Maria Antintytär Hollolasta (Inrikes tidningar 27.2.1801)
Brita Erkintytär Ojala Pyhäjoelta (Inrikes tidningar 10.4.1801)
Valpuri Aatamintytär Ikoin Mikkelistä (Inrikes tidningar 24.7.1801)
Greta Matintytär Urjalasta (Inrikes tidningar 4.9.1801)
Beata Juhantytär Akaan Toijalan Mullilta(Inrikes tidningar 16.10.1801)
Kuva löytyy myös Suomi-artikkelin yhteydestä.
Eli jatketaan kopiointia.
Se muistuttaa hänelle sitä vuoden aikaa , jota ostajat odottavat saadaksensa maanmiehen tavaroita halvalla, koska "talonpoikien täytyy myydä kruununverojen kokoomiseksi". Se muistuttaa hänelle kruununvoudin, nimismiehen, ryöstömiesten j. m. s. talossa käyntiä. Mikä olisi eläessä joll'ei veroja tarvitsisi maksaa!Tuohon verrattuna veroehdotuksen tarkistus on aika vaivaton juttu, kun veroista on (toivottavasti) suurin osa jo maksettunakin. Ja nykyäänhään veroja vastaan saa paljon enemmän kuin 1800-luvulla. Kai? Kirjassaan Meurman perustelee verojen tarpeellisuutta visioimalla minkälaista olisi elämä ilman niitä:
Meillä on kyllä lähemmät huolet. Yleisen järjestyksen hoitava käsi ei enää suojele meitä. Pahanelkinen naapuri loukkaa oikeuksiamme, hakkaa metsässämme, syöttää viljamaitamme. Jo olimme lähtemäisillämme lauta- ja nimismiestä hakemaan, oikeuteen haastamaan, joll'emme juuri olisi riemuinneet, että näistä kaikista oli vihdoin päästy; lähdemme siis talonväkinemme karkottamaan hakkaajat metsästä, elukat viljavainioistamme, ja palaamme, jos voitolla, se on tietämätöntä, mutta ainakin verisin päin ja tuhlattuamme aikaa, jona olisimme säännöllisessä työssä ansainneet mitä meiltä ennen "henkirahoihin" meni.Tämä kaikki ennen hyvinvointiyhteiskuntaa.
Mutta löytyy vielä pahempiakin kuin tuo vallaton naapurimme. Öiset rosvot ja varkaat väijyvät henkeämme ja tavaroitamme; täytyy asuntomme ympärille varustuksia rakentaa ja vahdit asettaa, joka kyllä käy kalliimmaksi kuin linnarahat, vaikka se tuskin meitä yhtä hyvin suojelee. Maata pannessamme vilahtaa mieleemme että päivämme on saattanut meitä moneen pulaan ja kulunkiin, josta emme ennen tienneet mitään. Toisena aamuna aivomme lähteä matkaan tavaroitamme kaupaksi viemään . Lähdetäänkö rautatielle? Kenties, jos niitä olisi olemassa, mutta hiisi heistä huolikoon, säästyyhän matkaraha, ja me olemme veroista vapaa kansa, joka itse ajaa juhtansa ja asiansa. Olemme suurella vaivalla pitäneet kunnossa joltisenkin tien talostamme valtamaantielle; sinne päästyämme löydämme vaan jylhän kivikön, vetelät suot, sillattomat joet ja purot. Olisiko todellakin tuo mitätön veromme raivannut meille teitä yli ympäri maapalloa! Ainakaan nyt emme pääse paikasta, täytyy jättää matka talveksi, jolloin toki lumi ja pakkanen silittää meille tien. Mutta näin ollen täytyy kumminkin lähettää asiasta tieto ystävällemme tuolla kaukaisessa kaupungissa, että hän lainaisi meille tarpeelliset rahat, kunnes pääsemme tavaroitamme kaupitsemaan. Eilisestä päivästä meillä on vielä tallella 20 pennin postimerkki, panemme sen siis mielihyvällä kirjeesemme. Mutta oikein! Postia ei olekkaan. Täytyy panna erinäinen lähettiläs liikkeelle samoomaan jalkaisin poluttomia metsiä, kuivaamattomia rämeitä, sillattomia vesiä. Jos hän kymmenen päivän kuluessa palajaa onnellisesti, niin saamme pitää sitä suotaisten kohtalojen vaikutuksena; jos hän hukkuu , eipä siitä polisitutkinnoilla vaivata. Mitä noitumista se oli, että eilen sain kirjeeni kulkemaan 20 pennillä ei ainoastansa yli ympäri omaa maata, vaan yli ympäri maanpallonkin. Olisiko tuo todella ollut tuon mitättömän veroni vaikutus. Älkäämme sittenkään antako perään. Me verottomat, mekö heittäytyisimme raakuuden valtaan! Nyt, verottomana, jaksaa lapsiansakin kouluttaa. Evästetään siis lapsemme kouluun.
Mutta koulu on suljettu, olemmehan päässeet veroillamme palkkaamasta koulun-opettajia. Mitäs muuta, otamme koti-opettajan jos saamme -, mutta kalliimpi ja huonompi opetus siitä seuraisi. Vaimo sairastuu, ollaan tuumissa panna lääkäriä etsimään, mutta onneksi muistamme, että yliopistoa ei enään ole, jossa lääkäriä valmistetaan, ja ett'ei näitä siis löydykään. Viikkomme on kulunut tuskissa ja vaivoissa, tavallisiin toimiimme ryhtymistä emme ole joutaneet ajatellakaan; lepopäivä vihdoin koittaa. Ruumiillisesti väsyneinä haluamme hengellistä virvoitusta. Odotamme kuulla kirkonkellon juhlallista kajahtamista tyynenä pyhä-aamuna. Turhaan! Herran pyhäkköä ei ole olemassa, ei siellä enään kaiju vastaamme tuo suloinen ääni: "Tulkaat minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette raskautetut, ja minä tahdon teitä virvottaa." Kummallista, oliko todellakin tuo kirkko meille niin rakas ja tarpeellinen, emmehän siitä mitään huolineet, kun se meille oli avoinna. Onpa tuo pappi-parkakin palkkansa ansaitseva. Olisimmehan nyt valmiit kahdenkertaisesti maksamaan, jos sen saisimme, mutta mitä siihen kahdenkertaiset riittää , missä hän oppia saa? Kuka kirkon rakentaa, kuka riittävän palkan maksaa? Onko tätä kaikkea todellakin saatu toimeen tuolla ylen mitättömällä summalla, jota ennen veron nimellä maksettiin.
Mistä palasi mieleen, että kyllä minä ainakin jonkun tilaston tarkistin ja ihmettelin kanojen puutetta/vähyyttä.
Ajatus, jonka mukaan kirjoitus kytkeytyy ”Suomen” syntyyn on inspiroiva. Kieli(ä)hän meillä tietysti oli jo ennen sitä, puheena, mutta nyt kieli näyttäytyi tyystin toisenlaisena: merkkeinä, niiden yhdistelminä,eroina; tekstinä, johon saattoi palata, jonka avulla saattoi sopia, johon saattoi monin tavon vedota; jopa jumalan sanana; myös esineinä.Rahvaalle suunnatun kirjavuuden lisäksi on tänään auennut myös sivusto Fragmenta membranea, joka
sisältää leijonanosan keskiaikaisen Ruotsin valtakunnan itäosissa, Turun hiippakunnassa, laadittujen ja käytettyjen kirjojen jäänteistä. Fragmenta membranea -tietokanta sisältää 9319 digitoitua pergamenttilehteä, 900- ja 1000-lukujen taitteesta aina 1500-luvun puoliväliin.
Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut: Alfred Lunt, amerikkalainen näyttelijä ja ohjaaja. Kuva oikealla on Carl von Vechtenin otos ja Wikipediasta peräisin. Wikipediasta löytyy myös tieto siitä, että Alfredin isäpuoli oli Suomessa syntynyt lääkäri Karl Sederholm."Although then ruled by Russia, Finland was the sort of idyllic place you read about but seldom find. Instead of being a wild, frozen country, with half the people living like Esquimaux. I found it in many ways the equal of this country. I don't believe I ever saw a more wonderful hotel than that at Helsingfors, with splendid music and a great esplanade lined with trees overlooking the ocean."Lunt hyödynsi suomenruotsalaista aksenttiaan ainakin Suomeen sijoitetussa näytelmässä, jota esitettiin New Yorkissa vuonna 1940.
"The country is wildly beautiful in a melancholy way. Like Minnesota and Wisconsin, where the immigrant Finns and Swedes all go, it is dotted with lakes, and its hills with pines, firs and birches. I seem to recall especially the evenings, with a sky of opal and the sound of melancholy folksongs floating across the lakes. In the winter you just travel around the country on top of the fences on skis, finding a red-roofed peasant's house now and then sticking out of the snow."
"Call that raving if you want to, but it's a wonderful country. We lived on my stepfather's country estate and mixed freely with the natives. This rather scandalized our immediate friends, but I found the Finnish peasants very likable, though a little stolid."
"I learned enough Swedish in three months to get around easily, and spent many a day in Viburg."
"During the summer months there would be outdoor parties accompanied by amateur theatricals. I took part in many of these, always given in Swedish, of course. We gave 'Pillars of Society', several Swedish plays and a number of one-act playlets of Finnish and Russian composition. The Finnish plays were so good I am now trying to secure some for use in this country."
...
"Whenever I get excited," he said, "I unconsciously develop a Finnish-Swedish accent, and when I swear Finnish-Swedish comes more naturally than English."
