Kutilan Rikrooli

Johan Anders Ögnelood syntyi Tenholassa 3.1.1729. Palveltuaan Uudenmaan ja Hämeen rakuunarykmentissä hän erosi armeijasta 17.7.1771 saaden samalla ylennyksen luutnantista kapteeniksi. Häme-wikin tietojen mukaan tämän jälkeen hän "omistautui Kutilan kartanon hoitoon ja liiketoimille" ja "sai kartanon nousemaan rappiosta kukoistukseen, omisti lopulta kolme kartanoa: Kutilan, Kankaisen ja Kutisen."

Kutilassa oltiin asuttu jo aiemmin ja siellä syntyi Ögneloodin ainoa tytär Beata 17.8.1758. Tämä oli aikuinen äitinsä kuollessa kesällä 1798.

Inrikes Tidningar 14.8.1798

Kaksi vuotta myöhemmin Ögnelood sai sotaneuvoksen arvon, Häme-wikin mukaan kiitoksena alaisilleen antamasta avusta.

Posttidningar 2.1.1800

Arvonimeä Ögnelood ei kauaa ehtinyt käyttää, sillä hän kuoli helmikuussa 1804.

Inrikes tidningar 16.3.1804

Vaikka sotaneuvoksena Ögnelood oli vain murto-osan elämästään, tällä tittelillä hänet Kalvolassa muistettiin vielä 1900-luvun alussa. Edv. Mikkola tallensi näistä pari ja kirjoittamansa artikkeli  "Riikrooli" ilmeistyi Suomen Kuvalehdessä 44/1928. 

Sotaneuvos Ögnelodh on jättänyt jälkeensä kummalliset tarinat. »Tarpeenniemen Mummu», joka muutamia vuosia sitten kuoli yli 80 vuoden vanhana, kertoi »Riikroolista», joksi kansa nimitti sotaneuvosta, vallan ihmeellisiä asioita. Nimi »Riikrooli» muodostunee ruotsalaisesta sanasta krigsråd, mikä on suomeksi sotaneuvos. Kun hämäläisen kansan kieli ei taipunut lausumaan nimeä ruotsalaisessa muodossa, niin se pyöräytti siitä nimen »Riikrooli». ...

»Riikrooli», niin sotaneuvos kuin olikin., oli jäsenenä siinä salaliitossa, joka väijyi Ruotsin kuninkaan Kustaa III:nen henkeä. Kuri sitten eräässä juhlassa, kevättalvella. 1792, ammuttiin kuningasta niin, että hän kuoli parin viikon perästä, rupesi maa polttamaan »Riikroolinkin» jalkojen alla, ja hän tuli kipin kapin Kutilaan. Mutta muutamien aikojen perästä tulivat vangitsijatkin tänne. Se oli kuitenkin turhaa, sillä »Riikroolia» ei löydetty mistään. Hän oli pukeutunut, kuten tarina kertoo, havunhakkaajaksi ja naputteli mekko päällä kuusenoksia kartanon navetan seinustalla sillä aikaa, kun hakijat nuuskivat rakennuksia ja kellareita. 

Tyhjin käsin palasivat hakijat emämaahan, Ruotsiin. Mutta kapinoitsijoita ei niin vaan lakata etsimästä. Ruotsin miehet tulivat toisen kerran. Taaskin turha matka, sillä »Riikrooli» oli tälläkin kertaa viisaampi. Hän oli »kuollut» ja kuopattukin omaan komeaan puutarhaansa. Hautaristikin oli jo valmiina tallin ylisillä. Hakijat menivät taaskin ilman saalista Tukholmaan. Missä oli »Riikrooli»? Hän naureskeli iloisten kumppaniensa kanssa kartanon kellarissa, sillä hänen tilalleen oli haudattu kartanon mullikka upeassa, kultakirjaimin somistetussa arkussa. Tarina veistää jatkoksi, että sotaneuvosta ei koskaan saatu syytettyjen penkille, vaan että hän eli vapaana miehenä elämänsä ehtooseen asti. Hautaristi ajelehti kauan aikaa kartanon tallin parvella, kertoen totisille torppareille satua omituisesta ukosta. 

Toinen kertomus juontaa myöskin Kutilasta alkunsa. Se on tarina »Sofia-neidistä». Milloin sellainen henkilö on elänyt, emme varmuudella tiedä, emmekä myöskään tunne hänen nimeänsä. »Riikroolin» aikana tai vähän myöhemmin hänen on pitänyt elää, mutta mitään varmuutta siitä ei ole. Omituinen neito vaan oli ollut, päivät pitkät oli kulkenut »Sofialaakson» (nyk. Vesomäki) metsikössä. Hänen tähtensä on metsän halki johtava oikopolkukin ristitty omituisella nimellä: »Rakkaudenpolku.» Sen polun viereen, niin taasen taru veistää, hän hautasi kauniit kihlaesineet, jättäen kai samalla raskaan surunsakin maan mahtavan kannettavaksi.

Palkittuja opettajia vuonna 1895

"Uudenkaarlepyyn Soklolin kylän, kyläkoulun opettajalle Erik Olinille, joka on syntynyt 1829 samassa pitäjässä, köyhänä talonpojan poikana, ollen ensin karjapoikana. Äiti opetti hänet lukemaan, mutta oppi itse 18 vuotisena kirjoitustaidon siten että lumeen taikka hietaan merenrannalla piirusti kirjoitettujen kantoluettelojen mukaan. Ainoa koulu jossa on käynyt on rippikoulu ja kaksi kuukautta A. Svedbergin koulussa Munsalassa.

Kutsuttiin 1859, jolloin oli 30 vanha, lastenopettajaksi kotikylään, kehitti omasta päästään muistuneen opetustapansa luku- ja kirjoitustaidossa, tuli tunnetuksi ja kulki neljässä pitäjässä kylästä kylään oleskellen 4 viikkoa joka kylässä ottaen 20 penniä viikossa opetuspalkkaa joka oppilaalta. Keskitulo oli 24 vuoden kuluessa 162 mk. vuodessa ja vapaa ruoka.

Hän on opettanut noin 3000 oppilasta lukemisessa, kirjoittamisessa, uskonnossa, raamatun historiassa,luvunlaskussa, maantiedossa, kartan piirustuksessa, laulussa ja piirustuksessa luonnon mukaan. Oppilaat häntä hyvin rakastivat. Hän oli naimaton. Herätys hänen nuoruutensa aikana synnytti häneen harrasta jumalanpelkoa. Ainoa julkinen tunnustus, mikä hänen osakseen on tullut, on, että hän on saanut Raamatun lahjaksi. — Kansakoulu ja seminaari tulevat täydentämään hänen vaatimatonta työtään; heinäkuulla 1892 täytyi hänen heikkonäköisyyden ja kivuloisuuden takia lopettaa opetustoimensa palveltuansa kansaansa nöyryydessä 32 1/2vuotta."

(Verkossa luettavissa J. L. Birck: Erik Olin och hans byskola. En österbottnisk tidsbild från 1800-talet  )

"Toinen kunniapalkinto annettiin Miina Aalbergille, joka 25 vuotta on ollut kiertävänä opettajana Kalvolassa, ja joka on vanhanpuoleinen, varaton, kristillismielinen vaatimaton ja vähän huomattu. Tarkempia elämäkerrallisia tietoja hänestä ei vielä voida antaa."

Tekstilainaukset: Uusi Suometar 15.1.1895
Tunnelmakuva Tuulispää 1.12.1905 Antti Faven
Tausta: Tammikuun 14 p:vän rahasto

Hämäläinen talo ja talonpoika

Kalvolan metsäkulmilla 17.7.1869 liikkunut "Matkustaja" lähetti havaintonsa Hämäläiseen, joka julkaisi ne 29.7.1869.

Keskellä tätä Kalvolan metsäkulmaa löytyy Kanajärven yksinäinen talo, joka on rakettu samanimisen järven pohjoiselle rannalle. Tämä talo ei ole kuuluisa salapolton eikä metsänsäkään puolesta, niinkuin paikkakunta sen ympärillä, vaan sen maine on parempaa laatua.

Kun vieras ensikerta taloon tulee, ei hän havaitse sen ulkonäöösä mitään erinomaista. Rakennukset on asetettu neliökulmaan mies- ja karja-pihan ympäri, niinkuin Hämeen talonpoika ne tavallisesti pitää, vaikka sellainen asema ei ole juuri mukava puhtaudelle eikä tulipalon ilmestyessä muuta kun sangen vaarallinen. Asuinrakennus on kahdenkertainen ja puusta tehty. Alikerta, sisältävä pirtin, pakarin ja porstuan perässä kamarin, on talonväen asua; ylistuvat ja niiden välissä oleva kammari pidetään vierasten huoneina. Näkö-ala talosta ei ole erittäin kaunis eitä lavia, sillä muutamat pienemmät rakennukset palion estävät näkemästä järvelle, joka ylipäiten on kaunis rannoiltansa, kirkasvetinen ja sen keskellä suuri metsäinen saari.

Vaikk'ei talo siis ultonäöltänsä erittäin viehätä, on se sentään kauan aikaa ollut mieleinen asunto suvivieraille monelta haaralta. Yksin senatorit ja professoritkin ovat täällä hetkeksi löytäneet lepoa maa-elämän rauhallisuudessa. Niille, jotka antain itsensä kalanpyynnön ja jahdin huvituksiin tahtovat olla yksin luonnon lanssa, onkin tämä etäinen paikka erittäin sovelias. Myös niille, joilla on halu oppia Suomen talonpojan perhe-elämää yksintertaisene tapoinensa, tarjoo Kanajärven talo mukavan olopaikan.

Silloin oli tämä erittäinkin laita, kun Emanuel Kanajärvi oli talossa haltijana. Hän, joka nyt vuosi takaperin kuoli, oli mainio erinomaisen lukuhalunsa ja oppinsakin puolesta. Mutta vaikka hän oli kirjoista hankkinut itsellensä enemmän tietoja kuin moni suuri-arvoinen herrasmies, ei hän sentään pyrkinyt pois säädystänsä, ei edes vaatteensa parren suhteen, niinkuin usia talonpoika, joka on saanut vähän enemmän oppia kuin vertaisensa, tähän aikaan tekee. Arkipäivät hän trenkiensä kanssa teki työtä, niinkuin hän heidän kanssansa nautti ravintoa ja lepoakin, uhraten vaan ehtoopuhteet ja pyhäpäivät lukemiseen. Tämä hänen yksinkertainen olentonsa veti puoleensa kaikkia, jotka hanen pariinsa tulivat, erittäinkin niitä herrasmiehiä, joita joka suvi joko lyhemmän tai pidemmän ajan asui hänen taloosansa.

Emmanuel Kanajärven ja vaimonsa muistosanat oli Hämäläisessä julkaistu 16.7.1868. Perustiedot on esitetty myös Wikipediassa.
Kuvituksena Daniel Nyblinin mv-valokuvat maalauksista
Edelfelt, Albert: Lepopäivä (1888)
Gallen-Kallela, Akseli: Sunnuntai (1889)

Sulhasongelmia

Laukaalla mieli naimisiin vuonna 1796 "vanha renki" Matts Henriksson, jolla ei ollut esitettävänään papintodistusta esteettömyydestään. Niinpä oli tarpeen julkinen kuulutus, joista toinen ilmestyi 14.6.1796 sanomalehdessä Inrikes tidningar. Siinä todettiin Mattsin ilmoittaneen syntyneensä Hattulassa. Morsmaikku oli talonpojan tytär Maria Thomasdotter, jonka kanssa oli jo yhteinen poika avioliittolupauksen varassa. Hiski-haku ei vaan tuota sen paremmin sopivaa poikaa kuin avioliittoakaan. Lähimpänä on Jyväskylän maaseurakunnassa kastettu 11.5.1795 syntynyt Matthias Toivakan Pessilästä. Jyväskylä oli Laukaan kappeli eli voi olla osumakin.

Renki Henrik Isaksson Heinun kylästä oli luvannut mennä Kalvolan pitäjän ja Kutilan tilan piika Hedvig Sigfridsdotterin kanssa. Mutta Henkka poistui näköpiiristä astumatta alttarille. Jotta Hedvig pääsi eroon kihlauksesta ja jonkun toisen kanssa Hattulassa naimisiin, kuulutettiin Henkan perään kolmatta kertaa alla olevalla ilmoituksella 3.7.1806 sanomalehdessä Posttidningar.

Kummitustarina Kalvolasta

Kalvolassa järven rannalla, kauniilla paikalla, sijainneen Kutilan päärakennuksen oli rakennuttanut kruununvouti Nordensvan. Hän oli pakottanut Pohjanmaalta tulleet rakentajat tekemään työtä sunnuntaisin. Nämä vannoivat, ettei kukaan tulisi saamaan tilalla rauhaa.

Tämä vaikutti pitävän paikkansa, sillä Krookin perhe, joka muutti Helsingistä Kalvolaan vuonna 1855 säästääkseen rahaa, häiriintyi yö toisensa jälkeen salista kuuluvista askelista. Kuullosti myös siltä, että joku olisi salissa avannut lipaston laatikoita, mutta kurkattaessa siellä ei ollut ketään. Sitten oli kuin vintillä olisi vieritetty kuulia.

Perheen äiti raportoi miehelleen, joka saapui Kutilaan Nordensvanin kanssa. Tämä mutisi akkojen puheista ja istui keinutuoliin. Silloin kummitus iski ensimmäisen kerran päiväsaikaan. Ullakolta kuului kuulien vierintää. Nordensvan ponkaisi ylös ja ryntäsi ullakon ovelle muu väki takanaan.

Ullakon oven takana oli kuitenkin vain siisti ja järjestyksessä oleva ullakko. Krookin perheen pää ilmoitti "Huomenna muutatte kotiin."

Edellä oleva on kerrottu Augusta Krookin muistelmissa Mitt Helsingfors. Alaviitteen mukaan perhe oli monta vuotta myöhemmin lukenut sanomalehdestä, että kummittelun oli tuottanut tilanvouti apureineen.

Moista en löytänyt, mutta Hämäläinen raportoi 21.03.1862: "Syömäri. Viimis tammikuun 27 päivänä sattuivat Myllymäessä, Hämeenlinnassa, torpanpoika Kaarle Juha Kulju Kutilan alustaa Kalvolasta ja Sittalan Tiitisen torppari samasta pitäjästä kiistelemään syömisestä, josta seurasi että mainittu torpanpoika puolen tiiman kuluessa uhalla söi 5 naulaa sianlihaa eikä siitä ollut milläänsäkään. Syömäri oli vaan juonut runsaasti kaljaa lihan painiksi."

Nordensvan oli vuonna 1871 konkurssitilassa ja Kutilan tila myynnissä (Hämäläinen 23.02.1871). Seuraavakin omistaja tarjosi taloa vuokralle:

(Hämäläinen 06.08.1874)

(Hämäläinen 23.03.1876)

(Hufvudstadsbladet 14.03.1880)