Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kokemäki-siirtolaisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kokemäki-siirtolaisuus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 122

Ancestryn tilaus pruttu, joten viime hetket tehdä lisäys Kokemäeltä lähteneisiin siirtolaisiin. Aikaisemmilta hauiltani piiloutunut mies löytyi Hathi-haravoinnissa. Suomalaisen kansallis-raittius-veljeysseuran juhlajulkaisu 25-vuotisen toiminnan muistoksi (1912) nimittäin sisälsi seuraavan tekstin
Ja matkustajalistat vahvistavat, että 29-vuotias "Frans Wikter Kava" saapui New Yorkiin Liverpoolista laivalla Celtic 22.6.1907 28-vuotiaan vaimonsa Eva Mathildan kanssa. Fransin syntymäpaikan litterointi "kakennaki" ei, kas kummaa, ollut osunut hakuihini. Ilmeisesti avioliitto oli tuore, sillä vuoden 1910 väestönlaskennan mukaan he olivat avioituneet vuoden 1907 paikkeilla. Vuoden 1899 paikkeilla syntynyt tytär "Valo Tyna" on siis jomman kumman aikaisemmasta avioliitosta (?) ja vuoden 1908 paikkeilla Ohiossa syntynyt Katri yhteinen.

Osoitekalentereiden mukaan perhe asui Ohion Ashtabulassa 1908, 1910, 1913, Minnesotan Duluthissa 1913, Michiganin Marquettessa 1916 ja Oregonin Astoriassa 1920, jossa heidät myös väestönlaskentaan kirjattiin. Tuolloin perheessä oli 11-vuotias Katherine eli edellä mainittu Katri, 6-vuotias tytär Nelma ja 3-vuotias poika Kakuo (? Kauko?).

Myöhempiä tietoja en löydä. Kotiarkiston syövereissä voisi olla. "Hupaisa" detskuhan tässä tapauksessa on nimittäin se, että mummoni täti naitiin Kavan emännäksi.

Lähteet:
Ancestry.com. New York, Passenger Lists, 1820-1957
Ancestry.com. U.S. City Directories, 1821-1989
Ancestry.com. 1910 United States Federal Census Year: 1910; Census Place: Ashtabula Ward 1, Ashtabula, Ohio; Roll: T624_1152; Page: 4B; Enumeration District: 0003; FHL microfilm: 1375165.
Ancestry.com. U.S., World War I Draft Registration Cards Registration State: Michigan; Registration County: Marquette; Roll: 1675812; Draft Board: 1. 
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census Year: 1920; Census Place: Astoria Ward 3, Clatsop, Oregon; Roll: T625_1492; Page: 11B; Enumeration District: 65; Image: 794. 

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Ensimmäisessä maailmansodassa

Ancestry.com lisäilee tietokantoja valikoimaansa jokseenkin jatkuvalla syötöllä, mutta amerikkalainen tutkimukseni on niin kapeaa, että harvemmin ryntään uutuuksia tarkastamaan. Tämän viikon "New York, Abstracts of World War I Military Service, 1917-1919" kuullosti lupaavalta sekä siirtolaistutkimuksen että Hohenthal-nimitutkimuksen puolesta, joten ei kun tekemään hakuja.

Mutta ennenkuin kerron niiden tuloksista, teen sen, mitä olisi pitänyt ja pitäisi aina tehdä ennen hakuja. Eli tutustun lähteen taustaan. Kortit on kirjoitettu vuonna 1920, mutta juuri muuta Ancestry ei näköjään kerrokaan. Tähän asti olin luullut lähteiden kuvauksia asiallisiksi, mutta ilmeisesti en ollut kovin moneen tutustunutkaan. Vaikka on pitänyt.

Suomi syntymäpaikkana tuotti 295 hakutulosta. Osassa oli paikkakuntatieto, mutta kaupunkien ja pitäjien nimet olivat joko kortin kirjoituksessa tai indeksoinnissa menneet usein jollain tavalla vinksalleen. Mukana oli yksi Kokemäellä syntynyt, jota en tähän mennessä ole laskenut Kokemäen siirtolaisten joukkoon: Herrassöörinkini poika Axel Corfitz Knorring s. 13.5.1886. Korttinsa näyttää tältä:


Mies oli ollut Euroopassa 15.9.1918-2.7.1919. Sotapalveluksensa koodiviidakon avaaminen vaatisi mielenkiintoa, jota en omaa.

Hakulistan viimeisenä oli mies, joka ei ollut syntynyt Suomessa vaan astunut siellä palvelukseen. Täh? Onneksi kortti oli avattavissa. Kyse oli laivasta USS Finland.

P. S. Suomalaisia ensimmäisessä maailmansodassa olen käsitellyt tässä blogissa aiemmin marraskuussa 2010. Helmikuussa 2011 käsittelin kysymystä Kekkonen ensimmäisessä maailmansodassa?

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Laiva saapui satamaan

Wikipedian mukaan ensimmäinen laiva Liinahamarin satamaan saapui 14.4.1940 ja koko välirauhan ajan Petsamo oli ainoa reittimme ulkomaailmaan. Se oli myös reitti monille pakolaisille ja törmäsinkin asiaan Ancestryn matkustajalistoissa pyöriessäni. Laiva Mathilda Thorden toi New Yorkin satamaan 6.11.1940 Petsamosta joukon suomalaisia, jotka ilmoittivat viimeisimmän pysyvän osoitteensa olleen joko Kanadassa tai Yhdysvalloissa.

Olipa listoilla yksi Kokemäelläkin syntynyt - Lauri Salonen 44-vuotias puuseppä Kanadasta. Mutta myös muutamia juutalaisia, Suomesta, Virosta ja "Nansen"ista. Matkustuslistan viimeisillä sivuilla on listattu ne matkustajat, joiden maihinpääsyä on tarkemmin tarkasteltu. Se on pitkä ja useat sotkuiset merkinnät taitavat tarkoittaa, että kyseiset matkustajat eivät päässeet Yhdysvaltoihin. Lauri Salonen oli ehtinyt syödä tutkinnan aikana 8 aamiaista, lounasta ja päivällistä ja sai lopulta luvan päivän oleskeluun. Toivottavasti hän pääsi siinä ajassa Kanadan rajalle ja sen toiselle puolelle.

Laiva lähti takaisin kohti Petsamoa 2.12.1940.

Hakusanalla Petsamo löytyy Ancestrysta 2406 matkustajatietoa.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 121

Vuonna 1872 syntynyt kokemäkeläinen Kaarle Nieminen otti passin 28.6.1911. Tähän sopivaa saapumistietoa Amerikkaan en ole löytänyt.

Kokmäellä 19.8.1881 syntynyt Juho Verner Nieminen otti passin 19.8.1907. Ilmeisesti hän oli sama mies kuin samanikäinen Verner Nieminen, joka saapui Vermontin St. Albansiin Liverpoolista laivalla Virginian. Häntä odotti sisarensa Fanny Aurora, joka on esitelty tässä sarjassa osassa 63. (Samalla laivalla tuli Kokemäeltä Cecilia Josefiina Halkeinkivi, joka oli syntynyt vuonna 1880 ja saanut passinsa 5.8.1907.)

Kokemäellä vuonna 1892 syntynyt Hilja Nieminen otti passin 25.8.1913. Hän saapui New Yorkin satamaan 30.9.1913 Kööpenhaminasta lähteneellä laivalla Hellig Olav. Kokemäelle jäi sisarensa Fanny Wasenius.

Lähteet:
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957

lauantai 12. marraskuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 120

"John Niemin" lähti Kokemäeltä vuonna 1906. Hän meni naimisiin (ilmeisesti Amerikassa) Sanni Santalan kanssa. He olivat ansainneet rahaa täysihoitolassa ja sepän pajassa. Näillä rahoilla he ostivat maata ja perustivat maatilan Wisconsinin osavaltion paikan Owen metsissä.

Owen sijaitsee Clarkin kauntissa, jossa vuosien 1920 ja 1930 väestönlaskennoissa löytyy perhe, jonka isä on John E. Nieminen ja äiti Sanni. Nämä olivat molemmat syntyneet Suomessa ja menneet naimisiin vuoden 1909 paikkeilla. John on maitofarmari eli mahdollisesti tuo muistitiedon mukaan Kokemäeltä lähtenyt mies.

Lähteet:
Gerald Ronning: Jackpine Savages: Discourses of Conquest in the 1916 Mesabi Iron Range Strike, Labor History, 44:3, 359-382
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Hixon, Clark, Wisconsin; Roll: T625_1979; Page: 2A; Enumeration District: 21; Image: 930)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Year: 1930; Census Place: Hixon, Clark, Wisconsin; Roll: 2564; Page: 5A; Enumeration District: 18; Image: 31.0.)

lauantai 5. marraskuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 119

Peipohjan Ratalan Katilan torppari antoi 17.6.1881 syntyneelle pojalleen komeat etunimet Victor Rudolf. Niiden kanssa, isänsä kuoltua, poika lähti Kokemäeltä Valkjärvelle 1897. Arvatenkin muutaman mutkan jälkeen hän astui Kööpenhaminassa laivaan Hellig Olav ja saapui New Yorkiin 8.2.1911 suuntanaan Fitchburg.

Victor löytyy seuraavan kerran Ranskan satamasta Boulogne Sur Mer, josta lähteneellä laivalla Rotterdan hän saapuu vaimonsa Edla Marian kanssa 26.4.1930 Halifaxiin. Molemmat olivat Suomen kansalaisa ja ilmoittivat aikovansa jäädä Kanadaan. Heillä oli vastaanottajanaan ystävä Ontariossa.

Lähteet
Kokemäen kastetut, rippikirja 1881-1890 s. 564, 1891-1900 s. 705
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957
Ancestry.com. Canadian Passenger Lists, 1865-1935

lauantai 29. lokakuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan (eli Kanadaan), osa 118

Heinäkuussa 1920 Quebeciin saapui Liverpoolista laivalla Victorian 23-vuotias Saima Emilia Tuorila, joka ilmoitti syntyneensä Kokemäellä. Hän oli saanut passin 19.4.1920.

Heinäkuussa 1923 Quebeciin tuli laivalla Frans Johannes Kulo. Tätä matkaa varten hän oli saanut passin 22.5.1923, mutta hän ei ollut ensimmäisellä Atlantin ylityksellään. Hän oli ollut vuonna 1917 Vancouverissa tuli sieltä syyskuussa 1918 Washingtonin Seattleen. Siellä hän oli väestönlaskennassa 1920 ja oli ollut jo ensimmäisen maailmansodan kutsuntakorttia täytettäessä 3.1.1918 ilmoittaessaan syntymäpäiväkseen 6.1.1890, johon sopivaa kastetta ei toisaalla syntymäpaikaksi ilmoitetusta Kokemäeltä löydy. Siellä asui kuitenkin äiti Lovisa.

Kokemäellä syntynyt Niilo Evert Bäck oli 24-vuotias saapuessaan 10.5.1924 Nova Scotian Halifaxiin laivalla Frederik VIII. Hänellä oli tarkoituksena asettua maahan pysyvästi. Kokemäen Köömilään jäi veli Vilho Bäck.

Kauppiaan pojaksi syntynyt Johan Einari Vuorinen (s. 1.5.1898 Kokemäki) saapui Quebeciin laivalla Montcalm 30.6.1924. Mies suunnitteli hierojan uraa Kanadassa. Vastaanottajana oli veljensä Johan Toivo Vuorinen (s. 1894 Pirkkala, os. nyt Hamilton, Mountain Son, Ontario) ja isänsä Vilhelm Vuorinen jäi Mouhijärvelle. Johan ehti jossain välissä palaamaan Suomeen, hän saapuu nimellä "Johan Eino" New Yorkin satamaan 12.11.1939 laivalla Carolina Thorden, joka oli lähtenyt Kotkasta 22.10.. Ammatikseen kirjattu "secret.", mikä tarkoittanee sihteeriä. Johan Eino oli viimeksi asunut pysyvästi Helsingissä, jonne jäi sisarensa rouva A. Salminen.

Heinäkuussa 1924 Halifaxiin tuli laivalla Stockholm Kokemäellä syntynyt 31-vuotias Fanny Kujala. Hän oli ohittanut Göteborgin 18.6., aikoi asettua maahan pysyvästi ja Kokemäelle jäi kaipaamaan äiti Amanda Wallin.

Myös heinäkuun 1924 saapujia oli 28-vuotias Lauri Feliks Salonen (s. Kokemäki), joka matkasi laivalla Drottningholm.

Kokemäellä syntynyt 30-vuotias Yrjö Hiltunen saapui elokuussa 1924 Nova Scotian Halifaxiin laivalla Drottningholm, joka oli lähtenyt Göteborgista 26.7 . Hänenkin tarkoituksenaan oli muuttaa maahan pysyvästi, mutta Anna-vaimo oli jäänyt vielä Turkuun.

Rouva Manda Josefiina Oikarinen (s. Kokemäki) oli 37-vuotias saapuessaan Halifaxiin vuonna 1924 laivalla Langastria. Suomen Toholammelle oli jäänyt isä Vilho Perko. Sukunimestä päätellen vastaanottaja Kalle Astala ei ollut Mandan aviomies.

Joulukuussa 1924 Halifaxiin tuli laivalla Montclare 24-vuotias naimaton Jalmari Villiam Rantanen (s. Kokemäki). Vastaanottajana oli serkkunsa Johan Korpela Ontariossa. Kokemäelle Kyttälän aseman lähimaastoon jäi äiti Anni Rantanen.

Lähteet:
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Ancestry.com, Canada, Ocean Arrivals (Form 30A), 1919-1924
Ancestry.com. Seattle Passenger and Crew Lists, 1882-1957 [database on-line].
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: King County, Washington; Roll: 1991894; Draft Board: 6.)
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Seattle, King, Washington; Roll: T625_1929; Page: 9B; Enumeration District: 243; Image: 224.)
Ancestry.com. Gothenburg, Sweden, Passenger Lists, 1869-1951

lauantai 22. lokakuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 117

Kokemäeltä lähtenyt Vaino Estonen (s. 1892) otti passin 11.4.1911. Vermontin St. Albansiin saapui Kokemäeltä lähtenyt ja siellä syntynyt 19-vuotias "Vieni Ertonen" laivalla Empress Of Ireland 28.4.1911. Ilmeisesti molemmissa merkinnöissä on kyse Kokemäellä 24.2.1892 syntyneestä Ala-Paturin työmiehen Erland Ertosen pojasta Weini Matias.

Lähteet:
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Kokemäen kastetut ja rippikirja 1891-1900 s. 162

lauantai 15. lokakuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 116

Laivalla Hesperian tulivat 3.12.1913 Bostonin satamaan Kokemäeltä Glasgown kautta Kalle (25v.), Alvar (37 v.) ja Elin ( 32v.) Leppänen. Kaikkien yhteinen sukulainen oli jäänyt Kokemäen Vallilan kylään ja yhteisenä määränpäänä oli Fitchburg.

Kalle Oskar oli ottanut passinsa 5.11.1913 ja matkustusluettlon mukaan syntynyt Huittisissa.

Alvar ja Elin olivat aviopari ja löytyvät vuoden 1920 väestölaskennasta Wisconsinin osavaltiosta. Alvar ansaitsi elantonsa autonkorjaajana. Vastaavat tiedot löytyvät myös ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortista, jossa Alvarin nimi Alvar Konsta ja syntymäpäivä 28.6.1876. Matkustusluettelon mukaan syntymäpaikkansa oli "Kinjarvie" ja kaste oikealla päivällä löytyy Kivijärveltä.

Kokemäeltä oli passin ottanut myös Juho Afred Leppänen (s. 1871), joka palasi kymmenen vuoden poissaolon jälkeen vuonna 1921.

Lähteet:
Ancestry.com. Boston Passenger and Crew Lists, 1820-1943
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Year: 1920;Census Place: Superior Ward 3, Douglas, Wisconsin; Roll: T625_1984; Page: 8A; Enumeration District: 71; Image: 1054.)
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Douglas County, Wisconsin; Roll: 1674994; Draft Board: 2.)

lauantai 8. lokakuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 115

Työmies Frans Nestor Koivusen poika Frans Nikolai (s. 19.12.1897 Kokemäki) otti passin 1.12.1914 ja saapui New Yorkin satamaan Kööpenhaminasta laivalla United States 26.12.1914. Kuuden vuoden jälkeen hän palasi Kokemäelle vuonna 1921.

Pikkusiskonsa Bertta Katri Koivunen (s. 27.2.1902 Kokemäki) otti passin 10.4.1923 ja saapui New Yorkin satamaan 6.7.1923 Southampton Mauretania-laivalla. Hänen kohteenaan oli Washingtonin Aberdeen, jossa odotti sisko Mary Koski. Ilmeisesti 23.5.1895 syntynyt Maria Lyydia. Syntymäpäivä täsmää Mary L Koskeen, joka kuoli Washingtonin osavaltiossa 3.3.1978.

Näiden kolmen sisaruksen lisäksi Kokemäeltä lähti Amerikkaan Lempi Pauliina Koivunen (s. 26.11.1897 Kokemäki), joka otti passin 22.2.1921 ja tuli New Yorkin satamaan 29.6.1921 Kristianiasta laivalla Stavangerfjord. Michiganin Ironwoodissa häntä odotti serkku "Victorie V. Korpola".

Lähteet:
Rippikirja Kokemäki 1891-1900 s. 717
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957
Ancestry.com. Washington Death Index, 1940-1996
Ancestry.com. Social Security Death Index (Number: 531-28-8415;Issue State: Washington;Issue Date: Before 1951.)

lauantai 1. lokakuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 114

Laivalla Ionian saapui 15.12.1906 Liverpoolista Vermontin St. Albansiin kaksi miestä Kokemäeltä. Molemmat ilmoittivat vastaanottajakseen Kustaa Nurmen, josta on kerrottu tämän sarjan osassa 76.

Juho Mäki (s. 20.1.1879 Kokemäki) oli ottanut passin 24.11.1906 ja hänen noteerattiin palanneen Kokemäelle vuonna 1913 seitsemän vuoden jälkeen.

Samana päivänä oli ottanut passin 27-vuotias Frans H. Wirta. Samalla välikirjaimella varustettu kaima on ottanut Minnesotassa Amerikan kansallisuuden, mutta nimen tavallisuuden ja tarkan syntymäajan puutteen takia varmoja jälkiä Fransin kohtalosta ei löydy.

Lähteet:
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Rippikirja Kokemäki 1891-1900 s. 729, 1900-1911 s. 515
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto

lauantai 24. syyskuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 113

Kokemäellä 12.2.1889 syntynyt Kalle Ilmari Manninen saapui laivalla Oceanic Southhamptonista New Yorkin satamaan 15.5.1913. Hän ilmoitti kohteekseen Michiganin Ironwoodin ja avstaanottajaksi serkkunsa Amanda Kujansuun.

Veljensä Frans Vihtori (s. 23.4.1886 Kokemäki) jätti Kokemäelle vaimon ja kaksi nuorta tytärtään. Hän saapui Liverpoolista Laurentic-laivalla Vermontin St. Albansiin 16.11.1913 ollen matkalla Michiganin Ironwoodiin, jossa veljensä vastaanottamassa. ironwoodissa Frans täytti ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortin ja ilmoitti lähimmäksi omaisekseen vaimonsa Kokemäellä.

Lähteet:
Kokemäki rippikirja 1881-1890 s. 577, 601, 1891-1900 s. 730, 1902-11 s. 516
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918
(Registration Location:Gogebic County, Michigan; Roll: 1675573; Draft Board: 0. )

lauantai 17. syyskuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 112

Celtic-laiva toi 27.4.1913 New Yorkin satamaan kolme Kokemäeltä lähtenyttä.

Työmiehen leski Maria Siltanen oli syntynyt vuonna 1880 ja ottanut passin 26.3.1913. Häneltä jäi Säpilään isä Antti Rantanen. Vastaanottajakseen ilmoitti ystävän Amanda Santala New Hampshiressa. (Todennäköisesti Kullaalla syntynyt, joka tuli maahan 1911.)

Jalmari Nikolai Kuusisto ilmoitti vastaanottajakseen kaverinsa Vihtori Salovaaran Minnesotan Minneapoliksessa (ks. osa 10 tästä sarjasta). Hän oli syntynyt Kokemäellä 7.3.1890, ottanut passin 1.4.1913 ja jättänyt jälkeensä isänsä Frans Peltoniemen Hinnerjoen Kotkan kylään.

Huittisissa 1.1.1877 syntynyt Oskari Aukusti Mäkelä otti Kokemältä käsin passin 17.3.1913. Lähtiessään jäi Kokemäen Ylistaroon odottamaan vaimo Fanni. Vastaanottajana vaimon veli Aksel Solander. (Hänet on esitelty osassa 11.) Fanni saapui Yhdysvaltoihin ennen kuin Oskari täytti ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortin Worcesterin kauntissa Massachusettsissa.

Lähteet:
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Worcester County, Massachusetts; Roll: 1684564; Draft Board: 12.)

lauantai 10. syyskuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 111

Kakkulaisten Nirhan Isokorven torpparin poika Arvo Johannes (s. 12.6.1892 Kokemäki) oli saapunut Quebeciin Letitia-laivalla kesäkuussa 1913. Hän saapui 14.4.1917 Michiganin Saulte Saint Marieen ilmoittaen viimeiseksi pysyväksi osoitteekseen "Mile 65, A. C. R., Ontario". Monella muulla tulijalla on samankaltainen osoite, erään tiedustelijan verkkokeskustelussa saaman vastauksen perusteella lyhenne on aukaistuna Ontariossa kulkeva Agawa Canyon Railway.

Toisen kerran Arvo tuli Yhdysvaltoihin helmikuussa 1919, New Yorkin osavaltion satamaan Rouses Point. Hän oli matkalla toisaalle eikä virallisesti tullut Yhdysvaltoihin. Itse asiassa ilmoitti ettei siellä ollut koskaan ollutkaan.

Lähteet
Kokemäki rippikirja, 1891-1900 s. 1359
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Ancestry.com. Michigan Passenger and Crew Lists, 1903-1965

lauantai 3. syyskuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 110

Kokemäen Haistilan Ala-Härkälän valtoimen pojaksi 19.7.1892 syntynyt Valto Villiam otti sukunimellä Raitti passin 28.4.1913. Tavanomaisesta poiketen hänelle löytyy tulomerkinto kahdesta satamasta. Bostonin satamaan hän tulee 30.5.1913 laivalla Arabic Liverpoolista. Vastaanottajakseen ilmoitti Syne Stenvallin osoitteessa "Old Fellows Hall, Worcester, Mass." New Yorkin satamaan päivää myöhemmin Liverpoolista lähteneellä Cedric-laivalla (matkustusluettelossa yliviivattu nimi Arabic) . Vastanottajan etunimi on muuttunut Signeksi. (Porilainen Signe Stenvall oli saapunut maahan vuonna 1911)

Ensimmäisen maailmansodan kutsuntakorttia täyttäessään Valto asui Massachutessin Worcesterissa ja ansaitsi elantonsa räätälinä. Hän ilmoitti elättävänsä vanhempiaan sekä vaimoa ja yhtä lasta.

Lähteet:
Kokemäki rippikirja, 1891-1900 s. 1143

Siirtoilaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto
Ancestry.com. Boston Passenger and Crew Lists, 1820-1943
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Worcester County, Massachusetts; Roll: 1674502; Draft Board: 2.)

lauantai 27. elokuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 109

Frans Vihtorin (s. 26.10.1879 Kokemäki) isä käytti sukunimeä Välimäki ja Frans käytti sukunimeä Mäki ottaessaan passin 4.6.1913. Samat etunimet ja syntymäpäivä on kaivostyöläisellä, joka täyttää ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortin Minnesotassa.

Myös Kokemäeltä lähtenyt Frans Mäki tuli laivalla Empress of Britain Vermontin St. Albansiin 4.7.1913. Tämä Frans oli 33-vuotias eikä ollut käynyt Yhdysvalloissa aiemmin. Häneltä jäi Kakkulaisiin Maria Maki ja vastaanottajana oli setä/eno Herman Letila?

Lähteet:
Kokemäen rippikirja 1869-1879 s. 873 , 1881-1890 s. 1105, 1891-1900 s. 1391
Siirtolaisuustilaston aineisto Kansallisarkistossa
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Itasca County, Minnesota; Roll: 1675511; Draft Board: 0.)
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956

lauantai 20. elokuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 108

Kokemäellä syntynyt Ukko Kumlander oli vain 10 kuukautta vanha saapuessaan New Yorkin satamaan 9.1.1923 Göteborgista lähteneellä laivalla Drottningholm. Seuranaan hänellä oli luonnollisesti vanhempansa Edit (s. 12.9.1896 Kuhmoinen) ja Karl Fredrik (s. 28.1.1892 Naantali) Kumlander

Vuoden 1930 väestönlaskennan aikaan perhe oli asumassa Indianan Garyssa. Siellä asuivat perheen vanhemmat vielä vuonna 1942. He kuolivat Kaliforniassa Karl 18.6.1961 ja Edit 31.12.1987.

Lähteet:
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Census Place: Gary, Lake, Indiana; Roll: 598; Page: 18B; Enumeration District: 3; Image: 686.0.)
Ancestry.com. U.S. World War II Draft Registration Cards, 1942
Ancestry.com. California Death Index, 1940-1997

lauantai 13. elokuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 107

Kokemäkeläinen työmiehen poika Juho Evert Ketola otti passin Amerikkaan 28.5.1903 ja lähti matkaan saman vuoden marraskuussa. Samanniminen mies kirjattiin Kokemäellä palanneena vuonna 1908 4 vuoden jälkeen syntymävuodella 1883 ja vuonna 1910 8 vuoden jälkeen syntymävuodella 1884.

Ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortin täyttänyt Juho Evert Ketola ilmoitti syntyneensä 1.2.1882 Suomessa. Hänellä oli vaimo nimeltä Lempi Maria. Molemmat asuimat paikassa Kettle river, Carlton, Minnesota. Juho oli maatyöläinen. Tilanne oli samantapainen pari vuotta myöhemmin.

Tämän jälkeen pariskunta on palannut Suomeen ja Kokemäelle. Sillä vuodelta 1929 on valokuva, jossa kuvauksen mukaan "Siltatieltä kääntymässä Ford-kuorma-auto, jonka Kankaantakana asunut Eevert Ketola toi tullessaan Amerikasta 1920-luvun lopulla ja ajoi sillä maitoa Kokemäen meijeriin useita vuosia."

Lähteet:
Siirtolaisinstituutin passihakukanta
Siirtolaisuustilaston aineisto Kansallisarkistossa
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918 (Registration Location: Carlton County, Minnesota; Roll: 1675385; Draft Board: 0.)
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Census Place: Kalavala, Carlton, Minnesota; Roll: T625_824; Page: 6B; Enumeration District: 2; Image: 350.)
Tiedonanto Kokemäki-seuran valokuvakokoelman luettelosta

lauantai 6. elokuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 106

Kuoppalan kylän Pehun poika Kalle Fredrik (s. 22.10.1880 Kokemäki) saapui 23-vuotiaana Liverpoolista laivalla Lake Manitoba Vermontin St. Albansiin 20.12.1903. Hän oli matkalla ystävänsä Emil Torisevan luo. Samalla laivalla oli tämän veli Kokemäeltä, heistä kerrottu sarjan osassa 49. Laivalla oli myös osassa 63 mainittu Fanny Aurora Nieminen.

Kallen pikkuveli Akseli Ilmari (s. 18.3.1889 Kokemäki) otti passin 14.1.1909 ja tuli samaiseen St, Albansin satamaan 14.2.1909 Liverpoolista lähteneellä laivalla Tunisian. Samalla laivalla olivat kokemäkeläiset Waino ja Fanny Pilto (0sa 25), Kalle Verner Jokela (0sa 25) ja Kalle Jalmari Willberg (otti passin 15.1.1909, palasi Suomeen 1910).

Akselista ei ole Amerikasta lisähavaintoja. Kalle oli lähtenyt takaisin Suomeen, jossa otti passin 28.4.1913 ja saapui sitten Ne Yorkin satamaan 31.5.1913 Liverpoolista Cedric-laivalla. Hän oli matkalla Minnesotan Duluthiin, jossa hän ilmoitti myös olleensa vuodet 1903-12.

Ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortissa Kalle on jo Charlie. Hän ansaitsi elantonsa jossain Minnesotan kaivoksessa. Vuoden 1920 väestönlaskennassa hän on naimaton vuokralainen ja kaivostyöläinen. Kymmenen vuotta myöhemmin tilanne oli oleellisesti sama.

Ennen kuolemaansa Kallesta tuli Yhdysvaltain kansalainen. Hän kuoli 27.7.1942 Minnesotassa.

Lähteet:
Kokemäen rippikirja 1881-1890 s. 990, 1891-1900 s. 1255
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Siirtolaistilaston aineisto Kansallisarkistossa
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957
Ancestry.com. World War I Draft Registration Cards, 1917-1918
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Census Place: Gilbert, St Louis, Minnesota; Roll: T625_860; Page: 14A; Enumeration District: 183; Image: 792)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Census Place: Virginia, St Louis, Minnesota; Roll: 1129; Page: 6A; Enumeration District: 179; Image: 79.0)
Peterzen, Conrad, ed.. Minnesota Naturalization Records Index, 1854-1957
Ancestry.com. Minnesota Death Index, 1908-2002

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 105

New Yorkin satamaan 23.2.1916 saapuneelta 22-vuotiaalta Fanni Wirtaselta oli jäänyt Kokemäelle isä Juho. Samalla Frederik VIII-laivalla Christianiasta tuli myös Kokemäellä syntynyt 50-vuotias Gustaf Grönlund. Hän oli ollut Vermontissa vuodet 1911-14 ja kotimaahan palattuaan asunut viimeksi Teuvalla, jonne jäi vaimonsa Anna Lisa.

Lähteet:
Ancestry.com.
New York Passenger Lists, 1820-1957