New Yorkin satamaan 29.4.1906 saapunut laiva Cedric toi Liverpoolista 26-vuotiaan Kalle Ruohosen. Häntä odotti veli Vihtori Ruohonen Massachusettesin Ashburntonissa. Kokemäeltä oli noteerattu maaliskuussa 1906 lähtö ja passin anto 29.3.1906 nimellä Kalle Mikkel Palomäki. Kirkonkirjoista löytyy Palomäen torpassa 11.2.1872 syntynyt Kalle Mikkel, jolla on 1800-luvun lopun rippikrijassa sukunimi Ruohonen. Mutta ei kylläkään Victor-veljeä.
Saman tai toisen Massachusettesin Fitchburgissa asuvan Vihtori Ruohosen ilmoitti sedäkseen/enokseen ja vastaanottajakseen Hilja Armiida Paavisto (s. 7.12.1890 Kokemäki). Hilja saapui Bostonin satamaan 29.8.1907 Saxonia-laivalla. Kolme vuotta myöhemmin hän asui vuokralaisena Fitchburgissa.
Lähteet:
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Kokemäki rippikirja 1869-1879 s. 19, 1881-1890 s. 20, 1891-1900 s. 24
Ancestry.com. Boston Passenger and Crew Lists, 1820-1943
Ancestry.com. 1910 United States Federal Census (Year: 1910; Census Place: Fitchburg Ward 3, Worcester, Massachusetts; Roll: T624_628; Page: 12A; Enumeration District: 1734; Image: 429; FHL Number: 1374641.)
lauantai 28. toukokuuta 2011
Satakuntalaisia häätapoja
Kuvitukseksi vasemmalla "suomalainen morsian" vuodelta 1830, New York Public Libraryn digitoimana. Tuskin satakuntalainen, isompi näkymä kuvaan aukeaa tästä.Yleisradion uutisista selvisi, että kiikoislainen kotiseutuneuvos Birgit P. Jaakola valmistelee väitöskirjaa hääperinteistä.
Sitä odotellessa. Pomarkkulaisista häätavoista kinasteltiin Satakunnan palstoilla syksyllä 1879. Sivultakatsojan raportissa 27.9.1879 todettiin että "häät ei kestä kuin korkeintaan 3 eli 4 tuntia ja vielä jos sopii niin vihitään keski-yön aikaan". Adamin pojan pojalla oli toista tietoa, joka painettiin lehteen 25.10.1879:
"Kylläpä se tapa mahtaa olla muuallakin maailmassa niillä, jotka käyvät pappilassa vihillä ainoasti vieraat miehet mukana; luulen pikemminkin sen käyvän. Vaan joka kerran pelimannin häihinsä käskee, niin kestävätpä lyhykäisemmätkin puoli- ja vieläpä kaksikin vuorokautta."Molemmat nimimerkit olivat niin kuohuksissaan, etten heidän pitkistä kirjoituksistaan muuta tolkkua saanut. Merikarvian tapojen kauhistelija oli selkeämpi sanoissaan, jotka painettiin Satakuntaan 28.11.1883:
Se yhteinen häitten pito, joita tässä seurakunnassa pidetään, olisi mitä pikemmin parattarva, sillä surkuteltavampaan tilaan kuin ne nyt ovat, ei taida tulla. Huomaat, kun häät alkaivat Jumalan nimessä ja ylkä sekä morsian on juhlallisen valan toisillensa tehnyt, sekä pappi heidän avio-liittonsa siunannut, niin sitten alkaa tavallinen häitten pito. Niin kauvan käy vielä säntillensä, vaan kun tuo "kuokka-väki" työntää sisälle ryöstäen häävierasten sijat pannen huoneen kuin nuijalla lyöden täyteen; niin sitten sitä enää ei paljon "häähuoneeksi" ota. No, ei tässä kylliksi! Sitten alkaa kuokkavieraat "hoijakka" nimisen polskan morsiamen kanssa, johon ottaa osaa välistä toistakymmentä, enimmästi miehiä. Polskan loputtua antaa jokainen lanttinsa ja morsian kaataa ryypyn. Kun tämä on tehty alkaa uusi polska yhä edelleen. Ei kauvan tarvitte kestää ennen kuin "hoijakka" on vaikuttanut, josta seuraa häähuoneessa kova ja inhottava sekasorto ja ulkopuolella tappelua ja, kun vaan jatketaan "hoijakkaa", niin syntyy kahakoita häähuoneessakin. Nyt ei enää sovi sanoa sitä häähuoneeksi vaan ruokottommaksi kapakaksi, jossa toinen kiroo ja riitelee toisen kanssa, toinen laulaa loilottelee, kolmannet yrittävat tanssia j. n. e. Jos tässä olisi yritystä edeskäyvillä jotain tarjota häavieraille, niin mistäpä niitä löytää, kun noita "kuokkalaisia" kuhisee joka paikka täynnä ja, jolla vähänkään on tervettä järkeä, niin täytyy paeta tuollaisesta melskeestä.
perjantai 27. toukokuuta 2011
Kansanedustajien pukeutumisesta tarinaa
Kun julkisuudessa edelleen jatkuu kravattiin tottumattoman kansanedustajan käytöksen taivastelu, sopii ottaa esiin oheinen juttu amerikkalaisesta sanomalehdestä Los Angeles Herald päiväyksellä 12.12.1909. Länsirannikolle oli kiirinyt Glasgow Timesin välityksellä tarinaa suomalaisesta kansanedustajasta nimeltä Pekkole (joka toimittajan mukaan on suomenkielen sana 'paragraafi').Tämä oli kotipitäjästään lähtenyt kohti Helsinkiä paljain jaloin. Pitäjäläisten kysyessä saappaiden perään, 'Pekkole' vastasi, että eihän hän niitä koskaan kesällä pidä. Ja eduskunnan ajatteli kyllä kokoontuvan talossa, joka on kunnolla lämmitetty. Näinhän totisesti oli ja taisi olla matotkin lattialla.
Tiedotusvälineet (eli sanomalehdet) äkkäsivät miehen paljaat jalat ja alkoivat niistä kirjoittelun. Hyväntahtoiset ihmiset laittoivat pakettiin sukkia sekä kenkiä ja lähettivät niitä eduskunnan tiloihin. Eteistila alkoi täyttyä tavarasta ja muistuttaa kauppaa.
Jalkinetonta edustajaa pyydettiin käyttämään lähetettyjä lahjoja, mutta hän kieltäytyi selvin sanoin. Seuraavan valtiopäiväkauden avajaisiin hän saapui taas paljan jaloin, sillä "on vielä melko lämmintä."Jos tarina on totta, Historiallisen sanomalehtikirjaston olisi pitänyt pullistella tarinaa. Mutta sukka ja kenkähaut eivät tuottaneet ulos mitään lupaavaa. Kansanedustajamatrikkeli tarjoaa 139 miestä, jotka olivat edustajia välillä 1907-1909, joukossa ei ole yhtään Pekkalaa tai Pekkolaa. Jos tarina tuntuu tutulta, kertokaa lisää kommenttilaatikossa!
Merkinnöistä ja yksilön etsinnästä
Olof Ångermanin elämän kirjoittaminen etenee e-rit-täin hitaasti. Kerta toisensa jälkeen mieltäni hiertää kysymys "saattoiko Olofin elämä olla näin pitkä, koskeeko osa merkinnöistä toista miestä?" Olen esittänyt aiheesta monologin vuoden sisään jo varmaan puolelle tusinalle ihmiselle, eikä mistään löydy selvää vastausta. Voi olla tai olla olematta.
On varsin vaikea orientoitua siihen, etteivät ihmiset 1500-luvun ihmiset tienneet syntymäpäiväänsä eivätkä tarkkaa ikäänsä. Loogisesti tästä tuntuisi seuraavan se, että soveltuvuus tehtäviin arvioitiin havaittujen kykyjen perusteella eikä tuijottamalla yhteen lukuun, niinkuin nykyään usein tehdään. Kun tähän vielä yhdistetään vanhan iän kunnioitus, niin ehkä Olof tosiaan olisi voinut olla 65-vuotias viimeisenä voutivuonnaan?
Dick Harrison kirjoitti blogissaan maaliskuussa, että varhaisimmat tiedot syntymäpäivän vietosta Ruotsin valtakunnassa on 1610-luvulta. Leviäminen rahvaan juhlaksi vei varmasti jokusen vuoden tai pikemminkin vuosisadan.
Sukututkijat joutuvat usein harmittelemaan tai ihmettelemään rippikirjojen puutteellisia syntymäpäivätietoja. Olen itse ajatellut, että kyse oli yksilön omasta tietämättömyydestä, mutta käsityksessäni oli korjaamisen varaa. Jari Niemelän artikkelissa Löytyykö yksilö 1700-luvun maalaisrahvaasta (kirjassa Arki ja läheisyys. THArk 55, 2002) on esimerkki, jossa pappi epämääräistää ja vääristää 10-vuotiaan veljenpoikansa syntymäpäivän tämän muuttaessa Turusta Pöytyään.
Tarkemmin katsottuna artikkelista ei selviä missä yhteydessä Pertun syntymäpäiväksi täsmennettiin 13.7.1742. Ilmeisesti Uudesta sukukirjassa, josta on löytynyt muitakin päivämääriä, joille Hiskistä ei saa vahvistusta. Mutta varsinainen pointti on se, että pappi Anders Litzelius ei kirjannut Pöytyän rippikirjaan tuota päivää eikä mitään muutakaan tarkkaa päivää vaan kuukauden tarkkuudella 8/1742. Mistä voidaan vetää johtopäätökset a) 10-vuotias pienporvarin poika ei tiennyt omaa syntymäpäiväänsä ja b) päivää ei oltu kirjattu mihinkään muuton yhteydessä, myöhempien muuttokirjojen omaisesti.
Niemelä muuten vastaa artikkelinsa otsikkoon
On varsin vaikea orientoitua siihen, etteivät ihmiset 1500-luvun ihmiset tienneet syntymäpäiväänsä eivätkä tarkkaa ikäänsä. Loogisesti tästä tuntuisi seuraavan se, että soveltuvuus tehtäviin arvioitiin havaittujen kykyjen perusteella eikä tuijottamalla yhteen lukuun, niinkuin nykyään usein tehdään. Kun tähän vielä yhdistetään vanhan iän kunnioitus, niin ehkä Olof tosiaan olisi voinut olla 65-vuotias viimeisenä voutivuonnaan?
Dick Harrison kirjoitti blogissaan maaliskuussa, että varhaisimmat tiedot syntymäpäivän vietosta Ruotsin valtakunnassa on 1610-luvulta. Leviäminen rahvaan juhlaksi vei varmasti jokusen vuoden tai pikemminkin vuosisadan.
Sukututkijat joutuvat usein harmittelemaan tai ihmettelemään rippikirjojen puutteellisia syntymäpäivätietoja. Olen itse ajatellut, että kyse oli yksilön omasta tietämättömyydestä, mutta käsityksessäni oli korjaamisen varaa. Jari Niemelän artikkelissa Löytyykö yksilö 1700-luvun maalaisrahvaasta (kirjassa Arki ja läheisyys. THArk 55, 2002) on esimerkki, jossa pappi epämääräistää ja vääristää 10-vuotiaan veljenpoikansa syntymäpäivän tämän muuttaessa Turusta Pöytyään.
Tarkemmin katsottuna artikkelista ei selviä missä yhteydessä Pertun syntymäpäiväksi täsmennettiin 13.7.1742. Ilmeisesti Uudesta sukukirjassa, josta on löytynyt muitakin päivämääriä, joille Hiskistä ei saa vahvistusta. Mutta varsinainen pointti on se, että pappi Anders Litzelius ei kirjannut Pöytyän rippikirjaan tuota päivää eikä mitään muutakaan tarkkaa päivää vaan kuukauden tarkkuudella 8/1742. Mistä voidaan vetää johtopäätökset a) 10-vuotias pienporvarin poika ei tiennyt omaa syntymäpäiväänsä ja b) päivää ei oltu kirjattu mihinkään muuton yhteydessä, myöhempien muuttokirjojen omaisesti.
Niemelä muuten vastaa artikkelinsa otsikkoon
Ihmeekseni melkoisella lisätyöllä sain selville, että kortistosta poimimani mies kuului Anders Litzeliuksen sukuun, mutta sinänsä muuta merkillistä ei hänen elämänvaiheisiinsa liittynyt. Sain kokoon varsin kattavan kuvan valitsemani miehen elämänvaiheista, vaikkakin hänen persoonansa jää kuitenkin melko vieraaksi.Ruotusotilaita 1700-luvulla tutkivan kannattanee kuitenkin tutustua artikkeliin esimerkkinä mahdollisesti löytyvistä tiedoista. Ja jokaisen 1700-luvun henkilöhistoriaa harrastavan sopii ottaa mallia tästä: "... kun kävin Pöytyän kirkonkirjat läpi nimi nimeltä noin kymmenen vuoden ajalta, löysin papilasta vuonna 1742 syntyneen Perttu Pertunpojan."
torstai 26. toukokuuta 2011
Linkkiretki keskiaikaan
Venyttääkseni viime viikonloppua vielä vähän lähemmäksi tulevaa ja tyhjentääkseni varastoja... Yllä "keskiaikaisesti" pukeutuneita lapsia George Eastman Housen kuvakokoelmasta.Suomen keskiajasta perustiedot vaikkapa WSOY:n Suomen historian oppimateriaalisivulta.
Kotimaista tutkimusta
Ruotsalaista tutkimusta
- Sofia Gustafsson: Svenska städer i medeltidens Europa: En komparativ studie av stadsorganisation och politisk kultur
- Bo Franzén: Folkungatidens monetära system: Penningen mellan pest och patriarkat 1254-1370
- Per Gunnar Sidén: Late medieval and 16th century urbanization – Stagnation, expansion or both?
- Eva I. Andersson: Kläderna och människan i medeltidens Sverige och Norge
- Anne Haugaard: Medeltid i samtid: Salvestaden en rekonstruktion i mellanlandet
- Anders Fröjmark: Sverige under Kalmarunionens tid: en politisk-historisk översikt
- Anders Fröjmark: Mirakler och helgonkult: Linköpings biskopdöme under senmedeltid
- Eva Andersson: Vad kostade kläderna? Manliga tjänares dräkt under första hälften av 1300-talet
Skandinaavista keskiajan kuvamaailmaa.
Arkistolaitoksen Portti-ympäristössä hyvin linkit pergamenttikokoelmiin Kansallisarkistossa ja Kansalliskirjastossa.
Kansalliskirjaston viitteettömässä kuva-arkistossa Piispa Henrik saapuu Suomeen suhteellisen pienellä laivalla.
Ruotsalaisten digitoimissa kuvissa Padisten luostarin raunioista kuvia 1, 2, 3
Fiktiota ja kuvaa tarjoaa Kristofer Nagel Jansonin kirja Medeltidsbilder .
Kaunis kuvitus on myös Kyösti Vilkunan kirjassa Suomalainen linnanneiti, josta tuli kuningatar.
Santeri Ivalo Ingmanin Tuomas piispa löytyy netistä ainakin Archive.org.sta.
Tämä linkkikokoelma on täysin sekalainen, sillä olen jättänyt keskiajan sen totisten harrastajien käsiin. Blogeja löytyy usealla kielellä ja teemalla. Medievalist.net promoaa jatkuvalla syötöllä blogissaan ja Facebookissa verkosta löytyvää tutkimusta. Koti- ja naapurimaisia keskiaikaharrastajien blogeja, joita on päivitetty tänä vuonna ovat ainakin:
- Aarnimetsän kirjontakori
- Dulce et utile
- Eldrimner
- Haandkraft
- Haarniskaneuroosi
- Hantverk och slöjd
- Hibernaatiopesäke
- In deme jahre Cristi
- Kesäkehrääjä
- Neulakko
- Neulanpistoja sormissani
- Pohjalla helmenä pätöinen minä
- Vanhanaikaiset
Lisäkuvituksena vielä Turun lehden numeroista 30.7.1896, 22.4.1897 ja 14.3.1895 näkemyksiä keskiajan elämästä.
Keskiajan kaupunkeja kiertämässä (2/2)
Sunnuntain aamulla ryhmämme kokoontui Tuomiokirkon portaille, mutta ei astunut pyhäkköön sisälle vaan kiersi kirkon myötäpäivään, kaivauspaikalta toiselle. Osa kuopista oli tuoreita ja pääsimme kurkistamaan mm. ajoittamattomaan kellariin, josta otin epäskarpin kuvan:
Minulle tämä kierros yhdistettynä edellisen päivän Aboa Vetukseen toi kylmän hien otsalle. Olen ainakin Flachsenius-kirjaan ja useampaan käsikseen kopsannut Turun historiasta kuvauksen puuhökkelikaupungista, jossa tarvottiin lannassa. Tähän pitäisi nyt sitten saada upotettua 1400-luvun lukuisilta tuntuvat kivitalot, jotka rapistuivat (kellareita lukuunottamatta) olemattomiin tuntematttomana ajankohtana. Kivettyjä katujakin oli jo 1500-luvulla.
Paikallisille löydöksistä oleellisimpia tuntuvat olevan 1200-luvulle ajoitetut auranjäljet, joiden todellinen merkityksellisyys ei ole tainnut minulle aueta. Maalaisjärjellä ajateltuna maatalous ja kaupankäynti ovat voineet olla rinnakkaisia elinkeinoja ja toinen ajan myötä voittanut toisen. Kaupunki oli pakko perustaa ihmisten ilmoille ja jos ihmisten ilmoilla oli viljelykelpoista maata, se oli viljeltyä. Varsinkin kun kyse ei ole puolustuslinnan ympärille syntyneestä asutuksesta. Mutta tässä on varmaan jotain, mitä en ymmärrä. Oikein.
Turusta siirryimme Naantaliin, jossa saimme myös asiantuntevan opastuksen kaupungissa kaivaneelta arkeologilta. Luostari ja kaupungin keskiaikaisuus selventyivät minulle huomattavasti. Minä kun en ollut tiennyt edes sitä, että täällä nunnaluostarin lisäksi oli munkkeja. Kierroksen päätteeksi poikkesimme Naantalin museoon, jossa oli pikaisen vilaisun perusteella kiva esillepano kaivauslöydöistä sekä eloisa ja iso pienoismalli luostarin elämästä.
Mutta parhaiten jäi mieleen arkeologin Indiana Jones -kertomus laskeutumisesta kahden seinän väliin katsomaan tämän ulospäin punatiilisen länsikuorin (kirkon vanhin osa) sisäpinnan maalauksia.
Raumalla olin arkeologisella retkellä viimeksi pari vuotta sitten. Tämän kertaisen matkanjohtajamme kotiseutuetukaan ei auttanut asiaa, 1400-luvun kaupungista on edelleen löytynyt vain vähän jälkiä.
Jälkien vähäisyydestä puheen ollen. Raumalta jatkoimme Ulvilaan, joka oli viimeinen kohteemme. Minulle olisi voinut aivan hyvin sanoa alla olevan peltomaiseman edustavan keskiaikaisen kaupungin paikan sijaan vaikka kiviaikaista kulttipaikkaa. Paitsi että kivikaudella paikka oli meren alla. (Ulvilan menneisyydestä tuoretta tietoa etsivien kannattaa etsiä käsiinsä kirja Ulvila maisemassa, jossa arkeologisten tutkimustulosten lisäksi esitellään mm. pitäjän vanhoja karttoja ja kirkon sisustusta komein värikuvin.)
Minulle tämä kierros yhdistettynä edellisen päivän Aboa Vetukseen toi kylmän hien otsalle. Olen ainakin Flachsenius-kirjaan ja useampaan käsikseen kopsannut Turun historiasta kuvauksen puuhökkelikaupungista, jossa tarvottiin lannassa. Tähän pitäisi nyt sitten saada upotettua 1400-luvun lukuisilta tuntuvat kivitalot, jotka rapistuivat (kellareita lukuunottamatta) olemattomiin tuntematttomana ajankohtana. Kivettyjä katujakin oli jo 1500-luvulla.Paikallisille löydöksistä oleellisimpia tuntuvat olevan 1200-luvulle ajoitetut auranjäljet, joiden todellinen merkityksellisyys ei ole tainnut minulle aueta. Maalaisjärjellä ajateltuna maatalous ja kaupankäynti ovat voineet olla rinnakkaisia elinkeinoja ja toinen ajan myötä voittanut toisen. Kaupunki oli pakko perustaa ihmisten ilmoille ja jos ihmisten ilmoilla oli viljelykelpoista maata, se oli viljeltyä. Varsinkin kun kyse ei ole puolustuslinnan ympärille syntyneestä asutuksesta. Mutta tässä on varmaan jotain, mitä en ymmärrä. Oikein.
Turusta siirryimme Naantaliin, jossa saimme myös asiantuntevan opastuksen kaupungissa kaivaneelta arkeologilta. Luostari ja kaupungin keskiaikaisuus selventyivät minulle huomattavasti. Minä kun en ollut tiennyt edes sitä, että täällä nunnaluostarin lisäksi oli munkkeja. Kierroksen päätteeksi poikkesimme Naantalin museoon, jossa oli pikaisen vilaisun perusteella kiva esillepano kaivauslöydöistä sekä eloisa ja iso pienoismalli luostarin elämästä.
Mutta parhaiten jäi mieleen arkeologin Indiana Jones -kertomus laskeutumisesta kahden seinän väliin katsomaan tämän ulospäin punatiilisen länsikuorin (kirkon vanhin osa) sisäpinnan maalauksia.
Raumalla olin arkeologisella retkellä viimeksi pari vuotta sitten. Tämän kertaisen matkanjohtajamme kotiseutuetukaan ei auttanut asiaa, 1400-luvun kaupungista on edelleen löytynyt vain vähän jälkiä.Jälkien vähäisyydestä puheen ollen. Raumalta jatkoimme Ulvilaan, joka oli viimeinen kohteemme. Minulle olisi voinut aivan hyvin sanoa alla olevan peltomaiseman edustavan keskiaikaisen kaupungin paikan sijaan vaikka kiviaikaista kulttipaikkaa. Paitsi että kivikaudella paikka oli meren alla. (Ulvilan menneisyydestä tuoretta tietoa etsivien kannattaa etsiä käsiinsä kirja Ulvila maisemassa, jossa arkeologisten tutkimustulosten lisäksi esitellään mm. pitäjän vanhoja karttoja ja kirkon sisustusta komein värikuvin.)
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
Kulttuurikuntoilullinen sivupolku
Kaunista lauantai-iltaa Turussa olisi voinut viettää monella tavalla. Minua kutsui voimakkaimmin useammasta mediatuutista mainostettu Suomen Sydän -kulttuurikuntoreitti. Sain tuntea olevani edelläkävijä, sillä reitin virallinen avaus oli vasta sunnuntaina. Mutta verkkosivulta oli löytynyt kartta ja useampi versio äänioppaasta. Näiden tuella uskaltauduin vieraaseen maastoon.
Varsinaisesti reitti kulkee Tuomiokirkolta Liedon Vanhalinnalle, mutta vastarannankiiskenä kävelin toisin päin. Oli yksinkertaisempaa ottaa taksi Lietoon kuin ihmetellä sinne saavuttua poispääsyä. Kaikissa materiaaleissa vakuutettiin, että päinvastainen kulkusuunta oli OK, mutta ääniopas tietenkin höpisi minulle asiat epäjärjestyksessä. En siis saanut suoraa yhteyttä maiseman ja selostuksen välille, mutta kuunneltuani matkan aikana kaikki eri opastusversiot jotain uutta ymmärrystä tarttui päähäni.
Reitti oli aivan ihanaa käveltävää. Maisemat kauniita ja kengän alla joko sorapohjaista kapeaa polkua tai pientä tietä. Jo alusta oli selvää, että reitti oli merkitty englantilaisittain eli erittäin niukasti. Mahdollisesti tämä toimii Turusta Lietoon kulkiessa, mutta minä onnistuin kyllä eksymään reitiltä useamman kerran. Ihan aidosti kartta ja reaalimaailma riitelivät erään rakennustyömaan kohdalla. Edes Turun puolella sen aidassa ei ollut mitään kierto-ohjetta, joten olisi mielenkiintoista tietää, miten sunnuntain avauskävely mahtoi sujua.
En siis suosittele liikkeellelähtöä ilman karttaa (joita netin lisäksi jaossa jossain valmiiksi painettuina). Mutta kauniilla säällä reitin kävely on kivaa puuhaa. Itseltäni meni aikaa 11,5 km kävelyyn 2 1/2 tuntia. Nuorempana olisin posottanut vauhdikkaammin, mutta rauhallisemminkin olisi päässyt perille.
Varsinaisesti reitti kulkee Tuomiokirkolta Liedon Vanhalinnalle, mutta vastarannankiiskenä kävelin toisin päin. Oli yksinkertaisempaa ottaa taksi Lietoon kuin ihmetellä sinne saavuttua poispääsyä. Kaikissa materiaaleissa vakuutettiin, että päinvastainen kulkusuunta oli OK, mutta ääniopas tietenkin höpisi minulle asiat epäjärjestyksessä. En siis saanut suoraa yhteyttä maiseman ja selostuksen välille, mutta kuunneltuani matkan aikana kaikki eri opastusversiot jotain uutta ymmärrystä tarttui päähäni.
Reitti oli aivan ihanaa käveltävää. Maisemat kauniita ja kengän alla joko sorapohjaista kapeaa polkua tai pientä tietä. Jo alusta oli selvää, että reitti oli merkitty englantilaisittain eli erittäin niukasti. Mahdollisesti tämä toimii Turusta Lietoon kulkiessa, mutta minä onnistuin kyllä eksymään reitiltä useamman kerran. Ihan aidosti kartta ja reaalimaailma riitelivät erään rakennustyömaan kohdalla. Edes Turun puolella sen aidassa ei ollut mitään kierto-ohjetta, joten olisi mielenkiintoista tietää, miten sunnuntain avauskävely mahtoi sujua.
En siis suosittele liikkeellelähtöä ilman karttaa (joita netin lisäksi jaossa jossain valmiiksi painettuina). Mutta kauniilla säällä reitin kävely on kivaa puuhaa. Itseltäni meni aikaa 11,5 km kävelyyn 2 1/2 tuntia. Nuorempana olisin posottanut vauhdikkaammin, mutta rauhallisemminkin olisi päässyt perille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)