntö.

P. S. Wikipedian mukaan "Lielahden omisti ja siellä asui 1700-luvulla Ranskasta peräisin oleva Tollet'n suku". Genissä mieslinjaa taaksepäin seuraten löytyy 1598 Nyköpingissä mainittu piikkiseppä (Bernt Douhan: Vallonerna i Sverige. Fataburen 1981). Jostain syystä hänet on mielummin tulkittu ranskalaiseksi kuin vallooniksi. 

Hapansillikalastusta Ruotsin rannikolla

Etsiessäni lisätietoa Aron Mathesiuksesta ruotsalaisista sanomalehdistä osuin Posttidningarissa 2.1.1808 julkaistuun lähes kahden palstan mittaiseen ilmoitukseen testamentista ja kuolinpesästä. Leskirouva Catharina Nordlindhilla (o.s. Håberg) oli testamentteja ainakin kolme ja perillisiä enemmän kuin viitsin laskea. Näistä leskirouvan verisukulaisia olivat

Leskirouvan sisaren Anna Håbergin lasten isä oli Pyhäjoella elänyt Abraham Mathesius, Aronin velipuoli. Näitä lapsia N[ils] (värjäri Kalmarissa), Hedvig, Maria (aviomies tehtailija Johan Lundin), Brita (aviomies Raahen porvari Ervast), Anna Catharina (kuollut, aviomies siltavouti Eschener).

Sursill-sivustojen perusteella (esim. tässä) lapsisarja on tunnettu, mutta Nilsin (s. 27.11.1768), Hedvigin (s. 10.8.1764) ja Marian (s. 18.1.1760) lapsia ei ole mainittu. Ei tutkittu vai ei löydetty?

Nilsin ammattiin ja syntymäaikaan sopiva kuolinilmoitus on sanomalehdessä Barometern 4.6.1842:

ArkivDigitalin perukirjahakemisto tuottaa sukunimellä hakien tähän sopivan perukirjan, jonka (Ölands södra mots häradsrätt (H) FII:69 (1843) Bild 411 / sid 403 (AID: v79189.b411.s403, NAD: SE/VALA/01649)) mukaan hänellä oli tuolloin elossa kolme tytärtä: Carolina (aviomies kupariseppä A. P. Berg Kalmarissa), Dorothea (aviomies entinen mylläri C. G. Holmgren Kalmarissa) ja Hedvig (aviomies nahkuri C. G. Cedergren Mörbylångassa).

Hedvigin perheestä on valmista tietoa ruotsalaisella keskustelupalstalla:

Hattmakaren Johan Björkman 1770-1825 och hans hustru Hedvig Mathesius 1764-1825, bebodde fastigheten nr 264, 5:e Rundelen i Kalmar fr o m 1811 då dtrn Anna Kristina föddes och till sin resp död i lungsot 1825. Paret hade också en son, Olaus, född 1814.
Källor: (bl a) Kalmar sf, AI:7,s105, AI:29,s313.

ja tähän korjauksena

Johan Björkman var gift två gånger. Först med Katarina Ander(sdotter?), som var mor till barnen Anna Kristina f. 28/12 1811, Olaus 27/2 1814 och en dödfödd gosse 1816. Katarina dog 18/11 1819 och Johan gifte om sig med Hedvig Mathesius 12/12 1820. De fick inga barn.
Familjen finns i AI:12 sid 179 och i AI:17 sid 139.

Jälkimmäinen kirjoittaja on oikeassa, sillä Anna Kristina ja Olaus ovat Björkmanin ensimmäisen aviovaimon perukirjassa (Kalmar rådhusrätt och magistrat 1600-1830 FI:50 (1818-1820) Bild 551 / sid 548 (AID: v78373.b551.s548, NAD: SE/VALA/01674))

Marian aviomiehen perukirjaa ei Tukholmasta löydy, joten lapsien olemassaoloa ei ole helppo tarkistaa. Maria on itse kuollut köyhäinhuoneella eli tuskin tehty perukirjaa hänellekään.

Digilähteiden varassa Itämeren ja Atlantinkin yli?

Olin posottanut SSH-proggista melko intensiivisesti koko päivän eikä enää riittänyt aivokapasiteettia järjelliseen toimintaan. Mutta onneksi on Google ja uniikin nimen kanssa Mustasaaresta maailmalle päätynyt mies. Kuinka kummallisia tiedonmuruja voi löytää?

Se, että nanoserkkuni Gudmund Berguddin mainitaan eräässä perukirjassa vuonna 1794 olevan kauppias Elbingissä (Elbląg), on ollut esillä Genoksessa jo 1990-luvulla. Kiitos verkkohaun ja ruotsalaisten digitoiman Pro Patria -seuran jäsenluettelon, sain tietää hänen myös olleen vuonna 1778 varakonsuli Danzigissa (Gdańsk). Danzigista käsin, kauppiaana, hän kävi Tukholmassa ja tuli mainituksi Dagligt Allehandassa 30.7.1787. Mutta vastaavassa ilmoituksessa 24.2.1790 hänen sanotaan tulleen Elbingistä.

Puolassa digitoitu saksankielinen julkaisu Quellenkritische Beiträge zur Geschichte der gerechten und vollkommenen Johannis-Loge "Zu den Drei Kronen" (vormals "Zu den Drei Ankern") im Orient zu Königsberg i. Pr T. 1 (1896) on aivan kammottavassa käyttöliittymässä, mutta googlen poimima pätkä viittaa siihen, että veli Bergudd kuului johonkin loossiin Danzigissa vuonna 1776? Berguddin vapaamuurariuus näkyy etunimellisestikin tuoreemmassa ruotsalaisessa tutkimuksessa.

Oliko Gudmundilla perhettä? Hyvin mahdollista ja Amerikasta on kutkuttava tieto nuoresta puolalaisesta pakolaisesta vuonna 1797. Danzig kuului puolaan Gudmundin asuessa siellä, joten voisiko kysessä olla Gudmundin poika?

an interesting visit of a young Polish exile who had fought under Kosciuszko at Maciejowice and who was now employed in a counting house around the corner from the boarding house. His last name was Bergudd (Birkut). In his memoirs Peter A. Grotjan described the visit as follows: "It was a witness to their first meeting, because we went together to Kosciuszko's quarters. It was truly affecting. The weather beaten hero, carved into a cripple on the field of battle, some of his wounds still unhealed, fervently embraced his youthful companion and affectionately and repeatedly kissed him. Both of them shed tears, and their sobs were audible." (Hearing before the subcommittee on parks and recreation of the committee on interior and insular affairs. United States Senate ninety-second congress second session on S. 1973 A bill to provide for the establishment of the Thaddeus Kosciuszko home national historic site in the state of Pennsylvania, and for other purposes.)

Eksoottinen tieto ja aika eksoottinen lähde. Ilmiselvästi sama Bergudd on saanut kirjaan The Cincinnati miscellany, or, Antiquities of the West, and pioneer history and general and local statistics compileds from the Western general advertiser from April 1st, 1845 to April 1st, 1846. Volume II (1845, s. 140-141) muistokirjoituksen, jonka dramaattiselle lopulle löysin vahvistuksen toisaalta. Kirjoitus kokonaisuudessaan:

The old proverb in regard to certain individuals is, that they are born with silver spoons in their mouths. Without any apparent effort, every thing appears to succeed in their hands. Life is to them, from beginning to end, a succession of Olympic games of feasting and enjoyment. I suppose there are commensurate drawbacks on this state of things; but they are out of sight. 

Far different is the lot of another class in society, who, to preserve the figure of the proverb, enter life with wooden ladles instead of silver spoons in their mouths. Of this class was the unlucky individual with whom nothing succeeded, and who was finally led to the conclusion, that if he had been born a hatter, the Creator of all things would have constructed men without heads. Of this class was my friend Bergudd. 

Charles F. Bergudd was a native of Poland — a country whose people are dissatisfied at home, and more unhappy still abroad. He was born too early and too late — too early for the last revolution — too late for the first. But he was born for revolutionary times. Of his history he never spoke, further than to say, that he could not breathe, for a single day, in any other atmosphere than that of a republic, and that “where liberty dwelt, there was his country.” So he came to America; and, it was in a country town in the West, not far from Pittsburgh, that I made his acquaintance. He then spoke French indifferently, German worse, and English execrably. Of all nations on earth, the Poles appear the least fitted to acquire foreign languages; English at any rate. 

He had been endeavouring to get into business, first in Pittsburgh, and afterwards in the country; but all in vain. He had no genius for labour of any description; indeed, he had all our aboriginal Indian contempt for it. He felt himself fit for what he called better things. Perhaps, the poor progress he made when he assayed to learn some of the every-day employments, in which he found himself thrown into the shade by others, who were, intellectually, his inferiors, contributed to nourish this feeling. So, after months of well meant exertions of his friends, to tame him into civil life, he was given up as a hopeless case, and suffered to hunt, fish, and fill up his time as he saw fit. His manly feeling and good humour made him a general favourite. 

After some time, as was natural, he got tired of these profitless pursuits. “I must get at something,” he remarked to me one day; “ this kind of life will never do. I have written to Miranda, who is now in New York, and I understand intends to make a dash at the Spanish Main, and offered myself to fill up his noble band of volunteers.” In due course of time, an answer came, which sufficed to decide Bergudd to set off. A few days devoted to leave-taking for his journey, found him ready; and, followed by the best wishes of his neighbours, his old associates, he departed. 

I heard nothing of Bergudd, who had promised to write as soon as he had any thing to tell, for some weeks; and the first notice conveyed of his whereabouts, was a brief letter written soon after landing — of which I shall take the liberty to furnish an abstract. 

The letter was dated at some obscure town on the Spanish Main, in the rear of Cumana. 

After expressing his gratification at being on Terra Firma, he proceeded to draw a vivid picture of the enthusiasm with which all classes — the priests excepted — received their advancing detachment. Coro, an important town in the interior, was in an insurrectionary state. Varinas and Angostura were ripe to follow its example. Indeed, the whole country was receiving its liberators with open arms. Every thing he saw and heard was portrayed, as the French say, couleur de rose. A mighty Republic would be erected in Venezuela above all Greek, above all Roman fame; and the gallant spirits who were to carry the great enterprise into effect, would obtain a distinguished niche in the temple of history; their memories consecrated by the grati- tude and happiness of the future millions of this magnificent empire. The letter wound up as it had been commenced, in the most exulting spirit; and, the writer only regreted that I could not witness and participate in his triumphs. 

Well knowing the sanguine spirit of my friend, and still looking on the adventure as a wild chimera, I was folding the letter to put it in my pocket-book, when I observed a line or two which was written across on the margin, with paler ink, and doubtless of a later date. I glanced them over and deciphered, “To-morrow, at 10 o’clock, I shall be hung, it's a hell of a business.”  

Poor Bergudd! I read with melancholy interest the narrative of the final scene, which made its appearance in due time, in one of our Atlantic cities. He died as he had lived, firm and fearless, and living in the future. “ Miranda will soon be here, and settle all accounts with these scoundrels. O, Liberty! dear as the breath of life to me, I die thy willing martyr!” He then submitted to his sentence. I never saw a man who filled up in the living individual, so completely my idea of a hero. He should have died by the side of Kosciusko, when dragged to his dungeon, or Skrzynecki in the last hour of Poland’s death struggle for liberty, 

While mute they watched till morning’s beam, Should rise and give them light to die.

Kuvat Wikimedia: Elbing, Gdansk (Pjama CC BY-SA 3.0), Kościuszko, Miranda

Kokkolasta Köpikseen lähtenyt ja ymppäystä

Johan Bråddin poika Carolus lähti vuoden 1782 paikkeilla Kööpenhaminaan. Ei ollut merimies vaan tavallinen matkustaja vaan. Kaksi vuotta myöhemmin hänen äitinsä kuoli, mutta vielä vuonna 1796 tilanne oli se, ettei pojasta oltu kuultu mitään. Kolmannen kerran hänen peräänsä kuulutettiin allaolevalla ilmoituksella sanomalehdessä Inrikes tidningar 7.9.1796.

Johan ja Carl löytyvät Anneli Kotisaaren kookkaasta Sursill-taulusta. SSHY:n aktiivin tekemä yksityiskohtainen hakemisto osui Googlen hakuun ja Johan vaimoineen näin vaivattomasti esiin rippikirjasta ennen Carlin syntymää.

Toivottavasti Carl ei lähtenyt karkuun rokotusta? Inrikes tidningar kertoi 21.12.1780 alla olevalla uutisella, että Lohtajan pitäjäapulainen Johan Cajanus oli vuonna 1779 ympännyt rokkoa 702 köyhään lapseen. Luntaten Wikipediasta voi todeta, että Kokkolassa oltiin edistyksellisiä, Jennerin tunnetuksi tekemä metodi otettiin käyttöön vasta 1790-luvun lopulla.

Inrikes tidningar raportoi alla olevalla jatkouutisella 16.9.1784, että köyhien lapsien lisäksi käsittelyyn oli päässyt 433 rahvaan lasta Lohtajassa ja Kalajoella. Cajanus oli lisäksi tehnyt monipuolisia toimenpiteitä terveyden hyväksi. Jos poimin ylioppilasmatrikkelista oikean Cajanuksen, tämä terveydenedistäjä valitettavasti itse kuoli jo 10.12.1784.

Kaksi hukkunutta Simonia Sursillin suvusta

Kuopion lyseon digitoitujen arkkiveisujen joukossa huomasin lyhyen vihkosen, joka etusivunsa mukaan on painettu Malagan ja Gibraltarin välisellä purjehduksella 25.11.1805 hukkuneen Simon Reinhold Stenbäckin muistoksi. Etunimiyhdistelmän avulla Simon löytyy useammasta verkkosukutaulustosta, joissa hänet on tunnistettu Vöyrin kirkkoherraksi päätyneen Carl Fredrik Johaninpoika Stenbäckin pojaksi.

Mutta ennenkuin huomasin Reinhold-nimen ehdin hakea Simon Stenbäckillä ja päädyin ylioppilasmatrikkelin apteekkarioppilaaseen Simon Stenbäck, joka oli Carl Fredrikin veli. Ja joka hukkui Tukholmassa vuonna 1797.

Sattuma.

Sursillien suvusta puheenollen, Lars Holmin hanke Sursill-suvun tietojen tarkentamiseksi ja täydentämiseksi on siirretty SSS:n brändin alle ja annettu Tiina Miettisen johdettavaksi. Melkoinen haaste hänellä ja ryhmällään edessä. (Jos innostutte lähettämään tietoja, niin lähdeviitteet mukaan!)

1700-luvulla Sursillin suvusta

Joskus historialliset jutut ovat niin tutun kuuloisia, että on vaikea niellä ajatusta ajatus- ja toimintamallien perusteellisesta erilaisuudesta...

I. E Falander kirjoitti 2.10.1770 K. F. Mennanderille, että hän oli jo useita vuosia ajatellut julkaista Falanderien ja Tigerstedtien sukurekisterin. Mutta jos Mennander, niin kuin hän oli kuullut, oli aikeissa julkaista Sursillien sukurekisterin niin turha tietoja oli kahteen paikkaan painattaa. Falander voivottelee myös ettei ole saanut joltain sukulaiselta tietoja, vaikka on moneen kertaan kysynyt.

Mennander vastasi, että Sursillien sukurekisterin (oik. Sorsellska!) käsikirjoitus oli ollut tarkistettavana rovasti Mathesiuksella, mutta tämä oli kuollut ennen kuin sai sen valmiiksi. Tämän vävyn herra Westz[ynthius] pitäisi työtä jatkaa.

Kuusi vuotta myöhemmin Henrik Gabriel Porthan kertoo ruustinna Fjellströmin hautakirjoituksen vahvistavan suvun nimeksi "Sorselska och icke Sursillska". Seuraavana vuonna piti teos saada painosta. Pieniä haasteita viimeistelyssä: Westzynthius oli muuttanut järjestystä joissakin kohdin niin että koko käsikirjoitus oli kirjoitettava uudelleen. Ja moninaiset viittaukset sivujen kesken tuottivat haasteita painatukseen.

Vaikeata on aina ollut tutkimusten painoon saattaminen. Sivuviittaukset olisivat sentään nykytekniikalla helpommin hallittavissa.

(Edellä olevat kirjeet on painettu johonkin kirjaan, josta niitä muutamia kuukausia sitten luin. Mennanderin kirjeenvaihdon kokoelma? Wikipediassa koko(?) Sursill-tutkimuksen historia)

Eräs Sursillin suvun edustaja

Tämä ei ole iloinen tarina. Alussa tosin asiat olivat kunnossa. Carl syntyi Pedersöressä eli Pietarsaaren maalaiskunnassa 7.2.1821 kirkonkylän Pirilön talossa noin 4 virstaa Pietarsaaren kaupungista. Isä Henrik Granroth oli talollinen, hänen isänsä kaksinkertainen valtiomies ja tämän isä kappalainen. Carl viljeli isänsä jälkeen Pirilöä ja oli laivanvarustaja, kunnes Krimin sodan aikana menetti laivansa.

Kronikoitsijan mukaan hän esitti tämän jälkeen herännyttä, vaikka todellisuudessa oli alkanut juomaan. Carl oli 2.11.1843 mennyt naimisiin talollisen tyttären kanssa. Heille syntyi kaksi poikaa ja tytärtä. Vaimo Kajsa Stina kuoli 2.12.1854, kirkonkirjan mukaan mahakipuun.

Carl oli hankkinut lääkäriltä lääkettä. Vaimon valittaessa sen tuottavan tuskaa, Carl kertoi lääkärin sanoneen, että näin voisi alussa käydä. Sitten hän alkoi laulaa kovalla äänellä virsiä. Lääkettä oli jo saanut talon hevonen, joka oli kuollut.

Carlin kanssa taloa viljellyt veli Gustaf kuoli 1.1.1855. Ruumisarkun tekijä syytti Carlia äkillisestä kuolon tapauksesta ja oli itse sitten arkun tarpeessa.

Veljen hautajaisista meni vain vuosi ja kuukausi ja Carl vihittiin tämän lesken kanssa. He aloittivat herraskaisen yhteiselämän, vaimolle vietiin kahvia sänkyyn asti. Viinakin maistui ja köyhyys iski. Veljen ensimmäisestä avioliitosta syntyneiden lasten edunvalvoja pyysi käräjillä suojelusta 8-vuotiaan Henrikin ja 4-vuotiaan Augustan perintöosalle. Seuraavaksi lapset löydettiin surmattuna 15.10.1859 "nurin niskoin" purosta, pää mutaan tungettuna. Todistaja oli kuullut lapsen kysyvän "hwad tänker pappa göra med oss?" ja Carlin vastanneen "tyst"!

Nyt vangittiin Carl ja vietiin Vaasan linnaan. Vaimon ja veljen ruumiit kaivettiin ylös. Ruumiinavauksissa löytyi molemmista arsenikkia, joka olisi riittänyt 30 ihmisen tappamiseen.

Carl tuomittiin kuolemaan, mutta lähetettiin Siperiaan.

Edellinen on lyhennetty kirjoituksesta, joka julkaistiin Suomen Julkisissa sanomissa 22.03.1860. Perusteellisempi selvitys ainakin Helsingfors Tidningar 27.3.1860 ja 17.3.1860. Itse käytin lisälähteinä Hiskiä, sivua Karkotetut suomalaiset Siperiassa autonomian aikana ja Strangin sukutaulua. Carlin isän sukulaisten jälkeläiset kuuluvat sukuseuraan Granroth-Junes.

The Graphic niminen lehti julkaisi 27.12.1873 allaolevan kuvan elämästä Venäjällä eli "vanhasta suomalaisesta tavasta ripittää vankeja ennen heidän lähtöään Siperiaan". Kirkon häpeärangaistuksesta ilmeisesti siis kyse.

Samassa The Graphic-lehdessä julkaistiin 18.2.1882 kuva suomalaisesta murhaajasta matkakahleissaan.

Sursilliana sanomalehdistössä

Koska tutkimustulokseni ovat irroittaneet minut Sursill-suvun suuruudesta, voin täysin objektiivisesti tarkastella sitä, miten tutkimusta käsiteltiin sanomalehdissä 1800-luvulla.

Pastori Alceniuksen käsikirjoitus tuotiin julkisuuteen vuonna 1844. Saiman toimittaja on 28.03.1844 niin innostunut, että on valmis nollaamaan Aatamin ja Nooan merkityksen maailmanhistorialle Sursillin sisarten hyväksi. Hän kylläkin lainaa Helsingfors Tidningaria, jossa oli 6.3.1844 todettu, että julkaistussa tutkimuksessa oli merkittäviä aukkoja ja puutteita. Saiman toimittaja lopettaa toteamukseen, että valitettavasti tämänkin suuraskeleen jälkeen puuttuu koko väestön kattava sukurekisteri.

Genealogia Sursillianan painettuun versionn otettiin tilauksia vastaan lokakuusta 1846 (Morgonbladet 8.3.1847). Vaasalaisen toimittajan silmissä 2 ruplan hinta oli kohtuullinen (Wasa Tidning 16.1.1847) Turkulainen toimittaja taas piti hintaa korkeana. Hieman halvemmalla sai tilattua sanomalehden vuosikerran Turussa. (Åbo Tidningar 27.01.1847). Julkaisu venyi vuoteen 1850 (Morgonbladet 12.4.1875).

Nimimerkki "å.ä.ö" kirjoittaa Vasabladetissa 23.2.1867, että kaupungissa on "viime aikoina" keskusteltu seudun sukujen yhteydestä Erik XIV:een ja tämän vaimoon Kaarina Maununtyttäreen. Tämä aihe liitetään Sursilleihin ja sitten siirrytään Emerentia Tottiin... Oulusta raportoitiin Helsingfors Dagbladetissa 4.2.1867 perintö-humpuukista, jossa oli myös tuotu Genealogia Sursilliana esiin.

Enimmäkseen juttuja löytyy ruotsinkielisistä lehdistä. Niinpä vielä vuonna 1879 Pohjois-Suomi aloitti juttunsa näin:

Genealogia Sursilliana
Usea P. S:n lukioista nyt ensi kerran nähnee tämän nimen ja arvellee sen nimen ei Suomen oloja koskevan. Väin ei kuitenkaan ole asian laita; mahdollista olis, että jos hän ottaisi kirjan yllämainitulla nimellä käteensä, hän näkisi sukutaulunsa suureksi kummastukseen silmäinsä edessä täydellisempänä kun hän itse on sen tuntenut. (Pohjois-Suomi 2.7.1879 )

Tosin jo 23.02.1863 Helsingin Uutiset oli otsikolla Muutamista Pappis-suvuista Suomessa referoinut Suursillisen sukujohtoa.

Vuonna 1890 Genealogia Sursillianaa oli Antikvariaatisessa kirjakaupassa vielä muutamia kappaleita myynnissä 5 markan hintaan (Finland 7.5.1890 ). Tutkimus oli ollut käsite jo vuosikymmeniä ja nyt jo keveästi jatkokertomuksessakin mukana (Uusi Suometar no 113 B 18.5.1890 ):

- Manda, onko meillä mitään salvaa, eli muuta rasvaa; - niin ota sinä hoitoosi tämän herran nilkat. Menkää vaan sinne kyökin puoleen! - Väänä..., talonpoikanen kai se. Jassoo te olette Willman, jaha, Will-, Will-, Willm-, - mutta eihän se ole Suursilleissa, ei se ole. Entä äidin nimi.

- Maria

- Maria, Stiina eli Kaisa, mitä minä siitä viisastun. Sukunimi.

- Stormbom.