Raumalaisen muistokirjoituksen täydennysharjoitus

Paul Isak Sallmén (11.11.1819 Ruovesi - 13.3.1901) eli suhteellisen pitkän elämän, mutta sai vain lyhyen muistokirjoituksen Rauman lehteen 14.3.1901.

"Vainaja oli syntynyt marrask. 11 p:nä 1819 Ruovedellä, missä hänen isänsä oli kappalaisena." Tomas Henrik Sallmenius oli vampulalaisen talollisen poika eli hänellä ei ollut suhteita papin uralla etenemiseen. Päästyään Ruoveden pitäjänapulaiseksi hän meni naimisiin kirkkoherran tyttären Anna Charlotta Forseliuksen kanssa, mutta ei päässyt appensa seuraajaksi, kun tämä kuoli 1823. Myös nimeä Sallmén käyttänyt Tomas kuoli itse 3.2.1829.

Isän kuollessa perheeseen kuuluivat alaikäiset lapset Charlotta Henrika Sophia s. 24.11.1815, Carolina Fredrika Maria s. 1.1.1817, Johan Henric s. 15.6.1818, Paul Isaac s. 11.11.1819 ja Thomas Gustaf s. 14.11.1822. Kolme poikaa pääsivät johonkin kouluun ennen Ruovedeltä lähtöä 1830-luvun alussa. (Ruovesi RK 1817-1823, 330; 1824-1830, 281; 1831-1835 TPL, 104)

"Isänsä kuoltua siirtyi hän nuorena poikana Turkuun, missä antautui merimiesuralle sekä suoritti sikäläisessä merikoulussa perämiestutkinnon." Paul Isak ei muuttanut yksinään, vaan Turkuun lähti (ainakin virallisesti) syksyllä 1833 koko jäljellä ollut perheensä. Mikään ei paljasta, millä perhe eli ensimmäiset vuodet, mutta vuosittaiset muutot kertovat jonkinlaisesta epävarmuudesta (Turku ruots RK 1834-1840, 179 (6:8:4), 221 (6:11:4), 421 (f.d.S:187), 776 (7:30:2); 1841-1848, 295 (7:12:1))

Suomen sukututkimusseuran merimieshausta selviää, että Paul Isak oli viimeistään vuonna 1834 kirjoilla Turun merimieshuoneessa. Pikkuveli Thomas Gustaf seurasi jälkiään vuoteen 1840 mennessä. Äitinsä kuoli Turussa 24.9.1841. Hän oli ehtinyt todistaa poikien merillelähdön lisäksi Charlotta-tyttären häät laivuri Gustaf Anderssonin kanssa 13.7.1841. Miesten matkoista saisi lisätietoa merimieshuoneen arkistosta. 

Muistokirjoituksen kirjoittaja on ohittanut muutamat vuodet 1840-luvun alussa, jolloin Paul Isak oli kirjoilla Porin merimieshuoneella, josta hän erosi 15.9.1843 ja muutti takaisin Turkuun. (Pori RK 1836-1842, 335; 1843-1849, 282; Turku ruots. RK 1841-1848 6:16:2 eli s. 159)

"Vuonna 1846 muutti hän Raumalle, jossa harjoitti laivanvarustajaliikettä, sekä suola- ja puutavarakauppaa. Vainaja rakennutti Raumalla useita laivoja." Paul Isak oli kirjoilla Rauman merimieshuoneessa ainakin vuodet 1846-1852. Näinä vuosina isosisko Charlotta kuoli Turussa alkuvuodesta 1847, Carolina-sisko muutti Helsingistä Raumalle vuonna 1850 ja pikkuveli Thomas kuoli vuonna 1851 (merimieshaku). 

Paul Isak oli perämies matkustaessaan raumalaisen kauppiaan Paqvalinin kanssa Turkuun kesällä 1847 (ÅU 31.7.1847). Vuoden 1849 alkuun mennessä Paul Isak oli päässyt tai päätynyt kauppias Carl Adolf Paqvalinin 176 lästiä vetävän parkkilaivan Carl kapteeniksi. Helmikuussa 1849 hän oli Marseillen satamassa matkalla Odessaan, heinäkuussa Falmouthissa matkalla Antwerpeniin, maalis-huhtikuussa 1850 Odessan satamassa, elokuussa 1851 tullut Riiasta Gravesendiin. Muutamaa kuukautta myöhemmin laivan puolikas oli ostettavissa huutokaupasta, sillä Paqvalin oli kuollut 9.3.1851 (ÅU 23.3.1849; ÅU 15.3.1850; ÅU 17.8.1849; ÅU 1.11.1850; Ilmarinen 12.11.1851).

Alkuvuodesta 1852 Paul Isak solmi avioliiton kauppias Carl Adolf Paqvalinin lesken Agatha Ilwanin kanssa ja hänestäkin tuli kauppias. Avioliiton myötä huollettavaksi tuli liuta vaimon edellisen avioliiton lapsia ja Paul Isakin esikoinen syntyi 22.5.1853. Perhe asui ensin Paqvalinin omistamassa Heikklässä (57-58) ja muutti vuonna 1859 Marelaan, jossa Agatha kuoli 6.3.1865. (Rauma RK 1847-1853, 61, 284; Rauma RK 1854-1860, 15, 62; 1861-1867, 13) 

Marelahan on nykyään museona, mutta siitä on verkossa epätarkat omistustiedot, joiden osana on " Paqvalinin suvun aika". Paqvalinien suhde Paul Isakiin on selvempi ja se jatkui myös vaimon kuoleman jälkeen. Toisen avioliittonsa Paul Isak solmi 25.1.1866 Agathan sisaren Amalian kanssa. Tämän edellinen aviomies kuului Pacqvalin-sukuun ja oli Carl Adolf Paqvalinin serkku. Avioliiton myötä Paul Isak sai ainakin kolme uutta lapsipuolta. (Rauma RK 1861-1867, 115)

Paul Isak, vaimonsa ja nuorimmat lapset muuttivat Marelasta vuonna 1871 taloon n:o 70 eli Pinnalaan. (Rauma RK 1868-77, 16, 82; 1878-1887, 85; 1888-1897, 84). Vaimonsa kuoltua 9.8.1888 Paul Isak myi talon 24000 markasta leskirouva Wahlroosille. (Turun lehti 14.2.1889)

Rauman lehti 3.4.1886

Paul Isakin kaupankäynti ei vaatinut ilmoittelua ja vain yhden laivansa valmistumisesta tehtiin uutinen:

Uusi laiva. Rauman laivaveistämöltä työnnettiin vesille lokak. 13 p:nä eräs, kauppias P. J. Sallmén'in rakentama, 300 registeritonnin vaiheella vetävä kuunariparkki nimeltä "Kosacken" (=Kasakka), Tämä oli, kuten tunnemme, toinen herra Sallmén'in rakentama alus, joka samasta laivaveistämöstä tänä vuonna lähti vesille. (Satakunta 23.10.1880)

Raumalaisten laivojen valmistumisesta yritti joku kerätä 1900-luvun alussa tietoja, mutta ainakin Kosackenin osalta vuosiluku näyttää olevan väärin.

1860 parkki Harmonie (yhdessä Gabriel Granlundin kanssa

1865 parkki Dygden

1867 kuunarilaiva Suomi

1875 parkki Finland

1878 parkki Vega ja kuunarilaiva Kosack (Rauman lehti 16.11.1918)

Parkkilaivan Vega, jonka kantavuus on 399 rekisteritonnia, Paul Isak myi kauppias J. W. Söderlundille 32,500 markasta. (Sanomia Turusta 12.6.1888). Kuunari Kosack tunnettiin myöhemmin nimellä Elna (Pohjantähti 10.3.1917).

Kaupankäyntiä helpommin digitoiduista lehdistä löytyy tietoja Paul Isakin lähetystyöhön antamista lahjoituksista. Vuonna 1867 kuollut kaksinkertainen appiukkonsa puolestaan jäi raumalaiseen kansanperinteeseen Polttilan pappana, joka antoi nälkävuosina viimeiset taikinansakin. 

Vaaniin päärakennus
Museovirasto CC-BY 4.0

"Vuonna 1889 muutti hän aikaisemmin ostamalleen, jo mainitulle maatilalle [Euran Vaanin kartano]" Jo ennen Pinnalan myyntiä, marraskuussa 1888, Paul Isak muutti Euraan, josta hän oli ostanut Vaaniin kartanon. Euran rippikirjaan tittelikseen merkittiin "Kauppias ja merikapteeni". 

Paul Isakin viimeisinä vuosina kanssaan asuivat leskeksi jääneet tyttärensä Olga Alexandra (s. 11.8.1856) ja Anna Charlotta (s. 22.5.1853). (Eura RK 1888-1897, 658; 1898-1907, 696-697)

Apua saanut Catharina Margareta Tollet

Catharina Margareta Tollet syntyi Karkussa 20.5.1745. Isänsä Carl Gustaf Tollet oli eronnut Pohjanmaan jalkaväkirykmentistä lippumiehenä neljä vuotta aiemmin (Wirilanderin virkataloluetteloiden mukaan). Wirilander ei jostain syystä tunne Tolletin siirtymistä Porin jalkaväkirykmenttiin. Kastettujen listan tittelien ja Posttidningarin 26.3.1764 perusteella hän eteni kersantista henrirakuunarykmentin korpraaliksi, tarjoten perheen asuinpaikaksi ensin Karkun Haron ja sitten Kiikan Ritarlan. Jälkimmäisen kohdalla rippikirjassa 1753-1757 on rimpsu vuoden tai kahden välein syntyneitä lapsia: Agatha Christina s. 1740, Anna Helena s. 1742, Catharina Margaretha s. 1745, Carl Petter s. 1746, Hedvig Sofia s. 1750, Johanna Gustava s. 1752, Gabriel Johan s. 1754, Susanna Maria s. 1756. Seuraavassa rippikirjassa (1761-69 s. 113) ylitseen on vedetty viiva eli oli muutettu toisaalle.

Suurehkon sisarsarjan tiet erkanivat aikuisiällä ja he olivat liikkuvaisia. Vanhemmat olivat vuonna 1768 Harjun Lielahdessa Carl Petterin ja Susanna Marian kanssa (RK 1768-79 s. 151). Päätymistä tänne selitti se, että Lielahti oli Tollet-suvun tila, mutta asuminen jäi lyhytaikaiseksi. Susanna muutti yksinään Pirkkalaan Viikin mamselliksi (RK 1768-1800 s. 311) ja muiden jäljet jäävät löytymättä kirkonkirjoista. Sursill-suvun täydennyksistä Genoksessa selviää, että Gabriel Johan meni 15.6.1788 naimisiin Tukholmassa ja oli "lärfyrverkare (senare minör) vid Svea artilleriregemente". 

Carl Petter avioitui Vöyrissä 8.5.1783 ja asui 1780-luvun lopulla perheensä ja sisarensa Catharina Margaretan kanssa Tampereen tontilla 29  (RK 1789-94). Catharina Margaretaa ei löydy Porista, jossa asui Agatha-sisar ja muuttotodistuksitta muuttaneet sisarensa Hedvig ja veljensä Carl Petter (RK 1789-94 s.139 & 159). Perheen isä oli kuollut (verkon sukupuun mukaan) vuonna 1782 ja äiti kuoli Porissa 1.11.1789.

SSHY:n digitoiman ja Tampereen seurakuntayhtymän keskusarkiston hallussa olevan Finnen kokoelman luettelon mukaan Catharina Margareta ja Hedvig Sofia Tollet saivat Tampereelta muuttokirjat Kuruun sekä 1798 että 1803. Suomen sodan jälkeen Catharina Margareta asui Kurussa omistamallaan kruunun uudistilalla nimeltä Talvisilta yhdessä sisarensa Hedvig Sofian kanssa (RK 1809-12 s. 36). Heitä kohtasi tragedia 12.11.1814, jolloin viiden ja kuuden välillä asuinrakennus paloi. Sen sisälle jäänyt Hedvig Sofia kuoli ja tapahtunutta pidettiin murhapolttona. Tuli poltti myös karjasuojan, jossa oli ollut kolme lehmää, härkä, lampaita kanoja ja muutakin. Jäljelle jääneet rakennukset - sauna, talli ja aitta - paloivat 4.1.1815, kun Catharina Margareta oli toisaalla. Mutta kaikki jäljellä ollut omaisuutensa oli ollut aitassa, joten hän oli nyt 70-vuotiaana puilla paljailla. Ruoveden kirkkoherra J. Forselius yritti auttaa tilannetta toukokuun alussa vetoomuksella, joka julkaistiin Åbo Allmänna Tidningissä 21.10.1815.

Jo pari kuukautta myöhemmin Catharina Margareta Tollet pääsi kiittämään saamistaan lahjoituksista.

Åbo Allmänna Tidning 28.12.1815

Vielä vuoden vaihteessa tuli lahjoituksia, joista kirkkoherra lähetti kiitoskuittauksen.

Åbo Allmänna Tidning 28.3.1816

Talvisiltaan nousi jollain varoilla uusia rakennuksia tai ainakin Catharina Margareta oli siellä kirjoilla seuraavassakin rippikirjassa (1813-21 s. 113). Hän kuoli 2.12.1818. Mahdollisesti vasta tämän jälkeen Talvisiltaan muutti veljensä Carl Petter, joka kuoli 25.3.1821 Pirkkalassa. Pirkkalassa asui myös sisarussarjan kuopus Susanna, joka kuoli 8.9.1826. Vähintäänkin kaksi sisarusta oli siis elossa ja lähiseuduilla, mutta silti tarvittiin julkinen avunpyyntö.

P. S. Wikipedian mukaan "Lielahden omisti ja siellä asui 1700-luvulla Ranskasta peräisin oleva Tollet'n suku". Genissä mieslinjaa taaksepäin seuraten löytyy 1598 Nyköpingissä mainittu piikkiseppä (Bernt Douhan: Vallonerna i Sverige. Fataburen 1981). Jostain syystä hänet on mielummin tulkittu ranskalaiseksi kuin vallooniksi. 

Leipä-Heikki Ruovedeltä

Kyläkirjston kuvalehdessä 11/1914 julkaistussa Ruoveteläisiä kartanoita -sarjan osassa II K. R. H. kertoo Ritoniemestä. Se on, kuten yltä näkyy, osa Ruoveden kirkonkylää, jonka Museovirasto on luokitellut valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Virallisen totuuden mukaan "Ritoniemen kartanon omaperäistä arkkitehtuuria edustavat rakennukset sijaitsevat kirkolle erkanevan tien risteyksessä" mutta ainoa kartanoon liittyvä mainitsemisen arvoinen henkilö on siellä kotiopettajana ollut J. L. Runeberg. Ritoniemen päärakennuksen kakkoskerros ja kivinen lainamakasiini syntyvät passiivissa. Onneksi K. R. H. paikkaa tilannetta, kertomalla, että Ritoniemi myytiin vuonna 1843

Heikki Heikinpoika Marttilalle [s. 1817, k. 1868], Kangasalta. Tästä Heikistä sitten tulikin ehkä huomattavin talon asuja. Hän näyttää olleen lahjakas ja yritteliäs. Hänen aikanaan talo suuresti vaurastui. "Köyhinäkin vuosina" riitti talossa leipää. Jopa hän kykeni teettämaan hätäaputöitäkin. Sellaisena mainitaan n. s. "Kuokasnevan" ojitus, joka on sen jälkeen ollut sillä hyvällään. Muitakin viljelyssuunnitelmia on hänellä ollut, jotka vielä odottavat toimeenpanijaansa. Yleishyödyllisiäkin asioita on hän harrastanut. Niinpä hän lahjoitti seurakunnalle maa-alueen kansakoulua varten jo aikoja ennen kuin sellaista pitäjään saatiin, ja talon arkistossa olevat laadittamansa säännöt osottavat hänen suunnitelleen oman lainajyvästön perustamista alustalaisiaan varten. 

Mutta riidassakin hän oli usein pitäjäläisten kanssa. Etenkin se näkyy johtuneen siitä, että kirkkoväki tallasi hänen kirkon ympärillä olevia viljelyksiään, käytti luvattomia teitä j. n. e. Hän koetti pahaa estää hakemalla uhkasakkoja, mutta kun ei siitäkään ollut apua, kaivatti hän m. m. erääksi jouluyöksi tällaisen mielestään luvattoman tien poikki sylen syvyisen ja saman levyisen ojan, ja kun nyt Väärinkyläläiset pimeänä jouluyönä kilvan ajoivat joulukirkkoon, katosi ensimmäisenä kulkeva musta ori niin että humahti tieltä kuoppaan. Hänen omituisia, välistä humoristisia, päähänpistojaan kuvaavaa on myöskin, että hän, luultavasti jostain kirkkoväen omavaltaisuudesta silloinkin harmistuneena, eräissä piispankäräjissä ehdotti, että seurakunta hyväntahtoisesti siirtäisi kirkkonsa uuteen, hänen kylläkin ilmaiseksi tarjoamaansa paikkaan, kauvemmaksi talosta, sitoutuen hän vielä kustantamaan rakennusaineiden siirron. Pöytäkirjassa mainitaan, että "piispa vaan lempeästi nuhteli Heikki-isäntää tästä jumalattomasta ehdotuksesta" ja niin on kirkko yhäkin Ritoniemen vainioiden keskellä. Kun pitäjässä nousi kysymys lainajyvästön perustamisesta ja aitan sille rakentamisesta, ehdotti Heikki Ritoniemi, että pitäjä ryhtyisi sitä rakennuttamaan kivestä yhteiseksi Ritoniemen talon kanssa. Mutta kun pitäjänmiehet katsoivat sen kivestä tulevan liian kalliiksi, rakennutti hän sen yksin tarpeikseen. 

Aikalaisensa kutsuivat häntä "Leipä-Heikiksi" ja kun ottaa huomioonsa hänen viljelysharrastuksensa, ja että talossa hänen aikanaan alkoi leipä riittää, on nimeä pidettävä pikemmin kunnia- kuin pilkkanimenä. [...] 

Päärakennus on talon vanhin. Se on puutarhan ja puiston, etenkin suurien koivujen ympäröimä. Alkuaan on se ollut yksikerroksinen, ja on siinä sisäänkäynti ollut keskelle rakennusta. Nykyisen muotonsa on rakennus saanut edellä kerrotun Heikki-isännän aikana vuoden 1852 tienoissa, jolloin siihen tehtiin sisäänkäytävät kumpaankin päähän ja toinen kerros. 

Satakunnassa / Pirkanmaalla muistiinlaitettua 1864

Kotuksen Varhaisnykysuomen korpukseen sisältyy David Skogmanin Kertomus matkoiltani Satakunnassa muisto-juttuja keräilemässä. Vuonna 1864 kerättyjen uskomusten joukossa on hieman näkymää arkeenkin. Kuten kaupunkimatkojen merkityksellisyyteen:

Hyynilän kankaalla on tien vieressä isomainen kivi, jota nimitetään Mulli-kiveksi. Sen tykönä pitää jokaisen, joka menee ensi kerran kaupunkiin, kustantaman ryypyn viinaa kaikille matka-kumppaneillensa; muutoin heitetään hänen lakkinsa kivelle ja hän jätetään yksin sitä sieltä kiskomaan.

Lapsien leikki kävyillä on tulkittu nälkävuoden enteeksi. Kuullostaa surulliselta ja voi hyvin kuvitella pienet kasvot kun kävyt on väännetty käsistä ja toruttu.

Myös kirjallista tietoa on tallennettu:

[Mouhijärven] Kirkon arkisto ei sisällä mitään erinomaista. Vanhin kirjoitus on seitsemänneltä toista vuosisadalta, jossa Selkeen herra lupaa maksaa kirkkoherralle 6 tynnyriä jyviä. Erinomaisimmista tapauksista on kirjoitettu: 1766 oli, varsinkin emäkirkolla, kova rutto hevosissa ja muissa eläimissä. Monelta talolliselta kuoli kaikki juhdat. 1758, 10. p. helmikuuta paloi Selkeen kartano, ja siinä 5 henkeä herrassäätyä.Muut muistoon panot ovat vielä vähä arvoisempia.

Suoniemen kappelin arkistossa on seuraavat seikat merkittävimmät: "Jaakko Leistenius, ensimäinen pappi Suoniemellä, kotoisin Leistilän kylästä Nakkilan kappelissa, täytyi, ennen kun hän muutti Suoniemeen, olla emäkirkon parvessa Ryssää paossa.
- V. 1780 istutti kirkkoherra Asp ensi kerran perunoita kappelissa.
- V. 1802 istutettiin ensi kerran rupulia.
- 1819 kylvettiin toista tuhatta tammen terhoa Kuljun maalle.
- V. 1821 katovuosi joka paikassa pitäjätä.
- V. 1830 syöksi Kuloveteen vesi pilvestä niin väkevällä vauhdilla, että järven vesi sillä paikkaa painui kaarelle, päät taivasta kohden. Vesi-patsas näytti virstan päähän kuin hirmuisen paksu, päästä teroitettu hirsi. Syöksyä seurasi kova kohina, jota kesti muutaman minuutin, ja joka lakkasi kohta kun vesi-patsas nousi takaisin pilveen. Senjälkeen rupesi länsi-tuuli puhaltamaan, taivas meni pilveen ja tuli aika sade."

Otsikon Satakunta menee pitkälle nykyiselle Pirkanmaalle. Kangasalasta todetaan:

Pitäjässä on myös kihlakunnan apteekki ja lääkäri. Apteekissa ei kuulunut olevan suuria herkkuja; Thilemannin tippoja, parannus-plaastaria ja muita jokapäiväisiä rohtoja.

Ruovedeltä:

Huoneensa rakentavat, varsinkin Virtain kappelissa, kaksirivisiksi, kun varat vähänkin myöden antavat. Siinäkin eroavat länsisuomalaisista, etteivät aja kylissänsä taloja yhteen rypäleesen, eivätkä vihaa kasvavia puita niin kauheasti kuin nämät. Miesväki on hyvää hiihtään suksilla, luistiin ja ampuun, ollenkin kuin itse saavat kehua.

Kuvituksena Daniel Nyblinin mv-valokuvat Felix Nylundin veistoksesta Eukko (noin 1903) ja Albert Gebhardin maalauksesta Ukkoja (noin 1902).

Ruoveden jumala

Kotuksen Varhaisnykysuomen korpukseen sisältyvässä David Skogmanin Kertomus matkoiltani Satakunnassa muisto-juttuja keräilemässä on kuvausta vuodelta 1861 (julkaisu 1864):

Ruovedellä asuu koko Satakunnassa ja muuallakin tunnettu suuri noita M..., joka kotopitäjässänsä tavallisesti nimitetään Ruoveden jumalaksi. Ei hänen sanota viljelevän niin hirmuisia välikappaleita kuin Santalan Taneli vainaan, joka aikanansa oli koonnut ruumiin luita, kärmeen nahkoja j. n. e.
Ratalahden talon emäntä sanoi kerran menneensä Santalan tykö kipeen silmänsä tähden. "Kohta sisään astuttuani kiljahti noita nauraan. Asiani sanottua peitti hän terveen silmäni, rupesi sitten käymään ympäri huonetta ja kiroon niin paljon kuin sisältä lähti; tuli viimein, kolahutti minua silmäkulmaan ja sanoi: kohden käyköön, terveeksi tulkoon. Sekä sen verran näin, että myös tunsin hänen lyöneen ruumiin pääkallolla. Tuskan hiki peitti ruumiini. Voi rakas Jumala, ajattelin, päästä minä hengissä tämän julman käsistä; en ikänä anna itseäni tämmöisiin toimiin. - enkä annakaan". - M... on ollut Santalan opettaja, tälle antoi hän noita-tavinsakin, riimu-sauvan.  
Kahden kesken jutteli M... minulle yhtä ja toista, sanoi nuorena ensin parannelleensa kipuja - jota hän vieläkin tekee - vaan maan kuuluisaksi tulleensa siitä, että hän saa varkaan tuomaan takaisin varastetun omaisuuden. Jos ei varas tee sitä, uhkaa hän syöttää hänen, se tahtoo sanoa jollakin tavalla saattaa hänen perikatoon. M-n noita-huoneessa on pulloja, rasioita, kuivaneita kukkia, ruohoja j. n. e. huiskin haiskin lattialla, seinissä, pöydällä, tuoleilla ja katostakin killumassa. Tämäkin jo ihmetyttää metsässä syntynyttä, korvessa kasvanutta talonpoikaa. Gananderin tekemää kirjaa, Mythologia Fennica, sanoi hän ahkeraan lukevansa. Tästä oli hän ottanut paljon sanoja ja lukuja. Monta muuta pienempää noitaa ja tietomiestä on pitkin pohjais-Satakuntaa, mutta kaikki pitävät M-n kuninkaanansa. Tyrväästä ja Huittisistakin tulevat M-n tykö hakemaan apua; ei muualla ole niin mainioa. Ainoasti Lappalainen on hänen vertaisensa.