Sukututkijan loppuvuosi

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Kokemäeltä Amerikkaan, osa 3

Sarjan ensimmäisessä osassa Kylä-Vehkan Emil Wilhelm suuntasi vuonna 1905 osoitteeseen Duluth, Minnesota tarkoituksenaan löytää ystävänsä Frans Aakula. Ilmeisesti kyse oli Frans Juho Aakulasta, joka rantautui 12.4.1903 Philadelphiaan Liverpoolista lähteneellä laivalla Westernland. Hän oli matkalla Duluth, Minnesotaan, jossa odotti ystävä Oscar Granroos.

Frans Juho oli syntynyt 22.10.1874 Kiukaisissa ja kasvanut Aakulan talossa Kokemäellä. Sitä isännöivät hänen vanhempansa Frans Mikkel Mikkelinpoika (s. 2.1.1846 Kiukainen) ja Amanda Loviisa Kustaantytär (s. 22.5.1853 Kiukainen).

Fransin nuorempi veli Gustaf Viktor (s. 12.10.1884) saapui Southamptonista New Yorkiin 11.12.1907 laivalla Oceanic. Hän oli merkinnyt kohteekseen Duluth, Minnesota, mutta ei vastaanottajakseen veljeään vaan ystävän Frans Wehka.

Vuonna 1910, kun Halleyn komeetta oli näkyvissä, Gustaf oli töissä Cloquet, Minnesotan lähellä metsätyömaalla. Gustaf kävi ilmeisesti hakemassa lisämahdollisuuksia Kanadasta, sillä hän ylitti rajan takaisin USAan helmikuussa 1911. Rajakirjanpidon mukaan hänellä ei tuolloin ollut USAssa sukulaisia.

Vuoden 1920 väestönlaskennassa Gustaf löytyy naimattomana Fairbanksista Minnesotassa. Hän oli tuolloin osuuskaupan hoitaja. Toukokuussa 1922 hän asuu paikassa Lawler, Minnesota ja hakee passia käydäkseen vanhempiensa luona. Oikealla oleva kuva on passihakemuksesta. Gustaf palasi matkaltaan New Yorkiin 16.10.1822 Kööpenhaminasta lähteneellä laivalla Frederik VIII.

Ilmeisesti Gustaf on "Gust Aakula", joka opiskeli ja myöhemmin opetti Minnesotan työväenopistossa sekä kirjoitti siitä historiikin. Hän kirjoitti myös lehteen Tie vapauteen.

Vuoden 1930 väestönlaskennassa Gustafilla on vaimo nimeltä Tyne, joka on syntynyt Michiganissa, mutta vanhempansa Suomessa. He olivat avioituneet vuoden 1925 paikkeilla, Tynen ollessa 21-vuotias. Gustaf oli vaihtanut ammattia ja manageerasi nyt sanomalehden julkaisua, asuinpaikkanaan Duluth, Minnesota.

Gustaf kuoli 6.11.1976 Minnesotassa ja vaimonsa 2.2.1970.

Turun yliopiston siirtolaishistorian kokoelmaan kuuluu useita kirjoja, joiden lahjoittaja on Gust Aakula.

Lähteet:
Kokemäen rippikirja 1891-1900 s. 938
Ancestry.com. Philadelphia Passenger Lists, 1800-1945
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Ancestry.com. U.S. Passport Applications, 1795-1925
Ancestry.com. Minnesota Death Index, 1908-2002
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Census Place: Fairbanks, St Louis, Minnesota; Roll T625_857; Page: 1B; Enumeration District: 73; Image: 624)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Census Place: Duluth, St Louis, Minnesota; Roll 1126; Page: 26A; Enumeration District: 55; Image: 731.0.)
Arthur Edwin Puotinen: Finnish radicals and religion in Midwestern mining towns, 1865-1914 (Aakula mainitaan sivulla 130)
Dirk Hoerder, Christiane Harzig: The immigrant labor press in North America, 1840s-1970s
Arkistokuvaus Records of the Work People's College (Tyovaen Opisto) 1904-1962. Immigration History Research Center. University of Minnesota
Kirjaluettelo Siirtolaishistorian kokoelma, Turun yliopisto, yleinen historia
Richard J. Altenbaugh: Worker's education as counter hegemony: The educational process at Work People's College, 1907-1941
North Country Anvil no. 19 - 1976

Käsikirjoitusaihio

Kaksi kirjaa on viimeistelemättä ja kaksi pysyvästi (ainakin viimeiset 5 vuotta?) vaiheessa. Mutta uutta aloitan. Työnimeltään Varma ja Maria Ala-Potilan esivanhemmat, enimmäkseen Kauvatsalla. Silkkaa sukututkimusta, joka on etsinyt muotoaan. Sillä (1800-luvun lopulla syntyneen henkilön) esipolvitutkimuksen esittäminen selkeällä tavalla on haastavaa. Tähän yhdistettynä se, että kyseisistä talollisista ei ole juuri mitään "lisätietoa", on jättänyt kyseisen sukuhaaran dokumentoinnin kesken.

Mutta jossain vaiheessa tätä vuotta sain sellaisen ajatuksen, että teen esityksen nimenomaan talojen (ja kylien) kautta. Näin lukijat saavat ainakin pieniä loogisia kokonaisuuksia, vaikka kokonaisuus on isohko palapeli.

Tekeminenkin on palapeliä. Olisin voinut jatkaa vanhan tutkimuksen tarkistelua ja tarkastelua sen alkuperäisessä muodossa, mutta oli paljon kivempaa leikata ja liimata palaset suunnilleen oikeille uusille paikoilleen. Pystyn hahmottamaan missä (maantieteellisesti) on henkilöiden ja tekstin massa. Ja voin alkaa (sitten joskus) tuottamaan tekstiä oikeisiin kohtiin.

Ja kuvia. (Kävin jo kuvaamassa Kauvatsan karttoja. Alla kuvituksena Rutunan talo ja vanha Kauvatsan kirkko.) Työn alla olevien käsikirjoitusten tekemisestä tuli paljon hauskempaa, kun pääsin siihen vaiheeseen, että lukujen pituudet on suunnilleen selvillä ja aloin länttäämään kuvia mukaan. Olisi tehokkaampaa tehdä tämä vasta työn lopussa sillä nyt pari sanaa tai riviä voi siirtää kuvan seuraavalle sivulle ja aiheuttaa siivousoperaation. Mutta käsikirjoitus näyttää paljon valmiimmalta ja motivoi jatkamaan kohti loppusuoraa.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

TVAK

Joskus sitä sentään yllättää itsensä positiivisesti. Olin etsimässä jotain tiedostoa kotikoneelta. Mikä on stressaavaa, sillä Vista onnistuu sekoittamaan tiedostoselailussa päivämäärämuotoilut niin etten saa järjestettyä tiedostoja ajan mukaan.

Ja kansiorakenteeni on vähemmän harkittu. Ei kai minulla mitään ole kansiossa "Omat kuvatiedostot", sen voisi deletoida... No ei oikein voi kun siellä oli enemmän tai vähemmän havainnollisesti nimettyjä kuvakansioita. Yksi sentään selvä: TVAK.

Siis Tilattoman väestön alakomitea. Kokemäenkartanon tietoja (joita en loppujen lopuksi käyttänyt) valokuvatessa olin sen verran järkevä, että kuvasin samalla muita mahdollisesti tulevaisuudessa tarvittavia. En tietenkään ihan kaikkia, mutta parempi kuin ei mitään. Seuraavana sateisena viikonloppuna voi nakutella Vähtärin ja Ala-Potilan käsikirjoitusaihioon ja huolehtia lopuista myöhemmin.

TVAK tiedot kerättiin 1901 tiloittain ja ruokakunnittain. Valokuvassa Ala-Potilan ruokakunnat (=72 henkeä!). Sarakkeet lukemissani lomakkeissa:

1 Kylän ja manttaaliinpannun maan tai muun kiinteistön (tilan, parsellin y. m.) nimi
2 Tilan numero
3 Ristimä- ja sukunimi
4 Ammatti, (maanviljelijä, sahan- tai tehtaanomistaja, kauppias, virkamies j. n. e., tai kruunu, kunta, pappila, lukkarintalo, saha- tai muu yhtiö, armeliaisuuslaitos y. m.)
5 Nimi
6 Ammatti eli se toimi, josta hän saa pääasiallisimman elatuksensa tai tulonsa
7 Ruokakuntaan kuuluvien henkilöitten koko lukumäärä (isäntä- ja palvelusväki, lapset, hoitolaiset y. m.)
8 Miehiä, Pääasiallisesti maanviljelystyöllä
9 Naisia, Pääasiallisesti maanviljelystyöllä
10 Miehiä, Muulla työllä
11 Naisia, Muulla työllä
12 Omia, huoneita
13 Toisen omistamia, huoneita
14 Ruokakunnalla ei ole erityistä huonetta, vaan asuu se loisena yhdessä toisen ruokakunnan kanssa. (Vastaus merkittävä 1:llä)
15 Peltoa
16 Luonnonniittyä
17 Missä määrin ruokakunnalla on kelvollista laidunta (haka- tai metsämaata) käytettävänä? (Vastaus numeroilla: 0=ei ollenkaan, 1=vähän, 2=riittävästi
18 Maanviljelys on itsenäinen tai hoidetaan yhdessä toisen kanssa. (Vastaus i tai yhdysviljelyksessä N:o______ kanssa)
19 Hevosia, 3:n v. tai vanhempia
20 Lypsylehmiä
21 Lampaita, 1 v. Vanhemmat
22 Sikoja, ½ v. Vanhemmat
23 Poroja
24 Muistutuksia

Hilda Nyström

Jarl Pousarin Genos-artikkelissa Släkten Nyström från Sjundeå esiintyy mm. Karl Henrik Nyström, jonka tyttärestä todetaan yksinkertaisesti "Hilda Lovisa Margareta, f. i Tavastehus 20.7.1838."

Suomen naisyhdistyksen vuonna 1896 julkaisema matrikkeli Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloilla tarjoaa hieman rikkaamman kuvan Hildasta:

"Vanhemmat: kauppias Henrik Nyström ja Lovisa Kristina Sirelius. Perhe muutti sitten Urjalaan, jossa tytär Hilda sai isältään Matkun rustitilan hoidettavakseen, koska hänellä oli erinomainen taipumus maanviljelykseen. Hoidettuaan menestyksellä tätä muutaman vuoden, osti hän velaksi Pantalan rustitilan, pani sen mallikelpoiseen kuntoon, möi sen ja sai 19,000 mkk. voittoa. Osti sitten Laurilan tilan Hattulassa. Täällä teki hän väsymättä työtä yli 10 vuotta, raivasi uutisviljelystä, paransi karjanhoitoa ja maanviljelystä ja asuu nyt Mäkelän rustitilalla Urjalassa, jossa hän yhä jatkaa tarmokasta tointaan maamme pääelinkeinon palveluksessa. "

Heikkilän eli Mäkelän lainhuudatuksessa oli jotain epäselvää ja niin siitä löytyy kuulutus Suomalaisesta Wirallisesta Lehdestä 17.8.1894. Tampereen Uutiset kertoi 7.10.1896, että "maanviljelijä neiti Hilda Nyström" oli myynyt omistamansa Iso Kartanon 1/2 mantt. perintörustitilan Teiskon pitäjän Värmälän kylästä euralaiselle Frans Rauvolalle. Talon kauppahinta oli 50,000 markkaa ja irtaimiston 15,000 markkaa. Muunnettuna Rahamuseon laskurilla (tuntipalkalla), summat vastaavat yhteensä 240 000 euroa nykyrahassa.

torstai 23. heinäkuuta 2009

Miten rahaa lainattiin 1600-luvun Suomessa

Vuosituhansien ajan on tilapäistä tarvetta varten lainattu rahaa tai tavaraa. K. R. Melander aloittaa artikkelinsa Luotosta ja rahan korosta maalaiskunnissa maassamme 1500- ja 1600-luvuilla (Kirjassa Historiallisia tutkimuksia J. R. Danielson-Kalmarin kunniaksi 7.V.1923) muinaisista kreikkalaisista.

Rahataloutta ei 1600-luvulla Suomen alueella voi kutsua kehittyneeksi eikä kovin toimivaksikaan. Rahan puutetta syntyi Ruotsin jokseenkin jatkuvista sodista ja toistuvista katovuosista. Mutta toki (aina?) löytyi niitä, joilla oli lainata. Varsinkin kuin tällä tavoin ansaitsi lisää rikkautta.

Osa lainoista on muotoa, joka nykyäänkin tunnetaan, eli suoraviivaisia rahalainoja määrätyllä korolla. Näissä käytetyt korot ovat 5-12%, tavallisimmin 8-10%. Rahan lisäksi oli yksinkertaista lainata viljaa. Näiden lainojen korkoprosentit vaihtelivat 10 ja 33 prosentin välillä. Korkeampia korkoja pyydettiin, jos laina annettiin katovuotena. Lisäksi koronmaksun rasite tuntui tietenkin vielä voimakkaampana, jos laina-ajalle osui katovuosia.

Kauppiaat, virkamiehet ja aateliset tekivät varsinaisia velkakirjoja. Kansan keskuudessa oli käytössä pykäläpuu. Lainaa otettaessa oli paikalla vieraat miehet, jotka leikkasivat merkit.

Lainan vakuudeksi annettiin tavanomaisesti pantti. Jos se oli maakappale kuten niitty tai peltosarka, niin sen tuotto toimi lainan korkona. Mutta toisaalta pantinsaaja maksoi osan talon veroista. Tuomiokirjoista löytyvissä esimerkeissä tällaisia velkasuhteita saatettiin pitää yllä vuosikymmeniä. Velan panttina saattoi olla kokonainen tilakin. Esi-isäni professori Johannes Flachseniuksella oli 1600-luvun lopulla panttina ainakin kolme tilaa Piikkiöstä ja kaksi tilaa Paimiosta. Pantteina käytettiin myös pieniä arvoesineitä kuten hopealusikka, vaatekappale, kultaketju ja niin edelleen.

Ja jos velanmaksusta tuli myöhemmin epäselvyyttä, niin mentiin käräjille, ja näin meille ovat edellä esitetyt piirteet talouselämästä tiedossa.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Puhtaudesta

Kirjakaupasta tuli ostettua Katherine Ashenburgin Clean. An Unsanitised History of Washing, joka oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. En ollut tullut ajatelleeksi, että kristinusko tuhosi antiikin kylpyläkulttuurin keskittymällä muuhun kuin maalliseen. Mistä heräsi mieleen kysymys, miten Pohjolassa? Muuttuiko uskonnollisiin rituaaleihin liittynyt saunominen sujuvasti lauantai-illan kirkkovalmisteluksi?

Valitettavasti dokumentointi Suomen alueen kristinuskoon käännyttämisestä on niin olematonta, ettei kukaan pysty minulle vastaamaan. Tartuttuani Risto Vuolle-Apialan tuoreeseen kirjaan Savusauna ennen ja nyt sain tietää, että saunan menneisyydestä on varsin hajanaista tietoa.

Jossa oli minulle paljon uutta. Esimerkiksi se, että saunaa on länsi-Suomessa kutsuttu myös pirtiksi. Mistä kaltaiseni maalikko alkaa ajatella, että kaksiosainen pirtti-tupa rakennusmalli on syntynyt saunan laajennuksesta?

Vuolle-Apiala oli löytänyt Briennen herttuan Loménien tekstin vuodelta 1655:

"Siellä näimme kummaksemme ja inhoksemme naisia ja miehiä, sikoja ja hevosia, poikia ja tyttöjä, kanoja ja lehmiä -- sikin sokin saunassa ilkialastomina, ei vaateriekalettakaan edessä, hikoillen kauheasti kuin kuolemantaudista toipuvat. Meidät nähtyään he menivät huuhtomaan ruumistaan pienelle purolle, johon he olivat varta vasten tehneet avannon jäähän. Sitten he palasivat aivan vakavina ja alastomuuttaan punastumatta tulikuuman uuninsa soppeen." (s. 15)

Ashenbergin kirjan mukaan ajan keski-eurooppalaisille puhdistautuminen tarkoitti paidan vaihtoa eli on siinä ollut ihmettelemistä kerrakseen.

Sivulla 10 todetaan "Kaupunkien yleiset saunat olivat ensimmäisiä, jotka jo 1800-luvulla varustettiin umpinaisella muuratulla kiukaalla ja savupiipulla." Mutta C-B. J. Petanderin kirjaa Kungliga Österbottens infanteriregemente under Gustaf III:s tid lähteenä käyttäen olen kirjoittanut syksyltä 1772 "Helsingissä oli paloturvallisuuden nimissä purettu kaikki savusaunat ja savupiipullisia oli ehditty rakentaa vasta vähän." ...

... Perjantaisessa Helsingin Sanomien NYT-liitteessä Kysy mitä vaan palstalla kirjoitettiin "Olemme sitä varmempia mitä vähemmän tiedämme. Jos historioitsijalta kysyy menneisyydestä, vastauksena on luvassa kakomista, ottiatuota, voi olla, mutta toisaalta taas ei."